Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013"

Transkriptio

1 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Joensuun kaupungin strategiaa Rajaton tulevaisuus toteutetaan elämänkaaren mukaisilla palveluohjelmilla. Työikäisten palveluohjelmassa on yhtenä kehittämishankkeena Laaja vapaa-ajan mahdollisuuksien kirjo ja houkuttelevat tapahtumat ovat kasvava osa kaupungin vetovoimaa. Kehittämishankkeen toteuttamissuunnitelmassa annetaan vapaa-aikakeskukselle tehtäväksi vertailla toimintaa Kuopion, Lappeenrannan ja Jyväskylän vapaa-aikapalveluihin nähden. Tilastovertailussa huomioidaan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut. Tapahtumapalvelut ja hallinto jätetään vertailun ulkopuolelle. Kulttuuripalvelut Suomen Kuntaliitto on yhdessä Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen ja 24 kunnan kanssa tuottanut raportin kuntien kulttuuritoiminnan palvelurakenteesta ja kustannuksista vuonna Kustannustiedot perustuvat kuntien ko. vuoden tilinpäätöksiin. Edelliset vastaavat selvitykset tehtiin vuosien 2007 ja 2010 tietojen pohjalta. Tässä analyysissa on hyödynnetty vuodelta 2013 kerättyä aineistoa, valtakunnallinen aineisto on julkaistu ja se on saatavilla osoitteessa: Kulttuuripalvelut ovat peruspalveluja, mutta kuntalaisilla ei ole subjektiivista oikeutta johonkin tiettyyn kulttuuripalveluun, vaan kunnilla on vapaus toteuttaa kulttuuripalvelut siinä laajuudessa ja sillä tavalla kuin parhaaksi nähdään. Ainoastaan kirjastopalvelut ja ns. yleinen kulttuuritoiminta ovat kunnille lakisääteisiä, joskin viimeksi mainitussa tapauksessa velvollisuus on väljästi muotoiltu. Lisäksi kunnan tehtävänä on järjestää mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen. Kokonaisuutenaan kulttuurin kokonaisnettokustannukset olivat seuraavat: /asukas Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta

2 Keskimäärin Cuporen raportin mukaan kulttuurin nettokustannukset olivat 178 /asukas. Joensuussa rahoitus jää selvästi tämän valtakunnallisen keskiarvon alapuolelle. Yleiseen kulttuurityöhön panostetaan seuraavasti: Avustukset /asukas /asukas Joensuu 6,3 1,7 Jyväskylä 9,2 4,9 Kuopio 13,0 4,7 Lappeenranta 7,4 1,3 Luvuissa on suurta vaihtelua, selkein erottava tekijä eri kaupunkien panostukselle on erilaiset summat avustusmäärärahoihin. Museoiden ja orkesterin tilastovertailun mukaan /asukas käytettiin seuraavasti verrokkikaupungeissa: Orkesterit Museot Joensuu 27,6 18,9 Jyväskylä 20,1 33,8 Kuopio 28,3 28,5 Lappeenranta 18,9 18,3 Joensuun museoiden toimintaan satsataan suhteellisen vähän naapurikaupunkeihin verrattuna. Orkesterin toimintarahoitus on hyvällä tasolla ja suurin piirtein samalla tasolla kuin Kuopiossa. Kaikkien konserttien määrä ja kuulijat niissä: Konsertit Kuulijat Kuulijat/ konsertti Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta

3 Kuopion ja Joensuun orkestereiden toiminta vaikuttaa myös tilastolukujen varassa vertailukelpoiselta. Museoiden toimintaa ja henkilöstöä tarkasteltaessa näyttää siltä, että panostaminen henkilöstöresurssiin lisää kävijämääriä, todennäköisesti näyttelyihin ja muuhun tapahtumatoimintaa on voitu panostaa runsaammin. Museoiden kävijät ja vakinaisen henkilökunnan henkilötyövuodet: Kävijät Vak. htv Kävijät /htv Joensuu , Jyväskylä , Kuopio , Lappeenranta , Kuopiossa kulttuurihistoriallinen ja luonnontieteellinen museo toimivat samoissa tiloissa, joten molemmissa kävijät tilastoituvat yhdeksi käynniksi. Joensuun museoiden toiminta vertailun mukaan on hyvin tehokasta. Kirjaston nettokustannukset vuonna 2013: /asukas Joensuu ,1 Jyväskylä ,6 Kuopio ,6 Lappeenranta ,7 Kustannuseroihin suurin selittävä tekijä ovat vuokrakustannukset, joita Lappeenrannassa maksettiin vain , kun ne olivat Joensuussa , Jyväskylässä 2,1 milj. ja Kuopiossa 1,5 milj.. Lainaus / Asukas Fyysiset käynnit / Asukas Lainaus / HTV Joensuu 21,06 10, Jyväskylä 20,90 8, Kuopio 17,57 10, Lappeenranta 12,64 7,

4 Suoritevertailussa Joensuussa on eniten lainoja asukasta kohden ja käyntejä toiseksi eniten. Lappeenrannan heikko taloudellinen panostus kirjastoon näkyy myös suoritteissa. Valtakunnalliset kirjastotilastot: Museoiden tilastot: Sinfoniaorkestereiden tilastot: Nuorisopalvelut Kaupunkimaisen nuorisotyön verkosto KANUUNA kerää isoimmilta kaupungeilta nuorisotyön tunnuslukuja. Uusimmat tunnusluvut perustuvat vuoden 2013 toimintaan ja tilinpäätöksiin. Luvut sisältävät avoimen nuorisotyön ja ryhmämuotoisen työn osallistujamäärät. Työpajatoiminta ja lasten aamu- ja iltapäivätoiminta eivät sisälly kaupunkien tunnuslukuihin tai talouslukuihin. Vakituisten työntekijöiden määrään on laskettu ohjaustehtävissä olevat vakituiset ja yli 6 kuukautta töissä olleet määräaikaiset ohjaajat. Luku sisältää myös oppisopimusopiskelijat. Joensuun talousarviota lukuun ottamatta tuloissa on mukana hankerahoitukset. Joensuun tuloista 37 % tulee myyntituloista, 56 % vuokratuotoista ja 7 % avustuksista. Tilinpäätös 2013 Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Tulo Menot Netto Asukasluku asukasta (12/2013) Alle 29-vuotiaat asukasta ( ) Netto /alle 29- vuotias Nuorten käyntikerrat Vakituisten ohjaustoiminnan työntekijöiden lukumäärä 20, Järjestöavustuksen avustussumma

5 Liikuntapalvelut Liikuntapalvelujen vertailu verrokkikaupungeiksi valittujen Lappeenrannan, Jyväskylän ja Kuopion sekä Joensuun välillä on erittäin haastavaa, koska yhteismitallista vertailutietoa on heikosti saatavilla. Lisäksi kaikilla kaupungeilla on omanlaisensa seuranta- ja tilastointimallit, ja ilman merkittävää sisältöjen auki kirjoittamista liikuntapalvelujen osa-alueiden vertailu on mahdotonta. Verrokkikaupunkien liikuntapalvelujen budjettien käyttömenot ja tulot löytyvät seuraavasta taulukosta: TP 2013 Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Menot /asukas 128,7 139,8 114,2 117,3 Tulot /asukas 28,8 39,4 29,2 20,9 tulojen osuus menoista % Nettomenot /asukas 99,8 100,5 85,0 96,4 Asukasluku Liikuntapaikkojen karkea tarkastelu osoitti, että verrokkikaupungeissa on asukaslukuun suhteutettuna samantasoisesti ulko- ja sisäliikuntatilaa kuin Joensuussa. Verrokkikaupungeista Lappeenranta on asukasluvultaan lähinnä Joensuuta. Käyttömenot Lappeenrannassa ovat selkeästi Joensuuta pienemmät, koska sieltä puuttuu Joensuu Areenan kaltainen suurhalli. Nettomenojen tarkastelu paljastaa, etteivät erot kaupunkien välillä ole merkittäviä. Ainoastaan Kuopio erottuu nelikosta selkeästi matalammalla asukaskohtaisella kustannuksella. Liikuntapaikkatietoja sekä kuntien taloustietoja liikunnan osalta on kerätty Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ylläpitämään Lipaspalveluun. Tietojen tallentaminen palveluun vaihtelee kunnittain, minkä vuoksi niiden luotettavuus ja vertailtavuus on vajavainen. Vertailua varten tietoja haettiin lähinnä nettisivuilta löytyvistä tilinpäätöstiedoista. Mikäli vertailu haluttaisiin tehdä syvällisemmin, edellyttäisi se liikunnan osalta erillistä selvitystyötä esim. opiskelijoiden projekti- tai opinnäytetyönä.

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 8 Keski-Pohjanmaa 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 8.1. KESKI-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 7 Kanta-Häme 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 7.1. KANTA-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto

Talousarvio 2016. 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto 60 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautak 600 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 600 Kirjastopalvelut 6000 Kirjasto Talousarvio 2016 3135 Oppisopimuskoulutuksen koul.k 0 3140 Muut myyntituotot 1 000 3149 Sis.muut

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Kuntaliitto ja kirjastoasiat

Kuntaliitto ja kirjastoasiat Kuntaliitto ja kirjastoasiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 1/2016 Johanna Selkee Johanna.selkee@kuntaliitto.fi Asioita Kansallinen tilastointi vertailtavuus kirjastotilastoinnin kanssa? Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA..... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 30 Asukasluku 31.12.2011 22020 4798 102308 15027 16369 60 Henkilökunnan

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015

Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa. Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 Kulttuuripalvelut tärkeä osa kunnan toimintaa Ditte Winqvist Erityisasiantuntija, kulttuuri Opetus- ja kulttuuriyksikkö Iisalmi 12 maaliskuu 2015 1. Kulttuuri on oleellinen osa hyvinvointiyhteiskuntaa

Lisätiedot

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Vertailukunta 1 Kunta1 Selvitysalue Kunta2 Kunta_n Vertailukunta 2 Vertailukunta n Vertailualueet Koko maa Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Heikki Miettinen 11.11.2014 Kuntatalouden trendiennuste

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 1 Kuntien tunnusluvut 2011 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue Asikkala Hartola Heinola Hämeenkoski Padasjoki Sysmä 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA...... 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 30 Asukasluku

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(32) TARKASTUSVIRASTO PALVELUKUSTANNUSTEN KEHITYS OPETUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJAN PALVELUISSA

HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(32) TARKASTUSVIRASTO PALVELUKUSTANNUSTEN KEHITYS OPETUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJAN PALVELUISSA HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(32) PALVELUKUSTANNUSTEN KEHITYS OPETUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJAN PALVELUISSA 2015 HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 2(32) Sisällysluettelo 1 ARVIOINNIN TAUSTATIEDOT...

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue

Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue BDO Audiator/Risto Hyvönen 7.12.2015 1(14) Kuntien tunnusluvut 2014 muuttujina Tunnusluku, Vuosi ja Alue 8 YLEISTIETOJA JA TUNNUSLUKUJA KUNNASTA 15 Kuntien lukumäärä 1 1 1 1 1 1 1 57 320 30 Asukasluku

Lisätiedot

5.2 Kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö

5.2 Kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö 5.2 Kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö Johtopäätökset Kuntien kulttuuripalvelujen järjestämisen tavat ovat moninaiset,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE

OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI VARHAISKASVATUKSEN PALVELURAKENNE 1 Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN TYÖRYHMÄN RAPORTTI 1. PALVELUIDEN NYKYTILAN KUVAUS Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen hallinnollinen järjestämistapa vaihtelee kunnittain.

Lisätiedot

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen KULTTUURILAUTAKUNTA JA 77 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/osasto Palvelu: palvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen talot ja -keskukset talot/-keskukset, käynnit kpl 278291 308889 220000 220000 100 71

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan

Lisätiedot

KUPA: Kulttuuripalvelut LIPA: Liikuntapalvelut TAMU: Tampereen Taidemuseo SAHIM: Sara Hildénin taidemuseo

KUPA: Kulttuuripalvelut LIPA: Liikuntapalvelut TAMU: Tampereen Taidemuseo SAHIM: Sara Hildénin taidemuseo VUODEN 2016 MÄÄRÄLLISET MITTARIT LINKKI LAADULLISIIN MITTAREIHIN Kaupunkistrategian toiminnallinen tavoite, raportoidaan kaupunginvaltuustolle Toimintasuunnitelmien toiminnallinen tavoite, raportoidaan

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014

Kuntien taloustietoja 2014. Lähde:Tilastokeskus 2015, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 2014 Kuntien taloustietoja 214 Lähde:Tilastokeskus 215, Kuntien raportoimat talous- ja toimintatiedot, Kuntien tunnusluvut 214 7 Verotulot 214 /asukas 6 Kemi 3851 /as. Koko maa 387 /as. Kemi sai vuonna 214

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016 Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Varhaiskasvatusta lukujen valossa. Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatusta lukujen valossa Erityisasiantuntija Kuntaliitto Varhaiskasvatuksen hallinto kunnissa 2016: 2014: 2012:» opetustoimi 228 kunnassa (89 %), sosiaalitoimi 10 (4 %) ja muu tapa 18 (7 %)» opetustoimi

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy?

Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Kulttuuria tehhään yhessä seminaari, Iisalmi 3.12.2013 Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, c/o opetus- ja kulttuuriministeriö Laki velvoittaa ja mahdollistaa Kirjasto-,

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku Joensuun kaupunki 2015 (tp) Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja

VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku Joensuun kaupunki 2015 (tp) Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku 2016 75759 Joensuun kaupunki 2015 (tp) 75572 Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja 610 Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja Sisältää vapaa-aikakeskuksen

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta Tulosten vertailu: 0,, 2.. Kko Kunnan palvelujen hoito koettu hyväksi Parantumista verrattuna 0/ Sairaan-/terveydenhoitajan vastaanotto Kouluterveydenhuolto Joukkoliikennepalvelut

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

Nettokäyttökustannukset (pl. liiketoiminta), /as.

Nettokäyttökustannukset (pl. liiketoiminta), /as. 6 Nettokäyttökustannukset (pl. liiketoiminta), /as. 5 4 3 2 1 Nettokäyttökustannukset yhteensä pl. liiketoiminta, /as. Hankasalmi 3 266 3 474 3 727 3 948 4 157 4 38 4 558 4 818 4 973 5 495 5 675 Joutsa

Lisätiedot

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Kärjet liikkeelle aluekehittämisen ajankohtaispäivät KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Nikke Isomöttönen, intendentti Mikkelin kaupunginorkesteri 23.11.2015 KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp

VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste 2 74919 Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp 2013 74477 610 Hallintopalvelut ja tapahtumat Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Sisältää

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 215,7 % 2, % 4,5 % 1, % 6,1 % 7,8 % 19,7 % 1,6 % 11, % 36,6 % Toimintakulut 36,75 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,13 mrd. Henkilösivukulut 4,88 mrd. Palvelujen

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

Miten kunnan tulos lasketaan?

Miten kunnan tulos lasketaan? Miten kunnan tulos lasketaan? TP 213 Laihia Toimintamenot - 48,826 M (sisältää kaikki kunnan käyttötalousmenot, mutta ei investointeja) Toimintatulot + 7, 78 M (toimintatuloja ovat mm. lasten päivähoitomaksut,

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Suurten kaupunkien talousarviot 2008

Suurten kaupunkien talousarviot 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuskatauksia 2007 11 HEIKKI HELIN Suurten kaupunkien talousarviot 2008 Verkossa ISSN 1796-7236 ISBN 978-952-223-039-3 Painettu ISSN 1455-7266 LISÄTIETOJA Heikki Helin

Lisätiedot

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Joensuun selvitysalue yhdessä 14.6.2013 Heikki Miettinen

Palvelujen odotekustannukset vuonna 2012. Joensuun selvitysalue yhdessä 14.6.2013 Heikki Miettinen Palvelujen odotekustannukset vuonna 212 Joensuun selvitysalue yhdessä 14.6.213 Heikki Miettinen Odotekustannukset Mitkä olisivat nettokustannukset, jos ne olisivat vertailuryhmän tehokkaimpien tasolla?

Lisätiedot

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 5 Etelä-Savo 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 5.1. ETELÄ-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 2 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Savossa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta

Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kuntatalo Jarkko Lahtinen Varhaiskasvatus palveluna Varhaiskasvatuslaki 1 1 momentti:» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Tilastotietokannassa visualisointi-käyttöliittymä Helpottaa kunta- ja maakuntatilastojen tarkastelua Aikasarjojen vertailu helppoa: sekä absoluuttiset luvut että

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka 21.2.2013 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Joensuun seutu 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 Asukasluku: Joensuu+Kontiolahti+Liperi+Outokumpu+Polvijärvi 1,20 Asukasluku:

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia

Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Kirjasto- ja kulttuuripalvelut, äitiys- ja lastenneuvolat sekä jätehuolto ja kierrätystoiminta parhaiten hoidettuja kuntapalveluita

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri KAUPUNGINHALLITUS KH 10.6.2013, 219 Talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2015-2017 laatimisohjeet, Talouden tasapainottaminen: 1) toimielimien tulee tehdä osana ensi vuoden

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2/2015

Osavuosikatsaus 2/2015 KULTTUURILAUTAKUNTA LIIKUNTALAUTAKUNTA NUORISOLAUTAKUNTA Lyhyt kuvaus toiminnasta Laissa ja asetuksissa, kaupungin strategiassa ja ohjelmissa, hallintosäännössä sekä vapaa-aikatoimialan johtosäännössä

Lisätiedot

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427 Talouden tarkastelu Talouden tarkastelu on tehty Tilastokeskuksen talouden tunnuslukuaikasarjoja (vuodet 1998 2009) hyödyntäen sekä kaupunkien vuoden 2010 tilinpäätöstietojen pohjalta. Tuloslaskelmien

Lisätiedot

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu 25.4.2013 Päivitetty 19.6.2013 Päivitetty 6.9.2013 Päivitetty 10.12.2013 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien

Lisätiedot

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA Kulttuuria kartalla 13 Pohjanmaa 13.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 13.1. POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 11 kpl Pohjanmaan

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 4/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / ennuste

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017. ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Hissi esteetön Suomi 2017. ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Hissi esteetön Suomi 2017 ARA päivä 17.1.2012 Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21osaamiskeskusta Lahden tiede ja yrityspuisto

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keski-Karjalan kirjastostrategian päivitys 1 KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keväällä 2004 valmistui Keski-Karjalan kirjastostrategia, jonka tilastotietoja on täydennetty vuosilla 2004-2006.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET

ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET ROVANIEMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUT 12.3.2014 TALOUSPÄÄLLIKKÖ JANNE JUOTASNIEMI ALUELAUTAKUNNAT TALOUS JA SUORITTEET SISÄLLYS 1.YLEISTÄ 1.1 ALUEELLISET PALVELUTILAUKSET 2014 1.2 TUOTTEET 2.TUOTTEIDEN

Lisätiedot

KESKI-SUOMI LIIKUNNAN JA URHEILUN HUIPPUMAAKUNNAKSI

KESKI-SUOMI LIIKUNNAN JA URHEILUN HUIPPUMAAKUNNAKSI KESKI-SUOMI LIIKUNNAN JA URHEILUN HUIPPUMAAKUNNAKSI Hiljainen päivä toimistolla. KOP KOP! Hmph. Kuka siellä koputtelee? Vaikket varmaan ihan heti usko, niin meiltä keskisuomalaisilta loppuu tätä menoa

Lisätiedot

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET

REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET REGERINGENS LAGFÖRSLAG HALLITUKSEN LAKIESITYKSET 29.6.2016 SAMMANDRAG YHTEENVETO 04.08.2016 gho Maakuntien rahoituksen koelaskelmat STM 29.6.2016 Maakunta Asukasmäärä Soten ja Soten ja Maakuntien Maakuntien

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Tilastot kehittämis- ja strategiatyökaluna. Porin ja Satakunnan kirjastot Asko Hursti

Tilastot kehittämis- ja strategiatyökaluna. Porin ja Satakunnan kirjastot Asko Hursti Tilastot kehittämis- ja strategiatyökaluna Porin ja Satakunnan kirjastot Asko Hursti 3.12.2013 Mihin tilastotietoja tarvitaan? Budjetin laadinta Kokoelmatyö Henkilöstön mitoitus Aukioloajat Maakunnallinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Kustannusvertailujen tulokset II

Kustannusvertailujen tulokset II Kustannusvertailujen tulokset II Kuntaliitto 28.6.2011 Toimialajohtaja Mikko Komulainen Yleistä avoterveydenhuollon toimintoja ulkoistettu (monituottajamalli) teknologisten ratkaisujen käyttö ja hyödyntäminen

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2014 Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden toimintotasoiset sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut,

Lisätiedot