SLUMMI ON UUSI TEHDAS

Transkriptio

1 024 Peruste # SLUMMI ON UUSI TEHDAS VENEZUELAN URBAANIT SOSIAALISET LIIKKEET JA YHTEISKUNNALLINEN MUUTOS Maailman väestöstä yhä suurempi osa asuu slummeissa. Yhteiskunnallisen konfliktin paikka ei enää ole tuotantoprosessissa, vaan siellä, missä urbaanit massat asuvat. Venezuelassa slummien asukkaat ovat toteuttaneet massiivisia hankkeita, kuten köysiratametron Caracasin vuortenrinteiden hökkelikyliin. Kansalaisliikkeiden, asukasneuvostojen ja valtaapitävän sosialistipuolueen symbioosi hyödyttää kaikkia osapuolia. Mutta onko kyseessä etujen vaihtaminen poliittiseen kannatukseen, vai aito yhteiskunnallinen muutos, jossa aloite on vihdoin urbaaneilla köyhillä? raisa musakka

2 Slummi on uusi tehdas Venezuelan urbaanit sosiaaliset liikkeet ja yhteiskunnallinen muutos 025 aupungit ovat olleet strategisessa pääroolissa Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisessa muutoksessa luvulta lähtien kaupungeista muodostui tärkein maaperä uusille konflikteille ja vaatimuksille, joita esittivät niin globaalin pääoman haltijat kuin urbaaneille alueille pakkautuneet vähäosaiset väestöryhmät. (Sassen 1998). Samalla, kun 1980-luvulta alkanut uusliberaali prosessi synnytti entistä vahvemman ja ylikansallisemman eliitin, on urbaanista, epävirallista (informal) työtä tekevien luokasta muodostunut 2000-luvulle tultaessa planeetan nopeimmin kasvava yhteiskuntaluokka. (Davis 2006, 178). Näistä virallisen talouselämän ja yhteiskunnan tarjoaman hyvinvoinnin ulkopuolelle jäävistä, kasvavista köyhyyden kaupungeista on samalla tullut tärkeitä poliittisen järjestäytymisen paikkoja. Slummien yhteiskunnalliset liikkeet ovat kokeneet vuosikymmenien saatossa Venezuelassa ja eri puolilla Latinalaista Amerikkaa erään tärkeän muutoksen: opposition mobilisoimisesta on siirrytty toimimaan yhteistyössä valtaapitävien poliittisten puolueiden kanssa. Osa ruohonjuuritason liikkeistä on onnistunut neuvottelemaan ja muokkaamaan omia vaatimuksiaan institutionaaliselle tasolle, minkä ansiosta juuri näistä liikkeistä on tullut valtavirran kollektiivisen toiminnan tutkimukselle kaikkein näkyvimpiä. Caracasin metron jatkeeksi rakennettu köysirataverkosto on yksi konkreettinen esimerkki siitä, kuinka järjestäytyneet slummien asukkaat ovat saaneet vaatimuksensa toteutetuksi, sekä tuntuvaa käytännön helpotusta arkeensa slummiyhteisön ja valtion yhteistyöllä. Kun slummin asukas ennen käveli tuhansia rappuja jyrkkää vuorenrinnettä päästäkseen slummista kaupunkiin, nyt Metrocable-köysirata yhdistää muun muassa San Agustínin hökkelikylän pääkaupungin metroverkostoon. Hugo Chávezin kaudella slummeihin on syntynyt asukasneuvostoja. San Agustínissa niitä on jo useita, ja neuvostojen aloitteesta köysiratahanke toteutettiin valtion tuella, mutta täysin asukkaiden toimesta. Yhtään ulkopuolista työntekijää ei palkattu. Toiset ruohonjuuritason liikkeet ovat sen sijaan kytkeytyneempiä kulttuuripolitiikkaan. Esimerkkejä tällaisista liikkeistä ovat muun muassa Caracasin slummien katujuhlien järjestäjät ja katutaiteilijat, jotka pyrkivät vahvistamaan läsnäoloaan kaupungin kaduilla. San Agustínin asukkaat ovat vallanneet läheisen Alameda-teatterin muuttaen sen sosiaalikeskukseksi. Myös yhteisöjen media-aktivistit ovat vallanneet mediatiloja saadakseen yhteisöjensä ääntä kuuluviin. venezuelan laboratorio Venezuela ei ole maanosan ainoa maa, jossa yhteiskunnan syrjityimmät ryhmät ovat pyrkineet ottamaan aloitteen

3 026 Peruste # VENEZUELA ON OLLUT VIIME VUOSIKYMMENTEN AIKANA AINOITA MAITA, JOSSA YHTEISKUNNAN SYRJITYT, VENEZUELAN TAPAUKSESSA URBAANI KÖYHÄLISTÖ, ON TEHNYT MUUTAKIN KUIN KAPINAN. itselleen. Maaseudulla syntyneistä liikkeistä huomiota ovat saaneet muun muassa Meksikossa vuonna 1994 kapinaan nousseet alkuperäisväestöä puolustavat zapatistit sekä maattomien liike (MST) Brasiliassa. Nämä liikkeet eivät kuitenkaan ole onnistuneet saamaan aikaan samanlaista poliittista ja sosiaalista muutosta. Venezuela on ollut viime vuosikymmenten aikana ainoita maita, jossa yhteiskunnan syrjityt, Venezuelan tapauksessa urbaani köyhälistö, on tehnyt muutakin kuin kapinan. Venezuelasta onkin muodostunut vallankumousteorioiden tutkijoille tämän päivän laboratorio. (Lebowitz 2006, 96.) Venezuelassa alkoi vuonna 1998 poliittinen prosessi, josta käytetään nimeä bolivaarinen vallankumous. Nimi juontaa 1800-luvun alussa vaikuttaneeseen venezuelalaiseen Simón Bolívariin, joka johti mantereen itsenäistymistaisteluita Espanjan siirtomaavallasta. Maan nykyinen presidentti, syövän kanssa kamppaileva Hugo Chávez näyttäytyy kannattajilleen Bolívarin keskenjääneen työn jatkajana. Vuonna 2005 Chávez alkoi kutsua maan poliittista prosessia sosialistiseksi siirtymäksi. (Lalander 2010, 2.) Alettiin puhua 2000-luvun sosialismin rakentamisesta. Kuulostaa uhkarohkealta yritykseltä maassa, jossa perinteisesti öljytuloista riippuvainen talous ei ole vain rikastuttanut pientä eliittiä, vaan myös johtanut käytännössä oman tuotannon ja maataloussektorin katoamiseen. Samalla kaupungit ovat tupaten täynnä maaseudulta saapuneita, prekaareissa oloissa ja epävirallisella sektorilla työskenteleviä köyhiä. Politiikan suunnanmuutos vuoden 1998 presidentinvaalien jälkeen ja uusliberaalien talousoppien ainakin osittainen korvaaminen aloitti hiljalleen lähes koko maanosassa poliittisen kurssin kääntymisen vasemmalle. Venezuelan viitoittaman mallin läheisimpinä seuraajina on pidetty Boliviaa ja Ecuadoria. Venezuelan prosessi on ollut käynnissä jo 14 vuotta, joten sen tuottamien sosiaalisten ohjelmien tulosten ja merkitysten arvioimiseen on kertynyt edellä mainittuihin maihin verrattuna huomattavasti enemmän materiaalia. slummien muodostuminen ja marginaalisuuden myytti Venezuelan pääkaupungin Caracasin slummit, barriot, ovat muodostuneet syrjäytymisen, urbanisaation ja maaseudulta tulleen siirtolaisuuden muovaamiin köyhyyden olosuhteisiin, aivan kuten Rio de Janeiron favelat, Sao Paulon periferia, Santiago de Chilen población ja Buenos Airesin villat luvulta lähtien vaikuttanut, urbaanin segregaation aiheuttamaa problematiikkaa analysoinut koulukunta halusi haastaa aikaisemman köyhyystutkimuksen synnyttämän marginaalisuuden myytin. Koulukunta kyseenalaisti käsityksen, jonka mu-

4 Slummi on uusi tehdas Venezuelan urbaanit sosiaaliset liikkeet ja yhteiskunnallinen muutos 027 kaan slummit muodostivat urbaaniin elämään nähden periferian ja marginaalin. Sen sijaan heidän mukaansa kaupunkien laitamien suurten slummien asukkaat tulivat integroiduiksi kaupungin elämään klientelististen verkostojen kautta. Latinalaisen Amerikan politiikkaan perinteisesti kuuluvassa klientelismissä, eli eräänlaisessa laillisuuden puitteissa tapahtuvassa korruptiossa poliitikot ja virkamiehet jakavat kunnan tai valtion varoja edistääkseen omaa uraansa tai puolueensa menestystä. Rahaa annetaan vain oman poliittisen linjan tukijoille, tai niille, jotka voidaan taivuttaa kannattajiksi. 60-luvun koulukunnan keskeinen väite oli, että urbaanit köyhät olivat kuitenkin juuri näiden verkostojen ansiosta kykeneviä sosiaaliseen liikkuvuuteen, yritteliäisyyteen ja poliittiseen osallistumiseen. Neljä vuosikymmentä myöhemmin tutkijat palasivat uudelleen niiden marginaalisuusteorioiden ääreen, joita 60-luvun koulukunta kritisoi. (González de la Rocha et al. 2004) ja 90-luvuilla alkanut uusliberaali politiikka oli lisännyt sellaisia perinteisiä marginaalisuuden ilmiöitä kuten työttömyyttä, kasvavaa epävirallista sektoria, vaihdantataloutta sekä sosiaalista syrjäytymistä ja väkivaltaa. Nämä tekijät ovat tänä päivänäkin vahvasti läsnä Caracasin slummeissa. Oppositio on kritisoinut nykyistä sosialistihallitusta siitä, että väkivalta ja henkirikokset eivät ole laskeneet, vaan päinvastoin jopa lisääntyneet maan pääkaupungissa. Maalta saapunutta väestöä pursuavat kaupunkien laitamien slummit, lisääntyvä köyhyys ja segregaatio sekä kohoavat rikollisuusluvut ja turvattomuus johtivat köyhien kaupunginosien kriminalisoimiseen. Köyhyys ja rikollisuus linkittyivät niin tiiviisti yhteen, että itse köyhyys nähtiin rikoksena. Tämä johti muun muassa slummien häätöihin, muureihin rikkaiden ja köyhien kaupunginosien välillä ja erilaisiin slummien asukkaita koskeviin liikkumisrajoituksiin. Näiden alueiden nähtiin vaarantavan kaupungin järjestyksen ja terveyden. Caracasissa köyhien barrioiden psykologinen torjuminen meni niin pitkälle, ettei näitä kaupungin väkirikkaimpia alueita edes piirretty kaupungin virallisiin karttoihin. puolueen ja liikkeiden symbioosi Venezuelassa oli jo ennen Chávezin valtaantuloa olemassa vahvat slummien naapuriverkostot ja ruohonjuuritason kansalaisliikkeet. Köyhien barrioiden asukkaat olivat vuosikymmenien aikana järjestäytyneet erilaisten konkreettisten teemojen edistämiseksi, kuten puhtaan juomaveden saamiseksi omaan barrioon. Kun Chávez nousi valtaan, suurelta osin köyhien slummien asuk- CARACASISSA KÖYHIEN BARRIOIDEN PSYKOLOGINEN TORJUMINEN MENI NIIN PITKÄLLE, ETTEI NÄITÄ KAUPUNGIN VÄKIRIKKAIMPIA ALUEITA EDES PIIRRETTY KAUPUNGIN VIRALLISIIN KARTTOIHIN.

5 028 Peruste # kaiden äänillä, oli ruohonjuuritason verkosto poliittiselle järjestäytymiselle jo valmiina. Chávezin sosialistipuolue PSUV ja slummien korttelikomiteat muodostivat molempia osapuolia hyödyttävän symbioosin. Symbioosia on myös kritisoitu ruohonjuuritason liikkeiden sisältä. PSUV:n on pelätty nielaisevan autonomiset urbaanit liikkeet. Valtion rahoitusta on myös jaettu poliittisin perustein suosien liikkeitä, jotka toimivat yhteistyössä sosialistipuolueen kanssa. Tässä Chávezin hallinto jatkaa Latinalaisen Amerikan sosiaalipolitiikassa vahvaa klientelististä perinnettä. Osa liikkeistä on myös jakautunut tai näivettynyt, kun kaikki toimijat eivät ole suostuneet tiiviiseen yhteistyöhön sosialistipuolueen kanssa. Myös oppositio on pyrkinyt, etenkin vaalien alla, lähestymään slummien yhteisöjä. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, onko prosessi alhaalta ylöspäin vai ylhäältä alaspäin tuotettu. Venezuelassa puhutaan osallistuvasta demokratiasta, jolla tarkoitetaan asukasneuvostojen painoarvoa kunnallispolitiikassa. Esimerkiksi tietyillä alueilla budjetista VUONNA 2002 VALTIO PERUSTI URBAANIN MAAKOMITEAN, JONKA TARKOITUKSENA OLI LAILLISTAA HALLITSEMATTOMASTI JA NOPEASTI LAITTOMIN VALTAUKSIN SYNTYNEIDEN SLUMMIEN ASUKKAIDEN OMISTUSOIKEUDELLINEN ASEMA. ei päätä kaupunginhallitus, vaan useita satoja jäseniä käsittävä valtuusto. (Hetland 2012). Toisaalta nämä osallistuvan demokratian muodot ovat kuitenkin samalla koko ajan riippuvaisia keskushallinnon rahoituksesta. vaikutukset carratera negrassa Sosiologi Sujatha Fernandes on tehnyt urbaaneihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin liittyvää etnografista tutkimusta eräässä Caracasin köyhässä lähiössä nimeltä Carretera Negra (suom. musta valtatie). Hän seurasi alueen ihmisten elämää yhdeksän kuukauden ajan vuosina Fernandes kertoo tutkimusta tehdessään tutustuneensa terveysklinikoihin slummialueiden sydämissä. Ennen ihmiset kuolivat noilla alueilla tauteihin, jotka olisivat olleet ehkäistävissä. Slummeihin on myös valtion tuella perustettu soppakeittiöitä, jotka tarjoavat lämpimän aterian köyhien yksinhuoltajaperheiden lapsille. Hän myös kertoo koulupudokkaista, jotka jatkavat opintojaan iltaisin työtä ja opiskelua yhdistävässä ohjelmassa. Vuonna 2002 valtio perusti urbaanin maakomitean, jonka tarkoituksena oli laillistaa hallitsemattomasti ja nopeasti laittomin valtauksin syntyneiden slummien asukkaiden omistusoikeudellinen asema. Samalla slummien asukkaita myös tuettiin perustamaan omia komiteoita ja osuuskuntiaan. Vuoteen 2005 mennessä Venezuelan urbaanien keskusten maakomiteoissa oli jaettu yli maanomistustodistusta. Köyhien perheiden lapsille ja yksinhuoltajille lämpimän aterian päivässä tarjoavia soppakeittiöitä oli vuoteen 2004

6 Slummi on uusi tehdas Venezuelan urbaanit sosiaaliset liikkeet ja yhteiskunnallinen muutos 029 mennessä yli Aliravitsemusta vastaan perustettiin myös Misión Mercal - ohjelma, subventoiduin hinnoin elintarvikkeita myyvien valtion supermarkettien ketju, joka ostaa tuotteensa osuuskunnilta(fernandes 2008, 2). Kiistattomin merkitys sosiaalisilla ohjelmilla on ollut yksittäisten Carretera Negra- slummin asukkaiden henkilökohtaisissa kokemuksissa. Soppakeittiöiden kaltaiset ohjelmat ovat muuttaneet radikaalisti heidän elämäänsä, eikä pelkästään materiaalisessa merkityksessä. Kertomuksissa keskeiseksi nousi henkilökohtainen voimaantumisen tunne, jota slummin asukkaat ovat kokeneet sitouduttuaan yhteisölliseen työhön. Fernandes kuitenkin havaitsi ohjelmien toimeenpanossa samalla vakavia puutteita. Epäkohdiksi hän mainitsee muun muassa stipendien kanavoinnin ontumisen, jaettavien tuotteiden hamstraamisen ja näpistämisen sekä tilanteen, jossa ihmiset olivat työllistettynä hallituksen ohjelmissa, mutta vailla elämisen kattavaa palkkaa. Viimeiseksi mainittu vaikutti olevan erityisen yleistä naisilla. (Fernandes 2008, 1). Sosiaaliohjelmat, kuten terveydenhuollon Misión Barrio Adentro tai koulutuspoliittinen Misión Ribas, koskettavat erityisesti juuri naisia. Fernandesin mukaan köyhien asuinalueiden naiset ovatkin sitoutuneet entistä enemmän ruohonjuuritason politiikkaan. Kuitenkin suurin osa yhteisöjen johtohahmoista on edelleen miehiä. Myös hallituksen ohjelmia kontrolloivat miesten hallinnoimat byrokratiat. Naiset ovat siis lisänneet tuntuvasti poliittista osallistumistaan, mutta politiikka on edelleen miesjohtoista, kun kampanjoita tuotetaan osin ylhäältä alaspäin valtion edustajien tarjotessa slummeissa toteutettavien hankkeiden ideat ja puitteet. (Fernandes 2005, 97.) Fernandes näkee Chávezin hallituksen politiikassa niin yhtymäkohtia kuin irtiottoja edeltäjiinsä. Sosiaalipolitiikan saralla hallitus on onnistunut luomaan vaihtoehtoisen mallin valtion väliintulolle hyvinvoinnin takaajana ja jakajana, joka tekee selvän pesäeron edeltäjien uusliberaaliin politiikkaan. Samalla nykyinen politiikka on kuitenkin voimakkaasti riippuvainen öljyn hinnasta. Siten onkin epäselvää, kykeneekö hallituksen sosiaalipolitiikka vahvistamaan vaihtoehtoista uusliberalismin vastaista malliaan, joka pystyisi torjumaan globaalien markkinoiden otteen. (Fernandes 2008, 2). luokkataistelun uudet subjektit Yhteiskunnallisen konfliktin näyttämön siirtymä tehtaasta slummiin tarkoittaa myös luokkataistelun subjektien uudelleenmäärittelyä. Proletariaatti näyttääkin siirtyneen yhä kauemmas työväenluokan kollektiivisesta identiteetistä, kun läheisin toveri taistelussa ei ole työkumppani, vaan vecino, naapuri. (Fernandes 2010, ). Viime vuosikymmenten uusliberaalien reformien myötä luokkavoimien kartta piirtyi uudelleen, ja marginaalisten ryhmien kokemat jatkuvat tappiot ovat olleet nähtävissä urbaanissa kaupunkimaisemassa. Julkisen tilan privatisointi, slummialueiden militarisointi, poliisivalvonta ja häädöt ovat johtaneet sosiaalisen tilan ja yhteisöllisen elämän kutistumiseen kaupungeissa. Venezuelassa aktivistit ovat nähneet

7 030 Peruste # taistelussa julkisesta tilasta Chávezin ja hänen retoriikkansa ikään kuin edustajanaan valtion sisällä. Ratkaisevaa on silti se, missä määrin valtion byrokraatit, poliisi ja armeija ovat valmiita todella tukemaan uudenlaista politiikkaa. Oma roolinsa on myös perinteisen eliitin palkkaamilla yksityisillä turvapalveluilla. Joskus poliisi tai yksityiset turvapalvelut ovat myötämielisiä lupia kysymättömille kadunvaltauksille, musiikille ja juhlille, joskus taas eivät. Kuitenkaan Sujatha Fernandesin mukaan kukaan ei voi enää pysäyttää rumpuja. Slummien asukkaista, jotka aikaisemmin olivat unohdettuja, näkymättömiä, ja joiden olemassaolo pyrittiin tukahduttamaan ja kieltämään, on nyt tullut politiikan subjekti. He näkyvät ja kuuluvat kaupungin kaduilla. Köyhät barriot on myös piirretty Caracasin nykyiseen viralliseen karttaan. Kirjoittaja on Ecuadorissa asuva toimittaja, joka on sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielmaa tehdessään perehtynyt Etelä- Amerikan köyhyystutkimukseen. lähteet: Davis, Mike (2006) Planet of Slums. Verso, London. Fernandes, Sujatha. (2011) Every day War of Position: Social Movements and the Caracas Barrios in a Chávez Era. Colombia Internacional 73, sivut Fernandes, Sujatha (2010) Who Can Stop the Drums? Urban Social Movements in Chávez s Venezuela. Duke University Press, Durham and London. Fernandes, Sujatha (2008) Social Policy in Chávez s Venezuela: A Radical Alternative or More of the Same? ReVista. Harvard Review of Latin America. (Syksy 2008, Venezuela-teemanumero. Fernando Coronil, Jeffrey Cedeño, Vicente Lecuna, ja Jonathan Eastwood (toim.), sivut Fernandes, Sujatha (2005) Barrio Women and Popular Politics in Cháve s Venezuela. Latin American Politics and Society, 49 (3), sivut González de la Rocha, Mercedes, Janice Perlman, Helen Safa, Elizabeth Jelin, Bryan R. Roberts, and Peter M. Ward. (2004) From the Marginality of the 1960s to the New Poverty of Today: A LARR Research Forum. Latin American Research Review. Lebowitz, Michael (2006) Build It Now Socialism for the Twenty-First Century. Monthly Review Press, New York. Hetland Gabriel (2012) Grassroots Democracy in Venezuela. (The Nation: berkeley.edu/sites/default/files/documents/student_papers/hetland%20-%20grassroots%20 Democracy%20in%20Venezuela,%20The%20Nation%20% %29.pdf), tarkistettu Lulander, Rickard (2012) Neo-Constitutionalism in 21 st Century Venezuela: Participatory Democracy or Centralized Populism? Teoksessa: Deftlet Nolte & Almut Schilling-Vacaflor (toim.) New Constitutionalism in Latin America: Promises and Practices. Ashgate Publishing Limited, Farnham, Surrey. Sassen, Saskia (1998) Whose City is it? Globalization and the Formation of New Claims. The New Press, New York.

8 Slummi on uusi tehdas Venezuelan urbaanit sosiaaliset liikkeet ja yhteiskunnallinen muutos 031 Sandra Cristina Gobet