Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen"

Transkriptio

1 Hallitus Tarkastuslautakunta Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen H 178 Kuntalain 68 :n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tu loslas kel ma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion to teu tu mis ver tailu ja toi min ta ker to mus. Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä sel vitys val tuus ton asettamien toiminnallisten ja taloudellisten ta voit tei den to teu tu mi ses ta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista ta louteen liit ty vis tä olennaisista asioista, joista ei ole tehty selkoa tu los laskel mas sa tai taseessa. Hyväksyessään tilinpäätöksen Kainuun so siaa li- ja ter vey den huol lon yhtymävaltuusto päättää samalla tilikauden tu lok sen kä sit te lys tä ja tarvittavista talouden tasapainottamista koske vis ta toi men pi teis tä. Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava seuraavan vuoden maa lis kuun loppuun mennessä, minkä jälkeen tilinpäätös on luo vutet ta va ti lin tar kas ta jien tarkastettavaksi. Tilinpäätöksen al le kir joit ta vat hallituksen jä se net ja kuntayhtymän johtaja. Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuosien tulos si sältäen Kai nuun ammattiopiston ja Kainuun Työterveys -liikelaitoksen tu lok sen muo dos tuu seuraavasti (tuloksesta on eliminoitu lii ke lai tosten ja maa kun nan välinen rahaliikenne): Toimintatuotot , ,22 Toimintakulut , ,98 Toimintakate , ,76 Rahoitustuotot/-kulut , ,62 Vuosikate , ,38 Poistot , ,34 Satunnaiset erät 0,00 0,00 Tilikauden tulos , ,72 Rahastojen ja varausten muutos , ,88 Tilikauden yli/alijäämä , ,84

2 Kuntayhtymän johtajan ehdotus: Toimintatuotot kasvoivat vuoteen 2011 verrattuna 22,6 miljoonaa euroa eli 6,7 prosenttia ja vastaavat toimintakulut kasvoivat 9,3 mil joonaa eu roa eli 2,7 prosenttia. Ilman liikelaitoksia toimintakulujen kasvu oli 10,4 mil joo naa euroa eli 3,4 prosenttia edellisvuoteen ver rat tuna. Kuntien ra hoi tus osuus ilman lisämaksuosuutta kasvoi 10,3 miljoo naa euroa eli 4,3 pro sent tia. Lisäksi kunnille aiheutuu 10,6 mil joonan lisämaksuosuus vuo den 2012 talousarviosta. Vuosien keskimääräinen toi min ta me no jen kasvuprosentti oli 5,0 prosent tia. Tulos satunnaisten erien jälkeen osoittaa yli/alijäämää yhteensä ,54 euroa. Tulos sisältää Kainuun ammattiopiston -lii ke laitok sen ja Kainuun Työterveys -liikelaitoksen tulokset. Kainuun ammat ti opis ton johtokunta on purkanut varauksista poistoeroa yh teen sä ,50 euroa ja tulouttanut kehittämisrahastosta eu roa. Kainuun maakunta -kuntayhtymän tilikauden tulos varausten ja rahas to siir to jen jälkeen osoittaa ylijäämää ,04 euroa, johon si säl tyy Kai nuun ammattiopiston ylijäämä ,10 euroa ja Kainuun Työ ter vey den ylijäämä ,94 euroa. Kainuun maakunta -kuntayhtymällä oli taseessaan edellisvuosilta ker ty nei tä vanhoja alijäämiä ,41 euroa sekä vuoden 2011 ali jää mä ,58 euroa, yhteensä ,99 euroa. Kunnat mak soi vat vuoden 2012 loppuun mennessä alijäämät kun ta yh tymäl le. Vuoden 2012 toiminnasta aiheutuva kuntien lopullinen li sämak su osuus mer ki tään tilinpäätöksessä saatavaksi kunnilta ja tuotok si Kainuun maakunta -kun ta yh ty mäl le. Saatava peritään kunnilta ke vään 2013 aikana. Me net te ly perustuu Kainuun maakunta -kun tayh ty mä purkusopimukseen. Erillisliitteinä ovat Kainuun maakunta -kuntayhtymän Vuosikertomus 2012 ja Tilasto-osa Erillisliitteet nro: 1-2 Lisätietoja vuosikertomuksesta antaa talousjohtaja Eija To lonen-man ni nen, puh tai sähköpostitse etu Hallitus 1) esittää yhtymävaltuustolle, että se hyväksyy Kainuun maakunta -kun ta yh ty män vuoden 2012 tilinpäätöksen, jonka yli/alijäämä maakun nan osal ta on 0,00 euroa. Kainuun ammattiopisto -liikelaitoksen yli jää mä ,10 euroa sekä Kainuun Työterveys -lii ke lai tok sen ylijäämä ,94 euroa kirjataan tilinpäätöksessä taseen kun kin

3 omaan pää omaan tilikauden yli/alijäämä -tilille. 2) allekirjoittaa vuoden 2012 tilinpäätöksen ja jättää sen ti lin tar kas tajien tar kas tet ta vak si 3) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edel leen yhtymävaltuuston käsiteltäväksi. 4) ehdottaa, että hallitus antaa oikeuden tehdä ti lin pää tös esi tyk seen tek nis luon tei sia korjauksia ja muutoksia. Hallitus: Asiantuntijoina tässä asiassa kuultiin talousjohtaja Eija To lonen-man nis ta hän oli läsnä kokouksessa klo , koulutusliikelaitoksen joh ta ja Anssi Tuomista, hän oli läsnä kokouksessa klo , ym pä ris tö ter veys joh ta ja Päivi Nykästä hän oli läsnä kokouksessa klo , hallintoylilääkäri Esa Ahosta hän oli läsnä kokouksessa klo , perhepalvelujohtaja Matti Heikkistä hän oli läsnä ko kouk ses sa klo ja vanhuspalvelujohtaja Eija Tolosta hän oli läsnä kokouk ses sa klo Kokous keskeytettiin tämän asian käsittelyn aikana klo lou nas tau on ajaksi. Tiina Sarparanta poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo Hallitus hyväksyi päätösehdotuksen ja valtuutti viranhaltijat te kemään Kainuun Työterveys -liikelaitoksen tuloslaskelmaan ja liitetietoihin ko kouk ses sa esiin nostetut korjaukset. TARLTK Tilintarkastaja on tarkastanut maakunnan kirjanpidon, hallinnon se kä tilinpäätöksen ja antanut tilintarkastuskertomuksen. Kuntalain 75 :n 2 mom. mukaan, jos tilintarkastajat havaitsevat, että maakunnan hallin toa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuustonpäätöksiä tai aiheutunut vahinko ei ole vähäinen, on ti lin tar kas tus ker to muk ses sa tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Lisätietoja asiasta antaa sisäinen tarkastaja Harri Turkulainen, p tai

4 Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta : Kainuun maakunta -kuntayhtymän tarkastuslautakunta toteaa, että 1) Kainuun maakunta -kuntayhtymän hallitus ja maakuntajohtaja ovat laatineet maakunnan tilinpäätöksen sekä jättäneet sen ti lin tarkas ta jal le tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi, ovat ko vuoden 2012 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet to teu tuneet, 2) tilintarkastaja on suorittanut hallinnon, kirjanpidon ja ti lin pää tök sen tarkastuksen ja antanut oheisen liitteen mukaisen tilintarkastus ker tomuk sen. Liite 1: Tilintarkastuskertomus Tarkastuslautakunta toteaa, että tilintarkastuskertomuksessa ei ole kun ta lain 75 :n tarkoittamaa muistutusta taikka muuta merkittävää huo mau tus ta, joten tarkastuslautakunta ei pidä tässä vaiheessa tarpeel li se na lau sun non pyytämistä soten hallitukselta ti lin tar kas tus kerto muk sen si säl lös tä, koska erityistilintarkastus on vielä kesken. Maakunnan tarkastuslautakunta esittää, että soten tar kas tus lau takun ta lähettää vuoden 2012 ti lin tar kas tus ker to muk sen Kainuun so siaa li- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymävaltuustolle tiedoksi. Kainuun maakunta -kuntayhtymän tarkastuslautakunta maakunnan pur ku so pi muk sen 3. kohdan mukaisesti esittää Kainuun sosiaali- ja ter vey den huol lon kuntayhtymän tarkastuslautakunnalle, että se ti lintar kas ta jan esityksen mukaisesti esittää, et tä Kainuun sosiaali- ja tervey den huol lon kuntayhtymän yhtymävaltuusto: 1) hyväksyy Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 ti lin päätök sen liitteineen sekä 2) myöntää Kainuun maakunta -kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoi ta neil le toimielinten jäsenille sekä toimialojen ja tulosalueiden johta vil le viranhaltijoille vastuuvapauden vuoden 2012 hallinnosta ja talou des ta lukuun ottamatta työterveys-liikelaitoksen johtajaa, jonka toi mien osalta erityistilintarkastus on vielä kesken.. Hyväksyi ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

5 TARKLTK 28 Tilintarkastaja on tarkastanut maakunnan kirjanpidon, hallinnon se kä tilinpäätöksen ja antanut tilintarkastuskertomuksen. Kuntalain 75 :n 2 mom. mukaan, jos tilintarkastajat havaitsevat, että maakunnan hallin toa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuustonpäätöksiä tai aiheutunut vahinko ei ole vähäinen, on ti lin tar kas tus ker to muk ses sa tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Lisätietoja asiasta antaa sisäinen tarkastaja Harri Turkulainen, p tai Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tar kas tus lau takun ta toteaa, että 1) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus ja kun ta yh ty män johtaja ovat laatineet maakunnan tilinpäätöksen sekä jät tä neet sen ti lin tar kas ta jal le tarkastettavaksi ja tar kas tus lau ta kunnal le arvioitavaksi, ovat ko vuoden 2012 toiminnalliset ja taloudelliset ta voit teet to teu tu neet, 2) tilintarkastaja on suorittanut hallinnon, kirjanpidon ja ti lin pää tök sen tarkastuksen ja antanut oheisen liitteen mukaisen tilintarkastus- kerto muk sen. Liite 1: Tilintarkastuskertomus Tarkastuslautakunta toteaa, että tilintarkastuskertomuksessa ei ole kun ta lain 75 :n tarkoittamaa muistutusta taikka muuta merkittävää huo mau tus ta, joten tarkastuslautakunta ei pidä tässä vaiheessa tarpeel li se na lau sun non pyytämistä soten hallitukselta ti lin tar kas tus kerto muk sen si säl lös tä, koska erityistilintarkastus on vielä kesken. Tarkastuslautakunta lähettää vuoden 2012 ti lin tar kas tus ker to muk sen Kainuun so si aa li- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yh ty mä val tuustol le tiedoksi. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän tar kas tus lau takun ta merkitsee tiedoksi Kainuun maakunta kuntayhtymän tar kastus lau ta kun nan esityksen tilinpäätöksen käsittelystä ja vas tuu va pauden myöntämisestä sekä lähettää sen edelleen Kainuun sosiaali- ja ter vey den huol lon kuntayhtymän yhtymävaltuustolle päätöksentekoa var ten.

6 Hyväksyi.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Maakuntahallitus 37 21.03.2016 Maakuntahallitus 59 16.05.2016 Tarkastuslautakunta 26 19.05.2016 Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 93/2/2016 MH 37 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

PAIKKA Kainuun sote, 2. krs. kokoushuone, Urho Kekkosen katu 2-4, Kajaani

PAIKKA Kainuun sote, 2. krs. kokoushuone, Urho Kekkosen katu 2-4, Kajaani PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 Tarkastuslautakunta 17.04.2013 AIKA 17.04.2013 Klo 13:00-15:25 PAIKKA Kainuun sote, 2. krs. kokoushuone, Urho Kekkosen katu 2-4, Kajaani KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.

Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06. Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 Kaupunginhallitus 104 30.03.2015 Sastamalan 35 22.05.2015 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 36 15.06.2015 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014 38/02.02.00/2014 KHALL

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02. Kaupunginhallitus 117 29.03.2016 Tarkastuslautakunta1 109 07.06.2016 Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 117 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10

Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2013 39 Tarkastuslautakunta 2009-2012 15.05.2013 Aika 15.05.2013 klo 16:16-17:49 Paikka Kouvolan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone 2. krs, Torikatu 10 Läsnä Luettelon

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 27 Tarkastuslautakunta 2013-2016 16.06.2016 AIKA 16.06.2016 klo 09:00-12:05 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 Laillisuus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kajaanin kaupungintalo, valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani

Kajaanin kaupungintalo, valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 Yhtymävaltuusto 12.06.2013 AIKA 12.06.2013 Klo 14:05-16:50 PAIKKA Kajaanin kaupungintalo, valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

- Investointimäärärahaa tarkistettiin alaspäin eurolla.

- Investointimäärärahaa tarkistettiin alaspäin eurolla. Kaupunginhallitus 168 23.05.2017 Kaupunginvaltuusto 36 29.05.2017 Ppky Selänteen tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2016 1925/00.03.01/2017 KHALL 23.05.2017 168 Kuntalain 61 :n mukaan,

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kunnanhallitus 68 27.04.2015 Kunnanhallitus 76 11.05.2015 PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kuntayhtymän hallitus 24 11.3.2015 Kuntayhtymän hallitus 32 9.4.2015

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna Kunnanhallitus 53 30.03.2015 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Khall 53 Tilinpäätös vuodelta 2014 on valmistunut. Kuntalain 68 mukaan kun nan tilikausi on kalenterivuosi. Hallituksen käsittelyn jälkeen ti linpää

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 27.05.2015 AIKA 27.05.2015 klo 09:00-11:20 PAIKKA Kunnantalon kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 26 Laillisuus ja

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 83 24.03.2014 Tarkastuslautakunta, vaalikausi 29 23.04.2014 2013-2016 Kunnanvaltuusto 52 16.06.2014 Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 13/02/2014

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1 (9) Tarkastuslautakunta Aika 17.05.2016 klo 15:00-18:30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 53 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 13 20.04.2016 Kunnanhallitus 74 09.05.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös ja toimintakertomus 412/00.01.02/2014 Kh 29.03.2016 53 Valmistelija: Valmistelija: Paula

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/ (9) EURAN KUNTA Pöytäkirja 5/2016 1 (9) Aika 14.06.2016 klo 16:00-18:10 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Kallio Juha puheenjohtaja Kemppainen Jukka jäsen Satola Sirpa jäsen Suvanto

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 20 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 25.05.2016 klo 16:40-17:35 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoushuone Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet.

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto Vuoden 2016 tilinpäätös asiakirjat ovat valmistuneet. Kunnanhallitus 100 29.03.2017 Tarkastuslautakunta 14 23.05.2017 Kunnanvaltuusto 19 29.05.2017 TILINPÄÄTÖS 2016 60/00.00/2017 KHALL 100 (valmistelija hallintopäällikkö Harri Korhonen puh. 040 733 5670)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

toimintatulot 8.930.835 toimintamenot -51.051.031 toimintakate -42.120.196 vuosikate 258.125 tilikauden tulos -1.949.560

toimintatulot 8.930.835 toimintamenot -51.051.031 toimintakate -42.120.196 vuosikate 258.125 tilikauden tulos -1.949.560 Kunnanhallitus 106 23.03.2015 Tarkastuslautakunta 2013-18 09.04.2015 2016 Tarkastuslautakunta 2013-26 23.04.2015 2016 Kunnanvaltuusto 36 18.05.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 838/02.06.01/2015

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.4.2010 kello 8.00 10.15 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot