1. Tutkintojen uudistuksen ensimmäinen vaihe takana päin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Tutkintojen uudistuksen ensimmäinen vaihe takana päin"

Transkriptio

1 Opetusneuvos Armi Mikkola Opetusministeriö/ yliopistoyksikkö VOKKE-projektin seminaari Helsinki, Tutkintojen uudistuksen ensimmäinen vaihe takana päin Tutkintojen uudistustyö käynnistyi kasvatusalalla ja opettajankoulutuksessa ensimmäisten joukossa, kun vertaillaan yliopistojen eri koulutusalojen tilannetta. Varhainen liikkeellelähtö tutkintojen uudistamisessa on ollut opettajankoulutuksen kannalta sekä tarpeellinen että luonnollinen ratkaisu. Se on tarpeellinen ratkaisu opettajankoulutuksen laajuuden ja moniulotteisuuden vuoksi ja luonnollinen ratkaisu siksi, että opettajankoulutuksella oli muihin koulutusaloihin verrattuna etumatkaa jo aiemmin tehdyn työn ansiosta. Tutkintojen uudistustyö on kasvatusalalla ja opettajankoulutuksessa rakennettu niin, että se kattaa kaiken yliopistoissa annettavan opettajankoulutuksen. Tämä on edellyttänyt melko mittavaa - ehkä raskastakin - organisaatiota. Se on kuitenkin samalla taannut sen, että kaikki opettajankoulutukseen vaikuttavat tahot voivat kohdata yhteisellä foorumilla. Yhteisen foorumin luominen kaikelle opettajankoulutukselle on ollut hyvä ja tärkeä ratkaisu. Onhan opettajankoulutusta monasti kritisoitu paljon siitä, että yhteistyö eri tiedekuntien, ainelaitosten, opettajankoulutuslaitosten ja harjoittelukoulujen kesken on kovin vähäistä. Opettajuuden yhteinen tarkastelu ja opettajankoulutuksen yhteinen kehittämistyö varmistavat sen, että opetustyön eri ulottuvuuksien ja tulevaisuuden linjauksien käsittelyssä on monipuolinen asiantuntemus käytössä. Toivon, että tämä työskentelytapa on välittynyt myös yliopistojen sisälle ja tukenut opettajankoulutuksen asiantuntemuksen yhteistä jakamista. Tutkintorakenneprojekti on tarjonnut yliopistoissa, tiedekunnissa ja laitoksilla tehtävän työn tueksi runsaasti koulutusta ja tiedotusta. Projektin työssä on tultu jo siihen vaiheeseen, että keskeiset rakenteelliset kysymykset on

2 2 pääosin saatu käsiteltyä. Ajoitus on ollut onnistunut, koska rakennesuositukset ja uusi tutkintoasetus ovat näin valmistuneet suurin piirtein samanaikaisesti. Nyt tutkintojen uudistus on siirtynyt - niin kuin sen on välttämätöntäkin siirtyä - toiseen vaiheeseen. Erityisesti tämä syksy ja varmaankin vielä ensi kevät ovat sisällöllisen työskentelyn aikaa. Ei niin, etteikö sisällöllisiä kysymyksiä olisi monin paikoin pohdittu rakenneratkaisujen yhteydessä. Toki näin on jo tehty, mutta nyt pääpainon on viimeistään siirryttävä rakenteista sisältöihin. 2. Rakenteista sisältötyöskentelyyn Millaisia toimintatapoja, aineistoja ja tukea yliopistoilla on käytettävissään, kun ne tämän syksyn ja ensi kevään aikana käsittelevät opettajankoulu-tukseen kuuluvien tutkintojen sisällöllisiä uudistamistarpeita? Millaiset ratkaisut ja menettelytavat ovat tässä sisältöjen uudistamistyössä helposti käytettävissä? Tarkastelen asiaa kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulmani koskee opettajankoulutukseen suunnattuja odotuksia ja toinen näkökulmani koskee jo tehtyä sisällöllisen uudistuksen taustatyötä. Ensiksi pohdin opettajankoulutusta koskevia odotuksia ja niiden kohtaamista. Meille kaikille tavalla tai toisella opettajankoulutuksen kanssa tekemisissä oleville on tuttua se, miten paljon odotuksia opettajankoulutukseen kohdistetaan. Aina kun yhteiskunnassa ilmenee jokin uudeksi koettu ongelma tai koulutustarve, aletaan kysellä, onko tämä tai tuo asia otettu opettajankoulutuksessa huomioon. Tällainen odotusten vyöry kuvaa ainakin kahta asiaa. Ensinnäkin se kuvaa sitä, että opettajankoulutusta tunnetaan ilmeisen huonosti. Ei tiedetä, mitä siihen sisältyy ja mitä koulutukselta on realistista odottaa. Kun opettajankoulutuksen sisältöjä ja tavoitteita ei yliopistojen ulkopuolella kovinkaan hyvin tunneta, luullaan koulutuksen olevan jotakin rajatonta ja venytettävää, johon voi mahduttaa uutta ainesta rajattomiin. Tämä odotusten runsaus synnyttää kiireen tuntua ja aiheuttaa turhauttavaa ärtymystä niin opettajankouluttajien kuin opiskelijoidenkin keskuudessa.

3 3 Jotta tämä opettajankoulutuksen rajattomuuden ajoittain kohtuuttomuuksiinkin paisuva harha väistyisi tai ainakin vähenisi, on syytä käyttää tutkintojen uudistamisprosessin tarjoamia mahdollisuuksia hyväksi. Avaamalla tutkintojen sisällöllistä uudistusprosessia yliopistojen ulkopuolisille tahoille voidaan käydä tarpeellista yhteistä pohdintaa siitä, mitä opettajien peruskoulutukseen on välttämätöntä ja mahdollista sisällyttää. Kun tutkintojen uudistuskeskustelu on avoin esimerkiksi kouluille - siis tulevien opettajien tuleville työyhteisöille, saavat yliopistot sisällölliseen uudistustyöhönsä ajantasaisen kuvan kuntien ja oppilaitoskentän toiveista ja tarpeista. Samalla kunta- ja oppilaitoskentälle saadaan tietoa opettajankoulutuksen tulevaisuuden kehittämislinjoista. Kun opettajankoulutus tunnetaan hyvin kunnissa, oppilaitoksissa, muun työelämän edustajien keskuudessa ja vanhempien keskuudessa, tulevat opettajankoulutusta koskevat odotukset aiempaa realistisemmiksi. Tiedetään, mitä opettajankoulutuksessa tapahtuu, mihin siellä pyritään, millaiset asiat ovat mahdollisia ja millaiset eivät. Tiedetään, mitä opettajankoulutukselta on kohtuullista odottaa ja tiedetään myös se, että opettajankoulutus ei voi ratkaista kaikkia eteen tulevia ongelmia. Avoin tutkintojen uudistusprosessi on yliopistojen opettajankoulutuksen ja opettajankouluttajien etu. Tällaisessa avoimessa uudistusprosessissa on myös mahdollista käsitellä sitä, että opettajankoulutukseen kohdistetaan monasti keskenään hyvin ristiriitaisia odotuksia. Niistä on syytä olla selvillä, keskustella niistä ja samalla purkaa odotuksia ristiriitaisuuksia tunnistaen ja osoittaen. Mikäli yliopistot eivät vielä ole käyttäneet paikallisten ja alueellisten tilaisuuksien ja tiedottamisen suomia mahdollisuuksia hyväkseen, tulisi pikaisesti etsiä sellaisia toimintamuotoja, joissa opettajankoulutus ja sen uudistukset tulevat tutuiksi. Opettajankoulutusta koskevat mittavat odotukset viestittävät monasti paitsi sitä, että opettajankoulutusta ei riittävästi tunneta niin myös sitä, että opettajankoulutukseen haluttaisiin mahduttaa kaikki se, mitä opettajan oletetaan tarvitsevan työuransa aikana. Mitään ei uskalleta jättää täydennyskoulutuksen varaan. Tämä kertoo siitä, että täydennyskoulutus ei ole nykymuodossaan toimivaa, siihen ei luoteta. Ei uskota siihen, että olisi olemassa tutkinnon suorittamisen jälkeistä elämää. Opettajien perus- ja täydennyskoulutus kulkevat yleensä hyvin eri teitä vailla sisällöllisiä yhteyksiä. On aiheellista käyttää tutkintojen uudistusprosessin suomia mahdollisuuksia hyväksi ja korjata tilannetta.

4 4 Määriteltäessä opettajankoulutuksen keskeisiä sisältöjä tutkintoja uudistettaessa tulee samalla määritellä, mitkä sisällöt ovat välttämättömiä peruskoulutuksessa ja mitkä sisällöt luontevimmin sijoittuvat täydennyskoulutukseen siinä vaiheessa, kun uudella opettajalla on jo jonkin verran työkokemuksen suomaa tarttumapintaa Jäsentämällä opettajankoulutuksen sisältöjä uudelleen perus- ja täydennyskoulutuksen kesken vähennetään kiirettä ja kuormitusta opettajien peruskoulutuksesta. Tällainen perus- ja täydennyskoulutuksen välisen yhteyden luominen, koulutusjatkumon kehittäminen helpottaisi paineita opettajien peruskoulutuksessa. Samalla se lisäisi täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuutta ja pitkäjännitteisyyttä. Se todennäköisesti vähentäisi täydennyskoulutuksen sattumanvaraisuutta ja määräytymistä kulloistenkin muotivirtausten mukaan. Se mahdollistaisi myös nykyistä herkemmän reagoinnin opettajan uran aikana tapahtuviin koulutustarpeiden muutoksiin. Juuri valmistuneen opettajan sekä hänen työyhteisönsä ja työnantajansa kannalta on selkeyttävää tietää, miten oman ammattitaidon kehittämistä on mahdollista jatkaa tutkinnon suorittamisen jälkeen. Perus- ja täydennyskoulutus hyötyisivät molemmat keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Perus- ja täydennyskoulutuksen lähentäminen toisiinsa edellyttää yhteistyötä yliopistojen, kuntien ja oppilaitosten kesken. Tämä yhteistyö on luontevaa juuri nyt tutkintojen uudistustyön yhteydessä. Toivottavasti tällaisia keskusteluja on käynnistynyt ja käynnistymässä eri puolilla maata. Pidän tärkeänä, että opettajankoulutuksen tutkintojen sisällöllisessä uudistustyössä käytetään hyväksi ne yhteistyömahdollisuudet, jotka nyt ovat luontevasti tarjolla. 3. Opettajankoulutuksen etumatka Opettajankoulutuksella on tutkintojaan uudistaessaan kiistaton etumatka moniin muihin koulutusaloihin verrattuna. Mikä antaa aiheen tällaisen väitteen esittämiseen? Kun yhdistetään opettajankoulutusta koskevan yliopistollisen tutkimuksen, kansainvälisten vertailujen ja opettajankoulutusta koskeneiden arviointien ja ennakointien anti vaikkapa vain muutamalta viime vuodelta, on perusteltua todeta opettajankoulutuksella olevan erinomaiset lähtökohdat tutkintojensa

5 5 uudistukselle. Opettajankoulutuksella on tässä huomattava etumatka muihin koulutusaloihin nähden. Hyödynnettävää ajankohtaisaineistoa opettajankoulutuksen tilanteesta, opettajatarpeista, yleisistä ja yliopistokohtaisista kehittämistarpeista sekä tulevaisuuden opetustyön kehityssuunnista on jo valmiina. Tällaista tilannetta ei ole monellakaan muulla koulutusalalla. Aikaa ja voimavaroja vievien selvitysten sijasta opettajankoulutus on voinut lähteä suoraan käytännön uudistustyöhön, koska tarpeellinen sisällöllinen taustatyö on jo olemassa. Opettajankoulutusta koskeneiden arviointien tulokset muutaman vuoden takaa, opetustyön tulevaisuutta koskenut ennakointityö ja Opettajankoulutuksen kehittämisohjelma tarjoavat sisällölliselle uudistustyölle taustaa. 4. Mihin kiinnitettävä huomiota? Lopuksi tarkastelen vielä lyhyesti sitä, millaisia kysymyksiä tutkintorakenneuudistuksessa on tarpeen vielä käsitellä. Tutkintojen rakenne ja meneillään oleva sisällöllinen uudistustyö ovat keskeisiä asioita, mutta muutakin pohdittavaa vielä riittää. Otan esille kolme kysymystä. Ensimmäinen niistä on se, miten kasvatusalalla ja opettajankoulutuksessa seurataan tutkintojen uudistusprosessin etenemistä ja onnistumista. Mitkä ovat ne tunnusmerkit, jotka kertovat, että uudistusprosessi on kulkemassa hyvään suuntaan, mikä kertoo tasokkaasta opettajankoulutuksesta? Miten tästä varmistutaan laitoksilla, tiedekunnissa, yliopiston tasolla ja valtakunnallisesti? Toisena kysymyksenä esitän liikkuvuuden. Mitä tarkoittaa tutkintorakenneprosessissa keskeiseksi tavoitteeksi nostettu liikkuvuuden edistäminen täällä kotimaassa ja mitä on kansainvälinen liikkuvuus kasvatusalalla ja opettajankoulutuksessa? Kasvatusalan ja opettajankoulutuksen kansainvälinen yhteistyö ei sinänsä ole mikään uusi asia, mutta liikkuvuuden monet käytännön kysymykset odottavat vielä ratkaisuaan. Liikkuvuuden ohella vielä paljonkin pohdintaa edellyttävä kysymys on kaikki se, mikä liittyy kasvatusalan ja opettajankoulutuksen jatkotutkintoihin. On selvää, että näitä kysymyksiä ei tutkintorakenneprojektissa vielä ole liiemmälti ehditty käsitellä, mutta nyt alkaneen lukuvuoden aikana on syytä ottaa nämäkin asiat esille. Mitä on tarpeen yhteisesti sopia VOKKE-projektin

6 6 puitteissa, mikä on yliopistokohtaisesti sovittavaa? Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus liittyvät kiinteästi jatkotutkintojen kysymykseen. Prosessi on hyvässä vauhdissa mutta matkalla on vielä paljon uutta ja haastavaa kohdattavaa. Menestystä tutkintojen uudistustyössä!

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1) AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN MUODOSTUMINEN JA OPINTOJEN VALINNAISUUS 29.9.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisessa peruskoulutuksessa osa opiskelijan arviointia. Ammattiosaamisen näyttöjen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia säätelevät laki ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku Pääjohtaja Aulis Pitkälä Suomen ammatillinen koulutus tulevaisuuden haasteisiin vastaajana Ammatillista koulutusta kehitetty

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto

OPINTO-OPAS. Tampereen yliopisto (päärakennus, Kalevantie 4) 33014 Tampereen yliopisto KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA OPINTO-OPAS 2003 2004 2004 2005 Kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot Kasvatustieteiden tieteenalaohjelma Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Historiaa Lahdessa Lahdessa toteutettu aiemmin työvoimakoulutuksena kaksi maahanmuuttajien amk-opintoihin

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

www.tyy.fi Koponeuvosto 16.2.2015 Sami-Petteri Seppä tyy-sopo@utu.fi Minttu Naarminen tyy-soposihteeri@utu.fi

www.tyy.fi Koponeuvosto 16.2.2015 Sami-Petteri Seppä tyy-sopo@utu.fi Minttu Naarminen tyy-soposihteeri@utu.fi Koponeuvosto 16.2.2015 Sami-Petteri Seppä tyy-sopo@utu.fi Minttu Naarminen tyy-soposihteeri@utu.fi Koponeuvosto Mikä ihmeen kaksiportainen opintotuki Miten vaikuttaa opintojen rakenteisiin Mitä TYY tekee

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ylitornio. Ylitornio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ylitornio. Ylitornio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 YLITORNIO... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan Varsinais-Suomen Kylät ry:n 15-vuotisjuhlaseminaari 3.12.2015 Kuva-Tähti, Vehmaa FM, Niina Koskihaara Kansatiede,

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Ranua. Ranua. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 RANUA... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Muonio. Muonio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Muonio. Muonio. Mannerheimintie 76 A PL 999, Helsinki Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 MUONIO... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi

Koponeuvoston kevään päätös. 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Koponeuvoston kevään päätös 16.4.2015 Joni Kajander & Jesse Huovinen ja Julia Litokorpi Tänään Alkulämmittely Ajankohtaiset asiat Audintointituloksen ja YOPALAn esittely Palauttetta opetuksesta, kuka,

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Mirja Saari Humanistinen tiedekunta

Mirja Saari Humanistinen tiedekunta Haasteet opettajien täydennyskoulutukselle Mirja Saari 7.3.2005 Humanistinen tiedekunta Opettajankoulutuksen strategia 2003 2006 Yliopiston koulutusvastuu alkaa opiskelijoiden rekrytoinnista ja jatkuu

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä. Nov- 10

Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä. Nov- 10 Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä Nov- 10 Mitä ja miten tutkittiin? Mikä on verkostoitumisen aste ammatillisen koulutuksen kentällä? Miten verkostot toimivat? Mikä on verkostoitumisen

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Kannonkoski. Kannonkoski. Mannerheimintie 76 A PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 toimisto@yrittajat.

Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 Kannonkoski. Kannonkoski. Mannerheimintie 76 A PL 999, 00101 Helsinki 09 229 221 toimisto@yrittajat. Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 1 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 2 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014 SISÄLLYS ELINKEINOPOLIITTINEN MITTARISTO 2014 KANNONKOSKI... 3 KUNTIEN ELINVOIMA JA YRITTÄJYYS

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA INSSI-seminaari 30.03.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulujen vastuu 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa korkeakouluissa

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi

Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi Opettajankoulutuksen kehittämisohjelman seuranta ja arviointi 2005 Perusopetus Ellen Piesanen & Ulla Kiviniemi Peruskoulutus Kyselylomake KYSELYLOMAKE Taustatiedot Pedagogiset opinnot / opettajankoulutusopinnot

Lisätiedot

TEEMA 4 Opintojen aikainen tuki. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 4 Opintojen aikainen tuki. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 4 Opintojen aikainen tuki Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) -

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.4.2019 Kasvatustieteellisen alan dekaanikokous 20.5.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori

Lisätiedot

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa

Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Selvitys opettajankoulutuksen rakenteesta yliopistoissa Opettajankoulutusfoorumi 16.04.2019 Jouni Pursiainen Eva Raudasoja Professori Jouni Pursiainen Professori Jarmo Rusanen Johtaja, KT Eva Maria Raudasoja

Lisätiedot

KESTÄVYYTTÄ KATSASTAMASSA. ympäristökasvatuskysely perusopetuksen kouluille, lukioille ja kuntiin. Saara Susiluoma 11.11. 2009

KESTÄVYYTTÄ KATSASTAMASSA. ympäristökasvatuskysely perusopetuksen kouluille, lukioille ja kuntiin. Saara Susiluoma 11.11. 2009 KESTÄVYYTTÄ KATSASTAMASSA ympäristökasvatuskysely perusopetuksen kouluille, lukioille ja kuntiin Saara Susiluoma 11.11. 2009 Tavoitteena ympäristökasvatuksen edistäminen Lähtökohtana kyselylle keke kasvatuksen

Lisätiedot

Terveyspalvelualan Liiton lausunto kehittämissuunnitelmasta

Terveyspalvelualan Liiton lausunto kehittämissuunnitelmasta Opetus ja kulttuuriministeriö Kirjaamo Eila Rissanen Opetus ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Terveyspalvelualan Liiton lausunto

Lisätiedot

www.helsinki.fi/bio/ Fresh Experts -ohjelma yksityiskohtaisesti

www.helsinki.fi/bio/ Fresh Experts -ohjelma yksityiskohtaisesti Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan Fresh Experts -ohjelma maistereille 2010 2011 Opiskelija - Olet meille tärkeä. Valmistu ja hyppää mukaan Fresh Experts -ohjelmaan! Herätys

Lisätiedot

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS

Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA JA TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Ohjaajakoulutus ENORSSI-SEMINAARI ROVANIEMI VS. SAVONLINNA 7.-8.9.2017 JA 18.-20.4.2018 TAVOITTEET VS. TOTEUTUS Lukuvuosi 2017-2018 Toiminnan tavoite 1. Ohjaajakoulutusten suunnittelu ja toteuttaminen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 20.4.2011

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 20.4.2011 LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 20.4.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.3.2011 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Korkeakoulu- ja tiedeyksikkö Oikeustieteellinen ala, psykologian ala,

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE16-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 2.6.2016

Lisätiedot

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA

POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA POLAMK POLIISIN KOULUTUKSEN, TUTKIMUKSEN JA KEHITTÄMISEN OSAAJA SUOMEN AINOA POLIISIOPPILAITOS Kaikki uudet poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereelta. Poliisin perus- ja jatkokoulutuksen

Lisätiedot

ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ

ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ Opin Ovi-hanke Kotka Mervi Friman 11.12.2012 Mervi Friman 2012 1 AMMATTIETIIKKA Ammattikunnan reflektiota yhteiskuntamoraalin raameissa, oman ammattikunnan lähtökohdista

Lisätiedot

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue

1. Oppimisen ohjaamisen osaamisalue. o oppijaosaaminen o ohjausteoriaosaaminen o ohjausosaaminen. 2. Toimintaympäristöjen kehittämisen osaamisalue Sivu 1 / 5 Tässä raportissa kuvaan Opintojen ohjaajan koulutuksessa oppimaani suhteessa koulutukselle asetettuihin tavoitteisiin ja osaamisalueisiin. Jokaisen osaamisalueen kohdalla pohdin, miten saavutin

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Maahanmuuton prosessi ja stressi

Maahanmuuton prosessi ja stressi Maahanmuuton prosessi ja stressi Tavoite: Käydä läpi maahanmuuton psyykkistä prosessia, stressiin vaikuttavia tekijöitä ja selviämiskeinoja. Normalisoida kuormittavia tilanteita ja keskustella niistä.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan

Ammatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan Tästä lähdettiin Vuonna 2006 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ammatillisten opettajakorkeakoulujen syntymisestä. Opettajakorkeakoulujen toiminta alkoi elokuussa 1996, jolloin laki ammatillisesta opettajankoulutuksesta

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen

Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot

JOPE. Tutkimus- ja kehittämiskysymykset olivat:

JOPE. Tutkimus- ja kehittämiskysymykset olivat: Lomake C1 HANKKEEN LOPPURAPORTTI - YHTEENVETO Hankkeen numero 1080107 Työsuojelurahaston valvoja Ilkka Tahvanainen Raportointikausi 1.5-1.12.2009 Arvio hankkeen toteutumisesta Hankkeen nimi lyhyesti JOPE

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA Andreas-raamatturyhmämateriaali I/03 Kansan Raamattuseuran nuorisotyö Kaisaniemenkatu 8, III krs 00170 HELSINKI nuorisotyö@karas-sana.fi 09/681 55 830 KUTSUMUS Tämän materiaalin sisältö tarkastelee kutsumusta

Lisätiedot

Opettajatarvetyöryhmän muistiossaan 2003:9 antamat suuntaviivat opettajankouluttajille

Opettajatarvetyöryhmän muistiossaan 2003:9 antamat suuntaviivat opettajankouluttajille Opettajatarvetyöryhmän muistiossaan 2003:9 antamat suuntaviivat opettajankouluttajille LIITE 1 Armi Mikkolan esitykseen 26.11.2003 liittyviä poimintoja Opettajatarvetyöryhmän muistiosta, joka löytyy kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Educa - Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma, ammatillinen seminaari

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 27.4.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2016

Lisätiedot

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa 21.8.2015 käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi OPETUSHALLITUS AMPA-YKSIKKÖ/OHJAKAStyöryhmä 1. Tausta Opetus-

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)

Lisätiedot

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä!

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa lukemaan vuoden 2016 ensimmäistä uutiskirjettä! 1.2.2016 Vipusen uutiskirje Tässä numerossa 1 Vipusen uutiskirje 2 Esittelyssä Koulutuksen yhteiset tilastot 4 Raportit 6 Katsaus tulevaan 6 Tärkeitä päivämääriä Huoltokatkot Tapahtumat Tervetuloa lukemaan

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Erityinen tuki omaehtoisessa koulutuksessa

Erityinen tuki omaehtoisessa koulutuksessa Erityinen tuki omaehtoisessa koulutuksessa Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne

Lisätiedot

OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA

OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA KULTTUURI JA KOULUTUS OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA TUTKIMUS

Lisätiedot

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 1.10.2012 Osaaminen Laaja-alainen osaaminen Monialainen osaaminen Huippuosaaminen Erikoisosaaminen Onko realistista saavuttaa

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 TOIMINNAN KANNATTAVUUDEN SUUNNITTELU KASU 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Toiminnan kannattavuuden suunnittelu, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o laskee

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta

Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillinen koulutus elinkeinoelämän näkökulmasta Ammatillisen koulutuksen merkitys kunnille ja elinkeinoelämälle -seminaari 11.5.2011 Sanna Halttunen-Välimaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Turun toimisto

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Palomies turvallisuusviestijänä kohdennettua viestintää yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi

Palomies turvallisuusviestijänä kohdennettua viestintää yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi Palomies turvallisuusviestijänä kohdennettua viestintää yhteiskunnan turvallisuuden edistämiseksi Matti Waitinen Rehtori, FT, KM, MofS Helsingin Pelastuskoulu Mikä ihmeen turvallisuusviestintä? Turvallisuusviestintää

Lisätiedot

Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja?

Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja? Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja? Yleistä Varsinaisesti kaksiportaisuudella ei ole opettajankoulutukselle juurikaan annettavaa. Rakenneuudistuksen ohessa on kuitenkin mahdollista

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen

Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Toimintamallin eteneminen Mallin tavoitteet ja hyödyt Osallistujat ja vastuut Mallin hyöty yksilöille ja organisaatioille Toimenkuvien analysointi Ratkaisujen

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset. Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen

Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset. Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen Erikoistumiskoulutusta koskeva lainsäädäntö ja sopimukset Kansallismuseo, 27.2.2015 Hallitusneuvos Virpi Korhonen Erikoistumiskoulutus tarkoitettu korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettaviksi suunnataan

Lisätiedot

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot