Puun energiakäyttö 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puun energiakäyttö 2012"

Transkriptio

1 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä Lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin vuonna 2012 kiinteitä puupolttoaineita kaikkiaan 17,8 miljoonaa kiintokuutiometriä. Merkittävin puupolttoaine oli metsähake, jota kului 7,6 miljoonaa kiintokuutiometriä, 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhdessä pientaloissa käytetyn metsähakkeen kanssa kokonaiskäyttö ylsi 8,3 miljoonaan kiintokuutiometriin. Lämpö- ja voimalaitoksissa käytettiin kiinteitä puupolttoaineita vuonna 2012 kaikkiaan 17,8 miljoonaa kiintokuutiometriä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Käyttö lisääntyi edellisvuodesta yli miljoona kuutiometriä eli 6 prosenttia. Kiinteiden puupolttoaineiden energiasisältö oli 34 terawattituntia (TWh), lähes 40 prosenttia kaikesta puuenergiasta ja 9 prosenttia kaikkien energialähteiden kokonaiskulutuksesta. Metsähakkeen käytössä saavutettiin uusi ennätys. Lämpö- ja voimalaitoksissa poltettiin metsähaketta 7,6 miljoonaa kuutiometriä, 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhdessä pientaloissa käytetyn metsähakkeen kanssa kokonaiskäyttö ylsi 8,3 miljoonaan kiintokuutiometriin. Tarkistetussa Kansallisessa metsäohjelmassa 2015 metsähakkeen vuotuinen käyttötavoite on asetettu miljoonaan kuutiometrin vuoteen 2015 mennessä. Keväällä 2013 päivitetyssä kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa metsähakkeen käyttö sähkön- ja lämmöntuotannossa tulisi nostaa 25 TWh:iin vuoteen 2020 mennessä, mikä vastaa noin 13 miljoonaa kuutiometriä metsähaketta. Metsäteollisuuden sivutuotepuun lämpö- ja voimalaitoskäyttö 9,3 miljoonaa kuutiometriä oli vuonna 2012 edellisvuotisella tasolla. Eniten poltettiin kuorta, 6,5 miljoonaa kuutiometriä ( 1 % edellisvuodesta). Saha- ja puulevyteollisuuden sivutuotteista valmistettua puutähdehaketta kului 0,8 miljoonaa kuutiometriä ( 7 %) ja erilaisia puupuruja, -lastuja ja -pölyjä yhteensä 2,0 miljoonaa kuutiometriä (+6 %). Alueittain tarkastellen kiinteiden puupolttoaineiden käyttö oli merkittävintä Kaakkois-Suomessa, jossa poltettiin lähes kolmasosa kuoresta ja kuudesosa kaikista kiinteistä puupolttoaineista. Käyttö lisääntyi suhteellisesti eniten Pirkanmaan ja Häme-Uusimaan alueilla. Metsähaketta kului eniten Keski-Suomessa; suhteellisesti suurin käytön lisäys tapahtui Pohjois-Savossa. Pienpuu merkittävin metsähakkeen raaka-aine Pienpuun (karsittu ranka, karsimaton pienpuu, kuitupuu) käyttö lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeen raakaaineena kasvoi edellisvuodesta kuudenneksen 3,6 miljoonaan kuutiometriin. Myös hakkuutähteiden (2,6 milj. m³) sekä kantojen ja juurakoiden (1,1 milj. m³) käyttö lisääntyi. Sen sijaan järeän runkopuun käyttö (0,4 milj. m³) supistui liki kolmanneksen. Käytetystä metsähakkeesta arvioitiin olevan ulkomaista alkuperää noin 0,4 miljoonaa kuutiometriä eli 6 prosenttia. Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö 2012 Vuonna 2012 energian kokonaiskulutus Suomessa oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 380 TWh, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yksittäisistä energialähteistä lisääntyivät eniten vesivoiman käyttö ja sähkön nettotuonti, kun taas fossiilisten polttoaineiden (öljytuotteet, hiili ja maakaasu) sekä turpeen kulutus supistuivat. Puupolttoaineita käytettiin vuonna 2012 yhteensä 89 TWh, mikä oli 23 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Puupolttoaineiden kulutus kasvoi edellisvuodesta yhden prosentin. Metsäteollisuuden jäteliemiä (mustalipeä) kului 38 TWh ja kiinteitä puupolttoaineita 52 TWh. Kiinteistä puupolttoaineista kului energialaitoksissa 34 TWh (17,8 milj. m³) ja pienpoltossa (asuin-, teollisuus-, maatalous- ja palvelurakennukset) 17 TWh (n. 6,7 milj. m³). Puupolttoaineet ovat Suomessa toiseksi merkittävin energialähde öljytuotteiden jälkeen. Lisätietoja: Esa Ylitalo, p , laatuseloste: Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2013 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Official Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery

2 Metsäteollisuuden jäteliemet Öljytuotteet Puupolttoaineet Ydinenergia Hiili Maakaasu Turve Sähkön nettotuonti Vesi- ja tuulivoima Muu Kiinteät puupolttoaineet Lämpö- ja voimalaitokset Puun pienpoltto 38 TWh 34 TWh 17 TWh Terawattituntia TWh Puru 2,0 Teollisuuden puutähdehake 0,8 Kuori 6,5 Muu 0,9 Jätepuu 1,3 Metsähake 0,7 Metsähake 7,6 Halot, pilkeet ja klapit 4,7 Lämpö- ja voimalaitokset, 17,8 milj. m 3 Pientalot, 6,7 milj. m 3 Energian kokonaiskulutus Suomessa oli 380 TWh vuonna 2012 (ennakkotieto huhtikuu 2013). Öljytuotteet kattavat myös liikenteen käyttämät polttoaineet. Lähteet: SVT: Tilastokeskus; SVT: Metsäntutkimuslaitos Kuva 1. Energian kulutus Suomessa energialähteittäin Metsätilastotiedote 15/2013

3 10 8 milj. m 3 Pientalot Lämpö- ja voimalaitokset Kuva 2. Metsähakkeen käyttö Taulukoissa käytetyt symbolit: - ei mitään ilmoitettavaa. loogisesti mahdoton esitettäväksi.. tietoa ei ole saatu 1. Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa Muutos Energia- Käyttö- 2012/2011 sisältö kohteita 2012 milj. m³ % TWh ~kpl Käyttö yhteensä 12,02 12,15 13,01 13,39 14,43 13,66 14,78 13,04 14,34 13,46 16,02 16,78 17, ,38. Metsähake 0,79 0,96 1,27 1,72 2,31 2,61 3,06 2,66 4,03 5,42 6,24 6,85 7, , Metsäteollisuuden sivutuotepuu 11,04 10,94 11,33 11,13 11,56 10,37 11,03 10,03 9,51 7,52 9,24 9,35 9, ,33. Kuori 7,60 7,86 8,42 7,97 8,38 7,62 8,39 7,46 7,09 5,37 6,58 6,56 6, , Puru 2,78 2,18 2,12 2,25 2,17 1,72 1,69 1,71 1,61 1,34 1,75 1,93 2,04 6 4, Teollisuuden puutähdehake 0,64 0,85 0,79 0,88 0,98 1,01 0,95 0,87 0,76 0,80 0,91 0,86 0,80-7 1, Muu 0,01 0,05 0,01 0,03 0,02 0,01 0,00 0,00 0,06 0,00 0,00 0,00 0, ,00 3 Puupelletit ja -briketit 0,02 0,02 0,02 0,02 0,02 0,04 0,03 0,04 0,05 0,07 0,08 0,07 0, , (1 000 tonnia 20,6 24,1 27,0 20,6 27,4 47,2 31,6 42,2 61,7 84,5 87,8 78,1 108,0) Kierrätyspuu 0,17 0,22 0,38 0,53 0,54 0,65 0,66 0,31 0,73 0,45 0,47 0,52 0, , Vuosina kierrätyspuuhun sisältyi myös purkupuu ja kyllästetty puu. Puun energiakäyttö

4 2. Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa alueittain 2012 Alue Käyttö Metsä- Kuori Puru Teollisuuden Muut kiinteät Yhteensä Muutos hake puutähdehake puupolttoaineet 2012/ m³ % Koko maa Ahvenanmaa Rannikko a Etelärannikko b Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Alue Energiasisältö Metsä- Kuori Puru Teollisuuden Muut kiinteät Yhteensä Muutos hake puutähdehake puupolttoaineet 2012/2011 GWh % Koko maa Ahvenanmaa Rannikko a Etelärannikko b Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Muut kiinteät puupolttoaineet kattavat kierrätyspuun, puupelletit ja -briketit sekä muut ja erittelemättömät puupolttoaineet. Alueet ovat Suomen metsäkeskuksen toimialueita. Suomen metsäkeskus aloitti toimintansa vuoden 2012 alussa. 4 Metsätilastotiedote 15/2013

5 3. Metsähakkeen kokonaiskäyttö raaka-aineittain Vuosi ja alue Lämpö- ja voimalaitokset Pientalot Kaikkiaan Pienpuu Hakkuu- Kannot ja Järeä Yhteensä tähteet juurakot runkopuu m³ Koko maa Ahvenanmaa Rannikko a Etelärannikko b Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä- ja Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Muutos 2012/2011, % Osuus 2012, % Pienpuu kattaa karsitun rangan, karsimattoman pienpuun ja kuitupuun. Pientalojen käyttämä metsähake on valmistettu pääosin karsitusta hakerangasta. Yhteensä-sarake sisältää vuosina 2000 ja 2001 myös erittelemättömän metsähakkeen. Alueet ovat Suomen metsäkeskuksen toimialueita. Suomen metsäkeskus aloitti toimintansa vuoden 2012 alussa. Puun energiakäyttö

6 4. Metsähakkeen kokonaiskäyttö käyttökohteittain Muutos Käyttö- 2012/2011 kohteita m³ % ~kpl Kokonaiskäyttö Lämpö- ja voimalaitokset Sähkön ja lämmön yhteistuotanto Lämmöntuotanto Pientalot Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Vuosi Puupolttoaineet Vesi- Tuuli- Turve Öljy- Hiili Maa- Ydin- Sähkön Muu Kaikkiaan josta Kiinteät puupolttoaineet Metsä- Muut metsä- Kaikkiaan voima voima tuotteet kaasu energia netto- puu- Lämpö- ja Puun Yhteensä teollisuuden teollisuuden tuonti polttovoima- pien- jäteliemet sivu- ja aineet laitokset poltto jätetuotteet TWh % , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , * , Muutos 2012/2011, % Osuus 2012, % * Vuosi 2012 on ennakkotieto (huhtikuu 2013). Puun pienpoltto sisältää asuin-, teollisuus-, maatalous- ja palvelurakennuksissa käytetyt puupolttoaineet. Metsäteollisuuden jäteliemet ovat pääosin sulfaattiselluloosan tuotannossa syntynyttä mustalipeää. Muita metsäteollisuuden sivu- ja jätetuotteita ovat mm. mänty- ja koivuöljy, metanoli, biolietteet ja paperi. Muu sisältää mm. kierrätys- ja jätepolttoaineet, lämpöpumput sekä teollisuuden reaktiolämmön. 1 TWh = GWh = 3,6 PJ Lähteet: SVT: Tilastokeskus; SVT: Metsäntutkimuslaitos 6 Metsätilastotiedote 15/2013

7 Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2013 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL Vantaa Sähköposti: /hanke/3006/index.htm Puhelin ISSN Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014

ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Kajaanin yliopistokeskus 11.2.2016 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 Sisältö 1 Itä-Suomen energiatilastointi...1 2 Tietojen tarkkuus...1 3 Aineiston keruu...2 4 Tilaston lähdetiedot...2

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Puuenergian käyttö Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Energiaosuuskunnat K-P:lla

Lisätiedot

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009

Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Energia 2010 Energiankulutus 2009 Energian kokonaiskulutus laski lähes 6 prosenttia vuonna 2009 Tilastokeskuksen energiankulutustilaston mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2009 1,33 miljoonaa

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

Energian hankinta, kulutus ja hinnat Energia 2011 Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2010, 4. vuosineljännes Energian kokonaiskulutus nousi 9 prosenttia vuonna 2010 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 1445

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418

Lisätiedot

Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen

Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen Bioenergiaa metsästä - keskisuomalainen voimavara? Metsäbiomassan hyödyntäminen 28.10.2014 Luhanka Markku Paananen JAMK Biotalousinstituutti BIOENERGIA Teollisuuden puutähteet Metsäenergia Lyhytkiertometsätalous

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 PEFC/2-44-2 Puuenergian käyttö Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Liitto ollut

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluku, miljardia Maailman

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus 2013

Energian hankinta ja kulutus 2013 Energia 2014 Energian hankinta ja kulutus 2013 Energian kokonaiskulutus edellisvuoden tasolla vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli 1,37 miljoonaa terajoulea (TJ) vuonna

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA. Urpo Hassinen. www.biomas.fi

LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA. Urpo Hassinen. www.biomas.fi LÄMPÖYRITTÄJYYS POHJOIS-KARJALASSA Urpo Hassinen 1 www.biomas.fi 2 1 Maatilat Lämmitysratkaisun muutostarve, maatilat (%) 9 8 7 6 5 4 Kontiolahti, n=6 Tohmajärvi, n=99 Pohjois-Karjalassa josta 19 % on

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen

Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen 1 24.10.2014 Author / Subject Ponssen ratkaisut aines- ja energiapuun kannattavaan korjuuseen Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari Tuomo Moilanen Ponsse Oyj 2 Aiheet: 1. Ponssen näkökulma Bioenergian

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto 2014

Sähkön ja lämmön tuotanto 2014 Energia 2015 Sähkön ja lämmön tuotanto 2014 Sähkön tuotanto alimmalla tasollaan 2000luvulla Sähköä tuotettiin Suomessa 65,4 TWh vuonna 2014. Tuotanto laski edellisestä vuodesta neljä prosenttia ja oli

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsä sijoituskohteena 1983 2013 15.12.2014 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 4 prosenttia vuonna 2013 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen KESKI-SUOMEN ENERGIAPÄIVÄ 28.1.2010 ENERGIANTUOTANTO JA -KULUTUS KESKI-SUOMESSA 10-20 VUODEN KULUTTUA Maakuntajohtaja Anita Mikkonen SISÄLTÖ 1. Energialähteet nyt ja 2015 2. Energianhuolto 2010 3. 10-20

Lisätiedot

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA Elintarvikeyrityksen toimialoittain 7/2014 Teurastus ja lihanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Ruoka-Kouvola

Lisätiedot

Suomen metsäenergiapotentiaalit

Suomen metsäenergiapotentiaalit Suomen metsäenergiapotentiaalit Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon iltapäiväseminaari: Logistiikan näkymät ja bioenergian mahdollisuudet 17.3.2009, Tapahtumatalo Bankin auditorio, Helsinki Puupolttoaineet

Lisätiedot

Puupolttoaineiden hintaseuranta

Puupolttoaineiden hintaseuranta Puupolttoaineiden hintaseuranta EUBIONET 3 - Jarkko Toropainen Pöyry Management Consulting Oy, Energiakonsultointi 1 Agenda 1. Taustaa hintaseurannan toteuttamiselle. Hintaseurantajärjestelmän toteutus

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa

Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa Puuenergia nyt ja tulevaisuudessa Tomi Vartiamäki Liiketoimintapäällikkö L&T Biowatti Oy 1 Copyright Lassila & Tikanoja Sisällys L&T Biowatti lyhyesti Metsäenergian nykytila Metsäenergian tulevaisuus nuoren

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008

ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008 ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ENERGIATASE 2008 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Mikkelin alueyksikkö/bioenergiatekniikka 1 Sisältö 1. Etelä-Savo alueena 2. Tutkimuksen tausta ja laskentaperusteet 3. Etelä-Savon

Lisätiedot

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät?

Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsäenergiaselvitys Hyvinkää 27.9.2013 Olli-Pekka Koisti Sivu 1 Uusimaa lukuina pinta-ala n. 910 000 ha (2,7% Suomen p-alasta) metsämaata

Lisätiedot

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos

Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluvun muutos viimeisen

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

Energiankulutus. Energian kokonaiskulutus laski 4 prosenttia vuonna 2008. Uusiutuvan energian osuus nousi lähes 28 prosenttiin

Energiankulutus. Energian kokonaiskulutus laski 4 prosenttia vuonna 2008. Uusiutuvan energian osuus nousi lähes 28 prosenttiin Energia 2009 Energiankulutus 2008 Energian kokonaiskulutus laski 4 prosenttia vuonna 2008 Energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2008 1,42 miljoonaa terajoulea (TJ), mikä oli 4,2 prosenttia vähemmän

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto 2010

Sähkön ja lämmön tuotanto 2010 Energia 2011 Sähkön ja lämmön tuotanto 2010 Sähkön ja lämmön tuotanto kasvoi vuonna 2010 Sähkön kotimainen tuotanto kasvoi 12, kaukolämmön tuotanto 9 ja teollisuuslämmön tuotanto 14 prosenttia vuonna 2010

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806

Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.2.2006 806 Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2013 Energian hankinta ja kulutus 2012, 4. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia vuonna 2012 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1 367 PJ (petajoulea)

Lisätiedot

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja

Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Lisää uusiutuvaa - mutta miten ja millä hinnalla? VTT, Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät Satu Helynen, Liiketoiminnan operatiivinen johtaja Energiateollisuus ry:n syysseminaari 13.11.2014, Finlandia-talo

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla 25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla Pirkanmaan puuenergiaselvitys 2011 Puuenergia Pirkanmaalla Maakunnan energiapuuvarat

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2013 Energian hankinta ja kulutus 2013, 1. neljännes Kotimaista energiaa korvattiin tuontienergialla Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 392 petajoulea (PJ)

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

Teema 2: Tulevaisuus tutkaimessa

Teema 2: Tulevaisuus tutkaimessa Teema 2: Tulevaisuus tutkaimessa 1. Puuperäinen energia Tavoite: Muodostaa kuvaa bioenergian mahdollisuuksista EU:n energiapolitiikka: 5 kertaa 20 Vuoteen 2020 mennessä EU:ssa 1. Päästöjen pitää laskea

Lisätiedot

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2009. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy

Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2009. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsähakkeen tuotantoketjut Suomessa vuonna 2009, Metsäteho Oy 9/2010 Hakkuutähteet Pienpuu www.metsateho.fi Kannot Järeä, (lahovikainen) runkopuu 2 Metsähakkeen käyttö Suomessa Metsähakkeen käyttö on

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia

Lisätiedot

9 Energia. Energian kokonaiskulutus

9 Energia. Energian kokonaiskulutus 9 Energia Energian kokonaiskulutus supistui Suomessa vuonna 2012 toista vuotta peräkkäin. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energiaa kului yhteensä 1 374 petajoulea, mikä oli prosentin vähemmän kuin

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2015 Energian hankinta ja kulutus 2014, 4. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia viime vuonna Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1 340 petajoulea

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Vapon historia - Halkometsistä sahoille ja soille 18.4.2011 Vuonna 1945 Suomi

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoitepaketti

Uusiutuvan energian velvoitepaketti Uusiutuvan energian velvoitepaketti Valtiosihteeri Riina Nevamäki 20.5.2010 Hallituksen energialinja kohti vähäpäästöistä Suomea Tärkeimmät energiaratkaisut Energiatehokkuus 4.2.2010 Uusiutuva energia

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Suomen energiankäytöstä Perustietoa puun energiakäytöstä

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut

Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Vähähiiliskenaariot ja Suomen energiajärjestelmien kehityspolut Low Carbon Finland 25 -platform Päätösseminaari, 4.11.214, Finlandia-talo Tiina Koljonen, tutkimustiimin päällikkö VTT, Energiajärjestelmät

Lisätiedot

Metsäenergian käyttö ja metsäenergiatase Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella

Metsäenergian käyttö ja metsäenergiatase Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella Metsäenergian käyttö ja metsäenergiatase Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella Kehittyvä metsäenergia seminaari 16.12.2010, Lapua Tiina Sauvula-Seppälä Työn tavoite Metsähakkeen käyttömäärä Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttäjistä Kysyntä ja tarjonta Tulevaisuus Energiaturpeen käyttäjistä Turpeen energiakäyttö

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto 2013

Sähkön ja lämmön tuotanto 2013 Energia 2014 Sähkön ja lämmön tuotanto 2013 Fossiilisten polttoaineiden käyttö kasvoi sähkön ja lämmön tuotannossa vuonna 2013 Sähköä tuotettiin Suomessa 68,3 TWh vuonna 2013. Tuotanto kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa marraskuu 2004 Toimittaja: Mika Mustonen 17.12.2004 751 Hintojen nousu piristi puukauppaa Puun

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 215 Energian hankinta ja kulutus 215, 3. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-syyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian kokonaiskulutus oli 944 petajoulea

Lisätiedot

Tilastoliite OTA TALTEEN!

Tilastoliite OTA TALTEEN! Tilastoliite OTA TALTEEN! S u o m e n K a a s u y h d i s t y s Jyrki Pohjolainen Erityisasiantuntija Kaasuvuosi 211 Sähkön tuonti, lämmin sää ja korkea kaasun hinta leikkasivat kysyntää Kansantalous kasvoi

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2015 Energian hankinta ja kulutus 2015, 2. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 5 prosenttia tammi-kesäkuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian kokonaiskulutus oli 660 petajoulea

Lisätiedot

Energian hankinta, kulutus ja hinnat

Energian hankinta, kulutus ja hinnat Energia 2010 Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2010, 3. vuosineljännes Energian kokonaiskulutus nousi 8,8 prosenttia tammisyyskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2014 Energian hankinta ja kulutus 2013, 4. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia viime vuonna Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1 341 PJ

Lisätiedot

Teollisuuden energiankäyttö 2010

Teollisuuden energiankäyttö 2010 Energia 2011 Teollisuuden energiankäyttö 2010 Teollisuustuotannon elpyminen lisäsi myös teollisuuden energiankulutusta vuonna 2010 Teollisuuden energiankulutus kasvoi Tilastokeskuksen mukaan noin 13 prosenttia

Lisätiedot

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, marraskuu Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa Marraskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 2 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ. 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ. 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ 09.00 Kahvitarjoilu 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke 09.45 Hakeraaka-aineen hankintanäkymät ja Ilkka Hämäläinen energiapuumarkkinat Keski-Karjalassa Biowatti

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

9 energia. Energian kokonaiskulutus. Puuperäiset polttoaineet

9 energia. Energian kokonaiskulutus. Puuperäiset polttoaineet 9 energia Vuonna 2007 energian kokonaiskulutus oli Suomessa 1476 petajoulea eli hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kulutusta pienensivät edellisvuotista lämpimämpi sää ja lauhdesähkön tuotannon korvautuminen

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot