Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi"

Transkriptio

1 Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi

2 Tausta Lukiokoulutuksen lainsäädäntöä ei ole vuoden 1998 koulutuslainsäädännön uudistuksen ja vuonna 1999 voimaan tulleiden lukiolain ja lukioasetuksen antamisen jälkeen kokonaisuudessaan uudistettu. Hallitus päätti puolivälitarkastelunsa yhteydessä huhtikuussa 2017 käynnistää lukiokoulutuksen uudistuksen. Lukiouudistuksen tavoitteena on lisätä lukiokoulutuksen vetovoimaa yleissivistävänä, korkeakouluihin jatkoopintokelpoisuuden ja valmiudet tuottavana koulutusmuotona vahvistaa koulutuksen laatua ja oppimistuloksia sujuvoittaa siirtymistä korkea-asteen opintoihin

3 Valmistelu laajassa sidosryhmäyhteistyössä Seurantaryhmä, pj. Ari Pokka noin 40 asiantuntijaa (opiskelijat, opettajat, rehtorit, koulutuksen järjestäjät, korkeakoulut, järjestöt) tiivis työskentely syksyn aikana (5 kokousta) Pyöreän pöydän keskustelut Lukiouudistuksen maakuntakiertue (10 tilaisuutta, noin 600 osallistujaa) Verkkoaivoriihi (n vastaajaa) Pedagogiset opettajajärjestöt Lukiohackathon (SLL) Läheinen yhteistyö Opetushallituksen kanssa Tiivis ministeriön sisäinen yhteistyö, mm. Opettajankoulutusfoorumi ja Uusi peruskoulu -ohjelma 3

4 Verkkoaivoriihi Yleissivistys olennaista Haasteena yleissivistyksen käsitteen määrittely Millaista osaamista lukion tulee tulevaisuudessa tarjota? (n=1684) Asteikko kertoo, kuinka monta kertaa ko. teema on mainittu aineistossa. 4 Verkkoaivoriihi 2017, FountainPark

5 Tutkimusten ja selvitysten mukaan Ylioppilaiden valmiudet eivät kaikilta osin vastaa jatko-opinnoissa edellyttämää osaamista. haasteet liittyvät erityisesti asioiden syvälliseen ymmärtämiseen ja laaja-alaiseen osaamiseen Nivelvaihe korkea-asteen opintoihin ei ole joustava. 70 % ylioppilaista ns. välivuosi, määrä kasvanut 10 prosenttiyksikköä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Opiskelijoiden uupumus on lisääntynyt. Lukiolaisilla on erilaiset mahdollisuudet oppimisen tukeen. Ohjausta kaivataan enemmän. Mahdollisuudet yksilöllisiin opintopolkuihin vaihtelevat. mm. korkea-asteen opinnot, työelämäyhteistyö Kaikilla lukiolaisilla ei ole mahdollisuutta kehittää kansainvälistä osaamistaan.

6 Keskeiset ehdotukset Lukiokoulutus säilyy kolmivuotisena oppimääränä. Jako aikuisille ja nuorille tarkoitettuihin oppimääriin säilyy nykyisellään. Oppimäärien ja niihin kuuluvien opintojen mitoituksen peruste olisi kurssien sijaan opintopiste. Nuorille tarkoitettu oppimäärä olisi 150 op, aikuisille tarkoitettu oppimäärä olisi 90 op. Koulutuksen järjestäjällä olisi nykyistä laajemmat mahdollisuudet päättää opiskelijoille tarjottavista opintojaksoista ja niiden laajuuksista. Mahdollisuus toteuttaa joustavammin nykyistä laajempia ja oppiainerajat ylittäviä opintojaksoja. Opintojaksot voisivat muodostua yhden tai useamman oppiaineen sisällöistä. 6

7 Oppimäärään sisältyvät opinnot Lukion oppimäärään sisältyisi äidinkielen ja kirjallisuuden, toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten opintoja, matemaattisluonnontieteellisiä opintoja, humanistis-yhteiskuntatieteellisiä ja uskonnon tai elämänkatsomustiedon opintoja, taito- ja taideaineiden opintoja sekä opinto-ohjausta. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin edelleen oppiaineista ja niiden laajuuksista. Oppiaineisiin ja niiden välisiin suhteisiin ei esitettäisi muutoksia. Opetushallitus määräisi jatkossakin eri oppiaineiden tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä. 7

8 Temaattiset opinnot kehittäisivät laaja-alaista osaamista Temaattisista opinnoista ja niiden laajuuksista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Koulutuksen järjestäjä päättäisi temaattisten opintojen tavoitteista ja sisällöistä. Arviointi olisi opintojaksokohtaista Yleiset periaatteet säädettäisiin edelleen laissa, Opetushallitus antaisi tarkempia määräyksiä arvioinnista. 8

9 Opintojen henkilökohtaistamisen vahvistaminen Opiskelija laatii henkilökohtaisen suunnitelma opintojen etenemisen, jatko-opintoihin ja työelämään siirtymisen tueksi opetushenkilökunnan tuella. Opiskelijan oikeutta opinto-ohjaukseen vahvistettaisiin. Henkilökohtaisuus ja säännöllisyys Oikeus jälkiohjaukseen ilman opiskelupaikkaa jääneille ylioppilaille Osaamisen tunnistamista ja tunnustamista vahvistettaisiin. Toisessa lukiossa suoritetut opinnot luetaan hyväksi suoraan lain nojalla. Lakiin lisättäisiin oppimisen tukea koskevat säännökset. Opiskelijalle, jolla on oppimisvaikeuksien vuoksi vaikeuksia suoriutua opinnoistaan, annetaan hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaista opetushenkilöstön yhteistyönä toteutettavaa erityisopetusta ja oppimisen tukea. 9

10 Koulutuksen järjestäjien velvoitetta yhteistyöhön korkeakoulujen kanssa vahvistettaisiin. Osa lukiokoulutuksen oppimäärän opinnoista olisi järjestettävä yhteistyössä yhden tai useamman korkeakoulun kanssa. Koulutuksen järjestäjä päättäisi tarkemmin yhteistyön tavoista. Opiskelijan mahdollisuuksia kansainvälistymiseen parannettaisiin. Oppimäärän mukainen opetus olisi järjestettävä siten, että opiskelijalla on mahdollisuus kehittää kansainvälistä osaamistaan. 10

11 Voimaantulo Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä Uusi lukiolaki ja asetus tulisivat voimaan syksyllä Uusien opetussuunnitelman perusteiden valmistelu ja käyttöön otto opetuksessa Lukioasetuksen valmistelu kevään 2018 aikana, asetusluonnos sisällytettäisiin hallituksen esitykseen. Uusi lukioasetus sisältäisi myös nykyisin tuntijakoasetukseen sisältyvät säännökset opintojen rakenteesta ja laajuuksista. Nykyistä tuntijakoasetusta sovellettaisiin uusien opetussuunnitelmien perusteiden käyttöön ottoon saakka. 11

12 Muuttuuko lukiokoulutus? Muuttuuko lukioiden toimintakulttuuri? Muuttuvatko tekemisen tavat? Muuttuuko opiskelijoiden suhde oppimiseen? => YHTEISTYÖN TEKEMISEN KULTTUURI ja sen kehittäminen 12

13 Opettajankoulutuksen kehittämisohjelma Opettajat uutta luoviksi osaajiksi ja oppijat keskiöön uutta luova asiantuntijuus oppijalähtöiset, yhteisölliset työtavat yhteissuunnittelu, tiimiopettajuus, tieteiden välinen yhteistyö oppimisprosessin ohjaaminen Opettajankoulutus vahvaksi yhteistyöllä yhteistyön tiivistäminen, verkostoituminen, yhdessä tekemisen kulttuuri oppiaine-, koulutus- ja tieteenalojen ylittäminen verkostoituminen Osaavalla johtamisella oppilaitos oppivaksi ja kehittyväksi yhteisöksi 13

14 Ylioppilastutkinto Nykyisin osin lukiolakiin sisältyvät ylioppilastutkintoa koskevat säännökset koottaisiin ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin. Lisättäisiin kokelaiden mahdollisuuksia uusia ylioppilastutkinnon kokeita Tutkinnon suorittanut voi uusia hyväksyttyjä ja hylättyjä kokeita rajoituksetta. Tutkinnon suorittamisen aikana hylätyn kokeen voi uusia nykyisen kahden kerran sijasta 3 kertaa. Gaudeamus Igitur -työryhmän ehdotuksia toteutettaisiin erikseen siten, että ylioppilastutkintolainsäädännön kokonaisuudistusta koskeva HE annettaisiin erikseen syksyllä

Lukiolain uudistamisen tavoitteita:

Lukiolain uudistamisen tavoitteita: Lukiouudistus Lukiolain uudistamisen tavoitteita: Tavoitteena on tukea lukioiden toimintakulttuurin kehittymistä vahvemmin yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvaksi, yksilölliset tarpeet huomioivaksi

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

91 Mikkelin kaupungin lausunto lukiolaista ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

91 Mikkelin kaupungin lausunto lukiolaista ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (7) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 26, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 91, 06.03.2018 91 Mikkelin kaupungin lausunto lukiolaista ja ylioppilastutkinnon järjestämisestä

Lisätiedot

Uusi lukio tukee ja innostaa!

Uusi lukio tukee ja innostaa! Uusi lukio tukee ja innostaa! Koulutusta kehitetään kokonaisuutena Tavoitteena on osaamis- ja koulutustason nostaminen ja koulutus-järjestelmän kokonaiskehittäminen. Lukiouudistuksen tavoitteena on lisätä

Lisätiedot

Diaarinro OKM/41/010/2017

Diaarinro OKM/41/010/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiouudistus@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa 24.1.2018 päivätystä luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö I Aija Töytäri, opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö I Aija Töytäri, opetus- ja kulttuuriministeriö Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö 11.10.2018 I Aija Töytäri, opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistus 2017 2018 Koulutusta kehitetään kokonaisuutena Tavoitteena on osaamis- ja koulutustason

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (5) 501 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle valtioneuvoston asetuksiksi lukiokoulutuksesta sekä eräiden lukiokoulutusta koskevien asetusten muuttamisesta

Lisätiedot

52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI

52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI 1 Dno: AHT/ 90/2018 52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

Lausunto lukiolain ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Lausunto lukiolain ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Lausunto lukiolain ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta 62/03.00/2018 KH 27.02.2018 68 Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt lausuntoa 24.1.2018 päivätystä luonnoksesta

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Luonnos

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Luonnos OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUKSET VALTIONEUVOSTON ASETUKSIKSI LUKIOKOULUTUKSESTA SEKÄ ERÄIDEN LUKIOKOULUTUSTA KOSKEVIEN ASETUSTEN MUUTTAMISESTA 1 Asian tausta Pääministeri Juha

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriölle kirjaamo,

Opetus- ja kulttuuriministeriölle kirjaamo, Opetus- ja kulttuuriministeriölle kirjaamo, kirjaamo@minedu.fi lukiouudistus@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivä LIEDON KUNTA KUNNANHALLITUS /91/311

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivä LIEDON KUNTA KUNNANHALLITUS /91/311 Otteen saaja: Otteen antopäivä: 13.2.2018 2018/91/311 56 LIEDON KUNNAN LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN

Lisätiedot

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Turun kaupunki Lausunto 23.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta

Lisätiedot

Ajankohtaisasioita opetus- ja kulttuuriministeriön. hallinnonalalla. Opettajankoulutusfoorumi , Helsinki

Ajankohtaisasioita opetus- ja kulttuuriministeriön. hallinnonalalla. Opettajankoulutusfoorumi , Helsinki Ajankohtaisasioita opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla Opettajankoulutusfoorumi 16.4.2019, Helsinki Uusi peruskoulu -ohjelma Sanna Vahtivuori-Hänninen ja Pauliina Kupila, OKM Hallituksen kärkihanke

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto

Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto Opetus- ja kulttuuriministeriö Säädösten sujuvoittaminen Syysistuntokausi 2017 Pääasiallinen kohderyhmä Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto Sisältääkö

Lisätiedot

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu Lausunto 10.08.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

YO-kokeet kevät 2019

YO-kokeet kevät 2019 YO-kokeet kevät 2019 15.11.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne (nyt) Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista:

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto

Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto Suomen opinto-ohjaajat ry:n asiantuntijalausunto 15.5.2018 1)Nykyistä henkilökohtaisempaa opinto-ohjausta 2)Oma opintosuunnitelma kaikille 3)Velvoite ohjata lukion päättäneitä nuoria Asia 1 Nykyistä henkilökohtaisempaa

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari Helsinki 11.4.2012 LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN ON RIITTÄVÄSTI TIETOA Opetushallitus:

Lisätiedot

Lausunto Tämä vahvistaisi nykysuuntauksen jatkuvuuden. On syytä pyrkiä entistä enemmän kokonaisuuksien hallintaan myös opetuksessa.

Lausunto Tämä vahvistaisi nykysuuntauksen jatkuvuuden. On syytä pyrkiä entistä enemmän kokonaisuuksien hallintaan myös opetuksessa. Paimion kaupunki Lausunto 31.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi lukiouudistus@minedu.fi Iltakoulujen liitto IKLO ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 7/ (7) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 7/ (7) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 7/2018 1 (7) Opetus- ja kulttuuriministeriö 108 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 54 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan otettavaksi lukiolakiin säännökset ylioppilastutkintolautakunnasta

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1 (5) Opetusneuvos Petri Lehikoinen OPH Eduskunnan sivistysvaliokunta

ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1 (5) Opetusneuvos Petri Lehikoinen OPH Eduskunnan sivistysvaliokunta ASIANTUNTIJALAUSUNTO 1 (5) Eduskunnan sivistysvaliokunta HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI SEKÄ LAEIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN JA OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUKSESTA

Lisätiedot

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 05.05.2017 OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 9.6.2016 työryhmän selvittämään

Lisätiedot

Miltä pohjalta, mihin suuntaan?

Miltä pohjalta, mihin suuntaan? Miltä pohjalta, mihin suuntaan? Lukiodiplomit uusissa opetussuunnitelmissa ja lukiodiplomien uudet ohjeet yksikön päällikkö, opetusneuvos Tiina Tähkä, Opetushallitus TÄYSI-IKÄINEN LUKIODIPLOMI UUDISTUU

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lahden työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Yhteisen määritelmän muodostaminen yleissivistykselle

Lisätiedot

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lausunto 22.05.2017 OKM 38/040/2016 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon

Lisätiedot

Äidinkielen opettajain liitto ry Mariankatu 7 C Helsinki

Äidinkielen opettajain liitto ry Mariankatu 7 C Helsinki Äidinkielen opettajain liitto ry LAUSUNTO Mariankatu 7 C 1 21.2.2018 00170 Helsinki Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite Asia Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi

Lisätiedot

LAUSUNTO OKM/41/010/2017

LAUSUNTO OKM/41/010/2017 Viite Asia OKM/41/010/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN

Lisätiedot

Lausunto. On katsottava myös parhaillaan digitalisoituvan ylioppilastutkinnon jälkeiseen aikaan. Ehdotettu valinnaisuus tulee kuitenkin säilyttää.

Lausunto. On katsottava myös parhaillaan digitalisoituvan ylioppilastutkinnon jälkeiseen aikaan. Ehdotettu valinnaisuus tulee kuitenkin säilyttää. Savukosken kunta Lausunto 15.05.2017 00483/2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa:

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Lukion opetussuunnitelman perusteiden (määräys 60/011/2015) muutoksista johtuvat korjaukset (punaisella uudet tekstit) (07/2016) oppaassa: Arvioinnin opas 2015 (Oppaat ja käsikirjat 2015:11) - s. 18 viimeinen

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10. LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN PÄIVITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

1 h io..m M.9$B

1 h io..m M.9$B Opetus-ja kulttuuriministeriö 1 h -03-2018 io..m M.9$B Pöytäkirja Ote 1 (5) Porin kaupunginhallituksen kokous nro 6/2018 Aika 5.3.201 8 kello 1 3:00-1 5:25 Paikka KH:n kokoushuone, Hallituskatu 12 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

Osaamisella ei ole parasta ennen -päiväystä Ylioppilaskunnan lausunto ylioppilastutkinnon kehittämisestä

Osaamisella ei ole parasta ennen -päiväystä Ylioppilaskunnan lausunto ylioppilastutkinnon kehittämisestä Osaamisella ei ole parasta ennen -päiväystä Ylioppilaskunnan lausunto ylioppilastutkinnon kehittämisestä Ylioppilaskunta kiittää mahdollisuudesta lausua yliopistolle Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Lukio-opintojen säädöstaustaa

Lukio-opintojen säädöstaustaa Lukio-opintojen säädöstaustaa Marjaana Manninen KONSTIT hanke 2009 Lukiodiplomit verkkoon paja Osaamisen ja sivistyksen asialla LUKIOKOULUTUKSEN SÄÄTELYJÄRJESTELMÄ Lukiolaki Yleiset valtakunnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 16.5.2019 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset ja määräykset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen KOSKI-tietovarannon käyttöönotto 1.1.2018 TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE Olli Laaksonen 12.12.2017 KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Oodi lukiokoulutukselle. -prosessi. Petri Lehikoinen Opetusneuvos, Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus yksikön päällikkö

Oodi lukiokoulutukselle. -prosessi. Petri Lehikoinen Opetusneuvos, Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus yksikön päällikkö Oodi lukiokoulutukselle -prosessi Petri Lehikoinen Opetusneuvos, Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus yksikön päällikkö Tavoitteena innostava, osallistava ja lukioopetusta eheyttävä -prosessi Tavoitteena

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus lukiokoulutuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään lukiolain ( /2018) nojalla: 1 luku Koulutuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet 1 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

SUK Opetus- ja kulttuuriministeriö. no. / /

SUK Opetus- ja kulttuuriministeriö. no. / / Opetus- ja kulttuuriministeriö SUK L 0 7. 02. 2014 no. / / SUOMEN KIELTENOPETTAJIEN LIITTO SUKOL RY:N LAUSUNTO LUKIO KOULUTUKSEN YLEISIÄ VALTAKUNNALLISIA TAVOITTEITA JA TUNTIJAKOA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö

Elinikäisen oppimisen neuvosto. 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Elinikäisen oppimisen neuvosto 21.5.2013 Arja Kukkonen Ohjauspalveluiden päällikkö Yhteisöllisellä ohjauksella yksilölliselle opintopolulle (Yoyo) Kolmen kunnan yhteinen hanke: Espoo, Helsinki, Vantaa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä lukiolakiin ehdotetaan sisältyviä muutettavaksi lukiokoulutuksen valtuutussäännös, jonka

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen haku - uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti perusopetuksen jälkeisen valmistavan koulutuksen hakua 29.10.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Vaasan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Avoimuus eri näkemyksille Vahva yleissivistys

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Opetus- ja kulttuuriministeriölle ASIA: VIITE: HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA OKM046:00/2017 1. KUVATAIDEOPETTAJAT

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) A-, B- ja C-osat Liite 2 OKM/8/530/

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) A-, B- ja C-osat Liite 2 OKM/8/530/ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) Järjestämisluvan muutoshakemus lukiolain (629/1998) 4 ja 4 a :ssä säädetyn erityisen koulutustehtävän myöntämiseksi Mikäli hakijalla ei ole aikaisemmin ollut

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Toimintakulttuurin kehittäminen lukiossa

Toimintakulttuurin kehittäminen lukiossa Toimintakulttuurin kehittäminen lukiossa Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät Helsinki, Finlandia-talo 13.11.2013 Rehtori Kyösti Värri Kiteen lukio Tietopohjaa alkaa olla: Tietopohjaa alkaa olla:

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet?

Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet? Ammatillinen opettajankoulutus uudistuu Mitkä ovat sosiaali- ja terveysalan erityistarpeet? Seija Mahlamäki-Kultanen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Opettajankoulutusfoorumin tehtävät 1. Laaditaan

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 05.05.2017 OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 9.6.2016 työryhmän selvittämään

Lisätiedot

Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä. Yli-insinööri Timo Repo

Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä. Yli-insinööri Timo Repo Kaikki mahdollisuudet avoinna - jatko-opinnot tähtäimessä Yli-insinööri Timo Repo Kohtuullinen määrä palloja ilmassa.. Reformilainsäädäntö Ammatilliset tutkinnon perusteet Arviointiasteikko Opiskelijavalintojen

Lisätiedot