16 Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "16 Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen"

Transkriptio

1 Tie- ja katuverkko Autoliikenteen nykyverkko Järvenpään alueen teiden hallinnollisessa luokituksessa yleisiin teihin kuuluvat keskustan ohittavat Lahdenväylä (Vt 4), Vanha Lahdentie (Mt 140), Poikkitie (Mt 145) ja Vähänummentie (Mt 1452). Yleisiin teihin kuuluu myös Pohjoisväylä, joka kulkee kaupunkirakenteessa ja toimii koko katuverkon selkärankana. Radan länsipuolella yleisiin teihin kuuluvat Järvenpääntie, Ristinummentie, osa Vanhankyläntiestä sekä Eriksnäsintie. Lahdenväylän ja Vanhan Lahdentien alittava Sipoontie on myös itäpäästään yleinen tie. Muut kaupungin väylät ovat hallinnolliselta luokitukseltaan katuja. Kuvassa 6 on esitetty Järvenpään alueen yleiset tiet. Väylät voidaan jakaa myös tehtävänsä mukaisesti toiminnallisiin luokkiin. Keskustan sisääntulojaksoina toimivat Sipoontie, Sibeliuksenväylä, Vanhankyläntie, Helsingintie ja Pajalantie. Selvän keskustakehän muodostavat Helsingintie - Rantakatu - Postikatu - Myllytie - Kartanontie. Kortteleiden syöttöväylinä toimivat Sipoontie, Torpantie, Alhotie, Laurilantie - Jäppilänkatu ja Wärtsilänkatu sekä Eriksnäsintie. Nykyisen tie- ja katuverkon toiminnallinen luokitus on esitetty kuvassa 7. Vuonna 2000 laaditun nopeusrajoitussuunnitelman mukaan liikenneturvallisuutta edistetään lisäämällä alueellisia 40 km/h nopeusrajoitusalueita. Ainoastaan pääkaduilla sallitaan suurempia nopeuksia. Järvenpään nykyiset nopeusrajoitukset eri väylillä ja kaduilla on esitetty kuvassa 8. Autoliikenteen verkkoa koskevat suunnitelmat Järvenpään edellinen liikennesuunnitelma on valmistunut vuonna Suunnitelmassa esitetyt keskeisimmät verkon kehittämishankkeet ovat: - Vähänummentien jatkaminen Jokelantielle (toteutettu) - Uusi tieyhteys Haarajoki - Kellokoski ja myöhemmin Hyvinkäälle - Eriksnäsintien yhteyden siirto kaupungin rajalle Puolimatkantien paikalle - Jäppilänkadun - Ristikadun jatkaminen Eriksnäsintielle - Mannilantien jatkaminen Poikkitielle - Horsmatien uusi linjaus Ristinummella - Wärtsilän pohjoispuolinen kokoojaväylä. Järvenpään yleiskaavan 2020 rakennesuunnitelmaraportin mukaan vuoden 1996 suunnitelmassa esitettyjen kehittämiskohteiden lisäksi uusien pääkokoojaväylien tarve kohdistuu Lepolan ja Ristinummen kaupunginosiin, joista ne pääosin puuttuvat nykyisin. Haarajoen asemalta keskustaan johtava suora yhteys on asukasyhdistysten toivoma väylä.

2 17 Mt1452 Mt140 Vt 4 Mt1456 Mt146 Mt1421 Mt145 Mt11591 Mt m 1000 m 500 m 1500 m Kuva 6. Yleiset tiet, Järvenpään alueella.

3 18 Kuva 7. Nykyinen tie- ja katuverkon toiminnallinen luokitus.

4 19 0m 1000 m 500 m 1500 m 100/120 km/h 80 km/h 60 km/h 50 km/h 40 km/h 30 km/h Kuva 8. Tie- ja katuverkon nopeusrajoitukset.

5 20 Kevyen liikenteen verkkoa koskevat suunnitelmat Kevyen liikenteen verkkoa voidaan kehittää yhdistämällä nykyistä kiinteämmin kaupungin aukiot ja torit, rautatieasema, terminaalit, viheralueet ja Rantapuisto toisiinsa viihtyisillä ja miellyttävillä raitti- ja kävelytilaratkaisulla. Liikenneturvallisuutta pyritään edistämään varautumalla eritasoratkaisuihin vilkkaiden liikenneväylien ja ulkoilureittien risteyksissä. Keskustan osayleiskaavan liikennesuunnitelman 1996 mukaan lounais-koillissuuntaista pääakselia tulisi jatkaa hallinto- ja kulttuurikeskuksesta Citymarketille saakka. Yhteiskouluntien akselille on varauksena esitetty turvalliset eritasoratkaisut vilkasliikenteisten Postikadun ja Helsingintien kanssa. Rantakadulle varattu kevytliikenteen silta helpottaisi yhteyksiä Rantapuistosta ja etelästä Sibeliuksenkadun suunnasta keskustaan. Muita esitettyjä tavoitteita ovat Puistotien kevytliikenneraitti ja silta, Kirjastokadun kevytliikenneraitti sekä jo toteutunut Kinnarinpolun jatke radan ali. Virkistys- ja viheralueiden kehittämistarpeita ja aluevarauksia koskevassa selvityksen mukaan merkittävimpiä kevyen liikenteen verkon kehittämishankkeita ovat (kuva 9): - Yhteiskouluntien akselin kehittäminen - Puistotie ja itä-länsisuuntainen kävelytie Kinnarissa - Kulttuuripuiston yhteydet Pajalaan ja edelleen - Yhteydet rantaan - Yhteydet etelään, kulttuurikohteet - Kartanon koulun alue - Yhteydet Vanhankylänniemeen, rantayhteys - Kontaktin säilyminen järvelle - Terholan liikuntapuiston saavutettavuus - Radan alitus Siltakadun kohdalla (rakenteilla) - Yhteydet Kulttuuripuistosta Kartanontielle - Lahden väylän ja Vanhan Lahdentien turvallinen ja joustava ylitys - Yhteydet Haarajoelle ja siitä eteenpäin. Kuvaan 9 on koottu edellisten hankkeiden lisäksi rakennesuunnitelman synnyttämät viheryhteystarpeet sekä kevyen liikenteen verkoston täydennysehdotukset.

6 21 0m 1000 m 500 m 1500 m nykyverkko aiemmin esillä olleet kehittämishankkeet Kuva 9. Kevyen liikenteen nykyverkko ja aiemmin esillä olleet kehittämishankkeet.

7 22 Joukkoliikenteen nykyiset reitit ja terminaalit Joukkoliikenteen linja-autoreittejä on 11 kpl. Alueen joukkoliikennettä täydentävät lisäksi Järvenpään palvelulinja (arkisin 3-4 vuoroa aamupäivällä ja 2-4 iltapäivällä) ja SAMPO-liikenne (kutsujoukkoliikenne). Kuvassa 10 on esitetty nykyiset joukkoliikenteen reitit ja terminaalit. VR lähiliikenteen junat liikennöivät rataosuudella Helsinki-Riihimäki. H-juna pysähtyy Kyrölän pohjoispuolella kaikilla asemilla, mutta Keravan eteläpuolella vain Tikkurilassa ja Pasilassa. R-juna pysähtyy Järvenpäästä pohjoiseen vain Hyvinkäällä ja Jokelassa sekä Keravan eteläpuolella Tikkurilassa ja Pasilassa. T-juna ajaa vain öisin ja pysähtyy kaikilla asemilla. Lisäksi ruuhka-aikoina kulkee tunnuksettomia veturijunia. Joukkoliikennettä koskevat suunnitelmat Järvenpään joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma valmistui Sen pohjalta tehtiin linja-autojen paikallisliikenteen osalta 1996 uudet järjestelyt, mutta linjastoa ja aikatauluja on kehitetty edelleen sen jälkeenkin. Yleiskaavan liikennesuunnitelma ei aiheuta suuria muutoksia linjastoihin, mutta uusien asuntoalueiden saavutettavuutta joukkoliikenteen avulla on tarpeen mukaan parannettava. Suunnitelmien mukaiset reitit ovat kuvassa 11 Kehyli-liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteissa mainitaan tärkeimpänä Järvenpäätä koskevana hankkeena oikoradan toteuttaminen ja pääradan liikennetarjonnan turvaaminen ja kehittäminen. Oikoradan valmistumisen jälkeen taajamajunatarjonta voi pääradalla kasvaa ainakin kolmeen junaan tunnissa suuntaansa siten, että näistä junista 2 pysähtyy myös Kyrölässä ja Saunakalliossa. Haarajoelle suunnitellulla henkilöliikenteen asemalla on arvioitu pysähtyvän v alkaen 12 junaa suuntaansa/vrk. Määrä voi myöhemmin kasvaa kysynnän mukaan.

8 23 Kuva 10. Joukkoliikenteen reitit ja terminaalit.

9 24 Kuva 11. Suunnitelmien mukaiset joukkoliikenteen reitit.

21 Järvenpään rautatieasema terveyskeskus

21 Järvenpään rautatieasema terveyskeskus 21 Järvenpään rautatieasema terveyskeskus Rautatieasema Terveyskeskus 06.30 06.40 06.55 07.05 07.35Y 07.45 07.55 08.05 08.35Y 08.45 09.35 09.45 10.35 10.45 11.35 11.45 12.35 12.45 13.35 13.45 14.35 14.45

Lisätiedot

Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen

Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen 5.7.2004 Järvenpään kaupunki Uudenmaan tiepiiri Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen 9 1. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Maankäyttö ja ympäristö Järvenpään

Lisätiedot

1.3 Liikenne. Liikennemalli ja ennustemenetelmä. Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen

1.3 Liikenne. Liikennemalli ja ennustemenetelmä. Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen 25 1.3 Liikenne Liikennemalli ja ennustemenetelmä Nykytilanteen liikennetarkastelut ja liikenne-ennuste on laadittu EMME/2-ohjelmiston avulla hyödyntäen vuonna

Lisätiedot

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

38 Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen

38 Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen 38 Järvenpään liikennesuunnitelman tarkistaminen 2. TAVOITEVERKKO 2.1 Verkon suunnitteluperiaatteet Liikennejärjestelmän kehittämisen lähtökohtana on valtuuston vuoden 1996 liikennesuunnitelman tavoiteverkko

Lisätiedot

Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 2.1. 3.6.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy 23.2.2011 1 (4) LIITE 3 JÄRVENPÄÄN VESI HULEVESIVIEMÄRIT, SANEERAUSOHJELMA 2012-16. Saneerauksen kiireellisyysluokitus

FCG Finnish Consulting Group Oy 23.2.2011 1 (4) LIITE 3 JÄRVENPÄÄN VESI HULEVESIVIEMÄRIT, SANEERAUSOHJELMA 2012-16. Saneerauksen kiireellisyysluokitus FCG Finnish Consulting Group Oy 23.2.2011 1 (4) JÄRVENPÄÄN VESI HULEVESIVIEMÄRIT, SANEERAUSOHJELMA 2012-16 Kaupunginosa Johto-osuus (kadun nimi) Tekniset tiedot Rakennusvuosi Materiaali Halkaisija (mm)

Lisätiedot

Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA. Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv

KUNNALLISTEKNIIKKA. Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv KUNNALLISTEKNIIKKA Hennala HENNALAN VARUSKUNTA-ALUEEN KAAVARUNKO KADUT JA LIIKENNE ESISELVITYS ttv KUNNALLISTEKNIIKKA 1 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Suunnitelmat ja selvitykset... 2 Kaavatilanne...

Lisätiedot

Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 1.1. 3.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on

Lisätiedot

Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT n JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2017 2.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on tuottanut:

Lisätiedot

Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2017 2.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys

Pajalantien asemakaava-alueen liikenneselvitys 6.3.2014 6.3.2014 1 (8) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 NYKYTILA... 3 2.1 Nykyinen liikenneverkko... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2017 2.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

17.11.2015. Suuralue yhteensä: 15 kpl 302. Talotyyppi Huon. kpl Sorto Kuuselankatu 14 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO

17.11.2015. Suuralue yhteensä: 15 kpl 302. Talotyyppi Huon. kpl Sorto Kuuselankatu 14 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO ASUMISOIKEUSASUNNOT 1 Kunta: Haettava alue: Järvenpää Kaikki Keskeiset kaupunginosat Läntiset kaupunginosat Keskus Huvilakatu 20 Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Tuulikuja 2, 02100 ESPOO 27.07.00 Kerrostalo

Lisätiedot

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2016 3.6.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS

SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS Sepänkylän osayleiskaava, Mustasaari 2014, päivitetty 02/2016 (liikenne-ennuste, tienimet) SEPÄNKYLÄN OSAYLEIS- KAAVAN LIIKENNESELVITYS 1. SELVITYKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITE Tämä liikenneselvitys on osa Sepänkylän

Lisätiedot

Lähiliikenteen tarjonnan kehittäminen 21.1.2014

Lähiliikenteen tarjonnan kehittäminen 21.1.2014 Lähiliikenteen tarjonnan kehittäminen 21.1.2014 Taustaa VR Lähiliikenteellä on tarjonnan kehittämissuunnitelmia sekä pää- että rantaradallla - Muutoksien avulla pyritään ennen kaikkea kohdistamaan LVM-ostorahat

Lisätiedot

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Tuusulan JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 1.1. 3.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen on

Lisätiedot

Saneerauksen kiireellisyysluokitus. Halkaisija (mm) Pituus (m) Erityishuomiot

Saneerauksen kiireellisyysluokitus. Halkaisija (mm) Pituus (m) Erityishuomiot FCG Finnish ConsuLting Group Oy 18.3.2011 1 (4) JÄRVENPÄÄN VESI JÄTEVESIVIEMÄRIT, SANEERAUSOHJELMA 2012-16 Kaupunginosa Johto-osuus Tekniset tiedot Saneerauksen kiireellisyysluokitus (kadun nimi) Rakennusvuosi

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA. Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS

JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA. Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 PALVELULIIKENTEEN TOIMINTAPERIAATE...

Lisätiedot

Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) alkaen

Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) alkaen Sivu 1 / 8 Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) 10.8.2016 alkaen Linjatunnuksella 65 aloitetaan syyskaudella 2016 liikennöinti uudella reitillä ja aikataululla.

Lisätiedot

HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä Vaikutukset linjastoon, lippuihin, matkustamiseen ja talouteen

HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä Vaikutukset linjastoon, lippuihin, matkustamiseen ja talouteen HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä 1.1.2018 Vaikutukset linjastoon, lippuihin, matkustamiseen ja talouteen HSL:n aluemuutosten vaikutukset Järvenpäässä 1.1.2018 Yhteenveto muutoksista ja niiden

Lisätiedot

VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu

VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella 15.2.2011 TIMO HUHTINEN Taustaa: Lentoaseman kaukoliikennerata, Ratayhteysselvitys, Liikennevirasto 2010 30 km:n tunnelirata Ilmalasta Keravan pohjoispuolelle

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

Järvenpään liikenne-ennuste 2012

Järvenpään liikenne-ennuste 2012 Tapani Särkkä, Erkki Jaakkola, 1.0 25.10.2012 2 (28) 25.10.2012 SISÄLTÖ 1 TAUSTA. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoitteet ja rajaus... 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄKUVAUS...

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Saavutettavuustarkastelut 31.3.2017 Joukkoliikenteen matka-ajat Matka-aikatarkasteluissa on osoitettu ruuduittain matka-ajat minuutteina joukkoliikenteellä keskustaan,

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu

FCG Finnish Consulting Group Oy ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen liikennetarkastelu 1.11.2011 Liikenneselvitys 1 (3) M. Karttunen Hirvaskankaan koillisen sektorin asemakaavan ja

Lisätiedot

Kesä 2017 KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN välinen bussiliikenne

Kesä 2017 KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN välinen bussiliikenne Kesä 2017 KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN välinen bussiliikenne 5.6. 9.8. Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ

KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ 21.3.2011 / VVe KEMPELEEN LINNAKANKAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ KATUVERKKO Linnakankaan halkaisee alueellinen pääväylä Linnakaarto, joka johtaa Oulun Metsokankaalle. Alueen katuverkkoa täydentävät ajan kanssa

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

AIKATAULUT 1.1. 31.5.2015. Keski-Uusimaa. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinja-yhtiot.fi YHDESSÄ ETEENPÄIN JO VUODESTA 1924

AIKATAULUT 1.1. 31.5.2015. Keski-Uusimaa. Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinja-yhtiot.fi YHDESSÄ ETEENPÄIN JO VUODESTA 1924 AIKATAULUT Keski-Uusimaa 1.1. 31.5.2015 Aikataulut ja tarjousmatkat verkossa: savonlinja-yhtiot.fi YHDESSÄ ETEENPÄIN JO VUODESTA 1924 Aikatauluosan merkkien selityksiä M S = joka päivä paitsi ei juhannuspäivänä

Lisätiedot

Ristikadun jatkeen asemakaava. Yleisötilaisuus

Ristikadun jatkeen asemakaava. Yleisötilaisuus Ristikadun jatkeen asemakaava Yleisötilaisuus 11.12.2008 Järvenpään kaupunki Kaavoitus ja mittaus 1 Vaihtoehto 1 Omakotitontteja (AO) 25 kpl Pientalotontteja (AP) 12 kpl Asuinkortteleiden pinta-ala 5,8

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 2/2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 2/2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 2/2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja Vastausmäärät ja vastaajien taustatietoja Liikkuminen ja liikennekäyttäytyminen

Lisätiedot

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet

Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet 22.12.2016 1 Ennusteiden taustat ja analyysit 2 Yleistä Tuusulan liikennemallilla on tuotettu yleiskaavaehdotuksen mukainen ennuste vuodelle 2040 Yleiskaavaehdotuksen

Lisätiedot

Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT KOOSTE

Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT KOOSTE Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT KOOSTE 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta.

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN

KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN välinen bussiliikenne 1.1. 3.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta.

Lisätiedot

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio!

Oulu. Perustietoa!Oulusta! Suunnittelualue:!Kaukovainion! kaupunginosa! Kaukovainio! Oulu Kaukovainio PerustietoaOulusta Oulussaasui1.1.2009yhteensä137061henkilöä asukastiheyson97,2asukastaperkm 2 henkilöautotiheyson457ajoneuvoa/tuhattaasukasta kohden Suunnittelualue:Kaukovainion kaupunginosa

Lisätiedot

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9. Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.2013 Pääradan merkitys Suomen rataverkolla Päärata on Suomen

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi

Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Lisätietoja: www.sipoonjokilaakso.fi Tervetuloa Sipoon Jokilaaksoon! Sipoon Jokilaakson ja Nikkilän sijainti Helsingin keskustaan 35 km, Porvooseen noin 25 km ja Keravalle noin 10 km Kerava-Porvoo radan varrella Joukkoliikenneyhteydet Nikkilästä

Lisätiedot

Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat

Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014 Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat 3.10.2014 2 Alustavat liikenneympäristön parantamisesitykset

Lisätiedot

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Liikennetekniset analyysit rakennetun ympäristön suunnittelussa Jouni Ojala

Liikennetekniset analyysit rakennetun ympäristön suunnittelussa Jouni Ojala Liikennetekniset analyysit rakennetun ympäristön suunnittelussa Jouni Ojala RYM-C2001 Projektityökurssi I, yhdyskuntien suunnittelu Liikennejärjestelmän analysointi Liikennejärjestelmän suunnittelun perustaksi

Lisätiedot

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,

Lisätiedot

Kehäradan liikennöinti 2015

Kehäradan liikennöinti 2015 Kehäradan liikennöinti 2015 Suvi Rihtniemi 14.4.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kehäradan aikamatka 1975: Martinlaakson rata valmistuu. Aletaan puhua Marja-radasta Martinlaakson radan jatke:

Lisätiedot

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne Porvoo Perustietoa Porvoosta Porvoossa asui 48 227 asukasta 1.1.2009 Asukastiheys on 73,7 asukasta per km 2 Henkilöautotiheys oli 543 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Porvoo Porvoon kaupunki sijaitsee Itä

Lisätiedot

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013

KOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013 KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan

Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan Joukkoliikenteen aikataulukirja 10.8.2015 5.6.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut

Lisätiedot

Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan

Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan Joukkoliikenteen aikataulukirja 1.6.2015 9.8.2015 Versio 5, 1.7.2015 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin.

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä

Lisätiedot

Järvenpään onnettomuuskatsaus

Järvenpään onnettomuuskatsaus Järvenpään onnettomuuskatsaus 211 19.4.212 Onnettomuuskehitys Järvenpäässä 22-211 25 Tieliikenneonnettomuudet (kpl/vuosi) 2 15 1 5 85 76 83 94 36 41 45 38 146 133 145 55 57 59 14 44 174 133 34 51 Omaisuusvah.joht.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi

Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIEKSAN KAUPUNKI Kevätniemen asemakaava-alueen laajennuksen liikenneselvitys ja liikenteellisten vaikutusten arviointi Selostus LUONNOS, joka päivitetään kaavan edistyessä

Lisätiedot

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1

Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Tampere Siuro Liite 1 /1 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Siuro Heinoo Liite 1 /2 Perinteisen kaluston nopeuskaavio, Heinoo Ahvenus Liite 1 /3 Perinteisen kaluston

Lisätiedot

Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma

Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma LIITE 1 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma KSLK 10.2.2011 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma Suunnitelmakartat ja toimenpiteet

Lisätiedot

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta

Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 1 Lentoradan lisätarkastelut KUUMA-kuntien alueella lisätarkastelut Oikoradan osalta 7.6.2011 TIMO HUHTINEN 2 Työn tavoitteet Työn tarkoituksena oli selvittää millä alueilla Lahden Oikoradalla Ristikydön

Lisätiedot

Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA

Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA Suunnittelukohde ja -tehtävä Raitotie välillä Haukiputaantie Kuusamontie Noin 9 km osuus Osa tiejaksosta katua ja osa yleistä tietä Yleissuunnitelmatasoinen

Lisätiedot

Hirvilahden koulu Länsirannantie välillä Lamperila-Leppälampi tien kapeuden ja mutkaisuuden vuoksi 0-4

Hirvilahden koulu Länsirannantie välillä Lamperila-Leppälampi tien kapeuden ja mutkaisuuden vuoksi 0-4 LIIKENTEELLISESTI VAARALLISET KOULUMATKAT koko vuosi talviaika* Koulu Airakselan esiopetus Airakselantie Viita-ahontien kohdalta Syvänniemen suuntaan,. 0-2 Hiltulanlahden koulu Puutossalmentie tien kapeuden

Lisätiedot

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS

VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN

KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN KESKI-UUDENMAAN JA PÄÄKAUPUNKISEUDUN välinen bussiliikenne 10.8.2017 2.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai

Lisätiedot

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne. Porvoo KUVAT?

Porvoo. Perustietoa Porvoosta. Porvoo. Suunnittelualueen kaavoitustilanne. Porvoo KUVAT? Porvoo Porvoo KUVAT? Perustietoa Porvoosta Porvoossa asui 48 227 asukasta 31.12.2008 Asukastiheys on 73 asukasta/km 2 Henkilöautotiheys oli 530 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden vuonna 2008 Porvoo Porvoon

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely

Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Helmikuu 2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Kotkansaaren ja Hovinsaaren uudet tuulet Liikennekysely Kotkansaaren

Lisätiedot

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin

0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Piirustukset 0.1 Nykytilanne ja ongelma-analyysi 0.2 Maisema-analyysi 0.3 Hankkeen vaikutuksia: rakentamisen aikana, liikennemääriin ja Naistenlahden voimalaitoksen polttoainehuollon ajoreitteihin Y1.

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

Yhdistelmäaikataulu Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki

Yhdistelmäaikataulu Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki Yhdistelmäaikataulu Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki A Linja Helsinki Klaukkala Röykkä Rajamäki Huom. Liikennöitsijä 495 06.05 06.40 06.55 07.10 Hy KS 492 06.30 07.15-7.55 Nu KS 339 06.50 07.55 - - Mä

Lisätiedot

Sisältö. Matkustajalle 3 Erityislipputuotteet 4. Keski-Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun väliset linjat 6 35

Sisältö. Matkustajalle 3 Erityislipputuotteet 4. Keski-Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun väliset linjat 6 35 Sisältö Sisältö Matkustajalle 3 Erityislipputuotteet 4 Keski-Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun väliset linjat 6 35 1-2 Helsinki-Hyrylä-Jäniksenlinna-Nukari-Jokela-Hyvinkää 7 3 Helsinki-Hyrylä-Paijala-Mäyräoja-Järvenpää

Lisätiedot

TOIMENPITEET MÄNTSÄLÄ Liite 1 1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2. Onn. Väh. (hvjo/v) Liikennevalojen kokonaistarkastelu SV 2 SV 3 SV 2

TOIMENPITEET MÄNTSÄLÄ Liite 1 1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2. Onn. Väh. (hvjo/v) Liikennevalojen kokonaistarkastelu SV 2 SV 3 SV 2 1 (5) MÄNTSÄLÄN KESKUSTA 1/2 1 Lahdentie, keskustaajaman 2 Lahdentie, keskustaajaman 3 Lahdentie, keskustaajaman 140/12/200 140/13/1000 140/11/4500 140/13/1000 140/11/4500 140/13/1500 Liikennevaloliittymien

Lisätiedot

Kerava. Perustietoa Keravasta. Kytömaa. Kytömaan kaavoitustilanne. Kytömaa

Kerava. Perustietoa Keravasta. Kytömaa. Kytömaan kaavoitustilanne. Kytömaa Kerava Kytömaa Perustietoa Keravasta Keravalla asui 33 546 asukasta 1.1.2009 Asukastiheys on 1095,6 asukasta per km 2 Henkilöautotiheys oli 461 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Kytömaa Kytömaa sijaitsee

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä 1 Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä Ajoneuvopääteseminaari 19.3.2002 Johtava konsultti Pekka Petäjäniemi 2 -hankkeen tavoitteet Kehittää kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä, joka mahdollistaa

Lisätiedot

Mäskälän alueen kaavarunko

Mäskälän alueen kaavarunko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Mäskälän alueen kaavarunko Liikennetarkastelu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.10.2012 P17620 Liikennetarkastelu 1 (10) Miettinen Tuomas 23.10.2012

Lisätiedot

Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT

Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Mäntsälän JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 10.8.2016 3.6.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Pornaisten JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Vt4 Oulu-Kemi, Kempele - Kello moottoritien parantaminen Pennasentien alikulkukäytävä Teräsbetoninen laattakehäsilta

Vt4 Oulu-Kemi, Kempele - Kello moottoritien parantaminen Pennasentien alikulkukäytävä Teräsbetoninen laattakehäsilta Pennasentien alikulkukäytävä Pennasentien alikulkukäytävä Hl 18,0 + 15,75 m Kokonaispituus 14,15 m Vinous 0 gon > 3,782 m 124 300 (i=136,3) Siltapaikka sijaitsee Oulun kaupungin Kaakkurissa Vt4:n paalulla

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

Järvenpään kaavoitusohjelma 2012. Kaupunginhallitus hyväksynyt 13.2.2012 25

Järvenpään kaavoitusohjelma 2012. Kaupunginhallitus hyväksynyt 13.2.2012 25 Järvenpään kaavoitusohjelma 2012 Kaupunginhallitus hyväksynyt 13.2.2012 25 Sisältö Kaavoitusohjelma 2012-16 3 Vireillä olevat yleiskaavatyöt 5 Työn alla olevat asemakaavatyöt 2012 7 Työn alle tulevat asemakaavat

Lisätiedot

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne Rovaniemi Perustietoa Rovaniemestä Rovaniemellä asui 59 353 henkilöä 1.1.2009 asukastiheys on 7,8 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 522 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Pöykkölä Rovaniemi sijaitsee

Lisätiedot

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut SUY Vepsäläinen, Vatanen D: 3/2006 Sisältö Johdanto 1 Verkot 2 Ennuste 3 Tulokset 3 Väliasemallinen linjaus 4 Lentoasema 4 Aviapolis 4 Vantaanportti 5 Maunula

Lisätiedot

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön Liikenne ja maankäyttö 7.10.2015 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Esityksen sisältö Kohdealue ja nykytilan kuvaus Suunniteltu

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Sisältö: Yhteystietoja. Tekninen palvelupiste. Asemakaavoitus. Yleissuunnittelu

Sisältö: Yhteystietoja. Tekninen palvelupiste. Asemakaavoitus. Yleissuunnittelu Kaavoitusohjelma 2013 2017 Sisältö: Vireillä olevat yleiskaavatyöt 4 Työn alla olevat ja vuonna 2013 aloitettavat asemakaavat 6 Työn alle tulevat asemakaavat 2014-17 8 Odottavat asemakaavahankkeet ja -aloitteet

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Sisältö: Yhteystietoja

Sisältö: Yhteystietoja Kaavoitussuunnitelma 2014 2018 Sisältö: Vireillä olevat yleiskaavatyöt 4 Työn alla olevat ja vuonna 2014 aloitettavat asemakaavat 6 Työn alle tulevat asemakaavat 2015 2018 8 Odottavat asemakaavahankkeet

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys

Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys TOIMENPIDERAPORTTI 3..20 Someron kaupunki Nro Sijainti Kohde Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVA.väh. Tieosoite Kiireellisyys Tienpitäjä Turuntie (mt 280) välillä Rankkulantie - Kyttälän th Kevyen liikenteen

Lisätiedot

PORNAISTEN JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUKOOSTE

PORNAISTEN JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUKOOSTE PORNAISTEN JOUKKOLIIKENTEEN AIKATAULUKOOSTE 3.1. 3.6.2018 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

OSAYLEISKAAVOJEN TOTEUTTAMINEN JOUKKOLIIKENTEEN JA PYÖRÄILYN NÄKÖKULMASTA CASE LAPPEENRANTA

OSAYLEISKAAVOJEN TOTEUTTAMINEN JOUKKOLIIKENTEEN JA PYÖRÄILYN NÄKÖKULMASTA CASE LAPPEENRANTA OSAYLEISKAAVOJEN TOTEUTTAMINEN JOUKKOLIIKENTEEN JA PYÖRÄILYN NÄKÖKULMASTA CASE LAPPEENRANTA LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 VESA VERRONEN LÄHTÖKOHTIA Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavan 2030 laatiminen

Lisätiedot