117 vuotta ruoka- ja ravitsemusneuvontaa. Kaisa Härmälä Marttaliitto ry
|
|
- Marjatta Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 117 vuotta ruoka- ja ravitsemusneuvontaa Kaisa Härmälä Marttaliitto ry
2 SIVISTYSTÄ KODEILLE Sivistystä kodeille- yhdistys perustettiin Lucina Hagmanin johdolla. Katse oli käännettävä kansan sivistykseen, työn ja henkisen arvostelukyvyn voimaan. Tiedon ja taidon aarteet olivat kannettavat suoraan Suomen koteihin. Ja ennen kaikkea kotien varsinaiselle vaalijalle, Suomen naiselle, niin että hänestä kasvaisi Suomen sivistyksen luja suoja, itsetietoinen maansa oikeuden taistelija. (Lucina Hagman, 1924: Mimmoiselta se silloin tuntui.) Yhdistyksen mielestä paras tapa auttaa perheitä on kodissa tarvittavien tietojen ja taitojen opettaminen.
3 MARTTA-YHDISTYS Senaatti ei hyväksynyt Sivistystä kodeille yhdistystä liian radikaalina. Hyväksyntä saatiin muuttamalla nimi Martta- Yhdistykseksi, Föreningen Martha. Alli Nissinen keksi yhdistyksen nimeksi Martta, joka liittyy sekä raamattuun että puuhakkuuteen. Yhdistyksen tarkoituksena oli levittää kansannaisille tietoja kodin ja lapsien hoidossa sekä edistää heidän taitoansa yksinkertaisissa naisten käsitöissä.
4 AATE LEVISI NOPEASTI Kuukauden kuluessa Helsingin ulkopuolelle oli perustettu 13 yhdistystä. Ensimmäiset asiamieskomiteat (yhdistykset) perustettiin Raumalle, Haminaan, Kuopioon, Toijalaan, Turkuun ja Vaasaan sekä Tampereelle. Vuoden 1899 lopussa yhdistyksiä oli 48. Paikallisyhdistyksiä kutsuttiin haaraosastoiksi. Järjestö alkoi saada säännöllistä valtionapua vuonna 1907 jolloin haaraosastot alkoivat yhtyä paikallisesti haaraosastoliitoiksi (nyk. piirit). Kartta: Marttayhdistykset vuonna 1906
5 LÄHETIT KOTIKÄYNNILLÄ Lähetit eli emissaarit tekivät kotikäyntejä kesällä 1899 ja 1900 syrjäisissä maaseutupaikoissa. Kotikäynnillä kartoitettiin kodin senhetkinen tilanne ja tehtiin parannusehdotuksia. Yhdessä lähetin kanssa perustettiin kasvimaita, suunniteltiin ulkohuoneen rakentamista, tutustuttiin tuholaisten torjuntaan, saatiin vihjeitä lasten kasvatukseen ja harjoiteltiin järkevää kotitalouden hoitoa. Saaduilla eväillä jatkettiin elämää eteenpäin kodeissa. Kuvassa piirin rajaseutuneuvoja Iida Wallenius.
6 EMÄNTÄLEHTI Perustetiin vuonna 1902 neuvonnan välineeksi. Marttayhdistys tahtoo tämän lehtensä kautta kansan sekaan levittää tietoja, jotka ovat etupäässä yleishyödyllisiä ja käytännöllistä laatua Yksi tällainen tieto on, Yksinkertaisen, mutta ravitsevan ruoan laittaminen Tavoitteena ruoan terveellisyys, taloudellisuus, kotimaisuus ja riittävät ruoanvalmistustaidot.
7 TOIMINTA VAKIINTUU Paikallisyhdistykset eli haaraosastot palkkasivat neuvojia niin pitkäksi aikaa vuodesta mihin rahat riittivät. Kotitalousneuvonta painottui puutarhanhoitoon, säilöntään, ruuanlaittoon ja käsitöihin. Neuvontaa varten painettiin opasvihkosia ja Emäntälehteä. Martat myivät taimia tai siemeniä ja opastivat puutarhanviljelyssä, mutta satoa ei osattu käyttää luvun alussa aloitettiin ruoanlaittokurssit, joilla valmistettiin ruokaa naisten itse kasvattamista tuotteista. Useimmat kurssit kestivät pari viikkoa. Kursseja pidettiin myös käsitöistä ja kananhoidosta.
8 1900-LUVUN ALKU Havaintoesitykset, luennot, kurssit ja ohjelmalliset emäntäpäivät Kasvisten käytön lisääminen Perunan käyttö Sienet Proteiineja palkokasveista Kunnon aamupala kahvin sijasta Hedelmät, sitruunan ja appelsiinin terveysvaikutukset Uusi elintarvike riisi ja sen käyttö
9 PULA-AIKA Pula alkaa tuntua jo vuonna 1915 Kasvisvoittoiset ruoat Juureksista kehotetaan käyttämään naatitkin Kuivatun ja tuoreen kalan käyttö leivässä Kylvö- ja keittokursseja sekä esitelmiä Jäkälä- ja pettukursseja
10 1920-LUKU Ravitsemusasioista neuvotiin jo tieteellisemmin Ruoka-aineiden kaloreita lasketaan, ravinnon riittävyydessä on ongelmia Energiasisältö/hinta laskelmia Yksi-kaksi kasvisruokaa päivässä Teollisuutta kritisoidaan ruokaaineiden puhdistamisesta ja jalostamisesta
11 RAAKARAVINNOSTA Raakaravinto on viime aikoina alkanut päästä muotiin meilläkin, kuten se jo kauan aikaa on ollut suosiossa muualla, varsinkin Saksassa ja Yhdysvalloissa. Oikeastaan ovat suomalaiset tavallaan olleet eturivin kansoja raakaravinnon käytössä sanan laajassa merkityksessä sillä
12 RAAKARAVINNOSTA E M Ä N T Ä L E H T I sillä mehän kulutamme täysimaitoa kenties enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa, ja täysimaitokin on oikeastaan luettava raakaravintoon.
13 1930-LUKU 1933 neuvonnan yleisaiheena oli raakaravinto Ravitsemustiedon vuosikymmen Ravinnosta johtuvat sairaudet, riisitauti, keuhkotauti Ravinnon laatuun aletaan kiinnittää huomiota, vitamiinit Kalan käyttö kalsiumin lähteenä Suolan käytön vähentäminen Juomisen tärkeys vesi ja tuoremehut Eri ikäryhmien ravitsemus Sokeri energianlähteenä
14 1940-LUKU Kahvi, sokeri, vilja, voi, maitotaloustuotteet ja liha kortille Pula-ajan ruokaohjeita 1942 Kasvisruoat, voin korvikkeet, kalaruoat, kalan säilöntä Sienet ja marjat Luonnonyrtit Perunan kulutus kolminkertaistuu Sodan aikana suomalaisissa kodeissa opittiin tekemään kasvisruokia Aurinkoa riisitaudin ehkäisyyn 1949 aiheena juhlatarjoilu, jota ohjattiin terveellisempään suuntaan
15 1950-LUKU Pulasta yltäkylläisyyteen 1953 terveysvuosi, terveyden vaaliminen ja sairauden ennaltaehkäisy Erikoisruokavaliot Kurssiaiheina lasten, odottavien äitien ja vanhusten ruoka Ruokatalouden ja ravintopin opiskelua Ruokatalouden suunnitelmallisuus Viikon ruokalista Ravitsemuksen aakkoset artikkelisarja Ruokavalion kuusi ryhmää
16 1960-LUKU Kasvisten viljely ja käyttö Opetellaan pakastamista Rasvaisia ja käristettyjä ruokia kehotetaan välttämään Ruokavalion keventäminen Rauta ravitsemuksessamme suosittu kurssi- ja havaintoesitysaihe Kiinnitetään huomiota koululaisten aterioihin ja kouluruokailuun Varhaisaamiainen ja välipalat Perheen yhteiset ateriat Ruokaperinteen elvyttäminen
17 1970-LUKU Terveysvalistuksen vuosikymmen Painonhallinta alkaa Terveydeksi -ravitsemusviesti Pohjois-Karjala -projekti Pitkän iän pidot I ja II Syö säästäen sokeria Ruokapyramidi Terveelliset ja taloudelliset ruokatottumukset Kunto ja ravinto, kuntokortit ja kuntomartta-koulutus
18 1980-LUKU Uutena aiheena mikroaaltouunin käyttö, kursseja myös miehille Ruokavalion monipuolistaminen ja keventäminen Oikean ravitsemuksen ABC Pullukat solakoiksi opintoaineisto Tavat terveiksi, terveysmartta-koulutus Pitäjäruokaprojekti yhteistyössä Maa- ja kotitalousnaisten kanssa Vuoden sienen valinta alkaa Ravitsemussuositukset, ruokaaineympyrä
19 1990-LUKU Ympäristöasiat nousevat esiin Ekopidot I ja II kasvikset ja luonnonantimet Kaikille avoimet sienikurssit alkavat 1990 lamassa neuvottiin monipuolisten ja edullisten ruokaaineiden käyttöön Penninvenyttäjän keittokirja Vähemmän suolaa ja enemmän yrttejä sekä Siirry pehmeämpiin kampanjat
20 2000-LUKU Geenimuuntelu, funktionaaliset elintarvikkeet Lähiruoka Terveyden edistäminen Arjen askeleet Voi hyvin aikuinen nainen Elinvoimaa ikä-ihmisille Lasten ravitsemus raiteilleen Neuvonta erityisryhmille
21 2010-LUKU Ympäristö Kestävä kehitys Eettisyys Ekokokki, Ekopaasto Luonnonantimet Säilöntä Syö hyvää Kotivara Sähköisen neuvonnan kehittäminen Sosiaalinen media
22 KIITOS
Sataneljätoista vuotta puutarhaneuvontaa. Asta Kuosmanen Marttaliitto ry
Sataneljätoista vuotta puutarhaneuvontaa Asta Kuosmanen Marttaliitto ry Sivistystä kodeille Sivistystä kodeille- yhdistys perustettiin 29.3. 1899 Lucina Hagmanin johdolla. Katse oli käännettävä kansan
Alle 1-vuotiaan ruokailu
SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä
MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen
MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT NUORET NAISET RUUHKAVUOSISSA, MIEHET ELÄKKEELLE
Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen
Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin. Rohkeasti oma itsensä. Valintoja kestävään arkeen. Onnistumisen ja
PIIRI/YHDISTYS/TILAISUUS Nimi
PIIRI/YHDISTYS/TILAISUUS Nimi Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT Nuoret ruuhkavuosia elävät perheet,
ensimmäiset 100 vuotta Kipinä yhdistyksen perustamiseen syttyi, kun Marttojen ruoka- ja ravitsemusneuvonnan Yhdistyksen perustaminen vastatuulessa
Pohjoiskarjalalainen marttaneuvoja Ida Vallius työssään 1920-luvulla. Marttojen ruoka- ja ravitsemusneuvonnan ensimmäiset 100 vuotta Kaisa Härmälä, MMM, kehittämispäällikkö, Marttaliitto Kuvat: Marttaliitto
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta
Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry
Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy
Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.
Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen
Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry
Kotirumba rullaamaan Martat Lapsiperheiden tukena Kirsi Rissanen ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry Marttaliitto on perustettu v. 1899 Kansalaisjärjestönä Martat edistää kotien ja perheiden
Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen
Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista
Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan
Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN
KILPAILU- JA PELIREISSUT. Lapin urheiluakatemia RAVINTO
KILPAILU- JA PELIREISSUT Lapin urheiluakatemia RAVINTO Rasvat edistävät urheilijan energiansaantia, palautumista, terveyttä ja kehitystä. Niukka rasvansaanti häiritsee hormonitoimintaa. Rasvoja saa mm.
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa
Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15
Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,
Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta
Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Anna elämän maistua 1 Tarvitset reilusti energiaa ja ravintoaineita Monipuolinen ruokavalio tarjoaa riittävästi energiaa ja ravintoaineita kasvuun ja kehittymiseen, liikunnan
FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon
FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset
Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja
4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ
II Terveyden voimavaroja 4 RAVINNOSTA TERVEYTTÄ s. 42 54 1 Ravinnosta terveyttä Ravitsemussuosituksen pääperiaatteet (tuntityöskentely) Ravitsemussuosituksen noudattamisen terveydellinen merkitys (tuntityöskentely)
Diabeetikon ruokailu sairaalassa
Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,
Kotitehtävän tarkastus
Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka
URHEILIJAN RAVINTO. Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli. Yläkouluakatemia Vko 31. santasport.fi
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli Yläkouluakatemia 2016-2017 Vko 31 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Ravintovalmennuksen tavoitteet
MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö
SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys
5.1.2015. Kehityskolmio. Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä + - Kunnon ruokaa luistelijalle. tammikuu 2015. Harjoittelu. Lepo Kehon huolto.
Kunnon ruokaa luistelijalle tammikuu 2015 Johanna Kleemola Kehityskolmio Harjoittelu Ravinto HYVÄ LUISTELIJA Lepo Kehon huolto Urheilija kehittyy ja pysyy terveenä Harjoittelun sisältö ja harjoitusten
MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland
MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva
Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto
Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom
Pysytään lujina naiset!
Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja
Painonhallinnan perusteet. Valio Oy
Painonhallinnan perusteet. Painonhallinta onnistuu Painonhallinnan periaate on yksinkertainen: paino tippuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä onnistuminen vaatii suunnittelua ja sitoutumista
perustettu vuonna 1927
perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma
THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2
Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus
Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan
Vähänkö hyvää! -lautasella
Vähänkö hyvää! -lautasella Vastuullisen ruoan tuntomerkit Otetaan huomioon ruoan ympäristövaikutukset, ilmastovaikutukset, tuotanto-olosuhteet, terveysvaikutukset. Ruoantuotannon vaikutukset Ruoka kuormittaa
09/01/2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015. Voimistelijan ruokavalio
KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015 Johanna Kleemola Luennon sisältö Voimistelijan ruokavalio Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen, välipalat
Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012
Henna Alanko Essee 1 (6) Emma Havela 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, Riitta Huotari ohjaus ja opetus Merja Koskenniemi 8.11.2012 Ravitsemuskysely yläastelaisille Syksyllä 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit
Pohjoismaiset ja suomalaiset ravitsemussuositukset Riitta Korpela
Pohjoismaiset ja suomalaiset ravitsemussuositukset 28.2.2014 Riitta Korpela www.norden.org/nnr Pohjoismaiset ravitsemussuositukset Päivitetty versio julkaistiin 4.10.2013 (edellinen 4. versio 2004) Perustuvat
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen
Eväitä ruokapuheisiin
Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille
URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10
ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA
ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen
Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa:
Ravitsemussuositusten toteutuminen Rovaniemen ruokapalvelukeskuksen ruokalistoissa: Päiväkotilapset, koululaiset, ikäihmisten kokopäivähoito ja kotipalvelulounas ikäihmisille. Noora Rajamäki Laillistettu
Ikääntyneen ruokavalio
Ikääntyneen ruokavalio Iän myötä ruokamäärät usein pienenevät ja ruokavalion laatu heikkenee. Ravintoaineiden tarve pysyy kuitenkin ennallaan tai jopa kasvaa. Monipuolinen ja riittävä ruokavalio ylläpitää
Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus
Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia, sekä kotitalouden arvostusta Toiminnan tarkoitusta toteutetaan järjestämällä
KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE
KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:
Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava
Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan
URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN
Urhean valmentajakoulutus URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN LAURA MANNER JA MARI LAHTI 4.12.2014 Terveurheilija.fi 1 Ravinto, ravitsemus ja ruoka? Ravinto = ruoka, juoma tai aine, jota
KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto
KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen
Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila
Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailu on osa koulun opetus- ja kasvatustyötä osa oppilashuoltoa, tavoitteenaan: tukea oppilaan kasvua
Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät
Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin
VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009
VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009 Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 Leipätiedotus ja kouluruokailu 2002 alkaen Nauti vapaasti viljasta I- II 2002-2007 Uusia tapoja lisätä nuorten viljatuotteiden kulutusta
TerveysInfo. Erityistä ruokaa : opettajan materiaali Oppaan tarkoituksena on tarjota tieto ja taitopaketti erityisruokavaliota noudattaville.
TerveysInfo Diabetes ja keliakia: ruokaopas Opas kertoo käytännönläheisesti diabetes ja keliakiaruokavalioiden yhdistämisestä. Se sisältää mm. useita erilaisia raaka aine ja tuotetaulukoita, jotka auttavat
Aineksia hyvän olon ruokavalioon
Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia
Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20
Ravitsemus HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Jokainen meistä tarvitsee ruoasta energiaa. Jokaisen energiantarve on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja liikunnan määrä.
Ravinto ja hammasterveys
Ravinto ja hammasterveys Hyvän hammasterveyden perusteet Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio
Ikäihmisen ravitsemus
Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän
Nuoren uimarin ravitsemus
Nuoren uimarin ravitsemus / ETK, triathlonisti HARJOITTELU LEPO RAVINTO Hyvä ruokavalio? Monipuolista laadukasta perusruokaa Aterioita säännöllisesti ajoitus treenien mukaan Ruokaa sopivasti Ruokailu rentoa
Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua
Ravitsemustieto- ja ruoanvalmistuskurssit parantavat ikääntyneiden ruokavalion laatua, ravinnonsaantia ja elämänlaatua Satu Jyväkorpi Gerontologinen ravitsemus Gery ry satu.jyvakorpi@gery.fi Kurssien satoa
Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily Siipikarjaliitto. Saarnivaara, Pasi Kantar TNS Agri
Kananmunamarkkinat ja ruokatrendit Kanaristeily 2019 - Siipikarjaliitto Saarnivaara, Pasi 25.1.2019 Kantar TNS Agri Kananmunabarometri tammi-joulukuu 2018 (ennakko) Tammi-joulukuu TUOTANTO +2% KULUTUS
Valio Oy RAVINTO JA HAMMASTERVEYS
RAVINTO JA HAMMASTERVEYS HYVÄN HAMMASTERVEYDEN PERUSTEET Hammasterveyden perusteita ovat: Terveelliset ruokatottumukset Hyvä suuhygienia Fluorihammastahnan käyttö Esiintyvät ongelmat: Karies Hammaseroosio
Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry
Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista
Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa?
Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa? Liikettä Lahden alueen yrittäjille 26.5.2016 Laura Manner, ETM Ravitsemusasiantuntija Terveurheilija.fi 1 Luennon sisältö Ravitsemus osana terveyttä
Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen. Lataa
Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen Lataa Kirjailija: Katriina Luotonen ISBN: 9789522200358 Sivumäärä: 356 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.73 Mb 300 ruokaohjetta vähähiilihydraattiseen ruokavalioon
Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta
Ravitsemussuositukset erityisesti senioreiden näkökulmasta Mikael Fogelholm, ravitsemustieteen professori Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Elintarvike- ja
Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset
Lapsen syömään oppimisen tukeminen lasten ruokailusuositukset Arja Lyytikäinen Ravitsemuskoordinaattori/Sapere hankkeen johtaja arja.lyytikainen@ksshp.fi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri/ Perusterveydenhuollon
Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto
Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä
RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna
RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin
Luonnon tuntematon ruoka-aitta
Luonnon tuntematon ruoka-aitta MIKÄ OLISIKAAN SUUREMPI ILO KUIN KATSOA MAATA, JOTA KASVIT VERHOAVAT KUIN KIRJALTU VIITTA, JOHON ON OMMELTU ITÄMAISIA PÄÄRLYJÄ JA JOKA ON KORISTELTU MONENMOISIN HARVINAISIN
LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS
LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS Kaikki liikunta on lapselle hyväksi, olipa kyseessä koulumatkan pyöräily, välitunti- tai pihaleikit, ulkoilu perheen kanssa, harrastusliikunta tai muu arjessa tapahtuva liikkuminen.
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Urheilijan ravitsemus Ravitsemussuositukset Monipuolista ja värikästä Sopivasti ja riittävästi Nauttien ja kiireettömästi Ruokaympyrä Ruokakolmio Lautasmalli
Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen
Nuori urheilija Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Ei mitään absoluuttisia totuuksia eikäsuuria viisauksia, vaan ajatuksia ja
Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund
Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,
Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin
Kuntien hyvinvointiseminaari 22.5.2018 Näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Arja Lyytikäinen,
RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019
RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019 IMEVÄISIKÄISEN LAPSEN RAVINTO Useimmille lapsille äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään D-vitamiinia
Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.
Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes
Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS
TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.
Nimi Ikä Paino Pituus
Nimi Ikä Paino Pituus Osoite Puhelin Sähköposti Arjen tottumukset Sisältääkö työsi fyysistä ponnistelua? A) Paljon B) Jonkin verran C) Hieman D) Ei ollenkaan Miten kuljet työmatkasi? A) Pääsääntöisesti
Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi
Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Interventiotutkimuksen tulokset Pirjo Pietinen 2.12.2008 Kuvat: Leipätiedotus 1.12.2008 Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Tutkimusasetelma Kevät 2007 Lukuvuosi
Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä
Jyväskylä 31.8.2016 Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Heli Kuusipalo 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 1 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 2 Terveyttä edistävä ruokavalio VRN
Tampereen seudun ILMANKOS 2009 2012
Tampereen seudun ILMANKOS 2009 2012 Tavoitteina ilmastovastuullinen arki ja yhteisöllisyyden edistäminen Toteuttajana Ekokumppanit Oy Rahoittajat : Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR,) Pirkanmaan liitto,
TEKO Terve koululainen, UKK- instituutti www.tervekoululainen.fi Riikka Vierimaa Laillistettu ravitsemusterapeutti 5.2.2012
Nutriikka Ravitsemuspalvelut tmi Luentoa täydentävää materiaalia Luistelijan ruokailu Tuusulan Luistelijat Olympiakomitean ja HK aineisto http://www.noc.fi/ urheilijan_ravitsemus/ TEKO Terve koululainen,
Valio Oy RAVITSEMUKSEN PERUSTEET
RAVITSEMUKSEN PERUSTEET SISÄLTÖ Ravinnon tehtävät Ravintoaineet Ruokaryhmät Energia Rasvat Hiilihydraatit Proteiinit Vitamiinit Kivennäisaineet Vesi RAVINNON TEHTÄVÄT Energian tuottaminen - Työ - Liikunta
TerveysInfo. Dementiaa sairastavan potilaan ravitsemus Tietoa dementikon ravitsemuksesta.
TerveysInfo ruoanvalmistus Dementiaa sairastavan potilaan ravitsemus Tietoa dementikon ravitsemuksesta. Turun ammattikorkeakoulu, Turun terveystoimi 2007 maksuton, A4 : 4 s. : vär. http://www.terveysala.turkuamk.fi/ravter/docs/dementia.doc
Sisällys. 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin...
Sisällys Esipuhe...11 Kirjoittajat... 15 1 Aamu... 17 1.1 Hyvin vai huonosti nukuttu yö? Yöunen vaikutus terveyteen, painonhallintaan ja seuraavan päivän ruokavalintoihin... 17 Mitä unen aikana tapahtuu?...18
Helppo tehdä terveellisiä valintoja. Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön.
TEKSTI: Krista Korpela-Kosonen KUVAT: Tomi Setälä Helppo tehdä terveellisiä valintoja Henkilöstöravintolassa ruokailu tuo runsautta ja monipuolisuutta etenkin kasvisten käyttöön. Suomalaisten lautasille
Nuoren liikkujan ruokavalio
Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat
Hyvän ravitsemuksen tukemisen työkalupakit Ravinnosta puhtia työikäisen arkeen - Päijät-Hämeen ravitsemuspäivä
Hyvän ravitsemuksen tukemisen työkalupakit Ravinnosta puhtia työikäisen arkeen - Päijät-Hämeen ravitsemuspäivä 6.9.2018 Työkalupakki elintapasairauksien riskissä olevalle Positiivisista asioista liikkeelle
Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP
Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa
Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä
Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä
Urheiluravitsemuksen perusteet / HaVe step ry 20.3.2008
1. Kehitys koostuu ns. kehityskolmiosta. Jonka osina ovat Harjoittelu, Lepo ja Ravinto. 2. Ruokailun tavoite on olla yksi luonteva osa urheilijan kokonaisuutta. Urheilijan ravitsemuksen A B C A= Arkiruokailu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (5) 465 V 7.5.2014, Sj / Valtuutettu Terhi Koulumiehen aloite koulujen kasvisruokapäivästä luopumisesta HEL 2013-014515 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan
Urheilijan ravitsemussuositukset
Urheilijan ravitsemussuositukset Urheilevan nuoren ravinto koostuu samoista terveellisistä ja monipuolisista ravitsemussuosituksista kuten muidenkin ihmisten. Ainoastaan urheilusuoritusten ja harjoitusten
AMISTON KOULURUOKAILU
AMISTON KOULURUOKAILU Amiston koulu-ja henkilöstöruokailusta vastaa Amiris Yksikön esimiehenä toimii Hannu Rantala AMIRIS-YKSIKÖN KAKSI TOIMIALUETTA Vastaamme opiskelijoiden ruokailusta. Vastaamme maksullisesta
Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä. Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019
Ruokailu ja ravitsemus ikääntyessä Eeva Nykänen, laillistettu ravitsemusterapeutti, KSSHP, 2019 Ruuan ja ruokailun hyvinvointivaikutukset LIIKUNTA UNI RUOKAILU ilon ja nautinnon lähteenä LEPO Ruoka ravintona
Marjo-Kaisa Konttinen 4.12.2005 Siilinjärvi
NUOREN URHEILIJAN RAVITSEMUS Marjo-Kaisa Konttinen 4.12.2005 Siilinjärvi Liikuntaa harrastavan on syötävä enemmän kuin ei liikkuvan, koska liikunnan aikana ja sen jälkeen kuluu enemmän energiaa. Energian
BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro
BLUES MK -01 Blue Nimi Nro Harjoituspäiväkirja Kesä 2013 Hyvä Blues 01 Blue pelaaja, Olet päässyt edellisen kauden aikana hieman maistamaan sitä, miltä kilpakiekon pelaaminen tai jääkiekon treenaaminen
Hyvä välipala auttaa jaksamaan
Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle