KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUKSEN STRATEGIA TYÖRYHMÄN 1. KOKOUS

Transkriptio

1 1 KASVATUSALAN TÄYDENNYSKOULUTUKSEN STRATEGIA TYÖRYHMÄN 1. KOKOUS Aika: Keskiviikko klo Paikka:, soveltavan kasvatustieteen laitos, Siltavuorenpenger 20 R, seminaarihuone 224 Läsnä: Ritva Jakku Sihvonen, projektinjohtaja,, Vokke, puheenjohtaja Armi Mikkola, opetusneuvos, Opetusministeriö, asiantuntija tässä kokouksessa Anna Liisa Rassi, johtaja, Jyväskylän yliopisto, täydennyskoulutuskeskus Taina Kaivola, koordinaattori,, käyttäytymistieteellinen tiedekunta Juha Henriksson, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Kokouksen avaus Matti Meri, professori, johtaja,, soveltavan kasvatustieteen laitos (paikalla kertomassa n yhteistyösuunnitelmista Koulutus ja kehittämiskeskus Palmenian kanssa) Leena Lehtimäki, tutkija,, Vokke, sihteeri tässä kokouksessa Puheenjohtaja Ritva Jakku Sihvonen avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Hän kertoi, että n neuvottelukunnan kokouksessa päätettiin perustaa kasvatusalan täydennyskoulutuksen työryhmä. Neuvottelukunta määritteli työryhmän tehtäväksi laatia kasvatusalan täydennyskoulutuksen strategialuonnos. Työryhmän tavoite on laatia noin 20 sivuinen muistio, joka linjaa näkemyksiä yliopistollisesta kasvatusalan täydennyskoulutuksesta noin vuoteen Strategiassa otetaan kantaa koulutuspoliittisiin tavoitteisiin, kohderyhmään ja rahoitukseen. Strategialuonnosta kirjoittavaa sihteeriä etsitään tällä hetkellä. Tässä kokouksessa käydään lähetekeskustelua. Taustan huomioiminen työryhmän työskentelyssä Armi Mikkola kertoi taustoista, joita tulee ottaa huomioon strategiaa laadittaessa. Opetusministeriö asetti vuonna 2004 yliopistojen aikuiskoulutuksen strategiaa käsittelevän työryhmän. Sen tavoitteena on laatia elinikäisen oppimisen strategia, joka määrittelee ja arvioi avoimen yliopiston roolia koulutuksen kentällä sekä pohtii täydennyskoulutuksen tilannetta ja rahoitusta. Työryhmän puheenjohtajana toimii Markku Mattila. Työryhmässä on laaja yliopistollisen täydennyskoulutuksen edustus. Työryhmän tavoitteena on valmistella strategia toukokuun 2005 loppuun mennessä. Aikataulu ei ehkä ole realistinen, arvioi Mikkola. Vokke työryhmän tulee ottaa huomioon Mattilan työryhmän yhteys tehtävänasetteluun. Yliopistollisen opettajankoulutuksen kehittämisohjelma esitellään ns. vihreässä kirjassa. Kirjan asettamat tavoitteet arvioidaan tämän vuoden kuluessa. Arvioinnin suorittaa Jyväskylän

2 2 yliopiston koulutuksen tutkimuslaitos. Sidosryhmille järjestettiin seminaari helmikuussa 2005 ja arvioinnin tulokset valmistuvat kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kokonaisuus valmistuu helmikuussa Yleisesti ottaen yliopistollisen täydennyskoulutuksen ongelmat ovat kasvamassa. Toisaalta odotukset kasvavat. Valtio rahoittaa opettajien täydennyskoulutusta vuosittain noin miljoonalla eurolla. Lisäksi EU rakennerahastojen kautta tuleva rahoitus on kasvanut viime vuosina, ja on jo nyt määrällisesti suurempaa kuin valtion suoraan suuntama rahoitus. Rakennerahastojen kautta on viime aikoina rahoitettu etenkin ammatillista koulutusta (keskeisiä teemoja ovat olleet mm. työssä oppiminen, näyttöjen kehittäminen ja verkko oppiminen). Käsitteen määrittelyn ongelmia Täydennyskoulutuksessa näyttäytyy keskeisenä määrittelyn ongelma. Miten määritellään täydennyskoulutus? Onko esimerkiksi opettajalle lisäkelpoisuutta tuottava koulutus täydennyskoulutusta? Miten määritellään avoimen yliopiston ja täydennyskoulutuskeskusten välinen suhde? Arvosanaopinnot ovat lisääntyneet avoimessa yliopistossa, mutta sinne on edelleen hyvin vaikeaa saada kelpoisuutta tuottavia opintoja (esim. opinto ohjaajan kelpoisuuden tuottavat 35 opintoviikon laajuiset opinnot). Määritelmiä ja käsitteitä on syytä käsitellä ja keskustella auki. Ritva Jakku Sihvonen kertoi siitä, että 1970 luvulla käytiin kiivasta keskustelua elinikäisen oppimisen määritelmästä. Täydennyskoulutus määriteltiin osallistujan kannalta koulutukseksi, jota suoritettiin perustutkinnon jälkeen. Täydennyskoulutus saattoi samalla laajentaa opettajan kelpoisuutta. Henkilöstökoulutus nähtiin koulutukseksi, jota viranomainen tai työnantaja järjesti. Mikäli henkilöstökoulutus laajensi opettajan kelpoisuutta, kiisteltiin siitä, oliko kyseessä oleva koulutus täydennyskoulutusta vai henkilöstökoulutusta? Kun avoimen yliopiston toiminta laajeni, sitä ajateltiin rahoitusperustaisesti. Tässä tapahtui muutos. Avoimesta yliopistosta muodostui täydennyskoulutusjärjestelmä. Samaan aikaan valtio kuitenkin tuki tiettyä tutkintoon johtavaa ja lisäkelpoisuutta tuottavaa koulutusta henkilöstökoulutuksena (esim. teknikosta insinööriksi). Mikä on valtion koulutuspoliittisesti merkittävä rooli? Täydennyskoulutuksen määritelmää on sittemmin 1970 luvun oltu purkamassa. On ristiriitaista, että elinikäisen oppimisen hengessä opettajat mieltävät tutkintotavoitteisen opiskelun tärkeyden, eivätkä välttämättä vaadi kouluttautumisesta korvausta, mutta esim. tietotekniseen koulutuksen suhtaudutaan toisin, vaikka työnantajan näkökulmasta osaamisen kasvattaminen olisi erityisen tärkeää. Taina Kaivola toi esille, että pääkaupunkiseudulla kuntien edustajat eivät ole lämmenneet ajatukselle, että jatko opintojen suorittaminen (esim. ammatillinen lisensiaatin työ) olisi henkilöstökoulutusta. Käsitteiden määrittelyyn kaivattiin selkeyttä. Ritva Jakku Sihvonen totesi, että henkilöstökoulutus on koulutusta, joka ei tuota kelpoisuutta, mutta kasvattaa työssä osaamista ja voi tuottaa lisäkelpoisuuden. Keskeinen idea on, että perustutkinto tuottaa kelpoisuuden ja sen jälkeinen koulutus on täydennyskoulutusta. Mikäli työnantaja ns. määrää täydennyskoulutukseen, kyseessä on henkilöstökoulutus. Tällöin koulutus tapahtuu työajalla. Elinikäisen oppimisen idean ristiriita näyttäytyy silloin, kun opettaja esim. tekee tutkimusta ja

3 3 valmistelee väitöskirjaa omalla ajallaan. Kyseessä ei tällöin ole henkilöstökoulutus vaan jatkokoulutus. Yksi näkökulma on koulutuksen maksullisuus. Opettajan kelpoisuus määräytyy viranomaisten asettamasta asetuksesta käsin. Kuinka pitkälle opettajan kelpoisuus sitten voi olla sellainen, joka ostetaan? Miten vedetään raja? Mikä koulutus on maksullista, mikä ilmaista? Hyvä lähtökohta voisi olla sellainen määrittely, että jokaiselle tarjotaan valtion taholta yksi ilmainen perustutkinto ja sen jälkeen olisi vapaaehtoista hankkia lisää koulutusta. Kunnan olisi mahdollista koulutuspoliittisesti tukea kouluttautumista, esimerkiksi tilanteessa, jossa opettajan on hankittava lisäkelpoisuutta säilyttääkseen virkansa. Suomalaiseen säädösperustaan ja koulutusjärjestelmään nojaten todetaan, että koulutusta tulee olla tarjolla, jotta koulutusjärjestelmä toimii moitteettomasti (koulutuksen muoto voi yksilölle olla monimuotoista). Todettiin, että nykyinen tilanne on jokseenkin kaottiinen ja sekava. Hyvinvointivaltiossa pätevää henkilöstöä on oltava saatavilla. Tarvitaan linjauksia, jotta periaate voi toteutua. Anna Liisa Rassi toivoi yliopistollisen täydennyskoulutuksen tuottajan ominaisuudessa selkeää määrittelyä ja linjauksia täydennyskoulutukselle. Laitosten järjestämä täydennyskoulutus on lisääntynyt viime vuosina samalla kun täydennyskoulutuskeskusten järjestämät pitkäkestoiset täydennyskoulutusohjelmat ovat lähes loppuneet. Linjauksia tarvitaan yliopiston sisällä, valtakunnallisesti ja alueellisesti. Rahoitusjärjestelmä olisi saatava kannattavalle pohjalle. Myös avoimen yliopiston asemaa on syytä pohtia. Ritva Jakku Sihvonen kysyi miten halukkaita yliopistot ovat ottamaan lisäpaikoille aikuisopiskelijoita? Yliopistot ovat autonomisia, miten aikuisten yhdenvertaisuus toteutuu? Tarvitaan koulutuspoliittista linjausta. Määrittelyistä on syytä lähteä liikkeelle. Maksullisuus on väliin tuleva muuttuja. Suomea mainostetaan eurooppalaisissa yhteyksissä elinikäisen oppimisen mallimaana. Nyt lienee sopiva hetki myös todeta, että periaate on kustannuserä. Peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen jatkumo Armi Mikkola kysyi, onko peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen välisen rajan oltava niin tiukka kuin se on nykyisin? Määräävätkö rahoitusjärjestelmät ja nimikkeet liikaa? Mitä hyötyä voisi olla siitä, että peruskoulutuksen opettaja opiskelijat ja täydennyskoulutuksessa olevat opettajat kohtaisivatkin toisensa koulutuksen aikana? Tutkimukseen perustuvan opetuksen tulisi koskettaa myös täydennyskoulutusta, mutta nykyisin ei juuri näin ole. Peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen vuoropuhelua ja jatkumon tärkeyttä haluttiin korostaa. Esitettiin ajatus mallista, jossa täydennyskoulutus keskittyisi ainelaitoksille. Siellä voisi olla professorin virka (kasvatustiede), jonka vastuulla olisi täydennyskoulutus. Koulutuksen organisointi ja talouden pyörittäminen voisi olla täydennyskoulutuskeskuksen aluetta. Tärkeintä olisi tutkimukseen perustuvan opetuksen ja laadun turvaaminen sekä opettajien peruskoulutuksessa että täydennyskoulutuksessa. Jatkumoajattelu tulee varmistaa.

4 4 Alueellisen näkökulman huomioiminen Mikkola kertoi lukeneensa strategioita (aikuiskoulutuksen strategia, opettajankoulutuksen strategia ja alueellinen strategia yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa). Strategiat eivät suhtaudu toisiinsa millään tavoin. Yliopistojen opettajankoulutuksen strategiassa pohditaan täydennyskoulutusta, muihin asiakirjoihin opettajien täydennyskoulutusta ei ole otettu mukaan. Anna Liisa Rassi kertoi Jyvässeudun alueellisesta kehityshankkeesta, jossa kuuden kunnan hanke liitetään seudulliseen strategiaan. Yliopistoilta toivottiin valtakunnallisen näkökulman lisäksi alueellisen näkökulman tarkempaa huomioimista. Avoimen yliopiston asema suhteessa täydennyskoulutukseen Avoimen yliopiston maksullisuudesta käytiin keskustelua. Ollaanko pikku hiljaa murtamassa sitä periaatetta, että perustutkinto on maksuton? Peruskoulutuksen ja avoimen yliopiston väliseen ongelmalliseen suhteeseen esitettiin ehdotus. Avoimen yliopiston joissakin ryhmissä aikuisopiskelijat voisivat opiskella samassa ryhmässä kuin perustutkinto opiskelijat. Pohdittiin, voitaisiinko avoimen yliopiston ryhmiä rajoittaa tietylle kohderyhmälle (akateemisen koulutuksen saaneet opettajat), jolloin ryhmien heterogeenisuuden ongelma poistuisi. Tällaisessa ratkaisumallissa yliopistollinen täydennyskoulutus voisi säilyttää vanhan roolinsa ja koulutus voisi olla maksullista. Koulutuksen maksaisi osallistuja itse (täydennyskoulutusta) tai työnantaja (henkilöstökoulutusta). Asiantuntijuuteen perustuva työnjako Toivottiin lisäksi asiantuntijuuteen perustuvaa työnjakoa koulutuksen järjestäjien välillä. Tällöin esimerkiksi Heinolan kurssikeskus löytäisi paremmin oman roolinsa koulutuksen järjestäjänä, samoin kuin yliopistot tarjoaisivat koulutusta omilla vahvoilla alueillaan (esim. menetelmäkoulutus). Täydennyskoulutuskeskusten koulutustarjonnan tulisi perustua asiantuntijuuteen, ei esim. suunnittelijoiden omiin vahvuusalueisiin tai kiinnostuksen kohteisiin. Yliopistollinen täydennyskoulutus tarvitsee profilointia ja aseman selkiinnyttämistä. Todettiin, että koulutuksen toimijoiden lukumäärä on tällä hetkellä liian suuri. Tematiikka mukaan keskusteluun Ritva Jakku Sihvonen halusi tuoda peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen jatkumokeskusteluun mukaan tematiikkaa, esim. kodin ja koulun välinen yhteistyö. Matti Meren alustus Matti Meri kertoi n järjestämän täydennyskoulutustarjonnan keskittyvän jatkossa Koulutus ja kehittämiskeskus Palmeniaan. Soveltavan kasvatustieteen laitos on vahvasti mukana suunnittelussa. Asiasta on neuvoteltu Palmenian kanssa. Sokla neuvottelee Palmenian kanssa lisäksi maahanmuuttajataustaisten akateemisen koulutuksen saaneiden

5 5 henkilöiden pätevöittämiskoulutuksesta luokanopettajan ja aineenopettajan tehtäviin (lähinnä matematiikka, fysiikka, kemia). Meri kertoi erityisopetuksesta nousevien teemojen kasvattavan koulutustarvetta. Lisäksi Meri kertoi, että ulkomailta on tullut joitakin yhteydenottoja opettajien täydennyskoulutuksen järjestämiseksi. Lahdessa toteutetaan vuonna 2006 pilottihanke, jossa tavoitteena on saada alempi tutkinto kasaan avoimen yliopiston opinnoista. Työryhmän työskentelyn rajausta Työryhmän työskentely rajattiin koskettamaan yliopistollista, ei ammatillista opettajankoulutusta, paitsi silloin, kun puhutaan yleissivistävistä aineista. Työryhmän toivottiin ottavan kantaa myös aikuiskoulutukseen ja vapaan sivistystyön koulutukseen. Toivottiin, että työryhmä ottaisi kantaa yliopistojen aktiivisuuteen toimia alueellisesti. Työryhmän jäsenten toivottiin valmistelevan seuraavia teemoja seuraavaan kokoukseen: Täydennyskoulutus työnantajan näkökulmasta (Juha Henriksson). Täydennyskoulutus järjestäjän näkökulmasta (Anna Liisa Rassi). Anna Liisa Rassi kertoi ottavansa esille täydennyskoulutuskeskusten johtajien kokouksessa profilaatio ongelman, johon toivottiin selkiinnyttämistä. Käsitteenmäärittely ja järjestelmän kuvaus (Ritva Jakku Sihvonen). Taina Kaivola, Tero Autio ja Mari Suvanto eivät olleet kokouksen tässä kohdassa paikalla. Armi Mikkola lupasi toimittaa Ritva Jakku Sihvoselle lähdeluettelon koskien koulutuksen järjestämisen taloutta. Seuraavien kokousten sopiminen Sovittiin, että pidetään seuraavat kokoukset ja lla. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen noin klo Ritva Jakku Sihvonen Puheenjohtaja Leena Lehtimäki Sihteeri

6 6