Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma"

Transkriptio

1 Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Toimintaympäristö Vuokra-asuntokanta ja erityisryhmien asunnot Tavoitteet ja toimenpiteet Omistajaohjaus Yhteistyö

3 1. Johdanto Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelman tarkoituksena on tarkastella vuokra-asumisen tilannetta kunnan alueella. Lisäksi kehittämissuunnitelmassa arvioidaan tulevaa kehitystä ja toimintaympäristön muutoksia. Kehittämissuunnitelmassa tarkastellaan pääasiassa Kiinteistö Oy Säkylän Taloja. 2. Toimintaympäristö Toimintaympäristön kuvauksella arvioidaan, miten Säkylän kunnan alueen rakenteellisten tekijöiden muutokset mahdollisesti vaikuttavat vuokra-asuntojen käyttöön Säkylän väestömäärän kehitys Säkylän väestömäärän kehitys on ollut negatiivinen vuodesta 1995 alkaen. Vuosien 2000 ja 2014 välillä väestö väheni 563 asukkaalla Säkylän kunnan väestömäärä oli Väestömäärän kehityksessä ei ole näkyvissä positiivisia muutoksia. Väestöennusteen mukaan väestömäärä tulee vähenemään tasaisesti ainakin vuoteen 2040 saakka. Pidemmän aikavälin väestöennusteissa on kuitenkin huomioitava mahdollinen virhemarginaali, joka liittyy muun muassa toimintaympäristön merkittäviin muutoksiin, teollisuusrakenteen muutoksiin tai muihin vastaaviin väestömäärään vaikuttaviin asioihin Väestöennuste

4 % % Seuraavassa kuviossa on kuvattu Säkylän kunnan alueen työpaikkamäärien kehitystä ja näiden jakautumista eri toimialoittain. Koko maahan verrattuna Säkylän alueella palvelusektori on keskimääräistä pienempi ja jalostus taas keskimääräistä suurempi. Näiden toimialojen koon ero koko maahan verrattuna on noin 8 % - 10 %. Säkylän kunnan alueen työpaikat ja toimialojen osuudet työpaikoista Alkutuotanto, % -osuus 6,20 % 5,60 % 5,20 % 5,40 % 5,2 % 5,20 % Jalostus, % -osuus 30,60 % 30,60 % 30,10 % 30,20 % 29,1 % 29,50 % Palvelut, % -osuus 62,50 % 62,80 % 63,90 % 63,40 % 64,5 % 64,40 % Toimiala tuntematon, % -osuus 0,70 % 0,90 % 0,70 % 1,00 % 1,20 % 0,80 % Yhteensä Työttömyysaste on pysynyt useana vuonna Säkylässä alhaisena esimerkiksi Satakunnan yleiseen tasoon verrattuna vuotiaiden työllisten/ työttömien osuus samanikäisestä työvoimasta Työllisyysaste Työttömyysaste Työpaikkaomavaraisuus ilmaisee kunnan alueella työssäkäyvien ja alueella asuvan työllisen työvoiman määrän välisen suhteen. Säkylässä työpaikkaomavaraisuus oli vuonna 2012 noin 125 %. Työpaikkaomavaraisuuden ollessa yli 100 %, on alueen työpaikkojen lukumäärä suurempi kuin alueella asuvan työllisen työvoiman lukumäärä. Säkylän työpaikkaomavaraisuus

5 3. Vuokra-asuntokanta ja erityisryhmien asunnot Kiinteistö Oy Säkylän Taloilla on 130 asuntoa yhdeksässä kerrostalossa ja 93 asuntoa 18 rivitalossa. Neliöalaa asunnoissa on yhteensä m 2. Kerros- ja rivitalot on rakennettu Rakennusten rakennusvuoden keskiarvo on 1989, koska suurin osa rakennuksista on rakennettu 1990-luvulla. Rakennukset, piha-alueet ja asunnot tarvitsevat ikääntymisestä ja kulumisesta aiheutunutta korjausta. Lisäksi isompaa korjausta tarvittaisiin yleisen asumistason nousua vastaavaksi. Kiinteistö Oy Säkylän Talojen tilinpäätöksien korjauskulut ovat olleet vuonna ,17 ja vuonna ,93. Alla olevassa piirakkakuviossa on kuvattu hoitokulujen jakaumaa vuonna Huhtikuussa 2015 Kiinteistö Oy Säkylän Talojen käyttöaste oli 76,79 %. Tyhjänä oli yhteensä 3.294,5 m 2. Käyttöaste vaihtelee huomattavasti eri kohteiden välillä. Positiivisesti vaikuttavana tekijänä on luonnollisesti vuokrakohteen edullisuus. Kiinteistö Oy Säkylän Talojen taloudellinen tilanne on heikko, johtuen suurista velkarasitteista ja toisaalta jatkuvista sekä tulevista korjaus-/saneeraustöistä. Erityisryhmät Kiinteistö Oy Säkylän Taloilla on yksi ikääntyneille tarkoitettu kerrostalo: Rantatie 241. Niin kutsuttu Tarmotalo on rakennettu vuonna 2010 ja siinä on 20 asuntoa. Asunnot on suunniteltu liikuntarajoitteisille ja taloon on mahdollista saada kotihoidon palveluja. Neliöalaa talossa on yhteensä 952 m 2. Huhtikuussa 2015 asunnoista yksi oli tyhjänä. Muille erityisryhmille Kiinteistö Oy Säkylän Taloilla ei ole asuntoja. Tarmo-talon lisäksi Säkylän kunnan alueella kuitenkin sijaitsee kaksi ikäihmisten tehostetun asumispalvelun yksikköä ja yksi asumisyksikkö kehitysvammaisille. Ikäihmisten asumisyksiköistä toinen on yksityisessä omistuksessa (17 asuntoa) ja toinen Vanhustenkotiyhdistyksen (13 asuntoa) omistuksessa. Kehitysvammaisten asumisyksikkö on kunnan omistuksessa (5 asuntoa). Yksityinen palveluntuottaja tuottaa palvelut ikäihmisten asumisyksiköihin ja kunta kehitysvammaisten asumisyksikköön. 4

6 Edellä mainittujen asumisyksiköiden lisäksi Säkylän Vanhustenkotiyhdistyksellä on 16 rivitaloasuntoa, joita vuokrataan erityisessä tarpeessa oleville. Kunnan kotihoito tuottaa palveluita näihin asuntoihin. 4. Tavoitteet ja toimenpiteet Koska vajaakäyttö on ollut Säkylän Talojen vuokra-asunnoissa melko voimakasta, on Kiinteistö Oy toteuttamassa vuonna 2015 muun muassa kahta merkittävää talouden tervehdyttämistoimenpidettä. Ensimmäinen koskee Rekolantie 2:n kiinteistöä, joka muutetaan asunto-osakeyhtiöksi. Kerrostalossa on 22 asuntoa ja se on rakennettu vuonna Kiinteistö on saneerattu vuonna Toinen vuonna 2015 alkava tervehdyttämistoimenpide koskee Jukantie 1:ssä sijaitsevaa kerrostaloa, jossa on 9 asuntoa. Kiinteistö Oy Säkylän Talot jätti syksyn 2014 aikana Säkylän kunnalle kunnanhallituksen ohjeiden mukaisesti ARA:n korkotukilainahakemuksen ja investointiavustushakemuksen liittyen kehitysvammaisten asumisyksikön rakentamiseen. Hakemukseen saapui alkuvuonna 2015 ARA:lta alustava myönteinen päätös, eli ehdollinen varaus erityisryhmien investointiavustuksen myöntämiseen ja vuokra-asuntojen perusparantamisen korkotukilainaksi hyväksymiseen. Kiinteistö Oy Säkylän Talojen suunnitelmien mukaan vuoden 2015 aikana on tarkoitus aloittaa toimenpiteet, joilla asuintalosta muutetaan kehitysvammaisten asumisyksikkö. ARA:n tukemien muutostöiden myötä erityisryhmien asuntotarjonta Säkylän kunnan alueella paranee ja Kiinteistö Oy Säkylän Talojen vajaakäyttö pienenee. Edellä mainittujen saneeraushankkeiden suunnittelun aloittamisen jälkeen kohteisiin ei ole osoitettu aktiivisesti uusia asukkaita, vaan niihin kohdistuva asuntojen kysyntä on tyydytetty Säkylän Talojen muissa kohteissa tarjolla olevilla asunnoilla. Tähän liittyen on huomioitava, että edellisellä sivulla esitetty Kiinteistö Oy Säkylän Talojen käyttöaste on todellisuudessa hieman esitettyä korkeampi. Vuokria on korotettu muun muassa vuonna % ja vuonna %. Seuraava vuokrankorotus tullaan toteuttamaan Kiinteistö Oy Säkylän Talojen aikaisemmista merkittävistä toimenpiteistä on huomioitava lisäksi Perttulantien rivitalojen ostaminen Säkylän kunnalta. Kaupan kohteena oli tuolloin neljän rivitalon 24 asuntoa, joiden pinta-ala on yhteensä m 2. Tervehdyttämistoimenpiteistä huolimatta tulevaisuus näyttää Kiinteistö Oy Säkylän Talojen osalta haastavalta. Vahvasta työpaikkaomavaraisuudestaan huolimatta Säkylän kunta ei ole pystynyt merkittävästi vaikuttamaan väestön jatkuvaan vähenemiseen. Tulevaisuudessa vuokra-asuntojen korkean käyttöasteen turvaaminen tuleekin olemaan keskeisimpiä haasteita. Lisäksi pysyvän väestön melko voimakas ikääntyminen tuo haasteita erityisryhmille suunnattujen esteettömien asuntojen saatavuuteen. Tälläkin hetkellä keskustassa sijaitseviin pieniin asuntoihin olisi tulossa enemmän hakijoita kuin on tarjontaa. Todella paljon kysyntää on myös ensimmäisen kerroksen asunnoista. Kiinteistö Oy Säkylän Talojen vuokra-asuntotarjonnassa on tällä hetkellä myös ongelmallista isojen kaksioiden ja kolmioiden liikatarjonta luvulla alkaneen muuttoliikkeen seurauksena kysyntää olisi kuitenkin eniten pienillä asunnoilla. Esimerkiksi yksiöiden osuus kaikista Kiinteistö Oy Säkylän talojen vuokraasunnoista on vain 12,3 %. Kiinteistö Oy Säkylän talojen toimenpiteiden ohella Säkylän kunnan vuokra-asuntokantaan ollaan tekemässä myös muita merkittäviä toimenpiteitä. Säkylän kunta on päättänyt purkaa suoraan hallinnoimansa, vuonna 1964 rakennetun Rantatie 322 b-rivitalon. Talon kerrosala on 333 m 2 ja siinä sijaitsevat kolme asun- 5

7 toa. Säkylän kunta on todennut, että rakennusta ei huonon kunnon ja energiataloudellisten syiden vuoksi ole järkevää lähteä peruskorjaamaan. Säkylän kunnalle jää toimenpiteen jälkeen vielä yksi kunnan suoraan omistama rivitalokohde Huovinrinteellä, joissa kolmessa on vuokralaiset ja loput asunnot ovat muussa käytössä. Myös Säkylän Vanhustenkotiyhdistys ry on purkanut rivitaloasuntojaan, jotka kuuluivat kolmannessa luvussa mainittuun kokonaisuuteen. Toimenpiteet koskivat kahta rakennusta, jotka olivat valmistuneet vuonna Näissä oli yhteensä seitsemän asuntoa. Purkutoimenpiteen syynä oli rakennusten huono kunto, jolloin niiden perusparantaminen tai korjaaminen ei olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Toimintaympäristöön liittyen Säkylän alueen vuokra-asuntotarjonnan tilanteeseen on vaikuttanut myös voimakkaasti Porin prikaatin, aikanaan henkilökunnalle rakennettujen huoneistojen myynti. Näiden toimenpiteiden myötä markkinoille vapautui vuosina asuntoa Huovinrinteeltä. Samoihin aikoihin myös Kiinteistö Oy Säkylän Talot myi Iso-Vimman alueelta 52 asuntoa. 5. Omistajaohjaus Kiinteistö Oy Säkylän Talot on Säkylän kunnan omistama yhtiö, joka hallinnoi Säkylän kunnan vuokraasuntoja. Yhtiön toiminta on voittoa tavoittelematonta ja yhtiö kuuluu Säkylän kunnan kuntakonserniin. Isännöintipalvelusta vastaa yhteistoiminnassa Loimijoen Kiinteistökeskus Oy ja Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy. Säkylän kunnanvaltuusto hyväksyy vuosittain talousarviossaan kuntakonsernin tavoitteet. Kiinteistö Oy Säkylän Taloille kunnanvaltuusto asetti vuodelle 2015 seuraavat tavoitteet: Säkylän Talojen taloudellista tervehdyttämistä tulee jatkaa. Yhtiön tulee tulevaisuudessakin kehittää toimintaansa omistajan odottamaan suuntaan. Toiminnassa tulee kehittää monipuolisen asumisen vaihtoehtoja sekä huomioida asukkaiden odotuksia toiminnan kehittämisessä. Yhtiön tavoitteena on tuottaa laadukasta asumista kohtuullisin kustannuksin. Valtuustotasoisen omistajaohjauksen ohella kunnanhallitus päättää kunnan edustajien määräämisestä osakeyhtiön yhtiökokouksiin. Lisäksi kunnanhallitus antaa ohjeita yhtiökokousedustajille päätöksentekoa varten. Lisäksi Säkylän kunta ja sen edustajat kokoontuvat säännöllisesti Isännöintipalvelusta vastaavan Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy:n edustajien kanssa. Säkylän kunnan hallintojohtaja toimii Kiinteistö Oy Säkylän Talojen hallituksen puheenjohtaja. Informatiivisen omistajaohjauksen ohella Säkylän kunta on tukenut Kiinteistö Oy Säkylän Talojen toimintaa myös taloudellisesti. Säkylän kunnan takaukset yhtiön lainoihin olivat vuonna ,00. Lisäksi Säkylän kunnalla oli vuonna 2014 pitkäaikaisia lainasaamisia yhtiöltä , Yhteistyö Kiinteistö Oy Säkylän Talojen merkittävin yhteistyökumppani on Kiinteistö Oy Köyliön Vuokra-asunnot. Yhtiöiden isännöinnistä vastaa sama yritys. Vireillä olevan kuntaliitoksen puitteissa yhteistyötä on tiivistetty ja 6

8 Säkylän ja Köyliön kuntaliitoksen mahdollisen toteutumisen ja varmistumisen jälkeen yhteistyötä tullaan tiivistämään edelleen. 7

Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma vuosille 2015 2020

Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma vuosille 2015 2020 Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma vuosille 2015 2020 Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 2014 2020 Kunnassa vuokra-asumisen tarpeet ja tavoitteet ovat muuttuneet eri

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelma. Ilomantsin kunnassa

Vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelma. Ilomantsin kunnassa Vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelma Ilomantsin kunnassa Valtionkonttori pyytää vuokrataloyhteisöjen tervehdyttämistoimista ja rahoitusratkaisuista vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelmaa niiltä

Lisätiedot

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta Vuokrataloyhtiön toimenpiteet vuokratalokannan sopeuttamiseksi ja kehittämiseksi muuttuvissa

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset. Itä Uudenmaan selvitysalue 8.8.2014 Heikki Miettinen

Toimintaympäristön muutokset. Itä Uudenmaan selvitysalue 8.8.2014 Heikki Miettinen Toimintaympäristön muutokset Itä Uudenmaan selvitysalue 8.8.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattoreita Pidemmän aikavälin väestökehitys Työpaikat työnantajasektorin mukaan toimialan

Lisätiedot

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy

Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Kaupunginhallitus 2.9.2019 liite nro 2 (1/9) Kaupunginvaltuusto 16.9.2019 liite nro 6 (1/9) Omistajapoliittiset linjaukset, Proavera Oy Proavera Oy vahvassa, positiivisessa kehitysvaiheessa. Yhtiön tulostavoite

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2011 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Kuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018

Kuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018 Kuka pelkää yksiöitä 2. lokakuuta 2018 Kojamon historia: VVO-yhtymästä Kojamoksi Nykyaikainen asuntoportfolio, jonka painopiste on siirtynyt Lumo-asuntoihin 2021 tavoite ~ 6 mrd. 4,04ṃ0brdn. 4,3 4 ṃ 3

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy 1

Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy 1 ASUNTOHAKEMUS Hakemus on voimassa 4kk jättöpäivästä Hakijoilta tarkistetaan luottotiedot luottotietorekisteristä HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Nykyinen osoite Postinumero Toimipaikka Arvo tai ammatti Työnantaja

Lisätiedot

ARA - SEMINAARI Joensuun Kodit Oy:n toimenpiteet muuttuvissa markkinatilanteissa ja toimenpide-ehdotuksia

ARA - SEMINAARI Joensuun Kodit Oy:n toimenpiteet muuttuvissa markkinatilanteissa ja toimenpide-ehdotuksia ARA - SEMINAARI Joensuun Kodit Oy:n toimenpiteet muuttuvissa markkinatilanteissa ja toimenpide-ehdotuksia Matti Martikainen 23.10.2013 www.joensuunkodit.fi 1 Kaupungin täysin omistama kiinteistöosakeyhtiö,

Lisätiedot

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 %

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 % KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Orivesi 562 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja VVO-yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija

ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn rahoituksen näkymät KEHAS toteutukseen liittyen Eskoo 28.10.2016 Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija ARAn kehitysohjelmat ja painopisteet Tulevaisuuden ARA-asuminen * kohtuuhintaisuus uudet konseptit

Lisätiedot

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Kauklahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Kauklahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 72-5 SUUR-KAUKLAHTI 51 Kanta-Kauklahti 52 Kurttila-Vanttila 1 Suur-Kauklahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 8 6 4 Yht. 16-64 v 2 16 14 12 1 8 6 4 2 Suur-Kauklahti; ikäryhmät -6, 7-15 ja 65- v.

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien kumppanuusselvitys

Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien kumppanuusselvitys 15.10.2010 Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien kumppanuusselvitys Toimintaympäristön muutoshaasteet Suonenjoen ja Kuopion kaupunkien toimintaympäristön muutokseen vaikuttavat lukuisat tekijät. Kaupunkien

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot 2018-2022 20.6.2018 Lähestymistapa Laskelmat on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille kerrostaloasunnoille. Asuntosijoittamisen

Lisätiedot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja

Lisätiedot

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Pohjois-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Pohjois-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 96-7 POHJOIS-ESPOO 71 Vanhakartano-Röylä 72 Kalajärvi-Lakisto 14 12 1 8 6 4 2 Pohjois-Espoo; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 1986 1991 1996 21 26 211* 216* Yht. 16-64 v 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Pohjois-Espoo;

Lisätiedot

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 2/2007 Marja-Leena Ikonen 8.2.2007 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2006 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ARA

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Ilmajoen Vuokratalot Oy Strategia Tulevaisuuden asumista

Ilmajoen Vuokratalot Oy Strategia Tulevaisuuden asumista Ilmajoen Vuokratalot Oy Strategia 2017-2021 Tulevaisuuden asumista Strategian johdanto Tämä on ensimmäinen Ilmajoen Vuokratalot Oy:n strategia. Se on laadittu tilanteessa, jota ennen yhtiö on realisoinut

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE Kontiolahden kunta tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2018-2021 Kontiolahden kunta tekninen lautakunta lokakuu 2017 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MAANHANKINTA, KAAVOITUS JA TONTTIEN LUOVUTUS... 3 2.1 Maanhankinta... 3 2.2 Kaavoitus...

Lisätiedot

KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA!

KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA! KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA! TULEVAISUUDEN ASUNTOTUOTANNON SUUNNITTELU SEMINAARI 13.12.2017 ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ Sote-uudistus on välttämätön palvelujen

Lisätiedot

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Matinkylä; koko väestö ja v * 2016* Suur-Matinkylä; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 42-3 SUUR-MATINKYLÄ 31 Matinkylä 32 Olari 33 Henttaa-Suurpelto Suur-Matinkylä; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 5 4 3 2 Yht. 16-64 v 1 1986 1991 1996 21 26 211* 216* 7 6 5 4 3 2 1 Suur-Matinkylä;

Lisätiedot

KVPS:n vuokra-asunnot. Kouvola Pasi Hakala

KVPS:n vuokra-asunnot. Kouvola Pasi Hakala KVPS:n vuokra-asunnot Kouvola 8.6.2016 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen kehittäjä ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö:

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö: Jyväskylän seutu Asuntokatsaus 2012 Seudun kuntien asuntoryhmä 2013 Sisältö: Asuntoyhteistyö Jyväskylän seudulla Alueen asunto-olot Asuntomarkkinat Asuntorakentaminen Väestönmuutokset ja muuttoliike Asuntomarkkinat

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Asunto-osakeyhtiölaki 1.7.2010 Hissihankkeesta päätetään aina yhtiökokouksessa! Hissipäätökseen riittää enemmistöpäätös

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 23.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen 1 Sisältö VVO yrityksenä Toimintaympäristö ja vuokraasuntomarkkina VVO katsauskaudella 2012 2 VVO yrityksenä 3 VVO yrityksenä VVO on maanlaajuinen, vuonna 1969 perustettu

Lisätiedot

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen Kuntamarkkinat Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA Marianne Matinlassi historiaa

Lisätiedot

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019 Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ 1 JULKAISTU 2019 Julkaisija: Oulun kaupunki konsernihallinto 2 VÄESTÖ 2019 Sisällys Alue... 4 Väestö... 6 Asuminen... 10 Työllisyys... 12 Hyvinvointi ja terveys... 14 Kulttuuri

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 1/2005 Olavi Lehtinen Pekka Pelvas 5.1.2005 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2004 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Vanha-Espoo; koko väestö ja v * 2016* Vanha-Espoo; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 81-6 VANHA-ESPOO 61 Kanta-Espoo 62 Muurala-Gumböle 63 Bemböle 64 Nuuksio-Nupuri 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Vanha-Espoo; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 Yht. 16-64 v 6 5 4 3 2 1 Vanha-Espoo; ikäryhmät

Lisätiedot

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen ja asumisvaihtoehdot Iisalmi 26.11.2015 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden

Lisätiedot

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016*

Suur-Leppävaara; koko väestö ja v * 2016* - 6-1 SUUR-LEPPÄVAARA 11 Kanta-Leppävaara 13 Kilo-Karakallio 14 Laaksolahti 15 Viherlaakso-Lippajärvi 16 Sepänkylä Suur-Leppävaara; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 7 6 5 4 3 2 1 1986 1991 1996 21

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Hangon kaupungin vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma. Taustaa:

Hangon kaupungin vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma. Taustaa: 1 (10) Hangon kaupungin vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Taustaa: Toimintaympäristö ja kunnan väestökehitys Työpaikkakehitys Hangon kaupunki on vuokrataloyhtiön omistajana yhtenäistänyt ja keskittänyt

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Erityisryhmien asumisen tilanne Kymenlaaksossa ARAn näkökulmasta

Erityisryhmien asumisen tilanne Kymenlaaksossa ARAn näkökulmasta Erityisryhmien asumisen tilanne Kymenlaaksossa ARAn näkökulmasta Asumisen uudenlaiset ratkaisut Kymenlaaksossa seminaari 9.2.2018 Saara Nyyssölä Erityisasiantuntija, ARA 12.10.2007 Tekijän nimi Erityisryhmien

Lisätiedot

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä? Päivähoitolain 28 :n mukainen ilmoitus yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen. Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin:

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Timo Laaksonen TVT ASUNNOT OY

Timo Laaksonen TVT ASUNNOT OY 20.03.2013 Timo Laaksonen TVT ASUNNOT OY 2 3 TVT ASUNNOT OY Turun kaupungin täysin omistama yhtiö. Konserni, joka omistaa asuntoja ja asumisen tiloja, osuuksia asuntoja omistavista yhtiöistä sekä osuuksia

Lisätiedot

Lyhyt kierros Kainuuseen

Lyhyt kierros Kainuuseen Lyhyt kierros Kainuuseen eli mitä meille tänne kuuluu Maakuntatunnukset TILASTOTIETOJA Maakunnan asukasluku v. 2017 lopussa oli 73959 asukasta. Kainuu on pinta-alaltaan suunnilleen Belgian kokoinen. Koko

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 26.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.6.2014 klo 16.00 18.00 Pyhäniemi Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk AS. OY OULUN SONAATIN VUOKRA-ASUNTOJEN HAKEMINEN Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä omistaa As. oy Sonaatin asunnot. Sonaatin asukkaiksi valitaan kaiken ikäisiä henkilöitä. Kaikki hakijat ovat hakuvaiheessa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte

Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 476/10.03.02/2015 143 Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja hoito- ja hoivapalveluiden tulosyksikön

Lisätiedot

Suur-Espoonlahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Espoonlahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v.

Suur-Espoonlahti; koko väestö ja v * 2016* Suur-Espoonlahti; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. - 54-4 SUUR-ESPOONLAHTI 41 Kanta-Espoonlahti 42 Saunalahti 43 Nöykkiö-Latokaski 44 Kaitaa 45 Suvisaaristo Suur-Espoonlahti; koko väestö ja 16-64 v. 1.1.1986-216 6 5 4 3 2 1 1986 1991 1996 21 26 211* 216*

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä

Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Kotona asumisen tukeminen ja lähipalvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen Ikääntyneiden asumistarpeisiin varautuminen case Päijät-Hämeessä Ikäystävällisen asumisen ja palveluiden yhdistäminen Työpaja THL

Lisätiedot

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1.

Suur-Tapiola; koko väestö ja v * 2016* Suur-Tapiola; ikäryhmät 0-6, 7-15 ja 65- v. 1.1. - 24-2 SUUR-TAPIOLA 21 Kanta-Tapiola 22 Otaniemi 23 Haukilahti-Westend 24 Mankkaa 25 Laajalahti 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Suur-Tapiola; koko väestö ja 16-64 v. Yht. 16-64 v Suur-Tapiola; ikäryhmät -6, 7-15

Lisätiedot

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET Avustustoiminta RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET tarkentavia ohjeita hakijoille 1 2 Taitto: Grafiksi/Pauliina Sjöholm Julkaisija: RAY RAY:N INVESTOINTI AVUSTUSTEN PERIAATTEET - tarkentavia ohjeita

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen

Lainaehtojen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

MITEN KORJATA VANHAA PURKAMISEN SIJASTA???

MITEN KORJATA VANHAA PURKAMISEN SIJASTA??? MITEN KORJATA VANHAA PURKAMISEN SIJASTA??? Lähde:http://www.ruukki.com/www/corporate.nsf/Documents/92D7D182 B29B5FFFC22576C800378C8B?OpenDocument&lang=2 Rautaruukin tulo Raaheen 60-luvun alussa synnytti

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 9/2003 Marja-Leena Ikonen 25.9.2003 Tyhjät arava- ja korkotukivuokra-asunnot kasvukeskusten suurissa kaupungeissa syksyllä 2003 Valtion asuntorahasto

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle

PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT TOIMEKSIANTAJA Työmme toimeksiantajana on Elementit-E Oy. Yrityksen yhteyshenkilönä toimi yrityksen toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen.

Lisätiedot

Asuntokannan ja asuinolojen kehittäminen kasvukeskusten ulkopuolella AAKE-työryhmän työstä ja ehdotuksista

Asuntokannan ja asuinolojen kehittäminen kasvukeskusten ulkopuolella AAKE-työryhmän työstä ja ehdotuksista Asuntokannan ja asuinolojen kehittäminen kasvukeskusten ulkopuolella AAKE-työryhmän työstä ja ehdotuksista Tarkastusvaliokunta 22.11.2017 Jarmo Lindén, johtaja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

Lisätiedot

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011 2011 Lähtökohdat Raportti II a 10.8.2011 Sisältö Väestö... 4 Asuminen Tuusulassa... 7 Liikenne... 12 Liikkumistottumukset... 12 Joukkoliikenne... 12 Henkilöautoliikenne... 14 Elinkeinot... 15 2 Tuusulan

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012

Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Yhteiskunnallinen yritys tunnukset 02/2012 Suomalaisen Työn Liitto ry myönsi 11:lle yritykselle oikeuden käyttää yhteiskunnallinen yritys -nimikettä. Suomen Setlementtiliiton omistamat yritykset olivat

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

Rakentaminen Helsingissä 2015 sekä rakentamisen aikasarjoja

Rakentaminen Helsingissä 2015 sekä rakentamisen aikasarjoja 2016:10 Rakentaminen Helsingissä 2015 sekä rakentamisen aikasarjoja Kuva: Pekka Vuori, Jätkäsaari 2016 Uustuotanto ja laajennukset 2015 2000 2014 (vuosikeskiarvo) Myönnetyt luvat asuinrakentaminen, k-m

Lisätiedot

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ISSN 12371288 Lisätiedot: Virpi Tiitinen Puh. +358 40 517 3400 Selvityksiä 1/2009 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 4.3.2009 Vuokra-asuntotilanne

Lisätiedot

Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta

Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta Lapualta laakeaa vanhan asuntokannan kehittämistä Hallintojohtaja, ma. Toimistusjohtaja Toni Leppänen Puoli vuosituhatta historiaa Merkkipaalut Kirkkopitäjä v. 1581

Lisätiedot