Osavuosikatsaus 1-4/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1-4/2016"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus 1-4/ Liikelaitos Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht euroa. Puhtauspalvelujen uutena asiakaskohteena on aloittanut Mäkikylän palvelukeskuksen yksi osasto. Henkilöstökulut ovat euroa pienemmät kuin vastaavana aikana viime vuonna. Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle on jäänyt 15 henkilöä, näistä toimista on jätetty 13 täyttämättä. Palveluverkon muutoksista johtuen henkilöstön kanssa on käyty yt-menettelyjä yhdessä kohteessa. Toimintojen keskittämistä on edelleen jatkettu. Maastotietopalvelut siirtyivät vuodenvaihteessa Marjoniemen varikolla, jonka jälkeen aluepalvelujen toiminnot on lähes kaikki saatu keskitettyä. Varikolle siirtyivät myös puhtauspalvelusuunnittelijoita, -esimiehiä ja ohjaajia. Sairauspoissaoloja on kertynyt 6,4 kpv/htv, kun vastaava luku edellisenä vuonna oli 8,34. Esimiehet ovat ottaneet aktiivisen hyvinvoinnin ja työkyvyn toimintamallin käyttöön. Lisäksi henkilöstölle on järjestetty tuki- ja liikuntaelinkuntoutusta, joka on vaikuttanut sairauspoissaolojen vähenemiseen. Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Ylijäämää on kertynyt , joka vastaavana aikana viime vuonna oli Ylijäämä tasoittuu kuitenkin kesäaikana, sillä alkuvuoden tuotot ovat huomattavasti suuremmat kuin kulut, koska tuotantomäärät ovat erisuuruisia eri kuukausina. Kesäkuussa henkilöstölle maksettavat lomarahat tekevät tuloksen ennusteen mukaiseksi. Myös kaluston ja rakennusmateriaalien hankinta ajoittuu kesäkuukausille. Toimenpiteet toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi Kiinteistöpalveluja johdetaan vastuullisesti ja osallistavasti. Mitoituksia, toimenkuvia sekä tehtäviä tarkistetaan ja priorisoidaan edelleen. Prosesseja kehitetään ja innovatiivisuuteen kannustetaan. Koulutuksessa keskitytään monialaisuuteen henkilöstön uusiutumiskyvyn turvaamiseksi. Vahva panostus säilytetään myös henkilöstön työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämisessä, joka parhaimmillaan näkyy sairauspoissaolojen ja sijaistarpeen vähenemisenä. Tämä näkyy suoraan taloudellisissa tehokkuusluvuissa. Esimiehiltä vaaditaan tarkkaa talouden seurantaa ja kustannustietoisuutta sekä osto-osaamisen tehokkuutta. Mahdolliset palveluverkkopäätökset vaikuttavat palvelutuotantoon. Aluepalvelut toimii palvelusopimusten mukaisesti ja talouden toteutumista seurataan. Riskianalyysi Talousarvion mukaiset riskit eivät ole tuotannon liikelaitoksessa realisoituneet. Valtuuston liikelaitoksille asettamat sitovat tavoitteet vuodelle Liikelaitos t Tavoitetasot eutunut Tilikauden tulos ennen tilinpäätössiirtoja ( ) Aloitettu / valmis Tulos ennen tilinpäätössiirtoja on positiivinen. Liikelaitoksen organisointitavan selvitys toteutetaan yhdessä konsernipalveluiden toiminnanohjauksen kanssa. Tulos euroa on positiivinen. Uusi tekyn organisaatio astuu voimaan Toiminnan tehostaminen Kiinteistöpalvelujen markkinaehtoisuus Nykyinen palvelutuotanto ja kustannukset 3% - noin 43 hlöä, - tilaaja määrittelee palvelutason ja - vaatii palveluverkkomuutoksia Hallitun alueellisen kilpailutuksen valmistelu Valkealan alueen kiinteistönhoito- ja puhtauspalvelujen kilpailutuksen valmistelu keskeytettiin kaupunginhallituksen 4.4. päätöksen jälkeen.

2 Osavuosikatsaus 1-4/ Johtokunnan hyväksymien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen: Asiakaslähtöinen toiminta Asiakastyytyväisyyden pitäminen hyvällä tasolla. strategia-tavoite Asiakkaan kuuleminen Asiakastyytyväisyyskyselyt tehdään loppuvuodesta. Puhtauspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 1-4 3,34 tavoite-arvo 3,45 Teknisten asiakastyytyväisyys 2,88 tavoite-arvo 3,00 Ruokapalvelujen asiakastyytyväisyys 2,80 tavoite-arvo 3,00 Tasapainoinen talous Sairauspoissaolojen ja työssä tapahtuvien tapaturmien jatkuva alentaminen. strategia-tavoite Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Sairauspoissaolot (kpv/htv) 25,70 tavoite-arvo 24,40 6,4 Työtapaturmien lukumäärä (kpl) 64,00 tavoite-arvo 61,00 23,00

3 Osavuosikatsaus 1-4/ Tasapainoinen talous Optimaalinen, monipuolinen, laadukas ja kustannustehokkaasti tuotettu palvelutarjonta. strategia-tavoite Vastuullinen ja osallistava johtaminen eutuma-arvot ilmoitetaan tilinpäätöksessä. Kiinteistöjen hoito ( /m2/kk) 1,20 tavoite-arvo 1,20 Puhtauspalvelut ( /m2) 23,85 tavoite-arvo 25,82 Ruokapalvelut: /Ateria 2,87 tavoite-arvo 2,90 Hyvä esimiestyö ja laadukas työelämä. eutuma-arvot ilmoitetaan tilinpäätöksessä. Sosiaalinen pääoma 3,55 tavoite-arvo 3,65 Lähin esimies toimii esimiehenä hyvin 7,36 tavoite-arvo 7,50 Esimiestuki 3,36 tavoite-arvo 3,50 Päätöksenteon oikeudenmukaisuus 3,11 tavoite-arvo 3,19 Kohtelun oikeudenmukaisuus 3,62 tavoite-arvo 3,70

4 Osavuosikatsaus 1-4/ 1/ euroa TP 2015 TA Ta-muutos Muut TA 1-4/ -% muut ta 1-4/ 2015 Muutos% /2015 Ennuste Tuloslaskelma Toimintatulot , , Myyntitulot/liikevaihto , , Muut tulot , ,6 412 Toimintamenot , , Materiaalit ja palvelut , , Aineet, tarvikkeet ja tavara , , Ostot tilikauden aikana , , Varastojen muutos ,0 0 0 Palvelujen ostot , , Henkilöstömenot , , Palkat ja palkkiot , , Henkilösivumenot , , Eläkemenot , , Muut henkilösivumenot , , Muut menot , , Toimintakate , ,5 516 Rahoitusmenot ja -tulot ,8 0 Muut rahoitustulot ,3 0 Muut rahoitusmenot ,8 0 Vuosikate , ,5 516 Poistot ja arvonalentumiset , ,6-475 Suunnitelman muk. poistot , ,6-475 Tilikauden tulos ,5 41 Tilikauden ylijäämä (alij.) ,5 41 Rahoituslaskelman toteutuminen 1000 euroa TP 2015 TA Ta-muutos Muut TA 1-4/ Poikkeama Poikkeama -% muut. ta Ennuste Toiminnan rahavirta Vuosikate ,2 516 Tulorahoituksen korjauserät 0 0 Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Vaikutus maksuvalmiuteen Sitovuustaso johtokunta Sitovuutaso valtuusto Henkilöresurssit TP 2015 TA eutunut Henkilömäärä henkilötyövuosina 690,90 700,84 649,26 Toiminnan volyymi Rakennusten hoito (m 2) Siivottavat neliöt Ateriamäärä (kpl)

5 Osavuosikatsaus 1-4/ Tuotot/kulut Tammikuu-Huhtikuu 200 Teknisen tuotannon Liikelaitos Summatasot: Palveluyksikkö Talousarvio eutunut vuoden alusta Poikkeama eutumis%. ed. vuoden alusta Ed. tp 8010 Tuotannon hallinto Tuotot , Kulut , Netto ***** Maastotietopalvelut Tuotot , Kulut Netto , Alueiden kun.pito- ja rak.palv Tuotot , Kulut , Netto ***** Logistiikkapalvelut Tuotot Kulut , Netto , Kiint.hoito- ja liik.paik.palv Tuotot , Kulut , Netto , Puhtauspalvelut Tuotot , Kulut , Netto ***** Ruokapalvelut Tuotot , Kulut , Netto , RAPORTTI YHTEENSÄ Tuotot , Kulut , Netto ,

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Vs. liikelaitoksen johtaja Päivi Takkinen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten arvo on yht. 33 083 062 euroa. Uusina asiakaskohteina

Lisätiedot

Liikelaitos Tekninen tuotanto Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen

Liikelaitos Tekninen tuotanto Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Toiminnan toteutuminen talousarvion suhteen Liikelaitos Vastuuhenkilö Tekninen tuotanto Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Kiinteistöpalvelujen palvelusopimusten yhteisarvo on 33 544 587. Uusina

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9.

TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017. Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI. Liikelaitosten johtokunta 24.9. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Taloussuunnitelma 2015-2017 Liikelaitosten johtokunta 24.9.2014 1 Liikelaitokset Vastuuhenkilö Toimielin Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Liikelaitosten johtokunta

Lisätiedot

7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu

7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu 7.3 Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta Vastuuhenkilö Liikelaitoksen johtaja Jari Horppu Toiminnan kuvaus Teknisen tuotannon liikelaitoksen tehtävänä on tuottaa käyttäjä-

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa

Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos. Olennaiset tapahtumat toiminnassa Tilinpäätös 2014 Teknisen tuotannon liikelaitos 1 Olennaiset tapahtumat toiminnassa Suunniteltu liikevaihto jäi 4,3 milj. euroa talousarviotavoitteesta. Henkilöstön määrä henkilötyövuosina oli 697,96 eli

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI

TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma Teknisen tuotannon liikelaitos KOUVOLAN KAUPUNKI KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 Teknisen tuotannon liikelaitos Liikelaitosten johtokunta 23.9.2015 Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 Liikelaitosten johtokunta 17.12.2015 1.1 Budjettirahoitteiset

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Luonnonvoimien toiminnalle aiheuttamiin riskeihin ei voida vaikuttaa, mutta riskeihin varaudutaan vakuutuslaitosten vakuutuksin.

Luonnonvoimien toiminnalle aiheuttamiin riskeihin ei voida vaikuttaa, mutta riskeihin varaudutaan vakuutuslaitosten vakuutuksin. 1.1 Budjettirahoitteiset tehtävät Tilaliikelaitos Vastuuhenkilö Sitovuustaso Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminnan kuvaus Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan toimitilakäyttäjien tyytyväisyydestä ja vastuullaan

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI. TALOUSARVION 2015 Käyttösuunnitelma. Teknisen tuotannon liikelaitos. Toimielin Liikelaitosten johtokunta 26.2.2015.

KOUVOLAN KAUPUNKI. TALOUSARVION 2015 Käyttösuunnitelma. Teknisen tuotannon liikelaitos. Toimielin Liikelaitosten johtokunta 26.2.2015. KOUVOLAN KAUPUNKI TALOUSARVION 2015 Käyttösuunnitelma Teknisen tuotannon liikelaitos Toimielin Liikelaitosten johtokunta 26.2.2015 1 Käyttösuunnitelma Toimiala Toimielin Palveluketju Vastuuhenkilö Tekniikka-

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos Tuotot/kulut Tammikuu-Joulukuu 2018 Toimintakatetilit Summatasot: Vastuualue 2017 Ta Ta+muutos 1001 Vaalit Tuotot 0 95 000 95 000 Kulut -85 119-135 247-135 247 Netto -85 119-40 247-40 247 1200 Ulkoinen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

Tuloslaskelma. KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 1000 EUR Muutettu TA

Tuloslaskelma. KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 1000 EUR Muutettu TA 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 300U Myyntituotot, ulkoiset 0 0 0 0 0 0 238,2 % 161,9 % 320U Maksutuotot, ulkoiset 347 303 251-52 200 130 42,9 % -35,2 % 330U Tuet ja avustukset, ulkoiset 11 0 53 53 11

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA

TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMA TAMPEREEN VESI LIIKELAITOS VUODEN 2018 TALOUSARVIO JA VUOSIEN 2019-2021 TALOUSSUUNNITELMA Tampereen Vesi Liikelaitoksen johtokunta 7.9.2017 1 2 TAMPEREEN VESI Tampereen Vesi tuottaa toiminta-alueensa vesihuoltopalvelut

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS ESPOON KAUPUNKI 81 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 ESPOON KAUPUNKI 82 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS Pelastuslain 24 :n mukaisesti kunnat

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx 6/26/2017 xxx Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA 2018 Myyntitulot 0 Maksutulot 0 Tuet ja avustukset 0 Vuokratulot 0 Muut toimintatulot 0 Toimintatulot yhteensä 0 Valmistus omaan käyttöön 0 Toimintamenot Henkilöstömenot

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen 1.1.2013 - Talousarviossa jo lähtökohtaisesti epävarmuustekijöitä sote-yhdistymisestä johtuen - Kompromisseja kustannusten kohdentamisessa - Suurin

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Talouspalvelut liikelaitos jakaantuu hankintapalvelut -palveluyksikköön sekä

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 28.2.2015 Väestö Helmikuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.518, josta Lieksassa 12.097, Nurmeksessa 8.057 ja Valtimolla 2.364 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.131. Seudun väestömuutoksen vuosivauhti

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus TILINPÄÄTÖS 2012 Kaupunginhallitus 27.3.2012 TILINPÄÄTÖS 2012 Koko kaupunki TP 2011 TP 2012 Muutos % Toimintatuotot 59 702 062 65 402 858 5 700 796 9,55 Toimintakulut 347 846 795 374 691 312 26 844 517

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot