HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä"

Transkriptio

1 HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä Liikennelabra seminaari Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja

2 HKL toimii poikkeuksellisen kasvavalla kentällä Kantakaupunki kasvaa Nykytila Vuosi 2020 Vuosi 2035 perus Vuosi 2035 todennäköisin Vuosi 2035 max Asukkaat Työpaikat

3

4 Helsingin kaupunkistrategia - Helsingin tavoitteena on olla Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja uutta luovalle startup-toiminnalle ja houkuttelevin osaamiskeskittymä yrityksille ja yksilöille, jotka haluavat tehdä maailmasta paremman paikan. - Helsinki on riittävän iso, jotta siellä voi kehittää ja testata systeemisesti merkittäviä innovaatioita, ja riittävän pieni, jotta se on myös käytännössä mahdollista. - Helsinki on samaan aikaan luotettava ja luova, spontaani ja järjestäytynyt. Kaupunkilaisten ja yritysten luomat jakamistalouden uudet toimintamallit monimuotoistavat kaupunkia yhteisöllisesti ja

5 Helsingin kaupunkistrategia - Helsingin tavoitteena on olla maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki. - Helsinki on maailman edistyksellisin julkisen sektorin ekosysteemi. - Helsinki kehittää digitaalisia ratkaisuja, jotka tekevät helpoksi seurata ja osallistua itseä kiinnostaviin ja koskeviin asioihin riippumatta siitä, ovatko ne kaupungin vai muiden tekemiä. - Helsingin toimintamalli perustuu mahdollisimman suureen avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. - Helsinki on maailman johtava kaupunki julkisen tiedon avaamisessa ja sen hyödyntämisessä.

6 Helsingin kaupunkistrategia - Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa vakavasti ja torjuu ilmastonmuutosta kunnianhimoisesti. Helsinki asettaa tavoitteeksi 60 prosentin päästövähennystavoitteen vuodelle 2030 ja aikaistaa hiilineutraalisuustavoitteen vuodesta 2050 vuoteen Helsinki varautuu valtion mahdolliseen päätökseen hiilen käytön kieltämisestä energiatuotannossa. Tähän Helsinki tarvitsee valtion johdonmukaista tukea korvaavan energiajärjestelmän osan kehittämiseksi. Hiilineutraalisuustavoite määritellään tavalla, joka vastaa yleistä käytäntöä Suomessa. - Liikenteen päästövähennyksiä toteutetaan koko Helsingin liikennejärjestelmässä niin pyöräilyn ja kävelyn suosiota lisäämällä kuin sähköautojen, sähköbussien ja raidejoukkoliikenteen osuutta nostamalla. Helsingissä luodaan edellytykset sähköautojen määrän voimakkaalle kasvulle Jan mahdollistamalla Vapaavuori: Pysyäkseen sähköautojen paikallaan on juostava julkisen kovaa latausinfran rakentaminen markkinaehtoisesti. Uusiutuvaa energiaa lisätään niin pienessä kuin suuremmassa mittakaavassa.

7 Helsingin kaupunkistrategia - Helsingissä suunnitellaan liikenneinvestoinnit ja maankäyttö aina yhdessä. Liikenneinvestoinneilla huolehditaan koko liikennejärjestelmän toimivuudesta. Kestävien liikennemuotojen kulkumuoto-osuutta kasvatetaan. Samalla huolehditaan kaikkien liikennemuotojen kehittämisestä ja elinkeinoelämän edellyttämän liikenteen kilpailukyky turvataan. - Yleiskaavan toteuttamisen suunnittelu aloitetaan Vihdintien bulevardista. Alueen pikaratikan suunnittelu etenee päätösvaiheeseen valtuustokauden aikana. - Tuusulanväylän bulevardin suunnittelua viedään eteenpäin. - Malmin pikaratikan toteuttamisen edellytykset selvitetään. - Keskustan raitiotieverkko ja Kalasataman raitiotiesuunnitelman toteutus etenee.

8 HKL & uudet liikkumisen palvelut (1) HKL:n näkökulmasta uudet liikkumisen palvelut mahdollistavat kaupungin kehittämisen ja kehittymisen niin, että auton omistaminen ei ole välttämättömyys. Liikenne sujuu ja kaikilla väestöryhmillä on mahdollisuus liikkua tarpeidensa mukaan. Pyöräily, kävely ja kevyet sähköiset liikkumisvälineet täydentävät joukkoliikennettä tarjoamalla ratkaisun viimeisen kilometrin ongelmaan täydentämällä joukkoliikennettä. Liikkumisen uudet palvelut ovat myös joukkoliikenteen kehittymisen kannalta positiivinen asia (henkilöautoriippumattomuus) ja ne lisäävät joukkoliikenteen käyttöä ja joukkoliikennemyönteisyyttä. Uudet palvelut mahdollistavat myös joukkoliikenneinfran kehittämisen niin, että sitä käytetään hyödyksi entistä tehokkaammin tukemassa liikkumisen kokonaisuutta ja erilaisia tarpeita.

9 Kaupunkipyörät uutena liikkumisen palveluna Kaupunkipyörät ovat alusta asti olleet osana joukkoliikenteen Reittiopasta. Tämä on mahdollistanut kaupunkipyörien menestyksen osana joukkoliikenteettä (ei jäänyt erillispalveluksi kuten monessa muussa kaupungissa) Kaupunkipyörien liittäminen osaksi MaaSia: hanke käynnistynyt MaaS Finlandin kanssa niin, että kaudella 2018 pilotoidaan kaupunkipyöriä osana Whim-palvelun palvelupakettia Kaupunkipyöräpalvelun mahdollinen laajentaminen ja digipalveluiden kehittäminen 14 % kaupunkipyörän käyttäjistä olisi ilman kaupunkipyörää tehnyt automatkan Helsingissä kenties maailman korkein kaupunkipyörien käyttöaste!

10 HKL & uudet liikkumisen palvelut (2) Liityntäpysäköintialueet Liityntäpysäköintialueiden täyttöasteen reaaliaikatiedon ja uusien tunnistautumis- ja maksujärjestelmien kehittäminen sekä alueiden avaaminen yhteiskäyttöautoille ja pyörille. Sähköautojen latauspalveluiden kehittäminen osana liityntäpysäköintiä. Liityntäpysäköinnin lisäpalvelut (nettikaupan jakelu, autopesu ja -huolto, ) Pyöräpysäköinnin kehittäminen liityntäpysäköintialueilla & pyöräkeskustoiminnan kehittäminen. Metro- ja juna-asemien palvelukehitys Muutamia muita mahdollisuuksia kehitettäviksi palveluiksi Kaupunkipyöräinfon kehittäminen (yhteistyössä HSL:n kanssa) Liityntäpysäköinnin ajantasaiset informaatiopalvelut (mm. täyttöaste, sähköautojen latauspisteet) Metroasemien navigointi Joukkoliikennevälineiden täyttöasteet / vapaat paikat Automaattiratikka?

11

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Helsingin alue- ja täydennysrakentaminen

Helsingin alue- ja täydennysrakentaminen Helsingin alue- ja täydennysrakentaminen MaaS ja kaupunkikehittäminen klinikka Tulosseminaari 10.4.2019 Ari Karjalainen Raide-Jokerin aluerakentamisprojekti www.uuttahelsinkia.fi www.asuminenhelsingissa.fi

Lisätiedot

Toimiva kaupunki. Anni Sinnemäki

Toimiva kaupunki. Anni Sinnemäki Toimiva kaupunki Anni Sinnemäki 23.11.2017 Anni Sinnemäki Apulaispormestari, Kaupunkiympäristön toimiala 24.11.2017 Anni Sinnemäki 2 Maailman toimivin kaupunki Helsingin strategia vuosille 2017-2021 24.11.2017

Lisätiedot

Helsingin strategiasta Hekan hallitukselle. Anni Sinnemäki

Helsingin strategiasta Hekan hallitukselle. Anni Sinnemäki Helsingin strategiasta Hekan hallitukselle Anni Sinnemäki Maailman toimivin kaupunki Helsinki on hyvää elämää varten. Helsingin visiona on olla maailman toimivin kaupunki. Tällä se luo parhaat urbaanin

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin 5.6.2017 1 MAL 2019 suunnitelma Päästövähennystavoite on keskeinen lähtökohta MAL 2019 -työlle. Euroopan komissio on asettanut Suomelle

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Jari Viinanen

Hiilineutraali Helsinki Jari Viinanen Hiilineutraali Helsinki 2035 Jari Viinanen OHJELMA 18.1.2018 8:30 Kahvia 9:00 Esitelmät, taustaa Hiilineutraali Helsinki 2035 toimenpideohjelma (Jari Viinanen, Kymp/Ympa) Päästölaskenta; BAU ja kuinka

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla

Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Tiivistelmä Helsingin seudulla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 1,87 miljoonaa tonnia vuonna

Lisätiedot

Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen

Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen Maija Sarpo Laatu- ja ympäristöpäällikkö HKL HKL lyhyesti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos Perustettu 1945 Liikevaihto vuonna 2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TO/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (5) 2 HKL:n johtokunnan lausunto / Liikenne-ja viestintäministeriön sidosryhmäkuuleminen liikenteen päästövähennyksistä HEL 2017-003764 T 00 01 06 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet 1 Kestävän liikkumisen visio Kestävän liikkumisen tavoitteet Jämsästä tunnettu liikuntakaupunki Kaupunki on

Lisätiedot

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Palvelevan joukkoliikennejärjestelmän tarpeet digitaalisille palveluille ja reaaliaikaiselle informaatiolle TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi HSL TransSmart yhteistyö Älykäs

Lisätiedot

Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki

Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsinki kasvaa voimakkaasti Helsingissä on käynnissä Euroopan suurimpia

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012

Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Liikenne osana Tampereen ilmasto- ja energiatehokkuustyötä Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Miten yhdistetään kaupungin kasvu ja ekotehokkuus? Haaste 1: Tampereelle tulee 45 000

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA

LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Päästötön liikenne 2045? Eduskunta, 21.9.2018 Liikenteen CO 2 -päästöt 12,5 Mt (+ ulkomaan liikenne 8,6 Mt) Ulkomaan tiekuljetukset:

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö

MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI 10.4.2019 Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö Tätä me olemme Yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoitusyhtiöistä Omistamme, vuokraamme

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä

Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Rata 2018 -seminaari, Anna Saarlo 23.1.2018 Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä 1. Mitä tavoittelemme? Tulevaisuuden asemanseutu 2. Miksi? Yhteinen

Lisätiedot

Muuton myötä uusille reiteille

Muuton myötä uusille reiteille Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen n käyttömahdollisuudet liikenteessä Liikenneinsinööri Mika Kulmala Tampereen kaupunki Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja liikkumiseen ja liikenteeseen

Lisätiedot

On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu.

On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu. Positiivinen rakennemuutos. Lääke-, meri- ja valmistavan teollisuuden menestys. On arvioitu, että jo vuoteen 2020 mennessä korkeakoulutetun henkilöstön rekrytointitarve lähes kaksinkertaistuu. Cederqvist

Lisätiedot

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikkuminen ja jakamistalous Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikenteessä on paljon parannettavaa Omistusauto on suuri investointi ja sen arvo laskee Yksityisautot

Lisätiedot

Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Juhani Bäckström Trafix Oy,

Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Juhani Bäckström Trafix Oy, Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa Juhani Bäckström Trafix Oy, 5.12.2017 Esityksen teemat Epävarmuuden hallinta - Ihmisten valinnat muuttuvat, pysäköintiratkaisut vaikuttavat pitkään Pysäköinti

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOTYÖ Tekpa seutuseminaari 30.5.2012 Kaisu Anttonen Tampereen kaupunki ympäristöpäällikkö STRATEGIASTA TOIMINTAAN Tampereen seudun ilmastostrategia hyväksyttiin 2010 1. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki

Lisätiedot

Liityntäpysäköinnin kehittäminen solmupaikoissa

Liityntäpysäköinnin kehittäminen solmupaikoissa Liityntäpysäköinnin kehittäminen solmupaikoissa Tavoitteena selkeät vastuut ja vähähiiliset matkaketjut 28.5.2018 Miksi kehittää solmupaikkojen liityntäpysäköintiä? Tukee asemanseutujen kehitystä liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia

Lisätiedot

Katsaus HSL:n digikehitykseen & Kaupunkipyörät Tarja Jääskeläinen, HSL

Katsaus HSL:n digikehitykseen & Kaupunkipyörät Tarja Jääskeläinen, HSL Katsaus HSL:n digikehitykseen & Kaupunkipyörät 2017 Tarja Jääskeläinen, HSL 1 Esittäjän nimi Poimintoja HSL:n digipalveluista 2 HSL-sovellus lanseeraus keväällä Liput Kerta-, vuorokausi- ja 30 vrk:n liput

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki 2035

Hiilineutraali Helsinki 2035 Hiilineutraali Helsinki 2035 Jari Viinanen Kaupunkiympäristön toimiala #hiilineutraalihelsinki Kaupunkistrategia 2017-2021 Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa vakavasti ja torjuu ilmastonmuutosta

Lisätiedot

Älykäs energiajärjestelmä. Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry , Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari

Älykäs energiajärjestelmä. Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry , Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari Älykäs energiajärjestelmä Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry 30.1.2019, Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari Energia-alalla koittaa asiakkaiden aika Suuret muutosilmiöt Vähähiilisyys ja uusiutuvat Haastavaa,

Lisätiedot

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja

Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Sujuvia matkaketjuja, viisaita liikkumisvalintoja Tulevaisuuden sähköinen kaupunkiliikenne seminaari 3.5.2012 Kerkko Vanhanen kehittämisryhmän päällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa

Lisätiedot

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennejärjestelmät energiatehokkaiksi Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Liikenteen energiankulutus ja khk-päästöt Tieliikenteen energiankulutus 1990-2017 Liikenteen khk-päästöt 1990-2017

Lisätiedot

HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla

HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla Puhdasta raideliikennettä Tiivistyvässä kaupungissa tarvitaan tehokas liikennejärjestelmä, joka liikuttaa suuria ihmisjoukkoja ympäristöä kuormittamatta. Helsingin

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee

Lisätiedot

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan -työmatkaliikkumishanke Helsingin kaupungin henkilöstölle (n. 40.000) suunnattu poikkihallinnollinen

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen foorumi 2014

Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Miten Suomi hyötyy sähköisestä liikenteestä Hannele Pokka 14.5.2014 Ilmastopaneelin (IPCC) terveiset sähköisen liikkumisen näkökulmasta Kasvihuonepäästöt ovat lisääntyneet

Lisätiedot

Seutujen välisen liikenteen ratkaisuiden ilmastovaikutukset

Seutujen välisen liikenteen ratkaisuiden ilmastovaikutukset Seutujen välisen liikenteen ratkaisuiden ilmastovaikutukset 1.11.2018 MAL-verkoston ja VTT:n järjestämä työpaja, Helsinki Jenni Eckhardt, VTT 1.11.2018 VTT beyond the obvious 1 Liikenteen ilmastotavoitteet

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) Liikenteen parlamentaarinen työryhmä 5.5.2017 Merja Turunen, ympäristöneuvos, YM Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma Osana Ilmastolain

Lisätiedot

Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö

Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikenteen sitoumukset ja valtakunnalliset tavoitteet, Tero Jokilehto Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa eri EU-maiden

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi

Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Finnish Transport Research and Innovation Partnership Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen, Fintrip-seminaari 27.8.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 42 Teknisen lautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Timo Virtanen, puh. 050 360 3292 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tuotu esiin liityntäpysäköinnin kehittämistarpeet erityisesti rautatieasemilla Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 tavoitteena

Lisätiedot

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista, joilla saadaan kuntatasolla

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan

Lisätiedot

HKL:n tavoiteohjelma (1.osa)

HKL:n tavoiteohjelma (1.osa) 9.12.2015 HKL:n tavoiteohjelma 2016-2024 (1.osa) Tavoiteohjelman valmistelu HKL:n tavoiteohjelman ensimmäistä kokonaisuutta on valmisteltu syksyn 2015 aikana. Valmisteluun ovat sisältyneet toimintaympäristön

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Strateginen maankäytön suunnittelu Helsingin uusi Yleiskaava 2016 ja täydennysrakentaminen

Strateginen maankäytön suunnittelu Helsingin uusi Yleiskaava 2016 ja täydennysrakentaminen Strateginen maankäytön suunnittelu Helsingin uusi Yleiskaava 2016 ja täydennysrakentaminen Heikki Salmikivi (@hsalmiki) Yleiskaavoitusyksikön päällikkö 8.5.2019 Luennon teemat Strateginen maankäytön suunnittelu

Lisätiedot

Hiilineutraali Espoo 2030 kohti päästötöntä liikennettä

Hiilineutraali Espoo 2030 kohti päästötöntä liikennettä Hiilineutraali Espoo 2030 kohti päästötöntä liikennettä Johanna Nyberg Liikenteenhallintapäällikkö Espoon kaupunki Kuntatekniikan päivät 8.6.2018 Lähde: HSY 1 paikalliset Lähde: HSY Liikenteen päästöt

Lisätiedot

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa

Lisätiedot

Miten kuljet työmatkasi?

Miten kuljet työmatkasi? Taustatiedot Sukupuolesi? * Nainen Mies Syntymävuotesi? * 1975 Asuinpaikkasi postinumero? * esim. 00100 * Toimenkuvasi? * Työntekijä tai toimihenkilö Esimies 11% valmis https://www.webropolsurveys.com/preview/previewquestions.aspx[23.2.2011

Lisätiedot

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen Sitra 23.11.2009 Aluerakentamispäällikkö Kyösti Oasmaa 1 Aluerakentamisen näkökulma

Lisätiedot

Kooste MALseminaarista

Kooste MALseminaarista Helsingin seudun maankäyttö, asuminen ja liikenne MAL 2019 Kooste MALseminaarista 5.9.2018 Finlandia-talo 1 Osallistujat ja tilaisuuden tavoitteet Seminaari pidettiin 5.9.2018 Finlandia-talolla Helsingissä

Lisätiedot

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia 2025 VAHVA JA ROHKEA Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/11.12.2017/94 Kaupunkistrategia ON VUONNA 2025 VAHVA JA ROHKEA Strategiset painopisteemme vuoteen 2025: KASVUN JA YRITTÄJYYDEN LAADUKKAIDEN

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla Asemanseutufoorumi

Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla Asemanseutufoorumi Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla 21.3.2019 Asemanseutufoorumi Maija Rekola, Liikennejärjestelmäasiantuntija, Väylävirasto Asemien liityntäpysäköinnin Hyödyt eri

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen Sini Puntanen, HSL 1.11.2018 Nuoret: hyvä joukkoliikenne vähentää auton omistamisen tarvetta 15-29-vuotiaat: Jos asuinalueellani on tulevaisuudessa hyvät joukkoliikennepalvelut,

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN Liikenne ja maankäyttö 4.10.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT JA HAASTEITA TALOUDELLINEN KANNATTAVUUS NYKYTILA

Lisätiedot

Näkökulmia kaupunkirakenteeseen ja tutkimustietoon yleiskaavan valmistelussa

Näkökulmia kaupunkirakenteeseen ja tutkimustietoon yleiskaavan valmistelussa Näkökulmia kaupunkirakenteeseen ja tutkimustietoon yleiskaavan valmistelussa Rikhard Manninen Yleiskaavapäällikkö Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 4.5.2016 Strategia ja visio Väestöprojektio ja mitoitus

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan 2040 1.11.2017 Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 2010

Lisätiedot

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Autojen yhteiskäyttö Turkuun työpaja 9.2.2010 Liikennesektorille kohdistuvia haasteita

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston t&k Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi

Lisätiedot

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen. 30.3.2010 Ulla Koski

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen. 30.3.2010 Ulla Koski Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen 30.3.2010 Ulla Koski Lähtökohta Kunnat ja maakunnat päättävät alueidenkäytön ratkaisuista. Valtio asettaa tavoitteita ja ohjaa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen Kaupunkipyörien asiakaskysely 2017 kaikki vastaajat, N= 7 940 Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Lisätiedot

ECOMM 2015-jälkiseminaari

ECOMM 2015-jälkiseminaari ECOMM 2015-jälkiseminaari Autoilun muutoksia: Yhteiskäyttöautot ja automatisoidut autot 28.9.2015 Toni Bärman, joukkoliikenteen palvelut, Liikennevirasto Liikkumisen haasteet Maaseudun muuttoliike kaupunkeihin

Lisätiedot

Mikroliikkuminen osana HSL-alueen liikennettä. Tarja Jääskeläinen

Mikroliikkuminen osana HSL-alueen liikennettä. Tarja Jääskeläinen Mikroliikkuminen osana HSL-alueen liikennettä Tarja Jääskeläinen 1 Esittäjän nimi Potkulautapilotti 2 Asemallinen potkulautakokeilu Vuosaaressa HSL:n IdeaLab-hankekilpailun (2018) toinen voittaja Toteuttaja

Lisätiedot

KAUPUNKIPYÖRÄ-KONSEPTI Mahdollisuus erilaisissa kunnissa

KAUPUNKIPYÖRÄ-KONSEPTI Mahdollisuus erilaisissa kunnissa KAUPUNKIPYÖRÄ-KONSEPTI Mahdollisuus erilaisissa kunnissa Näkökulmia hyödyntäen Liikenneviraston Kaupunkipyörän toimintamalli ja mahdollisuudet suomalaisittain suurissa kaupungeissa -selvitystä KAUPUNKIPYÖRÄN

Lisätiedot

Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen

Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen FINNOO ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNNAN KAUPUNGINOSA Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen Finnoo kartalla HKI 12 km Finnoo

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) 2 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamista (b-asia)

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari

Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Ihmisten tarpeet ja halu liikkua, muutokset rakennetussa ympäristössä ja kehittyvä teknologia luovat niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin

Ihmisten tarpeet ja halu liikkua, muutokset rakennetussa ympäristössä ja kehittyvä teknologia luovat niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin 1 MAAILMA MUUTTUU 7 Ihmisten tarpeet ja halu liikkua, muutokset rakennetussa ympäristössä ja kehittyvä teknologia luovat niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin liikennejärjestelmän ja tätä kautta pysäköintijärjestelmän

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen

Lisätiedot

Älykäs, palveleva kunta

Älykäs, palveleva kunta Älykäs, palveleva kunta Mikko Rusama Digitalisaatiojohtaja Helsingin kaupunki @mikkohr #kevathumaus Älykäs, palveleva kaupunki Mikko Rusama, Helsingin Kaupungin Digitalisaatiojohtaja Maailman toimivin

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA

Lisätiedot