Käsämän osayleiskaavan muuttamiseksi tilalla Veljesharju RN:o 126:33, luonnosvaihe

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käsämän osayleiskaavan muuttamiseksi tilalla Veljesharju RN:o 126:33, luonnosvaihe"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Tekninen lautakunta Käsämän osayleiskaavan muuttamiseksi tilalla Veljesharju RN:o 126:33, luonnosvaihe 90/ /2015 Tekla Ammattiopisto Luovi on toimittanut Liperin kunnalle hakemuksen, jossa se esittää Käsämän osayleiskaavan muuttamista omistamallaan tilalla Liperin Kä sämäs sä. Luovin tavoitteena on muuttaa osayleiskaavassa osoitettua käyttötarkoitusta P-1, palveluiden alue siten, että tyhjilleen jäänyttä rakennuskantaa voidaan muut taa esimerkiksi palveluasunnoiksi, asunnoiksi tai toimistotiloiksi. Samalla py ri tään kehittämään ja tehostamaan alueen käyttöä. Luovi sitoutuu maksamaan kaavan muuttamisesta syntyvät kustannukset ja ovat so pi neet kaavanlaatimisesta FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n kanssa kaa vamuu tok sen laatimisesta. Hakija esittää, että kaavatyö laaditaan FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy, aluepäällikkö Timo Leskisen johdolla. Alueen kaavamuutoksesta on keskusteltu pidetyssä vi ran omais työneu vot te lus sa johon osallistui Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon Ely-keskus, Poh jois-kar ja lan maakuntaliitto ja Museovirasto. Liite Esitys Käsämän osayleiskaavan muuttamiseksi Kaavakartta, Käsämän osayleiskaava (Hyv. KV ) Kartta Viranomaisneuvottelumuistio Yhdyskuntasuunnittelija Esitän tekniselle lautakunnalle ja edelleen kunnanhallitukselle, että Liperin kunta asettaa vireille Käsämän osayleiskaavan muuttamisen Liperin kunnan Liperin kylän tilalla Veljesharju RN:o 26:33. Kaavamuutoksen tarkoituksena on muuttaa Käsämän osayleiskaavan Vel jes harju RN:o 26:33 tilalle osoitettua kaavamerkintää P-1 (palveluiden alue) siten, että alu een maankäyttöä, toimintaa ja rakennuskantaa voidaan kehittää ja tehostaa. Kaavamuutoksen työnimenä toimii; Käsämän osayleiskaavan muutos, Vel jes harju RN:o 26:33. Liperin kunta perii hakijalta alueen kaavoittamisesta aiheutuneet kuu lu tus kus tannuk set.

2 KH Kaavanlaatijaksi hyväksytään Timo Leskinen, FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä. Teknisen johtajan päätösehdotus: Lautakunta hyväksyy yhdyskuntasuunnittelijan esityksen. khall // Ammattiopisto Luovi Tiedoksi: maankäyttö Lisätietoja: yhdyskuntainsinööri p Kunnanjohtajan päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen. Liperin kunta asettaa vireille Käsämän osayleiskaavan muuttamisen Liperin kunnan Liperin kylän tilalla Veljesharju RN:o 26:33. Kaavamuutoksen tarkoituksena on muuttaa Käsämän osayleiskaavan Vel jes harju RN:o 26:33 tilalle osoitettua kaavamerkintää P-1 (palveluiden alue) siten, että alu een maankäyttöä, toimintaa ja rakennuskantaa voidaan kehittää ja tehostaa. Kaavamuutoksen työnimenä toimii; Käsämän osayleiskaavan muutos, Vel jes harju RN:o 26:33. Liperin kunta perii hakijalta alueen kaavoittamisesta aiheutuneet kuu lu tus kus tannuk set. Kaavanlaatijaksi hyväksytään Timo Leskinen, FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä. Tekla 127 Ammattiopisto Luovi Tiedoksi: maankäyttö Lisätietoja: yhdyskuntainsinööri p Käsämän osayleiskaavan muutos Veljesharjun alueella on edennyt luon nos vaihee seen. Alueen kaavoitukseen liittyvä viranomaisneuvottelu on pidetty

3 , jonka jälkeen kaavaluonnosta varten tehtiin tarvittavat rakennus- ja luon to sel vi tyk set. Kaavamuutos koskee Liperin kunnan Käsämän alueella sijaitsevaa Am mat ti opisto Luovin aluetta. Noin 51 hehtaarin suuruinen kaava-alue sijoittuu Liperin kir konky län pohjoispuolelle 9-tien (Kuopiontie) läheisyyteen, noin 12 kilometriä kun nan keskustaajamasta. Hengitysliitto Heli ry omistaa maapohjan ja rakennukset. Kapra kan kuntoutuskeskuksen koulutus on loppunut Nykyisin alueella toimivan Luovin ammattioppilaitoksen puitteissa toimii arviolta 200 opiskelijaa ja työskentelee 100 henkilöä. Suunnittelualueen nykytilanne Suunnittelualueella sijaitsee oppilaitoksena toimiva entinen kuntoutusrakennus ja siihen liittyviä rakennuksia. Suunnittelualue rajoittuu pohjois-osastaan Vii ni järveen ja keskellä suunnittelualuetta on kaksi lampea, Huttulampi ja Iso-Möykky, joi den rannat ovat virkistyskäytössä. Kaavamuutosalueen naapurustossa on loma- ja ympärivuotista asutusta. Luovin alu eel la sijaitsee oppilaitoksen rakennuksia, toimistotiloiksi muutettu sairaala, asuin ker ros ta lo sekä rantasauna ja pesutupa Huttulammen rannalla. Luovin alue on kokonaisuudessaan merkitty palveluiden korttelialueeksi. Suurin osa alueella olevista rakennuksista on käytössä, mutta alueella on myös tyh jil lään olevia rakennuksia. Pisimpään tyhjillään olevat rakennukset sijaitsevat ta ka har jun alueella. Alueella oleva rakennuskanta on luetteloitu ja niiden käyttö on kartoitettu. Tällä hetkellä rakennettua rakennusmassaa on kerrosneliömetriä (kem2), josta tehokkaassa käytössä on arviolta kerrosneliömetriä. Alueelle on tehty luontoselvitys heinäkuussa 2015, jossa selvitettiin mm. per ho sille suotuisat kasvit ja niiden esiintyminen alueella. Alueen luontoarvoina vuon na 2004 vahvistuneen Käsämän osayleiskaavan selvityksen perusteella, ovat Vii nijär ven ranta-alueella sijaitseva tervaleppälehdot, sekä nyt inventoidut Kan gas ajuruo hon esiintymät. Kaavoitusalue on geomorfologisesti erittäin merkittävää har jualuet ta. Entinen Kaprakan kuntoutuslaitos kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kult tuu riym pä ris töi hin. Valtakunnallisesti inventointiin valitut kohteet antavat alueellisesti ja kohdetyypeittäin monipuolisen kokonaiskuvan maamme rakennetun ym pä ristön historiasta ja kehityksestä. Alueelle tehty rakennettukulttuuriympäristön aluera jaus ei estä alueen kehittymistä ja lisärakentamista, joka on hyvin nykyiseen raken nus kan taan soveltuvaa (museovirasto). Alueella merkittävimpiä kohteita ovat Arkkitehti Viljo Revell:in suunnittelemat raken nuk set. Revell on sijoittanut tuberkuloottisten kuntoutusta ja uudelleen kou lutus ta varten suunnitellun oppilaitoksen rakennukset (rak. vuosi ) taidok kaas ti pohjoiskarjalaiseen harjumaisemaan. Laitos kuuluu kansainvälisen

4 DO CO MO MO- järjestön hyväksymän suomalaisen modernin arkkitehtuurin merkki teos va li koi maan. Alueella on sijainnut ennen Kaprakan perustamista (1946) Liperin varuskuntakylä, jonka maa-alueet Sotainvalidien Veljesliitto osti puolustusministeriöltä oppilaitoksen tarpeisiin. Kaavamuutos alueittain Voimassa olevassa kaavassa koko alue on merkityy kaavaindeksillä P-1, pal velu jen alue. Alue on kaavamerkinnän perusteella tarkoitettu näin yksityisten pal velu jen korttelialueeksi. Kaavan luonnossuunnitelmaan aikaisempi P-1 alue on jaettu kahteen osaan. Ta ka har jun alue muodostaa oman kokonaisuutensa kaavamerkinnällä; RM/A-1 (mat kai lu pal ve lu jen sekä asumisen alue) Alueelle voidaan sijoittaa erilaisia matkailua palvelevia asuin- ja majoitusrakennuksia, ympärivuotista asutusta sekä niitä palvelevia rakennuksia ja rakenteita. Uusien rakennusten ja rakenteiden tulee sopeutua malliltaan, materiaaleiltaan, mittasuhteiltaan ja väritykseltään alueen maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Uusien rakennusten sijoittelussa ja ryhmittelyssä tulee pyrkiä alkuperäisen kaltaiseen miljööseen. Alueelle on osoitettu 1650 kem2 rakennusoikeutta. Takaharjun oleva rakentamisen määrä on noin 1120 kem2. Lisärakentamista alueelle on osoitettu noin 500 kem2. Merkinnällä on osoitettu Takaharjun alue, joka on erillään muusta rakenteesta ja muodostaa itsenäisen kokonaisuuden. Tällä hetkellä Takaharjun alueella on huonokuntoista rakennuskantaa, joka voidaan joko kunnostaa tai korvata uudella rakentamisella. Alueelle voi rakentaa uutta pysyvää tai loma-asumista. Ammattiopisto Luovin ydinalue osoi te taan kaavamerkinnällä; P-2 (palvelujen ja hallinnon alue) Alueelle voi sijoittaa julkisten tai yksityisten palveluiden ja hallinnon rakentamista, julkista ja yksityistä opetusta, sivistys- ja tutkimustoimintaa ja kaupallisia palveluja sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä matkailua palvelevia rakennuksia ja rakenteita. Alueelle voi sijoittaa myös ympärivuotista asumista ja loma-asuntoja. Uusien rakennusten ja rakenteiden tulee sopeutua malliltaan, materiaaleiltaan, mittasuhteiltaan ja väritykseltään alueen maisemaan ja rakennettuun ympäristöön. Merkinnällä on osoitettu olevat rakennetut alueet Ammattiopisto Luovin ydin-alueelta. Tarkoituksena on saada olevat, osittain tyhjillään ja vajaakäytöllä

5 olevat rakennukset ja tilat uuteen käyttöön sekä mahdollistaa tilojen myyminen ja vuokraamien. Kaavamuutos mahdollistaa nykyistä monipuolisemman käytön ja kehittämisen sekä vapaa-ajanasumisen eri muodot, kuten loma-osakkeiden muodostumisen alueelle. Valtakunnalisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, arvokkaat luon nonym pä ris tö alu eet sekä suojeltavat rakennukset- ja alueet sijoittuvat pää sään töises ti P-2 alueelle.lisäksi alueelle osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaiset alueet jol la on erityisiä ympäristöarvoja sekä venevalkama ja ulkoilureitti. Liitteenä päivätty kaavaluonnoskartta Yhdyskuntasuunnittelija Esitän tekniselle lautakunnalle ja edelleen kunnanhallitukselle, että Liperin kunta aset taa päivätyn Käsämän osayleiskaavan muutoksen tilan Veljesharju RN:o 126:33 alueella, kaavaluonnoksen sekä osal lis tu mis- ja ar viointi suun ni tel man maankäyttö- ja rakennuslain mu kai ses ti julkisesti näh tä ville. Asiakirjat nähtävillä kokouksessa. Teknisen johtajan päätösehdotus: Lautakunta hyväksyy yhdyskuntasuunnittelijan esityksen. khall // maankäyttö Tiedoksi: Lisätietoja: Yhdyskuntasuunnittelija

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( ) Tekninen lautakunta 81 18.08.2015 Kunnanhallitus 118 24.08.2015 Tekninen lautakunta 126 08.12.2015 Kunnanhallitus 200 14.12.2015 Tekninen lautakunta 31 15.03.2016 Kunnanhallitus 54 04.04.2016 Pyhäselkä-Telmonselkä

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos Kaupunginhallituksen 42 30.10.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallituksen 49 17.09.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 329 01.10.2018 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)

Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti) Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

Juojärven ja Suurjärven ranta-asemakaava, 426-403-4-30, 426-404-17-77 ja 426-404-17-76

Juojärven ja Suurjärven ranta-asemakaava, 426-403-4-30, 426-404-17-77 ja 426-404-17-76 Tekninen lautakunta 164 03.12.2013 Kunnanhallitus 302 09.12.2013 Tekninen lautakunta 67 13.05.2014 Juojärven ja Suurjärven ranta-asemakaava, 426-403-4-30, 426-404-17-77 ja 426-404-17-76 548/10.02.04/2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Kokousasian otsikko Sivu 123 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat Viinijärven Joensuuntien, Asematien ja Siikakoskentien

Kokousasian otsikko Sivu 123 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat Viinijärven Joensuuntien, Asematien ja Siikakoskentien LIPERIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 Tekninen lautakunta 08.12.2015 Aika 08.12.2015 klo 18:00-18:42 Paikka Liperin kunnanvirastotalo, Keskustie 10, Liperi Käsitellyt asiat :t 123-136 Kokousasian otsikko

Lisätiedot

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

ARMISVEDEN-VIHTASEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, KALMISTO 2:33

ARMISVEDEN-VIHTASEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, KALMISTO 2:33 FCG Finnish Consulting Group Oy Rautalammin kunta ARMISVEDEN-VIHTASEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, KALMISTO 2:33 Kaavaselostus, ehdotus 595-D2838 11.5.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus, luonnos

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Teknisen johtajan päätösehdotus Lautakunta hyväksyy yhdyskuntasuunnitelijan esityksen.

Teknisen johtajan päätösehdotus Lautakunta hyväksyy yhdyskuntasuunnitelijan esityksen. Tekninen lautakunta 116 10.11.2015 Kunnanhallitus 181 16.11.2015 Tekninen lautakunta 66 14.06.2016 Kunnanhallitus 113 20.06.2016 Tekninen lautakunta 85 13.09.2016 Ylämyllyn asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehdit Kanerva oy Vuorineuvoksentie 4 00570 Helsinki 09-2785485 (fax) 045-670 5227 041-517 6227 e-mail: seppo.kanerva@jippii.fi jatta.kanerva@jippii.fi Helsinki 14.11.2013 LOVIISA LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta Tekninen lautakunta 50 08.05.2018 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta 103/513/2018 TEKN 08.05.2018

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),

Lisätiedot

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle Tekninen lautakunta 93 22.11.2016 Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle 1.1.2017-31.12.2019 Tekninen lautakunta 22.11.2016 93 Suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen 11.11.2016:

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE

LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Mäntyharjun kunta LÄNSIOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS PITKÄJÄRVEN ALUE Kaavaselostus, luonnos Kaavan vireille tulo: Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: FCG SUUNNITTELU

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.

Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu

Lisätiedot

Kuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki)

Kuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki) Nilsiän kaupunki 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 615 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Nilsiän Mäntyrinteen kaupunginosassa. Asemakaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta Vaalan kunta Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus Vireilletulo: 16.9.2016 Nähtävilläolo: Kaavaluonnos 16.9. 30.9.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Selostus koskee 16.1.2017

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA. OAS 1 (5) Tuusniemen kunta Pahkasalon asemakaava Leskinen Timo 15.10.2013 OAS 1 (5) Pahkasalon asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSNIEMEN KUNTA PAHKASALON ASEMAKAAVA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava koskee tiloja 403-1-92 (Mutalahti), 403-1-93

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (4) RAUTALAMMIN KUNTA HAUKINIEMI, NIINVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lapinlahden kunta Koulun ja urheilualueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tekla 30.8.2018 46, liite no 3 P36154 1 (6) Leskinen Timo 8.8.2018 Koulun ja urheilualueen (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Vieremän kunta. Kaavaselostus. Ehdotus ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

Vieremän kunta. Kaavaselostus. Ehdotus ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus Ehdotus 699-P21549 28.11.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot