Selvitys innovatiivisten julkisten hankintojen hankkeista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys innovatiivisten julkisten hankintojen hankkeista"

Transkriptio

1 Selvitys innovatiivisten julkisten hankintojen hankkeista Carita Isomäki & Riikka Munne

2 Sisällysluettelo 1 Selvityksen lähtökohdat 1 2 Markkinavuoropuhelu Tilastoja Kokemuksia 7 3 Hankintamenettely 9 4 Hankkeiden vaikutuksia Tilaajalle Toimittajille 12 5 Hyvät käytännöt 13 6 Lopuksi 15

3 1 Selvityksen lähtökohdat Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että vuoteen 2019 mennessä viisi prosenttia julkisista hankinnoista tulee olla innovatiivisia. Suomessa julkinen sektori tekee hankintoja vuosittain yli 30 miljardilla eurolla, eli sen ostovoimalla on suuri potentiaali edistää yritysten innovaatiotoimintaa. Innovatiivisilla julkisilla hankinnoilla vastataan myös julkisen sektorin resurssien niukkuuden haasteeseen. Fiksuilla ja innovatiivisilla hankinnoilla esimerkiksi kunnat voivat hankkia parempaa vaikuttavuutta, mikä vähentää kokonaiskustannuksia. Julkiset hankintayksiköt voivat hakea rahoitusta innovatiivisten julkisten hankintojen edistämiseen esimerkiksi Tekesiltä. 1 Käsitteenä innovatiivinen julkinen hankinta ei ole yksiselitteinen ja sitä määritelläänkin parhaillaan VTT Oy:n ja SYKE:n Valtioneuvostonkanslian rahoittamassa, Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimassa TEAS-hankkeessa. Tässä selvityksessä sillä tarkoitetaan hankinnan kohteen tai hankintaprosessin innovatiivisuutta. Hankinnan kohteen innovatiivisuus näkyy uudenlaisen tuotteen tai palvelun ostona, olemassa olevien tuotteiden tai palveluiden uudenlaisena yhdistelemisenä tai innovatiivisena palvelujen toteuttamistapana. 2 Hankintaprosessin innovatiivisuus näkyy uudenlaisena tapana toteuttaa hankinta, ajankohtaisena esimerkkinä tästä vaikkapa tulosperusteinen hankinta. Tarkastelemme selvityksessä huhtikuun 2016 loppuun mennessä päättyneitä hankkeita, joita on rahoitettu Tekesin innovatiivisten julkisten hankintojen rahoitusinstrumentilla. Tavoitteenamme on selvittää sekä tilaaja- että toimittajapuolen kokemuksia ja näkökulmia innovatiivisista julkisista hankinnoista. Selvitämme myös hankkeiden vaikutuksia sekä hyviä käytäntöjä, joilla voidaan tukea innovatiivisen julkisen hankintaprosessin onnistumista. 1 Lisää tietoa rahoitusinstrumentista: 2 Ks. Uyarra, E. & Flanagan, K. (2010). Understanding the Innovation Impacts of Public Procurement. European Planning Studies, 18(1), s

4 Keräsimme tietoa pääosin kyselylomakkeella, joka lähetettiin 73 päättyneen hankkeen yhteyshenkilölle. Saimme vastauksen 40 hankkeelta, ja tarkensimme muutamia kyselyvastauksia haastatteluin. 40 vastanneesta hankkeesta suurin osa liittyi rakennetun ympäristön tai sosiaali- ja terveyspalveluiden teemoihin. Muita yleisiä teemoja hankkeissa olivat liikenne ja turvallisuus. Yksittäiset muut hankkeet liittyivät esimerkiksi ympäristöteemoihin tai olivat luonteeltaan laajempia, esimerkiksi useamman erilaisen pilotin sisältäviä hankkeita. (Kuvio 1.) Hankkeet teemoittain Turvallisuus 8 % Muu 15 % SOTE 37 % Liikenne 10 % Rakennettu ympäristö 30 % Kuvio 1. Kyselyyn vastanneet hankkeet teemoittain Vastauksia tarkastellessa on huomioitava, että lähes puolet (42 %) vastanneista hankkeista on ollut valmisteluhankkeita, jotka eivät johtaneet kilpailutukseen. Valmisteluhankkeisiin sisältyy muun muassa kehitys- ja kokeiluhankkeita, joissa on kehitetty uutta osaamista, pilotoitu uusia toimintamalleja tai esimerkiksi selvitetty uuden hankintamallin vaikutuksia. Nämä valmisteluhankkeet ovat siis olleet hankkeita, joissa on tehty selvityksiä, joiden tuloksia on voitu myöhemmin hyödyntää muissa hankkeissa. Tilaajanäkökulman lisäksi otimme selvitykseen mukaan myös markkinavuoropuheluun osallistuneiden toimittajien näkökulmia. Saimme vastauksia kysymyksiimme sekä puhelinhaastatteluin että kirjallisina vastauksina yhteensä 16 toimittajalta kuudesta eri hankkeesta. 2

5 2 Markkinavuoropuhelu Selvitystä tehdessä kävi ilmi, ettei markkinavuoropuhelun käsite ole vakiintunut. Tässä selvityksessä tarkoitamme markkinavuoropuhelulla tilaajan ja toimittajien käymää vuoropuhelua. Vuoropuhelun seurauksena tilaaja saa tietoa markkinoiden tilanteesta ja kykenee siten määrittelemään hankinnan kohteen paremmin. Toisaalta myös toimittajat saavat tietoa tilaajan tarpeesta ja voivat siten kehittää tuotettaan tai palveluaan tuohon tarpeeseen sopivammaksi. Käsite on pitkälti siis sama kuin hankintalaista tuttu markkinakartoitus. Erona markkinakartoitukseen on se, että markkinakartoitus sijoittuu hankintaprosessissa hankinnan suunnitteluvaiheeseen, kun taas markkinavuoropuhelu kattaa sekä suunnitteluvaiheen että itse kilpailutuksen aikaisen vuorovaikutuksen. Tilaajan ja toimittajien välinen vuoropuhelu sekä yhteiskehittäminen mahdollistavat innovaatioiden syntymisen julkisessa hankinnassa, koska tilaajalla on tieto tarpeesta ja toimittajilla tieto keinoista. Siten markkinavuoropuhelu on aivan olennainen osa innovatiivista julkista hankintaa ja keskiössä myös tässä selvityksessä. Toimittajien kanssa käydyn markkinavuoropuhelun lisäksi hankinnan suunnitteluun tulisi osallistaa myös loppukäyttäjiä. Loppukäyttäjien eli hankitun palvelun tai tuotteen käyttäjien, kuten kuntalaisten osallistaminen on tärkeää, jotta hankinnalla pystytään vastaamaan mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeisiin. Kyselytulosten perusteella innovatiivisten julkisten hankintojen hankkeissa loppukäyttäjiä oli osallistettu vaihtelevasti. Hankkeissa, joissa loppukäyttäjiä oli osallistettu, tämä oli pääosin koettu hyödylliseksi. Loppukäyttäjien osallistaminen oli vaatimusmäärittelyn kannalta aivan välttämätöntä. Loppukäyttäjiä olisi voitu osallistaa huomattavasti enemmän. 3

6 3.1 Tilastoja Tarkastelimme markkinavuoropuheluun liittyen hankinnan esikaupallisen valmisteluvaiheen kestoa, markkinavuoropuheluun osallistuneiden toimittajien määrää, paikallisuutta ja pk-yrittäjyyttä sekä niiden kehitystä vuoropuhelun aikana. Lisäksi selvitimme tuotekehityksen kustannusten korvaamista. Hankinnan esikaupalliseen valmisteluvaiheen kestoon liittyvään kysymykseen vastasi 35 hanketta (Kuvio 2). Näissä hankkeissa vaiheen kesto vaihteli melko suuresti kolmesta kuukaudesta 45 kuukauteen, eli miltei neljään vuoteen. Yleisin valmisteluvaiheen kesto oli 12 kuukautta. Valmisteluvaiheen kesto vaikuttaa siihen, kuinka radikaalia tuotteen tai palvelun kehittämistä hankkeessa on ylipäänsä mahdollista tehdä. Kuvio 2. Hankinnan esikaupallisen valmisteluvaiheen kesto. Markkinavuoropuheluun osallistuneiden toimittajien määrään liittyvään kysymykseen vastasi 24 hanketta (Kuvio 3). Käydyt markkinavuoropuhelut olivat enimmäkseen suppeahkoja, sillä 54 % hankkeista markkinavuoropuhelun alkuun osallistui alle kymmenen yritystä. Kehitystrendinä oli toimittajien määrän supistuminen, sillä 63 % hankkeista toimittajien määrä markkinavuoropuhelun aikana supistui joko lievästi tai voimakkaasti. 56 % hankkeista markkinavuoropuhelun lopussa toimittajia oli mukana enää korkeintaan neljä. 4

7 Kuvio 3. Toimittajien määrä ja sen kehitys markkinavuoropuhelun aikana. Markkinavuoropuhelussa mukana olevien yritysten määrä ja monipuolisuus vaikuttavat oleellisesti hankinnan lopputulokseen. Yrityksiä tulisi olla mukana riittävän suuri ja monipuolinen joukko. Tavoitteena ei siis ole se, että kaikilla mukana olevilla yrityksillä on jo olemassa valmis ratkaisu, vaan mukaan tarvitaan myös niin sanottuja out of the box -yrityksiä, joilla on potentiaalia kehittää uusia ideoita. Tulevaisuudessa potentiaalisimpien tarjoajien kartoittaminen markkinavuoropuhelutilaisuuksiin kutsumiseksi helpottuu, jos Hilman kehittäminen toteutuu suunnitellusti. 3 Toimittajien paikallisuutta koskevaan kysymykseen vastasi 12 hanketta (Kuvio 4). 75 % hankkeista paikallisten toimittajien osuus oli kohtalaisen pieni, korkeintaan puolet kaikista toimittajista (Kuviossa 4 siniset osuudet). Toimittajan paikallisuus ei siis painottunut markkinavuoropuhelussa mitenkään erityisesti, vaikka julkista hankintaa voidaan käyttää myös esimerkiksi kunnan paikallisen elinkeinoelämän tukemisen välineenä. Toisaalta, kun tavoitteena on synnyttää innovaatioita ja hakea parhaita mahdollisia ratkaisuja, on tilaajan etu katsoa toimittajakenttää mahdollisimman laajalti, paikalliset toimijat mukaan lukien. 3 Lisää tietoa Hilman kehittämisestä Tekesin Huippuostajat-ohjelman päälliköltä Markku Heimbürgerilta (markku.heimburger@tekes.fi). 5

8 Kuvio 4. Paikallisten yritysten osuus markkinavuoropuhelussa. Kysymykseen pk-yritysten osuudesta kaikista markkinavuoropuheluun osallistuneista toimittajista vastasi 11 hanketta (Kuvio 5). Paikallisuuteen verraten pk-yritysten osuudet olivat huomattavasti suuremmat. 73 % hankkeista pk-yrityksiä oli markkinavuoropuhelun lopussa yli puolet kaikista toimittajista (Kuviossa 5 oranssit ja vihreät osuudet). Pk-yritysten suurta osuutta voi selittää se, että innovatiivisen julkisen hankinnan on nähty toimivan erityisen hyvin vetoapuna pk-yritysten tuotekehitystoiminnalle, koska pk-yrityksillä ei välttämättä ole valmiina yhtä vahvaa tuotekehityksen pohjaa kuin suurilla yrityksillä. Myös pk-yritysten koon mahdollistama ketteryys voi toimia etuna innovatiivisessa julkisessa hankinnassa. Kuvio 5. Pk-yritysten osuus markkinavuoropuhelussa. Markkinavuoropuhelun aikana voidaan tehdä tuotekehitystä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa parhaan mahdollisen ratkaisun hankinta. Tuotekehityksestä hyötyvät siis sekä tilaaja että toimittaja, jolloin voidaan pohtia kumman vastuulle ja missä määrin näiden kustannusten kattaminen kuuluu. 88 % hankkeista, joissa tehtiin tuotekehitystä, tilaaja ei korvannut tuotekehityksen kustannuksia. Haastateltujen toimittajien mielestä 6

9 tuotekehityksen kustannusten korvaaminen ei ole kynnyskysymys, joskin se pienentää toimittajien riskiä ja voi siten houkutella osallistumaan hankkeeseen. Kehitysriski pitää mielestäni olla yrityksellä tämän tyyppisissä projekteissa. Suurin hyöty tässä ei tule tuotekehityksessä vaan myynnin tukena. Projektissa tulokset esiteltiin yhdessä esim. konferensseissa ja tuotteen profiili on ihan erilainen kun sen takana on myös julkinen toimija. Meidän tapauksessa emme saaneet korvauksia, T&K:lle löytyy erilaisia rahoitusmalleja, en näe asiaa ongelmana. Markkinavuoropuheluun liittyvien tilastojen osalta tulee muistaa, että tulokset perustuvat tilaajien omiin arvioihin. 3.2 Kokemuksia Osana selvitystä kartoitimme myös markkinavuoropuheluun osallistuneiden toimittajien kokemuksia hankkeissa käydystä vuoropuhelusta. Yleisesti ottaen toimittajat kokivat markkinavuoropuhelun erittäin tarpeellisena, mutta toteutuksen kannalta kokemukset vaihtelivat paljon. Negatiiviset kokemukset markkinavuoropuhelun toteutuksesta liittyivät useimmiten vuorovaikutuksen laatuun. Markkinavuoropuhelu oli sisällöllisesti olematonta, yhteisiin tilaisuuksiin tultiin valmiilla sapluunalla. Keskustelua kyllä käytiin, mutta se ei vaikuttanut lopputulokseen Oli ihan hienoa että meitä kuunneltiin, mutta myös se, että tuntee itsensä organisaationa kuulluksi, olisi hyvin tärkeää 7

10 Suurimmalla osalla toimittajista kokemukset olivat kuitenkin myönteisiä. Hankkeen henkilökunta oli äärimmäisen yhteistyökykyistä ja auttavaista. Liiallinen byrokratia aina syö toimivuutta, tässä mallissa koin, että säännöt ja ohjeistukset oli laadittu selkeiksi. Tällä kokemuksella sanoisin, että hankehenkilökunnalla ja heidän joustavalla asenteellaan on merkittävä rooli. Yhteistyö julkisen toimijan kanssa oli tiivistä ja erittäin mutkatonta. Edellytykset tällaiselle yhteistyölle on mielestäni, että molemmat osapuolet tiedostavat yhteistyön merkityksen ja panostavat siihen mikä tässä myös tapahtui. Oikeesti keskusteltiin siellä lävitte mimmonen on sisältö ja mitä siel vois muuta olla ja näin, et se oli niinku mukavaa. Näin niitten pitäis aina mennä Vaikka esikaupallinen vaihe ei olisikaan johtanut kilpailutukseen tai jos toimittaja hävisi kilpailutuksen, käydyllä vuorovaikutuksella oli merkittävä vaikutus siihen, millainen mielikuva toimittajalle jäi prosessista kokonaisuutena. Markkinavuoropuhelun toteutuksella voidaan siis vaikuttaa muun muassa toimittajien muutoksenhakuhalukkuuteen ja tilaajan maineeseen. Mitä normaalisti kaivataan, mahdollisimman laajasti osapuolia osallistetaan, saadaan kaikki näkökulmat mukaan, se oli tässä hienosti hoidettu. Harmi ettei kustannustehokasta ym. ratkaisua löytynyt, kaikki kannat tuli käännettyä ja selvitettyä Tilaajan kokemuksia markkinavuoropuhelusta emme erikseen selvittäneet, mutta esille nousseet kokemukset olivat yhtä lailla vaihtelevia. Hyvin aktiivisia yrityksiä, vuoropuhelu toimi tosi hyvin. Hankkeessa mukana olleet yritykset olivat yhteydenpidossaan varsin passiivisia. 8

11 Kaiken kaikkiaan markkinavuoropuhelun onnistunut toteutus on monestakin syystä erittäin tärkeää. Toimittajien näkökulmasta onnistumista edesauttavat muun muassa hankehenkilökunnan joustava ja yhteistyökykyinen asenne sekä riittävän runsas ja aidosti kaksisuuntainen vuorovaikutus. Tilaajan näkökulmasta onnistumisen edellytys on toimittajien aktiivinen osallistuminen vuoropuheluun. Markkinavuoropuhelun onnistuminen edellyttää siis molempien osapuolten aktiivista panostusta. 3 Hankintamenettely Innovatiivisessa julkisessa hankinnassa on mahdollista käyttää mitä tahansa hankintamenettelyä. Vaikka emme kysyneet mitä menettelyä hankkeissa oli käytetty, tilaajien avoimissa vastauksissa nousi esiin erityisesti kilpailullinen neuvottelumenettely. Hankintalain kilpailullinen neuvottelumenettely mahdollisti innovatiivisen ja aktiivisen vuoropuhelun tilaajan ja tarjoajien kesken. Sillä oli merkittävä vaikutus lopputulokseen. Uuden hankintalain myötä käyttöön saadaan myös uusi hankintamenettely, innovaatiokumppanuus, jonka on tarkoitus soveltua erityisesti innovatiiviseen julkiseen hankintaan. Innovaatiokumppanuudessa tilaajan on mahdollista solmia innovaatiokumppanuus useamman toimittajan kanssa, eikä tehdyn selvityksen tulosten hankinnassa tarvitse järjestää uutta tarjouskilpailua tiettyjen ehtojen täyttyessä. Innovaatiokumppanuudelta odotetaan paljon ja nähtäväksi jääkin, mitkä sen vaikutukset tulevat olemaan. Hankintamenettelyn osalta tulee kuitenkin muistaa, ettei liiaksi jumiuduta pohtimaan parasta mahdollista hankintamenettelyä. Innovatiivinen julkinen hankinta onnistuu millä tahansa menettelyllä, kunhan vain on riittävästi osaamista ja uskallusta käyttää menettelyä halutun tavoitteen savuttamiseksi. 9

12 4 Hankkeiden vaikutuksia Innovatiivisella julkisella hankinnalla voi olla myönteisiä vaikutuksia niin tilaajalle, toimittajille kuin loppukäyttäjillekin. Oletuksena on, että tilaajat ja loppukäyttäjät saavat parempia tuotteita ja palveluita sekä toimittajat muun muassa referenssejä, tietoa tilaajan tarpeesta sekä osaamista liittyen julkiseen hankintaan. Tässä selvityksessä kartoitimme hankkeiden ja hankintojen vaikutuksia tilaajille ja markkinavuoropuheluun osallistuneille toimittajille. 5.1 Tilaajalle Kyselyyn vastanneista hankkeista varsinaiseen hankintaan johti yhteensä 23 hanketta. Pyysimme näitä hankkeilta arvioimaan asteikolla 1-5 saatiinko hankinnan myötä laskettua elinkaarikustannuksia, paraniko palvelun laatu, saavutettiinko myönteisiä ympäristövaikutuksia ja tavoiteltua vaikuttavuutta (Kuvio 6). Jokaisen väitteen kohdalla tarkasteltavien vastausten määrä vaihtelee, sillä vastausvaihtoehto en osaa sanoa jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Vastauksista nousee esiin palvelun laadun parantuminen, sillä 72 % vastanneista totesi palvelun laadun parantuneen. Elinkaarikustannusten laskua oli selvästi vaikea arvioida, sillä 45 % vastaajista valitsi joko en osaa sanoa tai ei samaa eikä eri mieltä -vaihtoehdon. saatiin laskettua elinkaarikustannuksia palvelun laatu parani saavutettiin myönteisiä ympäristövaikutuksia saavutetiin tavoiteltua vaikuttavuutta 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % täysin eri mieltä jokseenkin eri mieltä ei samaa eikä eri mieltä jokseenkin samaa mieltä täysin samaa mieltä Kuvio 6. Hankinnan myötä 10

13 Kyselyssä selvitettiin myös, kuinka monen hankkeen myötä löydettiin uusia toimittajia. Kysymykseen vastattiin samalla 1-5 asteikolla. Yhteensä 44 % vastanneista ilmoitti löytäneensä hankkeen myötä uusia toimittajia. Pääosa vastanneista ilmoitti, että jotkut tai puolet toimittajista olivat tilaajalle uusia. Osa vastaajista osasi kertoa, mistä uusien toimittajien löytyminen johtui: Suunnittelukilpailuun osallistuvilta tiimeiltä edellytettiin monipuolista osaamista, mikä johti uudenlaisiin ryhmittymiin ja kokoonpanoihin (hakivat uusia osaajia työhönsä). Kyselyssä tiedusteltiin, onko hankkeen tilaajaorganisaatioissa (yleensä kunta) toteutettu muita innovatiivisia hankintoja. 56 % vastaajista ilmoitti, että organisaatiossa on toteutettu muita innovatiivisia hankintoja ja seitsemän vastaajaa ei osannut vastata kysymykseen. Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan, kuinka paljon innovatiivisia hankintoja on ollut. 33 % arvioi, että organisaatiossa on toteutettu yksi muu innovatiivinen hankinta, muissa enemmän. Innovatiivisista julkisista hankinnoista saatujen kokemusten jakaminen muiden toimijoiden kanssa on erittäin tärkeää muun muassa päällekkäisyyden välttämiseksi. 82 % kyselyyn vastanneista ilmoitti jakaneensa hankkeesta saatuja kokemuksia muiden julkisten toimijoiden kanssa. Vastaajat kertoivat jakaneensa kokemuksia esimerkiksi erilaisissa tilaisuuksissa, kuten seminaareissa, koulutuspäivillä ja työpajoissa. Muutaman hankkeen osalta kokemuksia on jaettu myös nettisivuilla tai esimerkiksi paikallismedian julkaisuissa. Nettisivuja voitaisiin hyödyntää huomattavasti enemmän, jolloin kokemuksia pystyttäisiin hyödyntämään laajemmin myös muualla. Selvitimme myös markkinavuoropuhelun myötä saavutettuja hyötyjä. Lomakevastausten perusteella tilaajat hyötyivät hankkeissa käydystä vuoropuhelusta monella tapaa. Markkinavuoropuhelu toi esiin uusia näkökulmia ja lisäsi tilaajan tietoa markkinatilanteesta. Muun muassa tämän kautta markkinavuoropuhelu auttoi tilaajaa hankinnan kriteerien ja sisällön määrittämisessä. Näiden lisäksi vuoropuhelu toi tilaajalle hyötyä lisäämällä osapuolten välistä yhteisymmärrystä, auttamalla käytännön asioiden, kuten 11

14 aikataulujen, vastuiden ja resurssien selkeyttämisessä, sekä toimimalla mahdollisuutena tutustua uusin potentiaalisiin kumppaneihin. Käytännössä koko hankinta muotoutui käytyjen keskustelujen perusteella kokonaan, siis mitä, minkä tasoista ja miten järjestettynä on järkevää ostaa 5.2 Toimittajille Yrityksille tehdyissä haastatteluissa tuli esille monia hyötyjä, joita yritykset kokivat saaneensa hankintaprosessiin osallistumisen myötä. Useat yritykset kokivat osallistumisen vaikuttaneen yrityksen maineeseen ja näkyvyyteen. Näkyvyyden lisääntyminen on johtanut muun muassa siihen, että yrityksissä on käynyt toiminnasta kiinnostuneita vierailijoita, mikä puolestaan on lisännyt näkyvyyttä entisestään. Monet yritykset kertoivat osallistumisen johtaneen myös yrityksen toimintatapojen muokkaamiseen, ja siihen liittyen esimerkiksi julkiselta toimijalta saatu palaute koettiin hyödylliseksi. Konkreettisesti osallistumisesta saatava hyöty näkyi muun muassa siten, että osallistumista käytettiin myöhemmin referenssinä. Tarjoajat kertoivat ymmärtävänsä hankkeen myötä paremmin julkisen tilaajaorganisaation ajattelutapaa ja siten myös tilaajan tarpeita. Myös julkiseen hankintaprosessiin liittyvän osaamisen ja ymmärryksen havaittiin lisääntyneen. Haastatteluissa nousi esille myös verkostoitumisesta saatavat hyödyt. Monet tarjoajat kokivat hyötyvänsä yhteistyöstä tarjoajien kesken muun muassa erilaisten osaamisten myötä. Hankintaprosessiin osallistumisesta saatuja kontakteja on hyödynnetty myös myöhemmin, ja yhteistyö niin julkisten kuin yksityisten organisaatioiden välillä on lisääntynyt. Verkostoitumisen lisäksi tarjoajat arvostivat hankintaprosessin vuorovaikutteisuutta. Kun prosessin eri vaiheista tiedotetaan avoimesti, vältytään epäselvyyksiltä, ja näin esimerkiksi lopullisen tarjoajan valinnan perusteet ovat kaikille selkeitä. Ei jäänyt mitään hampaankoloon, viralliset proseduurit vuorovaikutteisia ja jälkikäteen palautetilaisuus, jossa esitettiin hyödyllinen laskelma. 12

15 5 Hyvät käytännöt Selvitimme kyselyssä myös hankkeiden myötä havaittuja hyviä käytäntöjä. Hyviin käytäntöihin pyydettiin avoimia vastauksia, jotka olemme jälkikäteen jakaneet viiden otsikon alle: markkinavuoropuhelu, yhteistyö, uusi näkökulma, hankintamenettely sekä testaus ja pilotointi (Kuvio 7). Vastauksissa korostuivat erityisesti hyvät käytännöt liittyen markkinavuoropuheluun sekä yhteistyöhön eri tahojen välillä. Markkinavuoropuhelu helpottaa tilaajaorganisaatiota määrittelemään tarpeensa jäsennellysti. Monesti tarpeiden kuvaamista helpottava paras käytännön tieto tulee markkinavuoropuheluun osallistuvilta tarjoajilta, ja siten myös tarpeiden välittäminen tarjoajille on sujuvampaa markkinavuoropuhelun myötä. Monessa kyselyvastauksessa tuli esille, että markkinavuoropuhelu kokonaisuudessaan on hyvä käytäntö, jota kannattaa soveltaa moniin erilaisiin hankintoihin. Suurimmassa osassa vastauksista tuotiin jollain tapaa esille yhteistyöstä saatavat hyödyt. Yhteistyö vahvistui niin yritysten, tutkimusorganisaatioiden kuin tilaajaorganisaation sisäisten toimijoiden kanssa. Yhteistyöhön liittyviä hyviä käytäntöjä ovat esimerkiksi kumppanuusmallit, vuorovaikutteiset yleisötilaisuudet ja loppukäyttäjien osallistaminen. Verkostoitumisen hyödyt ovat laajat, ja monet kokivat hyötyjen ulottuvan myös tuleviin hankintoihin. Vastaajat toivat esiin myös avoimuuden tärkeyden ja merkityksen uudistumisen ja kehittymisen kannalta. Vastaajat toivat hyvinä käytäntöinä esille myös havaitsemiaan uusia näkökulmia hankintoihin. Markkinavuoropuhelun rutinoituminen helpottaa sen käyttämistä ja hankintaprosessin kirkastuminen ylipäätään madaltaa kynnystä käyttää markkinavuoropuhelua myös jatkossa. Vastauksissa tuli esille myös ajatus siitä, että jokaisesta hankinnasta tulisi pyrkiä löytämään innovatiivisia näkökulmia. Lisäksi havaittiin, että markkinavuoropuhelu on hyvä työkalu myös hankinnan markkinoinnin kannalta. 13

16 Hyvinä käytäntöinä tuotiin esiin myös tilaajalle uusia hankintamalleja, joista erityisesti kilpailullinen neuvottelumenettely korostui. Lisäksi mainittiin useaan kertaan testaus ja pilotointi, jotka nähtiin keskeisinä ratkaisun löytymisen kannalta. "Meidän lisäksemme myös toimittajat kokivat tuotetestauksen hyödylliseksi ja ottivat hyvin palautetta vastaan. Hyvää palautetta testauksesta saatiin niin kilpailun voittaneilta kuin hävinneiltäkin tahoilta." "Oletimme, että markkinoilta löytyy jo tarpeeksi kehittynyttä teknologiaa tarpeisiimme. Tuotedemoissa kuitenkin selvisi, että teknologia ei ole vielä riittävän kehittynyttä. Tieto auttoi meitä tarkentamaan tarjouspyyntöä huomattavasti." Hyvät käytännöt Markkinavuoropuhelu tarpeiden kuvaileminen jäsennellysti/ hankinnan kriteerien määrittelyn helpottuminen tarpeista pystyttiin kommunikoimaan yrityksille ja yrityksiltä saatiin hyvää käytännön tietoa, jota pystyttiin hyödyntämään vaatimuksien määrittelyvaiheessa opittiin, millaista viranomaisten ja yritysten välistä yhteistyötä tarvitaan, jos halutaan hankkia tuotteita, joita ei löydy vielä markkinoilta toimiva työkalu hankinnan markkinointiin Yhteistyö toimialarajat ylittävä yhteistyö kaupungin eri toimijoiden kesken yhteistyö tutkimuslaitosten kanssa tiiviimpi yhteistyö yksityisen sektorin kanssa kansainvälinen yhteistyö Uusi näkökulma esikaupalliseen vaiheeseen tulisi panostaa nykyistä enemmän, digitaalisuus mahdollistaa varmasti monia uusia tapoja tehdä jokaisessa hankinnassa pyrittävä löytämään innovatiivisia näkökulmia rutiinia markkinavuoropuheluun hankintaprosessin kirkastuminen Hankintamenettely on olemassa myös vaihtoehtoisia malleja perinteisten rinnalle neuvottelumenettely havaittu hyväksi innovatiivisen yhdyskuntarakentamisen hankintamenettely muiden maiden hankintamenettelyistä opittu tiedon ostamisen hankintamalli Testaus/ pilotointi kokemus testauksesta rohkaisee käyttöön jatkossa uusien ratkaisujen pilotointi yritysten kanssa nähtiin hyödyllisenä Kuvio 7. Innovatiivisten julkisten hankintojen hankkeista opitut hyvät käytännöt. 14

17 Hyvien käytäntöjen levittämiseksi ja oman oppimisen tueksi innovatiivisten hankintojen hankkeissa tulee panostaa riittävään ja selkeään dokumentaatioon. Konkreettinen ja kirjallinen kuvaus prosessista sekä pohdinta kohdatuista haasteista ja toisaalta saavutetuista hyödyistä on arvokasta tietoa, joka tulisi jakaa julkisesti esimerkiksi verkkosivuilla. 6 Lopuksi Tämän selvityksen tavoitteena oli kartoittaa tilaajien ja toimittajien kokemuksia ja näkemyksiä innovatiivisesta julkisesta hankinnasta, selvittää hankkeiden vaikutuksia sekä koota yhteen hyviksi koettuja käytäntöjä. Selvityksessä painottui markkinavuoropuhelu, jolla koettiin olleen useita myönteisiä vaikutuksia niin tilaajalle kuin toimittajille. Sekä tilaajat että toimittajat kokivat vuoropuhelun tarpeelliseksi, joskin kokemukset sen toteutuksesta vaihtelivat. Vuoropuhelun onnistumisen kannalta merkittävänä tekijänä tilaajat nostivat esille toimittajien aktiivisuuden, kun taas toimittajat korostivat hankehenkilökunnan joustavaa ja yhteistyökykyistä asennetta sekä liiallisen byrokratian välttämistä. Vuoropuheluun osallistuneiden toimittajien määrä oli tarkastelemissamme hankkeissa suhteellisen suppea ja tästä joukosta pk-yritysten osuus oli tyypillisesti suuri. Toimittajien paikallisuus ei odotusten vastaisesti korostunut aineistossa. Hankkeiden vaikutuksia tilaajille olivat muun muassa palvelun laadun parantuminen, hankinnan kriteerien määrittelyn helpottuminen ja parempi tieto markkinatilanteesta. Toimittajat puolestaan saivat osallistumisestaan näkyvyyttä, referenssin, paremman ymmärryksen tilaajan tarpeista sekä verkostoitumisen hyötyjä. Hankkeissa havaittuja hyviä käytäntöjä ovat markkinavuoropuhelu, yhteistyö eri tahojen kanssa, uusien näkökulmien ottaminen, uuden hankintamenettelyn kokeileminen sekä pilotointi ja testaus. Selvityksen tuloksia lukiessa on huomioitava, että tulokset perustuvat suhteellisen suppeaan aineistoon, eivätkä siksi ole sellaisenaan yleistettävissä. 15

18 Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia tarkemmin niitä konkreettisia keinoja, joilla loppukäyttäjiä ja potentiaalisia tarjoajia on osallistettu hankinnan suunnitteluun, sekä arvioida sitä, miten hyvin nämä keinot ovat toimineet. Lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä vertailua, miten eri hankintamenettelyjä on käytetty innovatiivisen julkisen hankinnan välineenä sekä pohtia, soveltuuko joku menettelyistä innovatiiviseen hankintaan erityisen hyvin ja jos, niin miksi. Kiinnostavaa olisi myös tarkastella innovatiivisia julkisia hankintoja riskienhallinnan näkökulmasta. Myös esimerkiksi innovaatiokumppanuus, vaikuttavuuden hankinta sekä tulosperusteinen hankinta tarjoavat useita ajankohtaisia tutkimusaiheita ja -näkökulmia. Vaikka osalle toimijoista innovatiivisten julkisten hankintojen menettelytavat (Kuvio 8) ovat jo varsin tuttuja, on niiden jalkauttamisessa vielä yleisesti ottaen paljon tehtävää. Suomalaisen työn liiton teettämän tuoreen kyselytutkimuksen (2016) 4 mukaan lähes kaksi kolmesta (62 %) kuntavaikuttajasta näkee, että heidän oman kuntansa toteuttamista hankinnoista puuttuu innovatiivisuus. Toisaalta Euroopan tasolla Suomi nähdään innovatiivisten julkisten hankintojen edelläkävijämaana. Paljon hyvää työtä on siis jo tehty, mutta paljon on vielä tehtävääkin. Olennaista on, että hankintojen strategiseen merkitykseen ja kehittämiseen on nyt herätty, ja kehityssuunta on varsin lupaava

19 Kuvio 8. Innovatiivisen julkisen hankinnan prosessi. 17

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa?

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? Suvi Häkämies Toiminnanjohtaja Green Net Finland 21.9.2017 Finlandia-talo Markkinavuoropuhelun määritelmä

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi

Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi Huippuostajat Fiksu kysyntä Suomen kasvun moottoriksi Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Kesto 2013-2016 Arvioitu kokonaislaajuus 60 miljoonaa Tekesin rahoitus 30 miljoonaa Tekes

Lisätiedot

OuluBot Innovaatiokumppanuus

OuluBot Innovaatiokumppanuus OuluBot Innovaatiokumppanuus 15.3.2019 Mitä on innovaatiokumppanuus? Menettely perustuu EU direktiiviin ja hankintalakiin. Kohtuullisen uusi menettely. Hankinnan kohteena tavaran, palvelun tai rakennusurakan

Lisätiedot

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely. Kyselylomake

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely. Kyselylomake Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely Kyselylomake Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Yleisiä väärinkäsityksiä markkinavuoropuhelusta

Yleisiä väärinkäsityksiä markkinavuoropuhelusta Yleisiä väärinkäsityksiä markkinavuoropuhelusta Vuoropuhelu on liian työläistä - tarjonta ja hintataso voidaan selvittää tarjouskilpailulla. Toimittajia ei saa rasittaa vuoropuhelulla ennen hankintaa heillä

Lisätiedot

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA SRV/Studio Libeskind Hanke Hanke Hankeaihio Idea, Tavoite Ideoita

Lisätiedot

Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön

Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa: toimintamalleilla vauhtia alustojen ja apien käyttöön Alustat ja Apit tilaajaryhmä 29.8. Eriika Autio & Pekka Alahuhta 29.8.2018 1 Sisältö Yhteiskehittämistä kilpailutuksissa

Lisätiedot

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi

Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi 23.08.2018 Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Mission Impossible? / Ilmo Larvi 1 Julkiset hankinnat kaupunkikehittämisen työkalu Hankintoja voidaan ohjata vähimmäisvaatimuksien

Lisätiedot

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaaminen. KEINO-osaamiskeskuksen 09/2018 suorittaman kysely tulosyhteenveto

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaaminen. KEINO-osaamiskeskuksen 09/2018 suorittaman kysely tulosyhteenveto Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaaminen KEINO-osaamiskeskuksen 09/2018 suorittaman kysely tulosyhteenveto 1 Perustiedot o Kyselyaika 2.9.-19.9.2018 o Vastaajia 270 (261 suomeksi, 9 ruotsiksi)

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, / Oulu Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Mannonen, 18.1.2017 / Oulu 19.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Julkisten hankintojen merkitys on valtava Suomen julkinen sektori hankkii rakennusurakoita, tavaroita

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes Tutkimushaun verkottumistilaisuus 14.1.2014 Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille 2013-2016 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Fiksu

Lisätiedot

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Katajanokka 14.11.2007 Projektipäällikkö Hanna Hietala 16.11.2007 1 Kysely julkisista hankinnoista Helsingin Yrittäjien nettikysely jäsenyrityksille

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki

Innovatiivisten hankintojen työkalupakki Kehittämistyö ja keskeiset onnistumiset..08 Avustukset 6, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0, Tavaroiden ja palveluiden ostot yhteensä 7, Palvelujen ostot 6,8 Tampereen hankintojen volyymit Toimintakulut

Lisätiedot

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen,

Lisätiedot

2. Markkinavuoropuhelun määritelmä Miksi tehdä markkinavuoropuhelua? Keitä markkinavuoropuheluun osallistuu (ja osallistetaan)?...

2. Markkinavuoropuhelun määritelmä Miksi tehdä markkinavuoropuhelua? Keitä markkinavuoropuheluun osallistuu (ja osallistetaan)?... Tiivistelmä Tässä julkaisussa käydään läpi markkinavuoropuhelun konseptia mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä tulisi onnistuneesti toteuttaa? Aineisto tätä selvitystä varten on kerätty pääosin asiantuntijoiden

Lisätiedot

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät

KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät 8.11.2018 1 MIKÄ OSAAMISKESKUS? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen

Lisätiedot

Vaikuttavuutta innovatiivisilla hankintamalleilla ja rohkeilla kokeiluilla: Tutkimustuloksia case-hankinnoista Oulussa, Hämeenlinnassa ja Tyrnävällä

Vaikuttavuutta innovatiivisilla hankintamalleilla ja rohkeilla kokeiluilla: Tutkimustuloksia case-hankinnoista Oulussa, Hämeenlinnassa ja Tyrnävällä Vaikuttavuutta innovatiivisilla hankintamalleilla ja rohkeilla kokeiluilla: Tutkimustuloksia case-hankinnoista Oulussa, Hämeenlinnassa ja Tyrnävällä Lotta Haukipuro Outi Keränen Hannu Torvinen Yhteistyöllä

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2016 kunnanvaltuutettujen, kuntien hankinnoista

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta

Markus Ukkola TEM. Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Markus Ukkola TEM Kokonaisratkaisujen innovatiivinen hankinta Julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö Suomessa julkisyhteisöjen ja muiden ns. hankintayksiköiksi laskettavien tahojen on kilpailutettava

Lisätiedot

INNOVAATIOIDEN HANKINTA

INNOVAATIOIDEN HANKINTA K I R S I - M A R I A H A L O N E N O T T, V T 2 7. 0 9. 2 0 1 6 INNOVAATIOIDEN HANKINTA Hankintalainsäädäntö este vai mahdollisuus? Innovaatioiden hankinta voimassa olevan lainsäädännön nojalla Innovaatio

Lisätiedot

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014

Tekes innovaatiorahoittajana. Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Tekes innovaatiorahoittajana Johtaja Reijo Kangas Tekes 7.4.2014 Rahoitamme sellaisten innovaatioiden kehittämistä, jotka tähtäävät kasvun ja uuden liiketoiminnan luomiseen Yritysten kehitysprojektit Tutkimusorganisaatioiden

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus 23.1.2017 Kaupunginvaltuusto 30.1.2017 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 STRATEGISET ARVOT... 3 Avoimuus... 3 Kestävä kasvu... 3 Kuntalaislähtöisyys... 3 Uudistumisvalmius... 3

Lisätiedot

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA WORLD IDEAS Otsikko SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA 22.5.2018 AGENDA 8:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:00 Tervetuloa ja esittelykierros Piia Moilanen, Business Finland & Antti

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA

YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA HANKINTAILTA 20.4.2016 YHTEISTYÖTÄ JA KUMPPANUUTTA Keski-Suomen kunnat Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2015 Palkat 35 % Sos.vak.maksut ja eläkkeet 10 % Sosiaali- ja terveystoimi 49 % (Toimintamenot

Lisätiedot

Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään

Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään Innokylä 2.1 Julkiset innovatiiviset hankinnat Innokylään 14.4.20141 Nykyinen Innokylä Kehittäjä ei tiedä mistä aloittaa kehittämisen verkkoympäristössä eikä osaa omatoimisesti hyödyntää eri työkaluja

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Julkisten hankintojen innovatiiviset toimintamallit (8/2017) 157/54/2015 Työ- ja elinkeinoministeriö, 8.5.2017. Valtiovarainministeriö, 9.5.2017. Innovaatiorahoituskeskus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari

Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Julkiset hankinnat Cleantech-innovaatioiden edistäjinä seminaari 2.12.2009 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Huippuostajat. 11:20 Lounas Huippuostajat 8:00 Rekisteröityminen ja aamukahvi 8:30 Tekes ja kysynnän edistäminen, Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja Huippuostajat ohjelma - mitä, kenelle ja miksi Sampsa Nissinen, Ohjelmapäällikkö Key

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala 2 Hankinta-asiamies Hankinta-asiamiespalvelu tukee yrityksiä ja hankintayksiköitä julkisissa hankinnoissa tuomalla käyttöön testattuja työkaluja

Lisätiedot

JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7

JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7 JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7 Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO Työpaja 14.11.2018 VTT, Espoo 1 Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO Osaamiskeskus aloitti

Lisätiedot

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, 28.8.2013 Ville Valovirta 2 Milloin julkisilla hankinnoilla kannattaa tavoitella innovaatioita?

Lisätiedot

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille

Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat

Lisätiedot

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Kiiskinen, SKOL ry, Valun käytön seminaari / Tampere

Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Kiiskinen, SKOL ry, Valun käytön seminaari / Tampere Innovatiivinen hankinta kannattaa Matti Kiiskinen, SKOL ry, Valun käytön seminaari 28.3.2019 / Tampere 7.3.2019 Teknologiateollisuus 1 Julkisten hankintojen merkitys on valtava Suomen julkinen sektori

Lisätiedot

Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa

Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta 27.9.2016 va. kaupunginsihteeri, OTM Tuomo Sallinen Kiuruveden kaupunki Lausunnon lähtökohdat Kiuruveden

Lisätiedot

Innovatiiviset hankinnat - HKL

Innovatiiviset hankinnat - HKL Innovatiiviset hankinnat - HKL Liikennealan kasvuohjelma 26.10.2017 Hankinta innovatiivisuuden lähteillä Hankintoja ohjaavien lakien tarkoitus on tasapuolistaa hankintaa, mutta varjopuolena se ei anna

Lisätiedot

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Palkansaajien tutkimuslaitos teetti heinä-syyskuussa 2016

Lisätiedot

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

HANKINTASTRATEGIA. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto HANKINTASTRATEGIA Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 JULKISET HANKINNAT... 3 Syrjimättömyys... 3 Yhdenvertaisuus... 3 Avoimuus... 3 Suhteellisuus... 3 HANKINTATOIMINNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistämisen malli

Hankinnoilla työllistämisen malli Hankinnoilla työllistämisen malli Strateginen tuki ja hankintojen kartoitus Työvoimapalvelut Strateginen suunnittelu ohjaa vastuullisten hankintojen toteuttamista. Esimerkiksi vastuullisia hankintoja

Lisätiedot

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry

Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012. Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Ei aina se halvin julkisen hankinnan tarjouskilpailun monet vaihtoehdot 11.12.2012 Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Infrarakennuttamisen haasteita Infraomaisuuden arvon

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa

EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa EU:n hankintadirektiivejä muutetaan nyt on aika vaikuttaa FIHTA ry:n kevätseminaari 7.4.2011 Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK Yleistä hankkeesta ja sen aikataulusta EU:n komissio on julkaissut vihreän kirjan

Lisätiedot

Julkiset innovatiiviset hankinnat

Julkiset innovatiiviset hankinnat Julkiset innovatiiviset hankinnat Miten julkishallinto kykenee hankkimaan esimerkiksi innovatiivisia cleantech-ratkaisuja? Antti Tuukkanen hankinta-asiantuntija KL-Kuntahankinnat Oy Innovatiivisuus, agenda

Lisätiedot

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala

Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,

Lisätiedot

OHJELMA Aamukahvi

OHJELMA Aamukahvi OHJELMA 8.30 Aamukahvi 9.00 Tervetuloa; Miksi kannattaa tehdä innovatiivinen hankinta ja miten innovatiivisuutta voi mitata? Johtaja Matti Mannonen, Teknologiateollisuus ry 9.20 Innovatiivisuus kaupungin

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Joensuun Yrityskiinteistöt Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 138671 Joensuun GREEN PARK SMART ENERGY NET - Toteutettavuusselvitys

Lisätiedot

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä

Case Sahalahden esikäsittelylaitos. Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari , Antti Heikkilä Case Sahalahden esikäsittelylaitos Innovaatiot julkisissa hankinnoissa -seminaari 6.10.2006, Antti Heikkilä 2009 Sisältö 1. Tausta ja tavoitteet 2. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn käytön yleiset vaatimukset

Lisätiedot

Hankkijasta ihanneostajaksi. VISO-workshopin kooste

Hankkijasta ihanneostajaksi. VISO-workshopin kooste Hankkijasta ihanneostajaksi VISO-workshopin 17.4.2013 kooste Sisältö Tiivistelmä 3 Julkisten hankintojen nykytila 4 Haasteita 5-8 Hyviä käytäntöjä 9-11 Julkisten hankintojen tavoitetila 12 Avoin vuorovaikutus

Lisätiedot

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen

Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Hankintamenettelyjä koskevat uudistukset ja hankintojen sähköistäminen Uusiutuva hankintalaki seminaari 18.5.2015 Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Sähköiset viestintävälineet Sähköisestä viestinnästä

Lisätiedot

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle

Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Hankinta-asiamiespalvelu Pohjois-Pohjanmaalle Tiina Talala Tavoitteet Tavoite kehittää yhteistyön ja valmennuksen keinoin toimintatavat, joiden tuloksena: Palvelujen tuottajat löydetään ja niitä kehittyy

Lisätiedot

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I

Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Pks Cleantech hankintojen verkosto Motiva kestävien hankintojen vuosiseminaari 2015, sessio I Salla Koivusalo Erityisasiantuntija Hankintakeskus Vantaan kaupunki Pks cleantech hankintojen verkosto : Pysyvä

Lisätiedot

WORLD IDEAS. Otsikko. ALUSTAT JA APIT & HANKINTOJEN

WORLD IDEAS. Otsikko. ALUSTAT JA APIT & HANKINTOJEN WORLD IDEAS Otsikko ALUSTAT JA APIT & HANKINTOJEN UUDELLEENAJATTELU @MoilanenPiia Innovatiiviset julkiset hankinnat miksi nyt? Hallitusohjelma: innovatiiviset julkiset hankinnat käyttöön (tavoite 5%) On

Lisätiedot

Uusi hankintalaki ja julkiset elintarvikehankinnat

Uusi hankintalaki ja julkiset elintarvikehankinnat Uusi hankintalaki ja julkiset elintarvikehankinnat Seinäjoki 20.9.2017 Kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin, @GrekinSatu Suomen Yrittäjät #yrittäjät #hankintaneuvonta Hankintalain tarkoitus on saada

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Pilotin yleisesittely

Pilotin yleisesittely TUKEFIN-PILOTTI MAAKAASUPUTKI LEMPÄÄLÄ-KANGASALA Pilotin yleisesittely Projekti on Tukefin - ohjelmaan kuuluva pilottihanke, jossa testataan julkisen sektorin teettämän kohteen kilpailutuksen valintakriteereitä

Lisätiedot

Toteutetaan ( ) Pohjanmaan maakunnassa, terveyden ja hyvinvoinnin sektorilla, mukana pk-yrityksiä, järjestöjä, julkisia toimijoita.

Toteutetaan ( ) Pohjanmaan maakunnassa, terveyden ja hyvinvoinnin sektorilla, mukana pk-yrityksiä, järjestöjä, julkisia toimijoita. 1 Päätavoite on (1) parantaa käyttäjäinnovaatiotoiminnan hyötyjä koskevaa tietoisuutta (2) tuottaa työskentelytapoja, joilla käyttäjäinnovaatioita voidaan paremmin hyödyntää terveyden ja hyvinvoinnin alueella

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan vapaa-ajan asukkaille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 5: JOHTOPÄÄTÖKSET Ruralia-instituutti 2018 2 JOHTOPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen

Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! Erkki Kainulainen Hankintalaki uudistuu ja mitä se tuo tullessaan! 4.2.2016 Erkki Kainulainen Jämsä Elämäsi tarina 1 Hankintadirektiivit ja uusi hankintalaki I Uudet hankintadirektiivit on hyväksytty EU:ssa keväällä 2014

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat. Markku Heimbürger

Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat. Markku Heimbürger Innovatiiviset ja kestävät julkiset hankinnat Markku Heimbürger Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot,

Lisätiedot

Innovaatiot, elinvoima ja niiden edistäminen (hankintalain näkökulma)

Innovaatiot, elinvoima ja niiden edistäminen (hankintalain näkökulma) Innovaatiot, elinvoima ja niiden edistäminen (hankintalain näkökulma) Lakimies Jonna Törnroos INNOVAATIOT 2 Hankintalain näkökulma innovaatioihin Vuoden 2017 hankintalain tavoitteena edistää innovaatioita

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5. JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten

Lisätiedot

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014

Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014 Hankintalaista rakennuttajan silmin Rakennusfoorumi 10.6.2014 Hankintalain tavoitteita Heka Vesala Viitankruununtie Tehostaa julkisten varojen käyttöä Edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä Turvata

Lisätiedot

Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin. Innovatiiviset hankinnat Innokylä Raili Hilakari

Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin. Innovatiiviset hankinnat Innokylä Raili Hilakari Potkua hankintaosaamiseen ja menettelyihin Innovatiiviset hankinnat Innokylä 2.1 Raili Hilakari Hankintalaki menossa hankintalain 3. kokonaisuudistus laki tulee voimaan v. 2016 valmistelua johdetaan hyvin,

Lisätiedot

Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat. Helsingin seudun ilmastoseminaari 9.2.2012, Paasitorni Ville Valovirta

Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat. Helsingin seudun ilmastoseminaari 9.2.2012, Paasitorni Ville Valovirta Innovaatiotoimintaa edistävät julkiset hankinnat Helsingin seudun ilmastoseminaari 9.2.2012, Paasitorni Ville Valovirta 2 Source - The Purchasing State as a Driver of Innovation. 2009. 3 Julkiset hankinnat

Lisätiedot

Tekes Innovaatiorahoituskeskus

Tekes Innovaatiorahoituskeskus Kerrostalojen korjaaminen hankintaklinikan aloitustilaisuus ja 1. työpaja 27.5. Uusia ratkaisuja ja toimintamalleja alueiden uudistamiseen Tekes Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

FINLAND BUSINESS. Hankintoja & yhteiskehittämistä

FINLAND BUSINESS. Hankintoja & yhteiskehittämistä BUSINESS FINLAND Hankintoja & yhteiskehittämistä BF: Julkisten innovatiivisten hankintojen tuki, fokus digitalisaatoissa BF: Rahoitettavien julkisten innovatiivisten hankintojen kriteerit ja 4 esimerkkiä

Lisätiedot

KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014

KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014 KOKEMUKSIA INNOVAATIOIDEN HANKINNASTA KANSALLISESTI 3.3.2014 1. Tekesin Huippuostajat-ohjelman tarjoama tuki ja esimerkkejä 2. Pirkanmaan liiton tarjoama tuki ja esimerkkejä Hankintojen kehittämisen lähtökohta

Lisätiedot

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu

Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 Innovatiiviset julkiset hankinnat - Turvallisuus Tekesin aamukahvitilaisuus 1.2. 2012 9.00 9.30 Aamukahvi ja sämpylä 9.30 9.45 Avaussanat, Mikko Utriainen, Tekes 9.45 10.15 Alustukset, Case: Tupaturva

Lisätiedot

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten

Lisätiedot

KESTÄVÄT JA INNOVATIIVISET PIMA KUNNOSTUKSET -TYÖPAJA

KESTÄVÄT JA INNOVATIIVISET PIMA KUNNOSTUKSET -TYÖPAJA KESTÄVÄT JA INNOVATIIVISET PIMA KUNNOSTUKSET -TYÖPAJA KOKEMUKSIA PIMA KOKEILUOHJELMASTA TILAAJAN JA KONSULTIN NÄKÖKULMASTA JARNO LAITINEN Johtava asiantuntija (DI, KTM) Ramboll Finland Oy MITÄ TARKOITAMME

Lisätiedot

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset

Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Uusien hankintadirektiivien vaikutukset Terveys ja Talous -päivät 18.9.2014 Suvi Posio Hankinta- ja sopimuslakimies Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Uudet hankintadirektiivit Tulivat voimaan 17.4.2014

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Keskinarkaus. Hankinta-asiamies. Yritysten ja hankintayksiköiden apuna Lapissa. Tornio

Keskinarkaus. Hankinta-asiamies. Yritysten ja hankintayksiköiden apuna Lapissa. Tornio Hankinta-asiamies Yritysten ja hankintayksiköiden apuna Lapissa Tornio 21.8.2018 1 tausta LSHP logistiikka- ja materiaalipäällikkö Kestävät Hankinnat, Sodankylä Tulevan hävittäjähankinnan teollisen yhteistyön

Lisätiedot

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM /

Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / Julkisista hankinnoista innovatiivisiin hankintoihin STM / 7.4.2014 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Haasteet samanaikaisia Eläköityminen ja väestön vanheneminen Työvoimapula ja samaan aikaan

Lisätiedot

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin Pirkanmaan maanrakennuspäivä 2016 12.1.2016 Markku Niemi Taustaa Liikenneviraston hallinnoiman väyläomaisuuden

Lisätiedot

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela Avoimuus ja strateginen hankintatoimi BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa 27.9.2016 Sari Laari-Salmela Hankintamenettelyt strategisina käytäntöinä Millaisia hankintamenettelyjen/-

Lisätiedot

Yhteenveto hankintayksiköille suunnatun kyselyn tuloksista: Kestävät hankinnat

Yhteenveto hankintayksiköille suunnatun kyselyn tuloksista: Kestävät hankinnat Yhteenveto hankintayksiköille suunnatun kyselyn tuloksista: Kestävät hankinnat Kysely ja tulosten yhteenveto: Julkisten hankintojen neuvontayksikkö www.hankinnat.fi 1 Kysely kestävistä hankinnoista Julkisten

Lisätiedot

Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille

Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille 4.9.2018 29.6.2018 1 MIKÄ LÄHTÖLAUKAUS? MITÄ Aloitustilaisuus vähäpäästöisten työkoneiden ja urakoiden hankintaa koskevasta Green

Lisätiedot

Käyttäjien osallistaminen nopeuttaa tuotekehitystä ja teknologian käyttöönottoa sote-sektorilla

Käyttäjien osallistaminen nopeuttaa tuotekehitystä ja teknologian käyttöönottoa sote-sektorilla Käyttäjien osallistaminen nopeuttaa tuotekehitystä ja teknologian käyttöönottoa sote-sektorilla HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto -hankkeen loppuseminaari 21.5.2018 Niina Holappa, Prizztech

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta

Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Hankintojen ympäristönäkökohdat Pk-yritysten näkökulmasta Toimitusjohtaja Eino Fagerlund Savon Yrittäjät 29.10.2008 5.11.2008 1 Yleistä Kunnat suurin ostaja lähes jokaisessa Suomen kunnassa Kunnat ja yleensä

Lisätiedot

Kyselytutkimus Tajua Mut! toimintamallista 2017

Kyselytutkimus Tajua Mut! toimintamallista 2017 Kyselytutkimus Tajua Mut! toimintamallista 2017 Tajua Mut! -kyselytutkimus Tutkimuskysymys: Miten Tajua Mut! -toimintamalliin koulutetut kokevat toimintamallin tarpeellisuuden ja käytön? Kysely lähetettiin

Lisätiedot