Patulta. Patu. Hae kevään varmat merkit. Patu-Palvelutukkureilta! Hyvää. Patu-Palvelutukkurit juhlii 15-vuotista taivaltaan, s. 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Patulta. Patu. Hae kevään varmat merkit. Patu-Palvelutukkureilta! Hyvää. Patu-Palvelutukkurit juhlii 15-vuotista taivaltaan, s. 3"

Transkriptio

1 Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti maalis huhtikuu 2013 Hae kevään varmat rkit -Palvelutukkureilta! -Palvelutukkurit juhlii 15-vuotista taivaltaan, s. 3 Palvelutukkurit Monipuoliset -tarjoukset, s. 9 19

2 2 Hyvää lta maalis huhtikuu 2013 LÄHIRUOKAA JA MUUTAKIN Lehden jutussa Aidot, lähellä tuotetut ja kotoiset maut voimissaan kerrotaan suomalaisten lempiruuista ja tutkimustietoa ruokatrendeistä. Tutkimuksista saatava tieto kertoo, että kasvisruokien kysyntä kasvaa erityisesti ikääntyvän väestön piirissä. Samoin kiinnostus lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin ja tuotteisiin. Tutkimuksen mukaan kuluttajat arvostavat lähellä tuotettua ruokaa ja haluaisivat sitä lähikaupastaan ja työpaikkaruokailuun. Samoin julkisen vallan päättäjät kertovat kannattavansa lähiruuan lisäämistä julkisessa ruokahuollossa. Miten nämä asiat saataisiin konkretisoitua julkisiin tarjouspyyntöihin siten, että tukut voisivat oikeasti tarjota lähellä tuotettua. Päätöksen tekoa ohjaa monesti raha ja valitaan halvin vaihtoehto, vaikka lähellä tuotettu ja läheltä toimitettu olisi kunnan kannalta edullisempaa ja hankintoihin käytetyt rahat jäisivät omaan maakuntaan. -palvelutukkurit, alueellisina yksityisinä tukkuliikkeinä, toteuttavat omassa toiminnassaan lähituoteperiaatetta hankkimalla mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettuja tuotteita ja välittämällä niitä asiakkailleen. Suosikaam lähiruokaa! -ketju sai laatu ISO sertifikaatin vuonna Siihen liittyen on käynnistetty ympäristöjärjestelmäprojekti, jossa ISO 14001:2004 liitettäisiin osaksi laatujärjestelmää. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! PS. Muistakaa laittaa allakkaan -kevätkarkeloiden päivämäärä pe Erkki Särkelä n teemaviikot: vk Sipuliviikko vk Perunaviikko vk Yrttiviikko vk Kurkkuviikko vk Sieniviikko vk Tomaattiviikko vk Varhaisperuna- ja varhaisvihannesviikko vk Mansikkaviikko vk Paprikaviikko vk Puutarhamarjaviikko vk Sadonkorjuuviikot vk Salaattiviikko vk Onaviikko vk Ruusukaaliviikko vk Joulujuuresviikko Hyvää lta Nuro 2/2013 Päätoimittaja: Erkki Särkelä erkki.sarkela@palvelutukkurit.fi Julkaisija: Suon Palvelutukkurit Oy Sähköstarintie Häenlinna puh. (03) faksi (03) Taitto: Mainostoimisto Matikka Oy Kirjapaino: KopiJyvä Oy

3 n Tampereen Pirkka-hallissa Varaa päivä kalenteriisi. Saat -tukkurilta kutsun lähiviikkojen aikana. TARJOILUA! TEOLLISUUDEN ESITTELYJÄ JA MAISTIAISIA! VIIHDYTTÄVÄÄ OHJELMAA, PÄÄTÄHTENÄ EINI! TERVETULOA MUKAAN!

4 4 Hyvää lta maalis huhtikuu 2013 Teksti ja kuvat Anneli Pulsa Aidot, lähellä tuotetut ja kotoiset maut voimissaan Suomalaisten lempiruokia olivat vii vuonna pihvi tai leike, paistettu kala, lihapullat, pizza, uunikala, makaronilaatikko, lasagne, munakas, lämpimät voileivät ja jauhelihakastike. Luettelon lähde on Lihatiedotus ja Suon Gallup Elintarviketieto. Listaa tehdessä ei otettu kantaa siihen, missä ruoka syödään tai tehdäänkö ruoka itse vai nautitaanko valmisruokaa. Monet tahot ovat vii aikoina tutkineet tulevaisuuden syömistä. Seuraavassa tiiviisti tutkimusten antia. Lähiruokaa, mutta... Maaseudun Sivistysliiton, MTK:n ja Ajatuspaja e2:n Lähiruokaa kiitos, mutta... -tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat kotimaista ruoantuotantoa ja lähiruokaa. Näkemykset hajautuvat, kun tarkasteluun otetaan esim. ympäristö, eläinkuljetukset, kulutuskäyttäytyminen, viljelijän arki, EU ja maataloustuet. Ruokaa ja maataloutta koskevassa arvo- ja asennetutkimuksessa selviteltiin kuinka paljon tulotaso, puoluekanta, ikä, asuinpaikka tai ammatti selittää ruokaan liittyviä valintoja ja arvoja. Perustana on Taloustutkimuksen aineisto. Lisää lähiruokaa koulu- ja työpaikkaruokailuun haluaa 80 % suomalaisista. He toivovat, että alkuperä näkyy. Lähes puolet nuorista ja opiskelijoista ei painota lähiruokaa, eläinsuojelua, ympäristöä ja kotimaisuutta. Hyvätuloiset ja korkeasti koulutetut ovat näiden asioiden kannalla. Lähes puolet kuluttajista ei tiedä miten ruokaa Suossa tuotetaan. Viisi kuudesta kuluttajasta haluaa, että Suossa tuotetaan ruokaa jatkossakin. Vain 3 % piti Suoa liian pohjoisena maana ruuantuotantoon. Makea kirsikkatomaatti keikkumaan kesäterassille. Saa syödä! Kas, siinä helppo versio muodikkaille ravintoloiden kattopuutarhoille. Neljä kymnestä aikoo ostaa useammin luomuruokaa. Kasvisruokavalioon siirtymiseen ovat suopeimpia yli 65-vuotiaat. Noin kolmannes piti terveyssyitä vahvimpana syynä siirtyä kasvisruokaan. Suurinta kannatus oli iäkkäämpien joukossa ja pienin vuotiailla. Luomusuuntaus oli vahvinta Helsingissä, Turussa ja Tampereella, joissa lähes puolet vastaajista suunnitteli käytön lisäämistä. Luomuruoka sai selvästi enemmän tukea kuin kasvisruokavalio. Luomun käytön lisäämistä halusivat etenkin vuotiaat, yli euron vuosituloja nauttivat sekä johtajat ja kotivanhemmat. Johtavassa asemassa olevista tällä kannalla oli 62 %. Luomun lisäämistä vastaan oli puolet viljelijöistä, kolmasosa vuotiaista ja neljännes hyvin pienituloisista. Tutkimustulokset ovat luettavissa netissä. Saarioinen on pitänyt yllä ruokaperinteitä ja mahdollistanut perheiden yhteiset ruokahetket jo 55 v. Yrityksessä ollaan huolissaan nykyisestä ruokakeskustelusta ja arkiruuan arvostuksen laskusta. Syöminen on ristiriitaisen tietotulvan myötä tehty vaikeaksi ja monimutkaiseksi. Hyvästä arjesta ja arkiruuasta ei voida enää nauttia ilman syyllisyyden tunnetta. Saarioisten tutkimuksessa ennustetaan lihan kulutuksen laskevan. Lihasta saattaa tulla pitkällä aikavälillä harvojen luksustuote, koska sen tuottaminen on paljon kalliimpaa kuin esirkiksi kasvisten. Kasvisten syönti tulee kasvamaan, koska lihaa ei riitä kaikille. Kasvisvaihtoehtoja kehitetään entistä enemmän. Atrialta Ridderheims-raportti Tuleva suomalainen trendiruoka? Edullista jauhettua maksaa, perunaa, sipulia, puolukkaa, tuoretta yrttiä. Saarioinen tutki tulevia ruokatrendejä Merkittävimmät trendit ovat perinteet, perhearvot ja nostalgia. Myös ekologisuus, eettisyys ja terveellisyys nousivat vahvasti esille. Tulevaisuudessa ruuasta ja syömisestä puhutaan arvojen kautta. Voimakkaimmin ruokaan liitetään perhearvot. Myös kanssakäyminen ja sosiaalisuus korostuvat. Valmisruuan rooli kasvaa entisestään tarjoamalla ratkaisuja syömiseen liittyviin emotionaalisiin ja käytännön tarpeisiin. Atria Skandinavia julkaisi neljännen Ridderheimsraportin ( Future Shopping, Cooking and Eating ), joka esittelee viiden lähivuoden ruokatrendit taustoineen. Raportti perustuu kansainvälisten trendien seurantaan ja antaa tietoa siitä, miten ruokaa tullaan ostamaan, valmistamaan ja syömään. Tulokset osoittavat, että elintarvikekaupalla on edessään lkoiset haasteet. Yksittäisten suurtrendien sijaan vallalla on useita rinnakkaistrendejä. Yksi trendeistä on laittaa ruokaa yhä vähemmistä raaka-aineista. Taustalla on nykyinen kiinnos-

