SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintakertomus.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintakertomus."

Transkriptio

1 SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ Toimintakertomus 2014 Hyväksytty liiton vuosikokouksessa

2 Sisällysluettelo Uutta strategiaa työstettiin Vuoden teema korosti reservin merkitystä Aktiivista tiedottamista jatkettiin Reserviläinen alkoi ilmestyä internetissä Edunvalvonta Reservin ampumataitoa ylläpidettiin Omaehtoista toimintaa ja koulutusta tehostetiin Maanpuolustustahtoa ylläpidettiin monin eri tavoin Laajaa veteraanityötä Joulutulet kokosi väkeä Naisten toimintaa kehitettiin CISOR-puheenjohtajuuden hakua valmisteltiin Yhdistysjohdon koulutusta uudistettiin Yhdistysten puheenjohtajille ennätysmäärä infoja Mukana vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa Maanpuolustusjärjestöjen yhteistyö uudelle tasolle Rekisteriongelmat heijastyivat jäsenmääriin Parkkila voitti toistamiseen jäsenhankintakilpailun Jäsenille rahanarvoisia etuja Ylijäämäinen taloudellinen tulos MPT ja URLUS-säätiö merkittävimmät tukijat Piireille ja yhdistyksille merkittävää tukea Laajaa yhdistyspalvelua Liittokokoukset Hattulassa ja Joensuussa Valiokunta ja työryhmät Reserviläisliiton henkilöstö Paljon palkitsemisia Reserviläisliitto 60 vuotta -kokonaisuus alkoi toteutua Toiminnan raportointi Reserviläisliiton organisaatio Tuloslaskelma ja tase

3 Kertomus vuoden 2014 toiminnasta ja taloudesta 3

4 4

5 Liiton tulevaa strategiaa työstettiin toimintavuonna varapuheenjohtaja Osmo Suomisen johdolla. Uutta strategiaa työstettiin Reserviläisliiton sääntömääräisenä tehtävänä on mm. ylläpitää reserviläisten kenttäkelpoisuutta ja suomalaisten maanpuolustustahtoa. Näihin liittyvät tavoitteet ja toiminnot määritellään vuosittaisissa toimintasuunnitelmissa, jotka puolestaan pohjautuvat liiton kulloinkin voimassa oleviin strategioihin. Toimintavuonna valmisteltiin liiton seuraavaa strategiaa vuosille Liittohallituksen muodostaman strategiatyöryhmän työskentelyn pohjana oli keväällä 2013 tehty jäsenkysely, johon vastasi noin henkilöjäsentä. Jäsenkyselystä saatujen tulosten perusteella jäsenistö haluaa liiton osallistuvan enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä olevan muutenkin näkyvämpi ja sitä kautta myös tunnetumpi. Lisäksi liitolta toivotaan aktiivisempaa edunvalvontaa sekä enemmän suomalaisten maanpuolustustahdon hyväksi tapahtuvaa työtä. Strategiatyöryhmä kokoontui vuoden aika useita kertoja ja liittohallitukselle raportoitiin säännöllisesti sen työn etenemisestä. Jäsenyhdistysten edustajilla oli mahdollisuus osallistua RES strategian työstämiseen vuosikokouksessa, jonka ohjelmassa oli erityinen strategia-työpaja. Alkukesästä strategia lähetettiin reserviläispiireihin lausunnolle. Saatu palaute otettiin huomioon strategian työstämisessä. RES nimellä kulkevan strategian suunnittelujakso on viisi vuotta ja päätöskäsittelyyn se tulee liiton sääntömääräisessä syyskokouksessa vuonna Vuoden teema korosti reservin merkitystä Vuoden 2014 teemana oli Reservi maanpuolustuksemme perusta. Teeman avulla Reserviläisliitto viesti reservin keskeisestä merkityksestä puolustusjärjestelmässämme ja korosti mm. kertausharjoitusten sekä reserviläisten omaehtoisen toiminnan ja koulutuksen merkitystä. Teemaa hyödynnettiin liiton edunvalvonnassa ja tiedottamisessa. Esillä pidettiin mm. yleisen asevelvollisuuden ja koko maan puolustamiseen kykenevän puolustusjärjestelmän ylläpitämisen tärkeyttä sekä riittävän rahoituksen turvaamista tälle myös jatkossa. 5

6 Aktiivista tiedottamista jatkettiin Toimintavuonna liitto jatkoi säännöllistä tiedottamistaan. Mediatiedotteita lähetettiin 36 kappaletta ja ne olivat esillä tiedotusvälineissä vaihtelevasti. Lisäksi järjestettiin kuusi tiedotustilaisuutta mm. liittokokousten ja piiri-infojen yhteydessä. Tiedotuksessa pidettiin esillä mm. puolustusmäärärahojen korotustarvetta, yleisen asevelvollisuuden merkitystä sekä ampumaratakysymyksiin ja muita reserviläisten ampumaharrastukseen liittyviä asioita. Eniten medianäkyvyyttä saivat liiton sääntömääräisten kokousten yhteydessä pidetyt tiedotustilaisuudet, joita molempia käsiteltiin mm. YLE:n pääuutislähetyksissä. Vuosikokouksen yhteydessä kerrottiin liiton jäsenistön NATO-kannatuksen merkittävästä noususta ja syyskokouksessa suomalaisten enemmistön kääntyneen puolustusmenojen korotuksen kannalle. Tiedotuksissa nojauduttiin molempien osalta jäsen- ja kansalaistutkimuksiin, josta jälkimmäinen teetettiin ostopalveluna. Liiton tiedotuksessa käsiteltiin paljon myös reserviläisten laajaan ampumaharrastukseen liittyviä kysymyksiä. Liitto otti kantaa mm. valmisteilla olleen ampumaratalain ongelmiin, pääkaupunkiseudun hankalaan ampumaratatilanteeseen sekä Keuruun varuskunnan ampumaratojen sulkeutumisen reserviläisille tuottamiin ongelmiin. Lisäksi otettiin kantaa mm. aselupahakemusten käsittelyssä ilmenneisiin ongelmiin sekä EU:n suunnitelmiin rajoittaa puoliautomaattikivääreiden saatavuutta. Toimintavuonna seurattiin sähköistä mediaa ja julkaistiin maanpuolustusta koskevaa uutisointia liiton nettisivujen ns. uutissyötteessä. Liiton tiedotteet ja kannanotot jaettiin sähköisen jakelujärjestelmän avulla laajasti suomalaiselle medialle. Nettisivujen lisäksi ylläpidettiin Facebook-sivua sekä Twitter-tiedotuspalvelua. Myös Facebook-markkinointia käytettiin. Lippujuhla- ja itsenäisyyspäivään sekä Velvollisuus suoritettu -kampanjaan liittyneet uutisoinnit tavoittivat kukin useita kymmeniä tuhansia Facebookin käyttäjiä ja lähes kaksinkertaistivat liiton Facebook-sivun tykkääjien määrän. Velvollisuus suoritettu -kampanja sai aikaan myös laajaa kansalaiskeskustelua sosiaalisessa mediassa. Myös liiton sisäinen tiedotus jatkui aktiivisena. Reserviläinen-lehdestä ilmestyi kahdeksan numeroa ja liiton Yhdistystiedote viisi kertaa. Jälkimmäisen jakelu kattoi liiton hallinnon, reserviläispiirit, jäsenyhdistykset sekä sidosryhmät. Suurin osa liiton sisäisestä tiedotuksesta toteutettiin sähköisten jakelukanavien avulla. Liitto julkaisi nettisivuillaan medialle tarkoitettujen tiedotteiden lisäksi 72 sisäistä tiedotetta ja uutiskirjettä, joiden ilmestymisestä lähetettiin sähköposteja mm. liiton jäsenyhdistysten ja piirien luottamushenkilöille sekä satunnaisesti myös kaikille niille jäsenille, joiden sähköpostiosoite oli liiton tiedossa. Myös liiton sidosryhmiä lähestyttiin satunnaisesti. Toimintavuoden aikana liiton nettisivujen kautta lähettiin noin yksittäistä sähköpostia, joissa kerrottiin mm. edellä kuvattujen tiedotteiden ilmestymisestä. Toimintavuonna käytettiin myös uutiskirjeitä. Liiton 60-vuotisristeilyä markkinoitiin huhtikuusta alkaen liiton jäsenistölle 1 2 viikon välein ilmestyneillä uutiskirjeillä. Uutiskirjeitä lähetettiin myös jäseneksi liittyneille viikoittain. Niissä kerrottiin perusasioita reserviläistoiminnasta ja -koulutuksesta sekä jäseneduista. Liiton jäsenyhdistyksille ja piireille painotettiin tiedottamisen tärkeyttä. Niitä kannustettiin aloittamaan säännöllinen tiedottaminen sähköpostilla sekä avaamaan omat www- ja Facebook-sivut. Yhdistysten ja piirien toiminnan esittelyä tuettiin laajan esite- ja esittelymateriaalin avulla, jota toi-mintavuonna täydennettiin tulevaan juhlavuoteen liittyneellä materiaalilla. Monet yhdistykset ja piirit tiedottivatkin toiminnastaan säännöllisesti. Toimintavuoden aikana ne julkaisivat mm erilaista jäsenkirjettä ja -julkaisua, sähköpostitiedotetta, 351 tiedotetta ja kannanottoa sekä järjestivät 23 tiedotustilaisuutta. Liitto tuki tiedotusta mm. mahdollisuudella ylläpitää veloituksetta yhdistysten ja piirien nettisivuja liiton sivuston yhteydessä. Toimintavuoden lopulla näin toimivia yhdistys- ja piirisivustoja oli 171 kappaletta. Reserviläinen-lehti alkoi ilmestyä internetissä Toimintavuonna Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhdessä omistama Maanpuolustusyhtiö MPY Oy vastasi perinteiseen tapaan omistajiensa jäsenrekisterien hoidosta, hallintopalveluista ja myyntitoiminnasta sekä julkaisi liittojen pää-äänenkannattajana toimivaa Reserviläinen-lehteä. Lehden normaalijakeluun kuuluivat toimintavuonna lähes kaikki jäsenmaksunsa maksaneet Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenyhdistysten jäsenet. Reserviläisen levikki oli noin Lehdestä ilmestyi toimintavuonna kahdeksan numeroa, joista yksi jaettiin kaikille varusmiehille ja yksi jokaiselle abiturientille. Reserviläisliitto osallistui Reserviläisen tekemiseen ja tuotti itse lehden järjestösivuilla julkaistun 6

7 Hattulan vuosikokouksessa järjestetty tiedotustilaisuus oli laajasti mediassa esillä. Tilaisuudessa julkaistiin myös liiton 60-vuotisjuhlavuoden tunnus. materiaalin. Toiminnanjohtaja Olli Nyberg edusti liittoa lehden toimituskunnassa. Reserviläisen päätoimittaja vaihtui numerosta 5/2014 eteenpäin kun päätoimittaja Tuomas Kaarkoski otti vastuun lehdestä. Numerot 1 4/20154 tehtiin vielä päätoimittaja Mirva Brolan johdolla. Kaarkosken johdolla alettiin suunnitella lehden laajempaa näkyvyyttä internetissä. Joulukuussa avattiin säännöllisesti päivittyvä nettireserviläinen ja samalla lehden uutisia alettiin julkaista myös Facebookissa ja Twitterissä. Edunvalvonta Myös erilaiseen edunvalvontaan käytettiin toimintavuonna paljon resursseja. Edunvalvontamenetelmänä käytettiin lähinnä tiedottamista mutta myös erilaisia edunvalvontatapaamisia järjestettiin. Toimintavuonna liiton tiedottaminen keskittyi lähinnä edellisessä luvussa kuvattuihin teemoihin. Toimintavuoden aikana julkaistiin useita kannanottoja, joissa vaadittiin lisää kertausharjoituksia ja tuettiin esityksiä puolustusbudjetin maltillisesta korotuksesta. Samoja teemoja pidettiin esillä myös liiton edunvalvontatapaamisissa. Syyskokouksen hyväksymässä toimintasuunnitelmassa tehtiin päätös näihin asioihin keskittyvästä kampanjoinnista vuoden 2015 Eduskuntavaalien yhteydessä. Alkuvuonna liitto osallistui aktiivisesti Ohi On -kansalaisaloitteeseen liittyneeseen kansalaiskeskusteluun, jossa liitto kertoi mm. yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseen tähdänneen kansalaisaloitteen virheellisistä väitteistä. Lisäksi toteutettiin erityinen Velvollisuus suoritettu -kampanja, jossa jäsenille ja muille suomalaisille tarjottiin hankittavaksi Velvollisuus suoritettu -pinssejä. Varusmieskokardiin pohjautuvaa pinssiä käyttämällä henkilö saattoi ilmaista tukensa yleiselle asevelvollisuudelle. Myyntikampanjaan tuettiin mm. tiedotteilla sekä Facebook-markkinoinnilla. Puolustusvoimien komentaja vaihtui kesällä. Reserviläisliiton johto tapasi komentajaksi nimitetyn kenraali Jarmo Lindbergin elokuussa. Tapaamisessa keskusteltiin mm. liiton edunvalvonnan teemoista sekä tulevan kevään eduskuntavaalikampanjasta. Puolustusvoimien kanssa yhteistyötä tehtiin muutenkin tiiviisti. Yhteistyökumppanina oli pääsäätöisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja, eversti Hannu Hyppönen. Liiton edustaja osallistui Pääesikunnan päällikön johtaman Reservin neuvottelukunnan 7

8 toimintaan. Reserviläispiirien edustajia oli mukana vapaaehtoisen maanpuolustuksen alueellisten neuvottelukuntien työssä. Myös yhteistyö Eduskunnan kanssa oli perinteiseen tapaan tiivistä. Liitto oli toimintavuoden aikana useita kertoja kuultavana Eduskunnan puolustusvaliokunnassa sekä valtiovarainvaliokunnan puolustus- ja turvallisuusjaostossa. Maaliskuussa järjestettiin yhdessä Helsingin reservipiirien ja Vantaan Reserviläisten kanssa lähinnä pääkaupunkiseudun kansanedustajille tarkoitettu infotilaisuus, jossa kerrottiin alueen heikosta ampumaratatilanteesta sekä ampumaratahankkeista. Yhteyksiä oli myös Sisäasianministeriöön ja erityisesti ampumaratalain valmistelua seurattiin tiiviisti. Edunvalvontaa tehtiin osin yhdessä muiden maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöjen sekä ampumaharrastusfoorumin kanssa. Kaikki liiton lausunnot, kannanotot ja tiedotteet julkaistiin liiton nettisivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. Myös reserviläispiirejä ja -yhdistyksiä kannustettiin paikalliseen sekä maakunnalliseen edunvalvontaan. Niitä kehotettiin mm. kiinnittämään huomioita kaavaasioihin, jotta käytössä olevat ampumaradat saataisiin mahdollisimman laajasti merkittyä maakunta- ja muihin kaavoihin. Reservin ampumataitoa ylläpidettiin Yhtenä toiminnan painopistealueena oli reserviläisten laajan ampumatoiminnan ylläpitäminen. Jäseniä kannustettiin ylläpitämään omaa ampumataitoaan mm. osallistumalla liiton jäsenyhdistysten järjestämään ampumaharjoitteluun. Liitto tuki yhdistysten ampumatoimintaa mm. avustamalla taloudellisesti asehankintoja, ampumaratahankkeita sekä muita ampumaharrastusta edistäviä hankintoja ja toimintaa. Toimintavuonna myönnettiin erilaisia projektitukia yhteensä euroa, josta euroa kohdistui ampumatoimintaan liittyneisiin hankintoihin ja hankkeisiin. Ammunta oli edelleen laajin toimintamuoto. Reserviläisliiton piireissä ja yhdistyksissä järjestettiin toimintavuonna ampumatilaisuutta ja -kilpailua, joissa kirjattiin osallistumiskertaa. Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut 2014 järjestettiin Hälvälän ampumaradoilla Hollolassa noin 250 ampujan voimin. Kisoissa ammuttiin yksilölajeissa peräti kahdeksan uutta Reserviläisliiton ennätystä. Lisäksi yhtä ennätystä sivuttiin. Yleismestaruuden voitti Kymenlaakso tuloksellaan Toimintavuonna valmisteltiin Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskisojen yhdistämistä. Uusi, Reservin ampumamestaruuskisoja koskeva suunnitelma lähetettiin alkukesällä lausunnolle reserviläis- ja reserviupseeripiireihin. Uudistuksen yhteydessä kisaformaattia päätettiin muuttaa mm. lajien, sarjajaon sekä palkitsemisperiaatteiden osalta. Lisäksi asetettiin tavoitteeksi aiempaa suurempi medianäkyvyys. Yhteiset mestaruuskilpailut järjestettiin toimintavuonna Reserviläisurheiluliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton kanssa ampumahiihdossa, ampumasuunnistuksessa, ilma-aseammunnassa, palvelusaseammunnassa, perinneaseammunnassa, pistooliampumahiihdossa, pistooliampumajuoksussa, pystykorva-ammunnassa, sovelletussa reserviläisammunnassa, tarkka-ammunnassa ja vakiokiväärissä. Ampumahiihto- ja pistooliampumahiihtokisoissa järjestettiin myös viestikilpailu. Perinteiseen tapaan ohjelmassa oli myös reserviläisjärjestöjen välinen prosenttiammuntakilpailu, jonka piirisarjan voitti Lapin Reserviläispiiri 43 prosentin tuloksellaan. Seuraavilla sijoilla olivat Kainuun ja Etelä- Pohjanmaan reserviläispiirit 37 prosentin tuloksellaan. Jäsenyhdistyksistä aktiivisin oli Pertunmaan Reservinaliupseerit, jonka jokainen jäsen kävi ampumassa prosenttiammuntakilpailussa tarvittavan ampumasuoritteen. Kilpailussa Reserviläisliiton kokonaistulos oli 17 prosenttia, joka riitti liittojen välisen kisan voittoon. Suomen Reserviupseeriliiton tulos oli 13,4 prosenttia. Todelliset tulokset olivat merkittävästi korkeampia, sillä aiempaan tapaan merkittävä osa yhdistyksistä ja kerhoista ei ilmoittanut liittoihinsa prosenttiampumakilpailunsa tulosta. Toukokuussa liitto järjesti valtakunnallisen ampumataitopäivän, jossa oli mukana 84 liiton paikallisyhdistystä. Tavoitteena oli saada mahdollisimman moni Reserviläisliiton jäsen tutustumaan ammuntaan sekä osallistumaan liiton prosenttiammuntakilpailuun. Lisäksi pyrittiin saamaan näkyvyyttä reserviläisten laajalle ampumatoiminnalle. Jäseniä kannustettiin ampumaharjoitteluun mm. sähköisellä kuntokorttijärjestelmällä. Jäsenet saattoivat kirjata internetissä toimivaan kuntokorttiin omat ampumasuoritteensa, joista saattoi tulostaa myös ampumapäiväkirjan. Tästä oli hyötyä mm. aselupia haettaessa. 8

9 Omaehtoista toimintaa ja koulutusta tehostettiin Kertausharjoitusten vähäisen määrän johdosta jäseniä kannustettiin ylläpitämään itse omaa kenttäkelpoisuuttaan ja sotilaallista osaamistaan. Käytännössä tämä tarkoitti mm. vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen markkinointia jäsenille. Samalla tehtiin yhteistyötä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Myös piiritason yhteistyön tarvetta korostettiin, jotta kyettäisiin aiempaa enemmän vaikuttamaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen suunnitteluprosessiin. Reserviläisliitto sai Ikämiessäätiöltä euron lahjoituksen, joka oli tarkoitettu koulutuksen järjestämiseen. Tällä rahoitettiin MPK:n PvMoodle-koulutusta, jolla lisättiin jäsenistön verkkokoulutusvalmiuksia. Reserviläisliitto markkinoi koulutusta jäsenilleen, joille se oli ilmasta. Lisäksi osalla saadusta tuesta rahoitettiin myös MPK:n kouluttajakoulutusta. Liiton rooli Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa oli muutenkin vahva. Syksyllä 2013 tehdyn kouluttajatutkimuksen mukaan liiton jäsenten osuus MPK:n vapaaehtoiskouluttajista oli peräti 47 prosenttia. Reserviläisliitto onkin MPK:n selvästi suurin jäsenjärjestö kouluttajien määrällä mitattuna. Myös koulutukseen osallistuvista merkittävä osa on liiton jäseniä. MPK:n hallituksessa liittoa edusti toimintavuonna liittohallituksen jäsen Juha Parkkonen. Parkkonen toimi myös MPK:n koulutusvaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi liittoa edustivat MPK:ssa liittohallituksen jäsenet Ismo Nöjd (hallintovaliokunta) ja Jouko Hyppönen (viestintävaliokunta) sekä kunniajäsen Matti Niemi (talousvaliokunta). Loppuvuonna MPK:n toiminnanjohtaja vaihtui ja tehtävän otti hoitaakseen prikaatikenraali Pertti Laatikainen kuusi vuotta johtotehtävää hoitaneen prikaatikenraali Pekka Tuunasen jäädessä eläkkeelle. Vuonna 2014 järjestettiin yhteensä kurssia, joka on 4,3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Asetettu tavoite ylitettiin 26,2 prosentilla. Kurssit jakautuivat siten, että reserviläisille kohdennettuja oli yhteensä (71 %). Näistä oli puolustusvoimien tilaamia 321 ja sotilaallisia valmiuksia palvelevia kursseja 978. Kaikille avoimen varautumisen ja turvallisuuden kursseja oli yhteensä 531 (29 %). Koulutuksen jakautuminen koulutusvuorokausina reserviläisille kohdennettuun ja kaikille avoimeen koulutukseen toteutui lähes asetetun tavoitteen mukaisesti. Reserviläiskoulutuksen osuus oli 66 prosenttia. Yhden kurssin kesto oli keskimäärin 1,7 vrk (1,7 vrk vuonna 2013) ja kurssille osallistui keskimäärin 26 henkilöä (26 henkilöä vuonna 2013). Koulutusvuorokausien yhteismäärä oli , joka oli 4,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Koulutettavien osuus osallistujista oli 86 prosenttia ja kouluttajien osuus 14 prosenttia. Asetettu koulutusvuorokauden tavoite ylitettiin 31,7 prosentilla. Puolustusvoimien tilaaman koulutuksen osuus koulutusvuorokausista oli (30 %) ja sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen osuus (36 %). Tulostavoitteen (PE - MPK sopimus) mukainen vrk puolustusvoimille tuotettua koulutusta ylitettiin 52 prosentilla. Laskua edellisestä vuodesta oli 6 prosenttia. Varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen ja muun koulutuksen osuus koulutusvuorokausista oli (34 %). Paljon kuntoliikuntaa ja urheilua Vuonna 2014 järjestettiin myös laajaa liikunta-, urheilu- ja kilpailutoimintaa, joka toteutettiin osaksi yhdessä Reserviläisurheiluliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton kanssa. Jäsenistöä kannustettiin fyysisen kunnon ylläpitoon mm. sähköisellä kuntokorttijärjestelmällä, joka mahdollisti liikunta- ja ampumasuoritteiden kirjauksen ja seurannan internetissä. Fyysistä kuntoa ylläpidettiin ensisijaisesti liiton paikallisissa yhdistyksissä. Ne järjestivät toimintavuonna erilaista liikunta- ja urheilutapahtumaa, joissa kirjattiin osallistumiskertaa. 58 liiton paikallisyhdistystä ja piiriä oli mukana valtakunnallisessa perheliikuntapäivässä, joka Reserviläisliitto toteutti yhdessä Reserviläisurheiluliiton kanssa syyskuussa. RESUL vastasi toimintavuonna lähinnä valtakunnantason kilpailu- ja muiden liikuntatapahtumien järjestämisestä. Useiden ampumakilpailujen ohella RESUL järjesti mm. syys- ja naisten jotokset sekä perheliikuntapäivän, osallistui Kesäyön marssin järjestämiseen sekä järjesti talvikilpailun, neliottelun, maastokilpailun ja partiokilpailun sekä laajaa koulutustoimintaa erityisesti ammunnan, aseenkäsittelyn ja erilaisten ammuntalajien osalta. Lisäksi järjestettiin golfmestaruuskisa ja reserviläispilkki. RESUL:n puheenjohtaja toimi Suomen Reserviupseeriliittoa edustanut Thor Erik Lindqvist Salosta ja sen hallituksessa Reserviläisliittoa edustivat Jouko Hyppönen, Tapani Kaistila, Raimo Ojala ja Marko Patrakka. Lisäksi liitolla oli useita edustajia sen työryhmissä. Reserviläisliitto tuki toimintavuonna RESUL:n toimintaa eurolla. 9

10 Toimintakertomus 2014 Ampumatoiminta oli perinteiseen tapaan Reserviläisliiton laajin toimintamuoto. Liiton ampumamestaruuskisat järjestettiin Hälvälän radoilla Lahdessa. Maanpuolustustahtoa ylläpidettiin monin eri tavoin Korkean maanpuolustustahdon ylläpitäminen on yksi liiton sääntömääräisistä tehtävistä. Reserviläisliitto korosti toimintavuonna maanpuolustustahdon keskeistä merkitystä mm. omissa kannanotoissaan ja muissa puheenvuoroissaan sekä erilaisessa esittelymateriaalissaan, julkaisuissaan ja sähköisessä mediassa. Reserviläisliitto ylläpiti www- ja Facebook-sivuja sekä tuki piiriensä ja yhdistystensä toiminnan esittelyä internetissä tässä toimintakertomuksessa aiemmin kuvatulla tavalla. Myös monet yhdistykset ja jotkut piirit olivat läsnä Facebookissa, jossa liitto toteutti aatteellisluonteiset markkinointikampanjat lippujuhla- ja itsenäisyyspäivänä. Nämä molemmat tavoittivat kymmeniä tuhansia suomalaisia sosiaalisessa mediassa. Laajemmalla nettinäkyvyydellä tavoitettiin varsinkin nuoria suomalaisia. Lisäksi nuoria lähestyttiin mm. Reserviläinen-lehden varusmies- ja abiturienttijakeluilla. Maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ jatkui pai- 10 kallistasolla vilkkaana. Liiton piireissä ja yhdistyksissä järjestettiin toimintavuoden aikana mm. 662 kunniavartiota, 255 seppeleenlaskua, 79 eri-laista maanpuolustusjuhlaa, 413 erilaista esitelmä-, info- ja messutoimintatilaisuutta sekä 23 tiedotustilaisuutta. Lisäksi ylläpidettiin maakunnallisia piirilehtiä sekä paljon muita julkaisuja, joilla kaikilla oli maanpuolustustahtoa ylläpitävä vaikutus. Joensuussa marraskuussa järjestetyn syyskokoustapahtuman päätti valtakunnallinen maanpuolustusjuhla, johon osallistui noin 150 kokousvierasta ja joensuulaista. Laajaa veteraanityötä Reserviläisliitto panosti toimintavuonna laajasti myös veteraanityöhön ja -tukeen. Maaliskuussa Reserviläisliitto toteutti yhdessä Suomen Reserviupseeriliiton kanssa erityisen keräystempauspäivän, joka järjestettiin 109 paikkakunnalla. Tapahtuma oli osa Sotiemme Veteraanit keräystä, jota tuettiin myös avustamalla paikallisia varusmieskeräyksiä sekä markkinoimalla jäsenistölle keräyksen varainhankintatuotteita mm. Reserviläinen-lehdessä.

11 Toimintakertomus 2014 Valtaosa liiton jäsenyhdistyksistä oli toimintavuonna mukana veteraanityössä. Louhisaaren Reserviläiset osallistui vahvalla panoksella Askaisten ritaripuiston vuosijuhlan järjestelyihin. Sotiemme Veteraanit -keräystuotto oli vuoden 2014 osalta 2,2 miljoonaa euroa. Tästä Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton omien keräysten osuus oli noin euroa. Yksittäisten veteraanien auttamiskertoja liiton jäsenyhdistyksissä ja piireissä kirjattiin vuoden mittaan kappaletta. Veteraanityö painottui muutenkin vahvasti paikkakuntatasolle. Toimintavuoden aikana yhdistykset ja piirit olivat mm. 244 kertaa mukana paikallisissa veteraanikeräyksissä ja auttoivat 777 kertaa erilaisten veteraanitilaisuuksien, -juhlien ja -toimintojen järjestämisessä. Veteraanien perinteen säilyttämiseen liittyviä toimintakertoja kirjattiin 278 kappaletta. Yhdistysten jäseniä oli paljon mukana paikallisten veteraaniyhteisöjen toiminnassa ja hallinnossa. Myös veteraanien hautajaisjärjestelyissä oltiin pyydettäessä mukana. Yhteistyö oli tiivistä myös muiden veteraanijärjestöjen kanssa. Syksyllä tehtiin päätös yhteisestä seppeleenlaskusta vuoden 2015 Kansallisena veteraanipäivänä, jolloin tulee kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Veteraanijärjestöjen pyynnöstä Reserviläisliitto otti hoitaakseen päävastuun toteuttavasta, koko valtakunnan kattavasta seppeleenlaskusta. Aivan toimintavuoden lopulla Reserviläisliitto avasi pitkään valmistellun veteraanisivustonsa. Osoitteessa -toimiva sivusto oli tarkoitettu lähinnä yhdistysten ja piirien veteraanityötä tekevien henkilöiden käyttöön. Sivusto täydensi Veteraanityön oppaan sisältöä. Reserviläisliiton kymmenisen vuotta sitten julkaisema, Jarmo A. Tolvasen laatima opas on edelleen käytössä monissa yhdistyksissä ja piireissä. Reserviläisliitto oli toimintavuonna mukana myös Tammenlehvän Perinneliiton työssä ja tuki mm. sen koordinoimaa sotamuistomerkkikartoitusta, jonka käytännön toteuttamisvastuu oli annettu Suomen Sotaveteraaniliiton piireille. Kunniajäsen Matti Niemi on toiminut Perinneliiton varapuheenjohtajana. Joulutulet kokosi väkeä Reserviläisliitossa järjestettiin toimintavuonna paljon hengellistä toimintaa. Liiton monien tapahtumien, tilaisuuksien ja kilpailujen ohjelman käynnisti hartaushetki tai aamunavaus. Myös Joensuu syyskokouksen ohjelmaan kuului jumalanpalvelus. Laajin hengellisen työn tapahtuma oli joulutulet, joka on vanhin liiton neljästä ns. yhteistapahtu-masta. Eri puolilla maata toteutettu tapahtumakokonaisuus järjestettiin joulukuun puolenvälin aikoihin 93 paikka- 11

12 kunnalla. Monissa reserviläisperheissä joulun odotus ja hiljentyminen jouluun alkaa perinteisesti oman yhdistyksen joulutulet-tapahtumasta. Hengellisten tapahtuminen pääpaino oli muun toiminnan tavoin paikallistasolla. Liiton yhdistykset ja piirit järjestivät toimintavuonna mm. 46 kenttähartautta ja 105 kirkkopyhää. Hengellisen toiminnan tapahtumissa kirjattiin yhteensä osallistumiskertaa. Naisten toimintaa kehitettiin Reserviläisliiton naisten toiminnan suunnittelusta ja pääosin myös toteuttamisesta vastasi liiton valiokunnan muodostama naisten työryhmä, joka kokoontui vuonna 2014 kolme kertaa. Järjestetyn toiminnan tärkein kohderyhmä olivat ne naisjäsenet, jotka eivät olleet suorittaneet naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Työryhmä järjesti Naisten Maastokurssin Pauha harjoituksen yhteydessä Lohtajalla. Kurssin tavoitteena oli kouluttaa arjen ja poikkeusolojen taitoja naisille ja kehittää kurssilaisten kykyä liikkua, toimia ja yöpyä maastossa. Kurssi toteutettiin MPK:n kurssina ja siihen osallistui 8 henkilöä. Toimintavuoden aikana työryhmä ideoi naisille tarkoitetun Naiset tosi toimiin -esitteen, joka on samalla kutsu tulla mukaan reserviläistoimintaan. Lisäksi valmisteltiin piirien ja yhdistysten johdolle kirje, jossa yhdistyksiä pyydettiin tarkastelemaan omia sääntöjään ja edelleen kannustettiin ottamaan naisia mukaan toimintaan. Työryhmä myös suunnitteli seuraavana vuoden 2015 Huipputapahtumaa, joka järjestetään Niinisalon varuskuntaan tukeutuen. Naisten työryhmä teki työtä suoraan myös yhdistysten tueksi ja valmisteli uuden ohjelmarungon yhdistysjohdon koulutustilaisuuksiin. Työryhmän ideoima valokuvauskilpailu siirtyi toteutettavaksi vuodelle Myös piireissä ja yhdistyksissä oli paljon naisille tarkoitettua toimintaa. Vuonna 2014 ne järjestivät 210 naisjäsenille tarkoitettua tilaisuutta, joissa kirjattiin 980 osallistumiskertaa. CISOR-puheenjohtajuuden hakua valmisteltiin Reserviläisliitto on ollut vuodesta 2008 alkaen jäsenenä vuonna 1963 perustetusssa AESOR (Association Européenne des Sous-Officiers de Réserve) järjestössä. Järjestö muutti helmikuussa 2014 nimensä muotoon CISOR (Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve). Toiminnassa olivat vuonna 2014 Suomen lisäksi mukana Hollanti, Itävalta, Belgia, Tanska, Ranska, Saksa, Italia, Luxemburg, Puola, Espanja, Sveitsi ja Slovenia. Lisäksi ehdolla tarkkailijajäseniksi olivat Albania ja Bulgaria. CISOR:n hallituksen kokouksissa olivat pääsääntöisesti mukana liiton varapuheenjohtaja Osmo Suominen ja järjestössä varapuheenjohtajana toimiva Ilpo Pohjola. Toimintavuonna järjestön puheenjohtajuus siirtyi Ranskalta Slovenialle. Toimintavuoden aikana myös valmisteltiin Suomen mahdollista puheenjohtajuutta mm. mittaamalla jäsenmaiden kannatusta asialle. Suomi on järjestön ainoa maa, joka toistaiseksi ei ole ollut puheenjohtajana. Reserviläisliiton Viro-yhteistyön puitteissa liiton valiokunta vieraili toukokuussa Tallinnassa tavaten Kaitseliitin johtoa sekä myös Viron puolustusvaliokunnan edustajia. Laajempaa Viro-yhteistyötä harjoittivat monet reserviläispiirit yhdessä Kaitseliitin Malevien kanssa. Reserviläisliiton valiokunta vieraili syksyllä myös Suomen Yhdysvaltain suurlähetystössä tavaten suurlähettilään ja lähetystön muuta henkilökuntaa. Pohjoismaisessa Kalottitapaamiseen Norjan Bodössä elo-syyskuun vaihteessa osallistui noin 30 reserviläistä lähinnä Lapin Reservipiirien alueelta. Yhteistyötä Venäjän suuntaan ei toimintavuoden aikana ollut. Yhdistysjohdon koulutusta uudistettiin Reserviläisliiton yhdistysjohdon koulutus jatkui toimintavuonna. Koulutusta järjestettiin Etelä-Pohjanmaan, Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan reserviläispiireille. Järjestetyt tilaisuudet olivat yksipäiväisiä ja järjestelyissä olivat useimmiten mukana myös Maanpuolustuskoulutusyhdistys, OK-opintokeskus sekä Puolustusvoimat. Järjestettyihin tilaisuuksiin osallistui runsaat 70 luottamushenkilöä asianomaisista piireistä sekä yhdistyksistä. OK-opintokeskus tuki koulutusta taloudellisesti. Yhdistysjohdon koulutuksen tavoitteena on antaa yhdistysten ja piirien uusille luottamushenkilöille perustietoa Reserviläisliiton organisaatiosta ja toiminnasta sekä liiton kanssa tapahtuvasta yhteistoiminnasta. Tavoitteena on, että johtotehtäviin valitut saavat näin paremmat valmiudet tehtäviensä hoitamiseen. Vaikka koulutuksen sisältöön oltiin tyytyväisiä, oli ongelmana aiempien vuosien tapaan uusien luottamushenkilöiden saaminen tilaisuuksiin. Monissa piireissä 12

13 vain noin kolmasosa yhdistyksistä lähetti edustajiaan koulutustilaisuuksiin. Toimintavuoden aikana aloitettiin yhdistysjohdon koulutuksen sisällön uudistaminen. Tällä pyrittiin siihen, että ohjelmassa olisi vähemmän luennointia ja enemmän keskustelua sekä ryhmätöitä. Uudistettu ohjelma koostuu piirin, liiton ja OK-opintokeskuksen luennoista sekä ryhmätyötehtävistä, joidenka aiheet liitto ja piiri yhdessä ideoivat. Liiton naisten työryhmän valmistelema, uudistettu koulutus otettaan käyttöön vuonna Yhdistysten puheenjohtajille ennätysmäärä infoja Jo perinteeksi muodostuneen piiri-info-järjestelmän puitteissa Reserviläisliiton johto vieraili toimintavuoden aikana kymmenessä piirissä ja tapasi niissä noin 170 luottamushenkilöä. Parituntiset infotilaisuudet pidettiin pääsääntöisesti piirihallitusten kokousten yhteydessä. Piiri-infot oli tarkoitettu lähinnä yhdistysten ja piirien puheenjohtajille. Niissä käytiin läpi ajankohtaisia maanpuolustusasioita, lainsäädäntöä sekä Reserviläisliiton toimintaa ja yhdistyspalveluja. Lisäksi tilaisuuksissa käytiin paljon keskusteluja, joiden tavoitteena oli saada aiempaa parempi tuntuma jäsenkentän näkemyksiin liiton toiminnan osalta. Mukana vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa Reserviläisliitto oli toimintavuonna mukana myös vapaaehtoisessa pelastuspalvelua koordinoivan ja johtavan VAPEPA:n toiminnassa. Liitolla oli edustus sen keskustoimikunnassa ja monet piirit olivat mukana VAPEPA:n maakuntatoimikunnissa. VAPEPA:n hälytysryhmissä oli mukana paljon liiton paikallisyhdistysten jäseniä. Reserviläisliitossa toimi vuoden 2014 aikana noin 50 jäsenistä muodostettua hälytysryhmää, joita ylläpitivät liiton jäsenyhdistykset. Hälytysryhmien määrän lisäämiseksi liiton valiokunta perusti VAPEPA-työryhmän, jonka tehtäväksi annettiin hälytysryhmän perustamiseen liittyvän ohjeistuksen laatiminen. Asiasta keskusteltiin myös VAPEPA:n organisaation kanssa. Maanpuolustusjärjestöjen yhteistyö uudelle tasolle Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto ja Maanpuolustuskiltojen liitto tiivistivät toimintavuonna yhteistyötään merkittävästi. Vuoden alussa järjestöt siirtyivät käyttämään ns. Maanpuolustusrekisteriä, jota hoiti perinteiseen tapaan RES:n ja RUL:n omistama Maanpuolustusyhtiö MPY Oy. Uudistuksen myötä myös MPKL siirtyi keskitettyyn jäsenmaksulaskutukseen. Osittain MPKL:n mukaantulon johdosta uuden jäsenrekisterin käyttöönotto oli odotettua merkittävästi vaikeampaa ja hitaampaa. Ongelmia lisäsi myös järjestöjen yhteisen puhelinjärjestelmän samanaikainen vaihdos. Alkuvuodelle kaavailtu käyttäjäkoulutus toteutui tämän johdosta vasta marraskuussa ja yhdistystason käyttäjäkoulutus vuoden 2015 puolella. Loppuvuotta kohti ongelmat vähenivät. Jäsenrekisterin lisäksi järjestöjen välistä yhteistyötä kehitettiin toimintavuonna myös monilla muilla toimintasektoreilla. Aivan vuoden lopulla tehtiin mm. päätökset yhteisestä tiedotus- ja tiedotuksen seurantajärjestelmästä sekä sähköisestä kyselyjärjestelmästä. Niiden käyttäjäkunta oli jäsenrekisterijärjestelmää merkittävästi laajempi. Lisäksi järjestöt selvittivät yhteisen kustannusosakeyhtiön mahdollisuutta mutta tämä ei lopulta toteutunut. Reserviläisliiton tärkeitä yhteistyökumppaneita olivat myös valtakunnallisesta varainkeruusta vastannut Maanpuolustuksen Tuki ry, maanpuolustusjärjestöjen yhteinen sotilaskoulutusorganisaatio Maanpuolustuskoulutusyhdistys, liiton toimitilat omistava UR- LUS-säätiö, veteraaniperinneyhteistyötä koordinoiva Tammenlehvän Perinneliitto ry sekä valtakunnalliset veteraanijärjestöt, veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskille varainkeräystä hoitava Veteraanivastuu ry ja Puolustusvoimat ja -ministeriö. Säännöllistä yhteistyötä oli myös Sotavahinkosäätiön kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehtiin niiden yritysten kanssa, joilla oli liiton kanssa kirjallinen yhteistyösopimus. Erityisen tiivistä yhteistyötä tehtiin ST1-energiayhtiön kanssa, jonka tuella liiton jäsenille mm. jaetaan uudet jäsenkortit tammikuussa Merkittävä yhteistyökumppani oli myös Ampumaharrastusfoorumi, jonka puitteissa mm. koordinoitiin edunvalvontaa ase- ja ampumaratalainsäädäntöön liittyen. Reserviläisliiton edustaja foorumissa oli järjestöpäällikkö Suvi Salo. Ampumaharrastusfoorumi järjesti Helsingissä Uusiutuva aselainsäädäntö -seminaarin, johon osallistui 60 henkilöä. 13

14 Vuoden Reserviläiseksi toimintavuonna nimetty Pasi Parkkila Vihannista voitti toistamiseen liiton jäsenhankintakilpailun. Myös maakunnalliset ampumaharrastusneuvottelukunnat jatkoivat toimintaansa. Monet reserviläispiirit olivat mukana niiden toiminnassa. Rekisteriongelmat heijastuivat jäsenmääriin Vuodelle 2014 oli asetettu kahden prosentin kasvutavoite maksaneiden jäsenten osalta. Lisäksi oli päätetty painottaa jäsenhankintaa niin, että liiton vuoden lopun kokonaisjäsenmäärästä seitsemän prosenttia olisi toimintavuoden aikana liittyneitä jäseniä. Näihin tavoitteisiin pyrittiin mm. piireille suunnatuilla rahapalkkioilla sekä tiedottamisella. Tavoitteet eivät toteutuneet vaan liiton kokonaisjäsenmäärä laski noin prosentilla. Jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenten osalta laskua oli peräti 1,6 prosenttia. Erityisesti jälkimmäisen osalta syynä olivat uuden jäsenrekisterin ongelmat, joista merkittävä osa koski laskutusta. Myöskään liittyneiden osalta tavoite ei täyttynyt. Jäsenyhdistyksiin liittyi vuoden 2014 aikana jäseneksi henkilöä, minkä myötä liittyneet muodostivat vuoden lopulla 5,8 prosenttia liiton kokonaisjäsenmäärästä. Myös tässä rekisteriongelmat olivat osasyynä, sillä toimintavuoden mittaan ei juuri kyetty jäsenmääräseu- rantaan eikä kyetty olemaan yhteydessä niihin piireihin ja yhdistyksiin, joissa tilanne oli muita heikompi. Liittyneiden määrissä olikin suuria piirikohtaisia eroja. Suhteessa eniten liittyneitä oli Pohjois-Karjalassa, jonka kokonaisjäsenmäärästä 10,3 prosenttia oli toimintavuoden lopulla vuoden 2014 aikana liittyneitä. Pirkanmaan ja Kainuun piireissä liittyneiden määrä oli vain 2,3 prosenttia. Toimintavuonna siirryttiin uuteen menettelyyn jäseneksi hyväksymisen osalta. Maanpuolustusrekis-terissä jokainen jäsenhakemus käsiteltiin yhdistystasolla ennen jäsenyyden vahvistamista. Yhdistyksillä oli käsittelyaikaa yksi kuukausi. Jokaiselle jäseneksi liittyneelle lähetettiin liitosta uutiskirje. Reserviläisliittoon kuului toimintavuoden lopulla 349 jäsenyhdistystä, joissa oli henkilöjäsentä. Aliupseereita jäsenistä oli 59, miehistöä 28 ja upseereita neljä prosenttia. Armeijaa käymättömien osuus oli vajaat 10 prosenttia. Parkkila voitti toistamiseen jäsenhankintakilpailun Jäsenhankintaa pyrittiin tehostamaan myös henkilökohtaisella jäsenhankintakilpailulla, jonka kilpailukausi 14

15 oli Kilpailun voitti toistamiseen Pasi Parkkila Vihannin Reserviläisistä 53 hankitulla jäsenellään. Vähintään kymmenen uutta, maksanutta jäsentä hankkivat lisäksi: Rauno Mäkinen, 33 kpl, Oulun Reserviläiset Pasi Ruokanen, 26 kpl, Rovaniemen Reserviläiset Tuomo Herrala, 23 kpl, Parkanon Reserviläiset Aliupseerikerho Markko Mikkonen, 12 kpl Vääpelikilta ja Loimaan Reserviläiset Juhani Saarela, 12 kpl, Lavajärven Reservinaliupseerit Arto Uuksulainen, 10 kpl, Ruokolahden Reserviläiset Eero Pulkkinen, 10 kpl, Iisalmen Seudun Reserviläiset Kilpailuun osallistui yhteensä 165 jäsentä, jotka hankkivat yhteensä 467 uutta toimijaa Reserviläisliittoon. Tuloksissa huomioitiin ne jäsenet, jotka liittyivät jäseniksi kilpailukauden aikana ja maksoivat ensimmäisen jäsenmaksunsa vuoden 2014 aikana. Jokainen jäsenhankkija palkittiin. Uuden jäsenrekisterin ongelmat heijastuivat selvästi myös jäsenhankintakilpailuun, jonka tulokset olivat merkittävästi heikompia kuin vuonna Jäsenille rahanarvoisia etuja Reserviläisliiton jäsenet olivat toimintavuonna oikeutettuja jäsenetuihin ja alennuksiin ST1-yhtiöstä, Vakuutusyhtiö Pohjolasta, S-ryhmän hotelleista sekä Suomen Sotilas -lehdestä. Jäseneduissa ei tapahtunut erityisiä muutoksia. Merkittävimmän jäsenedun antoi yhdessä ST1-yhtiön kanssa toteutettu jäsenkorttiyhteistyö, jonka myötä jäsenkortit oikeuttivat käteisalennukseen polttonesteostoksista ST1- ja miehitetyiltä Shell-asemilta. Korteilla sai ajoittain myös muita jäsenetuja ja -alennuksia, joista kerrottiin lähinnä liiton Facebook-sivuilla. Jäsenetuja tarjoavien yritysten kanssa tehtiin markkinointiyhteistyötä. Liitto mm. myi niille ilmoitustilaa Reserviläinen-lehdistä ja markkinoi jäsenetuja liiton www-sivuilla sekä sähköposteilla suoraan jäsenille. Ylijäämäinen taloudellinen tulos Vuoden 2014 talousarvio rakentui 11,5 euron suuruisen liittomaksun sekä 7,5 euron suuruisen Reserviläinenlehden jäsentilausmaksun, merkittävien yleisavustusten ja mittavan oman varainhankinnan varaan. Liiton varsinaiset toiminnan kulut vuonna 2014 olivat euroa ja tulos euroa ylijäämäinen. Toimintavuosi toteutui taloudellisesti merkittävästi budjetoitua paremmin lähinnä yleisavustusten selkeästi odotettua suuremman määrän johdosta, ja koska messutoimintaan liittyviä kuluja ei juuri ollut. Jäsenet lunastivat jäsenmaksujensa yhteydessä sekä erikseen noin Velvollisuus suoritettu -pinssiä. Omaa varainhankintaa toteutettiin myös mm. liiton jäsenmerkkien myynnillä, markkinoimalla ampuma- ja senioriturvaa, yritysyhteistyösopimuksilla sekä myymällä yrityskumppaneille ilmoitustilaa Reserviläinen-lehdistä. Liiton varainhankinnan tuotto oli euroa, josta jäsenmaksutulojen osuus oli euroa. Reserviläisliiton kirjanpitoa ja taloushallintoa hoiti toimintavuonna Talenom Oy. Toimintavuoden lopulla tehtiin päätös liittomaksun nostosta kahdella eurolla 13,5 euroon mm. kustannustason nousun kattamiseksi. Edellisen kerran liittomaksun nostettiin vuoden 2009 alussa. MPT ja URLUS-säätiö merkittävimmät tukijat Reserviläisliitto sai toimintavuonna taloudellista tukea monilta yhteisöiltä. Tukea saatiin sekä suoraan että Maanpuolustuksen Tuki ry:n (MPT) kautta. Valtakunnallisten maanpuolustusjärjestöjen varainkeruusta vastannut MPT oli liiton toiminnan merkittävin tukija euron suuruisella lahjoituksellaan, jolla katettiin toiminnan kuluista noin 18 prosenttia. Tästä tuesta oli Puolustusministeriön toimintatukea ja euroa Ikämiessäätiöltä saatua, koulutukseen tarkoitettua tukea. Erittäin merkittävä oli myös URLUS-säätiöltä saatu, euron suuruinen tuki, joka kohdistui liiton toimitilojen vuokrakuluihin. Lisäksi Aliupseerien Huoltosäätiöltä saatiin tuhannen euron suuruinen toimintatuki. Piireille ja yhdistyksille merkittävää tukea Vuonna 2014 Reserviläisliitto tuki jäsenyhdistystensä ja piiriensä toimintaa mm. suuntaamalla Maanpuolustuksen Tuki ry:ltä ja muilta tahoilta saatua taloudellista tukea niiden toiminnan ja hankintojen rahoittamiseen. Reserviläispiirien toimintaa tuettiin kuukausittaisella piirituella ja suoritusperusteisilla tuilla, joiden yhteissumma oli toimintavuonna euroa. Lisäksi erilaisia yhdistysten sekä piirien hankkeita ja hankintoja tuettiin toimintavuonna eurolla. 15

16 Kansanedustaja Mikko Savola valittiin Joensuun syyskokouksessa yksimielisesti toiselle puheenjohtajakaudelle. Nämä tuet muodostivat liiton toiminnan kuluista noin 18 prosenttia. Reserviläispiireille kuukausittain maksettava piirituki pohjautui vuonna 2012 tehtyihin, kirjallisiin sopimuksiin. Laajaa yhdistyspalvelua Reserviläisliiton tavoitteena on tarjota piireille, yhdistyksille ja yksittäisille jäsenille mahdollisimman tasokasta ja kattavaa palvelua. Tästä vastasivat toimintavuonna ensisijaisesti liiton toimihenkilöt mutta jonkin verran myös luottamushenkilöt. Käytännön palvelutoiminta piti sisällään mm. paljon päivittäistä sähköposti- ja puhelinneuvontaa, erilaisten ohjeistusten ja hallinnollisten asiakirjojen laatimista sekä laajojen internet-palveluiden ylläpitämistä. Reserviläisliitolla oli toimintavuonna järjestövakuutus, joka tarjosi kattavan vakuutusturvan liiton piireille ja yhdistyksille. Vakuutus piti sisällään esinevakuutuksen, toiminnan vastuuvakuutuksen, oikeusturvavakuutuksen, varallisuusvastuuvakuutuksen, toissijaisen autovakuutuksen sekä matkavakuutuksen silloin, kun liikkuminen tapahtui järjestötehtävien tai -toiminnan puitteissa. Lisäksi liitolla oli vakuutus, joka antoi Puolustusvoimien ohjeistuksen edellyttämän vakuutusturvan sen reserviläisille järjestämiin ampumakilpailuihin osallistuville henkilöille silloin, kun asianomaisen kilpailun järjestelykumppanina on liiton jäsenyhdistys tai piiri. Syksyllä julkaistiin uudet reserviläispiireille tarkoitetut mallisäännöt, joissa oli huomioitu mm. tilintarkastuslain sekä yhdistyslain muutokset. Säännöille hankittiin ennakkotarkastuspäätös, jonka myötä niiden käyttöönotto on piireille helpompaa ja halvempaa. Vuoden lopulla käynnistyi liiton sääntöjen uusiminen. Useat jäsenyhdistykset hyväksyivät toimintavuonna käyttöönsä liiton yhdistyksille tarkoitetut mallisäännöt, jotka uusittiin vuonna Sääntömuutoksiin liittyvää rekisteröintiprosessia helpotettiin ottamalla käyttöön Yhdistysrekisterin ns. liittokaista, joka mahdollisti muutosten sähköisen rekisteröinnin. Toimintavuonna yhdistysten ja piirien käyttöön laadittiin malli käytettäväksi toiminnantarkastuskertomuksia laadittaessa. Liittokokoukset Hattulassa ja Joensuussa Reserviläisliitto on jäsenyhdistystensä muodostama keskusjärjestö, jossa nämä yhdistykset käyttävät korkeinta päätösvaltaa liiton sääntömääräisten ja ylimääräisten kokousten kautta. Toimintavuoden lopulla liittoon kuului 343 rekisteröityä yhdistystä, jotka järjestivät vuoden mittaan mm erilaista kokousta, joihin osallistui luottamushenkilöä tai muuta jäsentä. 16

17 Myös Reserviläisliiton hallinto perustuu yleisiin kokouksiin sekä liiton hallituksen, valiokunnan ja erilaisten työryhmien säännölliseen työskentelyyn. Toimintavuonna järjestettiin kaksi liittokokousta, neljä liittohallituksen kokousta, viisi valiokunnan kokousta ja paljon erilaisten työryhmien sekä muiden toimielinten kokouksia. Reserviläisliiton hallitukseen kuului vuonna 2014 puheenjohtaja sekä 27 varsinaista jäsentä. Liiton puheenjohtajana toimi kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä ja varapuheenjohtajina toiminnanjohtaja Osmo Suominen Kaarinasta, kontrolleri Rauno Hauta-aho Kokkolasta sekä uutena myyntipäällikkö Terhi Hakola Tampereelta. Liiton sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin Lepaan kartanon tiloissa Hattulassa. Kokouksen aluksi julkistettiin liiton jäsenkyselyn tulokset, jotka osoittavat lähes 10 prosentin kasvua NATO-jäsenyyden kannatuksen osalta. Tuloksia esiteltiin mm. YLE:n pääuutislähetyksissä. Hattula-Tyrvännön Reserviläisten järjestämään vuosikokoukseen osallistui 33 jäsenyhdistystä ja yhteensä paikalla oli satakunta henkilöä. Kokouksen yhteydessä avattiin liiton juhlavuoden inter-net-sivusto ja käynnistettiin Reserviläisliitto 60 vuotta -risteilyn markkinointi. Reserviläisliiton kaksipäiväinen syyskokous järjestettiin Joensuussa. Liitto julkaisu kokouksessa Innolink Oy:n laatiman kansalaistutkimuksen, joka osoitti selvän enemmistöä suomalaisista kääntyneen puolustusmenojen korotuksen kannalle. Myös tämän tutkimuksen tuloksia esiteltiin näyttävästi YLE:n uutislähetyksissä. Varsinainen syyskokous hyväksyi liitolle toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle Jälkimmäinen sisälsi liittomaksun kahden euron korotuksen. Kokouksen esityslistalla oli myös puheenjohtajavaali, jossa kansanedustaja Mikko Savola sai yksimielisesti ja ilman vastaehdokasta jatkopestin kaudelle Edustettuna kokouksessa oli 44 liiton jäsenyhdistystä. Joensuun syyskokoustapahtuman päätti valtakunnallinen maanpuolustusjuhla, jossa juhlapuheen piti Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö. Valiokunta ja työryhmät Liiton valiokunnan tehtävänä oli liiton juoksevien asioiden hoito sekä toiminnan suunnittelu, joissa sen apuna olivat alakohtaiset työryhmät. Valiokunta muodosti toimintavuoden aikana Kansainvälisen työryhmän, Veteraaniyhteistyöryhmän, Talous- suunnittelutyöryhmän, Naisten työryhmän, Sotilas-, koulutus- ja edunvalvontatyöryhmän, Strategiatyöryhmän, Viestintä- ja tiedotustyöryhmän, Urheilu- ja ammuntatyöryhmän, RES 60 -työryhmän sekä VAPEPAtyöryhmän. Lisäksi liiton puheenjohtajisto toimi omana työryhmänään käsitellen mm. henkilöstö- ja palkitsemisasioihin sekä edunvalvontaan liittyviä asiakokonaisuuksia. Kullekin työryhmälle annettiin 2 3 konkreettista tavoitetta, joiden suunnittelusta niiden tuli raportoida säännöllisesti valiokunnalle. Työryhmien työskentely sujui toimintavuonna vaihtelevasti ja konkreettisia tuloksia tuli vain muutamalta työryhmältä. Reserviläisliiton henkilöstö Reserviläisliiton liittohallituksen ja valiokunnan tukena toimi vuonna 2014 kolme toimihenkilöä, jotka työskentelivät liiton toimistossa Helsingissä. Reserviläisliiton henkilöstön toimintaa johti toiminnanjohtaja Olli Nyberg Vantaalta. Lisäksi liiton palveluksessa olivat järjestöpäällikkö Suvi Salo sekä sihteerit Anne Hyytiäinen ( ) Kouvolasta ja Eeva Tulisalo ( ) Helsingistä. Liiton jäsenrekisteriä hoiti jäsensihteeri Päivi Ruusuvuori, joka oli Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhdessä omistaman Maanpuolustusyhtiö MPY Oy:n palveluksessa. Toimiston toiminnassa hyödynnettiin osin ostopalveluita mm. Reserviläinen-lehden järjestöaineiston laatimisen osalta, josta liitolla oli freelancer-sopimus toimittaja Mervi Mäki-Nesteen kanssa. Erilaisia ATK-tukipalveluita ostettiin ajoittain. Neuvottelupäiviä piireille Reserviläispiireillä on perinteisesti merkittävä rooli liiton ja sen jäsenyhdistysten välisessä kanssakäymisessä. Vuonna 2014 liitossa toimi 18 maakunnallista reserviläispiiriä, joista valtaosalla oli palveluksessaan vähintään yksi osapäiväinen toimihenkilö ja käytössään toimitilat. Reserviläisliitto tuki piiriensä toimintaa mm. kuukausittaisella tuella. Piirien toiminnanjohtajille (vast.) järjestettiin vuonna 2014 kahdet koulutus- ja neuvottelupäivät yhdessä Suomen Reserviupseeriliiton kanssa. Maaliskuussa toiminnanjohtajat olivat koolla yksipäiväisessä tilaisuudessa Helsingissä. Lappeenrannassa järjestetty elokuun tapahtuma oli kaksipäiväinen. Koulutus- ja neuvottelupäivien järjestelyvastuu oli toimintavuonna Reserviläisliitolla. 17

18 Reserviläisliitto myönsi itsenäisyyspäivänä runsaasti huomionosoituksia. Korkeimmat mitalit luovutettiin Helsingissä. Paljon palkitsemisia Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4.6. myönnettiin liiton esityksestä 11 valtiollista huomionosoitusta, jotka pohjautuivat reserviläispiirien ja -yhdistysten tekemiin hakemuksiin. Palkituiksi tulivat Aaltonen John, Naantali, SVR M I kr, Ala-aho Juha Matias, Vaasa, SL Ar, Jalonen Kalevi, Vesilahti, SVR M I kr, Keränen Esko, Tyrnävä, SL Ar, Kontinen Eero Tapani, Mikkeli, SVR M I kr, Ovaska Juha- Pekka, Naantali, SL Ar, Salmela Hannu, Kouvola, SVR M I, Salmikivi Keimo, Naantali, SVR M I kr, Tarkkanen Heikki, Laihia, SL Ar, Tienhaara Pentti, Hämeenlinna, SVR M I kr, Vesikko Heikki Antero, Imatra, SVR M I kr. Lisäksi Puolustusvoimien komentaja myönsi lippujuhlapäivänä sotilasansiomitalit liittohallituksen jäsenelle Juha Parkkoselle Espoosta, Päijät-Hämeen Reservipiirien toiminnanjohtaja Marko Patrakalle Lahdesta ja Reserviläisliiton puheenjohtajaksi aikanaan pyrkineelle teollisuusneuvos Kari Kalloselle Espoosta. Maanpuolustusmitaleita miekkojen kera haettiin poikkeuksellisen ansioituneille jäsenille. Tämän huomionosoituksen saivat toimintavuonna liittohallituksen pitkäaikaiset jäsenet Jouko Hyppönen, Jaakko Liinamaa ja Timo Mononen. Itsenäisyyspäivänä myönnettiin Reserviläisliiton aloitteesta Vapauden Ristit aikanaan liittohallituksessa pitkään toimineelle Erkki Anderssonille Helsingistä (VR 3) ja Etelä-Pohjanmaan reservipiirien yhteisenä toiminnanjohtajana 1980-luvulta saakka toimineelle Ulla Muurimäelle Seinäjoelta (VR 4). Liiton omat huomionosoitukset myönnettiin perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivänä. Puolustusministeri Carl Haglund myönsi Ansioristin soljen kera toimitusjohtaja Heikki Koskiselle Padasjoelta, ministeri Matti Louekoskelle Helsingistä sekä toiminnanjohtaja Reima Lundbergille Hämeenlinnasta ja toiminnanjohtaja Kari Talikalle Helsingistä. Reserviläisliiton ansioristillä palkittiin puolestaan ylijohtaja Aaltonen Elli Joensuusta, kersantti Ahonen Eero Vehkataipaleelta, ylikersantti Evesti Kari Eino Juhani Porista, terveydenhoitaja Hamari Helvi Simosta, myyntineuvottelija Heinonen Marjatta Anneli Nokialta, kansanedustaja Holmlund Anne Porista, ylikersantti Idström Reijo Antero Sodankylästä, kersantti Kankkunen Olavi Kuopiosta, luutnantti Karinen Kimmo Espoosta, majuri Kosonen Janne Espoosta, eversti Kuivala Martti Espoosta, prikaatikenraali Laatikainen Pertti Helsingistä, kenraali Lindberg Jarmo Helsingistä, kontra-amiraali Takanen Kari Nurmijärveltä, sotilasmestari Tarkiainen Risto Helsingistä, vääpeli Röntynen Kari Pentti Nurmeksesta, vääpeli Sorvari Yrjö Samuli Sotkamosta, alikersantti Torvinen Pentti Antero Ranualta, alikersantti Viitanen Jarmo Riihimäeltä ja vääpeli Vilmilä Keijo Alavudelta. Ansioristien lisäksi myönnettiin 58 Kultaista, 89 Hopeista ja 131 Pronssista ansiomitalia. Valtaosa myönnetyistä ansioristeistä ja osa ansiomitaleista luovutettiin Helsingissä järjestetyssä luovutustilaisuudessa. Pääosa ansiomitaleista luovutettiin piiri- ja yhdistyskohtaisissa tilaisuuksissa. 18

Reserviläisliitto ry TASEKIRJA 31.12.2014

Reserviläisliitto ry TASEKIRJA 31.12.2014 Reserviläisliitto ry TASEKIRJA 31.12.2014 Reserviläisliitto ry Döbelninkatu 2 00260 HELSINKI Kotipaikka Y-tunnus 0224028-6 Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2013 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2013 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA RESERVILÄISLIITTO - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2013 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA Esitys liiton vuosikokouksen käsittelyyn 12.4.2014 KERTOMUS VUODEN 2013 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA Reserviläisliiton

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki Reserviläisliitto ry:n vuosikokous 11.4.2015 Helsinki Vuoden malliyhdistys 2015 Kurikan Reserviläiset ry 2014 Liperin Reserviläiset ry 2013 Alastaron Reserviläiset ry 2012 Kempele- Oulunsalon Reserviläiset

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry TASEKIRJA

Reserviläisliitto ry TASEKIRJA Reserviläisliitto ry TASEKIRJA 31.12.2015 Reserviläisliitto ry Döbelninkatu 2 00260 HELSINKI Kotipaikka Y-tunnus 0224028-6 Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sivu No Toimintakertomus

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA RESERVILÄISLIITTO - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA Liittohallituksen esitys Reserviläisliiton sääntömääräisen vuosikokouksen käsittelyyn 21.4.2012 KERTOMUS

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma 2018 Vuoden painopistealueet ovat Reserviläisliiton linjausten mukaisesti: 1.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton vuosikokouksen käsittelyyn Toimintakertomus SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton vuosikokouksen käsittelyyn Toimintakertomus SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ Toimintakertomus 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton vuosikokouksen käsittelyyn 7.4.2013 www.reservilaisliitto.fi Toimintakertomus 2012 Kertomus vuoden

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2012 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2012 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA RESERVILÄISLIITTO - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2012 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA Esitys Reserviläisliiton hallituksen käsittelyyn 2.3.2013 KERTOMUS VUODEN 2012 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITON. hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen

RESERVILÄISLIITON. hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen RESERVILÄISLIITON hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSEKSI 1. Taustaa Reserviläisliitossa aloitettiin kolme vuotta sitten erilaisten

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITON. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016. Liittohallituksen esitys syyskokoukselle

RESERVILÄISLIITON. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016. Liittohallituksen esitys syyskokoukselle RESERVILÄISLIITON toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Liittohallituksen esitys syyskokoukselle 2016 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 23.11.2013. Toimintasuunnitelma ja talousarvio

2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 23.11.2013. Toimintasuunnitelma ja talousarvio RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 23.11.2013 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2014

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Reserviläisliiton. toimintasuunnitelma 2015

Reserviläisliiton. toimintasuunnitelma 2015 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2015 Luonnos 22.10.2014 2015 Helsinki, 6.10.2014 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Juhlavuosi ja uusi strategia Vuonna 2007 hyväksytyssä, RES 2015 -strategiassa

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintasuunnitelma. www.reservilaisliitto.fi

SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintasuunnitelma. www.reservilaisliitto.fi SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ Toimintasuunnitelma 2015 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 15.11.2014 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2015 1. Juhlavuosi ja

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

koko kansan maanpuolustusjärjestö TOIMINTAKERTOMUS 2010

koko kansan maanpuolustusjärjestö TOIMINTAKERTOMUS 2010 koko kansan maanpuolustusjärjestö TOIMINTAKERTOMUS 2010 KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA SISÄLLYS Teema ja painopistealueet... 4 Kenttäkelpoisuus... 7 Sotilaallinen valmius... 9 Muu toiminta...

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo 12.30

Julkaisuvapaa klo 12.30 Julkaisuvapaa 24.3.2013 klo 12.30 Reserviläisliiton puheenjohtajan Mikko Savolan tervehdys Kymenlaakson Reserviläis- ja Reserviupseeripiirin yhteisessä maanpuolustusjuhlassa 24.3.2013, Valkeala Kunnioitetut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet Julkaisuvapaa 26.4.2015 kello 13.00 Muutosvarauksin. Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan tervehdys Seinäjoen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 26.4.2015, Seinäjoen kaupungintalo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 19.11.2011

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 19.11.2011 Reserviläisliitto ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 19.11.2011 RESERVI maanpuolustuksemme perusta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä

RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA. Vahvaa puolustusta ylläpidettävä RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA Vahvaa puolustusta ylläpidettävä Reserviläisliiton vaaliohjelma 2015 VAHVAA PUOLUSTUSTA YLLÄPIDETTÄVÄ Reserviläisliitto vaatii itsenäisen, uskottavan ja koko valtakunnan

Lisätiedot

RESUL tiedottaa 3/2013

RESUL tiedottaa 3/2013 Reserviläisurheiluliitto ry, Döbelninkatu 2, 00260 HELSINKI, (09) 4056 2060, fax (09) 4056 2061, sähköposti: info@resul.fi RESUL tiedottaa 3/2013 Jakelu: Jäsenliitot, -piirit, -yhdistykset ja toiminnanjohtajat

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus

Reserviläisliitto 60 vuotta. Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta Liiton historian näyttävin tapahtuma- ja juhlakokonaisuus Reserviläisliitto 60 vuotta 2015 11.-12.4. Liiton vuosikokous, seppeleenlasku, tervehdysten vastaanotto Helsingissä

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009 RESERVILÄISLIITTO - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009 Liiton hallituksen esitys syyskokoukselle 25.10.2008 2 RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 3.11.2008 TOIMINTAKALENTERI

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(6) Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 58. toimintavuosi on Reserviläisliitto

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA RESERVILÄISLIITTO - Reservin Aliupseerien Liitto ry KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA Helsingissä, 8.4.2011 KERTOMUS VUODEN 2010 TOIMINNASTA JA TALOUDESTA TEEMA JA PAINOPISTEALUEET Reserviläisliitto

Lisätiedot

2013 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn Toimintasuunnitelma ja talousarvio

2013 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn Toimintasuunnitelma ja talousarvio SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 17.11.2012 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2013 Reserviläisliiton

Lisätiedot

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! 7.4.2013 Kokkola!

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! 7.4.2013 Kokkola! Koko kansan maanpuolustusjärjestö Reserviläisliiton vuosikokous! 7.4.2013 Kokkola! Vuoden Malliyhdistys 2013 Alastaron Reserviläiset ry 2000 Savonlinna Reserviläiset ry 2001 Kurikan Reserviläiset ry 2002

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

Sisältö. Yhdistystiedote 5/2014 18.12.2014

Sisältö. Yhdistystiedote 5/2014 18.12.2014 Mikkelin Reserviläiset järjesti perinteiseen tapaan Joulutulet-tapahtuman 14.12. vanhalla kasarmialueella. Kuva: Mikkelin Reserviläiset. Yhdistystiedote 5/2014 18.12.2014 Reserviläisliitto Suomen suurin

Lisätiedot

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa , Kuusamon seurakuntatalo

Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa , Kuusamon seurakuntatalo Julkaisuvapaa 22.4.2018 kello 12.30 Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa 22.4.2018, Kuusamon seurakuntatalo Kunnioitetut sotiemme veteraanit

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Sisältö. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015

Sisältö. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015 Reserviläisliiton hallituksessa aloittivat vuoden vaihteessa Jari Hirvimäki, Heikki Tarkkanen, Olli Leisti, Tomi Nikkanen ja Kalevi Valtanen. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015 Reserviläisliitto Suomen suurin

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma

Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen kenttäkelpoisuuden kehittämisen koulutusohjelma Reserviläisen velvollisuus ylläpitää kuntoa Noin 85 % jokaisesta ikäluokasta suorittaa varusmiespalveluksen, joten valtaosa 20-60 vuotiaista

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Hyväksytty liittokokouksessa 18.11.2017 2018 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n Tapiolan Reserviupseerit r.y. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Sivu 1 ( 5 ) Tapiolan Reserviupseerit r.y:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Tapiolan Reserviupseerit ry, josta myöhemmin käytetään sanaa

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella.

Lisäksi Reserviläisliitolla on ansioristi, josta on säädetty asetuksella 655/1982. Ansioristiä voidaan myöntää myös soljella. RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 1.3.2008 RESERVILÄISLIITON ANSIOMITALIEN SÄÄNNÖT Reserviläisliitto Reservin Aliupseerien Liitto ry:n ansiomitalijärjestelmä on perustettu vuonna 1980. Nämä mitalisäännöt,

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Sisältö. Yhdistystiedote 5/2013 11.12.2013. Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 58. toimintavuosi

Sisältö. Yhdistystiedote 5/2013 11.12.2013. Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 58. toimintavuosi Reserviläisliiton kunniapuheenjohtaja Mikko Pesälän muotokuva paljastettiin 5.12.2013 Helsingissä. Yhdistystiedote 5/2013 11.12.2013 Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 58. toimintavuosi

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio Esitys liiton syysokoukselle

RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio Esitys liiton syysokoukselle RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Esitys liiton syysokoukselle 2017 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 Hallituksen esitys liiton kokoukselle 2019 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra eversti, arvoisa Kainuun reserviläispiirin herra puheenjohtaja, hyvä juhlaväki

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra eversti, arvoisa Kainuun reserviläispiirin herra puheenjohtaja, hyvä juhlaväki Julkaisuvapaa 18.4.2010 klo 13.00 Puheenjohtajan Markku Pakkasen päätöspuhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa 18.4.2010, Kainuun Musiikkiopiston Kaukametsä-sali Kunnioitetut sotiemme

Lisätiedot

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 1 TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016 2 Toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen keskeisimpinä painopistealueina oli kuntoilu- ja ampumatoiminta sekä veteraanitoiminta.

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 27.9.2010 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 54. toimintavuosi on Reserviläisliitto Reservin

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020

RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020 RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020 Liikkuu ja yhdistää liikkumisen mahdollistaja ja edistäjä RESUL yhdistää eri toimijoita valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Yhteinen tekeminen

Lisätiedot

RESUL liikkuu ja liikuttaa

RESUL liikkuu ja liikuttaa työvaliokunnassa on puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä, sihteerinä liiton toiminnanjohtaja talousvaliokunnassa on puheenjohtaja ja erikseen sovitut asiantuntijat, sihteeri kuten edellä varainhankintatoimikunnassa

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2020 Hallituksen esitys liiton kokoukselle 2020 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2020 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuonna 2015 hyväksytty

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Kainuun piiri-info, Kajaani Toiminnanjohtaja Olli Nyberg Varapuheenjohtaja Osmo Suominen

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Kainuun piiri-info, Kajaani Toiminnanjohtaja Olli Nyberg Varapuheenjohtaja Osmo Suominen Koko kansan maanpuolustusjärjestö Kainuun piiri-info, 21.10.2010 Kajaani Toiminnanjohtaja Olli Nyberg Varapuheenjohtaja Osmo Suominen Puolustusvoimat tänään Puolustusvoimien tehtävät ja rakenne määritellään

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 Suomen Reserviupseeriliitto ry. KOLMIVUOTISSUUNNITELMA Liittokokous 23.11.2013 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 TOIMINNAN ARVOT Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja 1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 3-2015 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO Finlands Reservofficersförbund The Finnish Reserve Officers Federation DÖBELNINKATU 2, 6.KRS, 00260 HELSINKI, FINLAND SÄHKÖPOSTI: TOIMISTO@RUL.FI INTERNET: WWW.RUL.FI

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta 12.2.2014

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta 12.2.2014 Reserviläisliitto ry Piiri-info / Satakunta 12.2.2014 Piiri- info mikä se on? Ajankohtaiset asiat (lii=o, maanpuolustus, lainsäädäntö) Kaksisuuntainen keskustelu Paikalla liiton puheenjohtajiston ja toimiston

Lisätiedot