Kuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018"

Transkriptio

1

2 Kuka pelkää yksiöitä 2. lokakuuta 2018

3 Kojamon historia: VVO-yhtymästä Kojamoksi Nykyaikainen asuntoportfolio, jonka painopiste on siirtynyt Lumo-asuntoihin 2021 tavoite ~ 6 mrd. 4,04ṃ0brdn. 4,3 4 ṃ 3 rd bṅ 4, 74m.7rbdn. 44,9.9mbrnd. Nimi muutettiin Kojamoksi VVO perustettiin vuonna 1969 VVO muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1997 ja julkiseksi osakeyhtiöksi vuonna 2001 Yhtiön uusi strategia Lumo Lumo-brändi lanseerattiin Lumoverkkokauppa lanseerattiin Siirtyminen IFRS:ään Kojamo laski liikkeelle ensimmäisen listatun joukkovelkakirjalainansa Kojamo sai Moody s:lta Baa2 luottoluokituksen Lumo nimettiin arvostetuimmaksi brändiksi vuokramarkkinoilla Yhtiö listautui Helsingin pörssiin H VVO (GAV) VVO Lumo Lumo (GAV) Lähde: Yhtiö Huomio: Kojamo siirtyi IFRS-standardiin tilikaudella 2015 ja siirtymisen yhteydessä laadittiin vertailuluvut vuodelle Taloudelliset tiedot tilikausilta 2012 ja 2013 on laadittu FAS:in mukaisesti ja siten, näitä vuosia koskevat taloudelliset tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia IFRS-standardien mukaan laadittujen taloudellisten tietojen kanssa. Sijoituskiinteistöjen käypä arvo vuosien lopussa ja Sijoituskiinteistöt sisältävät asunnot, käynnissä olevat projektit, yhtiön omistamat tontit ja tietyt osakkeiden kautta omistetut omaisuuserät kuten parkkipaikat. 1

4 Kojamo on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö 1 Yleistä Maantieteellinen painopiste kasvukeskuksissa (Vuokra-asuntojen käyvän arvon mukaan mitattuna) Sijoituskiinteistöjen käypä arvo 4,9 mrd. Asuntojen keskimääräinen pinta-ala 55,5m 2 Asuntoja Asukkaita lähes Muut alueet 2% Rakennusten keskimääräinen ikä 31 vuotta Huoneistopinta-ala 2,0 miljoonaa m 2 Jyväskylän alue 4% Oulu 4% Kuopion alue 4% Kaksi brändiä Tampereen alue 12% Lahden alue 3% Turun alue 5% Helsinki seutu 66% Lähde: Yhtiö, luvut perustuvat tilanteeseen Huomio: Sijoituskiinteistöt sisältävät asunnot, käynnissä olevat projektit, yhtiön omistamat tontit ja tietyt osakkeiden kautta omistetut omaisuuserät kuten parkkipaikat. ¹ Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon mukaan mitattuna 2

5 Kaupungistuminen ohjaa asuntojen kysyntää Tulevaisuuden asuntotuotanto painottuu kasvukeskuksiin Asuntotuotanto Asuntotuotanto Suurimpien kaupunkien odotetaan kasvavan muuta Suomea nopeammin Väestöntiheys Suomessa (2016) per / km 2 Väestön kasvu 2017E-2027E 16% 30% 2% 38% 3% 4% 48% 7% ~45% väestöstä asuu seitsemässä suurimmassa kaupunkialueessa ~116k tai ~60% väestön kokonaiskasvusta sijoittuu pääkaupunkiseudulle Pääkaupunkiseutu 3 10,2% 10% 3% 3% 4% 6% 7% 9% 9% 11% Kojamo tänään 1,2 Kojamo vuonna 2021 Oulu Tampere 10,2% 10% 7,7% 08% 5% 5% 5% 6% 4% 5% 56% Oulu Kuopio Kuopio Jyväskylä 6,3% 06% 6,1% 06% 14% Helsingin osuuden odotetaan kasvavan Kojamon portfoliossa Tampere Jyväskylä Lahti Turku Lahti 5,6% 06% 3,8% 04% Helsinki Tampere Oulu Turku Jyväskylä Kuopio Lahti Muu Suomi Turku Helsinki Muu Suomi 0,2% 00% Lähde: Yhtiö, Tilastokeskus, KTI Kiinteistötieto Oy: The Finnish Property Market, 2017 ¹ Asuntojen lukumäärän mukaan; ² ; 3 Pääkaupunkiseutu sisältää Helsingin, Espoon and Vantaan. 3

6 Pienet vuokra-asunnot kasvattavat suosiotaan Kohtaako tarjonta kysynnän? Asuntojen huoneistojakauma Asuntojen kysyntä markkinoilla 1,3 markkinoilla 3 Kotitalouksien koon kehitys (% kaikista kotitalouksista ) 33% 21% 13% 50% 45% 40% 57% 30% 35% 30% 46% 25% 20% Kojamon asuntojen kysyntä 2,3 Kojamon asuntojen huoneistojakauma 2,3 '85 '87 '89 '91 '93 '95 '97 '99 '01 Yhden hengen Kahden hengen Vuokralla asuvien kotitalouksien osuus '03 '05 '07 '09 '11 '13 '15 Kolmen tai useamman hengen kotitalous 24% 14% 28% 20% Vuokralla asuvien kotitalouksien määrä kasvoi yhteensä 14,9% kasvukeskuksissa vuosina % 28% 22% 52% Yksiö Yksiö tai kaksio Kaksio Kaksio tai kolmio Kolmio tai suurempi Lähde: Tilastokeskus, Yhtiö, Realia ¹ Kysyntä arvioitu ostettujen asuntojen lukumäärän mukaan perustuen tilastokeskuksen dataan; 2 Jakauma asuntojen lukumäärän mukaan; 3 Vuoden 2017 dataan perustuen 4

7 Tulevaisuuden haaste: Miten tehdä parempaa halvemmalla? - Suomalainen DNA & ajattelu vaurastumisesta - Paljonko tänään maksaisi Big Mac, jos rakentamiseen liittyvällä ajattelulla ja toimintamalleilla olisi pyöritetty hampurilaisketjua 50 vuotta? Töölönkatu 11-15, Helsinki 5

8 Kiitos 6

Pörssin Avoimet Ovet

Pörssin Avoimet Ovet 27.8.2018 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Erik Hjelt, talousjohtaja Pörssin Avoimet Ovet 27.8.2018 Kojamo Oyj Kojamon historia: VVO-yhtymästä Kojamoksi Nykyaikainen asuntoportfolio, jonka painopiste on

Lisätiedot

Parempaa kaupunkiasumista rakentamassa

Parempaa kaupunkiasumista rakentamassa Varsinainen yhtiökokous 2019 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Parempaa kaupunkiasumista rakentamassa Kojamo Oyj Sisältö Toimintaympäristö Vuosi 2018 Näkymät VVOsta Kojamoksi 2021 tavoite ~ 6 mrd. 4,0 4.0bn

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 29.10.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 29.10.2015 2 Strategiset avainluvut 2018 Avainluku Tavoite Asuntovarallisuus 5,0 miljardia 45 000 asuntoa Vapaan segmentin

Lisätiedot

Kiinteistömarkkinanäkymät Jyväskylän seudulla

Kiinteistömarkkinanäkymät Jyväskylän seudulla Kiinteistömarkkinanäkymät Jyväskylän seudulla Laatu, uudistuminen ja suhdanteet kiinteistö- ja rakentamisalalla 14.2.2019 Mikko Soutamo Agenda Kiinteistösijoitusmarkkinoiden näkymiä Kiinteistökaupat Tuotot

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015 27.8.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 27.8.2015 2 Maanlaajuinen toiminta hyvillä sijainneilla Asuntojen jakauma Pääkaupunkiseutu 16 800 Muu Etelä-Suomi 8 500 Länsi-Suomi

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/212 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa pienten vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, etenkin pääkaupunkiseudulla kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen,

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2015 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 6.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 6.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat nousussa Diat 4-7 Vanhojen asuntojen* hinnat nousivat Tampereella vuonna 2012 1,9 prosenttia. Asuntojen hinnat

Lisätiedot

Vuokralaisilta Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry

Vuokralaisilta Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry Vuokralaisilta 31.10.2017 Ville Hopsu Neuvontalakimies Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat ry on vuoden 1999 alussa perustettu valtakunnallinen vuokranantajien ja asunnonomistajien etujärjestö,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015 19.5.2015 1 Sisältö VVO-konsernin strategia ja liiketoiminta Siirtyminen IFRS-standardeihin Osavuosikatsaus 1 3/2015 19.5.2015 2 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 19.5.2015

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 31.3.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys ASUNTOTUOTANTOA KASVUKESKUKSIIN JA SUJUVAA VUOKRAUSPALVELUA. Liikevaihto 1.1. 31.3.2014 miljoonaa euroa

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2014 Erkka Valkila. 30.1.2014 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2014 Erkka Valkila. 30.1.2014 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2013 5. Toimintaympäristö Liitteet 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Asuntomarkkinat

Lisätiedot

Maan hinnan laskennallinen osuus asunnon hinnasta vuosina 1995, 2005 ja Risto Peltola, Maanmittauslaitos

Maan hinnan laskennallinen osuus asunnon hinnasta vuosina 1995, 2005 ja Risto Peltola, Maanmittauslaitos Maan hinnan laskennallinen osuus asunnon hinnasta vuosina 1995, 2005 ja 2015 Risto Peltola, Maanmittauslaitos 28.11.2017 2 Miksi aihetta on tarpeen tutkia? Asuntojen hintojen nousu kasvavilla kaupunkiseuduilla

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Kojamo Oyj

Puolivuosikatsaus Kojamo Oyj Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 Kojamo Oyj Sisältö 1. Luomme parempaa kaupunkiasumista 2. Avainluvut katsauskaudelta 3. Toimintaympäristö 4. Liiketoiminta ja strategian eteneminen 5. Tulevaisuuden näkymät

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2014 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti keskittymällä

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013. Kari Inkinen toimitusjohtaja

Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013. Kari Inkinen toimitusjohtaja Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013 Kari Inkinen toimitusjohtaja Sponda lyhyesti 2 Spondan strategia Spondan strategisena tavoitteena on hakea kasvua ja kannattavuutta asiakaslähtöisellä toimintatavalla,

Lisätiedot

Keski-Suomen suhdannekuva: Kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden näkymiä

Keski-Suomen suhdannekuva: Kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden näkymiä Keski-Suomen suhdannekuva: Kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden näkymiä Rakennusteollisuus RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Mikko Soutamo Agenda Kiinteistösijoitusmarkkinoiden näkymiä

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2018

Tilinpäätöstiedote 2018 14.2.2019 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Erik Hjelt, talousjohtaja Tilinpäätöstiedote 2018 Kojamo Oyj Sisältö Vuosi 2018 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät, taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka

Lisätiedot

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia

Lisätiedot

Jyväskylän seudun kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden näkymiä

Jyväskylän seudun kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden näkymiä Jyväskylän seudun kiinteistösijoitus- ja vuokramarkkinoiden näkymiä Kiinteistö- ja rakentamisnäkymät 2018 12.2.2018 Mikko Soutamo Agenda Kiinteistösijoitusmarkkinoiden näkymiä Kiinteistökaupat Tuottovaatimukset

Lisätiedot

Turun rooli ja asema Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla

Turun rooli ja asema Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla Turun rooli ja asema Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla Lounais-Suomen Rakennuspäivä 10.2.2017 Hanna Kaleva Esityksen sisältö Kiinteistömarkkinat kasvussa: Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoiden rakenne

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-9/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö monipuoliset

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely. Syksy Asuntotuotantokysely Syksy 15.10. 1. Yleiskuva positiivinen Arviot vapaarahoitteisen omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen tämänvuotisista aloituksista ovat laskeneet hieman viime kyselyistä. Aloitusten

Lisätiedot

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimuksen tarkoitus Asumismenot 2018 Tutkimuksen tarkoitus Ennuste 2018-2020 lähtökohdat Tulojen kehitys 2018-2020 Laskelmien oletukset Asumisen kulutusmenot 1975-2017 Asumismenojen ennustettu kehitys 2018 Asumismenojen kehitys

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Sijoita tuhansiin asuntoihin.

Sijoita tuhansiin asuntoihin. Sijoita tuhansiin asuntoihin. Kojamon yleisöanti 4. 12.6.2018 www.kojamo.fi/listautuminen MARKKINOINTIESITE. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä listalleottoesite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1/2004 Ari Laine 11.2.2004 ARA-tuotanto vuonna 2003 Ennakkoarvioiden mukaan vuonna 2003 aloitettiin yhteensä 30 600 uuden asunnon rakentaminen. Koko asuntotuotanto

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-6/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Toimintaympäristö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/ SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-9/2011 25.10.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-9/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-9/2011

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Puhujat tänään. Jani Nieminen Toimitusjohtaja. Erik Hjelt Talousjohtaja

Puhujat tänään. Jani Nieminen Toimitusjohtaja. Erik Hjelt Talousjohtaja 4. kesäkuuta 2018 0 Puhujat tänään Jani Nieminen Toimitusjohtaja Erik Hjelt Talousjohtaja 1 Tilaisuuden ohjelma 1. Tervetuloa 2. Kojamon esittely 3. Tärkeää tietoa osakeannista ja -myynnistä 4. Aikaa kysymyksille

Lisätiedot

RAKLI KTI Toimitilabarometri

RAKLI KTI Toimitilabarometri RAKLI KTI Toimitilabarometri Syksy 2012 KTI Kiinteistötieto Oy Bruttovuokratasot KTI Kiinteistötieto Oy kevät 1995 syksy 1995 kevät 1996 kevät 1997 syksy 1997 kevät 1998 syksy1998 kevät 1999 syksy 1999

Lisätiedot

TECHNOPOLIS- KONSERNI 1-9/2012

TECHNOPOLIS- KONSERNI 1-9/2012 TECHNOPOLIS- KONSERNI 1-9/2012 Technopolis-konserni Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin.

Lisätiedot

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 16.6.2014 Leena Salminen

Toimintaympäristö. Asuntojen hinnat ja vuokrat. 16.6.2014 Leena Salminen Toimintaympäristö Asuntojen hinnat ja vuokrat Asuntojen hinnat laskeneet Asuntojen hinnat Vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttaman asuntojen hintojen notkahduksen jälkeen ne ovat suhteellisen nopeasti palanneet

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018 Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Lähestymistapa Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2013. Asuntosijoittamisen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät:

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Toimintaympäristö Toimintaympäristö

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012 1 SATO OYJ Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa vuokra-asuntojen kysyntä jatkunut hyvänä kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen, väestön ikääntyminen ja työperäinen maahanmuutto tukevat

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 4/2005 Ari Laine 28.2.2005 Aratuotanto vuonna 2004 Vuonna 2004 aloitettiin arvioiden mukaan koko asuntotuotannossa yhteensä 31 000-32 000 uuden asunnon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Kojamo Oyj

Osavuosikatsaus Kojamo Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2017 Kojamo Oyj Sisältö 1. Toteutamme strategian mukaista kasvua ja uudistamme rohkeasti asumista 2. Avainluvut katsauskaudelta 3. Toimintaympäristö 4. Liiketoiminta ja strategian

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen Asumisen Think-tank 9.9.2015 Tarmo Pipatti Suomi rakennemuutoksen kourissa Rakennusteollisuus RT ry 8.9.2015 2 Kuluttajien luottamus heikentynyt kesän

Lisätiedot

Mistä asunnot maahanmuuttajille?

Mistä asunnot maahanmuuttajille? Mistä asunnot maahanmuuttajille? 19.11.2015 HELENA SÄTERI Ylijohtaja Ympäristöministeriö Turvapaikanhakijat Euroopan maissa 2003 2014 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Itävalta

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen

Rakentamisen suhdannenäkymät LVI-koulutus seminaari Sami Pakarinen Rakentamisen suhdannenäkymät 2018 LVI-koulutus 2018 -seminaari 28.9.2017 Sami Pakarinen Suomen talous hyvässä kasvussa, investoinnit ja vienti vetävät Rakennusteollisuus RT 28.9.2017 2 Rakennustuotannon

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2015

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2015 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/20 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-6/20 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti keskittymällä

Lisätiedot

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN

ARA-tuotanto Selvitys 3/2010. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ISSN ISSN 1237-1288 Lisätiedot/More information: Ari Laine Puh./tel +358 40 519 2054 Selvitys 3/2010 ARA-tuotanto 2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 14.3.2010 ARA-tuotanto kääntyi kasvuun Asuntorakentaminen

Lisätiedot

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja VVO-yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2019

Asuntotuotantokysely 1/2019 Asuntotuotantokysely 1/219 Jouni Vihmo Maaliskuu 219 1 (2) 2 (2) Taulukko 1. Aloitetut vapaarahoitteiset as.oy.-asuntojen aloitukset perustajaurakointina 218 Oma perustajaurakointi (RSkohteet) Vapaarahoitteiset

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely

Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Rakennusteollisuus RT Asuntotuotantokysely Kesä 2019 1. Yleiskuva Arviot vapaarahoitteisen asuntotuotannon tämänvuotisista aloituksista ovat nousseet viime kyselyistä. Syynä tähän on sijoittajakysynnän

Lisätiedot

MONISTEITA 2 / 2010. Asuntojen hinnat ja vuokrat Tampereella vuosina 2004 2009

MONISTEITA 2 / 2010. Asuntojen hinnat ja vuokrat Tampereella vuosina 2004 2009 MONISTEITA 2 / 2010 Asuntojen hinnat ja vuokrat Tampereella vuosina 2004 2009 TAMPEREEN KAUPUNKI ASUNTOTOIMI 17.8.2010 1. JOHDANTO...2 2. TAMPEREEN ASUNTOKANTA JA MARKKINATILANNE...3 3. ASUNTOJEN HINTATILASTO

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2019

Osavuosikatsaus 1 3/2019 9.5.2019 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Erik Hjelt, talousjohtaja Osavuosikatsaus 1 3/2019 Kojamo Oyj Sisältö Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät, taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 1 6/2019

Puolivuosikatsaus 1 6/2019 23.8.2019 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Erik Hjelt, talousjohtaja Puolivuosikatsaus 1 6/2019 Kojamo Oyj Sisältö Tammi kesäkuu 2019 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät, taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot 2018-2022 20.6.2018 Lähestymistapa Laskelmat on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille kerrostaloasunnoille. Asuntosijoittamisen

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2004

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2004 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 25 Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2 Muutos edellisestä vuodesta: Kaikki asunnot 1,9 %, kaikki vapaarahoitteiset vuokra-asunnot 1, % ja vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 8.11.2016 OPn Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat ja vuokrat 3. Asuntolainojen korot ja lainakannan kehitys 4. Asuntotuotanto

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2018

Asuntotuotantokysely 2/2018 Asuntotuotantokysely 2/ Sami Pakarinen Kesäkuu Kesäkuun asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti vuodessa. Kyselyn

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2017

Asuntotuotantokysely 1/2017 Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 3/2006 2.2.2006 Aratuotanto vuonna Vuonna aloitettiin arvioiden mukaan koko asuntotuotannossa yhteensä 33 000-34 000 uuden asunnon rakentaminen.

Lisätiedot

Tilinpäätös VVO-yhtymä Oyj:n tilinpäätös

Tilinpäätös VVO-yhtymä Oyj:n tilinpäätös Tilinpäätös 1.1. 31.12.2016 3.3.2017 1 Sisältö Historian suurimmat investoinnit Avainasiat katsauskaudelta Toimintaympäristö Liiketoiminta ja strategian eteneminen Tulevaisuuden näkymät 3.3.2017 2 Historian

Lisätiedot

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ISSN 12371288 Lisätiedot: Virpi Tiitinen Puh. +358 40 517 3400 Selvityksiä 1/2009 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 4.3.2009 Vuokra-asuntotilanne

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Valtion riski vs. asukkaan koti

Valtion riski vs. asukkaan koti Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.9.2017 Aija Tasa Johtaja, Asunnot toimiala RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen

Lisätiedot

Ylläpitokustannusten kehitys - toimistokiinteistöt vuosi 2014

Ylläpitokustannusten kehitys - toimistokiinteistöt vuosi 2014 Ylläpitokustannusten kehitys - toimistokiinteistöt vuosi 2014 KTI Kiinteistötieto Oy TOIMISTOKIINTEISTÖT Taustaa Aineistoina on käytetty KTI:n tietokantoja Ylläpitokustannusvertailu Toimitilavuokravertailu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Kojamo Oyj

Osavuosikatsaus Kojamo Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017 Kojamo Oyj Sisältö 1. Emoyhtiön nimi uudistui 2. Avainasiat katsauskaudelta 3. Toimintaympäristö 4. Liiketoiminta ja strategian eteneminen 5. Tulevaisuuden näkymät Kojamo

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 9/2003 Marja-Leena Ikonen 25.9.2003 Tyhjät arava- ja korkotukivuokra-asunnot kasvukeskusten suurissa kaupungeissa syksyllä 2003 Valtion asuntorahasto

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen segregaatio

Kaupunkiseutujen segregaatio Kaupunkiseutujen segregaatio JULMA-hankkeen tuloksia 3.12.2015 Jukka Hirvonen, Aalto-yliopisto 1 Esityksen sisältö 1 Segregaatio ja sen mittaaminen 2 Vieraskielinen väestö ja sen kasvu 3 Vieraskieliset

Lisätiedot

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 5/2012 Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne 2010 2012 27.11.2012 Sisällys 1 VUOKRA- JA OMISTUSASUMISEN VÄLIMUOTO... 3 1.1

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017

Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 2017 Irja Henriksson 7..8 Rakennus- ja asuntotuotanto vuonna 7 Vuonna 7 Lahteen valmistui 3 rakennusta ja 78 asuntoa. Edellisvuoteen verrattuna rakennustuotanto laski kolme prosenttia ja asuntotuotanto puolisen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012

Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012 Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat 14.3.2012 T A M P E R E E N K A U P U N K I Toimintaympäristö: Asuntojen hinnat ja vuokrat Tampere 14.3.2012 Jesse Marola www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Mikä asumisessa maksaa?

Mikä asumisessa maksaa? Mikä asumisessa maksaa? Taloyhtiö 2017 tapahtuma Helsinki, 26.4.2017 Jukka Kero Pääekonomisti, Suomen Kiinteistöliitto Esityksen sisältö 1) Asumismenojen taso ja kehitys 2) Hoitokulujen taso ja kehitys

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Katsaus rakentamisesta ja asuntomarkkinoista. Juhana Brotherus Pääekonomisti

Katsaus rakentamisesta ja asuntomarkkinoista. Juhana Brotherus Pääekonomisti Katsaus rakentamisesta ja asuntomarkkinoista Juhana Brotherus Pääekonomisti Pikkulinnut laulavat Kaupungistuminen kuoli kauan eläköön suurkaupungistuminen Alueellinen väestöennuste kertoo karua kieltä:

Lisätiedot

Sami Pakarinen Lokakuu (7)

Sami Pakarinen Lokakuu (7) Sami Pakarinen Lokakuu 2017 1 (7) 2 (7) Lokakuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset Asuntotuotantokyselyn tulokset: Asuntotuotannossa uusi ennätys, etenkin pääkaupunkiseutu kärsii tonttipulasta RT:n asuntotuotantokysely

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 1 6/2018

Puolivuosikatsaus 1 6/2018 24.8.2018 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Erik Hjelt, talousjohtaja Puolivuosikatsaus 1 6/2018 Kojamo Oyj Sisältö Tammi kesäkuu 2018 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät, taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 ESITYSMATERIAALI

OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 ESITYSMATERIAALI Hyvinvoivia ihmisiä kukoistavissa kaupungeissa. Sharam Rahi, toimitusjohtaja OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 ESITYSMATERIAALI 25.10.2019 25.10.2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 - ESITYSMATERIAALI 1 SISÄLTÖ SATO lyhyesti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2016 Osavuosikatsaus 30.6.2016 VVO-yhtymä Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2016 30.6.2016 1 Sisältö Avainasiat katsauskaudelta Toimintaympäristö Liiketoiminta ja strategian eteneminen

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2006

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2006 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 7 7 Vapaarah. vuokra-as. keskivuokra, /m/kk 1,-1,9 1,5-11,9 1,-13, Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna Muutos edellisestä vuodesta: Kaikki asunnot 1, %, kaikki

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013 Tilastoja 2013:25 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh.09-310 36411 etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 1.2.2011 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 1.2.2011 1

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 1.2.2011 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 1.2.2011 1 SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 1.2.211 Erkka Valkila Tilinpäätösinfo 1.2.211 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATOn vuosi 21 4. Näkymät vuodelle 211 Tilinpäätösinfo 1.2.211 2 Toimintaympäristö

Lisätiedot

Venäjä jälleen mahdollisuus Jouko Pöyhönen, SRV Yhtiöt Oyj

Venäjä jälleen mahdollisuus Jouko Pöyhönen, SRV Yhtiöt Oyj Venäjä jälleen mahdollisuus 10.11.2017 Jouko Pöyhönen, SRV Yhtiöt Oyj 1 SRV LYHYESTI SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana

Lisätiedot

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto

RT:n kuntatilaisuus kaupunginjohtaja Timo Koivisto RT:n kuntatilaisuus 18.1.2017 kaupunginjohtaja Timo Koivisto Väestönmuutosten ennakkotiedot marraskuu 2016 Jyväskylän ennakkoväkiluku 30.11.2016 138 760 Muutos 11 kk + 1 392 Lähde: Tilastokeskus 17.11.2016

Lisätiedot

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Asumismenot 2012 Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Tutkimuskysymys Mitä asuminen maksaa eri kotitalouksille, eri asumismuodoissa ja eri kaupungeissa nyt ja viiden vuoden päästä? Yhteenveto Keskimääräinen asumismenojen

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019 Julkaisuvapaa Tekijä: ekonomisti Veera Holappa Lähestymistapa Tutkimus on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot