Kotoutumislain mahdollisuudet. Osaaminen näkyväksi -seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotoutumislain mahdollisuudet. Osaaminen näkyväksi -seminaari 2.11.2010"

Transkriptio

1 Kotoutumislain mahdollisuudet Osaaminen näkyväksi -seminaari /11/2010

2 HE laiksi kotoutumisen edistämisestä yleistä Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999) Jaetaan kahteen erillislakiin: kotoutumislaki ja laki kansainvälistä suojelua hakevien vastaanotosta Valtioneuvoston selonteko kotouttamislain toimeenpanosta eduskunnalle lokakuussa 2008 Uudistus perustuu eduskunnan selonteosta antamaan vastaukseen (HaVM 8/2009 vp) HE VN:n esittelyssä Tarkoitus tulla voimaan , Osallisena Suomessa -kokeilu /11/2010 2

3 HaV:n mietintöön perustuvat uudistuksen päätavoitteet: 1. Toimintaympäristön muutokset otetaan huomioon 2. Kotoutumista edistetään kaksisuuntaisesti 3. Kotoutumista edistäviin toimenpiteisiin lisää vaikuttavuutta, painopiste maahantulon alkuvaiheessa 4. Haavoittuvien ryhmien syrjäytymistä ehkäistään Pakolaiset Peruskouluikäisinä maahan tulleet nuoret Haavoittuvassa asemassa olevat naiset 5. Maahanmuuttajien osallisuutta, hyviä etnisiä suhteita ja vuoropuhelua edistetään 6. Hallittua kuntaan sijoittamista vahvistetaan 11/11/2010 3

4 HE:n luvut 1. Yleiset säännökset Tavoitteet, soveltamisala, määritelmät 2. Maahanmuuttajan kotoutumista edistävät toimenpiteet Alkuvaihe: perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus, kotoutumissuunnitelma Kotoutumiskoulutus ja omaehtoinen opiskelu Kotoutumistuki 3. Kotoutumisen edistäminen paikallistasolla Tavoitteet, kunnan tehtävät, kotouttamisohjelma 4. Valtion kotoutumista edistävät toimet Valtion kotouttamisohjelma, ministeriöiden tehtävät ja yhteistoiminta, aluehallinnon tehtävät, te -toimiston tehtävät 5. Pakolaisten ja muiden kansainvälistä suojelua saaneiden kuntaan osoittaminen Sopimus, suunnittelu, kuntaan osoittaminen 6. Kustannusten korvaaminen Kansainvälistä suojelua saaneet, paluumuuttajat ent. NL:n alueelta, Suomen sodissa vapaaehtoisina palvelleet, ihmiskaupan uhrit 7. Ilman huoltajaa olevan lapsen edustaminen 8. Rekisterisäännökset 9. Osallisena Suomessa -kokeilu - Kokeiluun perustuen arvioidaan alkuvaiheen ohjauksen ja kotoutumiskoulutuksen uudistustarpeet 10. Erinäiset säännökset mm. paluumuuton tukeminen, kiintiöpakolaisten perheenjäsenten matkojen korvaaminen 11. Voimaantulo 11/11/2010 4

5 Tavoitteet, soveltamisala, määritelmät (1 luku) Tavoitteet Maahanmuuttajan mahdollisuuksien aktiiviseen osallistumiseen sekä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, myönteisen vuorovaikutuksen edistäminen Toimintaympäristön muutokset otettu huomioon: Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia turistiluonteisesti oleskelevia lukuun ottamatta Yksilöllisten kotouttamistoimenpiteiden henkilöpiiri määritellään erikseen ja määräytyy pääosin tarvelähtöisesti Kotoutumisen kaksisuuntaisuus Kotouttaminen, kotoutumisen vuorovaikutteisuus Maahanmuuttaja, sosiaalinen vahvistaminen, monialainen yhteistyö, erityisiä toimenpiteitä tarvitsevat 11/11/2010 5

6 Maahanmuuttajan kotoutumista edistävät toimenpiteet - alkuvaiheen johdonmukaisesti etenevät palvelut (2 luku) 1. Perustieto kaikille Oleskeluluvan yhteydessä, viimeistään kotikunta- ja väestörekisteröinnin yhteydessä Perustieto oikeuksista, velvollisuuksista yhteiskunnassa ja työelämässä Tieto mahdollisuuksista kotoutumista edistäviin palveluihin Kukin viranomainen vastaa tiedon tuottamisesta, SM yhteensovittamisesta, kääntämisestä ja jakelusta 2. Ohjaus ja neuvonta Kunnan ja TE -toimiston ja muiden viranomaisten annettava opastusta, ohjausta ja neuvontaa kotoutumista edistävistä toimenpiteistä, palveluista ja työelämästä 2. Alkukartoitus työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville Kunta tai TE -toimisto arvioi alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet kielikoulutuksen ja muiden kotoutumista edistävien toimenpiteiden tarve Alkukartoitukseen kotoutumissuunnitelmaan perustuen viranomainen arvioi tarpeen kotoutumissuunnitelmaan 3. Kotoutumissuunnitelma tarpeen mukaisesti Kunta tai TE -toimisto laativat yhdessä maahanmuuttajan kanssa Laaditaan aina työttömälle työnhakijalle tai toimeentulotuen saajalle sekä alaikäiselle ilman huoltajaa tulleelle ja oleskeluluvan saaneelle Kesto yksilöllinen 1-3 v.; erityisiä toimenpiteitä tarvitseville 5 v.; perhevapaa- sairaus- tms. aikaa ei sisällytetä Perhekohtainen yhteensovitus, tarvittaessa alaikäisen oma kotoutumissuunnitelma Työmarkkinatuki ja toimeentulotuki kotoutumistukena, toimenpiteisiin osallistuminen kotoutumistuen edellytyksenä Maahanmuuttajan velvollisuus osallistua toimenpiteisiin, viranomaisten velvollisuus tarjota aktiivisesti toimenpiteitä määrärahojen rajoissa 11/11/2010 6

7 Alkuvaiheeseen johdonmukainen jatkumo Yksilölliset kotoutumista edistävät palvelut Sähköinen ja paperiversio KELA KELA TE-toimistot TE-toimistot MIGRI MIGRI Maistraatti Maistraatti Kotoutumissuunnitelma, seuranta ja ohjaus Kotoutumiskoulutus: työvoimapoliittisena, kunnan järjestämänä tai omaehtoisesti opiskeltuna Avoimet työmarkkinat Opiskelu Yrittäjyys Poliisi Poliisi Alkukartoitus Perustieto kaikille: Tehostettu ohjaus ja neuvonta Kunnat Kunnat -Sosiaalivirasto -Sosiaalivirasto -Opetusvirasto jne. -Opetusvirasto jne. Meri-Sisko Eskola Muu 11/11/2010 7

8 Maahanmuuttajien (2 luku) Kotoutumiskoulutus Perusjärjestelmään ei suuria muutoksia: pääasiassa työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena, OPH:n opetussuunnitelman mukaisesti Uudistustarve arvioidaan Osallisena Suomessa -kokeilun perusteella Tavoitteena toimiva kielitaito (B1.1.) Voi sisältää myös mm. osaamisen tunnistamista, tutkinnon tunnustamista, ammatillista suunnittelua, uraohjausta, luku- ja kirjoitustaidon opetusta Omaehtoisen opiskelun tukeminen Su/ru kielen opiskelua tai järjestetään ko. kielillä Voi sisältää myös työharjoittelua, kansalaisjärjestötoimintaa Pääosin JTPL:n mukaiset edellytykset, lisäksi voi sisältää mm. perusopetusta, pätevöittävää koulutusta 11/11/2010 8

9 Osallisena Suomessa -kokeilu (9 luku) Kokeiluaika Rahoitus: SM, TEM, OKM, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden Kokeillaan uusia kotoutumiskoulutuksen kokonaisuuksia ja kotoutumiskoulutuksen henkilöpiirin laajentamista Koulutuksen hankinta, järjestäminen, koulutukseen ohjaaminen Lasten ja nuorten kotoutumisen edistäminen perusopetuksessa ja päivähoidossa Tavoitteena vaikuttavuuden tehostaminen Kehittäminen paikallistasolla: Pilottihankkeita voivat hakea kunnat, TE -toimistot Toimenpiteet kohdennetaan: Työmarkkinoille suuntaaville ja työmarkkinoilla oleville (kotoutumispolku 1.) Erityistä tukeva tarvitseville (kotoutumispolku 2.) Lapsille ja nuorille (kotoutumispolku 3.) Pilottihankkeiden hakuaika: Tulosten perusteella arvioidaan kokeiltavien mallien vaikuttavuus ja kustannustehokkuus suhteessa nykyjärjestelmään ja selvitetään edellytykset siirtää osaksi pysyvää kotoutumiskoulutuksen mallia ja lainsäädäntöä 11/11/2010 9

10 Kotoutumisen edistäminen paikallistasolla - tavoitteena kaksisuuntaisuus ( 3 luku) Paikallistasolla tavoitteena muun muassa: Tukea kansainvälisyyttä, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, edistää myönteistä vuorovaikutusta Edistää hyviä etnisiä suhteita, kulttuurien välistä vuoropuhelua, osallisuutta sekä tukea mahdollisuuksia oman äidinkielen ja kulttuurin säilyttämiseen Huolehtia siitä, että maahanmuuttajaväestö otetaan huomioon suunnittelussa, toiminnassa ja seurannassa Paikallistasolla velvoite monialaiseen yhteistyöhön kotoutumista edistettäessä Kunnan/seudulliset kotouttamisohjelmat Väline käytössä nykyisessä laissa, mutta vaikuttavuutta lisätään: Hyväksytään valtuustossa, tarkistetaan valtuustokausittain Otetaan huomioon TA:n laadinnassa Suositukset sisällöstä, kuten kytkentä muuhun strategiseen suunnitteluun ja toimeenpanoon, talousarvion valmisteluun ja seurantaan, suunnitelma perus- ja muiden julkisten palvelujen soveltumisesta maahanmuuttajille Suunnitelma erityisesti kotoutumista edistävistä ja tukevista toimenpiteistä Monivuotinen suunnitelma kuntaan osoittamisesta Suunnitelmat lasten ja nuorten, työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien sekä hyvien etnisten suhteiden edistämisestä 11/11/

11 Valtion kotoutumista edistävät toimet (4 luku) - tavoitteena läpivirtauksen ja yhteensovittamisen vahvistaminen Valtion kotouttamisohjelma Kotouttamisen tavoitteet ja toimenpiteet osana ministeriöiden suunnittelua SM vastaa yhteensovittamisesta, ministeriöiden välinen yhteistyöelin Aluetasolla ELYjen ja AVIen tehtävät pitkälti nykytilan mukaisesti, mutta lisäksi ELYt laativat ja toimeenpanevat alueellisen kuntiin osoittamisen strategian, seuraavat kuntien kotouttamisohjelmia ja raportoivat niiden toimeenpanosta TE -toimistot edelleen keskeinen aikuisten kotoutumisen edistäjä 11/11/

12 Kuntaan osoittaminen (5 luku) - tavoitteena pitkäjänteisen suunnittelun vahvistaminen Kuntaan osoittamisesta sopimus kuten nykyisessäkin laissa Osana kotouttamisohjelmaa monivuotinen kunnan tai seudullinen suunnitelma ELY-keskus osoittaa kiintiöpakolaiset ja kansainvälistä suojelua saaneet kuntaan, mutta Vastaanottokeskuksista mahdollisuus siirtyä kuntaan myös itsenäisesti Tavoitetta tukevat muiden lukujen säännökset, kuten: ELYille velvoite alueellisen sijoittamisstrategian laatimiseen ja toimeenpanoon, kuntien ohjaukseen, seurantaan ja raportointiin Monivuotinen kuntaan sijoittamisen suunnitelma osaksi kuntien kotouttamisohjelmia Kuntakorvausten maksamisen edellytys: sopimus ELYn kanssa ja kotouttamisohjelma Kunnat tuoneet kuitenkin vahvasti esille niille maksettavan laskennallisen korvauksen tason jälkeenjääneisyyden ja esittäneet korvausajan pidentämistä 11/11/

13 Kustannusten korvaaminen (6 luku) - järjestelmä pääosin nykyisen kaltainen: Alkukartoituksesta korvaus laskennallisena kertakorvauksena kaikista maahanmuuttajista (esitys 700 /kartoitus, 1,4 m /v., v. 2011) 2. Laskennalliset korvaukset kiintiöpakolaisista ja oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista (10,8 m v. 2009) 3 vuodelta Enintään 7-vuotiaat: /h/v.; yli 7-vuotiaat: v/h/v 3. Erilliskorvaukset kiintiöpakolaisista ja oleskeluluvan saaneista turvapaikanhakijoista (34,5 m v. 2009) Toimeentulo-/kotoutumistuen kustannukset täysimääräisenä 3 vuodelta Alaikäisen ilman huoltajaa Suomeen saapuneen henkilön asumisen, hoidon ja huolenpidon kustannukset 21-ikävuoteen saakka Vamman tai sairauden edellyttämän pitkäaikaisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä kunnalle aiheutuvat huomattavat kustannukset enintään kymmeneltä vuodelta Erityisistä syistä muut kunnalle aiheutuneet kustannukset enintään kymmeneltä vuodelta Pakolaisen paluumuuton avustamisesta aiheutuvat kustannukset Tulkkipalvelun kustannukset ilman aikarajaa 11/11/

14 Lisäksi valtio korvaa kunnille maahanmuuttajien palvelujen järjestämisestä: 1) HE:n mukaisesti: - Paluumuuttajien toimeentulotuki-/kotoutumistukikustannukset 6 kuukaudelta sekä vamman tai sairauden edellyttämät sos. ja terveydenhuollon kustannukset 5 vuodelta (4 m v. 2009) - Suomen sodissa vapaaehtoisena palvelleiden sos. ja terveydenhuollon kustannukset ilman aikarajaa (1 m v. 2009) 2) Muun lainsäädännön perusteella - Valtionosuudet - Perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen valmistava opetus, su/ru toisena kielenä, oman äidinkielen opetus (OKM 34 m v. 2009) - Työvoimapoliittinen kotoutumiskoulutus (TEM 32,2 m v. 2009) - EU- ja muut valtakunnalliset hankkeet noin 10 milj. euroa/v.

15 Arvioidut vaikutukset Taloudelliset vaikutukset - Lisäkustannukset alkukartoituksesta 1,4 m /v., v. 2011, jotka: Ehdotetaan katettavaksi rajaamalla perheenjäsenten matkakustannusten korvaus kunnille koskemaan ainoastaan kiintiöpakolaisten perheenjäseniä ja yksittäisissä tapauksissa poikkeuksellisen painavasta syystä muita kansainvälistä suojelua saavien perheenjäseniä - HE:n mukaiset resurssit kohdentuvat ainoastaan kuntakorvauksiin, jonka henkilöpiiri rajattu eivät kohdennu kotoutumissuunnitelmassa määriteltäviin kotoutumista edistäviin yksilöllisiin toimenpiteisiin - Keskeistä myös muu lainsäädäntö ja resurssikohdennukset, erityisesti liittyen: Työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, perusopetukseen ja muuhun koulutukseen, varhaiskasvatukseen, terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan, asumiseen sekä maahanmuuttajayhteisöjen voimaistamiseen Muut vaikutukset muun muassa - Aiempaa useampi kotoutumisen piiriin - Kaikille taataan perustieto, ohjaus ja neuvonta sekä mahdollisuus tarvittaessa alkukartoitukseen - Kunnille uusi väline tunnistaa varhaisessa vaiheessa kotoutumisen tuen tarpeessa olevat - Haavoittuvien ryhmien ja perhenäkökulman huomioimista vahvistetaan - Alkuvaihe selkeytyy, johdonmukaistuu ja tehostuu - Uusille malleille kokeilumahdollisuus - Nykyisten välineiden tavoitteellisuutta, laatua ja vaikuttavuutta vahvistetaan (kotouttamisohjelma, kotoutumissuunnitelma) - Suunnittelu systematisoituu - Yhteensovittamisvastuu, viranomaisten työnjako ja yhteistyömuodot selkeytyvät

16 Yhteystiedot Projektipäällikkö Paula Kuusipalo Projektipäällikkö Tapani Kojonsaari Projektisihteeri Maija Pero Projekstisihteeri Hanna-Maria Hyttinen 11/11/

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010)

Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Uusi kotoutumislaki ja kotiäidit (1386/2010) Luetaan yhdessä-verkosto 15.10.2011 Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman 26.10.2011 Muutokset pähkinänkuoressa: 1. Soveltamisala koskee kaikkia maahanmuuttajia

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano

Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano Kotoutumislaki (1386/2010) - Tavoitteet, keskeisimmät uudistukset ja toimeenpano 1 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) tehtävistä maahanmuuttoasioissa 1. Alueellinen maahanmuuttopolitiikka;

Lisätiedot

tavoitteet ja keskeisimmät uudistukset Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus, Helsinki Meri-Sisko Eskola

tavoitteet ja keskeisimmät uudistukset Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus, Helsinki Meri-Sisko Eskola Kotoutumislaki (1386/2010) - tavoitteet ja keskeisimmät uudistukset Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus, Helsinki 15.3.2011 Meri-Sisko Eskola Neuvotteleva virkamies 16.3.2011 Taustaa Laki maahanmuuttajien

Lisätiedot

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen näkymiä Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä luku- ja kirjoitustaidon koulutuksen opetussuunnitelman perusteiden käyttöä tukeva koulutus

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma

Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä verkostoyhteistyön onnistumisen edellytykset Kotoutumislain näkökulma Maahanmuuttajakoulutus työkenttänä 30.1.2013 Turun kristillinen opisto Laki kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset 1. Laskennallinen korvaus Alle 7-vuotiaat 6 845 / hlö / vuosi 7 -vuotta täyttäneet 2 300 / hlö / vuosi Maksetaan kolmen vuoden ajan 2. Korvaus

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Ylivieskan kaupunki (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen

Asiakirjayhdistelmä Kotouttaminen 70. Kotouttaminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Vahvistetaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) toimeenpanoa tavoitteena tukea ja edistää maahanmuuttajien

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille

PALAPELI2-PROJEKTI Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille PALAPELI2-PROJEKTI 1.8.2008-31.12.2012 Alkukartoitus, alkuvaiheen koulutus ja ohjauspalvelut maahanmuuttajille Palapeli2-projektin tavoite saada hyvin ja tehokkaasti alkuun maahanmuuttajan kotoutumisja

Lisätiedot

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen

Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden kotouttaminen 10.12.2015 Yksin tulleet alaikäiset Suomessa 2006-2015 Yksintulleiden turvapaikanhakijalasten määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna 2006 2007 2008

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto MAAKUNTAUUDISTUKSEN VAIKUTUKSIA LAKIIN KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Maakuntauudistuksesta aiheutuvat muutokset kotoutumisen edistämiseen

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu

Tilannekatsaus maahanmuuton asioista. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu Tilannekatsaus maahanmuuton asioista Pohjois-Karjalan ELY-keskus Reijo Vesakoivu 1 Turvapaikanhakijatilanne Koko maassa V. 2015 32478 turvapaikanhakijaa V. 2016 1697 (1.1. 23.2.) Irak 61%, Afganistan 17%,

Lisätiedot

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Seinäjoki 12.1.2017 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela 12.1.2017 1 Laki kotoutumisen edistämisestä NYKYTILA Laki kotoutumisen edistämisestä tuli voimaan 1.9.2011 Tarkoituksena on mm. tukea ja edistää

Lisätiedot

Kotoutumislaki (1386/2010) - keskeisimmät uudistukset. Meri-Sisko Eskola Neuvotteleva virkamies

Kotoutumislaki (1386/2010) - keskeisimmät uudistukset. Meri-Sisko Eskola Neuvotteleva virkamies Kotoutumislaki (1386/2010) - keskeisimmät uudistukset Meri-Sisko Eskola Neuvotteleva virkamies 6.4.2011 Voimaantulo 1.9.2011 paitsi: Osallisena Suomessa -kokeilu (9 luku) 1.1.2011 Maahantulomatkan kustannusten

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset

Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset Ajankohtaiskatsaus maahanmuuton/kotouttamisen alueelliset ja valtakunnalliset kuulumiset Rovaniemen MAKO-verkosto 22.2.2012 ja Meri-Lapin MAKO-verkosto 23.2.2012 Anne-Mari Suopajärvi/ Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut

Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt. Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Kotoutumispalvelut ja kotouttamisen käytännöt Heljä Siitari Johtava sosiaalityöntekijä Jyväskylän kaupunki Kotoutumispalvelut Maahanmuuttotilanne Jyväskylässä Ulkomaalaistaustaisia asukkaita Jyväskylässä

Lisätiedot

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma

Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 1(6) Kemin kaupunki/ pakolaistyö Hajautetun tukiasumisyksikön toimintasuunnitelma 2(6) Sisällys 1. Yleistä 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tilat ja ympäristö 4. Asiakkaat 5. Palvelut - sosiaalipalvelut

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2010 N:o Laki. N:o kotoutumisen edistämisestä

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2010 N:o Laki. N:o kotoutumisen edistämisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2010 N:o 1386 1391 SISÄLLYS N:o Sivu 1386 Laki kotoutumisen edistämisestä... 4601 1387 Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJAT TYÖMARKKINOIDEN VOIMAVARAKSI. Ylijohtaja Tuija Oivo Kemi

MAAHANMUUTTAJAT TYÖMARKKINOIDEN VOIMAVARAKSI. Ylijohtaja Tuija Oivo Kemi MAAHANMUUTTAJAT TYÖMARKKINOIDEN VOIMAVARAKSI Ylijohtaja Tuija Oivo Kemi 21.3.2012 Hallitusohjelma ja maahanmuutto 23.3.2012 Maahanmuutto ja kotouttaminen hallitusohjelmassa Maahanmuuttajat pysyvä ja tervetullut

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Laukaan kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus. Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015

Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus. Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015 Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015 Hallitusohjelma keskeiset maahanmuuttopolitiikan linjaukset Hallitus kannustaa avoimeen

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Hyvä polku: kotoutumista tukevia palveluita ja prosesseja

Hyvä polku: kotoutumista tukevia palveluita ja prosesseja Hyvä polku: kotoutumista tukevia palveluita ja prosesseja Katariina Tcheuffa Pirkanmaan ja Keski-Suomen aluekoordinaattori Kotona Suomessa on vuoden 2015 alussa alkanut Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoima

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimusmalli SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla Pirkanmaa ELY-keskus 1.11.2016 Maahanmuuttajat Pirkanmaalla Pirkanmaalla asui vuoden 2015 lopussa yhteensä 506 114 asukasta, joista 21 485 oli vieraskielisiä (4,2 %). Vieraskielisillä

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo

KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo KOTOUTUMISKOULUTUS EDUPOLISSA Porvoo 22.11. 2016 KOTOUTUMISKOULUTUS Kotoutumiskoulutus toteutetaan Opetushallituksen kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan (OPH 1/011/2012) Toteutuksessa

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

HE 73/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 73/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen Hallituksen esitys Eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain, ulkomaalaislain 91 ja 93 :n sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV 11.10.2010 18 Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA

PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA Helsinki, 7.1.2016 Sisältö PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA...3 Uusien vastaanottokeskusten perustaminen... 3 Turvapaikanhakijalasten opetuksen järjestäminen... 4 Oleskeluluvan

Lisätiedot

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Pudasjärveläisiä ratkaisuja maahanmuuttajien koulutuskysymyksiin Lappi kodiksi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Maahanmuuttajien kotouttaminen

Maahanmuuttajien kotouttaminen Meri-Sisko Eskola neuvotteleva virkamies työ- ja elinkeinoministeriö 050-462 2452 meri-sisko.eskola@tem.fi 23.9.2015 Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Maahanmuuttajien kotouttaminen Pääministeri

Lisätiedot

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa YLÄ-SAVON MAAHANMUUTTA- JANEUVONTA KANSALAISOPISTOT PAKOLAISTYÖ YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTO POHJOIS-SAVON TE-TOIMISTO PORTAANPÄÄN KRISTILLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 44 ja 46 :n muuttamisesta Kotoutumisen edistämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Ahvenanmaan maakunnan

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle. Työ- ja elinkeinoministeriön ohje

Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle. Työ- ja elinkeinoministeriön ohje Kotoutumisen edistämistä koskevan lain (1386/2010) mukaisten kustannusten korvaaminen kunnalle Työ- ja elinkeinoministeriön ohje 29.10.2013 4.4.2016 Säädöspohja Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010)

Lisätiedot

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A

V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 2 V I E R A S K I E L I S T E N KO U L U T U S - J A O S A A M I S PA LV E L U T O M N I A S S A 3. 1 1. 2 0 1 6 R I I K K A - M A R I A Y L I - S U O M U O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Avaus. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä. Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki

Avaus. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä. Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki Avaus Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu 2 00530 Helsinki 040 348 7705 Uutta lainsäädännössä Kansalaisuuslakia uudistetaan - kansalaisuutta

Lisätiedot

Syrjätymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorten kotoutumisen edistäminen - tilannekatsaus. Nuorisotakuutyöryhmä

Syrjätymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorten kotoutumisen edistäminen - tilannekatsaus. Nuorisotakuutyöryhmä Syrjätymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorten kotoutumisen edistäminen - tilannekatsaus Nuorisotakuutyöryhmä 7.11.2013 Kristina Stenman Kristina.stenman@tem.fi Maahanmuuton kuva Ulkomaalaista syntyperää

Lisätiedot

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuton kasvaessa painopisteenä osallisuus, työllistyminen

Lisätiedot

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien. OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Kuntaliiton näkökulmasta

Turvapaikanhakijat Kuntaliiton näkökulmasta Turvapaikanhakijat Kuntaliiton näkökulmasta Hannele Häkkinen Erityisasiantuntija STM:n valmiusseminaari Haikon kartano, Porvoo 26.5.2016 Turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksissa Vastaanottovaiheen palvelut

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Ajankohtaista maahanmuuttajien aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista maahanmuuttajien aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista maahanmuuttajien aikuiskoulutuksesta Sanna Penttinen 19.-20.3.2009 sanna.penttinen@oph.fi 040 348 7414 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Yleistä Hallitus: aktiivinen maahanmuuttopolitiikka

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU 9.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärven kuntasuunnitelma: uusi, ennakkoluuloton ja elinvoimainen

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Valtuustoaloitteessa esitetään seuraavaa:

Valtuustoaloitteessa esitetään seuraavaa: Valtuustoaloite: Kiintiöpakolaisille apua myös Riihimäeltä Kaupunginhallitus on pyytänyt sosiaali- ja terveystoimen lausuntoa Riihimäen Kristillisdemokraattien ja Riihimäen Vihreitten valtuustoryhmien

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maakuntauudistuksen projektiryhmä / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maakuntauudistuksen projektiryhmä 7.2.2017 / Neuvotteleva virkamies Piia Rekilä Kasvupalveluuudistus KASVU- PALVELUT TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Uusi NAO maahanmuuttajille

Uusi NAO maahanmuuttajille Uusi NAO maahanmuuttajille Ikkunat auki eurooppalaiseen aikuiskoulutukseen, Helsinki 17.-18.11.2016 Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ammatillisen koulutuksen osasto Uusi NAO maahanmuuttajille

Lisätiedot

Ajankohtaista kotouttamisessa. Kevät 2013

Ajankohtaista kotouttamisessa. Kevät 2013 Ajankohtaista kotouttamisessa Kevät 2013 Valtion kotouttamisohjelma: elementit pitkäjänteisemmälle kotouttamispolitiikalle Kotouttamisohjelman yleiset tavoitteet Maahanmuuttajien elinolosuhteet keskeisillä

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma: turvapaikkahakemusten kasvun vaikutukset kotoutumista tukeviin palveluihin

Toimintasuunnitelma: turvapaikkahakemusten kasvun vaikutukset kotoutumista tukeviin palveluihin 27.11.2015 Toimintasuunnitelma: turvapaikkahakemusten kasvun vaikutukset kotoutumista tukeviin palveluihin I TAUSTA 1 Turvapaikanhaun tilanne Suomessa Vuoden 2015 alusta Suomeen on saapunut ennätysmäärä

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rikoksentorjuntaneuvoston seminaari: Turvallisesti yhdessä hyviä malleja turvapaikanhakijoiden kohtaamiseksi 17.12.2015 Turvapaikkatilanteen haasteet kuntahallinnolle Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne

Säädösvalmistelun tilanne Säädösvalmistelun tilanne Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 1.3.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille

Lisätiedot

Tapani Kojonsaari Työ- ja elinkeinoministeriö AJANKOHTAISTA KOTOUTTAMISESTA

Tapani Kojonsaari Työ- ja elinkeinoministeriö AJANKOHTAISTA KOTOUTTAMISESTA 22.4.2016 Tapani Kojonsaari Työ- ja elinkeinoministeriö AJANKOHTAISTA KOTOUTTAMISESTA Ajankohtaista Valtion kotouttamisohjelma Kumppanuusohjelma Maahanmuuttajien tehokas työllistyminen ja laajaalainen

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa

Lisätiedot

Kumppanuushanke Verso

Kumppanuushanke Verso Näkökulmia Versoon Hankeikkuna 19.2.2013 Lapin yliopisto Kumppanuushanke Verso Rovaniemen kaupunki Rovalan Setlementti ry Euroopan Sosiaalirahasto, Suomen valtio, Rovaniemen kaupunki, Rovalan Setlementti

Lisätiedot