Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS"

Transkriptio

1 Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA KIINTEISTÖN AIEMPI JA TULEVA KÄYTTÖ Kiinteistöllä on toiminut Halimajärven saha vuodesta 1924 vuoteen 1953 asti. Alueelle on valmistunut vuonna 2008 asemakaava, jossa entinen sahaalue on pääosin merkitty lähimetsän alueeksi. Osa entisestä saha-alueesta sijoittuu myös asuinpientalojen alueelle. Kaavasta on valitettu hallintooikeuteen. Kiinteistöt eivät sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. TUTKIMUKSET JA JÄTTEIDEN KÄSITTELYSUUNNITELMA MAKSU 864 Alueen pilaantuneisuutta on tutkittu seuraavasti: PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue PL 297, Yliopistonkatu 38, Tampere, p

2 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 2/5 Kangasalan kunta ja Pirkanmaan ympäristökeskus vuonna 2004 Ramboll Finland Oy vuonna 2008 Tutkimustulosten mukaan alueen maaperä on pilaantunut polyklooratuilla dibentsodioksiineilla ja furaaneilla (PCDD/-F yhdisteet). Voimakkainta pilaantuneisuus on noin 100 m 2 alueella saha-alueen keskiosassa. Voimakkaimmin pilaantuneella alueella maaperässä on paljon sahanpurua ja PCDD/-F yhdisteiden pitoisuudet ylittävät ongelmajätteen raja-arvot. Kokonaisuudessaan alueen, jolla terveysperustaiset suurimmat hyväksyttävät pitoisuudet (SHP ter ) ylittyvät, pinta-alaksi on arvioitu noin m 2. Suurin tutkimuksissa todettu PCDD/-F -pitoisuus maaperässä oli 0,062 mg/kg. Lisäksi alueen maaperässä on todettu alemman ohjearvo ylittävä bentso(a)pyreeni pitoisuus. Kunnostuksen tavoitteena on poistaa pilaantuneesta maaperästä aiheutuvat terveys- ja ympäristöriskit. Ilmoituksen mukaan kunnostusmenetelmäksi on valittu massanvaihto. Kaivu ulotetaan noin puolen metrin syvyyteen asti. Voimakkaimmin pilaantuneella alueella kaivusyvyys on noin 0,6 metriä ja lievimmin pilaantuneilla alueilla noin 0,4 metriä. KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI Alueelle laaditun riskinarvioinnin perusteella merkittävin haitta-aineiden altistumisreitti ja terveydellinen riski kiinteistön alueella on. PCDD/-F ja PAH yhdisteiden aiheuttama terveysperustainen riski. Riskinarvioinnissa todetaan, että tekemällä suunnitelmassa esitetyt kunnostustoimenpiteet saadaan pilaantuneen maaperän aiheuttamat ympäristö- ja terveyshaitat poistettua. Riskinarvioinnissa todettiin, että kohteen maaperä on puhdistettava PCDD/- F ja PAH yhdisteistä terveysriskin perusteella. Terveysperustainen suurin hyväksyttävä pitoisuus (SHP ter ) ylittyi suurimmassa osassa näytteitä, pahimmillaan jopa kertaisesti. Riskinarvioinnissa kunnostustavoitteeksi esitetään Vna:n 214/2007 mukaisia alempia ohjearvopitoisuuksia eri haittaaineiden osalta. Kunnostuksen tavoitetasoksi esitetään PCDD/-F yhdisteiden osalta riskinarvioinnista poiketen terveysperusteista suurinta hyväksyttävää pitoisuutta 0,00002 mg/kg. KÄSITTELYTARVE Terveydellisistä ja ympäristönsuojelullisista syistä kiinteistön alueilla olevat pilaantuneet maa-ainekset tulee poistaa. LAUSUNNON ANTAJAT

3 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 3/5 Pirkanmaan ELY-keskus on neuvotellut pilaantuneen alueen käsittelystä Kangasalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa, jonka kannanotot on otettu huomioon tässä päätöksessä. PIRKANMAAN ELINKEINO- LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Pirkanmaan ELY-keskus on tarkastanut Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnuksella sijaitsevan kiinteistön pilaantunutta maaperää koskevan ilmoituksen ja hyväksyy siinä esitetyn kunnostamisen seuraavin ehdoin: 1. Kiinteistöjen maaperässä olevat jätteet on poistettava kiinteistöiltä ja eri jätejakeet on hyödynnettävä mahdollisuuksien mukaan. Jätteet on toimitettava luvanvaraiseen hyödyntämis- tai käsittelypaikkaan. 2. Kiinteistöillä olevat pilaantuneet maa-ainekset on poistettava kiinteistön alueelta polyaromaattisten hiilivetyjen ja muiden mahdollisten haitta-aineiden osalta alemman ohjearvon ylittäviltä osin. Polykloorattujen dibentso-pdioksiinien ja furaanin (PCDD/-F) osalta puhdistustasona edellytetään valtioneuvoston asetuksesta (214/2007) poiketen terveysperusteista suurinta hyväksyttävää pitoisuutta 0,00002 mg/kg. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvot ovat seuraavat: Alempi ohjearvo Bentso(a)pyreeni PAH summa 5,0 mg/kg 30,0 mg/kg Maa-ainekset, joiden pitoisuus ylittää kiinteistön alueella haitta-aineiden osalta Vna:n 214/2007 mukaisen alemman ohjearvon tai Polykloorattujen dibentso-p-dioksiinien ja furaanin osalta terveysperustaisen 0,00002 mg/kg pitoisuuden on toimitettava paikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty vastaavan jätteen käsittely. Pilaantuneet maa-ainekset, joiden pitoisuus alittaa eri haitta-aineiden osalta alemman ohjearvotason tai PCDD/-F osalta pitoisuuden 0,00002 mg/kg voidaan käyttää kiinteistöjen alueilla täyttöihin tai toimittaa paikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty vastaavan jätteen käsittely. 3. Kunnostustyössä tulee ottaa huomioon maaperässä olevat suuret haittaainepitoisuudet niin jätteiden loppusijoituspaikkaa valittaessa kuin myös työsuojelun kannalta.

4 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 4/5 4. Pilaantunut maa-aines on peitettävä kuljetuksen ajaksi. 5. Maa-aineksen pölyäminen on työn aikana estettävä esim. kastelemalla. 6. Kaivantoihin kertyvä vesi tulee käsitellä ilmoituksessa esitetyllä tavalla. 7. Kiinteistön alueelta ei saa toimittaa mitään massoja pohjavesialueille eikä rakennuspaikoille, jolla ei ole lupaa vastaanottaa ko. massoja. 8. Työn valvojana on oltava asiantunteva henkilö, jolla tulee olla käytettävissään työn ohjaamiseen ko. haitta-aineille soveltuva kenttäanalytiikka ja sen asiantuntemus. Kunnostustyön valvonnasta vastaavan henkilön nimi- ja yhteystiedot on ilmoitettava ennen työn aloittamista ELY-keskukselle ja Kangasalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 9. Puhdistustoimien riittävyys on varmistettava saneeraustoimien loputtua alueelta otettavin maaperänäyttein. Näytteenotossa ja analysoinnissa on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä, jotka on kuvattava raporteissa. 10. Ongelmajätteiden kuljetuksista on oltava siirtoasiakirja, josta tulee ilmetä valtioneuvoston päätöksen (659/1996) edellyttämät tiedot. Siirtoasiakirjoja on säilytettävä kolme vuotta. 11. Mikäli kaivutöitä tehdään kunnostamisen jälkeen alueella, jolla jonkin haittaaineen osalta kynnysarvopitoisuus ylittyy, tulee tällaiset kaivetut maaainekset toimittaa luvanvaraiseen paikkaan tai käyttää kiinteistön alueella täyttöihin. Kaivutöistä tulee ilmoittaa ennen kaivun aloittamista Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Kangasalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 13. Kiinteistöltä poistettavista jätteistä ja pilaantuneista maa-aineksista on pidettävä kirjaa. Pilaantuneen maaperän käsittelystä on tehtävä loppuraportti, joka käsittää tutkimusmenetelmät ja -tulokset maamassojen puhtaudesta, kiinteistöltä pois kuljetettujen jätteiden ja maa-aineksen loppusijoituspaikoista ja määristä sekä käsitellystä pohjavedestä. Raportti on toimitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Kangasalan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle puhdistustoimien valmistuttua. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Päätöksessä mainitut ehdot on annettu terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja valvonnallisista syistä. Mikäli ehtoja noudatetaan maaainesten sekä pohjaveden puhdistamistoimenpiteillä ja kuljettamisella asianmukaiseen käsittelyyn ei aiheuteta terveys- eikä ympäristöhaittoja. MAKSUPERUSTE Valtioneuvosto on antanut asetuksen n:o 1097/2009 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista. Asetuksen maksutaulukon mukaan pilaantuneen maaperän puhdistami-

5 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 5/5 sesta tehtävän ilmoituksen käsittely maksaa 48 euroa/h. Tämän ilmoituksen käsittelyyn on kulunut 18 tuntia, joten maksu on 864 euroa. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (86/00) Ympäristönsuojeluasetus (169/00) VnP ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä (659/96) Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLOAIKA Tämä päätös on voimassa saakka. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Yksikön päällikkö Hannu Wirola Tarkastaja Heikki Kokkonen Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa tarkastaja Heikki Kokkonen puh PÄÄTÖS Luvan hakijalle suoritemaksua vastaan JÄLJENNÖS HK/hk Kangasalan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Kangasalan kunnan rakennusvalvonta Ramboll Finland Oy Suomen ympäristökeskus

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10 HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö

Lisätiedot

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE

Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE HAKIJA Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL 69 33541 TAMPERE KIINTEISTÖ Juupajoen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 177-893-10-1 (Lylyn varikon alue) Alueen omistaa

Lisätiedot

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1

Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1 HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1

Lisätiedot

Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie PÄLKÄNE

Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie PÄLKÄNE HAKIJA Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie 5 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa Kuulialan kylässä kiinteistörekisteritunnus 635-415-1-78 (Kankaanlukon ampumarata) osoitteessa Ampumaradantie

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue) HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO 1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114

Lisätiedot

A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa-

A-Insinöörit Suunnittelu Oy on tehnyt alueelle syyskuussa 2009 koekuoppa- HAKIJA Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Salmisaarenranta 11 00180 HELSINKI KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-412-1-542 osoitteessa Palmrothintie 1, 33950 PIRKKALA. Kiinteistön

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, TAMPERE HAKIJA Arto Yli-Heikkilä Veijanmäenkatu 16-20 33560 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-015-4940-6 osoitteessa Veijanmäenkatu 16-18, 33560 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.

Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. HAKIJA Insinööritoimisto Seppo Rantala Käpytie 4 G 33180 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-9903-0 osoitteessa Frenckellin puutarhakanava, 33100 TAMPERE Kiinteistön

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11

Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa

Lisätiedot

Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella.

Alue sijaitsee I luokan Nuutajärven pohjavesialueella. HAKIJA Urjalan kunta Tekninen palvelukeskus PL 33 31716 URJALA KIINTEISTÖT Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-441-1-86, osoitteessa Rauhalantie 13 as 1, 31160 NUUTAJÄRVI Kiinteistön omistaa

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pohjalahdentie 19, KANGASALA. Kohdenumero:

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pohjalahdentie 19, KANGASALA. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus

Lisätiedot

Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as KURU

Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as KURU HAKIJA Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as 1 34300 KURU KIINTEISTÖ Ylöjärven kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 980-466-5-5 osoitteessa Anttilanperäntie 50, 34550 KURU. Tämä päätös

Lisätiedot

Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE

Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600

Lisätiedot

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,

Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula

Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero:

Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja 53 osoitteessa Sahantie 4, RUOVESI. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Ruoveden kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 702-416-1-46 ja 53 osoitteessa

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ.

Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ. HAKIJA Kyröskosken Huoltokeskus Oy Valtakatu 46 39100 HÄMEENKYRÖ KIINTEISTÖ Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus 108-408-3-130 osoitteessa Valtakatu 46, 39100 HÄMEENKYRÖ.

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero:

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laukulantie 3, STORMI. Kohdenumero: HAKIJA Öljyalan Palvelukeskus Oy, SOILI-ohjelma c/o Asiamies Johanna Routio, Pöyry Building Services Oy Postiosoite: Pöyry Finland Oy, Johanna Routio PL 50 01621 VANTAA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia

Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia HAKIJA Nokian kaupunki PL 2 37101 NOKIA KIINTEISTÖ Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-1-903-3 osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA

Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa HAKIJA As Oy Ilokkaanpuisto Nurmenkatu 5 33820 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-312-5397-5 osoitteessa Nurmenkatu 5, 33820 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu LAPPEENRANTA

Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu LAPPEENRANTA HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy SOILI-ohjelma c/o Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-443-1-442 osoitteessa Pajulahdentie 3, 37310

Lisätiedot

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013

28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013 HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu

Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu HAKIJA KIINTEISTÖT Nanso Group Oy PL 4 37101 NOKIA Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 536-4-22-1 osoitteessa Tanhuankatu 2, 37100 NOKIA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE.

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE. HAKIJA Insta Group Oy PL 80 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-301-921-17, osoitteessa Sarankulmankatu 20, 33900 TAMPERE. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.

Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. HAKIJA KIINTEISTÖ Rasi System Oy Rasintie 29 31900 PUNKALAIDUN Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-489-3-48 osoitteessa Porintie 4711, 38510 SASTAMALA. Kiinteistön omistaa Harri Peltola.

Lisätiedot

Kiinteistöllä tehdyssä pohjatutkimuksessa tehtiin paino- ja porakonekairauksia yhteensä 30 pisteestä.

Kiinteistöllä tehdyssä pohjatutkimuksessa tehtiin paino- ja porakonekairauksia yhteensä 30 pisteestä. HAKIJA NCC Property Development Oy PL 64 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-263-2479-1 osoitteessa Teivaalantie 1, 33400 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, TAMPERE

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, TAMPERE HAKIJA Rakennustoimisto Pohjola Oy PL 825 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-233-3079-3, -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, 33300 TAMPERE Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala HAKIJA Tampereen Loistoauto Oy Aakkulantie 48 36200 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-417-1-293 osoitteessa Aakkulantie 48, 36200 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE HAKIJA Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Kiinteistökehitysyksikkö PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-65-7059-1 osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532.

Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532. HAKIJA Liikennevirasto PL 33 00521 HELSINKI KIINTEISTÖ Ratalinja Tampere-Orivesi, eteläinen raide (raide 2) sekä Oriveden ratapiha vaihteiden V503-V505 alue sekä raide R532. Rata-alue kulkee Tampereen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula

KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE HAKIJA NCC Rakennus Oy Åkerlundinkatu 11C 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-134-492-6 osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie

Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Huhmarinmäentie HAKIJA Aliko Oy Patamäenkatu 7 33900 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 887-409-32-0 osoitteessa Huhmarinmäentie 38, 31700 URJALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, TAMPERE

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, TAMPERE HAKIJA Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomi Itsenäisyydenkatu 17 A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-117-312-5 osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, 33100

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala

KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala HAKIJA Hartela Oy Hämeenkatu 13 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 211-407-2-622 ja -626 osoitteessa Kuohunharjuntie 6, Kangasala Kangasalan kunta on antanut suostumuksensa

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA HAKIJA St 1 Oy Paula Puotiniemi PL 100 00381 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-1-136 osoitteessa Kangasalantie 1070, 36200 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE , ilmoitusta on täydennetty 10.3.

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE , ilmoitusta on täydennetty 10.3. HAKIJA Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-62-7059-14 osoitteessa Vaajakatu 13 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Lempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus. Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta.

Lempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus. Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta. HAKIJA Lempäälän kunta PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ KIINTEISTÖT Lempäälän kunnassa osoitteessa Tuljamontie, 37500 LEMPÄÄLÄ, kiinteistörekisteritunnus 418-406-2-195 Kiinteistön omistaa Lempäälän kunta. VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE. KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus:

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE. KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: HAKIJA Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 837-101-9903-0 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136

Lisätiedot

Lemminkäinen Talo Oy Marjo Jalonen Satakunnankatu 22E TAMPERE

Lemminkäinen Talo Oy Marjo Jalonen Satakunnankatu 22E TAMPERE HAKIJA Lemminkäinen Talo Oy Marjo Jalonen Satakunnankatu 22E 33210 TAMPERE KIINTEISTÖT Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 604-412-2-180-M602, 604-412-2-180-M603, 604-412-2-181-M603, 604-412-2-181-M606,

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA

Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA HAKIJA KIINTEISTÖ Öljyalan Palvelukeskus Oy c/o Asiamies Salla-Riina Hulkkonen Pöyry Finland Oy Valtakatu 25 53100 LAPPEENRANTA Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-516-1-60 osoitteessa

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus , osoitteessa Käärmekallionpolku, Tampere

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus , osoitteessa Käärmekallionpolku, Tampere HAKIJA Tampereen kaupunki PL 487 33101 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-243-9903-0, osoitteessa Käärmekallionpolku, 33310 Tampere VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laiturikatu 1. Kunnostettava alue sijaitsee lasten eläintarhan alueella

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Laiturikatu 1. Kunnostettava alue sijaitsee lasten eläintarhan alueella HAKIJA Tampereen Särkänniemi Oy/Kari Luoma Laiturikatu 1 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-108-801-2 osoitteessa Laiturikatu 1. Kunnostettava alue sijaitsee lasten

Lisätiedot

PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen HAKIJA NCC Rakennus Oy PL 64 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-037-5607-44, -45, - 46, -47 ja -48 osoitteissa Hannulanpolku 2, 8 ja 10 sekä Aitolahdentie 30

Lisätiedot

Kohde sijaitsee I luokan Epilänharju-Villilä A pohjavesialueella varsinaisen muodostumisalueen ulkopuolella.

Kohde sijaitsee I luokan Epilänharju-Villilä A pohjavesialueella varsinaisen muodostumisalueen ulkopuolella. HAKIJA Neste Markkinointi Oy PL 95 00095 NESTE OIL KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lielahden kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-263-2497-1 osoitteessa Lielahdenkatu 2 Kiinteistön omistaa Kesko

Lisätiedot

Lähin pohjavesialue, II luokan pohjavesialue Nikkarinhanko-Liuttula ( B), sijaitsee kohteesta noin 4 km lounaaseen.

Lähin pohjavesialue, II luokan pohjavesialue Nikkarinhanko-Liuttula ( B), sijaitsee kohteesta noin 4 km lounaaseen. HAKIJA Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 Valkeakoski KIINTEISTÖ Valkeakosken kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 908-17-6-9 osoitteessa Peuranoronkatu 5, 37630 Valkeakoski VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnuksissa ja osoitteessa Vanha Pälkäneentie, Kaivanto

KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnuksissa ja osoitteessa Vanha Pälkäneentie, Kaivanto HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnuksissa 211-441-2-104 ja 211-463-3-25 osoitteessa Vanha Pälkäneentie, 36570 Kaivanto VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Paula Puotiniemi, puh Päätös EPOELY/779/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT St 1 Energy Oy Purotie

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa)

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa) HAKIJA NCC Roads Oy Äyritie 8C 01510 VANTAA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa) Kiinteistön omistaa Jarkko Tapani Einolan

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta

ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta Päätös EPOELY/761/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.8.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Rudus Oy PL 2 28601 Pori

Lisätiedot

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, TAMPERE.

KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, TAMPERE. HAKIJA Oy Teboil Ab PL 57 01511 VANTAA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-201-1140-1 ja -2 osoitteessa Pispalan valtatie 119, 33270 TAMPERE. Kiinteistön omistaa Kaija Nopola

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta

Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta 1(8) Päätös KASELY/1432/2016 7.10.2016 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. 1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Antti Kamppila, puh Päätös EPOELY/645/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Alteams Oy Länsitie 61

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 Dnro POPELY/484/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. 1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2010 Dnro POPELY/101/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 2.6.2006 Dnro PPO 2005 Y 409 18 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Riitta Karvinen, puh

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta. Yhteyshenkilö: Riitta Karvinen, puh Päätös EPOELY/559/07.00/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.7.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT WH 2005/NIAM III EAST

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta 1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2009 Dnro PPO 2009 Y 71 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. 1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2011 Dnro POPELY/792/07.00/2011 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2010 Dnro POPELY/793/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2012 Dnro POPELY/101/07.00/2012 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2007 Dnro PPO 2007 Y 71 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maan puhdistamiseksi.

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maan puhdistamiseksi. PÄÄTÖS KASELY/256/07.00/2012 1 (5) Kaakkois-Suomi 25.9.2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maan puhdistamiseksi. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Finavia Oyj

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/962/07.00/2010 YLO/222/2010 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2010 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/374/07.00/2011 Kaakkois-Suomi 16.1.2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus. K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2007-Y-147 puh. 08-61631 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. Häme Ympäristö ja luonnonvarat PÄÄTÖS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Dnro HAMELY/392/07.00/2013 YSO/547/2013 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2013 ASIA Päätös pilaantuneen maaperän puhdistamista

Lisätiedot

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE

Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL TAMPERE HAKIJA Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset: 837-108-807-13, 837-108-807-12, 837-221-9903-0 ja 837-108-9903-0.

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/243/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 27.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta

Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta Päätös EPOELY/195/07.00/2011 Annettu julkipanon jälkeen 22.3.2011 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitusasia maaperän puhdistamisesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA YHTEYSTIEDOT Kurikan Metalli Ky/

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.1.2013 Dnro POPELY/286/07.00/2012 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.06.2017 Dnro ESAELY/221/2016 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta

Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta 1(8) PÄÄTÖS Dnro KASELY/382/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.5.2014 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 05.06.2017 Dnro ESAELY/466/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. 1 / 6 Pohjois-Pohjanmaa PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.10.2011 Dnro POPELY/102/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 09.04.2014 Dnro POPELY/145/07.00/2014 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. Sivu 1 / 6 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.9.2010 Dnro POPELY/718/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot