Asuntomarkkinoiden tilanne OKL:n lähdön jälkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asuntomarkkinoiden tilanne OKL:n lähdön jälkeen"

Transkriptio

1 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 1(8) Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asuntomarkkinoiden tilanne OKL:n lähdön jälkeen Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy Opettajakoulutuksen lähtö Savonlinnasta tulee vaikuttamaan Savonlinnassa sekä vuokraettä omistusasuntomarkkinoilla todella negatiivisesti. Ensimmäinen, lähes välitön vaikutus on Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy:n ajautuminen taloudellisesti täysin kestämättömään tilanteeseen. Yhtiö on jo nyt erittäin vaikeassa taloudellisessa asemassa. Tällä hetkellä yhtiön asunnoissa asuu 163 opettajaksi opiskelevaa. Näiden asukkaiden poistuminen pudottaa käyttöasteen n. 50 %:iin, jolloin yhtiön rahoitustulos on lähes miljoona euroa tappiollinen. Yhtiön ajautuminen konkurssiin merkitsisi Savonlinnan kaupungille oman pääoman menetyksen ja takausvastuiden realisoitumisen kautta n. 7 miljoonan euron tappiota. Valtiolle tappioita tulee valtiokonttorin lainojen kautta n. 9 miljoonaa euroa sekä mahdollisen takausvastuu realisoitumisen kautta n. 1,4 miljoonaa euroa. Kiinteistöjen realisointi saattaa vähäisessä määrin pienentää tappioita, mutta on oletettavaa, että SAO Oy:n kiinteistöjen realisointi tulee venymään todella pitkälle aikavälille ja voimakkaasti taantuvassa asuntomarkkinassa hintataso tulee olemaan hyvin alhainen. Tarvittavat toimenpiteet/ Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy: Tarkasteltaessa yhtiön taloustilannetta voidaan todeta, että yhtiön elinkelpoiseksi saattaminen edellyttää seuraavat toimenpiteet: 1. Valtiokonttorin lainojen ja kertyneiden rästien anteeksiantaminen 10,15 miljoonaa euroa a. Tällä toimenpiteellä yhtiön rahoitustulos saadaan nollan tuntumaan 2. Kiinteistöjen myynnin tai ensisijaisesti purkamisen mahdollistava rajoituksista vapautus kaikille yhtiön omistamille kiinteistöille a. Mahdollistetaan joustavat toimenpiteet ylikapasiteetin purkamiseksi. b. Edellyttää 100 % purkuavustusten saamista sitä mukaa kuin kiinteistöjä puretaan, yhteensä n. 1,4 miljoonaa euroa (Purettavaksi arvioitu tässä vaiheessa 5 taloa) Muut vuokrataloyhtiöt Asuntomarkkinoiden kokonaisuuteen vahva negatiivinen vaikutus tulee yksityisen sektorin vuokra-asuntomarkkinoiden kautta. Opettajaksi opiskelevista suurin osa asuu yksityisen sektorin vuokra-asunnoissa. Varovaisestikin arvioiden tätä kautta markkinoille vapautuvien asuntojen määrä on n lähinnä keskusta-alueen asuntoa. Näin suuren vuokraasuntokannan yhtäkkinen vapautuminen markkinoilla merkitsee väistämättä vuokratason

2 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 2(8) laskua. Yksityiset vuokranantajat voivat alimmillaan pudottaa vuokratason jopa hoitovastikkeen tasolle, jolloin kunnallisessa omistuksessa olevien vuokrataloyhtiöiden, ennen kaikkea Savonlinnan Vuokratalot Oy:n markkina-asema heikkenee merkittävästi. Savonlinnan Vuokratalot Oy:n käyttöaste on vähitellen laskenut talojen purkamisesta huolimatta, ollen tällä hetkellä selvästi alle 90 %. Taantuva kysyntä yhdistettynä yksityisen sektorin valtavaan äkillisesti vapautuvaan asuntokantaan merkitsee Savonlinnan Vuokratalot Oy:n kohdalla käyttöasteen tippumista varovaisestikin arvioituna alle 80 %:iin. Tämä merkitsee Savonlinnan Vuokratalot Oy:n kannalta sitä, että sen tulorahoitus ei enää riitä kaikkiin pääomakuluihin vaan lainojen lyhennykset alkavat rästiintyä. Tarkasteltaessa yhtiön pitkän aikavälin rahoitusennustetta heikentyvässä markkinatilanteessa voidaan todeta, että kumulatiivinen rahoitustulos painuu vuoden 2020 aikoihin tappiolliseksi. Tuon jälkeen vuotuinen rahoitustulos on keskimäärin n. miljoona euroa negatiivinen. Jos tilanteeseen ei puututa etukäteen todella järeillä toimenpiteillä saattaa SAVUT Oy ajautua SAO:n tavoin konkurssiin, jolloin kaupungin menetykset olisivat yhteensä n. 18 miljoonaa euroa ja valtiolle suorien lainojen kautta 17 miljoonaa euroa sekä lisäksi mahdolliset täytetakausten realisoitumiset jopa 10 miljoonaa euroa. Vuokra-asuntomarkkinoiden romahtaminen merkitsee samalla omistusasuntomarkkinoiden täydellistä lamaantumista ja omaisuuden arvojen merkittävää putoamista. Jo tällä hetkellä Savonlinnan asuntomarkkinat ovat hyvin hiljaiset. Mahdolliset opiskelija-asuntoyhtiön kiinteistöjen ja opiskelijoilta vapautuvien keskusta-alueen sijoitusasuntojen tulot markkinoille romahduttaisivat hintatason ja vaikutus heijastuisi kaikkien asuntojen arvoihin. Tarvittavat toimenpiteet/ Savonlinnan vuokratalot Oy: 1. Rahoitustuloksen korjaaminen edellyttää yhteensä n. 320 asunnon ylikapasiteetin purkamista (yhteensä n. 20 taloa). a. Kyseisten kohteiden valtiokonttorin lainat täytyy saada kokonaan anteeksi (n. 8 milj. ) b. Kohteiden purkamiseen täytyy saada 100 % purkuavustus, kokonaissuuruudeltaan n. 3,6 miljoonaa euroa. YHTEENVETO TARVITTAVISTA VALTION PANOSTUKSISTA: 1. Valtiokonttorin lainojen ja rästien anteeksi antaminen 18,15 milj., ajoittuen vuosille Purkuavustukset yhteensä n. 5 milj. ajoittuen vuosille

3 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 3(8) LUONNONVARAKESKUKSEN SAVONLINNAN TOIMIPAIKAN TOIMINTAEDELLYTYKSET TURVATTAVA Savonlinnan metsäklusteri Savonlinnassa on vahva metsäklusteri, joka muodostuu yrityksistä, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioista sekä valtion toiminnoista. Savonlinnassa on Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä sekä merkittävä metsäteknologiateollisuuden keskittymä. Savonlinnassa on metsäntutkimuslaitoksen lisäksi mm. metsähallituksen toimipiste, metsämuseo Lusto, ammattikorkeakoulun ja yliopiston kuitulaboratorio sekä yritysten puunhankintaan liittyviä yrityksiä. Savonlinnan metsäntutkimuslaitos Toimipisteellä on töissä yhteensä 25 henkilöä ja budjetti on lähes 2 miljoonaa euroa vuodessa. Toimipiste on Luken ainoa toimipaikka, joka on laajan ja monipuolisen tutkimusmetsäalueen välittömässä läheisyydessä. Yksikössä on korkeatasoinen laboratorio, välineistö ja osaaminen tutkimusmetsän tehokkaaseen hyödyntämiseen. Yksikössä onkin jo olemassa valmiit ja kansainvälisestikin tunnustetut puitteet uuden Luonnonvarakeskuksen korostamaan profiloituneeseen toimintaan sekä erikoistuneet korkeatasoiset tutkimusympäristöt, joiden siirtäminen muihin toimipisteisiin ei ole toiminnallistaloudellisesti perusteltua. Toimipiste tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa Itä-Suomen yliopiston kolmen kampuksen (Joensuu, Kuopio ja Savonlinna) sekä Helsingin ja Oulun yliopistojen kanssa. Itä-Suomen yliopistoyhteistyön lisäksi Mikkelin ammattikorkeakoulun puunjalostukseen liittyvät erikoislaboratoriot, ja erityisesti Savonlinnassa sijaitseva kuitulaboratorio, tarjoaa Lukelle vahvoihin yliopistokeskukseen rinnastettavia synergisiä yhteistyömahdollisuuksia. Myös yhteydet Lappeenrannan teknillisen yliopistoon tarjoavat Joensuuhun ja Suonenjokeen verrattuna kilpailukykyiset yliopistoyhteydet tieteelliselle ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaan tutkimukseen. Venäjän ja Kaakkois-Suomen kanssa tehtävän rajayhteistyön ja uuden ENI-ohjelman rahoitusmahdollisuuksien hyödyntämiseksi Punkaharjun yksikkö on uuden luonnonvarakeskuksen näkökulmasta nostettavissa strategiseksi merkittäväksi yksiköksi. SAVONLINNA NIMETTÄVÄ SAARISTOKUNNAKSI Saaristolain 9 mukaan valtioneuvoston tulee määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat olennaisena esteenä kunnan kehitykselle. Saaristokuntia ja kunnan saaristo-osia määrättäessä on perusteena pidettävä saariston vakinaisen väestön määrän ohella liikenneoloja ja peruspalvelujen saannin vaikeutta. Saaristolain 10 mukaan suunnattaessa tukitoimia 9 :ssä tarkoitetuille kunnille on määrään vaikuttavana tekijänä otettava huomioon kunnan taloudellinen asema, jollei muualla ole toisin säädetty tai määrätty. Yksittäisten tilastolukujen lisäksi saaristolaki antaa mahdollisuuden myös laajempaan kokonaisharkintaan saaristokunnaksi nimeämisen osalta.

4 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 4(8) Saaristoasiain neuvottelukunta on päättänyt tekemällään päätöksellä esittää Savonlinnaa saaristokunnaksi. Antaessaan asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista Valtioneuvosto ei nimennyt Savonlinnaa saaristokunnaksi Mikäli Savonlinnaa ei nimetä saaristokunnaksi, niin Savonlinna esittää, että valtionosuuden syrjäisyyslisän perustana toimivan syrjäisyysluvun laskentaa kehitetään niin, että laskennassa otetaan huomioon todelliset asiointietäisyydet linnuntie-etäisyyden sijaan. Nykyinen valtionosuuden syrjäisyyslisän perustana toimivan syrjäisyysluvun laskentamalli on monin tavoin puutteellinen. Syrjäisyysluvun laskenta perustuu 25 ja 50 km:n väestöpohjaympyröihin ja linnuntie-etäisyyksiin, vaikka syrjäisyysluvun tausta-ajatuksena oleva palveluiden ja ihmisten saavutettavuus on riippuvainen liikenneverkosta. Saaristojen ja vesistöjen pidentämät asiointimatkat heikentävät palveluiden saavutettavuutta ja lisäävät vesistöjen saartamien alueiden syrjäisyyttä. Liikenneolosuhteet huomioon ottava syrjäisyysluku olisi syrjäisyyden mittarina todelliset syrjäisyyden olosuhteet paremmin huomioon ottava kuin nykyisin käytössä oleva ympyräetäisyyksiin perustuva syrjäisyysluku. Savonlinna käynnisti yhdessä Etelä-Savon muiden saaristo-osakuntien ja Etelä-Savon maakuntaliiton kanssa selvityksen saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutuksesta kuntien kustannuksiin. Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen Alue- ja kuntatutkimusyksikkö Spatian tekemä selvitys osoittaa sen, että saaristoisuus ja vesistöisyys aiheuttavat kuntien palvelutuotannossa ja palveluiden järjestämisessä lisäkustannuksia, eikä nykyinen valtionosuusjärjestelmä syrjäisyyslisineen kohtele oikeudenmukaisesti saaristoisia ja vesistöisiä kuntia. 1. Savonlinnan maantieteellinen asema ja väestö Savonlinnan maantieteellinen asema hankaloittaa liikenneolosuhteita ja vaikeuttaa peruspalveluiden saantia (Saaristolaki 9 ). Kaupungin kokonaispinta-ala on 3597 km2, mistä 1354 km eli 38 % on vesistöä. Laaja maaseutu on harvaan asuttua ja todelliset kuljettavat välimatkat pitkiä vesistöjen vuoksi. Saaristoinen asutusrakenne aiheuttaa kaupungille palvelujen järjestämisessä miljoonaluokan lisämenot mm. kuljetus-, lossi-, kunnallistekniikka- ja palveluverkkokustannuksina. Savonlinnan kaupungin saaristo-osarajauksen alueella asui 1810 asukasta Asukasluku on noin 5 % kaupungin asukasluvusta. Asukasluvun suhdeluku ei anna oikeaa kuvaa saaristoväestölle suunnattavista kunnan palveluista ja resursseista. Samojen palvelujen tarjoaminen saaristoväestölle vie huomattavasti enemmän kunnan resursseja kuin vastaavien palvelujen tarjoaminen vastaavalle määrälle kuntakeskuksen väestölle. On lisäksi huomattava, että Savonlinnan saaristo-osarajauksen alueen väestömäärä on

5 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 5(8) suurempi kuin minkään saaristokunnan ilman kiinteää tieyhteyttä oleva alueen väestömäärä Paraista lukuun ottamatta. Lisäksi Savonlinnassa on laajoja kuntakeskuksen suhteen vesistöjen takana olevia syrjäisiä alueita, jotka ovat täysin verrattavissa Savonlinnan saaristo-osarajaukseen sisältyviin alueisiin. Savonlinnan kaupunginhallitus teki esityksen työ- ja elinkeinoministeriölle ja saaristoasiain neuvottelukunnalle Savonlinnan saaristo-osan laajentamiseksi käsittämään myös nämä alueet. Esitetyn laajennuksen jälkeen Savonlinnan saaristoalueen väkiluku ( tilanteen mukaan) olisi 8144 asukasta, joka on 23 % koko kaupungin väestömäärästä. Savonrannan kunta liittyi Savonlinnaan vuoden 2009 alusta lukien ja Kerimäki sekä Punkaharju 2013 alusta lukien. Nämä kuntaliitokset lisäsivät entisestään haasteita välimatkojen kasvaessa, kun vesistöjen rikkoma alue laajeni merkittävästi. Savonlinnan kokonaispinta-alasta on vesistöä 38 % Saaristoalueella asuu vakituisesti 5 % kaupungin asukkaista (n.1800 asukasta) Savonlinna on merkittävä vapaa-ajan asumisen kaupunki Kuntaliitoksista on tullut merkittäviä lisäkustannuksia 2. Saaristoisuuden aiheuttamat lisäkustannukset Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen Alue- ja kuntatutkimusyksikkö Spatian tekemän tutkimuksen mukaan saaristoisuuden ja vesistöisyyden aiheuttamat välittömät kustannukset ovat Savonlinnassa noin 3 miljoonaa, mutta kokonaiskustannukset nousevat jopa 10 miljoonaan euroon. Suurimmat kustannukset aiheutuvat vesistöisyyden aiheuttamasta koululaisten kuljetusmatkojen pidentymisestä. Myös saaristoalueita palvelevat koulut lisäävät kustannuksia. Välttämättömät satamat ja vesipelastustoimi aiheuttavat merkittävät kustannukset, joita ei kuivan maan kunnissa ole. Vesistöt ja saaret aiheuttavat lisäkustannuksia sosiaali- ja terveyspalveluille, kaavoitukselle ja rakennusvalvonnalle. Vesistöisyys ja saaristoisuus lisäävät myös vesi- ja viemärilaitoksen verkkojen rakentamisja huoltokustannuksia. Kaupungin hallinnoimat kadut ja tiet ovat keskustoissa, joissa sillat lyhentävät välimatkoja. Siltojen rakentamisen ja ylläpitämisen kustannukset aiheutuvat vesistöisyydestä. Vesistöjen takana asuvien matkat ovat pidempiä kuin olisivat linnuntietä myötäilevää reittiä pitkin. Kaupungin palveluiden järjestämiseen liittyvät matka-aikojen pidentymiset eri hallinnonaloilla lisäävät kustannuksia. Kaupunki tukee esimerkiksi seitsemän lossin toimintaa noin eurolla. Saaristoisuus ja vesistöisyys vaikuttavat huomattavasti myös Savonlinnan keskustaajaman toiminnan kustannuksiin. Kaupunkisuunnittelun optimimuoto on neliö. Käytännössä sekä luontoon liittyvät (vesistöt, vuoristot) että ihmisen rakentamat olosuhteet (liikenneväylät, tehtaat) muovaavat kaupunkien yhdyskuntarakenteiden maantieteellisiä muotoja ja ulottuvuuksia (Halme 1999) ja vievät niitä etäämmäksi optimista. Savonlinna on

6 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 6(8) tästä erityisestä poikkeavuudesta malliesimerkki. Kaupungin tai kunnan sijoittuminen pääasiassa saarille lisää useimmiten infrastruktuurikustannuksia optimaaliseen alueyksikköön verrattuna. Jo Savonlinnan keskusta on rakennettu alun perin kolmelle saarelle, joilta se on kasvanut 14 km pituiseksi ja kapeimmillaan alle 500 metriä levyiseksi nauhaksi. Sen kouluverkoston ja muun infrastruktuurin ylläpitäminen edellyttää enemmän yksiköitä kuin vastaavan kokoisessa neliön muotoisessa optimikaupungissa tarvittaisiin. Savonlinnan sivistystoimi on laskenut tästä aiheutuvan ainakin kahden ylimääräisen päiväkodin ja kolmen kouluyksikön ylläpidon verrattuna vastaavan kokoiseen (24 km2) optimineliöön. Jos ne voitaisiin korvata isoimmilla yksiköillä, kustannuksia säästyisi liki neljä miljoonaa euroa. Muilla toimialoilla keskustaajaman epätaloudellisen yhdyskuntarakenteen katsotaan aiheuttavan samansuuntaiset kustannusvaikutukset. Esimerkiksi kotihoidon kustannusten on arvioitu olevan saaristoisuuden ja pitkien etäisyyksien ja matkustamisen vuoksi noin 30 % korkeammat, kuin ne toisenlaisissa, kaupunkimaisissa olosuhteissa olisivat. Näin laskien Savonlinnan saaristoisuudesta ja vesistöisyydestä aiheutuvat kustannukset nousevat yli 10 miljoonan euron. Nykyinen valtionosuusjärjestelmä ei ota millään tavalla huomioon saaristoisuudesta tulevia lisäkustannuksia. Selvityksen tuloksena todetaan myös, että saaristoisuuden ja vesistöisyyden seurauksena vaikeutuvat liikenneolosuhteet ovat merkittävä kuntien palvelujen tuotanto- ja järjestämiskustannuksiin vaikuttava olosuhdetekijä. Asiointietäisyystarkastelu osoittaa, että vesistöisyys aiheuttaa Etelä-Savossa monin paikoin merkittävää asiointimatkojen pitenemistä. Tämä on leimallisesti vesistöjen rikkomien alueiden ongelma. Sitä ilmenee Etelä-Savon rikkonaisten järvialueiden lisäksi Varsinais-Suomen saaristossa, kun taas vähävetisillä manneralueilla, kuten Etelä-Pohjanmaalla, eivät asiointimatkat pitene juuri lainkaan. Syrjäisyystarkastelu puolestaan osoittaa saaristoisuuden ja vesistöisyyden olevan huomattava syrjäisyyttä aiheuttava tekijä. Juuri vesistöjen rikkomat ja eristämät alueet ovat kaikkein syrjäisimpiä. Tämän vuoksi selvityksessä johdettu liikenneolosuhteet huomioon ottava syrjäisyysluku olisi syrjäisyyden mittarina todelliset syrjäisyyden olosuhteet paremmin huomioon ottava kuin nykyisin käytössä oleva ympyräetäisyyksiin perustuva syrjäisyysluku. Etelä-Savon saaristo-osakuntien ja Etelä-Savon maakuntaliiton selvityksessä on ensimmäistä kertaa Suomessa arvioitu järjestelmällisesti saaristoisuudesta ja vesistöisyydestä aiheutuvia kustannuksia. palveluiden järjestäminen saaristoon on huomattavasti kalliimpaa Saaristoisuuden välittömät kustannukset ovat tutkimuksen mukaan 3 miljoonaa euroa. Välilliset kustannukset ovat jopa 10 miljoonaa euroa. Savonlinnan keskusta on itsessäänkin kolmella saarella. Saaristoisuus aiheuttaa merkittävästi kohonneita kustannuksia

7 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 7(8) matkustamista vaativissa tehtävissä kuten koulukuljetuksissa tai kotihoidossa. 3. Savonlinnan kaupungin taloudellinen asema saaristolain näkökulmasta Saaristolain 10 mukaan suunnattaessa tukitoimia 9 :ssä tarkoitetuille kunnille on määrään vaikuttavana tekijänä otettava huomioon kunnan taloudellinen asema, jollei muualla ole toisin säädetty tai määrätty. Punkaharjun ja Kerimäen kunnat liittyivät Savonlinnan kaupunkiin vuoden 2013 alusta lukien. Näiden kuntien talous oli kuntaliitostilanteessa jo erittäin heikko. Savonlinna on joutunut talouden tasapainottamisen vuoksi nostamaan veroprosenttia vuodelle ,5 prosenttiin. Seuraavasta taulukosta selviää, että vuonna 2011 Savonlinna täytti vain yhden kriisikuntakriteerin kun kuntaliitoskunnat Punkaharju ja Kerimäki täyttivät neljä kriteeriä. Uuden vuoden 2015 alusta voimaan tulleen valtionosuusjärjestelmän tavoite oli järjestelmän yksinkertaistaminen ja valtionosuuskriteerien vähentäminen. Saavutettavuus ja syrjäisyys haluttiin katsoa valtionosuuksia määritettäessä yhdeksi kriteeriksi. Kun vanhassa järjestelmässä painopiste oli kustannusten ja tarve-erojen tasauksessa, uuden järjestelmän tavoitteena on tasata kuntien tuloja. Valtionosuusjärjestelmän muutoksella tavoiteltiin myös neutraaliutta suhteessa kuntaliitoksiin niin, etteivät valtionosuusmenetykset tai -lisäykset vaikuttaisi kuntaliitosten toteutumiseen. Yksinkertaisuuskriteerin vuoksi saaristolisä suunniteltiin alkujaan poistettavaksi sekä saaristokunnilta että saaristo-osakunnilta. Lopulta saaristolisä poistettiin vain saaristoosakunnilta. Saaristokuntien saaristolisä nousi uudistuksessa noin 2 miljoonalla vuoden 2014 tasosta ja se on vuonna 2015 noin 14,3 milj. euroa. Saaristo-osakuntien menetykset vaihtelivat ja olivat yhteensä 6,1 miljoonaa euroa. Etelä-Savon saaristo-osakunnista Hirvensalmi menettää vuonna 2015 saaristolisää noin euroa, Mikkeli noin euroa ja Savonlinna noin euroa vuoteen 2014 verrattuna.

8 SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 8(8) Savonlinnan kaltaiset aluekeskuskaupungit ovat joutuneet väliinputoajan asemaan valtion työpaikkojen uudelleenorganisoinnissa ja alueellistamisessa. Valtion työpaikkoja on alueellistettu vain maakuntakeskuksiin samalla kun maakunnan sisällä tehtävät valtion paikallishallintoratkaisut vievät työpaikkoja aluekeskuksista maakuntakeskuksiin. Savonlinnan kaupunki onkin menettänyt viimeisten 15 vuoden aikana n. 300 valtion työpaikkaa sekä samalla runsaasti yksityisen sektorin työpaikkoja. Uuden päivystysasetuksen myötä Savonlinnan keskussairaalassa ei enää synnytetä ja leikkaustoiminta on matalan komplikaatioriskin päivystystoimintaa, päiväkirurgiaa ja elektiivistä kirurgiaa. Muutokset koskettavat myös tehohoitoa, sisätauteja, ensihoitoa sekä päivystystä, ja vuositasolla kustannukset ovat kasvaneet noin 3 milj.. Lisäksi potilaiden kuljettamiseen tarvittavan resurssin ja kaluston ylläpito vesistön rikkomalla alueella aiheuttaa kuljetuskapasiteetin lisäämisen tarpeen, jonka kustannus on jo yhden varustellun auton osalta 0,7 milj., kuljetuskustannusten kasvusta puhumattakaan. Merkittävä riski on ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus sekä osaajien siirtyminen toisaalle toimintojen muuttuessa. Sairaanhoidollinen koulutus on myös uhattuna, mikäli koulutukseen liittyvät harjoittelupaikat vähentyvät. Savonlinnan taloudellinen asema on heikentynyt valtion työpaikkojen vähentyessä. Uusi sääntely lisää kustannuksia, tästä esimerkkinä päivystysasetus. Kuntaliitokset eivät olleet valtion osuuksien suhteen neutraaleja valtionosuusuudistuksen tavoitteesta huolimatta. 4. Haastavat liikenneolosuhteet Savonlinnan maantieteellinen asema hankaloittaa liikenneolosuhteita (Saaristolaki 9 ). Savonlinnan kaupungin sijainnin syrjäisyys osittain myös vesistöisyydestä johtuen aiheuttaa sen, että lentoliikenneyhteydet Savonlinnan ja Helsingin välillä ovat niin savonlinnalaisen yritystoiminnan kuin kaupungin asukkaiden ja kaupunkiin suuntautuvan matkailun kannalta välttämättömät. Lentoliikenneyhteyksien turvaamiseksi Savonlinnan kaupunki joutuu tukemaan lentoliikennettä vuosittain noin yhdellä miljoonalla eurolla. Nyt lisäksi valtio on leikkaamassa lossien avustuksia 80 prosenttiyksiköstä 50 prosenttiyksikköön. Junaliikenteen vuorojen vähentyminen heikentää entisestään saavutettavuutta. Etäisyydet voivat olla pitkiä maata pitkin, vaikka linnun tietä mitattu matka ei olisikaan Julkisen liikenteen tarjontaa on vähennetty muun muassa junavuoroja vähentämällä Lentoliikenne on vahvasti tuettua, mutta välttämätöntä

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Saaristolain 9 mukaan valtioneuvoston tulee määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat olennaisena esteenä kunnan kehitykselle. Saaristokuntia ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristoosista uusiminen, Savonlinnan kaupungin lausunto

Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristoosista uusiminen, Savonlinnan kaupungin lausunto 1(6) Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristoosista uusiminen, Savonlinnan kaupungin lausunto Pyydettynä lausuntona Savonlinnan kaupunki toteaa seuraavaa: 1. Savonlinna nimettävä

Lisätiedot

Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa.

Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa. Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa. Simo Rautiainen, UEF/Karjalan tutkimuslaitos Paikkatietomarkkinat, Helsinki, 7.11.2017 Taustaa 1 Sokkeloiset vesistöt

Lisätiedot

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 22.1.2016 Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Saaristolain 9 mukaan valtioneuvoston tulee määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat olennaisena esteenä

Lisätiedot

SAARISTOKRITEERIKYSELY 2016/Heikki Miettinen Suomenkieliset vastaukset

SAARISTOKRITEERIKYSELY 2016/Heikki Miettinen Suomenkieliset vastaukset 1. Organisaatio Vastaajien määrä: 44 3. 1) Mikä olisi sopiva saaristokuntien määrä (nyt 8)? Vastaajien määrä: 40 4. Mahdolliset kommentit: Vastaajien määrä: 13 - Tarkkaa määrää on hankala määrittää, sillä

Lisätiedot

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi 1(7) Elinkeinoministeri Olli Rehn 1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Savonlinnan maantieteellinen asema Savonlinnan kokonaispinta-ala on 3597 km2, mistä 1354 km eli 38 % on vesistöä. Laaja maaseutu

Lisätiedot

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi 1(7) Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Savonlinnan maantieteellinen asema Savonlinnan kokonaispinta-ala on 3597 km2, mistä 1354 km eli 38 % on vesistöä. Laaja

Lisätiedot

Saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutukset kuntien kustannuksiin Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa

Saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutukset kuntien kustannuksiin Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa SPATIA Raportteja 2/2015 Saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutukset kuntien kustannuksiin Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa Eero Vatanen Simo Rautiainen Alue- ja kuntatutkimuskeskus Itä-Suomen

Lisätiedot

Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina.

Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina. SISÄ-SUOMI JA SAARISTOKUNNAT LIITE 3. Muistio 22.12.2009 jorma leppänen, tem 1. JOHDANTO Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän

Lisätiedot

METLAN Savonlinnan toimipaikan toimintaedellytykset turvattava

METLAN Savonlinnan toimipaikan toimintaedellytykset turvattava SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 1(5) Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen METLAN Savonlinnan toimipaikan toimintaedellytykset turvattava Savonlinnan kaltaiset aluekeskuskaupungit ovat

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 21.1.2014 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

Työryhmän kokous , Työ- ja elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Sali 8

Työryhmän kokous , Työ- ja elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Sali 8 Saaristoasiain neuvottelukunnan asettama saaristoalueasetustyöryhmä Muistio esityksineen 23.10.2015 Työryhmän kokous 22.10.2015, Työ- ja elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Sali 8 Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus

MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus Saaristoasiain neuvottelukunnan tavoitteet tulevalle hallituskaudelle MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus Vettä on Suomen kaikissa kunnissa ja saariakin on lähes kaikissa kunnissa.

Lisätiedot

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella

Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen Kaakkois-Suomen 73 20.06.2017 91 30.08.2017 104 08.09.2017 Kotkassa sijaitsevien kampuskiinteistöjen korvaaminen uudisrakentamisella 88/10.00/2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista Savonlinnan kaupunki Toiminnallis-taloudellinen analyysi Savonlinnan keskussairaalassa on noin 650 työpaikkaa. jo 400 työpaikan väheneminen merkitsisi yhteensä

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit

Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntien vuoden 2018 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu 17.11.2017 % Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2018 Kuntien lkm 20,5 181 200 180 19,5 19,0

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 5 Etelä-Savo 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 5.1. ETELÄ-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 2 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Savossa

Lisätiedot

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot Kuntaliitto Kunnan toiminnot Kunnan organisaatio VALTUUSTO Tarkastuslautakunta KUNNANHALLITUS LAUTAKUNNAT Päätehtävät: Opetus ja sivistys Sosiaali- ja terveydenhuolto Ympäristö ja tekninen infrastruktuuri

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit

Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Kuntien vuoden 2019 veroprosentit Lähde: verohallinto % 20,5 20,0 19,5 19,0 18,5 18,0 17,5 17,0 16,5 38 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2019 56 79

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Kuntakohtainen paine veroprosentin korottamiseksi 2012 2017e 2021e 2025e Harjavalta 23,6 23,4 25,0

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus

Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus Antti Moisio GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) VM:n työryhmä Tausta: valtionosuusuudistus 2010 Esitys uudesta valtionosuusjärjestelmästä

Lisätiedot

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Visio Seurantaryhmä: Lentoliikenne tukee Suomen talouden kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia sekä maamme kilpailukykyä.

Lisätiedot

Suurten kaupunkien talousarviot 2008

Suurten kaupunkien talousarviot 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuskatauksia 2007 11 HEIKKI HELIN Suurten kaupunkien talousarviot 2008 Verkossa ISSN 1796-7236 ISBN 978-952-223-039-3 Painettu ISSN 1455-7266 LISÄTIETOJA Heikki Helin

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Kangasalan strateginen yleiskaava

Kangasalan strateginen yleiskaava Kangasalan strateginen yleiskaava Edullisuusvyöhyketarkastelu loma-asuntojen käyttötarkoituksen muuttamisesta vakituiseen asumiseen 24.10.2016 24.10.2016 Page 1 Sisältö: - Tausta-aineisto s. 3 - Loma-asutuksen

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Oulussa

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Oulussa Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Oulussa PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere Pyöräilyn potentiaali vs.

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén

Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Seutufoorumi 8.10.2013 Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén Kuntarakenneselvityksessä on huomioitava riittävästi alueelliset erityispiirteet, kuten raja-alue ja toimintaympäristön muutos. Valtionosuusuudistuksella

Lisätiedot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2012 tilinpäätökset Tiedotustilaisuus 13.2.2013 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2011 ja 2012 (ml.

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Kokkolassa

Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Kokkolassa Pasi Metsäpuro Työmatkapyöräilyn potentiaalin arviointi Kokkolassa PYKÄLÄ II -tutkimusprojekin osaraportti Tampereen teknillinen yliopisto. Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampere Pyöräilyn potentiaali

Lisätiedot

Kerimäen, Punkaharjun ja Puumalan kuntien liittyminen Savonlinnan

Kerimäen, Punkaharjun ja Puumalan kuntien liittyminen Savonlinnan Kerimäen, Punkaharjun ja Puumalan kuntien liittyminen Savonlinnan kaupunkiin Savonlinnan ja Puumalan kunnat ovat neuvotelleet kuntaliitossopimuksen, jonka luottamushenkilöistä koostuva neuvotteluryhmä

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

KUNTATALOUSSELVITYS 1993 2003 (2004)

KUNTATALOUSSELVITYS 1993 2003 (2004) Kainuun maakunta -kuntayhtymä 17.8.2005/AT KUNTATALOUSSELVITYS 1993 2003 (2004) Maakuntahallitus on päättänyt kokouksessaan 7.12.2004, että kuntien talouden kehitys selvitetään viimeisten 10 vuoden ajalta

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 117 25.03.2014

Kaupunginhallitus 117 25.03.2014 Kaupunginhallitus 117 25.03.2014 KUHMON KAUPUNGIN LAUSUNTO VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTAMISESTA 47/1.112/2014 KHALL 117 Talousjohtaja 18.3.2014 Valtiovarainministeriön Kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntien tilinpäätökset 2015 ja talousnäkymät

Etelä-Savon kuntien tilinpäätökset 2015 ja talousnäkymät Etelä-Savon kuntien tilinpäätökset 2015 ja talousnäkymät Kuntaliiton ja maakuntaliiton ajankohtaisseminaari Pieksämäki 11.5.2016 Heikki Laukkanen Etelä-Savon kunnallisasiain työryhmän pj., kunnanjohtaja

Lisätiedot

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen

Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Millaisia mittareita kriisikunnille? Pasi Leppänen Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely (KuntaL 118 ) Kunnan ja valtion tulee yhdessä selvittää kunnan mahdollisuudet

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys

Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitys Samuli Alppi EDGE kaupunkitutkimuslaboratorio Tampereen teknillinen yliopisto 30.4.2009 Kaupunkirakenneselvitys Selvityksen tarkoituksena on tutkia kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,

Lisätiedot

Viite: Lausuntopyyntö vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä (LVM 1437/08/2016)

Viite: Lausuntopyyntö vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä (LVM 1437/08/2016) KEURUUN KAUPUNKI LAUSUNTO Liikenne- ja viestintäministeriö Viite: Lausuntopyyntö vuoden 2017 osto- ja velvoiteliikenteestä (LVM 1437/08/2016) KEURUUN KAUPUNGIN LAUSUNTO JUNIEN OSTO- JA VELVOITELIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008

Vakuutusyhtiöiden sijoitustoiminta 2008 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Sisällys sijoitustoimintaympäristö... 3 sijoitukset 31.12.2008 (käyvin arvoin)... 4 uudet sijoitukset 2008... 6 Sijoitustoiminnan tuottojen

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö 1.9.2015 Yhteenveto toimintaympäristöstä Taipalsaaren liikenteen toimintaympäristöstä koottiin työn alussa seuraavat

Lisätiedot

Vuokra-asuntojen asuntojen omistamisen ja tuottamisen ongelmat metropolialueella

Vuokra-asuntojen asuntojen omistamisen ja tuottamisen ongelmat metropolialueella Vuokra-asuntojen asuntojen omistamisen ja tuottamisen ongelmat metropolialueella Metropolitiikka ja seudun kilpailu- kyky -seminaari 16.10.2007 Dipoli, Espoo Liiketoimintajohtaja Eero Saastamoinen Investoinnit

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Aluerakenne ja keskusverkko

Aluerakenne ja keskusverkko Aluerakenne ja keskusverkko Maakuntakaavan (2011) ja 1. vaihemakuntakaavan (2015) toteutumisen seuranta Kuvissa on esitetty harvan ja tiheän taajaman (2016) sijoittuminen maakuntakaavayhdistelmän taajamatoimintojen

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (8) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 ASUINKIINTEISTÖPOLITIIKKA 1. KIINTEISTÖOMAISUUS 1.1. Asuinkiinteistökanta 1.1.2010 1.2. Asuinkiinteistöjen

Lisätiedot

Rakentaminen Suomessa

Rakentaminen Suomessa Rakennusteollisuuden suhdannejulkistus Syksy 2017 4.10.2017 Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus Itä Suomi Rakentaminen Suomessa 1 Rakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna arviolta 4 prosentin

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

Maakunnan talous ja omaisuus

Maakunnan talous ja omaisuus Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014

Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen

Lisätiedot

Matkailu lisääntyi edellisvuoteen verrattuna koko maailmassa 3,6 % Suomessa 6 % Eurooppalaisista kolmannes käyttää alle 1000 matkalla

Matkailu lisääntyi edellisvuoteen verrattuna koko maailmassa 3,6 % Suomessa 6 % Eurooppalaisista kolmannes käyttää alle 1000 matkalla Matkailu lisääntyi edellisvuoteen verrattuna koko maailmassa 3,6 % Suomessa 6 % Matkustajat yhä nuorempia keski-ikä 42 Eurooppalaisista kolmannes käyttää alle 1000 matkalla Majoitusyöt ovat vähentyneet,

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Joensuun kaupungin strategiaa Rajaton tulevaisuus toteutetaan elämänkaaren mukaisilla palveluohjelmilla. Työikäisten palveluohjelmassa on yhtenä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Vestala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen

Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen 1 Savonlinna Pieksämäkihenkilöjunaliikenteen käynnistäminen Kuvat: VR ja Savonlinnan kaupunki 2 Lähtökohdat Savonlinnan liikenteellinen asema on ongelmallinen Henkilöjunayhteydet etelään ja itään toimivat

Lisätiedot

Sipoon kunnan lausunto valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Johdanto

Sipoon kunnan lausunto valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Johdanto Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO Sipoon kunnan lausunto valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta Johdanto Valtionvarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11.2018 Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11. 9.00 Avaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 9.15 Valtionosuusjärjestelmän

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Turun asukasluku

Turun asukasluku Nyt tuli tarjolle hyvätuottoinen viiden kerrostalokaksion kokonaisuus Turusta! Kyseessä on suuri 92 asunnon 1970-luvulla rakennettu taloyhtiö, joka sijaitsee n. 6,0km päässä Turun keskustasta Lausteen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 18

Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat , mrd. 18 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta sekä rahavarat 1991-215, mrd. 18 18 16 14 Lainakanta Rahavarat 16 14 12 12 1 1 8 8 6 6 4 4 2 2 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15* 8.6.216/hp

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Selvitys kuntien kiinteistöriskistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa

Selvitys kuntien kiinteistöriskistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Selvitys kuntien kiinteistöriskistä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Tiivistelmä Nordic Healthcare Group 2.9.2016 16.9.2016 1 Selvityksen tausta, tavoitteet ja toteutus Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun

Lisätiedot

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen

Lisätiedot

Yhdistää puoli Suomea

Yhdistää puoli Suomea 1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Vuokrataloyhteisöjen talouden tervehdyttäminen

Vuokrataloyhteisöjen talouden tervehdyttäminen Vuokrataloyhteisöjen talouden tervehdyttäminen Varsinais-Suomen Alueseminaari Turku 23.11.2017 Tarja Jouppi Talouden tervehdyttämistoimet ja rahoitusjärjestelyt Lainaehtomuutos Tervehdyttämisavustus Akordit

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65

KUNTASTRATEGIA 2014-2016. Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 KUNTASTRATEGIA 2014-2016 Hyväksytty valtuustossa 7.10.2013/ 65 Rantasalmen kuntastrategia 2014-2016 Visio 2020 Rantasalmi - Monta Mainiota Mahdollisuutta Rantasalmi on itsenäinen maaseutukunta, joka toimii

Lisätiedot

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille -tilaisuus Tekes 7.11.2016 ARA Yhdyskuntia uudistamassa Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi 7.11.201612.10.2007 Tekijän nimi ARAn Yhdyskuntien uudistaminen

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2017 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2017 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2017 181 Kuntien lkm 200 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot