TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMINEN OPETTAJANKOULUTUKSESSA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMINEN OPETTAJANKOULUTUKSESSA"

Transkriptio

1 TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMINEN OPETTAJANKOULUTUKSESSA Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOLin tavoitteet Tutkintojen uudistamisen lähtökohta Opettajankoulutuksen tutkintorakennetta uudistettaessa on tärkeää, että opiskelijat ovat aktiivisesti mukana kaikissa vaiheissa ja heidän mielipiteensä otetaan huomioon. Uudistuksen kannalta erityisen tärkeä vaihe on syyslukukausi 2003 ja kevätlukukausi SOOLilla on edustajansa prosessia valtakunnallisesti koordinoivan VOKKE-projektin neuvottelukunnassa ja sen alajaoksissa sekä eri yliopistojen omissa Bologna-, opetussuunnitelma- yms. työryhmissä. SOOLin mielestä perusteellisen ydinainesanalyysin suorittaminen sekä tutkintojen ja opintojaksojen kuormittavuuden arviointi on olennainen osa tutkintorakenteen uudistamista. Prosessin on oltava avoin alusta loppuun saakka ja siinä on ennakkoluulottomasti otettava huomioon eri tahojen, erityisesti opiskelijoiden mielipiteet ja aloitteet. Uudistuksen ajoituksessa tulisi pyrkiä mahdollisimman hyvään valtakunnalliseen yhtenäisyyteen. Seuraavassa tarkastellaan SOOLin tutkintorakennetavoitteita lastentarhanopettajan-, luokanopettajan-, aineenopettajan-, erityisopettajansekä oppilaan- ja opinto-ohjaajien koulutuksissa. YLEISET TAVOITTEET - Tutkintojen ja opintojaksojen mitoitus saatava työmäärää vastaavaksi kaikissa koulutusohjelmissa. - Sopiva keskimääräinen kuormitus opiskelijan viikkotuntimääräksi noin 40 tuntia, joka sisältää kaiken työn. - On pyrittävä valtakunnalliseen yhtenäisyyteen vertailtavuuteen tutkintojen rakenteissa vertailtavuuden ja liikkuvuuden takaamiseksi. - Opetussuunnitelmien sisällöllinen tarkastaminen tärkeää. - Maisteri-tasoisia opintoja on voitava suorittaa myös alemman tutkinnon aikana, vain suoritusjärjestystä (esim. harjoittelut) voidaan tarvittaessa rajoittaa. - Pääaineen laajuus säilytettävä nykyisellään. - Pedagogiset opinnot tulee hajauttaa alempaan ja ylempään tutkintoon kaikissa koulutusohjelmissa. - Sivuaineita on voitava opiskella sekä alemmassa että ylemmässä tutkinnossa. - Opetusharjoittelu on hajautettava sekä alempaan että ylempään tutkintoon. - Kandidaatin tutkinnon laajuuden ja vaatimustason on oltava sama kaikissa koulutusohjelmissa (8-10 op.*), ja se korvaa proseminaarin. - Pro gradu tutkielman laajuus on n. 35 op. - Henkilökohtaiset opintosuunnitelmat on päivitettävä vuosittain henkilökohtaisen ohjaajan kanssa sekä aina tarpeen mukaan. - Henkilökohtaisen ohjaajan on tunnettava opettajankoulutus riittävän hyvin. - Maisteriohjelmia on perutettava vain tarpeen mukaan ja rajatusti. 1

2 - Opiskelijavalinnoissa tulee välttää ikäperusteista jaottelua ja erilaisia kiintiöitä (esim. ehdotettu kiintiö saman vuoden ylioppilaille). - Aiemmat opinnot on voitava lukea hyväksi tarkoituksenmukaisella tavalla, jolloin on otettava huomioon opintosuoritusten sisältö ja taso. Tätä periaatetta on sovellettava erityisesti siirryttäessä ammattikorkeakoulusta yliopistoon. - Kaikkien koulutusohjelmien opetussuunnitelmissa on huomioitava monikulttuurisuus, tieto- ja viestintätekniset taidot, erityispedagogiikka, vuorovaikutustaidot sekä opettajuuden yhteiskunnallinen ulottuvuus. *1 op. = 1 opintopiste = 1 ECTS KOULUTUSOHJELMAKOHTAISET TAVOITTEET 1. Varhaiskasvatuksen koulutus - Sisällöllisesti koulutuksen rakenne nykyisellään hyvä. kurssien toteutus tiiviillä aikataululla, eli ei esim. koko vuoden kestäviä kursseja samoja asioita ei pidä käsitellä kaikilla kursseilla yliopisto-opettajien välinen yhteistyö teorian ja käytännön yhdistämiseen kiinnitettävä enemmän huomiota valmistutaan tiettyyn ammattiin, joten teorian jatkuvan yhdistämisen käytännön harjoitteluun ei pitäisi olla ongelma tärkeää antaa myös teoreettiset valmiudet jo ensimmäiseen harjoitteluun opintopisteiden tulee vastata todellista työmäärää - kurssisisältöjen päällekkäisyyksiä poistamalla voidaan vähentää esim. harjoitteluissa tehtävää työmäärää - itsenäiseen työhön käytettävä aika on suhteutettava realistisesti opintopisteiden määrittelyyn kurssien sisällöistä riippuen opintopisteiden saamisen vaatimukset vaihtelevat: suunnittelutyötä aliarvostetaan, jolloin suunnittelun laatu kärsii - Sivuaineopintoja voi suorittaa koko koulutuksen ajan, lukuun ottamatta esi- ja alkuopetusta, jonka voi suorittaa ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen (käytännössä on siis suoritettava ensin kasvatustieteen perusopinnot sekä ensimmäiselle opintovuodelle suunnitellut varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot) - Opetusharjoittelut sijoittuvat koko opiskeluajalle: tärkeää huomioida ensimmäisen harjoittelun ajankohta ja kesto (harjoittelun olisi hyvä olla vasta kevätlukukauden alussa, eikä sitä tulisi pilkkoa erillisiin jaksoihin: opintojen alussa voidaan järjestää ns. tutustumispäivä tarkkailutehtävineen, jolloin saadaan kontakti käytännön kenttätyöhön) - HOPSin käyttöönotto on hyvä asia, mutta se ei saa poistaa ryhmätyöskentelyn merkitystä ammatin erityisluonteen vuoksi (työelämässä lto ei toimi yksin). - Sisällöllisesti lastentarhanopettajakoulutus on kattava ja tarkoituksenmukainen, paitsi erityispedagogiikan ja monikulttuurisuuden osalta > näitä alueita on siis syytä lisätä ltokoulutuksessa, ei välttämättä erillisinä kursseina, vaan niiden keskeiset alueet muuhun opetussisältöön yhdistäen ja nivoen. 2

3 - Valtakunnallisesti koulutusohjelmat voisivat hyvin olla samanlaisia, luonnollisesti sivuainetarjonta olisi yliopistokohtaista. - Ydinainesanalyysissä on huomioitava, että lto-koulutuksen lähtökohta on erilainen kuin muussa opettajankoulutuksessa (varhaiskasvatuksen lähtökohtien määrittäminen, esim. eettisyys ja kehityksellinen näkökulma), OPS:ssa ei pidä rajata tai määritellä tiettyjä kasvatus-, oppimis- tai ihmiskäsityksiä, sillä jokainen opiskelija muodostaa ne itsenäisesti. Tämä edellyttää kuitenkin sisällöllisesti monipuolista opetusta. Siten myös vaihtoehtopedagogiikat on hyvä huomioida koulutussuunnittelussa. - Lähtökohtana on, että varhaiskasvatuksen merkitys korostuu läpi yksilön elämän. - Mikäli lastentarhanopettajakoulutus muutettaisiin maisterin tutkinnoksi, pitäisi huolehtia siitä, että harjoittelut ja alan erityiskysymyksiin liittyvät opinnot ajoittuisivat koko opiskeluajalle: muutoin voitaisiin noudattaa nykyisiä sisältöratkaisuja. Huom! Harjoittelua ja alan erityiskysymyksiin liittyviä opintoja olisi oltava määrällisesti (opintopisteinä) enemmän. 2. Luokanopettajan koulutus - Alemman tutkinnon tulee sisältää yleisopinnot (kieli-, viestintä- ja orientoivat opinnot), pääaineen perus-, ja aineopinnot ja monialaiset opinnot. - Monialaiset opinnot on ensisijaisesti sisällytettävä kandidaatin opintoihin, mutta opiskelijalla tulee olla oikeus suorittaa ko. opintoja myös maisteriopinnoissa. Monialaisten opintojen on oltava suoritettuna ennen syventäviä harjoitteluja. - Ylemmän tutkinnon tulee sisältää pääaineen syventävät opinnot ja sivuaineopintoja. - Opiskelijalla tulee olla oikeus tehdä sivuaineopintoja sekä kandidaatin että maisteriopinnoissa. - Opetusharjoittelujen tulee sisältyä sekä kandidaatin että maisteriopintoihin siten, että perusharjoittelut sisältyvät kandidaatin opintoihin ja syventävät sekä sivuaineharjoittelut maisteriopintoihin. - Kontaktiopetuksessa tulee taata erityisesti opetuksen laatu. Opetuksessa tulee painottua ainedidaktiikkaan. 3. Aineenopettajan koulutus - Opintojen on mahdollistettava opettajan identiteetin muodostuminen mahdollisimman pitkällä aikavälillä. Samalla opetettavien aineiden aineenhallinnan on pysyttävä hyvällä tasolla. - Opettajan pedagogiset opintojen laajuus on 65 op. - Aineenopettajaksi opiskelevalle on tarjottava kolme eri vaihtoehtoa suorittaa opettajan pedagogiset opinnot. - Opetusharjoittelun ja didaktiikan opintojen on oltava mahdollisia myös sivuaineissa. A. Suoravalinta - Aineenopettajan opinnot aloitetaan heti yliopisto-opintojen alussa. - Pedagogiset opinnot hajautettuna alempaan ja ylempään tutkintoon. - Opettamiseen orientoivia opintoja järjestetään jo 1. opintovuotena. - Opetusharjoittelu: perusharjoittelu(t) kandidaatin tutkinnossa, syventävä ja valinnainen harjoittelu maisterivaiheessa. - Didaktiikkaa opiskellaan opetusharjoittelun aikana ja sitä ennen. 3

4 - Kasvatustieteen yleisopinnot hajautetaan alempaa ja ylempään tutkintoon. - Kasvatusfilosofian ja psykologian opinnot järjestetään opintojen alkuvaiheessa. - Opetettavan aineen opinnoissa on tarjottava opettajaksi opiskeleville suunnattuja opintojaksoja. B. Opettajan pedagogiset opinnot yhden lukuvuoden aikana - erityisesti silloin, kun aineenopettajan opintoihin hakeudutaan opintojen loppuvaiheessa - mahdollisuus suorittaa osa opinnoista (esim. kasvatustieteen yleisopintoja) harjoitteluvuotta ennen tai sen jälkeen C. Erilliset opettajan pedagogiset opinnot - Pedagogiset opinnot suoritetaan yhden vuoden aikana opintojen jälkeen. - Opiskelijoille on tarjottava mahdollisuus suorittaa osa opinnoista virtuaalisesti (esim. kasvatustieteen yleisopintoja). 3.1 Käsityökasvatus (teknisen työn opettajankoulutus) - Käsityökasvatuksen erityisasema yliopistossa on huomioitava. Kädentaitojen ja työturvallisuuden omaksuminen vaatii laadukasta kontaktiopetusta huomattavasti muuta oppiainesta enemmän. - Opintojaksojen vaatimustaso eri ohjaajien kesken yhtenäistettävä. Lisäksi työmäärä ja opintopisteet tulee sovittaa toisiaan vastaaviksi. - Alempaan tutkintoon sisällytetään kasvatustieteen ja käsityökasvatuksen perus- ja aineopinnot, sekä perusharjoittelut. Tämän lisäksi tavoitteena tulee olla suorittaa yhdessä sivuaineessa cum laude opinnot (65 op.) ns. kaksoiskelpoisuutta silmälläpitäen. - Ylemmässä tutkinnossa suoritetaan ainakin käsityökasvatuksen laudatur opinnot ja syventävät opetusharjoittelut. Lisäksi huomiota kiinnitetään käsityökasvatuksen oppimistehtävien laatimisvalmiuksiin tulevaa teknisen työn opettajan ammattia varten. 3.2 Käsityötiede (tekstiilityön opettajankoulutus) - Suurempia kokonaisuuksia, projektiluontoisia kursseja lisää. - Valinnaisuutta varsinkin syventäviin opintoihin. Alempaan tutkintoon: - perus- ja aineopinnot käsityötieteestä, perusopinnot opettajan pedagogisista opinnoista - harjoiteluista orientoiva- ja perusharjoittelu Ylempään tutkintoon - syventävät opinnot käsityötieteestä, aineopinnot opettajan pedagogisista opinnoista - harjoitteluista kenttä- ja syventävä harjoittelu 4

5 3.3 Kotitaloustiede (kotitalousopettajan koulutus) - Ruuanvalmistukseen lisää käytännön harjoituksia, joissa huomioidaan myös didaktinen puoli. - Harjoittelut vastaamaan opettajan todellista työtä. Alempaan tutkintoon: - perus- ja aineopinnot kotitaloustieteestä, perusopinnot opettajan pedagogisista opinnoista - harjoiteluista orientoiva- ja perusharjoittelu Ylempään tutkintoon - syventävät opinnot kotitaloustieteestä, aineopinnot opettajan pedagogisista opinnoista - harjoitteluista kenttä- ja syventävä harjoittelu 4. Oppilaan- ja opinto-ohjaajan koulutus Pääaineen ja ohjauksen opinnot ja harjoittelut jaetaan seuraavasti kandidaatin- ja maisterin tutkintoon: Alempi tutkinto sisältää - pääaineen perus- ja aineopinnot, pedagogiset opinnot kuitenkin hajautettuna molempiin tutkintoihin, - ohjauksen opinnot: perus- ja aineopinnot - orientoivan ja perusharjoittelun ja - sivuaineopinnot. Ylempi tutkinto sisältää - pääaineen syventävät opinnot, - ohjauksen syventävät opinnot, - syventävän harjoittelun, - avo-harjoittelun, - sivuaineen opetusharjoittelun ja - ohjauksen erityisopinnot, esim. monikulttuurinen ohjaus 5. Erityisopettajan ja varhaiserityisopettajan koulutus (Tekstissä tarkoitetaan erityisopettajalla myös varhaiserityisopettajaa.) Erityisopettajan koulutuksen tulee vastata työelämän tarpeita: monikulttuurisuus, moniammatillinen yhteistyö, syrjäytyminen jne. Koulutuksen on taattava laajan muodollisen pätevyyden lisäksi todellinen osaaminen. EOkoulutuksessa tähän sisältyy luokanopettajan pätevyys (POM-opintojen* on keskityttävä ainedidaktiikkaan ja kontaktiopetuksessa on taattava opetuksen laatu). Tutkintouudistuksessa tulee poistaa nykyisistä kursseista ilma ja muokata ne työmäärältään tulevia opintopisteitä vastaaviksi, kiinnittää huomio keskeisimpään sisältöön 5

6 ja poistaa kurssien päällekkäisyyksiä. Tässä korostuu yliopisto-opettajien yhteistyö (jopa yli laitosrajojen) ja yhteisvastuu hyvien opettajien kouluttamisesta, jotta saavutetaan yhtenäinen kokonaisuus ja jatkumo opettajuuteen, eikä pirstaleita sieltä täältä. Valinnaisuutta erityisopettajakoulutuksessa ja joustavuutta opintojen suorittamisessa tulee lisätä. Yhteistyö muiden alojen asiantuntijoiden kanssa on aloitettava jo opiskeluaikana, esimerkiksi yhteisillä kursseilla (jopa yli oppilaitosrajojen) ja harjoitteluissa. Näin saadaan tietoa toisten osaamisesta ja luodaan perusta tulevalle yhteistyölle (vanhemmat, muut opettajat, psykologit, terapeutit, koulunkäyntiavustajat jne.). Alemman tutkinnon tulee sisältää yleisopinnot, erityispedagogiikan perus- ja aineopinnot sekä POM/VARE** -opinnot. Ylemmän tutkinnon tulee sisältää pääaineen syventävät opinnot. POM- ja VARE-opinnot on ensisijaisesti sisällytettävä kandidaatin opintoihin, mutta opiskelijalla tulee olla oikeus suorittaa ko. opintoja myös maisteriopinnoissa. Ne on kuitenkin oltava suoritettuna ennen syventäviä harjoitteluja. Erityispedagogiikan pääaineopintoihin EO-koulutuksessa sisältyvät opettajan pedagogiset opinnot, samoin kuin EO- ja VEO-koulutuksessa pääaineopintoihin sisältyvät erityisopettajaopinnot tulee sijoittaa siten, että niitä on myös maisteriopinnoissa. Harjoittelujen tulee sisältyä sekä kandidaatin että maisteriopintoihin siten, että perusharjoittelut sisältyvät kandidaatin opintoihin ja syventävät harjoittelut maisteriopintoihin. Opetusharjoittelua on oltava paljon ja eri osa-alueilla, koska erityisopettajien työkenttä on laaja ja monipuolinen. * POM = peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot ** VARE = varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot varhaiserityisopettajille 6

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset

Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Kasvatusalan tutkintorakennesuositukset Hyväksytty Vokke-projektin neuvottelukunnassa vuonna 04 (Viimeistelty Vokke-konttorissa 1.3.0) Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään op/vokke-suositus Kandidaatin

Lisätiedot

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto

Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään 60 p/vokke/suositus. yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot. Kandidaatin tutkinto Aineenopettajan pedagogiset opinnot vähintään p/vokke/suositus Kandidaatin tutkinto Maisterin tutkinto yhteensä vähintään Aineenopettajan pedagogiset opinnot Voivat jakaantua kandidaattitutkintoon (-30

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä

Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan

Tänään. * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan Tänään - Vaihto-info, Kaisa Leinonen - Sivuaineista, Minna Sainio * Sivuaineet tutkintorakenteessa * Mitä vaihtoehtoja sivuaineissa on * Miten sivuaineiden opinto-oikeutta haetaan SIVUAINEISTA ja niiden

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?

Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät

SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät SIVUAINEHAKU KTK:n opiskelijoille kevät 2018 2.2.2018 Millä perusteella valitsen sivuaineen? Suosikkiaine vai kehittämisen paikka Työelämärelevanssi Mitä voi opiskella myöhemminkin elinikäinen oppiminen

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Tavoitteet. opettajankoulutukselle 2008 2010. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL

Tavoitteet. opettajankoulutukselle 2008 2010. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL Tavoitteet opettajankoulutukselle 2008 2010 Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL Tavoitteet opettajankoulutukselle 2008 2010 Koulutuspoliittinen ohjelma V Hyväksytty SOOLin liittokokouksessa 20.4.2008

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja?

Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja? Mihin suuntaan opettajaksi opiskelevat kehittäisivät tutkintoja? Yleistä Varsinaisesti kaksiportaisuudella ei ole opettajankoulutukselle juurikaan annettavaa. Rakenneuudistuksen ohessa on kuitenkin mahdollista

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä

60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä 1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Sosiaalityön aineopinnot 60 op Sosiaalityön toimintaympäristö

Lisätiedot

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Hyväksytty opetusneuvoston kokouksessa 12.9.2011. Siirtyminen tutkinto-ohjelman kandidaattiopinnoista maisteriopintoihin periaatteet ja

Lisätiedot

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi OPINTOPOLKU Tutkintovaatimusten 2017-2020 (1.8.2017 aloittaneet) mukaan meneville (3.vsk viimeinen sivu ennen 1.8.2015 aloittaneille eli tutkintovaatimusten 2012-2016 mukaan eteneville) Opintojen jakautuminen

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Tutkintoihin johtavat koulutukset

Tutkintoihin johtavat koulutukset Dekaanin päätös 22.12.2010 KASVATUSTIETEIDEN YKSIKÖN TUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 2010 2012 Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston asetuksella yliopistojen tutkinnoista (794/2004).

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Erityispedagogiikan intosuunta Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I etusperiodi 4.9. 22.10. Tentti- ja lukuviikko

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen VOKKE -keskusteluseminaari

Varhaiskasvatuksen VOKKE -keskusteluseminaari 1 Varhaiskasvatuksen VOKKE -keskusteluseminaari MUISTIO Aika: 17.9. klo 10-15 Paikka: Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Bulevardi 18, 00014 Helsingin yliopisto, seminaarihuone 2

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 1 YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ 7.7.2015 HUMANISTISTEN TIETEIDEN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN, SEKÄ FILOSOFIAN, PSYKOLOGIAN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatuspsykologia Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9.

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE HOOEEE KOULUUS HOOEEE UKOJE YLESRKEE Hoitotieteen lähtökohdat Hoitotieteen teoria Hoitotieteellinen tutkimus YHESE OPO 38 op (amk-tutkinnon perusteella korvautuu yht. 3, opistoasteen tutkinnon perusteella

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö)

1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille (ent. kasvatustieteiden koulutuksen C-kiintiö) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNAN ERILLISVALINTOJEN VALINTAPERUSTEET 2012 1. TUTKINTOON JOHTAVIEN KOULUTUSTEN ERILLISVALINNAT 1.2 Kasvatustieteiden koulutuksen erillisvalinta avoimia yliopisto-opintoja suorittaneille

Lisätiedot

Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Textile Teacher Education Savonlinnan kampus

Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Textile Teacher Education Savonlinnan kampus Käsityönopettajakoulutus Degree Programme in Tetile Teacher Education Savonlinnan kampus Käsityönopettajakoulutus koostuu Kasvatustieteen kandidaatin (180op) ja Kasvatustieteen maisterin tutkinnoista (120op).

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2008 2009

OPINTO-OPAS 2008 2009 OPINTO-OPAS 2008 2009 Hoitotieteen tieteenalaohjelma Terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma Radiografian tieteenalaohjelma Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma

Lisätiedot

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014

Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014 1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, 60 op Valinnaiset opinnot (väh. 2 x 10 + 5 op), 25 op

Varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, 60 op Valinnaiset opinnot (väh. 2 x 10 + 5 op), 25 op KASVATUSTIETEEN JA HUMANISTISTEN TIETEIDEN KANDIDAATIN JA KASVATUSTIETEEN JA FILOSOFIANMAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2012 2015 Yliopistossa suoritettavista tutkinnoista säädetään valtioneuvoston

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Erityispedagogiikan koulutus

Erityispedagogiikan koulutus Erityispedagogiikan koulutus Erityispedagogiikan koulutuksen tavoitteena on kouluttaa vuorovaikutustaitoisia, monipuolisia, joustavia asiantuntijoita, jotka ymmärtävät erityispedagogiikan olemuksen laajassa

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet 16.5.2012 16.5. Humanistinen tiedekunta.2012 1 Taustaa Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen =hyväksiluku Rehtorin päätös Tdk-neuvosto Astuivat

Lisätiedot

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1

HOPS KTK 2.vsk Teknillinen tiedekunta Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2.vsk 5.9.2013 Teknillinen tiedekunta 5.9.2013 Vaasan yliopisto Opintoasiat Opiskelu tekn. tdk 1 HOPS KTK 2. vsk Henkilökohtainen opintosuunnitelma opiskelutaidot ehops Mahdollisuus ehopsin tekemiseen

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen p

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen p POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot HELSINGIN YLIOPISTO Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvoston päätös 11.9.2012 KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET 11.9.2012 ALKAEN Tutkintojen

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen

Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 KASVATUSTIETEIDEN TIE DEKUNT A KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 2(10) SISÄLTÖ 1. Kasvatustieteiden maisteriohjelma.. 3 2. Luokanopettajan maisteriohjelma

Lisätiedot

Orientoiva info I uusille opiskelijoille Maanantaina 26.8.2013 klo 12.00-15.30 Porthania I Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Orientoiva info I uusille opiskelijoille Maanantaina 26.8.2013 klo 12.00-15.30 Porthania I Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Orientoiva info I uusille opiskelijoille Maanantaina 26.8.2013 klo 12.00-15.30 Porthania I 26.8.2013 1 Ohjelma klo 12.15 Klo 12.30 klo 12.45 Dekaanin tervetulotoivotus Dekaani Patrik Scheinin Laitosjohtajat

Lisätiedot