Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen"

Transkriptio

1 Yhteistyökomitea Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen Ytk Tasa-arvosuunnitelma : Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) mukaan työnantajan on laadittava vähintään joka toinen vuosi erityisesti palkkausta ja muita palvelusuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jonka mukaisesti toteutetaan tasa-arvoa edistävät toimet, jos työnantajan palvelusuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30. Rautavaaran kunnassa ei ole tehty tasa-arvosuunnitelmaa, eikä myöskään yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvolain 6 a :n mukaisesti tasa-arvosuunnitelma on laadittava yhteistyössä luottamusmiesten, työsuojeluvaltuutetun tai muiden henkilöstön nimeämien edustajien kanssa. Henkilöstön edustajilla on oltava riittävät osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet suunnitelmaa laadittaessa. Tasa-arvosuunnitelma on laadittava yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää: 1.selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta ja sen osana erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin sekä koko henkilöstöä koskeva palkkakartoitus naisten ja miesten tehtävien luokituksesta, palkoista ja palkkaeroista. 2.käynnistettäviksi tai toteutettaviksi suunnitellut tarpeelliset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi ja palkkauksellisen tasa-arvon saavuttamiseksi. 3.arvio aikaisempaan tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista. Palkkakartoitus voidaan paikallisesti sopia tehtäväksi vähintään joka kolmas vuosi, jos tasa-arvosuunnitelma muilta osin tehdään vuosittain. Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) mukaan viranomaisella on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Työnantajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja työpaikan

2 tarpeet huomioon ottaen kehitettävä työoloja sekä niitä toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä. Lisäksi yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kuntaa edistämään yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan. Edistämisvelvollisuus koskee kaikkia laissa mainittuja syrjintäperusteita. Lain mukaan viranomaisella, koulutuksen järjestäjällä ja työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämistä koskevista toimenpiteistä (yhdenvertaisuussuunnitelma). Yhdenvertaisuussuunnitelma voidaan tehdä erillisenä tai osana jotain muuta suunnitelmaa kuten esimerkiksi henkilöstösuunnitelmaa, tasa-arvosuunnitelmaa, opetussuunnitelmaa tai työsuojelun toimintaohjelmaa. Olisi johdonmukaista, että yhdenvertaisuussuunnitelmaa tehtäisiin kunnassa tasa-arvosuunnitelman osana. Työnantajalla, jonka palveluksessa on vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Edistämistoimia ja niiden vaikuttavuutta on käsiteltävä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa. Yhteistyökomitean puheenjohtaja/kj Unto Murto on valmistellut alustavan kunnan ensimmäisen Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Lisätietoja antavat: -Yhteistyökomitean pj/kj Unto Murto, puh Yhteistyökomitean sihteeri/tp Ulla Ohtonen, puh sp: Esityslistan liite 1: -Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Pj:n ehdotus: Yhteistyökomitea päättää: 1. käsitellä Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille liitteen mukaisesti. Päätös: Hyväksyy Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille liitteen mukaisesti.

3 Arviota aikaisempaan tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista ei ole. Saataa yhteistyökomitean tietoon kunnan palkkaerittelyn, luottamuksellisesti yhteistyössä palkkakirjanpitäjän kanssa. Ytk Tasa-arvosuunnitelma : Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) mukaan työnantajan on laadittava vähintään joka toinen vuosi erityisesti palkkausta ja muita palvelusuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jonka mukaisesti toteutetaan tasa-arvoa edistävät toimet, jos työnantajan palvelusuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30. Rautavaaran kunnassa ei ole tehty tasa-arvosuunnitelmaa, eikä myöskään yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvolain 6 a :n mukaisesti tasa-arvosuunnitelma on laadittava yhteistyössä luottamusmiesten, työsuojeluvaltuutetun tai muiden henkilöstön nimeämien edustajien kanssa. Henkilöstön edustajilla on oltava riittävät osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet suunnitelmaa laadittaessa. Tasa-arvosuunnitelma on laadittava yhteistyössä henkilöstön kanssa. Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää: 1.selvitys työpaikan tasa-arvotilanteesta ja sen osana erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin sekä koko henkilöstöä koskeva palkkakartoitus naisten ja miesten tehtävien luokituksesta, palkoista ja palkkaeroista. 2.käynnistettäviksi tai toteutettaviksi suunnitellut tarpeelliset toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi ja palkkauksellisen tasa-arvon saavuttamiseksi. 3.arvio aikaisempaan tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista. Palkkakartoitus voidaan paikallisesti sopia tehtäväksi vähintään joka kolmas vuosi, jos tasa-arvosuunnitelma muilta osin tehdään vuosittain. Yhdenvertaisuussuunnitelma

4 Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) mukaan viranomaisella on oltava suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Työnantajan on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla ja työpaikan tarpeet huomioon ottaen kehitettävä työoloja sekä niitä toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöä koskevia ratkaisuja tehtäessä. Lisäksi yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kuntaa edistämään yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan. Edistämisvelvollisuus koskee kaikkia laissa mainittuja syrjintäperusteita. Lain mukaan viranomaisella, koulutuksen järjestäjällä ja työnantajalla, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämistä koskevista toimenpiteistä (yhdenvertaisuussuunnitelma). Yhdenvertaisuussuunnitelma voidaan tehdä erillisenä tai osana jotain muuta suunnitelmaa kuten esimerkiksi henkilöstösuunnitelmaa, tasa-arvosuunnitelmaa, opetussuunnitelmaa tai työsuojelun toimintaohjelmaa. Olisi johdonmukaista, että yhdenvertaisuussuunnitelmaa tehtäisiin kunnassa tasa-arvosuunnitelman osana. Työnantajalla, jonka palveluksessa on vähintään 30 henkilöä, on oltava suunnitelma toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Edistämistoimia ja niiden vaikuttavuutta on käsiteltävä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa. Yhteistyökomitean puheenjohtaja/kj Unto Murto on valmistellut alustavan kunnan ensimmäisen Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Lisätietoja antavat: -Yhteistyökomitean pj/kj Unto Murto, puh Yhteistyökomitean sihteeri/tp Ulla Ohtonen, puh sp: Esityslistan liite 1: -Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Pj:n ehdotus: Yhteistyökomitea päättää: 1. käsitellä Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se hyväksyy Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille liitteen mukaisesti.

5 Päätös: Hyväksyy Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille liitteen mukaisesti. Arviota aikaisempaan tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista ei ole. Saataa yhteistyökomitean tietoon kunnan palkkaerittelyn, luottamuksellisesti yhteistyössä palkkakirjanpitäjän kanssa. Khall Tasa-arvolain tasa-arvosuunnittelua koskevat pykälät on uudistettu ensin vuonna Viimeisimmät uudistukset ovat tulleet voimaan Lain 6 a :n mukaan: Jos työnantajan palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, työnantajan on laadittava vähintään joka toinen vuosi erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jonka mukaisesti toteutetaan tasa-arvoa edistävät toimet. Suunnitelma voidaan sisällyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan. Lisätietoja antavat: - Yhteistyökomitean pj/kunnanjohtaja Unto Murto, puh Yhteistyökomitean sihteeri, tp Ulla Ohtonen, puh sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liite numerotta: - Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma vuosille Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää: 1. hyväksyä Rautavaaran kunnan ensimmäisen Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuosille Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma tulee voimaan alkaen.

6 Päätös: Kvalt Päätös: Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Esityslistan liite numerotta: - Rautavaaran kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma vuosille Ehdotus hyväksyttiin keskustelutta yksimielisesti.

Työnantajan velvollisuus edistää tasa arvoa

Työnantajan velvollisuus edistää tasa arvoa Työnantajan velvollisuus edistää tasa-arvoa Anja Lahermaa, lakimies, STTK 17.4.2015 1 Työnantajan velvollisuus edistää tasa arvoa (tasa arvol 6, 15.4.2005/232) Kaikki työnantajat edistettävä sukupuolten

Lisätiedot

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a )

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Palkkakartoitus Tarja Arkio, asiantuntija, Akava Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Jos työnantajan palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta

Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta Tasa-arvo työpaikalla - lainsäädäntömuutokset luottamusmiehen työn kannalta STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 13.15-13.55 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Tasa-arvolain muutokset

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelua koskevan työmarkkinakeskusjärjestöjen kuntasektoria koskevan tiedustelun tulokset

Tasa-arvosuunnittelua koskevan työmarkkinakeskusjärjestöjen kuntasektoria koskevan tiedustelun tulokset Tasa-arvosuunnittelua koskevan työmarkkinakeskusjärjestöjen kuntasektoria koskevan tiedustelun tulokset KT:n selvityksiä 2017 www.kuntatyonantajat.fi Tutkimuksen tarkoitus KT Kuntatyönantajat selvitti

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna KT:n selvityksiä

Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna KT:n selvityksiä Tasa-arvosuunnittelu ja palkkakartoitukset kunta-alalla vuonna 2012 KT:n selvityksiä www.kuntatyonantajat.fi Tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää palkkakartoitus Kaikki sellaiset työnantajat, joiden palveluksessa

Lisätiedot

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työsuojelutoimikunta 3 19.02.2015 Työsuojelutoimikunta 10 17.05.2017 Kaupunginhallitus 260 28.06.2017 Kaupunginhallitus 343 18.09.2017 Kemijärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma 2017-2018 330/00.006/2017

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 131 21.06.2017 Aika 21.06.2017 klo 18:30-19:40 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 133 60 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta:

Lisätiedot

Lakisääteisen palkkakartoituksen toteuttaminen

Lakisääteisen palkkakartoituksen toteuttaminen Lakisääteisen palkkakartoituksen toteuttaminen Lapin letka hanke Hotel Santa Claus, Rovaniemi 30.5.2012 Anja Nummijärvi Palkkakartoitus lakisääteisenä velvoitteena täsmentää/toteuttaa perustuslaissa säädettyä

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa

Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorisoasiainkeskus monenlaista toimintaa nuorille Helsingissä Noin 90 nuorisotaloa

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus

TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E. Selvitys. Käynnistys. Seuranta. Suunnittelu. Toteutus TASA-ARVOSUUNNITELMA OSAKSI TYÖPAIKAN YHTEISTOIMINTAA P R O S E S S I Seuranta Käynnistys Selvitys Suunnittelu Toteutus ao/amää/kalvot2004/tasa-arvolaki 2005 uusi 1 1. Tasa-arvosuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Päivitetty 14.12.2018 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taustaa 4 2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman yhdistäminen 4 3. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteen

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle Kunnanhallitus 117 27.04.2015 Kunnanhallitus 97 11.04.2016 Kunnanhallitus 264 24.10.2016 Kunnanhallitus 37 23.01.2017 Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle 04.07.2016-05.08.2016/31.10.2016-01.11.2016/Ajalle

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus 1 Edistämisvelvollisuudet Yhdenvertaisuuden edistäminen (luku 2). Laki edellyttää yhdenvertaisuussuunnitelmaa viranomaisilta,

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA

EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA EVIJÄRVEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNI- TELMA 2016-2018 Kunnanhallitus hyväksynyt 13.6.2016 Kunnanvaltuusto hyväksynyt 21.6.2016 Sisällysluettelo Evijärven kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma...

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

Tasa-arvolain osittaisuudistus / henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnitelman päivitys

Tasa-arvolain osittaisuudistus / henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnitelman päivitys Henkilöstöjaosto 34 13.09.2016 Kokkolan kaupungin tasa-arvosuunnitelma ja yhdenvertaisuussuunnitelma 442/01.00.00.02/2015 YHTYÖ 22 Tasa-arvolain osittaisuudistus 1.1.2015 / henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnitelman

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012

SISÄLLYS. Kunnanvaltuusto 61/2012 PELKOSENNIEMEN KUNNAN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2013 2015 2 SISÄLLYS Kunnanvaltuusto 61/2012 HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA... 3 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSELVITYS...

Lisätiedot

H E N K I L Ö S T Ö N T AS A - AR V O - JA Y H D E N V E R T AI S U U S S U U N N I T E L M A

H E N K I L Ö S T Ö N T AS A - AR V O - JA Y H D E N V E R T AI S U U S S U U N N I T E L M A V AR S I N AI S - S U O M E N S AI R A AN H O I T O P I I R I N H E N K I L Ö S T Ö N T AS A - AR V O - JA Y H D E N V E R T AI S U U S S U U N N I T E L M A 2 0 1 8 2 0 1 9 Hyväksytty hallintojaostossa

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Kunnanhallitus 162 22.05.2017 Kunnanhallitus 223 26.06.2017 Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta 12.3.2012-3.7.2016/Opetusneuvos Matti Rinteen 8.5.2017 tekemä oikaisuvaatimus kunnanhallituksen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuslain soveltamisen haasteeti. Työoikeuskonferenssi 2015 25.9.2015

Yhdenvertaisuuslain soveltamisen haasteeti. Työoikeuskonferenssi 2015 25.9.2015 Yhdenvertaisuuslain soveltamisen haasteeti Työoikeuskonferenssi 205 25.9.205 Sisältö Keskeiset työnantajan pakolliset henkilöstösuunnitelmat Uudistunut yhdenvertaisuuslaki ja työelämä Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA REISJÄRVEN KUNTA KHALL 13.12.2016 LIITE 8 172 VALT 21.3.2017 LIITE 2 6 Yhteistoimintaelin 07.12.2016 Kunnanhallitus 13.12.2016 TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1. Johdanto 1.1 Yleistä Naisten ja

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Laki. naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2014 1329/2014 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Lisätiedot

3. TAVOITTEET JA TOIMENPITEET 3.1. Tavoitteet. s Toimenpiteet... s TASA-ARVOSUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA s.

3. TAVOITTEET JA TOIMENPITEET 3.1. Tavoitteet. s Toimenpiteet... s TASA-ARVOSUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA s. B 11 LIITE päivitetty 27.3.2014 TASA-ARVOSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1.1. Lainsäädäntötausta s. 2 1.2. Hallinto- ja toimielinten kiintiöperiaate. s. 3 1.3.Toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 ( 7 ) HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 Päivitetty, yhteistyöryhmä 26.2.2018

Lisätiedot

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Kunnanhallitus 161 22.05.2017 Kunnanhallitus 222 26.06.2017 Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta 12.3.2012-3.7.2016/Terttu Haaran 2.5.2017 tekemä oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 19.04.2017 :ssä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma LUONNOS 2.6.2016 Pohjois-Pohjanmaan liiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 2018 Yhteistyötoimikunta 18.4.2016 Maakuntahallitus xx.x.2016 1. Johdanto Pohjois-Pohjanmaan liitto on työyhteisö,

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Suunnitelma on hyväksytty 17.06.2019 20 kunnanvaltuustossa. YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Johdanto Yhdenvertaisuus moniulotteisena käsitteenä liittyy palveluihin, rakennettuun ympäristöön, osallistumiseen,

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle

1.6. voimaan tulevat tasa-arvolain muutokset asettavat vuosittain laadittavalle tasaarvosuunnitelmalle Tasa-arvosuunnittelu Jokaisella vähintään 30-työntekijää säännöllisesti työllistävällä työnantajalla tulee olla tasaarvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelmaa päivitetään vuosittain Suunnitelman voi sisällyttää

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

sällysluettelo Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Yt-toimikunta

sällysluettelo Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Yt-toimikunta sällysluettelo Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018-2019 Yt-toimikunta 22.10.2018 YT-tmk 22.10.2018 21 21 Sisällysluettelo Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite... 3 2

Lisätiedot

Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan

Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan Kalajoen kaupunki 2017-2019 Toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan Kalajoen kaupungin

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

LUONNOS LAIHIAN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LUONNOS LAIHIAN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LUONNOS LAIHIAN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Laihian kunta Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 1 SISÄLTÖ 1 SUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 2 1.1 Suunnitelman

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA HYVINKÄÄN KAUPUNGIN TASA-ARVOSUUNNITELMA 2008 2 1. TASA-ARVON EDISTÄMISVELVOITE Tasa-arvolaki tuli voimaan 1.1.1987 (Laki naisten ja miesten välisestä tasaarvosta 8.8.1986/609). Lain tavoitteena on estää

Lisätiedot

YT-TOIMIKUNTA KUNNANHALLITUS TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA ISONKYRÖN KUNTA

YT-TOIMIKUNTA KUNNANHALLITUS TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA ISONKYRÖN KUNTA YT-TOIMIKUNTA 07.03.2018 10 KUNNANHALLITUS 12.03.2018 50 TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA ISONKYRÖN KUNTA Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien velvoitteet...

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Kirkkoneuvosto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Kirkkoneuvosto Aika 20.11. 2018 klo 17.30 19.45 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Ilmarinen Liisa varapuheenjohtaja Ahvenjärvi Seppo jäsen Elo Joonas jäsen Lehtonen Riitta jäsen Rantala

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Yhteistyötoimikunta liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhteistyötoimikunta liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1 Yhteistyötoimikunta 19.3.2018 5 liite nro 1 Kunnanhallitus 26.3.2018 35 liite nro 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018-2019 2 Sisällys: 1. Tasa-arvosuunnitelma 1.1. Tasa-arvon edistämisestä

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Lakimiesliiton tasa-arvoja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet

Lakimiesliiton tasa-arvoja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet Lakimiesliiton tasa-arvoja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet Lakimiesliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet Johdanto Moninaisuuden hyväksyminen yhteiskunnassa yleisesti ja

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty HLU:n hallituksessa 30.3.2016 1. Yhdenvertaisuussuunnitelman perustelut HLU:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman perustana on HLU:n olemassa olevat

Lisätiedot

1. TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS

1. TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS PÄLKÄNEEN KUNNAN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2018 Sisältö 1. TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN TAUSTA JA TARKOITUS... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Tasa-arvosuunnittelun perusteet ja työvaiheet LAPIN KESÄYLIOPISTO NIINHÄN SEN PITÄISI MENNÄ. JA NIIN SE MYÖS USEIN MENEEKIN VALITETTAVASTI. Työssä ja kaikessa

Lisätiedot

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Kunnanhallitus 162 22.05.2017 Kunnanhallitus 223 26.06.2017 Kunnanhallitus 256 28.08.2017 Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta 12.3.2012-3.7.2016/Opetusneuvos Matti Rinteen 8.5.2017 tekemä oikaisuvaatimus

Lisätiedot

TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT

TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT Heli Tikkanen TYÖSUHTEEN ASIAKIRJAT Alma Talent 2017 Helsinki Tilaa Työsuhteen asiakirjat -teos Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2019-2020. Yhteistyötoimikunta 6.2.2019 Kunnanhallitus 18.2.2019 Kunnanvaltuusto 29.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Yhdenvertaisuus-

Lisätiedot

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta Kunnanvaltuusto 10 11.05.2015 Kunnanhallitus 132 25.05.2015 Kunnanhallitus 146 08.06.2015 Perusturvalautakunta 21 20.01.2016 Valtuutettujen aloitteet/valtuutettu Veijo Oinosen valtuustoaloite 11.5.2015

Lisätiedot

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018 Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Mustasaaren kunta 2016 2018 Käsittelyt: Työsuojelutoimikunta 20.10.2015 Yhteistyötoimikunta 16.11.2015 Henkilöstöjaosto 24.11.2015 Kunnanhallitus 19.1.2016 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus

PORNAISTEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Yhteistyötoimikunta Kunnanhallitus PORNAISTEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2019 2020 Yhteistyötoimikunta 19.11.2018 Kunnanhallitus 1 1. JOHDANTO Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma perustuu yhdenvertaisuuslakiin ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

SYRJIMÄTÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

SYRJIMÄTÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ metalliliiton Tavoiteohjelma KOULUTUSAINEISTO SYRJIMÄTÖN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Metalliliiton tavoiteohjelma Syrjimätön toimintaympäristö Tavoiteohjelma määrittää Metallityöväen Liiton tasa-arvo- ja yhden vertaisuustyön

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI - mikä työelämässä muuttuu. Hallitusneuvos Susanna Siitonen Työ- ja elinkeinoministeriö

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI - mikä työelämässä muuttuu. Hallitusneuvos Susanna Siitonen Työ- ja elinkeinoministeriö UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI - mikä työelämässä muuttuu Hallitusneuvos Susanna Siitonen Työ- ja elinkeinoministeriö Susanna Siitonen 6.2.2015 1 Syrjinnän kieltoja ja tasapuolisen kohtelun velvollisuutta koskeva

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014

SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 2 1 JOHDANTO 2 TASA-ARVOSELVITYS 2.1 Erittely naisten ja miesten sijoittumisesta eri tehtäviin 2.2 Palkkakartoitus 2.3 Tasa-arvokysely ja tasa-arvokoulutus

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA VUODELLE 2017

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA VUODELLE 2017 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA VUODELLE 2017 Henkilöstö- ja hyvinvointistrategian osa Yhteistyötoimikunta 18.10.2016 ja 14.11.2016 Yhtymähallitus 15.12.2016

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 12.03.2012 131 Kunnanhallitus 26.03.2012 149 Kunnanvaltuusto 10.4.2012 15 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 47

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 47 KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Torstai 13.12.2012 klo 15.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 48 39 Raportti etsivästä nuorisotyöstä

Lisätiedot

Samapalkkakysely 2017 Ammattiliitto Pron luottamushenkilöiden vastaukset. Tanja Lehtoranta 2018

Samapalkkakysely 2017 Ammattiliitto Pron luottamushenkilöiden vastaukset. Tanja Lehtoranta 2018 Samapalkkakysely 2017 n Samapalkkakyselyn 2017 Pron Kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt ovat osana kolmikantaista samapalkkaisuusohjelmaa toteuttaneet kyselyn tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuden edistäminen ja monimuotoisuus työelämässä. OM, Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö

Yhdenvertaisuuden edistäminen ja monimuotoisuus työelämässä. OM, Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Yhdenvertaisuuden edistäminen ja monimuotoisuus työelämässä OM, Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö 1 Demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö Demokratia ja kansalaisvaikuttaminen

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

LIMINGAN KUNTA. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma LIMINGAN KUNTA Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2015 2019 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. OIKEUDELLINEN PERUSTA... 3 2.1. Tasa-arvolaki... 3 2.2. Yhdenvertaisuuslaki... 4 3. JOHDON JA ORGANISAATION

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 14.11.2016 liite nro 5 HEINÄVEDEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2018 Yhteistyötoimikunta / 2016 Kunnanhallitus / 2016 Valtuusto / 2016 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 2 3. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Jukka Maarianvaara Tasa-arvovaltuutettu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusseminaari, Vaasan yliopisto 12.4.2018 Miten tasa-arvo voi Suomessa? Tasa-arvon paradoksi

Lisätiedot

Yhteistyötoimikunta liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhteistyötoimikunta liite nro 1 Kunnanhallitus liite nro 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1 Yhteistyötoimikunta 14.3.2016 12 liite nro 1 Kunnanhallitus 29.3.2016 43 liite nro 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016-2017 2 Sisällys: 1. Tasa-arvosuunnitelma 1.1. Tasa-arvon edistämisestä

Lisätiedot

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Dnro 131/01.00.02/2016 Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kirkkonummella Henkilöstöjaosto 12.10.2016 Henkilöstöjaosto 15.11.2017 Ytr 7.9.2018 Henkilöstöjaosto 19.9.2018 Konsernihallinto, henkilöstöyksikkö

Lisätiedot

Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma V

Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma V Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 V15.12.2016 1 Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 3 2.1. Tasa-arvolaki...

Lisätiedot