Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013"

Transkriptio

1 Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, VALTIOKONTTORI Puh , Faksi ,

2 2 (21) SAATE Hyväksyessään hallituksen esityksen valtion maksuperustelaiksi eduskunta edellytti samalla, että hallitus seuraa lain soveltamisen vaikutuksia hallintoon ja kansalaisten asemaan. Valtiokonttorin vuosittain laatima selvitys valtion maksullisesta toiminnasta luo osaltaan edellytyksiä tämän seurantatehtävän toteuttamiselle. Selvityksen tiedot perustuvat lähes poikkeuksetta kirjanpitoyksikköjen tilinpäätösten osana olevissa toimintakertomuksissa esitettyihin kustannusvastaavuuslaskelmiin, joilla maksullisen toiminnan kannattavuus esitetään. Selvitys valtion maksullisesta toiminnasta vuonna 2013 sisältää aiempina vuosina laadittuja selvityksiä 1 vastaavat tiedot vain taulukkomuotoisena, ilman johdanto- ja analyysiosioita. Selvitys on julkaistu Valtiokonttorin Internet-sivuilla osoitteessa: FI/Tietoa_Valtiokonttorista/Julkaisut_ja_tilastot/Julkaisut/Talousjohtamisen_tukeminen/Valtion_maksullinen_toiminta Lisätietoja selvityksestä antaa Valtiokonttorin Talous ja henkilöstö -toimialalla taloushallintoasiantuntija Anne Melanen, p , sähköposti: anne.melanen (at) valtiokonttori.fi. 1 Vuodelta 2011 ei ole laadittu erillistä selvitystä valtion maksullisesta toiminnasta. Vuoden 2011 tietoja voi tarkastella valtion keskuskirjanpidon tietoihin perustuvan raportin avulla osoitteessa: Talousjohtamisen_tukeminen/Valtion_maksullinen_toiminta

3 3 (21) Maksullisen toiminnan tuotot suoriteryhmittäin vuosina Julkisoikeudelliset suoritteet Markkinasuoritteet Erityislakien nojalla hinnoitellut suoritteet YHTEENSÄ Maksullisen toiminnan tuotot (mrd. ) suoriteryhmittäin vuosina Julkisoikeudellisten suoritteiden ja markkinasuoritteiden tuottojen suhteelliset osuudet maksuperustelain mukaisista tuotoista vuosina

4 4 (21) Maksullisen toiminnan yli-/alijäämä ja kustannusvastaavuus suoriteryhmittäin vuosina Julkisoikeudelliset suoritteet Markkinasuoritteet Erityislait

5 5 (21) Hallinnonalojen maksullisen toiminnan tuotot ja niiden suhteellinen muutos vuosina Hallinnonalat Maksullisen toiminnan tuotot Muutos-% 2012/2013 Eduskunta Tasavallan presidentin kanslia Valtioneuvoston kanslia Ulkoasiainministeriö Oikeusministeriö Sisäasiainministeriö Puolustusministeriö Valtiovarainministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Ympäristöministeriö YHTEENSÄ

6 6 (21) Julkisoikeudellisen suoritetuotannon kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuosina Hallinnonalat Tuotot Eduskunta - - Tasavallan presidentin kanslia - - Valtioneuvoston kanslia - - Ulkoasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetus- ja kulttuuriministeriö tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriö tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset

7 7 (21) Markkinasuoritetuotannon mukaisten suoritteiden kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuosina Tuotot Hallinnonalat Eduskunta - 69 tuotot, joilla kustannukset Tasavallan presidentin kanslia 2 5 tuotot, joilla kustannukset Valtioneuvoston kanslia tuotot, joilla kustannukset Ulkoasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö tuotot, joilla kustannukset Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetus- ja kulttuuriministeriö tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriö tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset

8 8 (21) Erityislakien mukaisten suoritteiden kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuosina Hallinnonalat Tuotot Eduskunta - - Tasavallan presidentin kanslia - - Valtioneuvoston kanslia - - Ulkoasiainministeriö - - Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö tuotot, joilla kustannukset Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetus- ja kulttuuriministeriö tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset

9 9 (21) Kirjanpitoyksiköiden maksullisen toiminnan tuotot vuonna 2013 Julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot Markkinasuoritteiden tuotot Erityislakien tuotot Tuotot yhteensä Eduskunta Valtiontalouden tarkastusvirasto Ulkopoliittinen instituutti Tasavallan Presidentin kanslia Valtioneuvoston kanslia Ulkoasiainministeriö Oikeusministeriö Rikosseuraamusvirasto Pelastuisopisto Maahanmuuttovirasto Sisäasiainministeriö Hätäkeskuslaitos Poliisihallitus Rajavartiolaitos Puolustusnministeriö Puolustusvoimat Puolushallinnon rakennuslaitos Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Tulli Verohallinto Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Etelä-Suomen aluehallintovirasto Väestörekisterikeskus Tilastokeskus Valtion talous-ja henkilöstöhallinnon palvelukesk Maaseutuvirasto Maa-ja metsätalousministeriö Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukesku Maanmittauslaitos Metsäntutkimuslaitos Elintarviketurvallisuusvirasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus Geodeettinen laitos Liikenne ja viestintäministeriö Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Ilmatieteen laitos Viestintävirasto Työ- ja elinkeinoministeriö Teknologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus Matkailun edistämiskeskus Patentti- ja rekisterihallitus Turvatekniikan keskus Mittatekniikan keskus Kuluttajatutkimuskeskus kilpailu- ja kuluttajavirasto Energiavirasto Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökesk Sosiaali- ja terveysministeriö Säteilyturvakeskus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus * Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Suomen akatemia Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallisarkisto Museovirasto Suomenlinnan hoitokunta Valtion taidemuseo Opetushallitus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus Tuotot yhteensä

10 10 (21) Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus kirjanpitoyksiköittäin vuonna 2013 Tuotot Kustannukset Ulkoasiainministeriö Oikeusministeriö Pelastusopisto Maahanmuuttovirasto Sisäministeriö Rajavartiolaitos Hätäkeskuslaitos Poliisihallitus Puolustusministeriö Valtiokonttori Tulli Verohallinto Etelä-Suomen aluehallintovirasto Väestörekisterikeskus Maanmittauslaitos Elintarviketurvallisuusvirasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Maaseutuvirasto Maa-ja metsätalousministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Ilmatieteen laitos Viestintävirasto Patentti- ja rekisterihallitus Turvatekniikan keskus Mittatekniikan keskus Energiavirasto Kilpailu- ja kuluttajavirasto Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Työ- ja elinkeinoministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Säteilyturvakeskus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallisarkisto Museovirasto Opetushallitus Ympäristöministeriö 17 Suomen ympäristökeskus TUOTOT JOILLA KUSTANNUKSIA YHTEENSÄ KAIKKI TUOTOT

11 11 (21) Markkinasuoritteiden kustannusvastaavuus kirjanpitoyksiköittäin vuonna 2013 Tuotot Kustannukset Tasavallan Presidentin kanslia Ulkoasiainministeriö Oikeusministeriö Rikosseuraamusvirasto Pelastusopisto Sisäministeriö Poliisihallitus Hätäkeskuslaitos Rajavartiolaitos Puolustusvoimat Puolushallinnon rakennuslaitos Valtiokonttori Tulli Vero Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Väestörekisterikeskus Tilastokeskus Valtion talous-ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maanmittauslaitos Metsäntutkimuslaitos Elintarviketurvallisuusvirasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus Geodeettinen laitos Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Ilmatieteen laitos Teknologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus Matkailun edistämiskeskus Patentti- ja rekisterihallitus Turvatekniikan keskus Mittatekniikan keskus Kuluttajatutkimuskeskus Energiavirasto Kilpailu- ja kuluttajavirasto Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Työ- ja elinkeinoministeriö 151 Työ- ja elinkeinoministeriö, jolla kustannuksia Säteilyturvakeskus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen akatemia Kansallisarkisto Museovirasto Suomenlinnan hoitokunta Valtion taidemuseo Opetushallitus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeus Suomen ympäristökeskus TUOTOT JOILLA KUSTANNUKSIA YHTEENSÄ KAIKKI TUOTOT

12 12 (21) Kirjanpitoyksiköiden jakautuminen julkisoikeudellisten suoritetuottojen perusteella vuonna 2013 Kirjanpitoyksiköiden jakautuminen julkisoikeudellisen suoritetuotannon kustannusvastaavuuden perusteella vuonna 2013 Kirjanpitoyksiköiden jakautuminen markkinasuoritetuottojen perusteella vuonna 2013 Kirjanpitoyksiköiden jakautuminen markkinasuoritetuotannon kustannusvastaavuuden perusteella 2013

13 13 (21) Vuosi 2013 Suoriteryhmät Tuotot Julkisoikeudelliset suoritteet Vuosi 2012 Kustannukset joista kustannuksia vastaavat tuotot Markkinasuoritteet joista kustannuksia vastaavat tuotot Erityislakien nojalla hinnoitellut suoritteet joista kustannuksia vastaavat tuotot Suoriteryhmät Tuotot Julkisoikeudelliset suoritteet Kustannukset joista kustannuksia vastaavat tuotot Markkinasuoritteet joista kustannuksia vastaavat tuotot Erityislakien nojalla hinnoitellut suoritteet joista kustannuksia vastaavat tuotot

14 Julkisoikeudellisen suoritetuotannon kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuonna (21) Hallinnonalat Tuotot Kustannukset Eduskunta - Tasavallan presidentin kanslia - Valtioneuvoston kanslia - Ulkoasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö 33 Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetusministeriö tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriö 399 tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset Julkisoikeudellisen suoritetuotannon kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuonna 2012 Hallinnonalat Tuotot Kustannukset Eduskunta - Tasavallan presidentin kanslia - Valtioneuvoston kanslia - Ulkoasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö 37 Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetusministeriö tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriö 314 tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset

15 15 (21) Markkinasuoritetuotannon kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuonna 2013 Hallinnonalat Tuotot Kustannuk set Yli- /alijäämä Kustannusva s-taavuus Eduskunta - Tasavallan presidentin kanslia 2 Valtioneuvoston kanslia - Ulkoasiainministeriö 995 tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö tuotot, joilla kustannukset Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetusministeriö tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriö tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset Markkinasuoritetuotannon kustannusvastaavuus hallinnonaloittain vuonna 2012 Hallinnonalat Tuotot Kustannuk set Yli- /alijäämä Kustannusva s-taavuus Eduskunta 69 Tasavallan presidentin kanslia 5 Valtioneuvoston kanslia - Ulkoasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriö tuotot, joilla kustannukset Sisäasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriö tuotot, joilla kustannukset Valtiovarainministeriö tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriö tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriö tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriö tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriö tuotot, joilla kustannukset Opetusministeriö tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriö tuotot, joilla kustannukset KOKONAISTUOTOT tuotot, joilla kustannukset

16 16 (21) Maksullisen toiminnan tuotot kirjanpitoyksiköittäin n nimi Julkisoikeudelliset suoritteet Markkinasuoritteet Erityislakien nojalla hinnoitellut suoritteet Yhteensä Eduskunta Valtiontalouden tarkastusvirasto Ulkopoliittinen instituutti Tasavallan Presidentin kanslia Valtioneuvoston kanslia Ulkoasiainministeriö Oikeusministeriö Rikosseuraamusvirasto Pelastusopisto Maahanmuuttovirasto Sisäministeriö Rajavartiolaitos 1) Poliisihallitus Hätäkeskuslaitos 1) Puolustusministeriö Puolustusvoimat Puolustushallinnon rakennuslaitos Valtiovarainministeriö Valtiokonttori Tulli Verohallinto Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Etelä-Suomen aluehallintovirasto Väestörekisterikeskus Tilastokeskus Valtion talous-ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus 3) Maanmittauslaitos Metsäntutkimuslaitos Elintarviketurvallisuusvirasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus Geodeettinen laitos Maaseutuvirasto Maa-ja metsätalousministeriö Liikenne ja viestintäministeriö Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Ilmatieteen laitos Viestintävirasto Teknologia tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus Matkailun edistämiskeskus Patentti- ja rekisterihallitus Kilpailu- ja kuluttajavirasto Turvatekniikan keskus Mittatekniikan keskus Kuluttajatutkimuskeskus Energiavirasto Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Työ- ja elinkeinoministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Säteilyturvakeskus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Suomen akatemia Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansallisarkisto Museovirasto Suomenlinnan hoitokunta Valtion taidemuseo Opetushallitus Ympäristöministeriö Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Suomen ympäristökeskus ) Ei ollut kirjanpitoyksikkö ) Ei tilinpäätöstä saatavilla

17 17 (21) Julkisoikeudellisen suoritetuotannon kustannusvastaavuus kirjanpitoyksiköittäin vuosina Eduskunta, valtiontalouden tarkastusvirasto, tasavallan presidentin kanslia ja valtioneuvoston kanslia Tuotot Kustannukset -% Eduskunta Valtiontalouden tarkastusvirasto Ulkopoliittinen instituutti Tasavallan Presidentin kanslia Valtioneuvoston kanslia TUOTOT YHTEENSÄ Ulkoasiainministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Ulkoasiainministeriö tuotot, joilla kustannukset TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Oikeusministeriö Rikosseuraamusvirasto TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Sisäministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Maahanmuuttovirasto Pelastusopisto Sisäministeriö Hätäkeskuslaitos 1) Rajavartiolaitos 1) Poliisihallitus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Puolustusministeriö TUOTOT YHTEENSÄ Valtiovarainministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Valtiokonttori Tulli Verohallinto Etelä-Suomen aluehallintovirasto Väestörekisterikeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset

18 18 (21) Opetusministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallisarkisto Museovirasto Opetushallitus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Maa- ja metsätalousministeriö Maanmittauslaitos Maaseutuvirasto Elintarviketurvallisuusvirasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto Liikenteen turvallisuusvirasto Ilmatieteen laitos Viestintävirasto TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriönministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Työ- ja elinkeinoministeriö Patentti- ja rekisterihallitus Kilpailu- ja kuluttajavirasto Turvatekniikan keskus Mittatekniikan keskus Energiavirasto Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Sosiaali- ja terveysministeriö Säteilyturvakeskus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Ympäristöministeriö Suomen ympäristökeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset VALTIO YHTEENSÄ Tuotot Kustannukset -% TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset ) Ei ollut kirjanpitoyksikkö 2012

19 19 (21) Markkinasuoritetuotannon kustannusvastaavuus kirjanpitoyksiköittäin vuosina Eont alouden tarkastusvirasto, tasavallan presidentin kanslia ja valtioneuvoston kanslia Tuotot Kustannukset -% Eduskunta Valtiontalouden tarkastusvirasto Ulkopoliittinen instituutti Tasavallan Presidentin kanslia Valtioneuvoston kanslia TUOTOT YHTEENSÄ Ulkoasiainministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Ulkoasiainministeriö TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Oikeusministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Oikeusministeriö Rikosseuraamusvirasto TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Sisäministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Sisäministeriö Rajavartiolaitos 1) Pelastusopisto Hätäkeskuslaitos 1) Poliisihallitus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Puolustusministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Puolustusvoimat Puolustushallinnon rakennuslaitos TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Valtiovarainministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Valtiokonttori Tulli Verohallinto Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Väestörekisterikeskus Valtion talous-ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Tilastokeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset

20 20 (21) Opetusministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Opetusministeriö Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansallisarkisto Museovirasto Suomen Akatemia Suomenlinnan hoitokunta Valtion taidemuseo Opetushallitus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus 3) Maanmittauslaitos Metsäntutkimuslaitos Elintarviketurvallisuusvirasto Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Geodeettinen laitos TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Liikenne- ja viestintäministeriö Ilmatieteen laitos Liikenteen turvallisuusvirasto Liikennevirasto TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Työ- ja elinkeinoministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö, jolla kust. 132 Teknologian tutkimuskeskus VTT Geologian tutkimuskeskus Matkailun edistämiskeskus Patentti- ja rekisterihallitus Kilpailu- ja kuluttajavirasto Turvatekniikan keskus Mittatekniikan keskus Kuluttajatutkimuskeskus Energiavirasto Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Säteilyturvakeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset Ympäristöministeriön hallinnonala Tuotot Kustannukset -% Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Suomen ympäristökeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset VALTIO YHTEENSÄ Tuotot Kustannukset -% TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset ) Ei ollut kirjanpitoyksikkö 2012

21 Erityislakien nojalla hinnoitellun suoritetuotannon kustannusvastaavuus kirjanpitoyksiköittäin vuosina (21) Tuotot Kustannukset Eduskunta Oikeusministeriö Rikosseuraamusvirasto Sisäministeriö Puolustusvoimat Valtiokonttori Valtiovarainministeriö Verohallinto Opetus- ja kulttuuriministeriö Kansallisarkisto Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen turvallisuusvirasto Viestintävirasto Ilmatieteenlaitos Turvatekniikan keskus Säteilyturvakeskus Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus TUOTOT YHTEENSÄ tuotot, joilla kustannukset

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012 Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot

Verkkolaskutilastot 2016

Verkkolaskutilastot 2016 Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on

Lisätiedot

Valtion verkkolaskutilastot

Valtion verkkolaskutilastot Valtion verkkolaskutilastot Kum. Q1-Q2, myyntilaskut 3.8.216 Verkkolaskun lähetysprosentin vertailu 216 Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalojen sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1. Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.2017) Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA 2008 Hallinnon ohjaus 10.9.2009 Valtiokonttori Hallinnon ohjaus TIIVISTELMÄ Hyväksyessään hallituksen esityksen valtion maksuperustelaiksi eduskunta edellytti samalla,

Lisätiedot

Valtion maksullinen toiminta vuonna 2009

Valtion maksullinen toiminta vuonna 2009 Valtion maksullinen toiminta vuonna 2009 TIIVISTELMÄ Hyväksyessään hallituksen esityksen valtion maksuperustelaiksi eduskunta edellytti samalla, että hallitus seuraa lain soveltamisen vaikutuksia hallintoon

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta...1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan

Lisätiedot

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA 2007 Hallinnon ohjaus 6.8.2008 Valtiokonttori Hallinnon ohjaus TIIVISTELMÄ Hyväksyessään hallituksen esityksen valtion maksuperustelaiksi eduskunta edellytti samalla,

Lisätiedot

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA 2003 Hallinnon ohjaus 2004 Valtiokonttori Hallinnon ohjaus TIIVISTELMÄ Hyväksyessään hallituksen esityksen valtion maksuperustelaiksi eduskunta edellytti samalla, että

Lisätiedot

Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku!

Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku! Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku! Toimialajohtaja Lasse Skog, Valtiokonttori Kehitysjohtaja Helena Lappalainen, Palkeet Kommenttipuheenvuoro: johtaja, ICT, Juha Koljonen, Palkeet Kieku-hanke loppusuoralla

Lisätiedot

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus

VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA Hallinnon ohjaus VALTION MAKSULLINEN TOIMINTA VUONNA 2005 Hallinnon ohjaus 23.8.2006 Valtiokonttori Hallinnon ohjaus TIIVISTELMÄ Hyväksyessään hallituksen esityksen valtion maksuperustelaiksi eduskunta edellytti samalla,

Lisätiedot

Palvelukeskuksen Käynnistysaikataulu (alustava)

Palvelukeskuksen Käynnistysaikataulu (alustava) Palvelukeskuksen Käynnistysaikataulu (alustava) 15.10.2012 Kokonaisaikataulu TEHTÄVÄ 2012 2013 2014 2015 2016 2017 TORI-hanke Käynnistysvaiheen suunnittelu Palvelukeskustoiminta Palvelukeskuksen perustaminen

Lisätiedot

Valtion virastot ja laitokset 1.1.2011

Valtion virastot ja laitokset 1.1.2011 Valtiokonttori Tiedote 1 (2) Hallinnon ohjaus Talousjohtamisen tuki 23.2.2011 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Valtion virastot ja laitokset 1.1.2011 Valtion talousarviosta

Lisätiedot

Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot

Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Valtiokonttori Tiedote 1 (2) Talous ja henkilöstö 7.2.2014 Dnro VK/127/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Valtiokonttori Tiedote 1 (6) Hallinnon ohjaus 4.10.2012 Ministeriöt Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Tilijaottelun laadintaprosessi Talousarvion tilijaottelun tuottamisprosessia ja rakennetta

Lisätiedot

Tule töihin valtiolle

Tule töihin valtiolle Tule töihin valtiolle Valtion rekrytointiväylä Valtiolle.fi Löydät Valtiolle.fi -sivustolta lähes kaikki valtiolla parhaillaan avoimena olevat työpaikat. Voit tutustua valtion eri työnantajiin ja kiinnostaviin

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Valtiontalouden tarkastusvirasto Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...

Lisätiedot

Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot

Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja laitokset sekä talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Valtiokonttori Tiedote 1 (2) Hallinnon ohjaus Talousjohtamisen tuki 14.2.2012 VK 52/03/2012 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Valtion kirjanpitoyksiköt, virastot ja

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017 VALTIOKONTTORI 3.1.2017 Talous ja henkilöstö 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2017 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset (työnantajatunnukset), joita käytetään vuoden

Lisätiedot

Toimialariippumattomien ICTtehtävien 23.1.2013

Toimialariippumattomien ICTtehtävien 23.1.2013 Toimialariippumattomien ICTtehtävien siirrot 23.1.2013 Sisältö Yksikkökohtaisen toimialariippumattomien ICT-tehtävien siirron prosessikuva Toimialariippumattomien ICT-tehtävien siirtojen aikataulu 2013

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2015

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2015 VALTIOKONTTORI 15.1.2015 Talous ja henkilöstö Henkilöstöjohtamisen tuki Henkilöstötieto 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2015 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2015 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (562) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (561)

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (562) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (561) VALTIOKONTTORI TIEDOTE 478/03/2008 Hallinnon ohjaus 2.1.2009 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot TILIVIRASTOT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/92 muut. 927/94)

Lisätiedot

TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä

TORI-siirtojen tilannekatsaus. TORI-hankkeen ohjausryhmä TORI-siirtojen tilannekatsaus TORI-hankkeen ohjausryhmä 2.9.2015 Siirtojen kokonaistilanne 1.6.2015 Työntekijät Yht n.1000 Sopimukset M Yht n. 250 M 250 50 132 618 37 163 Siirretty TORI Siirrettävä TORI

Lisätiedot

Ehdokkaat vaalipiireittäin 10 vaalipiiriä, joista valitaan 30 valtuutettua

Ehdokkaat vaalipiireittäin 10 vaalipiiriä, joista valitaan 30 valtuutettua 1/6 Ehdokkaat vaalipiireittäin 10 vaalipiiriä, joista valitaan 30 valtuutettua Keskusvaalilautakunnan kokouksessa 21.9.2016 vahvistama ehdokasasettelu vaalipiireittäin. Keskusvaalilautakunta on täydentänyt

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2016

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2016 VALTIOKONTTORI 26.1.2016 Talous ja henkilöstö Henkilöstötieto 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2016 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2016 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset (työnantajatunnukset), joita

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI TIEDOTE 643/532/2007 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito ja raportointi

VALTIOKONTTORI TIEDOTE 643/532/2007 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito ja raportointi VALTIOKONTTORI TIEDOTE 643/532/2007 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito ja raportointi 2.1.2008 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot TILIVIRASTOT Valtion talousarviosta annetun

Lisätiedot

Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö

Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Ohje 1 (4) Johto ja johdon tuki / Kimmo Holtinkoski 14.4.2015 [Diaarinumero] Sisäisen tarkastuksen ohjesääntö 1 Sisäisen tarkastuksen ohjesäännön tarkoitus Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus (jatkossa

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Niina Mykrä niina.mykra@luontokoulut.fi puh. 044 700 2505 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Tilannekatsaus Hallituksen kokous Kari Pessi

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Tilannekatsaus Hallituksen kokous Kari Pessi Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Tilannekatsaus 18.7.2014 Hallituksen kokous 18.7.2015 Kari Pessi Valtorin tilannekatsaus Sisäisen tarkastajan rekrytointi Muut rekrytoinnit Siirtoprojektien

Lisätiedot

Hankinnasta maksuun missä mennään? Taloushallintoasiantuntijat Heidi Jortama ja Joona Huovinen Valtio Expo 2016

Hankinnasta maksuun missä mennään? Taloushallintoasiantuntijat Heidi Jortama ja Joona Huovinen Valtio Expo 2016 Hankinnasta maksuun missä mennään? Taloushallintoasiantuntijat Heidi Jortama ja Joona Huovinen Mistä ollaan tulossa? Taha2020 HAMA-hanke (2014-2015) Hallitusohjelma Missä mennään nyt? Hankinnasta maksuun

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI TIEDOTE 592/532/2006 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito

VALTIOKONTTORI TIEDOTE 592/532/2006 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito VALTIOKONTTORI TIEDOTE 592/532/2006 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito 2.1.2007 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot TILIVIRASTOT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/92

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 5.1.2016 VM122:00/2014 Riitta Bäck 2260/03.01.01/2014

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 5.1.2016 VM122:00/2014 Riitta Bäck 2260/03.01.01/2014 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 5.1.2016 VM122:00/2014 Riitta Bäck 2260/03.01.01/2014 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VALTION VIRKAEHTOSOPI- MUSASETUKSEN 10 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

Hallinnonala Kirjanpitoyksikkö Tulosohjattu virasto Työnantajavirasto (VHS-tunnus)

Hallinnonala Kirjanpitoyksikkö Tulosohjattu virasto Työnantajavirasto (VHS-tunnus) 21 Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia 111 Valtiontalouden tarkastusvirasto 111001 Valtiontalouden tarkastusvirasto 303001 Valtiontalouden

Lisätiedot

TORI Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICTtehtävien. 11.6.2013 Sari-Anne Hannula, projektijohtaja Valtiovarainministeriö, JulkICT-toiminto

TORI Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICTtehtävien. 11.6.2013 Sari-Anne Hannula, projektijohtaja Valtiovarainministeriö, JulkICT-toiminto TORI Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICTtehtävien kokoamishanke 11.6.2013 Sari-Anne Hannula, projektijohtaja Valtiovarainministeriö, JulkICT-toiminto Hallitusohjelma Tausta -> hallinnonalojen

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 2

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2014

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2014 VALTIOKONTTORI 28.2.2014 Talous ja henkilöstö Henkilöstöjohtamisen tuki Henkilöstötieto 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2014 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2014 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset,

Lisätiedot

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 (KANE hakenut ja saanut lisäaikaa) Säädösvalmistelun kuulemisohjeet Sisältö Johdanto, Tavoitteet...

Lisätiedot

TORI Yhteistä työtä, parhaita palveluita keskitetyt ICT-palvelut valtionhallinnolle

TORI Yhteistä työtä, parhaita palveluita keskitetyt ICT-palvelut valtionhallinnolle TORI Yhteistä työtä, parhaita palveluita keskitetyt ICT-palvelut valtionhallinnolle Sari-Anne Hannula, projektijohtaja VM, JulkICT-toiminto 26.9.2013 TORI-hanke 7.5.2012-31.12.2014 Valtion toimialariippumattomat

Lisätiedot

Paikkatiedon mahdollisuuksia opetuksessa

Paikkatiedon mahdollisuuksia opetuksessa Paikkatiedon mahdollisuuksia opetuksessa Kehittyvä paikkatietoinfrastruktuuri Antti Rainio Maanmittauslaitos Virtuaaliopetuksen päivät 9.12.2010 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA Sijaintiyhteys eri tietoaineistojen

Lisätiedot

Liite 17.9.2001. Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ

Liite 17.9.2001. Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ Liite OIKEUSMINISTERIÖ Lainvalmisteluosasto 17.9.2001 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ Oikeusministeriössä on valmistunut luonnos hallituksen esitykseksi hallintolaiksi ja laiksi hallintolainkäyttölain

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Vastausaika päättyy: 30.11.2015 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, Tausta, Tavoitteet Johdanto Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

III lisätalousarvioesitys 2012

III lisätalousarvioesitys 2012 III lisätalousarvioesitys 2012 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -660 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -220 000 000 02. Yhteisövero, vähennystä -220 000

Lisätiedot

Toimialariippumattomat ICT-palvelut TORI-palvelukeskukseen mikä muuttuu. Valtio Expo Sari-Anne Hannula, projektijohtaja VM, JulkICT-toiminto

Toimialariippumattomat ICT-palvelut TORI-palvelukeskukseen mikä muuttuu. Valtio Expo Sari-Anne Hannula, projektijohtaja VM, JulkICT-toiminto Toimialariippumattomat ICT-palvelut TORI-palvelukeskukseen mikä muuttuu Valtio Expo 7.5.2013 Sari-Anne Hannula, projektijohtaja VM, JulkICT-toiminto Hallitusohjelma Taustaa -> hallinnonalojen ICT-palvelukeskusten

Lisätiedot

VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015

VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015 VETUMA-palvelun tilanne 31.7.2015 Tapahtumat yhteensä 1 Copyright 2010 FUJITSU Lajeittain 2015 2 Copyright 2010 FUJITSU Tunnistustapahtumat 2015 Julkishallinnon organisaatiot Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

HANKO-hanke Tilannekatsaus. 13.5.2015 Neuvotteleva virkamies Hannu Koivurinta, valtiovarainministeriö ValtioExpo

HANKO-hanke Tilannekatsaus. 13.5.2015 Neuvotteleva virkamies Hannu Koivurinta, valtiovarainministeriö ValtioExpo HANKO-hanke Tilannekatsaus 13.5.2015 Neuvotteleva virkamies Hannu Koivurinta, valtiovarainministeriö ValtioExpo Valtion hankintatoimen kehittäminen eli HANKO-hanke Valtiovarainministeriö asetti hankkeen

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2013

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2013 VALTIOKONTTORI 21.2.2013 Talous ja henkilöstö Henkilöstöjohtamisen tuki Henkilöstötieto 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2013 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2013 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset,

Lisätiedot

Henkilöstöhallinnon tarkennettu toimintamalli

Henkilöstöhallinnon tarkennettu toimintamalli Henkilöstöhallinnon tarkennettu toimintamalli Viestintäpaketti: Esimiehet Viestintäpaketti Kiekun palvelussuhteen hallinnan toimintamallia tarkennetaan Palvelussuhteen hallinta Kieku-toimintamallissa yksinkertaistuu.

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015 TIEDONHANKINTA Yritys-, ympäristö- ja teknologia-aineistot 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Tutkimus ja

Lisätiedot

VALTIOKONTTORI TIEDOTE 40/532/2006 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito

VALTIOKONTTORI TIEDOTE 40/532/2006 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito VALTIOKONTTORI TIEDOTE 40/532/2006 Hallinnon ohjaus Keskuskirjanpito 12.1.2006 Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat rahastot TILIVIRASTOT Valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/92 muut.

Lisätiedot

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Laatija: Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Laatija: Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 Laatija: Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 Säädösvalmistelun kuulemisohjeet Sisältö Johdanto, Tavoitteet... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille... 2 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot:...

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

Julkisen hallinnon paikkatiedon viitearkkitehtuuri

Julkisen hallinnon paikkatiedon viitearkkitehtuuri Julkisen hallinnon paikkatiedon viitearkkitehtuuri Lausuntopyynnön diaarinumero: VM130:00/2015 Vastausaika päättyy: 13.5.2016 Lausuntopyynnön taustatiedot Johdanto, tausta, tavoitteet Johdanto Julkisen

Lisätiedot

ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä

ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen keskeisistä kysymyksistä Helsinki UUDELY/9/07.04/2012 15.6.2012 Liitteet 1 kpl Jakelussa mainitut Viite: Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä Lausuntopyyntö vesienhoidon suunnittelun

Lisätiedot

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä Etelä-Savo Mikkeli 03.12.2015 Dnro ESAELY/1237/2014 Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä KUULUTUS Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 3.12.2015 vesienhoitoalueiden

Lisätiedot

VALTION TILANKÄYTÖN JA TILAKUSTANNUSTEN RAPORTOINTI 2015 TAMMI-KESÄKUU

VALTION TILANKÄYTÖN JA TILAKUSTANNUSTEN RAPORTOINTI 2015 TAMMI-KESÄKUU VALTION TILANKÄYTÖN JA TILAKUSTANNUSTEN RAPORTOINTI 2015 TAMMI-KESÄKUU VALTION TILANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT 2015: TOTEUMA TAMMI-KESÄKUU (6KK) JA VUOSIENNUSTE (12 KK) Vuosiennuste: 855 951 818 /v Vuosiennuste:

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö 15.02.2017 LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Johdanto Lausuntopyyntö sisältää hallituksen

Lisätiedot

Tilintarkastuskertomukset

Tilintarkastuskertomukset Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2015 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 12/2016 Tilintarkastuskertomukset Tilikausi 2015 valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset

Lisätiedot

VETUMA-palvelun tilanne 31.12.2015

VETUMA-palvelun tilanne 31.12.2015 VETUMA-palvelun tilanne 31.12.2015 Tapahtumat yhteensä 1 Copyright 2010 FUJITSU Lajeittain 2015 2 Copyright 2010 FUJITSU Tunnistustapahtumat 2015 Julkishallinnon organisaatiot Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016 TIEDONHANKINTA Energia, ympäristö ja teknologia 00022 TILASTOKESKUS Puh. 029 551 1000 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Tutkimus ja kehittäminen

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2012

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2012 VALTIOKONTTORI 13.2.2012 Hallinnon ohjaus Henkilöstöjohtamisen tuki Tietotuotanto, Tahti 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2012 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2012 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset,

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2011

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2011 VALTIOKONTTORI 16.2.2011 Hallinnon ohjaus Henkilöstöjohtamisen tuki Tietotuotanto, Tahti 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2011 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2011 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset,

Lisätiedot

Ensisijaiset palvelut

Ensisijaiset palvelut 1224 Liite A Ensisijaiset palvelut Pääluokka Kuvaus CPC-viitenumero 1. Huolto- ja korjauspalvelut 6112, 6122, 633, 886 2. Maaliikenteen palvelut, myös panssariautopalvelut ja kuriiripalvelut 712 (paitsi

Lisätiedot

V ltionhallinnon siirtyminen ee--laskutukseen laskutukseen Suomen Suomen Pankki 29.5.2008 27.5.2008

V ltionhallinnon siirtyminen ee--laskutukseen laskutukseen Suomen Suomen Pankki 29.5.2008 27.5.2008 Valtionhallinnon siirtyminen e-laskutukseen Suomen Pankki 29.5.2008 27.5.2008 1 Edellytykset toimivalle e- laskutukselle 1. Toimivat järjestelmät Sähköinen laskujen kierrätysjärjestelmä (Rondo) Käyttöönotot

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2015

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2015 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa Tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen 47 miljoonan euron lisäys valtion vuoden talousarviossa Tutkimus- ja kehittämistoiminnan

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO Lainsäädäntöneuvos Hannele Kerola 13.10.2015 VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS NIISTÄ VALTION VIRASTOISTA JA LAITOKSISTA SEKÄ NIIDEN ALAISISTA YKSIKÖISTÄ, JOISTA TEHTÄVIÄ JA TOIMINTOJA

Lisätiedot

Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot:... 3 Kommentoi työryhmän esityksiä... 3

Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan yhteystiedot:... 3 Kommentoi työryhmän esityksiä... 3 Laatija: Hengitysliitto Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti VM005:00/2015 Sisältö Johdanto, Tausta... 1

Lisätiedot

Pöytäkirja Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous

Pöytäkirja Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous Pöytäkirja 1 (5) 3.9.2015 Valtionhallinnon toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishankkeen (TORI) ohjausryhmän kokous Aika keskiviikko 2.9.2015 klo 13.00 14.30 Paikka Valtiovarainministeriö, Mariankatu

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2010

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2010 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta 2010 Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2010 Valtion t&k-rahoitus kasvaa 155 miljoonaa euroa vuonna 2010 Vuoden 2010 talousarvion määrärahoja ja

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2017 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee entisestään vuoden talousarviossa Tutkimus ja kehittämistoimintaan

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista Heikki Mannila 10.1.2014 1 Sisällys Tutkimuksen ja korkeimman opetuksen rahoitus Missä ollaan? Temaattiset valinnat Miten alojen koot muodostuvat?

Lisätiedot

Taustaa kirjanpitoyksiköiden tuottavuuden tarkastelulle

Taustaa kirjanpitoyksiköiden tuottavuuden tarkastelulle Taloushallinnon tuottavuustavoitteet Mikko Kangaspunta Valtion taloushallintopäivä Helsinki, Taustaa kirjanpitoyksiköiden tuottavuuden tarkastelulle Tuottavuus = suoritteiden määrä jaettuna työpanoksen

Lisätiedot

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET HTH 2016 RAPORTOINNIN 1.1.-30.6.2016 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2016 ennustea 2015issa Muutosissa Henkilö lkm. 73 000 73 300-0,2 % HTV 70 800 72 500-2,3 % Toimisto-HTV 50 700 51 400-1,3

Lisätiedot

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET

HTH 2016 RAPORTOINNIN TULOKSET HTH 2016 RAPORTOINNIN 1.1.-31.12.2016 - TULOKSET TULOKSET Valtion henkilömäärät 2016a 2015issa Muutos*is Henkilö lkm. 72 800 73 300-0,7 % HTV 71 700 72 500-1,1 % Toimisto-HTV 50 800 51 400-1,0 % *muutos

Lisätiedot

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies 23.2.2016 Merituuli Mähkä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKEALAN TURVALLISUUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN MAKSULLISISTA SUORITTEISTA 1 Yleistä

Lisätiedot

Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja rakenteesta. Selvityshenkilöt Harri Skog ja Håkan Mattlin

Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja rakenteesta. Selvityshenkilöt Harri Skog ja Håkan Mattlin Selvitys opetus- ja kulttuuriministeriön konserniohjauksesta ja rakenteesta Selvityshenkilöt Harri Skog ja Håkan Mattlin Toimeksianto Valmistella ehdotukset opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Kirjanpitoaineiston säilytysajat

Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtiokonttori Määräys 1 (5) 18.9.2014 Dnro VK/329/00.01/2014 Kirjanpitoyksiköt ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot Kirjanpitoaineiston säilytysajat Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

Toimintotilikartasta poistettavat toimintoseurantakohteet

Toimintotilikartasta poistettavat toimintoseurantakohteet Valtiokonttori Tiedote 1 (6) 23.10.2012 Toimintotilikartasta 1.1.2013 poistettavat toimintoseurantakohteet Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 18, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. (09) 77251, Faksi (09) 7725

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ

YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ YLIOPISTOJEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS JA UPJ Tampere 1.3.2007 Opetusneuvos Juhani Dammert Opetusministeriö 1 Taustaa palvelukeskushankkeelle Palvelukeskushanke on osa tuottavuusohjelmaa

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN YHTEENLIITTYMÄSTÄ. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2015.

VALTIONEUVOSTON ASETUS LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN YHTEENLIITTYMÄSTÄ. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2015. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen 25.11.2014 VALTIONEUVOSTON ASETUS LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN YHTEENLIITTYMÄSTÄ 1 Johdanto Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Terveysalan kasvu ja Suomen talouden haasteet 10.12.2013. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Terveysalan kasvu ja Suomen talouden haasteet 10.12.2013. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Terveysalan kasvu ja Suomen talouden haasteet 10.12.2013 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen 11.12.2013 27.11.2012 Tuleva talouskasvu on aiempaa matalampi 27.11.2012 Suomen vienti ei ole kehittynyt yhtä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Yhdessä enemmän innovatiivisuutta uudella konserniajattelulla 14.12.2011 Harri Skog Kansliapäällikkö Uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4

Alueiden käyttö, luonnonvarat ja liikenne Valmisteluryhmä 4 Valmisteluryhmä 4 Siirtyvistä tehtävistä ja sidosryhmäyhteistyöstä tulevassa maakunnassa / Satakuntaliitto Maakuntauudistukseen liittyvä sidosryhmätilaisuus koskien alueiden käyttöä, luonnonvaroja ja liikennettä

Lisätiedot

Tilastokeskuksen Inspireaineistot ja rajapintapalvelut. Paikkatietomarkkinat Marja Tammilehto-Luode

Tilastokeskuksen Inspireaineistot ja rajapintapalvelut. Paikkatietomarkkinat Marja Tammilehto-Luode Tilastokeskuksen Inspireaineistot ja rajapintapalvelut Paikkatietomarkkinat 5.11.2014 Esityksen sisältö Johdanto Inspire:en Tilastokeskuksen Inspire -aineistot Palvelurajapinta - Rajapintapalvelut Yhteenveto

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 17.7.2009 Valtiontalouden kuukausitiedote 30.6.2009 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunta

Paikkatietoasiain neuvottelukunta Paikkatietoasiain neuvottelukunta 2013-2016 2.5.2016 1 Taustaa 1983-91 LIS-projekti kehittämään paikkatietojen yhteiskäyttöä - yhteiskäytön edistäminen lisättiin MML:n tehtäviin - paikkatietohakemisto

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2014

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2014 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa Valtion t&k-rahoitus vähenee 42 miljoonaa euroa vuonna Vuoden valtion talousarvion määrärahoja ja myöntövaltuuksia

Lisätiedot

INSPIRE-direktiivin toimeenpano Paikkatietoa hallinnoivat viranomaiset

INSPIRE-direktiivin toimeenpano Paikkatietoa hallinnoivat viranomaiset Liite III Liite II Liite I paikannimet hallinnolliset yksiköt osoitteet kiinteistöt liikenneverkot hydrografia suojellut alueet korkeus maanpeite ortoilmakuvat geologia tilastoyksiköt rakennukset maaperä

Lisätiedot

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget Valtion budjetti Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi 14.10.2016 Ennakkobriiffi, Hack the Budget Budjettiosasto Sisältö Valtion budjetti Mikä on valtion budjetti? Avoin data ja budjettikirja Budjetin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 73. Laki

SISÄLLYS. N:o 73. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä helmikuuta 2008 N:o 73 78 SISÄLLYS N:o Sivu 73 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 20.12.2012 Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti pääministeri Kataisen hallitus uudistaa kansallisen kestävän

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2013

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2013 Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa Valtio rahoittaa t&k-toimintaa 2 miljardilla eurolla vuonna Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen kokonaissumma

Lisätiedot