RESERVILÄISLIITON. toimintasuunnitelma ja talousarvio Liittohallituksen esitys syyskokoukselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RESERVILÄISLIITON. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016. Liittohallituksen esitys syyskokoukselle"

Transkriptio

1 RESERVILÄISLIITON toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Liittohallituksen esitys syyskokoukselle 2016

2 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA RES strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen syyskokouksen hyväksymä RES strategia määrittelee liiton kehittämisen suuntaviivat vuosille Keskeisiksi tavoitteiksi asiakirjassa on määritelty liiton tunnettuuden kasvattaminen, suomalaisten maanpuolustustahdon ylläpitäminen sekä liiton edunvalvonnan tehostaminen. Tähän liittyvä suunnittelutyö ja toimenpiteet alkavat vuonna RES strategian suunnittelu alkoi Keväällä 2013 sen pohjaksi teetettiin laaja jäsenkysely, jolla selvitettiin jäsenten näkemyksiä tulevien tavoitteiden osalta. Keväällä 2014 strategiaa työstettiin yhdessä liiton jäsenyhdistysten edustajien kanssa useissa työpajoissa, jotka pidettiin liiton vuosikokouksen yhteydessä. Kesällä 2015 tehtiin lisäksi sidosryhmätutkimus, jossa haastateltiin kymmeniä liiton erilaisten sidosryhmien ja median edustajia. Näiden toimenpiteiden lisäksi strategia kiersi useasti lausunnolla reserviläispiireissä ja -yhdistyksissä. Uuden strategian yhtenä tavoitteena on tehostaa liiton hallintojärjestelmää. Tähän liittyvä sääntömuutos tulee käsiteltäväksi liiton sääntömääräisessä vuosikokouksessa. Mikäli muutos hyväksytään esitetysti, vaikuttaa se vahvasti myös liiton syyskokouksen käsittelyssä oleviin asioihin. Liiton hallitus seuraa vuosittain strategian toteuttamista ja tekee tarvittaessa muutosesityksiä liittohallitukselle. Vuonna 2016 kiinnitetään erityistä huomiota RES 2020-strategian jalkauttamiseen piireihin ja sitä kautta yhdistyksiin. Vuoden teema ja painopistealueet Reservissä kaiken varalta Toimintavuoden teemana on Reservissä kaiken varalta, jonka avulla viestitään liiton jäsenille ja muille suomalaisille reservin tärkeästä merkityksestä Suomen puolustusjärjestelmässä. Teemaa hyödynnetään mm. edunvalvonnassa ja tiedotuksessa, erilaisissa kannanotoissa ja lausunnoissa, kansalaiskeskustelussa sekä toiminnan esittelyssä ja liiton arkipäiväisessä viestinnässä. Lisäksi teemaa hyödynnetään jäsenhankinnassa. Teeman lisäksi vuodelle 2015 asetetaan kolme erityistä painopistettä, jotka ovat faktapohjainen tiedotus, maanpuolustuksellinen edunvalvonta ja reservin koulutus. Tiedotus Keväällä 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 38 prosenttia suomalaisista tuntee Reserviläisliiton vähintään nimeltä. Vaikka liiton tunnettuutta on viime vuosina pyritty lisäämään määrätietoisella ja säännöllisellä tiedottamisella sekä edunvalvonnalla, on liiton tunnettuus laskenut. Toimintavuonna liiton ulkoista tiedotusta tehostetaan ostopalveluratkaisulla. Liitto ottaa toimintavuonna kantaa ajankohtaisiin maanpuolustusasioihin ja tiedottaa niistä kattavasti medialle erilaisia kanavia pitkin. Käytössä ovat liiton internet-sivujen lisäksi Facebook ja Twitter sekä nettisivuilla julkaistavat blogit ja lähinnä tapahtumatiedotuksen yhteydessä käytettävä Instagram. Toimintavuonna tehostetaan erityisesti sosiaalisen median käyttöä sekä erilaisiin tapahtumiin liittyvää tiedotusta. Liiton internetsivujen toimintakalenterissa julkaistaan jatkossa ainakin osittain myös piiritason tapahtumia. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet myös yhdistystason tapahtumien julkaisuun. Sivu 2

3 Tiedottamisessa voidaan tarvittaessa nojautua sähköisiin jäsenkyselyihin sekä ostopalveluina tehtyihin kyselyihin muille suomalaisille. Tiedotuksen toimivuutta seurataan ainakin sähköisten medioiden osalta. Myös sisäinen tiedotus jatkuu aktiivisena. Liiton nettisivuilla julkaistaan säännöllisesti lähinnä piirien ja yhdistysten luottamushenkilöille tarkoitettuja tiedotteita. Toimintavuoden aikana julkaistaan lisäksi useita Yhdistystiedotetta sekä tarpeen mukaan uutiskirjeitä. Liiton internet-sivuilla ylläpidetään Yhdistysjohto-osiota, joka sisältää yhdistysten ja piirien toiminnassa tarvittavaa ohjeistusta, lomakkeita jne. Reserviläisliiton äänenkannattaja on Reserviläinen-lehti, josta ilmestyy toimintavuoden aikana kahdeksan numeroa. Lehden jakeluun kuuluvat lähes kaikki jäsenmaksunsa maksaneet henkilöjäsenet. Perinteiseen tapaan yksi lehden numeroista jaetaan kaikille varusmiehille ja toinen abiturienteille. Reserviläinen ilmestyy toimintavuonna myös säännöllisesti päivittyvänä nettilehtenä, joka yhdistää lehden sekä Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton viestintää. Toimintavuoden tavoitteena on päästä mukaan päivänpoliittiseen maanpuolustuskeskusteluun julkaisemalla nettilehdessä useammin ajankohtaisia uutisia ja kannanottoja. Yhdistysten ja piirien tiedotustoimintaa tuetaan mm. mahdollisuudella ylläpitää omia nettisivuja liiton sivuston yhteydessä sekä lähinnä sosiaaliseen mediaan liittyvällä koulutuksella. Yhdistyksille myös painotetaan maanpuolustuskeskusteluun osallistumisen ja yleisen tiedottamisen tärkeyttä. Lisäksi yhdistyksiä ja piirejä kannustetaan esittelemään toimintaansa erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja -tapahtumissa. Reserviläisliitto ylläpitää laajaa esittely- ja messumateriaalia sekä tukee taloudellisesti messutapahtumiin osallistumista. Toimintavuoden aikana uusitaan liiton graafinen ilme. Vuonna 2016 Reserviläisliitto kartoittaa erilaiset varusmiesinfojärjestelmät eri puolilla maata. Tavoitteena on kerätä toimivia malleja varusmiehille suunnatusta esittelytoiminnasta ja kehittää niiden pohjalta yhteinen malli koko maassa käytettäväksi. Edunvalvonta Reserviläisliiton edunvalvontaan kiinnitetään toimintavuonna erityistä huomiota. Liitto pyrkii pitämään huolta mm. Puolustusvoimien riittävästä rahoituksesta, joka on edellytyksenä yleiseen asevelvollisuuden ja koko maan kattavan, itsenäisen puolustusjärjestelmän ylläpitämiselle. Lisäksi painotetaan riittävän kertausharjoituskoulutuksen merkitystä. Huomiota kiinnitetään myös reserviläisten aseman ja toimintaoikeuksien kehittämiseen sekä reserviläistoiminnan ja -koulutuksen toimintaedellytysten ylläpitämiseen. Käytöstä poistuvat ampuma- ja harjoitusalueet sekä ampumaradat pyritään säilyttämään reserviläisten käytössä. Lisäksi Reserviläisliitto seuraa tarkasti aselainsäädäntöön ja ampumaratalakiin liittyviä kehityshankkeita sekä aselupakäytäntöjen keventämistä, jossa on tarkoitus mm. siirtyä osaksi sähköiseen lupamenettelyyn. Erityisen huomion kohteena on ampumaratalain toimeenpanoprosessi sekä sen vaikutukset maamme laajaan ampumarataverkostoon. Liitto tukee myös reserviläispiirien toimenpiteitä sekä vaikuttamista maakunnallisen ja paikallisen ampumarataverkoston ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Tarvittaessa asioihin otetaan kantaa joko yksi tai yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Sivu 3

4 Koulutus Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen vahvuus on henkilöä, joista yli 95 prosenttia on vasta valmiutta kohotettaessa palvelukseen kutsuttavia reserviläisiä. Laajan kertausharjoituskoulutuksen ohella tämän joukon sotilaallista osaamista ja kenttäkelpoisuutta ylläpidetään omaehtoisella toiminnalla ja koulutuksella. Reserviläisliitto on julkisoikeudellisen yhteisön Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) jäsen. MPK:n tehtävänä on ylläpitää, kehittää ja valvoa jäsenjärjestöjensä turvallisuus-, varautumis-, johtamis- ja kouluttajakoulutusta sekä sotilaallista koulutusta. Sen kurssimuotoisen koulutuksen järjestäjät tulevat pitkälti MPK:n jäsenjärjestöistä. Vuonna 2014 tehdyn kouluttajatutkimuksen mukaan suurimman (41 %) yksittäisen kouluttajaryhmän MPK:ssa muodostavat Reserviläisliiton jäsenet. Toimintavuonna Reserviläisliitto tekee tiivistä yhteistyötä MPK:n kanssa ja on aktiivisesti mukana sen koulutuksen kehittämisessä. Vuonna 2016 MPK:n aloittaa kouluttamisen koulutusohjelman uudistamisen Reserviläisliiton johdolla. Uudistustyötä varten Reserviläisliitto perustaa kouluttamisen asiantuntijoista koostuvan, määräaikaisen työryhmän. Lisäksi Reserviläisliitto osallistuu MPK:n koulutuksen laadun kehittämiseen mm. asettamalla asiantuntijoita koulutusten auditointeihin. Toimintavuoden aikana käynnistyvän CISOR-järjestön (Confédération Interalliée des Sous- Officiers de Réserve) puheenjohtajakauden tapahtumat toteutetaan yhteistyössä MPK:n kanssa. Valtion säästötoimenpiteet saattavat johtaa MPK:n toiminnan supistumiseen, mikä voi toimintavuonna näkyä MPK:n henkilöstön lomautuksina ja kurssimäärien vähenemisenä. Koulutuksen monimuotoisuudesta ja alueellisesta kattavuudesta kuitenkin huolehditaan, jotta mahdollisimman monella Reserviläisliiton jäsenellä olisi edelleen mahdollisuus kehittää MPK:n kursseilla omaa poikkeusoloissa tarvittavaa osaamistaan. Lisäksi varmistetaan, etteivät säästöjen seurauksena MPK:n palkatun henkilöstön tehtävät kohtuuttomasti siirry vapaaehtoisten kouluttajien hoidettavaksi. Reserviläisliitto pyrkii toimintavuonna säilyttämään keskeisen asemansa MPK:n hallituksessa, valiokunnissa ja alueellisissa toimielimissä. MPK:n toimintaa valvovat vapaaehtoisen maanpuolustuksen valtakunnallinen ja alueelliset neuvottelukunnat, joissa Reserviläisliitolla on edustus. Reserviläisliitto kannustaa jäseniään ylläpitämään omia sotilaallisia taitojaan osallistumalla MPK:n koulutukseen sekä hakeutumaan henkilövarattavaksi MPK:n poikkeusolojen tehtäviin. Toiminta- ja koulutusmahdollisuuksista kerrotaan laajasti Reserviläisessä ja osin niistä tiedotetaan suoraan jäsenistölle. Reserviläisliitto kannustaa myös piirejään ja yhdistyksiään toteuttamaan yhteistyössä MPK:n maanpuolustuspiirien kanssa koulutukseen liittyvää markkinointia. Niitä kannustetaan myös olemaan enemmän mukana MPK:n toiminnan suunnittelussa. Tavoitteena on myös lisätä jäsenistön ja muiden suomalaisten tietoisuutta Reserviläisliiton keskeisestä roolista MPK:n toiminnassa sekä reservin sotilaallisten taitojen ylläpitäjänä. Tähän pyritään mm. tiedottamalla enemmän Reserviläisliiton ja sen jäsenten roolista koulutuksessa. 2. Muut toimintamuodot Ampumatoiminta Ammunta sen eri muodoissaan on Reserviläisliiton laajin toimintamuoto. Liitto kannustaa yhdistyksiään erilaisen ampumatoiminnan järjestämiseen ja tukee niitä taloudellisesti myöntämällä tukia asehankintoihin, tukemalla erilaisia ampumaratahankkeita sekä muita ampumatoimintaan liittyviä hankintoja ja hankkeita. Sivu 4

5 Jäseniä kannustetaan säännölliseen ampumaharjoitteluun. Aloitteleville harrastajille suositellaan osallistumista MPK:n ampumakortti- tai SAL:n tuomarikorttikursseille, joilla käydään läpi mm. ratakäyttäytymiseen liittyviä asioita. Tämä lisää ammuntaharrastuksen turvallisuutta ja antaa aloitteleville ampujille hyvän pohjan harrastukselle. Ampumatoimintaan liittyy laaja harjoittelu- ja kilpailutoiminta yhdistys-, piiri ja liittotasolla. Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisurheiluliiton toiset, yhteiset Reservin ampumamestaruuskisat järjestetään Tyrrin ampumaradoilla Kouvolan Utissa. Toimintavuonna viimeistellään yhteisen kisan järjestelyperiaatteet. Reserviläisliiton valtakunnallinen ampumataitopäivä järjestetään viikolla 20. Liiton jäsenyhdistyksissä järjestettävien tapahtumien tarkoituksena on tarjota jäsenille mahdollisuus tutustua ammuntaan lajina, opettaa turvallisen ammunnan perusteita sekä suorittaa vähintään yksi kymmenen laukauksen ampumasuorite, joka kirjataan mukaan prosenttiammuntakilpailuun. Valtakunnallisella tapahtumalla tavoitellaan myös lisänäkyvyyttä Reserviläisliiton laajalle ampumatoiminnalle. Reserviläisliitto on mukana järjestöjen yhteisen ampumaharrastusfoorumin toiminnassa ja sen edunvalvontahankkeissa. Lisäksi foorumin kautta pyritään avustamaan niissä toimenpiteissä, joita ampumaratalaki mahdollisesti ampumaratoja hallinnoivilta tahoilta edellyttää. Foorumin ampumarata-asiantuntijan palvelut ovat myös Reserviläisliiton jäsenyhdistysten ja piirien käytössä. Liikunta ja urheilutoiminta Reserviläisliitto kannustaa jäseniään fyysisen kunnon ylläpitoon. Päävastuu erilaisen liikuntatoiminnan järjestämisestä on liiton jäsenyhdistyksillä, joille painotetaan riittävien liikuntamahdollisuuksien tarjoamista jäsenille. Liitto tukee taloudellisesti liikuntavälineiden ja -tarvikkeiden hankintaa yhdistyksille sekä piireille. Yhteistyössä Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisurheiluliiton kanssa jäseniä kannustetaan liikkumaan ja urheilemaan aiempaa enemmän. Yhdistyksiä ja jäseniä kannustetaan myös ottamaan osaa erilaisiin jotoksiin, marsseihin ja muihin kuntoliikuntatapahtumiin mm. pitämällä niitä esillä liiton nettisivuilla sekä tiedottamalla osallistumismahdollisuuksista suoraan jäsenille. Reserviläisten laaja kilpailu-, urheilu- ja liikuntatoiminta jatkuu toimintavuonna koko reserviläiskentässä. Valtakunnantasolla sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Reserviläisurheiluliitto, jonka suurin jäsenjärjestö Reserviläisliitto on. Järjestöjen yhteinen perheliikuntapäivä järjestetään syyskuun alkupuolella eri puolilla maata. Maanpuolustustahdon hyväksi tehtävä työ Yhtenä päätavoitteena Reserviläisliiton strategiassa on suomalaisten maanpuolustustahdon hyväksi tehtävän työn tehostaminen. Tähän työhön luetaan kuuluvaksi paitsi erilaiset maanpuolustusjuhlat ja muut aatteelliset tilaisuudet, myös kaikki julkinen toiminta ja tiedotus, jota liitto sekä sen piirit ja yhdistykset harjoittavat. Reserviläisliitto jatkaa myös toimintavuonna laajaa työtään suomalaisten maanpuolustustahdon hyväksi mm. julkaisu- ja tiedotustoiminnan sekä erilaisten tilaisuuksien avulla. Aatteellista työtä pyritään laajentamaan erityisesti sosiaalisessa mediassa, jotta nykyistä suurempi osa suomalaisista saataisiin sen vaikutuspiiriin. Reserviläisliitto painottaa myös yhdistyksilleen ja piireilleen aatteellisen työn tärkeyttä korostaen erityisesti paikallisen ja maakunnallisen tiedotustoiminnan merkitystä. Riittävä näkyvyys mediassa on tärkeää suomalaisten maanpuolustustahdon kannalta, koska valtaosa suomalaisista saa käsityksen maanpuolustuksesta ja vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä tiedotusvälineiden kautta. Sivu 5

6 Toimintavuonna Reserviläisliitto suunnittelee yhdessä Pirkanmaan Reserviläispiirin kanssa lukiolaisille tarkoitetun, turvallisuuspoliittisen kilpailun, jota kokeillaan ainakin yhdessä piirissä. Vuonna 2017 tämä kilpailutoiminta pyritään käynnistämään kaikissa piireissä. Vuonna 2016 jatketaan myös Suomi 100 -hankeen valmistelua yhdessä Maanpuolustuksen Tuki ry:n ja sen jäsenjärjestöjen kanssa. Järjestöjen yhteishanke on osa Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlallisuuksia vuonna 2017 ja pitää sisällään mm. kymmenkunta maakunnallisen tason messutilaisuutta, joissa esitellään Puolustusvoimien toimintaa sekä vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja -koulutusta. Projektiin liittyy laaja tiedotustoiminta, josta vastaa hanketta koordinoiva Maanpuolustuksen Tuki ry. Yhdistysten ja piirien aatteellista työtä tuetaan mm. laajalla esittely- ja messumateriaalilla, koulutuksella ja hakemuksesta myönnettävällä taloudellisella tuella. Lisäksi yhdistyksillä ja piireillä on mahdollisuus veloituksetta ylläpitää omia nettisivuja liiton internet-sivujen yhteydessä. Yhdistyksiä kannustetaan olemaan mahdollisimman laajasti läsnä myös Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Veteraani- ja perinnetyö Reserviläisliitto on toimintavuonna laajasti mukana veteraanityössä ja siihen liittyvässä perinnetyössä. Perinteiseen tapaan liitto osallistuu Sotiemme Veteraanit -keräykseen mm. tukemalla paikallisia varusmieskeräyksiä, järjestämällä omaa keräystoimintaa sekä olemalla mukana keräykseen liittyvissä myyntikampanjoissa. Jäsenyhdistyksille suositellaan osallistumista vähintään valtakunnalliseen keräystempaukseen, joka järjestetään yhdessä Suomen Reserviupseeriliiton kanssa. Yhdistysten ja kerhojen oma keräystoiminta pyritään mahdollisimman laajasti keskittämään yhteiseen tempauspäivään, josta tiedotetaan kattavasti. Myös muu yhteistoiminta sotiemme veteraaneja edustavien järjestöjen kanssa jatkuu laajana niin liitto-, piiri- kuin yhdistystasollakin. Useat liiton jäsenyhdistykset tukevat paikallisten veteraaniyhteisöjen toimintaa sekä avustavat yksittäisiä veteraaneja. Monet henkilöjäsenet toimivat erinäisten veteraaniyhteisöjen luottamustehtävissä. Liiton veteraaniyhteistyöryhmä valmistelee yhteistyössä Opetushallituksen kanssa liiton aatteellista tapahtumaa tavoitteena tapahtuman järjestäminen ensimmäisen kerran syyskuussa 2017 osana Suomi 100 juhlavuotta. Veteraaniperinnetyön suunnittelu jatkuu toimintavuonna ja siitä vastaa liiton veteraaniyhteistyöryhmä. Suunnittelu tapahtuu yhteistyössä valtakunnallisten veteraanijärjestöjen ja Tammenlehvän Perinneliiton kanssa. Myös Suomen Reserviupseeriliiton kanssa pyritään yhteisiin linjauksiin. Hengellinen toiminta Valtakunnallisesti toteutettava Joulutulet on toimintavuoden hengellisen toiminnan päätapahtuma. Paikkakunnilla toteutettavaan joulunalustapahtumaan pyritään samaan mukaan mahdollisimman paljon liiton jäsenyhdistyksiä. Tavoitteena on myös mahdollisimman suuri medianäkyvyys mm. valtakunnallisen ja paikallisen tiedotuskampanjan avulla. Muuta hengellistä toimintaa toteutetaan lähinnä oheistoimintatyyppisenä mm. liiton syyskokoustapahtuman yhteydessä. Myös monien muiden liiton, piirien ja yhdistysten toimintavuoden aikana järjestämiin tilaisuuksien liittyy kenttähartaus tai muu hengellinen osio. Sivu 6

7 Naisten toiminta Liiton naisten työryhmä järjestää toimintavuonna useita naisille tarkoitettuja tapahtumia. Lisäksi se pyrkii organisoimaan reserviläistoiminnan esittelyä mahdollisimman monissa tilaisuuksissa. Reserviläisliiton toimintaa esitellään ainakin Pohjanmaan suurmessuilla Vaasassa niin, että naisten toimikunta vastaa käytännön järjestelyistä. Jo perinteeksi muodostunut Naisten koulutuspäivä järjestetään Imatralla, jossa tutustutaan Raja- ja merivartiokouluun. Huipputapahtumaa ei toimintavuonna ohjelmassa mutta siihen liittyvää suunnittelutyötä tehdään. Tavoitteena on uusia huipputapahtuman ohjelma ja runko niin, että se kiinnostaisi nykyistä laajempaa osaa liiton jäsenistöstä. Reserviläisliiton naisjäseniä kannustetaan osallistumaan Maanpuolustusnaisten liiton valtakunnalliselle jotokselle, joka järjestetään Lohtajan Vattajanniemessä osana MPK:n PAUHA harjoitusta. Lisäksi yhteistyötä Viron Naiskodukaitsen kanssa tiivistetään. Naisten toiminnasta tiedottamista tehostetaan toimintavuoden aikana. Naisten työryhmä markkinoi myös vapaaehtoista pelastuspalvelua ja pyrkii tarjoamaan siihen liittyvää koulutusta naisjäsenille. Kansainvälinen toiminta Reserviläisliitto toimii kansainvälisen, reservin aliupseereita edustavan järjestön (Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve, CISOR) puheenjohtajamaana vuosina Liiton ensimmäinen puheenjohtajakausi pitää sisällään kymmenkunta erilaista tilaisuutta sekä sotilasmoniottelun. Puheenjohtajuus toteutetaan yhteistyössä MPK:n ja Puolustusvoimien kanssa. Ensimmäinen liiton puheenjohtajakaudella järjestettävä tapahtuma on Kaartin jääkärirykmentissä pidettävä CISOR-kongressi. Osallistujille esitellään tilaisuudessa laajasti suomalaista puolustusjärjestelmää ja -ratkaisua. Reserviläisliiton puheenjohtajakauden tavoitteena on CISOR:n hallintojärjestelmän tehostaminen niin, että kulloinkin ajankohtaisia asioita työstetään myös erilaisten kokouksen ja tapahtumien välisenä aikana sähköisiä työskentelymenetelmiä hyödyntäen. Lisäksi pyritään käynnistämään CI- SOR-tapahtumiin liittyvä mediatiedottaminen sekä edistämään suomalaisen puolustusjärjestelmän tunnettuutta ja uskottavuutta Euroopan eri maissa. Reserviläisliiton CISOR-puheenjohtajuudesta vastaavat ensisijaisesti liiton nimittämän puheenjohtajan ja pääsihteerin johdolla toimivat vapaaehtoiset. Liiton toimisto tukee järjestelyitä. CISOR-yhteistyön ohella pyritään tiivistämään perinteistä yhteistyötä Viron Kaitseliiton kanssa. Yhteistyö on mahdollista myös Ruotsia, Venäjää ja USA:ta edustavien tahojen kanssa. Yhdistysjohdon koulutus Yhdistysjohdolle tarkoitettu koulutus jatkuu vuonna Yhdessä OK-opintokeskuksen, Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa toteutettavan koulutuksen tavoitteena on kehittää yhdistysten luottamushenkilöiden valmiuksia tehtäviensä hoitamiseen. Sen tärkeimpänä kohderyhmänä ovat uudet luottamushenkilöt. Toimintavuonna siirrytään vain yhdelle piirille tarkoitetuista koulutustilaisuuksista laajempiin tilaisuuksiin, joihin kutsutaan osallistujia eri piireistä. Liitto hyvittää osallistujille matkakulut ja järjestää pitkämatkalaisille tarvittaessa majoituksen. Samalla koulutuksien luonnetta kehitetään niin, että ne ovat entistä vuorovaikutteisempia. Sivu 7

8 Uudet koulutusalueet ovat itäinen, läntinen ja pohjoinen koulutusalue, joista toimintavuonna järjestetään tilaisuudet läntisellä ja itäisellä alueella. Pohjoiselle koulutusalueelle tarkoitettu tilaisuus järjestetään vasta vuonna Lisäksi toimintavuonna järjestetään sosiaalisen median hyödyntämiseen yhdistystoiminnassa liittyvää koulutusta. Tarvittaessa voidaan järjestää myös muuta, yhdistystoimintaan liittyvää koulutusta yhteistoiminnassa reserviläispiirien ja OK-opintokeskuksen kanssa. Näiden kurssien sisältö voidaan sopia tapauskohtaisesti. Piirijohdon koulutus Suomen Reserviupseeriliiton kanssa järjestetään maalis- ja elokuussa reservipiirien toiminnanjohtajille tarkoitetut koulutus- ja neuvottelupäivät. Tavoitteena on antaa toiminnanjohtajille valmiudet toteuttaa reserviläistoimintaa piireissä liittojen kokousten ja hallituksen päättämällä tavalla. Neuvottelupäivien järjestelyistä vastaa toimintavuonna Reserviläisliitto. Liiton piiri-info järjestetään toimintavuonna kuudessa reserviläispiirissä. Parin tunnin mittaiset tilaisuudet on tarkoitettu lähinnä yhdistysten puheenjohtajille sekä muille, keskeisille luottamushenkilöille. Niissä käydään läpi mm. puolustusvoimien asioita, ajankohtaisia laki- ja muita hankkeita sekä Reserviläisliiton omia asioita. Vuodesta 2013 lähtien piiri-info on järjestetty kussakin reserviläispiirissä noin kahden vuoden välein. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Reserviläisliitto on yksi VAPEPA:n jäsenjärjestöistä ja osallistuu myös toimintavuonna sen toimintaan. Liitossa toimii VAPEPA-työrymä ja liiton edustaja osallistuu VAPEPA:n keskustoimikunnan kokouksiin ja toimintaan. Käytännön toimintaa on lähinnä yhdistystasolla, joissa ylläpidetään kymmeniä hälytysryhmiä tai, joiden jäsenet ovat muuten mukana vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnassa. Reserviläisliitto markkinoi toimintavuonna vapaaehtoista pelastuspalvelua aiempaa enemmän. Lisäksi liitto kannustaa piirejä nimeämään edustajansa sekä osallistumaan oman alueensa maakuntatoimikunnan kokouksiin ja toimintaan, jotta VAPEPA;n toiminta tulee tutuksi. Yhdistyksiä kannustetaan luomaan kontaktit oman lähialueensa paikallistoimikuntiin ja näin tutustumaan paikalliseen pelastuspalvelutoimintaan sekä kannustamaan henkilöjäseniään mukaan vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan ja/tai perustamaan omia, reserviläisistä koostuvia hälytysryhmiä. Lisäksi jäseniä kannustetaan kouluttautumaan eri tehtäviin VAPEPAn järjestämien koulutusten avulla. Toimintavuoden aikana suunnitellaan runko VAPEPA tutuksi -tietoiskulle, joita toteutetaan jatkossa piirien toimesta ja yhdessä MPK:n kanssa iltakursseina. Sidosryhmäyhteistyö Reserviläisliitto jatkaa toimintavuonna yhteistyötä erilaisten järjestöjen ja muiden yhteistoimintatahojen kanssa. Liiton yhteistyökumppaneita ovat mm. Puolustusvoimat ja -ministeriö, Sisäasianministeriö, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Maanpuolustuksen Tuki ry, Reserviläisurheiluliitto, Maanpuolustusyhtiö, URLUS-säätiö, VAPEPA sekä monet muut tahot. Yhteistoiminta jatkuu erityisen tiiviinä Suomen Reserviupseeriliiton kanssa niin liitto-, piiri- kuin yhdistystasollakin. Liitto pyrkii edistämään myös Reserviläisliiton ja muiden maanpuolustusjärjestöjen sekä maanpuolustuksellisten tahojen välistä yhteistyötä. Sivu 8

9 Myös sidosryhmäviestintään ja yritysyhteistyöhön kiinnitetään enemmän huomiota. Reserviläisliitto pyrkii lähestymään jatkossa kaikkia sidosryhmiään vähintään kaksi kertaa vuodessa sähköisen viestinnän keinoin. Reserviläisliiton edustukset eri yhteistyöelimissä ja -organisaatioissa löytyvät liiton internetsivuilta. Tarvittaessa liiton hallitus ja valiokunta nimeää edustajia uusiin yhteistyöelimiin. 3. Jäsenkehitys- ja -huolto Jäsenmäärätavoitteet Reserviläisliiton jäsenmäärä kääntyi vahvaan kasvuun 1990-puolivälissä tapahtuneen sääntö- ja nimimuutoksen jälkeen. Aivan viime vuosina kasvu on ollut heikompaa ja jäsenmäärä ollut välillä jopa laskussa. Käänteen taustalla on jäseneksi liittyneiden määrissä tapahtunut lasku. Toimintavuoden tavoitteena on jäsenkasvun ylläpitäminen niin, että maksaneiden jäsenten määrä kasvaa vuoden 2016 aikana kahdella prosentilla. Lisäksi tavoitteena on, että vuoden 2016 lopulla kahdeksan prosenttia liiton jäsenistä olisi ns. uusia jäseniä eli heidän jäsenyytensä olisi alkanut toimintavuoden aikana. Yhdistyksiä ja piirejä kannustetaan jäsenhankintaan suoritusperusteisen piirituen avulla sekä tiedotuksellisin keinoin. Liiton viestinnässä korostetaan, että reserviläistoiminnan tarkoitusperiä voidaan toteuttaa sitä tehokkaammin, mitä enemmän jäseniä toiminnan parissa on. Myös jäsenyyden avoimuutta pidetään tiedotuksessa esillä. Henkilökohtainen jäsenhankintakilpailu Jäsenhankintaa pyritään vauhdittamaan myös henkilökohtaisella jäsenhankintakilpailulla. Vuoden 2016 kilpailun tuloksia laskettaessa huomioidaan jokainen, vuoden 2016 aikana jäsenmaksunsa ensimmäistä kertaa maksanut, uusi jäsen. Jäsenmaksulaskutuksen aikataulun johdosta kilpailukausi on käytännössä Ne uudet jäsenet, jotka eivät myöhäisen liittymisajankohdan johdosta saa jäsenmaksulaskua vuonna 2016, huomioidaan seuraavan vuoden kilpailussa. Jäsenhankintakilpailuun osallistuu jokainen em. aikana liittoon saapunut, sähköinen tai paperinen ilmoitus uudesta jäsenestä, johon on selkeästi merkitty tieto siitä, kuka on jäsenhankkija. Lisäksi mukaan lasketaan suoraan jäsenrekisteriin tallennetut, uudet jäsenet. Mukaan ei lasketa niitä henkilöitä, jotka ovat jo jäsenenä jossain toisessa liiton jäsenyhdistyksessä tai, joiden jäsenyyttä asianomainen yhdistys ei hyväksy. Vuoden 2016 jäsenhankintakilpailussa palkinnot ovat seuraavat: Ø Kilpailun voittaja, 500 euron matkalahjakortti tai vastaava tuki yhdistyksen toimintaan Ø Vähintään 20 jäsentä, MP-maastoasu Ø Vähintään 15 jäsentä, hotellilahjakortti Ø Vähintään 10 jäsentä, sissipuukko M/95 Ø Vähintään 5 jäsentä, RES-vyö Ø Vähintään 1 jäsen, RES-lippalakki Vuoden 2016 jäsenhankintakilpailun markkinointiin kiinnitetään erityistä huomiota ja kilpailun väliaikatietoja julkaistaan vuoden mittaan. Kilpailun lopulliset tulokset julkaistaan vuoden 2017 alussa. Reserviläisliitto seuraa toimintavuonna säännöllisesti piiriensä jäsenkehitystä ja liittyneiden määriä. Jäsenkehitystä ja liittyneiden määriä pidetään esillä liiton sisäisessä viestinnässä. Sivu 9

10 Heikon jäsenkehityksen alueisiin kiinnitetään perinteiseen tapaan muita enemmän huomiota ja niihin suunnataan tapauskohtaisesti päätettäviä tukitoimenpiteitä. Piirejä kannustetaan seuraamaan omien yhdistystensä jäsenkehitystä ja liittyneiden määriä sekä olemaan jäsentilanteesta säännöllisesti yhteydessä omiin yhdistyksiinsä. Jäsenhuolto Jäsenhankinnan lisäksi painotetaan jäsenhuoltoa. Yhdistyksiä kannustetaan seuraamaan omaa jäsenkehitystään, olemaan säännöllisesti yhteydessä jäsenistöönsä sekä ylläpitämään ajan tasalla olevia internet- ja Facebook-sivuja. Lisäksi yhdistyksiä kannustetaan olemaan yhteydessä uusiin jäseniinsä sekä niihin jäseniin, joiden jäsenmaksun maksaminen on syystä tai toisesta viivästynyt. Reserviläisliitto lähettää toimintavuonna jokaiselle liittyneelle noin viikon viiveellä sähköisen uutiskirjeen tai vaihtoehtoisesti perinteisen kirjeen. Lisäksi syksyllä ollaan yhteydessä maksamattomiin jäseniin uutiskirjeiden ja tekstiviestien avulla. Yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa selvitetään mahdollisuudet lähestyä muutama vuosi sitten kotiutuneita sekä kertausharjoituksiin kutsuttavia reserviläisiä. Vastaavia selvityksiä kannustetaan tekemään myös piiritasolla yhdessä Puolustusvoimien aluetoimistojen kanssa. Toimintavuonna selvitetään, miten jäsenyydestä luopuvien tai siitä eroavien määriä saataisiin pienennettyä. Jäsenedut ja -alennukset Vuonna 2016 Reserviläisliiton jäsenyhdistysten henkilöjäsenet ovat oikeutettuja seuraaviin jäsenetuihin ja -alennuksiin: Ø ST1-polttoneste-etu. Liiton jäsenkortilla saa käteisellä tai pankkikortilla maksettaessa ST1- ketjun asemilla tankattaessa vähintään 0,5 sentin alennuksen litralta bensiini- ja dieselostoista. Alennus on asemakohtainen ja useimmiten em. alennusta suurempi. Etu on voimassa myös miehitetyillä Shell-asemilla. Ø Pohjolan vakuutusedut. Solmitun vakuutussopimuksen nojalla liiton jäsen voi hankkia Pohjolasta jäsenetuhintaan matka- ja matkatavaravakuutuksen, autokaskon, henki- ja tapaturmavakuutuksen, lisäeläkevakuutuksen sekä superkotivakuutuksen. Ø S-ryhmän hotelliedut. Toimintavuonna käytössä on S-ryhmän hotellisopimus, jota jäsen voi hyödyntää majoittuessaan Sokos ja Radisson Blu -hotelleissa. Ø HCR-hotelliedut. Toimintavuonna käytössä on Holiday Club Resorts Oy:n hotellisopimus, jota jäsen voi hyödyntää majoittuessaan Holiday Club Resorts Oy:n kotimaan kylpylähotelleissa sekä loma-asunnoissa. Ø TallinkSiljan jäsenyysetu. Jäsenellä on toimintavuonna mahdollisuus liittyä Club One-kantaasiakasohjelmaan veloituksetta niin, että jäsen saa heti Silver-tason kortin. Tällä saa jopa 20 prosenttia alennusta tietyistä normaalihintaisista risteilyistä ja muista tuotteista. Ø Suomen Sotilas -lehden tilausetu. Jäsenillä on mahdollisuus tilata Suomen Sotilas -lehden vuosikerta jäsenhintaan. Toimintavuonna jatketaan jäsenetujen markkinointia mm. sähköpostilla ja liiton nettisivujen avulla. Lisäksi toimintavuonna pyritään kehittämään uusia jäsenetuja mm. yritysyhteistyön kautta. 4. Talous Vuoden 2016 talouden perusteet Reserviläisliiton talouden 2016 perustana on 13,5 euron suuruinen liittomaksu, joka sisältyy jokai- Sivu 10

11 sen liiton jäsenyhdistyksen henkilöjäsenen vuosittaisen jäsenmaksuun. Lisäksi maksuun sisältyvät oman yhdistyksen ja piirin määrittämät maksuosuudet sekä Reserviläinen-lehden 8,5 euron suuruinen jäsentilausmaksu. Tilausmaksua ei laskuteta nuorisojäseniltä eikä niiltä jäseniltä, joiden kotitalouteen jo muuten tulee Reserviläinen-lehti. Liiton varsinaisen toiminnan kulut vuonna 2016 ovat euroa. Jäsenmaksutuloilla tästä katetaan noin 57 %, yleisavustuksilla noin 20 %, omalla varainhankinnalla noin 17 %, järjestötoiminnan tuotoilla noin 6 % ja korko- sekä osinkotuotoilla alle puoli prosenttia. Liiton omaan varainhankintaan liittyy mm. jäsenmerkkien sekä ampuma- ja senioriturvan markkinointia. Lisäksi myydään ilmoitustilaa Reserviläinen-lehdistä yritysyhteistyökumppaneille. Toiminnan tukijat Reserviläisliitto saa vuosittain merkittävää taloudellista tukea erilaisilta säätiöiltä, yrityksiltä ja muita yhteisöiltä. Pääsääntöisesti tuen kanavoi liitolle Maanpuolustuksen Tuki ry, joka vastaa RES:n, RUL:n, MPKL:n, NVL:n ja MPK:n lahjoitusvarojen hankinnasta. Lisäksi MPT kanavoi Puolustusministeriön vuosittaisen tuen Reserviläisliiton ja muiden jäsenjärjestöjensä käyttöön. Maanpuolustuksen Tuki ry tukee Reserviläisliittoa toimintavuonna noin eurolla. Lisäksi liitto saa MPT:n kautta Puolustusministeriöltä tukea, jonka suuruus selviää vasta tammikuussa Erityisen merkittävä tukija Reserviläisliitolle on URLUS-säätiö, jonka euron suuruisella vuokratuella katetaan liiton toimitilakustannukset. Reserviläisliitto saa vuosittain tukea myös Aliupseerien Huoltosäätiöltä (AHS), joka on Reserviläisliittoa ja puutteenalaisia reservinaliupseereita sekä heidän lähiomaisiaan tukeva säätiö. AHS varautuu tukemaan liittoa toimintavuonna noin euron suuruisella toimintatuella. Tuet piireille ja yhdistyksille Reserviläisliiton varsinaisen toiminnan kuluista noin viidennes käytetään tukitoimintaan, jonka piirissä ovat Reserviläisurheiluliitto, reserviläispiirit sekä osittain liiton jäsenyhdistykset. Toimintavuonna nämä tuet jakautuvat seuraavasti: Ø Reserviläisurheiluliitolle suunnataan noin euron suuruinen jäsenmaksu, joka käytetään reserviläisurheilun, -liikunnan ja kilpailujen järjestämiseen paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla. Maksu määräytyy RESUL:n sääntöjen mukaisesti sen jäsenjärjestöjen maksaneiden jäsenten määrän pohjalta. Ø Jokaiselle reserviläispiirille maksetaan toimintavuoden aikana euron suuruinen toimintatuki. Tuesta 300 euroa maksetaan kuukausittain ja 600 euroa kertasuorituksena kun ¾ piirin jäsenyhdistyksistä on raportoinut vuoden 2015 toiminnan ja osallistumisen luvuista. Ø Kuukausittaisen piirituen ohella reserviläispiireillä on mahdollisuus saada suoritepohjaisia palkkioita euroa per piiri. Tuki maksetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Ø Lisäksi reserviläispiireillä on mahdollisuus saada hakemuksesta tukea erilaisiin tietotekniikkahankintoihin. Tähän tukeen on toimintavuonna varattu euroa. Ø Myös yhdistysten on mahdollista saada liitosta tukea erilaisten projektien, erityisen toiminnan tai hankintojen rahoittamiseen. Tukea on haettava erillisellä hakemuksella ja myönnettävä maksimituki yhdelle hankkeelle tai hankinnalle on euroa. Yhdistysten projektitukeen on liiton talousarviossa varattu euroa. Toimintavuonna piiritukien maksu perustuu vuonna 2012 tehtyihin, piirikohtaisiin yhteistyösopimuksiin, joissa on sovittu piirituen saamisen edellyttävistä tehtävistä. Sopimuksen sisältö tarkistetaan tarvittaessa. Sivu 11

12 Suoritusperusteinen piirituki Kuukausittaisen piirituen lisäksi reserviläispiirit voivat saada ns. suoritusperusteista piiritukea, jota maksetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Vuonna 2016 tukea maksetaan seuraavien kriteereiden pohjalta: Jäsenkasvu Ø Reserviläispiirin maksaneiden jäsenten määrä nousee vuoden 2016 aikana, maksetaan 300 euron palkkio Ø Reserviläispiirin maksaneiden jäsenten määrä kasvaa yhden prosentin, maksetaan yhteensä 500 euron palkkio Ø Reserviläispiirin maksaneiden jäsenten määrä kasvaa kaksi prosenttia, maksetaan yhteensä euron palkkio Ø Reserviläispiirin maksaneiden jäsenten määrä kasvaa 4 prosenttia, maksetaan lisäksi euron palkkio Ø Reserviläispiirin maksaneiden jäsenten määrä on vuosina noussut jokaisena vuotena keskimäärin kolme prosenttia, maksetaan lisäksi euron palkkio Suoritusperusteista tukea maksetaan alkaen kuukausittain mikäli em. tavoitteet täyttyvät. Vertailulukuna on maksaneiden jäsenten määrä per Uusien jäsenten määrä Ø Uusien jäsenten osuus piirin kokonaisjäsenmäärästä on vuoden 2016 lopulla yli 6 prosenttia, maksetaan 500 euroa Ø Uusien jäsenten osuus piirin kokonaisjäsenmäärästä on vuoden 2016 lopulla yli 7 prosenttia, maksetaan yhteensä euroa Ø Uusien jäsenten osuus piirin kokonaisjäsenmäärästä on yli vuoden 2016 lopulla 8 prosenttia, maksetaan yhteensä euroa Tuki maksetaan tammikuun 2017 alussa niin, että välillä piirin jäsenyhdistyksiin liittyneiden henkilöiden kokonaismäärä suhteutetaan piirin kokonaisjäsenmäärään per Laskennassa huomioidaan vain ne uudet jäsenet, jäsenyys jatkuu vuonna Yhdistysten projektituki Reserviläisliiton jäsenyhdistyksillä ja piireillä on toimintavuonna mahdollisuus saada liitolta taloudellista tukea toimintaan tai hankintoihin, jotka edesauttavat tai kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Tukea varten on varattu euron määräraha liiton talousarvioon. Tätä ns. yhdistysten projektitukea voi saada mm. asehankintoihin, ampumarata- ja toimitilahankkeisiin, kantolippujen hankintaan, erilaisiin koulutusvälinehankintoihin sekä toiminnallisiin hankkeisiin. Edellytyksenä on, että asianomainen yhdistys on raportoinut liitolle edellisen vuoden toiminnastaan ja, että kyseessä on kertaluontoinen hankinta tai hanke. Tukea myönnetään ja sitä haetaan liiton hallituksen hyväksymän projektitukiohjeistuksen pohjalta. Käytössä on sähköinen hakulomake. 5. Yhdistys- ja jäsenpalvelut Reserviläisliiton tavoitteena on tarjota piireilleen ja yhdistyksilleen hyvätasoista ja kattavaa palvelua. Pyrkimyksenä on kehittää Reserviläisliitosta entistä paremmin järjestökentän toivomusten mukaan toimiva organisaatio. Sivu 12

13 Vuonna 2016 yhdistyspalveluiden kehittämistä jatketaan. Kehittämisessä tukeudutaan liiton uuteen strategiaan, vuonna 2015 tehtyyn järjestökuvatutkimukseen sekä vuosittaisiin jäsentyytyväisyyskyselyihin, jollainen tehdään myös toimintavuoden alussa. Mahdollisimman suuri osa palveluista pyritään kehittämään internetissä eri alustoilla toimiviksi. Yhdistysten, piirien ja liiton toiminta on kattavan järjestövakuutuksen piirissä. Vakuutusosakeyhtiö Pohjolasta hankittu vakuutus pitää sisällään esinevakuutuksen, toiminnan keskeytysvakuutuksen, vastuuvakuutuksen, oikeusturvavakuutuksen, toissijaisen autovakuutuksen sekä koko jäsenistön kattavan matkavakuutuksen silloin kuin liikkuminen tapahtuu järjestötehtävien tai -toiminnan puitteissa. Lisäksi Reserviläisliitolla on voimassa vakuutus, joka antaa puolustusvoimien edellyttämän vakuutusturvan sen reserviläisille järjestämissä ampumakilpailuissa. 6. Sääntömääräinen hallinto Liiton kokoukset Toimintavuonna järjestetään kaksi liiton sääntömääräistä kokousta. Vuoden 2015 toimintakertomus ja tilinpäätös käsitellään Seinäjoella järjestettävässä vuosikokouksessa. Lisäksi vuosikokouksen esityslistalla on liiton sääntöjen muutosesityksestä päättäminen. Sääntömääräinen syyskokous järjestetään Lappeenrannassa yhdessä Suomen Reserviupseeriliiton ja muiden, keskeisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Muita liiton kokouksia järjestetään tarvittaessa. Mikäli liiton vuosikokous hyväksyy liiton sääntöjen muutoksen esitetyssä muodossa, valitaan syyskokouksessa liitolle puheenjohtaja, muodostetaan liittovaltuusto sekä hyväksytään strategia seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Reserviläisliiton liittovaltuuston ensimmäinen kokous järjestetään tällöin Helsingissä niin, että kokouksessa päätetään vuoden 2017 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta sekä muodostetaan liittohallitus seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Liittohallitus Reserviläisliiton hallitukseen kuulu toimintavuonna puheenjohtajan lisäksi 27 varsinaista jäsentä niin, että jokaisesta piiristä on vähintään yksi hallitusedustaja. Hallituksen työskentelyä johtaa puheenjohtaja Mikko Savola, jonka tukena ovat hallituksen keskuudestaan valitsemat varapuheenjohtajat. Liittohallitus kokoontuu toimintavuoden aikana viisi kertaa, joista ensimmäinen on samalla hallituksen järjestäytymiskokous. Tammikuussa pidettävässä kokouksessa hallitus valitsee keskuudestaan myös varapuheenjohtajat. Syyskuun lopun kokous pidetään tarvittaessa kaksipäiväisenä seminaari- ja suunnittelukokouksena. Mikäli vuosikokous hyväksyy liiton sääntöjen muutoksen esitetyssä muodossa, päättyy koko hallituksen toimikausi kun liittovaltuusto on valinnut uuden hallituksen. Näillä näkymin tämä tapahtuu järjestettävässä valtuuston kokouksessa. Liiton valiokunta Reserviläisliiton hallituksen apuna toimii valiokunta, joka vastaa liiton toiminnan ja talouden suunnittelusta sekä juoksevien asioiden hoidosta. Liiton puheenjohtajan luotsaama valiokunta kootaan hallituksen jäsenistä ja se kokoontuu toimintavuonna 5-6 kertaa niin, että yksi kokouksista on tarvittaessa kaksipäiväinen seminaari- ja suunnittelukokous. Valiokunnan sihteerinä ja esittelijänä on liiton toiminnanjohtaja. Sivu 13

14 Liiton valiokunnan apuna toimii määräaikaisia ja pysyviä toimielimiä sekä työryhmiä, joita valiokunta tarvittaessa muodostaa. Valiokunta myös määrittää niiden tehtävät ja nimeää niiden jäsenet. Puheenjohtajisto Reserviläisliiton puheenjohtajisto hoitaa liiton juoksevia asioita ja vastaa osaltaan valiokunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta. Lisäksi puheenjohtajistolle on keskitetty henkilöstö- ja huomionosoitusasioihin liittyvä valmistelu sekä osin päätökset. Puheenjohtajiston työskentelyä johtaa liiton puheenjohtaja ja sen jäseninä ovat liiton varapuheenjohtajat. Puheenjohtajiston sihteerinä ja esittelijänä on liiton toiminnanjohtaja. Liiton toimisto Reserviläisliiton hallituksen ja valiokunnan tukena toimii liiton Helsingissä sijaitseva toimisto, jonka työskentelyä johtaa liiton toiminnanjohtaja. Lisäksi liiton palveluksessa on toimintavuonna järjestöpäällikkö ja sihteeri. Jäsenrekisteristä ja hallintopalveluista sekä liiton jäsenlehden, Reserviläisen kustantamisesta vastaa liiton osin omistama Maanpuolustusyhtiö MPY Oy. Liiton taloushallinnosta vastaa toimintavuonna Talenom Oy. Reserviläispiirit Liiton hallituksen, valiokunnan ja toimiston tukena toimivat maakunnalliset reserviläispiirit, joiden tehtävänä on vastata ja osin toteuttaa Reserviläisliiton toimintasuunnitelman mukainen toiminta omalla toiminta-alueellaan niin, että paikallisyhdistysten toiminta on mahdollisimman tehokasta ja koordinoitua sekä reserviläistoiminnan tarkoitusperien mukaista. Vuonna 2016 erityistä huomiota tulee kiinnittää RES strategian jalkauttamiseen. Reserviläispiirien toimintaa johtavat niiden puheenjohtajat ja hallitukset, joiden apuna valtaosassa piireistä toimii piirin toiminnanjohtajan johtama piiritoimisto. Liitto tukee piirien toimintaa taloudellisesti sekä koulutuksella ja ohjeistuksella. Reserviläisyhdistykset Reserviläisliittoon kuuluu toimintavuonna 344 paikallista yhdistystä, joiden toimintatavat ja jäsenyyslinjaukset vaihtelevat. Paikallisyhdistysten tehtävänä on toteuttaa varsinainen reserviläistoiminta niin, että se parhaalla mahdollisella tavalla edistää sääntömääräisiä tarkoitusperiä ja tavoitteita. Paikallisyhdistysten toimintaa tukee ensisijaisesti oma piiri mutta myös liitto. Tuen eri muodot on kuvattu kattavasti Yhdistysjohdon käsikirjassa, jota ylläpidetään liiton internet-sivuilla. 7. Lähivuodet Reserviläisliitto sekä osin myös sen piirit ja yhdistykset joutuvat suunnittelemaan toimintaansa aiempaa pidemmällä aikajänteellä. Tätä edellyttää mm. lisääntynyt yhteistoiminta Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Reserviläisliiton vuoden 2017 toiminnan suunnittelu käynnistyy keväällä mutta jo nyt on lyöty lukkoon seuraavien tapahtumien ajankohtia, jotka yhdistysten ja piirien tulee ottaa huomioon omassa suunnittelussaan. Sivu 14

15 Veteraanikeräyksen tempauspäivä, kautta maan Reserviläisliiton vuosikokous, Seinäjoki Reserviläisten ampumataitopäivä, kautta maan viikko 20 ( ) Aatteellinen tapahtuma, kautta maan viikko 35 ( ) Syyskokoustapahtuma, yhteinen liittokokoustapahtuma Joulutulet, kautta maan viikko 50 ( ) Erityisen tärkeää on tehdä ajoissa erilaiset rata- ja tilavaraukset sekä sopia Puolustusvoimien kanssa siltä mahdollisesti haettavasta tuesta. Sivu 15

16 RESERVILÄISLIITTO TOIMINTAKALENTERI 2016 Tammikuu Prosenttiammunta alkaa, koko maa 1.1. Yhdistystiedote 1 ilmestyy vk 3 Hallituksen järjestäytymiskokous 1, Jäsenmaksutilitys, vuoden 2015 lopputilitys viikko 4 Helmikuu Jäsenmaksulaskutus, eräpäivä Ampuma- ja senioriturvan jakelu (kausi ) viikko 6 Valiokunnan kokous, x Yhdistystiedote 2 ilmestyy viikko 8 Maaliskuu Veteraanikeräys 2016 alkaa 1.3. Yhdistysjohdon koulutus, Länsi-Suomi 5.3. Veteraanikeräyksen tempauspäivä, kautta maan Hallituksen kokous 2, x Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät, Helsinki Kansainvälisten tapahtumien järjestäminen-kurssi, Tuusula Jäsenmaksutilitys 1 viikko 12 Yhdistystiedote 3 ilmestyy viikko 12 Huhtikuu Yhdistysjohdon koulutus, Itä-Suomi 2.4. Reserviläisliiton vuosikokous, Seinäjoki Pohjanmaan suurmessut, Vaasa Jäsenmaksulaskutus / karhuajo maksamattomille viikko 17 Yhdistystiedote 4 ilmestyy viikko 16 Toukokuu Reserviläisten ampumataitopäivä, kautta maan viikko 19 (16.5.) Valiokunnan seminaarikokous, paikka auki Yhdistystiedote 5 ilmestyy viikko 21 Kesäkuu Liiton kunniajäsenten ja puheenjohtajiston kesäkokous, Helsinki 3.6. Kesäyön marssi, Turku Jäsenmaksutilitys 2 viikko 24 Yhdistystiedote 6 ilmestyy viikko 24 Heinäkuu Elokuu RES ja RUL ampumamestaruuskilpailut, Tyrri Valiokunnan kokous 3, Kouvola Yhdistystiedote 7 ilmestyy viikko 34 Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät, x Syyskuu Perheliikuntapäivä, kautta maan 3.9. Hallituksen kokous 3, x 17.9.

17 Yhdistystiedote 8 ilmestyy viikko 38 Naisten koulutuspäivä, Raja- ja merivartiokoulu, Imatra Jäsenmaksuperintä / karhulaskut maksamattomille viikko 36 Uusien jäsenten jäsenmaksulaskutus päättyy Lokakuu CISOR-seminaari ja hallitus, Santahamina Valiokunnan kokous 4, Helsinki Jäsenmaksutilitys 3 viikko 41 Hallituksen kokous 4, x Yhdistystiedote 9 ilmestyy viikko 42 Marraskuu RES, RUL, MPKL ja MNL syyskokoustapahtuma, Lappeenranta Yhdistystiedote 10 ilmestyy viikko 47 Joulukuu Puheenjohtajiston kokous ja liiton Ansioristien luovutus, Helsinki Valiokunnan kokous 5, Helsinki Liittovaltuuston kokous, Helsinki Jäsenmaksutilitys 4 viikko 50 Joulutulet, kautta maanviikko viikko 50 (15.12.) Yhdistystiedote 11 ilmestyy viikko 51 Prosenttiammunta päättyy, koko maa

18 RESERVILÄISLIITON TALOUSARVIO 2016 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Kulut Henkilöstökulut Poistot Vuokrat Järjestötoiminta Kotimainen yhteistoiminta Kansainvälinen yhteistoiminta Tukitoiminta Muut kulut Varsinaisen toiminnan kulut yhteensä Tp 2014 Bd 2015 Enn 9/2015 Bd , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,00 VARAINHANKINTA Tuotot Kulut Varainhankinta yhteensä , , , , , , , , , , , ,00 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Yhteensä 742,85 450, ,00 950,00 YLEISAVUSTUKSET MPT:n tuki Puolustusministeriön tuki Ikämiessäätiön tuki AHS:n tuki Yleisavustukset yhteensä , , , , , , ,00 0, ,00 0,00 0,00 0, , , , , , , , ,00 TILIKAUDEN TULOS ,86 547, ,22 300,00 Esitys vuoden 2015 talousarvioksi perustuu 13,5 euron suuruiseen liittomaksuun ja 8,5 euron suuruiseen Reserviläinen-lehden jäsentilausmaksuun. Jäsentilausmaksu nousee yhden euron. Sivu 16

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009

RESERVILÄISLIITTO. - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009 RESERVILÄISLIITTO - Reservin Aliupseerien Liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA JA -KALENTERI 2009 Liiton hallituksen esitys syyskokoukselle 25.10.2008 2 RESERVILÄISLIITTO ry Helsinki, 3.11.2008 TOIMINTAKALENTERI

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintasuunnitelma. www.reservilaisliitto.fi

SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ. Toimintasuunnitelma. www.reservilaisliitto.fi SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ Toimintasuunnitelma 2015 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 15.11.2014 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2015 1. Juhlavuosi ja

Lisätiedot

Reserviläisliiton. toimintasuunnitelma 2015

Reserviläisliiton. toimintasuunnitelma 2015 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2015 Luonnos 22.10.2014 2015 Helsinki, 6.10.2014 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Juhlavuosi ja uusi strategia Vuonna 2007 hyväksytyssä, RES 2015 -strategiassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 23.11.2013. Toimintasuunnitelma ja talousarvio

2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 23.11.2013. Toimintasuunnitelma ja talousarvio RESERVI - MAANPUOLUSTUKSEMME PERUSTA Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 23.11.2013 Reserviläisliiton toimintasuunnitelma 2014

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Kaksi muutoksen vuosikymmentä -juhlaseminaari

Kaksi muutoksen vuosikymmentä -juhlaseminaari Kaksi muutoksen vuosikymmentä -juhlaseminaari Suomen, Puolustusvoimien ja Reserviläisliiton muutos viimeisen kahden vuosikymmenen aikana YYA Suomesta EU Suomeen Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja,

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki

Reserviläisliitto ry:n vuosikokous Helsinki Reserviläisliitto ry:n vuosikokous 11.4.2015 Helsinki Vuoden malliyhdistys 2015 Kurikan Reserviläiset ry 2014 Liperin Reserviläiset ry 2013 Alastaron Reserviläiset ry 2012 Kempele- Oulunsalon Reserviläiset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13 Sivu 1 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3000 Osallistumismaksut 1 785,92-308,00 3 778,50 0,00 7 500-3 722 3001 Koulutustuet 0,00 0,00 558,00 288,00 350 208 3003 Urlus-säätiön vuokratuki 0,00 0,00 17 248,30

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 19.11.2011

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 19.11.2011 Reserviläisliitto ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 Reserviläisliiton hallituksen esitys liiton syyskokouksen käsittelyyn 19.11.2011 RESERVI maanpuolustuksemme perusta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Sisältö. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015

Sisältö. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015 Reserviläisliiton hallituksessa aloittivat vuoden vaihteessa Jari Hirvimäki, Heikki Tarkkanen, Olli Leisti, Tomi Nikkanen ja Kalevi Valtanen. Yhdistystiedote 1/2015 30.1.2015 Reserviläisliitto Suomen suurin

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Hyväksytty liittokokouksessa 18.11.2017 2018 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

RES 2020 -strategia. Syyskokous 14.11.2015 Pori. www.reservilaisliitto.fi

RES 2020 -strategia. Syyskokous 14.11.2015 Pori. www.reservilaisliitto.fi RES 2020 -strategia Syyskokous 14.11.2015 Pori 2 Strategia 2016 2020 Sisältö Reserviläisliiton strategia 2016-2020.................6 Toiminnan arvot............................6 Toiminta-ajatus............................

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry

TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016. Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry TOIMINTA- SUUNNITELMA 2016 Uudenmaan Reserviupseeripiiri - Nylands Reservofficersdistrikt ry Työvaliokunnan kokous 26.8.2015 Käsitelty piirihallituksen kokouksessa 16.9.2015 Piirin syyskokouksen hyväksymä

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014.

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio Esitys liiton syysokoukselle

RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio Esitys liiton syysokoukselle RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Esitys liiton syysokoukselle 2017 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma 2018 Vuoden painopistealueet ovat Reserviläisliiton linjausten mukaisesti: 1.

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Reservipiirit Lapissa

Reservipiirit Lapissa 1 Reservipiirit Lapissa Toimintaa yhdessä yhteisen päämäärän Itsenäisen isänmaan hyväksi Kapteeni res. Tero Hyttinen 1 2 Reserviupseeritoiminnan historiaa Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2020 Hallituksen esitys liiton kokoukselle 2020 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2020 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuonna 2015 hyväksytty

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta 12.2.2014

Reserviläisliitto ry. Piiri-info / Satakunta 12.2.2014 Reserviläisliitto ry Piiri-info / Satakunta 12.2.2014 Piiri- info mikä se on? Ajankohtaiset asiat (lii=o, maanpuolustus, lainsäädäntö) Kaksisuuntainen keskustelu Paikalla liiton puheenjohtajiston ja toimiston

Lisätiedot

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Vantaan Reserviläiset ry ja kotipaikka Vantaa. Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1

VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1 VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1 SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Varkauden Reserviupseerikerho ry. Sen kotipaikka on Varkaus. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta

ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Toimintavuoden valtakunnallinen teema on Reservissä kaiken varalta ETELÄ-POHJANMAAN RESERVILÄISPIIRI RY 1(6) Yleistä Piiri toimii jäsenyhdistystensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien. Tehtävänä on kohottaa

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020

RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020 RESERVILÄISURHEILULIITON STRATEGIA 2016-2020 Liikkuu ja yhdistää liikkumisen mahdollistaja ja edistäjä RESUL yhdistää eri toimijoita valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Yhteinen tekeminen

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle

RESERVILÄISLIITTO. toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys liiton kokoukselle RESERVILÄISLIITTO toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 Hallituksen esitys liiton kokoukselle 2019 RESERVILÄISLIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. RES 2020 -strategia Reserviläisliiton vuoden 2015 sääntömääräisen

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITON. hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen

RESERVILÄISLIITON. hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen RESERVILÄISLIITON hallituksen esitys liiton sääntöjen muutokseksi perusteluineen ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSEKSI 1. Taustaa Reserviläisliitossa aloitettiin kolme vuotta sitten erilaisten

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala

Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala Ampumakorttikurssi 2013 Lakiala - Pirkkala Kurssipäivät ovat: La-su 13.04. - 14.04.2013 Lauantai 27.4.2013 Lauantai 11.5.2013 1 Ampumakorttikoulutuksen tavoitteet Ampumakorttikurssi on peruskoulutus turvalliseen

Lisätiedot

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! 7.4.2013 Kokkola!

Koko kansan maanpuolustusjärjestö. Reserviläisliiton vuosikokous! 7.4.2013 Kokkola! Koko kansan maanpuolustusjärjestö Reserviläisliiton vuosikokous! 7.4.2013 Kokkola! Vuoden Malliyhdistys 2013 Alastaron Reserviläiset ry 2000 Savonlinna Reserviläiset ry 2001 Kurikan Reserviläiset ry 2002

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Raahen JHL ry 055 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen, tavoitteena pitää mahdollisimman kattava

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

Suunnistusliiton säännöt

Suunnistusliiton säännöt Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot