Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma"

Transkriptio

1 Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä oli Asukasluku on vuoden alusta lukien laskenut 19 henkilöllä. Vuoteen 2020 Tilastokeskuksen ennusteen mukaan väestö vähenee noin parillasadalla aina viiden vuoden aikaperiodilla. Kuntaan muuttaneiden ja kunnasta pois muuttaneiden suhdeluku on kohtalainen. Muuttoliike tapahtuu lähinnä eläköityvien entisten sulkavalaisten palatessa kotiseudulle ja toisaalta lähikaupungista paikkakunnalle muuttaneista. Kunnassa on kuitenkin ikärakenteen vääristymää, mistä johtuen kuolleisuus on suurta. Vanhusväestö tarvitsee kuitenkin asuntoja läheltä palveluita. Kunnan sisäinen muuttoliike tapahtuukin pääosin syrjäkyliltä kohti keskustaajamaa. Sulkavan kunnassa työttömyysaste kesäkuun lopussa oli 14 %. Näistä pitkäaikaistyöttömiä oli kaikkiaan 50 ja nuoria alle 25-vuotiaita oli 14. Kunnassa on muutama teollisuusyritys, jotka työllistävät kunnassa suurella todennäköisyydellä vahvasti myös lähivuosina. Sulkavan kunnan työikäisestä väestöstä moni käy työssä lähikunnissa ja lähikaupungeissa. Työpaikkakehityksessä ei ole ennakoitavissa suuria muutoksia lähivuosien aikana. Elinkeinoelämä kärsii Sulkavalla samaa talouden heikentymää kuin muualla päin Suomeakin. Erityisesti kunnassa suuressa roolissa oleva matkailuelinkeino kärsii talouden lamasta ja heikentyneistä Venäjä-suhteista voimakkaasti. On kuitenkin selvä, että palveluita tarvitaan ja perustoiminnat pitävät elinkeinoelämää riittävän vireänä. Kehittämiseen on panostettu viimeisten vuosien aikana ja elinkeinoelämän osalta on näkyvissä vireytymistä. 2. Vuokra-asuntokanta Kunnan omistamat vuokrataloyhtiöt, vuokratalot ja erilliset vuokra-asunnot Kuusi (6) aiemmin omaksilunastettavaa asunto-osakeyhtiötä sulautuivat Sulkavan vuokratalot Oy:ksi taloissa yhteensä 45 asuntoa; Osoite rak.v. kpl koko kpl koko kpl koko kpl koko Huopaajantie Venetie m m m , Soutajantie m ,5 m 2 m 2 m 2 Vesitornintie ,5 3 61,5 2 70, Pajukuja ,5 78 kaksi asuntoa peruskorjauksessa m 2 Haapakuja m m m 2 Käyttöaste v Sulkavan vuokrataloissa 80,7 % ja v 2015 syyskuu 88,15 %. Taloissa ei ole tehty peruskorjauksia, ainoastaan pintaremontteja. Talot sijaitsevat aivan Sulkavan keskustan ympärillä.

2 Keskivuokra Sulkavan vuokratalot Oy:ssä v ,609 /m² (8,480 m²/2014). Tyhjäkäytöstä johtuen saamatta jääneet vuokrat aiheuttaneet likviditeettiongelmia, mistä johtuen haettu Valtiokonttorilta tervehdyttämisavustusta v Kiinteistö Oy Sulkavan Leppäkuja, Osoite rak.v. kpl koko kpl koko kpl koko kpl koko Leppäkuja m 2 1 l 53 m m m 2 Käyttöaste v ,5 % ja 2015, 85,7 %, suurin huoneisto tyhjänä. Vuokra ,20 /m². Yhtiöllä maksuvalmius heikohko. Asunto Oy Sulkavan Lohilahti, omaksi lunastettava asunto-osakeyhtiö Osoite rak.v. kpl koko kpl koko kpl koko Ahvenpohjantie 10 v m² 2 58 m² 2 69 m² talossa ei lunastuksia vuokra 8,80 /m²/ maksuvalmius hyvä Asunto Oy Salmenkangas, omaksi lunastettava asunto-osakeyhtiö Osoite rak.v. kpl koko kpl koko kpl koko Ahvenpohjantie 10 v m² 3 58 m² 2 69 m² talossa 4 kpl asunnoista lunastettu vuokra 8,40 /m²/ maksuvalmius hyvä Taloihin tehty ainoastaan pintaremontteja. Talojen sijainti lossin takana 30 km päässä Sulkavan keskustasta. Asunto Oy Sulkavan Melatie, omaksi lunastettava asunto-osakeyhtiö Osoite rak.v kpl koko kpl koko kpl koko kpl koko Melatie 1 v m² 2 47 m² 2 62 m² 2 87 m² vuokra 9,70 /m² maksuvalmius hyvä ja asuntojen kunto hyvä sijainti Sulkavan kunnan keskustaajamassa autokatoksellinen yhtiö, josta olisi mahdollista myydä asuntoja, mikäli ostajia löytyisi Osoite kpl huoneet koko As Oy Mäntykangas Aapintie h+kk+s 47 m² 2h+k+s 57,5 m² As Oy Aapinrinne Mäntykuja 1 3h+k+s 77,9 m² Leppäkuja 12 2h+k 57 m² Remontoitava kokonaan Leppäkuja 2 ja 4 2 2h+k 68,5 m² Remontoitava kokonaan Opettajien asuintalo Koulutie 9 6 2h+k 61 m² 4 3h+k 82 m²

3 Aravatalot Tiiterontie 1 1 1h+k 24 m² Osittain peruskorjattu 2 1h+kk 30 m² Osittain peruskorjattu 2 2h+kk 50 m² Osittain peruskorjattu 7 2h+k 56 m² Osittain peruskorjattu 3 3h+k 72 m² Osittain peruskorjattu 1 5h+k 99 m² Osittain peruskorjattu Mäki-Piste Kaarretie 2 as 1 1h+kk 29 m² As Oy Hankala Kaarretie 1 A 5 2h+k+s 51 m² Keskitalo I Topintie 2 2 2h+k+s 55 m² As Oy Sulkavan Harju Koulutie 21 2h+kk 36 m² 1h+kk 26 m² As Oy Koivukuja Koivukuja 3 B 7 2h+kk+s 45 m² As Oy Aapintie Aapintie 9 nro 7 1h+k+s 34,5 m² Muut vuokrataloyhteisöt A. Kunnan vuokra-asunnot, jotka ovat peruspalvelulautakunnan vuokraamia: 1. Päiväkeskus Ilonan asunnot kolme yksiötä ja asuntolan puolella kaksi asukashuonetta, joilla on yhteinen oleskelutila, keittiö ja wc 2. Vanhusten palveluasunnot Terveystiellä Terveystie 3, rivitalo, jossa viisi asuntoa Terveystie 5, rivitalo, jossa viisi asuntoa 3. Terveystien asuntola neljä huonetta, joilla yhteinen oleskelutila, keittiö ja kaksi wc:tä 4. Mäkipiste, Kaarretie 2 as. 5 kaksio (testamentilla, ehtona, että asuntoa vuokrataan vähävaraisille vanhuksille) B. Sulkavan Vanhustentukiyhdistys ry:n asunnot 1. Kotiharjussa neljä rivitaloa, joissa jokaisessa kymmenen asuntoa ( 27 neliötä x 20 asuntoa, 27,5 neliötä x 16 asuntoa ja 41 neliötä x 4 asuntoa) Näillä taloilla on lisäksi yhteinen rakennus, jossa on sauna ja pyykinpesutilat sekä yhteiset oleskelu- ja keittiötilat)

4 2. Leppäkuja 6 Kaksi rivitaloa, joissa 11 asuntoa ( 29 neliötä x 7 asuntoa, 35 neliötä x 2asuntoa ja 44 neliötä x 2 asuntoa, sekä yhteiset pesutilat ja kerhohuone) 3. Terveystie 1 kolme rivitaloa/ yhteensä 12 asuntoa ( 33 neliötä x 10 asuntoa ja 36,5 neliötä x 2 asuntoa) 4. Lohirannan vanhustentalot kaksi rivitaloa/ yhteensä 10 asuntoa ( 29,5 neliötä x 9 asuntoa ja 35 neliötä x 1 asunto) Talot on rakennettu 1974, Terveystielle 80-luvulla. Taloihin on uusittu lämpöjärjestelmät ja automatiikka. Katot on uusittu, paitsi Leppäkujalle ja Terveystielle. Lohilahdelle on tehty täydellinen saunaremontti. Tulevat korjaustarpeet: Kotiharjussa on yksi rivitalo, joka lämpiää sähköllä ja on peruskorjauksen tarpeessa. Lisäksi tulossa on ikkuna- ja oviremontit. Käyttöaste on lähes %. Myös tulevaisuudessa on tarvetta asunnoille. Asuntoihin on sijoitettu vanhusten lisäksi myös päihde- ja mielenterveysasiakkaita sekä tilapäisesti muita vuokralaisia, esim. työssäkäyviä, jotka tarvitsevat väliaikaista ratkaisua. Lohilahden talot sijaitsevat Lohilahden taajamassa 30 km:n päässä Sulkavan keskustasta lossiyhteyden takana, ja siellä palvelut ovat puutteellisemmat (esim. joukkoliikenne puuttuu kesäaikaan). Muut talot sijaitsevat kirkonkylän taajamassa. Leppäkujan talot ovat mäen päällä, mikä aiheuttaa osalle asukkaista ongelmia raskaan mäkinousun takia eivätkä asunnot houkuttele siitä syystä kaikkia asunnon hakijoita. Asiointireittiliikenne hakee asukkaita kuitenkin asioille. Yhtiön taloudellinen tilanne on hyvä. Vuokriin kuuluu vesi ja lämpö. Vuokrat vaihtelevat 248,58-402,76 riippuen asunnon neliömäärästä. Vapaarahoitteiset vuokra-asunnot, asuntojen lukumäärä Kunnassa on vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja tarjolla hyvin vaihtelevasti, mutta karkea arvio tästä hetkestä on, että näitä on eri puolilla kuntaa noin 100. Suurin osa on keskustaajamissa (Sulkavan kirkonkylän ja Lohilahden keskusta), mutta jonkin verran vuokra-asuntoja on myös kylien keskustoissa. Vanhojen kyläkoulujen ylläpitäjätahot ovat myös aktivoituneet vuokraamaan kyläkoulujen tiloja asumiseen. Asumisoikeusasunnot Sulkavan kunnassa ei ole asumisoikeusasuntoja. Vuokra-asuntojen kysyntä ja ennuste Kunnan vanhusväestö lisääntyy ja vanhuksia muuttaa syrjäkyliltä kohti keskustaajamia (kirkonkylä ja Lohilahti). Vuokra-asuntojen kysyntään vaikuttaa myös se, että lukio sijaitsee kirkonkylän keskustaajamassa ja syrjäkyliltä, erityisesti lossin takaa Lohilahdelta, tulevat lukiolaiset ovat usein kiinnostuneita vuokraamaan asunnon opiskelun ja ajankäytön helpottamiseksi. Samoin työpaikkakehitys on joka puolella Suomea samankaltainen eli työpaikat keskittyvät keskustaajamiin, mikä osaltaan lisää vuokra-asuntojen kysyntää palveluiden läheltä.

5 3. Tavoitteet ja toimenpiteet Kunnan johtoryhmä toimii asukkaiden ohjaajana kunnan vuokra-asuntoihin. Johtoryhmä kokoontuu säännöllisesti käymään läpi saapuneet hakemukset ja tekee kriteerien mukaiset asukasvalinnat. Vuokra-asuntojen nykyinen määrä ja laatu eivät vastaa kunnan tulevaa vuokra-asuntokysyntää. Asunnot ovat osan vuodesta vajaakäytöllä ja sama suuntaus jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa siitä huolimatta, että vanhusväestö lisääntyy. Asuntoja on tätä silmällä pitäen peruskorjattu ja kunnanhallituksen päätöksellä asuntoja on myös laitettu myyntiin ja tarjottu ostettavaksi niiden nykyisille vuokralaisille. Lisäksi Sulkavan vapaa-ajanasukkaista osa on kiinnostuneita hankkimaan itselleen ns. kolmosasunnon keskustaajamasta. Kuntaan ollaan markkinoimassa parhaillaan kerrostaloa, jonne osan vanhusväestöstä on helppo muuttaa palveluiden ääreen. 4. Omistajaohjaus Omistajaohjaus toteutuu kunnanjohtajan toimesta. Kunnanjohtaja tuo asioita kunnanhallituksen tietoon ja päätettäväksi niiltä osin kuin ohjaukseen kuuluu. Kunnan mahdollisuudet tukea vuokrataloyhteisöjä taloudellisesti tällä hetkellä ovat heikkenemässä johtuen kunnan yleisestä taloustilanteen heikkenemisestä. 5. Yhteistyö Isännöintiä ylläpidetään yhdessä alueen naapurikaupungin kanssa. Käytännössä muunlainen yhteistyö naapurikuntien kanssa tällä toimialalla on hankalaa johtuen seudun kuntien välisistä pitkistä välimatkoista ja heikoista kulkuyhteyksistä. Alueella toimivien muiden vuokrataloyhteisöjen kanssa yhteistyö on jo pitkään ollut hyvää ja tieto esimerkiksi asukasvalinnoista kulkeutuu suoraan johtoryhmään. Yksityisellä sektorilla toimivien kiinteistöyhtiöiden kanssa käydään myös säännöllisesti vapaamuotoista keskustelua vuokraustilanteesta. Sulkavan kunnanhallitus Sulkavalla Kaisa Ralli Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Partanen Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka Kunnanjohtaja Juho Järvenpää Talous- ja hallintojohtaja

Vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelma. Ilomantsin kunnassa

Vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelma. Ilomantsin kunnassa Vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelma Ilomantsin kunnassa Valtionkonttori pyytää vuokrataloyhteisöjen tervehdyttämistoimista ja rahoitusratkaisuista vuokra-asuntokannan kehittämissuunnitelmaa niiltä

Lisätiedot

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

Vuokrataloyhtiön kohteet

Vuokrataloyhtiön kohteet Vuokrataloyhtiön kohteet Kerrostalokohteet Valtaosa yhtiön asunnoista sijaitsee kerrostaloissa. Muutamissa keskustan kerrostaloissa on hissi. Kohteiden sisältyy lämmitys. Vesimaksu määräytyy kulutuksen

Lisätiedot

Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa

Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 911/10.04.02/2014 359 Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen: Yleistä Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 1/2005 Olavi Lehtinen Pekka Pelvas 5.1.2005 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2004 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Lisätiedot

VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle.

VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

Asumisviihtyvyys kaupungin vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa

Asumisviihtyvyys kaupungin vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa Asumisviihtyvyys kaupungin vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa - v. 2005 asukaskyselyn tuloksia 13.3.2007 Erkki Korhonen Kaupungin omistamat vuokra- ja asumisoikeusasunnot 1.1.2005 Muut vuokraasunnot; 1%

Lisätiedot

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö:

Jyväskylän seutu. Asuntokatsaus 2012. Seudun kuntien asuntoryhmä 2013. Sisältö: Jyväskylän seutu Asuntokatsaus 2012 Seudun kuntien asuntoryhmä 2013 Sisältö: Asuntoyhteistyö Jyväskylän seudulla Alueen asunto-olot Asuntomarkkinat Asuntorakentaminen Väestönmuutokset ja muuttoliike Asuntomarkkinat

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy 1

Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy 1 ASUNTOHAKEMUS Hakemus on voimassa 4kk jättöpäivästä Hakijoilta tarkistetaan luottotiedot luottotietorekisteristä HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Nykyinen osoite Postinumero Toimipaikka Arvo tai ammatti Työnantaja

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma vuosille 2015 2020

Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma vuosille 2015 2020 Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma vuosille 2015 2020 Paltamon kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 2014 2020 Kunnassa vuokra-asumisen tarpeet ja tavoitteet ovat muuttuneet eri

Lisätiedot

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Linnainkuja Piettasenkatu 43 33580 TAMPERE

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Linnainkuja Piettasenkatu 43 33580 TAMPERE YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Linnainkuja Piettasenkatu 43 33580 TAMPERE YH-ASUMISOIKEUS LÄNSI OY TAMPEREEN LINNAINKUJA Asemapiirros A-rappu B-rappu Monipuolisten palvelujen tuntumassa Linnainmaalla

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot Lapin aluehallintoviraston ja KVTL:n kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Rovaniemi 18.5.2017 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu 1992 (Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Maanantai 2.5.2016 klo 17.00 -

Maanantai 2.5.2016 klo 17.00 - Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 5/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Maanantai 2.5.2016 klo

Lisätiedot

AsuVa 27.-28.1.2014. Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 23.1.2014 1

AsuVa 27.-28.1.2014. Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely. Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 23.1.2014 1 AsuVa 27.-28.1.2014 Säätiön toiminnan, hallinnon ja organisaation esittely Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö 23.1.2014 1 Koasin toimintaa ohjaavat säätiölaki ja asetus sekä omat säännöt säätiö on varallisuusmassa,

Lisätiedot

RANTASALMEN KUNNAN VUOKRA-ASUMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016-2020

RANTASALMEN KUNNAN VUOKRA-ASUMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016-2020 RANTASALMEN KUNNAN VUOKRA-ASUMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2016-2020 RANTASALMEN KUNNANHALLITUS 1.2.2016 / RANTASALMEN KUNNANVALTUUSTO XX.XX.2016 X 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto. 2 2. Rantasalmen väestö-

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja

Lisätiedot

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2016 kokonaisvuokra 13,78 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran)

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2016 kokonaisvuokra 13,78 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran) Pertlk 26.1.2016 4 PALVELUASUMISEN VUOKRAT 1.5.2016 ALKAEN Liite nro 1 RYHMÄKODIT: Pehtoori ryhmäkodin kokonaisneliöt 304 m2, josta Asukkaiden käytössä 287 m2 Henkilökunnan tiloja 12 m2 (vähennetty) Tilakeskuksen

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut

Selvitys 2/2016. ARA-tuotanto 2015 18.2.2016. Normaalit vuokra-as. Erityisryhmien as. ASO-asunnot Omistusasunnot Välimallin asunnot Takauslainoitetut ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola p. 0400 996 067 Selvitys 2/2016 ARA-tuotanto 2015 18.2.2016 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,8 prosenttia vuodessa. 2016, 1. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 2,8 prosenttia vuodessa. 2016, 1. vuosineljännes Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2016, 1 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,0 prosenttia vuodessa. 2015, 4. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,0 prosenttia vuodessa. 2015, 4. vuosineljännes Asuminen 2016 Asuntojen vuokrat 2015, 4 vuosineljännes Vuokrat nousivat prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 neljännellä neljänneksellä prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa. 2015, 1. vuosineljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa. 2015, 1. vuosineljännes Asuminen 2015 Asuntojen vuokrat 2015, 1 vuosineljännes Vuokrat nousivat 3,3 prosenttia vuodessa Tilastokeskuksen mukaan vuokrien vuosinousu oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 3,3 prosenttia Vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,

Lisätiedot

Vuokrataloyhtiön kohteet

Vuokrataloyhtiön kohteet Vuokrataloyhtiön kohteet Kerrostalokohteet Valtaosa yhtiön asunnoista sijaitsee kerrostaloissa. Muutamissa keskustan kerrostaloissa on hissi. Kohteiden sisältyy lämmitys. Vesimaksu määräytyy kulutuksen

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen 1 Sisältö VVO yrityksenä Toimintaympäristö ja vuokraasuntomarkkina VVO katsauskaudella 2012 2 VVO yrityksenä 3 VVO yrityksenä VVO on maanlaajuinen, vuonna 1969 perustettu

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

Selvitys pääkaupunkiseudun vuokraasuntohakemusten. eri omistajayhteisöillä

Selvitys pääkaupunkiseudun vuokraasuntohakemusten. eri omistajayhteisöillä ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Pekka Pelvas Puh/tel +358 400 607 831 5/2009 Selvitys pääkaupunkiseudun vuokraasuntohakemusten päällekkäisyydestä eri omistajayhteisöillä

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

KVPS:n vuokra-asunnot. Kouvola Pasi Hakala

KVPS:n vuokra-asunnot. Kouvola Pasi Hakala KVPS:n vuokra-asunnot Kouvola 8.6.2016 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen kehittäjä ja

Lisätiedot

ASUNTOHAKULOMAKE Perhe/kimppa Hakija täyttää

ASUNTOHAKULOMAKE Perhe/kimppa Hakija täyttää Pohjalainen Valtuuskunta ASUNTOHAKULOMAKE Perhe/kimppa Hakija täyttää Osakunta johon kuulut (ympyröi) sekä toivomukset asunnosta (rastita): EPO PPO VN Vallila 47 m 2 Vallila 32,5m 2 Patola 42,5 m 2 Puistola

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 2/2007 Marja-Leena Ikonen 8.2.2007 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2006 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ARA

Lisätiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot 1/4 Hakemus saapunut. / 2015 Hakemuksen vastaanottanut HENKILÖTIEDOT Hakijan henkilötiedot Sukunimi ja entiset nimet Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Kotikunta alkaen Nykyinen osoite Postinumero

Lisätiedot

ISSN Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh Selvitys 2/2011. ARA-tuotanto 2010

ISSN Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh Selvitys 2/2011. ARA-tuotanto 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 4 996 67 Selvitys 2/211 ARA-tuotanto 21 2.3.211 Sisällys 1 ASUNTOMARKKINAT TOIPUIVAT NOPEASTI 3 2 YLI 12 UUTTA ARA-ASUNTOA RAKENTEILLE VUONNA 21 4

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ISSN 12371288 Lisätiedot: Virpi Tiitinen Puh. +358 40 517 3400 Selvityksiä 1/2009 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 4.3.2009 Vuokra-asuntotilanne

Lisätiedot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot

Asuntohakemus. Vuokra-asunnot Asuntohakemus Vuokra-asunnot Asuntohakemus Uusi hakemus Jatkohakemus Sisäinen vaihto Täyttömalli Kaikki tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia ja ne tulee täyttää. Emme voi käsitellä puutteellisesti

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 26.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.6.2014 klo 16.00 18.00 Pyhäniemi Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,

Lisätiedot

Valmistuneet asunnot v. 2012¹, lkm

Valmistuneet asunnot v. 2012¹, lkm 1 Luonnos ASUNTOREFORMIYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Vuonna 2012 valmistunut asuntotuotanto oli edellisen vuoden tapaan korkealla tasolla. Korkeaan määrään vaikutti vielä vuosina

Lisätiedot

15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS

15 % OMARAHOITUSOSUUDELLA TURVALLINEN JA PYSYVÄ KÄYTTÖOIKEUS ASUMISOIKEUSASUNNOT MITÄ ASUMISOIKEUS ON? Asumisoikeus on asuntojen hallintamuoto, joka ei ole omistamista eikä vuokraamista. Asukas maksaa osan asunnon hankintahinnasta (=asumisoikeusmaksu) sekä käyttövastiketta

Lisätiedot

Talous- ja suunnittelukeskus

Talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina

Lisätiedot

Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista?

Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista? Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista? Essi Eerola, Suomen Pankki* Tuukka Saarimaa, VATT * Tutkimuksessa esitetyt näkemykset eivät välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa. 1 Helsingin kaupunki on merkittävä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa S-Asunnot Oy Toimintaidea: Hyvin suunniteltuja, tehokkaita,

Lisätiedot

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012 Suvelan Onni kehittämishanke Anne Savolainen 24.9.2012 Kiinteistöt kartalla HOAS: Kirstin harju 1 & Kirsinh arju3 2 Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 3 Espoonkruunun kiinteistöjen tiedot Kirstinharju

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Tilastokatsaus 15:2014

Tilastokatsaus 15:2014 19.12.2014 Tietopalvelu B18:2014 n asuntokanta 31.12.2013 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 100 600 asuntoa. Niistä vajaa 62 prosenttia (62 175) oli kerrostaloissa,

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Asuntopula kasvun tulppana

Asuntopula kasvun tulppana Asuntopula kasvun tulppana Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 29.8.2013 Mäntsälä Suunnittelupäällikkö Kirsti Ruislehto Järvenpään kaupunki, Kaupunkikehitys Järvenpään kaupunki Ruislehto Kirsti 2 Järvenpään

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS

ASUNTOHALLINTOPALVELUIDEN OSTOSOPIMUS Kiinteistö Oy Lapinlahden KASKIHOVI Kiinteistö Oy Varpaisjärven KUUSIRINNE Asematie 4 73100 Lapinlahti Kauppatie 20 73200 Varpaisjärvi Puh 0400 571 785 Fax 017 272 0029 Puh 040 488 3721 Fax 017 272 1669

Lisätiedot

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA

5. ASUNTO-OLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 3 5. ASUNTOOLOT JA RAKENNUSTOIMINTA 5.. TONTTIEN VUOKRASOPIMUKSET 00803 Käyttötarkoitus 008 009 00 0 0 03 Asuntotontit lukumäärä lisäys ed.vuoteen pintaala, ha lisäys ed.vuoteen Liiketontit lukumäärä lisäys.ed.vuoteen

Lisätiedot

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00 Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 592720 3h,k,s, 91,5 m² Kov. 1971 Energialuokka E 2007 Mh. 93 586,17 Vh. 106 000,00 Tapionkatu 44. Tilava 2-tasohuoneisto noin kilometrin päässä koulukeskuksesta,

Lisätiedot

Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Säkylän kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 2015 2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Toimintaympäristö... 2 3. Vuokra-asuntokanta ja erityisryhmien asunnot... 4 4. Tavoitteet ja toimenpiteet...

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1/2004 Ari Laine 11.2.2004 ARA-tuotanto vuonna 2003 Ennakkoarvioiden mukaan vuonna 2003 aloitettiin yhteensä 30 600 uuden asunnon rakentaminen. Koko asuntotuotanto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 323. Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3961/10.03.00/2015 Kaupunginhallitus 304 5.10.2015 323 Valtuustokysymys senioritalon käytöstä Espoon keskuksessa (Kv-asia) (Pöydälle 5.10.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

AS OY YLIVIESKAN PAPPILANRANTA

AS OY YLIVIESKAN PAPPILANRANTA AILANRANTA As Oy Ylivieskan appilanranta rakennetaan kauniille jokiranta tontille Ylivieskan keskustan aluelle. Ihmisille, jotka haluavat asua tasokkaasti lähellä kaikkia ydinkeskustan palveluja. Terveystien

Lisätiedot

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. KAARELANTIE 6A, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, RIVITALO 2 5h+k+2 kph+s+wc, 131 m, 447 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Tässä asunnossa on

Lisätiedot

VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA

VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA ry LIIKKUVAN TUEN MALLI ASUMISEN TUKENA MALLI ON TARKOITETTU VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA RYn KAUTTA Y-SÄÄTIÖN ASUNTOKANTAAN ASUTETTAVILLE ASUNNOTTOMILLE IHMISILLE. KYSEESSÄ ON KEVYEN

Lisätiedot

Joensuun asuntokupla?

Joensuun asuntokupla? Joensuun asuntokupla? Author : paul Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna sanoi Yle Uutisissa 16.1.: "Asuntokupla voi olla totta Helsingin sinkuilla ja dinkuilla*." Lyhyesti hänen mielestään

Lisätiedot

/2006 Tauno Tuomivaara

/2006 Tauno Tuomivaara FHI:n aamiainen 10/8/2006 /2006 Tauno Tuomivaara Kommentit Susanne Jacobsonin puheenvuoroon: Elämäntapapohjaista senioriasumista VVO:n asumispalveluiden strateginen toimintamalli 1 VVO:N AVAINTIETOJA 2005

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja

VIHANNIN KUNTA 1 Kunnanhallitus 7.6.2010 8/2010. Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja 1 Maanantaina 7. päivänä kesäkuuta 2010, klo 18.30-19.40 Kunnanvirastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone Ohinmaa Ari, puheenjohtaja Sämpi Kirsti, varapuheenjohtaja Aunola Eija Niiranen Juha Nurkkala Sulo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves

Lisätiedot

VVO:n vuokra-asuntobarometri. Kesäkuu 2013

VVO:n vuokra-asuntobarometri. Kesäkuu 2013 VVO:n vuokra-asuntobarometri Kesäkuu 13 18.6.13 1 Miten arvioit vuokra-asuntotarjonnan muuttuvan seuraavan 12 kuukauden aikana? 7 6 4 % Markkina % 3 Omakustannus % Lisääntyy Lisääntyy jonkin verran Pysyy

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa

Lisätiedot

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2015 kokonaisvuokra 12,66 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran)

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2015 kokonaisvuokra 12,66 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran) Pertlk 9.12.2014 Liite 1/2014 PALVELUASUMISEN VUOKRAT 1.3.2015 ALKAEN RYHMÄKODIT: Pehtoori ryhmäkodin kokonaisneliöt 304 m2, josta Asukkaiden käytössä 287 m2 Henkilökunnan tiloja 12 m2 (vähennetty) Tilakeskuksen

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2013

Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 18 2013 Asuntojen vuokrat Helsingissä tammi maaliskuussa 2013 Keskivuokra 14,27 /m 2 /kk Keskivuokra vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa 16,42 /m 2 /kk Keskivuokra

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Vuokralaisilta Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry

Vuokralaisilta Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry Vuokralaisilta 31.10.2017 Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat ry on vuoden 1999 alussa perustettu valtakunnallinen vuokranantajien ja asunnonomistajien etujärjestö,

Lisätiedot

Hakunilan asuntotuotanto

Hakunilan asuntotuotanto Hakunilan asuntotuotanto Kormuniityn suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu 15.8.2017 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hakunilan suuralueen väestö 1.1.1971-1.1.2014 ja ennuste vuoteen 2024 35 000

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille

Investointiavustukset erityisryhmille ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 3/2011 Investointiavustukset erityisryhmille 24.2.2011 Erityisryhmien avustukset ARA myöntää avustuksia erityisryhmien asunto-olojen

Lisätiedot

Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015

Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015 euroa/m2 Irja Henriksson 22.3.2016 Asuntojen hinnat ja vuokrat vuonna 2015 Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi, sijainti sekä huoneistotyyppi. Yksiöiden neliöhinta

Lisätiedot

Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta

Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta Perhekoon kaupunki Kotien valtakunta Lapualta laakeaa vanhan asuntokannan kehittämistä Hallintojohtaja, ma. Toimistusjohtaja Toni Leppänen Puoli vuosituhatta historiaa Merkkipaalut Kirkkopitäjä v. 1581

Lisätiedot

Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen

Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Kunnanhallitus 169 16.06.2014 Perusturvalautakunta 76 27.10.2014 Kunnanhallitus 282 10.11.2014 Kunnanhallitus 28 01.02.2016 Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Tekn.

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen

Lainaehtojen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin

Lisätiedot

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014

Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista. Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014 Tietoa Aspa-säätiö tukiasunnoista Kiinteistötoiminta Marsa Björkman 2014 Tehtävät tukiasuntojen hankinta vuokraustoiminta kunnossapito ja ylläpito hallinnollinen isännöinti erillisprojektit Henkilöstö

Lisätiedot

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Tuluskatu Tuluskatu 3, 33580 Tampere

YH-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Tuluskatu Tuluskatu 3, 33580 Tampere Y-Asumisoikeus Länsi Oy Tampereen Tuluskatu Tuluskatu 3, 33580 Tampere Y-AUMIOIU LÄNI OY TAMPRN TULUATU Linnainmaalla asut palvelujen vieressä, mutta luonnon helmassa! Luhtilalo errostalo Linnainmaa on

Lisätiedot

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk AS. OY OULUN SONAATIN VUOKRA-ASUNTOJEN HAKEMINEN Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä omistaa As. oy Sonaatin asunnot. Sonaatin asukkaiksi valitaan kaiken ikäisiä henkilöitä. Kaikki hakijat ovat hakuvaiheessa

Lisätiedot

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET:

LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: 1. Viljavuuspalvelu Oy - kerrosala 4.200 ka-m2 - toteutunut vuonna 1992 2. K-Rauta, vaihe 1, Mikkeli - rakennuttaja Kesko Oyj - kerrosala 2.300 ka-m2 - toteutus vuonna 1997

Lisätiedot

ASUNNON OSTAJAN NÄKÖKULMA

ASUNNON OSTAJAN NÄKÖKULMA ASUNNON OSTAJAN NÄKÖKULMA HAAVEET TODELLISUUS Riittävän tilava asunto - Asunnon sijainti - lainakantokyky, epävarmuus työpaikasta päiväkodit, koulut, palvelut, liikenneyhteydet Muutto pienempään/ suurempaan

Lisätiedot

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila 1 SATO > asiakkailleen parhaiden asumisratkaisujen tarjoaja > sijoittajia kiinnostava yhtiö, joka antaa omistajilleen kilpailukykyisen tuoton ottaen huomioon

Lisätiedot

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta

Aluksi kysymme perustietoja vastaajasta. Varsinaiset vapaa-ajanasumiseen ja kunnan kehittämiseen liittyvät kysymykset löytyvät myöhemmistä osiosta Kysely Vaalan vapaa-ajanasukkaille Hyvä Vaalan vapaa-ajanasukas! Tervetuloa vastaamaan Vaalan kunnan vapaa-ajanasukkaille suunnattuun kyselyyn. Vaala haluaa saada vapaa-ajanasukkaansa viihtymään paikkakunnalla

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2006

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2006 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 7 7 Vapaarah. vuokra-as. keskivuokra, /m/kk 1,-1,9 1,5-11,9 1,-13, Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna Muutos edellisestä vuodesta: Kaikki asunnot 1, %, kaikki

Lisätiedot

ARA tuotanto vuonna 2007

ARA tuotanto vuonna 2007 ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvityksiä 1/2008 ARA tuotanto vuonna 2007 28.2.2008 ARA tuotanto vuonna 2007 Vuonna 2007 aloitettiin arvioiden mukaan koko

Lisätiedot

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 %

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 % KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Orivesi 562 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,4 prosenttia vuodessa. 2009, 3. neljännes

Asuntojen vuokrat. Vuokrat nousivat 3,4 prosenttia vuodessa. 2009, 3. neljännes Asuminen Asuntojen vuokrat, 3 neljännes t nousivat 3,4 prosenttia vuodessa Vuokrien vuosinousu oli vuoden kolmannella neljänneksellä 3,4 prosenttia Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat kohosivat

Lisätiedot