5 Hyvää lta maalis huhtikuu tus luonnollisiin ja yksinkertaisiin asioihin eli vastareaktio kertakäyttöyhteiskunnalle. Tähän liittyy trendi vähentää ruoan tuhlausta kodeissa, tuotannossa ja kaupoissa. Juhlaruoka syntyy vähemmistäkin aineksista rouheasti, liikoja hienostelematta. Kertakäyttöisyyttä kartetaan mm palaamalla juurille joten yksinkertaisuus ja tavallisuus nousevat arvoon. Juurekset, kaalit, marjat, sienet, sesonkituotteet, raaka-aineiden paikallisuus, leipominen, säilöntä ja pitkä kypsentäminen nousevat. Mielellään käytetään retro-koneita kuten painekattilaa tai leipäkonetta. Paikallisiin tuotteisiin luotetaan. Koska yhden hengen taloudet lisääntyvät, haetaan yhteisöllisyyttä ruoka- ja ravintolapiireistä, yhteisödiasta tai lähikaupasta. Kaupan ruokakerhot, pitkät ravintolapöydät, ruokaosuuskunnat, yhteispiknikit tai kumppanuusmaatilat ravitsevat niin ruumista kuin sielua. Eatdentity-trendin mukaan ruoka kertoo millainen ihminen olem. Tai ainakin se kertoo millaisen kuvan haluam antaa itsestäm syödessäm tai ollessam ruokakaupassa. Kiireiset ruokailevat autossa tai kokouksessa. Tätä varten kehitellään yksikätisen ruokaa. Ravintolassa ruoka pitää saada nopeasti tai se napataan katuvarren rekkajakelusta Arikan malliin. Pakkausrintamalla mietitään syötäviä pakkauksia. Raportti ennustaa myös, että tulevaisuudessa yksilöllisen terveellisen ruokavalion perustana on DNA-analyysi. Viininvalmistajien odotetaan palaavaan vanhaan tapaan puristaa rypäleistä maku ja väri. Paljaat varpaat ovat siihen parhaat. n Arikan trendit Nauti näistä... Iltalehti julkaisi yhdysvaltalaisen Huffington Post -lehden kokoaman ruokatrendilistan. Ennusteet vuoden 2013 hittiruoista perustuvat yhdeksän eri lehden näkemyksiin. 1. Savustuksen suosio kasvaa. Uusia makuja perunaan, viskiin, veteen Kasvisruoat ravintoloissa päärooliin, ei vain lisukkeiksi 3. Käyminen eli ferntaatio, hyvä kaalille mutta myös muille 4. Itse tehty leipä houkuttaa ravintoloissa 5. Alkoholittomiin drinkkeihin uusia makuja 6. Kokkien yhteistyö kollegojen ja elintarvikeyritysten välillä vahvistuu 7. Tynnyrissä kypsytetty tulinen kastike aasialaisruokiin 8. Talvellakin tuoreita vihanneksia 9. Kana, edullinen liha nousee suosiossa 10. Gochujang, korealainen maustetahnahitti aasialaisruokiin 11. Suolattu ja kuivattu liha, tulee uusia jalosteita 12. Teevalikoimat kasvavat 13. Popcorniin uusia makuja ja käyttötapoja. ä Kuluttajat ja ruokaa harrastavat kerääntyvät Helsingin Messukeskukseen, jossa järjestetään lähi- ja luomuruokatapahtuma. ä Tampereen/Pirkanmaan lähiruokapioneeri, keittiöstari Heikki Ahopelto luotsaa Armas-pikaruokalaa Kluuvin Eat & Joy Maatilatorilla Kluuvin Kauppakeskuksessa Aleksanterinkatu 9 Helsingissä. Lounasravintolakonsepti on jo saanut suuren suosion Tampereen kauppahallissa. ä Tulevien trendien makuista asiaa sisältyy uutuuskirjoihin. Christer Lindgrenin Parasta maatiaisruokaa-kirja (Maahenki) hehkuttaa kyyttöä, vuohta, Lemin punaista ja kaskinaurista resepteineen. Kasviskokki Tuija Ruuskan Kasvisaskeleet (Moreeni) innostaa kokeilemaan erilaisia raaka-aineita ja Marjo Uusikylän Slow Food, Hyvää, puhdasta ja reilua ruokaa (Info Plus) ohjaa tuottamaan ruokaa luontoa kunnioittaen, suosimaan lähiruokaa ja nauttimaan ruoasta. Lähteet: tiedotustilaisuudet, yritysten ja Ruokatieto Yhdistys ry:n nettisivut. ISO 14001:2004 -ympäristöjärjestelmän rakentaminen on aloitettu -ketjussa Innokkaita laatuvastaavia -tukkuliikkeistä... Kouluttajana toimi Ossi Ritola IMS Business Solutions Oy:stä....Kuvassa Mika Turkka, Maarikki Jason, Teija Heinonen ja Minna Ruskela....Paikalla myös Jarmo Louneva, Sirkku Demirbas-Louneva ja Erkki Särkelä.

6 BASPOTATIS VEITSIKUORITTU RAAKA KNIVSKALAD RÅ ANVÄNDNING Bör sköljas i kallt vatten före användning, för att avlägsna överflödig stärkelse. Kokt potatis passar bäst som tillbehör till varmrätter, till soppor, lådor, gryträtter och frestelser. TILLAGNING laatikoihin, pataruokiin ja kiusauksiin. I kombiugn d ånga (100 C) cirka 20 minuter. Kan hållas varm under lock KYPSENNYS högst 1 tim. Yhdistelmäuunissa höyryssä (100 C) noin 20 minuuttia. Lämpösäilytys kannen FÖRVARING alla enintään 1 tunti. I kylrum (max +6 C). Öppnad produkt förvaras i egen, SÄILYTYS tätt tillsluten påse. Kylmiössä (max +6 C). Avattu tuote säilytetään omassa, Ravintoarvot / Näringsvärden 100g tiiviisti suljetussa pussissaan. Energia / Energi: 340 kj (80 kcal) Proteiini / Protein: 1,8 g INGREDIENSER Hiilihydraatit / Kolhydrater: 18 g Potatis, natriumdisulfit (E223). Rasva / Fett: 0,1 g MARKKINOINTI JA MYYNTI / MARKNADSFÖRING OCH FÖRSÄLJNING: JEPO Pensalantie Jepua +358 (0) Suupohjan Perunalaakso Välitie Karijoki +358 (0) VALMISTAJA / TILLVERKARE: JEPO Voltti, Knuuttilanraitti Voltti Suupohjan Perunalaakso Välitie Karijoki Alkuperämaa: Suomi Ursprungsland: Finland Tämä pakkaus voidaan hävittää polttamalla. Denna förpackning kan brännas. MOSPOTATIS VEITSIKUORITTU RAAKA KNIVSKALAD RÅ ANVÄNDNING Bör sköljas i kallt vatten före användning, för att avlägsna överflödig stärkelse. Passar bäst som tillbehör till potatismos, purésoppor och råvara för bakning. TILLAGNING I kombiugn d ånga (100 C) cirka 20 minuter. Kan hållas varm under lock KYPSENNYS högst 1 tim. Yhdistelmäuunissa höyryssä (100 C) noin 20 minuuttia. Lämpösäilytys FÖRVARING kannen alla enintään 1 tunti. I kylrum (max +6 C). Öppnad produkt förvaras i egen, SÄILYTYS tätt tillsluten påse. Kylmiössä (max +6 C). Avattu tuote säilytetään omassa, Ravintoarvot / Näringsvärden 100g tiiviisti suljetussa pussissaan. Energia / Energi: 340 kj (80 kcal) Proteiini / Protein: 1,8 g INGREDIENSER Hiilihydraatit / Kolhydrater: 18 g Potatis, natriumdisulfit (E223). Rasva / Fett: 0,1 g MARKKINOINTI JA MYYNTI / MARKNADSFÖRING OCH FÖRSÄLJNING: JEPO Pensalantie Jepua +358 (0) Suupohjan Perunalaakso Välitie Karijoki +358 (0) VALMISTAJA / TILLVERKARE: JEPO Voltti, Knuuttilanraitti Voltti Suupohjan Perunalaakso Välitie Karijoki Alkuperämaa: Suomi Ursprungsland: Finland Tämä pakkaus voidaan hävittää polttamalla. Denna förpackning kan brännas. PORTIONSPOTATIS VEITSIKUORITTU RAAKA KNIVSKALAD RÅ ANVÄNDNING Bör sköljas i kallt vatten före användning, för att avlägsna överflödig stärkelse. Passar som kokt bäst som tillbehör till varmrätter, sallader eller stekning i stekpanna. TILLAGNING I kombiugn d ånga (100 C) cirka 20 minuter. Kan hållas varm under lock KYPSENNYS högst 1 tim. Yhdistelmäuunissa höyryssä (100 C) noin 20 minuuttia. Lämpösäilytys FÖRVARING kannen alla enintään 1 tunti. I kylrum (max +6 C). Öppnad produkt förvaras i egen, SÄILYTYS tätt tillsluten påse. Kylmiössä (max +6 C). Avattu tuote säilytetään omassa, Ravintoarvot / Näringsvärden 100g tiiviisti suljetussa pussissaan. Energia / Energi: 340 kj (80 kcal) Proteiini / Protein: 1,8 g INGREDIENSER Hiilihydraatit / Kolhydrater: 18 g Potatis, natriumdisulfit (E223). Rasva / Fett: 0,1 g MARKKINOINTI JA MYYNTI / MARKNADSFÖRING OCH FÖRSÄLJNING: JEPO Pensalantie Jepua +358 (0) Suupohjan Perunalaakso Välitie Karijoki +358 (0) VALMISTAJA / TILLVERKARE: JEPO Voltti, Knuuttilanraitti Voltti Suupohjan Perunalaakso Välitie Karijoki Alkuperämaa: Suomi Ursprungsland: Finland Tämä pakkaus voidaan hävittää polttamalla. Denna förpackning kan brännas. 6 Hyvää lta maalis huhtikuu 2013 Kimmon Vihannes mukana teollisuuden minissuilla Raisiossa järjestettiin ti teollisuuden minissut. Messuilla teollisuuden edustajat esittelivät ja maistattivat tuotteita yleisölle. Mukana oli mm. Kimmon Vihannes Oy. Messujen kävijämääräksi laskettiin n. 350 asiakasta Turun ja Raision ympäristöstä. Kimmon Vihannesta ssuilla edustivat (vasemmalta oikealle ) Mika Turkka, Kimmo Kunnia, Anna-Kaisa Raikkonen ja Ritva Isotalo/Vitario. Anja Kosonen Palvelutukkureilta esittelemässä -tuotteita. PERUNOIDEN AATELIA Perunaa joka lähtöön Säästä aikaa ja voimia! Jalostam perunan sinulle sopivaan muotoon, vaikka kypsäksi keittämällä. JEPO valmisperuna valmistetaan Sous Vide -netelmällä ja ovat lyhyen kuunnuksen jälkeen valmiita tarjottaviksi. Niitä voidaan käyttää myös sellaisenaan, esirkiksi peruna salaateissa. JEPO veitsikuorittu raakaperuna on tasa laatuista ympäri vuoden. Se on keittämistä vaille käyttövalmis ja säästää siten käyttäjän aikaa ja vaivaa. Meiltä myös raakoja leikattuja perunatuotteita. YLEISPERUNA SOSEPERUNA ANNOSPERUNA SÄILYTYS +4 C SÄILYVYYS 5 viikkoa PAKKAUKSET 1,5 kg, 3 kg ja 7,5 kg JEPO valmisperunat ovat täysin lisäaineettomia! Prosessissa ei käytetä minkäänlaisia lisäaineita vain puhdasta vettä. 10 KG AINEKSET Peruna, natriumdisulfiitti (E223). KÄYTTÖ Huuhdeltava kylmällä vedellä ennen käyttöä ylimääräisen tärkkelyksen poistamiseksi. Soveltuu keitettynä parhaiten lisäkeperunaksi sekä keittoihin, 10 KG AINEKSET Peruna, natriumdisulfiitti (E223). KÄYTTÖ Huuhdeltava kylmällä vedellä ennen käyttöä ylimääräisen tärkkelyksen poistamiseksi. Soveltuu parhaiten perunasoseen, sosekeittojen ja leivonnan raaka-aineeksi. 10 KG AINEKSET Peruna, natriumdisulfiitti (E223). KÄYTTÖ Huuhdeltava kylmällä vedellä ennen käyttöä ylimääräisen tärkkelyksen poistamiseksi. Soveltuu keitettynä parhaiten lisäkeperunaksi, salaatteihin tai pannulla paistettavaksi. Tummumisenestoaine: natriumdisulfiitti (E223) n YMPÄRISTÖVASTUU alkaa jo viljelijöistäm, jotka noudattavat maa talouden ympäristö tuen myöntämis vaatimuksia. Kaikki tuotannon aikana syntyvät sivutuotteet otetaan talteen. Perunankuoret käytetään rehunvalmistukseen, ja pesu- ja prosessivedet käsitellään ensin omassa puhdistamossam ja sen jälkeen kunnallisessa jätevedenpuhdista mossa. Jalostusprosessim ympäristökuormitus on pienin mahdollinen. UUTTA JEPO pesty luomuperuna Pensalantie Jepua (06) info@jepo.fi Studio PAP

7 Hyvää lta maalis huhtikuu Pääsiäisenä herkutellaan karitsanpaistilla Pääsiäisajan kausituotteena on pakasteena myytävä kypsä karitsanpaisti. Valmiiksi viipaloitu paisti on kypsennetty matalassa lämmössä pitkään hauduttamalla ja maustettu kevyesti rosmariinilla, timjamilla ja rakuunalla. Noin 3,2 kilon pakkauksessa on neljä 800 gramman painoista paistia, jotka on viipaloitu 3,5 millin paksuisiksi siivuiksi. Kypsät lihatuotteet: 7426 KARITSANPAISTI, KYPSÄ, VIIPALOITU Kartonki 2 x n. 1,6 kg (2 x 2 à n. 800 g) EAN Markkinoilla Tammikuussa valikoimaan tulleet lammaspyörykät tuovat monipuolisuutta pääsiäisen ajan tarjontaan. Viiden kilon pakkauksissa pakasteena myytävä tuote on valmiiksi kypsennetty. Uutuuspyöryköissä on selkeä, mutta miedohko karitsan maku, jota maustaa fetajuusto. Kypsät lihatuotteet: 8283 LAMMASPYÖRYKKÄ 16 G Kartonki 5,0 kg (n. 310 kpl) EAN Markkinoilla Lisätietoja tuotteista ja reseptit:

8 Juhla Mokka on Suon suosituin ja luotetuin kahvi. JUHLA MOKKA on ilahduttanut suomalaisia kahvinystäviä jo vuodesta Nykyään lähes joka toinen Suossa nautittu kahvikupillinen on Juhla Mokka -kahvia. näin valitset OiKeAn JAUHAtUKSen: Kahvin suodatusaika lasipannulaitteella 1 4 min 4 6 min 6 8 min Erittäin hieno jauhatus (ehj) Hieno jauhatus (Hj) Puolikarkea jauhatus (pkj) Kahvin suodatusaika säiliölaitteella 6 8 min yli 8 min Puolikarkea jauhatus (pkj) Karkea jauhatus (kj) Täysautomaattisille laitteille suosittelem hienoa jauhatusta (hj). Kahvin annostelu suodatinlaitteille: 1,8 L 5L 10 L 20 L 100 g/125 g 300 g 600 g 1,2 kg AnnOSPUSSit: Juhla Mokka 12 x 500 g sj Paulig Kg/Me 6 Me/lava 60 Kpl/Me 12 Juhla Mokka 44 x 100 g ehj Paulig Kg/Me 4,4 Me/lava 36 Kpl/Me 44 Juhla Mokka 36 x 125 g ehj Paulig Kg/Me 4,5 Me/lava 36 Kpl/Me 36 Juhla Mokka 18 x 300 g pkj Paulig Kg/Me 5,4 Me/lava 27 Kpl/Me 18 Juhla Mokka 44 x 100 g hj Paulig Kg/Me 4,4 Me/lava 36 Kpl/Me 44 Juhla Mokka 36 x 125 g hj Paulig Kg/Me 4,5 Me/lava 36 Kpl/Me 36 Juhla Mokka 18 x 300 g kj Paulig Kg/Me 5,4 Me/lava 27 Kpl/Me 18 Juhla Mokka 44 x 100 g pkj Paulig Kg/Me 4,4 Me/lava 36 Kpl/Me 44 Juhla Mokka 36 x 125 g pkj Paulig Kg/Me 4,5 Me/lava 36 Kpl/Me 36 Juhla Mokka 5 x 1 kg hj Paulig Kg/Me 5 Me/lava 27 Kpl/Me 5 kuluttajapalvelu@paulig.com

9 PATU TARJOAA Nämä tarjoukset vain -palvelutukkurilta maalis huhtikuun ajan 9 HK RUOKATALO HK Sininen lenkki 1 kpl 1,99 1,99 kpl HK maksalaatikko, kypsä 2 x 2,8 kg 2 kpl 29,95 14,98 kpl Kananpojan fileesuikale, hunajamarinoitu, n. 4 kg 26,90 6,73 kg ATRIA SUOMI Atria grillinakki 840 g 8 kpl 19,90 2,49 kpl Pinaattiohukainen 2,5 kg, dyno 1 kpl 7,90 7,90 kpl Atria jauhelihapihvi 85 g, 3 kg, dyno 1 kpl 11,50 11,50 kpl Broilerin filee, naturel, 25 kpl, n. 120 g 3 kg 24,50 8,17 kg Lithells lampaanpaisti viipaloitu, sous vide, 6 x n. 1,3 kg, pakaste 18,90 kg Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

10 10 PATU TARJOAA Nämä tarjoukset vain -palvelutukkurilta maalis huhtikuun ajan VALIO kpl Valio maustettu ruokakerma kol juustoa, UHT, laktoositon 1 l 12 kpl 69,60 5,80 kpl Valio Viilis 200 g 12 kpl 6,90 0,58 kpl UUTUUS! Valio A+ -jogurtti 150 g, lisäaineeton, laktoositon 12 kpl 6,00 0,50 kpl Valio Gefilus-hu 1 l 5 kpl 9,90 1,98 kpl Valio Aura, murennettu 3 kpl 38,70 12,90 kpl Valio Viola maustamaton tuorejuusto, laktoositon, 3,5 kg 36,00 kpl ARLA INGMAN kpl Arla Keittiö Crè Fraiche 1,8 kg, laktoositon Arla Keittiö turkkilainen jogurtti 10 %, 1,8 kg, laktoositon Adam 17 %, viipale, 6 x 750 g, (edam) Eva 17 %, viipale, 6 x 750 g, (kermajuusto) Magré 17 %, viipale, 6 x 750 g, (emntal) Arla Ingman Ruoanvalmistusjuusto 2 kg Arla Ingman Ruoanvalmistusjuusto, cheddar 2 kg Arla Ingman Leikattava sulatejuustoblokki 2 kg 1 kpl 10,30 10,30 kpl Minna Malmivaara-Soini 1 kpl 5,90 5,90 kpl 6 kpl 40,60 6,77 kpl 6 kpl 39,60 6,60 kpl 6 kpl 39,60 6,60 kpl 1 kpl 15,50 15,50 kpl 1 kpl 15,50 15,50 kpl 1 kpl 16,95 16,95 kpl Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

11 Laktoositon Perunajauhelihakiusaus 100 annosta 14 kg suikaloituja perunoita 4 l Arla Keittiö Laktoositonta täyteläistä ruokakermaa 2 l Arla Ingman Laktoositonta kevytmaitojuomaa 50 g valkosipulimurskaa 2 kg porkkanoita 1 kg selleriä 1,5 kg keltasipulia hienonnettuna 8 valkosipulinkynttä 8 kg jauhelihaa 1 l tomaattimurskaa 1 l Arla Keittiö Ruoanvalmistusjuusto Juustocrèä 4 dl tomaattipyrettä oreganoa 500 g Arla Keittiö Juustomuruseos gouda-maasdamia suolaa ja pippuria Sekoita keskenään perunat, ruokakerma, maitojuoma ja valkosipulimurska ja laita GN-vuokaan. Mausta suolalla ja pippu rilla. Paista uunissa 175 C asteessa noin 30 minuuttia. Keitä porkkanat ja sellerit puolikypsiksi ja pilko ne. Kuullota sipuli, valkosipuli ja jauheliha ja lisää joukkoon porkkana-selleri suikaleet, tomaattimurska, tomaattipyre, juustocrè ja oregano. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää jauhelihakastike perunasuikaleiden päälle ja sirottele pinnalle juustomuruseosta. Paista uunissa 175 C asteessa minuuttia. Tarjoile salaatin kera. UUTUUDET! Arlan suurkeittiövalikoima täydentyy neljällä maukkaalla, laktoosittomalla juustolla. Arla Sinileima emntal viipale 1 kg laktoositon EAN Arla Keittiö Emntalmuru 29 % 1,5 kg laktoositon EAN Arla Keittiö Pizzajuustoraaste 25 % 1,5 kg laktoositon EAN Arla Keittiö Juustomuruseos gouda-maasdam 2 kg laktoositon EAN Myyntipalvelu puh. (09) , myyntipalvelu@arlafoods.com

12 12 Korkealaatuiset ja aina Täysmaito 3,5 %, UHT, vähälaktoosinen, 8 x 1 l/prk 9,20, 1,15 prk Kevytmaito UHT, vähälaktoosinen, 8 x 1 l/prk 8,40, 1,05 prk Rasvaton maito UHT, vähälaktoosinen, 8 x 1 l/prk 8,00, 1,00 prk Vispikerma 36 %, LAKTOOSITON, 8 x 1 litran prk 28,00, 3,50 prk Kasvirasvasekoite 15 %, LAKTOOSITON, 10 l BIB 19,00, 1,90 l Maitorahka, laktoositon, 5 kg 18,90prk Kermaviili, laktoositon, 5 kg 12,90prk Ruokakerma 15 %, LAKTOOSITON, 8 x 1 l:n prk 19,20, 2,40 prk Kevytkerma 10 %, LAKTOOSITON, 8 x 1 litran prk 18,00, 2,25 prk Kasvirasvasekoite 15 %, LAKTOOSITON, 8 x 1 litran prk 15,20, 1,90 prk Vaahtoutuva vaniljakastike, vähälaktoosinen, 8 x 1 litran prk 36,80, 4,60 prk Edamviipale 4 x 1 kg 26,80 6,70 pkt suolaa 1,2 % Emntalviipale 4 x 1 kg 30,80 7,70 pkt Kermajuustoviipale 4 x 1 kg 27,80 6,95 pkt

13 edulliset -tuotteet! 13 Juustoraaste 8 x 2 kg 99,20 12,40 ps Täysmajoneesi 78 %, vähälakt., 5 kg 14,95prk Kevytmajoneesi 35 %, vähälakt., 5 kg 10,90prk Rypsiöljy 10 l 17,50knu Mansikkahillo 6 kg 17,80snk, 2,97 kg Puolukkahillo 6 kg 21,60snk, 3,60 kg Vadelmahillo 6 kg 17,90snk, 2,98 kg Pannarihillo 6 kg 15,90snk, 2,65 kg Pitkäriisi 5 kg 6,95, 1,39 kg Syväpaistoöljy 10 l 18,50knu Sinappi 10 kg 9,90snk Pizzakastike 6 x 3 kg 23,70, 3,95 prk Tomaattisose 3 x 4,54 kg 23,85, 7,95 prk Ananaspaloja hussa, 6 x 3030/1840 g 25,50, 4,25 prk Tomaattiketsuppi 10 kg 12,95snk Oliivi, musta, kivetön, 6 x 3000/1445 g 35,70, 5,95 prk Oliiviviipale, musta, 6 x 3000/1560 g 37,80, 6,30 prk

14 14 PATU TARJOAA Nämä tarjoukset vain -palvelu SAARIOINEN Italiansalaatti 3 kg 1 dyno 9,20 3,07 kg Punajuurisalaatti 3 kg 1 dyno 9,20 3,07 kg Perunasalaatti 3 kg 1 dyno 9,20 3,07 kg Lihapyörykkä 5 kg, kypsentämätön, pakaste 5 kg 29,80 5,96 kg Sinappisalaatinkastike 3,2 kg 1 knu 12,60 3,94 kg Kartanon salaatinkastike 3,2 kg 1 knu 12,60 3,94 kg Kotimainen etvursti, limi, 1,5 kg 1,5 kg 15,50 10,33 kg Keittokinkku, limi, 1,5 kg 1,5 kg 13,60 9,07 kg Palvikinkku, limi, 1,5 kg 1,5 kg 12,70 8,47 kg Mustaherukkahillo 6 kg 6 kg 19,57 3,26 kg Onatäyte, paistonkestävä 6 kg 21,60 3,60 kg Mustikkatäyte, paistonkestävä 6 kg 34,30 5,72 kg Felix-Abba yksikö Felix Hedelmäsalsa 3 x 3,2 kg 3 prk 55,90 18,63 kpl Felix Tartarpikkelsi 3 x 3,2 kg 3 prk 42,50 14,17 kpl Felix Chilikastike 4 x 2,2 kg 4 prk 38,90 9,73 kpl Felix Sinappirelish 3,2 kg/prk 12,50 kpl Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

15 15 tukkurilta maalis huhtikuun ajan FAZER LEIPOMOT Reissumies 6 x 12 kpl 6 ps 16,80 2,80 ps Texaspulla 60 x 80 g 60 kpl 32,50 0,54 kpl Rukiinen piirakka 72 x 87 g 72 kpl 18,80 0,26 kpl Dumle-donitsi 36 x 71 g 31,90 0,89 kpl REUTER & STOLT Ciapatta 36 x 100 g, halkaistu, sulatettava 36 kpl 21,00 0,58 kpl Patonki, vehnä 38 x 250 g 36 kpl 23,50 0,62 kpl Patonki, monivilja 55 x 125 g 55 kpl 21,50 0,39 kpl Croissant 80 x 90 g 34,40 0,43 kpl Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

16 16 PATU TARJOAA Nämä tarjoukset vain -palvelu ROLLFOODS Delicatess mini-frikadelli 3 x 2 kg 6 kg 49,90 8,32 kg Aasialainen mini-kevätrulla 125 x 20 g 2,5 kg 24,50 9,80 kg Juustokakku Arican Style 6 x 1450 g, (12 annospalaa) 6 kpl 117,80 19,63 kpl Sitruunaraitajuustokakku 6 x 1450 g, 12 annospalaa 125,00 20,83 kpl ICE COOL Paneroitu sitruunaturska 100 x 50 g 5 kg 24,50 4,90 kg Snellman ylikypsä porsaan annospotka luulla n. 250 g, 6 x n. 1,5 kg n. 9 kg 10,90 10,90 kg Bataattipala, oranssi 4 x 2,5 kg 10 kg 34,00 3,40 kg Papupala basilikakastikkeella 5 x 1 kg 5 kg 22,50 4,50 kg Palermonkana, kypsä, 5 kg 34,50 6,90 kg Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

17 17 tukkurilta maalis huhtikuun ajan Unilever Foodsolutions Flora laktoosititon margariini 60, 2,5 kg 1 kpl 8,90 8,90 kpl Lipton-kahvilapakkaus 12 x 15 ps 1 kpl 16,50 16,50 kpl Knorr Aromat 3 x 1,2 kg 1 kpl 34,65 11,55 kpl Knorr liha- ja grillimauste 3 x 1,2 kg 3 kpl 42,60 14,20 kpl Knorr citrusmauste 3 x 1,2 kg 3 kpl 46,50 15,50 kpl Knorr umami 3 x 1 kg 3 kpl 38,90 12,97 kpl Flora Professional margariini 60 %, laktoositon, 16 x 400 g 20,80 1,30 ras VALORA TRADE FINLAND Keiju Catering laktoositon margariini 16 kpl 19,50 1,22 kpl 70 %, 16 x 400 g Keiju Catering 60 %, 2,5 kg ämpäri 1 kpl 8,00 8,00 kpl Keiju 60 %, annosnappi, 240 x 6 g 1,4 kg 9,50 6,60 kg Keiju hampurilaiskastike 5 kg 5 kg 18,90 3,78 kg Keiju ruskea kastiketiiviste 5 kg 5 kg 24,50 4,90 kg Keiju vaalea kastiketiiviste 5 kg 5 kg 24,50 4,90 kg Keiju vuokaspray 6 x 400 ml 22,80 3,80 kpl Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

18 18 PATU TARJOAA Nämä tarjoukset vain -palvelu KYMPPI maukkaat Kymppi sokeriton luomumämmi 12 x 700 g Kymppi pikarimämmi 12 x 100 g Mämmi- ja leipämallas 10 x 1 kg 12 kpl 23,50 1,96 kpl 12 kpl 8,00 0,67 kpl 10 kpl 35,00 3,50 kpl Kymppi-mämmi, perinteinen 12 x 700 g 23,50 1,96 kpl APETIT AMMATTILAISET Apetit kotimaiset Isot Juureskuutiot 3 x 1,5 kg Apetit Papu Carotine 3 x 1,8 kg Apetit Pannukasvikset 3 x 1,5 kg Apetit Aurinkokasvikset 3 x 1,5 kg Apetit Puutarhurin sekoitus 3 x 1,5 kg Apetit Isot Kasvissuikaleet 4 x 1,5 kg Apetit Juures-Bataattigratiini 3 x 2 kg 4,5 kg 7,90 1,76 kg 5,4 kg 18,90 3,50 kg 4,5 kg 14,50 3,22 kg 4,5 kg 10,30 2,29 kg 4,5 kg 13,80 3,09 kg 4,5 kg 8,60 1,91 kg 6 kg 32,50 5,42 kg Apetit Li-Persilja kalaleike 5 kg 32,50 6,50 kg Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

19 19 tukkurilta maalis huhtikuun ajan PRIMA MAUSTEET Maustepippuri, kokonainen, 350 g 1 kpl 4,20 4,20 kpl Sipulirouhe 450 g 1 kpl 3,95 3,95 kpl Vaniljasokeri, aito, 700 g 1 kpl 11,95 11,95 kpl Värikäs strösseli 400 g 4,95 kpl IsoMitta -kiisselit 25 % Hinnat ostettaessa täysin myyntierin ja sisältäen voimassa olevan arvonlisäveron.

20 Palveluksessanne -palvelutukkurit: 1. ETELÄ- JA KESKI- POHJANMAA Tukkutalo Heinonen Oy Tuottajantie 41, Seinäjoki Puh. (06) Faksi (06) SATAKUNTA Palvelutukku Immonen Oy Helntie 7, Pori Puh. (02) Faksi (02) PIRKANMAA, HÄME JA PÄÄKAUPUNKISEUTU Kanta-Häen Tuoretuote Oy Sähköstarintie 7, Häenlinna Puh. (03) Faksi (03) (Tilaukset) (Muut asiat) 6. ETELÄ-SAVO Mikkelin Vihannes Oy Pomonkatu 5, Mikkeli Puh Faksi (015) KAAKKOIS-SUOMI Kotkan Tukkupalvelu Ky Asentajankatu 15, Kotka Puh. (05) Faksi (05) POHJOIS-SUOMI KasvisHovi Oy Voudintie 8, Oulu Puh. (08) PÄIJÄT-HÄME JA LÄNTINEN KYMENLAAKSO Vihanneskolmio Oy Paanakatu 8, Lahti Puh. (03) Faksi (03) vihanneskolmio@vihanneskolmio.fi 5. LOUNAIS-SUOMI JA LÄNSI-UUSIMAA Kimmon Vihannes Oy Jalontie 39, Kuusjoki Puh. (02) Faksi (02) tilaus@kimmonvihannes.fi Hyvää ORGANISATION CERTIFIED BY ISO 9001 Palvelutukkurit Suon Palvelutukkurit Oy Sähköstarintie 10, Häenlinna puh. (03) , faksi (03)

Kimmon. kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014

Kimmon. kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014 Kimmon kesäiset tarjoukset voimassa 1.5.-31.8.2014 Kimmon kesäisiä tarjouksia... Viktor Elo lihapyörykkä 5 kg (á 16 g) raakapakaste Viktor Elo lihamureketanko n. 6,5 kg (3x n.2,15 kg) raakapakaste Viktor

Lisätiedot

Patulta. Patu. Talo täynnä jouluisia tarjouksia! Hyvää. Patu-ketju laajenee s. 2. Joulujuurekset-viikkoa vietetään viikolla 48 (28.11. 4.12.

Patulta. Patu. Talo täynnä jouluisia tarjouksia! Hyvää. Patu-ketju laajenee s. 2. Joulujuurekset-viikkoa vietetään viikolla 48 (28.11. 4.12. Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti marras joulukuu 2011 Talo täynnä jouluisia tarjouksia! -ketju laajenee s. 2 Joulujuurekset-viikkoa vietetään viikolla 48 (28.11. 4.12.) Palvelutukkurit Palveleva,

Lisätiedot

Patulta. Patu. Ota kevyt startti uuteen vuoteen! Hyvää. Sipuliviikkoa vietetään viikolla 4 (21. 27.1.) Monipuoliset Patu-tarjoukset, s.

Patulta. Patu. Ota kevyt startti uuteen vuoteen! Hyvää. Sipuliviikkoa vietetään viikolla 4 (21. 27.1.) Monipuoliset Patu-tarjoukset, s. Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti tammi helmikuu 2013 Ota kevyt startti uuteen vuoteen! Sipuliviikkoa vietetään viikolla 4 (21. 27.1.) Palvelutukkurit Monipuoliset -tarjoukset, s. 4 15 2 Hyvää lta

Lisätiedot

Patulta. Patu. Mako a herkku syntyy tuore ta raaka-aine ta! Hyvää. Suomen Palvelutukkurit Oy:n pääkonttori muuttaa, ks. s. 3

Patulta. Patu. Mako a herkku syntyy tuore ta raaka-aine ta! Hyvää. Suomen Palvelutukkurit Oy:n pääkonttori muuttaa, ks. s. 3 Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti syys lokakuu 2013 Mako a herkku syntyy tuore ta raaka-aine ta! Suon Palvelutukkurit Oy:n pääkonttori muuttaa, ks. s. 3 Onaviikkoa vietetään viikolla 37 (9. 15.9.)

Lisätiedot

Patulta. Patu. Hyvän jo ulun aine et saat Pat u a! Hyvää. Asiaa lähiruuasta s. 4 5. Joulujuurekset-viikkoa vietetään viikolla 48 (26.11. 2.12.

Patulta. Patu. Hyvän jo ulun aine et saat Pat u a! Hyvää. Asiaa lähiruuasta s. 4 5. Joulujuurekset-viikkoa vietetään viikolla 48 (26.11. 2.12. Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti marras joulukuu 2012 Hyvän jo ulun aine et saat Pat u a! Asiaa lähiruuasta s. 4 5 Joulujuurekset-viikkoa vietetään viikolla 48 (26.11. 2.12.) Palvelutukkurit Monipuoliset

Lisätiedot

TUOTTEET. Perunaa Pohjanmaalta, ole hyvä!

TUOTTEET. Perunaa Pohjanmaalta, ole hyvä! TUOTTEET Perunaa Pohjanmaalta, ole hyvä! KYPSÄT PERUNATUOTTEET Kypsä annosperuna EAN 6416438 011039 EAN 6416438 011152 Kypsä muusiperuna EAN 6416438 010032 EAN 6416438 010155 Kypsä uuniperuna 225 275 g

Lisätiedot

Patulta. Patu. Nyt on monta aihetta juhlaan! Hyvää. Tomaattiviikkoa vietetään viikolla 20 (13. 19.5.) Monipuoliset Patu-tarjoukset, s.

Patulta. Patu. Nyt on monta aihetta juhlaan! Hyvää. Tomaattiviikkoa vietetään viikolla 20 (13. 19.5.) Monipuoliset Patu-tarjoukset, s. lta Hyvää Palvelutukkurien asiakaslehti touko kesäkuu 2013 Nyt on monta aihetta juhlaan! Tomaattiviikkoa vietetään viikolla 20 (13. 19.5.) Palvelutukkurit Monipuoliset -tarjoukset, s. 6 19 2 Hyvää lta

Lisätiedot

TUOTTEET PERUNAA POHJANMAALTA, OLE HY VÄ

TUOTTEET PERUNAA POHJANMAALTA, OLE HY VÄ TUOTTEET PERUNAA POHJANMAALTA, OLE HY VÄ TERVETULOA JEPUALLE JEPO yli 40 vuotta kotimaisen perunan hyväksi Perunanviljely Jepualla juurtaa paljon pidemmälle kuin 40 vuoden taakse. Osa sopimusviljelijöistämme

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Palvelemme pääsiäisenä joka päivä.

Palvelemme pääsiäisenä joka päivä. 2/5 Fiksun ostamisen puolesta MARINOITU tai SUOLATTU LAMMASPAISTI tai LAMPAAN LUUTON PAISTI 8 95 Palvelemme pääsiäisenä joka päivä. APETIT UUNIVALMIIT PERUNAT 750 g (3,33/) Kermaperunat, valkosipuli-,

Lisätiedot

Patulta. Patu. Patun Kevätkarkelot s. 4 7! Hyvää. Palvelutukkurien asiakaslehti heinä elokuu 2013. Palvelutukkurit

Patulta. Patu. Patun Kevätkarkelot s. 4 7! Hyvää. Palvelutukkurien asiakaslehti heinä elokuu 2013. Palvelutukkurit Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti heinä elokuu 2013 n Kevätkarkelot s. 4 7! Palvelutukkurit 2 Hyvää lta heinä elokuu 2013 AURINKOISTA KESÄÄ Vielä kerran kiitos kaikille onnistuneista Kevätkarkeloista.

Lisätiedot

Patulta. Patu. Nämä Joul u et tarjou et lämmittää mieltä! Hyvää. Fazerin leipää arkeen ja juhlaan, s. 3 4

Patulta. Patu. Nämä Joul u et tarjou et lämmittää mieltä! Hyvää. Fazerin leipää arkeen ja juhlaan, s. 3 4 Hyvää lta Palvelutukkurien asiakaslehti marras joulukuu 2013 Nämä Joul u et tarjou et lämmittää mieltä! Fazerin leipää arkeen ja juhlaan, s. 3 4 Joulujuuresten viikkoa vietetään viikolla 48 (25.11. 1.12.)

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2014 Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä. SISÄTÖ 1-4 2014 Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet 4 5 Patu-tuotteet 6-7 ihat ja lihajalosteet

Lisätiedot

optiovuosi mukaan lukien

optiovuosi mukaan lukien HELSINGIN KAUPUNKI HANKINTAOHJELMA 1 HANKINTAKESKUS VERTAILUSSA MUKANA OLLEET TUOTTEET Kettumäki NESTEMÄISET MAITOVALMISTEET, JUUSTOT JA RAVINTORASVAT Huom! Vähälaktoosisen tilalle voi tarjota ta ja tavallisen

Lisätiedot

Patulta. Patu. Hyvää Joulua. Puuro & leivonnaiset tuovat veden kielelle suomalaisessa joulussa. Kotimaiset kinkut, kalkkunat ja pateet

Patulta. Patu. Hyvää Joulua. Puuro & leivonnaiset tuovat veden kielelle suomalaisessa joulussa. Kotimaiset kinkut, kalkkunat ja pateet Hyvää Joulua Patulta PALVELUTUKKURIEN JOULUTARJOUKSET 2014 Puuro & leivonnaiset tuovat veden kielelle suomalaisessa joulussa Kotimaiset kinkut, kalkkunat ja pateet Joulupöydässä maistuvat perinteiset herkut

Lisätiedot

VARKAUS_05/18 TUORE_05/18

VARKAUS_05/18 TUORE_05/18 VARKAUS_05/8 TUORE_05/8 Paljon makua, vähän hintaa! Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon. 7.2.208, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita myyvissä Tokmanneissa:

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2014 Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä. Tervehdys Salosta Uutta vuotta kohti uusin kujein. Ensin kiitos vuodesta 2013 joka oli meille mukavan

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy. JEPO YLI 40 VUOTTA KOTIMAISEN PERUNAN HYVÄKSI Valmistamme ammattikeittiöille kypsiä ja raakoja perunatuotteita

Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy. JEPO YLI 40 VUOTTA KOTIMAISEN PERUNAN HYVÄKSI Valmistamme ammattikeittiöille kypsiä ja raakoja perunatuotteita Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy JEPO YLI 40 VUOTTA KOTIMAISEN PERUNAN HYVÄKSI Valmistamme ammattikeittiöille kypsiä ja raakoja perunatuotteita Jeppo Potatis Ab Jepuan Peruna Oy Perustettu 1976 Paikallisten

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Patulta 10 PATU-MAITOTUOTEEN. Patu. Hyvää GARDENIAN. lounasravintolassa. Suomi on laadukkaan lähiruoan alue VALMISTAJA KASLINK FOODS OY

Patulta 10 PATU-MAITOTUOTEEN. Patu. Hyvää GARDENIAN. lounasravintolassa. Suomi on laadukkaan lähiruoan alue VALMISTAJA KASLINK FOODS OY Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI TOUKO-ELOKUU 2014 GARDENIAN lounasravintolassa on tropiikki ympäri vuoden Suomi on laadukkaan lähiruoan alue Patu-tukkuri Jari Harlin linjaa tukkuliiketoimintaa

Lisätiedot

-16 % Ruokapöydän kevyet hinnat! NAUTA-SIKA JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 ATRIA

-16 % Ruokapöydän kevyet hinnat! NAUTA-SIKA JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 ATRIA VARKAUS_01/18 TUORE_01/18 Ruokapöydän kevyet hinnat! 4 99-16 % NAUTA-SIKA JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99 Tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 4. 10.1.2018, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita

Lisätiedot

Patulta. Patu. Hyvää HULLU PORO TALOUSALUEELLA PATU-PALVELUA. Ramin Konditorian kahviloissa. Patu-lähitukkuri aina läheltä.

Patulta. Patu. Hyvää HULLU PORO TALOUSALUEELLA PATU-PALVELUA. Ramin Konditorian kahviloissa. Patu-lähitukkuri aina läheltä. Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI TAMMI-HELMIKUU 2014 HULLU PORO ja sen seitsemäntoista ravintolaa tarjoavat aitoja lappilaisia ruokaelämyksiä Ramin Konditorian kahviloissa nautitaan ja syödään

Lisätiedot

9 60 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg

9 60 /kg /kg /kg /kg /kg /kg /kg. Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 3739 Tuoresuolattu, LUUTON JUHLAKINKKU Suomi, n. 4 kg 9 55 9 Tuoresuolattu KALKKUNAN FILEERULLA EU, n. 2 kg 9 60 3738 Tuoresuolattu JUHLAKINKKU POTKALUULLA Suomi, n. 6 7 kg 8 20 20654 Savustettu, kokonainen

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

HERKUTELLEN uuteen vuoteen!

HERKUTELLEN uuteen vuoteen! VARKAUS_52/17 TUORE_52/17 FORSSAN PERUNASALAATTI 8 g (2,86/kg) 2Norm. 29 3,69-37 % HK AITO NAKKI 420 g (4,71/kg) 1Norm. 3,95 Enintään 98 2 pkt/talous -49 % HERKUTELLEN uuteen vuoteen! Tarjoukset ovat voimassa

Lisätiedot

Ruokapäiväkirjaa pidetään: Ruokapäiväkirjan täyttäjä: puhelinnumero:

Ruokapäiväkirjaa pidetään: Ruokapäiväkirjan täyttäjä: puhelinnumero: CHFRH_v2 Liite 1. RUOKAPÄIVÄKIRJA Täytetään kotona Lomake tarkistettu: Tutkittavan tunnus: Lapsen nimi: Ruokapäiväkirjan täyttäjä: puhelinnumero: Ruokapäiväkirjaa pidetään: Otathan yhteyttä, jos joku päivistä

Lisätiedot

Patulta PUISTOLA PALVI SYNTYY KARNEVAALIT. Patu. SAVUSAUNASSA leppäsavulla perinteitä kunnioittaen. Hyvää. Ravintola. Oululaisten oma olohuone

Patulta PUISTOLA PALVI SYNTYY KARNEVAALIT. Patu. SAVUSAUNASSA leppäsavulla perinteitä kunnioittaen. Hyvää. Ravintola. Oululaisten oma olohuone Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI ELO-SYYSKUU 2015 Palvelutukkuri Tarja Kankkusen itäsuomalaiset KARNEVAALIT Ravintola PUISTOLA Oululaisten oma olohuone PALVI SYNTYY SAVUSAUNASSA leppäsavulla

Lisätiedot

Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1

Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1 Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1 Ihania herkkuja broilerista! Monipuolinen broileri Broilerinlihaa syödään yhä enemmän. Se on terveellistä ja vähärasvaista, ja siinä on runsaasti proteiineja. Lihan mieto

Lisätiedot

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuo makua elämääsi Punajuurilohko 4x2kg 4x2kg sous vide sous vide 3344 Punajuuri 160 kj / 40 kcal 1, 6,9 g 2,5 g 6,8 g 0,1 Lohkoja voi käyttää sellaisenaan kylmänä lisäkkenä

Lisätiedot

Patulta. & maailman ruokatrendien kärjessä. Patu. Hyvää PORILAINEN TARINA PATUN PARHAAT TARJOUKSET. Palvelutukku Immosen

Patulta. & maailman ruokatrendien kärjessä. Patu. Hyvää PORILAINEN TARINA PATUN PARHAAT TARJOUKSET. Palvelutukku Immosen Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HUHTI-TOUKOKUU 2015 Pizza & tuunaus maailman ruokatrendien kärjessä Palvelutukku Immosen PORILAINEN TARINA Perunanmyynnistä täyden palvelun tukkuriksi Patu Palvelutukkurit

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

Kimmon jouluset jouluiset tarjoukset

Kimmon jouluset jouluiset tarjoukset Kimmon jouluset jouluiset tarjoukset voimassa 1.10.-31.12.2013 Jouluinen Tervehdys Kimmolta! Kimmo Kunnia, Toimitusjohtaja Tervehdys Arvoisat Asiakkaamme Aina jouluna kysytään, että ovatko lapset olleet

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

HERKUTELLEN uuteen vuoteen!

HERKUTELLEN uuteen vuoteen! TUORE_52/17 FORSSAN PERUNASALAATTI 800 g (2,86/kg) 2Norm. 29 3,69-37 % AITO NAKKI 420 g (4,71/kg) Useita eri makuja 1Norm. 3,95 Enintään 98 2 pkt/talous -49 % HERKUTELLEN uuteen vuoteen! Tarjoukset ovat

Lisätiedot

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla!

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! VARKAUS_04/8 TUORE_04/8 00 KG / PKT Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! KIRSIKKA- TOMAATIT 250 g (4,00/kg) Espanja JÄÄSALAATTI- PUSSI FRISEE- SALAATTIPUSSI ANANAS- KIRSIKKA 00 g (0,00/kg)

Lisätiedot

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle)

Punajuurikeitto. (tämä ohje on 4:lle hengelle) Punajuurikeitto (tämä ohje on 4:lle hengelle) 1 l kasvislientä runsas 1/2 l punajuuria (runsas 1/2 l perunoita) 1 palsternakka 1 sipuli (suolaa) 1 tl timjamia Kuori ja paloittele punajuuret, (perunat)

Lisätiedot

TUOTTEET PERUNAA POHJANMAALTA, OLE HY VÄ

TUOTTEET PERUNAA POHJANMAALTA, OLE HY VÄ TUOTTEET PERUNAA POHJANMAALTA, OLE HY VÄ TERVETULOA JEPUALLE KYPSÄT PERUNATUOTTEET yli 40 vuotta kotimaisen perunan hyväksi Perunanviljely Jepualla juurtaa paljon pidemmälle kuin 40 vuoden taakse. Osa

Lisätiedot

Patulta PUHTAUS PALVELEVA, MUUTOS. Patu TUTTU JA TURVALLINEN. Hyvää. on puoli ruokaa keittiöhygieniassa. Palvelutukku Kolmio

Patulta PUHTAUS PALVELEVA, MUUTOS. Patu TUTTU JA TURVALLINEN. Hyvää. on puoli ruokaa keittiöhygieniassa. Palvelutukku Kolmio Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI HELMI-MAALISKUU 2016 Päivän sana Palvelutukkureissa on MUUTOS PUHTAUS on puoli ruokaa keittiöhygieniassa PALVELEVA, TUTTU JA TURVALLINEN Palvelutukku Kolmio

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Virtain kaupunki ja Ruoveden kunta Tarjouskilpailuun Maito ja maitotaloustuotteet liittyvien kysymysten ja vastausten yhteenveto

Virtain kaupunki ja Ruoveden kunta Tarjouskilpailuun Maito ja maitotaloustuotteet liittyvien kysymysten ja vastausten yhteenveto Virtain kaupunki ja Ruoveden kunta Tarjouskilpailuun Maito ja maitotaloustuotteet liittyvien kysymysten ja vastausten yhteenveto 1. Tarjouspyynnössä kysytään Ykkösmaito 10 l novobox. Ykkömaitoa ei ole

Lisätiedot

VARKAUS_09/18 TUORE_09/18. ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,49

VARKAUS_09/18 TUORE_09/18. ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,49 VARKAUS_09/18 TUORE_09/18 NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,49 5 49 Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 1. 7.3.018, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita

Lisätiedot

246 YHTEISTÄ TUOTETTA

246 YHTEISTÄ TUOTETTA 1/6 GTIN TUOTE KCM KSM PRISMA SM STOC HALVIN KALLEIN ERO 5410188009439 TROPICANA PURE PREMIUM MANDARIN MORNING,1 L 3,29 3,49 2,59 2,69 3,55 2,59 3,55 0,96 5022313184272 TROPICANA PURE PREMIUM OMENA,1 L

Lisätiedot

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla!

Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! VARKAUS_10/18 TUORE_10/18 Paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia eurolla! PERUNA 2 kg (2,00/kg) PORKKANA 1 kg KIRSIKKA- TOMAATTI 250 g (4,00/kg) Espanaja PINAATTI, RUCOLA tai ORIENTAL MIX 100 g (10,00/kg)

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Patulta PUISTOLA PALVI SYNTYY KARNEVAALIT. Patu. SAVUSAUNASSA leppäsavulla perinteitä kunnioittaen. Hyvää. Ravintola. Oululaisten oma olohuone

Patulta PUISTOLA PALVI SYNTYY KARNEVAALIT. Patu. SAVUSAUNASSA leppäsavulla perinteitä kunnioittaen. Hyvää. Ravintola. Oululaisten oma olohuone Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI ELO-SYYSKUU 2015 Palvelutukkuri Tarja Kankkusen itäsuomalaiset KARNEVAALIT Ravintola PUISTOLA Oululaisten oma olohuone PALVI SYNTYY SAVUSAUNASSA leppäsavulla

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

-33 % erä! loppuviikosta mahtavat joulumarkkinat. 1kilo. voimassa to-su. PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 kg Tanska Norm. 2,99.

-33 % erä! loppuviikosta mahtavat joulumarkkinat. 1kilo. voimassa to-su. PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 kg Tanska Norm. 2,99. TUORE_49/17 VARKAUS_49/17 loppuviikosta mahtavat joulumarkkinat Katso lisää keskiaukeamalta. PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 kg Tanska Norm. 2,99 erä! 1 kpl/talous voimassa to-su 1kilo 99-33 % Nämä herkulliset

Lisätiedot

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli. Suomalainen kestosuosikki sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET Katso myös maukkaat kastikeohjeet Hyvä ruoka, parempi mieli. NIIN HYVIÄ, ETTÄ NE PITI KEKSIÄ UUDELLEEN TAAS Jauheliha on meille suomalaisille

Lisätiedot

LEIPOMOTUOTTEET Tuotenumero Pakkau s-koko ME (gr / kpl) Kulutus yks. LEIPOMOTUOTTEET arvio Leipä tuoreena,tänään leivottuna: Sämpylä 12000 1 kpl Annosleipä tumma 4800 1 kpl Annosleipä vaalea 4800 1 kpl

Lisätiedot

Patulta. Patu. Hyvää DESIGN & LÄHIRUOKA. yhdistyvät Muurlan. Ainoa Etelä-Suomen juustola Porlammilla. Heinonen vei Patutukkurit.

Patulta. Patu. Hyvää DESIGN & LÄHIRUOKA. yhdistyvät Muurlan. Ainoa Etelä-Suomen juustola Porlammilla. Heinonen vei Patutukkurit. Hyvää Patulta PAVEUTUKKURIEN ASIAKASEHTI SYYS-OKAKUU 2014 DESIGN & ÄHIRUOKA yhdistyvät Muurlan luonnonkauniissa maisemissa Ainoa Etelä-Suomen juustola Porlammilla Pitkät perinteet ovat kantaneet meijerialan

Lisätiedot

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla.

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Vähemmän, ilman gluteenia IsoMitta kehittää tuotteitaan vastaamaan muuttuvan suurkeittiöalan tarpeita. Koko kastike-/

Lisätiedot

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013

Suuri valmisruokatutkimus. Saarioinen Oy / 15.10.2013 Suuri valmisruokatutkimus Saarioinen Oy / 15.10.2013 Tutkimus pähkinänkuoressa Vastaajat: suomalaiset 18v. täyttäneet Tiedonkeräys: TNS Gallupin web-kysely GallupForum -vastaajakannassa Kenttätyöaika:

Lisätiedot

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Kananpoikaa, totta kai! GRILLATTUA KANANPOIKAA SALAATTIPEDILLÄ annosmäärä 10 1,8 kg Kariniemen Kananpojan Reisipala luulla, miedosti suolattu (2836) Grillaa tai

Lisätiedot

Voimassa TO SU. Voimassa TO SU

Voimassa TO SU. Voimassa TO SU VARKAUS_06/18 TUORE_06/18 Näillä hinnoilla on helppo herkutella! Voimassa TO SU PAULIG KULTA KATRIINA 450 500 g (5,67 6,30/kg) Saatavilla useita erilaisia. 3,45/pkt 1 erä/talous 3 pkt 8 50-17 % FRÖDINGE

Lisätiedot

Vaellus- ja karisiika

Vaellus- ja karisiika Vaellus- ja karisiika P erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika. Siikamuodot eroavat

Lisätiedot

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin 2012 2(7) Kimmon omat perinteiset survokset joululaatikoiden pohjaksi (survoksissa tilausrytmi 48 H) 1123007 Kimmon oma lanttusurvos tuore 5kg/dyno

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

PIENIN TOIMITUS- ERÄ

PIENIN TOIMITUS- ERÄ HÄMEENKYRÖN KUNTA JA IKAALISTEN KAUPUNKI LIITE 3 ELINTARVIKEHANKINNAT VUOSILLE 2015-2017, kaikkiin keittiöihin TUOTE PAKKAUS- KOKO PIENIN TOIMITUS- ERÄ VALMISTAJA/ PAKKAAJA KULUTUS YHTEENSÄ YKSIKKÖ- HINTA/KG/L,

Lisätiedot

KEITTIÖPALVELUT HINNASTO

KEITTIÖPALVELUT HINNASTO Ilmajoen seurakunta KEITTIÖPALVELUT HINNASTO 9.6.2016 PITOPÖYTÄ Palapaistia, porsaan filettä, uunibroileria tai uunikalaa Kastiketta ja perunoita 2 laatikkovaihtoehtoa: maksa-, porkkana-, lanttu-, makaronilaatikko,

Lisätiedot

Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan!

Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan! Monipuolinen valikoima arkeen ja juhlaan! Asiakastaan arvostava ELINTARVIKETUKKU Elintarviketukku Rikainen Oy on tamperelainen täyden palvelun tukkuliike. Tarjoamme alueen asiakkaille, kuten lounaspaikoille,

Lisätiedot

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Atria Broilerin paistileike 500 g merisuola ja UUTUUS broilerin grillileike 450 g lempeä guajillo-chili (7,18-7,98/kg)

Atria Broilerin paistileike 500 g merisuola ja UUTUUS broilerin grillileike 450 g lempeä guajillo-chili (7,18-7,98/kg) VK 4/16, KAAKKOIS-SUOMI Tavallista parempi Ruokakauppa we Grilled food 449 Valio Oltermanni kermajuustot 900 g-1 (4,49-4,99/) Snellman Poaan fileepihvit 4 /40-480 g (6,3-7,1/) 99 1595 Takuumurea naudan

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille Haavissa KEITTOPÄIVÄÄN TAI PÄÄRUUAKSI Kalamurekevuoka Persikka-porkkanakastike 2,0 kg Seiti-lohikuutio, pakaste 0,9 kg Perunasoseaines, pakaste

Lisätiedot

-16 % Miltä maistuu hyvä hinta? ATRIA PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 4(7,13/kg) Norm. 99

-16 % Miltä maistuu hyvä hinta? ATRIA PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 4(7,13/kg) Norm. 99 VARKAUS_03/18 TUORE_03/18 Miltä maistuu hyvä hinta? PERINTEINEN KARJALANPAISTI 700 g 4(7,13/kg) Norm. 5, -16 % Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon 18. 4.1.018, ellei toisin

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

1 (5) KOULUMAITOTUKEEN OIKEUTETUT TUOTTEET VALIO OY:n VALIKOIMASSA

1 (5) KOULUMAITOTUKEEN OIKEUTETUT TUOTTEET VALIO OY:n VALIKOIMASSA 1 (5) KOULUMAITOTUKEEN OIKEUTETUT TUOTTEET VALIO OY:n VALIKOIMASSA Voimassa 1.1.2017 alkaen. Korvaa 1.8.2016 päivitetyn listan. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiin (EU) no:1308/2013 ja 1306/2013

Lisätiedot

Hyvää Suomesta- Saarioisilta. 21.3.2013 Mirja Lonka

Hyvää Suomesta- Saarioisilta. 21.3.2013 Mirja Lonka Hyvää Suomesta- Saarioisilta 21.3.2013 Mirja Lonka Saarioinen yrityksenä Saarioinen Oy on kotimainen, yksityisessä omistuksessa oleva elintarvikealan yritys. Vuonna 1957 käynnistettiin Saarioinen Oy:n

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Luonnollisen läheltä

Luonnollisen läheltä Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään

Lisätiedot

Ruokakulttuurimme on monipuolinen ja rikas. Kuva: Studio Apris, Marjo Koivumäki

Ruokakulttuurimme on monipuolinen ja rikas. Kuva: Studio Apris, Marjo Koivumäki Ruokakulttuurimme on monipuolinen ja rikas Kuva: Studio Apris, Marjo Koivumäki Pohjoisen luonnon puhdas maku Aitous ja konstailemattomuus Luonnonmarjoilla, sienillä, kaloilla ja riistalla herkutellaan

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ -

MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ - MATKA VENÄJÄLLE - 12 KLASSIKKO RESEPTIÄ - 2018 Munakoisokaviaari Munakoiso on mahtavan makuinen kasvis, kunhan sen valmistaa huolella. Tämä munakoisokaviaari sopii mainiosti alkuruokapöytään, mutta myös

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Syyskuu joulukuu 2017 Kasvisvaihtoehto Fazer HUIKO trendikäs ja terveellinen välipala Terveellisempi vaihtoehto vitriiniin ja kokoustarjoiluun Runsas kasvistäyte Täytteinä

Lisätiedot

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN

Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN Sadonkorjuu HK LIHANTAITAJIEN TAPAAN broilerikurpitsacurry Annosmäärä: 20 2 kg Kariniemen Kananpojan Kypsä miedosti suolattu paistileike (7636) 0,1 l rypsiöljy 0,75 kg sipulikuutio 0,05 kg valkosipuli,

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

1 (6) KOULUMAITOTUKEEN OIKEUTETUT TUOTTEET VALIO OY:n VALIKOIMASSA

1 (6) KOULUMAITOTUKEEN OIKEUTETUT TUOTTEET VALIO OY:n VALIKOIMASSA 1 (6) KOULUMAITOTUKEEN OIKEUTETUT TUOTTEET VALIO OY:n VALIKOIMASSA Voimassa 1.1.2015 alkaen. Korvaa 1.8.2014 päivitetyn listan. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiin (EU) N:o 1308/2013 ja 1306/2013

Lisätiedot

maistuvan KESÄn reseptit

maistuvan KESÄn reseptit maistuvan KESÄn reseptit kevyemmin salaatilla naudanrintasalaatti 10 hlö 450 g Snellman ylikypsä naudanrinta (30902) 800 g erilaisia salaatteja 600 g uusia perunoita 350 g IceCool papu, pitkä (33037) 50

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2017 Uutuus! Fazer Juuresleipä Ruis Bataatti & Tomaatti 80 x 60 g Innovatiivinen uutuus pakastevalikoimaan Vähemmän jauhoja, enemmän kasviksia 1/3 jauhoista on korvattu

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA.

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA. TUOTELUETTELO Aidot orientaaliset maut Suomesta Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA BEOFOOD OY on kokkolalainen, nykyaikainen elintarviketuotantolaitos. Päätuotteitamme ovat itämaisella säväyksellä valmistetut

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Patulta. Patu. Hyvää. Tuoreus & helppous. Lanttu & innovatiivisuus synnyttivät Kimmon Vihanneksen menestystarinan

Patulta. Patu. Hyvää. Tuoreus & helppous. Lanttu & innovatiivisuus synnyttivät Kimmon Vihanneksen menestystarinan Hyvää Patulta PAVEUTUKKURIEN ASIAKASEHTI MARRAS-JOUUKUU 2014 Tuoreus & helppous yhdistyvät käyttövalmiissa Valmix-kasviksissa 3 HIENOA HEMEÄ PORIN ravintolamaailmassa ounaita ja cateringia asenteella ja

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi

Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 9 12 2018 Syksyn huikeimmat tarjoukset! Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä. Kiivaaseen loppuvuoteen Kanta-Hämeen Tuoretuote Oy:n messuosaston

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

Cotona-palvelu aloittaa toimitukset Sundsbergin alueelle maanantaina 21.10.2013

Cotona-palvelu aloittaa toimitukset Sundsbergin alueelle maanantaina 21.10.2013 Cotona-palvelu aloittaa toimitukset Sundsbergin alueelle maanantaina 21.10.2013 Hyvä Sundsbergiläinen! Olemme lisänneet Sundsbergin alueen toimituksiimme 21.10.2013 alkaen. Käytämme kuljetuksiin ainoastaan

Lisätiedot

Patulta JOULUNA PATUN JOULU. Patu. Hyvää. LEGENDAARINEN Lahnajärvi avautui uudelleen HERKUT. Hauskaa Joulua! Palvelutukkurien parhaat joulutarjoukset

Patulta JOULUNA PATUN JOULU. Patu. Hyvää. LEGENDAARINEN Lahnajärvi avautui uudelleen HERKUT. Hauskaa Joulua! Palvelutukkurien parhaat joulutarjoukset Hyvää Patulta PALVELUTUKKURIEN ASIAKASLEHTI LOKA-JOULUKUU 2015 JOULUNA syödään yli 60 miljoonaa joulutorttua LEGENDAARINEN Lahnajärvi avautui uudelleen HERKUT MEILLÄ JA MUUALLA Hauskaa Joulua! PATUN JOULU

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot