Espoon metroasemista pyöräilykaupunkeja case Urheilupuisto
|
|
- Anne Marika Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Espoon metroasemista pyöräilykaupunkeja case Urheilupuisto
2 Alkusanat Liikennesuunnittelu ei ole passiivista, ennustettuun (auto)liikenteen kasvuun reagoimista tai tulipalojen sammuttamista. Liikennesuunnittelu on aktiivista tietoisten valintojen tekemistä, joilla vaikutetaan eri kulkutapojen keskinäiseen kilpailukykyyn ja kasvuun. Liikennesuunnittelussa pyöräilyn konteksti on viime vuosiin asti ollut turvallisuudessa. Sen rinnalle on nostettava matkaketjujen sujuvuuden konteksti. Pyöräily on osa taloudellisesti hyödyllistä liikennettä. Pyöräily ei ole ulkoilua tms. Pyörä on ajoneuvo. Pyörää tulee tarkastella ennemmin hitaana autona kuin kävelynä. Ajatuksia lainattu mm. Johanna Kallioinen 2002: Pyöräilyn institutionaalinen asema liikennesuunnittelussa.
3 Projektin tavoite Koko hankkeen tavoite on nostaa pyöräily keskeiseksi kulkumuodoksi osana raideliikenneperusteista matkaketjua Tavoitteena on varmistaa, että Urheilupuiston metroaseman ja sen ympäristön suunnittelussa huomioidaan pyöräilyn tarpeet erillisenä kulkumuotona ja suunnitellaan sujuvat, toimivat ja turvalliset ratkaisut sekä liityntäpyöräilijöille että muille alueella pyöräilijöille. Alueella järjestettävät massatapahtumat tuovat liikenteen vaihteluihin selkeitä kysyntähuippuja, joiden aikainen palvelutaso myös kävelijöille on tärkeää varmistaa. Käyttäjäprofiloinnilla varmistetaan, että erilaisten liikkujaryhmien tarpeet on huomioitu ratkaisujen suunnittelussa.
4 Sisältö Pyöräilyn kysyntäpotentiaalin arviointi liityntäpyöräily referenssitarkasteluilla, useita kohteita muu pyöräily simulointimallilla Liityntäpysäköinnin sijoittelu, varustelu ja palvelukonseptit huomioidaan myös muiden toimintojen paikkamäärät ja sijoittelu Pyörä- ja kävelytieverkon hierarkia, laatutasovaatimukset ja kehittämisohjelma maastokäynti kehittämisohjelman laadinnan tueksi
5 Espoon metroasemien ympäristöstä pyöräilykaupunkeja Lähtötietojen analyysi
6 Pyöräilyn määrä kasvussa Espoossa pyöräilyn määrä on kasvanut yli 50 % kymmenessä vuodessa Lähde: Liikenne Espoossa 2009
7 Jalankulku ja pyöräily voimakkaimmin kasvavia kulkutapoja Lähde: Liikenne Espoossa 2009
8 0% 7% 14% 21% 28% 36% 43% 50% 57% 64% 71% 78% 85% 92% 99% 1% 8% 15% 22% 29% 36% 43% 50% 57% 64% 71% 78% 85% 92% linnuntie-km Linnuntie-km Liityntäpyöräily on vilkkainta metrin etäisyydellä asemasta Liityntäpyörämatkojen etäisyysjakauma Leppävaaran asemalla 2% 14% 26% 38% 50% 62% 74% 86% 98% Etäisyys Liityntäpyörämatkojen etäisyysjakauma Tikkurilassa Etäisyys Liityntäpyöräilyn potentiaali alkaa noin 300 metrin etäisyydellä asemasta poispäin Noin 85 % liityntäpyörämatkoista 2 km linnuntie-etäisyydeltä asemasta (YTV:n liityntäpysäköintitutkimus 2008) 0 3 2,5 2 1,5 1 0,5 Liityntäpyöräilyn etäisyysjakauma (kaikki asemat) etäisyys
9 Liityntäpysäköinnin kesto ei tietoa yli 10 tuntia 10 tuntia 9 tuntia 7-8 tuntia 1-6 tuntia 0% 10% 20% 30% 40% Autoilijat ja pyöräilijät yhteensä (N=6057) Pyöräilijät (N=2480) Autoilijat (N=3577) Lähde: YTV liityntäpysäköintitutkimus 2008 Vain 12 % pyörien liityntäpysäköinneistä on lyhyitä, 1-6 tuntia kestäviä. Paikkojen mitoituksessa on varauduttava siihen, että paikkojen vuorottaiskäyttö liityntäpysäköintiin on vähäistä.
10 YTV:n liityntäpysäköintitutkimus syyt liityntäpysäköinnin käyttöön, pyöräilijät (nimetty kolmen tärkeimmän syyn joukkoon) hyvä tiedotus liityntäpysäköinnistä vaikeus löytää pyöräpysäköintipaikkaa perillä joukkoliikenteen vapaalippu työsuhdelippu liityntäpysäköintivaihtoehdon mukavuus autolla vaikea pysäköidä perillä ajoneuvoliikenteen ruuhkat muu syy periaatteelliset syyt Muu Uusimaa (N=3537) PKS (N=2480) halvempaa kuin ajaa autolla koko matka nopeampi kuin koko matka pyörällä ei autoa käytössä pyörä tarpeen osalla matkaa hyvät joukkoliikenneyhteydet liityntäpysäköintipaikalta pitkä matka määränpäähän pyörällä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60%
11 Pyöräilijöiden kehitysehdotukset Liityntäpysäköintialueiden turvallisuuteen tulisi panostaa (valvonta, valaistus, Pyöräpysäköintipaikkojen tulisi olla katettuja Pyörille tulisi olla telinepaikat (runkolukitus ym.) Liityntäpysäköintipaikkojen määrää tulisi lisätä (pyörille ja autoille) Liityntäpysäköintijärjestelyissä ei ole parannettavaa Liityntäpysäköintialueiden kunnossapitoon tulisi panostaa (hylättyjen pyörien Joukkoliikennetarjontaa tulisi parantaa (syöttöliikenteen lisäys, bussi- ja juna Liityntäpysäköinnin tulisi olla ilmaista (ilmainen, matkalipulla maksuton ym.) Pyöräpaikkojen tulisi olla tilavia Liityntäpysäköinnin tiedotusta tulisi kehittää (opasteet asemilla, aikataulunäytöt, Asemien yhteyteen tulisi saada palveluita (kioski, kauppa, lipunmyynti, odotustila Joukkoliikenteen hintoja tulisi laskea Pyörä tulisi saada ottaa mukaan joukkoliikennevälineeseen Liityntäpysäköintialueelta tulisi olla lyhyt matka joukkoliikennevälineeseen Ei vastausta 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40%
12 Espoon metroasemien ympäristöstä pyöräilykaupunkeja Pyörien liityntäpysäköintipotentiaalin arviointi
13 Väestöennuste 2035 Työssä käytetyt maankäyttöluvut vastaavat HLJ-työn perusennusteiden laadinnassa käytettyjä arvioita Luvut perustuvat Seppo Laakson (Kaupunkitutkimus TA Oy) väestö- ja työpaikkaprojektioihin Taustalla kuntien suunnitelmat kunnittain ja taajamittain Suunnitelmien taustalla ei varsinaisesti uusia sormiratoja Lukuja on työstetty siten, että Helsingin seudun kokonaismäärät täsmäävät sovittuihin kokonaismääriin (esim. v ,8 milj. as) Työstämisessä kasvuja on myös tasattu mm. suunnittelutilanteiden eron perusteella (kovimpia suunnitelmia höylätty selvästi enemmän kuin vaatimattomampia suunnitelmia) Taajamakohtaiset luvut on alueellistettu Straficassa ensin taajamiin ja taajamien sisällä 250 ruudukkoon kasvupotentiaalin suhteessa (rajoitteet-nykytila) Espoossa vuonna 2020 noin asukasta (PKS 1,16 milj. asukasta) ja työpaikkaa (PKS tp) vuonna 2035 noin asukasta (PKS 1,29 milj. asukasta) ja työpaikkaa (PKS tp) Ennuste tarkennettu Orionin alueen osalta
14 Vaikutusalue ja väestöpotentiaali kuva vuonna 2035 Liityntäpyöräilyaluetta kaventavat idässä Tapiolan asema ja lännessä Niittykummun asema
15 Metron liityntäliikenteen ennuste 2035 (Strafica Oy) v vuorokauden käyttäjät yhteensä liityntäliikenteellä saapuvat kevyellä liikenteellä saapuvat Saapuvat yhteensä Kevyen liikenteen osuus Matinkylä % Urheilupuisto % Tapiola % Otaniemi % Keilaniemi %
16 Liityntäpysäköintipaikkojen kysynnän arviointi Toteutunut kysyntä nykyisillä raideliikenteen asemilla Asema Asukaspotentiaali 2008 Paikkatarjonta 2008 Käyttäjämäärä Kysyntä/ potentiaalinen asukas Tarjonta/ potentiaalinen asukas Suunniteltu paikkamäärä 2020 (YTV) 2 Leppävaara ,015 0, Tikkurila ,027 0, Malmi ,016 0, Herttoniemi ,005 0, Mellunmäki ,014 0, Itäkeskus ,014 0, YTV:n liityntäpysäköintitutkimus 2008, Espoon kaupungin laskennat 2 YTV 2007, Liityntäpysäköinnin kehittämisohjelma 2020
17 Pyöräliitynnän kysynnän arviointi Urheilupuiston asukaspotentiaali v on asukasta Minimi- ja maksimikertoimet referenssitarkasteluista % asukaspotentiaalista paikkamäärä minimikysyntä 1,4 % 263 maksimikysyntä 2,7 % 508 minimitarjonta 2,7 % 508 maksimitarjonta 3,5 % 659 Suosituksena on, että Urheilupuistoon varataan vähintään referenssiasemien minimitarjonnan verran, eli noin 500 polkupyörien liityntäpaikkaa vastaa 2,7 % asukaspotentiaalista, 17 % kaikista liityntämatkoista ja 28 % kevyistä liityntämatkoista Matinkylän aseman asukaspotentiaali v on as. mitoitus (500 pp) vastaa 1,8 % potentiaalista ja 4 % kaikista liityntämatkoista
18 Yhteenveto paikkatarpeesta Suositellaan varautumista noin 500 telineellä varustetun liityntäpysäköintipaikan sijoittamiseen Paikat palvelevat myös metroaseman tontille sijoittuvan päivittäistavarakaupan asiointipysäköintiä Liityntäpysäköinti ja asiointipysäköinti tapahtuvat osittain samassa matkaketjussa ja toisaalta hyödyntävät myös paikkojen vuorottaiskäyttöä Päivittäiskaupan asiointihuiput ajoittuvat yleensä perjantai-illalle tai lauantaille, kun taas liityntäpysäköinnin arkipäiville suunnilleen klo 7-17 YTV:n liityntäpysäköintitutkimuksen mukaan vain 12 % pyöräliityntämatkoista on lyhyitä, 1-6 tunnin mittaisia, joten vuorottelua liityntäpysäköijien kesken on vain vähän. Valtaosa paikoista sijoitetaan pyörien pysäköintilaitokseen, jolle haetaan paikka ensisijaisesti metroaseman rakennuksesta. Maanpäällisen kevytrakenteisen laitoksen käyttö on nopeaa ja se lisää pysäköinnin turvallisuutta. Lisäksi aseman aukiolle sijoitetaan kaupunkipyörille paikkoja noin kpl.
19 Esimerkkejä pyöräpysäköinnistä Freiburg, Saksa Freiburgin pyöräilyasemalla 1001 paikan vartioitu pyöräpysäköintilaitos Maksu 1 /vrk, 80 /vuosi Aukioloaika 4:30-01:30 Asemalla lisäksi pyöräkorjaamo, - vuokraamo sekä kumiautomaatti Palvelua pyörittää yritys Freiburg Mobile ggmbh yhdessä kaupungin kanssa Reijo Sandberg Reijo Sandberg
20 Suosituksia pyöräpysäköintilaitoksesta Design Manual for Bicycle Traffic, CROW (Hollanti) Rautatieasemien pysäköinnistä: Riittävä määrä paikkatarjontaa Kävelymatkan aseman sisäänkäynnille valvomattomasta pysäköinnistä max. 50 metriä ja valvotusta pysäköintilaitoksesta max. 200 metriä Pysäköintilaitoksista Valvottu laitos on suositeltu ratkaisu, mikäli kohteen kysyntä on suurta, suuri osa pysäköinnistä on pitkäkestoista ja varkauden riski on suuri Sijoittaminen pyöräreittien varrelle, tärkeiden kohteiden välittömään läheisyyteen, esim. keskeiselle aukiolle Mieluiten maantasoon, koska maanalaisen pysäköinnin aiheuttama korkeusero on ongelma vanhemmalle väelle tai lasta/ostoksia kuljettavalle Pysäköintilaitoksen sosiaaliseen turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota Kameravalvonnan ja sähköisen lukituksen käyttö turvallisuuden parantamisessa
21 Tilantarpeen arviointi Liikennetila 2 m 1,4 m Polkupyörän säilytyksen tilantarve (RT ) 2 m 0,6 m Perusmitoituksessa tilantarve 0,6*(2+2)m =2,4 m2/pyörä Kaksirivisellä jaettu liikennetila, tilantarve 1,8 m2/pyörä Kaksirivinen + vinopysäköinti, tilantarve noin 1,2 m2/pyörä Henkilöauton tilantarve tonttipysäköinnissä noin 25 m2 Kaksikerroksisen pyöräpysäköintijärjestelmän arvioitu tilantarve noin 0,8 m2/pyörä jos oletetaan että pyörien väli on tiivis 0,5 m ja leveähkö 2,5 metrin liikennetila palvelee kahta riviä (kts. Kuva Freiburgista) 300 paikan pysäköintilaitoksen tilantarve siis noin 240 m2 + eteistilaan yms. varattava tila
22 Pyöräpysäköintilaitoksen sijoittaminen 6,5 m Ve 2 37 m Kaksikerroksisen pyöräpysäköintijärjestelmän tilantarve noin 0,8 m2/pyörä 300 paikkaa, 240 m2 Esitetty karkeasti tilantarve metroaseman tontilla kahdella vaihtoehtoisella sijoituksella Ve 2 edellyttää itälänsisuuntaisen kevyen liikenteen väylän linjausta pysäköintitalon ja ajoluiskan väliin Loput 200 paikkaa hajautetusti, myös siten että palvelee päivittäistavarakauppaa Ve 1 13 m 19 m
23 Pysäköintilaitoksen organisointi Tarkoitettu ainoastaan HSL:n liikenteen vakituisille asiakkaille, joilla on käytössään matkakortti (mahdollistaa käyttäjien tunnistamisen) Sähköinen pysäköintilaitoksen lukitus, joka aukeaa ainoastaan voimassa olevalla matkakortilla kausi tai leimattu arvolippu (edellyttää matkakorttien leimauskonetta pysäköintilaitoksen ovelle) Pysäköinti ilmaista osana maksettua joukkoliikennematkaa Sisäänajon ja tunnistamisen kapasiteettiin on kiinnitettävä huomiota tarkemmassa suunnittelussa Pysäköintilaitoksen rakentaa metroprojekti, hallinnollisesti se on osa asemakiinteistön tiloja Ylläpito osana Espoon joukkoliikenteen yleistä hoitokustannusta Kameravalvonta osana metroaseman muuta valvontaa
24 Uusien vapaa-ajan toimintojen paikkatarve Lähteenä käytetty YM 2008: Liikennetarpeen arviointi maankäytön suunnittelussa Matkatuotoksia erilaisissa kohteissa Liikuntakeskus 8-30 kävijää/vrk/100 kem Jäähalli 0,2-1,0 kävijää/vrk/asiakaspaikka (6-40 kävijää/vrk/100 kem) Kulkutapajakauma vapaa-ajan matkoilla, PKS:n joukkoliikennevyöhykkeellä HLT mukaan: jalan 22 % polkupyörällä 9 % joukkoliikenteellä 17 % henkilöautolla 51 %
25 Uusien vapaa-ajan toimintojen paikkatarve Stadionilla 8000 asiakaspaikkaa, yleisurheilu & koripalloareenalla 4000 asiakaspaikkaa, mitoituksessa lähtökohtana on paikkojen yhteiskäyttö Jos polkupyöräpaikat mitoitetaan 8000 asiakkaalle 9 % kulkutapajakaumalla saadaan pyöräpysäköintipaikkojen tarpeeksi 720 paikkaa. Lisäksi samanaikaisesti alueella on muutakin jatkuvaa toimintaa, jotka tuottavat pyörämatkoja Ei merkittävää vuorottaiskäyttöä metroaseman paikkojen kanssa, koska asema sijaitsee sen verran etäällä Suosituksena, että koko urheilupuiston alueelle varataan tila noin 1000 polkupyörän pysäköinnille 750 paikkaa Stadionin ja yleisurheiluhallin välimaastoon, loput hajautettuna Noin 250 paikkaa rakennetaan runkolukittavilla telineillä, loput tilanvarauksesta voidaan osoittaa maastossa päällysteellä ja maalauksin tai ottaa käyttöön tapahtumien aikana tapahtumajärjestäjien toimesta (esim. lippusiimojen käyttö) Vertailun vuoksi henkilöautojen pysäköintipaikkoja varataan 8000 asiakaspaikkaa kohti 1750 (22 % asiakaspaikoista)
26 Pyöräilyn osuus Urheilupuistoon suuntautuvilla matkoilla Kuva on tuotettu Strafican simulointimallilla, joka on testikäytössä.
27 Espoon metroasemien ympäristöstä pyöräilykaupunkeja Pyörätieverkon hierarkia, laatutasotavoitteet ja toimenpideohjelma
28 Verkkosuunnittelun lähtökohdat Turveradantien jatkeen rakentaminen n. 5 vuoden kuluttua 8 m leveän metroraitin toteuttaminen Esport Centerin läpi todennäköisesti viivästyy, vuokrasopimus on vielä voimassa Ulkoilun pääreitiksi suunniteltu reitti on vanha tykkitie, joka on suojeltu, ja jota tuskin voi rakenteellisesti isommin muuttaa Koivu-Mankkaantien KVL ennustetilanteessa n ajon/vrk (tasoylitys kiertoliittymässä)
29 Suurimmat pyöräliityntävirrat Kuva on tuotettu Strafican simulointimallilla, joka on testikäytössä
30 Urheilupuistoon suuntautuvat pyörämatkat Kuva on tuotettu Strafican simulointimallilla, joka on testikäytössä
31 Pääverkon hierarkia (ehdotus) Seuturaitti Pääraitti metro Liityntäraitti Nykyiset paikallisraitit Tapahtumaraitti
32 Laatutasotavoitteet Tapahtumaraitit Seuturaitit Pääraitit Metron liityntäraitit Muut paikallisraitit Verkollinen merkitys Välittää suuria kävelijävirtoja tapahtumien aikana Pyöräliikenne aluekeskusten välillä Pyöräliikenne ja kävely kaupunginosien välillä Sujuva ja turvallinen liityntäyhteys 2 km säteellä asemasta Täydentävät yhteydet alueen sisällä Pyöräilyn ja kävelyn erottelu ei erottelua, hidasvauhtinen pyöräily kyllä, siellä missä kävelijöiden määrä on suuri kyllä, siellä missä kävelijöiden määrä on suuri ei ei Tonttikatujen liittymät Jatkettu korotettu kävelytie Jatkettu pyörätie (kaikki elementit jatkuvia) Jatkettu pyörätie (kaikki elementit jatkuvia) Suojatie, reunakivien loivennus tai poisto suojatie Poikkileikkaus Leveät raitit 8 m Kapeat 4,5 m 4-4,5m riippuen liikennemäärästä ja erottelun tarpeesta 3,5-4,5m riippuen liikennemäärästä ja erottelun tarpeesta vähintään 3,5 m 3,0 m Bussipysäkkien järjestelyt Pyörätie kiertää pysäkin takaa (Koivu- Mankkaantie) Pyörätie kiertää pysäkin takaa Pyörätie kiertää pysäkin takaa - - Viitoitus Vapaa-ajan kohteet Metroasema Näkövammaisten ohjaus. Lisättävä viitoitus metroasemalle Koivu-Mankkaantien kautta Lisättävä viitoitus metroasemalle liityntäraittien risteyskohtiin Viitoitus reitin käännöksissä ja epäjatkuvuuskohdissa Viitoitus tarvittaessa
33 Toimenpidetarpeet 1. Pyöräreittiverkon kehittäminen 1.1 Puutarharaitin toteuttaminen 2. Pyöräilyinfran laadun ja turvallisuuden parantaminen 2.1 Turvallisuustoimenpiteet Koivu-Mankkaantiellä 2.2 Tapahtumaraittien palvelutason parantaminen 2.3 Merituulentien ylikulku 3. Informaatio ja opastus 3.1 Sähköinen informaatio 3.2 Painettu informaatio 3.3 Viitoitus 3.4 Suunnistustaulut
34 1.1. Puutarharaitin rakentaminen Nykyinen seuturaitti Olarinluomasta Otaniemeen ei houkuttele pyöräilemään Seuraa vilkasta moottoriajoneuvoille suunniteltua pääkatuverkkoa melua, pakokaasuja Reitti on epäsuora Paljon risteyksiä (12 kpl) ajoneuvojen kanssa Turvattomuus, viivytykset Nykyinen ylikulku Rakennettava alikulku Uusi yhteys Nykyinen alikulku Puutarharaitista uusi seututasoinen yhteys Tarjoaa rauhallisen yhteyden Tapiolan puistoalueiden läpi Luonnonelämyksiä, ei liikenteen melua Nykyistä seuturaittia 200 m lyhyempi yhteys Vähän konfliktipaikkoja moottoriajoneuvojen kanssa (5 risteystä) Palvelee erityisesti työmatkapyöräilyä sekä matkoja Urheilupuistoon
35 Orionin niitty Silkkiniitty Kaskenkaatajan niitty Puutarharaitti yhdistää Tapiolan alueen puistot yhteen ja luo ainutlaatuisen viihtyisän liikkumisympäristön.
36 2.1. Turvallisuustoimenpiteet Koivu-Mankkaantiellä Koivumankkaantielle toteuttavasta alikulusta tulee suunnitella riittävän laadukas (leveys, valaistus, materiaalit) jotta se houkuttelee pohjoisesta metroasemalle pyöräilevät liikkujat käyttämään alikulkua tasoylitysten sijaan. Ratkaisu parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta sekä ajoneuvoliikenteen sujuvuutta Esimerkiksi Orionin asuinalueelta tai Seilimäestä metroasemalle tulevia pyöräilijöitä varten on toteutettava kevyen liikenteen väylän ramppi alikulusta etelän suuntaan Ilman ramppia pyöräilijät käyttävät tasoylityksiä
37 2.1. Turvallisuustoimenpiteet Koivu-Mankkaantiellä Koivu-Mankkaantien liikennemäärä (KVL ajon/vrk) asettaa kovat vaatimukset kevyen liikenteen risteämiselle kiertoliittymissä. Tontunmäentien suunnasta Koivu- Mankkaantien ylittävän kevyen liikenteen määrä on kuitenkin pieni eikä se perustele kevyen liikenteen alikulkua Ratkaisuna on korottaa koko kiertoliittymän alue sekä sen eteläpuolella sijaitseva suojatie ja lisäksi osoittaa tienkohdan hitaan ajon luonne esim. luonnonkivipäällysteellä tms. Autoilijat asetetaan väistämisvelvollisiksi, se osoitetaan liikennemerkein ja maalauksin
38 2.2. Tapahtumaraittien palvelutason parantaminen Metroasemalta stadionille johtavat kevyen liikenteen väylät on parannettava korkeaan laatutasoon, jotta ne voivat välittää suuria hetkellisiä kävelijämääriä sekä samanaikaisesti päivittäistä pyöräliikennettä Koska Esport Centerin alueen läpi kulkevan Huutosakinreitin toteutuminen on epävarmaa, on kaksi muuta reittiä toteutettava ensi vaiheessa (kts. Kartta) Väylän leveys vähintään 4,5 m, kulkutavat eroteltuna (jalankulku 2,25 m, pyöräily 2,25 m) METRO
39 2.3 Merituulentien ylikulku Uusi ylikulku METRO Metroaseman kohdalta Merituulentieltä puuttuu tällä hetkellä kevyen liikenteen eritaso Liikennevalo-ohjattu liittymä aiheuttaa viivytyksiä Haukilahden suunnasta metroasemalle suuntautuvalle liityntäpyöräilylle ja kävelylle Toteutetaan Koivu-Mankkaantien liittymän itäpuolelle kevyen liikenteen eritasoratkaisu Maastonmuodot mahdollistavat sillan rakentamisen Nykyinen ylikulku Nykyinen alikulku
40 3. Informaatio ja opastus 3.1 Sähköinen informaatio - HSL vastaa seudullisesti liityntäpysäköinnin infopalveluista - HSL:n internet-sivuille kartta kaikkien alueen pyöräpysäköintipaikkojen sijainnista ja varustelusta - Liityntäpyöräily ja pysäköinti kulkutapavaihtoehdoksi HSL:n reittioppaaseen 3.2 Painettu informaatio - Aikataulukirjat - Länsimetron esitteet jne. - (markkinointi suunnitellaan tarkemmin vaiheessa 2)
41 3. Informaatio ja opastus 3.3 Viitoitus liityntäpysäköintiin - kaikki kartassa esitetyt pääraitit ja liityntäraitit varustetaan metron viitoituksella - Pyörien liityntäpysäköinnin viitoituksella ei ole käytössä vakiintunutta mallia - Ehdotetaan, että Länsimetro-projekti suunnitteluttaa liityntäpyöräilyn viitoitusmallin, joka otetaan käyttöön kaikilla Länsimetron asemilla
42 Opastus metroasemalle
Espoon metroasemien ympäristöstä pyöräilykaupunkeja case Matinkylä. Työn tulokset 23.11.2010
Espoon metroasemien ympäristöstä pyöräilykaupunkeja case Matinkylä Työn tulokset 23.11.2010 Projektin tavoite Nostaa pyöräilyn asema keskeiseksi kulkumuodoksi osana raideliikenneperusteista matkaketjua
Espoon metroasemista pyöräilykaupunkeja case Niittykumpu. Tulokset
Espoon metroasemista pyöräilykaupunkeja case Niittykumpu Tulokset 13.2.2012 Sisältö 1. Johdanto 2. Liityntäpysäköinnin mitoitus ja palvelut 3. Pyörätieverkon hierarkia, laatutasotavoitteet ja kehittämistoimenpiteet
Espoon metroasemista pyöräilykaupunkeja case Tapiola 28.6.2011
Espoon metroasemista pyöräilykaupunkeja case Tapiola 28.6.2011 Suunnittelun näkökulmia Pyörätieverkon rooli ja jäsentely Seudulliset ja aluekeskusten väliset yhteydet (Tapiolan keskustan ohittaminen jouheasti)
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin
Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin 5.6.2017 1 MAL 2019 suunnitelma Päästövähennystavoite on keskeinen lähtökohta MAL 2019 -työlle. Euroopan komissio on asettanut Suomelle
Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla Asemanseutufoorumi
Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla 21.3.2019 Asemanseutufoorumi Maija Rekola, Liikennejärjestelmäasiantuntija, Väylävirasto Asemien liityntäpysäköinnin Hyödyt eri
Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle
Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle Pyöräilyverkko ja toiminnallinen luokitus Pyöräilyväylätyyppien vaihtoehdot Jalankulun ja pyöräilyn erottelutavat Pyöräilyväylien mitoitus Pyöräilyverkon
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti
Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014
KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen
MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö
MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS
KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku
Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena
Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena Liikenne ja maankäyttö Helsinki 8.11.2015 Niko Palo, Helsingin kaupunki Haaste: Myös uusien helsinkiläisten myötä liikkuminen kehittyy tavoitteen mukaiseen
PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ
D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt
Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki. Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari
Esimerkki muuttuvasta asemanseudusta: Kerasta 20 minuutin kaupunki Ville Ahvikko ELIAS asemanseutuseminaari 28.1.2016 Leppävaara Vision keskeisin alue Keran juna-asema Keran alue kuvattuna kohti Leppävaaraa,
Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti
Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Maiju Lintusaari Tero Rahkonen 8.10.2015 Sito Parhaan ympäristön tekijät Suunnittelualue Vaasa ja pyöräily 3 Keskustan saavutettavuus pyörällä 4
Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL
Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen
Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella
Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan
Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10
Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa
SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne
SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset
pyöräilyn y ja kävelyn edistämisessä Kalle Vaismaa tutkija, projektipäällikkö TTY
Euroopan parhaat käytännöt pyöräilyn y ja kävelyn edistämisessä Kalle Vaismaa tutkija, projektipäällikkö TTY 1. Palapeli Khti Kohti kk kokonaiskuvaa ik Paras pyöräilysuunnitelma on autoilusuunnitelma.
SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015
SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 YLEISSUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA LIIKENTEELLISET TAVOITTEET Rantatunnelin valmistuminen vähentää merkittävästi kaupungin länsi-itä suuntaista liikennettä.
Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla
Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tuotu esiin liityntäpysäköinnin kehittämistarpeet erityisesti rautatieasemilla Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 tavoitteena
Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla
Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Kehittämissuunnitelma Kuva: Jouko Aaltonen Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Tavoitteena: parantaa matkaketjujen
Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja
Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Tulevaisuuden sähköinen kaupunkiliikenne seminaari 3.5.2012 Kerkko Vanhanen kehittämisryhmän päällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa
Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma
Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys
Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle
Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi
SYÖKSY Päätösseminaari 21.9.2011 Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi Tampereen teknillinen yliopisto Hanna
HELSINGIN SEUDUN PÄÄPYÖRÄILY- VERKON JA LAATUKÄYTÄVIEN MÄÄRITTELY (PÄÄVE)
HELSINGIN SEUDUN PÄÄPYÖRÄILY- VERKON JA LAATUKÄYTÄVIEN MÄÄRITTELY (PÄÄVE) KÄPSE-ryhmän kokous 9.2. Tilannekatsaus projektiin Kirjallisuuskatsaus ok Nykyverkon tarkistus ok Laskentatiedot kunnista ok Asukas-
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU
12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä 13.11.2018 Harri Vaarala Liikenneinsinööri Aikuisväestön tärkein liikuntapaikka? Tutkimusten mukaan kävely- ja pyöräilyväylät on aikuisväestön tärkein ja eniten käytetty
Esittää pääverkon tavoitteellinen laatutaso.
Millainen pääpyöräilyverkko alueelle? Mari Ahonen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Tavoitteena Jäsentää Riihimäen ja Hyvinkään seudun pyörätieverkko, tunnistaa erityisesti pääverkkoon kuuluvat yhteydet
Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja
1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (5) 224 Länsimäentie välillä Niittipolku-Nastapolku, Sinkilätie, Sinkiläpolku, Naulakalliontie välillä Mellunmäentie-Huhtakivenkuja, Untamalantie välillä Viitankruununtie-Länsimäentie,
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama
Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys
Lähderannantie pyöräliikenteen reittinä ja sille asetetut laatutasotavoitteet
HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY MUISTUTUS 1 (7) PL 1301 00101 HELSINKI www.hepo.fi 29.4.2013 Tekninen lautakunta PL 4 02070 Espoon kaupunki MUISTUTUS KATUSUUNNITELMASTA: LÄHDERANNANTIE VÄLILLÄ PITKÄJÄRVENTIE
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä
Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.
Muuton myötä uusille reiteille
Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain
Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä
28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä
MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen
Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1
Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset
Riihimäen pysäköintiohjelma
Riihimäen pysäköintiohjelma Lundén Architecture Company: Riihimäen asemanseudun ja keskustan visio Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen kaupunki Asukkaita 28 756 Asukastiheys 238 as/km² Noin 92 % riihimäkeläisistä
TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI
JOUSENPUISTON ASEMAKAAVALLINEN ESISELVITYS 2 TAUSTAA Tehtävänä oli selvittää Jousenpuiston korttelin asemakaavallinen perusratkaisu Jousenpuiston metroaseman sijoittuessa alueen pohjoisreunaan. Alueesta
Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.
4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen
pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen uusi suunnitteluohje VeloFinland
pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen uusi suunnitteluohje VeloFinland 28.9.2018 Tervetuloa koulutukseen! Koulutuksen aikataulu Kouluttajien esittäytyminen n. 5 min Aiheeseen orientoituminen, harjoitus 1 n.
Viisaan liikkumisen edistäminen kiinteistötasolla. Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Viisaan liikkumisen edistäminen kiinteistötasolla Sara Lukkarinen, Motiva Oy RATKAISUT YHTEISKÄYTTÖAUTOILUUN, KÄVELYYN, JOUKKOLIIKENTEESEEN BREEAM, LEED, PROMISE HAASTEITA RAJALLINEN TILA Mihin tilaa
Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy
Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen
Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS
1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen
Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä
Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Reetta Keisanen 6.3.2015 Helsingin strategisina tavoitteina Edistää kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta
JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018
JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin
Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu
Tesoman alueen koulujen saavutettavuustarkastelu 1(5) TESOMAN ALUEEN KOULUJEN YHDISTÄMINEN 17.8.2011 /SUPA, KJo KOULUJEN SAAVUTETTAVUUS 1. Joukkoliikenteellä - Pysäkkien sijainti: Tesoman koulu: Tesoman
Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen
Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Urban Zone -seminaari 13.6.2014 Ville Helminen, Hanna Kalenoja, Mika Ristimäki, Petteri Kosonen, Maija Tiitu, Hanne Tiikkaja SYKE/Ympäristöpolitiikkakeskus
PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS
Päivämäärä 23.08.2019 PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Projekti Puistoniemen matkailualueen kehittäminen Versio 1 Päivämäärä
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE II Asukastyöpajan tulokset Työpaja asukkaille Työpaja pidettiin 10.11. klo 17.30-19.00 Työpajaan osallistui 17 henkilöä Työpajan tavoitteet Saada orivesiläiset
Kaupunginosakeskukset ja omavarainen liikkuminen 10/2018. MATTI LAAKSONEN kaavoitusinsinööri
Kaupunginosakeskukset ja omavarainen liikkuminen 10/2018 MATTI LAAKSONEN kaavoitusinsinööri 2 Kaupunginosakeskushanke Mitä, miksi ja uudestaan miksi? Tarkoitus selvittää osakeskusten nykytila Tunnistaa
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Vastaajien jakautuminen 33 vastaajaa 23 kaupunginvaltuutettua 10 muuta luottamushenkilöä Eri lautakuntien edustus Lasten
Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio
Henkilöliikennetutkimus 2016 Pyöräilyn perustietoja 17.5.2018 Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Perustietoja Toteutettu vuodesta 1974 noin 6 vuoden välein Suomalaisten liikkumista kuvaava tutkimus
SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista
LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä
231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka
M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U
M AT K U S TA J A N A S E M A N S E U T U Joensuun kaupunki eli matkustajat palvelupolulla. Juha-Pekka Vartiainen Joensuun kaupunki 1.11.2018 PA R I K Y S Y M Y S TÄ MIKÄ O N A SEMA? MITÄ MATKUSTAJA TA
KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT
KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt
Kivenlahden Metrokeskus - liikenneselvitys
Kivenlahden Metrokeskus - liikenneselvitys Kivenlahden metrokeskuksen KTYS, tausta-aineisto Sito Parhaan ympäristön tekijät Sisältö 1. Kivenlahden keskuksen liikennejärjestelmä 2. Katuverkon liikenne-ennuste
RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ
MUISTUTUS 4.2.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki RYYTIPOLUN KATUSUUNNITELMA SEKÄ KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SULKULANTIELLÄ RYYTIPOLUN JA RUULAHDENTIEN VÄLILLÄ Jyväskylän kaupunki suunnittelee
L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys
L63 Laurentiustalo ja L80 Puu-Anttila Liikenneselvitys 12.6.2019 Jani Karjalainen Paula Siuruainen 2 Liikenneselvityksen sisältö Tarkastelualueen nykyisten ja tulevien liikennemäärien selvittäminen ja
Hämeenlinnan asemanseudun kehittäminen, Liikenneselvitys
Juha Mäkinen Anna Korpinen 12.11.2013 2 (11) Hämeenlinnan asemanseudun kehittäminen, SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 3 2 LIIKENNEJÄRJESTELMÄN NYKYTILA... 4 2.1 Liikenneverkko... 4 2.2 Alueen saavutettavuus...
Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 5299/2016 08.01.00 Tekninen lautakunta 26 15.3.2017 Kaupunginhallitus 100 3.4.2017 55 Valtuustoaloite muun kuin metroverkon liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi ja parantamiseksi
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja
Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa
Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III
Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy
Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014
SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO
Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään
Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet
Tuusulan yleiskaavaehdotuksen ennusteet 22.12.2016 1 Ennusteiden taustat ja analyysit 2 Yleistä Tuusulan liikennemallilla on tuotettu yleiskaavaehdotuksen mukainen ennuste vuodelle 2040 Yleiskaavaehdotuksen
Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti
1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien
Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella
Marja-Vantaa arjessa Kehäradan varrella projektinjohtaja Reijo Sandberg Marja-Vantaa-projekti Maankäytön ja ympäristön toimiala www.vantaa.fi/marja-vantaa Marja- Vantaa city ASUNTOMESSUT 2015 KESKUSTA
Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti
1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta
Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Työpajayhteenveto Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: + Tonttikadut
KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA
KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA DI Tiina Sainio 23.5.2017 Peruskoulun liikenneturvallisuuspäivä, Turku AGENDA Miksi järjestelyihin tulee panostaa Yleiset ongelmat koulujen
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153
AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN
Saavutettavuustarkastelut
HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,
Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.
Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko
Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut
Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat
Hankkeessa tutkittiin vähähiilisen liikkumisen mahdollisuuksia ja vaikutuksia. Liikennemalli pohjautui haastattelututkimukseen
TEKES tutkimushanke, vähähiilinen liikkumismalli Hankkeessa tutkittiin vähähiilisen liikkumisen mahdollisuuksia ja vaikutuksia Työssä muodostettiin liikennemalli, jonka avulla tarkasteltiin eri skenaarioiden
Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot
Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot 26.5.2016 Kaupungin strategia Edistää kävelyn, pyöräliikenteen ja
ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS
ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven
Tapiolan liikenneilta
Tapiolan liikenneilta Jonne Virtanen HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Bussilinjaston muutosten periaatteet ja linjaston esittely 2. Tapiolan poikkeusjärjestelyt 3. Linjanumerouudistus
HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä
HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä Liikennelabra seminaari Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja 24.11.2017 HKL toimii poikkeuksellisen kasvavalla kentällä Kantakaupunki
Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu
MUISTIO Projekti Tammelan puistokatu 21 ja Kullervonkatu 19 asemakaavojen liikenteen toimivuustarkastelu Asiakas Pohjola Kiinteistösijoitus Oy, Kiinteistö Oy Tampereen Pinkola Päivämäärä 25.9.2017 Tampereen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun
VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE
SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
pyöräliikenne.fi Pyöräliikenne ja katutyöt
pyöräliikenne.fi Pyöräliikenne ja katutyöt Pyöräliikenteen yleiset tarpeet Pyöräliikenteen ratkaisut ovat erilaisia kuin jalankulkijan Pyöräliikenne maltillisellakin nopeudella noin kolme kertaa nopeampaa
Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys
Siilinjärven keskusta-alueen liikenneselvitys LÄHTÖKOHDAT JA KESKEISET TULOKSET 5.6.2015 / Romppanen, Rintamäki, Rahkonen Ympäristösi parhaat tekijät TARKASTELUALUE (erikoiskuljetukset ja linja-autoreitit
Pyöräilymetropoli 2017
FAKTAA JA FIILIKSIÄ PYÖRÄLIIKENTEESTÄ Valokuva: HSL/Lauri Eriksson Pyöräilykatsaus on pyöräliikenteen kehitystä ja kaupunkilaisten mielipiteitä esittelevä julkaisu Pääkaupunkiseudulla. Sisällys Pyöräilyä
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018
KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 Tässä tarkastelussa on esitetty muutokset vuonna 2010 tehtyyn liikennetarkasteluun, joka on liitteenä. Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien,