HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi"

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) SALMENKYLÄN KORTTELIN 86 (NIEMEN TALLIT) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Salmenkylän kylässä korttelissa 86. Alueen länsirajalla kulkee Haminan satamaan johtava rautatie. Alueen maasto laskee loivasti kohti itää ja Salmenvirtaa. Alueella on muutamia asuinrakennuksia ja kaksi linja-autotallia, joista suurempi on edelleen käytössä. Alla olevasta karttakuvasta on nähtävissä asemakaavan muutosalueen sijainti. 2 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Asemakaavan laatimiseen on ryhdytty maaomistajan aloitteesta kaupunginarkkitehdin päätöksellä. Nyt esillä olevalla asemakaavan muu-

2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2(9) toksella muutetaan alueen asemakaavallinen käyttötarkoitus nykyistä käyttöä, asumista, vastaavaksi. Suunnittelualueella sijaitsevat linjaautohallit ovat jääneet pois käytöstä. Maanomistajan tavoitteena on purkaa halleista uudempi. Lisäksi on tarkoitus muuttaa halleista vanhempi asuinkäyttöön. Suunnittelualueen itäpuolitse kulkevan rautatien liikenne aiheuttaa ympäristöönsä melu- ja tärinähaittoja. Asemakaavassa tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa lisää asumista korttelin itälaidalle etäämmäs radasta. Lisäksi tutkitaan erilaisia vaihtoehtoja vähentää rautatieliikenteen aiheuttamia haittoja alueella. Asemakaavan toteuttaminen mahdollistaa alueen kehittämisen asuinalueena sekä ympäristön ja kaupunkikuvan parantamisen. Kaavamuutoksen merkittävä perusta on olemassa olevan kunnallistekniikan tehokas hyödyntäminen. Asemakaavan laatimisesta on tarkoitus tehdä sopimus asemakaavoituksesta ja kaavoitustyön kustannuksista maanomistajan ja kaupungin välillä. 3 LÄHTÖKOHDAT, TEHDYT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT Suunnittelualueella on voimassa Kymenlaakson kokonaisseutukaava, joka on saanut lainvoiman Kymenlaakson liitto on laatinut vaihemaakuntakaavan, jonka maakuntavaltuusto on hyväksynyt Maakuntakaava on parhaillaan vahvistettavana Ympäristöministeriössä. Kaavamuutos ei ole ristiriidassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden, seutukaavan tai maakuntakaavaehdotuksen kanssa. Suunnittelualueella on voimassa vahvistettu Husulan osayleiskaava. Osayleiskaavassa alue on varattu teollisuus ja varastoalueeksi (T) sekä pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Haminan kaupunginhallitus on hyväksynyt Keskeisten alueiden yleiskaavan Yleiskaava on käsiteltävänä Kouvolan hallintooikeudessa. Kaavasta on jätetty 2 valitusta. Suunnittelualue on yleiskaavassa osoitettu pientalovaltaiseksi asuinalueeksi (AP).

3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3(9) Nyt kaavoituksen kohteena olevalla alueella on voimassa vahvistunut asemakaava. Asemakaavassa alueelle on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten ja erillispientalojen korttelialuetta. Yleiskaavatyön yhteydessä on laadittu yleispiirteinen meluselvitys koko Haminan alueelta. Selvityksessä Salmenvirrantie on osoitettu liikennemelualueeksi. Salmenvirrantien tieliikennemelun ja raideliikennemelun selvitystyö on tehty vuoden 2006 aikana. Meluselvitys osoittaa, että alueella tarvitaan meluntorjuntatoimenpiteitä. Suunnittelualueella on tehty liito-oravaselvitys kevättalvella Selvityksessä todettiin, että suunnittelualueen puistoalueilla on liitooravalle sopivia kasvillisuusvyöhykkeitä. Lajia ei alueella kuitenkaan ole. Selvityksen mukaan tiedossa olevat liito-oravareviirit eivät ole riippuvaisia suunnittelualueesta ruokailupaikkana tai kauttakulkureittinä. Alueesta on laadittu kaavanpohjakartta mittakaavassa 1: VAIKUTUSALUE 4.1 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Suunnittelualue sijaitsee Salmenkylän kylässä Salmenvirrantien varrella. Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualue on kokonaisuudessaan teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta. Kortteliin on kuitenkin toteutettu asuntorakentamista korttelin itä- ja eteläreunoille. Salmenvirrantien varressa on kaksi linja-autohallia, joista uudempi on edelleen käytössä. Vanhemmassa rakennuksessa on aikaisemmin ollut asuntoja tallien yläpuolella. Nykyisellään rakennus on tyhjillään. Alueella ei ole rakennushistoriallisesti merkittäviä kohteita. Museovirasto laatii Haminan kaupungin toimeksiannosta kevään ja kesän 2006 aikana koko kaupungin alueen kattavan inventoinnin, jossa selvitetään historiallisen ja esihistoriallisen ajan kohteiden sijainti. 4.2 LUONTO JA MAISEMA Suunnittelualue on pääosin rakennettua. Alueen luonnonympäristö muodostuu hoidetuista piha-alueista ja niiden kasvillisuudesta.

4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4(9) Suunnittelualueen pohjoispuolella on liito-oravalle sopivaa metsäaluetta, joka sijaitsee matalassa painanteessa pienen puron ympärillä. Alueella on joitakin raitoja ja leppiä sekä melko runsaasti haapoja. Tiedossa olevat liito-oravan reviirit eivät ole riippuvaisia nyt käsiteltävästä alueesta kulkureittinä. 4.3 LIIKENTEEN JA TEKNISEN HUOLLON JÄRJESTÄMINEN Suunnittelualueella on valmis vesi ja jätevesiverkosto, sähkö- ja puhelinkaapelit sekä kadut. Kaavamuutoksen yksi tärkeä perusta on olemassa olevan kunnallistekniikan tehokas hyödyntäminen. 5 OSALLISET Välittömiä osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja siihen rajoittuvien kiinteistöjen omistajat ja asukkaat. - Alueella toimivat yritykset - Alueen rakentamiseen suoraan tai toimensa puolesta osallistuvat. - Yhdyskuntateknisten järjestelmien rakentamisesta ja ylläpidosta vastaavat yhteisöt - Kunnan rakennusvalvontaviranomainen - Kunnan ympäristöviranomainen - Kunnan pelastus- ja paloviranomainen - Kunnan terveydensuojeluviranomainen - Kaakkois-Suomen ympäristökeskus - Kymenlaakson maakuntamuseo - Ratahallintokeskus Välillisiä osallisia ovat kaikki sellaiset, jotka kokevat itsensä osallisiksi. 6 TIEDOTTAMINEN Suunnittelun käynnistymisestä ja tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) on tiedotettu ilmestyneissä Kymen Sanomissa. Lisäksi suunnittelualueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille on lähetetty kaavoituksen vireille tuloa koskeva henkilökohtainen kirje. OAS:n olennaisista tai mahdollisia ristiriitoja aihe-

5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5(9) uttavista muutoksista ilmoitetaan em. lehdissä ja merkitykseltään vähäisistä muutoksista postitse sitä haluaville. 7 OSALLISTUMINEN Hankkeesta järjestetään yleisötilaisuuksia tarpeen mukaan. Tilaisuuksien ajankohdasta tiedotetaan kirjeitse naapureille ja muille halukkuutensa ilmaisseille. Osallistuminen tapahtuu suoralla yhteydenotolla suunnittelusta vastaavaan teknisen toimen kaavoitukseen. Osallisille annetaan tieto alustavan kaavaluonnoksen sekä asemakaavaehdotuksen nähtävillä pitämisestä. Kaavan nähtävillä oloaikoina esillä on myös kaavan lähtökohta-aineistoa sekä mahdollisesti kaavoitusta varten laaditut selvitykset. Ehdotuksesta hankitaan tarvittavat viranomaisten lausunnot. Kaavan hyväksyy Haminan kaupunginvaltuusto ja kaava-asiaa valmistelee tekninen lautakunta. Kaava laaditaan kaupungin omana työnä. 8 VIRANOMAISYHTEISTYÖ Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselta, Kymenlaakson maakuntamuseolta, Ratahallintokeskukselta sekä rakennuslautakunnalta, ympäristölautakunnalta ja pelastuslaitokselta. Kaupungin johtosäännön mukaan muista kuin laaja-alaisista tai muutoin merkittävistä kaavoista lausunnon voivat antaa lautakuntien esittelevät viranhaltijat. Kaavahankkeesta järjestetään MRL 64 :n ja MRA 26 :n mukainen asemakaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu alueellisen ympäristökeskuksen ja muiden viranomaisten kanssa. 9 SELVITETTÄVÄT VAIKUTUKSET Asemakaavatyön yhteydessä tarkastellaan yksityiskohtaisen kaavan toteutumisen vaikutuksia 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 2) maaperään ja pohjaveteen 3) kasvi- ja eläinlajeihin sekä luonnon monimuotoisuuteen 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen sekä yhdyskuntatalouteen ja liikenteeseen

6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6(9) 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön Suunnittelualueesta laaditaan selvitys raide- ja tieliikenteen aiheuttamasta melusta. Ratahallintokeskukselta pyydetään lausunto koskien raideliikenteen aiheuttaman tärinän selvittämistä. Lisäksi kaupungin terveydensuojeluviranomainen edellyttää asuinrakennukseksi muutettavan tallirakennuksen perusteellista tutkimista mahdollisten terveydelle haitallisten aineiden vuoksi ennen asemakaavan hyväksymiskäsittelyä. Hallien alueen maaperän mahdollinen pilaantuneisuus tulee myös selvittää ja pilaantuneet alueet kunnostaa. Suunnittelualueella on tehty kevättalvella 2006 liito-oravaselvitys, mutta alueella ja sen lähiympäristössä ei havaittu merkkejä lajin pesinnästä tai kauttakulkureiteistä. 10 VAIHTOEHDOT Kaavaratkaisulla pyritään luomaan edellytyksiä Haminan asuinalueiden kehittämiselle sekä viihtyisyyden kaupunkikuvan parantamiselle osoittamalla alueita asuinkäyttöön. Samalla tarkastellaan vaihtoehtoja alueen melusuojauksen parantamiseksi. Suunnitelman perusvaihtoehdon muunnelmat ovat suunnittelun kuluessa mahdollisia. Kaavasta laaditaan kaksi tai kolme vaihtoehtoista alustavaa kaavaluonnosta, mutta vaihtoehtoisia kaavaehdotuksia ei ole tarkoitus laatia. 11 KAAVOITUKSEN KULKU, AIKATAULU JA PÄÄTÖKSENTEKO Kaavahanke on tullut vireille Vireille tulosta on kuulutettu Kymen Sanomissa sekä kaupungin ilmoitustaululla ja internetsivuilla Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Tavoitteena on, että asemakaavaluonnos on yleisesti nähtävillä elokuussa Tavoitteena on myös, että asemakaavaehdotus esitellään tekniselle lautakunnalle hyväksyttäväksi alkuvuodesta 2007 ja MRA 27 :n mukaan nähtäville asetettavaksi 30 vuorokauden ajaksi hyväksymisen jälkeen. Sen jälkeen kaupunginhallitus käsittelee lausunnot ja mahdolliset muistutukset ja päättää esityksen tekemisestä kaupunginvaltuustolle hyväksyä asemakaavan muutos. Aikataulun mukaan asemakaava saisi lainvoiman keväällä Mikäli raken-

7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7(9) tamista halutaan kiirehtiä, poikkeamislupa on myönnettävissä, kun muutos on ollut nähtävillä eikä siitä ole tehty muistutuksia kaupunginhallitukselle. 12 YHTEYSTIEDOT Lisätietoja antaa: Kaupunginarkkitehti Vesa Pohjola Puhelin: (05) Haminan kaupunki (040) Telefax: (05) Puistokatu 2, PL Hamina Sähköposti: Kaavoitusarkkitehti Petteri Nikki Puhelin: (05) Haminan kaupunki (0400) Telefax: (05) Puistokatu 2, PL Hamina Sähköposti: 13 PALAUTE ASEMAKAAVALUONNOKSESTA SEKÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOIN- TISUUNNITELMASTA Palaute OAS:sta ja asemakaavaluonnoksesta tulee antaa em. yhteystiedoilla kirjallisesti mennessä. Vastaus palautteeseen annetaan henkilökohtaisella yhteydenotolla. Neuvottelu OAS:sta osallisten kanssa järjestetään pyydettäessä. Osallisella on ennen kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville asettamista mahdollisuus esittää Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä OAS:n riittävyydestä (MRL 64 ). Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, osoite: Kauppamiehenkatu 4, PL 1023, Kouvola, puhelinvaihde: (05) , telefax: (05) , sähköposti: Vesa Pohjola Kaupunginarkkitehti Petteri Nikki Kaavoitusarkkitehti

8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8(9) Liitteet: 1. Meluselvityksen kartta, päiväajan melutasot 2. Meluselvityksen kartta, yöajan melutasot

9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9(9) 14 KIRJALLISUUSLÄHTEET Rintanen Tapio. Haminan yleiskaavan luontoselvitys. Hamina, 2003 ja Rintanen Tapio. Kaavamuutosalueiden liito-oravaselvitys LT-Konsultit Oy. Haminan meluselvitys Sito Oy. Haminan asemakaava-alueiden meluselvitys 2006.

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) HILLONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Hillon kaupunginosassa Syväsatamantien varressa, tien länsipuolella. Suunnittelualueeseen

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 5.12.2012, PÄIVITETTY 6.2.2013

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 5.12.2012, PÄIVITETTY 6.2.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) KORTTELIN 86 JA 87 ASEMAKAAVAN MUUTOS (TORVENSOITTAJANKADUN JA KELLONSOITTAJANKADUN VÄLINEN ALUE) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Alakaupungin

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 9.2.2015

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 9.2.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) LINNAMÄEN TILAN 2:179 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Salmenkylässä Husulan kylän tiloilla 2:179 ja 7:0 Linnamäen ja

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 19.8.2011 17.9.2014

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 19.8.2011 17.9.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) KETHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Tammion saaren pohjoispuolella sen välittömässä läheisyydessä. Suunnittelualueella

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS ALAKAUPUNGIN KORTTELISSA 82 (VIIPURINKATU 30) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee keskustan tuntumassa, noin kilometri ydinkeskustasta,

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 17.7.2012_Päivitetty 14.11.2012

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 17.7.2012_Päivitetty 14.11.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 187 JA PUISTOALUEILLA (RAJATIEN JA MESIMARJANTIEN VÄLISELLÄ ALUEELLA) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Tallinmäen

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 11.11.2015

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 11.11.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS SALMENKYLÄN KYLÄN TILOILLA 1:221 JA 1:109 KIRK- KOJÄRVENTIEN ETELÄPÄÄSSÄ 1 SUUNNITTELUALUE Varsinainen suunnittelualue sijaitsee Tompurinmäellä

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu (Päivitetty )

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu (Päivitetty ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) LÄÄTINPOLUN KORTTELIN 260 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Husupyölin kylän tilalla 1:139 Läätinpolun päässä noin 5 km päässä

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) RIIHIKALLIONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUEET Suunnittelualue sijaitsee Salmenkylässä Husulan kylän tiloilla 2:197 ja 2:179 (osa) osoitteessa

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu TALLINMÄEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 150 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS LOKINKATU 2

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu TALLINMÄEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 150 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS LOKINKATU 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) TALLINMÄEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 150 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS LOKINKATU 2 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Tallinmäen kaupunginosassa korttelin

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 75 (ALAKAUPUNGIN KOULUKESKUS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Alakaupungin kaupunginosassa korttelissa 75, puisto-alueella

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) TAKKANIEMENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (TAKKANIEMENKUJA 12) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Poitsilan kylässä tilalla 1:636 korttelin 250 tontilla

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu , päivitetty

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu , päivitetty OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) RIIHIKALLIONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUEET Suunnittelualue sijaitsee Salmenkylässä Husulan kylän tiloilla 2:197 ja 2:179 (osa) osoitteessa

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) ASEMAKAAVAN MUUTOS RUOTSINKYLÄN KAUPUNGINOSAN KORT- TELIN 99 TONTILLA 3 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTOALUEELLA TOIVONKATU 8 / MECHELININTIE 14 1 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

MIEHIKKÄLÄN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 31.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) MIEHIKKÄLÄN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Miehikkälän kunnassa Kirkonkylän alueella. Suunnittelualueen

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi / päivitetty

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi / päivitetty OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) TAKKANIEMENKAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS (TAKKANIEMENKAARI 9-13 JA RÄLSSIMIEHENTIE 12) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Poitsilan kylän tiloilla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu RUOTSINKYLÄN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 116 (OSA) ASEMA- KAAVAN MUUTOS SAVONKATU 10 JA UUDENMAANKATU 13

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu RUOTSINKYLÄN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 116 (OSA) ASEMA- KAAVAN MUUTOS SAVONKATU 10 JA UUDENMAANKATU 13 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) RUOTSINKYLÄN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 116 (OSA) ASEMA- KAAVAN MUUTOS SAVONKATU 10 JA UUDENMAANKATU 13 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Ruotsinkylän

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) UUDENKYLÄNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 3 km Haminan keskustassa luoteeseen Salmenkylässä Uudenkyläntien varrella

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS TALLINMÄEN KORTTELISSA 128 (VIIPURINKATU 35) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin puolitoista kilometriä keskustasta itään

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu HILLON KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 704 ASEMAKAAVAN MUUTOS UUSI PALOASEMA

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu HILLON KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 704 ASEMAKAAVAN MUUTOS UUSI PALOASEMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(9) HILLON KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 704 ASEMAKAAVAN MUUTOS UUSI PALOASEMA 1. SUUNNITTELUALUE Alue sijaitsee noin 3 km Haminan keskustassa lounaaseen Hillon kaupunginosan

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS UUDESSA-SUMMASSA KORTTELISSA 40

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS UUDESSA-SUMMASSA KORTTELISSA 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS UUDESSA-SUMMASSA KORTTELISSA 40 KASKITIE 16 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Uudessa Summassa, Summan kylässä, korttelissa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti, ei mittakaavassa.

Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti, ei mittakaavassa. , 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Haminassa Vilniemen kylässä, osin Hietakylän kylän ja Tallinmäen kaupunginosan puolella. Suunnittelualue käsittää osan Norsviikinniemestä rajautuen idässä

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 28.1.2014

HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 28.1.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) KORTTELIN 9 TONTIN 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS (PIKKUYMPYRÄKATU 16) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Linnoituksen kaupunginosan korttelissa 9 tontilla

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti

SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää osan asemakaavoitetusta pääradan varresta Kaustarissa. Ote opaskartasta, alueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄÄRADAN KAKSOISRAITEET KAUSTARI Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5

ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 1 (9) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA ASEMAKAAVAN MUUTOS YRJÖNKATU 4 JA AARNENKATU 5 SELOSTUS NRO 522 2 (9) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA, LASTIKANRINNE, KORTTELI 36, TONTTI 1. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2017 Luonnos 13.12.2017 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo,

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANSAARTEN ETUSAARESSA PAPPILANSAARTEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 410 TONTILLA 1 SEKÄ OSALLA VESIALUETTA RIIPPUSILLANKATU 2

ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANSAARTEN ETUSAARESSA PAPPILANSAARTEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 410 TONTILLA 1 SEKÄ OSALLA VESIALUETTA RIIPPUSILLANKATU 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANSAARTEN ETUSAARESSA PAPPILANSAARTEN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 410 TONTILLA 1 SEKÄ OSALLA VESIALUETTA RIIPPUSILLANKATU 2 1 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS SATAKUNNANKATU 29

ASEMAKAAVAN MUUTOS SATAKUNNANKATU 29 1 (9) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA ASEMAKAAVAN MUUTOS SATAKUNNANKATU 29 SELOSTUS NRO 521 2 (9) 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Asemakaavakartan

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi.

ALOITE TAI ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VIREILLE TULON SYY Aloitteen on tehnyt Kokkolan kaupunki / Kokkolan Vesi. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS JÄTEVEDENPUHDISTAMO JA BIOKAASULAITOS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU 17.11.2014 17.11.2014 2/8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot