Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa! Ari Mäki 1

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa! Ari Mäki 1"

Transkriptio

1 Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa! Ari Mäki 1

2 Suomen lähti alueelle kaupan kautta Kaupalliset tarpeet pohjana - ensimmäiset edustustot 1929 Buenos Airesiin, 1931 Rio de Janeiroon Kauppasopimuksia jo 1930-luvulla, suorat laivayhteydet luvulla - v Suomen Etelä-Amerikan linja Suomi sai talvisodan aikana humanitaarista apua Argentiinasta, Brasiliasta, Ecuadorista, Uruguaysta ja Venezuelasta Brasiliasta kahvisäkkiä! Edustustoverkko laajeni 1963 Peruun, 1964 Meksikoon, Chile 1973, Venezuela ja Kolumbia 1977, Havanna 1980 (1964), Managua 1989 Esityksen nimi / Tekijä 2

3 Sitten harjoitimme kehitysyhteistyötä Kehitysyhteistyön laajeneminen 1980-luvulla hallitusten välinen yhteistyö Osuus koko kehitysyhteistyöstä 12 % luokkaa, viimeisten vuosien aikana alle 10 % Metsä- ja puuteollisuus keskeisellä sijalla: inventointeja ja koulutusta, infrastruktuurit, satamat, sähköistys Kahdenvälisestä alueelliseen yhteistyöhön Hankkeet päätökseen 2017 PIF (Public Investment Facility) korvaa korkotukiluotot Esityksen nimi / Tekijä 3

4 Edustustoverkko tänään Argentiina (sivuakkreditoinnit Uruguay ja Paraguay) Brasilia Chile Peru (sivuakkreditoinnit Bolivia ja Ecuador) Meksiko (koko Keski-Amerikka, Haiti ja Kuuba) Kolumbia - yhteystoimisto (> suurlähetystö v. 2017) Kiertävä suurlähettiläs Karibialle Konsulaatti Sao Paolo Finpron toimistot: Chile, Brasilia, Lima, Meksiko Esityksen nimi / Tekijä 4

5 Suomen ja Latinalaisen Amerikan maiden välinen kauppa

6 Suomen tavaravienti ja tavaratuonti Latinalaisen Amerikan maiden kanssa Vuosi 2016 (tammi-toukokuussa) Suomen vienti alueelle 496 miljoonaa euroa Suomen tuonti alueelta 590 miljoonaa euroa Vuosi 2015 Suomen vienti alueelle 1,49 miljardia euroa Suomen tuonti alueelta 1,46 miljardia euroa Vuosi 2014 Suomen vienti alueelle 1,56 miljardia euroa Suomen tuonti alueelta 1,51 miljardia euroa Lähde: Tulli

7 Latinalaisen Amerikan osuus Suomen kokonaisviennistä ja - tuonnista on ollut viime vuosina vajaan kolmen prosentin luokkaa Suurimmat vientitavararyhmät: Etelä-Amerikka: koneet ja laitteet; valmistetut tavarat (erit. paperi) Väli-Amerikka: koneet ja laitteet; poltto- ja voiteluaineet Suurimmat tuontitavararyhmät: Etelä-Amerikka: raaka-aineet (erit. malmit ja metallit); elintarvikkeet Väli-Amerikka: koneet ja laitteet; elintarvikkeet Lähde: Tulli

8 Kaupan trendiä TULLI

9 Tyynenmeren allianssi (Alianza del Pacifico) Neljä maata: Chile, Kolumbia, Peru ja Meksiko Keskinäinen vapaakauppajärjestely Noin 50 tarkkailijajäsentä, mm. Suomi Alue on dynaaminen, vapaakauppa-orientoitunut alue Esityksen nimi / Tekijä 9

10 Kasvunäkymät Lähde ECLAC 10

11 Talouden trendit (IMF ja ECLAC) 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli kasvun aikaa. Notkahdus 2010 jälkeen haasteena ylläpitää sosiaalisia voittoja. ECLAC odottaa alueen talouden supistuvan tänä vuonna 0,8 % ja IMF ennustaa 0,4 % supistumista. Vuodelle 2017 IMF kuitenkin odottaa jo 1,6 prosentin talouskasvua. Eteläisen Amerikan suurilla talouksilla Brasilialla ja Argentiinalla vaikeuksia. Venezuela romahduskunnossa. Monet Keski-Amerikan maat kuten Meksiko, Panama, Nicaragua ja Costa Rica kuitenkin saavuttavat talouskasvua. Brexitin myötä kasvanut maailmantalouden epävarmuus heijastuu myös Latinalaiseen Amerikkaan. ECLAC korostaa investointien ja rakenteellisten uudistusten merkitystä talouskasvun edistämiseksi alueella. Kasvu ainoastaan omasta takaa. Esityksen nimi / Tekijä 11

12 WB 2016: Doing Business in Latin America 1. Singapore 10. Finland 38. Mexico 48. Chile 50. Peru 54. Columbia 58. Costa Rica 64. Jamaica 84. China 89. Uruguay 93. Dominican R Brazil 121. Argentina 186. Venezuela Esityksen nimi / Tekijä 12

13 Lisätietoja: Suomen suurlähetystöt alueella: Finpron toimistot alueella: Ulkoasiainministeriön Latinalaisen Amerikan ja Karibian yksikkö: sähköposti: Esityksen nimi / Tekijä 13

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat laaja-alaiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA ALUEIDEN VÄLISET SUHTEET

OIKEUSPERUSTA ALUEIDEN VÄLISET SUHTEET LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat monitahoiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

Trooppiset sademetsät Rhett A. Butler

Trooppiset sademetsät Rhett A. Butler 1 world.mongabay.com/finnish Trooppisetsademetsät RhettA.Butler (001)MITÄSADEMETSÄTOVAT? Trooppisetsademetsissäonkorkeitapuita,lämminilmastojarunsaastisadetta.Joissakinsademetsissäsataajoka päiväylikaksisenttimetriävettä!

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti N:o 1088 2965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä

Lisätiedot

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa

Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Väli- ja Etelä-Amerikan maiden välinen kauppa v. 2003-2013(1-9) 2500 Milj. e 2000 1500 1000 500 0 2003

Lisätiedot

Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten vientiin Latinalaiseen Amerikkaan Finnvera oyj

Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten vientiin Latinalaiseen Amerikkaan Finnvera oyj Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten vientiin Latinalaiseen Amerikkaan Finnvera oyj Mika Relander, aluepäällikkö Latinalainen Amerikka Elokuu 2017 Finnvera (ja tytäryritys Suomen Vientiluotto) - Suomen

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus

Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus Erasmus+ korkeakoulutukselle KA107 globaali liikkuvuus Hakukierros 2015 (4.3.2015) Korkeakoulutuksen Erasmus+ -globaalin liikkuvuuden ensimmäisellä hakukierroksella tukea haki 30 korkeakoulua ja kaksi

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017 Venäjä Brasilia Meksiko Muu it. Eurooppa Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 217 Bkt:n kasvu 217 / 216, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Kasvu keskimäärin:

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 0 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 6 0 mrd. Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus 00 00 00 006 00 008 00 00 0 0 Tavaravienti

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0275(COD) kehitysvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0275(COD) kehitysvaliokunnalta. budjettivaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0275(COD) 10.2.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta budjettivaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi EU:n takuun

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

N:o PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA

N:o PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA N:o 375 2873 LIITE 1 PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA Punaista lihaa siitä valmistettua uhelihaa raakalihavalmisteita saadaan tuoda alla olevan taulukon mukaisesti.

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN

KIERTOKIRJE KOKOELMAAN LIITE A POSTI* JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMAAN 1936 N:o 9 Muutoksia kansainvälisten puhelujen taksaan. (Kesäkuu 1935). Alempana mainituista muutoksista tulevat Sosialististen Neuvostotasavaltain

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Relumina. Paras vaihtoehto elohopeahöyrylampulle

Relumina. Paras vaihtoehto elohopeahöyrylampulle Relumina Paras vaihtoehto elohopeahöyrylampulle Mikä on ErP? ErP (Energy Related Product) -direktiivi tuli voimaan vuonna 29, ja sen tavoitteena on vähentää EU:n hiilidioksidipäästöjä 2 prosentilla vuoden

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja 20 N:o 10 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa Team Finland-roadshow

Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa Team Finland-roadshow Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa Team Finland-roadshow 28-31.8.2017 Bienvenidos a América Latina y el Caribe Latinalainen Amerikka ja Karibia ovat jääneet suomalaisyrityksiltä hieman katveeseen

Lisätiedot

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö

Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö 11.10.2017 Kauppapolitiikan uudet suuntaukset Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00 Päivärahat 2016 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä (euro) yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Lisätiedot

L u e t t e l o vuonna 2017 toimitettavissa kuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista

L u e t t e l o vuonna 2017 toimitettavissa kuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista Liite L u e t t e l o vuonna 2017 toimitettavissa kuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista Valtio Toimituspaikka Edustusto Toimitusaika Afganistan

Lisätiedot

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

LIITE 2. Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 452 LIITE 2 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 1) pastöroituja maitopohjaisia tuotteita, jotka pastöroinnin jälkeen antavat kielteisen tuloksen fosfataasikokeessa, joiden ph-arvo pastöroinnin

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita N:o 667 1863 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Euro-Latin American Parliamentary Assembly Assemblée Parlementaire Euro-Latino Américaine Asamblea Parlamentaria Euro-Latin American Assembleia Parlamentar Euro-Latino-Americana EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN

Lisätiedot

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto Ulkomaanpuheluhinnasto 01.01.2013 /min + pvm Afganistan 1,33 Alankomaat 0,20 Alankomaat - matkapuhelimet 0,38 Alankomaiden Antillit 1,15 Albania 0,41 Albania - matkapuhelimet 0,57 Algeria 0,41 Algeria

Lisätiedot

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Afghanistan x x Alankomaat Alankomaiden Antillit Albania Algeria x x Amerikan Samoa

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa

Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa 2016 Terveysteknologian kauppa 2016 1 Suomen terveysteknologian vienti ylitti 2 miljardia euroa vuonna 2016 Tuotteiden vienti kasvoi lähes 10% Tuotekaupan ylijäämä oli 1,0 miljardia

Lisätiedot

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016 FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun. päivästä 0 Olivatpa lähetyksesi painavia tai kevyitä, kiireellisiä tai vähemmän kiireellisiä, FedEx tarjoaa sinulle ratkaisun. Hyödyt erittäin luotettavan palvelun

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan N:o 318 983 LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 1) lemmikkieläinrehua täyssäilykkeenä, jonka valmistukseen on voitu käyttää suuririskisestä eläinjätteestä peräisin olevaa eläinproteiinia,

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO 1 ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO Voimassa 1.11.2016 alkaen Kohdemaa /min Afganistan 1,65 Alankomaat 0,24 Alankomaat - matkapuhelimet 0,47 Alankomaiden Antillit 1,42 Albania 0,51 Albania - matkapuhelimet 0,71

Lisätiedot

Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten vientiin Latinalaiseen Amerikkaan

Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten vientiin Latinalaiseen Amerikkaan Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten vientiin Latinalaiseen Amerikkaan Finnvera oyj Mika Relander, aluepäällikkö Latinalainen Amerikka Elokuu 2016 Finnvera (ja tytäryritys Suomen Vientiluotto) - Suomen

Lisätiedot

Tilanne 24.6.2014 / Situation 24th, June 2014

Tilanne 24.6.2014 / Situation 24th, June 2014 1(5) ferrets from certain non-eu countries Tilanne 24.6.2014 / Situation 24th, June 2014 Koirien, kissojen ja frettien kaupalliseen tuontiin sallitut maat. Maat, jotka on lueteltu komission asetuksen 206/2010/ETY

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2015 COM(2015) 597 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Tasavallan presidentin asetus

Tasavallan presidentin asetus Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

W2E & Bioenergy workshop Helena Saren

W2E & Bioenergy workshop Helena Saren W2E & Bioenergy workshop 22.11. Helena Saren Ehdotus vuoden 2017 toimenpiteille Maa Fokus Aktiviteetit Aasia Indonesia Bio/Jäte Fact-finding projektilistaus (GP), 5/2017 ministeridelegaatio + B2B tapaamiset

Lisätiedot

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen

Lisätiedot

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa

Lisätiedot

Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille?

Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? 10/2013 www.ttnordic.fi www.toyota-tsusho.com/english Toyota Tsusho Nordic ja Toyota Tsusho Corporation (TTC) lyhyesti Toiminta

Lisätiedot

Days of International Degree Programmes HEI internationalisation current issues, focuses and challenges

Days of International Degree Programmes HEI internationalisation current issues, focuses and challenges Days of International Degree Programmes HEI internationalisation current issues, focuses and challenges 2.10.2014 Tiina Vihma-Purovaara, Ministry of Education, Science and Culture Content of the presentation

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info 1.9.2017 Yliopiston strategia 2015-2020 Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja antaa heille

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan energiapolitiikoista

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS. Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan energiapolitiikoista EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS: Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan energiapolitiikoista poliittisten asioiden ja turvallisuusasioiden

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 1-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 1 / 2014 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World Economic

Lisätiedot

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ 25.11.2008 VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN Korvauslaji: Voimassa oleva taso Uusi taso Muutos-%

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO 1 ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO Voimassa 1.1.2013 alkaen HINNAT, SOPIMUSASIAKKAAT Kohdemaa /min Afganistan 1,65 Alankomaat 0,24 Alankomaat - matkapuhelimet 0,47 Alankomaiden Antillit 1,42 Albania 0,51 Albania

Lisätiedot

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Maa tai alue Afganistan 56 Alankomaat 65 Albania 52 Algeria 68 Andorra 58 Angola 97 Antigua ja Barbuda 74 Arabiemiirikunnat

Lisätiedot

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan

LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan N:o 180 465 LIITE 6 Seuraavista kolmansista maista saadaan tuoda maahan 1) lemmikkieläinrehua täyssäilykkeenä, jonka valmistukseen on voitu käyttää suuririskisestä eläinjätteestä peräisin olevaa eläinproteiinia,

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00 1 (8) I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2018 :n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat vuonna 2018 seuraavat:

Lisätiedot

SUOMEN LATINALAISEN AMERIKAN JA KARIBIAN TOIMINTAOHJELMA

SUOMEN LATINALAISEN AMERIKAN JA KARIBIAN TOIMINTAOHJELMA SUOMEN LATINALAISEN AMERIKAN JA KARIBIAN TOIMINTAOHJELMA ULKOASIAINMINISTERIÖ UTRIKESMINISTERIET SUOMEN LATINALAISEN AMERIKAN JA KARIBIAN TOIMINTAOHJELMA ISSN 0358-1489 ISBN 978-952-281-058-8 PDF ISBN

Lisätiedot

Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015 MK 26.1.2015 1(2) TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015 I TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015 Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan

Lisätiedot

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 41,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 41,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00 1 (8) 16.1.2017 I.TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2017 Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 0 MK 29.12.2010 1(3) TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2011 I TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2011 Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen

Lisätiedot

Globaalit matkavakuutusohjelmat Mahdollisuudet ja haasteet. Ifin matkapäivä 18.10.2012. Heini Heideman Kristian Ignatius

Globaalit matkavakuutusohjelmat Mahdollisuudet ja haasteet. Ifin matkapäivä 18.10.2012. Heini Heideman Kristian Ignatius Globaalit matkavakuutusohjelmat Mahdollisuudet ja haasteet Ifin matkapäivä 18.10.2012 Heini Heideman Kristian Ignatius Esityksen sisältö Matkustamisen riskejä Globaalin matkavakuutusohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Argentiina & Uruguay Suurlähettiläs Teemu Turunen

Argentiina & Uruguay Suurlähettiläs Teemu Turunen Argentiina & Uruguay Suurlähettiläs Teemu Turunen Argentiina Väkiluku: > 43 miljoonaa Pinta-ala: > 2 800 000 km2 Toiseksi suurin talous Etelä- Amerikassa; G-20:n jäsen - Puheenjohtaja vuonna 2018; Suuri

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

OLEMME COSTA CRUISES VARUSTAMON PÄÄMYYNTI- EDUSTAJA SUOMESSA

OLEMME COSTA CRUISES VARUSTAMON PÄÄMYYNTI- EDUSTAJA SUOMESSA OLEMME COSTA CRUISES VARUSTAMON PÄÄMYYNTI- EDUSTAJA SUOMESSA COSTA CRUISES RISTEILYVARUSTAMO Costa Cruises varustamo on osa Carnival Corporation & plc yhtiötä, joka on maailman suurin risteilyvarustamo.

Lisätiedot

Koulutus-, tiede- ja kulttuuriyhteistyö Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla

Koulutus-, tiede- ja kulttuuriyhteistyö Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla Koulutus-, tiede- ja kulttuuriyhteistyö Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla tilannekatsaus ja ehdotus strategisiksi toimenpiteiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä

Lisätiedot

K IER TO K IR JE KOKOELMAAN 1939 N:o 4

K IER TO K IR JE KOKOELMAAN 1939 N:o 4 LIITE A POSTI» JA LENNÄTINHALLITUKSEN K IER TO K IR JE KOKOELMAAN 1939 N:o 4 Muutoksia kansainvälisten puhelujen taksaan. (Huhtikuu 1937). Sivu 10. Puhelujen suuntaaminen. Merkinnät kohdasta 3 Saksa ja

Lisätiedot

Vesi ja Vietnam liiketoimintamahdollisuudet kehi1yvillä markkinoilla. Erityisasiantun*ja Tomi Särkoja Suomen suurlähetystö Hanoi

Vesi ja Vietnam liiketoimintamahdollisuudet kehi1yvillä markkinoilla. Erityisasiantun*ja Tomi Särkoja Suomen suurlähetystö Hanoi Vesi ja Vietnam liiketoimintamahdollisuudet kehi1yvillä markkinoilla Erityisasiantun*ja Tomi Särkoja Suomen suurlähetystö Hanoi 2 Nopeas8 kehi1yvä Vietnam 89 milj. asukasta ja BKT n. 142 miljardia USD

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

MITEN TOIMIA SUOMALAISENA LATINALAISEN AMERIKAN YRITYS- MAAILMASSA

MITEN TOIMIA SUOMALAISENA LATINALAISEN AMERIKAN YRITYS- MAAILMASSA KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Johdon assistenttityö ja kielet / Kielet ja kulttuuri Joonas Harju MITEN TOIMIA SUOMALAISENA LATINALAISEN AMERIKAN YRITYS- MAAILMASSA Opinnäytetyö 2013 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON

Lisätiedot

Päivärahat 2006. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00

Päivärahat 2006. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00 Päivärahat 2006 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä, euroa yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 1.8.2015 FI L 206/69 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2015/1338, annettu 30 päivänä heinäkuuta 2015, kolmansien maiden neuvoston direktiivin 96/23/EY 29 artiklan mukaisesti toimittamien suunnitelmien

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 303. Maa- ja metsätalousministeriön päätös

SISÄLLYS. N:o 303. Maa- ja metsätalousministeriön päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 1997 N:o 303 305 SISÄLLYS N:o Sivu 303 Maa- ja metsätalousministeriön päätös kolmansista maista tuotavista kalastustuotteista ja niistä

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset. Rauli Werdermann, Schenker Oy

Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset. Rauli Werdermann, Schenker Oy Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset -mahdoton yhtälö? Rauli Werdermann, Schenker Oy DB Schenker Suomi - yleistä Asema kansainvälisesti Maakuljetukset/logistiikka nro 1 kotimaassa

Lisätiedot

vähintään 80 C:n lämpötilan. D =kuumennuskäsittely, jonka aikana valmisteeseen käytetty liha kauttaaltaan saavuttaa

vähintään 80 C:n lämpötilan. D =kuumennuskäsittely, jonka aikana valmisteeseen käytetty liha kauttaaltaan saavuttaa 2014 N:o 741 LIITE 6 Merkkien selitykset: Käsittelyvaatimukset lueteltuina järjestyksessä tehokkaimmasta käsittelystä vähiten tehokkaaseen käsittelyyn: B = käsittely ilmatiiviissä säiliössä Fc-arvoon 3

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM KPO Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM KPO Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2005-03075 KPO-05 22.11.2005 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU:n banaanin tuontijärjestelmän muuttaminen U/E-tunnus: EUTORI-numero: Ohessa lähetetään perustuslain

Lisätiedot

Maailmantalouden trendit

Maailmantalouden trendit Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot