Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä"

Transkriptio

1 Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen, kuntien hankinnoista vastaavien virkamiesten sekä valtakunnan tason hankinta-asiantuntijoiden parissa kartoituksen julkisista hankinnoista Suomessa. Kartoituksessa selvitettiin muun muassa tärkeimpiä valintatekijöitä julkisissa hankinnoissa, kotimaisuuden ja paikallisuuden merkitystä kuntien hankinnoissa sekä innovatiivisten hankintamenettelyjen nykytilaa. Selvityksen toteutti Aula Research Oy. Selvitys toteutettiin sähköisinä kyselytutkimuksena sekä puhelinhaastatteluin Kyselyyn osallistui yhteensä 1011 vastaajaa, joista 705 oli kunnanvaltuutettuja, 288 kuntien hankinnoista vastaavia virkamiehiä ja 18 valtakunnan tason hankinta-asiantuntijoita. Vastuullisuuskysymysten painoarvo kuntien hankinnoissa nousee tulevaisuudessa Kuntapäättäjät pitävät kuntiin hankittavien tuotteiden ja palveluiden tärkeimpinä valintatekijöinä laatua, kotimaisuutta sekä vaikutuksia paikallistalouteen (kuvio 1). Kuvio 1: Mitkä seuraavista ovat mielestäsi hinnan jälkeen tärkeimpiä valintatekijöitä julkisissa hankinnoissa? Voit valita neljä (4) tärkeintä. Tuotteen/palvelun laatu 8 Tuotteen/palvelun vaikutus paikallistalouteen Tuotteen/palvelun kotimaisuus Tuotteen/palvelun vaikutus kunnan elinvoimaisuuteen Tuotteen/palvelun elinkaarikustannukset Tuotteen/palvelun hankinnan työllistävyysvaikutukset Tuotteen/palvelun ympäristövaikutukset % Tuotteen/palvelun eettisyys Tuotteen/palvelun sosiaaliset kriteerit (esim. pitkäaikaistyöttömien ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistäminen) Kaikki vastaajat (n=1011) Jokin muu, mikä? 20% 1 0% 20% 40% 60% 80% 100% Vastuullisuuskriteerit jäävät päättäjien mielissä kauas taakse. Tuotteen tai palvelun tuottamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia korostaa ainoastaan 30 % kuntapäättäjistä ja tuotteen tai palvelun eettisyyttä vain 20 % vastaajista. Kaikkein heikoimmin vastuullisuuskysymyksistä korostetaan sosiaalisia kriteereitä eli esimerkiksi sitä, miten tuotteen tai palvelun tuotanto työllistää pitkäaikaistyöttömiä tai erityisryhmiä.

2 Selvityksessä kuntavaikuttajia pyydettiin arvioimaan, saavatko eri hankintakriteerit heidän mielestään sopivan painoarvon kuntahankinnoissa. Kuviosta 2 nähdään, että tyytymättömyyttä aiheuttaa erityisesti hinnan suuri painoarvo, sillä puolet (50 %) kuntapoliitikoista ja -virkamiehistä näkee hintaa painotettavan tällä hetkellä liikaa hankinnoissa. Hinnan painottamisen sijaan kunnissa toivottaisiin painoarvoa erityisesti tuotteiden ja palveluiden paikallisille ja työllistäville vaikutuksille. Kuntavaikuttajista 47 % näkee, että hankinnan työllistävyyttä painotetaan tällä hetkellä liian vähän ja myös paikallisuutta (50 %) haluttaisiin painottaa hankinnassa nykyistä enemmän. Kuntavaikuttajat haluaisivat myös elinkaariajattelua kuntien hankintoihin nykyistä enemmän. Kuvio 2: Saavatko seuraavat tekijät mielestäsi sopivan painoarvon kuntasi/organisaatiosi hankinnoissa? (Kuntavaikuttajat, n=993) Kotimaisuus 61% 32% Paikallisuus 7% Työllistävyys 4 47% Hinta 4 Laatu 4 Elinkaariajattelu 42% Yhteiskuntavastuu 4 40% Ympäristövastuu 51% Painotetaan liikaa Painotetaan sopivasti Painotetaan liian vähän Vaikka vastuullisuuskysymykset ei vielä nykyisin juuri korostu hankinnoissa, nähdään erityisesti ympäristövastuun merkityksen nousevan tulevaisuudessa merkittävästi (kuvio 3). Kuntapäättäjistä 60 % näkee, että hankintojen ympäristövaikutusten merkitys tulee painottumaan nykyistä enemmän. Muista vastuullisuustekijöistä eettisyyden painoarvon nousuun uskoo 43 % ja sosiaalisten kriteerien painoarvon nousuun 33 % kuntien päättäjistä.

3 Kuvio 3: Miten näet seuraavien tekijöiden painoarvon muuttuvan tulevaisuudessa julkisissa hankinnoissa? (Kaikki vastaajat, n=1011) Tuotteen / palvelun ympäristövaikutukset 60% 3 Tuotteen/palvelun laatu 57% Tuotteen/palvelun vaikutus kunnan elinvoimaisuuteen 5 Tuotteen / palvelun elinkaarikustannukset 5 3 Tuotteen/palvelun vaikutus paikallistalouteen Tuotteen / palvelun eettisyys 4 4 Tuotteen / palvelun kotimaisuus 42% 4 12% Tuotteen/palvelun hankinnan työllistävyysvaikutukset Tuotteen / palvelun sosiaaliset kriteerit (esim. pitkäaikaistyöttömien ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistäminen) 40% % 9% Painoarvo tulee kasvamaan Painoarvo tulee vähentymään 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Painoarvo tulee säilymään nykyisellään Vastuullisuuskysymysten ohella kotimaisuus ja paikallisuus nousevat kuntavaikuttajien mielissä tärkeiksi teemoiksi nyt ja tulevaisuudessa. Kuntavaikuttajista likimain puolet (49 %) näkee, että tulevaisuuden hankinnoissa tuotteen / palvelun vaikutus paikallistalouteen tulee korostumaan. Kuntapäättäjät toivovat kotimaisuutta ja paikallisuutta julkisiin hankintoihin Kuten aiemmin todettiin, kuntapäättäjien mielestä julkisissa hankinnoissa pitäisi ostaa nykyistä enemmän kotimaisia ja paikallisia tuotteita ja palveluja. Lisäksi päättäjät näkevät, että hankinnoissa tulisi nykyistä voimakkaammin suosia kotimaisia (kuvio 4) ja paikallisia tuottajia (kuvio 5). Kuntapoliitikoista jopa 88 % ja hankinnoista vastaavista virkamiehistä 77 % näkee, että hankinnoissa pitäisi ostaa enemmän kotimaisten yritysten tuotteita ja palveluita. Kuvio 4: Pitäisikö julkisissa hankinnoissa ostaa enemmän kotimaisten yritysten tuotteita ja palveluita, jos se olisi hankintalain puitteissa mahdollista? Kuntapoliitikot (n=705) 8 10% Kuntavirkamiehet (n=288) 77% 17% Valtakunnan tason hankintaasiantuntijat (n=18) 2 2 Kyllä, kotimaisuuden pitäisi vaikuttaa ostohankintoihin Ei yhtään enempää kuin nykyisin Kotimaisuuden ei pidä vaikuttaa millään tapaan ostohankintoihin

4 Kotimaisuuden lisäksi kuntavaikuttajat näkevät, että hankinnoissa tulisi nykyistä enemmän suosia paikallisia tuottajia (kuvio 5). Kuntapoliitikoista 87 % ja hankinnoista vastaavista virkamiehistä 72 % näkee, että julkisissa hankinnoissa tulisi ostaa enemmän paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita, jos se olisi hankintalain puitteissa mahdollista. Kuvio 5: Pitäisikö julkisissa hankinnoissa ostaa enemmän paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita, jos se olisi hankintalain puitteissa mahdollista? Kuntapoliitikot (n=705) 87% 10% Kuntavirkamiehet (n=288) 72% 20% Valtakunnan tason hankintaasiantuntijat (n=18) 4 19% Kyllä, paikallisuuden pitäisi vaikuttaa ostohankintoihin Ei yhtään enempää kuin nykyisin Paikallisuuden ei pidä vaikuttaa millään tapaan ostohankintoihin Eritoten pienimmissä kunnissa, eli alle asukkaan kunnissa, paikallisten hankintojen suosiminen korostui kuntavaikuttajien vastauksissa. Peräti 90 prosenttia alle asukkaan kuntien kuntavaikuttajista näkisi mieluusti julkisissa hankinnoissa enemmän paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Tuottajan kotimainen omistuspohja tärkeä julkisissa hankinnoissa Päättäjät toivoisivat, että julkisia palveluita tuottavien yksityisten yritysten kotimaiseen omistuspohjaan kiinnitettäisiin huomiota. Kuntapäättäjät pitävät erityisesti varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa ja terveyspalveluissa tuottajien kotimaista omistuspohjaa erittäin tärkeänä (kuvio 6). Näkemys kotimaisen omistuspohjan tärkeydestä täydentää osaltaan aiemmin havaittua kuntapäättäjien toivetta siitä, että tulevaisuudessa kotimaisuus ja paikallisuus korostuisivat julkisissa hankinnoissa. Kuvio 6: Kuinka tärkeänä pidät palvelun- / tavarantuottajan kotimaista omistuspohjaa julkisissa hankinnoissa seuraavilla sektoreilla? Sosiaalipalvelut 60% Terveyspalvelut Varhaiskasvatus Kiinteistöpalvelut Perusasteen ja toisen asteen koulutus Ruokapalvelut % 27% 17% 2 29% Erittäin tärkeänä Jokseenkin tärkeänä En kovin tärkeänä En lainkaan tärkeänä

5 Kaiken kaikkiaan kotimaisuuden korostuminen julkisissa hankinnoissa on kuntapäättäjien toiveissa. Kuntavirkamiehistä 100 % kertoo Avainlippu-merkin olevan entuudestaan tuttu ja jopa 47 % kertoo Avainlippu-merkillä olevan vaikutusta kunnan / organisaation hankinnoissa. Avainlippu-merkki kertoo siitä, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa. Yhteiskunnallinen yritys-merkki puolestaan viestii yrityksistä, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia, kantaa yhteiskunnallista vastuuta ja tuottaa yhteiskunnallista hyvää. Merkin tunnettuus on kasvanut huimasti viime vuosina. Vuonna 2016 vain 13 % kuntapäättäjistä kertoi Yhteiskunnallinen yritys-merkin olevan tuttu, kun nyt vuonna 2018 luku on noussut 32 %:iin. Yhteiskunnallinen yritys-merkin tuntevista virkamiehistä jopa 39 % kertoo merkillä olevan vaikutusta kunnan / organisaation hankintoihin. Edellä esitettyjen näkemysten ja kehityssuuntien valossa voisi odottaa, että kotimaisuus ja paikallisuus tulee korostumaan julkisissa hankinnoissa etenkin kuntasektorilla tulevaisuudessa nykyistä korkeammalle. Kiitos osallistumisestasi selvitykseemme Suomalaisen Työn Liitto sai selvityksestä arvokasta tietoa julkisiin hankintoihin liittyen. Kiitämme sinua lämpimästi selvitykseen käyttämästäsi ajasta. Jos sinulla herää kysymyksiä tämän selvityksen tuloksista, olethan yhteydessä. Ystävällisin terveisin, Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Juha Vekkilä Aula Research Oy

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2016 kunnanvaltuutettujen, kuntien hankinnoista

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

Yritykset ostopäätösten äärellä - tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Yritykset ostopäätösten äärellä - tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Yritykset ostopäätösten äärellä - tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti elo-syykuussa 2018 yritysvaikuttajien parissa

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot

104 vuotta suomalaisen työn puolesta. Kotimaisen Työn Liitto 1912 Vuonna 1917 ensimmäinen alkuperämerkki

104 vuotta suomalaisen työn puolesta. Kotimaisen Työn Liitto 1912 Vuonna 1917 ensimmäinen alkuperämerkki Vastuullisuus ja innovatiivisuus julkisissa hankinnoissa Suomalaisen Työn Liitto Yhteiskunnallinen yritys -merkki Niina Ollikka 14.9.2016 104 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto 1912

Lisätiedot

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Koneyrittäjät ja MTK Tiedotustilaisuus Selvityksen taustaa Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien parissa kyselyn kuntien ja kaupunkien

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta kyselytutkimukset työikäisten

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur,

Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista. Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur, Selvitys kuntien ja kaupunkien energiavalinnoista Koneyrittäjien Energiapäivä Hotelli Arthur, Selvityksen taustaa Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien parissa kyselyn kuntien ja kaupunkien

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Avainlippu, Design from Finland, Yhteiskunnallinen yritys 10.2.2015. Reetta Mentu

Suomalaisen Työn Liitto Avainlippu, Design from Finland, Yhteiskunnallinen yritys 10.2.2015. Reetta Mentu Suomalaisen Työn Liitto Avainlippu, Design from Finland, Yhteiskunnallinen yritys 10.2.2015 Reetta Mentu 103 vuotta suomalaisen työn puolesta Suomalaisen työn arvostuksen ja menestyksen puheenjohtaja ja

Lisätiedot

Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa

Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa Selvitys terveyspalvelujen tulevaisuudesta Suomessa Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien parissa tutkimuksen

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset Poliittinen riski Suomessa Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset 16.10.2014 Taustaa tutkimuksesta Aula Research Oy toteutti syys-lokakuussa kyselytutkimuksen poliittisesta riskistä Suomessa Tutkimus

Lisätiedot

Tiivistelmä Lastensuojelun Keskusliiton sidosryhmäkartoituksesta

Tiivistelmä Lastensuojelun Keskusliiton sidosryhmäkartoituksesta Toukokuu 2017 Tiivistelmä Lastensuojelun Keskusliiton sidosryhmäkartoituksesta Hyvä vastaanottaja, Lastensuojelun Keskusliitto teetti keväällä 2017 sidosryhmäkartoituksen strategiatyönsä pohjaksi. Sidosryhmäkartoituksessa

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluetulokset

Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi

Lisätiedot

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Palkansaajien tutkimuslaitos teetti heinä-syyskuussa 2016

Lisätiedot

Suomalainen työ ja sen merkitys , Tero Lausala & Marko Ilvonen

Suomalainen työ ja sen merkitys , Tero Lausala & Marko Ilvonen Suomalainen työ ja sen merkitys 23.11.2018, Tero Lausala & Marko Ilvonen 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912 Vuonna 1917 ensimmäinen alkuperämerkki Avainlippu

Lisätiedot

Itä-Suomen aluetulokset

Itä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Itä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Yhteiskunnallinen yritys -video https://www.youtube.com/watch?v=qvzrov0hrpk&index=5&list=plqcgvrn8a51wavbtihertuijvqiv0qcj_ Suomalaisen Työn

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Energiateollisuus ry 20.6.2012

Poliittinen riski Suomessa. Energiateollisuus ry 20.6.2012 Poliittinen riski Suomessa Energiateollisuus ry 20.6.2012 Poliittinen riski Suomessa: Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen lainsäädännöllisen kehityksen ennustettavuudesta ja poliittisesta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa. Voit olla päättämässä

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

Tutkimustieto viestinviejänä. Betonin kesäkokous 9.8.2013

Tutkimustieto viestinviejänä. Betonin kesäkokous 9.8.2013 Tutkimustieto viestinviejänä Betonin kesäkokous 9.8.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kolme tutkimusta rakentamisen materiaaleista 06/2012 04/2013 Kyselytutkimus kansalaisten parissa (n=1390)

Lisätiedot

Monimuotoiset perheet ja lapset erilaisissa elämäntilanteissa asennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista

Monimuotoiset perheet ja lapset erilaisissa elämäntilanteissa asennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Monimuotoiset perheet ja lapset erilaisissa elämäntilanteissa asennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Lastensuojelun Keskusliitto teetti syksyn 2017 aikana asennekyselyn, jolla selvitettiin, kuinka

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 Suomalaisen Työn Liitto Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 S U OM AL AISEN TYÖN LIITTO Johdanto 2017 ja 2018 tutkimuksiin Tutkimukset on toteuttanut Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista 19.6.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Pohjois-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä

Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä Rakennusalan ammattilaisten näkemykset rakennetun ympäristön esteettömyyden edistämisestä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Invalidiliitto teetti vuoden 2016 kevään ja kesän aikana selvityksen

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti. Projektipäällikkö Antti Honkarinta

Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti. Projektipäällikkö Antti Honkarinta Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti Projektipäällikkö Antti Honkarinta 31.10.2013 Projektin toteuttajaorganisaatio on Oulun kaupunki. Projekti sijoittuu konsernipalvelujen

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Suomen Tilintarkastajat ry 26.9.2018 18.9.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Suomen Tilintarkastajat ry:n toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn

Lisätiedot

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 6. 2.6.7. Kyseessä on Kantar

Lisätiedot

TULE-KUSTANNUKSET JA KUNTAKYSELYN TULOKSIA

TULE-KUSTANNUKSET JA KUNTAKYSELYN TULOKSIA TULE-KUSTANNUKSET JA KUNTAKYSELYN TULOKSIA Marja Kinnunen toiminnanjohtaja Suomen Tule ry www.suomentule.fi www.tulessa.fi 36 900 sai työkyvyttömyyseläkettä selän vuoksi 250 000 suomalaisella polven/lonkan

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Suomessa

Sähköinen liikenne Suomessa Sähköinen liikenne Suomessa Poliittisten vaikuttajien näkemyksiä sähköisen liikenteen edistämisestä Suomessa 9.4.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti Sähköinen liikenne -hankkeen toimeksiannosta

Lisätiedot

Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys. - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa 13.5.2014 klo 11.50

Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys. - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa 13.5.2014 klo 11.50 Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa 13.5.2014 klo 11.50 TNS 2014 1 Kuinka tärkeää? 2 Mitkä asiat? 3 Vaikuttaako? TNS 2014 2 76% TNS Gallupin tutkimus

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä

Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä Selvityksen tausta Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen toimeksiantajina ovat

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia

Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Hyvät yritykset näkyväksi tutkimustuloksia Suomalaisen Työn Liiton tutkimusselvityksiä 2016-2019 Tutkimusten taustoista 2018 Tutkimukset: Suomalaisen Työn Liiton Bränditutkimus

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät. Hannu Tuuri

Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät. Hannu Tuuri Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät Hannu Tuuri 1. JOHDANTO Tutkimus on osa Palvelevat puuyritykset hanketta, jota on rahoitettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Kyseessä on Suomen

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Bioenergia ry. Ehdokastutkimuksen tulokset 26.3.2015

Bioenergia ry. Ehdokastutkimuksen tulokset 26.3.2015 Bioenergia ry Ehdokastutkimuksen tulokset 26.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa energia-alan teemoihin liittyen. Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät tyytymättömämpiä paikalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Keskipohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Elinvoimaa lähiruoasta - te tapäivä Virtain kaupunki

Elinvoimaa lähiruoasta - te tapäivä Virtain kaupunki Elinvoimaa lähiruoasta - teemailtapäivä 14.6.2018 Virtain kaupunki Elinvoimaa lähiruoasta hanke Virtain kaupunki, Ruoveden kunta, TAMK ja Ahlman, Pirkanmaan liiton AIKO-rahoitus 1.1.-31.12.2018 Toimenpiteet

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti

MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti MENESTYVÄ JOHTAJA -kyselyraportti Viestintä suomalaisessa johtajuudessa 12/2016 Ground Communications Menestyvä Johtaja -kysely Menestyvä Johtaja -kyselyn toteuttivat viestintätoimisto Ground Communications

Lisätiedot

Sosiaalinen yritys. Case: PosiVire

Sosiaalinen yritys. Case: PosiVire Sosiaalinen yritys Case: PosiVire Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen yritys Yhteiskunnallinen yritys hoitaa yhteiskunnallista tehtävää kannattavan liiketoiminnan avulla Ei tarkkaa määritelmää Suomessa tai

Lisätiedot

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaaminen. KEINO-osaamiskeskuksen 09/2018 suorittaman kysely tulosyhteenveto

Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaaminen. KEINO-osaamiskeskuksen 09/2018 suorittaman kysely tulosyhteenveto Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaaminen KEINO-osaamiskeskuksen 09/2018 suorittaman kysely tulosyhteenveto 1 Perustiedot o Kyselyaika 2.9.-19.9.2018 o Vastaajia 270 (261 suomeksi, 9 ruotsiksi)

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.11.2014 Rovaniemi Omavarainen Lappi 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkojen liikkumiseen tulokset 2018 Yritys- ja kuntapäättäjien näkemyksiä kestävästä liikkumisesta 2016 Liikennevirasto Motiva

Lisätiedot

Puutarha-alan tulevaisuuskuvia

Puutarha-alan tulevaisuuskuvia Puutarha-alan tulevaisuuskuvia Vilja Varho Luomututkimustyöpaja 24.4.2018 Viikki, Helsinki Sidosryhmähaastattelut 20 haastateltua, vastasivat myös numeerisiin kysymyksiin Kauppa 4 Teollisuus 3 Muut asiakkaat

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KUMPPANUUS PAIKALLISEN ELINKEINOTOIMINNAN NÄKÖKULMA CASE KALLIO

JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KUMPPANUUS PAIKALLISEN ELINKEINOTOIMINNAN NÄKÖKULMA CASE KALLIO JULKISEN JA YKSITYISEN YHTEISTYÖ VAIKUTTAVAT TOIMINTAMALLIT SOTE PALVELUIDEN ARVOVERKOSTOISSA (JYVÄ) JULKISEN JA YKSITYISEN SEKTORIN KUMPPANUUS PAIKALLISEN ELINKEINOTOIMINNAN NÄKÖKULMA CASE KALLIO Martti

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

Ota kantaa - Mitä toivoisit asiakkaan valinnanvapaudelta sosiaali- ja terveyspalveluissa?

Ota kantaa - Mitä toivoisit asiakkaan valinnanvapaudelta sosiaali- ja terveyspalveluissa? Ota kantaa - Mitä toivoisit asiakkaan valinnanvapaudelta sosiaali- ja terveyspalveluissa? Yhteenveto kyselyyn annetuista vastauksista 15.6.2016 1 Otakantaa-kysely STM toteutti 21.3. - 21.4.2016 välisenä

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN

YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN YKSITYISEN HYVINVOINTIALAN AJANKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ SOTE- UUDISTUKSEEN Elokuu 2016 (Terveyspalvelualan Liitto ja Sosiaalialan Työnantajat) 1.1.2017 alkaen Hyvinvointialan liitto Yksityinen hyvinvointiala

Lisätiedot

Vastuulliset ja paikalliset elintarvikehankinnat Kuinka ne tehdään hankintalakia hyödyntäen. Seinäjoki Yrjö Ojaniemi, MTK-EP

Vastuulliset ja paikalliset elintarvikehankinnat Kuinka ne tehdään hankintalakia hyödyntäen. Seinäjoki Yrjö Ojaniemi, MTK-EP Vastuulliset ja paikalliset elintarvikehankinnat Kuinka ne tehdään hankintalakia hyödyntäen Seinäjoki 20.9.2017 Yrjö Ojaniemi, MTK-EP SUURIA EDISTYSASKELEITA Uusi hankintalaki selkeyttää asioita Valtioneuvoston

Lisätiedot

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS Hyvä vastaaja, tällä kyselyllä selvitetään näkemyksiänne Soklin kaivoshankkeen vaihtoehto 3:n (malmi rikastetaan Venäjällä)

Lisätiedot

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa

Lisätiedot

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 06 n kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioiden käsittelyä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Yli puolet päättäjistä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat niukasti tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 6 Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua siinä kuluttajien odotuksia tulevaisuuden broilerituotteilta Sari Forsman-Hugg, MTT,

Lisätiedot

Energiamurros. Nyt! Yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksiä energia-alan kehityksestä. Pohjolan Voima

Energiamurros. Nyt! Yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksiä energia-alan kehityksestä. Pohjolan Voima Energiamurros. Nyt! Yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksiä energia-alan kehityksestä Pohjolan Voima 29.3.2016 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Pohjolan Voiman toimeksiannosta strukturoidun

Lisätiedot

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 13 Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Helmi Risku-Norja, MTT Lakisääteinen julkinen ruokapalvelu tarjoaa vuosittain 431 miljoonaa ateriaa, mikä

Lisätiedot

Suomalaiset ostopäätösten äärellä -selvitys: Yhteiskunnallinen yritys -merkkiin liittyviä löydöksiä. Muutosvoimat kulutuspäätösten takana

Suomalaiset ostopäätösten äärellä -selvitys: Yhteiskunnallinen yritys -merkkiin liittyviä löydöksiä. Muutosvoimat kulutuspäätösten takana Suomalaiset ostopäätösten äärellä -selvitys: Yhteiskunnallinen yritys -merkkiin liittyviä löydöksiä Muutosvoimat kulutuspäätösten takana Tutkimuksen toteutus VAIHE 1 VAIHE 2 Online yhteisö Kvantitatiivinen

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö

Lisätiedot

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström #innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,

Lisätiedot

Järjestöbarometri 2012. Mediainfo 28.11.2012

Järjestöbarometri 2012. Mediainfo 28.11.2012 Järjestöbarometri 2012 Mediainfo 28.11.2012 Esityksen sisältö Toimintaympäristön muutospaineet Yhdistystoiminta ei korvaudu muulla osallistumisella Työttömien yhdistysten toimintaedellytykset ovat romahtaneet

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla -projekti Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki Diakin Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot