GE2 Yhteinen maailma. 2. Maailman ihmiset Kaupungistuva maailma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GE2 Yhteinen maailma. 2. Maailman ihmiset Kaupungistuva maailma"

Transkriptio

1 GE2 Yhteinen maailma 2. Maailman ihmiset Kaupungistuva maailma

2 Mikä on kaupunki? Luokittelutavat erilaisia eri valtioissa. EU:n määritelmä: kaupunki on kunta, jossa yli as. + väentiheys yli 500 as/km². kaupunki määritellään yleensä myös elinkeinorakenteen, palveluvarustuksen ja lainsäädännön perusteella. Suomi: mikä tahansa kunta voi julistautua kaupungiksi.

3 Kaupungeille yhteistä: Huomattava väkiluku Tiheä keskittynyt asutus Katuverkko Kaupunkimainen maankäyttö Kaupankäynnin keskuksia

4 Millaisille paikoille kaupunkeja on perustettu? Kaupankäynnin kannalta edulliset paikat, esim. liikenteellisesti hyville paikoille jokisuut, jokivarret, rannikot hyvät satamapaikat kulkuväylien risteyskohdat alueet, joita helppo puolustaa kaivosalueet

5 Monet kaupungit ovat syntyneet jonkin elinkeinon ympärille

6 Kaupungistuminen eli urbanisoituminen Yhteiskunnallinen muutostapahtuma, jonka tuloksena yhä suurempi osa väestöstä asuu kaupungeissa. Teollinen vallankumous Sai alkunsa I Britanniasta Myöhemmin P Amerikka Suomi: teollinen huippukausi verraten myöhään, 1900 luvun puolivälissä.

7 Syitä kaupungistumiselle Töiden perässä muuttaminen Elinkeinorakenteen muutos: maaseudun koneellistuminen vaati yhä vähemmän työntekijöitä Opiskelut Väestöräjähdys ajaa ihmisiä maalta kaupunkeihin

8 Kaupungistumisaste Ilmoittaa, kuinka suuri osa alueen väestöstä asuu kaupungeissa. Maapallo yli 50% Teollisuusmaat 4/5 väestöstä Suomi 60% Kehitysmaat: kaupungit kasvavat Muutto maaseudulta Suuri syntyvyys

9 Kaupunkien laajeneminen Kaupungit ennen selvärajaisia Nykyisin muuttuminen maaseuduksi vähittäistä Kaupungit levittäytyneet laajalle alueelle, kuntarajojen ulkopuolelle.

10 Kaupunkiseutu Alue, jolta tiiviit yhteydet kaupunkiin Esim. Tokio 8,5 milj.as. Tokion kaupunkiseutu 35 milj. as. Esim. Helsinki as. Hki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen as.

11 Metropoli Suuri kaupunki, joka vaikuttaa laajemmin kuin vain oman valtionsa alueella, jopa maailmanlaajuisesti. Esim. New York, Tokio, Hong Kong, Pariisi ja Lontoo Kaupankäynnin, talouselämän ja kulttuurin keskuksia

12 Konurbaatio Suuri ja yhtenäinen kaupunkialue, joka on syntynyt, kun alun perin erilaiset kaupungit ovat kasvaneet yhteen. Esim. Ruhr, Saksa Esim. Randstad, Alankomaat Amsterdam, Rotterdam, Haag Ruhr Randstad

13 Megalopoli Kaupunkiketju, jossa suuret miljoonakaupungit ovat kasvaneet kiinni toisiinsa. Esim. Boswash (New York, Philadelphia, Baltimore, Washington D.C.) 40 milj.as. Esim. Tokaido (Tokion ja Osakan välinen alue) Boswash Tokaido

14 Kehitysmaiden kaupunkien kasvujen syyt

15 Tehtävä Pohdi, mitä etuja ja haittoja kaupungistumisesta voi olla.

16 Kaupungistumisen etuja Työ ja asiointimatkat lyhenevät Yritykset säästävät kuljetuskustannuksissa, jolloin yhteistyö helppoa Työvoimaa paremmin saatavissa Yhteiskunta on keskittynyt (halvempaa rakentaa teitä, vesijohtoja, viemäreitä ja kaukolämmityksiä) Palveluilla riittävästä käyttäjiä (mahdollistaa monenlaisten palveluiden ylläpitämisen) Uusien ajattelutapojen ja innovaatioiden nopea leviäminen

17 Kaupungistumisen haittoja Ilma saastuu (tehtaista, autojen lämmityksestä ja liikenteestä savukaasuja) Vesistöt saastuvat (jätevesien ravinteet ja mahdolliset myrkyt rajoittavat vesien käyttöä). Melu (vilkasliikenteisten teiden, lentokenttien ja teollisuusalueiden lähellä asuville haittana). Rakennustilan puute Työttömyys Asunnottomuus, slummituminen Sosiaaliset ongelmat (rikollisuus, prostituutio, yksinäisyys) Virkistys ja viheralueiden vähäisyys

18 Slummi

19 Mumbai, Intia

20 Mumbai, Intia

21 Rio de Janeiro, Favela

22 Rio de Janeiro, Favela

23 Rio de Janeiro, Favela

24 Kaupungin eri alueita käytetään eri tarkoituksiin CBD (central business district) eli kaupungin liikekeskusta Asuinalueet Teollisuusalueet Liikennealueet Virkistysalueet

25 Kaupunkirakennemallit

26 Muita kaupungistumiseen liittyviä Taajama käsitteitä Asutuksen keskittymä, jossa vähintään 200 asukasta ja asuinrakennusten välinen etäisyys enintään 200 m. Haja asutusalue Alue, jossa asutus harvaa Kaupunkimainen kunta Vähintään 90% kunnan väestöstä asuu taajamissa tai sen suurimman taajaman väkiluku on vähintään

27 Muita kaupungistumiseen liittyviä Lähiö käsitteitä Kaupungin laitamilla sijaitseva alue, jolla on oma keskus. Vastakaupungistuminen Muuttoliike kaupungin keskustasta kaupunkia ympäröiville alueille.

28 Pohdintatehtävät Miksi kaupunkeja koskevia tilastotietoja on vaikea vertailla eri maiden välillä? Kaupungin määrittelytavat vaihtelevat eri valtioiden välillä, ja siksi vertailu on usein vaikeaa. Tilastointitavat poikkeavat eri valtioissa toisistaan. Luotettavien tilastotietojen saaminen kaikista maista on usein vaikeaa. Kaupunkien rajaaminen on hankalaa. Väkilukutilastoissa kaupungin hallinnollinen raja ei useinkaan kuvaa kaupunkimaisen asutuksen laajuutta. Esimerkiksi monissa miljoonakaupungeissa asutus jakautuu usean hallinnollisen kaupungin alueelle.

29 Pohdintatehtävät Miten ihmisten elämä muuttuu, kun he muuttavat maaseudulta kaupunkiin? Pohdi asiaa kehitysmaiden ja Suomen näkökulmista.

30 Pohdintatehtävät Kumpi on mielestäsi ympäristöystävällisempi elämäntapa, asuminen kaupungin keskustassa vai maaseudulla? Esitä mielipiteitä molempien tapojen ekologisuuden puolesta ja sitä vastaan.

KAUPUNGISTUMINEN. Maantiede 2. krs Syksy 2016

KAUPUNGISTUMINEN. Maantiede 2. krs Syksy 2016 KAUPUNGISTUMINEN Maantiede 2. krs Syksy 2016 Mikä on kaupunki? Karkeasti vain hallinnollinen termi Kaupunkimainen asutus / ympäristö? Taajama = väh. 200 asukasta, talojen välinen etäisyys enintään 200m

Lisätiedot

Viisi tähteä alle 150 eurolla 14 kaupungissa

Viisi tähteä alle 150 eurolla 14 kaupungissa 27.9.2011 Viisi tähteä alle 150 eurolla 14 kaupungissa Vasta julkaistun Hotels.comin Hotel Price Index -raportin (HPI) mukaan vuoden 2011 ensimmäisellä puoliskolla oli tarjolla laaja valikoima ylellisiä

Lisätiedot

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo

MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku

Lisätiedot

Kasvavan väestön maailma

Kasvavan väestön maailma Kasvavan väestön maailma 1. Täydennä väestönkasvun yhtälöön seuraavat sanat: väestönkasvu, muuttoliike, syntyvyys, kuolleisuus. + =. Tutki oheista diagrammia väestönkasvusta. miljardia 8 4 a) Milloin maapallon

Lisätiedot

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta

MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta MAL sopimukset ja yhdyskuntarakenteen seuranta Mitä seurataan? Tiivistyykö ja eheytyykö yhdyskuntarakenne? Vastaako asuntotuotanto kysyntään? Kehittyykö liikkuminen kestävämpään suuntaan? YKR kaupunkiseutu

Lisätiedot

Kaupungistuvan Suomen aluekehittämispolitiikka

Kaupungistuvan Suomen aluekehittämispolitiikka Osmo Soininvaara Kaupungistuvan Suomen aluekehittämispolitiikka Loura-seminaari 4.2.2016 Miksi kaupungistutaan: Kaupungit kasvavat kaikkialla Erityisesti suuret kaupungit Jotkut suuret kaupungit myös surkastuvat,

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa

Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa PUHTI-tilastomylly 1/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa Kuinka suuri osa pohjoiskarjalaisista asuu maaseudulla?

Lisätiedot

HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET

HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET Anne Karlsson johtava yleiskaavasuunnittelija 4.3.2013 HELSINGIN YLEISKAAVA Suunnittelu- ja selvityshankkeet: tarkasteluja eri mittakaavatasolla koko Helsingin

Lisätiedot

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa

Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Kommenttipuheenvuoro: Ikäystävälliset asuinympäristöt Asukasbarometrin valossa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus SYKE Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari 27.9.2018 Asukasbarometri

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä seminaari 27.9.217 Ikääntyneiden asuinpaikat nyt

Lisätiedot

KAUPUNKIEN UUSI TULEMINEN

KAUPUNKIEN UUSI TULEMINEN KAUPUNKIEN UUSI TULEMINEN Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Johtaja, kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun maisteriohjelma (HY & AALTO) Helsingin yliopisto Kolme huomiota Suomen tutkitusti

Lisätiedot

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Palvelutarpeiden kehitys Nurmijärven väestötavoite vuonna 2040 on 60 000 asukasta, jolloin kunta kasvaa keskimäärin noin 670 asukkaalla

Lisätiedot

Maahanmuuttaja harvaan asutun maaseudun kehittymisen näkökulmasta

Maahanmuuttaja harvaan asutun maaseudun kehittymisen näkökulmasta Maahanmuuttaja harvaan asutun maaseudun kehittymisen näkökulmasta Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun teemaryhmän puheenjohtaja Harvaan asutun maaseudun teemaryhmä Harvaan asutun

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa

Lisätiedot

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka

VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka VTT, Dos. Tiina Silvasti Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Yhteiskuntapolitiikka Luentorunko Luennon lähtökohdat riittääkö ruoka? Kriisit: Vuosien 2007-2008 ruokakriisi Väestönkasvu

Lisätiedot

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta Asuminen vihreäksi Espoon Vihreät asumispolitiikasta Hyvä asuminen on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, vaikka asuminen oman tilansa vaatiikin.

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5.

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5. Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5.2017 Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa -hanke Ympäristöministeriön ja

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 27.10.2015 (131 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 4% Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen maalainen 67 % a) kaupunkilainen

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Yritysesittely. Kati Rautanen Business Development Manager

Yritysesittely. Kati Rautanen Business Development Manager v Yritysesittely Kati Rautanen Business Development Manager This is a footer : Arial, 8 points, black. To change the footer go to «View», «Slide Master» 1 Keitä me olemme? Vuodesta 1975 lähtien Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Oppimispolku. Kesto: 2x75 min tai 3 x 75 min. Tavoitteet. Toteutus

Oppimispolku. Kesto: 2x75 min tai 3 x 75 min. Tavoitteet. Toteutus Kesto: 2x75 min tai 3 x 75 min Tavoitteet Tietotavoitteet - hahmottaa Suomen väestörakenteen isot muutokset ennen ja tulevaisuudessa - ymmärtää väestön ikääntymisestä aiheutuvat seuraukset - ymmärtää maan

Lisätiedot

Strategiapeli 18.5.2011. Yhteenveto

Strategiapeli 18.5.2011. Yhteenveto Strategiapeli 18.5.2011 Yhteenveto Pelilaudan lähtötiedot Karttapohjassa tulostettuna: pelkistetty yleiskaavojen ja maakuntakaavojen yhdistelmä rata- ja tieverkko ja pääkokoojakadut joukkoliikenteen palvelun

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Tuupovaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pasi Saukkonen 20.10.2015 (104 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? Oletko mielestäsi kaupunkilainen sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen Kommenttipuheenvuoro Anni Mikkonen 30.9.2014 Tuulivoimatilanne Suomessa suhteessa tavoitteisiin Tilanne 31.12.2013 448 MW Tuotanto 777 GWh/a (2013) Suomen energia- ja ilmastostrategia 2020 tavoite: 6 TWh

Lisätiedot

Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne

Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Asumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus SYKE Rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö UZ-seminaari 13.6.2014 Asumispreferenssit & kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Hallituksen puheenjohtaja, Ladec Oy Johtaja, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus LADEC Oy Syntyi vuoden 2013 alussa Lahden tiede- ja

Lisätiedot

C Bukarest, Haag, Kiova, Ljubljana, Luxemburg, Minsk, Murmansk, Praha, Sofia, Varsova, Zagreb Abu Dhabi, Alger, Ankara, Ateena, Bangkok,

C Bukarest, Haag, Kiova, Ljubljana, Luxemburg, Minsk, Murmansk, Praha, Sofia, Varsova, Zagreb Abu Dhabi, Alger, Ankara, Ateena, Bangkok, 4 278/2011 Liite 6 Muuttokorvausmäärät ja muuttoreitit Muuttokorvaus muutto-oikeuden ja muuttoreitin mukaan: Muuttokorvaus reittiryhmittäin Muuttooikeus m 3 A 60-7 369 10 376 11 928 13 667 16 363 18 320

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030

Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030 Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030 5-50-500-5000 kilometriä Etäisyydet Lähipiiri, kaupunkiseutu, valtakunta, maapallo Kulkutavat Kävely,

Lisätiedot

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille

Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Hyvä asukas, maanomistaja, elinkeinoelämän toimija! Kauhavan kaupunki

Lisätiedot

Vihdin kunta. Kunnanjohtaja Kimmo Jarva

Vihdin kunta. Kunnanjohtaja Kimmo Jarva Vihdin kunta Kunnanjohtaja Kimmo Jarva Vihti lyhyesti 27 628 asukasta (Tilastokeskus 12/2008) kasvua 588 asukasta kasvuvauhti ollut n. 2,2 % vuodessa tietoinen nopea 2-2,5% kasvun strategia n. 43% asukkaista

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

ZA6587. Flash Eurobarometer 423 (Citizens Awareness and Perceptions of EU Regional Policy, wave 4) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6587. Flash Eurobarometer 423 (Citizens Awareness and Perceptions of EU Regional Policy, wave 4) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA87 Flash Eurobarometer (Citizens Awareness and Perceptions of EU Regional Policy, wave ) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Citizens' awareness and perception of EU regional policyfif D Minkä

Lisätiedot

Karttahuoneen karttavalikoima 2009

Karttahuoneen karttavalikoima 2009 www kartat marras 2009.xls Page 1 Karttahuoneen karttavalikoima 2009 16.11.2009 * tuote on kirja Hallwag Distoguide tiekartat 978-3-8283-0033-0 Alankomaat 1:200 000 978-3-8283-0005-7 Australia 1:4 milj.

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Toimintaympäristön haasteet ja kuntarakenne Seurantaryhmän kokous 4.3.2014 Matti Vatilo Tähtäin vuoteen 2030 ilmiöitä ja ongelmia Väkiluku kasvaa ja

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Arvoista: tahdommeko säilyä kansana. ja kulttuurina?

Arvoista: tahdommeko säilyä kansana. ja kulttuurina? Arvoista: tahdommeko säilyä kansana 1 Syntyvyys on uusiutumistasolla eli naista kohti on 2,1 lasta: > kansa ja kulttuuri säilyy ja kulttuurina? väestö 2 Syntyvyys on alle uusiutumistason, mutta maahanmuutto

Lisätiedot

Aluetypologia -hanke. Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori

Aluetypologia -hanke. Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori Aluetypologia -hanke Satu Tolonen Alueiden ennakointiseminaari 30.3.2012, Pori Aluetypologiahankkeen taustaa Tehtävä: Alueiden luokittelu kaupunki- ja maaseututyyppeihin Miksi: Tarvitaan tietoa erityyppisten

Lisätiedot

Liikenteen kysynnän muutokset ja niiden ennakointi. Liikenne ja maankäyttö 2019 Touko Väänänen, FLOU Oy

Liikenteen kysynnän muutokset ja niiden ennakointi. Liikenne ja maankäyttö 2019 Touko Väänänen, FLOU Oy Liikenteen kysynnän muutokset ja niiden ennakointi Liikenne ja maankäyttö 2019 Touko Väänänen, FLOU Oy Esityksen sisältö Liikenneinvestointien piirteitä Henkilöliikenteen ilmiöt Syötteet strategiseen suunnitteluun

Lisätiedot

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta

Lisätiedot

Pakolliset kurssit 6LQLQHQSODQHHWWD*(,

Pakolliset kurssit 6LQLQHQSODQHHWWD*(, Pakolliset kurssit 6LQLQHQSODQHHWWD*(, osaa käyttää luonnonmaantieteen peruskäsitteitä ymmärtää maapallon planetaarisuudesta johtuvat ilmiöt osaa kuvata ilma-, vesi- ja kivikehän rakenteen ja toiminnan

Lisätiedot

KUVE KUVE Tulokset vuoden 2015 Katujen ja Viheralueiden ylläpidosta loppuseminaari Rapal Oy.

KUVE KUVE Tulokset vuoden 2015 Katujen ja Viheralueiden ylläpidosta loppuseminaari Rapal Oy. KUVE 2016 Tulokset vuoden 2015 Katujen ja Viheralueiden ylläpidosta loppuseminaari 25.10.2016 1 Sisältö Vertailun tulokset Yleisten alueiden ylläpito Kadut Viheralueet Kuntarakennetietoja Jakaumat katu-

Lisätiedot

Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä Viestiseinän tulokset

Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä Viestiseinän tulokset Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Viestiseinän tulokset Viestiseinän kommentit 1/2 Sitran esityksestä voitaisiin kieltää kaikki lihan tuonti ja saattaa mökkitontit luonnontilaan? Julkisille

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seudun yritysraportti Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Päivi Kilpeläinen & Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Vilja Tähtinen, HSY Helsingin seutu on Suomen suurin tuotannon ja yritystoiminnan

Lisätiedot

Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen

Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen Lempäälän kunta Strateginen yleiskaava 2040 Kehityskuvavaihtoehdot: asumisen sijoittuminen 12.6.2018 Asutus nykyisin ja eri alueiden tehokkuus asutuksen jakautuminen (%) asutus nykyisin* rivi- ja kerrostalot

Lisätiedot

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely Pyhäselkä. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Pyhäselkä Pasi Saukkonen 3.11.2015 Pyhäselkä (112 vastausta) % Koko aineisto (n. 500 vastausta) 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 10 % Oletko mielestäsi 1)

Lisätiedot

KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA. Johtaja Riitta Murto-Laitinen

KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA. Johtaja Riitta Murto-Laitinen KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA Johtaja Riitta Murto-Laitinen 2.10.2008 Uudenmaan liiton alue ja jäsenkunnat Tampere HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ Lahti KARKKILA Turku Hanko Helsinki NUMMI- PUSULA SAMMATTI

Lisätiedot

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet

Lisätiedot

Miten asuntomarkkinat toimivat? Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto

Miten asuntomarkkinat toimivat? Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Miten asuntomarkkinat toimivat? Mari Vaattovaara Kaupunkimaantieteen professori Helsingin yliopisto Viisi huomiota Seudullisen kehityksen tilanteesta Hallinnon vastauksista Rakennetun ympäristön kehityksestä

Lisätiedot

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen

Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Ulla Hämäläinen Yhteistyökumppanit Laura Ansala Aalto Matti Sarvimäki Aalto / VATT 18.4.2016 Vuosi 2015: turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui

Lisätiedot

Tarvitaanko koko k metropolialueelle yhteistä, rakennetun ympäristön kehittämiseen keskittyvää

Tarvitaanko koko k metropolialueelle yhteistä, rakennetun ympäristön kehittämiseen keskittyvää Tarvitaanko koko k metropolialueelle l ll yhteistä, rakennetun ympäristön kehittämiseen keskittyvää päätösvaltaista hallinto-organisaatiota? organisaatiota? Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja 7.10.2008

Lisätiedot

Väestön alueellinen jakautuminen ja muuttoliikkeet. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma

Väestön alueellinen jakautuminen ja muuttoliikkeet. GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestön alueellinen jakautuminen ja muuttoliikkeet GE2 Yhteinen maailma Leena Kangas-Järviluoma Väestön alueellinen jakautuminen keskimääräinen väentiheys alueella = asukkaiden määrä / km 2 maapallon asutus

Lisätiedot

Kuulumisia Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alkutaipaleelta. Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö

Kuulumisia Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alkutaipaleelta. Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Kuulumisia Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alkutaipaleelta Katariina Serenius Ympäristövalvontapäällikkö Näin päädyttiin Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen o Valtioneuvoston periaatepäätös 30.10.2003

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Somalien ja venäläisten näkökulma

Somalien ja venäläisten näkökulma Mistä on maahanmuuttajien asumiskeskittymät tehty? - Somalien ja venäläisten näkökulma Maahanmuuttajat metropolissa -seminaari 19.8.2010 Hanna Dhalmann HY/Geotieteiden ja maantieteen laitos Somalinkielisten

Lisätiedot

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä.

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. 1-2 Teollisuusmaissa ja kehitysmaiden varakkaammissa perheissä käytetään vesivessoja.

Lisätiedot

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA ULKOPUOLELLA ESPOOSSA 1 (5) SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA Taustaa Espoon Kehä III:n sisäpuolisen alueen lähibussien linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Kuva Ismo Tuormaa Esityksen sisältö Maankäyttö- ja rakennuslaki ja VAT Hankkeen lähtökohdat Suunnittelualue ja vihervyöhyke Varjokaavan tavoitteet

Lisätiedot

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina?

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Ihmiset uskovat, että kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet työhön, opiskeluun ja vapaa ajan viettoon. (*****) Jyväskylä kasvaa pienemmät kaupungit

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo

Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Yhdyskuntarakenne ja vesihuoltopalvelut case Porvoo Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus Vesihuolto 2014 Helsinki 3.6.2014 Yhdyskuntarakenteen nykykehitys Väestönkasvu kohdistuu suurille kaupunkiseuduille

Lisätiedot

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio

Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Suhteellisen edun periaate, kansainvälinen kauppa ja globalisaatio Juha Tarkka Tieteiden yö 13.01.2005 Suhteellisen edun periaate ulkomaankaupassa Yksinkertainen väite: vapaan kilpailun oloissa kunkin

Lisätiedot

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU

HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU 29.4.2013 HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU Suunnittelualue 1,3 miljoonaa asukasta (2012) 0,7 miljoonaa työpaikkaa (2010) 0,7 miljoonaa asuntoa (2011) 29.4.2013 Yhteinen maankäyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

Vesihuollon kehittämispäivä

Vesihuollon kehittämispäivä Vesihuollon kehittämispäivä 14.3.2016 Jyrki Palomäki Alueidenkäyttö- ja vesihuoltoyksikön päällikkö Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 10.3.2016 Ajankohtaista Valtakunnallisen viemäröintiohjelman

Lisätiedot

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset

Vaikutukset luonnonolosuhteisiin Vaikutukset VE louhintamäärä 985 m3ktr, luonnonolosuhteisiin Maa-ainesta otetaan nykyluvan luonnonvarojen mukaisesti -4 m3ktr. Vettä käyttöön käytetään kasteluun otettavasta maaainesmäärästä riippuen. Maa-aineista

Lisätiedot

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Kommenttipuheenvuoro Lapinjärvitalo Lapinjärvi 31.8.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Tavoitteet: parantaa ikääntyneiden

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Mika Ristimäki ( esitys), Ville Helminen, Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus Haja-asutuksen kestävä

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu 13.11.2012 Ville Helminen, tutkija, Suomen ympäristökeskus Maaseudun suunnittelun tietopohjaa

Lisätiedot

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019 Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ 1 JULKAISTU 2019 Julkaisija: Oulun kaupunki konsernihallinto 2 VÄESTÖ 2019 Sisällys Alue... 4 Väestö... 6 Asuminen... 10 Työllisyys... 12 Hyvinvointi ja terveys... 14 Kulttuuri

Lisätiedot

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA

KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA 26.11.2012 Yleiskaavan aloituspamaus 14.1.2013 Väestönkasvu 21.1.2013 Asuminen 4.2.2013 Liikenne 25.2.2013 Virkistys- ja vapaa-aika 4.3.2013 Elinkeinot ja kilpailukyky

Lisätiedot

RAKENNEMALLIEN VERTAILU

RAKENNEMALLIEN VERTAILU HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIEN VERTAILU YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA ILLAN OHJELMA 17.00 Tervetuloa! 17.10 Rakennemallivaihtoehtojen esittely kaavoitusinsinööri Markus Hytönen,

Lisätiedot

MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA

MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA MELUNTORJUNNAN KEHITYS JA HAASTEET UUDELLAMAALLA ELYN NÄKÖKULMA Larri Liikonen Uudenmaan ELY -keskus, Larri Liikonen 26.2.2015 1 MELUNTORJUNNAN KEHITYS Meluntorjunta alkanut Suomessa 1970 luvulla Ensimmäiset

Lisätiedot