Vaaratilanneraportointi - toimivat ratkaisut ja sudenkuopat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaaratilanneraportointi - toimivat ratkaisut ja sudenkuopat"

Transkriptio

1 Vaaratilanneraportointi - toimivat ratkaisut ja sudenkuopat 0. Hankkeen toteuttajasta 3T Ratkaisut on vuonna 2001 perustettu yksityinen työsuojelun ja tuottavuuden asiantuntijayritys. Yritys on kasvanut nopeasti tulorahoituksella, sen palveluksessa on jo kymmenen asiantuntijaa. Liikeideana on syvällisen työsuojeluasiantuntemuksen yhdistäminen uuden tietoteknologian kanssa. Asiantuntijapalveluiden ja koulutuksen ohella liiketoiminta-alueita ovat e-oppiminen ja riskienhallinnan tietojärjestelmät. Kaikilla näillä alueilla 3T:llä on jo vankka asema, eturivin asiakkaita ja hyvä yhteistyöverkosto. Me 3T:ssä arvostamme Suomalaista työmarkkinoiden yhteistyömallia ja työturvallisuustoimintaa tukevia vahvoja instituutteja. Hyvä yhteistyö on vahvuus myös työpaikkojen työturvallisuus- ja tuottavuustyössä. Me arvostamme samalla yrittäjyyttä ja uskomme, että myös työturvallisuuspalvelujen kohdalla terve kilpailu parantaa laatua ja lisää tuloksellisuutta. 1. Taustaa hankkeelle Pitkällä aikavälillä katsottuna tapaturmakehitys suomalaisissa yrityksissä on ollut hyvä. Työtapaturmataajuuden laskeva trendi on tosin hidastunut vähitellen turvallisuustason parantumisen myötä. Toisaalta yhteiskunnan kehittyessä erilaisten onnettomuuksien ja tapaturmien sietoraja laskee - tästä yhtenä esimerkkinä nollatapaturmaa ajattelun leviämien työpaikoilla. Yhtään tapaturmaa ei pidetä hyväksyttävänä. Myös eri sidosryhmien - tilaajien, päämiesten, asiakkaiden ja viranomaisten vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Edellä mainituista syistä tapaturmien määrän merkitys turvallisuustason mittarina on vähentynyt. Ollaan menossa kohti ennakoivia mittareita ja turvallisuuskäyttäytymiseen vaikuttamista. Yhä useampi yritys on jo tiedostanut vaaranpaikoista ja läheltä piti - tilanteista raportoinnin olevan tehokas keino tapaturmien ja onnettomuuksien torjunnassa. Esimerkiksi kemianteollisuuden Safety 24H -ohjelmassa otettiin turvallisuuspoikkeamat keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Hankkeessa oli osallisena 39 yritystä. Jäävuoriteoria tunnetaan: yhtä vakavaa tapaturmaa kohden sattuu useita lievempiä vahinkoja ja vielä enemmän vaaratilanteita. Uusi työturvallisuuslaki vaatii vaaratilanteiden huomioon ottamista osana työn vaarojen selvittämistä ja arviointia. Se edellyttää myös työntekijöiltä vaaratilanteiden ilmoittamista. Lieneekö lain eniten laiminlyöty kohta? 1

2 Vaaratilannetutkimuksen historia on ainakin lähes sata vuotta vanha. H.W. Heinrich totesi laajassa selvityksessään Yhdysvalloissa jo 1920-luvulla, että yhtä vakavaa turmaa kohti sattuu noin 30 lievää loukkaantumista ja 300 vaaratilannetta Frank E. Bird, Suomessakin vieraillut International Loss Control Instituutin perustaja, lanseerasi Loss Control nimellä uudentyyppisen turvallisuustyön ohjelman, Se perustui esinevahinkojen, vaaratilanteiden ja henkilövahinkoon johtavien tapaturmien yhtäläisyyteen ja niiden kaikkien raportoinnin ja torjunnan yhdistämiseen. Birdin selvitysten mukaan näiden lukumäärien suhdeluvut olivat 1:100:500. Saksassa yleistyi 1970-luvulla erityisesti terästeollisuudessa vastaava käsite Schadenkontrolle. Suomessa J.Markkanen tutki vaaratilanteita Merihaan rakennusurakoissa myös jo 1970-luvulla. H.Laitinen jatkoi työtä Imatran Terästehtaalla väitöskirjaan asti 1980-luvun alussa. Perinteiset jäävuorimallit ovat olettaneet, että mikä tahansa vaaratilanne voisi johtaa vakavimman luokan seurauksiin. Laitisen väitöskirjassa osoitettiin tämä oletus vääräksi. Sen mukaan osa vaaratilanteista on potentiaalisesti vakavia mutta eivät kaikki. Vakavuus voidaan arvioida yksinkertaisella luokituksella tarkastelemalla mahdollisesti ihmiseen kohdistuvan onnettomuusenergian määrää ja laatua. Työntekijöillä näyttävät itsekin subjektiivisesti arvioivan tilanteiden vakavuutta. He ilmoittavat herkemmin tilanteita, jotka olisivat voineet johtaa kuolemaan tai muuten vakavaan vammaan. Ilmoitettujen tapausten laatu voikin osin korvata määrää, kun päästään lukuisten vakavien riskien äärelle ennen vahinkojen sattumista. Monet yritykset ovat jo pitkään keränneet ja tutkineet vaaratilanteita, läheltä piti - tilanteita. Tuloksia on myös saavutettu, kun asiaan on paneuduttu pitkäjänteisesti. Työpaikan turvallisuuskulttuurin kehittymisen kannalta hyvin hoidettu vaaratilanneraportointi on tärkeä asia. Se osoittaa organisaatiolta vastuullista suhtautumista. Jokainen raportoimatta ja tutkimatta jäänyt vakava vaaratilanne puolestaan on osoitus välinpitämättömyydestä, joka ei voine olla heijastumatta muuhunkin toimintaan. Siksi on erityisen tärkeää nostaa esiin vaaratilanneilmoittelun hyviä toteutusmalleja ja levittää niiden käyttöä. Vaaratilanneilmoittelun toteutukseen työpaikalla ei riitä tieto, kuinka se pitäisi tehdä. Tarvitaan myös kättä pitempää; ihmisiä kiinnostavia ja helppokäyttöisiä kouluttamisen, tiedottamisen ja kampanjoinnin tukimateriaaleja. 2. Tavoitteet ja tehtävät Hankkeen tavoitteena oli edistää vaaratilanteiden raportointia ja niistä kertyvän tiedon hyväksikäyttöä Suomalaisilla työpaikoilla. Alatavoitteina on 2

3 1. Selvittää vaaratilanneraportoinnin nykytilannetta, onnistuneita ratkaisuja ja kohdattuja ongelmia suomalaisissa yrityksissä. Tämä toteutettiin nettikyselynä ja haastatteluin Työsuojelurahaston rahoituksella. 2. Kehittää koulutusmalli sekä koulutus- ja kampanjamateriaalia yritysten vaaratilannehankkeiden tueksi ja pilotoida niitä työpaikoilla. Hankeen yhteydessä laaditaan kaksi multimediatietoiskua. a. Ilmoita vaarasta (valmis) b. Näin tutkit vaaratilanteen (valmistuu kesä/heinäkuu 2005) Tietoiskut toteutetaan kahden asiakasyrityksen ja 3T:n omalla rahoituksella. Yksi pilottihanke on menossa yritysrahoituksella Työsuojelurahaston soveltamisavustuksen tukemana. 3. Tuloksia Kysely toteutettiin internetissä täytettävänä joulu-tammikuussa Pyyntö osallistua lähetettiin sähköpostitse Työsuojelupäälliköt ry:n sekä Kunnalliset työsuojelupäälliköt ry:n jäsenille. Lisäksi kyselystä tiedotettiin muun muassa Haastamme -kilpailun sähköpostitiedotteessa sekä Työsuojelurahaston, 3T Ratkaisut Oy:n ja Työsuojelupäälliköt ry:n www-sivuilla. Kyselyyn vastasi yhteensä 152 henkilöä, jotka edustavat erikokoisia organisaatioita eri päätoimialueilta. Vastaajista 63 % edustaa teollisuuden organisaatioita. Julkisen hallinnon, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden sekä kuntasektorin toimialoja edustaa yhteensä noin 20 % vastaajista. Loput vastaajat sijoittuvat melko tasaisesti muille toimialoille. Erilaisten toimialojen lisäksi kyselyn vastaajat edustavat myös erikokoisia organisaatioita. Noin puolet vastaajien organisaatioista on pk-yrityksiä ja noin puolet yrityksiä, joiden henkilöstömäärä on yli 250. Alle viidenkymmenen henkilön yrityksiä vastaajissa on noin 10 % ja noin 15 % on yrityksiä, joiden henkilöstömäärä ylittää 1000 henkilöä. Puhelimessa ja työpaikkakäynneillä haastateltiin 15 työpaikan edustajaa. Haastatellut edustivat raportoinnissa parhaiten onnistuneita työpaikkoja. Noin viidesosa edusti julkisia palveluita ja loput teollisuutta. Kaksi haastatelluista oli pieniä ja loput keskisuuria ja suuria työpaikkoja. 3

4 Tähän on koottu kyselyn ja haastattelujen tuloksia yrityksissä olevista käytännöistä ja kokemuksista vaaratilanteiden ilmoittamisessa, tutkinnassa ja raportoinnin avulla saadun tiedon hyödyntämisessä. Vaaratilanneraportoinnin yleisyys Kuva 1 esittää, miten kauan työpaikoilla on toteutettu vaaratilanneraportointia. Vastaajista 30 % edustaa organisaatioita, joissa vaaratilanneraportointia on toteutettu jo yli viisi vuotta. Yhtä paljon on organisaatioita, joissa raportointi on vasta suunnitteilla tai sitä on toteutettu vasta vähän aikaa. Kuva 1. Toteutetaanko työpaikallanne vaaratilanneraportointia? Kuvassa 2 on koonti asioista, jotka kuuluvat työpaikoilla vaaratilanneraportoinnin piiriin. Kyselyn mukaan raportointi koskee yleisimmin läheltä piti tilanteita ja puutteita työympäristössä tai olosuhteissa. Kuvassa mainittujen asioiden lisäksi vastauksissa mainittiin mm. kemikaalivuodot, ympäristö- ja laatupoikkeamat sekä liikenteessä tapahtuvat läheltä piti tilanteet. Kahdessa vastauksessa mainittiin kiusaaminen tai psykososiaaliset riskit mutta esimerkiksi tietoturvariskit eivät kuulu vastaajaorganisaatioissa vaaratilanne-raportoinnin piiriin. Kuva 2. Mitä vaaratilanneraportointi työpaikallanne koskee? Ilmoitusaktiivisuus ja ilmoituskäytännöt 4

5 Kuvaan 3 on koottu kyselyn organisaatioissa vuonna 2004 ilmoitettujen vaaratilanteiden määrä sataa henkilöä kohti. Luvut on järjestetty pienimmästä suurimpaan ja jokainen kuvan piste esittää yhtä organisaatiota. Kuvasta nähdään, että ilmoitettujen vaaratilanteiden määrä on lähes kaikissa yrityksissä vähäinen. Noin kymmenellä työpaikalla ilmoituksia oli ainakin puolet henkilöstön määrästä, parhailla 2,5 kertaa henkilöstön määrä. Parhailla työpaikoilla tehtiin lähes kaksisataa ilmoitusta yhtä työtapaturmaa kohti. Parhaiten sijoittuneiden yritysten joukossa on sekä pieniä että suuria yrityksiä eri toimialoilta. Osassa yrityksistä vaaratilanneraportointia on toteutettu vasta vähän aikaa ja osassa käytäntöä on toteutettu jo yli viisi vuotta. Vaaratilanneilmoituksia/100 hlöä Kpl Kuva 3. Kyselyn organisaatioissa vuonna 2004 ilmoitettujen vaaratilanteiden määrä / 100 henkilöä Vaaratilanteista ilmoittamiseen on vastaajien organisaatioissa useita käytäntöjä. Suuressa osassa (77 %) raportointia varten on käytössä lomake. Yli 70 % vastaajista ilmoittaa, että työntekijät täyttävät itse ilmoituslomakkeen mutta myös käytäntö, että työntekijät ilmoittavat vaaratilanteesta suullisesti esimerkiksi työnjohtajalle, joka täyttää lomakkeen, on yhtä yleistä. Vastaajista 67 % ilmoittavat, että ilmoituksen voi tehdä tietokonepäätteellä. Puhelimitse vaaratilanneilmoituksen voi tehdä 23 %:ssa organisaatioista. Lomakkeita on yleisimmin saatavilla työpisteissä ja esimiehillä. Myös taukotiloissa lomakkeita on saatavilla noin 25 %:lla vastaajista. Yrityksen ilmoitustaulut ja intranetit 5

6 ovat yleisesti käytössä mutta ainoastaan muutamassa organisaatiossa raportointilomakkeita on työntekijöillä itsellään. Kuva 4 osoittaa, millaisia tietojärjestelmiä organisaatiot käyttävät vaaratilanneraportointiin ja tiedon keräämiseen. Kaupallinen järjestelmä on 16 %:lla ja itse tehty sovellus 40 %:lla vastaajista. Itse tehtyä atk-sovellusta tulkittiin vastauksissa laajasti siten, että osassa yrityksistä on käytössä esimerkiksi intranetissä toimiva Exceltaulukko ja osassa laajempi yritykselle räätälöity tietojärjestelmä. Noin 40 %:lla yrityksistä ei ole tietojärjestelmää käytössään. Monissa yrityksissä, joissa ei ole tietojärjestelmää käytössä, vaaratilanneilmoituksen voi tehdä sähköpostitse, mutta useimmissa ainoastaan paperisen lomakkeen täyttämällä. Kaupallinen tietojärjestelmä Itse tehty atk-sovellus Ei tietojärjestelmää 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % 35 % 40 % 45 % % vastaajista (N=126) Kuva 4. Millaista tietojärjestelmää ilmoitteluun ja raportointiin käytetään? Myös vaaratilanneraportoinnin aktivointiin työpaikoilla on käytössä erilaisia tapoja. Lähes kaikki vastaajat ilmoittavat, että työntekijöitä opastetaan ilmoittamaan vaaratilanteet esimerkiksi perehdytyksen yhteydessä. Kampanjoita, palkkioita ja muita aktivointitapoja on käytössä alle puolessa organisaatioista. Käytössä olevia palkitsemistapoja ovat muun muassa ilmoitusten tekijöiden välillä arvottavat tavarapalkinnot sekä kilpailut, joissa pyritään saavuttamaan tietty tavoite raporttien määrässä. Monissa organisaatioissa vaaratilanneraportointi on osa aloitejärjestelmää ja muutamissa vaaratilanneilmoitukset vaikuttavat osaltaan tuottavuus- tai kannustuspalkkioihin. Tiedottaminen ja toimenpiteiden toteuttaminen nähdään erittäin tärkeäksi osaksi aktivointia. 6

7 Selvityksen mukaan aktivointitapoihin on melko tai erittäin tyytyväisiä 29 % vastaajista, kun taas melko tai erittäin tyytymättömiä aktivointiin on 36 % vastaajista. Seuraavassa on muutamia poimintoja hyväksi todetuista aktivointikeinoista: Vaaratilanneilmoituksesta, jossa on kirjattuna ehdotus korjaavista toimenpiteistä, saa pullakahvit ja joka kolmannesta lounaan. Tehdyt vaaratilanneilmoitukset ovat pienellä painoarvolla mukana kannustepalkkiojärjestelmässä. Tärkein aktivointikeino on, että raporttien korjaavat toimenpiteet tehdään ja niitä seurataan ja ilmoitetaan tekijälle korjauksista. Tehdystä raportista kahvilippu. Palaute pyritään antamaan 24h kuluessa. Vaaratilanteiden tutkinta ja tiedon hyödyntäminen Kyselyyn vastanneista organisaatioista 60 %:ssa on vaaratilanteiden tutkintaa varten lomake ja ohjeistus. Vastausten mukaan 78 %:ssa tapauksista tutkinta ja toimenpiteet ovat ensisijaisesti työnjohdon tehtävänä mutta 92 %:ssa tutkintaan osallistuu myös muita, useimmiten työsuojelupäällikkö ja -valtuutettu. Alle puolella vastaajien organisaatioista on käytössä luokittelutapoja vaaratilanteiden, syiden tai toimenpiteiden jaotteluun. Toimenpiteiden toteutusta seurataan 64 %:ssa selvityksen organisaatioista. Toimenpiteiden toteutumisen seurannan laajuus ja tavat vaihtelevat eri työpaikoilla erittäin paljon. Useimmissa tapauksissa toimenpiteiden seuranta on työsuojeluhenkilöstön vastuulla ja niihin liittyviä asioita käsitellään työsuojelutoimikuntien kokousten yhteydessä. Joissain organisaatioissa toimenpiteiden toteutumista seurataan viikoittain esimerkiksi aamupalavereissa. Monilla työpaikoilla toimenpiteet ja niiden aikataulu on nähtävissä yrityksen intranetissä tai ilmoitustauluilla, joihin toimenpiteistä vastaava henkilö kuittaa asian tehdyksi. Seurantatapoina käytetään myös tarkastuskierroksia ja soittoja. Selvityksessä käy hyvin ilmi, että vaaratilanneilmoituksista ja tutkinnasta saatavan tiedon hyödyntämisessä on parantamisen varaa. 90 %:ssa vastauksista todetaan, että ilmoitukset ja tutkinnan tulokset käsitellään työsuojelutoimikunnassa tai muussa yhteistyöelimessä. 75 %:ssa organisaatioista tutkinnan tuloksista tiedotetaan aina vaaratilanteen ilmoittajalle mutta vain 35 %:ssa tutkinnan tuloksista tiedotetaan säännöllisesti henkilöstölle. Perehdyttämiseen tietoa hyödynnetään 40 %:ssa vastauksista. Sen sijaan riskien arvioinnin päivittämiseen tuloksia käytetään 68 %:ssa vastauksia. Onkin todettava, että 7

8 monissa organisaatioissa vaaratilanneraportointi on vasta aloitusvaiheessa, jolloin on vasta keskitytty tiedon keräämiseen eikä niinkään tiedon hyödyntämiseen. Tyytyväisyys vaaratilanneraportointiin Kuva 5 esittää yhteenvedon vastaajien tyytyväisyydestä vaaratilanneraportointiin. Kyselyyn vastanneista yleisesti eniten tyytyväisiä ollaan vaaratilanneilmoitusten tekotapojen toimivuuteen ja helppouteen. 67 % vastaajista ilmoittaa olevansa siihen joko erittäin tyytyväinen tai melko tyytyväinen. Erittäin tyytymättömiä on ainoastaan 4 % vastaajista. Vastaajat ovat melko tyytyväisiä myös toimenpiteiden toteutukseen sekä tiedon käyttöön riskien arvioinnissa. Eniten tyytymättömyyttä raportoinnissa aiheuttavat ilmoitusten vähäinen määrä. Melko tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä määrään on yhteensä 55 % vastaajista. Erittäin tyytyväisiä ilmoitusten määrään on alle 10 % vastaajista. Tyytyväisyys vaaratilanneraportointiin 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Ilmoitustapojen helppous Ilmoitusten teon aktivointitavat Ilmoitusten määrä Tutkintamenetelmän ohjeistus Toimenpiteiden toteutus Tiedon käyttö perehdytyksessä Tiedon käyttö riskienarvioinnissa Käytössä oleva atk-sovellus Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen Ei tyytyväinen eikä tyytymätön Melko tyytymätön Erittäin tyytymätön Kuva 5. Tyytyväisyys vaaratilanneraportointiin 8

9 Sudenkuoppia ja kehittämistarpeita Selkeästi suurimmaksi ongelmaksi vaaratilanteista oppimisessa vastaajat nostivat asenteet ja motivaation puutteen, jotka koskevat sekä esimiehiä että työntekijöitä. Urautuneet työskentelytavat ja vaarojen vähättely ovat yleisiä organisaatioissa. Asenteiden lisäksi ongelmana on usein myös tiedon puute, huono tiedottaminen sekä pelko syyllistämisestä, jos vaaratilanteeseen on ollut itse osallisena. Muutamissa vastauksissa todettiin myös vaaratilanneilmoitusten tekemisen olevan ihmisille vaikeaa. Ongelmat jakautuvat vastauksissa selkeästi neljään tyyppiin, joita seuraavat kommentit kuvaavat hyvin: Vaaratilanteita ei edes tunnisteta, saatikka niistä raportoitaisiin! Se, että ne kirjataan mutta ei oteta tulevassa toiminnassa eikä suunnittelussa huomioon. Jäävät vain pölyttymään. Työntekijät eivät raportoi vaaratilanteesta eteenpäin, mikäli ovat jossain mielessä itse toiminnallaan tai laiminlyönnillään myötävaikuttaneet tapahtumiin Asenteet ja välinpitämättömyys: Näin on aina tehty ja tämä ei koske minua. Vastaajat korostavat tiedottamisen ja kouluttamisen tärkeyttä vaaratilanneraportoinnin kehittämisessä. Samoin johdon vahva sitoutuminen on erittäin tärkeää, jotta organisaatioon saadaan luotua myönteinen ilmapiiri turvallisuuden kehittämistä kohtaan. Vaaratilanteista ilmoittamisen kehittämistoimenpiteistä vastaajat nostavat esiin ohjeistuksen lisäämisen ja koulutuksen sekä lomakkeen yksinkertaistamisen ja ilmoituskäytännön selkeyttämisen. Vaaratilanneraportoinnin siirtäminen sähköiseen muotoon on myös monelle yritykselle tärkeä kehittämiskohde. Lisäksi aktiivisuutta pyritään lisäämään erilaisten kampanjoiden ja palkitsemisen avulla. Myös palautteen anto ja aiheen pitäminen jatkuvasti esillä koetaan tärkeäksi motivointikeinoksi. Vaaratilanteiden tutkinnan osalta kehittämiskohteet jakautuvat selkeästi kahteen pääkohteeseen: tutkintamallin kehittämiseen ja esimiesten rooliin. Tutkintamenetelmiin toivotaan erityisesti systemaattisuutta ja sitä, että huomio kiinnitetään vaaratilanteen perimmäisiin syihin. Esimiesten osallistumiseen paremmin vaaratilanteiden tutkintaan sekä esimiesten asenteiden muutokseen on vastausten mukaan selkeä tarve. Koulutuksen lisäämiselle onkin tarvetta useilla työpaikoilla. Myös resurssien suuntaaminen tutkinnassa toimenpiteille ja vaaratilanteiden todelliselle poistamiselle koettiin muutamissa vastauksissa tarpeelliseksi. Tiedon hyödyntämisessä ja toimenpiteiden toteutuksessa 9

10 tärkeimmiksi kehityskohteiksi vastauksissa nostetaan tiedottaminen, hyvien käytäntöjen siirtäminen muille työpaikoille sekä toimenpiteiden toteutumisen seuranta. Ilmoittamisen hyviä käytäntöjä Hyvistä käytännöistä ja onnistumisista vaaratilanteiden ilmoittamisessa ei ole kyselyn vastausten perusteella tehtävissä selkeää jaottelua vaan esimerkkejä laidasta laitaan. Organisaatioissa on hyviä kokemuksia mm. aamu- tai osastopalavereista, itse kehitetystä ilmoituslomakkeesta ja yksittäisistä turvallisuuskampanjoista. Monia piileviä vaaratilanteita on saatu poistettua ja muutamilla työpaikoilla on otettu opiksi muissa yksiköissä tapahtuneista vaaratilanteista. Monet käytännöistä ovat normaaliin työskentelyyn liittyviä pieniä parannuksia tai ratkaisuja mutta esimerkkejä mainittiin myös tilanteista, jotka ovat johtaneet suuriin muutoksiin yrityksessä. Seuraavassa on esimerkkejä onnistumisista vaaratilanteiden ilmoittamisessa: Vaaratilanne herätti osaston tekemään tarkemman työkuvauksen kyseisestä tehtävästä. Tarralomakkeet läheltä piti ilmoituksia varten Ilmoitukset on tehtävä 24 tunnin sisällä Ilmoitusten tekeminen tehtaan tietoverkossa => tieto leviää nopeasti organisaatiossa Yksi henkilö teki 4 kpl vaaratilanneilmoituksia peräjälkeen, kun hänelle oli neuvottu ilmoitusmenettely. Korjaavat toimenpiteet toteutettiin noin viikon kuluessa ilmoituksesta. Vaaratilanne johti ryhmäprojektiin, jonka perusteella tehtiin mittava layout muutos Tutkinnan hyviä käytäntöjä Hyviksi koetuista käytännöistä vaaratilanteiden tutkinnassa kyselyssä mainittiin mm. esimiesten turvallisuusjohtamiskoulutus sekä laaja tiedottaminen tutkinnan tuloksista ja korjaustoimenpiteistä. Myös vaaratilanteen nopea käsittely ja tapa, jossa tutkinnassa ovat olleet mukana kyseiseen työhön päivittäin osallistuvat henkilöt, on koettu hyväksi. Tosin muutamissa organisaatioissa ulkopuolisen tutkijankin avulla on saatu hyviä tuloksia. Onnistuneet esimerkit liittyvät useissa tapauksissa siihen, että tietyn vaaratilanteen jälkeen on löydetty selkeitä parannusalueita, jotka ovat johtaneet suuriinkin muutoksiin. 10

11 Kun vaaratilanteiden ilmoittaminen on aktiivista ja ilmoituksia tulee paljon, on tarpeen luokitella tilanteet niiden merkityksen mukaan. Usein käytetty luokittelu perustuu mahdollisiin seurauksiin, ns. potentiaaliseen vakavuuteen. Jotkut luokittelevat ne kahteen ryhmään, korkean riskin ja matalan riskin tapauksiin. Jotkut käyttävät hienojakoisempaa, esimerkiksi 5-portaista luokitusta. Vakavammat tapaukset tutkitaan lieviä perusteellisemmin. Seuraavassa on muutamia poimintoja työpaikkojen onnistuneista käytännöistä ja tapauksista: Ilmoitus tuotevirheestä johti selkeän vaaratilanteen löytämiseen. Valokuvat ja niistä tehty näyttely esimerkiksi siten, että toisessa on ennen tapausta ja toisessa kuvat tapauksen korjaustoimenpiteiden jälkeen. Ei vaadi paljoa, helposti toteutettava ja hyvin informatiivinen ja näkyvä. Kaikilla mahdollisuus nähdä korjattavien toimenpiteiden tilanne verkosta Käsittelytapa ei ratkaise vaan porukan asennoituminen Olemassa olevassa laitteistossa havaitut riskit saatiin poistettua siitä ja myös jo tilatusta uudesta vastaavasta prosessilaitteesta. Tiedon hyödyntämisen hyviä käytäntöjä Tiedon hyödyntämiseen liittyviä esimerkkejä kyselyn vastauksissa mainittiin huomattavasti vähemmän kuin ilmoitteluun ja tutkintaan liittyviä esimerkkejä. Osaltaan tämä varmasti johtuu siitä, että monissa yrityksissä vaaratilanneraportointi on vasta alkuvaiheessa. Toisaalta tiedon hyödyntämiseen liittyviä onnistumisia tuli esiin myös edellä mainituissa esimerkeissä. Yleisesti vaaratilanneilmoituksista ja tutkinnasta saatavaa tietoa hyödynnetään yrityksissä perehdyttämisen yhteydessä sekä erilaisissa kampanjoissa ja turvallisuuskoulutuksessa ja infoissa. Parhaimmillaan saatua tietoa on pystytty hyödyntämään myös laajemmin ja se on vaikuttanut yleiseen turvallisuuskulttuuriin. Seuraavassa on muutamia poimintoja esimerkeistä: Valtakunnallisilla yhtiön työturvallisuuspäivillä käsitellään koko yhtiötä koskevia työsuojeluasioita 11

12 Tapaturmien vastaisessa kampanjassa käytettiin läheltä piti tilanteita elävinä esimerkkeinä riskeistä Työntekijä on oma-aloitteisesti mennyt tarkistamaan onko uusi urakoitsijan henkilö tietoinen aikaisemmin tapahtuneesta vaaratilanteesta ennen samanlaisen työn aloittamista sekä neuvonut miten ko. työ pitää tehdä oikein. 4. Yhteenveto Vaaratilanneraportoinnin käsitteet ja tavat vaihtelevat kyselyn perusteella paljon eri organisaatioiden välillä. Myös onnistuneita ratkaisuja ja käytäntöjä on laidasta laitaan aina tietynlaisesta lomakemallista erilaisiin palkitsemistapoihin ja tutkintamalleihin. Tästä huolimatta organisaatioissa, joissa vaaratilanneraportoinnin on todettu toimivan hyvin, on selkeästi yhteisiä tekijöitä. Näitä onnistumisen avaimia ovat: - Systemaattinen ja avoin toimintatapa - Palaute ilmoituksen tekijälle - Toimenpiteistä tiedottaminen - Kouluttaminen - Myönteinen ilmapiiri järjestelmää kohtaan Systemaattisuudella ja avoimuudella tarkoitetaan, että raportointia varten on olemassa selkeä järjestelmä, joka on jokaisen työntekijän tiedossa: Kun henkilö huomaa vaaratilanteen, hän tietää miten ja kenelle siitä ilmoitetaan ja miten asia käsitellään. Systemaattisuus koskee sekä vaaratilanneilmoittamista, vaaratilanteen tutkintaa että tiedon hyödyntämistä esimerkiksi perehdyttämisessä, koulutuksessa ja riskinarvioinnissa. Esimerkkejä systemaattisista toimintatavoista ovat mm: vaaratilanteiden tutkintaa varten on ohjeistus ja lomake, toimenpiteiden toteutusta seurataan systemaattisesti ja tuloksia käytetään systemaattisesti henkilöstön perehdyttämisessä. Jokainen tilanne on tutkittava syyllistämättä mitenkään ilmoitusten tehneitä. Avoimuuteen kuuluu myös, että jokaisella on mahdollisuus saada tietoa tapahtuneista vaaratilanteista. Yrityksen koosta ja toiminnasta riippuen vaaratilanteet voidaan pitää nähtävillä esimerkiksi sisäisessä verkossa, tiedotteissa tai ilmoitustaululla. Kun ilmoitettujen vaaratilanteiden määrä kasvaa suureksi, on varmistettava, että resurssit suunnataan erityisesti potentiaalisesti vakavien tapausten tutkintaan. Vaaratilanteiden luokittelun avulla voidaan poimia vakavat tapaukset lieviä tapauksia perusteellisempaan tarkasteluun. 12

13 Palautteen antaminen vaaratilanneilmoituksen tekijälle on erittäin tärkeää. Sen on useissa organisaatioissa todettu olevan ehdottomasti tärkein keino motivoida ja palkita ilmoitusten tekemiseen. Ilmoittamisaktiivisuutta lisää myös se, että tilanteet käsitellään mahdollisimman nopeasti. Tällöin ilmoittajille viestitetään, että järjestelmä toimii ja heidän toiminnallaan on merkitystä turvallisuuden kehittämisessä. Kouluttaminen, tiedottaminen ja kampanjointi ovat tärkeitä sekä raportointikäytännön aloitusvaiheessa että myöhemmin asian pitämiseksi esillä. Kouluttamiseen sisältyy sekä ilmoitusmenetelmän kouluttaminen, esimerkiksi tietojärjestelmän käyttö että yleinen turvallisuuskoulutus. Vaaratilanneilmoitusten tekeminen edellyttää, että vaaratilanteet tunnistetaan ja niiden ilmoittaminen ymmärretään tärkeäksi osaksi turvallisuuden kehittämistä. Yleisellä ilmapiirillä ja erityisesti esimiesten asenteella on suuri merkitys ilmoitusaktiivisuuteen. Etenkin vaaratilanneilmoittelun alkuvaiheessa ja kampanjoinnin yhteydessä erilaisilla palkkioilla voidaan tehostaa ilmoitusten tekemistä. Myös osastojen välisillä kilpailuilla on ollut hyviä vaikutuksia ilmoitusmäärän kasvuun. Jotta tulokset eivät jää väliaikaisiksi, asiaa on kuitenkin pidettävä jatkuvasti esillä. Vaaratilanneilmoitusten määrän nostaminen pysyvästi ja tulosten hyödyntäminen vaativat pitkäjänteistä työtä. Kun vaaratilanneraportointi on saatu toimimaan, sillä on selvä vaikutus tapaturmien vähenemiseen. Vaikutukset saattavat näkyä jo yksittäisen kampanjan aikana, mutta yleensä se on pitkäaikaisen työn tulosta. Raportoinnilla voidaan vaikuttaa myös työympäristön siisteyteen ja järjestykseen, työoloihin ja ergonomiaan. Kyselyssä esiin tulleissa onnistumisissa onkin lukuisia esimerkkejä, joissa mitättömältä kuulostanut vaaratilanneilmoitus on johtanut suuriin parannuksiin esimerkiksi työtavoissa tai valmistettavassa tuotteessa. Tämän vuoksi ilmoituskynnys onkin pidettävä mahdollisimman matalalla. Periaatteena on, että turhia vaaratilanneilmoituksia ei ole. 13

Vaaratilanneraportointi toimivat ratkaisut ja sudenkuopat Kyselyraportti

Vaaratilanneraportointi toimivat ratkaisut ja sudenkuopat Kyselyraportti Vaaratilanneraportointi toimivat ratkaisut ja sudenkuopat Kyselyraportti 3T Ratkaisut Oy toteutti joulu-tammikuun vaihteessa kyselyn Vaaratilanneraportointi toimivat ratkaisut ja sudenkuopat. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA. Abloy Oy Joensuun tehdas

TIEDOSTA TURVAA. Abloy Oy Joensuun tehdas 28.4.2017 TIEDOSTA TURVAA Abloy Oy Joensuun tehdas TURVALLISEN ELÄMÄN RAKENTAJA ABLOY-lukitusratkaisut suojaavat ihmisiä, omaisuutta ja liiketoimintoja lähes kaikkialla maailmassa. VASTUULLISUUS Ympäristön

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007 Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2-25 ja seurantakierros 27 Tavoitteena vauhdittaa turvallisuuden ja tuottavuuden kehitystä 1 Metallituote- ja koneteollisuuden työympäristön taso ja tuottavuus

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Merimiesten asenteet ja turvallisuuskulttuuri. Jouni Lappalainen

Merimiesten asenteet ja turvallisuuskulttuuri. Jouni Lappalainen Merimiesten asenteet ja turvallisuuskulttuuri Jouni Lappalainen 22.09.09 0 Tutkimuksen tarkoitus Onko merenkulun turvallisuuskulttuuri muuttunut ISM-koodin käyttöönoton jälkeen? Kirjallisuustutkimus Haastattelututkimus

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuurikysely

Turvallisuuskulttuurikysely Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen

Lisätiedot

Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen

Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen 8.5.2015 1 Työsuojelupaneeli V Työsuojelupaneeli on työsuojeluhenkilöstölle suunnattu, ajankohtaisia työelämäasioita

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys?

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys? Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke 2012-2015 -> 2016 - mistä on kysymys? 11052016 1 Lähtökohtia Kunta-ala v. 2013 -> 2014 -> 2015 -> 2016 304 kuntaa, 127 kuntayhtymää Kymmeniä tuhansia työ-

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille

Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Suositus työturvallisuusmittareista Energiateollisuus ry:n (ET) jäsenyrityksille Miksi ET suosittaa jäsenyrityksilleen työturvallisuusmittareita Hyvä työturvallisuusmittaristo mahdollistaa työturvallisuustoiminnan

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste

edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste Onnistuneen narvioinnin edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste Aineisto Haastattelut 15 sairaanhoitopiirissä

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset

LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset 67 (75). Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset A. Kysymykset ilmoittavan yksikön (osaston) tasolla tapahtuvaan tarkasteluun YKSIKÖN VAARATAPAHTUMAT Mitä ilmoitetut vaaratapahtumat meille

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

HE 23/2017 Trafi asiantuntijalausunto

HE 23/2017 Trafi asiantuntijalausunto HE 23/2017 Trafi asiantuntijalausunto 11.05.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennejärjestelmän kehittäminen tietoperusteisesti - Liikennejärjestelmän tilakuva Liikennejärjestelmän tilakuva

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

teema-seminaari

teema-seminaari Kohti nollaa työtapaturmaa kuntaalalla teema-seminaari 6.3.2008 Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Edunvalvontaosasto t Julkisten ja hyvinvointialojen liitto 1.9.2009 Edu/UHy 1 Tärkeä hanke meille Ollut

Lisätiedot

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Miten järjestön kokoama koko toimintaa koskevaa seuranta- ja arviointitietoa eri tahot hyödyntävät? Tämä lomake sisältää kaikille

Lisätiedot

Turvallisuusilmapiiri

Turvallisuusilmapiiri Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto

Lisätiedot

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva

Lisätiedot

Mitä on jokaisen vastuu?

Mitä on jokaisen vastuu? Mitä on jokaisen vastuu? - mitä me olemme tehneet 1 Rakentamisen turvallisuuden kehittäminen (RaTuKe) Tampere-talo 20.9.2007 Juha Hetemäki Skanska Oy Skanska Latin America Öljyteollisuuden turvallisuusvaatimukset

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Perusasiat kuntoon - Parempi työ

Perusasiat kuntoon - Parempi työ Perusasiat kuntoon - Parempi työ Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä 26.4.2013 Joensuu - Sokos Hotel Kimmel Teijo Ylitalo - Safety Manager Lähtökohta Suomen työturvallisuuslaki 10 Työn vaarojen

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymä

Satakunnan koulutuskuntayhtymä Satakunnan koulutuskuntayhtymä Minna Mari Virtanen Oppilaitoksen turvallisuuspäivä 5.4.2017 TURVALLISUUSKÄVELY Toiminnallinen, osallistava ja ajattelemaan ohjaava koulutusmenetelmä Kokemuksellinen tapa

Lisätiedot

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (5) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN... 3 2.1 Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 3 POIKKEAMAN JÄLKEINEN TOIMINTA... 5 4 LIITTEET...

Lisätiedot

LAATUMITTARIT LÄÄKETEOLLISUUDESSA

LAATUMITTARIT LÄÄKETEOLLISUUDESSA LAATUMITTARIT LÄÄKETEOLLISUUDESSA Marianne Torkko 27.9.2014 1.10.2014 1 Julkaisut Torkko M, Linna A, Katajavuori N, Juppo A.M. 2013. Quality KPIs in pharmaceutical and food industry. J Pharm Innov. 2013;

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen?

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? 28.4.2016 Jouni Kivistö-Rahnasto Professori Turvallisuus ja riskienhallinta 30-vuotta sitten Asenne ei ratkaise! se

Lisätiedot

Kampanjoinnilla vaikuttaminen. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara

Kampanjoinnilla vaikuttaminen. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara Kampanjoinnilla vaikuttaminen Viestintäpäällikkö Kaisa Hara 21.5.2014 Liikenneturva Edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla liikennekäyttäytymiseen Keinoina viestintä, valistus ja koulutus Valtakunnallinen

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

-Step. Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla

-Step. Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla A -Step Alkoholihaittojen ehkäisyyn työpaikoilla Työpaikan alkoholihaitat puheeksi ja hallintaan Tämä A-Step -vihkonen on työväline alkoholiasioiden yhteiseen käsittelyyn työpaikalla. Se on kehitetty Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI Suomen Liiketoimintapalvelu Oy on kehittänyt kyselyn nimeltä Liiketoiminnan kuntotesti. Kuntotestikyselyyn on vastannut lukuisia yrityksiä (N=45) syksyn 2017 aikana. Tämä raportti

Lisätiedot

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT

Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä. Anne Silla ja Juha Luoma VTT Turvallisuuden ja toimintavarmuuden hallinta tieliikenteen kuljetusyrityksissä Anne Silla ja Juha Luoma VTT Click to edit Master Tutkimuksen title style tavoitteet Click Selvittää to edit toimintatapoja

Lisätiedot

Vuoden 2018 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen

Vuoden 2018 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Vuoden 2018 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto VUODEN 2018 INFRAN KILPAILU Vuoden

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

asiakastyytyväisyystutkimus

asiakastyytyväisyystutkimus OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla.

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla. TYTTI Työturvallisuuden kehittämiskohteiden jäsennystyökalu TYTTI on apuväline työpaikan työturvallisuuden edistämiseen. Välineen tarkoituksena on auttaa jäsentämään työpaikan työturvallisuuden kehittämiskohteita.

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

Muista vaaratilanneilmoitus

Muista vaaratilanneilmoitus Muista vaaratilanneilmoitus Muista vaaratilann Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira valvoo ja edistää terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden turvallista käyttöä. Vaaratilanneilmoitukset

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Lumen 1/2017 ARTIKKELI Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Päivi Honka, FM, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa. Vaaka-hankkeen tulosseminaari 15.3.2013 Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus

Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa. Vaaka-hankkeen tulosseminaari 15.3.2013 Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa Vaaka-hankkeen tulosseminaari 15.3.2013 Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen työturvallisuus Ovatko työssäoppimisen alkuperäiset

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen

Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtaminen 1.4.2019 Kuntatyönantajat KT Työsuojelupäälliköiden ajankohtaispäivät Anna-Maria Teperi, FT @AnnaMariaTeperi, linkedin.com/in/annamariateperi Kahden tyttären

Lisätiedot

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013 RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY Kari Lohva 24.10.2013 Turvallisuustavoitteita Ei kuolemantapauksia Ei vakavia tapaturmia Nolla tapaturmaa Tapaturmapyramidi - Vähentämällä tapaturmien määrää vähenevät

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta

Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta Työpaikan työsuojeluyhteistoiminta 1 Työsuojelu Tasoita työntekijän tietä kaikilla toiminta-aloilla suojelemalla häntä tapaturmilta ja ammattitaudeilta sekä kohottamalla hänen hyvinvointiaan, tietojaan

Lisätiedot

TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista

TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista TORI-verkkohaastattelu Tiivistelmä tuloksista 14.11.2012 TORI-verkkohaastattelu Tavoitteena oli selvittää tulevan ICT-palvelukeskuksen palvelujen tuottajien ja niiden käyttäjien näkemyksiä palvelukeskuksen

Lisätiedot

Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta

Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Mervi Murtonen Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta REILA-hankkeen loppuseminaari 14.8.2018, Rovaniemi Valokuvat: Joona Kotilainen, Pixabay

Lisätiedot

Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen 14.11.2014

Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen 14.11.2014 Satakunnan koulutuskuntayhtymä OPPILAITOSTURVALLISUUSSEMINAARI Projektipäällikkö Minna Mari Virtanen 14.11.2014 OSA HANKE OPISKELIJOIDEN OSALLISUUS HYVINVOINNISTA Tavoitteena Opiskelijoiden hyvinvoinnin,

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään

Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuus- käytännöt tähän päivään Nollis tuumaustunnit Tuunataan tutut turvallisuuskäytännöt tähän päivään Riskeistä vaikuttavuuteen 17.5.2018 Työterveyslaitos Nollis www.ttl.fi 2 1. Reagoiva 2. Systemaattinen 3. Systeeminen 4. Ennakoiva

Lisätiedot

Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy

Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy Työsuojelupäivät 25. 26.9.2014 POHTO Oulu Kari Häkkinen 25.9.2014 Sisältö Työtapaturmakehitys teollisuudessa Viimeaikaiseen tapaturmakehitykseen vaikuttavia tekijöitä

Lisätiedot

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Pippuri Loppuarviointi 12.12.2018 Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Mitä arvioitiin? Miten Lape hankkeessa toteutettu kehittäminen ilmenee asiakkaiden, ammattilaisten,

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa -foorumin materiaalipaketit jäsentyöpaikoille

Nolla tapaturmaa -foorumin materiaalipaketit jäsentyöpaikoille Nolla tapaturmaa -foorumi julkaisee turvallisuusaiheisia materiaalipaketteja foorumin jäsentyöpaikkojen käyttöön. Ne sisältävät yksityiskohtaisen ohjeistuksen, ohjeet ryhmätöiden ja koulutuksen toteuttamiseen

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto 16.5.2017 Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto Suunnitelmasta tiedottaminen Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä johdon että henkilöstön sitoutumista tasaarvo- ja yhdenvertaisuus-työhön. Työyksiköitä

Lisätiedot

Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla

Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Antell johtaa toimintaa mittareista saadun tiedon avulla Työturvallisuuspäivän alueseminaari, 28.4.2017 Riitta Anttila, Henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja, Antell Antell pähkinänkuoressa Valtakunnallinen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Keijo Päivärinta [Tekijän nimi ja osasto] 28.4.2017 1 Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Saadaksemme paremmat

Lisätiedot

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille IPT-työpaja #7 15-16.3 Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille Kyselytutkimus Tilaajan / käyttäjien edustajat 5 vastaajaa, joista: 5 APR:n jäsentä 2 projektipäällikköä 7 vastaajaa, joista:

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma

Työsuojelun toimintaohjelma 0 Hailuodon kunta Työsuojelun toimintaohjelma Henkilöstötoimikunta: 17.3.2017 Kunnanhallitus: 24.4.2017 Voimaan: 16.5.2017 1 Sisällysluettelo Johdanto... 2 Työsuojelun määritelmä... 2 Työsuojelun tavoitteet...

Lisätiedot

Palvelulaatukysely: Henkilökunta

Palvelulaatukysely: Henkilökunta Palvelulaatukysely: Henkilökunta Henkilökunnan tärkeys Eri muuttujien tärkeyttä mitattiin palvelunlaatukyselyssä arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

Hanna Oranen. työsuojelupäällikkö

Hanna Oranen. työsuojelupäällikkö Hanna Oranen Henkilöstön kehittäjä, työsuojelupäällikkö 26.10.2011 26.10.2011 2 VMBaron kehitys 2004-2011 2011 2011 369 3,69 335 3,35 26.10.2011 3 Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) työsuojelun vastuualueen

Lisätiedot

Henkilöstöön panostaminen

Henkilöstöön panostaminen Henkilöstöön panostaminen Tavoitteet vuodelle 2014 Kehitetään sisäisiä toimintamalleja tehostamaan parhaiden käytäntöjen ja osaamisen jakamista. Jatketaan työvälineiden ja järjestelmien kehitystyötä tukemaan

Lisätiedot

ilmoitukselle työkalut Vaaratapahtumien raportointiverkoston tapaaminen 7.9.2009 Tampere Peltomaa Karolina,, Koski Titta

ilmoitukselle työkalut Vaaratapahtumien raportointiverkoston tapaaminen 7.9.2009 Tampere Peltomaa Karolina,, Koski Titta Mitähän n tälle t ilmoitukselle pitäisi isi tehdä? Käsittelijän työkalut Vaaratapahtumien raportointiverkoston tapaaminen 7.9.2009 Tampere Peltomaa Karolina,, Koski Titta Raportointiprosessi PROSESSIN

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN

TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN www.3tratkaisut.fi TURVALLISUUDEN JOHTAMINEN ESIMIESTYÖNÄ Helsinki 3.2.2006 C A S E: E TAPATURMATON TERÄS S 2001-2003 HÄMEENLINNAN TEHDAS TAPATURMATAAJUUDEN ESIMERKKITAPAUS KEHITYS TAPATURMATAAJUUDEN HÄMEENLINNAN

Lisätiedot

HMS / työturvallisuus

HMS / työturvallisuus Nordisk HMS / työturvallisuus tausta ja tavoitteet projektin havainnot projektin tulokset Jatkotoimenpiteet Suomessa Jatkotoimenpiteet GNA :ssa Matti Piispanen Tiehallinto, asiantuntijapalvelut Nordisk

Lisätiedot

Vuoden 2017 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen

Vuoden 2017 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Vuoden 2017 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2017 VUODEN 2017 INFRAN KILPAILUT/KAMPANJAT

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN PUUSTELLI GROUP OY LOPPURAPORTTI TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Laatija: Timo Hemmilä, Hemcon Oy Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen Hyväksynyt: Tarmo Vesimäki, Puustelli Group Oy Projektin

Lisätiedot

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien

Lisätiedot

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi

YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi YHTEISTEN TYÖPAIKKOJEN TYÖTURVALLISUUS TOT -raporttien analyysi Tutkimuksen toteutus ja keskeisiä tuloksia Osa 2. TOT -raporttien analyysitutkimus TUTKIMUSONGELMAT 1 Millaisia yhteisillä työpaikoilla tapahtuneisiin

Lisätiedot

Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014. Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori

Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014. Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014 Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Potilasturvallisuuden kehittäminen Sosterissa S o s t e r i n a r v o t Säädöstausta Turvallisuuskulttuuri

Lisätiedot

Haasteet asiakas- ja potilasturvallisuudessa

Haasteet asiakas- ja potilasturvallisuudessa Haasteet asiakas- ja potilasturvallisuudessa 22.1.2019 Sisältö Mittaaminen Potilaiden ja asiakkaiden aktivointi Vaaratapahtumaraporttien hyödyt Kotihoito Kansallinen koordinointi Mittaaminen Potilas- ja

Lisätiedot

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio

Lisätiedot

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS Valtuussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 14 2 momentti

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA 2010-2011 Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10. - 11.6.2010 Folkhälsan, Helsinki Hannu Stålhammar ylitarkastaja Teema Kunnossapitotyöntekijöiden

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Terveydenhuollon laitteet - vaaratilanteiden ilmoittaminen

Terveydenhuollon laitteet - vaaratilanteiden ilmoittaminen Terveydenhuollon laitteet - vaaratilanteiden ilmoittaminen Valviran määräys 4/2010: Ammattimaisen käyttäjän vaaratilanneilmoitus Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (629/2010), luku 5 ylitarkastaja,

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä

Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio. SeAMKin johtoryhmän hyväksymä Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMKin johtoryhmän 21.6.2017 hyväksymä Työsuojelu- ja turvallisuusorganisaatio SeAMK turvallisuuden johtoryhmä Rehtori (vararehtori)

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely Tulliselvitys

Asiakastyytyväisyyskysely Tulliselvitys Asiakastyytyväisyyskysely 2017 Tulliselvitys Kyselyn toteutus Kysely oli avoinna 9.10.-3.11.2017 Linkki lähetettiin sähköpostitse ja Tulliselvityksen uutiskirjeen mukana Kohderyhmät kauppa, teollisuus,

Lisätiedot