Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja?

Transkriptio

1 Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja? Yleistä Varsinaisesti kaksiportaisuudella ei ole opettajankoulutukselle juurikaan annettavaa. Rakenneuudistuksen ohessa on kuitenkin mahdollista muokata koulutusta toimivammaksi ja ajanmukaisemmaksi. Opiskelijat kaipaavat tutkintorakenneuudistuksessa ennen kaikkea ennakkoluulottomia ja rohkeita ratkaisuja, kun kerran uudistamaan on lähdetty. Tietenkään hyvää ja toimivaa ei kannata heittää hukkaan, mutta ei ole myöskään mitään järkeä ainoastaan muokata vanhaa. Uusia tutkintoja suunnitellessa yliopistojen on hyvä lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä. Erityisen tärkeänä opiskelijat näkevät opetussuunnitelmien sisällöllisen tarkastamisen ja perusteellisen ydinainesanalyysin tekemisen. Opettajankoulutukseen kuuluu monta tärkeää osa-aluetta, kuten VOKKEssakin olemme huomanneet, ja tutkinnon laajuus on kuitenkin mahdutettava tavoiteaikaan. Tärkeimmän ytimen löytäminen on oleellista. Tutkintojen opintojaksojen kuormittavuuden arviointi on myös merkittävä osa uudistusta. Tutkintojen ja opintojaksojen mitoitus on saatava työmäärää vastaavaksi kaikissa koulutusohjelmissa. Laadukas opettajankoulutus on korkeatasoista ja perusteiltaan yhdenmukaista koulutuspaikasta riippumatta. Opettajankoulutuksen ei tarvitse olla kaikkialla samanlaista, mutta tiettyjen kelpoisuusehdoissakin mainittujen opintokokonaisuuksien kuten opettajan pedagogiset opinnot ja peruskoulussa opetettavien aineiden monialaiset opinnot on vastattava toisiaan. Ei saa tulla sellaista tilannetta, että esimerkiksi luokanopettajien perusosaamisessa on eroja riippuen siitä, mistä kaupungista he ovat valmistuneet. Tietyt kriteerit opettajankoulutuksen tulee aina täyttää.

2 Muutenkin opettajankoulutuksessa on pyrittävä valtakunnalliseen yhtenäisyyteen vertailtavuuden ja liikkuvuuden turvaamiseksi. Tämän takia toivottavaa on, että yliopistot autonomiastaan huolimatta ottavat riittävästi huomioon VOKKEn suositukset. VOK- KEssa on mukana edustajia kaikista yliopistoista ja kaikilta koulutusaloilta. Yhteinen suunnittelu on turhaa työtä, jos yhdessä sovituista linjauksista ei pidetä kiinni. Bolognan prosessin tavoitteista yhtenäisyyden lisäksi korostaisin joustavuutta. Opiskelijalla tulee olla mahdollisuus suorittaa tutkinto joustavasti ja yhdistäen siihen itselleen mielekkäitä opintokokonaisuuksia. Työmarkkinoiden tarpeita ajatellen tärkeää olisi, että esimerkiksi aineenopettajaksi opiskelevat voisivat tehdä monialaisia opintoja ja vastaavasti luokanopettajaopiskelijat saisivat helposti aineenopettajan kelpoisuuden antavia sivuaineita. Joustavuuteen ja yhtenäisyyteen liittyen opettajankoulutukseen soveltuvat aiemmat opinnot on saatava hyväksi luettua täysimääräisinä. Korvaavuuskäytäntöjen tulee olla samankaltaiset kaikissa yliopistoissa. Tällä hetkellähän korvaavuustilanne on aika kamala. Saman koulutuksen käyneet opiskelijat saavat tai eivät saa korvaavuuksia lähinnä mielivaltaisin perustein, kun mitään yhteisiä linjoja ei ilmeisesti ole olemassakaan, ainakaan yliopistojen välillä. Sisällöstä ja koulutuksen järjestämisestä VOKKEssa mukana ollessa olen kuullut paljon hyviä ajatuksia ja kauniita sanoja sekä yllätyksekseni huomannut myös, että opettajankoulutusta uudistettaessa linjat ovat aika yhtenäiset. Opettajankouluttajat ja muut mukana olevat tahot, mukaan lukien opiskelija, pitävät tärkeinä samoja asioita. Samat teemat korostuvat jatkuvasti: erilaiset oppijat, monikulttuurisuus, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kodin ja koulun yhteistyö ja kaikki muu yhteistyö, mediakasvatus ja tieto- ja viestintätekniikka, tässä vain muutamia mainitakseni. Kaikki me tiedämme, mitä opettajuus on ja mitä kaikkea opettajankoulutukseen pitäisi kuulua. Tutkintorakenneuudistuksen yhteydessä nämä kaikki tärkeät ja osin koulutuk-

3 sesta puuttuvat osa-alueet pitäisi vaan saada osaksi tutkintoja, mikä voikin sitten olla helpommin sanottu kuin tehty. Opettajankoulutuksen tulee kouluttaa monipuoliseen ja laaja-alaiseen opettajuuteen. Yhtenäisen peruskoulun myötä yhteinen opettajuus korostuu entisestään. Tulevien opettajien on saatava opiskeluaikanaan riittävän yhtenäinen kokemustausta, jotta eri alojen opettajien yhteistyö päiväkodista koulutuspolun loppuun saakka onnistuu. Tätä tukevat yhteiset kurssit. Käytännössä ainoa kaikille opettajankoulutusaloille yhteinen opintokokonaisuus ovat opettajan pedagogiset opinnot. Näin ollen kaikkien tärkeimpien osa-alueiden on lö ydyttävä opettajan pedagogisista opinnoista kokonaisuudessaan. Pedagogiset opinnot vois i- vat myös olla kaikille opettajaksi opiskeleville yhteiset. Pedagogisiin opintoihin liittyen, aineenopettajakoulutuksessa suoravalinta on ehdottomasti nostettava ensisijaiseksi tavaksi valita opiskelijoita. Lisäksi, oli sitten suoravalintaa tai ei, pedagogisten opintojen hajauttaminen on useammalle vuodelle on tärkeää. Vuodessa opettajaksi kasvu on älytön tavoite. Yhteisten kurssien lisäksi opettajankouluttajien yhteistyö olisi tärkeää. Ensinnäkin sillä saataisiin vähennettyä kurssien päällekkäisyyksiä. Nyt päällekkäisyydet ovat rasitteina koulutuksessa, johon muutenkin on vaikea saada kaikkea tärkeää asiaa mahtumaan. Lisäksi kouluttajien yhteistyöllä saataisiin asiantuntemus paremmin käyttöön, kun kukin oikeasti opettaisi sitä missä on hyvä. Toivottavaa olisi myös, että meitä opetettaisiin niin kuin meidän tulevaisuudessa tulee opettaa. Sama koskee palautteen antoa. Valitettavan usein opettajankoulutuksessa tuntuu olevan vallalla käytäntö: Älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä käsken. Pedagogisten opintojen lisäksi toinen opettajankoulutuksen kivijalka on harjoittelu. Opettajuuden kehittymisessä opetusharjoittelu on ratkaisevassa asemassa. Opetusharjoittelussa opiskelija soveltaa teoreettista osaamistaan käytäntöön. Harjoittelun aikana saatu kokemus on korvaamatonta. Harjoittelua on oltava paljon, sen tulee antaa kattava kuva opettajan työstä ja se täytyy kiinteästi liittää teoriaan. Opiskelijoiden tulee päästä harjoittelemaan sekä normaalikoulussa että niin sanotussa kenttäkoulussa. Molemman

4 tyyppisille harjoittelupaikoilla on omat etunsa, joita voidaan hyödyntää opettajankoulutukseen kuuluvassa harjoittelussa. Teoria ja käytäntö Opettaja-lehden numerossa 33 käsitellään opettajaksi opiskelevista tehtyä tutkimusta otsikolla Opettajaksi opiskelevat kaipaavat eväitä työhön. Artikkeli perustuu Pirjo Peuran ja Hannele Frimanin tutkimukseen, jonka mukaan opettajaksi opiskelevat arvioivat tarvitsevansa uutta tietoa työssään säännöllisesti. Eniten opiskelijat näyttäisivät tarvitsevan tietoa opettajan työn käytännöstä. Kysely on toteutettu keväällä 2004 ja siihen vastasi 849 opiskelijaa Tampereelta, Jyväskylästä, Helsingistä, Oulusta, Turusta, Savonlinnasta, Joensuusta ja Raumalta. Vastaajien keski-ikä oli 26 vuotta. Kysely toteutettiin valmistuville suunnatuissa infotilaisuuksissa, joten vastaajat ovat piakkoin siirtymässä työelämään. Valmistuvassa olevista opettajista siis tuntuu, että heillä ei ole riittäviä valmiuksia käytännön työhön oppilaiden kanssa. Ei ole mitenkään uutta, että opiskelijat kokevat ongelmaksi koulutuksen liiallisen teoreettisuuden. Käytännön kaipuu ei kerro siitä, että opiskelijat eivät arvostaisi akateemista tutkintoaan tai näkisi tieteellisen tutkimuksen merkitystä. Opettajien tekemä tutkimus- ja arviointityö ovat tärkeä osa koulutuksen kehittämistä ja opiskeluaikana omaksuttu tutkiva asenne antaa valmiudet oman työn tieteelliselle tarkastelulle ja kehittämiselle. Tämä on tärkeää. Pikemminkin kyselyn tulokset kertovat siitä, että opettajaksi opiskelevat eivät koe koulutuksen vastaavan työelämän tarpeita. Erittäin usein kuultu vastaus riittämättömien valmiuksien ja osaamattomuuden suremiseen on, että ettehän te nyt voi kuvitella oppivanne opettajan työtä koulutuksessa. Työssä sen sitten vasta oppii. Toivottavasti valmistuvalle lääkärille ei sanota samalla tavalla, kun hän epäilee osaamistaan: Harjoittelet sitten työssäsi, siinä sitä oppii. Virheiden kautta.

5 Miten nuori opettaja, joka tuntee olevansa epävarmalla pohjalla ja jonka päällimmäinen tunne on kauhu, voi olla hyvä työssään? Opettajuuteen kasvu on pitkäkestoinen prosessi, jonka perusta rakennetaan opettajankoulutuksessa. Tämän perustan on oltava kestävä ja annettava varmuutta. Eihän mitään ammattia voi osata suoraan, kun menee töihin, mutta ei myöskään voi olla oikein, että valmistuvasta opettajasta tuntuu, että hänellä ei ole käytännön työhön vaadittavia valmiuksia. Te tiedätte mitä opettajuus on. Pelko siihen ei kuulu. Jollakin tavalla opettajankoulutus on saatava lähemmäs käytäntöä. Koulutuksen on kerta kaikkiaan annettava valmiudet opettajan työn todellisuuden kohtaamiseen. Tutkiminen on tärkeää ja menetelmäopintoja tulee olla riittävästi, mutta ei liioitellusti. Gradun laajuutta sen sijaan ei ole mitään syytä supistaa, vaan opintopistemäärän on siinä, niin kuin kaikessa muussakin, vastattava työn määrää. Tutkinnon on kuitenkin tarkoitus valmistaa opettajaksi. Käsittääkseni perustutkintojen tulee sitä paitsi antaa jatko-opintokelpoisuus, ei suinkaan valmentaa tutkijaksi. Valmis opettaja kasvatustieteen maisterin sen sijaan on oltava. Laadukas opettajankoulutus on prosessi, jossa tieteellisyys ja kokemus kohtaavat mahdollistaen asiantuntijuuden kehittymisen. Opettajankoulutuksessa tulee saavuttaa opettajan professio. Laadukas koulutus antaa valmiudet sekä oman työn tieteelliseen tarkasteluun ja kehittämiseen että käytännön työn haasteiden kohtaamiseen. Teorian ja käytännön kohtaamiseen on siis kiinnitettävä enemmän huomiota. Opettajankoulutuksesta kuitenkin valmistutaan tiettyyn ammattiin, joten teorian jatkuvan yhdistämisen käytännön harjoitteluun ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma. VOKKEssa Aivan samoin kuin opettajankoulutus, myös keskustelu ja suunnittelutyö VOKKEssa ja muuallakin on pidettävä lähellä käytäntöä. Arvokeskustelut ja periaatteiden selkeyttäminen ovat tietenkin tärkeitä, mutta niihin kiinni jääminen ei hyödytä ketään. Liiallinen

6 teoreettisuus ja korkealentoisuus eivät sovi opettajankoulutukseen eivätkä myöskään tutkintorakenteen ja opetussuunnitelmien uudistamiseen. On tärkeää pitää koko ajan mielessä suunnitelmien toteuttamisen realistisuus. Lisäksi tutkintorakenneuudistuksen viime metreillä on pidettävä silmät ja korvat auki ja seurattava muita koulutuspoliittisia uudistuksia. Tutkintorakenneuudistusta ei voida kokonaan erottaa muista meneillään olevista uudistuksista, kuten erittäin valitettavasta opintoaikojen rajaamisesta. Yhteisvaikutukset voivat olla arvaamattomia. On esimerkiksi huolehdittava, että opiskelija voi edelleen määritellyn tavoiteajan puitteissa opiskella kaksoiskelpoisuuden antavan tutkinnon tai kuntien virkarakenteissa vaadittavat useat opetettavat aineet, kuten matematiikka, fysiikka ja kemia. Myöskin opettajankoulutuksen opiskelijavalintaa ollaan kehittämässä. Kaikki nämä uudistukset ovat jossain määrin osa samaa kokonaisuutta, jonka tavoitteena on lyhentää opiskeluaikoja. Opettajankoulutuksessa opintoaikojen venyminen ei ole ongelma, vaan koulutus on tehokasta. Sellainen pieni vihje opettajaksi opiskelevilta koulutuksen järjestäjille olisi, että kesälläkin olisi kiva opiskella. Opettajaksi opiskelevat eivät yleensä saa kesätöitä omalta alaltaan, joten päätoiminen opiskelu olisi monelle mieleinen ja mielekäs ratkaisu. Ja päätoiminen opiskelu ja oppiminen ei todellakaan tarkoita kolmea kirjatenttiä kesässä. Mitään syytä ei muuten ole muuttaa koulutusta enempää putkimaiseksi, sillä jo nyt opiskelijat kokevat välillä todellisen opettajaksi kasvun kiireessä vaikeaksi, ellei lähes mahdottomaksi. Laadukkaassa opettajankoulutuksessa tulee olla aikaa ajatella ja kasvaa.