Valtion kotouttamisohjelma Kotouttamisen kumppanuusohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtion kotouttamisohjelma Kotouttamisen kumppanuusohjelma"

Transkriptio

1 Valtion kotouttamisohjelma Kotouttamisen kumppanuusohjelma Anne Alitolppa-Niitamo

2 Tilannekuvaa

3

4

5 Lasten osuus Turvapaikkahakemus, mukana alaikäinen lapsi Yksin tulleet alaikäiset, päätöstä odottavat

6 Vihapuhe muuttuu teoiksi: Asenneilmapiirin kiristyminen Vahingontekoa kohdistunut vastaanottokeskuksiin, osittain myös maahanmuuttajataustaisten yrittäjien tiloihin sekä moskeijaan Lammin vastaanottokeskuksen käytössä olleeseen kerrostaloon heitetty mahdollinen polttopullo, aamuyöstä Helsingissä Rastilan moskeijan ikkuna heitetty rikki Eri paikkakunnilla pitkäänkin maassa olleet maahanmuuttajat kertovat kiusaamisesta ja vahingonteosta, vaikkakin osittain lievästä esim. 12 vuotta Vöyrillä pizzeriaa pitänyt iranilainen kertoo oveen teipatusta hakarististä, rikotusta kyltistä, sotketuista ikkunoista (Vasabladet ) Vastaanottokeskuksissa eri puolilla maata myös jonkin verran tappeluja ja yhteenottoja turvapaikanhakijoiden välillä

7 Kotoutumislain rakenteet käytössä myös uudessa tilanteessa emme aloita nollasta Lähtökohta: yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja osallisuus Vahva koordinaatio: Valtion kotouttamisohjelma kotouttamisen yhteistyöryhmä Aluetasolla ELY-keskusten ohjaus- ja yhteensovittamistehtävä Paikallistasolla kuntien kotouttamisohjelma, ja sopimus ELYkeskusten kanssa kansainvälistä suojelua saavien kuntaan osoittamiseksi Kotoutumisprosessin peruselementit: Opastus, neuvonta ja ohjaus Alkukartoitus, ml. kielitestaus, osaamisen kartoittaminen Kotoutumissuunnitelma Kotoutumiskoulutus Väylät työelämään tai yrittäjyyteen, osaamisen täydentämisen kautta

8 Kuitenkin uudenlaisia haasteita: Tavoitteena nopeat siirtymät vastaanottokeskuksista kuntiin Edellyttää kuntapaikkojen moninkertaistamista Aktiivista työtä tulevina kuukausina uusien kuntapaikkojen neuvottelemiseksi poliittinen tuki prosessille erittäin tärkeää Kunnille edelleen taloudellista tukea, koulutusta ja materiaalia EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston rahoituksella noin 3,5 milj Näin voidaan tukea suunnitelmallista, pitkäjänteistä kotouttamistyötä Kotoutumisprosessin toimivuus varmistettava Alkuvaiheen palvelut saatava liikkeelle nopeasti: alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelmien laatiminen vaatii panostuksia TE-palveluissa Kotoutumiskoulutuksen volyymia kasvatettava, ja tarkasteltava sisältöä ja rakennetta Maahanmuuttajien työllistymiseen ja yrittäjyyteen vauhtia Jatkettava kieli- ja ammatillista koulutusta yhdistäviä koulutusmalleja Enemmän maahanmuuttajia työkokeiluun, palkkatuettuun työhön

9 Hyviä uutisia: Kotoutumista edistävät toimenpiteet ovat vaikuttavia (Sarvimäki) Kotoutuminen tapahtuu turvallisessa arjessa: päiväkodissa, neuvolassa, jalkapallokentällä, Marttojen kokkauskurssilla, työpaikalla ja sadat tuhannet maahanmuuttajat ovat löytäneet paikkansa Suomessa Tuhansia uusia vapaaehtoisia mukana, sekä vastaanottokeskustyössä että jo kotoutumisvaiheessa olevien pakolaisten auttamisessa Kolmannen sektorin toimilla, kuten mentoroinnilla, löydetty myös väyliä työelämään Myös elinkeinoelämä osoittanut entistä enemmän halukkuutta tukea kotoutumista

10 Valtion kotouttamisohjelma Kotouttamisen kumppanuusohjelma

11 Valtion kotouttamisohjelma VALKO II Kotoutumislain 34 :ään perustuva Valmistellaan yhdyshenkilöverkostossa: TEM, OKM, OM, SM, STM, YM, VM Hallituksen kotouttamisen prioriteetit, toimenpiteet ja resurssikohdennukset Valtioneuvoston esittely tammikuussa 2016 Hallitusohjelman mukaiset tavoitealueet: 1. Ihmisoikeuksia kunnioittava keskusteluilmapiiri, rasismia ei sallita 2. Maahanmuuttajien vahvuudet osaltaan vahvistamaan Suomen innovaatiokykyä 3. Kotouttamisen tehostaminen poikkihallinnollisesti 4. Kiintiöpakolaisten määrä ainakin viime vuosien tasolla, valtio lisää yhteistoimintaa kuntien kanssa 5. Lasten, nuorten ja perheiden kotoutuminen > työpaja tästä aiheesta

12 Kotouttamisen kumppanuusohjelma Kotouttamisen kumppanuusohjelma valmistellaan VALKO II:n rinnalla ja kytketään samoihin teemoihin, mutta on erillinen ohjelma Tavoitteena o Nivoa yhteen ja tehdä näkyväksi eri kotouttamiskumppaneiden näkemykset kotoutumisen edistämisestä uudessa tilanteessa o Aktivoida eri toimijoita ideoimaan uusia aloitteita ja sitoutumaan kotoutumisen edistämiseen Keskeisimmät kumppanit: kunnat, yritykset, työmarkkinajärjestöt, muut elinkeinoelämän toimijat, kansalaisjärjestöt, maahanmuuttajajärjestöt, uskonnolliset yhteisöt, oppilaitokset Kanavoidaan kotouttamisen uusia aloitteita ja haetaan organisaatioiden lupauksia kotouttamiseen osallistumisesta sivustolle

13 Kumppanuusohjelmaa valmistellaan viidessä työpajassa Ihmisoikeuksia kunnioittava keskusteluilmapiiri, rasismia ei sallita ( ) Maahanmuuttajien vahvuudet osaltaan vahvistamaan Suomen innovaatiokykyä ( ) Kiintiöpakolaisten määrä ainakin viime vuosien tasolla, valtio lisää yhteistoimintaa kuntien kanssa ( ) Kotouttamisen tehostaminen poikkihallinnollisesti ( ) Lasten, nuorten ja perheiden kotoutuminen > työpaja tästä aiheesta Työpajojen tuloksiin ja kumppanuuskampanjaan perustuva kooste valmistuu raporttina marraskuussa, jonka jälkeen viimeistely kumppanuusverkostossa

14 Hankehaku kumppanuusohjelman tukena Tavoitteena koordinoida kotoutumisen tueksi tehtävää vapaaehtoistoimintaa laajentaa ja vahvistaa kotouttavan työn alalla toimivien yhdistysten verkostoa vertaisoppimisen avulla Hakukelpoisia ovat: vakiintuneet, kotoutumista tukevaa työtä tekevät valtakunnalliset järjestöt Hankkeiden tarkoitus: edistää kotoutumista sosiaalisen integraation ja väestöryhmien välisen vuoropuhelun edistämiseen sekä syrjinnän ja rasismin ehkäisemiseen hakijataho tukee maahanmuuttajayhdistysten omaa hankesuunnittelua Kaksi hakulinjaa: Vapaaehtoistyön koordinoiminen Ruohonjuuritason yhdistysten osaamisen tukeminen Sovitettu yhteen RAY- ja AMIF-rahoituksen kanssa

15 Kumppanuusohjelman mahdollisuudet Kumppanuusohjelma on keino tunnistaa, tehdä näkyväksi ja nostaa esiin Kotouttamisohjelmaa tukevia asioita. Parhaimmillaan kumppanuusohjelma luo yhteisen vision kotoutumisen tueksi ja toteuttaa tätä yhteistä visiota. Kumppanuusohjelman lähtökohtana on vahvistaa eri toimijoiden tekemää työtä sekä mahdollistaa uutta tekemistä ja uusien toimijoiden syntymistä ei tilivelvollisuusnäkökulma. Kumppanuusohjelman muoto on vapaampi; Lupausten antaminen: Organisaatio lupaa Me lupaamme Minä lupaan (#kotoutan)

16 Lisätietoa kumppanuuskampanjasta ja tehdyistä lupauksista osoitteessa:

Kotouttamisen kumppanuusohjelma: kotouttamisen tehostaminen

Kotouttamisen kumppanuusohjelma: kotouttamisen tehostaminen Kotouttamisen kumppanuusohjelma: kotouttamisen tehostaminen Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/maahanmuuttajien kotouttaminen Kotouttamisen kumppanuusohjelman työpaja,

Lisätiedot

Nopeasti kiinni työelämään ja yhteiskuntaan

Nopeasti kiinni työelämään ja yhteiskuntaan Nopeasti kiinni työelämään ja yhteiskuntaan Maahanmuuttajien osaaminen mahdollisuutena 13.1.2016 Varsinais-Suomen Maakuntaliitto Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 1 Turvapaikanhakijoiden profiili Hakemuksia

Lisätiedot

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Finlandia-talo 16.9.2015 Fasilitaattorien osuudet / Risto Karinen ja Olli Oosi Kohti kumppanuutta, tavoitteet ja mahdollisuudet Kumppanuusohjelma

Lisätiedot

PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMINEN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN

PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMINEN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMINEN JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/maahanmuuttajien kotouttaminen Kotouttamisen kumppanuusohjelman työpaja,

Lisätiedot

Valtionhallinnon keskeiset uudistushankkeet kotouttamisessa

Valtionhallinnon keskeiset uudistushankkeet kotouttamisessa Valtionhallinnon keskeiset uudistushankkeet kotouttamisessa Maahanmuuton ajankohtaisseminaari Kuntaliitto 16.3.2016 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/maahanmuuttajien

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN TÄRKEÄT KYSYMYKSET KEVÄÄLLÄ 2016

KOTOUTTAMISTYÖN TÄRKEÄT KYSYMYKSET KEVÄÄLLÄ 2016 KOTOUTTAMISTYÖN TÄRKEÄT KYSYMYKSET KEVÄÄLLÄ 2016 Espoon monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/maahanmuuttajien kotouttaminen 8.3.2016

Lisätiedot

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla Pirkanmaa ELY-keskus 1.11.2016 Maahanmuuttajat Pirkanmaalla Pirkanmaalla asui vuoden 2015 lopussa yhteensä 506 114 asukasta, joista 21 485 oli vieraskielisiä (4,2 %). Vieraskielisillä

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

Kotouttamisella hyvä alkuun. Kotona Suomessa-hankkeen hakuinfo Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman

Kotouttamisella hyvä alkuun. Kotona Suomessa-hankkeen hakuinfo Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Kotouttamisella hyvä alkuun Kotona Suomessa-hankkeen hakuinfo 3.2.2016 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Vuodenvaihteen tilannekuvaa, uudessa turvapaikanhakijatilanteessa Turvapaikanhakijoiden profiili

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Tapani Kojonsaari Työ- ja elinkeinoministeriö AJANKOHTAISTA KOTOUTTAMISESTA

Tapani Kojonsaari Työ- ja elinkeinoministeriö AJANKOHTAISTA KOTOUTTAMISESTA 22.4.2016 Tapani Kojonsaari Työ- ja elinkeinoministeriö AJANKOHTAISTA KOTOUTTAMISESTA Ajankohtaista Valtion kotouttamisohjelma Kumppanuusohjelma Maahanmuuttajien tehokas työllistyminen ja laajaalainen

Lisätiedot

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa

ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa ELY-keskukset ja yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 15.3.2017 Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson Pohjois-Savon ELY-keskus Valtion ja kunnan roolit

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hallituksen esitys LAKI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kotoutumisen edistämisen suunnittelu sisältyy maakunnan ja kuntien aluekehitystä, hyvinvointia, terveyttä koskevaan suunnitteluun huolehditaan monialaisena

Lisätiedot

Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus. Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015

Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus. Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015 Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015 Hallitusohjelma keskeiset maahanmuuttopolitiikan linjaukset Hallitus kannustaa avoimeen

Lisätiedot

Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija

Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Tavoitteena tuoda eri kotouttamisen parissa olevia toimijoita yhteen ja kehittää yhteistyötä ja verkostoitumista

Lisätiedot

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi

KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi

Lisätiedot

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Tilannekatsaus maahanmuuton asioista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu 1 Turvapaikanhakijatilanne Koko maassa V. 2015 32478 turvapaikanhakijaa V. 2016 1697 (1.1. 23.2.) Irak 61%, Afganistan 17%,

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista

Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Osaavaa työvoimaa maahanmuuttajista Kansainvälinen ja kulttuuritietoinen Kaakkois-Suomi seminaari Aika: Perjantai 29.9.2017 klo 9-15:15 Paikka: Kouvolan upseerikerhon juhlasali, Upseeritie 5, 45100 Kouvola

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

Ajankohtaista kotouttamisesta ja lähivuosien haasteet. Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, Kotouttaminen Erikoissuunnittelija, T e r h i M a r t i n s

Ajankohtaista kotouttamisesta ja lähivuosien haasteet. Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, Kotouttaminen Erikoissuunnittelija, T e r h i M a r t i n s Ajankohtaista kotouttamisesta ja lähivuosien haasteet Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, Kotouttaminen Erikoissuunnittelija, T e r h i M a r t i n s Kotouttamisen toimintaympäristön muutokset merkittäviä

Lisätiedot

Kumppanuutta kotouttamiseen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Kumppanuutta kotouttamiseen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Kumppanuutta kotouttamiseen Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Suomeen muutetaan, mutta myös poismuutto on vilkasta. Vuonna 2030 puoli miljoonaa ulkomaan kansalaista =>

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

Maahanmuuttajien kotouttaminen

Maahanmuuttajien kotouttaminen Meri-Sisko Eskola neuvotteleva virkamies työ- ja elinkeinoministeriö 050-462 2452 meri-sisko.eskola@tem.fi 23.9.2015 Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Maahanmuuttajien kotouttaminen Pääministeri

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

Kotoutuminen mitä voisi tehdä toisin?

Kotoutuminen mitä voisi tehdä toisin? Kotoutuminen mitä voisi tehdä toisin? Uusia ratkaisuja maahanmuuttajien ammatillisessa koulutuksessa seminaari Hämeenlinnan valtuustosalissa 13.4.2016 Erityisasiantuntija Varpu Taarna Kotouttamisen osaamiskeskus

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä 30.1.2013 Turun kristillinen opisto Laki kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutuksen tulevaisuudennäkymiä

Kotoutumiskoulutuksen tulevaisuudennäkymiä Kotoutumiskoulutuksen tulevaisuudennäkymiä Mikä muuttuu kansanopistojen maahanmuuttajakoulutuksessa? Seurakuntaopisto, Järvenpää 24.5.2012 Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) Alkuvaiheeseen johdonmukainen

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Näkökulmia kulttuuriseen moninaisuuteen, pakolaisuuteen ja turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen koulut kohtaavat globaalin haasteen

Näkökulmia kulttuuriseen moninaisuuteen, pakolaisuuteen ja turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen koulut kohtaavat globaalin haasteen Näkökulmia kulttuuriseen moninaisuuteen, pakolaisuuteen ja turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen koulut kohtaavat globaalin haasteen Kv. treffit Internationell träff Kokkola 27.4.2016 Kristina Stenman 1

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 3.5.2016 Lausunto Ylitarkastaja Paula Karjalainen 050 456 0865 paula.karjalainen@tem.fi Eduskunnan hallintovaliokunnalle Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuttajien kotoutuminen Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Kotouttamisen tilannekuva: turvapaikanhaun kasvu lisännyt jo ennestään kasvussa ollutta maahanmuuttoa Vuonna

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011

Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 30.3.2011 Taustaa Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999)

Lisätiedot

Kotoutumista edistävän koulutuksen kehittämisnäkymät. Opetushallitus 17.3.2015 Maahamuuttojohtaja Kristina Stenman

Kotoutumista edistävän koulutuksen kehittämisnäkymät. Opetushallitus 17.3.2015 Maahamuuttojohtaja Kristina Stenman Kotoutumista edistävän koulutuksen kehittämisnäkymät Opetushallitus 17.3.2015 Maahamuuttojohtaja Kristina Stenman Kotoutumiskoulutuksen resurssit 2013-2016, TEM:n pääluokka, työvoimatoimenpiteet, mom.

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Anita Salonen Hämeen ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 20.4.2016 1 Maahanmuutto Maahantulosyiden perusteella: Työperusteiset muuttajat Perheperusteiset muuttajat

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ohjauksessa, opiskelussa ja työssä Kotoutumista ja yhteisöllisyyttä edistävä toimintakulttuuri

Monikulttuurisuus ohjauksessa, opiskelussa ja työssä Kotoutumista ja yhteisöllisyyttä edistävä toimintakulttuuri Monikulttuurisuus ohjauksessa, opiskelussa ja työssä Kotoutumista ja yhteisöllisyyttä edistävä toimintakulttuuri Maahanmuutto- ja turvapaikkahakijat kotoutumisen onnistuminen 7.4.2016 Suomen maahanmuuttohistoriaa

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset

Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset Rovaniemen MAKO-verkosto 22.2.2012 ja Meri-Lapin MAKO-verkosto 23.2.2012 Anne-Mari Suopajärvi/ Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Seinäjoki 12.1.2017 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela 12.1.2017 1 Laki kotoutumisen edistämisestä NYKYTILA Laki kotoutumisen edistämisestä tuli voimaan 1.9.2011 Tarkoituksena on mm. tukea ja edistää

Lisätiedot

Pääluokka 32.70 Kotoutuminen ja maahanmuuttajien työllistyminen

Pääluokka 32.70 Kotoutuminen ja maahanmuuttajien työllistyminen Kristina Stenman maahanmuuttojohtaja Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 050-396 0160 Kristina.Stenman@tem.fi 19.10. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle T Asia: Hallituksen esitys 30/ vp Valtion talousarvio

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri KOHTAAMISPAIKKATOIMINNAN KEHITTÄMINEN ERI ASIAKASRYHMIEN TARPEET HUOMIOIDEN OHJELMA:

Pirkanmaan LAPE Pippuri KOHTAAMISPAIKKATOIMINNAN KEHITTÄMINEN ERI ASIAKASRYHMIEN TARPEET HUOMIOIDEN OHJELMA: Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittämistyöryhmä Maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuuspalveluiden kehittämistyöryhmä Yhteiskokous 7.6.2018 klo 9-12, Nalkalan Setlementtitalo KOHTAAMISPAIKKATOIMINNAN

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Kotouttaminen terveydenhuollossa

Kotouttaminen terveydenhuollossa Kotouttaminen terveydenhuollossa tartuntatautien torjunnan ja rokotusten näkökulmasta Tartuntatautipäivät 6.4.2017 Paula Tiittala, LL, asiantuntijalääkäri, tutkija HY, THL 1 Sisältö 1. Käsitteet tutuiksi

Lisätiedot

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset

Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet keskustelut ja päätökset Kaupunginvaltuusto 119 08.12.2015 Kaupunginhallitus 459 14.12.2015 Kaupunginhallitus 123 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 04.04.2016 Varavaltuutettu Jari Valkosen valtuustoaloite: Vastaanottokeskus / avoimet

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen 70. Kotouttaminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto HE:N ALUEKEHITYKSESTA JA KASVUPALVELUSTA VALMISTELU LINKITTYY LAIN

Lisätiedot

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuton kasvaessa painopisteenä osallisuus, työllistyminen

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010

Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Vieraskielinen ja venäjänkielinen väestö Eksoten alueen kunnissa 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 Äidinkieli, vieraskieliset yhteensä, venäjä 31.12.2010 sosiaali- ja terveyspiiri

Lisätiedot

Hyvä polku: kotoutumista tukevia palveluita ja prosesseja

Hyvä polku: kotoutumista tukevia palveluita ja prosesseja Hyvä polku: kotoutumista tukevia palveluita ja prosesseja Katariina Tcheuffa Pirkanmaan ja Keski-Suomen aluekoordinaattori Kotona Suomessa on vuoden 2015 alussa alkanut Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoima

Lisätiedot

Kotona Suomessa -hanke

Kotona Suomessa -hanke Kotona Suomessa -hanke KOTONA SUOMESSA -hanke Uudenmaan ELY-keskuksen koordinaatiohanke HYVÄ ALKU -osahanke Kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuden ja palveluiden ulkopuolelle jääneiden kotoutumiskoulutuksen

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

Alkuvaiheen kotoutumisen tukeminen kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyönä

Alkuvaiheen kotoutumisen tukeminen kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyönä Alkuvaiheen kotoutumisen tukeminen kolmannen sektorin ja viranomaisten yhteistyönä UL 2017 KOTOUTUMINEN mistä on kysymys? Kotoutuminen tarkoittaa sitä henkilökohtaista prosessia, jonka ihminen käy läpi

Lisätiedot

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti Monikulttuurinen työ/ Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti E N E M M Ä N O S A A M I S T A 04/03/15 1 Mikä Mosaiikki on? Mosaiikki projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto / Uudenmaan ELY-keskus sekä

Lisätiedot

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia

Lisätiedot

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille PALAPELI2-PROJEKTI 1.8.2008-31.12.2012 Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille Palapeli2-projektin tavoite saada hyvin ja tehokkaasti alkuun maahanmuuttajan kotoutumisja

Lisätiedot

Katsaus kotouttamispolitiikkaan Kansainvälinen rekrytointi ja työyhteisön monikulttuuristumisen haasteet ja voimavarat Kuntatyönantajat, 8.10.

Katsaus kotouttamispolitiikkaan Kansainvälinen rekrytointi ja työyhteisön monikulttuuristumisen haasteet ja voimavarat Kuntatyönantajat, 8.10. Katsaus kotouttamispolitiikkaan Kansainvälinen rekrytointi ja työyhteisön monikulttuuristumisen haasteet ja voimavarat Kuntatyönantajat, 8.10.2013 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman Työllisyys- ja yrittäjyysosasto/kotouttaminen

Lisätiedot

Kokoava puheenvuoro. Sirkku Varjonen Kuntoutusakatemia

Kokoava puheenvuoro. Sirkku Varjonen Kuntoutusakatemia Kokoava puheenvuoro Sirkku Varjonen 25.10.2018 Kuntoutusakatemia Keskustelutuokio vierustoverin kanssa Päivän tärkein / yllättävin anti? Mistä olet eri mieltä? Mitä kotoutuminen mielestäsi on? Sivu 2 Yle

Lisätiedot

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat

Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa. Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat Ajankohtaista pakolaisten kuntaanohjaamisessa Katja Vänskä-Rajala Työ- ja elinkeinoministeriö Kuntamarkkinat 11.9.2019 Kansainvälisessä yhteisössä uudelleensijoittamista ja pakolaisten laillisia maahantuloreittejä

Lisätiedot

Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 19.5.2016 Lausunto Ylitarkastaja Paula Karjalainen 050 456 0865 paula.karjalainen@tem.fi Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Asia: VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Lisätiedot

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN

OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Ohje kunnille 16.10.2018 Sylvia/Bonus/Ohje2018 1/6 OHJE KUNNILLE VUONNA 2018 TEHDYISTÄ KUNTAPAIKKAPÄÄTÖKSISTÄ MAKSETTAVAN BONUSRAHAN HAKEMISEEN Hakuaika 1.1. 31.3.2019 Kunnat voivat hakea bonusrahaa ajalla

Lisätiedot

Ajankohtaista kotouttamisesta ja Ohjaamoiden rooli kotoutumisen tukena

Ajankohtaista kotouttamisesta ja Ohjaamoiden rooli kotoutumisen tukena Ajankohtaista kotouttamisesta ja Ohjaamoiden rooli kotoutumisen tukena Työ- ja elinkeinoministeriö Ohjaamoiden ajankohtaisiltapäivä 15.3.2016 Hanna-Maria Hyttinen 80600 85100 87700 91100 98600 103700 107000

Lisätiedot

MITEN VALTION KOTOUTTAMISPOLITIIKKA VOI TUKEA LAPSIA JA NUORIA? Projektikoordinaattori Said Aden työ- ja elinkeinoministeriö

MITEN VALTION KOTOUTTAMISPOLITIIKKA VOI TUKEA LAPSIA JA NUORIA? Projektikoordinaattori Said Aden työ- ja elinkeinoministeriö MITEN VALTION KOTOUTTAMISPOLITIIKKA VOI TUKEA LAPSIA JA NUORIA? Projektikoordinaattori Said Aden työ- ja elinkeinoministeriö Muutokset pähkinänkuoressa 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia Yksilölliset

Lisätiedot

Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti

Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti OSMo Monikulttuurista osaamista Ohjaamoihin -projekti MAAHANMUUTTOPROSESSI JA KOTOUTUMINEN Ulla Siirto & Outi Pylkkä Avainkäsitteitä Maahanmuuttaja Yleisnimitys maasta toiseen pysyvästi muuttavasta Kiintiöpakolainen

Lisätiedot

Kotoutumisen järjestönäkökulmia

Kotoutumisen järjestönäkökulmia Kotoutumisen järjestönäkökulmia Johanna Matikainen Yhteiskuntien ilmapiirillä on väliä tarvitaan johtajuutta Suomessa poliitikkojen rasisminvastainen ääni on hyvin hiljainen ja joskus jopa ääriliikkeitä

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Syrjätymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorten kotoutumisen edistäminen - tilannekatsaus. Nuorisotakuutyöryhmä

Syrjätymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorten kotoutumisen edistäminen - tilannekatsaus. Nuorisotakuutyöryhmä Syrjätymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorten kotoutumisen edistäminen - tilannekatsaus Nuorisotakuutyöryhmä 7.11.2013 Kristina Stenman Kristina.stenman@tem.fi Maahanmuuton kuva Ulkomaalaista syntyperää

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano

Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano 1 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) tehtävistä maahanmuuttoasioissa 1. Alueellinen maahanmuuttopolitiikka;

Lisätiedot

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maahanmuuttajien kotoutuminen Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Kotouttamisen toimintaympäristössä merkittäviä muutoksia Suomi on osa kasvavia ja muuttuvia globaaleja

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Kuntamarkkinat 14.9.2011 Ylitarkastaja Peter Kariuki 14.9.2011 14.9.2011 Maahanmuuton Suomen kartta Ulkomaalaisten osuus (%) kunnan asukasluvusta 31.12.2009

Lisätiedot

Kotoutumislain mahdollisuudet. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010

Kotoutumislain mahdollisuudet. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010 Kotoutumislain mahdollisuudet Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010 11/11/2010 HE laiksi kotoutumisen edistämisestä yleistä Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta

Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361 2629 2900 3153 3359 3827 3794 3642 Ulkomaalaisten määrä Lapissa

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen KIITO kiinni työhön ja osaamiseen ESR-hanke 1.9.2016-31.8.2019 ESR Toimintalinja 3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus 6.1.Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle

Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 17.10.2017 Lausunto Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen 029 50 47112 sonja.hamalainen@tem.fi 1/6 Eduskunnan työ- ja elinkeinojaostolle Asia: HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa

Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa Suomen Ekumeenisen Neuvoston seminaari 24.3. Kulttuuriset ja uskonnolliset näkökulmat kotouttamisessa 29.3.2010 SM:n maahanmuutto-osaston organisaatiorakenne OSASTOPÄÄLLIKKÖ Muuttoliike - laillinen maahanmuutto

Lisätiedot

Sisällys 1 Johdanto Kotoutumisen säädöstausta ja määritelmä Kotoutumisen toimeenpanijat

Sisällys 1 Johdanto Kotoutumisen säädöstausta ja määritelmä Kotoutumisen toimeenpanijat 1 Sisällys 1 Johdanto... 3 1.1 Kotoutumisen säädöstausta ja määritelmä... 3 1.2. Kotoutumisen toimeenpanijat... 4 1.3. Etelä-Karjalan kotoutumisohjelman tarkoitus ja valmisteluprosessi... 4 2. Maahanmuuton

Lisätiedot

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rikoksentorjuntaneuvoston seminaari: Turvallisesti yhdessä hyviä malleja turvapaikanhakijoiden kohtaamiseksi 17.12.2015 Turvapaikkatilanteen haasteet kuntahallinnolle Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin kotouttamisohjelma

Rovaniemen kaupungin kotouttamisohjelma Rovaniemen kaupungin kotouttamisohjelma Mako verkoston kokous 27.4.2017 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Projektipäällikkö Sanna Mäensivu Kotouttamisohjelma Kotouttamisohjelma laadittu vuosille 2014-2020

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet

KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet KUNTAAN OHJAAMISTA KOSKEVAT PYKÄLÄT HALLITUKSEN ESITYKSESSÄ LAIKSI KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kuntaan ohjaamisen valtakunnalliset tavoitteet Valtioneuvosto vahvistaa kuntaan ohjaamisen strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla

Lisätiedot

Hallitus hyväksyy osaltaan Etelä-Karjalan kotouttamisohjelman vuosille ja välittää sen edelleen Etelä-Karjalan kuntien hyväksyttäväksi.

Hallitus hyväksyy osaltaan Etelä-Karjalan kotouttamisohjelman vuosille ja välittää sen edelleen Etelä-Karjalan kuntien hyväksyttäväksi. Etelä -Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Ote pöytäkirjasta 01, J3, Hallitus Etelä -Karjalan kotouttamisohjelma vuosille 2017-2020 1160/04.03.00.0012016 EKSTPHAL 35 Laki kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Käynnissä olevat maahanmuuttoprojektit Tampereella

Käynnissä olevat maahanmuuttoprojektit Tampereella Käynnissä olevat maahanmuuttoprojektit Tampereella Maahanmuuttajaneuvosto 15.12. 2016 1 Kiito Vastuutaho: Tampereen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus Rahoittaja: ESR, Keski-Suomen ELY-keskus, Tampereen

Lisätiedot

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Pohjanmaan maakuntaohjelma 2011-2014 Verkostoseminaari 14.11.2012/Marjo Hannu-Jama MAAHANMUUTTAJASTA KUNTALAISEKSI (ESR

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa-hankkeen tavoite Kotona Suomessa yhdistää maahanmuuttajien parissa työskentelevät asiantuntijat verkostoksi, joka toteuttaa yhä laadukkaampia ja vaikuttavampia kotouttamispalveluita kaikkialla

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

TRUST hankeen OHRY II

TRUST hankeen OHRY II TRUST hankeen OHRY II 26.9.2016 1. Esityslista: 1. Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen 2. TRUST -hankkeen kevätkauden tulokset 3. Koulutuspakettien esittely 4. Monik ry:n puheenvuoro 5. TRUST

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Maahanmuuton ajankohtaisseminaari 12.3.2019 Timo Reina 12.3.2019 Monimuotoinen kunta elinvoimainen kunta Maahanmuutto vahvistaa kuntien ja alueiden elinvoimaa. Kunnilla tulee

Lisätiedot