KUNNANHALLITUS No 15/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANHALLITUS No 15/2016"

Transkriptio

1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 15/2016 KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no ,69 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. Ilmoitusasiat. Liikelaitoksen osavuosiraportti 2/2016, kahdeksan kuukauden toteutuminen ja lisätalousarvio. Lausunnon antaminen hallituksen esitysluonnoksesta laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta. Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi sekä niihin liittyviksi laeiksi. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimuksen uudistaminen. Talousarvion toteutuminen Tupaantuliaislahja/Jaakko Järvenpää ja Taina Tienhaara. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä/vuoden 2017 talousarvion raami/raamin tarkistus. Kokouksen päättäminen. PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä Karijoen kunnanvirastossa PUHEENJOHTAJA Merk. Timo Hautaviita Jenni Rankaviita Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hallintosihteeri JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Todistaa: Ilmoitustaulun hoitaja Jenni Rankaviita hallintosihteeri

2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖS- VALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Kunnanhallituksen kokoonpano v : varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen Timo Hautaviita, pj Helena Parkkamäki Soile Luoma Salla-Maaria Yliviitala Erkki Viitikko, II-vpj Laura Rinne Terhi Röksä Petri Ahola Mirja Peräsaari Mikko Savolainen Seppo Tienhaara Jarmo Ohriluoma Marjo Ylikärppä Markku Leppinen Veli-Matti Niemelä, I-vpj Anne Niemelä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajat: - puheenjohtaja Arja Harjunpää, - I-varapuheenjohtaja Jukka Kohtala, - II-varapuheenjohtaja Jaakko Järvenpää. Kunnanhallitus: Merkitään, että poissa oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Hautaviita ja hänen tilallaan oli hänen henkilökohtainen varajäsen Helena Parkkamäki. Poissa oli Terhi Röksä. I-vpj Veli-Matti Niemelä toimi kokouksen puheenjohtajana. Kokous yksimielisesti todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää valita keskuudestaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (vuorossa Soile Luoma ja Erkki Viitikko). Kunnanhallitus: Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Soile Luoma ja Erkki Viitikko.

4 ILMOITUSASIAT. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi seuraavat päätökset/ilmoitukset ja päättää tyytyä niihin: - Oikeusministeriö OM 20/51/2016. Vuoden 2017 kuntavaalit. - Etelä-Pohjanmaan liitto, maakuntahallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, hallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Etelä-Pohjanmaan liitto, kulttuurilautakunnan kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, yhtymäkokouksen esityslista. - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, yhtymävaltuuston kokouksen esityslista. - Suupohjan koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, yhtymävaltuuston kokouksen esityslista. - Ely- keskus, Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus syyskuu 2016: Karijoki 9,2 % (59 henkilöä), Suupohja 9,6 %, Etelä-Pohjanmaan 9,5 %, Koko maa 12,5 %. - Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Eskoon Sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, yhtymävaltuuston kokouksen esityslista. - Ely, päätös ylimääräisen tukioikeuksien mitätöinti. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

5 301 Johtokunta Osavuosiraportti 2/2016, kahdeksan kuukauden toteutuminen ja lisätalousarvioesitys Dnro D/267/ /2015 Valmistelija / lisätiedot: taloussuunnittelija Anne Alavillamo, puh etunimi.sukunimi@llky.fi Esityslistan lisätietona on osavuosiraportti 2/2016 talouden ja palvelutilauksen toteutumasta saakka. Osavuosiraporttiin sisältyy liikelaitoskuntayhtymän tuloslaskelman ja palvelualueiden käyttötalousosien toteutuma, jäsenkuntien maksuosuuksien toteutuma ja ennuste vuodelle 2016, tuloslaskelmaraportit sekä tuotteistuksen toteutumavertailu. Kuntalain ja kirjanpitosäännösten mukaan talousarvion ylityksiin tulee saada johtokunnan hyväksyntä ja kattaminen tilivuoden kuluessa. Talousarvion sitovuustaso johtokuntaan nähden on koko liikelaitoskuntayhtymän tasolla tuloslaskelman liikeylijäämä/- alijäämä kunnallisen liikelaitoksen tuloslaskelmakaavan mukaisesti. Johtokunta on päätöksellään määrittänyt palvelualueiden sitovuustasoiksi palvelualueen tuloslaskelman toimintakatteen lisäksi ydinprosessien toimintakatteet sekä osaprosesseista Palvelukeskus Trillan, Kehitysvammahuollon ja Logistiikkapalveluiden toimintakatteet. Talousarvion tilikauden yli-/alijäämä on 0. Kirjanpidon toteutuma elokuun lopussa on alijäämäinen: Palvelualueiden toimintakatteet sitovien erien osalta ovat seuraavat:

6 302 Osavuosiraportissa kuvataan tarkemmin palvelutoiminnan ja talouden toteutumaa sekä poikkeamien syitä. Toiminnot esittävät myös toimenpiteitä talousarviossa pysymiseksi. Jäsenkuntien maksuosuudet Tilaajana toimivaan yhteistoimintalautakuntaan nähden sitovuustasona on jäsenyhteisön kokonaistilauksen määrä. Palvelusopimuksen mukaan suoritearviot ja tuotehinnat eivät ole sitovia. Jäsenkuntien maksuosuuslaskenta perustuu tuotteistuslaskentaan. Jäsenkuntien maksuosuuksien toteutuma elokuussa ja ennuste vuodelle 2016 on seuraava:

7 303 Elokuun toteutuma näyttää yhteensä n ylitystä, jossa oma toiminta ylittyy n ja erikoissairaanhoito n Osavuosiraportissa kuvataan tarkemmin jäsenkuntien palvelujen käyttöä ja maksuosuuksien kertymää palvelualueittain. Ennuste koko vuoden toteutumasta perustuu palvelualueiden antamaan arvioon ja muutoin lähinnä tasaisen toteutuman olettamaan. Erikoissairaanhoidon ennuste on tehty vertaamalla elokuun toteutumatilannetta vuoden 2015 vastaavaan tilanteeseen ja tilinpäätökseen. Johtokunnan ja yhteistoimintalautakunnan päätöksiin perustuen jäsenkuntien maksuosuuksien ennakkolaskutus toteutetaan talousarvion mukaisesti tasaerinä ja toimintavuoden aikana palvelutilausta ja maksuosuuksia voidaan tarkistaa toteutumaraporttien pohjalta. Elokuun toteutuma ja ennuste vuodesta 2016 eivät tässä vaiheessa antane aihetta palvelutilauksen ja maksuosuuksien tarkistukseen Isojoen, Karijoen ja Teuvan osalta. Kauhajoen osalta yhteistoimintalautakunnalle on esitetty osavuosiraportin 1/2016 käsittelyn yhteydessä, johtokunta , palvelutilauksen muuttamista ja lisämäärärahan myöntämistä. Yhteistoimintalautakunta ei vielä ole tehnyt asiassa päätöstä. Osavuosiraportin 1/2016 käsittelyssä määritettiin, että lisämääräraha osoitettaisiin talousarviossa erikoissairaanhoitoon ja lastensuojelun laitoshuoltoon Elokuun toteutuman ja ennusteen pohjalta lisämääräraha on edelleen tarpeen Kauhajoen maksuosuuteen, mutta talousarviossa lisämääräraha osoitettaisiin erikoissairaanhoitoon , lastensuojelun laitoshuoltoon ja perhehoitoon sekä vammaispalvelun henkilökohtaiseen apuun Kauhajoen erikoissairaanhoidon ylitys on ennusteessa arvioitu vertaamalla elokuun toteutumatilannetta vuoden 2015 vastaavaan tilanteeseen ja tilinpäätökseen. Arvio on myös euromäärältään likipitäen vastaava kuin Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin arvio vuoden 2017 kustannuksista. Kauhajoen lastensuojelun laitoshuollon ja perhehoidon kustannusten nousun syynä ovat olleet uudet huostaanotot ja kiireelliset sijoitukset, joita ei talousarvion

8 304 valmisteluvaiheessa tiedetty. Tilanteeseen on vuoden aikana pystytty toimenpitein puuttumaan ja kustannuskehitystä katkaisemaan. Kauhajoella vammaispalvelun henkilökohtaisen avun piirissä on useita runsaasti apua tarvitsevia ja osalla asiakkaista avun tarve on lisääntynyt. Vaikeavammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun. LLKY:n omassa toiminnassa pyritään palvelualueiden esittämien toimenpiteiden kautta saavuttamaan säästöjä, joilla toteutuisi muun oman toiminnan talousarviossa pysyminen. Asian lisätietona on osavuosiraportti 2/2016. Palvelujohtajat ja taloussuunnittelija kutsutaan kokoukseen asiantuntijoina. Johtajan ehdotus: Johtokunta päättää merkitä tiedoksi osavuosiraportin 2/2016 talousarvion ja palvelutilauksen toteutumisesta ja esittää sen edelleen yhtymäkokoukselle, tarkastuslautakunnalle, yhteistoimintalautakunnalle ja jäsenkunnille tiedoksi. Johtokunta edellyttää, että taloudellisesti tiukassa tilanteessa on koko ajan etsittävä säästökohteita kaikessa toiminnassa. Osavuosiraportissa esitetyt konkreettiset toimenpiteet tulee toteuttaa ja toimenpiteen edellyttäessä johtokunnan päätöstä, esitettävä asia johtokunnan ratkaistavaksi. Johtokunta päättää toistaa esityksensä yhteistoimintalautakunnalle palvelusopimuksen ja vuoden 2016 palvelutilauksen muuttamisesta ja lisämäärärahan myöntämisestä Kauhajoen osalta. Johtokunta päättää lopullisesti lisätalousarviosta yhteistoimintalautakunnan käsittelyn jälkeen. Käsittely: Sisäisen tukipalvelun johtaja Tiina Lehtinen, terveyspalvelujohtaja Kirsti Kähärä, sosiaalipalvelujohtaja Esko Kiviniitty ja taloussuunnittelija Anne Alavillamo olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan. Merkittiin pöytäkirjaan, että johtokunnan I varapuheenjohtaja Esko Lehtimäki saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana. Johtokunnan päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen. Osavuosiraportti 2/2016 on pöytäkirjan erillisenä liitteenä 1 / johtokunta (Dnro D/267/ /2015)

9 305 Khall 166 Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Osavuosiraportti 2/2016 lähetetään esityslistan liitteenä. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää merkitä llky:n osavuosiraportin 2/2016 tiedokseen. Samalla kunnanhallitus edellyttää talouden tiukkaa seurantaa menojen pysyttämiseksi hyväksytyssä talousarviossa. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

10 LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM057:00/2016. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoa mennessä. Hallituksen esityksellä on tarkoitus muun muassa varmistaa sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävän asiakkaan tai potilaan asiakas- ja potilasturvallisuus, varmistaa laadultaan hyvät palvelut sekä edistää palvelun tuottajan ja viranomaisten välistä yhteistyötä. Voimassa olevan yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan lainsäädännön mukaisen lupa- ja ilmoitusmenettelyn sijasta ehdotetaan otettavaksi lakiin kaikkia palveluntuottajia koskeva rekisteröintimenettely. Palvelun tuottajan ja palveluyksiköiden erillisen rekisteröinnin tarkoitus olisi keventää nykyiseen lupa- ja ilmoitusmenettelyyn liittyvää hallintoa ja selkeyttää eri edellytysten välisiä suhteita. Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internetosoitteesta: Liitteenä no 64 on ehdotus annettavaksi lausunnoksi. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä annettavaksi liitteen no 64 mukaisen lausunnon. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

11 LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ MAAKUNTAUUDISTUKSEKSI JA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄ- MISUUDISTUKSEKSI SEKÄ NIIHIN LIITTYVIKSI LAEIKSI. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö pyytävät lausunnot luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi sekä niihin liittyviksi laeiksi. Lausuntopyyntö STM068:00/2015. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja siihen liittyvää maakuntahallinnon perustamista valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön yhteisessä hankkeessa. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman sekä hallituksen , ja tekemien linjausten mukaan Suomessa toteutetaan sosiaali- ja terveyden huollon uudistus ja maakuntauudistus. Suomeen perustetaan 18 maakuntaa, joilla on omat vaalit ja valtuustot. Vuoden 2019 alusta maakunnat järjestävät kaikki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakunnille kootaan myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä aluekehittäminen, ympäristöterveydenhuolto, liikennejärjestelmäsuunnittelu, maaseudun kehittäminen sekä pelastustoimi. Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan, eli jatkossa kunnilla ei ole enää vastuuta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä tai rahoituksesta.

12 308 Lausuntopyynnön kohteena olevalla hallituksen esityksellä on tarkoitus muun muassa perustaa uudet maakunnat sekä säätää maakuntien hallinnosta ja taloudesta, siirtää järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista maakunnille, säätää maakuntien saamasta rahoituksesta, rahoituksen keräämisen veroperusteista, uudistuksen voimaanpanosta, henkilöstön asemasta sekä omaisuusjärjestelyistä. Lisäksi tarkoitus on kuntiin jäävien peruspalvelujen osalta säätää uusi kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmä. Muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirrosta maakunnille sekä niiden rahoituksesta valmistellaan erillinen hallituksen esitys. Uudistuksen voimaanpanolaki sisältää säännökset maakuntajaosta. Mikäli kunta esittää kunnan kuulumista voimaanpanolain 5 :n mukaisesta maakuntajaosta poikkeavaan maakuntaan, päätöksestä tulee toimittaa kunnanvaltuuston päätösasiakirja sosiaali- ja terveysministeriöön. Sote- ja maakuntauudistuksessa laaditaan lisäksi valinnanvapauslainsäädäntö, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta sekä siirretään valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kuntayhtymien muita kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä maakunnille. Niitä valmistellaan erillisissä valmisteluhankkeissa, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa on jo otettu huomioon valinnanvapauden edellytyksenä oleva monituottajamalli. Valinnanvapautta ja monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista koskeva hallituksen esitysluonnos toimitetaan lausunnoille loppuvuodesta. Valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kuntayhtymien muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien siirtoa koskeva hallituksen

13 309 esitysluonnos toimitetaan lausunnoille keväällä Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista koskeva hallituksen esitys on erikseen lausuttavana yhtäaikaisesti tämän hallituksen esityksen kanssa. Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät Internetosoitteesta: Liitteenä no 65 on ehdotus annettavaksi lausunnoksi. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä annettavaksi liitteen no 65 mukaisen lausunnon. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

14 SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Uusi kuntalaki edellyttää tiettyjä muutoksia myös kuntayhtymien perussopimukseen. Kuntalaki tulee voimaan kokonaisuudessaan Uuden perussopimuksen tulee täyttää kuntalain (410/2015) 56 :n vaatimukset. Hallitusohjelman mukainen ammatillisen koulutuksen reformi tulee uudistamaan niin toimintalainsäädännön kuin rahoituslainsäädännönkin alkaen. Myös nämä muutokset tulevat vaikuttamaan uudistettavaan perussopimukseen. Tavoiteaikataulu on, että uusittu perussopimus saadaan hyväksytyksi keväällä Seinäjoen koulutuskuntayhtymä käynnistää perussopimustyön tiedustelemalla jäsenkunnilta halukkuutta jatkaa Seinäjoen koulutuskuntayhtymän jäsenkuntana perussopimuksen uusimisenkin jälkeen. Sitova kannanotto tulee ilmoittaa mennessä osoitteella Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Yhtymähallitus, PL 75, Seinäjoki. Kuntien kannanottojen jälkeen perussopimuksen uudistaminen etenee yhtymähallituksen nimeämän työryhmän johdolla ja jäsenyyden vahvistaneiden kuntien neuvotteluna. Perussopimusluonnos tullaan esittelemään peruskuntien johdolle tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa kevään 2017 aikana. Karijoen kunnan osuus peruspääomasta on tällä hetkellä 0,20 %. Kunnalla on valtuustossa yksi edustaja.

15 311 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjanote Seinäjoen koulutuskuntayhtymän perussopimusasiasta sekä voimassa olevan perussopimuksen ovat liitteenä no 66. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että Karijoen kunta haluaa jatkaa Seinäjoen koulutuskuntayhtymän jäsenkuntana myös perussopimuksen uusimisen jälkeen. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

16 312 Khall 170 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN / MUUTOS II. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Merkitään, että jäljennös vuoden 2016 talousarvion toteutumisesta ajalta liitteenä no 67. Talousarvion arvioiduista toimintatuloista 1,2 milj. eurosta on kertynyt 1,001 milj. euroa eli 80,3 %. Toimintakulut em. aikana 7,609 milj. euroa arvioidusta 9,6 milj. eurosta, eli käyttö 79,3 % arvioidusta. Vuosikate 0,873 milj. euroa. Toteutumassa llky:n menot on kirjattu talousarvion mukaisena. Toteutumasta puuttuu tammi-lokakuulle kuuluvia menoja, arviolta noin euroa. Marraskuun 2016 verotilityksessä maksuunpanon oikaisu on tämän hetken ( ) tiedon mukaan euroa. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi vuoden 2016 talousarvion toteutumisen liitteen no 67 mukaisesti. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

17 TUPAANTULIAISLAHJA/JAAKKO JÄRVENPÄÄ JA TAINA TIENHAARA. Jaakko Järvenpää ja Taina Tienhaara ovat allekirjoitetulla hakemuksella hakeneet tupaantuliaislahjaa uuden omakotitalon rakentamiseksi. Hakijat ovat rakentaneet uuden omakotitalon os. Klokkasmäentie 119, Karijoki. Kiinteistö Tuina Alakylä. Hakemuksen mukaan talon vastaanottotarkastus on pidetty Em. henkilöt hakevat kunnan myöntämää tupaantuliaislahjaa. Tupaantuliaislahja: lähtien: - myönnetään alle 35-vuotiaalle uuden asunnon ostajalle/ rakentajalle (tulkinta nuoremman puolison ostajan iän mukaan) uuden omakotitalon/uuden asunto-osakkeen hankintaan, - tupaantuliaislahjan määrät ovat lukien: - omakotitalon rakentaja 3.200, - asunto-osakkeen ostaja myönnetään tehtyihin kauppoihin/hankintoihin, suuruus enintään 40 % kauppahinnasta, - sama henkilö voi saada kunnan tupalahjaa vain kerran, mikäli hakijalle on myönnetty aikaisemmin tupalahjaa, hänellä ei ole enää oikeutta tupalahjan saantiin, - myönnetään, kun asunto on valmis, lopputarkastus pidetty, - päätös on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

18 314 Ehdotus: Edellä oleviin perusteisiin viitaten kunnanhallitus päättää myöntää Jaakko Järvenpäälle ja Taina Tienhaaralle, kummallekin euroa tupaantuliaislahjaa em. omakotitalon hankkimista varten. Uusi omakotitalo. Kunnanhallitus: Merkitään, että Seppo Tienhaara ja kvalt II-vpj Jaakko Järvenpää poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

19 Kunnanhallitus No 11/2016 Kunnanhallitus No 15/ SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOS- KUNTAYHTYMÄ/VUODEN 2017 TALOUSARVION RAAMI/RAAMIN TARKISTUS. Kauhajoen kaupungin yhteistoimintalautakunta on kokouksessaan päättänyt pyytää kaupungin- ja kunnanhallituksia antamaan kuntakohtaisen raamin llky:n talousarvion laadinnan pohjaksi vuodelle Raami pyydetään antamaan mennessä. Lautakunta pyytää myös esityksiä toiminnan kehittämisestä. Erikoissairaanhoitoon pyydetään antamaan oma raaminsa. Karijoen kunnan maksuosuuksien kehitys llky:lle on ollut: - v tp euroa - v tp euroa - v tp euroa - v tp euroa - v tp euroa - v tp euroa - v tp euroa - v ta euroa Maksuosuuden jakaantuminen erikoissairaanhoito ja llky:n muu toiminta Vuosi Maksuosuus/ 1000 euroa Maksuosuus jakaantuu Erikoissairaanhoidon osuus/ 1000 euroa 2009 TP TP TP TP TP TP TP TA Muu kuin erikoissairaanhoito/ 1000 euroa

20 Kunnanhallitus No 11/2016 Kunnanhallitus No 15/ Maksuosuuden kehitys v (v. 2009=100) Vuosi Maksuosuus/ Maksuosuus jakaantuu Erikoissairaanhoidon osuus/ Muu kuin erikoissairaanhoito/ 2009 TP TP TP TP TP TP TP TA Kunnan maksuosuus on vuodesta 2009 vuoteen 2015 noussut 1,383 M eli 34 %. Taloustilanne jatkuu edelleen vaikeana. Samoin valtionosuuksien leikkaukset jatkuvat. Talousarvion laatimisohjeissa kunnanhallitus on asettanut tavoitteeksi menojen vähentämisen 1,5 prosentilla kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna. Ohjeissa on huomioitu toimeentulotuen siirto Kelalle sekä kiky sopimus. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää yhteistoimintalautakunnalle vuodelle 2017 Karijoen kunnan maksuosuudeksi euroa. Kunnanhallitus: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Alustavassa talousarvioehdotuksessa Karijoen raami on ylittymässä n euroa pidetyssä neuvottelussa on käyty läpi ehdotusta. Korotuspainetta on mm. sosiaalipalveluissa vammaispalvelut, omaishoidossa, kotihoidon, Saliininkodin menoissa.

21 317 Ehdotus: Kunnanhallitus päättää korottaa kunnan antamaa raamia eurolla, jonka jälkeen Karijoen osalta vuoden 2017 llky:n talousarviosumma on euroa. Kunnanhallitus: Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

22 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN. Kokous katsottiin päättyneeksi klo 20:09. Merkitään, että matkakorvausliite on pöytäkirjan liitteenä no 68. Valitusosoitus: Valitusosoitus on liitteenä no 69.

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2017

KUNNANHALLITUS No 18/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2017 KOKOUSAIKA 13.11.2017 valtuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 249 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2014 KOKOUSAIKA 17.06.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 92 93 94 95 96 97 46 98 99

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 08/2017

KUNNANHALLITUS No 08/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2017 KOKOUSAIKA 09.05.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 106 107 108 109 31 110 32

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 13/2017

KUNNANHALLITUS No 13/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2017 KOKOUSAIKA 28.8.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 188 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 11/2016

KUNNANHALLITUS No 11/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 11/2016 KOKOUSAIKA 18.08.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 119 120 121 122 123 49 124

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2013 KOKOUSAIKA 21.03.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 104 105 106

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 4/2018

KUNNANHALLITUS No 4/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 4/2018 KOKOUSAIKA 22.2.2018 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 35 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 16/2016

KUNNANHALLITUS No 16/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 16/2016 KOKOUSAIKA 24.11.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 174 175 176 177 178 179 180

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 08/2016

KUNNANHALLITUS No 08/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2016 KOKOUSAIKA 30.05.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 86 87 88 89 90 91 92 93 94

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 2/2018

KUNNANHALLITUS No 2/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 07/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 07/2015 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 07/2015 KOKOUSAIKA 23.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 104 105 106 107 108 109

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2014 KOKOUSAIKA 06.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 142 143 144 145 62 146 63

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 158 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KOKOUSAIKA 18.12.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 45 46 47 1 48 2 49 50 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 13/2017

KUNNANHALLITUS No 13/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2017 KOKOUSAIKA 28.8.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 188 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 10/2016

KUNNANHALLITUS No 10/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2016 KOKOUSAIKA 07.07.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 106 107 108 109 45 110 111

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 03/2016

KUNNANHALLITUS No 03/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2016 KOKOUSAIKA 11.02.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 25 26 27 28 29 30 11 31 12

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2017

KUNNANHALLITUS No 17/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2017 KOKOUSAIKA 09.11.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 335 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 43 (52) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 8.11.2016 kello 18.10-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 16 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2017 KOKOUSAIKA 04.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 14 15 3

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KOKOUSAIKA 13.11.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 40 1 41 42 43 44

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KOKOUSAIKA 18.05.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 11 12 13 1 14 2 15 3 16 4

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2013 KOKOUSAIKA 08.05.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 137 138 139 140 141 40 142

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2015 KOKOUSAIKA 10.09.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 188 189 190 191 192 56 193

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 02/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 02/2012 18 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 02/2012 KOKOUSAIKA 16.02.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2017 KOKOUSAIKA 04.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 14 15 3

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2013 99 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 15/2013 KOKOUSAIKA 08.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 218 219 220 221 70 222

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2014 KOKOUSAIKA 10.07.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 102 103 104 105 49 106 50

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 12/2016

KUNNANHALLITUS No 12/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 12/2016 KOKOUSAIKA 08.09.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 128 129 130 131 52 132 53

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 38 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42 4

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 5/2018

KUNNANHALLITUS No 5/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 5/2018 KOKOUSAIKA 12.3.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 44 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 10/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 10/2015 KOKOUSAIKA 04.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 142 143 144 145 146 147 148

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 06/2016

KUNNANHALLITUS No 06/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2016 KOKOUSAIKA 11.04.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 64 65 66 67 68 69 70 71 28

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 12/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 12/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 12/2015 KOKOUSAIKA 08.07.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 161 162 163 164 48 165 49

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 15/2016 Kokousaika ti klo 9.30-11.57 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan ruokapalvelukeskuksen kabinetti 1, rak. 1 N/0 Käsiteltävät

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 5/2018

KUNNANHALLITUS No 5/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 5/2018 KOKOUSAIKA 12.2.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 44 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 4/2014

KUNNANVALTUUSTO No 4/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 4/2014 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 27 28 29 30 1 31 2 32 3 33

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 11/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 11/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 11/2015 KOKOUSAIKA 16.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 151 152 153 154 45 155 156

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2013 KOKOUSAIKA 31.01.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 32 33 34 35 36 37 38 39 40

Lisätiedot

ESITYSLISTA Nro 3 / 2017

ESITYSLISTA Nro 3 / 2017 EVIJÄRVEN KUNTA Aika 27.3.2017 ESITYSLISTA Nro 3 / 2017 KOKOUSAIKA 27.3.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, valtuustosali Läsnä Juha Alkio, pj Niina Alatalo Jari Anttikoski

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 14/2017

KUNNANHALLITUS No 14/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2017 KOKOUSAIKA 21.9.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 197 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 69 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2015

KUNNANHALLITUS No 18/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2015 KOKOUSAIKA 25.11.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 238 239 240 241 73 242 243

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2016

KUNNANHALLITUS No 18/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2016 KOKOUSAIKA 19.12.2016 klo 19.30-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 194 195 196 197 198 80 199

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 79 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2017

KUNNANHALLITUS No 17/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2017 KOKOUSAIKA 09.11.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 236 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2012 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2012 KOKOUSAIKA 11.06.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 105 106 107 108 37 109 38

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Asialuettelo

Asialuettelo Kauhajoen kaupunki Pöytäkirja N:o 4 / 2018 Asialuettelo Läsnäolijat... 1 20 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osavuosiraportti 1/2018... 2 21 Yhteistoimintalautakunnan tuloskortti 2019... 7

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 08/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 08/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2015 KOKOUSAIKA 07.05.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 115 116 117 118 31 119 32

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus 1

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus 1 POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Maanantai 07.11.2016 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 90 Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 16/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 16/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 16/2014 KOKOUSAIKA 20.11.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 174 175 176 177 178 179 180

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2012 50 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 04/2012 KOKOUSAIKA 22.03.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 40 41 13 42 43

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 20/2015

KUNNANHALLITUS No 20/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 20/2015 KOKOUSAIKA 21.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 265 266 267 268 85,86 269

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 06/2017

KUNNANHALLITUS No 06/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2017 KOKOUSAIKA 06.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 79 80 81 82 21 83 22 84 85

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 3.12.2013 64 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 3.12.2013 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 54 66 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2016

KUNNANHALLITUS No 17/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2016 KOKOUSAIKA 08.12.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 185 186 187 188 75 189 76

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 2/2018

KUNNANHALLITUS No 2/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 3/2018

KUNNANHALLITUS No 3/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 3/2018 KOKOUSAIKA 1.2.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 15/2018 Kunnanhallitus

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 15/2018 Kunnanhallitus KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 15/2018 ASIALUETTELO 4.10.2018 145 Tupaantuliaislahja Käkelä. 248 146 Kaavoituskatsaus. 250 147 Toimen täyttölupa. 251 148 Nopea laajakaista hanke. 252 149 Kokouksen päättäminen.

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 07/2016

KUNNANHALLITUS No 07/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 07/2016 KOKOUSAIKA 10.05.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 74 75 76 77 78 32 79 33 80

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 27. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 50 Vuoden 2016 tilinpäätöksen allekirjoittaminen, luovuttaminen tilintarkastajan

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 11/2018 Kunnanhallitus

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 11/2018 Kunnanhallitus KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 11/2018 ASIALUETTELO 11.6.2018 113 n 9.4.2018 kokouksen päätöksien laillisuuden tutkiminen ja päätös täytäntöönpanosta. 179 114 Sopimukset Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 05/2013

KUNNANVALTUUSTO No 05/2013 118 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 05/2013 KOKOUSAIKA 11.11.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 44 45 46 1 47 2 48 49

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 14/2017

KUNNANHALLITUS No 14/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2017 KOKOUSAIKA 21.9.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 197 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Kunnanvirasto. Ahti Malm Tanja Kaunisto Soile Luoma Marko Peräsaari Seppo Tienhaara. Poissa: Jami Mylläri Helena Parkkamäki.

Kunnanvirasto. Ahti Malm Tanja Kaunisto Soile Luoma Marko Peräsaari Seppo Tienhaara. Poissa: Jami Mylläri Helena Parkkamäki. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2019 Karijoen kunta, tekninen toimi Sivu 1 Kokousaika Tiistai 9.4.2019 klo 17.00 18.30 Kokouspaikka Lautakunnan kokoonpano Kunnanvirasto Saapuvilla olleet: Ahti Malm

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 19/2015

KUNNANHALLITUS No 19/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 19/2015 KOKOUSAIKA 10.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 256 257 258 259 79 260 80

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 3/2018

KUNNANHALLITUS No 3/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 3/2018 KOKOUSAIKA 1.2.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 03/2017

KUNNANHALLITUS No 03/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2017 KOKOUSAIKA 20.02.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 38 39 40 41 42 43 8 44 45

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2013

KUNNANHALLITUS No 18/2013 146 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2013 KOKOUSAIKA 05.09.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 250 251 252 253 254 255 256 257

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 06/2013

KUNNANVALTUUSTO No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 06/2013 KOKOUSAIKA 28.11.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 54 55 56 1 57 2 58 3 59 4

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 20/2013

KUNNANHALLITUS No 20/2013 190 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 20/2013 KOKOUSAIKA 09.10.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 277 278 279 280 93 281 94 282 94a

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2017 KOKOUSAIKA 30.01.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 6/2017

KUNNANVALTUUSTO No 6/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 6/2017 KOKOUSAIKA 18.12.2017 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 51 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 13/2016

KUNNANHALLITUS No 13/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2016 KOKOUSAIKA 06.10.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 137 138 139 140 141 142 143

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2016 KOKOUSAIKA 29.06.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 3,4 14 5

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 15/2015 KOKOUSAIKA 28.09.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 201 202 203 204 60 205 206

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 04/2013 97 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 04/2013 KOKOUSAIKA 18.02.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 45 46 47 48 49 50 51 52

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot