Käsien hoito-opas. Teksti: Tuomas Liisanantti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käsien hoito-opas. Teksti: Tuomas Liisanantti"

Transkriptio

1 Käsien hoito-opas Teksti: Tuomas Liisanantti Kahvakuulaa, levytankoa, leuanvetotankoa, tai monen montaa muuta treenivälinettä ahkerasti kuluttavilla vastaan tulee yleensä ennemmin tai myöhemmin käsien kunnossapitämisen hankaluus. Ärsyttävimmillään kipeät käpälät voivat sotkea muuten niin sutjakasti kulkevat treenit ja aiheuttaa jopa täyttä taukoa harjoitteluun. Keuhkot ja lihakset pysyvät kyydissä, mutta käsien nahka ei. Tämä ei tarkoita, että ahkeraa harjoittelua tulisi karttaa, jotta ihmiskunta säästyy käsien kovettumilta, rullantuneelta nahalta, tai haavoilta, vaan että meidän säännöllisesti tankoon tai kahvakuulan kahvaan tarttuvien on vain syytä kiinnittää asiaan hieman huomiota. Hieman proaktiivisuutta, tai kämmenten ilmoittaessa ikävistä tuntemuksista, pieniä hoitotoimenpiteitä vaivan ansaitsemalla tavalla. Asia on sillä kuitattu. Kämmenet sopeutuvat ahkeraan kuulien ja tankojen käsittelyyn tekemällä juuri sitä, eli käsittelemällä kuulia ja tankoja. Rutinoituneiden treenaajien kämmenet harvemmin ovat mallikelpoiset käsivoidemainoksiin, mutta ahkerasti koulitun ja hieman paksuuntuneen nahan ansiosta kestävät aivan erilaista menoa treeniympäristöissä, kuin harjoitteluun vasta totuttautuvien. Auki revetessään ahkeran treenaajan kovettuneesta kämmenestä saattaa kuitenkin kerralla lähteä mannerlaattamainen siivu, noviisin pehmeiden käpälien säästyessä vain pikkunätillä haavalla. Näitä murheita välttääkseen treenaajan kuin treenaajan tulisi säännöllisesti suorittaa jonkinlainen treenaajan manikyyri. Riskirajoilla ovat usein erityisesti alla olevaan kuvaan merkityt alueet.

2 Ennaltaehkäisy Treenaajan manikyyri*: Kovettuneet kämmenet ovat aktiivisesti tankojen ja kuulien kanssa tekemisissä oleville suorastaan tavoiteltava asia, paksuuntuneen nahan kestäessä kovempaa menoa. Epätasaiset kovettumakohdat kämmenissä edesauttavat kuitenkin rakkojen ja halkeamien muodostumisessa. Kovettumien tasaaminen onkin operaatio, jonka suorittaminen ajoittain on erittäin suositeltavaa. Vaihe 1: Käsien liottaminen lämpimässä vedessä Kovettumakohdat muutuvat muutaman minuutin liotuksen jälkeen muuta ihoa vaaleammiksi. Kuivaa kädet kevyesti pyyhkeellä. Vaihe 2: Kovettumien tasaiseksi rapsuttaminen/viilaus Liotuksen pehmentämistä kovettumista kuolleen ihon pois rapsuttaminen on mahdollista toteuttaa useammallakin eri konstilla. Näppärä ja halpa ratkaisu ovat jalkojen kovettumien viilaamiseen tarkoitettu kivimäinen kovettumaraspi tai kevyemmissä tapauksissa tarkempaan näpertelyyn soveltuva kynsiviila. Normaalisti jalkojen kovettumien hoitoon tarkoitetut tuotteet ovat monesti toimivimpia pidempään treenanneen kämmenten nahan muistuttaessa paksuudeltaan ja kovuudeltaan enemmän tavallisten ihmisten jalkapohjaa. Viilaa kovettumat samalle tasolle muun kämmenen ihon kanssa. Vaihe 3: Rasvaaminen Rasvaaminen on kovaa harjoittelua kestäviä käsiä ajatellen kuin kaksiteräinen miekka. Käsien aktiivinen rasvaaminen pehmentää ihoa, joka ei ole tapauksessamme siis erityisen toivottavaa. Käsien rasvaaminen ilman kovettumien huolellista hiomista tuntuu olevan kaikkein huonoin vaihtoehto. Jo kovettuneisiin kohtiin rasva harvemmin puree juuri ollenkaan ja rasvojen pehmentäessä lähinnä käsien jo pehmeitä alueita kämmenten ihon kestävyys ainoastaan heikkenee. Pelkällä rasvauksella kovaa treenaava aiheuttaa pitkässä juoksussa siis vain enemmän hallaa kämmenilleen. Kovettumien tasaiseksi viilauksen jälkeen treenaajan manikyyrin viimeisteleminen rasvauksella on kuitenkin järkevää riittävän harvoin toteutettuna. Tässäkin tapauksessa toimitus suosittelee jälleen jalkojen rasvaukseen tarkoitettuja rasvoja jälleen samasta syystä, kuin viilaus/raspi-tuotteidenkin kohdalla. Jalkarasvat ovat käsirasvoja paksumpia ja imeytyvät hieman hitaammin. Kuva 1: Jalkaraspi ja kynsiviila. Halpa sijoitus käsien hoitoon.

3 Kuva 2: Kämmen ennen yllä kuvailtuja huoltotoimenpiteitä Kuva 3: Kämmen ko. toimenpiteiden jälkeen.

4 Otteet Ahkera kahvakuulailu saattaa altistaa kämmenet rakkojen kaltaisille vaivoille. Repeämät, halkeamat tai muut astetta häiritsevämmät vammat kämmenten nahkaan saadaan kuitenkin yleensä levytangolla suoritetuissa vetoliikkeissä kuten rinnallevedossa ja tempauksessa, tai rekillä suoritetuissa liikkeissä kuten leuanvedossa. Yleensä ensimmäisenä tulilinjalla on sormien ensimmäisen nivelen linja, erityisesti keskisormen kohdalta. Häiritsevimmät kovettumat ja rakot muodostuvatkin yleensä tähän linjaan. Kovettumien muodostumisen jälkeen tämä vuoristomainen kovettumalinja on repeytymisten ja halkeamien kannalta ylivoimaisesti herkintä aluetta. Koska luet tätä opasta oletan, että tämä tilanne saattaa olla sinulle jo liiankin tuttu. Asiaan on kuitenkin mahdollista vaikuttaa muuttamalla otetta tangosta. Yleisin nähtävä tankoon tarraamisen tapa on asettaa tanko keskelle kämmentä ja puristaa käsi tiukasti kiinni. Tällä otteella kämmenen nahasta muodostuu vuoristomainen linja, joka litistyy tangon ja sormien väliin. Kaksinkerroin tangon ja kämmenen väliin litistyvä nahka hankautuu suorituksen aikana ja saa sitä myötä osakseen valtaosan rakoista, haavaumista sekä repeytymistä. Nahan litistyminen on kuitenkin mahdollista välttää asettelemalla tanko ensimmäisten sorminivelten päälle aloittaen käärimällä ensin sormet tangon ympärille ja tämän jälkeen rullaamalla ote tukevasti kiinni.

5 Magnesium Magnesiumin karbonaatti. Tuo monille tuttu pitävät otteet takaava, sekä samalla painnonostolavat, telinevoimistelusalit ja treenivaatteet valkoiseksi sotkeva aine. Käsien mankuttaminen saattaa helposti tulla magnesiumin kanssa vauhtiin päässeille rituaaliksi, joka eskaloituu treenin alle suoritetusta kevyestä käsien kuivaamisesta pisteeseen, jossa magnesiumia hinkataan käsiin ennen jokaista sarjaa, kuin viimeistä päivää. Kovimmat magnesiumaddiktit saattavat mankuttaa käsiään pitkiä sarjoja tehdessään myös kesken sarjojen. Jos tunnistat itsestäsi orastavan magnesiumaddiktin piirteitä, voi nyt olla sopiva aika antaa käsille hieman magnesiumvapaata aikaa. Kyllä... Ote saattaa mahdollisesti kuula- tai tankoliikkeissä lipsua enemmän, kuin mihin olet tottunut. Myös metallin ja kämmenen välinen kitka tuntuu hieman erilaiselta, mutta magnesiumin aiheuttaman jo kovettuneiden käsien ylettömän kuivumisen ja halkeilulle altistumisen ehkäisy on usein sen arvoista (jollet suorita telinevoimisteluliikkeitä, joissa pienikin otteen lipsuminen olisi vaarallista).

6 Teippaukset Jo olemassa olevien kämmenvaivojen, tai edessä siintävän kämmenille kovan harjoituksen yhteydessä muutama siivu teippiä saattaa olla kaipaamasi pelastus. Ensimäisen nivelen linjassa olevia kovettumia, rakkoja, tai haavaumia on kuitenkin hankala teipata niin, että teippaus todella pysyy eikä rullaudu pois kohdealueelta harjoituksen aikana. Leveästä urheiluteipistä on kuitenkin mahdollista kevyellä askartelulla virittää itselleen telinevoimistelijoiden käyttämiä nahkaisia lämsiä imitoivat teippaukset, jotka pelastavat erityisesti kämmenen keskiosan, sekä keskisormen ensimmäisen nivelen lähettyvillä olevan alueen. Alla Steve Bonhamin kuvallinen esittely kyseisestä teippauksesta. Kuvan teippaustekniikassa teippi taitetaan niin, että etusormi on mahdollista puikauttaa siitä läpi. Jos kyseisen tekniikan toteuttaminen käytännössä ei aivan täysin avaudu, on lähes vastaava vaihtoehtoinen tekniikka jättää kuvan vaiheessa 2. toinen vastapuolelle asetettava teipin pätkä hieman ensimmäistä lyhyemmäksi ja vaiheessa 3. asettaa teipit vastakkain niin, että pätkä ensimmäisen teipin tarrapuolesta jää näkyviin. Tämän jälkeen teipin pää leikataan saksilla keskeltä auki muutaman sentin matkalta ja kieräytetään näin muodostuneet kaksi kapeampaa teipin siivua etusormen molemmilta puolilta, sekä liimataan ne tarrapuolen avulla tosiinsa kiinni kämmenselän puolella. Tämän jälkeen suorita kohdat 8. ja 9. Teippauksen kokeileminen käytännössä auttaa nopeasti ymmärtämään, toimivan ja nopean teippauksen salat!

7 Jälkihoito Haavojen tai repeämien osuessa kohdalle ovat huolelliset hoitotoimet tarpeen. Auki revenneiden tai haljenneiden kämmenten kohdalla infektioriski on jatkuvasti läsnä ja syytä ottaa vakavasti. Haavojen huolellista puhdistamista pidetään yleisesti tärkeänä, mutta puhdistustapojen keskinäisestä paremmuudesta ollaan montaa mieltä. Tärkeintä on pitää haava puhtaana, kuitenkaan ylipuhdistamatta sitä. Puhdistusaineista toimivimmiksi ovat osoittautuneet keittosuolaliuos, mieto antiseptinen haavanpuhdistusaine kuten Septidin ja puhdas vesi. Vältä rasvojen käyttöä ja alkoholipohjaisia puhdistusaineita. Esimerkkitoimenpiteet kämmenen repeytymän hoitamiseksi: 1. Pese aluksi kädet poistaaksesi enimmät liat haavasta ja käsistä. Mikäli käytössäsi on antibakteerista saippuaa, niin aina parempi. 2. Huuhtele haavaa keittosuolaliuoksella. Keittosuolaliuksella huuhtelun suosittelen toistamaan n. 2-4krt päivässä. Keittosuolaliuosta saa apteekista (esim. NaCl 0,9%-huuhteluliuos) ja liuosta voit lämmittää esim. pitäen pulloa kuumassa vedessä. Lämmittäessä on syytä tarkkaila, ettei keittosuolaliuos pääse niin kuumaksi, että vesi höyrystyy ja liuoksen vahvuus muuttuu. Saatat löytää jostain ohjeita kotitekoisen keittosuolaliuoksen tekemiseksi, mutta itse en suosittele merisuolaliuosta tehtävän omatoimisesti, koska oikean vahvuisen liuoksen tekeminen saattaa osoittautua haasteeksi. Merisuola voi olla pakkaamosta tullessaan myös hieman likaista, ja vähänkin liian vahvasta tai laimeasta liuoksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kannattaa siis suosiolla käyttää apteekin keittosuolaliuosta. 3. Huuhtele kädet liuoksella käsittelyn jälkeen puhtaalla vedellä. 4. Älä käytä, haavan päällä hautovia salvoja. Käytä vain puhtaita laastareita ja/tai sidetarpeita. Vaihda niitä riittävän usein. +Extra: Mikäli nahka ei ole revennyt kokonaan kämmenestä, ei sitä kannata myöskään itse haavan päältä pois repiä! Empiiriset kokeet ovat osoittaneet repeämien paranevan nopeammin, mikäli revennyt nahkapala pidetään haava-alueen päällä luonnollisena laastarina, eikä nahan repsottaessa revitä sitä kokonaan pois *Kirjoittaja tietää huomattavasti enemmän harjoittelusta, kuin kosmetologiasta tai kosmetiikasta. Tämä saattaa paistaa oppaasta ajoittain vahvasti läpi, joten kaikki aihetta koskevat huomautukset, korjaukset ja suositukset ovat tervetulleita. Palaute on järkevintä osoittaa sähköpostilla suoraan kirjoittajalle osoitteeseen:

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit

ROSE ROSE K2 POTILASOHJE IRREGULAR CORNEA. Post Graft TM ROSE K2 XL. semiskleraaliset piilolinssit ROSE TM K TM ROSE K2 ROSE K2 TM NC POTILASOHJE ROSE K2 IRREGULAR CORNEA IC TM ROSE K2 Post Graft TM ROSE K2 XL semiskleraaliset piilolinssit TM Semiskleraalisten Rose K2 XL piilolinssien silmiin laitto

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi Käyttöopas AMS 700 MS sarjan pumpattava penisproteesi 1 AMS 700 MS sarjan pumpattavan penisproteesin käyttö 2-3 Mitä toimenpiteen jälkeen on odotettavissa?..

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

TIETOA HARJOITTELUSTA

TIETOA HARJOITTELUSTA TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.

Lisätiedot

KÄSIHYGIENIAOHJE LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN. KÄSIHYGIENIAOHJE KUNTAYHTYMÄ Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö 28.11.2012

KÄSIHYGIENIAOHJE LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN. KÄSIHYGIENIAOHJE KUNTAYHTYMÄ Infektio- ja sairaalahygieniayksikkö 28.11.2012 MITÄ KÄSIHYGIENIALLA TARKOITETAAN? Käsihygienialla tarkoitetaan käsiin kohdistuvia toimenpiteitä, joilla pyritään vähentämään infektioiden ja niitä aiheuttavien mikrobien siirtymistä käsien välityksellä.

Lisätiedot

TREENI INFOA. Rinta-ojentaja-

TREENI INFOA. Rinta-ojentaja- Prepared by: Monna Pursiainen Date: 08.11.2016 03:02 MT PERSONAL TRAINING Ilmarinkatu 12 A 7 00100, Helsinki 0443349061 pt.monna@gmail.com TREENI INFOA Rinta-ojentaja- - Lämmittele huolellisesti pyöritellen

Lisätiedot

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A.

Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Valmistaja: ZQuiet 5247 Shelburne Rd., Suite 204 Shelburne, VT 05482 U.S.A. Copyright 2012 Sleeping Well, LLC. Kaikki oikeudet pidätetään. Zquiet on Sleeping Well, LLC -yhtiön rekisteröity tavaramerkki.

Lisätiedot

1. Tarkista, että pullon vakuumi on kunnossa. Vihreän haitarin pitää olla lytyssä.

1. Tarkista, että pullon vakuumi on kunnossa. Vihreän haitarin pitää olla lytyssä. PleurX-dreeni on katetri, jonka avulla voitte itse tyhjentää keuhkopussiin kertyneen nesteen. Katetri laitetaan potilaille, jotka ovat toistuvasti joutuneet käymään keuhkopussin tyhjennyksessä. Katetri

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET Erottautuminen, yksilöllisyys, estetiikka ja käytännöllisyys. Nämä ovat sanoja, jotka meidän mielestämme liittyvät parhaiten työmme tarkoituksiin. Esimerkiksi autoteippaukset

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

MIETITKÖ KORVIEN TAI NENÄN REI'ITTÄMISTÄ?

MIETITKÖ KORVIEN TAI NENÄN REI'ITTÄMISTÄ? MIETITKÖ KORVIEN TAI NENÄN REI'ITTÄMISTÄ? SAATAT MIETISKELLÄ MUUTAMAA ASIAA Onko se turvallista? Sattuuko se? Miten pitää toimia rei'ittämisen jälkeen? Tässä lehtisessä yritämme vastata sinua mahdollisesti

Lisätiedot

Cederroth First Aid Ensiapu silmävammoihin

Cederroth First Aid Ensiapu silmävammoihin Cederroth First Aid Ensiapu silmävammoihin Oikeiden tuotteiden avulla voi t todennäköisesti pelastaa näkösi Todistetusti tehokkaampi kuin keittosuolaliuos neutraloimaan emäksisiä ja happamia roiskeita.

Lisätiedot

PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS. Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11

PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS. Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 PleurX-dreeni HYKS SYDÄN- JA KEUHKOKESKUS Keuhko- ja ruokatorvikirurgian osasto M11 PleurX-dreeni on katetri, jonka avulla voitte itse tyhjentää keuhkopussiin kertyneen nesteen. Katetri laitetaan potilaille,

Lisätiedot

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille

Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Säämiskäpaikat baletin kärkitossuille Baletin kovakärkisten tossujen kärjet joutuvat auttamattoman koville käytössä. Satiini, josta tossun pinta on yleensä tehty, on herkästi purkautuvaa ja rispaantuvaa,

Lisätiedot

OHJELMA 3, TAVOITTEENA HCM ( T) MONIPUOLISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA - HAASTAVA

OHJELMA 3, TAVOITTEENA HCM ( T) MONIPUOLISELLA TREENILLÄ KOHTI MARATONIA - HAASTAVA Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Haluat harjoitella (kolme-) neljä kertaa viikossa ja haluat harjoitteluun mukaan myös vauhtikestävyysharjoituksen Olet juossut aktiivisesti viikoittain, mutta kaipaat

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS - KUNTOSALIOHJELMA ALOITTELIJALLE -

FITLANDIA-TREENIOPAS - KUNTOSALIOHJELMA ALOITTELIJALLE - FITLANDIA-TREENIOPAS - KUNTOSALIOHJELMA ALOITTELIJALLE - ASIANTUNTIJA Sanna Ketonen Sanna Ketonen on lääkäri ja body fitness kilpailija. Sanna on urheillut pienestä saakka monipuolisesti eri lajien parissa.

Lisätiedot

Kunto-ohjelma amputoiduille

Kunto-ohjelma amputoiduille Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

Hyvät kirurgiset tekniikat. Anna Meller

Hyvät kirurgiset tekniikat. Anna Meller Hyvät kirurgiset tekniikat Anna Meller Leikkaustilat Tulisi olla eristetty muista toiminnoista Oma huone, jossa erilliset alueet Eläimen valmistelua ja nukuttamista varten Kirurgin valmistelua varten Varsinainen

Lisätiedot

Juoksumaton huolto-ohje

Juoksumaton huolto-ohje Juoksumaton huolto-ohje Maton huoltaminen on tärkeää Matto on juoksumaton tärkein osa. Sen kunnossa pitäminen takaa sen, että laite toimii moitteettomasti vuosikausia eteenpäin. Säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

1. Kyykky 3x5 2. Penkkipunnerrus 3x5 3. Maastaveto 1x5. 1. Kyykky 3x5 2. Pystypunnerrus 3x5 3. Rinnalleveto 3x5

1. Kyykky 3x5 2. Penkkipunnerrus 3x5 3. Maastaveto 1x5. 1. Kyykky 3x5 2. Pystypunnerrus 3x5 3. Rinnalleveto 3x5 KUNTOSALIKURSSI 8-12 VIIKON OHJELMA Ohessa on treeniohjelmia keväälle. Ohjelmia on kolme erilaista: Voimaohjelma (ohjelma 1), toiminnallinen ohjelma kahvakuulalla (ohjelma 2) ja lihastenkasvatus/kehonmuokkausohjelma

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

FIN MPE 60. - Manikyyri-/Pedikyyri-sarja. Käyttöohje

FIN MPE 60. - Manikyyri-/Pedikyyri-sarja. Käyttöohje MPE 60 FIN - Manikyyri-/Pedikyyri-sarja Käyttöohje BEURER GmbH Söflinger Str. 218 89077 Ulm (Germany) Tel.: +49 (0)731 / 39 89-144 Fax: +49 (0)731 / 39 89-255 www.beurer.de Mail: kd@beurer.de SUOMI Hyvä

Lisätiedot

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T):

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T): Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Tässä ohjelmassa on alusta alkaen 4-5 harjoitusta viikossa. Tämä ohjelma sopii niille, jotka ovat juosseet viime aikoina säännöllisesti, eivätkä ole aiemmin olleet taipuvaisia

Lisätiedot

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 Lyhyt käyttöohje Cafitesse 110 B-2170 Merkkivalojen selitys Keltainen merkkivalo (1) Alilämpötilan näyttö Punainen merkkivalo (2) Tyhjän säiliön näyttö STOP MAHDOLLISET VIAT Jos laite ei toimi moitteettomasti,

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

Uudet SKAI - verhoilut

Uudet SKAI - verhoilut Verkkokauppa Menu Palvelut» Materiaalivaihtoehdot Uudet SKAI - verhoilut Kestävää, ylellistä ja trendikästä Lojer-tuotteiden verhoiluissa käytetään korkealaatuista ja iholle miellyttävän tuntuista SKAIkeinonahkaverhoilua.

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

OHJELMA 3, HCR-TAVOITE NOUSUJOHTEISELLA TREENILLÄ KOHTI PUOLIMARATONIA

OHJELMA 3, HCR-TAVOITE NOUSUJOHTEISELLA TREENILLÄ KOHTI PUOLIMARATONIA Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Haluat harjoitella kolme-neljä kertaa viikossa ja haluat harjoitteluun mukaan myös vauhtikestävyysharjoituksen Olet juossut aktiivisesti viikoittain, mutta kaipaat harjoitteluusi

Lisätiedot

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Taso 2: 23.7 19.8.2018 4-6h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin

Lisätiedot

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa

Lisätiedot

PERUSASIAT KUNNIAAN HEITON OPETTAMINEN

PERUSASIAT KUNNIAAN HEITON OPETTAMINEN PERUSASIAT KUNNIAAN HEITON OPETTAMINEN Opettaessasi tai opetellessasi oikeaa heitto tyyliä on ensimmäiseksi tiedettävä miten heittää tällä hetkellä. Meidän tulisi enemmän katsoa, miten heitto pelaajalta

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 23.7 19.8.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin Jos uimataito

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä

Lisätiedot

ASEPTIIKKA LÄÄKEHOIDOSSA

ASEPTIIKKA LÄÄKEHOIDOSSA Aseptiikka = kaikki toimenpiteet, joilla pyritään ehkäisemään ja estämään infektioiden syntyminen ASEPTIIKKA LÄÄKEHOIDOSSA LÄÄKEHOITO 1 A. KENTTÄ/M. M-K Aseptiikka lääkehoidon osana Lääkehoidon toteuttaminen

Lisätiedot

Kondomi. Kondomi on ehkäisyväline. Kondomi ehkäisee raskauden ja se ehkäisee myös seksitautien tarttumisen, kun käytät kondomia oikein.

Kondomi. Kondomi on ehkäisyväline. Kondomi ehkäisee raskauden ja se ehkäisee myös seksitautien tarttumisen, kun käytät kondomia oikein. Kondomi Kondomi on ehkäisyväline. Kondomi ehkäisee raskauden ja se ehkäisee myös seksitautien tarttumisen, kun käytät kondomia oikein. Kondomia kutsutaan myös kortsuksi tai kumiksi. Kondomeja myydään monessa

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi

Lisätiedot

POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT

POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT HUOM: Suorituksissa kaksi yritystä, joista voimistelijan kannalta parempi yritys hyväksytään! 10-11 -vuotiaat NOPEUS 20 m juoksu Vauhditon pituushyppy

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja.

Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja. Näiden ohjeiden avulla pystyt värjäämään lankoja kotikonstein ilman kemikaaleja. Saara Norman 2013 Alkuvalmistelut: vyyhteäminen Puretus 1. Elintarvikkeilla värjääminen Kahvi ja tee Sipuli Kurkuma 2. Elintarvikevärit

Lisätiedot

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi SUPI-SAUNATUOTTEET Löydä oma löylytunnelmasi Supi-sarjan tuotteilla luot saunaasi tunnelmaa ja suojaat sen kauniisti. Samalla saunasi pysyy pitkään helppohoitoisena. Löydä Supi-perheestä monipuoliset tuotteet

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

EPIPEN AUTOINJEKTORIN KÄYTTÖOHJE

EPIPEN AUTOINJEKTORIN KÄYTTÖOHJE EPIPEN AUTOINJEKTORIN KÄYTTÖOHJE Riskihallintamateriaalia, EpiPen&EpiPen Jr., versio 1, Maaliskuu 2018 MIKÄ EPIPEN / EPIPEN JR. (ADRENALIINI) AUTOINJEKTORI ON? EpiPen /EpiPen Jr. on kertakäyttöinen, esitäytetty

Lisätiedot

Voimistelurenkaat -asennusohje/harjoitteluopas

Voimistelurenkaat -asennusohje/harjoitteluopas Voimistelurenkaat -asennusohje/harjoitteluopas Onnittelut hyvästä valinnasta! Kotimaiset Dinox voimistelurenkaat ovat monipuolinen harjoitteluväline koko keholle ikään katsomatta. Niillä treenaavat niin

Lisätiedot

OPAS KOTIPISTOSHOITOON

OPAS KOTIPISTOSHOITOON OPAS KOTIPISTOSHOITOON (asfotase alfa) 40 mg/ml injektioneste, liuos for injection 18 mg/0,45 ml 28 mg/0,7 ml 40 mg/1 ml 100 mg/ml injektioneste, liuos 80 mg/0,8 ml asfotaasialfa Tähän lääkkeeseen kohdistuu

Lisätiedot

52 Michelle Kristensen Kuva: wichmann+bendtsen

52 Michelle Kristensen Kuva: wichmann+bendtsen 52 Michelle Kristensen Kuva: wichmann+bendtsen Katseletko kateellisena crossfit-harrastajia, jotka tekevät hetkessä kymmenen leuanvetoa? Kuivaa kyyneleet ja tartu toimeen, sillä sinäkin pystyt kyllä samaan!

Lisätiedot

MARTIN ROONEY - PARISI SPEED SCHOOL HARJOITTELUN PERIAATTEET

MARTIN ROONEY - PARISI SPEED SCHOOL HARJOITTELUN PERIAATTEET MARTIN ROONEY - PARISI SPEED SCHOOL HARJOITTELUN PERIAATTEET 1 2 JOHDONMUKAISUUS Kurinalainen ajatus ja toteus harjoittelussa B-I-G = get your Butt In to the Gym 3 YMMÄRTÄMINEN JOHDONMUKAISUUS Jos ei ymmärrä

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle

Taso 2: h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Taso 2: 25.6 22.7.2018 4-6h viikossa, monipuolinen ohjelma peruskuntoilijalle Ohjeita ajalle 25.6 22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily

Lisätiedot

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa 3 naista nipisti ajoistaan minuutteja näin se onnistui! Omaa ennätysaikaa voi parantaa vain 30 päivässä KUNTO -juoksuohjelmaa noudattamalla. Ohjelma sopii kaikille, sillä sen lähtökohtana on juoksijan

Lisätiedot

JALKOJEN ITSEHOITO-OHJEET

JALKOJEN ITSEHOITO-OHJEET JALKOJEN ITSEHOITO-OHJEET 1 1 PÄIVITTÄINEN HOITO Jalkojen pesu! pese vedellä! kuivalle iholle voidepesu, hikoileville jaloille hapan pesuneste, joka kuljettaa tehokkaasti kosteutta iholta pois! kuivaa

Lisätiedot

LASKIMOPORTTI. Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP

LASKIMOPORTTI. Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP LASKIMOPORTTI Sari Hovila, opetushoitaja (YAMK) KTVa, KSSHP Laskimoportin rakenne Laskimoportin käyttö Keskuslaskimo-, infuusio- eli ihonalainen laskimoportti on potilaan ihon alle asetettu verisuoniyhteyslaite,

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

9 VIIKON HARJOITUSOHJELMA NUUKSIO CLASSICILLE

9 VIIKON HARJOITUSOHJELMA NUUKSIO CLASSICILLE 9 VIIKON HARJOITUSOHJELMA NUUKSIO CLASSICILLE Harjoitusohjelma: Nuuksio Classic 2017 VKO MA TI KE TO PE LA SU 1 3.7 Tes$ juoksu: Juokse 6-8 kilometriä mäkisessä maastossa. Juokse sellaisessa maastossa

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput 92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla

Lisätiedot

SINULLE DIABEETIKKO DIABEETIKON JALKOJEN HOITO

SINULLE DIABEETIKKO DIABEETIKON JALKOJEN HOITO SINULLE DIABEETIKKO DIABEETIKON JALKOJEN HOITO DIABEETIKON JALKOJEN HOITO DIABEETIKON JALKOJEN HOITO Diabeetikon on tärkeää huolehtia omasta terveydestään. Erityistä huomiota tulee kiinnittää jalkojen

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

WK-6 WATER KETTLE BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL

WK-6 WATER KETTLE BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WK-6 WATER KETTLE NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM VEDENKEITIN FIN KÄYTTÖOHJE Lue tämä käyttöohje huolella ennen vedenkeittimen käyttöönottoa

Lisätiedot

MaxiFoam. classic Range TM. Nitriilivaahto saumattomalla nailonvuorella Suunniteltu yleiskäyttöön öljyisissä ja likaisissa oloissa

MaxiFoam. classic Range TM. Nitriilivaahto saumattomalla nailonvuorella Suunniteltu yleiskäyttöön öljyisissä ja likaisissa oloissa MaxiFoam Nitriilivaahto saumattomalla nailonvuorella Suunniteltu yleiskäyttöön öljyisissä ja likaisissa oloissa MaxiFoam : vaahtonitriili 15 paksuisessa nailonkerroksessa saumaton vuori MaxiFoam Lite :

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2 KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Ojentajat & Hauis 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Tavoite lähestyy. Syntyy kysymyksiä: Olenko harjoitellut riittävästi? Jaksanko juosta asetetun tavoitteen mukaisesti? Miten valmistaudun?

Tavoite lähestyy. Syntyy kysymyksiä: Olenko harjoitellut riittävästi? Jaksanko juosta asetetun tavoitteen mukaisesti? Miten valmistaudun? Tavoite lähestyy Syntyy kysymyksiä: Olenko harjoitellut riittävästi? Jaksanko juosta asetetun tavoitteen mukaisesti? Miten valmistaudun? Juoksusuorituksen onnistuminen on monen tekijän summa Onnistumisen

Lisätiedot

BIOTHERM SKIN FITNESS Vartalonhoitolinja, joka täydentää treenien tuloksia

BIOTHERM SKIN FITNESS Vartalonhoitolinja, joka täydentää treenien tuloksia L e h d i s t ö t i e d o t e 2017 BIOTHERM SKIN FITNESS Vartalonhoitolinja, joka täydentää treenien tuloksia Skin Fitness Instant Smoothing & Moisturizing Body Treatment 200ml 49,00 Skin Fitness Purifying

Lisätiedot

Sormenpään halkeamat Rakot Hiertymät Huuliherpes Haavat Naarmut Vaivaisenluut Liikavarpaat Känsät Kovettumat

Sormenpään halkeamat Rakot Hiertymät Huuliherpes Haavat Naarmut Vaivaisenluut Liikavarpaat Känsät Kovettumat Rakot Hiertymät Huuliherpes Haavat Naarmut Vaivaisenluut Liikavarpaat Känsät Kovettumat Kantapään halkeamat Sormenpään halkeamat Rakot Hiertymät Huuliherpes Haavat Naarmut Vaivaisenluut Liikavarpaat Känsät

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Valmennusryhmät 2018

Valmennusryhmät 2018 Valmennusryhmät 2018 12 viikkoa 8 valmennettavaa ryhmässä 1 ohjattu ja 2-4 omatoimista treeniä viikossa 5 valmentajaa, 5 eri tyyliä Valitse ryhmäsi ja kehity Aloitus helmikuussa 2018 Kehonpainoharjoittelu

Lisätiedot

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care Lisähoitoa Dedicated to Stoma Care Johdanto Sisältö Me Dansacilla olemme omistautuneet kehittämään ainutlaatuisia avannepusseja ja ihonsuojalevyjä, joiden avulla autamme parantamaan avannepotilaiden elämänlaatua.

Lisätiedot

JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE

JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE JUSTFOG 1453 KÄYTTÖOHJE 1/8 KÄYTÖN ALOITUS Täyttö Kierrä tankin yläosa irti vastapäivään pitämällä toisella kädellä kiinni tankista ja tarttumalla toisella kädellä päädyn uritettuun osaan. Varo, ettei

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

2-jakoinen treeniohjelma

2-jakoinen treeniohjelma 2-jakoinen treeniohjelma 2-Jakoinen treeniohjelma sopii sinulle, joka olet jo aloittanut kuntosaliharjoittelun. Ohjelmassa on kaksi eri harjoitusta. Ensimmäisessä treenataan alavartalo ja toisessa ylävartalo.

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 25.6-22.7.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 25.6-22.7.2018 Nyt kisakaudella kannattaa muistaa palautella huolella tapahtumista Jos kilpailet, niin lenkkeily kannattaa

Lisätiedot

Ohjeita viimeisille viikoille Finntriathloniin

Ohjeita viimeisille viikoille Finntriathloniin Ohjeita viimeisille viikoille Finntriathloniin Harjoitusohjelmissa kolme tasoa. Valitse itsellesi sopiva ohjelma huomioiden oma tavoitteesi, lähtötasosi sekä harjoitteluun käytettävissä oleva aika/viikko.

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

käyttöohjeet PUHDISTAA

käyttöohjeet PUHDISTAA käyttöohjeet PUHDISTAA KOSTEUTTAA SUOJAA IMEE peräiset Säärihaavat Painehaavat Palovammat Ihorikot Kirurgiset haavat Traumaat kun hoitotulokset ratkaisevat ISO 9001:2008 ISO 14001:2004 PolyMem PolyMem

Lisätiedot

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400

Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400 Lyhyt käyttöohje Cafitesse 400 stop BREWING heißes wasser B-2264 empty low temperature empty Käyttöohje Cafitesse 400 - LED-merkkivalot LED (vihreä) LED (keltainen) LED (punainen) LED (punainen) stop BREWING

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1,

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Treeni 1, 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla

Lisätiedot

treeniohjelma: Lämmittely

treeniohjelma: Lämmittely treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä

Lisätiedot

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon.

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. Huippuluokan teknologiaan perustuva Bodyfence-kalvo suojaa ajoneuvoasi ulkoiselta

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 8-10 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely palautus 2min Syke: 80-90% Juoksu Perukestävyys

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 Juoksu peruskestävyys 35-45 8-10 x 45sek kovaa ylämäkeen

Lisätiedot

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Taukojumppa Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Olet ehkä huomannut viime vuosina uutisia, joissa kerrotaan istumisen olevan hengenvaarallista.

Lisätiedot

Vaaranmerkit Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito. Jalkaterapeutti Anne Räsänen 2016

Vaaranmerkit Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito. Jalkaterapeutti Anne Räsänen 2016 Vaaranmerkit Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito Jalkaterapeutti Anne Räsänen 2016 Vaaranmerkit Omahoito - Ongelmia aiheuttavat Huono hygienia, hoitamattomat kynnet ja iho Virheelliset hoitotottumukset

Lisätiedot

Vanhan Trellikan korjaus nastoitus / testaus. Best Grip Nastoilla

Vanhan Trellikan korjaus nastoitus / testaus. Best Grip Nastoilla Vanhan Trellikan korjaus nastoitus / testaus Best Grip Nastoilla Trellikan korjaus nastoitus Tästä kaikki alkoi, etupyörän Trellikasta kaikki reunimmaiset nastat on jääneet Sulvan Enska spooriin ja nyt

Lisätiedot

Päivittäinen jalkineiden hoito

Päivittäinen jalkineiden hoito JALKINEIDEN HOITO 1. Perehdy jalkineiden hoidon ohjeisiin. 2. Tunnista jalkineiden materiaali ja puhdista jalkineet ohjeen mukaan. 3. Suojaspray suihkutetaan kengille ulkona. Suihkutusetäisyys kengistä

Lisätiedot

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat

1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1 / 8 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1, Olkapäät, Rinta & Ojentajat 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka

Lisätiedot

Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit.

Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Laji 2. 2.1 10 Kierrosta aikaa vastaan (12min aikaraja) 100 m soutu 15 ilmakyykky 10 laatikon yli hyppy (60cm/50cm) 2.2 7: toiston takakyykky maksimi (6min aikaraja)

Lisätiedot

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity

Lisätiedot

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA 1 SISÄLLYSLUETTELO ASEPTIIKKA 3 VAROTOIMET 3 VALMISTAUTUMINEN DOULAUKSEEN 4 SAAPUMINEN SAIRAALAAN 4 KÄSIENPESU 5 SUOJAKÄSINEET 5 KÄSIENPESUOHJE 6 KÄSIDESINFEKTIO 7 SYNNYTYSSALISSA

Lisätiedot

1 Asenna vetoakseli riittävän tiukasti ruuvipuristimeen, kuitenkaan vahingoittamatta liiaksi akselin pintaa.

1 Asenna vetoakseli riittävän tiukasti ruuvipuristimeen, kuitenkaan vahingoittamatta liiaksi akselin pintaa. Harjoitus 2 Vetoakseleiden huolto ja rakenteen tutkiminen Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä nivelvetoakseleiden rakenteeseen, huoltokohteisiin, sekä tutustua tehonsiirtotöiden työturvallisuusnäkökohtiin.

Lisätiedot