TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2015"

Transkriptio

1 TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2015 Liikelaitoksen johtokunta

2 Vastuuhenkilö Toimielin Teknisen tuotannon liikelaitos Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta 1 TOIMINTAKERTOMUS Olennaiset tapahtumat toiminnassa Kouvolan teknisen tuotannon liikelaitos on sisäinen liikelaitos, jonka tehtävänä on tuottaa kiinteistö- ja aluepalveluja liiketaloudellisten periaatteiden mukaan suurimmaksi osaksi palvelusopimusten perusteella. Liikelaitos ei toimi kilpailutilanteissa markkinoilla. Palvelusopimusten ja muiden kaupungin sisäisten toimeksiantojen talousarvion mukainen yhteissumma oli euroa, joka jakautui seuraavasti: Talousarvio eur Toteutuma eur Muutos % Tuotannon hallinto, johtokunnan osuus ,4 Kiinteistöjen hoito- ja kunnossapitopalvelut ,7 Rakennusten investointikohteiden rakentaminen ,2 Liikunta-alueiden hoito, uimahallit ja uimaopetus, matonpesu- ja venepaikat ,4 Puhtauspalvelut ,5 Ruokapalvelut ,1 Maastomittauspalvelut ,6 Liikenne- ja viheralueiden hoito, sis. pihatyöt ,0 Alueiden rakentaminen ,6 Logistiikkapalvelut ,4 Palvelusopimukset ja toimeksiannot yhteensä ,4 Liikelaitoksen toiminnassa ei esiintynyt merkittäviä poikkeamia talousarvioon ja palvelusopimukseen nähden. Palvelut pystyttiin tuottamaan pääosin ennalta sovittuja hintoja alhaisemmilla yksikköhinnoilla. Sairauspoissaolot vähenivät määrätietoisen työn tuloksena. Syyskuussa kaupunginhallitus päätti, että liikelaitosten lakkauttamista valmistellaan siten, että uusi organisaatio aloittaisi toimintansa vuoden 2017 alusta. Liikelaitoksen johto osallistui valmisteluun. Päätökset tehdään vuoden 2016 alkupuolella. Kiinteistöpalvelut Kiinteistöpalvelut tuottaa puhtaus-, ruoka-, kiinteistönhoito- ja kunnossapitopalveluja sekä liikuntapaikkojen ja - alueiden hoitoa, uimahallipalveluja ja uimaopetusta. Kiinteistöpalveluilla oli tilivuoden lopussa 500 työntekijää. Palvelutuotantoa oli 300 rakennuksessa, kiinteistöjen hoitoa m 2 ja siivottavaa pinta-alaa m 2. Aterioita valmistui päivittäin noin Vuoden alussa siirrettiin hyvinvointipalveluista liikuntapalvelujen sopimukseen n euron budjettivaraus ja 19 uimahallipalvelujen työntekijää. Syyskuun alussa siirtyi myös uimaopetus liikuntapaikkapalveluihin. Kahden uimahallin kassapalvelut päättyivät vuoden lopussa niiden ulkoistuksen vuoksi. Liikuntapaikkojen kolmannen sektorin palvelusopimuksia tarkistettiin ja yhtenäistettiin. Uusina asiakaskohteina aloittivat rautatie- ja aikuisopiston (KRAO) lisätilat, perhetukikeskukset, Kuusankosken työterveyshuolto, viisi päiväkoti- ja esikoulutilaa, ammattiopiston metalliosasto, KooKoo Hockey Oy, kotihoidon tilat Savonkatu 23, sekä eläinlääkäriklinikan ja Kouvolan Vesi Oy:n uudet toimitilat. Kiinteistöhoidon mitoitus saatiin päätökseen ja uudet hoitoalueet otettiin käyttöön joulukuun alusta. Asiakassuhteita hallittiin asiakasraadeilla ja - palavereilla, asiakastyytyväisyyskyselyillä sekä tiimityötaitoja kehittämällä. Ruokapalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyjä tehtiin neljälle asiakasryhmälle ja tulosten keskiarvo oli 3,89 (asteikko 1-5). Puhtauspalvelujen asiakastyytyväisyys -kysely suunnattiin hoiva-, vastaanotto-, hammas- ja kuntoutuspalveluille. Tulos oli 3,4 asteikolla 1-4, eli asiakkaat olivat hyvin tyytyväisiä. Ruokapalvelujen kulut alittuivat n. 1,0 milj. euroa. Suurin säästö oli henkilöstökuluissa, n. 0,9 milj. euroa. Puhtauspalvelujen kulut alittuivat n. 0,4 milj. eurolla. Liikuntapaikoissa säästöä syntyi n. 0,2 milj. euroa, mm. lumen vähäisyyden vuoksi. Kaikki menosäästöt hyvitettiin asiakkaalle eli palvelusopimusten mukaisia hintoja pystyttiin laskemaan. Säästöt syntyivät toiminnan tehostamisen tuloksena.

3 Aluepalvelut Aluepalvelut tuotti logistiikkapalveluja sekä teknisiä työsuorituksia. Logistiikkapalveluja ovat ajoneuvojen hallinnointi sekä materiaali-, korjaamo- ja lähettitoiminnat. Teknisiä työsuorituksia ovat maastomittauspalvelut sekä liikenne- ja viheralueiden kunnossapito, johon on sisältynyt myös pieniä investointikohteita. Organisaatiomuutos tuli voimaan vuoden alussa, jolloin rakentaminen siirtyi alueiden kunnossapidon palveluyksikköön. Vuoden aikana Valkealan ja Keltakankaan varikot ajettiin alas ja toiminnat keskitettiin Kuusankoskelle ja Marjoniemeen. Mm. työkoneet ja talvihoito kilpailutettiin ja niiden sopimukset tehtiin vuosille Koko aluepalvelujen tulos oli n. 0,3 milj. euroa ylijäämäinen. Kustannukset nousivat mutta ne pysyivät palvelusopimusten mukaisina. Tuloutus kaupungilla Teknisen tuotannon liikelaitokselle asetettu sitova tavoite oli positiivinen tulos. Taseessa ei ole peruspääomaa, joten peruspääomasta maksettavaa korvausta ei ole määritelty eikä myöskään kaupungille maksettavia muita tuottovaatimuksia. Toiminnalliset tavoitteet Valtuuston asettamat tavoitteet tuotannon liikelaitokselle olivat: - tulos ennen tilinpäätössiirtoja on positiivinen - nykyinen palvelutuotanto ja kustannukset -3,6 % toimintaa tehostamalla - selvitys toiminnan järjestämisestä; puhtaus- ja ruokapalveluiden markkinaehtoisuus Tavoitteet ovat pääosin toteutuneet. Palvelujen vähentämistavoite ei toteutunut, johtuen siitä että toimivalta palvelujen määrään ja sisältöön nähden on tilaajalla. Palvelusopimuksien perusteella tuotantomäärä koko liikelaitoksessa yhteensä on lisääntynyt, joten kulutkaan eivät vähentyneet. Ruoka- ja puhtauspalveluissa tehostuminen näkyy myös tunnusluvuissa. Ruokapalvelujen menot vähenivät 4,3 %. Puhtauspalveluissa siivottava pinta-ala pysyi lähes ennallaan (lisäys n. 0,1 %) ja kulut vähenivät 2,5 %. Palvelusopimusten ja muiden toimeksiantojen mukainen yhteishinta kaupungin omille toimialoille alitettiin ja tilaajille saatiin säästöä 3,7 %, joka hyvitettiin sopimusasiakkaille hinnan alennuksina. Tavoitteista on raportoitu osavuosikatsauksissa huhtikuun ja elokuun tilanteiden osalta. Toiminnallisten sitovien tavoitteiden toteutuminen on esitetty kohdassa 2 olevassa taulukossa. Tilikauden tulos Talousarvion mukaan tuloja arvioitiin kertyvän yhteensä 51,3 milj. euroa ja menoja 50,7 milj. euroa. Poistot olivat 0,5 milj. euroa. Tulojen toteuma oli 49,6 milj. euroa ja menojen toteuma 48,6 milj. euroa poistojen ollessa 0,5 milj. euroa. Liikelaitoksen tulos oli positiivinen, ,40 euroa. Talousarviossa tavoiteltiin euron ylijäämää. Sisäisen, palvelutuotantoon keskittyvän liikelaitoksen, johon peruskaupunki ei ole sijoittanut tuloa tuottavaa omaisuutta, ei ole tarkoituskaan tuottaa voittoa. Palvelusopimuksissa on edellytetty että tuottajan kulujen jäädessä pienemmiksi kuin ennalta sovittujen yksikköhintojen mukaisesti laskutetut tuotot, ylijäämä palautetaan tilaajalle ennen tilinpäätöstä. Palautuksilla ja hyvityksillä päästiin lähemmäksi tavoiteltua tulosta. Investoinnit ja rahoitus Kaupunginvaltuuston hyväksymän linjauksen mukaisesti teknisen tuotannon kone- ja kalustohankinnat on v.2015 rahoitettu leasing-rahoituksella. Konsernihallinto on tehnyt rahoitusleasingsopimuksen Nordea Rahoitus Suomi Oy:n kanssa. Henkilöstö Henkilöstö (htv) Vakinaiset Määräaikaiset Työllistetyt Yhteensä ,83 111,23 17,55 700, ,89 110,62 28,45 697, ,97 119,95 29,98 690,90 Henkilöstökulut tilikaudella olivat 26,7 milj. euroa, joka on 55,0 % toimintamenoista. Kiinteistöpalvelujen henkilöstöä siirtyi eläkkeelle tai poistui muusta syystä yhteensä 35 henkilöä. Näistä 20 tointa jätettiin täyttämättä, joka on 57 % poistumasta. Aluepalvelujen henkilöstöä siirtyi eläkkeelle tai poistui muusta syystä yhteensä 7 henkilöä. Näistä 5 tointa jätettiin täyttämättä eli 71 % poistumasta. Henkilön koulutus, työhyvinvointiin panostaminen ja sairauspoissaolojen hallinta olivat keskeiset henkilöstöjohtamisen osa-alueet. Puhtauspalvelut osallistui Filosofian akatemian kutsumuksellinen puhtausala -hankkeeseen. Toiminnan kehittämistä on jatkettu moniammatillisuutta lisäämällä. Monipalvelukoulutus alkoi marraskuussa. Koulutukseen osallistuu 20 kiinteistöpalvelujen henkilöä. Teknisestä tuotannosta esimiesvalmennuksen vuonna 2015

4 on suorittanut 9 esimiestä. Päällikkötaso osallistui 360 -arviointiin. Aluepalvelujen kuljettajat osallistuivat Tieturva I ja II -koulutuksiin, ergonomiakolutukseen (myös korjaamon henkilökunta) ja Kuljettajakortti -koulutukseen (ammattipätevyys). Lisäksi järjestettiin mm. hankinta-, työturvallisuus-, kasvinsuojelu- ja ensiapukoulutukset. Sairauspoissaolojen hallintaa on tuettu tuki- ja liikuntaelinsairaiden tule -ryhmällä sekä varhaisen välittämisen mallin aktiivisella käyttöönotolla. Sairauspoissaolot ovat vähentyneet ko. toimenpiteiden johdosta 4,1 kalenteripäivää henkilötyövuotta kohti ja siitä syntyvä säästö on noin euroa. Työtapaturmista, 69 kpl, vain 53,6 % johti sairauspoissaoloon. Työtapaturmista aiheutuneet sairauspoissaolot vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna. Työilmapiiriä parantavia toimenpiteitä ovat koko henkilöstölle pidetyt kehityskeskustelut, työpaikkakokoukset ja laajaalaiset koulutukset sekä yhteistoiminta henkilöstön kanssa. Syksyllä koko kaupungin henkilöstölle tehty työhyvinvointikyselykysely osoitti että työn osaaminen oli tuotannon henkilöstöllä hyvällä tasolla. Myös lähiesimiestoiminta oli hyvällä tasolla. Kehitettäviä asioita ovat palautteen antaminen ja kehityskeskustelujen hyödyllisyyden lisääminen. Hallinto Kouvolan kaupungin hallintosäännön mukaan teknisen tuotannon liikelaitokselle ja tilaliikelaitoksella on yhteinen johtokunta. Johtokunnassa on viisi jäsentä, jotka kaupunginvaltuusto on valinnut. Johtokunnan esittelijöinä toimivat liikelaitosten johtajat kumpikin oman liikelaitoksensa osalta. Yhteiset asiat esittelee tilaliikelaitoksen johtaja. Johtokunta kokoontui v.2015 yhteensä 11 kertaa. Liikelaitoksen johtokunnan kokoonpano oli seuraavat: puheenjohtaja Eloranta Maria varajäsen Vilko Tiina varapuheenjohtaja Hedman Pasi varajäsen Forsell Jaakko jäsen Hillenbrand Susanna varajäsen Sulanen Liisa jäsen Kuutti Petri varajäsen Skippari Kyösti jäsen Kaskiaho Keijo varajäsen Köninki Tiina Kaupunginhallituksen edustajana johtokunnassa on toiminut Sakari Viinikainen. Esittelijöinä ovat toimineet liikelaitoksen johtaja Jari Horppu ja toimitilajohtaja Timo Oksanen. Kokoussihteerinä on toiminut Ritva Ahola tai Lea Korjala. Ympäristötilinpäätös Henkilöstön entistä parempaa ympäristöosaamista on lisätty ekotukitoiminnan laajentamisella sekä ympäristöpassien suorittamisella. Kiinteistöpalvelujen henkilöstöstä 71 on kouluttautunut ekotukihenkilöiksi ja ruokapalvelun henkilöstöstä 133 eli 83 % on suorittanut ympäristöpassin. Ympäristökoulutuspäiviin on osallistunut 296 henkilöä vuodessa. Kiinteistöpalvelujen päälliköt ovat osallistuneet kaupungin ympäristöohjelman päivitystyöpajoihin. Kiinteistöpalvelujen henkilöstö on osallistunut aktiivisesti kiinteistökierroksiin. Aluepalvelujen henkilöstölle järjestettiin koulutusta jätteiden käsittelystä. Jäteseminaariin osallistui 70 työntekijää. Ympäristöohjelman toteutuminen ja muut ympäristötilinpäätöskohdat esitellään tarkemmin Ympäristöraportti 2015 asiakirjassa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen Liikelaitoksen sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaavat liikelaitoksen johtokunta ja liikelaitoksen johtaja. Palvelujen johtajat ja palveluyksiköiden päälliköt vastaavat oman alueensa ja yksikkönsä sisäisen valvonnan käytännön toimenpiteistä. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje on käsitelty johtokunnassa ja johtoryhmässä. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan kriteerit sisältyvät pääasiassa johtamiseen, prosesseihin ja esimiestyöhön. Tavoitteita ja toiminnan tuloksellisuutta seurataan mm. talousraportoinnin yhteydessä ja työpaikkakokouksissa. Henkilöstöjärjestöjen vaatimuksista on oikeuden päätöksellä jouduttu maksamaan korvauksia. Johtokunnan päätöksiä koskevia oikaisuvaatimuksia on ollut yksi. Viranhaltijoiden päätöksistä koskevia oikaisuvaatimuksia ei ole ollut. Teknisen tuotannon johtoryhmä on arvioinut sisäisen valvonnan tilaa tilinpäätösohjeeseen sisältyneellä itsearviointimallilla, josta tuloksena oli pistemäärä 4,0 eli hyvä. Riskianalyysi Merkittävimmät henkilöriskit liittyvät eläköitymisen myötä avainhenkilöiden vaihtumiseen. Avainhenkilöiden vaihtumiseen on varauduttu mm. rekrytoinnin aikaistamisella. Vahinkoriskejä ovat mm. teknisten töiden yhteydessä syntyvät laajat vauriot esim. vesiverkostoon ja/tai kiinteistöille sekä ruokapalveluissa erilaisten ruoka-aineiden aiheuttamat sairastumiset. Ruokapalveluissa riskejä hallitaan ajantasaisilla omavalvontasuunnitelmilla sekä koulutuksilla. Koko henkilöstö on suorittanut hygieniapassitutkinnon. Hankinnoissa riskit liittyvät sopimusten

5 hallintaan ja hankintojen kilpailuttamiseen. Palvelujen ja palveluyksiköiden johtajat ja päälliköt vastaavat oman yksikkönsä riskienhallinnan käytännön toimenpiteistä. Riskikartoitukset ovat ajan tasalla. Hankintakilpailuissa on käytetty konsernipalvelujen asiantuntemusta. Pienhankinnoissa on siirrytty käyttämään Cloudia -pienhankintaohjelmaa. Riskienhallinnan järjestämisestä vastaavat johtokunta ja liikelaitoksen johtaja. Esitys tilikauden tuloksen käsittelystä Tilikauden ylijäämä ,60 euroa esitetään siirrettäväksi taseen oman pääoman erään edellisten tilikausien yli- /alijäämä 2. JOHTOKUNNAN HYVÄKSYMÄN TALOUSARVION TOTEUMISVERTAILU Tavoitteiden toteumat Talousarviotavoite Asiakaslähtöinen toiminta Asiakkaan palvelukokemusten parantaminen strategiapäämäärä strategiatavoite Asiakkaan kuuleminen Tilannekuvaus ja riskiarvio Asiakastyytyväisyyskyselyjä suoritettiin kaksi, joiden keskiarvo oli 3,56 (asteikko 1-4). Ruokapalvelujen tulos oli 3,89 ja puhtauspalvelujen 3,22. Asiakasraateja kokoontui 14, joista 3 oli kyläyhdistyksissä. Tuotannon asiakastyytyväisyyskysely (1-5) 3,00 3,56 Asiakasraatien kokoontumismäärät (kpl) 6,00 14,00 Talousarviotavoite Tasapainoinen talous Sairauspoissaolojen ja työssä tapahtuvien tapaturmien jatkuva alentaminen. strategiapäämäärä strategiatavoite Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Tilannekuvaus ja riskiarvio Työterveyshuollon työkykyneuvotteluita on käyty aluepalveluissa 5 kpl ja kiinteistöpalvelussa 45 kpl. Sairauspoissaolojen vertailu on yhtenäistetty kaupungin kanssa kalpv/htv, jonka vuoksi lähtöarvoksi on muutettu 25,7 ja toteutuma on 21,6. Vähennystä on tapahtunut 4,10 kalpv/htv. Työtapaturmien lukumäärä (kpl) 64,00 69,00 Työterveyshuollon työkykyneuvottelut (kpl) 50,00 Sairauspoissaolot (kpv/hlö) 25,70 21,60 Talousarviotavoite Tasapainoinen talous Optimaalinen, monipuolinen ja laadukas palvelutarjonta. strategiapäämäärä strategiatavoite Vastuullinen ja osallistava johtaminen Tilannekuvaus ja riskiarvio Liikunta-alueiden hoidon asiakasmääriä ei ole saatu mitattua tuotannossa. Asiakasmääriä tilastoi hyvinvointipalvelut. Liikennealueiden hoidon /m2 ja viheralueiden hoidon /ha arvot eivät ole vertailukelpoisia ja luotettavia, sillä neliö ja hehtaarimäärissä on mukana myös alueita, joita tuotanto ei hoida ja päinvastoin. Tämän vuoksi tietoja ei voida niiden epätarkkuuden vuoksi ilmoittaa. Kiinteistöjen hoito ( /m2/kk) 1,20 1,31 Liikennealueiden hoito ( /m2)

6 Liikunta-alueiden hoito: Asiakasmäärät (kpl) Viheralueiden hoito ( /ha) Puhtauspalvelut ( /m2) 23,85 24,02 Ruokapalvelut: /Ateria 2,87 2,78 Tunnusluvut (esitetty vuoden 2015 talousarviossa) TP 2014 TA 2015 TP 2015 Tot- % Katujen ja kevyen liikenteen väylien ,08 hoito (km) Viher- ja yleisten alueiden hoito (ha) ,11 Rakennusten hoito (m2) ,97 Siivottavat neliöt ,96 Ateriasuorite (kpl) laskettu ateriamäärinä ,26 TULOSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU (Ulkoiset ja sisäiset yhteensä) Alkuperäinen Talousarvio- Muutettu Toteutuma Tot. Poikkeama e talousarvio muutokset talousarvio % Toimintatulot , Myyntitulot/liikevaihto , Muut tulot ,0 56 Tuet ja avustukset 0 Toimintamenot , Materiaalit ja palvelut ,4-534 Aineet, tarvikkeet, tavarat ,2-449 Palvelujen ostot ,3-85 Henkilöstömenot , Muut menot ,2 26 Toimintakate ,7-409 Rahoitustulot ja -menot Muut rahoitustulot Muut rahoitusmenot Vuosikate ,9-404 Poistot ja arvonalentumiset ,0 0 Suunnitelman mukaiset poistot ,0 0 Tilikauden tulos ,9-404 Tilikauden yli/alijäämä ,9-404

7 RAHOITUSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU Alkuperäinen e talousarvio Toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Talousarviomuutokset Muutettu talousarvio Toteuma Tot.-% Poikkeama Vuosikate ,8-404 Toiminta ja investoinnit, netto ,8-404 Rahoitutustoiminta 0 Muut maksuvalmiuden muutokset Vaikutus maksuvalmiuteen , TILINPÄÄTÖSLASKELMAT JA TUNNUSLUVUT Tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja tase Tuloslaskelma Liikevaihto , ,72 Liiketoiminnan muut tuotot , ,00 Materiaalit ja palvelut , ,56 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,34 Ostot tilikauden aikana , ,02 Varastojen lisäys(+) tai vähennys(-) 560, ,32 Palvelujen ostot , ,22 Henkilöstökulut , ,16 Palkat ja palkkiot , ,85 Henkilösivukulut , ,31 Eläkekulut , ,31 Muut henkilösivukulut , ,00 Poistot ja arvonalentumiset , ,80 Suunnitelman mukaiset poistot , ,80 Liiketoiminnan muut kulut , ,54 Liikeylijäämä (-alijäämä) , ,66 Rahoitustuotot ja -kulut ,80-74,48 Muut rahoitustuotot 618,71 563,12 Muut rahoituskulut ,51-637,60 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,18 Tuloslaskelman tunnusluvut Sijoitetun pääoman tuotto, % -56,5-52,7 Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % -57,1-52,7 Voitto, % 1,2 1,9

8 Rahoituslaskelma Toiminnan rahavirta Liikeylijäämä (-alijäämä) , ,66 Poistot ja arvonalentumiset , ,80 Rahoitustuotot ja -kulut ,80-74,48 Toiminnan ja investointien rahavirta , ,98 Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Vaihto-omaisuuden muutos , ,90 Saamisten muutos kunnalta/kuntayhtymältä , ,80 Saamisten muutos muilta , ,48 Korottomien velkojen muutos muilta , ,60 Rahoituksen rahavirta , ,98 Rahavarojen muutos -30,00-100,00 Rahavarojen muutos Rahavarat ,00 240,00 Rahavarat ,00 340,00-30,00-100,00 Rahoituslaskelman tunnusluvut Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, euroa , ,65 Quick ratio 0,7 0,5 Current ratio 0,7 0,5

9 Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT , ,88 Aineelliset hyödykkeet , ,88 Koneet ja kalusto , ,88 VAIHTUVAT VASTAAVAT , ,26 Vaihto-omaisuus , ,47 Aineet ja tarvikkeet , ,47 Saamiset , ,79 Lyhytaikaiset saamiset , ,79 Myyntisaamiset , ,25 Saamiset kunnalta , ,31 Muut saamiset , ,97 Siirtosaamiset , ,26 Rahat ja pankkisaamiset 210,00 240,00 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,14 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä VIERAS PÄÄOMA , , , , , , , , , ,93 Lyhytaikainen Ostovelat , ,67 Muut velat/liittymismaksut ja muut velat , ,92 Siirtovelat , ,34 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,14 Taseen tunnusluvut Omavaraisuusaste, % Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kertynyt ylijäämä (alijäämä), euroa -12,8-23,5 13,2 14,

10 Tunnuslukujen laskentakaavat Tuloslaskelman tunnusluvut Sijoitetun pääoman tuotto, % = 100 * (Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä + Kunnalle/kuntayhtymälle maksetut korkokulut + Muille maksetut korkokulut + Korvaus peruspääomasta) / (Oma pääoma + Sijoitettu korollinen vieras pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset). Tunnusluvun tase-erät on laskettu tilikauden alun ja lopun keskiarvona. Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, % = 100 * (Yli-/alijäämä ennen satunnaisia eriä + Kunnalle maksetut korkokulut + Korvaus peruspääomasta) / (Oma pääoma + Lainat kunnalta/kuntayhtymältä + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset). Tunnusluvun tase-erät on laskettu tilikauden alun ja lopun keskiarvona. Voitto, % = 100 * (Yli-/alijäämä ennen varauksia / Liikevaihto) Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä Tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden toiminnan ja investointien rahavirran kertymä. Rahoituslaskelman tunnusluvut Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä viideltä vuodelta, Quick ratio = (Rahat ja pankkisaamiset + Rahoitusarvopaperit + Lyhytaikaiset saamiset) / (Lyhytaikainen vieras pääoma Saadut ennakot) Current ratio = (Vaihto-omaisuus + Lyhytaikaiset saamiset + Rahoitusarvopaperit + Rahat ja pankkisaamiset) / (Lyhytaikainen vieras pääoma Saadut ennakot) Taseen tunnusluvut Omavaraisuusaste, % = 100 x (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma Saadut ennakot) Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 * (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot Kertynyt ylijäämä (alijäämä) = Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) + Tilikauden ylijäämä (alijäämä)

11 4 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 4.1 Teknisen tuotannon liikelaitoksen tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 1. Tilinpäätöstä laadittaessa noudatetut arvostusperiaatteet ja -menetelmät sekä jaksotusperiaatteet ja - menetelmät Pysyvien vastaavien aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu kaupunginhallituksen hyväksymän poistosuunnitelman mukaisesti. Laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa. Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen keskihinnan mukaisena. Liitetiedot on numeroitu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen liitetiedoista antaman yleisohjeen mukaisesti. Mikäli yleisohjeen mukaiseen liitetietoon ei tule mitään tietoja, ei kyseistä liitetietoa esitetä. Liikelaitoksella ei ole liitetietoina ilmoitettavaa seuraavien liitetietojen osalta: 2, 4, 5, 6, 7, 9, 10, 11, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 22, 23, 24, 26, 27, 29, 30, 31, 32, 34, 35, 36, 38, 39, 40, 41, 42, 43, 45, 46, 47, 49 ja Tuloslaskelman liitetiedot 8. Toimintatuotot palveluyksiköittäin (ulkoiset) Tuotannon hallinto , ,12 Maastotietopalvelut , ,00 Alueiden kunnossapito- ja rakentamispalvelut , ,86 Logistiikkapalvelut , ,74 Kiinteistöjen hoito- ja liikuntapaikkapalvelut , ,03 Puhtauspalvelut , ,18 Ruokapalvelut , ,79 Yhteensä , , Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Käyttöomaisuuden poistojen määrittämiseen on käytetty ennalta laadittua Kouvolan kaupungin poistosuunnitelmaa. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuuden hankintamenoista arvioidun taloudellisen käyttöiän mukaan. Poistosuunnitelman mukaiset arvioidut poistoajat ja poistomenetelmät ovat: Ennen vuotta 2013 hankitut hyödykkeet Vuonna 2013 ja sen jälkeen hankitut hyödykkeet vuotta vuotta poistomenetelmä Koneet ja kalusto Kuljetusvälineet 10 4 tasapoisto Muut koneet ja kalusto tasapoisto Teknisen tuotannon liikelaitoksen pysyvät vastaavat on hankittu ennen vuotta 2013.

12 4.3 Taseen liitetiedot Taseen vastaavia koskevat liitetiedot 21. Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Kuljetusvälineet Muut koneet ja kalusto Yhteensä Poistamaton hankintameno , , ,88 Tilikauden poisto , , ,96 Poistamaton hankintameno , , ,92 Kirjanpitoarvo , , , Saamiset tytäryhteisöiltä, kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä, osakkuusyhteisöiltä ja kunnalta lyhytaikaiset lyhytaikaiset Saamiset tytäryhteisöiltä Myyntisaamiset , ,33 Siirtosaamiset 0,00 225,82 Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä Myyntisaamiset 90,00 41,70 Saamiset osakkuus- sekä muilta omistusyhteysyhteisöiltä Myyntisaamiset 10, ,70 Saamiset kunnalta Saamiset kunnalta , ,31 Yhteensä , ,86 Taseen vastattavia koskevat liitetiedot 28. Oma pääoma TP 2015 TP 2014 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , ,97 Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , ,97 Tilikauden yli-/alijäämä , ,18 Oma pääoma yhteensä , , Velat tytäryhteisöiltä, kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä, osakkuusyhteisöiltä ja kunnalta lyhytaikaiset lyhytaikaiset Velat tytäryhteisöille Ostovelat , ,87 Velat kuntayhtymille, joissa kunta on jäsenenä Ostovelat 260,22 816,07 Velat osakkuus- sekä muille omistusyhteysyhteisöille Ostovelat 2 004, ,82 Yhteensä , ,76

13 37. Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät Lyhytaikaiset siirtovelat Jaksotetut palkat , ,98 Lomapalkkajaksotus , ,56 Muut siirtovelat , ,80 Siirtovelat yhteensä , , Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot 44. Leasingvastuiden yhteismäärä TP 2015 TP 2014 Seuraavalla kaudella maksettavat , ,87 Myöhemmin maksettavat , ,85 Leasingvastuut yhteensä , , Muut taseen ulkopuoliset järjestelyt 4.4 Henkilöstöä koskevat liitetiedot 48. Henkilöstön lukumäärä Palvelualue Vakinaiset Määräaikaiset Työllistetyt ja oppisop. TP 2015 TP 2014 Hallinto Kiinteistöpalvelut Aluepalvelut Yhteensä

14 5 LUETTELOT JA SELVITYKSET 5.1 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Pääkirjanpito Käyttöomaisuuskirjanpito Myyntireskontra Ostoreskontra Päiväkirja Pääkirja Palkkaluettelo atk-tuloste atk-tuloste atk-tuloste atk-tuloste atk-tuloste atk-tuloste Tasekirja Tase-erittelyt Liitetietojen erittelyt Kaikki asiakirjat säilytetään paperimuotoisena. Tasekirja säilytetään pysyvästi ja muut kirjanpitokirjat 10 vuotta tilikauden päättymisestä. 5.2 Luettelo käytetyistä tositelajeista ALKUSA Alkusaldot BUD Talousarvio IRTAIN Irtaimisto KASSA Cpu kassa KOKISI Kokisi, keskinäiset vuokrat KOMTOS/KOMMUI Käyttöomaisuustositteet MUIST1 Excel-muistio, ulkoinen MUISIS Excel-muistio, sisäinen OSTOT Ostolaskut, IP OMAKSU Ostoreskontra maksut PALKAR Palkkatositteet/rakl TRAVEL Travel VARAS1 Varasto YMR10 - YMR98 MR Laskulaji 10 - MR Laskulaji 98 YMRHYV Hyvityslaskujen kuittaus YMRMAN Manuaalisuoritukset YMRVII Viitesuoritukset

15

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2014

TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2014 TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2014 Liikelaitoksen johtokunta 26.2.2015 Vastuuhenkilö Toimielin Teknisen tuotannon liikelaitos Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta 1

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2016

TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2016 TEKNISEN TUOTANNON LIIKELAITOS TILINPÄÄTÖS 2016 Kaupunginhallitus 27.3.2017 Vastuuhenkilö Toimielin Teknisen tuotannon liikelaitos Va. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Kaupunginhallitus 1 TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-4/2016

Osavuosikatsaus 1-4/2016 Osavuosikatsaus 1-4/ Liikelaitos Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos 1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa Suunniteltu liikevaihto jäi 4,3 milj. euroa talousarviotavoitteesta. Henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli 697,96 eli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu

7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu 7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminnan kuvaus Teknisen tuotannon liikelaitoksen tehtävänä on tuottaa käyttäjä-

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Liikelaitos Tekninen tuotanto Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen

Liikelaitos Tekninen tuotanto Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Liikelaitos Vastuuhenkilö Tekninen tuotanto Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten yhteisarvo on 33 544 587. Uusina

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Tilike-kuntatilitoimisto

Tilike-kuntatilitoimisto TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01. 31.12.2012 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01. 31.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tilinpäätös Toimintakertomus 1 Toteutumisvertailut 2-3 Tuloslaskelma 4 Rahoituslaskelma 5 Tase

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010

UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010 UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki Talouden toteutuminen 1-11/ Uudenkaupungin Sataman johtokunta 30.12. UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS TULOSLASKELMA 1-11/ 1-11/2009 Arvio 1-11/ Poikkeama

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT 9 Liitetietojen numerointi perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeeseen. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI. TALOUSARVION 2015 Käyttösuunnitelma. Teknisen tuotannon liikelaitos. Toimielin Liikelaitosten johtokunta 26.2.2015.

KOUVOLAN KAUPUNKI. TALOUSARVION 2015 Käyttösuunnitelma. Teknisen tuotannon liikelaitos. Toimielin Liikelaitosten johtokunta 26.2.2015. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVION 2015 Käyttösuunnitelma Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta 26.2.2015 1 Käyttösuunnitelma Toimiala Toimielin Palveluketju Vastuuhenkilö Tekniikka-

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot