Elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämisen liittyvä valmistelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämisen liittyvä valmistelu"

Transkriptio

1 Yhdistymishallitus Yhdistymisen yhteistyötoimikunta Yhdistymishallitus Elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämisen liittyvä valmistelu 275/04/041/2012 YHD 18 Selostus: Savonlinnan kaupungin, Kerimäen kunnan ja Punkaharjun kunnan yhdistymissopimuksen liitteessä 4 on todettu, että keskushallinnossa toimii yhdistymisen jälkeen kehittämis- ja elinkeinopalveluiden tulosalue. Tällä hetkellä elinkeinopalveluiden käytännön toteutus on järjestetty Savonlinnan seudun kuntayhtymän kautta kuntien yhteistoimintana. Kuntaliitoksen jälkeen yhteisessä elinkeinostrategian toteutuksessa on mukana Savonlinnan kaupungin lisäksi ainoastaan Enonkosken kunta. Lisäksi kuntayhtymän jäsenkuntana on Sulkavan kunta, joka ei kuitenkaan osallistu elinkeinostrategian toteutukseen. Savonlinnan seudun kuntayhtymän henkilöstölle on järjestetty informaatio kuntaliitosasioista Lisäksi on neuvoteltu elinkeinotoimen asioista kuntayhtymän, yrittäjäjärjestöjen ja kauppakamarin edustajien kanssa joulukuussa 2011, tammikuussa 2012 sekä maaliskuussa Elinkeinopalveluiden siirtoon liittyen on valmisteltu pöytäkirjaliitteen A mukainen toimeenpanosuunnitelma. Virkamiesvalmistelun tueksi on elinkeinotoimen tulevaa organisointia varten tarpeen perustaa työryhmä, joka valmistelee elinkeinopalveluiden siirtoa kaupungin keskushallintoon. (valmistelu kehitysjohtaja Hannu Kurki puh: ) Kaupunginjohtajan esitys: Yhdistymishallitus hyväksyy pöytäkirjaliitteen A mukaisen toimeenpanosuunnitelman. Yhdistymishallitus nimeää elinkeinopalvelujen siirtoa valmistelevan työryhmän, johon nimetään puheenjohtajaksi kaupunginjohtaja sekä jäseniksi Punkaharjun, Kerimäen, Sulkavan ja Enonkosken kunnanjohtajat. Lisäksi valmisteluprosessiin osallistuvat Savonlinnan seudun yrittäjien, Kerimäen yrittäjien, Punkaharjun yrittäjien, Savonrannan yrittäjien ja Enonkosken yrittäjien puheenjohtajat, sekä Savonlinnan kauppakamariosasto puheenjohtaja sekä kuntayhtymän henkilöstö. Työryhmän sihteerinä ja asioiden valmisteluvastuullisena toimii kehitysjohtaja. Yhdistymissopimuksen mukaan asiat, joilla voidaan nähdä olevan

2 vaikutuksia uuden kunnan toimintaan ja talouteen, tulee saattaa myös yhdistymishallituksen käsiteltäviksi. Tehtävien siirtymisen johdosta yhdistymishallitus ohjeistaa yhdistymissopimuksen mukaisesti seutuhallitusta, että seutuhallitus pitäytyisi nykyisessä toiminnanjärjestämisen tavassa sekä vain voimassaolevien suunnitelmien mukaisissa toimenpiteissä, koskien henkilöstöä koskevia asioita, investointeja sekä rahoitusta koskevia päätöksiä. Lisäksi yhdistymishallitus ohjeistaa yhdistymissopimuksen mukaisesti seutuhallitusta, että seutuhallitus tuo yhdistymishallitukselle käsiteltäväksi sellaisia asioita, sopimuksia tai sitoumuksia joilla on tai voi olla vaikutusta elinkeinotoimen siirron jälkeen Savonlinnan kaupungille. Elinkeinopalvelujen siirtämistä koskeva yhdistymishallituskäsittely lähetetään yhteistyötoimikuntiin käsittelyä varten. Käsittely: Ari Pitkonen, Raimo Muhonen ja Juhani Rouvinen poistuivat kokouksesta esteellisenä. Hallintolaki 28 5 kohta. Kaupunginjohtaja täydensi kokouksessa esitystään elinkeinopalveluiden siirtoa valmistelevan työryhmän kokoonpanon osalta seuraavasti: Elinkeinopalvelujen siirtoa valmistelevaan työryhmään nimetään puheenjohtajaksi Savonlinnan kaupunginjohtaja ja jäseniksi Punkaharjun, Kerimäen, Sulkavan ja Enonkosken kunnanjohtajat. Lisäksi valmisteluprosessin osallistuu Savonlinnan seudun yrittäjien, Kerimäen yrittäjien, Punkaharjun yrittäjien, Savonrannan yrittäjien ja Enonkosken yrittäjien puheenjohtajat sekä Savonlinnan kauppakamariosaston puheenjohtaja ja yhdistyvien kuntien MTK yhdistysten puheenjohtajat ja kuntayhtymän henkilöstö. Seutujohtajaa kuullaan työryhmässä asiantuntijana Elinkeinopalvelujen siirtämistä koskeva yhdistymishallituskäsittely lähetetään lausuntoa varten kuntien yhdistymisen yhteistyötoimikunnalle asian käsittelemiseksi myöhemmin yhdistymishallituksessa. Aune Kupiainen esitti työryhmään jäseneksi kolmea luottamushenkilöä. Esitys raukesi kannattamattomana Kaupunginjohtajan esitys kokouksessa tehdyin täydennyksin hyväksyttiin. Tiedoksi: Seutujohtaja Savonlinnan, Punkaharjun ja Kerimäen MTK-yhdistykset Yrittäjäyhdistykset Savonlinnan Kauppakamariosasto ry Seutuhallitus

3 Toimenpiteet: Savonlinnan seudun kuntayhtymä Kehitysjohtaja Kuntien yhdistymisen yhteistyötoimikunta YYT 14 Selostus: Hallintojohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Hallintojohtajan esitys: Yhdistymisen yhteistyötoimikunta antaa lausuntonsa asiasta. Aune Kupiaisen esityksestä Yhdistymisen yhteistyötoimikunta toteaa lausuntonaan, että Yhdistymishallitukselle saapuneet elinkeinopolitiikkaa koskevat yrittäjäjärjestöjen ym. kannanotot tulisi huomioida osana valmisteluprosessia. Muilta osin yhteistyötoimikunnalla ei ole huomauttamista elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämiseen liittyvässä valmistelussa. Juha Bilund poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo Tiedoksi: Yhdistymishallitus YHD 47 Selostus: (Valmistelu: hallintojohtaja Saku Linnamurto puh: ) Kaupunginjohtajan esitys: Yhdistymishallitus merkitsee yhteistyötoimikunnan lausunnon tiedoksi ja huomio sen jatkokäsittelyssä sekä hyväksyy lopullisesti pöytäkirjaliite A mukaisen toimeenpanosuunnitelman. Käsittely: Kokous jatkui klo 21.17, jolloin Pirkko Juuti, Anja Backman ja Raimo Muhonen poistuivat kokouksesta 31 yhteydessä tehtyyn esteellisyyspäätökseen perustuen. Pirkko Juutin pois tut tua va ra jä sen An na-kristii na Mik konen saapui ko kouk seen. Juhani Rou vi nen poistui esteellisenä kokouksesta hallintolain 28, 5.kohdan mukaisesti. Yhdistymishallituksen jäsen Aune Kupiainen esitti, että "Asia palau tetaan uudelleen valmis teltavaksi. Asiasta järjestetään iltakoulu, johon kutsutaan elinkeinopoliittisen neuvottelukunnan asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Ari Hämäläinen ja elinkeinopoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Arto Tolvanen kertomaan yrittäjien toiveista elinkeinopalvelujen toiminnasta. Lähtökohtana uudelleen valmistelulle on luottamushenkilöiden tahto selvittää kehitysyhtiö malli." Raimo Laamanen kannatti Aune Kupiaisen esitystä.

4 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esitykses tä poik kea va kan na tet tu esitys, suoritetaan asiassa äänestys. Puheenjohtaja esitti, että kaupunginjohtajan esitystä kannatta vat yh dis ty mis hal lituk sen jäsenet äänestävät JAA ja Aune Kupiai sen esi tystä kan nat tavat jäsenet äänestävä EI. Puheenjohtajan esittä mä äänestysjärjestys hyväksyttiin. Matti-Pekka Parkkisen esityksestä kokous hyväksyi äänestysmenettelyksi nimenhuutoäänestyksen. JAA ääniä antoivat: Outi Pyöriä, Kirsi Torikka, Riikka Karvinen, Tuija Brax-Mertanen ja Matti-Pekka Parkkinen. EI ääniä antoivat: Aune Kupiainen, Raimo Laamanen, Ari Silvennoinen, Anna-Kristiina Mikkonen ja Olli Sironen. Suoritetun äänestyksen perusteella äänten mentyä tasan puheenjoh ta jan ää ni rat kaisi ja Au ne Ku piai sen päätösesitys hyväksyttiin. Iltakoulu järjestetään klo Matti-Pekka Parkkinen jätti asias ta eriä vän mie li pi teen: "Valmisteluun liittyvä päätös on yhdistymissopimuksen vastainen ja viivyttää kuntaliitoksen toteuttamisaikataulua sekä antaa vääriä odotuksia elinkeinotoimen hallinnon järjestämisestä." Kaupunginjohtaja Janne Laine jätti asiasta eriävän mielipiteen: "Eriävän mielipiteeni perustelut yhdistymishallituksen päätökseen yhtiömallin selvittämisestä elinkeinopalveluiden hoitamisessa: On yhdistymissopimuksen sekä yhdistymisneuvotteluissa sovitun vastaista siirtää elinkeino palvelut yhtiöön. Yhdistymissopimuksen organisaatiokaaviossa on sovittu, että elinkeinopalvelut perustetaan kaupungin keskushallintoon ja yhdistymisneuvotteluryhmä on sopi nut ja hyväksynyt uuden kaupungin konsernirakennekaavion, jossa ei ole elinkeinojen kehittämisyhtiötä. Asiasta on neuvottelumuistio. Tällä perusteella katson että menetellään vastoin sitä mitä neuvotteluissa on sovittu. Samoin aikataulullisesti ei ole aikaa lähteä selvittämään elinkeinoyhtiömallia, koska valmis telu ja yt- menettely on tehty keskushallintoon siirtämisestä yhdisty misneuvotteluissa sovitun mukaisesti. Poikkeaminen yhdistymis neuvotteluissa sovitusta aiheuttaa sekaannusta ja aikapulaa kunta liitoksen käytännön valmisteluun, joka on erittäin kiireinen jo muu tenkin. Kaupungin elinkeinojen kehittämiseen keskittymistä haittaa, jos huomio pidetään edelleen organisoin timallissa, joka ratkaistiin yhdistymisneuvotteluissa. Savonlinnan työttömyysprosentti on kui tenkin peräti noin 4-5 prosenttiyksikköä maakunnan keskiarvoa hei kompi. Samoin yhtiömalli rakentaa turhan ja kalliin kahdenkertaisen hallinnon elinkeinopalveluiden hoitamiseen, jolloin hallinnosta ei saada

5 säästöjä joita on tavoiteltu noin euroa. Samoin yhtiömalli heikentää mahdollisuutta hoitaa yritysasioita yhtenä palveluprosessina kaupungin organisaatiossa siirtäessään yritysasioiden hoitamisen erilliseen organisaatiolokeroon. Käytännössä se myös estää kau punginjohtajaa johtamasta elinkeinojen kehittämistoimintaa, vaikka johtajasopimuksessa on näin sovittu. Lopputuloksena on kalliimpi, tehottomampi, hallinnollisesti raskaampi ja moniportainen se kä yrityselämää huonommin palveleva malli kuin keskushallintoon siir täminen olisi. Keskushallinnossa yrityspalveluilla olisi vain yksi esi mies. Nyt esitetyssä yhtiömallissa on keskushallinnossa oma elinkeinojohtaja, jonka lisäksi ainakin osake yhtiön hallitus sekä toi mitus johtaja lisähallinnollisina portaina. Tällai sen kalliin kuntayhty mästä periytyvän hallintorakenteen säilyttämi nen vie pohjaa pois koko kuntaliitoksessa tavoitteena olevaan hal linnon keventämiseen." Tiedoksi Elinkeinopalvelujen siirtoa valmisteleva työ ryhmä

Elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämisen liittyvä valmistelu

Elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämisen liittyvä valmistelu Yhdistymishallitus 18 03.04.2012 Yhdistymisen yhteistyötoimikunta 14 02.05.2012 Yhdistymishallitus 47 09.05.2012 Yhdistymishallitus 52 05.06.2012 Elinkeinopalvelujen keskushallintoon siirtämisen liittyvä

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 27.10.2017 1 Aika 27.10.2017 kello 10:26-12:10 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN ry Puputti Seija Jokinen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. "Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen:

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen: Kaupunginhallitus 315 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 70 15.06.2015 Savonrannan terveysaseman sisäilmaongelmat, väistötilat 325/61/613/2015 KH 315 Selostus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on (päätös

Lisätiedot

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Kaupunginhallitus 312 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 71 15.06.2015 Punkaharjun ja Kerimäen lukioiden lakkauttaminen KH 312 Selostus: Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Savonlinnan,

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 100 17.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus:

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Yhteistyötoimikunta Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. sihteeri

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Yhteistyötoimikunta Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. sihteeri Yhteistyötoimikunta 01.06.2017 1 Aika 01.06.2017 kello 14:00-15:30 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Korhonen Juha puheenjohtaja, plm Juko ry Kemppainen Ilkka A. Makkosen vara Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Savonlinnan kansalaisopistopalvelujen saatavuus laajentuvassa kaupungissa

Savonlinnan kansalaisopistopalvelujen saatavuus laajentuvassa kaupungissa Kaupunginhallitus 332 24.09.2012 Yhdistymishallitus 113 03.10.2012 Savonlinnan kansalaisopistopalvelujen saatavuus laajentuvassa kaupungissa KH 332 Selostus: Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2017. Yhteistyötoimikunta Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. sihteeri Yhteistyötoimikunta 13.10.2017 1 Aika 13.10.2017 kello 12:00-13:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, III krs. Läsnä Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry, vpj. Pulkkinen Paula jäsen, plm JYTY Puputti

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Kuntaliitos Savonlinna-Kerimäki-Punkaharju-Puumala: elinkeinotehtävien järjestäminen tulevaisuudessa

Kuntaliitos Savonlinna-Kerimäki-Punkaharju-Puumala: elinkeinotehtävien järjestäminen tulevaisuudessa Seutuhallitus 138 17.11.2011 Seutuhallitus 7 18.01.2012 Seutuhallitus 23 15.02.2012 Kuntaliitos Savonlinna-Kerimäki-Punkaharju-Puumala: elinkeinotehtävien järjestäminen tulevaisuudessa 76/84/840/2011 SH

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 448 31.10.2016 Kaupunginhallitus 455 02.11.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2020 taloussuunnitelma 362/02/021/2016 KH 448 Selostus: Uuden kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017. Yhteistyötoimikunta sihteeri. Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry.

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017. Yhteistyötoimikunta sihteeri. Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. Yhteistyötoimikunta 23.10.2017 1 Aika 23.10.2017 kello 12:30-13:12 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN ry Puputti Seija Jokinen

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.

Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015. Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03. Kaupunginhallitus 454 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 97 05.10.2015 Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien Yritystalon tilanne 157/03.034/2014 KH 454 Selostus: Kiinteistö Oy Savonlinnan Schaumanintien

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 11.09.2017 1 Aika 11.09.2017 kello 12:15-13:20 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Korhonen Juha jäsen, plm Juko ry Nevalainen Paavo jäsen,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Lausunto koskien Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistämistä

Lausunto koskien Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistämistä Kulttuurijaosto 21 15.05.2014 Sivistyslautakunta 71 21.05.2014 Kaupunginhallitus 296 02.06.2014 Kaupunginvaltuusto 45 09.06.2014 Lausunto koskien Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistämistä

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Pöytäkirja 15/ (10)

Pöytäkirja 15/ (10) Pöytäkirja 15/2016 1 (10) Am mat ti korkea kou lu Oy, hallitus 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:30-12:00 Paikka Videokokous: Kotkassa rehtorin työhuone B1014 Kouvolassa neuvotteluhuone 150 Mikkelissä

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin yhdistyminen

Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin yhdistyminen Kunnanhallitus 87 12.03.2012 Valtuusto 17 19.03.2012 Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin yhdistyminen 1.1.2013 422/080.083/2011 KHALL 87 Kerimäen kunnan valtuusto päätti 3.10.2011,

Lisätiedot

Pöytäkirja 14/ (10)

Pöytäkirja 14/ (10) Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 07.11.2016 Aika 07.11.2016 klo 14:00-15:55 Paikka Kasarmiravintolan kabinetti, Kouvola Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kerimäen ja Punkaharjun kuntien ja Savonlinnan kaupungin yhdistyminen Täytäntöönpanosuunnitelma

Kerimäen ja Punkaharjun kuntien ja Savonlinnan kaupungin yhdistyminen Täytäntöönpanosuunnitelma Täytäntöönpanosuunnitelma AIKATAULU TOIMIELIN TEHTÄVÄ VASTUU SLN VASTUU PH VASTUU KM 16.1.2012 Neuvotteluryhmä 23.1.2012 Neuvotteluryhmä 30.1.2012 Savonlinnan kaupunginvaltuusto Yhdistymispäätöksen ajantasaistaminen

Lisätiedot

Savonlinna kaupunki-punkaharjun kunta-kerimäen kunta Kuntien yhdistymisen yhteistoimintaan liittyvä neuvottelu Tehy:n edustajien kanssa.

Savonlinna kaupunki-punkaharjun kunta-kerimäen kunta Kuntien yhdistymisen yhteistoimintaan liittyvä neuvottelu Tehy:n edustajien kanssa. 1(11) Savonlinna kaupunki-punkaharjun kunta-kerimäen kunta Kuntien yhdistymisen yhteistoimintaan liittyvä neuvottelu Tehy:n edustajien kanssa Aika 17.10.2012 kello 10.00 10.45 Paikka Hallintojohtajan virkahuone

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 510 04.11.2015 Perusturvalautakunta 125 11.11.2015 Perusturvalautakunta 21 23.02.2016 Kaupunginhallitus 125 21.03.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 119/30/300/2016

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Aluejohtokunta Savonranta Parkkinen Matti-Pekka kh:n puheenjohtaja

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017. Aluejohtokunta Savonranta Parkkinen Matti-Pekka kh:n puheenjohtaja Aluejohtokunta Savonranta 12.05.2017 1 Aika 12.05.2017 kello 16:00-18:00 Paikka Ruukin kerhohuone, Puistotie 3, 58300 Savonranta Läsnä Karvinen Hannu puheenjohtaja Wahl Ritva varapuheenjohtaja Kokkonen

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina. Kunnanhallitus 228 04.07.2017 Kunnanhallitus 252 15.08.2017 Kunnanhallitus 269 29.08.2017 Pertti Eilavaaran laskun 2 maksumuistutus 451/00/2013 Khall 04.07.2017 228 (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä KAUPUNGINHALLITUS 89 18.03.2019 KAUPUNGINHALLITUS 107 25.03.2019 Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen 4.2.2019 38 päätöstä 87/11.1101.110101/2019 KH 89 Niilo Ojala on 25.2.2019 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

(Valmistelu: kehitysjohtaja Hannu Kurki, puh , hallintojohtaja Saku Linnamurto puh: )

(Valmistelu: kehitysjohtaja Hannu Kurki, puh , hallintojohtaja Saku Linnamurto puh: ) Kaupunginhallitus 61 22.02.2016 Kaupunginhallitus 89 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 20 14.03.2016 Kaupunginhallitus 155 04.04.2016 Kaupunginhallitus 236 30.05.2016 Yrityspalveluiden tuottaminen v. 2017

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ Yhdistymishallitus 6 27.06.2012 Yhdistymishallituksen toimintasääntö 512/00.01.01/2012 YHDHALL 6 Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Kuntayhtymän hakuprosessissa ja valmisteilla olevat hankkeet. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki

Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Kuntayhtymän hakuprosessissa ja valmisteilla olevat hankkeet. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 6 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 31.8.2017 klo 14.00-15.50 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Käsiteltävät asiat liite 50 Yhtymäkokouksen koollekutsuminen 51 52 53 54 55

Lisätiedot

Itä-Savon kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2/2002. Savonlinnan kaupungintalon valtuustosali. Läsnä Yhtymäkokouksen jäsenet: Varajäsenet:

Itä-Savon kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2/2002. Savonlinnan kaupungintalon valtuustosali. Läsnä Yhtymäkokouksen jäsenet: Varajäsenet: Itä-Savon kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 2/2002 Aika 04.06.2002 kello 13:00-13:10 Paikka Savonlinnan kaupungintalon valtuustosali Läsnä Yhtymäkokouksen jäsenet: Varajäsenet: Kautonen Tauno Tienhaara Kirsi Klemettinen

Lisätiedot

Läsnä. Yhtymähallitus. Viljo Lyytikäinen, varapuheenjohtaja. Yhtymäkokous Pekka Palm, puheenjohtaja Ulla Pukero, varapuheenjohtaja

Läsnä. Yhtymähallitus. Viljo Lyytikäinen, varapuheenjohtaja. Yhtymäkokous Pekka Palm, puheenjohtaja Ulla Pukero, varapuheenjohtaja Itä-Savon kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 1/2003 Aika 16.01.2003 kello 13:00-14:30 Paikka Rantasalmi, kunnanvirasto Läsnä Yhtymähallitus Jäsenet Jarkko Wuorinen, puheenjohtaja Viljo Lyytikäinen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Kaupunginhallitus 253 18.10.2016 Kaupunginvaltuusto 71 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2020 1187/02.02.00/2016 Khall 18.10.2016 253 Käsittelyn pohjana on talousarvioseminaariin

Lisätiedot

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen. Tekninen lautakunta 79 30.06.2017 Tekninen lautakunta 91 13.09.2017 Tekninen lautakunta 103 27.09.2017 Tekninen lautakunta 109 01.11.2017 Yhdyskuntainsinöörin valinta 121/01.01.01/2017 Teknlk 30.06.2017

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen

Lisätiedot

Pöytäkirja 3/2016 1 (11)

Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Pöytäkirja 3/2016 1 (11) 16.02.2016 Aika 16.02.2016 klo 09:00-09:55 Paikka Mikkeli, H-rakennuksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018. Keskusvaalilautakunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018. Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta 26.01.2018 1 Aika 26.01.2018 kello 19:00-19:32 Paikka Keskusvaalilautakunnan toimisto Läsnä Hirvonen Asko puheenjohtaja Kerman Juhani varapuheenjohtaja Härkönen Elina jäsen Kosonen

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri

Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja. Toivonen Seija jäsen Vienonen Jukka toimitusjohtaja Pohjala Sinikka sihteeri PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 13.05.2014 AIKA 13.05.2014 klo 16:00-16:50 PAIKKA Virkistysuimala Neidonkeidas, kokoushuone, Runokatu 1, 08100 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Pajuoja Matti

Lisätiedot

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 14.5.2012 198 lähettää valtuustoaloitteen valmisteltavaksi sivistystoimelle.

Kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 14.5.2012 198 lähettää valtuustoaloitteen valmisteltavaksi sivistystoimelle. Koulutuslautakunta 63 24.05.2012 Kaupunginhallitus 247 18.06.2012 Koulutuslautakunta 89 16.08.2012 Vahtimestarin toimen täyttäminen Talvisalon koulussa 293/05/051/2012 KL 63 Selostus: Keskustan valtuustoryhmä

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 508 04.11.2015 Kaupunginvaltuusto 110 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 582/03/032/2015 KH 508 Selostus: Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2016 on ilmoitettava

Lisätiedot

Savonlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry:n esitys kaupungin periaatepäätöksestä pääomalainasta tai avustuksesta sekä tertiäärilainan korkojen maksusta

Savonlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry:n esitys kaupungin periaatepäätöksestä pääomalainasta tai avustuksesta sekä tertiäärilainan korkojen maksusta Kaupunginhallitus 299 02.06.2014 44 09.06.2014 Kaupunginhallitus 574 08.12.2014 127 15.12.2014 Kaupunginhallitus 151 25.03.2015 Savonlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry:n esitys kaupungin periaatepäätöksestä

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 45 04.12.2012 Kaupunginvaltuusto 40 17.12.2012 Kaupunginvaltuusto 46 19.12.2012 Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille 2013-2016 274/02/021/2012 KH 45 Selostus: Kuntalain

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Kaupunginhallitus 429 11.09.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017. Yhteistyötoimikunta Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. sihteeri

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017. Yhteistyötoimikunta Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. sihteeri Yhteistyötoimikunta 24.08.2017 1 Aika 24.08.2017 kello 14:00-16:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, III -krs. Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Korhonen Juha jäsen, plm Juko

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua Kaupunginhallitus 94 16.08.2016 Kaupunginhallitus 107 06.09.2016 Kaupunginvaltuusto 48 07.11.2016 Kaupunginvaltuusto 58 12.12.2016 Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN

VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN Järjestelytoimikunta 53 04.11.2008 VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN JÄRJTMK 53 Kaupunginkamreeri Juha Heinonen 28.10.2008: Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot