Paltamon kunta Pujoniemen ranta-asemakaavan muutos luontoselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paltamon kunta Pujoniemen ranta-asemakaavan muutos luontoselvitys"

Transkriptio

1 1 Paltamon kunta Pujoniemen ranta-asemakaavan muutos luontoselvitys KimmoKaava Ekotoni KY

2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ 3.2 VESISTÖT 3.3 KASVILLISUUS JA ELÄIMISTÖ 3.4 MAISEMA 4. SUOJELUALUEET, SUOJELUOHJELMAT JA NATURA 2000-VERKOSTO 5. LUONNONSUOJELU-, VESI- JA METSÄLAIN MUKAISET KOHTEET 6. UHANALAISLAJISTO 7. LUOKITUS JA MAANKÄYTTÖSUOSITUKSET 8. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

3 3 Paltamon kunta Pujoniemen ranta asemakaavan muutos luontoselvitys 1. TAUSTA Luontoinventointi toteutettiin kahdessa vaiheessa; manneralueet inventoitiin 20.6 ja Peltosaari ja Suihkoset Luonto- ja kasvillisuusinventoinnin tavoitteena oli kartoittaa maankäytön suunnittelun kannalta merkittävien luontokohteiden ja -alueiden esiintyminen kohdealueella. Luonnonsuojelulainsäädännön mukaisten kohteiden ohella huomiota kiinnitettiin myös luonnon monimuotoisuuteen yleisemmin sekä maisemallisiin ja ekologisiin kysymyksiin. Alueella on voimassa oleva ranta-asemakaava sekä sen ympärillä rantaosayleiskaava. Ranta-asemakaavan luontoselvitys laadittiin itsenäisesti omana työnä, mutta rantaosayleiskaavan luontoa koskevat tiedot on kerätty ja tietoja on käytetty sekä luontotiedon päivitykseen että ympäristövaikutusten arvioinnissa. Inventointi käsittää koko yhtenäisen alueen riippumatta siitä, onko se ranta-asema- tai osayleiskaava-aluetta. 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT Huomiota luontoselvityksen maastotyöskentelyssä kiinnitettiin erityisesti kasvillisuustyyppeihin, kasvilajistoon sekä geomorfologiaan ja maisemaan. Apuna maastossa käytettiin tavanomaisia kasvitunnistuskirjoja, sanelukonetta, karttaa sekä ilmakuvia. Maastotyöhön aikaa käytettiin yhteensä 10 h. Tavoitteena oli ensisijaisesti kartoittaa mahdollisten LSL, ML ja VL mukaisten ns. lakikohteiden esiintyminen suunnittelualueella. Maastosta haettiin myös METSO -kohteita. Lisäksi pyrittiin kartoittamaan ja rajaamaan kartalle sellaisia muita luontotyyppejä, jotka inventoijan käsityksen mukaan tulisi pyrkiä huomioimaan ranta-alueiden maankäytön suunnittelussa ja rakentamisen sijoittelussa. Tällöin huomiota kiinnitettiin mm Meriluoto & Soininen (1998) mainitsemiin metsäluonnon luontotyyppeihin, joihin tulisi maankäytön suunnittelun yhteydessä kiinnittää huomiota. Inventoinnin perusteella laadittiin alueen kasvillisuutta kuvaava karttaesitys, joka perustuu pääosin maastossa havaittuihin metsätyyppeihin ja kasvilajistoon. Metsätyyppiluokitusta tarkennettiin yksityiskohtaisimmilla kasvilajitiedoilla, mikäli oli tarpeen esim. tarkemman rajauksen ja esimerkiksi alueen tai rakentamisen ulkopuolelle jättämisen perustelemiseksi. On kuitenkin huomattava, että tekstissä esitetyt lajistotiedot kattavat usein melko suuren alueen ja lajien runsaussuhteiden vaihtelu pienelläkin alueella voi olla suurta. Kartalle rajattiin myös huomioitavat kohteet. Lajistotiedot tukevat kuitenkin yleispiirteisempää metsätyyppiluokitusta antamalla yksityiskohtaisempaa tietoa alueen kasvillisuudesta ja ekologiasta. Runsaussuhdetiedot ovat luonnollisesti tekijän arvioita, ja ne vaihtelevat, kuten todettua, mm topografian ja maalajin mukaan voimakkaasti pienenkin alueen puitteissa. Ne antavat kuitenkin lukijalle konkreettista tietoa alueen lajistosta. Vesikasvien, heinien ja sarojen kohdalla esiintyy puutteita. Maastossa ei systemaattisesti havainnoitu myöskään nilviäis-, hyönteis-, sieni- tai jäkälälajistoa. Elolliseen luontoon liittyvää tietoa on täydennetty mm maankamaraan, geomorfologiaan ja maisemaan liittyvällä inventointitiedolla. Myös näiden elementtien mahdolliseen arvoon on otettu kantaa.

4 4 Kasvilajien yleisyyttä arvioitiin eräillä alueilla seuraavasti kuusiportaisella asteikolla, jossa: 1 = yksittäinen havainto kasvilajista 2 = kasvia kasvaa niukasti siellä täällä 3 = kasvia niukasti jokseenkin koko näytealalla 4 = kasvia on runsaasti koko alalla, mutta ei laajaa, yhtenäistä kasvustoa (peittävyys %) 5 = kasvilaji esiintyy massalajina (peittävyys %) 6 = kasvilaji esiintyy erittäin runsaana massalajina (peittävyys yli 75 %) Muusta luonnonympäristöstä erottuvat alueet esim. rehevyytensä johdosta, inventoitiin muuta aluetta tarkemmin. Uhanalaisluokituksen (UHEX) lajeista on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaistarkastelun mukainen luokitus. Myös EVA- ja DIR -lajiston esiintymistä selvitettiin. CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet NT= silmälläpidettävät LC=runsaana esiintyvät 3. LUONTOSELVITYS 3.1 Topografia ja geomorfologia Relatiiviset korkeuserot ovat ranta-asemakaavan muutosalueella vähäiset. Suurimmillaan korkeuserot jäävät alle 10 m. Täten korkeuseroiltaan aluetta voidaan luonnehtia kankaremaaksi. Geomorfologisia muodostumia ei kaavoitettavalla alueella esiinny. Valtaosaltaan maankamaraa peittää vaihtelevan paksuinen moreeni. Antinlahden pohjukassa moreenia peittää paikoin ohuelti orgaaninen aines; alueella on soistumista. Lajittuneita aineksia, lähinnä glasifluviaalista soraa ja hiekkaa, esiintyy Laituriniemen vanhalla viljelyalueella ja Peltosaaressa. Mantereen puolella lajittuneet ainekset eivät muodosta mitään varsinaisia muodostumia, mutta Laiturinniemen itärannalla on havaittavissa matalaa vanhaa rantatörmää nykyisen rantaviivan yläpuolella. Myös Peltosaarta kiertää noin m korkea jyrkkä törmä, jonka yläpuolella on tasainen osin glasifluviaalisesta aineksesta muodostunut tasainen deltapinta. Kuva 1. Peltosaaren tasaista deltapintaa. Suuri osa saaresta on vanhaa avointa laidunaluetta tai metsälaidunta.

5 5 3.2 Vesistöt ja vesialueet Oulujärven kokonaispinta-ala on ha ja rantaviivan pituus on 366,3 km. Oulujärveen on istutettu kuhaa, järvilohta, järvitaimenta, harjusta, planktonsiikaa, pohjasiikaa sekä haukea. Oulujärven vedenlaatu vaihtelee järven eri osissa, mutta yleisesti ottaen vedenväri on ruskea, humuspitoinen ja väriluku on 57 (2-280 mg Pt/l). Rehevyystasoltaan Oulujärveä voi luonnehtia lievästi reheväksi. Kokonaisfosfori on vaihdellut µg/l) välillä. Happamuus on neutraali ja ph on ollut keskimäärin 6,7 (5,3-9 µg/l). Antinlahden pohjukassa on runsaasti topografian tasaisuudesta ja alavuudesta ja maaperän huonosta vedenläpäisykyvystä johtuvaa soistumista ja metsäojia, myös aivan suunnittelualueen itärajalla. Uomat eivät ole luonnontilaisia Kasvillisuus Inventointi aloitettiin suunnittelualeen länsiosan korttelialueelta tontin kohdalta. Lehtipuustoa ja maapuita on verraten runsaasti. Tonttien välissä on sekapuustoa; pihlaja, kuusi ja koivu. Kasvillisuus on kuitenkin monimuotoista vain tonttien reuna-alueilla, muilta osin tontit ovat ihmistoiminnan vaikutuksen alaisia, mikä ilmenee raivattuna puustona, nurmikenttinä jne. Kenttä- ja pohjakerroksen lajistoa: Vaccinum myrtillus mustikka 1-2 Vaccinium vitis-idaea, puolukka 3-5 Empetrum nigrum, variksenmarja 2-4 Rubus chanaemorus, lakka 1(rannan tuntumassa) Linnaea borealis vanamo 1 Calluna vulgaris, kanerva 3-5 Juncus filiformis jouhivihvilä 1-2 Ledum palustre, suopursu 1 Vaccinium uliginosum, juolukka 1 (rannassa) Maianthemum bifolium oravanmarja 1-2 Trientalis europaea metsätähti 1 Viola palustris suo-orvokki 1 Luzula pilosa kevätpiippo 1 Pteridium aquilinum sananjalka 2 Potentilla erecta rätvänä 1 Kenttäkerroksen lajistossa esiintyy mm mesiangervo, niittyleinikki, poimulehti, puna-ailakki, metsäkurjenpolvi, metsälauha, metsäkorte ja mustikka. Kenttäkerroksen kasvillisuus on tyypillistä tuoreelle kankaalle ja osin myös lehtomaiselle kankaalle. Kun lähdetään korttelialueelta kulkemaan kohti itää, säilyy kenttäkerroksen ja puukerroksen kasvillisuus edellä kuvatun kaltaisena; paikoin on jopa nokkosta, viinimarjaa, hiirenporrasta, karhunputkea, koiranputkea, tädykettä (sp.). Puusto on paikka paikoin aika iäkästä. Maatilan pihan ympäristö on suurruohoniittyä; metsälauhaa, nurmipuntarpäätä, timoteitä, kyläkastikkaa, nurmirölliä ja mesiangervoa jne. Pihapiirissä on muutamia komeita koivuja ja kuusia. Pihapiiri on kaunista kulttuurimaisemaa. Pihapiirissä on 6-7 lehtikuusta ja erikoinen lehdiltään violetin välinen koivu. Maatilan itäpuolella on Laiturinniemen laaja laidunniittyalue. Lajistossa on mm voikukka, niittyleinikki, mesiangervo, nurmipuntarpää, nokkonen, poimulehti (sp.), metsäkurjenpolvi, puna-apila, niittysuolaheinä, puna-ailakki ja särmäkuisma,

6 6 Pteridium aquilinum sananjalka 2 Trientalis europaea metsätähti 1-2 Vaccinum myrtillus mustikka 2-3 Juncus filiformis jouhivihvilä 2 Linnaea borealis vanamo 1-2 Luzula pilosa kevätpiippo 2 Maianthemum bifolium oravanmarja 1 Vaccinium vitis-ideaea, puolukka 4 Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri 1 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Prunella vulgaris, niittyhumala 1 Fragaria vesca ahomansikka 1 Melampyrum pratense kangasmaitikka 1 Potentilla erecta rätvänä 2 Pyrola sp., talvikki 1 Solidago virgaurea kultapiisku 2 Lairurinniemen itäpuolella, niemen tyvellä ja osin niemessä niityn reunassa, on kasvillisuudeltaan verraten monipuolinen alue; runsaasti koivua ja pihlajaa ja harmaaleppää ja jokunen kuusikin kasvaa puukerroksessa. Kenttäkerroksessa on mm vanamoa, mustikkaa, lillukkaa, viinimarjaa (sp.), metsäkurjenpolvea, metsätähteä, sudenmarjaa, metsäkastikkaa, kevätpiippoa ja metsälauhaa. On todennäköistä, että niityn reuna-alueet ovat aikaisemmin olleet laidunnuksen piirissä. Rubus saxatilis, lillukka 1-2 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Trientalis europaea, metsätähti 3 Ribes sp. viinimarja 1 Viola palustris suo-orvokki 2 Equisetum sylvaticum metsäkorte 1 Geranium sylvaticum metsäkurjenpolvi Maianthemum bifolium oravanmarja 2 Pyrola rotundifolia isotalvikki 2 Ranunculus acris niittyleinikki 1 Thelypteris connectilis korpi-imarre 2 Equisetum palustre suokorte 1 Fragaria vesca ahomansikka 1 Linnaea borealis vanamo 1 Vaccinum myrtillus mustikka 4 Vähitellen maa alkaa kohota kohti niemeä, ja on ilmeistä, että korkeimmalla kohdalla on ollut pitkään asutusta. Niemen kärkialue on nykyisinkin asuttu. Kasvillisuus on tavanomaista mustikkavariksenmarjatyyppiä ja puustossa mänty dominoi. Maapuita tai pystypökkelöitä ei esiinny. Niemessä on kaksi rakennettua loma-asuntoa. Kun siirrytään itäiseltä tontilta kohti pohjoista, kuljetaan ensin mainitun peltoalueen poikki ja siirrytään Antinlahden länsirantaa pohjoiseen. Antinlahden länsirannalla on kaksi loma-asuntoa, joita ei näy vanhemmilla kartoilla. Ne on osin rakennettu edellä kuvatulle vanhalle peltoalueelle, nykyiselle niitylle. Tonttien pohjoispuolella on kasvillisuus ensin koivuvaltaista ja lehtomaisen rehevää; puna-ailakki, hiirenporras, metsälauha, metsäkastikka, viinimarja, metsäkorte, metsälauha, metsäkurjenpolvi, karhunputki, mustikka, vanamo, kevätpiippo, korpi-imarre, metsämaitikka, metsätähti, oravanmarja, lillukka jne. esiintyvät tyypillisesti kenttäkerroksessa. Maapuita tai pystypökkelöitä ei esiinny mainittavissa määrin. Puusto ei ole myöskään erityisen iäkästä kokonaisuutena tarkastellen, mutta yksittäisiä iäkkäämpiä yksilöitä kyllä esiintyy. Koivun ja pihlajan ohella esiintyy myös vähäisessä määrin kuusta, mutta joukossa on myös iäkkäämpiä puuyksilöitä. Tämäkin alue lienee vanhaa laidunta.

7 7 Kun siirrytään edelleen eteenpäin kohti Antinlahden pohjukkaa, alkaa maapohja soistua n m etäisyydellä rannasta; mesiangervoa on hyvin runsaasti ja metsäkorte muodostaa paikoin lähes yksinomaan kenttäkerroksen. Vaikutelma on kuusikorpimainen. Kulkusuunnassa järjestyksessä toisen ojan ympäristö on rehevää ja kenttäkerroksessa esiintyy runsaasti hiirenporrasta, korpiimarretta, käenkaalta, oravanmarjaa, suo-orvokkia, metsälauhaa ja karhunputkea. Rannassa kasvaa runsaasti koivua ja harmaaleppää, mutta vyöhyke ei ulotu kovin kauas rantaviivasta. Ojan itäpuolella maasto nousee, korpimaisuus häviää ja kasvillisuus on lähinnä tuoretta kangasta, mutta ei enää niin monimuotoista kuin edellä. Kun saavutaan pienen saaren kohdalle alkaa alkavat kuusi ja haapa muodostaa puukerrosta. Kenttäkerroksessa esiintyy mustikka, vanamo, metsälauha, mustikka ja metsäimarre. Eräät kuusiyksilöt ovat hyvin järeitä. Rannan tuntumassa on lisäksi nuorta harmaaleppää; 3-5 cm vahvuista. Liito-oravan papanoita alkaa löytyä saaren itärannan kohdalta ja saaren kohdalla ainakin 3-5 kuusen tyveltä löytyi papanoita; todennäköisesti niitä on myös rakennettujen tonttien puustossa. Kaikkiaan noin kuun tyveltä löytyi papanoita. Järeitä kuusia on runsaasti, mutta maapuita ei esiinny. Latvus on monikerroksellista ja lehtipuustoa (haapaa) jonkin verran. Kenttäkerros on tavanmaista mustikkatyypin kangasta. Antinlahden ympäristössä ja sen eteläpuolella: Trientalis europpaea, metsätähti 1 Ledum palustre, suopursu 1 (rannassa, etelässä) Calluna vulgaris, kanerva, 2-3 Vaccinium vitis-idaea, puolukka 2 Melampyrum pratense kangasmaitikka 2 Linnea borealis, vanamo 1 Vaccinum myrtillus, mustikka 4 Calamagrostis arundinace, metsäkastikka 1 Empetrum nigrum, variksenmarja 3 Agrostis capillaris, nurmirölli 1-2 Equisetum sylvaticum, metsäkorte 1 Poa pratensis, niittynurmikka 1-2 Solidago virgaurea, kultapiisku 2-3 Deschampsia flexuosa, metsälauha 3 Calamagrostis arundinacea, metsäkastikka 1 Luzula pilosa, kevätiippo 1 Liito-orava-alue ulottuu aina niemen kärjen tyvelle asti ja puusto säilyy edellä kuvatun kaltaisena. Rajalla puusto muuttuu nuoreksi mäntyvaltaiseksi kankaaksi; kenttäkerroksessa esiintyy mm metsäkorte, puolukka, mustikka, metsätähti ja pikkutalvikki. Kenttäkerroksen lajistoa: Equisetum sylvaticum, metsäkorte 2 Luzula pilosa, kevätpiippo 1-2 Rubus saxatilis, lillukka 1 Calluna vulgaris, kanerva 1 Calamagrostis (sp) kastikka 1-2 Rubus arcticus, mesimarja 1-2 Oxalis acetosella, käenkaali 1-2 Thelypteris pheogteris, korpi-imarre 2 Gymnocarpium dryopteris, metsäimarre 1-2 Maianthemum bifolium oravanmarja 2 Pteridium aquilinum sananjalka 1 Viola palustris, suo-orvokki 1-2 Vaccinum myrtillus, mustikka 3-4 Vaccinium vitis-ideaea, puolukka 1 Potentilla erecta rätvänä 1

8 8 Cornus suecica, ruohokanukka 2 Pyrola (sp.). talvikki 1-2 Convallaria majalis, kielo 1 Solidago virgaurea kultapiisku 1 Dryopteris carthusiana metsäalvejuuri 2 Fragaria vesca ahomansikka 1 Gymnocarpium dryopteris metsäimarre 2 Rubus idaeus, vadelma 2 Huperzia selago, ketunlieko 1 Linnaea borealis,vanamo 1-2 Trientalis europaea metsätähti 1-2 Kun siirrytään edelleen kohti Antinlahden itäreunaa ja samalla suunnittelualueen rajaa saavutaan lähes puhdasta koivua kasvavalle koivikolle. Puusto on nuorta ja maapuita ei esiinny. Maaperä on aika kostea. Koivikko ulottuu ojaan asti. Ojassa on laskeutusallas. Altaan ja ojan itäpuolella on avohakkuualue. Peltosaari inventoitiin erikseen puolitoista viikkoa myöhemmin. Peltosaaren inventointi aloitettiin pohjoisrannalta. Alue on suurruohoniitttyä (ks. kuva 1 ja 2). Lajeina ovat valkomatara, timotei, ojakärsämö, väinönputki, kangasmaitikka, hevonhierakka, suolaheinä, punanata, nurminata, niittynurmikka, kylänurmikka, nurmirölli, kissankello, lillukka, särmäkuisma, heinätähtimö, hiirenvirna, mesiangervo, heinätähtimö, niittyleinikki, peltokorte, sarjakeltano, karhunputki, tähtimö (sp.), maitohorsma, metsäkurjenpolvi, ketokeltto, syysmaitiainen ja ruusuruoho, Niityn ja rannan välissä törmällä on nuorta lehtipuustoa. Keskellä niittyä on runsaasti ojakärsämöä ja myös siankärsämöä. Kuva 2. Peltosaaren pohjoisrannan suurruohoniittyä. Kun siirrytään niityltä kohti sortunutta latoa, runsastuvat heinälajit kenttäkerroksessa. Vähitellen ladon läheisyydessä alkaa ilmaantua myös yksittäisiä puita; koivua ja haapaa. (kuva 3). Ladon kohdalla on heinälajiston ohella runsaasti puna-ailakkia, vadelmaa, metsäkurjenpolvea ja nuokkuhelmikkiä. Kun siirrytään ladon ohitse kohti toista niittyä (läntisempi), on väinönputkea, niittyleinikkiä ja metsäkurjenpolvea runsaasti. Kun saavutaan mainitulle läntisemmälle niitylle, niin voidaan todeta, että siellä valtalajina on mesiangervo. Mesiangervon runsaus kertoo runsaasta ravinnevarannosta. Mesiangervo ulottuu vyötäröön. Koiranputkea on myös runsaasti. Niityn reunoilla on runsaasti raitaa, koivua, pihlajaa ja harmaaleppää. Niitty on säilynyt avonaisena.

9 9 Aivan rannassa on kuusta koivua, koivua ja harmaaleppää. Kun tullaan niityn länsikärkeen, mesiangervoa ei esiinny enää niin runsaasti. Alue on mustikkatyypin tuoretta kangasta: mustikka, nurmirölli, kyläkastikka, lillukka, puolukka, metsäkurjenpolvi. Koivua ja haapaa ja harmaaleppää on sekapuuna. Muutamia vanhoja puita esiintyy. Maapuita ei ole ollenkaan. Alue on vanhaa metsälaidunta. Kuva 3. Vanha lato Peltosaaren keskiosissa. Kuva 4. Tyypillinen näkymä pohjoispuolen niityltä. Kun siirrytään rantaa pitkin (etelärantaa), niin kenttäkerroksessa esiintyy edellä mainittujen lajien ohella lisäksi metsälauhaa, metsätähteä, mustikkaa, korpi-imarretta, metsäkortetta jne. Siellä täällä on ohuita maapuita. Kun edelleen siirrytään etelärannan kahdelle erotetulle tontille: säilyy kasvillisuus pääosin edellä kuvatun kaltaisen metsähakamaisena. Tällä alueella on muutamia maapuita ja pökkelöitä. Puusto on eri-ikäistä. Kenttäkerroksessa on mm metsämansikkaa, metsäimarretta, kultapiiskua, nuokkuhelmikkää, lillukkaa. Aivan rannassa esiintyy kuusta, koivua ja haapaa. Lahopuuta ei ole,

10 10 mutta puusto on eri-ikäistä täälläkin. Kenttäkerros muuntuu tonttien koillispuolella melko lailla tavanomaiseksi mustikkatyypin tuoreeksi kankaaksi. Lahopuuta on sen sijaan runsaasti. Soikkoa ei tarkemmin inventoitu, mutta jo maisemallisistakin syistä se tulisi jättää rakentamisen ulkopuolelle tai säilyttää rakentaminen hyvin vähäisenä. Kuva 5 ab. Peltosaaren länsi- ja eteläpuolen lehtipuuvaltaista kangasta. Kuva 6. Kuva otettu Peltosaaren etelärannalta. Alue lienee vanhaa metsälaidunta. Lehtipuuston osuus on huomattava. Kuva 7. Soikon saari

11 11 Yhteenveto Mantereen puolella Antinlahden luoteispohjukassa ja rakennetun korttelin molemmin puolin on liito-oravien elinympäristöä, järeää kuusikkoa. Laiturinniemen kulttuurimiljöö on myös huomionarvoinen kokonaisuus. Peltosaaressa on runsaasti ihmistoiminnan muovaamaa elinympäristöä. Läntisempi niittyalue on lähes puhdasta mesiangervotyypin tuoretta suurruohoniittyä, mutta koillispuolen niitty on jonkin verran lajistollisesti monipuolisempi. Nykyään puustoiset alueet lienevät suurelta osin myös vanhaa metsälaidunaluetta. Etenkin etelärannan puustoisella alueella on runsaasti lahopuustoa ja elävä puusto on monikerroksellista. Kuva 8. Peltosaaren etelärannan lehtipuuvaltaista kasvillisuutta. Liito-oravan kanta Suomessa Liito-orava (Pteromys volans) on Siperian taigametsien laji, jota tavataan Euroopan yhteisön alueella Suomessa sekä vähemmässä määrin Virossa ja Latviassa. Liito-oravan levinneisyys ulottuu Suomessa etelärannikolta linjalle Oulu-Kuusamo painottuen eteläiseen Suomeen. Lajin esiintymisessä maan eri osissa on huomattavia eroja. Paikoin se on hyvinkin yleinen ja joillakin alueilla kanta on taas harva tai puuttuu kokonaan. Maamme liito-oravakannan on arvioitu vähentyneen viimeisten kymmenen vuoden aikana n % (Ympäristöministeriö 2005). Vuosina suoritetun valtakunnallisen liito-oravakantojen atlastutkimuksen perusteella Suomen nykyiseksi liito-oravakannaksi arvioidaan naarasta. Tihein kanta on Länsi- Suomessa Vaasan rannikkoseudulla ja Lounais-Suomessa, harvin puolestaan Pohjois- Karjalassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla (Hanski 2006). Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV(a) lajilistoille. Liitteen II lajien tärkeimpien elinympäristöjen turvaaminen tapahtuu Natura 2000 verkoston avulla. Lajikohtaista suojelujärjestelmää koskevat säännökset on esitetty luontodirektiivin artikloissa 12 ja 16. Artiklassa 12 edellytetään, että jäsenvaltion on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet liitteessä IV (a) olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi ja kiellettävä lajien tahallinen pyydystäminen, tappaminen, häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-,

12 12 jälkeläistenhoito-, talvehtimis- tai muuttoaikana, munien hävittäminen tai ottaminen luonnosta sekä kiellettävä näiden lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen. Nämä kiellot koskevat myös mm. maanomistajaa. Artiklan kohdassa 16 säädetään, millä perustein näistä kielloista voidaan poiketa. Liito-orava kuuluu luonnonsuojelulain 38 :n nojalla rauhoitettuihin lajeihin. Lain 39 sekä 49 :n 1 momentti: luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty, sisältävät luontodirektiivin artiklan 12 velvoitteet. Luonnonsuojelulain 49 :ssä suojellaan nimenomaisesti lajien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, eikä lajin esiintymisalueita kokonaisuudessaan. Lain säännöstä on sovellettu siten, että lisääntymis- ja levähdyspaikkojen sijainti on selvitetty kussakin tapauksessa erikseen. Jos toiminta, esimerkiksi metsänhakkuu, on vaarassa heikentää tai hävittää lisääntymis- ja levähdyspaikan, toimija joutuu rajoittamaan toimintaansa siten, että suunnitelmaa muutetaan, tai toiminnasta pidättäydytään kokonaan. Alueellinen ympäristökeskus voi myöntää poikkeusluvan näiden lajien osalta heikentämiseen ja hävittämiseen ainoastaan luontodirektiivin 16 artiklassa mainittujen poikkeamisperusteiden nojalla. Sitä voidaan soveltaa tilanteissa, jollei muuta tyydyttävää vaihtoehtoista ratkaisua ole ja poikkeus ei haittaa lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella. Lisäksi poikkeuksen perusteluna täytyy olla jokin seuraavista syistä: a) luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojeleminen ja luontotyypin säilyttäminen, b) erityisen merkittävien vahinkojen ehkäiseminen, joka koskee viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta sekä vesistöjä ja muuta omaisuutta, c) kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskeva tai muu erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle, d) näiden lajien tutkimus- ja koulutus, uudelleensijoittamis- ja uudelleenistuttamistarkoitus ja näiden tarkoitusten kannalta tarvittavat lisääntymistoimenpiteet, mukaan lukien kasvien keinotekoinen lisääminen, e) tarkoin valvotuissa oloissa tapahtuva valikoitu ja rajoitettu kyseisten lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa. Liito-orava kuuluu kansallisen uhanalaisuusluokituksen perusteella luokkaan vaarantunut lajin Suomen kannassa arvioidun taantumisen vuoksi (Rassi ym. 2001). Liito-orava kuuluu lisäksi eläinlajeihin, joiden suojelussa Suomella on merkittävä kansainvälinen erityisvastuu (EVA-laji), sillä Suomen lisäksi lajia tavataan EU:n sisällä ainoastaan Baltian alueella. Liito-oravan elinympäristövaatimukset Liito-oravat suosivat vanhoja tai vanhahkoja kuusivaltaisia sekametsiä. Lajia esiintyy myös nuoremmissa metsissä, joissa on riittävästi lehtipuita ravintokohteiksi sekä kolopuita pesimäpaikoiksi. Tyypillisellä liito-oravan pesimis- ja ruokailuhabitaatilla puuston keskikuutiomäärä on suurempi ja metsätyyppi on usein rehevämpi kuin tavanomaisessa talousmetsässä. Vallitsevina puulajeina ovat kuusi sekä lehtipuut (Sulkava ym. 1994). Puuston laji-, koko- ja ikäjakaumat ovat myös monipuolisempia kuin tyypillisessä talousmetsässä. Liito-orava pystyy käyttämään liikkumiseensa varttuneiden kuusimetsien lisäksi myös nuoria metsänvaiheita ja puoliavoimia siemenpuuhakkuualueita.

13 13 Liito-oravan elinympäristövaatimuksissa on havaittavissa maantieteellisiä eroja esim. Etelä- ja Keski-Suomen välillä (Sulkava & Sulkava 1993). Liito-oravan esiintyminen edellyttää kuitenkin aina sopivien pesimä- ja ruokailualueiden riittävää määrää esiintymisalueella. Liito-oravat pesivät yleisimmin kookkaissa haavoissa olevissa vanhoissa tikankoloissa. Pesiä tavataan myös vanhoista oravanpesistä ja jopa piharakennuksista. Ravintokasveista keskeisimpiä ovat leppä (Alnus spp.), koivu (Betula spp.) ja haapa (Populus tremula). Puron, lammen tai muun pienvesistön sijoittuminen alueen välittömään läheisyyteen lisää sen sopivuutta liito-oravalle. Liito-oravien tyypillisiä elinympäristöjä ovat nykyään rantojen, pellonreunojen tai muiden vastaavien monipuolisten reuna-alueiden sekapuustoiset biotoopit. Liito-oravanaaraat ovat varsin paikkauskollisia ja pysyttelevät läpi vuoden n. 1-3 ha ydinalueella (Mäkelä 1996). Naaraiden koko elinpiiri on keskimäärin 8,3 ha, mikäli suotuisia biotooppeja esiintyy alueella enemmän. Liitooravanaaraiden lisääntymispaikat ovat naaraan asuinpaikkaa erillisestä alle 3,5 ha metsiköstä. Naaraat elävät lähes aina toisistaan erillisillä elinpiireillä, kun taas urosten elinpiirit voivat sijaita päällekkäin. Koiraiden reviiri on huomattavasti naaraiden reviirejä suurempi eli keskimäärin n. 60 ha (Nironen & Lammi 2003). Uroksen yhden laajan elinpiirin sisällä voi olla useita pienempiä naaraiden elinpiirejä. Liito-oravalla on tyypillisesti toisistaan erillään sijaitsevat pesimä- ja ruokailualueet, mikä korostaa yhtenäisenä jatkuvan metsän tärkeyttä lajin esiintymisen kannalta. Nuoret liito-oravat ja erityisesti naaraat lähtevät synnyinpaikoiltaan ensimmäisenä syksynään etsimään omia lisääntymisalueita. Koska naaraat elävät erillisillä elinpiireillä, nuorten naaraiden täytyy etsiä sopiva vapaa metsäalue, jolla ei asusta liito-oravanaarasta. Nuoret liito-oravat hajaantuvat keskimäärin noin 2,5 km:n etäisyydelle syntymäpesästään, mutta niiden on todettu kulkevan enimmillään jopa yhdeksän kilometrin päähän Liito-oravan lisääntymispaikka on se alue, jolla naaras pystyy viettämään talven ja saamaan poikasia keväällä. Mikäli liito-oravanaaras ei pysty alueella lisääntymään, se ei voi olla lisääntymispaikka. Terminä lisääntymispaikka eroaa selkeästi termistä pesäpuu tai pesäpaikka. Pesäpaikka on liito-oravan kulloinkin käyttämä pesäpuu, joka voi olla kolopuu tai puu jossa on risupesä. Jokaisella liito-oravayksiköllä on vuoden aikana käytössä useita pesäpaikkoja. Metsien pirstoutuminen sekä kuusi- ja lehtipuuvaltaisten sekametsien väheneminen ovat karsineet liito-oravalle sopivien habitaattien määrää. Samalla sopivat elinympäristöt jäävät usein erillisiksi saarekkeiksi jolloin liito-oravien liikkuminen laajemmalla alueella estyy (Mönkkönen ym. 1997). Liito-orava kykenee liitämään maksimissaan n. 60 m (esim. Finnlund 1986) ja alueilta toiselle siirtyminen tapahtuu ensisijaisesti liitämällä tai oksiston kautta. Maassa eläin ei kykene liikkumaan pitkiä matkoja. Mikäli metsäkuvioiden etäisyys toisistaan on liitomatkaa suurempi, liito-oravan siirtyminen kuviolta toiselle estyy tai vaikeutuu merkittävästi. Näin ollen mm. voima- ja tielinjat sekä vesistöt ja pellot voivat paikoin rajoittaa liito-oravan leviämistä alueelta toiselle. Arvio suunnittelualueen liito-oravan esiintymisestä Liito-orava menestyy hyvinkin lähellä ihmisasutusta, ja mm. Paltamon keskustan alueella on todettu liito-oravan pesäpaikkoja aivan rakennusten välittömästä läheisyydestä (PSV- Maa ja Vesi Oy 2004). Havaintojen mukaan liito-orava on asuttanut taajaman keskustan kuusikoita jo pitkään eikä ole sanottavasti häiriintynyt ihmistoiminnasta niin kauan, kun alueelta on löytynyt suotuisaa elinympäristöä. Havainnot korostavat lajille sopivan puustorakenteen ja yhteyksien tärkeyttä liitooravan esiintymisen kannalta. Varislahden pohjukan itärannalla liito-oravan esiintyminen mahdollista kaikilla potentiaalisilla elinympäristölaikuilla (liite 4). Papanahavaintoja tehtiin kolmelta alueelta (ks. kuva alla; numerot 10-12; koordinaatit esim / ). Antinlahdenkankaan etelärannan alueella on

14 14 runsaasti kuusivaltaista sekametsää, jossa kasvaa myös haapoja, leppiä ja koivuja. Kuusikoita on paikoin hakattu mm. Antinlahden itäpuoleisilla rannoilla. Rantavyöhykkeen puustoa on kuitenkin säilytetty, ja havaintoja liito-oravan esiintymisestä tehtiin myös aivan tuoreiden hakkuiden reunamilta vuonna 2007, mutta ei enää vuonna Rakennusten pihapiireissä olevien iäkkäiden ja suurikokoisten kuusien alta tehtiin useita papanahavaintoja. Havaintoja tehtiin myös vuoden 2011 ranta-asemakaavan muutokseen liittyvän kartoituksen yhteydessä Havaintojen (2007 ja 2011) mukaan Varislahden osa-alue ja Antilahden pohjukka kuuluu kokonaisuudessaan liito-oravan nykyiseen levinneisyysalueeseen. Liito-oravan esiintymistä voidaan pitää todennäköisenä kaikilla alueen suotuisilla elinympäristöillä, jotka ovat puustoyhteydessä ympäröiviin metsäkuvioihin. Alueella on runsaasti lajin potentiaalisia elinympäristöjä, jotka ovat monin paikoin pirstoutuneet hakkuiden seurauksena. Myös pellot rajoittavat paikoin metsäkuvioiden välisiä puustoyhteyksiä (ks. kartta alla). Kuva 9. Harmaalla värillä on esitetty vuoden 207 rantaosayleiskaavan todettu liito-oravan esiintyminen. Vuoden 2011 selvityksessä papanoita löydettiin samalta alueelta, mutta ei enää aivan näin idästä. Vihreällä värillä on esitetty vuoden 2007 selvityksen mukaan liito-oravalle potentiaalisia elinympäristöjä Kesän 2011 kartoituksessa näiltä alueilta ei löydetty merkkejä liito-oravasta. 3.4 Maisema Maisema on katsojasta jonkin matkan päässä oleva, näköaisteilla havaittava ympäristökokonaisuus, joka koostuu monenlaisista kerroksista ja elementeistä. Osa maiseman perustekijöistä on elottomia, kuten vesi, kallio, maaperä ja ilma, jotka luovat elolliselle ympäristölle reunaehdot. Maisemaan liittyy aina historiallista kerroksellisuutta ja se voi olla leimallisesti joko kulttuurimaisemaa tai luonnonmaisemaa. Maisema on myös subjektiivinen käsite; ihmisen kokemus ympäristöstä ja sen osatekijöistä. Maisemaa analysoitaessa tutkitaan maisemarakenne ja sen kehityshistoria, maastorakenne ja kulttuurihistoria. Analysoinnin tuloksena saadaan arvotettua merkittäviä arvoja. Kulttuurimaisema koostuu erilaisista maisematyypeistä, joita ovat mm. avoin viljelymaisema, metsämaisema, tienvarsimaisema, taajama ja rantamaisema. Kulttuuriympäristö heijastaa muutoksia, jotka ihmisen ja luonnon vuorovaikutus on saanut aikaan. Se ilmentää ympäristön alueellisia ominaispiirteitä ja ajallista kerrostumaa, joka puolestaan kertoo kulttuurin eri vaiheista. Kulttuuriperintö näkyy ympäristössä mm. rakennuksina, rakenteina ja tiloina. Kulttuuriympäristöön sisältyy myös kulttuuriset merkitykset, joita luonnonilmiöille, tapahtumille ja paikoille on annettu.

15 15 Maisemakuva on suunnittelualueen metsäalueilla suljettua tai puoliavointa luonnonmaisemaa. Puoliavoimuus johtuu paikoin toteutetusta harvennushakkuista, esimerkiksi Antinlahden itäosassa ja rakennetuilla korttelialueilla esim. suunnittelualueen länsiosassa. Laiturinniemen laaja niittyalue on avointa luonnonmaisemaa, jossa tosin kulttuurimaiseman elementit näkyvät selvästi. Myös Peltosaari on jo osin ihmistoiminnan muokkaamaa luonnonmaisemaa. Maisemakuvan kannalta kaikkein kaunein kokonaisuus muodostuu Soikon - Peltosaaren muodostamasta kokonaisuudesta sekä toisaalta Laiturinniemen maatalousmaisemasta. Tämä aluekokonaisuus on myös huomioitu Oulunjärven rantaosayleiskaavassa. Vanhimmat merkit asutuksesta Paltamossa ovat löytyneet nykyisen Kiehimänjoen varrelta, Kirkonkylän tuntumasta. Alueella on asuttu jo noin 6500 e.kr. Asukkaat eivät olleet kovin kauan samoilla paikoilla, vaan siirtyivät saaliseläinten perässä niiden vaellusten mukana. Esihistoriallisella ajalla Oulujärven erämaassa asui lappalaisia, joiden elinkeinona oli metsästys ja kalastus. Elinkeinot sitoivat heidät tiettyihin asuinpaikkoihin, joten heitä voidaan pitää ensimmäisinä pysyvinä asukkaina. Karjalaisten ja pohjalaisten eränkäynti alkoi keskiajan lopulla kuitenkin häiritä lappalaisten elinkeinoja, jonka vuoksi he joutuivat siirtymään kuljetuimpien vesireittien varrelta syrjäisemmille alueille. Lisäksi savolaiset uudisasukkaat, 1500-luvun puolivälissä, työnsivät tieltään lappalaiset ja asettuivat Oulujärven rantakyliin. Tässä vaiheessa syntyivät Oulujärven rantamien kantakylät, jotka ovat säilyneet asuttuina näihin päiviin saakka. Asukkaita seudulla oli tuolloin yli 150. Suurin kylistä oli Melalahti, jossa oli lähes 30 taloa. 4. SUOJELUALUEET, SUOJELUOHJELMAT JA NATURA 2000-VERKOSTO Kuva 10. Suunnittelualueella ei ole suojelualueita tai suojeluohjelmiin sisältyviä alueita. Suunnittelualueella ei ole perustettuja suojelualueita, valtakunnallisiin suojeluohjelmiin tai alueellisissa inventoinneissa mainittuja alueita. 5. LUONNONSUOJELU-, VESI- JA METSÄLAIN MUKAISET KOHTEET

16 16 Luonnonsuojelulain 29 :ssä on lueteltu 9 luontotyyppiä, joiden luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia kohteita ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Suojeltuja luontotyyppejä ovat: Luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt Pähkinäpensaslehdot Tervaleppäkorvet Luonnontilaiset hiekkarannat Merenrantaniityt Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset dyynit Katajakedot Lehdesniityt Avointa maisemaa hallitsevat suuret puut ja puuryhmät Suunnittelualueella ei maastokäyntien perusteella esiinny LSL 29 mukaisia luontotyyppejä, jotka edellyttäisivät luonnonsuojelualueen perustamista. Metsälain 10 velvoittaa säilyttämään arvokkaita elinympäristöjä, jos ne ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia. Niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla. Tällaiset elinympäristöt ovat yleensä pienialaisia. Lain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot Rehevät lehtolaikut Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla Rotkot ja kurut Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Antinlahden pohjukan uoman lähiympäristöä voidaan metsälain mukaisena kohteena. Vesilain muutoksen mukaan (1105/1996, 15a ja 17a ) alle hehtaarin suuruiset fladat, kluuvijärvet ja lähteet muualla kuin Lapin läänissä enintään yhden hehtaarin suuruiset lammet, järvet ja vesistöä pienemmät uomat tulee säilyttää luonnontilaisena. Suunnittelualueella ei esiinny vesilain mukaisia kohteita. METSO -ohjelmaan otetaan mukaan erityisesti seuraavia elinympäristöjä: lehdot runsaslahopuustoiset kangasmetsät pienvesien lähimetsät puustoiset suot metsäluhdat ja tulvametsät harjujen paahdeympäristöt maankohoamisrannikon metsät puustoiset perinneympäristöt kalkkikallioiden metsät metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot Suunnittelualueella ei esiinny METSO -ohjelmassa esitettyjä arvokkaita elinympäristöjä.

17 17 Muut metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt mm Meriluoto ja Soinisen (1998) mukaan: vanhat havu- ja sekametsiköt vanhat lehtimetsiköt paisterinteet supat ruohoiset suot metsäniityt hakamaat Laiturinniemen tilan laidunniityn reuna-alueilla on vanhaa hakamaata, samoin Peltosaaressa on vanhoja metsälaitumia niittyalueiden reunoilla; on todennäköistä, että koko saari on ollut laitumena. 6. DIREKTIIVI- JA UHANALAISLAJISTO Maastokäynnillä pyrittiin kiinnittämään huomiota luonnonsuojelulaissa mainittujen eläinlajien esiintymiseen alueella. Uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien kasvilajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät Uhanalaisten- ja erityisesti suojeltavien eliölajien (LSL 46 ja 47 ) esiintymät Luontodirektiivin IV (a) tarkoittaminen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikat Uhanalaisiksi luokitelluista lajeista (UHEX) on ilmaistu tekstissä myös vuoden 2000 uhanalaisluokituksen mukainen luokitus. Lisäksi on pyritty selvittämään löytyykö suunnittelualueelta Suomen erityisvastuulajeja (EVA) tai direktiivilajistoa (DIR). CR = äärimmäisen uhanalaiset EN= erittäin uhanalaiset VU= vaarantuneet NT= silmälläpidettävät LC= runsaana esiintyvät Taulukko 1: Maastossa havaitut suojelullisesti merkittävät lajit. DIR = Euroopan Unionin lintudirektiivin liitteessä I mainittu laji, UHEX = Suomen uhanalaisuusluokituksessa mainittu laji (VU: vaarantunut, NT: silmälläpidettävä), EVA = Suomen kansainvälinen erityisvastuulaji DIR UHEX EVA Pyy Bonasa bonasia X Metso Tetrao urogallus Isokuovi Numenius arquota NT Teeri Tetrao tetrix X NT X Rantasipi Actitis hypoleucos NT X Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix NT Yhteensä SUOSITUKSET Luontoselvityksessä ei tullut esiin sellaisia ympäristöön liittyviä arvoja, jotka edellyttäisivät luonnonsuojelualueen perustamista. Kohteiden linnusto on yleisesti ottaen melko niukkaa. Kaikkiaan vain 4 eri uhanalaisluokituksissa mainituista lajeista löydettiin alueelta. Vesilintuja ei havaittu lainkaan ja kahlaajia sekä lokkilintuja todella vähän. Maalinnustokin on niukan puoleista sekä lajimäärältään että tiheydeltään. Aikaisemmin kesällä suoritettu maastokäynti olisi ehkä tuonut lajistoon joitakin kesäkuun lopulla jo hiljenneitä tai elintavoiltaan piileskelevämpiä lajeja, mutta

18 18 tuskin se olisi tuloksiin kovin merkittävää eroa tehnyt. Mitään erityisen merkittäviä linnustokohteita alueilta ei löytynyt. Liito-oravan suhteen voitaneen todeta seuraavaa: Lajin elinmahdollisuuksien kannalta on välttämätöntä, että pesäpaikkojen ja ravintopuiden säilymisen lisäksi myös eläimen suojautuminen ja liikkuminen alueelta toiselle on mahdollista. Tästä syystä liito-orava-alueille tulee jättää metsänkäsittelyssä kaavamerkinnästä riippumatta liikkumiseen ja suojautumiseen soveltuvia puita. Lisääntymisalueet eli kolopuut ja sellaiset haavat, joissa järeytensä puolesta voisi olla kolo, jätetään kaatamatta ja niiden ympärille jätetään m koskematon suojavyöhyke. Liito-oravien elinympäristöiksi tiedetyillä alueilla jokainen kolopuu on mahdollinen pesäpuu. Metsissä on oltava pesäpaikoiksi soveltuvien kolopuiden lisäksi myös riittävästi ravintopuita. Suurikokoiset haavat ovat potentiaalisia kolopuita ja lisäksi keskeisiä liitooravan ravinnonhankinnassa. Kolopuiden ja suurten haapojen ympäristössä metsä uudistetaan luontaisesti siten, että puuston lajisto ja kokosuhteet säilyvät monipuolisena. Runkopaksuudeltaan yli 25 cm puiden etäisyys toisistaan saisi olla enintään m. Metsään olisi pyrittävä jättämään tiheämpiä ja harvempia kohtia laikuttaisuuden säilyttämiseksi. Metsäyhteyksien säilymiseen eri alueiden välillä tulee kiinnittää huomiota. Pienialaiset hakkuukuviot ja suunnitelmallinen luontainen uudistaminen takaavat yleensä yhteyksien säilymisen. Peltojen ja järvien reunoilla sekä jokien varsilla kasvaa usein liito-oravalle sopivaa sekametsää. Lajin elinmahdollisuuksia voidaan parantaa huomattavasti jättämällä näille reuna-alueille puustoinen vyöhyke. Puuston myrskynkestävyyteen tulee kiinnittää huomiota alueilla. Reviirien reunoilla olevat nuoret metsät, siemenpuuasentoon hakatut aukot sekä varttuneet taimikot ovat keskeisiä leviämisreittejä kuvioiden välillä. Liito-oravan esiintymisalueiden yhteensovittaminen kaavoituksen kanssa ei tarkoita sitä, että käytettävissä olisivat vain suojelua tarkoittavat käyttötarkoitukset (Ympäristöministeriö 2005). Myös muut käyttötarkoitukset tulevat kyseeseen mahdollisesti erityisillä kaavamääräyksillä. Liitooravan suojelun kannalta maankäytön tehokkuus on keskeinen tekijä: mitä tehokkaampi kaavan käyttötarkoitus on ja mitä enemmän kaavoitettavan alueen puustoa joudutaan poistamaan, sitä huonommin käyttötarkoitus turvaa liito-oravan säilymisen alueella. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon lajin esiintymät varmistamalla ruokailu- ja pesimäreviirien sekä näiden välisten kulkuyhteyksien säilyminen. Liito-oravan esiintyminen tietyllä alueella ei maastohavaintojen mukaan välttämättä esty vaikka lähistöllä olisi myös esim. vapaaajanasutusta. Monin paikoin papanahavaintoja tehtiin aivan asuin- ja piharakennusten vierestä. Liito-oravan esiintyminen ja ihmistoiminnan vaikutus eivät näin ollen ole toisiaan pois sulkevia, mikäli lajin elinympäristövaatimukset huomioidaan maankäytönsuunnittelussa riittävän varhaisessa vaiheessa. Huomionarvoisia ja merkittävistä elinympäristöistä voidaan todeta seuraavaa: Peltosaaren metsähaat (arvoluokka 2) Antinlahden pohjukan rehevä alue (arvoluokka 2) Laiturinniemen kulttuurimaisema ja metsähaat (arvoluokka 2) Antinlahden todettu liito-oravavyöhyke (arvoluokka 3) Muilta osin ranta-alueita voidaan luonnehtia tavanomaisiksi, joille soveltuu normaali rantarakentaminen. Paikoin rinteiden jyrkkyys ja lohkareisuus voi asettaa rajoituksia rakentamiselle.

19 19 8. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Normaali suunniteltu lisäys olemassa olevaan rantarakentaminen ei aiheuta merkittävästi lisää ympäristövaikutuksia nykytilanteeseen verrattuna, mikäli rakentamisessa noudatetaan kaavamääräyksiä mm jätevesien käsittelystä ja erityisesti otetaan huomioon puuston säilyttäminen. Antinlahden pohjukassa liito-oravan esiintyminen on säilynyt lähes entisellään rantarakentamisesta huolimatta. Merkittävämpi haitta Antinlahden itäosassa on aiheutunut metsänhakkuista. Peltosaaressa vaikutukset kohdistuvat lähinnä lievään rantojen avoimuuden vähentymiseen, koska nykyisin rannat ovat rakentamattomia. Peltosaarella tulisi erityistä huomiota kiinnittää tonttien käsittelyyn. Sauvossa 14. lokakuuta 2011 Jari Hietaranta Liitteet:

20 20

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön

Lisätiedot

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 liite alkuperäiseen selvitykseen TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1. LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENTÄMINEN LISÄALUEIDEN OSALTA Lisäysalueet käsittävät kaksi pienialaista aluetta. Toinen alueista sijaitsee Pienen

Lisätiedot

ENONKOSKEN KUNTA Ahlström Oy Pahkalahden ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 14.7 2012

ENONKOSKEN KUNTA Ahlström Oy Pahkalahden ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 14.7 2012 1 ENONKOSKEN KUNTA Ahlström Oy Pahkalahden ranta-asemakaava luontoselvitys EKOTONI KY 14.7 2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys

SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys 1 SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 2 SUOMUSJÄRVEN KUNTA 10.4 2008 KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 1. TAUSTA JA TAVOITTEET Leirintäalue on puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan

Lisätiedot

EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet

EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet 1 EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 1. Tausta ja tavoitteet Eerikkilän urheiluopiston osayleiskaava-alueen luontoselvitys laadittiin kesällä 2008 ja se liittyy alueen tulevan

Lisätiedot

ISO-VIITAJÄRVI ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys

ISO-VIITAJÄRVI ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys 1 ISO-VIITAJÄRVI ranta-asemakaavan muutos ja laajennus luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys 201213 PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Kylmäniemi Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS 1 Raportti 16.12.2010, 15.9.2015 KUUSAMON KAUPUNKI Kantojärven saunakulttuurikeskus LUONTOSELVITYS EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI MARJONIEMEN POHJOISKÄRKI LUONTOSELVITYS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI MARJONIEMEN POHJOISKÄRKI LUONTOSELVITYS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI MARJONIEMEN POHJOISKÄRKI LUONTOSELVITYS EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA 3.2

Lisätiedot

SALMENNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LUONTOSELVITYS SUOMUSSALMEN KUNTA

SALMENNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LUONTOSELVITYS SUOMUSSALMEN KUNTA 040110 SALMENNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS LUONTOSELVITYS SUOMUSSALMEN KUNTA EKOTONI KY KIMMOKAAVA 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys

Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1 Metsähallitus Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Murhijoen pohjoisrannalla Taivalkosken kunnassa. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

UPM SUOMUSSALMEN KUNTA. Naamankajärven ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY

UPM SUOMUSSALMEN KUNTA. Naamankajärven ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY UPM SUOMUSSALMEN KUNTA Naamankajärven ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

UPM. Joutsan Kivijärvi LUONTOSELVITYS

UPM. Joutsan Kivijärvi LUONTOSELVITYS LIITE 1 UPM Joutsan Kivijärvi LUONTOSELVITYS EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA JA TAVOITTEET... 3 2 TAVOITTEET JA TUTKIMUSNENETELMÄT... 3 3 LUONTOSELVITYS... 4 3.1 Kallio- ja maaperä... 4 3.2 Vesistöt...

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI VIRKKULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Porontiman Pitkälahti Pikku-Porontiman Paloniemi

KUUSAMON KAUPUNKI VIRKKULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Porontiman Pitkälahti Pikku-Porontiman Paloniemi 1 KUUSAMON KAUPUNKI VIRKKULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Porontiman Pitkälahti Pikku-Porontiman Paloniemi luontoselvitys Ekotoni Ky Kimmokaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1 UPM Oyj Taivalkosken kunta Turpeisen ranta-asemakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Turpeisen nimisen järven pohjois- ja etelärannalla Taivalkosken kunnassa. Tässä

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KimmoKaava Ekotoni Ky 1. Tausta ja lähtökohdat Huvilakorttelin alueelle on SKOY:n toimesta laadittu ranta-asemakaava

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HAUKIJÄRVEN KOUKKUMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HAUKIJÄRVEN KOUKKUMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HAUKIJÄRVEN KOUKKUMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS

PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS PETÄJÄNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PALTAMON KUNTA LUONTOSELVITYS Ranta-aluetta suunnittelualueen eteläosasta KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3.

Lisätiedot

KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki

KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki 110317 KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki EKOTONI KY KIMMOKAAVA KITKANMUTKAN RANTA-ASEMAKAAVA Käylä Kuusamon kaupunki LUONTOSELVITYKSEN TAUSTA GEOLOGIA JA GEOMORFOLOGIA KASVILLISUUS

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki. Sääskenniemen ranta-asemakaava. luontoselvitys

Kuhmon kaupunki. Sääskenniemen ranta-asemakaava. luontoselvitys Kuhmon kaupunki 121013 Sääskenniemen ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS

SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS SÄRKIVAARAN RANTAKAAVAN MUUTOS KOVALAMPI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI LUONTOSELVITYS KIMMOKAAVA EKOTONI KY 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS KALLIO- JA MAAPERÄ

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

UPM Ristijärven Tervajärvi ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM Ristijärven Tervajärvi ranta-asemakaava luontoselvitys 1 UPM Ristijärven Tervajärvi ranta-asemakaava luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA JA TAVOITTEET 2. TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA 3.2

Lisätiedot

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS

LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.06.2014 KELIBER OY LITIUMPROVINSSIN LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 19.6.2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kansikuva Antje Neumann Heli Uimarihuhta Hautakankaan metsää Viite 1510013339 Ramboll

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi

KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi liite: laajennusalue KUUSAMON KAUPUNKI Oivanginjärvi JOKOSLAHDEN RANTA_ASEMAKAAVA LAAJENNUSALUE Rantalahden alue Nuorta männikköä suunnittelualueen länsirajalla. KIMMOKAAVA EKOTONI KY JOKOSLAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys

LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys LIITE Kuusamon kaupunki Oivanginjärvi Jokoslahden ranta-asemakaavan laajennusalueen luontoselvitys KIMMOKAAVA EKOTONI KY 1. TAUSTA Jokoslahden ranta-asemakaavan muutoksen ohella, kaava-aluetta laajennettiin

Lisätiedot

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa

LIITO-ORAVA. Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä Turussa ja Porissa LIITO-ORAVA Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Turussa ja Porissa Olli Mattila, Varsinais-Suomen ELY-keskus 22.12.2016 1 Liito-oravan suojelu Liito-orava (Pteromys volans) on Suomessa vaarantunut

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS

Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS Iin kunta IIJOEN RAASAKAN RANTA-ASEMAKAAVA LUONTOSELVITYS Ekotoni Ky KimmoKaava 10.10.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010

PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 Marko Vauhkonen 1.8.2010 PIRKKALAN VÄHÄ-VAITTIN LIITO-ORAVASELVITYS 2010 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys

UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys 1 2 UPM OYJ Sotkamon kunta Hietasen-Tipasjärven ranta-asemakaava Tipasjärvien alueen luontoselvitys 1. Tausta

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. UPM OYJ SUOMUSSALMEN KIANTAJÄRVEN SAUKKOJÄRVI Luontoselvitys

EKOTONI KY KIMMOKAAVA. UPM OYJ SUOMUSSALMEN KIANTAJÄRVEN SAUKKOJÄRVI Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA UPM OYJ SUOMUSSALMEN KIANTAJÄRVEN SAUKKOJÄRVI Luontoselvitys 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA 3.2

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Runtinjärven Matoniemi Luontoselvitys

PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Runtinjärven Matoniemi Luontoselvitys 271213 PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Runtinjärven Matoniemi Luontoselvitys EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 KALLIO-

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Juurusvesi-Kuuslahti yleiskaava-alueen luonto- ja maisemaselvitys

SIILINJÄRVEN KUNTA. Juurusvesi-Kuuslahti yleiskaava-alueen luonto- ja maisemaselvitys SIILINJÄRVEN KUNTA Juurusvesi-Kuuslahti yleiskaava-alueen luonto- ja maisemaselvitys Kaavaharju Ekotoni Ky Maisema-arkkitehtitoimisto Väyrynen 26.2.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA JA TAVOITTEET 2. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Kuoran ranta-asemakaava luontoselvitys

UPM OYJ. Lieksan kaupunki. Kuoran ranta-asemakaava luontoselvitys UPM OYJ Lieksan kaupunki Kuoran ranta-asemakaava luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1-3. 22 JÄRVIKUVAUKSET 4. YHTEENVETO

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA. Vuosien 2014 ja 2015 laajennusalueet

SUOMUSSALMEN KUNTA PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA. Vuosien 2014 ja 2015 laajennusalueet SUOMUSSALMEN KUNTA PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Vuosien 2014 ja 2015 laajennusalueet EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 Alkuperäisen Piispajärven ranta-asemakaava-aluetta laajennettiin vuosina 2014 ja 2015 oheisilla

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS

VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 4.4.2014 VUORES, ISOKUUSI II LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Tarkastus 4.4.2014 Päivämäärä 4.4.2014 Laatija Tiina

Lisätiedot

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS

KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS KUUSAMON KAUPUNKI HAKOJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LUONTOSELVITYS Yhteystiedot: Jari Hietaranta, Ekotoni Ky LY tunnus 1016290-0 Vitikkalantie 4, 21570 SAUVO 0400-479740 jari.hietaranta@pp.inet.fi

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

9M040554 21.6.2004. MAA JA VESI OY Kivesjärven rantaosayleiskaavan liito-oravaselvitys

9M040554 21.6.2004. MAA JA VESI OY Kivesjärven rantaosayleiskaavan liito-oravaselvitys 9M040554 21.6.2004 MAA JA VESI OY Kivesjärven rantaosayleiskaavan 0 KIVESJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 MENETELMÄT... 1 2.1 ILMAKUVATULKINTA...

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS

KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala

Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA. Vuosien 2014, 2015 ja 2016 laajennusalueet

SUOMUSSALMEN KUNTA PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA. Vuosien 2014, 2015 ja 2016 laajennusalueet SUOMUSSALMEN KUNTA PIISPAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Vuosien 2014, 2015 ja 2016 laajennusalueet EKOTONI KY KIMMOKAAVA 2 Alkuperäisen Piispajärven ranta-asemakaava-aluetta laajennettiin vuosina 2014 ja 2015

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS

KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS KRISTIINANKAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS SEKÄ PERUKSEN KAAVA- ALUEEN LAAJENNUS LIITO-ORAVASELVITYS Kristiinankaupunki EY 22091 D SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2 LIITO-ORAVA...3 3 AINEISTO

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS

TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 21.9.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa...

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 18.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 3 TULOKSET... 4 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS. Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta

OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS. Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta 4.2.2018 täydennetty 24.5.2018 OSMANKAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Suihkonniemen alueen luontoselvitys Puolangan kunta Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT

Lisätiedot

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526

HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 HEPOLUHDAN ALUEEN LIITO-ORAVASELVITYS 488-C7526 12.6.2006 SUUNNITTELUKESKUS OY Liito-oravaselvitys 1 12.6.2006 Hepoluhdan alue 488-C7526 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 YLEISKUVA... 1 3 LIITO-ORAVA...

Lisätiedot

Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten

Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten Pia Kangas Luontokartoittaja ERP Turve ja Lumi OY 30.06.2013 1 1. Tausta ja tavoite Tämä luontoselvitys on laadittu Pelkosenniemellä Pyhäjärven rannalla

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS

ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 9.6.2016 ENKKELI, HÄMEENLINNA LIITO-ORAVASELVITYS LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 9.6.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Kaisa

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos. Luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava

Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos. Luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava Kuhmon kaupunki Pykälikön ranta-asemakaavan muutos Luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

Ympäristöselvitykset Kaava-apu. Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA Luonto- ja maisemaselvitys

Ympäristöselvitykset Kaava-apu. Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA Luonto- ja maisemaselvitys LIITE 2 Ympäristöselvitykset Kaava-apu Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA 167-417-7-13 Luonto- ja maisemaselvitys 14.07.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI 2 3 SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Kuusamon Yli-Kitkan Ahon ranta-asemakaavan kumoaminen ja muutos. luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava

Kuusamon Yli-Kitkan Ahon ranta-asemakaavan kumoaminen ja muutos. luontoselvitys. Ekotoni Ky KimmoKaava Kuusamon Yli-Kitkan Ahon ranta-asemakaavan kumoaminen ja muutos luontoselvitys Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS 3.1 TOPOGRAFIA JA GEOMORFOLOGIA

Lisätiedot

YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki

YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki 101217 YLI-HEIKINJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA Yli-Heikinjärvi ja Iso Särkiluoma luontoselvitys Kuusamon kaupunki Ekotoni Ky KimmoKaava SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 2. TAVOITTEET JA TUTKIMUSMENETELMÄT 3. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009

HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 Marko Vauhkonen 12.5.2009 HEINOLAN VUOHKALLION LIITO-ORAVASELVITYS 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET... 5 4 SUOSITUKSET...

Lisätiedot

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI

MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS

VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

9M040554 21.6.2004. MAA JA VESI OY Kiehimäjoen rantaosayleiskaavan liito-oravaselvitys

9M040554 21.6.2004. MAA JA VESI OY Kiehimäjoen rantaosayleiskaavan liito-oravaselvitys 9M040554 21.6.2004 MAA JA VESI OY Kiehimäjoen rantaosayleiskaavan 0 KIEHIMÄJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN LIITO-ORAVASELVITYS Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 MENETELMÄT... 1 2.1 ILMAKUVATULKINTA...

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS

HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA- JA KASVILLISUUSSELVITYS Purnuvuoren ranta-asemakaava selostus 8.1.2014, liite 10 Vastaanottaja Ilmatar Oy Asiakirjatyyppi Liito-orava- ja kasvillisuusselvitys Päivämäärä 30.7.2012 Viite 82142499-05 HARTOLAN PURNUVUO- REN LIITO-ORAVA-

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI

Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI 892-405-1-123 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 3 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys

Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Savonlinnan kaupunki 2014 Savonlinnan Nojanmaan peltojen alueen luontoselvitys Petri Parkko 12.5.2014 1 1. Taustoja Kaupunki on ostanut Nojanmaan peltojen alueen yksityiseltä maanomistajalta. Alueella

Lisätiedot

Luontoselvityksen lisäosa

Luontoselvityksen lisäosa Luontoselvityksen lisäosa Sodankylän asemakaavan laajennusalue, urheilupuisto. Teuvo Pääkkölä Airix Ympäristö Oy Sisällysluettelo Johdanto... 3 2. Uhanalaiset lajit ja perinnebiotoopit... 4 3. Luontotyypit...

Lisätiedot

Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit Aili Tamminen

Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit Aili Tamminen Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit 22.7.2004 Aili Tamminen Kasvit on pyritty tunnistamaan ranta alueella kävellen, välillä piipahtaen vesirajan tuntumassa ja taas siirtyen kauemmas n. 10 15 metrin etäisyydelle

Lisätiedot

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013

NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 NASTOLAN HATTISENRANNAN RANTA-ASEMAKAAVA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 27.5.2013 1 JOHDANTO Arkkitehtityö Oy laatii ranta-asemakaavaa Nastolan Kirkonkylässä sijaitsevalle

Lisätiedot

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010

Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 LUONTOPALVELU KRAAKKU Asemanseudun liito-orava- ja luontoselvitys 2010 Parkanon kaupunki Marika Vahekoski 31.7.2010 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-orava.3 3. Menetelmät 3 3.1 Liito-oravaselvitys...3

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö

METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot