KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2011"

Transkriptio

1 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 54. toimintavuosi on Reserviläisliitto Reservin aliupseerien liitto ry:n ja piirihallituksen hyväksymien toimintamuotojen mukainen. Toiminnan pääpistealueeksi vuonna 2011 on valittu Reserviläisliikunta. Muut tärkeät toimintamuodot kuten veteraanityö, ammunta, jäsenhuolto ja Viro-yhteistyö ovat toki edelleen keskeisessä asemassa piirin toiminnassa. Hyvä kunto luo vahvan perustan kaikkeen muuhun reserviläistoimintaan ja normaalissa elämässä liikkuminen on yhä vähäisempää. Kymenlaakson Reserviläispiiri ja Upseeripiiri ovat sopineet yhteisistä toiminnoista niin liikunnan kuin ammunnan piirissä. Kymenlaaksoon on perustettu yhteinen ampumatoimikunta ja yhteinen liikuntajaosto. Näiden liittymisten on tarkoitus tehostaa toimintaa ja myös saada aikaan positiivista kipinää liikunnan ja ammunnan harrastamiseen. Uudistetut toiminnat herättävät toivottavasti mielenkiintoa nuorempien reserviläisten keskuudessa. Aktiivisen toiminnan jatkuvuuden kannalta olisi luottamushenkilöihin ja muuhun reserviläistoimintaan saatava enemmän nuorempia reserviläisiä. TOIMINNAN PAINOPISTEALUE VUONNA Reserviläisliikunta 2. JÄRJESTÖTOIMINTA Piiri pyrkii huomioimaan MPKY:n ja Maakuntakomppaniatoiminnan jäsenhankinnassa. Tuetaan omalta osaltaan Aluetoimiston Vänrikki-/Kessupäiviä. Kymenlaakson reservipiirien yhteistoiminnasta päätetään piirien yhteistyötoimikunnassa (PYT), joka toimii samalla Kymenlaakson Reservipiirien Kymen Salpa-jäsenlehden toimituskuntana. Piirin kevät- ja syyskokouslista: 2011 kevätkokous maaliskuu 2011, Kaakonkulma 2011 syyskokous lokakuu 2011, Voikkaa Piirihallituksen järjestäytymiskokous Joulukuu 2011, Keltakangas ABC Reserviläisliiton kokoukset kevätkokous syyskokous , Tampere , Oulu

2 Muut valtakunnalliset tapahtumat Veteraanikeräyksen tempauspäivä Reserviläisten ampumataitopäivä RES- perheliikuntapäivä Yhdistysjohdon koulutukset Päijät-Häme Kymenlaakso Piiri huomioi aliupseerien päätös- ja kotiuttamistilaisuuksissa yksikköjen parhaat edellisvuosien tapaan luovuttaen huomionosoituksen Puolustusvoimien ilmoittamalle aliupseerille erillisen taulukon mukaisesti. 3. JÄRJESTÖKOULUTUS Piiri pyrkii järjestämään koulutusta tarpeen mukaan jos jäsenistö osoittaa siihen tarvetta. 4. HENGELLINEN TOIMINTA Vuonna 2011 on Reserviläispiirin järjestely vastuu Kaatuneiden muistopäivän osalta. Järjestetään piirien yhteisiä hengellisiä perhetapahtumia, joulutulitapahtumat paikkakuntakohtaisesti sekä jouluhartaudet. Hengellinen toimikunta kokoontuu yhdessä upseeripiirin toimikunnan kanssa. Vuonna 2011 toimikunnan sihteerinä ja koolle kutsujana toimii toiminnanjohtaja. Vuonna 2012 ja 2012 vuoro siirtyy Upseeripiirin taloudenhoitajalle. 5. AMMUNTA JA LIIKUNTA Kuten ammunnassa niin myös liikunnassa piiritason kilpailutoiminnasta vastaa piirien yhteinen liikuntatoimikunta. Kilpailutoimintaa järjestetään yhdistyksien kautta. Yhdistykset hoitavat kilpailuiden organisoinnin ja kilpailukutsut ajoissa piiriin. Piiri vastaa tiedottamisesta sekä tulosten julkaisusta niin sähköisesti kuin jäsenlehdessä tarvittaessa. Piirin pilkkimestaruuskisat järjestetään Iitissä. Järjestäjänä Iitin Reserviläiset. Ampumatoiminta on vuonna 2011 piirien yhteisen ampumatoimikunnan vetovastuulla. Osallistumme kilpailuihin sekä sarjakilpailuihin. SRA-ammuntakurssin käyneille pyritään järjestämään yhteistyössä upseeripiirin ja MPKY:n kanssa mahdollisuuksia harjoitteluun ja osallistumme RESUL:in kenttäkelpoisuustesteihin. Reserviläisten harjoitteluvuoroista Tyrrin ampumakeskuksessa sovitaan hoitotoimikunnan kanssa. Ammunnan suhteen Reserviläispiiri on myös aktiivinen perustettuun maakunnalliseen neuvottelukuntaan ampumarata-asioissa.

3 6. TIEDOTUSTOIMINTA Piirin tiedotuslehti on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Kymen Salpa. Lehden toimitusvastuu vuonna 2011 on Kymenlaakson Reserviupseeripiirillä. Vuosi 2011 on lehden 27.toimintavuosi. Vuonna 2011 Pyritään edistämään omalta osaltamme lehden toimituksellista sisältöä ja ilmoitusmyyntiä. Piirin www-sivuja pidetään yllä ja kehitetään niitä edelleen vuonna 2011 sekä panostetaan sähköiseen tiedottamiseen. 7. VETERAANITYÖ Yhdistysten veteraanityötä kannustetaan ja tuetaan. Vuonna 2011 osallistutaan valtakunnalliseen veteraanikeräykseen. 8. TALOUS Piirin talouden perustan muodostavat jäsenmaksuista ja liiton tuesta saadut tulot. Piirilehden taloutta pyritään tehostamaan vuoden 2011 aikana mainoshankinnalla. Piirin toimisto on vuokralla vuoden 2011 alusta Kymenlaakson Reserviupseeripiirin omistamassa toimitilassa, os Salpausselänkatu 54 as 5, KOUVOLA. 9. YHTEISTYÖ Yhteistyö Viron Alataguse Malevan kanssa jatketaan vuonna 2011 vuonna 2007 tehdyn yhteistyösopimuksen mukaisesti. Vuonna 2011 Virossa on kaksi virallista tapahtumaa ja Kymenlaaksossa kaksi. Yhteistyötä alueen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa jatketaan ja kehitetään. Järjestetään yhteinen kevätkokous Kymenlaakson Reserviupseeripiirin kanssa. Samoin yhteistyötä toimintaa tukevien tahojen kanssa jatketaan. 10. YHTEENVETO Kymenlaakson reserviläispiirin vuosi 2011 noudattelee perinteistä, hyväksi havaittua, kaavaa. Jäsenistölle pyritään tarjomaan toimintaa kaikkeen makuun, erityisinä painopistealueena on reserviläisliikunta. Ampumataito kuuluu osana jokaisen reseviläisen perustaitoihin ja sen ylläpitäminen on eräs toimintamme tärkeimpiä osa-alueita. Tämän lisäksi ammunta eri muodoissaan on eniten uusia jäseniä tuova toimintamuotomme. Aktiivisesti toimiva ja uusia tuulia piirin toimintaan tuonut Viro-toimikunta tulee myös saamaan ansaitsemaansa huomiota. Jo suhteellisen lyhyen toimintansa aikana on tämä toimikunta saanut järjestettyä virallisen edustustoiminnan ohella myös monenlaista epävirallista kanssakäymistä virolaisten kumppaneiden kanssa. Painopistealue on valittu sillä silmällä, että se pitää jäsenistömme aktivoituneena, sekä tuo myönteistä näkyvyyttä reserviläistoiminnalle. Aktiivinen toiminta luo mielenkiintoa ja sitä

4 kautta myös mahdollisesti uusia jäseninä, jotka taas ovat toiminnan jatkuvuuden perusta. Näiltä osin voinemme luottaa toiminnan jatkuvuuteen myös jatkossa. KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY TAPAHTUMAKALENTERI 2010 kuukausi TAPAHTUMA PVM

5 Tammikuu Työ- ja talousvaliokunnan kokous, Inkeroinen Toimintalomakkeiden palautus toiminnanjohtajalle LIITTOHALLITUS, Helsinki Hyväntekeväisyyskonsertti, Kuusankoskitalo Helmikuu PYT, Keltakankaan ABC RESUL, Talvikilpailu, Pohjois-Karjala, Kontiolahti Urheilutoimikunnan kokous, Hakuntie 6, Koria Aineisto Kymen Salpa lehteen Piirihallituksen kokous, Keltakankaan ABC Pillkkimestaruuskilpailut, Elimäen Reservinaliupseerit Kymen Salpa ilmestyy Maaliskuu Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät, Helsinki RESUL, talvijotos, Lappi, Rovaniemi PIIRIN KEVÄTKOKOUS, Myllykoski Talvisodan päättymisen muistotilaisuudet Veteraanikeräyksen tempauspäivä Liittohallitus, Helsinki Virotmk:n kokous PYT Huhtikuu Aineisto Kymen Salpaan Hengellinentmk, kokous, Hakuntie 6, Koria Kansallisen veteraanipäivän tilaisuudet, paikkakuntakohtaiset juhlallisuudet RES kevätkokous, Kajaani Autosuunnistus, Elimäki Huolintamalja-kilpailu vko Toukokuu Palkitsemisvaliokunnan kokous, Hakuntie 6, Koria Kymen Salpa ilmestyy Reserviläisten ampumataitopäivä Kaatuneitten muistopäivä, Elimäki Viro-yhteistyöjaos, ampumakilpailu, Utti, Tyrri Piiriretki, Kronstadt, Inkeroinen RESUL, pistooliampumajuoksu, Etelä-Karjala, Immola

6 Kesäyön marssi, Vantaa Puolustusvoimain lippupäivän tilaisuudet Sotiemme veteraanien kirkkopäivä, Kouvola Maanpuolustustapahtuma/konsertti, Korvenkylän kesäteatteri Kesäkuu Viron voitonpäivä juhlallisuudet Retki Kajaaniin, varuskuntavierailu, Karhula-Kymin Reserviläiset Hengellinen perheilta, Elimäen Seurakunta Heinäkuu RESUL, palvelusaseammunnat, Mikkeli Hamina Tattoo, Virotmk:n vieraat, Hamina Elokuu Elokuun ilta, Sippola RESUL, SRA-mpumamestaruuskilpailut, Niinisalo PYT, Keltakankaan ABC Aineisto Kymen Salpa lehteen Veteraanikeräys päättyy Naisten ammuntapäivä, Hamina Mikon Maljakilpailu Työ- ja talousvaliokunnan kokous, Hakuntie RES perheliikuntapäivä Syyskuu RESUL, pystykorva mestaruuskilpailut, Keuruu Kessupäivät, yhdessä Upseeripiirin vänrikkipäivän kanssa, Kirkonmaa Kymen salpa ilmestyy Hengellinen tmk, Keltakankaan ABC Piirihallitus/ampumatmk yhdessä upseeripiirin kanssa RESUL syysjotos, Iisalmi/Kuopio

7 Lokakuu PIIRIN SYYSKOKOUS, Iitin Reserviläiset RES valtakunnallinen tiedotuspäivä Marraskuu PYT/Kymen Salpa lehtitoimikunnan kokous Aineistopäivä Kymen salpa RES, Syyskokous Itsenäisyyspäivä Joulukuu Kymen Salpa ilmestyy Piirihallituksen järjestäytymiskokous, Keltakankaan ABC Joulutulet ja adventtihartaudet vko 50 Huom! muutokset mahdollisia

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(6) Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 28.10.2014 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 58. toimintavuosi on Reserviläisliitto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma 2018 Vuoden painopistealueet ovat Reserviläisliiton linjausten mukaisesti: 1.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Uudenmaan Reserviläispiiri ry Perustettu Hallituksen esitys

TOIMINTASUUNNITELMA. Uudenmaan Reserviläispiiri ry Perustettu Hallituksen esitys TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Uudenmaan Reserviläispiiri ry Perustettu 13.12.1959 Hallituksen esitys 06.09.2017 2 TOIMINTA - AJATUS Uudenmaan Reserviläispiiri ry on alueellaan toimivien reserviläisyhdistyksien

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 8.10.2014 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (16) KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Käsitelty ja vahvistettu Keski-Suomen Reserviläispiiri ry:n syyskokouksessa 8.10.2014. 2 (16) Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 Uudenmaan Reserviläispiiri ry Perustettu 13.12.1959 Hallituksen esitys 18.09.2018 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 24.10.2018 2 TOIMINTA - AJATUS Uudenmaan Reserviläispiiri

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta

Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta Reserviläisliitto Yhdistyskysely sääntömuutoksesta 3.6.2016 Taustatietoja Piiri, johon yhdistys kuuluu Etelä-Häme Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Helsinki Kainuu Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Kymenlaakso Lappi

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 SISÄLTÖ YHTEENVETO KOKOUKSET HALLITUKSEN KOKOONPANO TOIMINTA TALOUDELLINEN TILANNE JÄSENMÄÄRÄ TAPAHTUMAT - kuukausittain O r i m a t t i l a n R e s e

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT YHTEINEN TYÖVALIOKUNTA Gummeruksenkatu Jyväskylä KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEISEN TYÖVALIOKUNNAN KOKOUS 3/2013 AIKA: 9.10.2013 KLO 16.30-17.14 PAIKKA: LÄSNÄ: Luonetjärven varuskuntakerho, Tikkakoski Jouko Hyppönen, Santeri Heinonen, Petri Ruotsalainen,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (6) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2013 Paikka ja aika: Tikkakosken upseerikerho Punainen Paroni kabinetti 23.1.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY Asiakirja sisältää Keski-Suomen Reserviupseeripiiri ry:n 10.10.2012 vahvistetun toimintasuunnitelman vuodelle 2013. www.ksrespiirit.fi 2 (15) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KESKI- SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty piirin syyskokouksessa 7.10.2015 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisältö A. Toiminnan tavoitteet, toiminta-ajatus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6)

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6) ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (6) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015

Maanpuolustustapahtumat Pohjois-Karjalassa 2015 2015 P-KR Kertausharjoitukset Esikuntaupseeri 0295 423 000 5.1. P-KR 1/15 varusmiehet palvelukseen 8.1. P-KR Tulojuhla 3.2. PKALTSTO Kilta Maanpuolustustapahtumien allakointitilaisuus Torikatu 36 Jari

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. Tehtävänä on kohottaa

Lisätiedot

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 29.11.2006 Sivu 1/6 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007 RUL:n painopisteet RUL on ilmoittanut painopistealueikseen vuonna 2007: Reservin päällystön koulutusjärjestelmän kehittäminen - johtamisen peruskurssit

Lisätiedot

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Yleistä Toimintasuunnitelman perusteet Toimintasuunnitelma perustuu liiton ja piirin sääntöihin, kesäkuussa 2017 pidettyyn liittokokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/

PÖYTÄKIRJA 1/ www.ksrespiirit.fi 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 11.2.2016 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Heinonen avasi kokouksen klo 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Paappanen.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1 (7) TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Reservi maanpuolustuksemme perusta! Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 Paikka ja aika: Ravintola Idea piippukabinetti 6.6.2012 klo 18.00 1. Kokouksen avaus Pj Timo Salo toivotti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 ETELÄ-POHJANMAAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY 1(6) Toimintasuunnitelma 2015 Yleistä Piirin tehtävänä on toimia alueensa Reserviupseerikerhojen aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä, tavoitteenaan maanpuolustustahdon,

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY

POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY T O I M I N T A K E R T O M US 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry:n 62. toimintakausi. Piiri on perustettu 23.9.1951 ja merkitty

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen

Lisätiedot

Orimattilan sotaveteraaniapu Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta.

Orimattilan sotaveteraaniapu Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta. Orimattilan sotaveteraaniapu 2017 Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta. Orimattilan sotaveteraaniapu Toiminnan perusta Suomi 100 v.

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki Reserviläisliitto ry:n vuosikokous 11.4.2015 Helsinki Vuoden malliyhdistys 2015 Kurikan Reserviläiset ry 2014 Liperin Reserviläiset ry 2013 Alastaron Reserviläiset ry 2012 Kempele- Oulunsalon Reserviläiset

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY HALLITUKSEN KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 Paikka ja aika: Keuruun varuskunnan kerho Viikinhovi 6.3.2013 klo 18.00 1. Kokouksen avaus: Santeri Heinonen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRI RY Piirin yhteystiedot Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Salpausselänkatu 54 as 5 45100 KOUVOLA p.040 530 8088 kymresmail(ät)gmail.com Toimihenkilöt 2015 Piirin puheenjohtaja

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli Pohjois-Karjalan Reserviupseeripiiri ry:n 64. toimintakausi. Piiri on perustettu 23.9.1951 ja merkitty yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY

KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 1/2018 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimat 100 vuotta teema.

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA 5/15 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen 9.12.2015 kello 18.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Isto

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo

1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 6/12 Vanha piirihallitus Aika: 19.12.2012 klo 18 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 18.00. 2. Kokouksen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2017 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry 30.10.2016 1. TOIMINTA-AJATUS 2 Uudenmaan Reserviupseeripiiri (URUP) on alueensa RUL:n jäsenyhdistysten aatteellinen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset

Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset TOIMINTAKERTOMUS Rovaniemen Reserviläiset ry www.reservilaisliitto.fi /rovaniemenreservilaiset Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Yhdistys on katsottu toimineen epävirallisesti jo vuodesta 1935 lähtien.

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2017

Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2017 Kauhavan Reserviläiset ry:n toimintakertomus vuodelta 2017 Yleistä toiminnasta Kulunut toimintavuosi oli 26.2.1956 perustetun yhdistyksemme kuudeskymmenestoinen. Yhteistoimintaa veteraani- ja muiden maanpuolustusjärjestöjen

Lisätiedot

Kymenlaakson ampumarataverkoston nykytila

Kymenlaakson ampumarataverkoston nykytila Kymenlaakson ampumarataverkoston nykytila 8.11.2016 Ympäristösuunnittelija Anna-Riikka Karhunen Maakuntasuunnittelija Elina Ronkanen Kymenlaakson Liitto Mikä ampumarataverkoston kehittämissuunnitelma?

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

6. Kokouksen työjärjestys Kokouskutsun mukana toimitettu esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 Aika: 11.12.2013 klo 19.35-19.58 Paikka: Ravintola Aimo, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Toiminnan vuodet 1999-2008

Toiminnan vuodet 1999-2008 Toiminnan vuodet 1999-2008 1999 Piiri täytti 40- vuotta. Juhlat pidettiin Upseerikerholla 11.4, jonka Sali täyttyi juhlayleisöstä. Juhlapuheen esitti Reserviläisliiton puheenjohtaja Aapo Saari ja musiikista

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot