Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta."

Transkriptio

1 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tarkastuslautakunnan arviointikertomus v / /2015, 71/ /2014 Tarklk Kuntalain 71 mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko val tuus ton asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kun nassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunta laatii arvioin ti ker to muk sen, joka valmistuttuaan annetaan kun nan val tuus tol le tiedoksi. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta. Tarkastuslautakunta keskusteli ja käsitteli v arviointikertomusta, jota jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tarklk Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun ete ne mi ses tä ja jatkaa valmistelua. Sovittiin arviointikertomukseen valmisteltavista asioista ja jatkettiin ar vioin ti ker to muk sen valmistelua. Tarklk Jatketaan arviointikertomuksen valmistelua.

2 Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomuksen valmistelusta ja jat koi sen laatimista. Tarklk Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun ete ne mi ses tä ja jatkaa valmistelua. Jatkettiin arviointikertomuksen valmistelua. Tarklk Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta hyväksyy laaditun arviointikertomuksen ja al lekir joit taa sen. Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto 1. Merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi 2. Valtuusto edellyttää kunnanhallituksen sekä lautakuntien kä sit te levän arviointikertomuksen ja antavansa selvityksen toimenpiteistä mihin ne ryhtyvät arviointikertomuksessa esitettyjen asioiden osalta. 3. Valtuusto edellyttää, että selvitykset annetaan valtuustolle ennen ta lous ar vion 2016 käsittelyä viimeistään syyskuun loppuun men nessä. Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Khall Liitteenä tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuo del ta Yhteenvetona ja esityksenä tarkastuslautakunta esittää vuoden 2014 tilinpäätöksen osalta seuraavaa: Tarkastuslautakunta odottaa kunnanhallituksen toimenpiteitä pää tösten valmistelun kehittämisestä. Tarkastuslautakunnan mielestä pöytä kir jo jen päätöksiä tulisi kehittää niin, että niistä tulisi na pa kam min esille aikaisempi käsittely ja tehty päätös. Yleisesti hallinnon toi mivuu den ja asioiden valmistelun laadun kehittäminen on suo si tel tavaa.

3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan pelisääntöjen lopullinen ohjeis ta mi nen eri osastoille olisi hyvä käsitellä hallituksessa, mm. määri tel lä dokumentit. Dokumentointi riskienhallinnassa ja sisäisessä valvon nas sa ovat oleellisia. Myös riskien kartoitus on hyvä ai ka tau luttaa. Toimenpiteillä on vaikutusta arvioinnille hallinnon toi mi vuu des ta ja tehtyjen päätösten laillisuudesta. Lautakunnan mielestä talousarvio- ja tilinpäätösprosessien ke hit tä minen tässä taloudellisessa tilanteessa sekä niissä tapahtuneiden puut tei den vuoksi on erityisen tärkeää. Talouden seurantaa lau takun ta odottaa kehitettävän niin, että talousarvioon tehtävien muu tosten tar ve havaittaisiin ja saatettaisiin aikaisemmin valtuuston kä sit telyyn. Vt. kj.: Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2014 ja päättänyt esittää sen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi ja toi men pitei tä varten kunnanhallitukselle. Esitys hyväksyttiin. Kvalt Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, valtuutettu Markku Mä kita lo, esitti Keskustan ryhmän puolesta, että asia palautetaan tar kastus lau ta kun nal le valmisteltavaksi, koska on käsittelemättä vuoden 2013 arviointikertomuksessa mainittuja asioita ja v ar vioin ti kerto mus käsitellään, kun selvitykset v osalta on käsitelty. Puheenjohtaja Inkeri Yritys tiedusteli, voidaanko Markku Mäkitalon Kes kus tan ryhmän puolesta tekemä esitys hyväksyä. Saatuaan myöntävän vastauksen puheenjohtaja totesi kun nan valtuus ton hyväksyneen Markku Mäkitalon Keskustan valtuustoryhmän puo les ta tekemän esityksen, ja asia on palautettu tar kas tus lau ta kunnal le valmisteluun. Tarklk Valtuuston edellyttämät selvitykset vuoden 2013 ar vioin ti ker to mukseen liittyen on käsitelty kunnanhallituksessa Kun-

4 nan hal li tus on päättänyt esittää tarkastuslautakunnalle vuoden 2013 ti lin pää tök sen ja arviointikertomuksen osalta seuraavaa: Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokouksessaan koh dal la päättänyt antaa vuoden 2013 arviointikertomuksesta pa lauttee na seuraavaa: Sivu 5; maininta palkantarkistuksista: Vuoden 2014 aikana sosiaali- ja terveyslautakunnalle on tuotu tiedok si kunnanjohtajan tekemät palkkaa koskevat päätökset. Vuoden 2015 talousarviota käsiteltäessä on lautakunnalle tuotu tiedoksi ne pal kan tar kis tuk siin varattavat määrärahat, jotka sillä hetkellä ovat olleet tiedossa. Palkantarkistuksia kuitenkin joudutaan tekemään myös talousarviovuoden aikana, tehtäväkuvien muutosten, rek ry toin ti ongel mien tmv. vuoksi. Yleensä kohtuulliset palkanlisät eivät tar vit se lisämäärärahaa, vaan ne voidaan kattaa olemassa olevilla mää rä raha va rauk sil la. Sivu 10, maininta terveyskeskusvuodeosaston kuormittavuudesta: Vuodeosaston pitkäaikaispaikkojen vähentäminen liittyy vanhus- ja vam mais pal ve lu suun ni tel maan, joka on ollut lausuntokierroksella lau ta kun nis sa. Vuodeosaston kehittämissuunnitelma on kuitenkin jo laa dit tu ja aloitettu toteuttamaan loppuvuodesta. Tavoitteena on mm. kuormituksen vähentäminen. Olennaista on tavoitteen saa vut ta misen kannalta, että hoivaa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille on tarjolla kattavasti kotiin annettavia palveluja ja ym pä ri vuo ro kau tis ta palveluasumista. Palveluohjauksen tulee olla toimiva ja ko tiu tu mi nen vuodeosastolta tai erikoissairaanhoidosta on sujuvaa ja tur val lis ta. Muilta osin sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että ar vioin ti ker tomuk sen sisältämät kannanotot sosiaali- ja terveystoimesta otetaan huo mi oon toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Koululautakunta on kokouksessaan päättänyt vuoden 2013 arviointikertomukseen liittyen esittää seuraavaa: Koululautakunnan kokouksessaan hyväksymä "Kiu saami sen ehkäisy Kittilän varhaiskasvatuksessa - suunnitelma" tullaan syk syn 2015 aikana liittämään uuteen koko koulutointa koskevaan kiu saa mi sen ehkäisysuunnitelmaan, joka on voimaan tulleen uuden opiskelijahuoltolain sisältöön soveltuva. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa tavoitteeksi asetettu lap si per hei den kotihoidon työntekijän toimi oli suunniteltu päi vä hoidon vastuualueelle, mutta toimi on siirretty sosiaali- ja terveystoimen vas tuu alu eel le talousarviovuodelle Päivähoidossa toimi oli

5 vuon na 2014 alustavine suunnitelmineen, mutta toimi päätettiin siirtää kunnan johtoryhmässä sosiaali- ja terveystoimeen. Teknisen toimen osalta arviointikertomuksessa kiinnitetään huo mio ta kunnassa lukuisissa kohteissa todettuihin sisätilaongelmiin. Si sä ti laon gel mien vuoksi on jouduttu useilla hallinnonaloilla turvautumaan väis tö ti loi hin korjaustöiden ajaksi. Ongelma on vuoden aikana ollut niin suuri, että se olisi tarkastuslautakunnan mielestä kaivannut ta sekir jaan kin oman selvityksen, jossa olisi avattu toiminnallisten hait tojen lisäksi myös kustannuskuluja sekä korjausrakentamisen osalta et tä myös väistötilojen osalta. Tilapalveluliikelaitoksen toimintakertomuksessa on kerrottu, että oppi las ma joi tus toi min ta sekä kouluterveyden hoitajan ja kuraattorin vas taan ot to ti lat toimivat edelleen opettajien asuinrakennuksen asunto ti lois sa oppilasasuntola Majarin sisäilmaongelmien vuoksi. Palvelutalo Koivukodissa suoritettiin lattiapinnoitteiden korjaustöitä ke säl lä Korjaustyöt aiheuttivat erikoisjärjestelyjä asukkaiden sijoit te lus sa. Asukkaiden väistötiloina käytettiin rakennuksen toisen ker rok sen asuinhuoneistoja sekä terveyskeskuksen vuodeosastoa ja Ha vuk kaa. Toisessa kerroksessa asukkaita jouduttiin sijoittamaan kak si kin asukasta samaan huoneeseen. Kunnanviraston remontin osittaisena väistötilana toimi opettajien asuin ra ken nus. Sirkan koululla tehtiin mattojen vaihtoa ja Hotelli Levitunturin tiloissa oli kaksi luokkaa ja muut luokat Könkään koululla ja Sirkan vanhalla kou lul la. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota myös riskienhallintaan. Riskien hal lin nas ta kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuusto on kokouk ses saan :n 14 kohdalla hyväksynyt Kittilän kunnan si säi sen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ja :n 15 kohdalla Kit ti län kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen. Tarkastuslautakunta muistuttaa, että kunnan päätöksenteon tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Jos pöytäkirja tai päätöspykälä salataan, tu lee aina päätökseen liittää perustelut miksi päätös on salainen. Pää tös py kä lä ja salausperuste tulee näkyä asialistassa. Läh tö koh taises ti päätöspykälät ja niihin liittyvät esittelytekstit tulee laatia niin, että päätöksen salaamiseen ei ole tarvetta. Kuntaan tulee tar kas tuslau ta kun nan mielestä laatia julkisuuslain pohjalta me net te ly ta pa ohjeet avoimuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisäämiseksi.

6 Tarkastuslautakunta muistuttaa myös, että salaisena tehdyt pää tökset, joilla on ennakkopäätöksen luonne, tulisi tuoda pe ri aa te pää töksi nä erikseen päätettäväksi. Ohjeistus voisi tarkastuslautakunnan mie les tä sisältyä esimerkiksi sisäisen valvonnan ohjeeseen. Salassapidon osalta kunnanhallitus päättää, että vuoden 2016 ai kana laaditaan sisäisen valvonnan ohjeeseen julkisuuslain pohjalta menet te ly ta pa oh jeet avoimuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisää mi sek si. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota myös investointien kulujen to teu tu mi ses sa olevaan poikkeamaan. Talousarviossa in ves toin teihin oli varattu kaikkiaan euroa ja talousarviomuutosten jälkeen euroa. Investointeihin käytettiin kuitenkin vain euroa. Suurimmat muutokset ja niiden syyt olisi pitänyt ta sekir jas sa avata selkeämmin. Tasekirjaan sisältyy yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien mää rä ra ho jen ja tuloarvioiden toteutumisesta. Sivuilla on investointiosan toteutumisvertailu, josta käy ilmi in ves toin ti koh teet, varatut määrärahat ja toteutuneet investoinnit ja to teu tu neet kustannukset. Suurimmat syyt investointien toteutumattomuuteen olivat urak ka tarjous ten kohtuuttomat hinnat tai hankkeelle ei saatu valtion ra hoi tusta. Osa hankkeista, mm. kaksi päiväkotia ja liikuntahalli, siirtyivät osit tain yli vuodenvaihteen ja tarvittavat määrärahat budjetoitiin seu raa val le vuodelle. Maanhankinnassa ei ollut sopivia kohteita hankittavaksi. Tarkastuslautakunta toteaa, että vuoden 2013 ar vioin ti ker to muk sessa esitetyt asiat on käsitelty kunnanvaltuuston edellyttämällä tavalla, jo ten vuoden 2014 arviointikertomus voidaan saattaa valtuuston käsit te lyyn. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta esittää, että 1. Valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi 2. Valtuusto edellyttää kunnanhallituksen sekä lautakuntien käsittelevän arviointikertomuksen ja antavansa selvityksen

7 toimenpiteistä mihin ne ryhtyvät arviointikertomuksessa esitettyjen asioiden osalta huhtikuun loppuun mennessä. Hyväksyttiin. Kvalt Esitys hyväksyttiin. Khall Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle selvityksenä ja toimen pi tei nä arviointikertomuksessa esitettyjen asioiden osalta seuraa vaa: 1. TALOUS Tarkastuslautakunta toteaa sivulla 10, että toimintakulut kasvoivat noin 3,3 miljoonaa euroa ja kulujen kehitys ylitti talousarvion noin 1,3 mil joo nal la eurolla. Toimintakulujen kasvuvauhti oli 6,8 %, kun se edel li se nä vuonna oli peräti 8,4 %.Toimintatuotot kasvoivat edel liseen vuoteen verrattuna noin 3,2 miljoonaa euroa johtuen poik keuksel li sen suurista tontinmyyntituloista ja ennakoitua suuremmista yhtei sö ve ro tu lois ta. Tontinmyyntitulot olivatkin suurin syy minkä vuoksi tilikausi toteutui 3,7 miljoonaa euroa arvioita parempana. Investointien taso oli erittäin korkea vuonna 2014 ollen ko ko luo kaltaan samaa tasoa kuin vuosina 2009 ja Kun myöskään vä livuo sien investoinnit eivät olleet vähäisiä, voidaan todeta, että kunnan velkamäärä on viidessä (5) vuodessa kasvanut noin 60 % ja oli vuo den 2014 lopussa noin euroa/asukas. Konsernivelan määrä oli vuoden 2014 lopussa euroa/asukas. Tar kas tus lau takun ta toteaa sen olevan hirvittävä luku ja sisältävän voimakkaan korko ris kin. Luku on kieltämättä erittäin korkea, mutta on otettava huomi oon, että kunnan kokoon nähden Kittilän konserniyhtiöt (Kiinteistö Oy Kittilän Vuokratalot, Kittilän Aluelämpö Oy, Oy Levi Ski Resort Ltd ja Levin Vesihuolto Oy) harjoittavat mittavaa toimintaa ja niiden velka mää rät tulee suhteuttaa niiden kantokykyyn.

8 Niinpä vuoden 2014 lukuja onkin tarkasteltava ennen kaikkea me nojen kehityksestä ja velkamäärän kehityksestä käsin. Myös alhainen oma va rai suus as te (26,5 %) on merkittävä. Pelkkä tilikauden tu lok sen arviointi antoikin petollisen kuvan kunnan taloudellisesta ti lan tees ta. Oikeampaa onkin todeta, että vuoden 2014 lopussa kunnan toi minto jen menorakenne oli erittäin raskas, ja kunta oli rajusti vel kaan tunut vuosia jatkuneitten ylisuurten investointien vuoksi. Kesäkuussa 2015 pidettiin talousseminaari kunnanvaltuutetuille ja joh to ryh mäl le. Pian sen jälkeen kunnanhallitus nimesi ta lous työ ryhmän, jonka tehtäväksi annettiin talouden tasapainottamisohjelman laa ti mi nen. Taloustyöryhmä kokoontui elo-marraskuussa 2015 yhteen sä 11 kertaa. Taloustyöryhmän työn pohjalta kunnallisveroa nostet tiin 0,75 prosentilla 20,25 %:iin ja kaikkia kiinteistöveroja nos tet tiin 0,06 %. Verojen korotusten yhteisvaikutus on vuositasolla noin euroa. Taloustyöryhmän merkittävin asia on kuitenkin se, että sosiaali- ja ter vey den huol lon toimintarakenteet on käyty perin juurin läpi ja laadit tu toimenpideohjelma, jota sosiaali- ja terveyslautakunta on ryh tynyt vuoden 2016 alusta toteuttamaan. Koska kysymys on monin paikoin varsin herkästä toimintakokonaisuudesta, muutosprosessi tulee vie mään 1-2 vuotta. Iso pyörä on kuitenkin saatu liikkeelle. Myös muut hallinnonalat taloustyöryhmän toimesta kriittisesti lä pi valais tiin. Niinpä taloustyöryhmän työn pohjalta voitiin kunnan toi min tojen menorakenne saada terveemmälle pohjalle. Investointien net tota so vuodelle 2016 on noin 3,5 miljoonaa euroa eli se on olen nai sesti alemmalla tasolla kuin vuosikausiin. Talousarvio on siten nyt terveem mäl lä pohjalla. Korkea velan määrä on kuitenkin suuri haaste. Talouden ta sa pai notta mis urak ka ei ole siten ohi vaan työtä tarvitaan jatkuvasti lä hi vuo sina. 2. TAVOITTEET Tarkastuslautakunta arvostelee kunnan tavoiteasetantaa sekä ta voittei den saavuttamista. Niinpä konsernitavoitteiden osalta todettiin: Kit ti län kuntakonsernille asetetut tavoitteet olivat edelleen niin vaa timat to mia, että niiden toteutumista tai toteutumatta jäämisiä ei voida ar vioi da. On totta, että konsernitavoitteet olivat niukat. Myös kunnanhallitus saa kritiikkiä: Kunnanhallitus ei ole asettanut itsel leen toiminnallisia tai taloudellisia tavoitteita, joten tältä pohjalta ar vioin tia ei voitu suorittaa.

9 Tämän vuoden talousarviossa on uusi kohta Kunnan yleis ta voitteet, joten asiaan tulee parannusta. Vuoden 2016 talousarvio sisältää kunnan omistajapolitiikan ta voit teet seuraavasti: elinkeinotoiminnan toimintaedellytysten edistäminen ja vauh ditta mi nen kunnan pääomasijoitusten turvaaminen osinkotuoton turvaaminen Konserniyhtiöiden (Kiinteistö Oy Kittilän Vuokratalot, Kittilän Alueläm pö Oy, Oy Levi Ski Resort Ltd ja Levin Vesihuolto Oy) osalta vuoden 2016 talousarvio määrittelee yhtiöille kullekin 2-3 tavoitetta, jot ka Levin Vesihuolto Oy:tä lukuun ottamatta ovat varsin konk reet ti sia ja mitattavia. Jatkossa on tätä työtä vielä kehitettävä. 3. SEKAVA HALLINTO Tarkastuslautakunta käy läpi kertomuksessaan päätöksenteon ja val mis te lun ongelmia vuoden 2014 aikana. On syytä todeta, että ongel mat ovat johtaneet moniin aikatauluviiveisiin, kun energiaa ja aikaa on tuhraantunut erimielisyyksien selvittelyihin ja eri pro ses sei hin. Tilanne kuitenkin rauhoittui merkittävästi vuoden 2015 aikana, mut ta moni prosessi on edelleen kesken. Merkillepantavaa on myös se, että kunnan työntekijöiden sai raus lomien määrä on korkea ja on epäilemättä niin, että hallinnon ja päätök sen teon ongelmilla on niihin selvä syy-yhteys. Vuoden 2015 ai kana asiaan on kiinnitetty huomiota johtoryhmän ja työ suo je lu toi mi kunnan toimesta ja työ jatkuu. 4. YKSITYISKOHTIA Kohta 3.1. Kittilän kunnan talousarvioon vuodelle 2014 on kirjattu strategisiin tavoit tei siin, että leasing autojen käyttömahdollisuus selvitetään v aikana. Asiassa on tehty myös valtuustoaloite Vuoden 2015 aikana asiaa on selvitelty ja tehty selvitys v makse tuis ta kilometrikorvauksista joita oli yhteensä , josta virka- ja työmatkat Kunnanhallituksen käsittelyyn saatettiin esitys huol to leasing autojen hankinnasta KL-Kuntahankinnat Oy:ltä, joka on kilpailuttanut ne.

10 Kunnanhallitus päätti, että kilpailutus järjestetään kunnan toimesta vii py mät tä virkamiesvalmisteluna. Kilpailutuksessa on otettava huomi oon autojen koko sekä käyttötarkoitus ja huollon järjestäminen. Vuoden 2016 talousarvioon on varattu määräraha au to katok sen rakentamista varten leasing autojen säilytystä varten. Eri toimipisteistä on kartoitettu tarve autoille, määrälle ja tyypille. Tarjouspyyntö lähetetään 2/2016. Kohta 3.2. Henkilöstö Arviointikertomuksen mukaan sairauspoissaolojen suuri määrä ei vah vis ta kunnan onnistumista asetettujen, henkilöstön hyvinvointiin liit ty vien tavoitteiden saavuttamisessa. Tasekirjassa ei avata sairauskuluvakuutuksen vaikutuksia tai sitä kuin ka laajasti vakuutusta on käytetty. Kittilän kunnassa oli v sairauspoissaolopäiviä 11014, äi tiyspois sa olo päi viä 2291 ja työtapaturmapoissaolopäiviä 537. Henkilöstön ikärakenne oli seuraava: Alle 25-vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotta täyttäneet 0 Yhteensä 584 Kunta on varannut TYKY-toimintaan määrärahoja. Tarkastuslautakunnan kanta siitä, että sairauspoissaolojen suuri mää rä ei vahvista kunnan asettamaa tavoitetta, että kunnalla on moti voi tu nut ja palvelukykyinen henkilöstö ja että kunta on hyvä työn anta ja, edellyttää selvityksen tekoa. Asiassa tulee tehdä ulkopuolinen selvitys. Kunnan työntekijöille otettu sairauskuluvakuutus on ollut voimassa alkaen. Noin yhden vuoden ajalta ei voi luotettavasti mi tata vakuutuksen vaikuttavuutta ja käyttöä. Vaikutusta voidaan mitata pitemmältä ajalta. Asiaa arvioidaan tarkem min tänä vuonna.

11 Kohta 3.4. Konsernitavoitteet Toimenpiteet Levi Magic Oy:n lakkauttamiseksi on aloitettu. Yhtiöllä on omaisuutta ja käteistä rahaa. Yhtiön pääomistajan kanssa käynnistettiin neuvottelut ja kartoitettiin ta paa, millä yhtiö voidaan lopettaa. Asia on edelleen kesken 2/2016. Levin Matkailukeskus Oy:tä ei voida sisällyttää osak kuus yh tei sö luette loon koska yhtiö ei ole osakkuusyhteisö. Kunta omistaa yhtiöstä alle 6 %. Osakkuusyhteisön omistusosuus on %. Levin Matkailukeskus Oy sisältyy taseen liitetietoihin kohtaan: Käyttö omai suus ar vo pa pe rit ja muut pitkäaikaiset sijoitukset. Sosiaali- ja terveystoimi Toimintatuotot , jotka ovat alittuneet ja käyttö 94,6 % Toimintakulut Budjetti 2014 Bu-muutos Toteuma Käyttö % ,64 103,1 % Vuoden 2014 talousarvio on ylittynyt 12,2 % kokonaisuutena eli yli tys alkuperäiseen talousarvioon ,64. Talousarvion ylitys kohdistuu seuraavasti: Sosiaalityö Sosiaalityössä lasten sijoituksissa sekä jäl kihuol los sa ylitys on ,00 Toimeentulotuessa on ylitystä ,00 Kunnan osuus työmarkkinatuesta ylittyi ,00 Yhteensä ,00 Vanhus- ja vammaispalvelut Vammaisten lakisääteiset avustukset ,00 Omaishoidontuki ,00 Henkilöstömenot ,00 Yhteensä ,00 Perusterveydenhuolto Terveyskeskuksen ylitykset ,00 Toimintatuottojen alitus ,00 Erikoissairaanhoito LKSH ,00 Kustannusten ylitykset kohdentuvat ensisijaisesti henkilöstökuluihin,

12 pal ve lu jen ostoihin ja avustuksiin kotitalouksille. Toimintatuottojen ali tuk set kohdentuivat enimmäkseen perusterveydenhuollon asia kasmak sui hin. Tässä on tarkasteltu suurimpia kustannusylityksiä ja tuotto jen alituksia. Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen esitti jäsen Milja Nikan kannat ta ma na, että otsikko "3. Sekava hallinto" muutetaan otsikoksi "3. Hal lin to" ja että kohdan "3. Sekava hallinto" toinen kappale pois tetaan kokonaan. Kunnanhallitus hyväksyi Tarmo Salosen esityksen. Kvalt 14 Esitys hyväksyttiin.

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta.

Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta. Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Puheenjohtajan ehdotus: Lautakunta käydyn keskustelun jälkeen antaa ohjeita arviointikertomuksen laatimiseksi.

Puheenjohtajan ehdotus: Lautakunta käydyn keskustelun jälkeen antaa ohjeita arviointikertomuksen laatimiseksi. Tarkastuslautakunta 16 15.04.2016 Tarkastuslautakunta 20 01.06.2016 Kunnanvaltuusto 34 20.06.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2017 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus v. 2015 33/02.06.01/2016, 437/00.01.04/2014

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Otsikko Sivu 49 Valmisteluasteen asiat 4 50 Kiinteistön Väinölä 261-405-10-28 ostotarjous 5 51 Arttu Papinahon aloite Levin Matkailukeskus Oy:n

Otsikko Sivu 49 Valmisteluasteen asiat 4 50 Kiinteistön Väinölä 261-405-10-28 ostotarjous 5 51 Arttu Papinahon aloite Levin Matkailukeskus Oy:n KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 6/2016 1 Kunnanhallitus Aika Maanantai 22.02.2016 klo 15:00-16:25 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 49 Valmisteluasteen asiat 4 50

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut 50 000

Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut 50 000 Kunnanhallitus 51 09.02.2015 Kunnanvaltuusto 13 16.02.2015 Säästötoimenpiteet vuoden 2015 talousarvioon 269/02.02.00/2014 Khall 09.02.2015 51 Kittilän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.12.2014 hyväksynyt

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 178 27.03.2013 Tarkastuslautakunta 28 29.05.2013 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Maakuntahallitus 37 21.03.2016 Maakuntahallitus 59 16.05.2016 Tarkastuslautakunta 26 19.05.2016 Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 93/2/2016 MH 37 Kuntalain

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan lausunto Pihtiputaan tarkastuslautakunnan v arviointikertomuksessa esitettyihin kommentteihin ja suosituksiin

Teknisen lautakunnan lausunto Pihtiputaan tarkastuslautakunnan v arviointikertomuksessa esitettyihin kommentteihin ja suosituksiin *Tarkastuslautakunta 15 23.02.2017 *Tarkastuslautakunta 22 23.03.2017 *Tarkastuslautakunta 30 27.04.2017 *Tarkastuslautakunta 38 16.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 29.05.2017 Kunnanhallitus 179 07.08.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 12.02.2014 AIKA 12.02.2014 klo 18:00-19:30 PAIKKA Elisenvaaran oppimiskeskus, kirjaston lukusali ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot