ESPOO-LOHJA TAAJAMALIIKENNERADAN ASEMAPAIKKOJEN SELVITYS LOHJALLA
|
|
- Aarne Lattu
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nykyinen Lohjan asema. Ventelän asemapaikkavaihtoehto 3. Seisaketien kevyen liikenteen alikulku
2
3 3 JOHDANTO Espoo-Lohja taajamaliikenneradan asemapaikkojen selvityksen tavoitteena on tarkastella Lohjalle sijoitettavien asemien vaihtoehtoisia asemapaikkoja ja niiden toteuttamismahdollisuuksia suhteessa vallitseviin olosuhteisiin ja peilaten vireillä oleviin maankäyttösuunnitelmiin. Raportissa on esitelty kolmen asemapaikan (Muijala, Lohjan asema ja Lohjan keskusta) aseman sijainnit ja määritelty tarkemmin taajamaosayleiskaavan laatimista varten. Vaihtoehtojen sijainnin suunnittelussa ja niiden arvioinnissa on tarkasteltu olevan tie- ja katuverkon kehittämistarpeita ja mahdollisuuksia, linja-autoliikenteen syöttö- ja liityntäliikenteen järjestämismahdollisuuksia ja tilantarpeita, liityntäpysäköinnin järjestämismahdollisuuksia, kevyen liikenteen yhteyksiä ja junaliikenteen liikennöintimahdollisuuksia ja teknisiä reunaehtoja sekä mahdollisuuksia matkakeskuksen sijoittamiseen. Sijaintivaihtoehtojen tarkastelun perusteella kultakin paikalta on valittu vaihtoehdot, joista on laadittu tarkemmat tilanvaraussuunnitelmat ja alustavat aseman yleissuunnitelmat (raidejärjestelyt, autoliikenne, joukkoliikenne, kevyt liikenne, pysäköinti, aseman rakennukset). Asemapaikkojen liikenne- ja ratatekninen selvitys on laadittu konsulttityönä Sito Oy:ssä Lohjan kaupungin Kaupunkisuunnittelukeskuksen toimeksiannosta. Suunnittelutyötä ohjanneeseen työryhmään ovat osallistuneet: Leena Iso-Markku Jussi Savela Heikki Rouvinen Katariina Haigh Seppo Lötjönen Teija Liuska Anja Siilanto-Parviainen Lohjan kaupunki Lohjan kaupunki Lohjan kaupunki Lohjan kaupunki Lohjan kaupunki Lohjan kaupunki Lohjan kaupunki Sisältö 1. ESPOO-LOHJA TAAJAMALIIKENNERADAN ASEMAPAIKAT 7 Asemapaikkojen valinta ja taustatiedot 7 Asemapaikkojen mitoitus KESKUSTAN VAIHTOEHDOT 8 VE 1 Väinämöisenkatu 9 VE 2 Rautatienkatu 10 VE3 Tytyri-Hiidensalmi LOHJAN ASEMAN VAIHTOEHDOT 12 VE 1 Lohjan asema 13 VE 2 Ventelä 14 VE 3 Perttilä MUIJALAN ASEMAN VAIHTOEHDOT 15 VE1 Muijalannummi 16 VE 2 Seisaketie JATKOTOIMENPITEET 17 Leena Snellman-Kihlman Lohjan kaupunki Miia Ajo Seppo Karppinen Elina Iikkanen Lohjan kaupunki Sito Oy Sito Oy Lisäksi Sito Oy:ssä ratateknisestä suunnittelusta ovat vastanneet Seppo Veijovuori ja Miikka Tast sekä asemapaikan porras-, hissi- ja luiskajärjestelyjen mitoituksesta on vastannut Hannu Haapa.
4
5 5 1. ESPOO-LOHJA TAAJAMALIIKENNERADAN ASEMAPAIKAT Asemapaikkojen valinta ja taustatiedot Lohjan taajamaosayleiskaava on vireillä, ja siitä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka tavoitteet on määritelty KH:ssa Tässä selvityksessä tavoitteena on tehdä kolmen asemapaikan (Lohjan keskusta, Lohjan asema ja Muijala) tarkemman sijainnin määrittely taajamaosayleiskaavaa varten. Keskustan osayleiskaavatyö on vireillä. Tiehallinto, Ratahallintokeskus, Espoo, Lohja ja Vihti ovat teettäneet Turunväylän (valtatie 1) ja Espoo-Lohja -radan liikennekäytäväselvityksen Espoo-Lohja-Vihti (ELVI), jossa on tutkittu karkeasti mahdollisia asemapaikkoja. ELVIselvitys on valmistunut vuonna Asemien vaihtoehtoisten sijaintipaikkojen määrittely perustuu ELVI:in. Tämän selvityksen lähtötietona on ollut myös Lohjan liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuussuunnitelma, joka on valmistunut Lisäksi Espoo, Vihti ja Kirkkonummi ovat aloittamassa kuntien yhteystyönä laadittavan Liikennekäytävän maankäytön kehityskuva selvityksen, jota tämä raportti voi osaltaan tukea. Asemapaikkojen mitoitus Asema-alueen liikenteelliseen mitoitukseen vaikuttavat Lohjan keskustan muut maankäyttösuunnitelmat, joista on erillinen raportti (Espoo-Lohja taajamaliikenneradan asemavaihtoehot Lohjalla, maankäyttötarkastelut ). väljemmin varsinaisia kaupunkikeskustoja lukuun ottamatta. 2,5 kilometrin etäisyydeltä löytyy useilla paikoilla alle 5000 asukasta tai työpaikkaa. Tavoiteltavana ohjelukuna voi pitää vähintään asukkaan tai työpaikan sijoittamista tyydyttävän tarjonnan asemille 2,5 kilometrin etäisyydelle. Maankäytöstä yli puolet (yli 5000 as+tp) tulisi sijaita kilometrin etäisyydellä asemista. Mitoitus riippuu vahvasti asemapaikan ympäristön vallitsevista olosuhteista, ja erityisesti joukkoliikenteen nopeudesta suhteessa henkilöautoiluun sekä junien vuorovälistä. Näistä johdettu oletus on, että pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella hyvin saavutettavissa oleva raideliikenteen liityntäpysäköintialueen tulisi olla kooltaan vähintään autopaikkaa. Mikäli radan läheisyydessä on merkittäviä asuinalueita, pyöräpaikkoja tulisi olla vähintään yhtä paljon, usein jopa kaksinkertainen määrä autopaikkoihin nähden. Kevyen liikenteen esteettömät yhteydet laitureille on järjestetty portaiden lisäksi 5 % (esteettömyyden ohjearvo) pituuskaltevilla luiskilla sekä hisseillä ja alikuluilla. Tarvittaessa luiskia on mahdollisuus jyrkentää niin, että luiska etenee rytmissä 6 m 8 % luiskaa 2 m välitasanne, jossa 2 % pituuskaltevuus. Tällä menettelyllä kokonaiskaltevuus voidaan kasvattaa 6,5 %:iin. Tiehallinnon ja Ratahallintokeskuksen teettämästä ja Strafica Oy:n laatimasta Helsingin seudun lähiliikenteen asemien maankäyttö- ja matkustajakysyntäselvityksestä (valmistunut ) käy ilmi, että Helsingin seudulla maankäytön suunnittelun ohjelukuna voidaan pitää alueen luonteesta ja sijainnista riippuen asukkaan tai työpaikan sijoittamista kilometrin etäisyydelle asemista pääkaupunkiseudulla. Muualla Uudellamaalla asemanseudut on rakennettu huomattavasti Esimerkkikuvia Järvenpään Haarajoen asemalta. Lohjan asemapaikkavaihtoehdot keskutassa, Ventelässä ja Muijalassa. Liityntäpysäköintialueen mitoituksen lähtökohtana on tarkasteltu seuraavia esimerkkejä Uudeltamaalta: Käyttöaste Autopaikat Polkupyörä(arvio) paikat Hyvinkää as n.100% (ap) Jokela as n.60-70% (ap) Kerava as n.120% (ap) Kirkkonummi as n. 100% (ap) Karjaa as n.100% (ap) Mäntsälä as n. 100%(ap) + 30%(pp)
6 KESKUSTAN VAIHTOEHDOT Tytyri-Hiidensalmen asemapaikka kaivosalueen viereen. sijoittuu Rautatienkadun asemapaikka sijaitsee tasaisella maalla. Nykyinen rata on Väinämöisenkadun asemapaikan kohdalla rakennettu penkereen päälle. 1:5000.
7 VE 1 Väinämöisenkatu Tie- ja katuyhteydet Keskustan itäisin asemapaikkavaihtoehto sijaitsee kirkon koillispuolella Väinämöisenkadun päätteenä. Pääyhteydet asemalle ovat Suurlohjankadulta ja Nummentieltä Väinämöisenkadun kautta. Kevyen liikenteen reitit noudattelevat katuverkkoa. Nykyinen joukkoliikenteen reitti kulkee Suurlohjankadulla. Väinämöisenkadun asemapaikan keskustan suunnan liikennejärjestelyjä on tarkasteltu Suurlohjankatu-Nummentie liittymässä siten, että pääliikenneyhteys on Suurlohjankadulta asemalle. Nummentien suunta on alistettu väistämisvelvolliseksi, jolloin joukkoliikenteelle muodostuu sujuva reitti asemalle. Asemapaikan liikennejärjestelyt Pysäköinti- ja saattoliikenne kulkee Väinämöisenkadun ja Joukahaisenkadun kiertoliittymästä asemalle. Saattoliikenteen pysähdyspaikat ovat aseman edustalla. Liityntäliikenteelle asemalla on noin 100 autopaikkaa. Pysäköintialueen laajennusvaraus on osoitettu Väinämöisenkadun länsipuolelle. Pysäköintialueelta on johdettu suojatiet asemalle ja keskustaan johtavalle kevyen liikenteen reitille. Polkupyöräpaikkoja on osoitettu kahteen katokseen yhteensä 110 kpl. Joukkoliikenteen lenkki on osoitettu Joukahaisenkadun aseman liittymän kautta sisään ja kiertoliittymästä ulos. Linja-autojen jättöpaikka on laiturille johtavien kulkuyhteyksien läheisyydessä. Myös Laurean pysäköintipaikat on osoitettu kadun toiselle puolelle. Ratatekniset lähtökohdat ja ratkaisut Asema on tehdasalueelle menevällä rataosalla, josta ei ollut käytettävissä nykyisen radan vaaka- eikä pystygeometriaa. Laituripituus on 270 metriä, joka palvelee enintään viiden yksikön (10 vaunun) junaa. Laiturit sijaitsevat kaarteessa jonka kaarresäde on 600 m. Kaarresäde R=600 metriä täyttää RATO 16 luonve 1 A Väinämöisenkatu 1:
8 8 nosversion vaatimukset. Uudet raiteet sijaitsevat likimäärin nykyisen raiteen paikalla. Tulevaan maankäyttöön varautuminen Jos Moisionpellon maankäyttö kehittyy tulevaisuudessa merkittävästi, voidaan aseman yhteydessä varautua radan alittavaan ajoneuvoliikenteen yhteyteen. VE 1 B Väinämöisenkatu 1:1500. Ajoneuvoliikenteen alikulku.
9 9 Matkakeskus Aseman yhteyteen on mahdollista rakentaa matkakeskus sijoittamalla kaikki liityntäliikenteen pysäköintipaikat Väinämöisenkadun pysäköintilaitokseen. VE 1 C Väinämöisenkatu 1:1500. Matkakeskus + ajoneuvoliikenteen alikulku.
10 10 VE 2 Rautatienkatu Tässä vaihtoehdossa asemasta voidaan muodostaa matkakeskus eli rautatieaseman yhteyteen voi sijoittaa myös linja-autoaseman. Tie- ja katuyhteydet Keskimmäinen asemapaikkavaihtoehto sijaitsee vanhan Pappilan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön läheisyydessä Rautatienkadun itäpuolella ja rajautuu pohjoisessa Tytyrin kaivosalueeseen. Asema liittyy Rautatienkadun kautta Karstuntiehen. Aseman eteläisin liittymä on Asemakadun itäpäässä, pohjoinen liittymä kääntyy Rautatienkadun kaarteesta asemalle ja toimii joukkoliikenteen ulosajoreittinä. Moisionpellon ajoneuvoliikenteen mahdollinen alikulku ratkaistaan osayleiskaavatyön yhteydessä. Asemapaikan liikennejärjestelyt Asemalle on Rautatienkadulta kolme liittymää, jotka yhdessä aseman ajoväylien kanssa muodostavat aseman pysäköinti-, saatto- ja joukkoliikenteen lenkit. Joukkoliikenteelle on varattu seitsemän asemalaituria. Rautatienkadun puoleiset pysäköintipaikat (yhteensä 132 ap) on sijoitettu kahteen pitkään pysäköintikampaan, joita on jaksotettu pysäköintialuetta halkovalla asemalle johtavalla leveällä suojatiellä. Toinen suojatieyhteys asemalle on johdettu Asemakadun ja Rautatienkadun liittymästä ja kolmas uudelta Rautatienkadun pohjoisreunan jalkakäytävältä. Aseman odotustila on sijoitettu asema-alueen keskustan puoleiseen eteläreunaan. Yhteydet laitureille on suunniteltu aseman keskeiselle paikalle latureiden puoliväliin. Asemalta on alikulkuyhteys aseman itäpuolelle, jossa on lisää pysäköintipaikkoja (69 ap) Lehmuskadun vieressä sekä muutama saattoliikenteen paikka. Polkupyöräpysäköintiin on osoitettu tilaa 85 polkupyörälle. Polkupyöräpaikkojen määrää voidaan lisätä tarvittaessa. Ratatekniset lähtökohdat ja ratkaisut VE 2 Rautatienkatu 1:1500.
11 11 Asema on tehdasalueelle menevällä rataosalla, josta ei ollut käytettävissä nykyisen radan vaaka- eikä pystygeometriaa. Laituripituus on 270 metriä, joka palvelee enintään viiden yksikön (10 vaunun) junaa. Laiturit sijaitsevat kaarteessa jonka kaarresäde on 600 m. Kaarresäde R=600 metriä täyttää RATO 16 luonnosversion vaatimukset. Uudet raiteet sijaitsevat likimäärin nykyisen raiteen paikalla. VE3 Tytyri-Hiidensalmi Tytyri-Hiidensalmi -asemapaikasta keskusteltiin yhtenä keskustan vaihtoehtona. Todettiin, että junaraiteiden linjaaminen nykyiseltä Pitkäniemen teollisuusalueelle johtavalta radalta olisi aloitettava jo Moision pellon eteläkulmauksesta alkaen, jolloin rata jouduttaisiin viemään kirkko- ja koulurakennusten ali pitkällä matkalla maan alla Hiidensalmeen saakka. Tytyri-Hiidensalmi vaihtoehto on syrjässä Lohjan keskustasta. Se on myös sekä ratateknisesti että maastollisesti haastava, ja tällöin myös rakentamiskustannuksiltaan muihin asemapaikkoihin verrattuna kallis ratkaisu. Lohjan kehittämis- ja elinkeinojaosto päätti kokouksessaan, että Tytyri-Hiidensalmi asemavaihtoehtoa ei tutkita tässä selvityksessä tarkemmin. Tytyrin kaivoksen torni on näyttävä maamerkki. Väinämöisenkatu laskee asemapaikalle Nummentieltä. Rautatienkadun länsipuolella on asuinkerrostaloja.
12 VENTELÄN VAIHTOEHDOT 1:5000.
13 13 VE 1 Lohjan asema Tie- ja katuyhteydet Lohjan asema on asemavaihtoehdoista ainoa, joka on ollut olemassa aiemmin. Lohjan asemalla on teollisuustoimintaa tukevaa rautatieliikennettä. Lohjan asema sijaitsee Ventelän kaupunginosassa Venteläntien varressa. Asemalle on ajoyhteys Venteläntieltä Asemanmäen liittymän kohdalta. Asemapaikan liikennejärjestelyt Aseman ajoyhteys on säilytetty nykyisellä paikalla, mutta viety pidemmälle radan varteen ja sieltä johdettu ajolenkkinä asemapihan eteläpäädystä takaisin Venteläntielle. Ajolenkin varressa laitureiden vieressä on muutama saattoliikenteen jättöpaikka. Joukkoliikenteen pysäkit ovat Venteläntien varressa aivan aseman läheisyydessä. Radan suuntaiselta osuudelta on kaksi yhteyttä Venteläntien ja radan väliin laajennetulle pysäköintialueelle. Pysäköintialueella on yhteensä 99 autopaikkaa. Pysäköintialueen päälle on mahdollista rakentaa pysäköintikansi, jos liityntäpysäköintipaikkojen tarve osoittautuu suuremmaksi. Nykyisen asemarakennuksen viereen on sijoitettu polkupyöräpysäköinti 85 polkupyörälle. Kevyen liikenteen yhteydet on esitetty aseman edustalta laitureille sekä alikulkuyhteys radan toiselle puolelle, mistä on myös esteetön kevyen liikenteen yhteys Asemanpellon omakotitaloalueelle. Asemanpellon kevyen liikenteen yhteyksiä tulisi kehittää. Kansitaso Ratatekniset lähtökohdat ja ratkaisut Vaihtoehto sijoittuu Lohjan nykyiselle asemalle. Nykyiset laiturit uusitaan vastaamaan nykyisiä vaatimuksia. Laituripituus on 270 metriä, joka palvelee enintään viiden yksikön (10 vaunun) junaa. Laiturit sijaitsevat osin kaarteessa jonka kaarresäde on 1200 m. Aseman nykykäytön (puutavaran lastaustoiminta) varausmahdollisuus säilytetään myös jatkossa / siirto muualle. VE 1 Lohjan asema 1:1500.
14 14 VE 2 Immulantie Ventelän asemapaikkaa kaavailtiin Immulantien alkupään varteen ja sen liikennejärjestelyjä sekä mitoitusta tutkittiin. Asemapaikka ei kuitenkaan radan pituuskaltevuuden suuruuden takia sovellu tarkasteltuun paikkaan. Sen sijaan tutkittiin ratateknisesti soveltuva Immulantien asemapaikan korvaava vaihtoehto Perttilään. VE 3 Perttilä Tie- ja katuyhteydet Perttilän asemavaihtoehto sijaitsee Perttilän asuinalueen tuntumassa Puruskorventien päätteenä. Puruskorventietä on jatkettu radan ali Immulantielle asemakaavassa merkityn katualueen mukaisesti. Ajoyhteys asemalle on alikulun eteläpuolelta. Asemapaikan liikennejärjestelyt Asemapaikka on sijoitettu radan eteläpuolelle, missä on tilaa ja tarvittaessa myös laajennusvaraa pysäköintialueelle. Pysäköintialueelle on sijoitettu 195 autopaikkaa. Pysäköintialueen ympäri on joukkoliikenteen lenkki sekä jättöpaikat aseman edessä. Kevyen liikenteen yhteydet molemmille laiturille on johdettu Puruskorventien alikulusta. Eteläisemmälle laiturille voi nousta myös pysäköintialueelta odotustilan vierestä. Ratatekniset lähtökohdat ja ratkaisut Asema sijoittuu nykyiselle Hanko-Hyvinkää -radalle Metsäkorventien tasoristeyksen (Lehtonen) eteläpuolelle, osin suoralle ja osin R=850 kaarteeseen. Kaarresäde 850 metriä täyttää RATO 16 luonnosversion vaatimukset. Pituuskaltevuus laitureiden kohdalla on 0,8 promillea. Laituripituus on 270 metriä, joka palvelee enintään viiden yksikön (10 vaunun) junaa. VE 3 Perttilä 1:1500.
15 15 Nykyinen Lohjan asema on teollisuuden raideliikenteen käytössä Lohjan aseman joukkoliikenteen pysäkki on asemapaikan vieressä. MUIJALAN ASEMAN VAIHTOEHDOT 1: :5000. Perttilän asemapaikka sijoittuu Perttilän asuinalueen eteläpuolelle. Kuva on otettu Puruskorventien puolelta itään päin.
16 16 VE1 Muijalannummi Muijalannummen asemapaikkavaihtoehtoa tarkasteltiin Sauvontien ja Muijalantien liittymästä länteen Sauvonrinteen varteen. Asemapaikka ei kuitenkaan radan pituuskaltevuuden suuruuden takia sovellu tarkasteltuun paikkaan. Myös maastolliset syyt asemapaikan sijoittamisesta rinteeseen tekevät paikasta epäsuotuisan. ELVI:ssä asemapaikka oli osoitettu idemmäksi. VE 2 Seisaketie Tie- ja katuyhteydet Seisaketien asemavaihtoehto sijaitsee vanhan junaseisakkeen kohdalla, Seisaketien varressa. Pääajoyhteys on Lohjanharjuntieltä (mt 1125). Alueella on olemassa kevyen liikenteen alikulku, joka jatkuu Mineriitinkujana radan eteläpuoleiselle asuinalueelle. Asemapaikan liikennejärjestelyt Seisaketien asemapaikka toimii nykyään pieniltä osin linja-autoliikenteen liityntäpysäköintialueena. Sitä on uudelleen jäsennelty ja laajennettu itään päin. Pysäköintialueella on 136 autopaikkaa. Radan ali johdetun kevyen liikenteen raitin länsipuolelle Seisaketien varteen on osoitettu pysäköintiä 105 autolle. Ajoyhteydet pysäköintialueille ovat Seisaketieltä. Saatto- ja joukkoliikenteen lenkki kiertää pysäköintialueen aseman odotustilan edestä. Kevyen liikenteen yhteydet pohjoiselle laiturille ovat pysäköintialueelta. Molemmille laitureille esteettömät yhteydet on johdettu alikulusta. Polkupyöräpysäköintiin on osoitettu 55 paikkaa, tarvittaessa polkupyöräpaikkoja on mahdollista lisätä huomattavasti enemmän. Ratatekniset lähtökohdat ja ratkaisut Asema sijoittuu nykyiselle Hanko-Hyvinkää -radalle Muijalannummentien ja Mineriitinkujan alikäytävien väliselle suoralle rataosalle. VE 2 Seisaketie 1:1500.
17 17 Radan pystygeometriaa joudutaan mahdollisesti hieman muuttamaan. Laituripituus on 270 metriä, joka palvelee enintään viiden yksikön (10 vaunun) junaa. 2. JATKOTOIMENPITEET Kaavoituksessa varaudutaan kolmeen asemaan Lohjalla. Muijalan asema palvelee parhaiten liityntäliikennettä. Lohjan keskustan vaihtoehdoista Väinämöisenkatu sijaitsee lähellä keskustan palveluja ja se on hyvin saavutettavissa kävellen ja pyörällä. Lohjan aseman vaihtoehdoista Perttilän läheisyyteen on parhaiten kehitettävissä uutta maankäyttöä. Vanhan Lohjan aseman paikalla jouduttaisiin luopumaan nykyisestä ratapihasta. Raportin asemavaihtoehtoja verrataan keskenään osana taajamaosayleiskaavan maankäyttövaihtoehtoja. Asemavaihtoehdoista pyydetään myös Ratahallintokeskuksen lausunto ennen lopullista vaihtoehtojen valintaa. Pysäköintialue sijoittuu Seisaketien varteen. Nykyinen kevyen liikenteen alikulku johtaa pientaloalueelle.
18
Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta
1 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 7.6.2011 TIMO HUHTINEN 2 Työn tavoitteet Työn tarkoituksena oli selvittää millä alueilla Lahden Oikoradalla Ristikydön
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
ASEMANSEUDUN KAAVA, Ylivieska
ASEMANSEUDUN KAAVA, Ylivieska Lähtökohdat Liikenne 1 Liite 2. Asemanseudun asemakaavasuunnittelun liikenteelliset lähtökohdat Asemakaavan alikulkuvaihtoehtojen tekniset ratkaisut perustuvat vuonna 2007
LENTORADAN LISÄTARKASTELUT KUUMA-KUNTIEN ALUEELLA TOINEN OSIO
LENTORADAN LISÄTARKASTELUT KUUMA-KUNTIEN ALUEELLA TOINEN OSIO 19.4.2011 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella, osa2 1 ESIPUHE Työ on jatkoa Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella
Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013
Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan
LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT
Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä
28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU
12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari
KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET
KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki
SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne
SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset
Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun
3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14
Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella
Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella 15.2.2011 TIMO HUHTINEN Taustaa: Lentoaseman kaukoliikennerata, Ratayhteysselvitys, Liikennevirasto 2010 30 km:n tunnelirata Ilmalasta Keravan pohjoispuolelle
Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma
Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,
NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN
kaavan vireille tulosta uudestaan.
Kehittämis- ja elinkeinojaosto 33 12.04.2010 Kaupunginhallitus 161 10.05.2010 TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 660/61/612/2005 KEJ 33 Lohjan kaupungissa ei ole voimassa yhtenäistä oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Taajamarakenteen
Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset
Päijät-Hämeen lähijunaliikenteen edellytykset Liite 1: Asemakortit Sito Oy 9.9.2013 Lahti, Lahti käytössä (Lahti-Heinola-rataosa) Raiteita (joista sähköistetty) 5 (5) Matkustajapalvelut asemalla Odotustilat
MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008
MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 YLEISTÄ Suunnittelutehtävän tavoitteena oli määritellä kauppakeskus Ison Omenan eteläpuolella
Autotonta sisäänkäyntiä asemalta. Nuuksioon päin voisi kehittää.
Kartta a toivotaan tässä tunneliin. Autotonta sisäänkäyntiä asemalta Nuuksioon päin voisi kehittää. a toivotaan lähemmäksi moottoritietä. Nyt joudutaan purkamaan paljon asuinrakennuksia sekä rakentamaan
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen
VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE
SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on
Keski-Pasilan keskus Tripla
Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 Tässä tarkastelussa on esitetty muutokset vuonna 2010 tehtyyn liikennetarkasteluun, joka on liitteenä. Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien,
Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari
Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,
KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS RADAN POHJOISPUOLI
FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniaisten kaupunki KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS RADAN POHJOISPUOLI Ehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin, jotka koskevat nähtävillä olleen kaavaehdotuksen
Syyskuu 2014. Kokkolan matkakeskus Hankesuunnitelma
Kokkolan matkakeskus Hankesuunnitelma Syyskuu 2014 Kokkolan matkakeskus Visio Kokkolan kaupunki ja Liikennevirasto toteuttavat Matkakeskuksen rautatieaseman alueelle. Matkakeskus muodostuu kolmesta osasta.
SALONPÄÄN KOULU, ASEMAKAAVA
Maaliskuu 2019 Muutos A, 2.5.2019 Alkusanat Tämä liikenneselvitys liittyy Salonpään koulun asemakaavatyöhön, joka on käynnistynyt Liikelaitos Oulun Tilakeskuksen aloitteesta. Asemakaavatyö tehdään Oulun
TESOMAN RAUTATIEKORTTELIN ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA NRO 8527 KAAVAEHDOTUKSEN LIIKENNETARKASTELUT
TESOMAN RAUTATIEKORTTELIN ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA NRO 8527 KAAVAEHDOTUKSEN LIIKENNETARKASTELUT 7.4.2017 Antti Soisalo TYÖN SISÄLTÖ Tehtävänä oli määrittää Tesoman rautatiekorttelin asemakaavahankkeen yleisten
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu
VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /
Santalahden pysäkkitarkastelu
26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla
Martinlaakson asemanseudun täydentäminen
VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman
RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS
1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön
Aulanko. Matkailija rautatieasemalta Aulankoon. Tuukka Virtanen
Aulanko Matkailija rautatieasemalta Aulankoon Tuukka Virtanen Hämeenlinnan rautatieasema Hämeenlinnan rautatieasemalla pysähtyy päivittäin noin parisenkymmentä Helsingin ja Tampereen välillä kulkevaa lähi-
1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...
Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan
B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I Peltosaaren toimistotalo toimii
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki
Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki 27.8.2014 1 Taustatiedot Suonenjoen kaupungin keskustassa on käynnissä asemakaavatyö, jonka
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT
RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I II 1 / 2 91.95 8:16 8:53 II 1 / 2 Peltosaaren
Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1
Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Siuro Heinoo Liite 1 /2 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Heinoo Ahvenus Liite 1 /3 Perinteisen kaluston
NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS
NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS Toukokuu 2008 NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO 1 (5) NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku
Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue
0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin
Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.
Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu
1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen
Tervakosken koulukeskuksen liikenneselvitys. 1 WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma,
WSP Finland Oy, Mikko Yli-Kauhaluoma, 6..09 Tarkastelualueen kehittämistavoitteet Työssä tutkittiin Tervakoskentiellä Maunontien ja Heimolantien liittymien muuttamista kiertoliittymiksi. Työ on jatkoa
VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN
KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA
POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana
SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE
4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen
Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.
1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT
Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10
Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa
HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos
HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen
Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035
Lohjan liikenne-ennusteen päivitys 2035 Muistio 10.3.2011 Linea Konsultit Oy 1. Työn tausta ja sisältö Lohjan liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui helmikuussa 2007. Suunnitelmassa
KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS
KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-
RAUMA, LEIKARIN SEISAKKEEN (MATKUSTAJALAITURI) ALUSTAVA YLEISSUUNNITELMA
SUUNNITELMASELOSTUS 1 (9) RAUMA, LEIKARIN SEISAKKEEN (MATKUSTAJALAITURI) ALUSTAVA YLEISSUUNNITELMA Yleistä Rataosa Kokemäki Rauma avattiin liikenteelle 1897 yksityisenä ratana ja se siirtyi valtion omistukseen
NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU
43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy
Pikaraitiotieselvitys välillä Turunväylä Kera
Pikaraitiotieselvitys välillä Turunväylä Kera Selostus 15.5.2009 YLEISTÄ Työssä on laadittu pikaraitiotien linjaustarkastelu ja tilavaraussuunnitelma kaavoitusta ja muita maankäyttösuunnitelmia varten
KUNNALLISTEKNIIKKA. Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv
KUNNALLISTEKNIIKKA Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv KUNNALLISTEKNIIKKA 1 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Suunnitelmat ja selvitykset... 2 Kaavatilanne...
Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.
4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen
Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin
TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet
Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä
Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue
Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue
1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.
Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu
Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu 1(5) TESOMAN ALUEEN KOULUJEN YHDISTÄMINEN 17.8.2011 /SUPA, KJo KOULUJEN SAAVUTETTAVUUS 1. Joukkoliikenteellä - Pysäkkien sijainti: Tesoman koulu: Tesoman
Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli
Maanalainen asemakaava nro 8676, Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 4.1.-1.2.2018 Asemakaavan suunnittelualueen alustava rajaus Asemakaavan lähivaikutusalueen
Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma
1.6T 6 VALTATIEN 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ TAAVETTI LAPPEENRANTA; Valtatien 6 Taavetin läntisen liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Luumäki Tiesuunnitelma Tähän muistioon on kerätty yhteenveto alueen
MUISTIO SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT. 1 Yleistä. 2 Pysäköintipaikkojen teoreettinen laskennallinen tarve
SANTASPORTIN LIIKENTEELLISET JÄRJESTELYT MUISTIO 21.2.2018 1 (5) 1 Yleistä Kiinteistö Oy Lappi-Areena on selvittämässä mahdollisuutta sijoittaa uusi uimahalli Santasportin alueelle Ounasvaaralle. Tässä
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen
Mäntsälän maankäytön visio 2040. Rakennemallien kuvaukset
Mäntsälän maankäytön visio 2040 Rakennemallien kuvaukset 1 Sisällysluettelo 1 Rakennemallien kuvaukset... 3 1.1 Kaikilla mausteilla... 4 1.2 Pikkukaupunki... 6 1.3 Nykymalliin... 8 2 Vaikutusten arviointi...virhe.
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
16 Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen
16 1.2 Tie- ja katuverkko Autoliikenteen nykyverkko Järvenpään alueen teiden hallinnollisessa luokituksessa yleisiin teihin kuuluvat keskustan ohittavat Lahdenväylä (Vt 4), Vanha Lahdentie (Mt 140), Poikkitie
Tytyri-Hiidensalmi OYK
Lohjan kaupunki Tytyri-Hiidensalmi OYK Meluselvitys 12.10.2004 Viite 82108188 Versio Pvm 12.10.2004 Hyväksynyt Tarkistanut HWe Kirjoittanut TKl Ramboll PL 718, Aleksanterinkatu 21 A 33101 Tampere Finland
HARSUN TYÖPAIKKA-ALUEEN ALIKULKUSELVITYS
HARSUN TYÖPAIKKA-ALUEEN ALIKULKUSELVITYS 2.9.2015 2 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSALUEEN SIJAINTI Toimeksiannosta olemme laatineet alikulkuselvityksen Harsun työpaikkaalueen kaavaluonnoksen perusteella. Toimeksiantajana
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja
Hämeenlinnan asemanseudun kehittäminen, Liikenneselvitys
Juha Mäkinen Anna Korpinen 12.11.2013 2 (11) Hämeenlinnan asemanseudun kehittäminen, SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 LIIKENNEJÄRJESTELMÄN NYKYTILA... 4 2.1 Liikenneverkko... 4 2.2 Alueen saavutettavuus...
Mansikkaniemen asemakaava
Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös
SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU
SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN
Helsinki-Turku nopea junayhteys
Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja
SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO
Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään
AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Naantalin kaupunki AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS Liikenneselvitys 3.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikenneselvitys I 3.9.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 NYKYTILANNE...
LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE
1. kaupunginosan asemakaavan muutos 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 136, MATKAKESKUSHANKE Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman
PIISPANPORTTI, EKEN KORTTELI LEIKKIPUISTOVAIHTOEHTOJEN TARKASTELUT ULLA LOUKKAANHUHTA AAPO PIHKALA
PIISPANPORTTI, EKEN KORTTELI LEIKKIPUISTOVAIHTOEHTOJEN TARKASTELUT 13.11.2013 ULLA LOUKKAANHUHTA AAPO PIHKALA LEIKKIPUISTOVAIHTOEHDOT - VAIHTOEHTO 1: METSÄ, 1260 M2 - VAIHTOEHTO 2: KALLIONREUNA, 760 M2
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku
Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu
Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden
Saavutettavuustarkastelut
Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Saavutettavuustarkastelut 31.3.2017 Joukkoliikenteen matka-ajat Matka-aikatarkasteluissa on osoitettu ruuduittain matka-ajat minuutteina joukkoliikenteellä keskustaan,
MUISTIO. Lähtökohdat ja suunnitteluratkaisut
MUISTIO.. () HYVINKÄÄN NS. HANGON RATAPIHAN ALUEVARAUSSELVITYS Tavoite Työn tavoitteena oli määritellä rautatieliikenteen ja radanpidon toimintojen vaatimat aluetarpeet Hyvinkään ns. Hangon ratapihan alueella.
Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen. 1. Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun reititysvalinta
Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen Kannanotto koskien kaavaa: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma: VIII, IV JA SANTALAHTI, rantaväylän joukkoliikennekaistat reitillä Lielahdenkatu-Sepänkatu,
Raitiotiehankkeen eteneminen
23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti
Kivenlahden Metrokeskus - liikenneselvitys
Kivenlahden Metrokeskus - liikenneselvitys Kivenlahden metrokeskuksen KTYS, tausta-aineisto Sito Parhaan ympäristön tekijät Sisältö 1. Kivenlahden keskuksen liikennejärjestelmä 2. Katuverkon liikenne-ennuste
VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE
VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan
Kt 43 liittymätarkastelu
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A EURAN KUNTA Kt 43 liittymätarkastelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28071 Raportti 1 (9) Tuomas Miettinen Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Suunnittelualue...
Saukonpuiston koulun asemakaavahanke
Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Liikenne ja pysäköintiselvitys / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Saukonpuiston kouluhanke Saukonpuistoon suunnitellun uuden päiväkodin laskennalliset matkatuotokset