ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YHDENVERTAISUUSTOIMIKUNTA Toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YHDENVERTAISUUSTOIMIKUNTA Toimintakertomus"

Transkriptio

1 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YHDENVERTAISUUSTOIMIKUNTA Toimintakertomus

2 1 Sisältö 1. Toimikauden työohjelmassa asetetut tavoitteet Toimikauden pääteemat Toimikunnan suunnittelemat toimenpiteet Toiminta vuoden 2010 aikana Toiminta vuoden 2011 aikana Toiminta vuoden 2012 aikana Yhteenveto tavoitteiden toteutumisesta... 4

3 2 1. Toimikauden työohjelmassa asetetut tavoitteet 1.1 Toimikauden pääteemat Toimikunta asetti toimikauden pääteemaksi naisten ja miesten välisen tasaarvon rinnalle ulkomaalaisten opiskelijoiden ja työntekijöiden yhdenvertaisen aseman Itä- Suomen yliopistossa. Toimikunta halusi kauden aikana parantaa suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä Itä-Suomen yliopistossa. Toimikunta sopi seuraavansa yliopiston johtotehtävissä toimivien sukupuoli- ja ikärakennetta ja selvittävänsä tekijöitä, jotka mahdollisesti estävät naisten ja nuorempien työntekijöiden hakeutumista johtotehtäviin. Toimikunta aikoi myös kannustaa naisia ja nuoria hakeutumaan aikaisempaa enemmän yliopiston johtotehtäviin. 1.2 Toimikunnan suunnittelemat toimenpiteet a. Koulutus - Järjestetään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustiedotusta yksiköissä osallistumalla yksiköiden osastokokouksiin, joissa kerrotaan lyhyesti toimikunnasta sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista järjestetään tasa-arvoseminaari b. Tiedottaminen - Päivitetään vanhoja ja tarvittaessa laaditaan uusia yhdenvertaisuus- ja tasaarvoteemaan liittyviä ohjeistuksia osana laajempaa henkilöstöasioihin liittyvää ohjeistusta. - Tasa- arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden esille ottaminen muun muassa syksyllä 2010 järjestettävissä johtamis- ja TYKE-koulutuksissa sekä työsuojeluvaltuutetun ja luottamusmiesten tapaamisissa. - Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusaiheisten artikkelien ja muun tiedotusmateriaalin tuottaminen eri tiedotuskanaviin. c. Muut toimenpiteet - Vuosittaisen tasa-arvopalkinnon jakaminen. - Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelman päivittäminen ja kehittäminen esimerkiksi siten, että siinä olisi mukana toimikunnalta konkreettisia suosituksia ja lausuntoja - Itä-Suomen yliopiston yksiköitä velvoitetaan käymään yksikkökokouksissaan läpi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat. - Sellaisen yhteydenottokanavan perustaminen, johon opiskelijat ja työntekijät voivat anonyymisti ottaa yhteyttä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa.

4 3 - Verkostoitumista muiden korkeakoulujen kanssa edistetään. - Valitaan Itä-Suomen yliopistolle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvastaavat molemmille pääkampuksille. - Esteettömyysasioiden esille nostaminen ja edistäminen yhteistyössä opintopalveluiden ja tilahallinnon kanssa. - Valtakunnallisen tasa-arvotapahtuman järjestäminen keväällä Toiminta vuoden 2010 aikana - Toiminnan suunnittelu o Toimikunta laati työohjelman toimintakaudelle Verkostoitumisen edistäminen o Toimikunnan edustajat osallistuivat Turun yliopiston järjestämään tasaarvotapaamiseen Toiminta vuoden 2011 aikana - Esteettömyysasioiden edistäminen o Toimikunta on yhteistyössä Opinto- ja opetuspalvelu- sekä Talous- ja toimitilayksikön kanssa käynyt läpi yliopiston esteettömyyden edistämiseksi tehdyt toimenpiteet ja sopinut esteettömyysasioiden koordinointi- ja toteuttamisvastuista edellä mainittujen yksikköjen kanssa. - Tasa-arvoyhteyshenkilöt o Toimikunta valitsi keväällä 2011 yliopistoon kaksi tasa-arvoyhteyshenkilöä, yliopistonlehtorit Mari Käyhkö ja Seppo Lammi. - Tasa-arvoseminaari o Toimikunta järjesti yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille tasaarvoseminaarin. - Ohjeistukset o Toimikunta on vuoden 2011 aikana päivittänyt yliopiston sisäiseen käyttöön tehdyn häirintäohjeen. - Tasa-arvopäivät o Toimikunta päätti järjestää valtakunnalliset yliopistojen tasa-arvopäivät keväällä Tasa-arvopäivien suunnittelua varten toimikunta valitsi jäseniensä keskuudesta suunnittelutyöryhmän, joka vastasi tasa-arvopäivien käytännön järjestelyistä. - Tasa-arvopalkinto 2011 o Toimikunta valitsi vuoden 2011 tasa-arvopalkinnon saajaksi Meille saa tulla kampanjan. Palkinto luovutettiin Flooran päivän juhlassa.

5 4 - Tasa-arvoasioiden seuranta o Toimikunta sopi, että keväällä 2012 henkilöstötilinpäätöksen valmistumisen jälkeen toteutetaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden seuranta. - Työhyvinvointikyselyn tulokset o Toimikunta käsitteli työhyvinvointikyselyn 2010 tulokset tasa-arvonäkökulmasta. 4. Toiminta vuoden 2012 aikana - Tiedottamisen edistäminen o Toimikunnan verkkosivut siirrettiin yliopiston julkiselle sivustolle ja sivut käännettiin englannin kielelle. - Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelman päivittäminen o Toimikunta perusti toimikunnan jäsenistä työryhmän, joka on vuoden 2012 kuluessa päivittänyt ja uudistanut Itä-Suomen yliopiston yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo-ohjelmaa. Työryhmän työ saatetaan päätökseen vuoden 2012 loppuun mennessä, jonka jälkeen ohjelma lähetetään vielä tiedekuntiin ja ylioppilaskuntaan lausuntokierrokselle ja sen jälkeen yliopiston johtoryhmän hyväksyttäväksi. - Verkostoitumisen edistäminen tasa-arvopäivät 2012 o Toimikunta järjesti valtakunnalliset yliopistojen tasa-arvopäivät Tapahtumaan osallistui yli 70 osanottajaa eri puolilta Suomea ja puhujina olivat muun muassa tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen, professori Pentti Arajärvi, Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros ja Lundin yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden päällikkö Kajsa Widén. - Tasa-arvoasioiden seuranta o Toimikunta sopi työohjelmassa sovittujen tavoitteiden pohjalta seurantakohteet, joista sihteeri laati tilastot. Laadittuja tilastoja käytiin läpi toimikunnan kokouksissa. - Tasa-arvopalkinto 2012 o Toimikunta valitsi vuoden 2011 tasa-arvopalkinnon saajaksi Itä-Suomen yliopiston opintopsykologin Katri Ruthin. Palkinto luovutettiin Flooran päivän juhlassa. - Esteettömyysasioiden edistäminen o Toimikunta kävi läpi ylioppilaskunnan tekemän raportin Kuopion ja Joensuun kampuksilla tehdystä esteettömyyskatselmuksesta. 5. Yhteenveto tavoitteiden toteutumisesta Toimikaudelle asetetut tavoitteet saavutettiin valtaosin. Seuraavana on kunkin osaalueen osalta tarkempi yhteenveto tavoitteiden toteutumisesta. Pääteemoihin liittyvien tavoitteiden toteutuminen: Ulkomaalaisten opiskelijoiden ja työntekijöiden yhdenvertaista asemaa on pyritty vahvistamaan tarjoamalla yhä enemmän palveluita ja tietoa myös englanniksi. Suvaitsevuus ja erilaisuuden hyväksyminen oli esillä varsinkin vuoden 2012 tasa-arvopäivillä. Toimikunta on tilastojen avulla seurannut johtotehtävissä toimivien sukupuoli- ja ikärakennetta. Rekrytoinneissa on pyritty entistä

6 5 enemmän huomioimaan yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus. Naisia ja nuoria on eri yhteyksissä kannustettu hakeutumaan johtotehtäviin (esimerkiksi Osaava johtaja koulutus). On myös keskusteltu Lundin yliopistossa käytössä olevan, nuoria naisia johtotehtäviin kannustavan toimintamallin hyödyntämisestä myös Itä-Suomen yliopistossa. Koulutukseen liittyvien tavoitteiden toteutuminen: Koulutusta järjestettiin tasa-arvoseminaarin ja tasa-arvopäivien muodossa ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoteemoja on pidetty myös työhyvinvointi- ja työsuojeluasioissa mukana (työsuojeluseminaarit, työhyvinvointikysely). Tiedottamiseen liittyvien tavoitteiden toteutuminen: Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioihin liittyviä ohjeistuksia on laadittu useampia, esimerkiksi häirintäohjeet, UEF-kompassit ja opiskelun erityisjärjestelyjä koskevat ohjeet. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat on myös otettu suunnitellusti esille johtamis- ja TYKE-koulutuksissa sekä työsuojeluvaltuutetun ja luottamusmiesten tapaamisissa. Lisäksi UEF-blogiin ja yliopiston verkkolehti Oivaan on kirjoitettu artikkeleita, joissa aiheena on ollut tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eri näkökulmista. Muihin toimenpiteisiin liittyvien tavoitteiden toteutuminen: Toimikunta on myöntänyt vuosittain tasa-arvopalkinnon ja päivittänyt tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelmaa, kuten toimikauden alussa suunniteltiin. Verkostoitumista muiden korkeakoulujen kanssa on edistetty erilaisia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustapahtumia järjestämällä ja niihin osallistumalla (Turun tasa-arvotapaamiseen osallistuminen, yliopiston sisäisen tasaarvoseminaarin ja valtakunnallisten tasa-arvopäivien järjestäminen). Toimikunta valitsi myös kaksi tasa-arvoyhteyshenkilöä, kuten oli suunniteltu. Esteettömyysasioita on edistetty suunnitelmien mukaisesti käymällä tilahallinnon ja opinto- ja opetuspalveluiden kanssa yhdessä läpi esteettömyyteen liittyvät seikat Itä-Suomen yliopistossa ja sopimalla esteettömyyttä edistäviä toimenpiteitä. Toimikauden alussa sovittiin, että Itä-Suomen yliopiston yksiköitä velvoitetaan käymään yksikkökokouksissaan läpi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat. Tämä tavoite on jäänyt saavuttamatta, mutta uuden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelman myötä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden jalkauttamista yksikkö- ja käytännön tasolle tullaan toteuttamaan järjestelmällisemmin ja tehokkaammin. Lisäksi kuluneen toimikauden tavoitteena oli perustaa sellainen yhteydenottokanava, johon voi anonyymisti ottaa yhteyttä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioissa. Tämä tavoite on saavutettu vain osittain, kun henkilöstöyksikön intrasivuilla on otettu käyttöön Ilmoitus työpaikkahäirinnästä lomake, jolla voi tehdä ilmoituksen koetusta häirinnästä. Seuraavalla toimikaudella on tarpeen enemmän kiinnittää huomiota siihen, että työntekijöillä ja opiskelijoilla on mahdollisuus myös nimettömänä ilmoittaa tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä asioista.

1. Toimikauden työohjelmassa asetetut tavoitteet

1. Toimikauden työohjelmassa asetetut tavoitteet ITÄ SUOMEN YLIOPISTON YHDENVERTAISUUSTOIMIKUNTA Toimintakertomus 2013 2014 1 Sisältö 1. Toimikauden 2013 2014 työohjelmassa asetetut tavoitteet... 2 1.1 Toimikauden 2013 2014 pääteemat... 2 1.2 Toimikunnan

Lisätiedot

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto 16.5.2017 Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto Suunnitelmasta tiedottaminen Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä johdon että henkilöstön sitoutumista tasaarvo- ja yhdenvertaisuus-työhön. Työyksiköitä

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2015-2017

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2015-2017 yhdenvertaisuussuunnitelma 2015-2017 yhdenvertaisuussuunnitelma 2015 2017 yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Savon koulutuskuntayhtymän yhdenvertaisuussuunnitelma perustuu yhdenvertaisuuslakiin ja lakiin

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan. yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2016

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan. yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2016 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2016 Hyväksytty LYY:n hallituksen kokouksessa 21/2013 16.10.2013 Hyväksytty LYY:n edustajiston kokouksessa 7/2013

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Mikkelin ammattikorkeakoulu Hyväksytty johtoryhmässä 26.4.2011/7.6.2011 Hyväksytty amk-hallituksessa 14.6.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TASA-ARVOTYÖN KEHITTÄMISKOHTEITA...

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma 1 Perusteet suunnitelmalle SUEK haluaa urheiluyhteisön jäsenenä ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa luoda ja ylläpitää

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

työsuojelun ja työhyvinvoinnin hyvät käytännöt eri yliopistoissa

työsuojelun ja työhyvinvoinnin hyvät käytännöt eri yliopistoissa työsuojelun ja työhyvinvoinnin hyvät käytännöt eri yliopistoissa Työryhmän jäsenet Riitta Korhonen Jarmo Ruusila Timo Valtonen Käsitelty YHL:n työsuojeluvaliokunnassa 30.11.2014 ja YHL:n hallituksessa

Lisätiedot

Muutosten ja tarkennusten tekeminen (työsuunnitelma)

Muutosten ja tarkennusten tekeminen (työsuunnitelma) toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma on kolmivuotissuunnitelma, jonka tarkentaa lukuvuosittain. Tähän toiminnalliseen tasa-arvosuunnitelmaan kuuluvat lisäksi diasarjat: Tasa-arvosuunnitelma 2016 (Tasa-arvosuunnitelma),

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Lintuvaaran koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuskysely

Yhdenvertaisuuskysely Yhdenvertaisuuskysely Koonti kamppailulajien vastauksista Judoliitto Miekkailu- ja 5-otteluliitto Painiliitto Taekwondoliitto Nyrkkeilyliitto Karateliitto Aikidoliitto Vastausmäärät Judo Miekkailu ja 5-ottelu

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2018 UEF // University of Eastern Finland ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Sisällysluettelo 1. Johdanto 4 1.1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön organisointi ja resurssit

Lisätiedot

Professori Riitta Ahonen, Tutkija Pirjo Pöllänen, muiden yliopistojen edustajia, opiskelijoiden edustajia

Professori Riitta Ahonen, Tutkija Pirjo Pöllänen, muiden yliopistojen edustajia, opiskelijoiden edustajia Ylipistjen tasa-arvpäivät 17. - 18.4.2012 Itä-Sumen ylipist, Kupin kampus Snellmania, Suuri luentsali Tiistai 17.4.2012 Puheenjhtaja Perttu Vartiainen? 9.00-10.00 Ilmittautuminen ja aamukahvi 10.00-10.15

Lisätiedot

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa Esteettömyys Savonia Hyväksytty 1.3.2011 Esteettömyyys Savonia- 1 / 4 Sisällys Yleistä tietoa korkeakoulusta... 2 Opintojen ohjaus ja järjestäminen... 2 Valintakoe... 2 Yleinen kulkukelpoisuus korkeakoulussa...3

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

Rovaniemen ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelma 2012

Rovaniemen ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelma 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun tasa-arvosuunnitelma 2012 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Tasa-arvosuunnittelun lähtökohdat 3 3. Tavoitteet ja toimenpiteet tasa-arvon toteuttamiseksi 4 4. Tasa-arvosuunnitelman

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma

Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma 2016-2017 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään,

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA-ARVOSUUNNITELMA Tavoitteet: Ymmärtää tasa-arvosuunnitelman tarkoitus ja rakenne. Tutustua tasa-arvosuunnitelman laatimisprosessiin. Sisältö: Tasa-arvosuunnittelun

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Lapin yliopiston opiskelun ja opetuksen esteettömyyssuunnitelma

Lapin yliopiston opiskelun ja opetuksen esteettömyyssuunnitelma Lapin yliopiston opiskelun ja opetuksen esteettömyyssuunnitelma Sisällys 1. Esteettömyystyön tausta 2. Mitä on esteettömyys 3. Mihin esteettömyydellä pyritään 4. Opiskelun ja opetuksen esteettömyys Oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Työryhmäprosessi Versio 0.4 Työryhmäprosessi :03:23

Työryhmäprosessi Versio 0.4 Työryhmäprosessi :03:23 Työryhmäprosessi 13.7.2011 16:03:23 VAIHE 1 Työryhmän asettaminen Prosessi alkaa VALMISTELIJA Valmistelee perustamisen Kirjoittaa Esittelee asettajalle Antaa englanninkielisen käännöksen Kielipalvelujen

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Lintulaakson koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on

Lisätiedot

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014.

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014. Pöytäkirja 10/2016 1 (14) Johtoryhmä 19.10.2016 Aika 19.10.2016 klo 09:03-12:07 Paikka Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 133 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 23.10.2012 klo 16:00 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. Osallistujat: Läsnä: Olli-Pekka Sartanen puheenjohtaja Suvi

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa

Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa Euroopan unionin osarahoittama hanke Johtajien urakehityksen tukeminen TASURI-hankkeessa Eurooppanaisten vierailu STM:n tasa-arvoyksikköön 22.1.2015 Projektipäällikkö Mia Teräsaho, STM TASURI-hanke (Gender

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Tuloksia Turun yliopiston työoikeuden tutkimushankkeesta Heikki Uhmavaara 27.2.2008 Kuntasektorin kysely

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Työelämä painopisteet 2016

Työelämä painopisteet 2016 Työelämä painopisteet 2016 VALTUUTETUN ROOLIN VAKIINNUTTAMINEN TYÖELÄMÄN TOIMIJANA Tiivis yhteistyö työsuojeluviranomaisen kanssa Sovinnollisten ratkaisujen edistäminen työelämän syrjintätapauksissa Neuvonta

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Leppävaaran koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön

Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön ULRIK -projektin päätösseminaari Tampereella 14.10.2011 Sari Hammar-Suutari Itä-Suomen yliopisto/aducate sari.hammar@uef.fi MONIKKO Monikulttuurisen kasvatustyön,

Lisätiedot

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi

Yhteisiä tekoja. www.tyohyvinvointifoorumi.fi Yhteisiä tekoja www.tyohyvinvointifoorumi.fi www.tyohyvinvointifoorumi.fi 1 Työhyvinvointifoorumi on Verkostotapaamisia ja yhteistyön vahvistamista Hyvien käytäntöjen jakamista ja niistä oppimista Valtakunnallista,

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti

Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti Yhteiset asiat projektiryhmä 23.5.2017 Raija Ruoranen 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Eteneminen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin Kokonaisuutena työryhmälle

Lisätiedot

ESOK-projekti ja esteettömyyden edistäminen yliopistossa. Vammaisasiamies Paula Pietilä, TY Email:paula.pietila@utu.fi

ESOK-projekti ja esteettömyyden edistäminen yliopistossa. Vammaisasiamies Paula Pietilä, TY Email:paula.pietila@utu.fi ESOK-projekti ja esteettömyyden edistäminen yliopistossa Vammaisasiamies Paula Pietilä, TY Email:paula.pietila@utu.fi MITÄ ESTEETTÖMYYS YLIOPISTOSSA ON? Yliopiston fyysinen ympäristö: tilat ja laitteet

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

Tasa-arvo, yhdenvertaisuusajattelu ja henkilöstövoimavarojen johtaminen

Tasa-arvo, yhdenvertaisuusajattelu ja henkilöstövoimavarojen johtaminen ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO - TASA-ARVOSEMINAARI 1.3.2011 Kuopion kampus Tasa-arvo, yhdenvertaisuusajattelu ja henkilöstövoimavarojen johtaminen Vuokko Niiranen, professori, sosiaalihallintotiede Sosiaali- ja

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Viestintä Tarjouspyyntö 1 (7)

Viestintä Tarjouspyyntö 1 (7) Viestintä Tarjouspyyntö 1 (7) Tarjouspyyntö: Visuaalinen suunnittelu ja mainostoimistopalvelut Itä-Suomen yliopisto pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjousta yliopiston visuaalisen ilmeen suunnittelutöistä,

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta yliopistossa Case: Itä-Suomen yliopisto - Pj. Henkilöstöjohtaja Jouni Kekäle - Professori Riitta Ahonen - Tutkija Pirjo Pöllänen - Luottamusmies Lea Kervinen - Amanuenssi

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

31.5.2013. Arkkitehtien tasa-arvosuunnitelma

31.5.2013. Arkkitehtien tasa-arvosuunnitelma 31.5.2013 Arkkitehtien tasa-arvosuunnitelma 01 Johdanto miksi tasa-arvosuunnitelma? Tasa-arvo tarkoittaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Yhdenvertaisuus on perusoikeus

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS

MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS HELSINGIN YLIOPISTON TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2013 2016 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 1/2016. Kokous: Tiistai klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 1/2016. Kokous: Tiistai klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 1/2016 Kokous: Tiistai 26.1.2016 klo 11.00 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja Professori

Lisätiedot

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital

STM:n asiantuntijaryhmän toiminta ja. toimintasuunnitelma Professor,University of Tampere. University Hospital STM:n asiantuntijaryhmän toiminta 2007-2009 ja toimintasuunnitelma 2010-2012 Seppo Soimakallio Professor,University of Tampere Head of Department,Tampere University Hospital 19.1.2010 Asiantuntijaryhmän

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen Yhteistyökomitea 3 16.03.2017 Kunnanhallitus 177 12.06.2017 Kunnanvaltuusto 65 21.06.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen 2017-2018 Ytk 16.03.2017 3 Tasa-arvosuunnitelma

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen Ihmisoikeuskeskus Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen 1 Kansallinen ihmisoikeusinstituutio (NHRI) YK:n yleiskokouksen 1993 hyväksymien ns. Pariisin periaatteiden mukainen hallituksen lailla perustama

Lisätiedot

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Tasa-arvosuunnitelma Ammattikorkeakoulun hallitus hyväksynyt 1.2. 7a Tavoitteena tasa-arvoinen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Tasa-arvolaki velvoittaa oppilaitoksia tekemään

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS (2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Viherlaakson koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja Sami Jussinmäki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYDEN EDISTÄMINEN JA HAASTEET YLIOPISTOSSA. Vammaisasiamies Paula Pietilä

ESTEETTÖMYYDEN EDISTÄMINEN JA HAASTEET YLIOPISTOSSA. Vammaisasiamies Paula Pietilä ESTEETTÖMYYDEN EDISTÄMINEN JA HAASTEET YLIOPISTOSSA Vammaisasiamies Paula Pietilä Email: paula.pietila@utu.fi ESTEETTÖMYYSTYÖN ORGANISOINTI TY:SSÄ Vammaisasiamies vastaa esteettömyyden edistämisestä ja

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017. AIKA: , klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.2.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2017 AIKA: 14.2.2017, klo 08:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä

Lisätiedot

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E S S I Seuranta Käynnistys Selvitys Suunnittelu Toteutus ao/amää/kalvot2004/tasa-arvolaki 2005 uusi 1 1. Tasa-arvosuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus sosiaalioikeudellisena kysymyksenä

Yhdenvertaisuus sosiaalioikeudellisena kysymyksenä Yhdenvertaisuus sosiaalioikeudellisena kysymyksenä Pentti Arajärvi Yliopistojen valtakunnalliset tasa-arvopäivät Itä-Suomen yliopisto Kuopio 18.4.2012 1 IHMISOIKEUS kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa

Lisätiedot

Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne

Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne Tavoitteena hyvin toimiva ja johdettu korkeakouluyhteisö Ylijohtaja Tapio Kosunen 5.4.2017, Helsinki Yliopisto- ja ammattikorkeakouluuudistusten vaikutusten

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Tasa-arvofoorumi Turun kaupunki strategiajohtaja Antti Kirkkola

Tasa-arvofoorumi Turun kaupunki strategiajohtaja Antti Kirkkola Tasa-arvofoorumi 27.10.2011 Turun kaupunki strategiajohtaja Antti Kirkkola Turun kaupungin YVTA- työstä Turun kaupungilla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien edellyttämä suunnittelutyö on yhdistetty YVTA

Lisätiedot

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä

Pohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija

Lisätiedot

Tutkimustietoa lukiopiskelijoiden opintomenestyksestä. Anitta Liinamaa Metropolia Ammattikorkeakoulu

Tutkimustietoa lukiopiskelijoiden opintomenestyksestä. Anitta Liinamaa Metropolia Ammattikorkeakoulu Tutkimustietoa lukiopiskelijoiden opintomenestyksestä Anitta Liinamaa Metropolia Ammattikorkeakoulu Sekin opiskelija on niin nolla kuin vain voi olla. Lukivaikeuden määrittely Lukivaikeuden tunnistaminen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

Hyvä hetki työlle ja työhyvinvoinnille. uef.fi/tyosuojelupaivat2016

Hyvä hetki työlle ja työhyvinvoinnille. uef.fi/tyosuojelupaivat2016 Hyvä hetki työlle ja työhyvinvoinnille uef.fi/tyosuojelupaivat2016 Yliopistosta hyvinvoiva työyhteisö Työhyvinvoinnin kehittäminen säästövaateiden puristuksessa Yliopistojen valtakunnalliset työsuojelupäivät

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorisoasiainkeskus monenlaista toimintaa nuorille Helsingissä Noin 90 nuorisotaloa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016

SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Sivu 1/5 JOENSUUN KAUPUNKI SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKKÖ TARKASTUSPÄÄLLIKKÖ TIMO MANNINEN TARKASTUSSIHTEERI SEIJA KUNNASLUOTO SISÄISEN TARKASTUKSEN YKSIKÖN TOIMINNAN TOTEUTUMISEN VUOSIYHTEENVETO 2016 Jakelu:

Lisätiedot