VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA"

Transkriptio

1 VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201

2 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.). Kevätkokouksessa jaettiin syksyllä 2013 myönnetyt huomionosoitukset. Syyskokouksessa päätettiin ansiomerkkien saajista ja niitä myönnettiin kahdeksan kappaletta. Lisäksi puollettiin yhtä ansiomerkkiesitystä maakuntatoimikunnalle esitettäväksi. Alkuvuodesta paikallistoimikunnan jäsenjärjestöjen hälytysnumerot, yhteyshenkilötiedot sekä hälytyskortit tarkistettiin ja päivitettiin. Toiminnassa oli vuoden alussa mukana 13 jäsenjärjestöä (liite), mukaan saatiin myös yksi uusi järjestö: Lappeenrannan Reserviläiset. Hälytyskorttien päivityksen yhteydessä jäsenjärjestöiltä pyydettiin hälytysryhmien koulutustiedot (Vapepa- koulutukset ja muu erikoisosaaminen) Paikallistoimikunnan alueelle perustettiin syksyllä 2013 ensihuoltoryhmä. Ryhmä jatkoi vuoden 201 koulutusryhmänä. Vuosi 201 oli Vapepan 50-vuotisjuhlavuosi. Tampereella järjestettyyn juhlavuoden pääjuhlaan osallistui kolme henkilöä. Paikallistoimikunta esittäytyi 1.6. Lappeenrannan satamatorilla. Etelä-Karjalan yhteistä juhlaa vietettiin Korvenkylässä. Juhlassa oli mukana eri viranomaisia ja Vapepalaisia. Juhlassa ojennettiin Lauri Himmille keskustoimikunnan myöntämä Ansioristi. Maakunnallisesti teetettiin uusia Vapepa esitteitä sekä t-paitoja. Työvaliokunta Työvaliokunnan puheenjohtajana toimi Kari Peiponen, varapuheenjohtajana Juha Ronkainen ja sihteerinä Sari Damstén. Muut jäsenet olivat Reijo Bloigu/SPR Lappeenranta, Pasi Tolvanen/ SPR Lappeenranta, Leena Kantanen/Lpr:n Palveluskoirayhdistys ry, Ari Raskila/Raja-Karjalan Suunnistajat, Päivi Ilves/Lappeenrannan Ilmailuyhdistys ry sekä Tuija Peiponen, valmiuskouluttaja. Työvaliokunta kokoontui kevätkaudella neljä kertaa (7.1.,.2., ) ja syyskaudella kaksi kertaa (15.9., ). Paikallinen koulutustoiminta Pelastuspalvelun peruskurssi (Lappeenranta)/27 osallistujaa Maastoetsintäharjoitus/2 osallistujaa Pelastuspalvelun peruskurssi (Lappeenranta)/9 osallistujaa Viranomaisten avustamiset Etsinnöissä avustettiin vuoden aikana viisi kertaa. Kaksi kertaa saimme valmiushälytyksen. Ensihuollossa avustettiin yhdessä Imatralaisten kanssa kolme kertaa. Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaalla oli kauden 201 aikana 5 erilaista avustus- ja pelastustehtävää. Apua sai 31 alusta ja 87 henkilöä. Miehistötyötunteja tehtävillä kertyi 365.

3 Muu toiminta 22.. Vapepa- esittelyä Saimaan ammattikorkeakoulun poikkeusolopäivässä Laitosetsintäharjoitus Taipalsaaren päiväkotien henkilökunnalle yhdessä poliisin kanssa Vapepa- esittelyä Päivä paloasemalla -tapahtumassa Savitaipaleella Osallistuminen piirin järjestämiin koulutuksiin ja harjoituksiin Valmiusavaus 201: Vapepa- johtajien, kouluttajien, toimikuntien puheenjohtajien ja sihteerien koulutuspäivät, Valkeala (Tuija ja Kari Peiponen sekä Sari Damstén) MPK:n järjestämä ensihuollon yhteistoimintaharjoitus, mukana oli Imatran ja Lappeenrannan ensihuoltoryhmäläisiä Puolustusvoimien järjestämä ensihuollon yhteistoimintaharjoitus jossa oli mukana Imatran, Lappeenrannan ja Savitaipaleen ensihuoltoryhmäläisiä Vapepa- johtajien koulutuspäivät, Heimarissa (Tuija ja Kari Peiponen) MSO-info poliisin järjestämänä, Kouvolassa (Tuija ja Kari Peiponen) Eksoten, Kirkon henkisenhuollon ja Vapepan yhteinen tilaisuus, tutustumista Piirin järjestämille etsintä-, ensihuolto- ja viestikursseille on osallistunut jäsenjärjestöjen edustajia. Etelä-Karjalan maakuntatoimikunnassa paikallistoimikuntaa edusti puheenjohtaja Kari Peiponen. Osallistuminen valtakunnallisiin koulutuksiin ja tapahtumiin Ensihuollon, ensiavun ja henkisen tuen seminaariin Tampereella osallistuivat Tuija ja Kari Peiponen. Talous Haettiin Lappeenrannan kaupungilta toiminta-avustusta. Avustusta ei myönnetty. Saimme kohdeavustusta LC Lappeenranta Rajalta sekä paikallistoimikunnan jäsenjärjestöiltä, Lappeenrannan Reserviläiset ry, Raja-Karjalan Suunnistajat ry, Saimaan Latu ry, Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa ry, Taipalsaaren Reserviupseerikero ry sekä Suomen Punainen Risti Lappeenrannan osasto, radiopuhelimien hankintaan. Avustuksilla saimme hankittua kahdeksan kappaletta VHF- puhelinta.

4 Viestintä Jatkettiin Google-sivuston käyttöä yhteisenä materiaalipankkina. Ylläpidettiin Lappeenrannan paikallistoimikunnan sivuja Vapepan verkkosivuilla sekä paikallistoimikunnan Facebook-sivustoa. Lähetettiin jäsenjärjestöille neljä erillistä uutiskirjettä sähköpostitse (Vapepa- uutisia). Toiminnan raportointi Viranomaisten antamat avustustehtävät kirjattiin valmiustietokantaan (vastuuhenkilö Tuija Peiponen). Toimintaraportit avustustehtävistä toimitettiin valmiuspäällikkö Eila Siiralle sekä avustustehtävää johtaneelle viranomaiselle (vastuuhenkilö toimintaa johtanut Vapepajohtaja/t). Myös muu toiminta (koulutukset, harjoitukset ja muut tapahtumat) kirjattiin valmiustietokantaan (vastuuhenkilö Tuija Peiponen).

5 Liite: Lappeenrannan paikallistoimikunnan jäsenjärjestöt Autoliiton Etelä-Karjalan Tiepalvelumiehet ry Hujakkalan Metsästysyhdistys Lappeenrannan Ilmailuyhdistys ry Lappeenrannan Mielenterveysseura ry Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys ry Lappeenrannan Reserviläiset Raja-Karjalan Suunnistajat ry Saimaan Latu ry Saimaan Pelastuskoirat ry Saimaan Norpat Urheilusukellusseura ry Radioamatöörikerho Saimaan Viitoset ry Suomen Meripelastusseura Etelä-Saimaa ry SPR Lappeenranta/Ea-ryhmä, Lappeenranta sekä Ea-ryhmä, Lauritsala Taipalsaaren Reserviupseerikerho ry

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

MUISTIO. Puheenjohtaja Pia Yli-Pirilä avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi klo 18.00.

MUISTIO. Puheenjohtaja Pia Yli-Pirilä avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi klo 18.00. MUISTIO Nro 2/2010 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Hämeen maakuntatoimikunta VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN HÄMEEN MAAKUNTATOIMIKUNNAN KOKOUS 21.10.2010 KLO 18.00-20.00 HÄMEENLINNA Läsnä: Äänivaltaiset

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 13.11.2017 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 13.11.2017. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 19.3.2013 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 19.3.2013.. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Tehtaankatu 1a, Helsinki

Suomen Punainen Risti Tehtaankatu 1a, Helsinki KESKUSTOIMIKUNTA 1/2017 1(5) ESITYSLISTA Keskustoimikunnan kokous 30.3.2017 Kokousaika Torstai 30.3.2017 klo 13:00 16 Kokouspaikka Kutsutut Operaatiohuone 2.krs Suomen Punainen Risti Tehtaankatu 1a, 001400

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty keskustoimikunnassa 17.11.2016 Toimintasuunnitelma 2017 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 52 järjestön

Lisätiedot

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Johdanto: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu vuonna 2013 50 yhdistystä, yhtymää ja kansalaisjärjestöä. Järjestöt ovat

Lisätiedot

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Hyväksytty 10.3.2016 Johdanto: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu 52 yhdistystä, yhtymää ja kansalaisjärjestöä (v.

Lisätiedot

Keskustoimikunnan kokous

Keskustoimikunnan kokous KESKUSTOIMIKUNTA 2/2016 1 (7) PÖYTÄKIRJA Keskustoimikunnan kokous 17.11.2016 Kokousaika Torstai 17.11.2016 klo 13:00 16 Kokouspaikka Läsnä Puheenjohtaja Sihteeri Operaatiohuone 2.krs Tehtaankatu 1a 001400

Lisätiedot

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),

Lisätiedot

VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2011: HÄMEEN PIIRI

VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2011: HÄMEEN PIIRI VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN TOIMINTASUUNNNITELMA VUODELLE 2011: HÄMEEN PIIRI Yleistä Maakuntatoimikunta on Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella toimivien Vapepan toiminnassa

Lisätiedot

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu 27.4.2011 1 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Suomen Punaisen Ristin koordinoimaa toimintaa mukana 48 järjestöä ja yli 20 000 vapaaehtoista tukiorganisaatio kaikille

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

HUOMIONOSOITUKSET. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu HUOMIONOSOITUKSET Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Keskustoimikunnan vahvistama 30.3.2017 HUOMIONOSOITUSJÄRJESTELMÄ Johdanto Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on perustettu vuonna 1964, ja siihen kuuluu 52 yhdistystä,

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA

VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA Järjestöjen vapaaehtoistoiminnan operatiivinen toteuttaminen - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden koordinointi - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden

Lisätiedot

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.

Lisätiedot

Vapepan uusi toiminnanohjaus- ja hälytysjärjestelmä OHTO. Lähimmäisen apuna viranomaisen tukena

Vapepan uusi toiminnanohjaus- ja hälytysjärjestelmä OHTO. Lähimmäisen apuna viranomaisen tukena Vapepan uusi toiminnanohjaus- ja hälytysjärjestelmä OHTO Lähimmäisen apuna viranomaisen tukena OHTON TOIMINTOKOKONAISUUDET Vapaaehtoiset Hälytysryhmät ja toimikunnat Hälytysjärjestelmä Käydyt koulutukset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Keskustoimikunnan vahvistama 30.3.2017 Kuva: Elina Hyypöläinen Vapepa on osaavien auttajien verkosto Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 52

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Hämeenlinnan paikallistoimikunnan syyskuun infokirje 5.9.2014

Hämeenlinnan paikallistoimikunnan syyskuun infokirje 5.9.2014 INFOKIRJE 7/2014 Hämeenlinnan paikallistoimikunnan syyskuun infokirje 5.9.2014 Syyskuun kuukausikokous tiistaina 16.9. klo 18.00 Linnankadun väestönsuojassa Samalla SYYSKOKOUS. Loppuvuoden 2014 kokoukset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Vapepa on osaavien auttajien verkosto Kuva: Jussi Mustikkamaa Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on 51 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, joka tukee viranomaisia erityisesti

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito 2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2017 klo 18:00 1/6 Paikka Suomen Maatalousmuseo Sarka, Loimaa LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Friberg Harri Haanpää Petri Haikonen Markku Henttinen

Lisätiedot

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde ENSIHUOLTOSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen kohde Kuntien viranomaisten kokonaisvastuulla olevien ensihuoltotehtävien, kuten majoituksen, ruokahuollon, vaatteiden ja muiden varusteiden sekä psykososiaalisen

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, joka tukee viranomaisia erityisesti paljon auttajia vaativissa tehtävissä.

Lisätiedot

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun työvaliokunnan pöytäkirja

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun työvaliokunnan pöytäkirja TYÖVALIOKUNTA 1/2017 (1/4) PÖYTÄKIRJA Vapaaehtoisen pelastuspalvelun työvaliokunnan pöytäkirja 6.3.2017 Kokousaika: Maanantai 6.3.2017 klo 9.00-12.15 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Operaatiohuone Tehtaankatu

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista lisäyksellä kohtaan Muut asiat. Lisättiin esitys Vapepa-päivästä.

Hyväksyttiin esityslista lisäyksellä kohtaan Muut asiat. Lisättiin esitys Vapepa-päivästä. sivu 2 (8) Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Todetiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAN VALINTA Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Iiris Harju

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 s.1/5 YLEISTÄ: Vuosi 2016 oli Autoliiton Mikkelin osasto r.y:n 51. toimintavuosi. Osaston perustava kokous on pidetty 16.1.1966 ja yhdistysrekisteriin osasto on merkitty 17.10.1966. Suurin tapahtuma oli

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö KESKUSTOIMIKUNTA 1/2016 PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstai 10.3.2016 klo 14:00 15:30 Kokouspaikka Läsnä: Suomen Punainen Risti Tehtaankatu 1a 001400 Helsinki Lauri Ratava Juha Niemi Marja Hirvonen Ari Alanen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Kuva: Eero Sario Vapepa on osaavien auttajien verkosto Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoiset pystyttivät ilmakaaritelttaa Vapepan 50-vuotisjuhlan yhteydessä järjestetyssä ensihuoltoharjoituksessa

Lisätiedot

PORVOON PAIKALLISTOIMIKUNTA 1

PORVOON PAIKALLISTOIMIKUNTA 1 1 VALMIUSSUUNNITELMA 2012 Hyväksytty..2012 Ari Ruotsalainen puheenjohtaja Autoliitto Finlands Svenska Marthaförbund Folkhälsan Johanniitat Maa- ja kotitalousnaisten Keskus Maanpuolustuskiltojen liitto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Toimintakertomus Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Toimintakertomus Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Toimintakertomus 2012 Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, joka tukee viranomaisia erityisesti

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Sivu 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 0 YLEISTÄ Vuosi 2001 oli :n 26. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta nojasi edellisen vuoden mukaiseen ja toimintasuunnitelmassa mainittuihin toimintatapoihin. Päätehtävänä

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2015 1 Vanhusneuvosto Kokousaika 28.01.2015 klo 14:00-15:00 Kokouspaikka Parikkalan terveysaseman kokoushuone Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula + 1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 6/2015 Kokousaika: perjantai 25.9.2015 klo 10.06-12.24 Kokouspaikka: SPR keskustoimisto, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä:

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Helsingin Väestönsuojeluyhdistys r.y. HEPeKo/HÄLYTYSRYHMÄ tammikuu 2017

Helsingin Väestönsuojeluyhdistys r.y. HEPeKo/HÄLYTYSRYHMÄ tammikuu 2017 HÄLYTYSRYHMÄ Hälytysryhmä on HVSSY/HEPeKo:n valmiusryhmä, joka on poliisin tai pelastuslaitoksen kutsusta noin tunnin varoitusajalla valmis lähtemään kadonneiden henkilöiden etsintätehtäviin. Hälytysryhmä

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi

Lisätiedot

Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen

Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen Vuonna 1931 perustetun Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen harrastajat aloittivat pelastuskoiratoiminnan yhdistyksessään vuonna 1983. Palveluskoirakilpailuissa menestyneiden koirien osaaminen haluttiin antaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen 30.10.2014 Palopäällystöliiton koulutus

Onnettomuuksista oppiminen 30.10.2014 Palopäällystöliiton koulutus Onnettomuuksista oppiminen 30.10.2014 Palopäällystöliiton koulutus Marja-Liisa Mankki, kriisityöntekijä Kouvolan sosiaali- ja kriisipäivystys 31.10.2014 63 Kaakkois-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystysalueet

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

Pelastuslaki 379 /2011 ja pelastusasetus 407 / 2011 Suomen Punaisen Ristin säännöt sisältävä asetus 811 /2005

Pelastuslaki 379 /2011 ja pelastusasetus 407 / 2011 Suomen Punaisen Ristin säännöt sisältävä asetus 811 /2005 Sisällys 1 VAPEPAN TOIMINTAPERIAATTEET... 3 2 YKSITYISEN HENKILÖN KORVAUSPERUSTEET... 3 3 KORVAUS VAPAAEHTOISELLE PELASTUSPALVELULLE... 4 4 PALAUTETILAISUUS... 5 5 VAITIOLOVELVOLLISUUS... 5 6 HÄLYTYSRYHMIEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009 TOIMINTAKERTIOMUS 2014 HumO OSASTON HUMANITAARISEN OIKEUDEN RYHMÄ AKTIIVISENA EA1 KOULUTUS KAKSI KERTAA KEVÄÄLLÄ RAVINTOLAPÄIVÄ 17.5.2014 ENSI KERTAA - MENESTYS KATASTROFI-GOLF PERINNE JATKUI HILL SIDESSÄ

Lisätiedot

ELY-keskuksen palvelut

ELY-keskuksen palvelut ELY-keskuksen palvelut Hoivayrittäjien tilaisuus 6.10.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 11.10.2011 1 Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Yrittäjäkoulutusta Ideasta yritykseksi -päivä,

Lisätiedot

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ

HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ Sisältö Puheenjohtajalta 2 Ensiapukurssit 3 Tervetuloa

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin vuosikertomus 2014

Kuopion alueen kauppakamarin vuosikertomus 2014 Kuopion alueen kauppakamarin vuosikertomus 2014 Kauppakamarivuosi 2014 Vuosi 2014 oli ensimmäinen toimintavuosi uudella strategialla, johtamisjärjestelmällä ja säännöillä, jotka hyväksyttiin syyskokouksessa

Lisätiedot

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 1. YLEISTÄ Jäsenille järjestettiin risteily

Lisätiedot

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014 AVIn rahoituksella uusia tuulia Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014 Hakuaika 28.2.2014 1 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on: - erilaisten toimintamallien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 Sivu 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1 YLEISTÄ KERTOMUSVUODESTA 2 HALLITUS JA KOKOUKSET Vuosi 2007 oli :n 32.toimintavuosi. Yhdis- tyksen toiminta nojasi edellisien vuosien mukaiseen ja toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

VAPEPA TAMPERE 20 VUOTTA HISTORIIKKI

VAPEPA TAMPERE 20 VUOTTA HISTORIIKKI VAPEPA TAMPERE 20 VUOTTA HISTORIIKKI Valtakunnallisesti Vapepa on jo yli 45-vuotias, Tampereella ollaan nyt 20- vuotiaita. Hämäläisellä ripeydellä on lähdetty liikkeelle. Etsintöjä on tuona aikana ehtinyt

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKKO on puolustusvoimien sodan ajan vahvuuteen kuuluva joukko. ESIMERKIKSI vartiokomppania sissikomppania sotilaspoliisikomppania Ilmavalvontakomppania Ilma-/merivoimien

Lisätiedot

Voimaa verkostoista - tullaan tutuiksi. ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti/ Voimaa vanhuuteen -ohjelma 14.2.2012

Voimaa verkostoista - tullaan tutuiksi. ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti/ Voimaa vanhuuteen -ohjelma 14.2.2012 Voimaa verkostoista - tullaan tutuiksi ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti/ Voimaa vanhuuteen -ohjelma 14.2.2012 Mukana verkostoitumassa 2011 joulukuussa ohjelmaan valittujen kuntien edustajat

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014. Kauppamiehenkatu 4, 2krs 45100 Kouvola www.kmsry.fi

VUOSIKERTOMUS 2014. Kauppamiehenkatu 4, 2krs 45100 Kouvola www.kmsry.fi VUOSIKERTOMUS 2014 Sisältö: Vuosikertomus 2014..sivut 1-4 Vastuuhenkilöt sivu 5 Koulutus- ja tapahtumaluettelo (KoTa).sivut 6-7 Kauppamiehenkatu 4, 2krs 45100 Kouvola www.kmsry.fi VUOSIKERTOMUS 2014 1(8)

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010 Suomen Lentopelastusseura SLPS ry toiminta vuonna 2010 Toiminta yleisesti Tehtävä Budjetti Organisaatio Toiminnansuunnittelu Tulostavoitteet Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on 2006 perustettu valtakunnallinen,

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous 1 Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Aika: 27.3.2012 klo 18:00 Paikka: Vanha Ingaksentie 10 C, Espoo 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 1. KOKOUS MUISTIO Aika: tiistai 15.3.2016 kello 10.00 12.15 Paikka: Etelä-Karjalan liiton toimisto, kokoustila Koivikko 4. krs, Kauppakatu 40 D., Lappeenranta

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2008

Vuosikertomus vuodelta 2008 vuosikertomus 2008 1 (5) 27.1.2009 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus vuodelta 2008 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien

Lisätiedot