2. Verkkopalvelun suunnittelutyö

Transkriptio

1 2. Verkkopalvelun suunnittelutyö 2.1. Mistä lähdetään liikkeelle? Toimeksiannossa tilaaja määrittelee minkälaisen verkkopalvelun tai sisällön hän tilaa. Toimeksianto (briefing) on lähtökohtana koko tuotantoprosessille. Toimeksianto on tilaajan vastuulla. Usein se tehdään kuitenkin yhteistyössä, sillä toimeksiannon tulee olla riittävän yksiselitteinen ja kattava, jotta molemmat sekä tilaaja että toimittaja ovat yhtä mieltä siitä, mihin lopputulokseen pyritään. (Keränen, Lamberg & Penttinen 2003, 24.) Toimeksiannossa määritellään: - Tavoite: Mihin verkkopalvelua tai -sisältöä tarvitaan? - Tyyli: Miten asiat viestitään? Mitä toiminnallisuus viestittää? - Kohderyhmä: Kenelle verkkopalvelu on suunnattu? Keihin halutaan vaikuttaa? - Jakelu: Millä viestimillä/välineillä verkkopalvelun tai sisällön saavuttaa? - Aikataulu: Millä aikataululla tuotantoprosessin tulee edetä? - Budjetti: Paljonko verkkopalvelun tai sisällön tuotantoprosessi maksaa? Toimeksiantoon on hyvä lisätä myös suunnitelma tiedollisten ja taidollisten resurssien käytöstä tai niihin liittyvistä erityisvaatimuksista sekä tuotantoprosessin aikaisesta vastuunjaosta. Toimeksiannon valmistelussa on hyvä hyödyntää tuotantoprosessin eri asiantuntijaryhmiä. Kaikkien tuotantoryhmän jäsenten tuleekin olla tietoisia toimeksiannon yksityiskohdista ja tilaajan asettamista tavoitteista hyvissä ajoin jo ennen verkkopalvelun tai sisällön varsinaista suunnittelua ja toteuttamista. (Keränen, Lamberg & Penttinen 2003, 24.) 2.2. Mitä verkkopalvelun suunnittelu on? Verkkopalvelujen suunnittelu lähtee liikkeelle yleensä ideointivaiheesta. Usein ideointi käynnistyy, kun on havaittu tarpeita, joihin verkossa voitaisiin vastata. Tarpeet voivat liittyä näkyvyyteen, tunnettuvuuteen, vaikuttamiseen tai sinne halutaan siirtää toimintoja antaa tai saada jotakin. Kaikki ideat eivät ole toteuttamiskelpoisia. On valittava mihin keskittyy ja mitkä ideat jättää sivuun. Toteuttamiskelpoisista ideoista jatketaan seuraavaan vaiheeseen, jossa niitä hiotaan ja syvennetään projektisuunnitelmaksi, joka kehittyy edelleen tilaajien, päätöksentekijöiden, yhteistyökumppaneiden ja verkkopalveluiden toteuttajien kanssa käydyissä keskusteluissa. (Vrt. Kauhanen- Simanainen 2001, 75.) Jo ideointivaiheessa tulisikin pohtia sitä, mitä erityistä lisäarvoa verkko voi tuottaa ja mitä erityistä annettavaa verkkosisällöllä tai -palvelulla tulee olemaan. Kriittisen idean tarkastelun lisäksi tarvitaan runsaasti luovuutta ja mielikuvitusta. (Lisää ideoinnista luvussa 2.5) Verkkopalveluiden suunnittelu- ja toteutustyö muodostavat haastavan prosessin, jonka tavoitteena on toteuttaa laadukas verkkopalvelu. Se, miten laadukkaaksi asiakkaat (käyttäjät) verkkopalvelun kokevat, riippuu monista eri tekijöistä. Asiakas (tai käyttäjä) muodostaa käsityksen verkkopalvelun laadusta vertaillessaan saamaansa käyttökokemusta aiempiin kokemuksiinsa kyseisestä palvelusta tai vastaavankaltaisista palveluista. Asiakkaan käyttökokemukseen vaikuttavat ensinnäkin käyttäjän omat ominaisuudet (tiedot ja taidot, fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet, arvot ja asenteet yms.), käyttötilanne ja siinä vaikuttavat tekijät kuten fyysinen ja sosiaalinen ympäristö. (Esim. Grönroos 1990, 58 67; Parasuraman, Zeithaml & Malhotra 2005.) 14

2 Garretin (2003) mukaan positiivisen käyttökokemuksen merkitys korostuu verkkopalvelun ollessa kysymyksessä. Verkkopalvelussa on kysymys eräänlaisesta itsepalvelusta, jolloin asiakkaan tulee selviytyä palveluprosessista omin neuvoin ilman asiakaspalvelijan tarjoamaa henkilökohtaista opastusta. Verkkopalvelun suunnitteluvaiheessa on ensiarvoisen tärkeät selvittää mitä asiakkaat oikeastaan haluavat, mitkä ovat heidän verkkopalvelun käytön tavoitteet ja millaista tukea he tarvitsevat tavoitteen saavuttamiseksi. Viestinnällisen verkkopalvelun ollessa kyseessä ei riitä, että sisältö julkaistaan verkkopalvelussa. Asiakaan tulee ensinnäkin löytää sisältö (mikä verkkopalvelu tarjoaa sisällön, löytää ko. sisältö verkkopalvelusta) ja toiseksi kyetä lukemaan ja ymmärtämään sisältö. Toisaalta suunnitteluvaiheessa tulee ottaa huomioon myös palvelun tuottajan tavoitteet ja tarpeet. palvelun tuottajan tavoitteena voi olla tuotteiden myynnin lisäksi uusien asiakkaiden saaminen, yrityksen imagon kehittäminen tai käyttöoppaiden jakelu verkon välityksellä. (Esim. Garret 2003, ) Verkkopalveluiden suunnittelu on monivaiheinen ja monipuolinen prosessi, johon tulee panostaa aikaa ja asiantuntemusta. Huonoja suunnitelmia on myöhemmin vaikea korvata edes tuotantovaiheen asiantuntemuksella. Suunnitteluvaiheeseen kannattaa budjetoida riittävästi, sillä esimerkiksi alle kuukauden suunnittelulla ei saa kuin korkeintaan suppean verkkopalvelun suunnittelutyön tehdyksi. Suurempien verkkopalveluiden suunnittelutyöhän on varattava 2-8 kuukauden työpanos. (Jussila & Leino 1999, ) Verkkopalvelun suunnittelutyössä on kaksi puolta: - projektin suunnittelu, budjetointi, aikataulutus ja työjako sekä - varsinaisen tuotteen/palvelun sekä sen informaatiosisällön ja toimintoprosessien yksityiskohtainen suunnittelu ja määrittely (Kauhanen-Simanainen 2001, 78-79). Projektin suunnittelu Hankkeen projektipäällikön tehtävä on koota ja hallita projektisuunnitelma, budjetti, aikataulu ja työnjako sekä hankkia oikeat ihmiset oikeisiin työtehtäviin. Projektipäällikkö pitää myös yhteyttä eri tahojen kesken jo heti suunnitteluvaiheessa. Kyseessä on itse asiassa projektin hallinnan tehtävistä. (Kauhanen-Simanainen 2001, ) Tuotteen/palvelun suunnittelu Varsinaisen tuotteen/palvelun suunnittelutyössä ratkaisun keksimisen lisäksi kuvataan ja dokumentoidaan ratkaisu. Verkkopalvelun kuvaamisen tulee olla niin yksityiskohtaista, että periaatteessa kuka tahansa toteutustekniikat hallitseva kykenisi tehtyjen suunnitelmien ja dokumenttien perusteela toteuttamaan palvelun. Yksityiskohtaisia suunnitelmia tarvitaan myös siksi, että suunnittelijat ja toteuttajat eivät yleensä ole jatkuvasti tekemisissä keskenään. Jos suunnitelma ei ole selvä, sitä joudutaan toistuvasti tarkentamaan ja täydentämään toteutuksen kuluessa. (vrt. Jussila & Leino 1999, 116.) Suunnittelussa tarvitaan usein asiantuntemusta sisällön asiantuntijoiden lisäksi myös markkinoinnista, asiakaspalvelusta ja viestinnästä sekä erityisesti verkkopalveluista. Suunnittelussa pitää olla mukana myös toteutustekniikan asiantuntijoita. Suunnittelutyön tueksi tarvitaan perusinformaatiota: - palveluntarjoajasta ja sen (liike)toiminnasta, - palvelun kohderyhmän toiminnasta ja tarpeista sekä - Internetistä ja verkkopalveluista (vrt. Jussila & Leino 1999, 117.) 15

3 2.3. Tuotteen tai palvelun suunnittelun työvaiheet Verkkopalvelut ovat informaatioteknologian kehittymisen myötä muuttuneet hypertekstijärjestelmistä monimutkaisiksi järjestelmiksi, jotka mahdollistavat staattisen informaation jakelun ohella monentasoisia vuorovaikutusprosesseja kuten dynaamisesti muuttuvan, hajautetusti tuotetun sisällön hallinta, jakelu, mukauttaminen ja käyttö sekä kaupankäynti, pankkiasiointi tai muut operatiiviset prosessit. Vuorovaikutuksellisuuden lisääntymisen myötä verkkopalvelut ovat saaneet yhä enemmän ohjelmistosovelluksen piirteitä. Voidaan siis ajatella, että verkkopalvelussa on kaksi ulottuvuutta: 1. Ohjelmisto (käyttöliittymä) (software interface): Toiminnot ja tehtävät (tasks), jotka vievät asiointiprosesseja eteenpäin. Verkkopalvelu voidaan nähdä työkaluna, jota käyttämällä asiakas saavuttaa tavoitteensa. Korostuu operatiivisissa, tehtäväkeskeisissä verkkopalveluissa. Olennaista on tehtäväkeskeisyys. 2. Hypertekstijärjestelmä (hypertext system): Informaatioavaruus, missä asiakkaat liikkuvat. Informaatiosisällön rooli korostuu viestinnällisissä verkkopalveluissa - mitä informaatiota asiakkaille tarjotaan ja mitä informaatio merkitsee asiakkaille. Olennaisinta on informaatiokeskeisyys. (Garret 2003, ) Verkkosisältöjen tuotantoprosessi hahmotetaan syklinä ideoinnista toteutukseen, ja edelleen ylläpitoon ja jatkokehittelyyn. Tämä eroaa perinteisestä arvonlisäketju ajattelusta, sillä se sisältää spiraalimaista etenemistä: ideoiden, suunnittelun ja toteuttamisen asteittaista syvenemistä tuotantoprosessin aikana. Spiraalimaisen ja asteittaisen suunnittelun etenemiseen kuuluu eri työvaiheita, jotka etenevät osin päällekkäin toinen toistaan täydentäen. (Vrt. Kauhanen- Simanainen 2001, ) Kuva 2.1. Verkkopalvelun tuotantoprosessi. Lähde: Kauhanen-Simanainen 2001, 73) 16

4 Eri työvaiheiden määrä ja nimeämiskäytännöt vaihtelevat lähteistä riippuen. Esimerkiksi Garret (2003) määrittelee suunnittelutyön viisi eri tasoa, jossa edetään abstraktisesta strategiatason suunnittelusta kohden konkreettisempaa visuaalista suunnittelua. Kuva 2.2. Verkkopalvelun suunnittelun tasot. Lähde: Garret 2003, 33. Taso 1: Palvelun strategia (strategy plane) käyttäjien tarpeiden määrittely palveluntuottajan tavoitteet esim. liiketoiminnalliset tavoitteet Taso 2: Palvelun rajaus (scope plane) toiminnallisuuteen liittyvät vaatimukset informaatiosisällölliset vaatimukset Taso 3: Palvelun rakenne (structure plane) vuorovaikutuksen suunnittelu informaatioarkkitehtuurin suunnittelu Taso 4: Palvelun kehys (skeleton plane) informaation esitystavan suunnittelu käyttöliittymän suunnittelu liikkumisjärjestelmän suunnittelu Taso 5: Palvelun ulkoasu (surface plane) visuaalinen suunnittelu Lisätietoa: Garret, J. J. The elements of User Experience [online]. New York: American Institute of Graphic Arts, 2003 [viitattu ]. Chapter 2: Meet the Elements. Saatavissa pdf-muodossa: <URL: >. Garret, J. J. The elements of User Experience: original diagram [online]. San Francisco, 2000, julkaistu [viitattu ]. <URL: >. 1. Palvelun strateginen suunnittelu (strategy plane) Verkkopalvelun käytöllä on asiakkaalle jokin tarkoitus (purpose). Asiakas käyttää verkkopalvelua jonkin tavoitteen (goal) saavuttamiseksi. Hän haluaa kuluttaa, viihtyä, etsiä informaatiota, opiskella jne. Tavoitteen saavuttamisen kannalta on olennaista, että asiakkaan ja verkkopalvelun välinen vuorovaikutus on sujuvaa ja että vuorovaikutustapahtumien sarjat muodostavat tavoitteen saavuttamisen kannalta järkeviä tapahtumasarjoja. Keskeisimmät verkkopalvelulle esitetyt vaatimukset ovat lähtöisin asiakkailta (ulkoiset vaatimukset). Asiakkailla on tavoitteen saavuttamiseen liittyviä tarpeita (user needs), joihin verkkopalvelun tulee vastata. (Vrt. Elin 2001, 22 25; Garret 2003, ) Verkkopalvelun tarjoajalla on myös tiettyjä tavoitteita palvelun suhteen. Nämä verkkopalveluun kohdistuvia sisäiset vaatimukset juontuvat mm. liiketaloudellisista tavoitteista tai yrityskuvaan (imago, brandi) liittyvistä tavoitteista. Palvelun strategiseen suunnittelun eräs kriittinen vaihe on keskeisten asiakasryhmien tunnistaminen sekä heidän ominaisuuksiensa ja niistä juontuvien tarpeiden selvittäminen. Eri asiakasryhmillä voi olla hyvinkin toisistaan poikkeavia, jopa vastakkaisia, tarpeita ja vaatimuksia. Esimerkiksi no- 17

5 viisikäyttäjä saattaa hyötyä palvelusta, joka ohjaa vaihe vaiheelta asiointiprosessin läpi. Sitä vastoin kokenut käyttäjä voi kokea hyötyvänsä palvelusta, joka tarjoaa yhdestä näkymästä nopeasti pääsyn lukuisiin toimintoiin. Asiakkaat pyritään usein jaottelemaan segmentteihin tiettyjen ominaispiirteiden mukaan. Tyypillisesti asiakkaat jaotellaan maantieteellisten tekijöiden sekä demografisten tekijöiden kuten iän, sukupuolen, tulotason, koulutuksen tai perhestatuksen jne. mukaan. Demografisten tekijöiden ohella asiakkaita voidaan luokitella psykografisten tekijöiden mukaan, jolloin asiakkaat ryhmitellään psykologisten luonteenpiirteiden kuten arvojen, uskomusten, asenteiden ja toisinaan myös persoonallisuuspiirteiden mukaan. (Garret 2003, 47.) On havaittu, että luonteenpiirteiltään varuillaan olevat (vigilance) henkilöt käyttävät vähemmän Internetiä ja suhtautuvat usein myös epäilevämmin verkkokaupassa asioimiseen kuin sellaiset henkilöt, jotka ovat avoimempia muutoksille (openness to change). Muutoksille avoimet henkilöt käyttävät Internetiä suhteellisen usein sekä suhtautuvat ylipäätään positiivisesti uuteen teknologiaan sekä verkkokaupassa asioimiseen. (Copas 2003.) On kuitenkin kritisoitu sitä, että ihmiset eroavat toistaan muutoinkin kuin pelkästään psykografisten tai demografisten tekijöiden suhteen. Viime aikoina onkin yhä enemmän ryhdytty pohtimaan missä määrin verkkopalveluiden asiakkaita olisi mahdollista ryhmitellä elämäntyylin mukaan, jolloin demografisten tekijöiden ohella huomioidaan asiakaan toiminnot (activities), kiinnostukset (interests) ja mielipiteet (opinions) (vrt. Brengman ym. 2003; Plummer 1974). Yksilöiden ryhmittelyä elämäntyylin mukaan on menestyksekkäästi hyödynnetty sosiaali- ja kauppatieteiden alalla jo pitkään. Asiakkaiden ryhmittely digitaalisen elämäntyylin (web-usage-related lifestyle) mukaan auttaa ymmärtämään eri asiakasryhmien tarpeita syvemmin sekä suunnittelemaan laadukkaampia verkkopalveluita. (Brengman ym ) Verkkopalvelun strategisen tason suunnittelussa (konseptisuunnittelu) määritellään perusteet toteutettavalle palvelulle. Siinä kuvataan palvelun idea, sisältö ja toiminnan perustavoitteet. Erityisesti tässä suunnitteluvaiheessa korostuu palveluprosessin suunnittelu. Jo varhaisessa vaiheessa tulee huomioida verkossa tapahtuvan palveluprosessin etenemisen lisäksi myös se, millä tavalla palveluprosessi etenee verkon ulkopuolella. Palveluprosessi on siis määriteltävä riittävän laajasti, jotta ymmärretään verkossa tapahtuvan prosessin yhtymäkohdat reaalimaailman prosesseihin. Esimerkiksi edellyttääkö palveluprosessin päätökseen saattaminen informaation siirtämistä järjestelmästä toiseen, henkilöltä toiselle organisaation sisällä tai organisaatiosta toiseen. (Esim. Sousa & Voss 2004.) (Asiakkaiden tarpeiden määrittelyä, informaatiosisältöjen ja toimintaprosessien kuvausta käsitellään enemmän luennolla neljä.) Täysin uudentyyppisen verkkopalvelun ollessa kysymyksessä haasteeksi voi muodostua se, ettei esimerkiksi potentiaalisista käyttäjäryhmistä ole tarkkaa käsitystä. Tällöin hyödynnetään usein tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiä, joiden avulla pyritään kokoamaan tietoa päätöksenteon tueksi. Lisää aiheesta luvussa 2.4 Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmät verkkopalvelun suunnittelutyön apuna Lisätietoa: Brengman, M. ym Segmenting Internet shoppers based on their Web-usage-related lifestyle: a cross-cultural validation. Journal of Business Research. Vol. 58, N:o 1, Saatavissa <DOI: >. Ainoastaan TTY:n verkon kautta. Luonnos artikkelista saatavissa pdf-muodossa <URL: > Mosaic kuluttajaluokitus [online]. Helsinki: Experian, 2006 [viitattu ]. Saatavissa www-muodossa: <URL: >. Mosaic-kuluttajaluokitus ryhmittelee asuinalueita ja kotitalouksia sosiodemografisten tekijöiden mukaan. 18

6 Tillgrén, S. & Kupiainen, T. Letuista samppanjaan mansikankuluttaja elämäntyylitutkimuksen näkökulmassa. MTT:n selvityksiä 10 [online]. Helsinki: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 2002, päivitetty [viitattu ]. Saatavissa pdf-muodossa <URL: >. ISBN Katos erityisesti luku 2: Elämäntyyli, sen tutkiminen ja käyttö markkinoinnissa, sivut Palvelun rajaus (sisällölliset ja toiminnalliset vaatimukset) (scope plane) Jokaisella verkkopalvelulla on jokin teema tai aihe (subject). Verkkopalvelun sisältö käsittelee siis jotakin aihetta kuten autoja, puutarhan hoitoa, urheilua jne. Verkkopalvelu voi koostua useistakin aiheista, mutta viime kädessä niillä on kuitenkin jokin yhteinen nimittäjä esim. uutiset. Sisällöllä on aina olemassa jäsennys ja esitystapa, jotka riippuvat mm. verkkopalvelun käyttötarkoituksesta, kohderyhmästä, genrestä sekä toimintoprosesseista. (Vrt. Elin 2001, ) Sisällön suunnittelun lähtökohtana tulee olla asiakkaan prosessit eli verkkopalvelun ydinprosessit, joita asiakkaat verkkopalvelussa suorittavat. Viestinnällisissä palveluissa ydinprosessit liittyvät usein informaation hakuun ja omaksumiseen, operatiivisessa palvelussa taas tietyn toiminnon suorittamiseen kuten tuotteen ostaminen, laskun maksaminen jne. Suunnittelutyön tavoitteena on informaatiosisältöjen sekä toiminta- ja asiointiprosessien jäsentäminen asiakkaan (käyttäjän) näkökulmasta niin, että informaatio ja erilaiset toimintaprosessit tukevat tarkoituksenmukaisesti toisiaan. Asiakkaan näkökulma riippuu hänen tarpeistaan ja tilanteestaan. (Wiio 2004.) Asiakkaan näkökulmasta voi esimerkiksi olla tarkoituksenmukaista käyttää tietyissä tilanteissa verkkopalvelua mobiililaiteen avulla tai kyetä suurentamaan verkkopalvelun kirjasinkokoa riittävän suureksi. Sisällön suunnitteluvaiheessa määritellään ja rajataan palveluun tuleva sisältö sekä määritellään missä muodossa sisältöä esitetään teksti, kuva, liikkuva kuva, ääni. Tässä yhteydessä tullee myös pohdittavaksi miten sisältöä verkkopalveluun tuotetaan onko esimerkiksi kysymyksessä verkkopalvelu, jonne asiakkaat tuottavat sisältöjä tai tuotetaanko sisältö palveluntuottaja organisaatiossa keskitetysti vai hajautetusti. Yleensä tässä vaiheessa voidaan jo hahmotella palvelun informaatioarkkitehtuuri karkealla tasolla. (Vrt. Jussila & Leino 1999, 119.) Kun verkkopalvelin informaatiosisällöt ja toimintoprosessit on kuvattu riittävällä tarkkuudella, voidaan ryhtyä pohtimaan miten ko. verkkopalvelu toteutetaan teknisesti. Millaisia vuorovaikutustoimintoja palvelussa tarvitaan ja miten ne toteutetaan. Tarvitaanko sisällöntuotantojärjestelmää, millaisia tietokantaratkaisuja tarvitaan, liitetäänkö verkkopalvelu muihin tietojärjestelmiin (esimerkiksi ostotilaukset voidaan kytkeä yrityksen varastokirjanpidon tietojärjestelmään, jolloin toimituskehotus voidaan toimittaa automaattisesti varastoon), montaako yhtäaikaista käyttäjää tuetaan jne. Tekninen ja toiminnallinen suunnitteluvaihe pitää sisällään yksityiskohtaisen määrittelyn teknisistä ratkaisuista, kuten toiminnallinen määrittely, arkkitehtuurisuunnittelu, tekninen määrittely, moduulisuunnittelu ja toteutussuunnittelu (IEEE 1016). 3. Palvelun rakenne (structure plane) Sisällönsuunnitteluvaiheen jälkeen ryhdytään syventämään aiemmin hahmoteltua karkean tason informaatioarkkitehtuuria koskemaan yksittäisiä sisällön osa-alueita. Tässä yhteydessä verkkopalvelun informaatiosisällöt ryhmitellään kokonaisuuksiksi, nimetään ja järjestetään tarkoituksenmukaiseksi informaatiorakenteeksi. Samalla verkkopalvelun informaatiosisällölle luodaan kestävä perusrakenne, laaditaan verkkopalvelun asiointiprosesseja tukevat vuorovaikutus- ja liikkumisjärjes- 19

7 telmät sekä hakutoiminnot. (Vrt. Garret 2003; Kauhanen-Simanainen 2003, Rosenfelt & Morville 2002.) 4. Palvelun kehys (skeleton plane) Verkkopalveluihin voidaan liittää erilaisia mediaelementtejä tai palvelua voidaan käyttää erilaisin päätelaittein. Mediasuunnitteluvaiheessa valitaan ne mediaelementit (ääni, kuva, teksti, animaatio), jotka ovat tarkoituksenmukaisia sisällön esittämisen kannalta. Mediasuunnittelu ottaa myös kantaa monikanavajulkaisemisen (eri mediat, eri päätelaitteet) vaatimuksiin. Tässä vaiheessa tarkennetaan edelleen informaatioarkkitehtuuria näiltä osin. (Mediasuunnittelua pohditaan syvemmin luennolla seitsemän.) Verkkopalvelun käyttöliittymän tarkoituksena on tukea asiakasta saavuttamaan verkkopalvelun käytölle asetetut tavoitteet. Verkkopalvelun käyttöliittymän suunnitteluun sisältyy sivuston rakenteen, visuaalisen (graafisen) ulkoasun, navigoinnin ym. toimintojen sekä näyttöjen tietosisältöjen suunnittelu. (vrt. Elin 2001, 22-25) Käyttöliittymäsuunnittelun lopputuloksena syntyy käyttöliittymän määrittely, joka ottaa kantaa siihen, mitkä järjestelmän toiminnot näkyvät ja miten. Käyttöliittymän suunnittelu pohjaa pitkälle toiminnallisuuden ja informaatioarkkitehtuurin suunnitelmiin. Tarkoituksena on, että käyttöliittymä tukee käyttäjien toimintalogiikkaa sekä käyttäjien tarvetta löytää tarvitsemansa tietosisältö. Käyttöliittymäsuunnitelma koostuu tyypillisesti kuvien sarjoista, joissa järjestelmän toimintalogiikkaa havainnollistetaan näyttämällä vaihe vaiheelta toimenpiteet, joiden avulla käyttäjä etenee käyttötilanteessa kohti tavoitettaan. 5. Palvelun ulkoasu (surface plane) Visuaalisessa suunnittelussa verkkopalvelulle määritellään ulkoasu. Visuaalisessa suunnittelussa lähtökohtana on palvelun kohderyhmä ja palvelun käyttötarkoitus. Valittua visuaalista linjaa, yleisilmettä tulee noudattaa johdonmukaisesti jokaisella sivulla. Visuaalisen suunnittelun tekijän tulee tuntea ennen kaikkea internetin toimintaperiaatteet ja hallita www-taiton erityishaasteet. (Asiaa käsitellään laajemmin luennolla kahdeksan.) Garretin (2003) mukaan olennaista verkkopalvelun suunnittelussa on ymmärtää se, että eri suunnitteluvaiheet limittyvät ja ovat osin päällekkäisiä. Useinkaan ei ole tarkoituksenmukaista työstää yhtä vaihetta täysin loppuun ennen seuraavan vaiheen aloittamista. Tärkeätä on kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, ettei ylemmän tason vaihetta päätetä ennen alemman tason vaiheen päättämistä, sillä eri vaiheet ovat riippuvaisia toisistaan. Esimerkiksi sivuston rakennetta ei lyödä lukkoon ennekuin tiedetään mitä sisältöjä ja toimintoprosesseja palvelu tulee sisältämään. (Garret 2003, ) Kuva 2.3. Verkkopalvelun suunnittelu- ja toteutustyön vaiheet limittäminen tuottaa yleensä paremman lopputuloksen. Lähde: Garret 2003,

8 2.4. Tulevaisuuden tutkimuksen menetelmät verkkopalvelun suunnittelutyön apuna Verkkopalveluiden tarvekartoitus perustuu usein ennakointiin. Varsinkin täysin uuden tyyppiset vuorovaikutteiset verkkopalvelut suunnitellaan käyttämällä erilaisia tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä päätöksenteon tukena Tietoa tulevaisuudesta? Tulevaisuudelle on ominaista vaihtoehtoisuus. Tulevaisuutta voidaan pyrkiä ottamaan haltuun enemmän tai vähemmän varmoilla ja luotettavaa tietoa antavilla menetelmillä, jotka edellyttävät jonkinlaista perusnäkemystä tulevaisuustutkimuksen tieteellisestä perustasta. Tulevaisuuden tutkimuksessa hyödynnetään sekä kvalitatiivista (laadullista) että kvantitatiivista (määrällistä) tutkimusmenetelmää. (Metsämuuronen 2003, ) Tieto tulevaisuudesta perustuu aiempaan tietoon ja tietoisuuteemme nykytilanteesta. Voimme helposti kuvitella millainen tulevaisuus on, koska elämässä ja yhteiskunnassa on olemassa jotain säännönmukaisuutta. Parhaassakin tapauksessa tulevaisuutta koskeva tieto on enemmän tai vähemmän todennäköistä tietoa (Karjalainen 1994, 14). Toisaalta tulevaisuustutkimuksella on olemassa joukko erilaisia menetelmiä, joiden on todettu tuottavan luotettavaa tietoa. (Metsämuuronen 2003, ) Tulevaisuutta koskevaa tietoa voidaan hankkia joko laskennallisilla menetelmillä (trendianalyysit, conjoint-analyysi, asiantuntijoiden mielipiteen pysyvyyden analysointi) tai asiantuntija-arvioiden perusteella (Delfi-tekniikka, skenaariotyöskentely, megatrendianalyysi, Top Ten listat, tulevaisuustaulukko, edelläkävijäanalyysi). Laskennallisissa menetelmissä tulevaisuuden ennustaminen pohjautuu pitkiin aikasarjoihin ja useisiin tutkimustuloksiin, joilla pyritään ennustamaan tulevaisuutta menneen perusteella. Mallintamalla puolestaan pyritään hallitsemaan useiden tekijöiden yhtäaikaista vaikutusta tulevaisuuden ennustamisessa. Laskennallisille menetelmille on tyypillistä, että aineisto hankitaan numeerisena tietona. Yksinkertaisimmillaan ne saattavat olla todennäköisyyksien laskemista tai selvittämistä. (Metsämuuronen 2003, 229.) Asiantuntijamenetelmät puolestaan ovat sellaisia tiedonhankinnan menetelmiä, jotka eivät perustu laskennallisiin menetelmiin. Asiantuntijamenetelmissä hyödynnetään asiantuntijoiden tietämystä, intuitiota tai havaitsemiskykyä tulevaisuuden kartoittamiseen. Asiantuntijoilta kysytään heidän subjektiivista mielipidettään siitä, millaisena he tulevaisuuden näkevät. (Metsämuuronen 2003, 241.) Tulevaisuustutkimus ja heikot signaalit Tulevaisuuden ennustamisen ja tutkimisen haasteena on aistia ja hyödyntää ns. heikkoja signaaleja (Eriksson 1996a, 39; Kuusi 1993, ). Heikoilla signaaleilla tarkoitetaan sellaisia viestejä, jotka eivät ole aivan ilmeisiä, mutta tarkkaavainen voi sellaisen havaita. Heikkoja signaaleja on kahden tyyppisiä: 1) uuden trendin noususignaali ja 2) vanhan trendin laskusignaali. (Metsämuuronen 2003, ) 21

9 Heikkojen signaalien hankaluus on siinä, että ne voidaan havaita vain hetken: ennen kuin se kuolee tai vastaavasti muuttuu vahvaksi signaaliksi. Moni heikko signaali jää vai mahdollisuudeksi, optioksi, ellei sen toteutumiselle ole edellytyksiä tai ihmiset eivät ole valmiita vastaanottamaan sen mukanaan tuomaa muutosta. (Metsämuuronen 2003, 225.) Heikkojen signaalien aistiminen ei perustu tieteeseen vaan intuitioon tai tunteeseen. Turtiainen (1999) jakaa heikkojen signaalien vastaanottajat profeettoihin, astrologeihin, tietäjiin, tutkijoihin ja visionääreihin. Tulevaisuuden ennustamisen kannalta tärkeintä on kuitenkin huomata se, että parhaiten kompleksisen järjestelmän toimintaa ymmärtää sen osana oleva yksilö, joka oppii aistimaan vivahteita ja muutostrendejä tarkkailemalla ympäristöään (Eriksson 1996b, 4). Osa ihmisistä on siis eräänlaisia trendin haistajia, jotka ovat enemmän harjaantuneet aistimaan heikkoja signaaleja. Osa kyseisistä henkilöistä on nk. muutosagentteja, jotka tuovat uudet virtaukset myös muiden tietoisuuteen. Esimerkiksi aikamme kirjailijat, taiteilijat, innovaattorit tai musiikki- ja viihdetuottajat saattavat olla tällaisia agentteja. (Metsämuuronen 2003, ) Henkilöt, jotka aistivat heikkoja signaaleja ovat etulyöntiasemissa siihen nähden, joka ottaa varman päälle ja odottaa suurten massojen liikkeelle lähtöä. Suurissa yrityksissä panostetaan tulevaisuusajatteluun ja tuotetaan omaa tulevaisuustutkimusta. Myös valtiolla on eduskunnassa tulevaisuusvaliokunta, joka mm. tuottaa selonteot päätöksentekijöille Suomen tulevaisuudesta. (Metsämuuronen 2003, 226.) Menetelmiä verkkopalvelun tarpeellisuuden kartoitukseen Verkkopalveluiden tarpeellisuutta voidaan kartoittaa laskennallisilla tai asiantuntijamenetelmillä. Usein laajojen palveluiden suunnittelun tukena käytetään useita erilaisia menetelmiä. Tunnetuimpia ovat mm. trendianalyysit, megatrendianalyysit, Top-Ten listat ja kuluttajapaneelit. Trendianalyysi Trendianalyysi kuuluu menetelmänä taloustieteiden perusmenetelmiin. Menetelmä on 1800-luvulta, jolloin sir Fracis Galton kehitti regressioanalyysin tilastomatematiikassa. Myöhemmin 1900-luvulla on siirrytty yhä enemmän irti lineaarisista malleista. Suosiota ovat saavuttaneet mm. sumea logiikka ja kaaosteoriat. Tulevaisuutta on vaikea mallintaa, mutta kaaoksen keskellä on tiettyä säännönmukaisuutta, joka saattaa ennustaa tulevaisuutta suhteellisen tarkastikin. (Metsämuuronen 2003, ) Trendianalyysia käytetään ensisijaisesti suurten kehityslinjausten tekemiseen. Sillä voidaan ennustaa esimerkiksi ihmisten kulutuskäyttäytymistä. Menetelmän käyttö edellyttää uskomista siihen, että kehitys jatkuu samantyyppisenä edelleen ja siksi sitä voidaan ennustaa käyttämällä tietoa menneestä. Esimerkiksi Liu ym. (1997) selvittivät tutkimuksessaan miten USA:n suurimmat yhtiöt (mm. Exxon, Microsoft, Ford, General Motors) hyödyntävät verkkosivuja liiketoiminnassaan. Lähtökohtana oli ajatus, että koska suuryritykset toimivat tyypillisesti teknologian hyödyntäjinä edelläkävijöinä, on todennäköistä että muutkin isot yritykset alkavat hyödyntämään kotisivuja liiketoiminnassaan. Tutkimuksessa havaittiin, että kotisivujen hyödyntäminen lisääntyi jokaisella osa-alueella tutkimuksen kuluessa (paitsi linkittäminen muihin sivustoihin). Tämän tulkittiin ennakoivan kasvua kotisivujen hyödyntämisessä yritysten liiketoiminnassa myös yleisellä tasolla. Lisätietoa: Liu, C. Ym. (1997). Web sites of the Fortune 500 companies: Facing customers through home pages. Information & Management, 31(6), nro 15 January 1997, Saatavissa pdf- 22

10 muodossa [viitattu ]. <DOI: Saatavissa TTY:n verkosta käsin. Megatrendianalyysi Megatrendianalyysilla tarkoitetaan sellaisia kehityspolkuja, jotka ovat universaaleja ja ne koskettavat laajoja ihmisjoukkoja tai alueita. Termin otti käyttöönsä John Naisbitt v Tyypillinen universaali megatrendi on informaatioteknologian lisääntyminen ja käyttötapojen monipuolistuminen ja kehittyminen. (Metsämuuronen 2003, 249.) Esimerkiksi Yhdysvalloissa megatrendien analysointi on järjestelmällistä. Aineistoa kerätään medioista poimitaan niistä uutisia, mielipiteitä sekä väitteitä ja muodostetaan näistä yhteenvetoja. Kuluttajapaneeli Kuluttajatutkimuskeskus on koonnut tutkimusaineistojen keruuta varten henkilörekisterin, jota kutsutaan Kuluttajapaneeliksi. Paneeliin kuuluu noin tuhat yli 18-vuotiasta jäsentä, joista naisia noin 70 % ja miehiä 30 %. Paneelijäsenistä tallennetaan henkilörekisteriin yhteystietojen lisäksi taustatietoja, joiden perusteella rekisteristä voidaan poimia tutkimukseen haluttu joukko. Kuluttajapaneeli rakentuu kuudesta aluepaneelista, joita ovat Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun aluepaneelit. Aluepaneeliin voi kuulua paneelijäseniä 5 11 kunnan alueelta. Aluepaneelit on nimetty kunkin alueen väestömäärältään suurimman kunnan mukaan. Kuluttajapaneelin kokoonpanoa uudistetaan aika-ajoin. Paneelijäsenet voivat olla mukana Kuluttajapaneelissa joitakin vuosia Menetelmiä palveluprosessien kartoitukseen Palveluprosesseja kartoitetaan usein analysoimalla jo toteutettuja palveluprosesseja. Tämän lisäksi palveluiden uudistamisen yhteydessä voidaan hyödyntää tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä, kuten skenaariotyöskentelymenetelmiä, eläytymismenetelmiä, conjoint-analyysia, Delfi-tekniikkaa ja edelläkävijäanalyysia (benchmarking-menetelmä). Conjoint-analyysi Conjoint-analyysi ottaa yhtä aikaa käsittelyyn useita ominaispiirteitä. Asiantuntijat arvioivat ko. ominaispiirteitä ja antavat kullekin erilaiselle ominaisuuksien kombinaatiolle todennäköisyyden verraten aina kahta mahdollisuutta toisiinsa. Regressioanalyysia hyväksi käyttäen lasketaan, minkälainen on asiantuntijoiden mielestä todennäköisin ominaispiirteiden kombinaatio. (Metsämuuronen 2003, ) Conjoit-analyysia on käytetty markkinointitutkimusten yhteydessä. Asiakkaiden annetaan valita tiettyjen ominaisuuksien suhteen erilaisia tuotteita tai palveluita. Verkkopalvelun palveluprosesseja suunnitellessa asiantuntijat kannattaa ryhmitellä erilaisten käyttäjäryhmien mukaisesti. Conjoint-analyysi etenee seuraavasti: - keskeisten ominaispiirteiden valinta - erilaisten kombinaatioiden muodostaminen - asiantuntijat arvottavat kombinaatiot vertaamalla aina kahta kerrallaan - laskenta ja tulostus vastaajaryhmittäin Esimerkiksi Myung (2003) käytti Conjoint-analyysia selvittääkseen kirjasintyypin vaikutusta tekstin luettavuuteen verkkosivuilla. Tulosten mukaan koreankielisten merkistön ollessa kysymyksessä rivinväli on tilastollisesti merkitsevin lukunopeuteen vaikuttava tekijä. 23

11 Lisätietoa: Myung, R. (2003): Conjoint analysis as a new methodology fornext term Korean typography guideline in Web environment. International Journal of Industrial Ergonomics, 32 (5), November 2003, Saatavissa pdf-muodossa [viitattu ] <DOI: >. Saatavissa TTY:n verkosta käsin. Delfi-tekniikka Delfi-tekniikalla hankitaan tietoa haastattelemalla asiantuntijoita toisistaan riippumatta anonyymisti. Tällöin toisten ihmisten mielipide ei vaikuta haastateltavan näkemykseen. Delfi-tekniikkaa on käytetty mm. teknologian kehityksen ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten ennustamiseen. (Metsämuuronen 2003, 242.) Delfi-tekniikkaa kannattaa käyttää erityisesti tilanteissa, joissa on vaara, etteivät kaikkien verkkopalveluiden käyttäjäryhmien edustajat tuota spontaanisti omaa mielipidettään tai näkemystään palveluprosesseista. Delfi-tekniikka etenee seuraavasti: - aiheen rajaus ja kyselylomakkeen muotoilu - asiantuntijoiden valinta - ensimmäinen haastattelu - tietojen kokoaminen ja yhteenveto asiantuntijoille ensimmäisen kierroksen haastattelusta - toinen haastattelukierros - uusien tietojen kokoaminen ja yhteenveto asiantuntijoille - hyväksi havaitun määrän jälkeen Delfi-kierroksia kootaan yhteinen käsitys koosteeksi Addison (2003) pyrki tutkimuksessaan selvittämään verkkokauppa-projektien (e-commerce projects) merkittävimpiä riskejä hyödyntäen tiedonkeruussa ja analysoinnissa Delfi-tekniikkaa. Suurimaksi riskitekijäksi osoittautui käyttäjä- ja asiakasvaatimusten ymmärtäminen väärin. Lisätietoa: Addison, T. (2003): E-commercenext term project development risks: evidence from a Delphi survey. International Journal of Information Management 23 (1), February 2003, Saatavissa pdf-muodossa [viitattu ]. <DOI: >. Edelläkävijäanalyysi (benchmarking) Edelläkävijä analyysi on menetelmä, jossa tutkitaan sellaisten tahojen toimintaa, tuotteita tai palvelua, joita pidetään alansa edelläkävijöinä. Edelläkävijät kokeilevat ja ottavat ensimmäisenä käyttöön uusia menetelmiä ja käytänteitä. Analyysi hyödyntää perinteistä benchmarking-menetelmää parhaiden käytänteiden vakoilemista. (Heinonen 1993.) Edelläkävijäanalyysi sopii erityisesti tilanteisiin, joissa halutaan saada alustavaa tietoa rajatussa aiheessa, kuten miten palveluprosessia voidaan tukea verkossa, millaisia palveluita asiakkaat käyttävät. Edelläkävijäanalyysissa tarkoituksena on kerätä ja analysoida tietoa edelläkävijän toimintatavoista ja menetelmistä, analysoida niiden vaikutuksia omassa maassa, organisaatiossa tai yhteisössä ja muodostaa käsitys siitä, kannattaako tähän suuntaan lähteä verkkopalvelua kehittämään. (vrt. Metsämuuronen 2003, 257.) Edelläkävijäanalyysin eteneminen: - kirjallisuustutkimus edelläkävijöistä - asiantuntijahaastattelu 24

12 - tulosten analysointi Esimerkiksi Walker & Betts (1997) selvittivät tutkimuksessaan miten WWW todennäköisesti tullaan hyödyntämään vuonna Menetelmänä käytettiin teknologian ennakointia sekä skenaariomenetelmää. Lähtökohtana oli vuoden 1997 tilanne, jolloin monen ammattilaisen oli vaikea nähdä miten www voisi vaikuttaa heidän työhönsä ja elämäänsä tulevaisuudessa. Skenaariomenetelmää käyttäen voitiin spekuloida, visioida jne. Eräänä teemana nousi esiin työntekijöiden valvonta verkkoon yhdistettyjen videokameroiden välityksellä; myös mobiililaitteen välityksellä. Lisätietoa: Walker, D. H. T. & Betts, M. (1997) Information Technology Foresight: The Future Application of the World Wide Web in Construction [online]. Ljubljana: University of Ljubljana. ITC Digital Library, 1997 [viitattu ]. Saatavissa pdf-muodossa: <URL: > Verkkosisältöjen ideointi ja ideointimenetelmiä Ideointitekniikat toimivat parhaiten ryhmätyössä, mutta muutamia voi käyttää myös yksinään työskentelevä suunnittelija. Tavallisimpia ovat mm.: - Tunnettujen vaihtoehtojen järjestelmällinen läpikäyminen ja ratkaisuluettelot, jotka auttavat luomaan uusia ratkaisuyhdistelmiä. Virikkeenä voi käyttää jo olemassa olevien verkkopalveluiden ja sisältöjen formaatteja. (Kauhanen- Simanainen 2001,74.) - 8x8 menetelmässä määritellään ensin ideoitava aihe. Ideoitavan aiheen ympärille ideoidaan kahdeksan aihetta, jotka ovat yhteydessä pääaiheeseen. Kaikkiin kahdeksaan aiheeseen etsitään vielä kahdeksan kuhunkin niihin vaikuttavaa tekijää. Tavoitteena on saada ideoitavaan aiheeseen liittyvät asiat ja mahdollisuudet esille. Esimerkki: Lomamatkan ideointi 8x8 menetelmällä: Matkatoimisto - retkivaraus - kartta - konserttilippu - opaskirja Matkaseura -... Matkan hinta -... Matkavakuutus - rokotukset - matkatavarat Lomamatka Matkan aktiviteetit - ruokailu - nähtävyydet - urheilu - lepo - seurustelu - hankinnat - seikkailu - kulttuuri Matkakohde -... Matkan ajankohta - pääsiäisloma - juhlapyhä - paikallinen ohjelmatarjonta - ostosmahdollisuudet Matkan merkitys

13 - Kaukaiset ajatusmallit on luovan ongelmanratkaisun menetelmä, jossa uutta asiaa pyritään ymmärtämään analogisen päättelyn avulla. Tavoitteena on, että ideoidaan asioita etsimällä analogioita joistain muista käsitemaailmoista. Ne eivät mitenkään liity tutkittavaan ongelmaan, mutta joskus auttavat tuottamaan analogian kautta "hullun mielekkäitä" uusia ideoita. Ajatuksena on, että ideointia helpotetaan analogioiden avulla. (Virkkala, 1994.) Esimerkki: Kello - Matkanvaraus kaukaisen ajatusmallin menetelmällä. Kaukainen ajatusmalli Mahdollinen ratkaisu Hullun mielekäs sovellus Kello Matkanvaraus - pyöreä - pyöreä matkavaraus - kiertomatkojen varaukset - metallinen - kova matkavaraus - matkan vahvistus - taskukello - pieni matkavaraus - paikallismatkojen varaus - ruokakello - ruokamatkavaraus - ruokavaraus matkalle - herätyskello - herätys matkavaraus - äkkilähdöt - ajanotto - kesto matkanvaraus - matkavahtipalvelu - SWOT analyysi ( Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats), jossa ideoitavasta aiheesta nelikenttäanalyysien avulla kartoitetaan vahvoja ja heikkoja ominaisuuksia sekä ympäristön sille kohdentamia uhkia ja mahdollisuuksia. - Synektiikkamenettely: monivaiheinen toimintakaava, jossa rohkaistaan yhteistä ideointia ja kehittelyä sekä pidetään ajatukset poissa vanhoista ratkaisuista. Välillä tehdään ajatuksissa "ekskursio" eli irrottaudutaan tutkittavasta ongelmasta ja samalla myös niistä vanhoista urista, joihin ajatukset olivat juuttuneet. Synektiikan menetelmällä, joka on kehitetty työyhteisöjen käyttöön USA:ssa 1950-luvulla. Synektiikkaistuntoon osallistuvilla on kolmenlaisia rooleja: yksi (tilaaja/asiakas) tuo esille ongelman, johon etsitään ratkaisua. Ratkaisu pyritään löytämään asiantuntijoiden (toteuttajien) avulla. Näitä voi olla yksi tai useampia. Ohjaaja puolestaan pitää lankoja käsissään ja huolehtii siitä, että istunto noudattelee menetelmän periaatteita. Istuntojen tulokset kirjataan raporteiksi. Raporteissa esitetään sekä ongelmanasettelu että ratkaisumallit. - Aivoriihi: 5-12 hengen kokouksessa pyritään tuottamaan paljon idearaakileita. Niiden arvostelu kokouksessa on kielletty, jotta luova ilmapiiri säilyy. Jokainen esittää vuoron perään yhden idean kerrallaan. Ideat tulee esittää vapaasti, ilman itsekritiikkiä. Mikäli jollakin ei ole sopivaa ideaa, vuoro siirtyy seuraavalle, "ohi" toteamuksella. Kaikki ideat ovat yhteisiä ja niitä tulee kehittää edelleen. "Määrä tuottaa laatua" - kun ideoita on paljon, niin joukossa varmaan on jokunen kehityskelpoinenkin. Parhaimmillaan aivoriihitoiminta on sekä tuloksekas että motivoiva työskentelytapa. - Ongelmanratkaisukaavion keskeisin periaate on keskittyä yhteen asiaan tai kysymykseen kerrallaan. Mikäli tässä ei onnistuta on melko varmaa, että ratkaisu jää puolitiehen. Vaiheet ovat: Mikä on ongelma? Mitkä ovat sen syyt? Mitkä ovat ratkaisuvaihtoehdot? Mikä on paras ratkaisuvaihtoehto? 26

14 - Tuumatalkoot on Innotiimi Oy:n kehittävä työmenetelmä ideointiin. Ideointitalkooseen varataan fläppipaperia (tai kertakäyttölakanoita), tusseja ja maalarinteippiä (ja musiikkia). - Aluksi määritellään aihe, jota halutaan ideoida tai ongelma, joka vaatii ratkaisun. Jokainen osallistuja miettii aihetta hetken yksikseen. - Ympäri huonetta kiinnitettyihin fläppeihin kirjataan ideointikävelyvaiheen aikana ideoita tai ratkaisuehdotuksia. Hullutkin ideat ovat sallittuja! Omia ja toisten ideoita saa myös kehitellä eteenpäin koko ajan. Osallistujat eivät keskustele keskenään kävelyn aikana. - Arviointiprosessi aloitetaan, kun taulut ovat täynnä tai ideoita ei enää synny. Fläpit luetaan ääneen. Epäselvistä ideoista voidaan keskustella lyhyesti, mutta tässä vaiheessa ideoista ja niiden toimivuudesta ei vielä ole tarkoitus juurikaan keskustella. - Tämän jälkeen osallistujat jatkavat kävelyä ja merkitsevät plussia hyvien ideoiden kohdalle (korkeintaan kolmeen omaan). Osallistujat eivät vieläkään saa arvioida ääneen ideoita. Kun kaikki ovat merkinneet plussia, eniten plussia saaneista ideoista keskustellaan lyhyesti. - Sitten osallistujia pyydetään merkitsemään järjestysnumerot mielestään kolmen parhaan idean tai ratkaisuehdotuksen viereen. 2-5 eniten ääniä saanutta ideaa tai ehdotusta valitaan jatkokäsittelyä varten. - Osallistujat arvioivat pareittain noin min. ajan kunkin idean tai ehdotuksen hyviä ja huonoja puolia. Näkemykset esitellään ja ne kirjataan fläpeille. Käytännön ongelmat nostetaan esille pohdittavaksi. - Lopuksi valitaan esimerkiksi äänestämällä kaikkein toteuttamiskelpoisin idea. Kaikille näille menetelmille yhteisiä periaatteita ovat mm. seuraavat: - aluksi määritellään tavoite tai aihe, ei kuitenkaan liian tarkasti - ideointivaiheessa ideoita ei pidä arvostella muuta kuin myönteisesti - ideat pitää heti kirjata ylös tai nauhoittaa, sillä niitä voi tulla monta yhtaikaa - hautumisjaksoja tarvitaan, jopa yön yli nukkumistakin. Lisälukemista Sahlberg P., Meisalo, V., Lavonen, J. & Kolari, M-L Luova ongelmanratkaisu koulussa. Helsinki: Painatuskeskus. Meisalo, V., Sutinen, E. & Tarhio, J Modernit oppimisympäristöt. Tietotekniikan käyttö opetuksen ja oppimisen tukena. Juva: WS Bookwell Oy. Lavonen, J., Meisalo, V. ym. Luovan ongelmaratkaisun työtavat [online]. Helsinki: helsingin kaupunki. Ideointimenetelmät. Saatavissa www-muodossa: <URL: >. 27

15 2.6. Suunnittelumallit suunnittelu- ja toteutustyön apuna Etenkin pienissä verkkopalveluprojekteissa, joissa toteuttava ryhmä on pieni ja tiivis sekä toteutettava verkkopalvelu on suhteellisen rajattu sisällöltään ja toiminnallisuudeltaan, ei useinkaan hyödynnetä sen kummempia suunnittelumenetelmiä. Toteutus lähtee liikkeelle lähinnä kokeiluna, joka sitten viimeistellään ja hyväksytään lopulliseksi ratkaisuksi. Nopeaa ja helppoa! Mutta entä jatkokehitys? Näiden ns. Ad hoc tai Trial end Error -menetelmien tuloksena on usein dokumentoimaton toteutus, jonka logiikkaa ei kukaan ulkopuolinen ymmärrä. Usein myös tekninen toteutus on laadultaan heikompaa. Ongelmana on myös: - Miten hallita verkkototeutusten kompleksisuutta? - Miten hallita tuotantoprosessia, kun välitavoitteiden asettaminen on hankalaa? - Miten arvioida kustannuksia ja työmäärää? - Miten selvittää mitä käyttäjät ja/tai tilaajat itse asiassa haluavat? Etenkään kun tilaajakaan ei aina tiedä mitä haluaa. - Mitä tehdä kun vaatimukset muuttuvat jopa projektin aikana? Suunnittelumallin tarkoitus Verkkopalvelun suunnitteluprosessi koostuu erilaisista osa-alueista. Suunnittelumallin tarkoitus on auttaa käyttäjää hahmottamaan ja jäsentämään monimutkaista ilmiötä. Malli muodostaa yksinkertaistetun kuvan todellisuudesta ja auttaa käyttäjäänsä visualisoimaan suunnitteluprosessin kokonaisuutena. Malli auttaa myös jakamaan suunnitteluprosessin helpommin hallittaviin kokonaisuuksiin. Suunnittelumalli pyrkii havainnollistamaan suunnittelu- ja toteutusprosessin eri vaiheita ja niiden suhteita toisiinsa. Mallit toimivat siten myös projektinhallinnan apuvälineenä. (Esim. Ryder 2005.) Suunnittelumalleja on lukuisia. Suunnittelumallit voidaan jakaa karkealla tasolla kahteen eri ryhmään: 1. Perinteisemmät suunnittelumallit, jotka koostuvat erilaisista vaiheista (steps). Yleisimmin mainittuja vaiheita ovat: vaatimusmäärittely, suunnittelu, toteutus, arviointi, jakelu ja käyttö sekä ylläpito (esim. Balci ym. 2001a). 2. Toisen ryhmän muodostavat suunnittelumallit koostuvat erilaisista tekijöistä (points), joihin suunnittelutyön aikana tulee kiinnittää huomiota. Nämä mallit korostavat suunnittelun kehämäisyyttä, jolloin yksittäiseen tekijään tulee kiinnittää huomiota useassa eri vaiheessa. Suunnittelumallin hyödyllisyys on kiinteästi yhteydessä sen käyttökontekstiin. Arvioitaessa suunnittelumallin hyödyllisyyttä kiinnitetään huomiota siihen, miten hyvin se tukee käyttäjänsä suunnittelutavoitteiden saavuttamisessa ja suunnittelutyön kuormittavuuden jakamisessa sekä huomion kiinnittämisessä olennaisiin tekijöihin. (Ryder 2005.) Vaikka monet perinteiset suunnittelumallit voidaan nähdä osin jo vanhentuneina, ovat ne kuitenkin edelleen hyödyllisiä mm. menetelmien valinnassa, olioiden tarkassa kuvauksessa ja suunnittelutyön täsmällisessä arvioinnissa. Verkkopalvelujen suunnittelussa hyödynnetään eri alojen lähestymistapoja ja suunnittelumalleja (esimerkiksi ohjelmistotuotanto, ihminen-tietokone vuorovaikutus, projektinhallinta, käytettävyystutkimus ja simulaatiot) (Lee ym. 2003, 1). Lisäksi suunnittelumalleja on myös joihinkin erikoistarpeisiin kuten opetuskäyttöön suunnatun verkkototeutuksen suunnittelumallit (instructional l. educational design models). Useimmat mallit pitävät sisällään hyvin samantyyppisiä vaiheita. Mallit 28

16 eroavat toistaan lähinnä sen suhteen mitä suunnittelu- tai toteutusvaihetta ne korostavat ja miten eri vaiheet suhteutuvat toisiinsa Ohjelmistotuotannon malleja Vesiputousmalli (the Waterfall Model) Perusajatuksena on, että sovellus suunnitellaan vaiheittain (lineaarinen malli). Suunnittelutyön vaiheet vaihtelevat hieman lähteistä riippuen. Olennaista on se, että vaiheet seuraavat toisiaan ennalta määritellyssä järjestyksessä. Jokainen vaihe päättyy arviointiin (tarkastukset ja kastelmukset). Jo suoritettuun vaiheeseen ei palata. 1. vaatimus määrittely (requirement analysis,, system engineering, analysis) : järjestelmän tehtävät, päätoiminnot, ulkoiset vaatimukset ja rajoitukset, liittymät jne.) 2. suunnittelu (design): tekninen rakenne, pääkomponentit, tietorakenteet, käyttöliittymä yms. 3. toteutus (implementation): suunnitelman realisointi toimivaksi ohjelmaksi 4. testaus (testing): toimivuuden ja vaatimusten täyttyminen, virheiden korjaus 5. käyttöönotto : käyttäjien koulutus, asennukset 6. ylläpito (maintenance): tarvittavat korjaukset ja päivitykset Kuva 2.4. Vesiputousmalli Hyviä puolia: Malli on perinteinen ja tuttu. Se on helppo omaksua sekä selkeä ja yksinkertainen käyttää. Se pitää sisällään periaatteessa kaikki tarvittavat vaiheet. Se soveltuu sellaiseen projektiin, jonka tavoitteet ovat selkeät ja yksiselitteiset ja jonka toteuttaa pieni, tehokas ja yhteen hitsautunut työtyhmä. Tuloksena on helposti johdettava ja ennakoitava projekti. Ongelmia: Todellisen elämän projekti on harvoin lineaarinen. Malli ohjaa käsittelemään liian suuria kokonaisuuksia kerralla. Aiheesta toiseen eteneminen on sidottu tarkastuksiin ja hyväksymisiin, mikä tekee mallista jäykän menetelmän. Lisäksi tällä suunnittelumallilla saadaan toimiva järjestelmä asiakkaan käyttöön suhteellisen myöhäisessä vaiheessa ja vasta tuolloin voidaan nähdä konkreettisesti miltä toteutus näyttää ja miten se toimii loppukäyttäjän näkökulmasta tarkasteltuna. Ongelmia tuottaa myös usein se, että loppuvaiheessa esiin nousseet muutostarpeet saattavat tulla todella kalliiksi. (Esim. Preece ym. 1994, ) 29

17 Spiraalimalli (the Spiral Model) Mallista on kehitetty lukuisa eri versioita. Malli yhdistää iteratiivisen vaatimusmäärittelyn sekä lineaaristen mallien systemaattisen lähestymistavan. Malli pitää sisällään samoja vaiheita kuin esim. vesiputousmalli. Mutta mallin mukaan ratkaisuun ja valmiiseen tuotteeseen edetään iteroiden, useiden toistuvien syklien avulla. Malli korostaa riskien hallintaa. Spiraalimallin vaiheet: 1. Tavoitteiden ja rajoitteiden määrittely 2. Vaihtoehtojen arviointi sekä riskien tunnistaminen ja ratkaiseminen. 3. Kehittäminen ja seuraavan tason tuotteen määrittely 4. Seuraavien vaiheiden suunnittelu ja resurssien arviointi Kuva Spiraalimallin vaiheet yksinkertaistettuna Hyviä puolia: Malli soveltuu erityisesti sellaisen verkkopalveluprojektin suunniteluun, missä perusratkaisu ei ole täysin kirkastunut: mitä oikeastaan on tarkoitus tehdä. Prosessi etenee ongelman esittämisen ja ratkaisun sykleinä hioutuen valmiiksi ratkaisuehdotuksiksi, joita voidaan analysoida tarkemmin. Riskien määrä vähenee kierros kierrokselta. Malli tukee myös asiakkaan sitoutumista suunnittelutyöhön. Ongelmia: Malli on suhteellisen vaikeasti hallittavissa, koska eri vaiheista on vaikea sanoa missä ne alkavat ja mihin ne päättyvät. Se ei sovellu aloitteleville suunnittelijoille. Asiakkaan jatkuva aktivointi voi olla myös ongelmana. Lisäksi mallin mukainen suunnittelu on suhteellisen hidastempoista. (Vrt. Boehm 1988; Preece ym. 1994, ) Lisätietoa mallista: Balci, O. ym. Animations to Assist Learning Some Key Computer Science Topics [online]. Blacksburg (VA.): Virginia Polytechnic Institute and State University. Department of Computer Science, 2001b, [viitattu ]. Software Engineering. The Spiral Model. Saatavissa www-muodossa: <URL: >. 30

18 Muita malleja esimerkiksi Prototyypimallit esim. Rapid Prototyping Design Model Evoluutiomallit esim. Evolutional Design RAD-mallit esim. Rapid Application Development HCI - suunnittelumalleja Usability Engineering Life Cycle Model Suunnitteluprosessi muodostuu kolmesta päävaiheesta, jotka jakautuvat edelleen alavaiheisiin. Olennaista on prototyyppien ja käyttäjätestausten hyödyntäminen suunnittelutyön tukena sekä suunnittelutyön iteratiivisuus. Mallin vaiheet: 1. Esisuunnittelu (pre-design phase) Käyttäjän tunteminen (know the user); mitä käyttäjät oikeasti tekevät. Kilpailijoiden analysointi (competitive studies): perehtyminen jo olemassa oleviin tuotteisiin sekä niiden heikkouksien ja vahvuuksien arvioiminen. Käytettävyystavoitteiden asettaminen (setting usability goals): minimitavoitteet käytettävyydelle ja niiden merkityksen arvioiminen käyttäjän näkökulmasta. 2. Suunnitteluvaihe (design phase) Samanaikainen suunnittelu (parallel design): ongelmien ratkaisemisessa hyödynnetään erilaisia lähestymistapoja esim. pienimuotoisia käyttäjätestauksia, prototyyppejä sekä menetelmiä. Osallistuva suunnittelu (participatory design): Käyttäjien mukaan ottaminen suunnitteluprosessiin. Käyttöliittymän kokonaissuunnittelu (coordinated design of the total interface): johdonmukaisuus käyttöliittymäsuunnittelussa - asettelu, opastus, dokumentointi. Heuristinen arviointi ja analysointi (apply guidelines and heuristic analysis): käyttöliittymän toteutuksen ohjeistus. Prototyyppien käyttö (prototyping): karkean tason prototyyppien hyödyntämien jo varhaisessa vaiheessa palautteen saamiseksi käyttäjältä. Käytettävyystestaukset (empirical testing): käytettävyyden testaukset todellisilla käyttäjillä. Iteratiivinen suunnittelu (iterative design): toteutuksen jatkuva kehittäminen arviointien ja palautteiden perusteella. Lähtökohtana käyttäjien tarpeet ja kokemukset! 3. "Jälkisuunnittelu" (postdesign phase): Palautteen kerääminen(collect feedback from field use). Hyviä puolia: Suunnittelun toteuttaminen mallin avulla vähentää käytettävyysongelmien esiintymistä lopputuotteessa. Myöskään käyttäjien kouluttamiseen ei kulu resursseja. Mallin mukainen suunnittelu auttaa sitouttamaan asiakasta suunnittelutyöhön. Ongelmia: Asiakkaan jatkuva aktivoiminen voi olla haasteellista. Lisäksi mallin käyttäminen vaatii osaamista toteutusryhmältä. (Vrt. Nielsen 1993; Nielsen 2001.) 31

19 Star Model Hartson & Hixin (1989) esittämän mallin mukaan suunnittelutyön osa-alueiden järjestys on epäolennaista. Suunnittelutyö voi alkaa periaatteessa mistä tahansa vaiheesta ja edetä arviointivaiheen kautta mihin vaiheeseen hyvänsä. Arvioinnilla on keskeinen merkitys suunnittelutyössä. Kaikki vaiheet arvioidaan käyttäjien ja asiantuntijoiden toimesta. Malli korostaa myös prototyyppien käyttöä sekä inkrementaalista kehitystyötä. Implementation Task analysis/ functional analysis Prototyping Evaluation Requirement specification Conseptual design/ formal design Kuvio 3. Hartsonin ja Hixin Star - malli (ref. Preece ym. 1994, 381). Hyviä puolia: Malli korostaa käyttäjäkeskeisyyttä ja realistisuutta. Se keskittyy selvittämään mitä järjestelmältä vaaditaan, mitä tietoa tarvitaan, mitä käyttäjien tulee tietää sekä miten asetetut tavoitteet saavutetaan. Mallin avulla saadaan nopeasti palautetta käyttäjiltä. (Preece ym. 1994, ) Ongelmia: Ongelmia saattaa tuottaa se, että projektin ja toteutuksen eri versioiden hallinta vaikeutuu - samoin dokumentaation. Mallia on myös kritisoitu siitä, että se ainoastaan esittää vesiputousmallin vaiheet lisäten niihin arvioinnin, mutta ei aidosti tue ihminen - tietokone vuorovaikutuksen suunnittelua. (Gellner & Forbrig 2003.) Muita malleja esimerkiksi ISO 13407: Human centered design processes for interactive systems Hypermedian suunnittelumalleja The Object-Oriented Hypermedia Design Model (OOHDM) Hypermediasovellus koostuu usein monimutkaisesti järjestettyjen informaatioaihioiden sekä näitä aihioita yhdistävän liikkumisjärjestelmän kokonaisuudesta. Suunnittelumalli tarjoaa viitekehyksen, joka tukee informaatioaihioiden kuvausta sekä liikkumisjärjestelmän ja käyttöliittymän suunnittelua. Nelivaiheinen malli tukee prototyyppien käyttöä tai inkrementaalisen suunnitteluprosessimallien käyttöä. Luokittelu, yhdistely ja yleistäminen/täsmentäminen liittyvät kaikkiin vaiheisiin. 32

20 Mallin vaiheet: 1. Vaatimusmäärittely (requirements gathering): Kohderyhmän tunnistaminen ja kohderyhmän vaatimusten ja toimintojen määrittely hyödyntäen esim. käyttötapauksia (use cases). Arviointi. 2. Käsitteellinen mallintaminen (conceptual design): hyödynnetään olioperustaisen suunnittelumenetelmien lähestymistapaa. Olio edustaa jotakin, joka on merkitsevä ko. ongelma-alueella (henkilö, henkilörekisteri, henkilötieto) ja joka on ainutlaatuinen eroten muista oliosta. Oliot muodostavat käsitteellisiä luokkia, jotka ovat jossakin suhteessa toisiinsa (yleensä hierarkkisessa). 3. Liikkumisjärjestelmän suunnittelu (navigational design): yhdistää oliot ja luokat tarkoituksenmukaisella tavalla vaatimusmärittelyihin nähden. 4. Käyttöliittymän suunnittelu (abstract interface design): määritellään käyttöliittymän visuaaliset objektit esim. tekstielementit ja navigointipainikkeet/linkit. 5. Toteuttaminen (implementation): toteutus ja käyttöönotto. (Esim. Schwabe 2003.) Hyviä puolia: Malli tukee informaatioaihioiden uudelleen käyttöä ja informaatioarkkitehtuurin suunnittelua. Ongelmia: Malli edellyttää perehtymistä käsitteelliseen mallintamiseen sekä oliopohjaiseen suunnittelumenetelmään. Merkittävien olioiden (informaatioaihioiden) tunnistaminen saattaa olla haasteellista. Scenario-Based Design Malli korostaa muiden HCI -suunnittelumallien tapaan käyttäjien tarpeiden ja vaatimusten määrittelyä: Miten käyttäjien tulee toimia saavuttaakseen tavoitteensa. Se poikkeaa kuitenkin formaaleista ja tarkkaan määritellyistä analyysimenetelmistä. Malli on kevyt menetelmä, joka auttaa kartoittamaan mahdollisia käyttötapoja. Skenaariot ovat pieniä, rajattuja kertomuksia, jotka kuvaavat yhden mahdollisen tapahtumapolun. Skenaariot soveltuvat varsin hyvin tiedon kokoamiseen käyttäjiltä heidän tehtävistään ja käyttötilanteesta helpottaen siten vaatimusanalyysin kiinnittämistä todelliseen ympäristöön. (Carroll ym. 1998; Potts 1995: Rosson & Carroll 2002.) Mallin vaiheet: 1. Vaatimusten analysointi (analyze): edunsaajien (kohderyhmän) määrittely, toiminnallisten ja laadullisten vaatimusten määrittely hyödyntäen skenaarioita (problem scenarios). 2. Suunnittelu (design): Toimintojen määrittely (activity design): vallitsevien toimintojen ja uusien tarkoituksenmukaisten toimintojen määrittely hyödyntäen skenaarioita (activity scenarios). Informaatiosisällön suunnittelu (information design): tehtävien suorittamisen ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta olennaisen informaation sisällön ja aihioiden määrittely hyödyntäen skenaarioita (information scenarios). 3. Prototyypit ja arviointi (prototype and evaluate): Käytettävyyden arviointi (usability evaluation): skenaarioiden hyödyntäminen käytettävyys tavoitteiden määrittelyssä. 33