Kalaekologiaa ja tutkimusmenetelmiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalaekologiaa ja tutkimusmenetelmiä"

Transkriptio

1 Kalaekologiaa ja tutkimusmenetelmiä Heikki Mykrä Materiaalit: Maare Marttila, Jarno Turunen ja Kirsti Leinonen Kuva Pauliina Louhi

2 Sisältö 1. Kalaekologiaa Yleistä Suomen kaloista Lisääntyminen Ravinnonkäyttö Loiset 2. Kalatutkimuksen menetelmiä Kalojen iänmääritys Verkkokoekalastukset Sähkökalastukset Muut menetelmät

3 Oulangalla Verkkokoekalastusta Sähkökalastusta lajintunnistusta Labrassa: loiset, syönnösnäyte ja iänmääritys. Kuva Pauliina Louhi

4 1.Kalaekologiaa 1.1. Yleistä Suomen kaloista Kalat ovat vanhin selkärankaisten ryhmä, -ensimmäiset kalat 500 milj vuotta sitten Kaloja on lähes puolet kaikista selkärankaisista, noin lajia Suomessa vakinaisia lajeja satunnaista tai tulokaslajia 100 Suhteellisen vähän lajeja pohjoisen sijainnin ja täyssuolaisen meriveden puuttumisen vuoksi Jääkauden jälkeisessä leviämishistoriassa vaikuttaneet myös vesistöyhteyksien muutokset

5 1.2. Lisääntyminen Kutuaika 1. Kevätkutuiset 2. Kesäkutuiset 3. Syys- ja talvikutuiset. Kutupaikka - Matalat ranta-alueet, jokien ja purojen matalat kohdat, vesikasvillisuus. Tavat - Kutuvärit, vaellus, poikasten puolustus, kutupaikan puolustus Sukukypsyysikä Elinympäristö vaikuttaa lisääntymismenestykseen Maternaaliefekti

6 Lisääntymisikä/-koko Lajienvälistä ja lajiensisäistä vaihtelua Hengissä säilyminen lisääntymiseen asti ja parhaan mahdollisen kumppanin löytäminen optimaalinen lisääntymisikä. lisääntymisiän saavuttaminen nopeasti mahdollisuus säilyä hengissä parempi, mutta esim. koko pienempi (jolloin joko mätimunan koko pienempi tai fekunditeetti pienempi, useimmiten molemmat) Resurssien allokointi lisääntymiseen kasvun kustannuksella trade-off -Allokointi syklistä Panu Orell

7 1.3. Ravinnonkäyttö Erilaisia tapoja ryhmitellä, esim. detritus, kasvit, eläinplankton, pohjaeläimistö, kalat Trofiatasojen vuorovaikutus Ikäryhmät Populaatiokoko

8 Ravinnonkäyttö Vaihtelut syöntiajankohdassa lämpötilariippuvainen ravinnonotto ja kulutus Opportunisteja: syövät sitä, mitä on tarjolla olosuhteet vaikuttavat; vaihtoehtoinen ravinto Valikointi Kalan koon kasvaessa mahdollistuu suurempien saaliskohteiden syöminen saaliin optimikoko Kylläiset kalat valikoivampia Sopeumat eri saaliskohteiden hyödyntämiseen, esim. siikojen siivilähampaat ja särkikalojen nieluhampaat

9 1.4. Loiset Yksisoluisia alkueläimiä tai monisoluisia eliöitä. Ravinnon mukana tai vedestä Altistuminen Loisilla usein monimuotoinen elinkierto: kalat isäntinä tai väli-isäntinä Erikoistuminen: sisä- ja ulkoloiset Hermostollinen/mekaaninen vaikutus (vaik. Ravinnonhank. Puolisonhank. Alt. saalistajille) Kannattaako isäntä tappaa

10 Isännän ja loisen tasapaino Useita loislajeja/isäntä Virulenssin vaihtokauppateoria: voimistuva virulenssi vähentää loisen leviämis- ja kehittymismahdollisuuksia, jos isäntä kuolee ennen aikojaan vähäinen virulenssi isännän immuunisysteemi onnistuu hävittämään loisen Toisinaan loiset aiheuttavat paljon kuolevuutta kalapopulaatioissa Seurausta väärään isäntään joutumisesta Liittyy usein ympäristön- muutoksiin ja ihmistoimintaan Valtonen et al. (toim.) 2012: Suomen kalojen loiset.

11 Diplostomum sp. (imumato) Makea- ja murtovesissä, useita kalalajeja Linnun suoli Vesi Kotilo Vesi Kala Lintu Muna miracidium toukka cerkaria toukka metacercaria -toukka

12 Diplostomum

13 Haukimato Triaenophorus crassus ja T. nodulosus T. crassus siialla ja muikulla lihaksessa vapaana T. nodulosus lohikaloilla, mateilla, ahvenilla ja kiiskillä maksassa Aikuinen loinen lisääntyy hauen suolessa Noin 11 kg

14 Lokin ja sukeltajasorsan lapamato Diphyllobothrium ditremum ja D. dendriticum Loinen aikuistuu lokin tai sukeltajasorsan suolistossa Voivat tarttua myös muihin eläimiin Näyttävät rumilta, mutta useimmiten eivät haittaa kalan käyttöä ruuaksi Loiset ovat rakkuloina vatsalaukun päällä Suurina massoina saattavat olla myös mädin joukossa, sekä lihaksessa Perkuujätteet haudattava maahan K. Leinonen K. Leinonen Siian mahalaukku

15 Ligula särjen lapamato Tavataan joillakin särkikaloilla (esim. särki, lahna) Planktonäyriäiset väli-isäntinä, pääisäntä kalaa syövät linnut Lintu särki muna Hanka -jalkainen K. Leinonen

16 Gyrodactylus salaris (Lohiloinen) Noin 0,5 mm kokoinen, elää lohen iholla tehden siihen pieniä reikiä ja näin altistaa muille taudeille Vaarallinen Atlantin lohille Itämeren lohet vastustuskykyisiä Elää myös kirjolohen, nieriän, harjuksen ja taimenen iholla, sekä lyhyitä aikoja myös muiden kalalajien iholla Kalastusvälineet aina desinfioitava kun siirrytään Tenon ja Näätämöjoen alueelle

17 2. Kalatutkimuksen menetelmiä 2.1. Kalojen iänmääritys Suorat menetelmät: kalojen ikä tunnetaan (merkityt yksilöt) Epäsuorat menetelmät: kalojen ikä arvioidaan eri tavoin pituusjakaumat suomut ja luutumat

18 Kasvu Periaatteessa kaloilla päättymätön (indeterministinen) kasvu -Pienet parvikalat (muikku,kuore,silakka) nopeasti miltei täyteen mittaansa -Hauki, ahven, useimmat särkikalat tasaisesti koko elämänsä -Mutta paljon vaihtelua!!! Kalat vastaavat ympäristönmuutoksiin muutoksilla kasvunopeudessa joustavaa Kasvu- ja syönnöskausia (talvi/kesä, ravintokausi, ympäristön vaihtelevuus): suurin osa Suomen kaloista kasvaa kesällä, kun lämpötila on riittävän korkea ja ravintotilanne on hyvä Iänmääritys luutuvista osista perustuu erilaiseen kasvuun erilaisissa olosuhteissa

19 Vuosirenkaat Kalojen kasvun jaksottaisuus Suomessa aiheuttaa vuosirenkaat suomuihin ja luihin Kesävyöhyke: renkaat harvassa Talvivyöhyke: renkaat tiheässä, katkeilevat Talvivyöhyke päättyy vuosirenkaaseen

20 Mistä ikä määritetään? Suomut Otoliitit l. kuuloluut (sagitta, lapillus ja asteriscus) Luut: operculum l. kiduskannen luu (ahven), cleithrum l. hartian lukkoluu (lahna, hauki), metapterygoideum l. nielukaaren luu (hauki), nikamat, ruodot

21 Kampasuomu Pyörösuomu

22 Iänmääritys: suomut Suomunäyte otetaan pinseteillä, ja suomut laitetaan paperiseen suomupussiin, säilytys litteänä (limat pois ennen ottoa) Ei regeneroituneita suomuja, eikä kylkiviivasuomuja Suomu luetaan suomulukulaitteella (mikrofilmin lukulaite), vedessä liotuksen jälkeen tai prässättynä

23

24 Laji ahven kuha kiiski särki lahna säyne hauki made siika muikku muut lohikalat Iänmääritys operculum suomut, operculum suomut suomut suomut suomut, operculum cleithrum, metapterygoidi otoliitit suomut, cleithrum, operculum suomut suomut

25 Oulankajoen taimenen ikä: 3 poikasvuotta + 3 järvivuotta

26 Ahvenen operculum Hauen cleithrum

27 Iänmääritys: otoliitit Otoliitit eli tasapainokivet kalan päässä, aivojen alla Sagitta, lapillus ja asteriscus Mikroskoopilla katsotaan kasvurenkaat, vain kokonaiset Voidaan värjätä/paahtaa, katkaista ja hioa (vaativat harjoittelua) Kokonaisina esim: made, nuori siika, nieriä Synkronoi oma määritys vesialueen kanssa

28 Otoliittien värjäys

29 Takautuva kasvunmääritys Perusoletus: kala ja sen suomut kasvavat samassa suhteessa (lineaarisesti) Mihin pyritään: määritetään kalan pituus silloin, kun kukin vuosirengas on muodostunut

30 L = as + c L = Kalan pituus S = Suomun säde a = regressiokerroin c = vakio Kalan pituus tietyn ikäisenä: Li S(L S i Takautuva kasvunmääritys c) c Oulankajoen taimenten kasvu Li on kalan pituus iässä i Si on suomun säde iässä i (etäisyys suomun keskipisteestä kuhunkin vuosirenkaaseen) Saraniemi 2005

31 Mihin kalojen kasvun ja iänmäärityksiä tarvitaan Perustietoja populaatiodynamiikasta (populaation koko, tiheys, syntyvyys, kuolevuus) Kalakantatutkimukset: mm. ikä-ja kokojakaumien vaihtelut ja kalakantojen tuotanto tietyllä aikavälillä Vuosiluokkien väliset erot Kalojen kasvunopeuden muutokset

32 Sovellukset Kalastuksen tehokkuuden säätely ja kalastuspaineen suuntaaminen esim. eri ikäryhmiin Istutusten tehokkuus ja vaikutukset Ympäristömuutosten seuraaminen ja niiden vaikutukset populaatiorakenteeseen ja kasvunopeuteen Erilaisten kalakantojen erottaminen toisistaan (esim. kasvunopeuden perusteella) Vierasainetutkimukset (myrkyt ja saasteet, pitoisuus riippuvainen kalan koosta ja kasvunopeudesta)

33 2.2. Verkkokoekalastus Verkkokalastuksen tavoitteet tutkimuksessa: Määrittää järven kalasto, ja kalayhteisön rakenne Vesipuitedirektiivi, velvoitetarkkailu Saada kaloja myös jatkotutkimuksiin Saada tietoa kalaston pituus- ja ikäjakaumista

34 Nordic-koeverkkosarja verkon pituus 30 m korkeus 1,5 m 12 eri solmuväliä kukin paneeli 2,5 m solmuvälin osoittava lappu yläpaulassa Kuva: Olin, M. et al. 2014

35 Verkkojen asettelu Pyyntiajankohta yleensä kesäkerrostuneisuuden aikana (heinäkuun loppu elokuu) Verkkojen ja pyyntivuorokausien määrä voi vaihdella Ei samalla pyyntipaikalla peräkkäisinä öinä Pyyntiaika vakio (12-16 h) Kukin yleiskatsausverkko erillään Verkkojen suunta satunnainen rantaan nähden

36 Verkkojen määrä (kpl) Ohjeelliset arvot tarvittavien verkkovuorokausien kokonaismäärän arvioimiseksi järven pinta-alan ja maksimisyvyyden mukaan (Kurkilahti ja Rask 1999).

37 Verkkojen sijoittelu, tapa I Jako syvyyskartan avulla osaalueisiin, joiden sisältä valitaan satunnaisesti koekalastuspaikat. Kullekin syvyysvyöhykkeelle verkkoja sen pinta-alan suhteessa koko pyyntialueesta. Yksikkösaalis on kaikkien syvyysvyöhykkeiden yksikkösaaliiden keskiarvojen summa painotettuna kunkin syvyysvyöhykkeen pinta-alalla.

38 Kalat kerätään verkoittain ja verkon solmuvälein eriteltynä Saalis kirjataan verkkokohtaisesti yksilölukumääränä ja kokonaispainona kunkin kalalajin osalta. Saaliskalojen pituus mitataan mm:n tarkkuudella ja paino gramman tarkkuudella Aineiston käsittely

39 Kirjattavat tiedot: 1. Saalislajilista 2. Saaliskalojen kokonaislukumäärä 3. Saaliskalojen kokonaispaino 4. Saaliskalojen lkm lajeittain/verkkovuorokausina (NPUE), keskiarvo, keskihajonta 5. Saaliskalojen paino/verkkovuorokausia (WPUE) keskiarvo, keskihajonta 6. Saaliskalojen pituus- ja/tai painojakauma kaikille pääsaalislajeille

40 Kalayhteisöt järvityypin ilmentäjinä: 1) Yleislajit: ahven, hauki, särki, kiiski ja made 2) Rehevyyden ilmentäjät: pasuri, sorva, lahna, ruutana, suutari, sulkava 3) Pohjoiset lohikalat: harjus, nieriä, taimen, siika, ja särkikaloista mutu 4) Pelagiaaliset (vapaassa vedessä) siikakalat: muikku, siika, kuore ja taimen 5) Kuha-kuore yhteisö (eteläiset suurehkot ja tuottavat järvet)

41 2.3. Sähkökalastus (osa kuvista Saija Koljoselta ja Pauliina Louhelta) ekologiset, teoreettiset tutkimukset kalojen yhteisörakenne, populaatiokoot (tiheys), kasvu, vaellukset, ravinto kuvailevat vesistöinventoinnit pitkäaikaiset seurannat esim. lohi- ja taimenpopulaatiot ympäristövaikutusten arviointi velvoitetarkkailut, jätevedet, vesistön kunnostukset, kalastuksen säätely kalateiden toiminta

42 Menetelmän perusteet perustuu veteen upotettujen elektrodien avulla muodostettuun tasavirtakenttään aiheuttaa kalalle pakkouintireaktion kohti positiivista elektrodia kala taintuu hetkellisesti ja nousee pintaan haavitaan talteen tarkempaa tutkimista varten. Tutkimusmittausten ja määrityksen jälkeen kalat laitetaan virkoamaan hapekkaaseen veteen vapautetaan takaisin pyyntialueelle.

43 Laitteet muuntaja, virtalähde, positiivinen elektrodi (anodi) ja negatiivinen elektrodi (katodi) aggregaattivälineet Aggregaatti, muuntaja, pitkä kaapeli akkukäyttöiset reppulaitteet 12 V akku + muuntaja kantorinkassa kahlaamalla; muissa maissa sähkökalastetaan myös veneestä

44 Sähkökalastuksen toimintaperiaate sähkökalastuslaite antaa veteen pulssittaista tasavirtaa, anodi (+) kalastajalla, katodi (-) vedessä toisaalla Pulssitus Hz, virta ma, jännite V veteen sähkökenttä, joka kulkee kalan läpi kalan kudosnesteissä olevat ionit suuntautuvat ja liikkuvat kohti elektrodeja Positiiviset kohti katodia ja negatiiviset kohti anodia Kalaan kehojännite

45 Kehojännite aiheuttaa kalan reaktion sähkökentässä Reaktiovoimakkuus on suoraan verrannollinen sähkökentän voimakkuuteen Jos kala liian kaukana anodista, se havaitsee sähkökentän, mutta karkaa Kala ui kohti positiivista anodia ja taintuu suuntausliike kohti anodia eli taksia + taintuminen suuntautuminen karkoittuminen Eri vaikutusvyöhykkeiden kynnysarvot ovat saman lajin samankokoisille kaloille samat

46 Kala taintuu tai karkaa... Kuva Jarmo Kontiainen

47 Työturvallisuus kalastus jossain määrin vaarallista, sähkökenttä tainnuttaa myös vedessä olevan ihmisen muovi- tai neopreenikahluuhousut, muovihanskat anodissa katkaisin, ei saa olla jatkuvatoiminen kalastusryhmässä vähintään 3 henkilöä kahlaaminen varman päälle, kaatumista vältettävä kovalla sateella tai ukonilmalla ei pidä kalastaa ympäristöä tarkkailtava

48 Työturvallisuus Pohjoismaissa ei kuolemantapauksia sähkökalastuksessa Työsuojelu sähkökalastuksessa, Ympäristöhallinnon ohjeita 8, 2006, Ympäristöministeriö EA1 kahdella henkilöllä suoritettuna Sähkötyöturvallisuuskurssi yhdellä

49 Luvat lupa kalastuslain kieltämien pyyntilaitteiden käyttöön ELY-keskuksen kalatalousyksiköltä, lupa mukaan maastoon suostumus kalastusoikeuden haltijalta yleensä osakaskunnalta ilmoitus poliisille Vuodesta 2007 eteenpäin sähkökalastus ei ole enää eläinkoelain mukaan eläinkoe

50 Tutkimusympäristö Helppoa vesistöissä, joiden virtaama <15m 3 /s ja vesisyvyys < 1m Järven rannalla kalastus yleensä helppoa Isoissa koskissa virtaavan veden paine horjuttaa kalastajia, haaviin kova paine Keskikokoiset ja isot kosket kunnostettu 1970 luvulta lähtien, kivet liikkuvat ja heiluvat Puroissa suhteellisen helppoa reppulaitteilla Sopivan koealan koko noin m2 Kuva Maare Marttila

51 Käytännön toteutus Vaatii aina vähintään 3 henkilöä kalastaja, 1-2 haavihenkilöä, 1-2 rantahenkilöä Järven rannalla tai jokisuvannoissa kalastaja etenee ja tuikkii sähköä kulkiessaan, haavihenkilö koukkii kalat haavilla ja tiputtaa ne ämpäriinsä Koskessa kalastaja etenee rannasta rantaan ja alavirrasta ylävirtaan ja tekee anodilla 1-3 m vetoja ylävirrasta alavirtaan haaviin, haavihenkilö pitää haavinsa paikallaan pohjassa vedon ajan Katodi kalastusalueen ulkopuolella, estetään osuminen anodiin

52 Kalalajien erot pyydystettävyydessä (kalastettavuudessa) Sähkökalastus ei pyydä kaikkia kalayksilöitä Välivedessä pohjan lähellä eläviä kalalajeja suhteellisen helppo pyytää särki, mutu, ahven, hauki, lohi, taimen Pohjalla eläviä kalalajeja vaikea pyytää simput, kivennuoliainen, made Vapaan veden lajit vaikeita myös Harjus, salakka, seipi

53 Pyydystettävyysarvoja Keski-Suomen pikkujoista GeOmega-akkulaitteella p SE(p) n särki 0,72 0, hauki 0,70 0,10 26 ahven 0,58 0, made 0,49 0, kivisimppu 0,28 0, kivennuoliainen 0,19 0,19 29 taimen 0-v (7 cm) 0,53 0, taimen 1-v (15 cm) 0,60 0, taimen 2-v (20 cm) 0,67 0, taimen 3-v (25 cm) 0,60 0,06 98

54 Kalan koon vaikutus pyydystettävyyteen Mitä suurempi kala, sitä suurempi jännite-ero pään ja pyrstön välillä (Bohlin et al. 1989) Iso kala aistii sähkökentän kaukaa, pakenee yleensä jo metrien päästä Periaatteessa iso kala taintuu paremmin kuin pieni, mutta potkii itsensä helposti ohi haavin Alle 3 cm:n pituisista kaloista osa läpäisee haaviverkon Mitä tiuhempi haaviverkko, sitä suurempi veden paine haaviin virtavedessä Soveltuu parhaiten 3-25cm:n pituisille kaloille

55 Saalista

56 Saalista

57 Saalista

58 Fysikaalisten tekijöiden vaikutus kalastukseen Sähkönjohtokyky Jos sähkönjohtokyky matala (esim. 30 µs), pieni teho riittää Jos sähkönjohtokyky korkea, tarvitaan enemmän tehoa Jos sähkönjohtokyky hyvin matala (< 20 µs), pyydystettävyys matala Lämpötila Vaikuttaa sähkönjohtokykyyn: Kylmässä vedessä sähkönjohtokyky matala, pyydystettävyys periaatteessa korkeampi

59 Kalojen käsittely ja kirjanpito Kalojen huumaus ja virvoitus tarpeen vaatiessa Pituus, paino yksilöllisesti tai yhteispainona Suomunäyte Kaloja tulee käsitellä hellävaroen! Päivämäärä, paikkatiedot, pintaala, lämpötila, pohjan laatu, virtausnopeus, kasvillisuus jne Kuvat Jarmo Kontiainen

60 Haitalliset vaikutukset kaloihin jos kalastetaan pohjassa olevan mädin läheisyydessä, mädin kuolleisuus voi kasvaa kalojen kuolleisuus yleensä < 1 %, mediaani 0 % Jyväskylän yliopiston tutkimuksissa voi aiheuttaa selkärankavikoja (Snyder 1995) usein toistuva sähkökalastus heikentää kalojen kasvua (Gatz et al. 1986) toipumiseen sähkökalastuksesta kuluu vähintään 1 vrk (Mesa & Schreck 1989) pulssin muoto, taajuus, jännite määräävät vaikutukset

61 Kalatiheyden määritys tutkimusalalta Esim. kalojen lkm tai biomassa / aari Minimiestimaatti Koeala kalastetaan tarkasti 1-3 kertaa tiheyslaskenta-menetelmä riippuu kalastuskertojen määrästä. Pinta-ala: mitataan koealan (suorakulmio tai neliö) pituudet ja leveydet. Poistopyyntimenetelmä: koekalastusalue kalastetaan peräkkäin useita kertoja (2-3 kertaa), välissä tauko. Kaloja ei vapauteta pyyntikertojen välissä. eri kalastuskertojen kalamäärien (saaliin alenema) perusteella lasketaan pyydystettävyysarvo arvioidaan alueella olevien kalojen kokonaismäärä ja kalatiheys tiettyä pinta-alaa kohden.

62 Sulkuverkko koekalastusala voidaan sulkea ennen kalastusta verkolla, jonka alapaulassa painot, yläpaulassa kohot verkko estää kaloja pakenemasta alalta ja uusien kalojen siirtymisen alalle sen ulkopuolelta verkon virittäminen häiritsee koealaa verkkoa vaikea saada tiiviisti pohjaan vaikea käyttää kovassa virrassa raskas kantaa

63 2.4. Muita menetelmiä Kalayhteisöjen ja populaatioiden tutkimukset Sukellus Rysät, smolttiruuvi ( njoen_alaosalla.wmv) Poikasnuottaus Kaikuluotaus Vedenalainen videokuvaus Kalalaskurit Jne Kehon koostumus: Isotooppi- ja lipidianalyysit Panu Orell

Kalat. Vesieläin kenttäkurssi, luennot 2.6.2015 Kirsti Leinonen

Kalat. Vesieläin kenttäkurssi, luennot 2.6.2015 Kirsti Leinonen Kalat Vesieläin kenttäkurssi, luennot 2.6.2015 Kirsti Leinonen Mukaan Oulangalle Pinsetit, ainakin terävät, tylpät jos on Sakset (preparointi tai muut kalaan kykenevät sakset) Selkärankaiset monisteesta

Lisätiedot

Kalat. Vesieläin kenttäkurssi, luennot Kirsti Leinonen

Kalat. Vesieläin kenttäkurssi, luennot Kirsti Leinonen Kalat Vesieläin kenttäkurssi, luennot 5.6.2017 Kirsti Leinonen Mukaan Oulangalle Pinsetit, ainakin terävät, tylpät jos on Sakset (preparointi tai muut kalaan kykenevät sakset) Selkärankaiset monisteesta

Lisätiedot

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012 Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-212 Jukka Ruuhijärvi, Sami Vesala ja Martti Rask Riistan- ja kalantutkimus, Evo Tuusulanjärven tila paremmaksi seminaari Gustavelund,

Lisätiedot

Simpelejärven verkkokoekalastukset

Simpelejärven verkkokoekalastukset Simpelejärven verkkokoekalastukset Jukka Ruuhijärvi, Pasi Ala-Opas ja Katja Kulo Luonnonvarakeskus, sisävesien kalavarat Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Koekalastuksia on tehty kolmella Simpelejärven

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Hiidenveden kalasto 100 vuotta sitten Hellevaaran ja Jääskeläisen aineistot 1913-1928 Kuhakanta runsas, tehokkaan

Lisätiedot

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

KALOJEN. iänmääritys

KALOJEN. iänmääritys KALOJEN iänmääritys Kalojen iänmääritys Kalat ovat vaihtolämpöisiä ja kasvavat pituutta koko elämänsä. Kasvu noudattaa vuodenajan vaihteluita. Kesällä kasvu on nopeaa ja kalan suomuihin ja luihin muodostuu

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007

LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007 LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) UUDENKAUPUNGIN HAAVAISTEN LAHTIEN KOEKALASTUS 2007 Haavaisten vesialue on n. 10 km 2 suuruinen merenlahti Uudessakaupungissa. Koekelastus on osa Haavaisten

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017

Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017 Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Johdanto Luonnonvarakeskus (LUKE) koekalasti Rantasalmella sijaitsevat Suuren ja Pienen Raudanveden kesällä

Lisätiedot

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Renkajärven kalasto Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 1.2.2014 Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Käsiteltäviä asioita Renkajärven ominaispiirteet Renkajärvi kalojen elinympäristönä Koekalastus kesällä 2009

Lisätiedot

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 Pyhäjärvi-instituutti Henri Vaarala Marraskuu 2009 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 3. TULOKSET...4 3.1. Eurakosken koeala...4

Lisätiedot

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Juha Piilola Saarijärven osakaskunta 2011 Sisältö 1. Aineistot ja menetelmät...3 2. Tulokset ja tulosten tarkastelu saaliista ja lajeittain...4 Ahven...5 Särki...6

Lisätiedot

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014 Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina 1997-214 Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 214 Taustaa Enäjärvi mukana HOKA-hankkeessa 1998-21 VPD-seurannat 28,211 ja 214 MaaMet-hankkeen seuranta

Lisätiedot

Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko

Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven kalasto - vuoden 23 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven hoitokalastushankkeen tulosten arvioimiseksi järven kalaston nykytila selvitettiin koeverkkokalastuksella elokuun alussa 23.

Lisätiedot

2(11) TORSAN KOEVERKKOKALASTUS VUONNA 2014. 1. Taustaa

2(11) TORSAN KOEVERKKOKALASTUS VUONNA 2014. 1. Taustaa 2(11) TORSAN KOEVERKKOKALASTUS VUONNA 2014 1. Taustaa Torsa on toinen keskusjärvi Hiitolanjoen vesistössä Simpelejärven ohella. Torsan pinta-ala on 1375 ha, järven suurin syvyys on 53 m ja keskisyvyys

Lisätiedot

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007 Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 7 Sami Vesala, Jukka Ruuhijärvi ja Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon kalantutkimusasema 97, Evo. Johdanto Hiidenveden verkkokoekalastusten

Lisätiedot

Kalasta tietoa -visa Tehtävät

Kalasta tietoa -visa Tehtävät Kalasta tietoa -visa Tehtävät 1. Mikä kala? Yhdistä viivalla kalan nimi ja kalan kuvan SÄRKI VINKKI Ahvenella on raitoja Hauella on laikkuja AHVEN HAUKI 2. Kalan evät Yhdistä viivalla evä kalan kuvaan

Lisätiedot

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008

POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Ympäristöteknologian koulutusohjelma AYNS07 POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008 Heiskanen Tuulia, Kempas Anita, Räsänen Riika ja Tossavainen Tarmo SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012

Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012 Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 212 Marko Paloniemi 3.8.212 2 1. Johdanto Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskus suoritti verkkokoekalastuksen Alavuden Iso Soukkajärvessä heinäkuussa 212. Koekalastus tehtiin

Lisätiedot

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014 Sisältö 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ... 1 2. MENETELMÄT... 2 3. KOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET

RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET Vastaanottaja Rajakiiri Oy Asiakirjatyyppi Lisäselvitys Päivämäärä Marraskuu 2011 RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET RÖYTTÄN MERITUULIVOIMAPUISTON

Lisätiedot

Mitä Itämeren hylkeet syövät?

Mitä Itämeren hylkeet syövät? Mitä Itämeren hylkeet syövät? Ja kuinka paljon? Tiedotusristeily kalastajille 5 helmikuu 2014 Karl Lundström, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) Mitkä ovat Itämeren hylkeet? Itämeren hylkeet Kirjohylje

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 16.11.2010 Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tiia Grönholm (email) Linnunmaa Oy 24.8.2012 Lähetämme ohessa yhteenvedon Endomines Oy:n Karjalan Kultalinjan YVAan liittyvistä vuoden 2012

Lisätiedot

Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018

Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Johdanto Luonnonvarakeskus (LUKE) koekalasti Rantasalmella sijaitsevan Rappusen kesällä 2017. Verkkokoekalastusten

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008 Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena

Lisätiedot

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ?

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ? Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon 1996-218? Jukka Ruuhijärvi (Luke), Tommi Malinen (HY) ja Martti Rask (HY)

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Näsijärven siikaselvitys v. 2010

Näsijärven siikaselvitys v. 2010 2011 Näsijärven selvitys v. 2010 Markku Nieminen Iktyonomi 29.5.2011 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA NÄSIJÄRVEN SIIKASELVITYS VUONNA 2010 1. Johdanto Näsijärven kalastusalueen hallitus päätti selvittää

Lisätiedot

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 1079/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3.

Lisätiedot

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Noitasaaren rannasta Pohjois-Konnevedeltä löytynyt tuhatkunta vuotta vanha uistin. Rautalammin

Lisätiedot

KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015

KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015 KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015 Olli Ylönen L-S Kalatalouskeskus ry 2015 Puutarhakatu 19 A 20100 Turku 1 1. Johdanto Kirkkojärvi on Kiskonjoen vesistön toiseksi suurin järvi, 717 hehtaaria.

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä

Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä Freshabit Puruvesi LIFE14/IPE/FI/023 Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä Irma Kolari, Esa Hirvonen ja Tapio Keskinen Puruvesi-seminaari 29.7.2017, Ruokkeen lomakylä Luken osahankkeet Freshabit

Lisätiedot

9M UPM Kymmene Oyj

9M UPM Kymmene Oyj 9M5277 2.3.26 UPM Kymmene Oyj STORSTRÖMMENIN KALATIEN TOIMIVUUS VUONNA 25 Storströmmenin kalatien käyttö ja toimivuus vuonna 25 Sisällys 1. PYYNTI... 1 2. STORSTRÖMMENIN KALATIEN SAALIS 25... 1 3. STORSTRÖMMENIN

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Liesjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Liesjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Liesjärven verkkokoekalastus 218 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 15/218 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1.

Lisätiedot

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä RKTL/Juhani A. Salmi 27.3.2012 Selkämeren merimetsot Selkämerellä tavataan kahta merimetson alalajia. Pesivät linnut kuuluvat alalajiin sinensis ja läpimuuttavat

Lisätiedot

Hauki-hankkeen toimet 2017 Ari Westermark Kangasala

Hauki-hankkeen toimet 2017 Ari Westermark Kangasala 12.12.2017 Hauki-hankkeen toimet 2017 Ari Westermark Kangasala 12.12.2017 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kunnostustoimien taustaa Kirkkojärvi pahasti rehevöitynyt (järveen johdettu aikanaan

Lisätiedot

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Jomiset Oy Miska Etholén Johdanto Tyystiö on noin 14 hehtaaria suuri järvi joka sijaitsee Salon kaupungissa, Lounais Suomessa. Salmijärvi-Tyystiö-Kaituri-seura teetti

Lisätiedot

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009 Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 9 Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä

Lisätiedot

KALA-ALAN VALVONNAN KOULUTUSPÄIVÄ 15.2.2012. Kalojen loiset

KALA-ALAN VALVONNAN KOULUTUSPÄIVÄ 15.2.2012. Kalojen loiset KALA-ALAN VALVONNAN KOULUTUSPÄIVÄ 15.2.2012 Kalojen loiset Tutkija Anna Maria Eriksson-Kallio DVM, M Aq Med Kalajaosto Tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikkö Evira Monisoluiset, Metazoa 1. Monogeenit,

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2012 Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen 2014 Hämeen kalatalouskeskus Raportti nro 19/2014 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. Menetelmät... 3 3. Tulokset... 4 4. Tulosten

Lisätiedot

Näsijärven siikatutkimus 2000-10 ja siian luontaisen lisääntymisen selvittäminen

Näsijärven siikatutkimus 2000-10 ja siian luontaisen lisääntymisen selvittäminen 212 Näsijärven siikatutkimus 2-1 ja siian luontaisen lisääntymisen selvittäminen Markku Nieminen iktyonomi 25.2.212 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Saalisnäytteet... 3 3. Siikaistutukset ja siikarodut...

Lisätiedot

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Vain muutos on pysyvää? Alkupuula 9200 BP Tammipuula Vannipuula 5800 BP 5800 4500 BP Käläpuula

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 2010

HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 2010 HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 1 Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Evon riistan- ja kalantutkimus Marraskuu 1 1. JOHDANTO Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

Salmijärven ja Kaidan verkkokoekalastukset Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta

Salmijärven ja Kaidan verkkokoekalastukset Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta Salmijärven ja Kaidan verkkokoekalastukset 216 Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 4/216 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Salmijärvi...

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä 2 SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY RY Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 1. Johdanto Läntisen Pien - Saimaan koetroolausten tarkoitus on selvittää selkä-alueiden

Lisätiedot

Paimionjoen alaosan sähkökoekalastukset ja nousukalat 2016

Paimionjoen alaosan sähkökoekalastukset ja nousukalat 2016 Olli Ylönen Lounais-Suomen kalastusalue/v-s Kalavesien hoito ry Paimionjoen alaosan sähkökoekalastukset ja nousukalat 2016 V-S Kalavesien hoito ry toteutti Paimionjoki-yhdistyksen tilauksesta koekalastukset

Lisätiedot

Uksjoen sähkökoekalastukset vuonna 2015

Uksjoen sähkökoekalastukset vuonna 2015 Raportti Uksjoen sähkökoekalastukset vuonna 1 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Pajaoja 3 3.1.1 Koeala 3

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 2018

LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 2018 LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 18 Karels Oy Kalatalous ja ympäristö Aarno Karels tutkija / FT Lappeenranta 14.12.18 - - LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KALASTON SELVITYS VUONNA 18 1. JOHDANTO.. 2

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Saarijärven koekalastus 2014

Saarijärven koekalastus 2014 Saarijärven koekalastus 2014 Johdanto Saarijärvi on keskisuuri, pinta-alaltaan 1020 ha järvi Mikkelin ja Juvan rajalla. Järvin on humuspitoisuudeltaan keskihumuksinen ja sen ekologinen tila on vuonna 2013

Lisätiedot

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Anne-Mari Ventelä, FT Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, Turun yliopisto 1 1. Pyhäjärven

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKOJÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS

KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKOJÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 5284 PRO RUOKOJÄRVI RY KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKOJÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS 29.-31.8.2017 MIIKA SARPAKUNNAS 5.10.2017 1. KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKO- JÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 VIRTAIN, RUOVEDEN-KUOREVEDEN JA NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEIDEN KUNNOSTETTUJEN VIRTAVESIEN SÄHKÖKALASTUSTUTKIMUS VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 906/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE...

Lisätiedot

Joni Tiainen tohtorikoulutettava Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto

Joni Tiainen tohtorikoulutettava Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Joni Tiainen tohtorikoulutettava Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto 1. Johdanto Hauki ja ahven ovat avainlajeja monissa vesistöissä Laaja levinneisyys ja runsaus Kuha tärkeä erityisesti

Lisätiedot

KAKSKERRANJÄRVEN KALASTON RAKENNE JA KUHAN KASVU VUONNA 2010

KAKSKERRANJÄRVEN KALASTON RAKENNE JA KUHAN KASVU VUONNA 2010 KAKSKERRANJÄRVEN KALASTON RAKENNE JA KUHAN KASVU VUONNA 21 Samuli Sairanen & Jaakko Ahonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Evon riistan- ja kalantutkimus Joulukuu 21 1. JOHDANTO Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen

Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Rutajärven verkkokoekalastus 217 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 209/2013 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä

Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAMMELAN KUNTA Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30309-P19329 Raportti J. Partanen Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Kalat ja ravut tulevaisuudessa - ennusteita Pyhäjärvelle Tapio Keskinen RKTL Pori 23.1.214 6 Ilmasto lämpenee - jäätyminen siirtyy 5 4 3 2 1 3.11. -1-2 -3 195 196 197 198 199 2 21 22 Aineisto ympäristöhallinnon

Lisätiedot

ORINIEMENJOEN KUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSET KOSKIEN KALAKANTOIHIN VUONNA Heikki Holsti. Kirjenumero 1117/17

ORINIEMENJOEN KUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSET KOSKIEN KALAKANTOIHIN VUONNA Heikki Holsti. Kirjenumero 1117/17 ORINIEMENJOEN KUNNOSTUKSEN VAIKUTUKSET KOSKIEN KALAKANTOIHIN VUONNA 2017 Heikki Holsti Kirjenumero 1117/17 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3. SÄHKÖKOEKALASTUKSET... 2 3.1 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 2006

Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 2006 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA Ari Saura Vantaanjoen latvaosan kalasto- ja ravustoselvitys vuonna 26 Luonnos Helsinki marraskuu 26 Vantaanjoen latvaosan kalastoselvitys 26 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA...3 2.

Lisätiedot

Kylänjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta

Kylänjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta Kylänjärven verkkokoekalastus 216 Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 2/216 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...

Lisätiedot

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Vihdin Enäjärvi Espoon Pitkäjärvi ja Lippajärvi Näillä kolmella järvellä on suunnilleen samankaltainen kuormitushistoria. Alkuun kuitenkin lyhyesti

Lisätiedot

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Anna Väisänen 15.3.2019 Velvoitetarkkailusta Toteutettu kalataloudellisena yhteistarkkailuna 1970-luvulta

Lisätiedot

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa Esimerkkinä: Kulo- ja Rautavesi sekä Kokemäenjoki ja sen suualue 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Tarkkailualue Pihlavanlahti ja Ahlaisten

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Ruotsalaisen muikkuseuranta Marko Puranen ja Tomi Ranta

Ruotsalaisen muikkuseuranta Marko Puranen ja Tomi Ranta Ruotsalaisen muikkuseuranta 216 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 1/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 4 3.1 Muikun ikäjakauma

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia?

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto ry Teemu Tast Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Ammattikalastuksen merkitys Troolikalastus Rysäkalastus Verkkokalastus Sisävesikalastus Hylkeet ja merimetsot

Lisätiedot

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin

Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Kalaston tilan ja kalastuksen seuranta katsaus menetelmiin Matti Havumäki Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä 2014 Miksi

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 19.10.2010, täydennys 16.11.2010 Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon

Lisätiedot