PILAANTUNEEN MAAPERÄN TUTKIMUS JA KUNNOSTUS MUUNTAJAVAHINKO: SYSILAHDEN SÄHKÖASEMA, HYVILEMPINTIE, PARAINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PILAANTUNEEN MAAPERÄN TUTKIMUS JA KUNNOSTUS MUUNTAJAVAHINKO: SYSILAHDEN SÄHKÖASEMA, HYVILEMPINTIE, PARAINEN"

Transkriptio

1 RAPORTTI PILAANTUNEEN MAAPERÄN TUTKIMUS JA KUNNOSTUS MUUNTAJAVAHINKO: SYSILAHDEN SÄHKÖASEMA, HYVILEMPINTIE, PARAINEN Kuva 1. Kunnostuskohde Sysilahden sähköasema, Parainen. Yleiskuva alueesta kunnostuksen aikana. JAKELU: Caruna Oy, Toni Torvinen, sähköisesti Paroc Panel System Oy Ab, sähköisesti Paraisten kaupunki, Carl-Sture Österman ja Petri Huovila, sähköisesti Varsinais-Suomen ELY-keskus, kirjaamo, sähköisesti Envimetria Oy, arkisto Envimetria Oy Main office: Phone: Internet: FI Kalkkipetteri Reg. in Finland LOHJA Mail: Finland

2 2 / 11 1 Yleistä ja taustatietoja Paraisilla Sysilahden sähköasemalla tapahtui muuntajavahinko alkutalvesta 2013 Seija-myrskyn seurauksena. Sähköaseman muuntajaan tuli oikosulku, jonka vuoksi muuntaja ylikuumeni ja muuntajaöljy purkautui ylipaineputkesta maastoon. Tämän seurauksena suuri osa öljystä valui tai suihkusi betonisen suoja-altaan ympärille noin 6,5 metrin säteelle, josta kuitenkin suurin osa aivan betonisen suoja-altaan viereen. Vahingon jälkeen muuntaja vaihdettiin ja vahingoittunut muuntaja lähetettiin tutkittavaksi. Tarkemmat muuntajatiedot on esitetty alla: Muuntaja: Sysilahden muuntoasema Muuntajatyyppi: Strömberg 110kV/21kV Muuntajan koko: 20 MVa Maaperään vuotaneen muuntajaöljyn määrä: arviolta 800 litraa Vahingon aiheuttaja: muuntajan sisäinen oikosulku Vian sattumisaika: Maaperä kohteessa sähköaseman tontilla on: sorakerros: noin 20 cm louhoskerros, noin 70 cm savikerros alkaa noin metrin syvyydessä betoniselle suoja-altaalle on kaivettu rakennusvaiheessa saveen syvempi monttu syvyysarvio 3 4 metriä Kaivuun ja näytteenottojen yhteydessä todettiin, että betonisen suoja-altaan ympärillä on noin 0,5 1 metrin levyinen kaistale täyttömaata, jonka syvyys on luultavasti sama kuin suoja-allasta varten kaivettu monttu. Tähän kaistaleeseen, joka kiertää lähes koko suoja-altaan ympäri, on kertynyt vettä, jonka pinnalle muuntajaöljy oli jäänyt, mutta myös levinnyt suoja-altaan ympäristöön. Tämän 0,5 1 metrin levyisen kaistaleen ulkopuolelle öljy on suihkunnut vain maaperän pintaosiin 0 20 cm syvyyteen, jonka jälkeen tulee puhdas maa. Öljyyntynyt alue on esitetty kuvassa 2. Suurjännitejohtoja ja muita kaapeleita Öljyyntynyt alue Öljyyntynyt alue: vesipinnassa noin 1 1,5 m syvyydessä Kuva 2. Öljyyntynyt alue Sysilahden muuntajan ympärillä. Sähköaseman maaperän melko pintaosissa cm syvyydessä kulkee vanhoja ja hauraita suurjännitekaapeleita, joilla kuljetetaan sähköä naapurikiinteistölle Paroc Oy:lle sekä kauemmaksi Nordkalk Oy Ab:lle. Suurjännitekaapelien kulku maaperässä on karkeasti merkattu kuvaan 2. Sysilahden sähköaseman maaperän kunnostusta tehtiin Envimetria Oy:n väliraportin sm mukaisesti vuoden 2013 joulukuussa ja vuoden 20 tammikuussa. Kunnostustöiden aikana muuntajan betonisen suoja-altaan viereen kaivettiin kaivanto, josta imettiin kaksi imuau-

3 3 / 11 tokuormallista öljyistä vettä pois. Tämän toimenpiteen seurauksena todennäköisesti saatiin talteen myös suurin osa maahan päässeestä muuntajaöljystä. Kunnostus keskeytettiin turvallisuussyiden ja talven tulon takia. Envimetria Oy:n jatkotoimenpideraportissa sm kuvatun,.4.20 suoritetun vesinäytteenoton perusteella todettiin, että kaivannon veden öljyhiilivetypitoisuudet >C 10 C 40 olivat 4,4 mg/l. Pitoisuus alittaa mm. Valtioneuvoston asetuksessa asfalttiasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista (448/2010) ympäristöön takaisin päästettävän veden raja-arvon 5 mg/l. Yleistä maastoon johdettavien vesien raja-arvoa ei ole. Öljynerotin, jonka läpi kaivannon vesiä oli tarkoitus pumpata ja johtaa ne sitten puhdistettuna maastoon, havaittiin näytteenoton perusteella puutteelliseksi. Alueelle tehtiin hiekkasuodatuskenttä ja suunnitelmissa oli ottaa säännöllisesti vesinäytteitä imeytyskentän läpi suotautuvasta vedestä, mikäli vettä pumpataan maastoon. Vettä ei kuitenkaan jouduttu juurikaan pumppaamaan auki jääneestä pienehköstä kaivannosta, sillä vedenpinta siinä pysyi suhteellisen alhaisena. Kunnostusta jatkettiin jälleen , tavoitteena saattaa kunnostus loppuun. Alue saatiin monin paikoin puhdistettua öljyhiilivedyistä, mutta yhdessä pisteessä (SYSI36) kunnostusta ei voitu täysin suorittaa loppuun maanalaisen betonirakennelman estäessä kaivamista. Lisäksi tämän pisteen kaivuualueella kulki maanalaisia kaapeleita ja putkia. Muuntaja sijaitsee Paraisilla, kiinteistöllä Tontti (omistaja: Paroc Panel System Oy Ab). Kohteen sijainti on esitetty liitteen 1 kartassa. Kohde ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella (Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta). 2 Näytteenotto ja tulokset Sysilahden sähköaseman maaperän kunnostusta jatkettiin Kunnostusta ohjasi Suomen Ympäristökeskuksen sertifioima näytteenottaja, ympäristötutkija Pasi Partanen Envimetria Oy:stä. Häntä avusti harjoittelija, FM Minna Laihonen. Maanrakennusurakoitsijana kohteen kunnostuksessa toimi MP-TEC. Lisäksi paikalla olivat mm. Eltel Networks Oy:n työpäällikkö Mikko Ruoholahti sekä Caruna Oy:n edustaja. Kunnostus aloitettiin kartoittamalla pilaantumisen nykyinen laajuus. Tulosten perusteella maata kaivettiin pois niiltä alueilta, joilla öljyhiilivetyjen pitoisuudet ylittivät PIMA-asetuksessa määritetyn kynnysarvon. Kaivauksia laajennettiin kenttätestien tulosten ja aistinvaraisten havaintojen pohjalta. Pilaantunutta maata kuljetettiin Ekokem Oy:lle Korvenmäen jätekeskukselle Saloon kaikkiaan kolme kuormaa, yhteensä 27,46 tonnia (liite 5). Lisäksi alueelta pumpattiin imuautolla 4 tankillista kaivoihin ja kaivantoon kertynyttä vettä, kaikkiaan 45 m 3 (liite 6). Pumppauksesta huolehti Pesupalvelu Hans Langh Oy. Pumppaamisen yhteydessä havaittiin, että muuntajan betoninen suoja-allas vuotaa vettä suoja-altaan ulkopuolelle, sillä vedenpinta siinä laski kaivannon vettä pumpatessa. Kunnostusprosessin aikana Partanen otti alueelta kaikkiaan 28 kokoomanäytettä. Kaikki kokoomanäytteet otettiin muovikauhalla kaasutiiviiseen pussiin, ja kukin kokoomanäyte koostui 5 12 osanäytteestä. Näytteiden öljyhiilivetypitoisuudet määritettiin PetroFLAG-kenttäanalyysillä (PetroFLAG-testi on US EPA SW-846 Method 9074 mukainen). Lisäksi osa näytteistä toimitettiin näytteenottopäivänä varmistusanalyysiin Novalab Oy:n akkreditoituun laboratorioon Karkkilaan, jossa niistä analysoitiin öljyhiilivedyt >C 10 C 40. Suurin osa alueen maaperästä saatiin puhdistettua, ja likaantuneet vedet pumpattua pois. Muuntajan betonisen suoja-altaan yhteen nurkkaan, näytealalle SYSI36 eli rengaskaivojen puolelle, jäi

4 4 / 11 kuitenkin maata, jonka öljyhiilivetypitoisuudet ylittävät PIMA-asetuksen kynnysarvon (taulukko 1, kuva, liite 2). Kaivamista ei pystytty jatkamaan tästä kohdasta suunnitellusti, sillä vastaan tuli yllättäen maanalainen betoninen tai kivinen rakennelma, jota ei voitu poistaa ja jonka alla pistemäinen pilaantuminen sijaitsi. Kunnostus jouduttiin jälleen keskeyttämään jatkotoimenpiteiden päättämisen ajaksi. Sähköaseman tulevaisuudesta ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jäljelle jäänyt pilaantuneisuus on kuitenkin pistemäinen ja rajatulla alueella. Suoja-altaan alapuolisen maaperän puhtautta ei ole varmistettu eikä altaan/kaivon vuotokohtaa ole tarkemmin paikallistettu. Taulukkoon 1 on koottu kunnostuksen yhteydessä otettujen näytteiden näytetiedot sekä kenttäanalyyseillä ja Novalab Oy:n laboratoriossa määritetyt öljyhiilivetyjen pitoisuudet. Kuviin 3 on merkitty näytealat ja kuvista selviää myös kunnostuksen eteneminen. Näytealojen sijaintia on kuvattu lisäksi liitteessä 2. Laboratorion analyysivastaukset on esitetty liitteissä 3 4. Taulukko 1. Kokoomanäytteiden tiedot ja näytteistä määritetyt öljyhiilivetyjen >C10 C40 pitoisuudet. PIMA-asetuksen kynnys- tai ohjearvon ylittävät pitoisuudet on maalattu arvoa vastaavilla väreillä.

5 5 / 11 SYSI12 SYSI13 SYSI11 SYSI20 SYSI10 Kuva 3. Näytealat SYSI10 SYSI13 sekä SYSI20. Näytteet SYSI10 ja SYSI11 on otettu rinteen ja tien pinnasta, näytteet SYSI12 ja SYSI cm syvyyteen kaivetuista pisteistä. Näytealat jatkuvat kuvasta edemmäs alaoikealle, rinteen ja tien reunaan asti. Näyte SYSI20 otettiin tien pintakerroksen poistamisen jälkeen. SYSI SYSI15 Kuva 4. Alkukartoituksen näytealat SYSI SYSI15

6 6 / 11 SYSI16 SYSI17 Kuva 5. Alkukartoituksen näytealat SYSI16 ja SYSI17 SYSI18 Kuva 6. Alkukartoituksen näyteala SYSI18 (öljynerottelukentän hiekka, kasa) suoja-altaan kaivo SYSI19 Kuva 7. Alkukartoituksen näyteala SYSI19 (tie kulkee kuvan oikealla puolella)

7 7 / 11 SYSI21 SYSI22 Kuva 8. Näytealat SYSI21 SYSI22 suoja-altaan kaivo rengaskaivot kaivanto Kuva 9. Vesien keräämiseksi tehty kaivanto ja siihen yhteydessä olevien kaivojen sijainnit Kuva 10. Kaivannon pumppaamista tyhjäksi

8 8 / 11 Kuva 11. Muuntajan betonisen suoja-altaan kaivo SYSI23 SYSI25 SYSI26 SYSI28 SYSI29 SYSI31 SYSI30 SYSI27 Kuva 12. Näytealat SYSI23, SYSI25 SYSI28 sekä syvemmältä otetut SYSI29 SYSI31

9 9 / 11 SYSI24 Kuva 13. Näyteala SYSI24 sekä yleiskuvaa kunnostuksesta SYSI36 SYSI32 SYSI37 SYSI35 SYSI33 SYSI34 Kuva. Näytealat SYSI32 SYSI37 kaivannon tyhjäksi pumppaamisen jälkeen Kynnysarvon ylittäviä öljyhiilivetypitoisuuksia jäi näytealalle SYSI36.

10 10 / 11 3 Johtopäätökset Kohde saatiin kunnostettua Valtioneuvoston asetuksen (2/2007) (PIMA-asetus) liitteessä öljyhiilivedyille >C 10 C 40 esitettyyn kynnysarvoon 300 mg/kg kaikilta muilta osin paitsi SYSI36 osalta. Näytepiste SYSI36 sijaitsi muuntajan betonisen suoja-altaan vieressä, kahden rengaskaivon puoleisessa nurkassa ja tälle alalle jäi vielä kynnysarvon ylittäviä öljyhiilivetypitoisuuksia. Kuitenkin edelleen pilaantunut ala (SYSI36) on horisontaaliselta pituudeltaan alle metrin ja korkeudeltaan alle puoli metriä. Kunnostusta ei suoritettu loppuun pilaantuneen maa-alan päällä olleen maanalaisen betonirakennelman estäessä kaivamista. Lisäksi tämän pisteen kaivuualueella kulki kaapeleita ja mahdollisesti myös putkia, joten riskiä näiden rikkoutumiseen ei haluttu ottaa. Paraisten kaupungin ympäristönsuojelupäällikön Carl-Sture Östermanin kanssa sovittiin puhelimitse, että tämä pilaantunut maa-ala voidaan jättää kunnostamatta ja suoritetut öljyntorjuntatyöt ovat riittävät. Kunnostuskohteesta otetut jäännöspitoisuusnäytteet ovat: - SYSI10, SYSI12 - SYSI - SYSI16 SYSI19 - SYSI20 - SYSI22 - SYSI25 - SYSI30 SYSI32 - SYSI34 SYSI37 Muuntajaa ympäröivän suoja-altaan alapuolista maata ei ole mahdollista perusteellisesti tutkia rakenteita purkamatta. Koska suoja-altaan kaivon havaittiin vuotavan vettä suoja-altaan ulkopuolelle, on mahdollista, että suoja-altaan alapuoliseen maaperään on jäänyt muuntajaöljyä. Mikäli muuntaja tulevaisuudessa puretaan, tulisi maaperän mahdollinen pilaantuneisuus tutkia ja samassa yhteydessä kunnostaa myös pistemäinen pilaantunut kohta, joka nyt jäi kunnostamatta. Koska kohteen maaperä muuntajan ympäristössä on savea, riski öljyn kulkeutumiselle syvemmälle tai laajemmalle maaperään ja ympäristöön on erittäin pieni. Kohteesta vietiin kaikkiaan 3 kuormaa (yhteensä 27,46 tonnia) pilaantunutta maata Ekokem Oy:n vastaanottopisteelle Korvenmäen jätekeskukseen Saloon. Punnitustositteet ovat liitteenä 5. Pesupalvelu Hans Langh Oy:n imuautoilla pumpattiin pois kaikkiaan 45 m 3 vettä. Rahtikirjat ovat liitteessä 6. Lohjalla Envimetria Oy Pasi Partanen Ympäristötutkija Minna Laihonen Ympäristöasiantuntija

11 11 / 11 LIITTEET: Liite 1. Muuntajavahinkokohteen sijainti Paraisilla Liite 2. Näytteenottopisteiden sijainnit kohteessa Liite 3. Novalab Oy, Tutkimusraportti Liite 4. Novalab Oy, Tutkimusraportti Liite 5. Punnitustositteet, Korvenmäen jätekeskus Liite 6. Imuautojen rahtikirjat, Pesupalvelu Hans Langh Oy LÄHTEET: Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista 2/2007. Helsinki. Suomen Ympäristökeskus: Avoimet ympäristötietojärjestelmät: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta. Maanmittauslaitos Ammattilaisen karttapaikka

12 LIITE 1 Muuntajavahinkokohteen sijainti: Hyvilempintie, Sysilahti, Parainen

13 LIITE 2 Näytteenottopisteiden sijainnit kohteessa (kartta ei mittakaavassa)

14 LIITE 2

15 LIITE 3 Tutkimustodistus , Novalab Oy

16 LIITE 4 Tutkimustodistus , Novalab Oy

17 LIITE 4

18 LIITE 5 Punnitustositteet , Korvenmäen jätekeskus

19 LIITE 5

20 LIITE 5

21 LIITE 6 Imuautojen rahtikirjat, Pesupalvelu Hans Langh Oy

22 LIITE 6

23 LIITE 6

24 LIITE 6

Kohde sijaitsee kiinteistöllä osoitteessa Airistontie 700, Parainen. Lähialueella on loma-asuntoja ja pieni venesatama.

Kohde sijaitsee kiinteistöllä osoitteessa Airistontie 700, Parainen. Lähialueella on loma-asuntoja ja pieni venesatama. TOIMENPIDERAPORTTI Projekti Öljyvahinko, Airistontie 700, Parainen Vahinkotunnus 24-41017-04146-2 Asiakas Lassila & Tikanoja Päivämäärä 30.5.2017 Vastaanottaja Lähettäjä Tiedoksi Timo Johansson / Lassila

Lisätiedot

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI

ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY TEBOIL AB ENTINEN ÖLJYVARASTOALUE ÖLJYSATAMANTIE 90, AJOS, KEMI Pohjaveden laadun tarkkailu FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 26.6.2013 1160-P20618 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS

SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS 1 Vastaanottaja Seinäjoen Energia Sanna Niinisalo Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10/2018 SEINÄJOEN ENERGIA KASPERIN LÄMPÖLAITOS PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS SEINÄJOEN ENERGIA PILAANTUNEISUUSTUTKIMUS Tarkastus

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11

Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa

Lisätiedot

KIRKNIEMEN SUUNNITTEILLA OLEVAN KARAVAANARIALUEEN MAAPERÄTUTKIMUS 24.1.2012

KIRKNIEMEN SUUNNITTEILLA OLEVAN KARAVAANARIALUEEN MAAPERÄTUTKIMUS 24.1.2012 Tutkimusraportti 8.2.2012 KIRKNIEMEN SUUNNITTEILLA OLEVAN KARAVAANARIALUEEN MAAPERÄTUTKIMUS 24.1.2012 Kuva 1. Kirkniemen suunnitteilla olevan karavaanarialueen maaperätutkimusten näytteenottoa. JAKELU:

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10 HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori

YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI. Porin kaupunki, TPK/OM/rt. Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt Veturitallinkatu / Muistokatu, Pori 21.2.2011 303037 YMPÄRISTÖTEKNISET TUTKIMUKSET VETURITALLIT, PORI Porin kaupunki, TPK/OM/rt

Lisätiedot

Öljyvahinkokohteen massanvaihdon ympäristötekninen valvonta. Akaan kaupunki. Jaakonvainiontie 14, Akaa

Öljyvahinkokohteen massanvaihdon ympäristötekninen valvonta. Akaan kaupunki. Jaakonvainiontie 14, Akaa DORANOVA OY Y-tunnus 1018707-5 Valkkistentie 2 FI-37470 VESILAHTI Tel. +358 3 3143 1111 www.doranova.fi doranova@doranova.fi Akaan kaupunki Öljyvahinkokohteen massanvaihdon ympäristötekninen valvonta Projekti:

Lisätiedot

Saaristotie, Parainen, Öljyvahinko

Saaristotie, Parainen, Öljyvahinko S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LASSILA & TIKANOJA OYJ Saaristotie, Parainen, Öljyvahinko Pilaantuneen maaperän kunnostuksen toimenpideraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 27.3.2014 P24097P001

Lisätiedot

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013 HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Kristiinankaupungin kaupunki

Kristiinankaupungin kaupunki 67070175.EW.slu 7.1.2008 Kristiinankaupungin kaupunki Entisen rautatiealueen maaperän pilaantuneisuuden tutkimusraportti (Korttelit 426, 427 ja 435) 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 TAUSTAA 2 3 NÄYTTEENOTTO 2 3.1

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö

Lisätiedot

MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA

MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA Vastaanottaja Rauman kaupunki Tekninen virasto Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2014 MAAPERÄTUTKIMUKSET PAPINHAANKATU 11 RAUMA MAAPERÄTUTKIMUKSET Päivämäärä 08/07/2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA. Kohde: Hornhattas ja Knutsbacka

BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA. Kohde: Hornhattas ja Knutsbacka TARKKAILUOHJELMA 28.2.2018 BJ-EKLUND OY RÄNNARSTEN MAA-AINESTEN OTTOALUEEN VESIENTARKKAILUOHJELMA Kohde: Hornhattas 638-444-6-14 ja Knutsbacka 638-444-7-22 Kuva 1. Kiinteistöt kartalla (lähde Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

Kunnostettava kohde sijaitsee Ilomantsin kunnan Sonkajan kylässä Kiiskilä nimisellä tilalla, jonka kiinteistörekisteri tunnus on

Kunnostettava kohde sijaitsee Ilomantsin kunnan Sonkajan kylässä Kiiskilä nimisellä tilalla, jonka kiinteistörekisteri tunnus on PÄÄTÖS POKELY/203/07.00/2013 Annettu julkipanon jälkeen 15.8.2013 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Kari Kettunen Issakantie 113 B 82915 SONKAJA KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI JA KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Enerke Oy Hietalantie LEHMO KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI JA KÄYTTÖTARKOITUS

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Enerke Oy Hietalantie LEHMO KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI JA KÄYTTÖTARKOITUS PÄÄTÖS POKELY/476/2014 Annettu julkipanon jälkeen 22.7.2014 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Enerke Oy Hietalantie 14 80101 LEHMO KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI JA KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella.

Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella. HAKIJA Urjalan kunta Tekninen palvelukeskus PL 33 31716 URJALA KIINTEISTÖT Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-441-1-86, osoitteessa Rauhalantie 13 as 1, 31160 NUUTAJÄRVI Kiinteistön omistaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Alueella on Joensuun seudun yleiskaava, jossa kiinteistön osalta kaavamerkintänä on maa- ja metsätalousvaltainen alue (M).

PÄÄTÖS Alueella on Joensuun seudun yleiskaava, jossa kiinteistön osalta kaavamerkintänä on maa- ja metsätalousvaltainen alue (M). PÄÄTÖS POKELY/135/07.00 /2013 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2013 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Metsäruoka Oy Koulukatu 54 80100 JOENSUU KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI JA KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE. Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684

FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE. Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684 FCG Finnish Consulting Group Oy RAASEPORIN KAUPUNKI BILLNÄS - RUUKKIALUE Pilaantuneiden maiden kartoitus P12684 20.3.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Pilaantuneiden maiden kartoitus 1 ( 1 ) PAL P12684

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön

Lisätiedot

Kohde sijaitsee Lieksan kaupungin Lieksan kylässä Pussila nimisellä kiinteistöllä rekisterinumero

Kohde sijaitsee Lieksan kaupungin Lieksan kylässä Pussila nimisellä kiinteistöllä rekisterinumero PÄÄTÖS POKELY/124/07.00 /2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Itä-Karelian Kuljetus Oy Pajatie 17 82900 ILOMANTSI KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä)

PÄÄTÖS. Lohjan kaupunki Rajamäenkatu (lähin osoite Rajamäenkatu 23) RN:o (osa kiinteistöstä) PÄÄTÖS UUDELY/1399/07.00/2010 30.11.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Kiinteistö sijaitsee Joensuun kaupungissa III kaupunginosassa, korttelissa 46, tontilla 6. Kohteen katuosoite on Suvantokatu 11.

Kiinteistö sijaitsee Joensuun kaupungissa III kaupunginosassa, korttelissa 46, tontilla 6. Kohteen katuosoite on Suvantokatu 11. PÄÄTÖS POKELY/58/07.00 /2010(32.05) Pohjois-Karjala Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Asunto Oy Suvanto-Haka c/o Joensuun Isännöinti-Ykköset

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala HAKIJA Tampereen Loistoauto Oy Aakkulantie 48 36200 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-417-1-293 osoitteessa Aakkulantie 48, 36200 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Öljysäiliön poiston yhteydessä tehty maaperän pilaantuneisuustutkimus ja kunnostus, Hietalanmäen koulu

Öljysäiliön poiston yhteydessä tehty maaperän pilaantuneisuustutkimus ja kunnostus, Hietalanmäen koulu Oulun kaupunki Solistinkatu 2 27.9.2018 90140 OULU Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Öljysäiliön poiston yhteydessä tehty maaperän pilaantuneisuustutkimus ja kunnostus, Kello, Oulu Oulun

Lisätiedot

MAAPERÄTUTKIMUS. RAPORTTI (Täydennetty ) Ristinummentie KYLMÄLÄ

MAAPERÄTUTKIMUS. RAPORTTI (Täydennetty ) Ristinummentie KYLMÄLÄ MAAPERÄTUTKIMUS RAPORTTI 14.8.2014 (Täydennetty 24.10.2014) Ristinummentie 121 Ristinummentie 121 2 / 11 Sisällysluettelo 1 KOHTEEN PERUSTIEDOT... 3 1.1 Kohdetiedot ja tilaaja... 3 1.2 Toimeksiannon laatija...

Lisätiedot

Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero:

Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 702-416-1-46 ja 53 osoitteessa

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola

Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola Tutkimussuunnitelma Nurmijärven Kuusimäen täyttöalue 16.12.2014 Laatija: Christian Tallsten Tarkastettu: Satu Pietola Toimeksiantonumero: Päivätty: 16.12.2014 Tarkastettu: Käsittelijä:CTa Status: Draft

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue) HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE.

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE. HAKIJA Insta Group Oy PL 80 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-301-921-17, osoitteessa Sarankulmankatu 20, 33900 TAMPERE. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Päätös annettu julkipanon YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, RATAKATU, KIURUVESI

Päätös annettu julkipanon YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, RATAKATU, KIURUVESI Päätös annettu julkipanon 24.3.2014 POSELY/64/07.00/2014 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, RATAKATU, KIURUVESI 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ

Lisätiedot

RAPORTTI 16X E7212 HARTWALL CAPITAL KIINTEISTÖ NOKIA TANHUANTIE 10 MAAPERÄTUTKIMUKSET

RAPORTTI 16X E7212 HARTWALL CAPITAL KIINTEISTÖ NOKIA TANHUANTIE 10 MAAPERÄTUTKIMUKSET RAPORTTI 16X262332.E7212 14.01.2015 HARTWALL CAPITAL KIINTEISTÖ 536-4-36-3 NOKIA TANHUANTIE 10 MAAPERÄTUTKIMUKSET Yhteenveto Pöyry Finland Oy tutki Nokian Tanhuantiellä sijaitsevan teollisuuskiinteistön

Lisätiedot

PÄÄTÖS Kohde sijaitsee Joensuun kaupungin II:ssa kaupunginosassa, korttelissa 12, tontilla 8. Alueella on voimassa oleva asemakaava.

PÄÄTÖS Kohde sijaitsee Joensuun kaupungin II:ssa kaupunginosassa, korttelissa 12, tontilla 8. Alueella on voimassa oleva asemakaava. PÄÄTÖS POKELY/252/07.00 /2013 Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2013 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Viherrakennus J Turunen Oy Varislahdentie 24 83500 OUTOKUMPU KIINTEISTÖ,

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PL JOENSUU KIINTEISTÖ JA SEN SIJAINTI

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PL JOENSUU KIINTEISTÖ JA SEN SIJAINTI PÄÄTÖS POKELY/324/07.00 /2011 Pohjois-Karjala Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2011 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PL 102 80101 JOENSUU KIINTEISTÖ

Lisätiedot

HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360

HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti ID 1 387 178 Päivämäärä 13.8.2015 HAUKILUOMA II ASEMAKAAVA-ALUE NRO 8360 PAIKOITUSALUEEN MAAPERÄN HAITTA-AINETUTKIMUS

Lisätiedot

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO 1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen

PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen PÄÄTÖS pvm 20.4.2005 Dnro PPO 2005 Y 134 18 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta ILMOITETTU TOIMINTA Toiminnanharjoittaja

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Hangon ratapiha Hyvinkää Maaperän haitta-aineiden lisätutkimus ja lisäys 26.6.2006 päivättyyn tutkimusraporttiin 26.6.

Hyvinkään kaupunki Hangon ratapiha Hyvinkää Maaperän haitta-aineiden lisätutkimus ja lisäys 26.6.2006 päivättyyn tutkimusraporttiin 26.6. 26.6.2006 H21917 Hyvinkään kaupunki Hangon ratapiha Hyvinkää Maaperän haitta-aineiden lisätutkimus ja lisäys 26.6.2006 päivättyyn tutkimusraporttiin OSOITE PUHELIN TELEFAX Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki

Lisätiedot

Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu

Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu HAKIJA KIINTEISTÖT Nanso Group Oy PL 4 37101 NOKIA Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 536-4-22-1 osoitteessa Tanhuankatu 2, 37100 NOKIA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

PIMA-selvitys/raportti

PIMA-selvitys/raportti PIMA-selvitys/raportti Hietakyläntie 171 Pyhäsalmi Kunta: Pyhäjärvi Kaupunginosa: 403 Kortteli/Tila: 25 Tontti/Rek.nro: 38 Sivu 2 / 4 PIMA-selvitys/raportti 1. KOHDE JA TUTKIMUKSET 1.1 Toimeksianto Raahen

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA HAKIJA St 1 Oy Paula Puotiniemi PL 100 00381 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-1-136 osoitteessa Kangasalantie 1070, 36200 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie

Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI

TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE, INARI POHJOIS-SUOMEN BETONI- 23.12.2015 JA MAALABORATORIO OY Nahkimontie 9 tel. 016-364 902 E-Mail etunimi.sukunimi@pbm.fi 1 INARIN KUNTA Arto Leppälä Piiskuntie 2 99800 IVALO TUTKIMUSSELOSTE, NUKKUMAJOEN SAHA-ALUE,

Lisätiedot

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS

LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Maaperän tutkimusraportti Päivämäärä 08.07.2013 LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS LAKARIN ALUE MAAPERÄN KUNNOSTUS Päivämäärä 08/07/2013 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Asunto Oy Outokummun Pekkalankatu 24 Pekkalankatu OUTOKUMPU

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Asunto Oy Outokummun Pekkalankatu 24 Pekkalankatu OUTOKUMPU PÄÄTÖS POKELY/220/07.00/2010 Pohjois-Karjala Annettu julkipanon jälkeen 17.3.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Asunto Oy Outokummun 83500 OUTOKUMPU KIINTEISTÖ JA SEN SIJAINTI

Lisätiedot

Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.

Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. HAKIJA KIINTEISTÖ Rasi System Oy Rasintie 29 31900 PUNKALAIDUN Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-489-3-48 osoitteessa Porintie 4711, 38510 SASTAMALA. Kiinteistön omistaa Harri Peltola.

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE HAKIJA Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Kiinteistökehitysyksikkö PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-65-7059-1 osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010

Lisätiedot

HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS

HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 7.10.2015 Viite 1510019903 HÄMEENLINNA ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTU- NEISUUDEN JATKOTUT- KIMUS ASEMANSEUTU MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN

Lisätiedot

A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa-

A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa- HAKIJA Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Salmisaarenranta 11 00180 HELSINKI KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-412-1-542 osoitteessa Palmrothintie 1, 33950 PIRKKALA. Kiinteistön

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Liperin seurakunta Pappilantie LIPERI KIINTEISTÖ JA SEN SIJAINTI

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Liperin seurakunta Pappilantie LIPERI KIINTEISTÖ JA SEN SIJAINTI PÄÄTÖS POKELY/528/07.00 /2010 Pohjois-Karjala Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Liperin seurakunta Pappilantie 1 83100 LIPERI KIINTEISTÖ

Lisätiedot

Puhdistettava kohde sijaitsee Joensuun kaupungin keskustan kaupunginosassa, korttelin 8 tontilla 21. Kohteen katuosoite on Sepänkatu 38.

Puhdistettava kohde sijaitsee Joensuun kaupungin keskustan kaupunginosassa, korttelin 8 tontilla 21. Kohteen katuosoite on Sepänkatu 38. PÄÄTÖS POKELY/311/07.00/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2014 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Joensuun Kodit Oy Merimiehenkatu 30 80100 JOENSUU KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI

Lisätiedot

Reservikomppania, Nummenkylä Järvenpää. Pilaantuneen maaperän kunnostus Loppuraportti 9.4.2013. Laatija: CTa Tarkastaja: PVa

Reservikomppania, Nummenkylä Järvenpää. Pilaantuneen maaperän kunnostus Loppuraportti 9.4.2013. Laatija: CTa Tarkastaja: PVa Reservikomppania, Nummenkylä Järvenpää Pilaantuneen maaperän kunnostus Loppuraportti 9.4.2013 Laatija: CTa Tarkastaja: PVa 2 (11) Kunnostuksen loppuraportti Tilaaja Järvenpään kaupunki Järvenpää Antti

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS POKELY/859/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.2.2019 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITTAJA Joensuun

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pohjalahdentie 19, KANGASALA. Kohdenumero:

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pohjalahdentie 19, KANGASALA. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus

Lisätiedot

NÄYTTEENOTON VERTAILUKOE 2008. Mutku-päivät 11.-12. maaliskuuta 2009 Hämeenlinna Outi Pyy

NÄYTTEENOTON VERTAILUKOE 2008. Mutku-päivät 11.-12. maaliskuuta 2009 Hämeenlinna Outi Pyy NÄYTTEENOTON VERTAILUKOE 2008 Mutku-päivät 11.-12. maaliskuuta 2009 Hämeenlinna Outi Pyy Taustaa Pilaantuneen maan kunnostamista tehty yli 4 000 kohteessa Pilaantuneisuusarviot poikkeavat todellisesta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie

PÄÄTÖS. Suomen laskuvarjokerho ry Topeliuksenkatu 19 A Helsinki. Hangon kaupunki, Täktom Hangon lentokenttä, Malmåsintie PÄÄTÖS UUDELY/18/07.00/2010 Uusimaa 25.5.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistaja Kiinteistön haltija Toiminnan kuvaus Maksu 1 008

Lisätiedot

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha

Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha Rauma, Kuninkaankatu 42:n piha arkeologinen valvontatyö 17.6.2013 Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Vanhan Rauman alueella osoitteessa Kuninkaankatu 42 tehtiin 17.6.2013 maalämpötyöhön liittyviä

Lisätiedot

Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017

Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017 1 Lieto Kukkarkoski I sähköpylväiden poiston arkeologinen valvonta 2017 Teemu Tiainen Tilaaja: Caruna Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Sähköpylväs A... 4 Sähköpylväs

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Öljysäiliön poisto/maaperän kunnostus, Hallitie 3, Iitti

Öljysäiliön poisto/maaperän kunnostus, Hallitie 3, Iitti IITIN KUNTA Öljysäiliön poisto/maaperän kunnostus, Hallitie 3, Iitti Toimenpideraportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.6.2015 P27122P001 Toimenpideraportti 3.6.2015 P27122P001 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Kiinteistöllä tehdyssä pohjatutkimuksessa tehtiin paino- ja porakonekairauksia yhteensä 30 pisteestä.

Kiinteistöllä tehdyssä pohjatutkimuksessa tehtiin paino- ja porakonekairauksia yhteensä 30 pisteestä. HAKIJA NCC Property Development Oy PL 64 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-263-2479-1 osoitteessa Teivaalantie 1, 33400 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Tutkimusraportti 121 / 2017 Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Nenäinniemen puhdistamo Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016 Nab Labs Oy Arja Palomäki Sisällys 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA...

Lisätiedot

Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta

Toiminnan kuvaus kiinteistöllä ja pilaantumisen aiheuttanut toiminta PÄÄTÖS UUDELY/1123/07.00/2010 6.8.2010 Annettu julkipanon jälkeen Asia Ilmoituksen tekijän nimi ja osoite Kiinteistön sijainti Kiinteistön omistajat Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisen

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/962/07.00/2010 YLO/222/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Alueen käyttö jatkuu nykyisellään maa- ja metsätalousalueena.

Alueen käyttö jatkuu nykyisellään maa- ja metsätalousalueena. PÄÄTÖS POKELY/27/07.00/2013 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Maxim Ivanov Valtakatu 46 A 53100 LAPPEENRANTA KIINTEISTÖ, SEN SIJAINTI JA

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala

KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala HAKIJA Hartela Oy Hämeenkatu 13 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 211-407-2-622 ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala Kangasalan kunta on antanut suostumuksensa

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE. KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus:

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE. KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: HAKIJA Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 837-101-9903-0 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136

Lisätiedot

OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti

OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti OULU, KAUPPATORI Tarkastuskäynti 19.11.2009 Rakennushistorian osasto Marika Hyttinen 2010 2 Peruskarttaote 2444 09 OULU Tarkastuskäynti Oulun kauppatorin työmaalla Oulun kauppatorilla tehtiin talvella

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA. Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä

TUTKIMUSRAPORTTI V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA. Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä TUTKIMUSRAPORTTI 101001368 27.1.2016 V.1 Luonnos LEMPÄÄLÄN KUNTA Pilaantuneen maan selvitys Lempäälän keskusta, Lempoinen, Ryynikkä 1 Sisältö 1 JOHDANTO 4 2 KOHDE 4 3 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET ALUEELLA 4

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Kuljetus J. Hirvonen Oy Puhoksentie 15, Kitee

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA. Kuljetus J. Hirvonen Oy Puhoksentie 15, Kitee PÄÄTÖS POKELY/569/2014 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2014 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Kuljetus J. Hirvonen Oy Puhoksentie 15, 82500 Kitee KIINTEISTÖT, NIIDEN SIJAINTI

Lisätiedot

VARMONNIEMEN MAANTIE alueille. Kunnostuskohde rajoittuu tien piennaralueelle, jota ympäröi metsä.

VARMONNIEMEN MAANTIE alueille. Kunnostuskohde rajoittuu tien piennaralueelle, jota ympäröi metsä. 1/7 PÄÄTÖS POKELY/92/07.00/2014 24.4.2014 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamisesta ILMOITTAJA Sekera Oy Hammasjärventie 135 82200 HAMMASLAHTI KIINTEISTÖT, NIIDEN SIJAINTI

Lisätiedot

Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE

Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

Lisätiedot

KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS

KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS Vastaanottaja Nokian kaupunki, Asko Riihimäki Asiakirjatyyppi Tutkimusraportti Päivämäärä 23.12.2013 KOHMALAN OSAYLEISKAAVA, NOKIA MAAPERÄN ARSEENIN TAUSTAPITOISUUSTUTKIMUS KOHMALAN OSAYLEISKAAVA-ALUE

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2013 Dnro POPELY/330/07.00/2013 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78.2 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78.2 :n mukaisen ilmoituksen johdosta Häme Ympäristö ja luonnonvarat Luonnonvarayksikkö PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro LUV/151/2012 Annettu julkipanon jälkeen 26.7.2012 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan

Lisätiedot

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.

ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE

Lisätiedot

SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT

SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT SUVILAHTI: Kaasulaitoksen alueen kunnostus alkaa! Kari Koponen, FT Suvilahden teollinen historia Alueen teollinen historia alkoi 1909 1910-1973 Hiilikaasun tuotanto kaasu-ja koksihiilestä 1974-1987 kaupunkikaasua

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa HAKIJA As Oy Ilokkaanpuisto Nurmenkatu 5 33820 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-312-5397-5 osoitteessa Nurmenkatu 5, 33820 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero:

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen

PÄÄTÖS. Ilmoitus on jätetty ympäristökeskukselle Alueen kuvaus, tutkimukset ja kunnostaminen PÄÄTÖS pvm 13.5.2005 Dnro PPO 2005 Y 175 18 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta ILMOITETTU TOIMINTA Toiminnanharjoittaja

Lisätiedot