12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA"

Transkriptio

1 12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA Metsäsektorin asemaa kansantaloudessa voidaan kuvata mm. tuotannon, työllisyyden ja ulkomaankaupan avulla. Näistä toiminnoista esitetään tilastoja vuosikirjan muissa luvuissa. Tässä luvussa kuvataan metsätalouden ja -teollisuuden rakennetta ja osuutta kansantalouden tilinpidon näkökulmasta. Luku sisältää tietoja mm. kantorahatuloista sekä metsätalouden ja -teollisuuden osuudesta bruttokansantuotteesta. Luvussa kuvataan myös metsäsektorin muutosten vaikutuksia kansantalouteen panos-tuotostaulukoiden avulla. Metsäsektorin osuus bruttokansantuotteesta Kansantuote kasvoi vuosina 1994 ja 1995 nopeasti. Bruttokansantuote oli 546 miljardia markkaa vuonna Eniten tuotannon kasvua lisäsi viime vuonna metalliteollisuus, jonka tuotanto kasvoi lähes 20 prosenttia. Sen sijaan puu- ja paperiteollisuuden kasvu hidastui kahteen prosenttiin. Tuotanto supistui selvästi maataloudessa sekä energia- ja vesihuollossa. Kansantalouden tilinpidossa metsätalouden toimialaan kuuluvat puunkorjuu, metsänhoito ja metsätalouden edistämiseen sisältyvät toiminnot kuten suunnittelu, tiedotus, neuvonta, puukaupan avustaminen sekä muu metsätaloutta tukeva toiminta. Myös metsien suojelu, siltä osin kuin se sisältyy metsälautakuntien ja metsänhoitoyhdistysten toimenkuvaan sisältyy metsätalouteen. Pääpaino toimialan sisällöstä on puunkorjuulla, joka käsittää puutavaran teon metsässä ja sen kuljetuksen kaukokuljetusreitin varteen. Puunkorjuun osuus metsätalouden kokonaistuotoksesta on noin 90 prosenttia. Puutavaran uitto sekä kaukokuljetus autolla ja rautateitse luetaan kansantalouden tilinpidossa liikenteeseen. Metsäojitus ja metsäteiden rakentaminen kuuluvat maa- ja vesirakentamiseen. Keräily (mm. metsämarjat ja sienet) luetaan maatalouden toimialaan. Metsätalous samoin kuin metsäteollisuus ovat kansantalouden tilinpidossa osa yrittäjätoimintaa. Kansantalouden tilinpitolaskelmien kehikkona käytetään siten yrittäjätoiminnan tuotantotiliä, joka voidaan yleisesti kuvata seuraavalla tavalla: Kokonaistuotos tuottajahintaan - Välituotekäyttö ostajan hintaan = Arvonlisäys tuottajahintaan (osuus BKT:sta) - Palkat - Työnantajain sosiaalivakuutusmaksut - Kiinteän pääoman kuluminen - Muut välilliset verot + Muut tukipalkkiot (esim. peltojen metsitys) = Toimintaylijäämä Toimintaylijäämä sisältää yrittäjien ja avustavien perheenjäsenten työtulot, välittömät verot, nettokorot, osingot ja maanvuokrat sekä yritysten säästöt ja voiton. Metsätalouden toimintaylijäämä muodostuu puunkorjuun, metsänviljelyn ja metsätalouden edistämistoiminnan toimintaylijäämistä. Puunkorjuun toimintaylijäämä jakautuu nettokantorahatuloihin, hankintatyötuloihin sekä traktori- ja metsäkoneyrittäjien tuloihin. Puunkorjuun toimintaylijäämän selvittämiseksi määritetään ensin bruttokantorahatulot. Bruttokantorahatuloilla tarkoitetaan puunmyyntituloa tai, mikäli hakattu puutavara on otettu metsänomistajan omaan käyttöön, vastaavaa raha-arvoa. Yksityisten ja yhtiöiden bruttokantorahatulojen laskennassa käytetään metsälautakunnittaisen markkinahakkuutilaston puumääriä ja yksityismetsien raakapuun 293

2 12 Forestry sector in the national economy hintatilaston hintoja. Valtion bruttokantorahatuloja laskettaessa valtion mailta hakatut puumäärät kerrotaan yksityismetsien kantohinnoilla. Vuonna 1995 yksityisten metsänomistajien bruttokantorahatulot olivat 8,7 miljardia markkaa, metsäteollisuuden 0,3 miljardia markkaa ja valtion 0,6 miljardia markkaa (taulukko 12.1). Yksityisten metsänomistajien bruttokantorahatulot lisääntyivät 1,2 miljardia markkaa vuodesta Yksityiset -ryhmä sisältää yksityisten henkilöiden lisäksi myös mm. kuolinpesien, kuntien, seurakuntien ja säätiöiden kantorahatulot. Bruttokantorahatulojen jälkeen määritetään omistajaryhmittäiset nettokantorahatulot. Niitä varten eri omistajaryhmien bruttokantorahatulot lasketaan yhteen ja saadusta kokonaissummasta vähennetään puun kasvatuksen poistot. Nettokantorahatulot ovat yli 75 prosenttia metsätalouden toimintaylijäämästä. Vuonna 1995 yksityisten metsänomistajien nettokantorahatulot olivat 6,6 miljardia markkaa, metsäteollisuuden 0,2 miljardia markkaa ja valtion 0,5 miljardia markkaa (taulukko 12.2). Puunkorjuun toimintaylijäämään laskettava hankintatyötulo sisältää hankintakauppojen lisäksi kotitarvepuun. Hankinta- ja kotitarvehakkuiden puutavaramäärät kerrotaan hankintahintojen ja vastaavien kantohintojen erotuksilla eli ns. hankintalisillä. Näin saadusta hankinnan kokonaisarvosta puolet on oletettu työn osuudeksi eli kuuluvaksi toimintaylijäämään. Metsänviljelyn ja metsätalouden edistämistoiminnan toimintaylijäämät saadaan vähentämällä kummankin arvonlisäyksistä palkat, sosiaaliturvamaksut, pääoman kuluminen, välilliset verot ja tukipalkkiot. Metsätalouden toimintaylijäämä tuottajahintaan oli ennakkotietojen mukaan 8,5 miljardia markkaa ja arvon-lisäys 12,9 miljardia markkaa vuonna 1995 (taulukko 12.3). Metsätalouden arvonlisäys oli 1,4 miljardia markkaa (12 prosenttia) suurempi kuin vuonna Metsäteollisuudessa toimintaylijäämä lasketaan kuten metsänviljelyssä ja metsätalouden edistämistoiminnassa vähentämällä arvonlisäyksestä palkat, sosiaaliturvamaksut, pääoman kuluminen, välilliset verot ja tukipalkkiot. Palkat, työnantajien sosiaaliturvamaksut ja kiinteän pääoman kuluminen lasketaan teollisuustilastosta. Tukipalkkiot ja välilliset verot lasketaan valtion tilinpäätöksen perusteella. Puutavarateollisuuden arvonlisäys oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 6,6 miljardia markkaa ja massa- ja paperiteollisuuden arvonlisäys 25,1 miljardia markkaa vuonna Puutavarateollisuuden toimintaylijäämä pieneni ja massa- ja paperiteollisuuden toimintaylijäämä kasvoi voimakkaasti edellisestä vuodesta. Puutavarateollisuudessa toimintaylijäämä oli 1,6 miljardia markkaa sekä massa- ja paperiteollisuudessa 11,0 miljardia markkaa (taulukko 12.4). Massa- ja paperiteollisuuden toimintaylijäämä oli yli kaksi kertaa suurempi verrattuna vuoteen Metsäsektorin muutosten vaikutukset kansantalouteen Taulukoissa on panos-tuotosaineistoon perustuvia tietoja yrityssektorin toimialojen välisistä yhteyksistä ja metsäsektorin muutosten kansantaloudellisista vaikutuksista. Uusin saatavissa oleva aineisto on vuodelta 1993 (ennakkotietoja). Laskelmat on tehty panostuotosanalyysin perusversiolla eli tuotantomallilla, joten ne sisältävät tuotannon muutosten välittömät ja välilliset vaikutukset, mutta eivät lisääntyvien tulojen käytöstä syntyviä johdettuja vaikutuksia. Luvut ovat toimipaikkojen tuotoksilla painotettuja toimialoittaisia keskiarvoja. Panos-tuotoskehikossa vaikutukset lasketaan lopputuotteiden kysynnän tiettyä muutosta kohti. Kun tuotetaan lopputuotteita, tarvitaan tuotantopanoksiksi oman ja muiden toimialojen tuottamia välituotteita, joiden valmistaminen vaatii välituotteita jne. Syntyy välillisiä tuotantovaikutuksia. Metsäteollisuuden toimialat saivat aikaan välittömästi ja välillisesti miljoonan markan suuruisen kotimaisen kokonaistuotoksen lisäyksen 100 miljoonan markan lopputuotteita kohti. Muiden teollisuustoimialojen mediaani 1 oli 158 miljoonaa markkaa sekä alkutuotanto- ja palvelutoimialojen medi- 1 jakauman lukuarvoista suuruusjärjestyksessä keskimmäinen 294

3 12 Metsäsektori kansantalouden osana Panos-tuotosanalyysin käsitteitä Toimialan välittömästi tuottama arvonvonlisäys markkinahintaan Toimialan välittömästi ja välillisesti tuottama arvonlisäys markkinahintaan Arvonlisäys tuottajahintaan Bruttokansantuote, BKT Kokonaistuotos Lopputuotteet Peruspanokset Tuotantokustannukset Välituotteet Tuotos miinus välittömästi käytetyt kotimaiset ja tuodut välituotteet. Voidaan myös laskea välittömien kotimaisten peruspanosten summana. Lopputuotteet miinus niihin käytetyt välittömästi ja välillisesti sisältyvät tuontipanokset. Voidaan myös laskea lopputuotteisiin välittömästi ja välillisesti sisältyvien kotimaisten peruspanosten summana. Kansantalouden näkökulmasta lopputuotteen hinta koostuu pelkästään peruspanoksista, välituotteita ei enää esiinny. Tämä johtuu siitä, että lopputuotteiden valmistamiseen tarvittujen välituotteiden hinnasta osa on aina peruspanoksia. Kun koko valmistusketju on käyty läpi, on jäljellä enää peruspanoksia. Markkinahintainen arvonlisäys miinus nettomääräiset hyödykeverot. Kansantalouden bruttoarvonlisien summa. Tuotettujen väli- ja lopputuotteiden arvojen summa. Yksityiseen ja julkiseen kulutukseen, investointeihin sekä vientiin menevät hyödykkeet. Hyödykkeiden tuonti, palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut, välilliset nettoverot (välilliset verot miinus tukipalkkiot), kiinteän pääoman kuluminen (laskennalliset poistot) ja yritysten toimintaylijäämä. Koostuvat käytetyistä välituotteista ja peruspanoksista. Tilinpitokehikossa tuotantokustannukset ja kokonaistuotos ovat määritelmällisesti yhtä suuret. Eri toimialojen tuotannossaan käyttämät raaka-aineet sekä muut lyhytikäiset tavarat ja palvelut. aani 159 miljoonaa markkaa (taulukko 12.6). Metsäteollisuudesta sen ulkopuolisiin toimialoihin kohdistuvista vaikutuksista suurimmat ovat metsätalouden lisäksi energia- ja vesihuollossa, liike- ja kiinteistöpalveluissa, kuljetuksessa, metallituote- ja koneteollisuudessa sekä kemian teollisuudessa (taulukko 12.7). Tuotannon muutoksesta kansantalouteen lopullisesti jäävä rahamäärä on arvonlisäys. Vuonna 1993 metsäteollisuuden toimialat tuottivat välittömästi ja välillisesti markkinahintaista arvonlisäystä miljoonaa markkaa 100 miljoonan markan lopputuotteita kohti. Välillinen vaikutus oli välitöntä suurempi saha-, massa- ja paperituoteteollisuudessa. Muiden teollisuustoimialojen mediaani oli 68 miljoonaa markkaa sekä alkutuotanto- ja palvelutoimialojen mediaani 88 miljoonaa markkaa (taulukko 12.6). Puutavarateollisuus on teollisuustoimialojen joukossa hyvä työllistäjä: 100 miljoonan markan lopputuotteet edellyttivät vuonna 1993 välittömästi ja välillisesti työllisen työpanosta. Massa- ja paperiteollisuus puolestaan on pääomavaltaista. Tosin sen muihin toimialoihin kohdistuvat välilliset vaikutukset ovat suuret, samoin kuin puutavarateollisuudenkin. Työllisyys- ja työpanoskertoimet ovat panos-tuotostietojen nopeimmin vanheneva osa tuottavuuden kohenemisen takia, joten taulu- 295

4 12 Forestry sector in the national economy koiden 12.8 ja 12.9 lukujen käyttöön sellaisinaan tulevaisuuteen suuntautuvissa arvioissa on suhtauduttava varauksin. Näiden lukujen vertaaminen edellisen vuosikirjan tietoihin ei myöskään ole mahdollista, koska jaksolla esimerkiksi metsätalouden tuotteiden hinnat laskivat voimakkaasti, suhteelliset hinnat muuttuivat ja tuotoksen nimellinen arvo muuttui selvästi enemmän kuin määrä. Tällaiset vertailut on tehtävä kiinteähintaisin laskelmin. Metsäteollisuudesta sen ulkopuolisiin toimialoihin kohdistuvista työllisyysvaikutuksista suurimmat ovat metsätalouden lisäksi kuljetuksessa, liike- ja kiinteistöpalveluissa, kaupassa sekä energia- ja vesihuollossa (taulukko 12.9). Toimialan brutto-osuudet viennistä taulukossa on laskettu kotimaisten markkinahyödykkeiden viennin tuottajahintaisesta arvosta. Mukana eivät siten ole välilliset nettoverot eivätkä edelleen viedyt valmiit tuontihyödykkeet. Netto-osuuksia laskettaessa vientituotteiden arvosta on vähennetty niihin välittömästi ja välillisesti sisältyvät tuontipanokset. Metsäsektorin netto-osuus on laskenut kahden vuosikymmenen ( ) aikana 50,9 prosentista 34,3 prosenttiin viennin brutto-osuuden vähetessä, tuotevalikoiman muuttuessa ja tuontipanosten käytön lisääntyessä. Brutto-osuudet näinä vuosina olivat 45,8 ja 31,2 prosenttia. Metsäsektori on kuitenkin edelleen metallisektorin kanssa keskeinen viejä. Laajasti tulkitun metallisektorin (perusmetalli-, metallituote- ja kone-, sähkö- ja hienomekaaninen sekä kulkuneuvoteollisuus yhteensä) brutto-osuus oli 36,8 ja netto-osuus 32,7 prosenttia vuonna Kirjallisuus Literature Kansantalouden tilinpito SVT Kansantalous 1996:11. Tilastokeskus. 21 s. Panos-tuotos 1992, taulukot. SVT Kansantalous 1995:9. Tilastokeskus. 42 s. Toropainen, M Metsäsektorin muutosten työllisyysvaikutukset Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s Voiko metsäsektori nostaa kansantalouden lamasta. Julkaisussa: Toropainen, M. & Mäkkeli, P. (toim.). Metsäsektori myllerryksessä. Metsäntutkimuspäivä Joensuussa Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 500: Panos-tuotostaulukot 1993, metsäsektori 7-toimialaisena. Moniste. 128 s. Muut tietolähteet Other sources of information Metsäntutkimuslaitos, Joensuun tutkimusasema Tilastokeskus, panos-tuotosaineistot Tilastokeskus, taloudelliset olot 296

5 12 Metsäsektori kansantalouden osana milj. mk FIM mill Bruttokantorahatulot yhteensä - Total Yksityiset ym. - Private & other Metsäteollisuus - Forest industries Valtio - State Rahanarvot muunnettu tukkuhintaindeksillä (kotimaiset tavarat). Vuosi - Year Monetary values deflated using wholesale price index (domestic goods). Lähde: Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu Source: The Finnish Forest Research Institute Kuva 12.1 Bruttokantorahatulot muunnettuina vuoden 1995 rahanarvoon Figure 12.1 Gross stumpage earnings in 1995 monetary value % Metsäsektori - Forestry sector Massa- ja paperiteollisuus - Pulp and paper industry Puutavarateollisuus - Wood-products industry Metsätalous - Forestry Maatalous - Agriculture * * Ennakkoarvio - Preliminary estimates Vuosi - Year Lähde: Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu Source: The Finnish Forest Research Institute Kuva 12.2 Metsäsektorin osuus bruttokansantuotteesta Figure 12.2 The share of the forestry sector in the gross domestic product,

6 12 Forestry sector in the national economy 12.1 Bruttokantorahatulot omistajaryhmittäin ja metsälautakunnittain 1995 Gross stumpage earnings by forest ownership category and forestry board district, mk FIM Metsälautakunta Yksityiset ym. Metsäteollisuus Valtio Yhteensä Forestry board district Private and other Forest industries State Total 0. Ahvenanmaa Helsingin (ruots.) Lounais-Suomen Satakunnan Uudenmaan-Hämeen Pirkka-Hämeen Itä-Hämeen Etelä-Savon Etelä-Karjalan Itä-Savon Pohjois-Karjalan Pohjois-Savon Keski-Suomen Etelä-Pohjanmaan Pohjanmaan (ruots.) Keski-Pohjanmaan Kainuun Pohjois-Pohjanmaan Koillis-Suomen Lapin Etelä-Suomi South Finland Pohjois-Suomi North Finland Koko maa Whole country Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 298

7 12 Metsäsektori kansantalouden osana 12.2 Brutto- ja nettokantorahatulot metsänomistajaryhmittäin Gross and net stumpage earnings by forest ownership category, * Ennakkoarvio Preliminary estimates milj. mk Selite Explanation Bruttokantorahatulot Gross stumpage earnings Yksityiset ym Private and other Valtio State Metsäteollisuus Forest industries FIM mill. Puun kasvatuksen poistot * Wood production depreciations Nettokantorahatulot * Net stumpage earnings Yksityiset ym * Private and other josta kotitarvepuu * of which own use Valtio * State Metsäteollisuus * Forest industries Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 299

8 12 Forestry sector in the national economy 12.3 Metsätalouden arvonlisäys (osuus BKT:sta) tuottajahintaan Value-added of forestry in basic values, * Ennakkoarvio Preliminary estimates milj. mk FIM mill. Selite * Explanation Toimintaylijäämä, josta: Operating surplus, of which: Nettokantorahatulot Net stumpage earnings Hankintatyötulot Income from work (delivery sales and value of own work) Traktori- ja metsäkoneyrittäjien tulot Tractor and forest machine entrepreneurs incomes Muu puunkorjuun toimintaylijäämä Other operating surplus from harvesting Metsänhoito ja metsätalouden edistämistoiminta Operating surplus from silviculture and promotion of forestry Pääoman kuluminen Cost of wear-and-tear of capital Muut välilliset verot Other indirect taxes Tukipalkkiot (-) Subsidies (-) Palkat, josta: Wages and salaries, of which: Puunkorjuussa In harvesting Metsänviljelyssä ja metsätalouden edistämisessä In silviculture and promotion of forestry Työnantajan sosiaaliturvamaksut, josta: Employers contribution to social security schemes, of which: Puunkorjuussa In harvesting Metsänviljelyssä ja metsätalouden edistämisessä In silviculture and promotion of forestry Metsätalouden arvonlisäys tuottajahintaan Value-added of forestry in basic values Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 300

9 12 Metsäsektori kansantalouden osana 12.4 Metsäteollisuuden arvonlisäys (osuus BKT:sta) tuottajahintaan Value-added of the forest industries in basic values, * Ennakkoarvio Preliminary estimates milj. mk FIM mill. Selite * Explanation Puutavarateollisuuden arvonlisäys tuottajahintaan Value-added of the wood-products industry in basic values Muut välilliset verot Other indirect taxes Muut tukipalkkiot (-) Other subsidies (-) Kiinteän pääoman kuluminen Consumption of fixed capital Palkat Wages and salaries Työnantajan sosiaaliturvamaksut Employers contribution to social security schemes Toimintaylijäämä Operating surplus Massa- ja paperiteollisuuden arvonlisäys tuottajahintaan Value-added of the pulp and paper industry in basic values Muut välilliset verot Other indirect taxes Muut tukipalkkiot (-) Other subsidies (-) Kiinteän pääoman kuluminen Consumption of fixed capital Palkat Wages and salaries Työnantajan sosiaaliturvamaksut Employers contribution to social security schemes Toimintaylijäämä Operating surplus Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 301

10 12 Forestry sector in the national economy 12.5 Metsäsektorin ja maatalouden osuudet bruttokansantuotteesta The shares of the forestry sector and agriculture in the gross domestic product, * Ennakkoarvio Preliminary estimates milj. mk FIM mill. Bruttokansantuote (BKT) * Gross domestic product (GDP) BKT markkinahintaan GDP in purchaser s values BKT tuottajahintaan GDP in basic values Metsätalous Forestry % 4,73 3,65 3,22 3,09 2,91 2,38 2,32 2,22 2,59 2,71 Puutavarateollisuus Wood-products industry % 2,48 1,29 1,38 1,46 1,46 1,04 1,21 1,45 1,70 1,38 Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industry % 4,32 3,57 4,00 3,68 3,00 2,40 2,97 3,67 4,10 5,26 Maatalous Agriculture % 4,80 4,38 3,11 3,36 3,39 3,06 2,62 2,81 2,61 1,66 Lähde: Source: Tilastokeskus Statistics Finland 302

11 12 Metsäsektori kansantalouden osana 12.6 Lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama kotimaisen tuotoksen ja markkinahintaisen arvonlisäyksen muutos vuonna 1993, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä Effects of a FIM 100 mill. increase in final demand on domestic output and on value-added at purchaser s values in 1993, direct and indirect effects milj. mk FIM mill. Lopputuotteen tuottaja Tuotoksen muutos: Arvonlisäyksen muutos Producer of the final product Increase in domestic output: (suluissa välitön vaikutus) omalla toimialalla muilla toimialoilla yhteensä Increase in value added own industry other industries total (direct effects in brackets) maatalous (57) agriculture metsätalous (91) forestry kalatalous ja metsästys (78) fishing, hunting kaivos- ja kaivannaistoiminta (54) mining, quarrying elintarviketeollisuus (13) food, beverages, tobacco tevanake-teollisuus (46) textiles, wearing apparel, leather sahateollisuus (32) sawn, planed, preserved wood muu puuteollisuus (44) other wood products huonekaluteollisuus (43) furniture massateollisuus (21) pulp paperiteollisuus (34) paper, paperboard paperituoteteollisuus (40) paper and paperboard products graafinen teollisuus (45) printing, publishing kemian teollisuus (41) chemicals, chemical products öljynjalostus (15) petroleum industry kumi- ja muoviteollisuus (45) rubber and plastic products savi-, lasi- ja kiviteollisuus (47) non-metallic mineral products perusmetalliteollisuus (28) basic metal industry metallituote- ja koneteollisuus (43) metal products, machinery sähkö- ja hienomekaaninen teollisuus (40) electrical and optical equipment kulkuneuvoteollisuus (41) transportation equipment muu teollisuus (49) other manufacturing energia- ja vesihuolto (34) electricity, heating, water talonrakennus (42) building maa- ja vesirakennus (52) other construction kauppa (58) trade ravintolat ja majoitus (48) restaurants, hotels kuljetus (63) transportation tietoliikenne (74) communications rahoitus ja vakuutus (66) finance, insurance asuntojen omistus (77) housing liike- ja kiinteistöpalvelut (51) business and real estate services henkilöpalvelut (63) personal services Lähteet: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus Sources: The Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 303

12 12 Forestry sector in the national economy 12.7 Metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama kotimaisen tuotoksen muutos vuonna 1993 toimialoittain, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä Effects of a FIM 100 mill. increase in final demand of forest industry products on domestic output in 1993, direct and indirect, by industry milj. mk FIM mill. Toimiala, jolle vaikutukset Lopputuotteen tuottaja: kohdistuvat Producer of final product: Increase in output of saha- muu puu- huonekalu- massa- paperi- paperituoteteollisuus teollisuus teollisuus teollisuus teollisuus teollisuus sawn, planed other wood furniture pulp paper, paper and preserved wood products paperboard paperboard products metsätalous 45,1 15,1 3,8 32,9 12,0 3,0 forestry tevanake-teollisuus 0,0 0,3 7,4 0,1 0,1 0,2 textiles, wearing apparel, leather sahateollisuus 104,0 11,9 5,3 8,8 3,3 1,0 sawn, planed, preserved wood muu puuteollisuus 0,3 105,3 9,4 0,4 0,6 0,7 other wood products huonekaluteollisuus 0,0 0,1 103,9 0,0 0,1 0,1 furniture massateollisuus 0,3 0,6 0,4 103,2 17,7 4,7 pulp paperiteollisuus 0,3 1,2 0,9 0,4 103,6 21,8 paper, paperboard paperituoteteollisuus 0,2 0,4 0,3 0,2 1,3 102,4 paper and paperboard products kemian teollisuus 0,6 3,6 2,5 8,3 5,5 3,4 chemicals, chemical products kumi- ja muoviteollisuus 0,3 0,6 1,9 0,3 0,5 3,4 rubber and plastic products metallituote- ja koneteollisuus 2,6 4,5 8,4 3,2 3,7 3,4 metal products, machinery energia- ja vesihuolto 5,7 7,7 5,1 13,9 22,1 9,8 electricity, heating, water kauppa 3,0 2,6 2,3 3,1 2,9 2,8 trade kuljetus 12,1 6,1 3,4 12,2 7,4 5,4 transportation liike- ja kiinteistöpalvelut 4,8 7,2 12,6 4,7 6,6 12,4 business and real estate services muut toimialat (18) yhteensä 7,7 10,2 10,7 8,7 11,6 13,9 other industries (18) total yhteensä 187,0 177,3 178,1 200,3 198,9 188,4 total Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus The Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 304

13 12 Metsäsektori kansantalouden osana 12.8 Lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama työllisyyden muutos vuonna 1993, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä (suluissa välitön vaikutus), työllisiä Employment effects of a FIM 100 mill. increase in final demand in 1993, direct and indirect (direct effects in brackets), employed persons Lopputuotteen tuottaja Työllisten määrän muutos: Producer of final product Increase in number of employed persons: omalla toimialalla muilla toimialoilla yhteensä own industry other industries total maatalous 680 (618) agriculture metsätalous 272 (271) forestry kalatalous ja metsästys 169 (166) fishing, hunting kaivos- ja kaivannaistoiminta 133 (130) mining, quarrying elintarviketeollisuus 138 (91) food, beverages, tobacco tevanake-teollisuus 329 (292) textiles, wearing apparel, leather sahateollisuus 110 (106) sawn, planed, preserved wood muu puuteollisuus 235 (223) other wood products huonekaluteollisuus 313 (301) furniture massateollisuus 50 (48) pulp paperiteollisuus 83 (80) paper, paperboard paperituoteteollisuus 152 (148) paper and paperboard products graafinen teollisuus 218 (209) printing, publishing kemian teollisuus 112 (101) chemicals, chemical products öljynjalostus 32 (29) petroleum industry kumi- ja muoviteollisuus 175 (171) rubber and plastic products savi-, lasi- ja kiviteollisuus 204 (191) non-metallic mineral products perusmetalliteollisuus 100 (64) basic metal industry metallituote- ja koneteollisuus 203 (177) metal products, machinery sähkö- ja hienomekaaninen teollisuus 132 (124) electrical and optical equipment kulkuneuvoteollisuus 235 (218) transportation equipment muu teollisuus 238 (230) other manufacturing energia- ja vesihuolto 112 (62) electricity, heating, water talonrakennus 220 (218) building maa- ja vesirakennus 243 (242) other construction kauppa 384 (359) trade ravintolat ja majoitus 273 (272) restaurants, hotels kuljetus 232 (217) transportation tietoliikenne 314 (306) communications rahoitus ja vakuutus 203 (191) finance, insurance asuntojen omistus 0 (0) housing liike- ja kiinteistöpalvelut 270 (225) business and real estate services henkilöpalvelut 316 (302) personal services Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus The Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 305

14 12 Forestry sector in the national economy 12.9 Metsäteollisuuden lopputuotteiden kysynnän 100 miljoonan markan suuruisen lisäyksen aikaansaama työllisyyden muutos vuonna 1993 toimialoittain, välitön ja välillinen vaikutus yhteensä Employment effects of a FIM 100 mill. increase in final demand of forest industry products in 1993, direct and indirect, by industry työtuntia working hours Toimiala, jolle vaikutukset Lopputuotteen tuottaja: kohdistuvat Producer of final product: Increase in employment in saha- muu puu- huonekalu- massa- paperi- paperituoteteollisuus teollisuus teollisuus teollisuus teollisuus teollisuus sawn, planed other wood furniture pulp paper, paper and preserved wood products paperboard paperboard products maatalous 9,1 6,1 5,5 8,2 13,7 18,2 agriculture metsätalous 230,7 77,2 19,2 168,2 61,3 15,4 forestry tevanake-teollisuus 0,2 1,4 34,1 0,3 0,4 0,9 textiles, wearing apparel, leather sahateollisuus 183,1 21,0 9,3 15,6 5,8 1,7 sawn, planed, preserved wood muu puuteollisuus 1,0 372,7 33,4 1,4 2,2 2,4 other wood products huonekaluteollisuus 0,2 0,5 492,9 0,2 0,2 0,2 furniture massateollisuus 0,2 0,5 0,3 82,0 14,1 3,7 pulp paperiteollisuus 0,3 1,5 1,2 0,5 131,1 27,5 paper, paperboard paperituoteteollisuus 0,4 0,9 0,7 0,4 3,2 246,3 paper and paperboard products kemian teollisuus 1,0 5,9 4,1 13,8 9,2 5,7 chemicals, chemical products metallituote- ja koneteollisuus 7,5 13,0 24,1 9,2 10,6 9,7 metal products, machinery energia- ja vesihuolto 5,7 7,7 5,1 13,9 22,1 9,8 electricity, heating, water kauppa 18,9 16,1 14,6 19,5 18,0 17,6 trade kuljetus 49,5 24,9 13,8 50,0 30,2 22,1 transportation liike- ja kiinteistöpalvelut 18,5 27,7 48,9 18,1 25,4 48,1 business and real estate services muut toimialat (18) yhteensä 23,6 31,8 38,2 25,6 32,6 47,8 other industries (18) total yhteensä 549,9 608,9 745,4 426,9 380,1 477,1 total Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus The Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 306

15 12 Metsäsektori kansantalouden osana Toimialojen osuudet tavaroiden ja palveluiden viennistä vuonna 1993 Shares of the individual industrial sectors in exports of goods and services in 1993 Toimiala Industry Osuus markkinahyödykkeiden viennistä: Share in exports: brutto netto 1 gross net 1 % metsätalous 0,2 0,3 forestry elintarviketeollisuus 3,4 3,7 food, beverages, tobacco sahateollisuus 4,0 5,1 sawn, planed, preserved wood muu puuteollisuus 2,5 2,9 other wood products huonekaluteollisuus 0,7 0,7 furniture massateollisuus 2,0 2,2 pulp paperiteollisuus 20,4 21,7 paper, paperboard paperituoteteollisuus 1,4 1,4 paper and paperboard products kemian teollisuus 5,0 4,6 chemicals, chemical products öljynjalostus 2,3 0,9 petroleum industry perusmetalliteollisuus 7,4 6,4 basic metal industry metallituote- ja koneteollisuus 11,9 11,5 metal products, machinery sähkö- ja hienomekaaninen teollisuus 12,5 10,4 electrical and optical equipment kulkuneuvoteollisuus 5,0 4,5 transportation equipment kauppa 3,9 4,7 trade kuljetus 6,4 7,3 transportation liike- ja kiinteistöpalvelut 2,7 3,2 business and real estate services muut toimialat (16) yhteensä 8,4 8,6 other industries (16) total metsäsektori yhteensä 31,2 34,3 forestry sector total toimialat yhteensä 100,0 100,0 industries total 1 Vientihyödykkeistä vähennetty niihin välittömästi ja välillisesti sisältyvät tuontipanokset. Exported goods and services less imported direct and indirect inputs in the goods and services. Lähteet: Sources: Metsäntutkimuslaitos ja Tilastokeskus The Finnish Forest Research Institute and Statistics Finland 307

16 308

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA 12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA Metsäsektorin asemaa kansantaloudessa voidaan kuvata mm. tuotannon, työllisyyden ja ulkomaankaupan avulla. Näistä toiminnoista esitetään tilastoja vuosikirjan muissa

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDEN OSANA Metsäsektorin asemaa kansantaloudessa voidaan kuvata mm. tuotannon, työllisyyden ja ulkomaankaupan avulla. Näistä toiminnoista esitetään tilastoja vuosikirjan muissa

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Metsäsektorin asemaa kansantaloudessa voidaan kuvata mm. tuotannon, työllisyyden ja ulkomaankaupan avulla. Näistä toiminnoista esitetään tilastoja vuosikirjan muissa luvuissa.

Lisätiedot

0(76b6(.725,.$16$17$/28'(1 26$1$

0(76b6(.725,.$16$17$/28'(1 26$1$ 0(76b6(.725,.$16$17$/28'(1 26$1$ 0HWVlVHNWRULQDVHPDDNDQVDQWDORXGHVVD YRLGDDQNXYDWDPPWXRWDQQRQW\ OOLV\\GHQ MDXONRPDDQNDXSDQDYXOOD1lLVWlWRLPLQ QRLVWDHVLWHWllQWLODVWRMDYXRVLNLUMDQPXLVVD OXYXLVVD7lVVlOXYXVVDNXYDWDDQPHWVlWD

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Suomen bruttokansantuotteen (BKT) kasvu jatkui nopeana vuonna 2000. Markkinahintainen BKT oli 783 miljardia markkaa, jossa oli reaalikasvua edellisvuodesta lähes 6 prosenttia.

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Suomen bruttokansantuote (BKT) kasvoi vain vajaan prosentin vuonna 2001, kun 1990-luvun jälkipuoliskolla vuosikasvut vaihtelivat 4 ja 6 prosentin välillä. Vuonna 2001 markkinahintainen

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Hitaan taloudellisen kasvun aika jatkui vuonna 2002 ja Suomen bruttokansantuote (BKT) nousi vain pari prosenttia. Markkinahintainen BKT lisääntyi runsaat 4 miljardia euroa

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

12 Metsäsektori kansantaloudessa

12 Metsäsektori kansantaloudessa Metsäsektori kansantaloudessa Vuonna 2011 Suomen kansantalous jatkoi hidasta kasvuaan. Bruttokansantuotteen volyymi nousi hyvän alkuvuoden ansiosta runsaat 2 prosenttia, ja markkinahintaisen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Kansantalouden kasvu oli edelleen hidasta vuonna 2003 ja epävarmuus talouden kehityssuunnasta jatkui. Bruttokansantuote (BKT) kasvoi edellisvuodesta vain 2 prosenttia 143

Lisätiedot

12 Metsäsektori kansantaloudessa

12 Metsäsektori kansantaloudessa Metsäsektori kansantaloudessa Vuosi 20 meni Suomen taloudessa taantuman merkeissä. Kansantalouden tilinpidon ennakkotietojen mukaan sekä volyymilla että reaalisella markkinahinnalla mitattu bruttokansantuote

Lisätiedot

Aluetilinpito

Aluetilinpito Aluetilinpito 2000-2016 - työlliset - bruttokansantuote - arvonlisäys, brutto perushintaan - kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) - tuotos perushintaan - kotitalouksien käytettävissä oleva tulo

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Kansantalouden kasvu osoitti piristymisen merkkejä vuonna 2004. Bruttokansantuote (BKT) nousi edellisvuodesta 3,6 prosenttia lähes 150 miljardiin euroon. Kasvua nosti etenkin

Lisätiedot

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429

8.9.2010. Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 17 341 telefax: (09) 1734 3429 8.9.200 Postiosoite: 00022 TILASTOKESKUS puhelin: (09) 7 34 telefax: (09) 734 3429 Tiedustelut: Pasi Koikkalainen, +358 9 734 3332, e-mail: kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi Samu Hakala, +358 9

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Kansantalouden kasvu jatkui vuonna 2005 ja bruttokansantuote (BKT) nousi 157 miljardiin euroon. Kasvua kertyi 3,6 prosenttia, mutta ilman metsäteollisuuden seitsemän viikon

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

12 Metsäsektori kansantaloudessa

12 Metsäsektori kansantaloudessa Metsäsektori kansantaloudessa Odotettuja merkkejä noususuhdanteen alusta ei näkynyt vuonna 2013. Kansantalouden tilinpidon ennakkotietojen mukaan volyymilla mitattu bruttokansantuote laski prosentin edellisvuodesta.

Lisätiedot

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.2011 Marja Haverinen Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta 4.1.211 Marja Haverinen Käsitteistä Arvonlisäys (brutto) tarkoittaa tuotantoon osallistuvan yksikön synnyttämää arvoa. Se lasketaan markkinatuotannossa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous Keski-Pohjanmaa puutuotteista pientä lisää biotalouteen Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotalouden tuotoksesta on 19 %, joka on selvästi maakuntien keskiarvoa pienempi.

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 11 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Vuonna 2006 kansantalouden kasvuvauhti oli nopeaa ja bruttokansantuote nimellishintaan nousi yli 6 prosentilla 167 miljardiin euroon. Metsäsektorilla arvonlisäyksen kasvut

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Lapin metsäbiotalous

Lapin metsäbiotalous Lapin metsäbiotalous Lapissa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on suuri Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen osuus on 60 %. Kivijalkana

Lisätiedot

12 Metsäsektori kansantaloudessa

12 Metsäsektori kansantaloudessa Metsäsektori kansantaloudessa Suomen kansantalouden taantuma syveni vuoden 2009 alkupuoliskolla. Vaikka loppuvuodesta alkoi näkyä toipumisen merkkejä, vuositasolla bruttokansantuotteen volyymi aleni 8

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Kanta-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en biotaloutta vetää elintarvikesektori Metsäbiotalous muodostaa 3-5 % koko maakunnan tuotoksesta, arvonlisäyksestä, investoinneista ja työllisyydestä. Suhteelliset osuudet ovat lähellä

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäbiotalous

Pirkanmaan metsäbiotalous Pirkanmaan metsäbiotalous Pirkanmaa metsäbiotalouden kärkimaakunta Metsäbiotalous muodostaa lähes puolet maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Osuus on selvästi keskimääräistä suurempi. Kivijalkana on

Lisätiedot

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA

12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA 12 METSÄSEKTORI KANSANTALOUDESSA Kansantalous jatkoi ripeää kasvuaan vuonna 2007. Bruttokansantuote markkinahintaan nousi nimellisesti 8 prosenttia edellisvuodesta 180 miljardiin euroon. Myös metsätaloudessa

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on suuri Metsäbiotalous muodostaa yli puolet maakunnan koko biotalouden tuotoksesta ja arvonlisästä. Metsäbiotalouden merkitys on kaikissa

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

Etelä-Savon metsäbiotalous

Etelä-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous vahva metsätaloudessa ja puutuotteissa Metsäbiotalous vastaa yli puolesta maakunnan biotalouden tuotoksesta. Vahvoja toimialoja ovat puutuoteteollisuus ja metsätalous (metsänhoito, puunkorjuu

Lisätiedot

Pohjanmaan metsäbiotalous

Pohjanmaan metsäbiotalous n metsäbiotalous massa ja paperi etunenässä Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotalouden tuotoksesta on 42 %. Muita biotalouden tärkeitä sektoreita ovat maatalous ja elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pirkanmaalla

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pirkanmaalla Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja lla Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty seuraavia

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous

Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä-Pohjanmaan metsäbiotalous Etelä- Pohjanmaan metsäbiotalouden perusta puutuotteissa Metsäbiotalouden suurin toimiala on puutuoteteollisuus. Se työllistää lähes 60 prosenttia maakunnan metsäbiotalouden

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous n metsäbiotalous ssa metsäbiotaloudella on merkittävä aluetaloudellinen rooli Metsäbiotalous muodostaa 40 % maakunnan biotalouden tuotoksesta. Biotaloudessa tärkein sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Kymenlaakson metsäbiotalous

Kymenlaakson metsäbiotalous Kymenlaakson metsäbiotalous Kymenlaakso massan ja paperin maakunta Metsäbiotalous on maakunnan biotalouden veturi. Sen osuus biotalouden kokonaistuotoksesta on 65 %. Kivijalkana on vahva massa- ja paperiteollisuus.

Lisätiedot

Uudenmaan metsäbiotalous

Uudenmaan metsäbiotalous Uudenmaan metsäbiotalous Uusimaa - määrissä suuri, osuuksissa pieni Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 22 %. Tärkein biotalouden sektori on elintarviketeollisuus. Metsäbiotalous

Lisätiedot

12 Metsäsektori kansantaloudessa

12 Metsäsektori kansantaloudessa Metsäsektori kansantaloudessa Vuonna 2010 Suomen kansantalous palasi taantumavuoden jälkeen kasvu-uralle. Bruttokansantuotteen volyymi kasvoi vajaalla 4 prosentilla, joten edellisen vuoden pudotuksesta

Lisätiedot

Metsäbiotalous. Suomessa ja maakunnissa. Helsinki, Panu Kallio, Tapio Oy Jouko Lehtoviita, Tapio Oy

Metsäbiotalous. Suomessa ja maakunnissa. Helsinki, Panu Kallio, Tapio Oy Jouko Lehtoviita, Tapio Oy Metsäbiotalous Suomessa ja maakunnissa Panu Kallio, Jouko Lehtoviita, Helsinki, Esityksen sisältö Metsäbiotalous Suomessa Maakuntien metsäbiotalous Metsäbiotalouden osuus maakuntien biotaloudesta Esimerkki

Lisätiedot

Varsinais-Suomen metsäbiotalous

Varsinais-Suomen metsäbiotalous Varsinais-Suomen metsäbiotalous - metsäbiotalous pientä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 12 %. Biotalouden tärkeitä sektoreita ovat elintarviketeollisuus, maatalous ja lääketeollisuus.

Lisätiedot

Kainuun metsäbiotalous

Kainuun metsäbiotalous n metsäbiotalous elää edelleen puusta Metsäbiotalous muodostaa 41 % maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Työllisyydessä osuus on noin 1,5-kertainen maakuntien keskiarvoon verrattuna. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Päijät-Hämeen metsäbiotalous

Päijät-Hämeen metsäbiotalous en metsäbiotalous en metsäbiotalouden veturina on puutuoteteollisuus Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 39 %. Biotaloudessa merkittävä sektori on myös elintarviketeollisuus. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2005 Toimittaja: Esa Uotila 12.4.2006 816 Bruttokantorahatulot 1,6

Lisätiedot

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2004 Toimittaja: Esa Uotila 31.5. 2005 775 Kantohintojen lasku pudotti

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalassa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on Suomen suurin Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen

Lisätiedot

Photo: Paavo Keränen. KAINUU in statistics 2009

Photo: Paavo Keränen. KAINUU in statistics 2009 Photo: Paavo Keränen KAINUU in statistics 2009 KAINUU IN PROPORTION TO THE WHOLE OF FINLAND Forest area Total area Roads Primary production Summer cottages Unemployed Populat. over 64 years Number of farms

Lisätiedot

Toimipaikkakohtainen työpaikka- ja työntekijävirta-aineisto

Toimipaikkakohtainen työpaikka- ja työntekijävirta-aineisto Aineistokuvaus Toimipaikkakohtainen työpaikka- ja työntekijävirta-aineisto Sisältökuvaus Työpaikka- ja työntekijävirta-aineistoon on laskettu toimipaikoittain virtatietoja käyttäen 1-vuoden aikavälejä

Lisätiedot

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus

Keskeiset käsitteet Teknologiateollisuus Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää, sekä investointien osalta niiden edellyttämiä ostoja muilta

Lisätiedot

ECONOMIC IMPORTANCE OF THE FOREST SECTOR IN FINNISH REGIONS AND SUB-REGIONS IN 2002

ECONOMIC IMPORTANCE OF THE FOREST SECTOR IN FINNISH REGIONS AND SUB-REGIONS IN 2002 ECONOMIC IMPORTANCE OF THE FOREST SECTOR IN FINNISH REGIONS AND SUB-REGIONS IN 2002 Sources: Statistic Finland, Genimap Oy (L6022/05) The Economic Importance of the Forest Sector in Finnish Regions and

Lisätiedot

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan metsäbiotalous

Pohjois-Pohjanmaan metsäbiotalous Pohjois-Pohjanmaan metsäbiotalous Pohjois-Pohjanmaalla metsäbiotalouden veturina on vahva metsäteollisuus Metsäbiotalouden osuus maakunnan koko biotaloudesta on 40 %. Merkittävin biotalouden sektori on

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 Kauppa 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

SVT VIENNIN JA TUONNIN YKSIKKÖARVO- JA VOLYYMI-INDEKSIEN MUUTOS (%) TOIMIALOITTAIN ; TAMMI-JOULUKUU 2000/ ,6 11,8 14,6 14,2 4,7 16,8 7,7 29,3

SVT VIENNIN JA TUONNIN YKSIKKÖARVO- JA VOLYYMI-INDEKSIEN MUUTOS (%) TOIMIALOITTAIN ; TAMMI-JOULUKUU 2000/ ,6 11,8 14,6 14,2 4,7 16,8 7,7 29,3 SVT Ulkomaankauppa 2001:M05 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan yksikköarvo- ja volyymiindeksit toimialoittain ja tavaroiden pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan; joulukuu ja tammi-joulukuu 2000

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Korjattu 30.9.2014 Corrected 30.9.2014 Kansantalouden tilinpito National Accounts 2004-2013* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Olli Savela +358 29 551 3316 Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 kansantalous@tilastokeskus.fi

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteet Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteiden sisältö 19 maakuntaa, 15 ELY-keskusaluetta ja koko maa Maakuntatasolla noin 1500 muuttujaa Ennusteaikajänne 5 vuotta: vuoden 2011 ennusteet

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito National Accounts 2006-2015* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Olli Savela +358 29 551 3316 Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 kansantalous@tilastokeskus.fi Helsinki 14.7.2016

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito National Accounts 2007-2016* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 Olli Savela +358 29 551 3316 kansantalous@tilastokeskus.fi 2 Sisällys

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito National Accounts 2008-2017* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 Pekka Tamminen +358 29 551 2460 kansantalous@tilastokeskus.fi Helsinki

Lisätiedot

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää.

Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Keskeiset käsitteet Välittömät vaikutukset: Välittömät vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan toimialan tuotosta, arvonlisää ja työllisten määrää. Välilliset vaikutukset: Välilliset vaikutukset kuvaavat tarkasteltavan

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito National Accounts 2005-2014* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Olli Savela +358 29 551 3316 Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 kansantalous@tilastokeskus.fi Helsinki 9.7.2015

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito 1 Kansantalouden tilinpito National Accounts 2002-2011* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Aila Heinonen +358 9 1734 3338 Olli Savela +358 9 1734 3316 Tuomas Rothovius +358 9 1734 3360 skt.95@tilastokeskus.fi

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, % Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Savossa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Savossa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Savossa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä käytetty

Lisätiedot

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt

Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Työtulojen osuus tulokakusta pienentynyt Olli Savela Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito National Accounts 2007-2016* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 Pekka Tamminen +358 29 551 2460 kansantalous@tilastokeskus.fi Helsinki

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito

Kansantalouden tilinpito Kansantalouden tilinpito National Accounts 2005-2014* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Olli Savela +358 29 551 3316 Tuomas Rothovius +358 29 551 3360 kansantalous@tilastokeskus.fi Helsinki 29.1.2016

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

9 PUUN KÄYTTÖ. Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun

9 PUUN KÄYTTÖ. Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun 9 PUUN KÄYTTÖ Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun ja tuontipuuhun sekä raakapuulajeittaiset tiedot. Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Kansantalouden tilinpito National Accounts

Kansantalouden tilinpito National Accounts Kansantalouden tilinpito National Accounts 2000-2009* Taulukot - Tables Tiedustelut - Inquiries: Aila Heinonen +358 9 1734 3338 Olli Savela +358 9 1734 3316 Raimo Nurminen +358 9 1734 3367 skt.95@tilastokeskus.fi

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Pohjois-Karjalassa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2003 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 2.2.2004 708 Reaalinen

Lisätiedot

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla

Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Bruttokansantuoteosuudet 2010 9,9 Kauppa 32,7 9,3 Muu teollisuus Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muut yksit. palvelut

Lisätiedot

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Bruttokansantuote vuonna 2016 euroa/asukas Uusimaa 51714 Ahvenanmaa - Åland 46634 KOKO MAA Pohjanmaa 39327 38285 Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Pirkanmaa Satakunta

Lisätiedot

Ulkomaankaupan yksikköarvo- ja volyymi-indeksit; tammikuu 2004 (1997=100)

Ulkomaankaupan yksikköarvo- ja volyymi-indeksit; tammikuu 2004 (1997=100) SVT Ulkomaankauppa 2004:I01 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan yksikköarvo- ja volyymi-indeksit; tammikuu 2004 (1997=100) VIENNIN JA TUONNIN YKSIKKÖARVO- JA VOLYYMI-INDEKSIEN MUUTOS (%) TUOTELUOKITTAIN

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Osta Suomalaista Luo työtä

Osta Suomalaista Luo työtä Osta Suomalaista Luo työtä Panos-tuotos-laskelma: kotimaisen tuotteen tai palvelun kuluttamisen vaikutus työllisyyteen sekä julkisen sektorin tuloihin 21.12.201 7 Pasi Holm 6.6.2016 Taloustutkimus Oy 1

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja luo kasvua luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2015 20% 9% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja tukipalvelut Informaatio

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot