Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puukauppa tammikuu 2006. Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa 17.2.2006 806"

Transkriptio

1 A JI JE = I J JA Puukauppa tammikuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa Metsäteollisuus osti tammikuussa puuta yksityismetsistä 2,0 miljoonaa kuutiometriä, 46 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Tavallista hiljaisempi kausi puukaupassa sai siten jatkoa, sillä viime vuoden loppupuolelta alkaen puuta on tullut markkinoille tasaisesti mutta tavallista vähemmän. Vuoden 2005 puukaupan määrä (29,2 milj.m³) jäi alhaisimmaksi vuosikymmeneen. Kantohinnat olivat tammikuussa keskimäärin 2 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuosi sitten. Pudotusta oli varsinkin kuitupuussa, puulajista riippuen 2 8 prosenttia. Sellukuitupuun hinnat laskivat jyrkästi vuodenvaihteessa. Mäntykuidun keskihinta putosi 5 prosenttia ja koivukuidun 3 prosenttia joulukuusta. Kuitupuun hinnanlaskussa saattaa osaltaan näkyä se, että puukaupan hiljentyessä on kuitupuuvaltaisten harvennusleimikoiden osuus ostoista kasvanut. Mäntytukin keskihinta laski 4 prosenttia ja koivutukin prosentin vuodentakaisesta. Kuusitukin kysyntä puolestaan jatkui hyvänä ja sen keskihinta nousi vuodessa 2 prosenttia. Joulukuuhun verrattuna kaikkien tukkipuulajien hinnat olivat nousseet prosentin. Hankintakauppaa on käyty normaalisti ja viime vuonna hankintapuuta tuli markkinoille jopa 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös hankintahintojen kehitys on ollut kantohintoja tasaisempaa etenkin kuitupuussa. Hankintana toimitetun kuusi- ja koivukuitupuun hinta oli tammikuussa kohentunut prosentin verran ja mäntykuitupuun laskenut vain 2 prosenttia vuoden aikana. Mäntykuitupuun hankintahinta oli 2 prosentin laskussa myös joulukuuhun verrattuna. Puukauppaa käydään tänä vuonna uudessa tilanteessa, kun kaikki metsänomistajat ovat puunmyyntitulojen verotuksen piirissä.vuoden vaihteessa päättyneen siirtymäkauden loppupuolella jopa yli 60 prosenttia yksityismetsistä ostetusta puusta oli peräisin pinta-alaverotiloilta. Samaan aikaan puun tuonti on lisääntynyt ja sitä tuotiin viime vuonna enemmän kuin koskaan, ennakkoarvion mukaan 21,6 miljoonaan kuutiota. Metsäteollisuuden hakatun puun varastot kasvoivatkin viime vuonna yli 60 prosentilla ja olivat vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaan kuutiometriä. Varastoissa on runsaasti etenkin mäntykuitupuuta. Odottelevat tunnelmat puumarkkinoilla epäilemättä jatkuvat.

2 2 6 milj. m³ I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kuva 1. Yksityismetsien puukaupan määrät kuukausittain /m³ Kuusitukki 40 Koivutukki Mäntytukki 30 Kuusikuitupuu 20 Mäntykuitupuu 10 Koivukuitupuu Kuva 2. Yksityismetsien puukaupan nimelliset kantohinnat kuukausittain

3 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammikuu Pystykaupat Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ 1 Rannikko Etelärannikko 4 40,6 7 45, ,1 8 20,3 3 10,1 29 Pohjanmaa 4 40, , , ,0 7 11, Lounais-Suomi 16 43, ,2 1 36, , ,8 5 10, Häme-Uusimaa 14 44, ,4 3 41, , ,3 9 10, Kaakkois-Suomi 18 45, ,6 2 42, , ,1 7 11, Pirkanmaa 14 45, ,3 2 39, , ,5 7 10, Etelä-Savo 45 45, ,2 9 43, , , , Etelä-Pohjanmaa 22 42, , , , , Keski-Suomi 19 44, ,7 4 41, , , , Pohjois-Savo 13 42, ,6 4 41, , , , Pohjois-Karjala 12 42, ,9 3 42, , , , Kainuu 5 39,3 4 41, ,9 4 20,5 4 11, Pohjois-Pohjanmaa 11 41,6 6 42, ,1 5 18, , Lappi 2 35,1 2 32, ,8 4 16,2 3 11,6 22 Koko maa , , , , , , Koko maa 1 kk sitten , , , , , , Muutos-% Koko maa vuosi sitten , , , , , , Muutos-% Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin m³. 3

4 4 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammikuu Hankintakaupat Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Mänty Kuusi Koivu m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ /m³ m³ 1 Rannikko Etelärannikko 7 45, , , ,1 7 23,2 87 Pohjanmaa 4 45,5 6 46, ,6 5 27, , Lounais-Suomi 7 48,7 6 47, , ,2 5 23, Häme-Uusimaa 2 46,7 8 49,2 1 44,1 8 22, ,7 5 23, Kaakkois-Suomi 4 45,6 5 47,4 1 44, , ,6 5 23, Pirkanmaa 2 47,1 4 48,1 1 42,5 7 23,6 7 29,6 5 24, Etelä-Savo 3 46,3 5 47,7 2 44, , ,3 7 24, Etelä-Pohjanmaa 4 45,1 2 44, ,2 3 26, , Keski-Suomi 1 45,8 2 47,3 1 44,1 9 24,7 5 30,4 5 24, Pohjois-Savo 1 44,4 2 46,7 1 43,2 9 23,9 8 28,4 9 23, Pohjois-Karjala 4 47,2 3 46,9 1 44, ,9 7 29,2 5 24, Kainuu , ,7 1 26,7 4 23, Pohjois-Pohjanmaa 7 46,4 3 41, ,7 1 27, , Lappi 1 44, , ,9 18 Koko maa 48 46, ,0 7 43, , , ,0 541 Koko maa 1 kk sitten 50 46, , , , , ,2 567 Muutos-% Koko maa vuosi sitten 70 47, , , , , ,7 701 Muutos-% Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 500 m³.

5 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammikuu Pysty- ja hankintakaupat Metsäkeskus Tukkipuu Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan Mänty Kuusi Koivu Yhteensä Mänty Kuusi Koivu Yhteensä puutavaralajit 1 Rannikko Etelärannikko Pohjanmaa Lounais-Suomi Häme-Uusimaa Kaakkois-Suomi Pirkanmaa Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Lappi Koko maa Koko maa 1 kk sitten Muutos-% Koko maa vuosi sitten Muutos-% Erikoispuutavaralajit: Mäntypikkutukit (mäntysahakuitu), kuusipikkutukit (kuusisahakuitu), koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu m³ 5

6 6 Puukauppa kuukausittain Puukauppatilastossa esitetään metsäteollisuuden yksityismetsistä ostaman puun ostomäärä- ja hintatietoja. Puumäärät ja hinnat perustuvat puun ostajien ja myyjien tekemiin puukauppasopimuksiin. Tilasto laaditaan puutavaralajeittain, kauppamuodoittain ja alueittain. Aluejakona käytetyt metsäkeskukset esitetään oheisessa kartassa. Osto- ja hintatiedot koskevat kuutta pääpuutavaralajia. Niiden lisäksi tilastoidaan erikoispuutavaralajien ostomäärät. Erikoispuiksi luetaan mäntypikkutukit, kuusipikkutukit, koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu (taulukko 3). Määritelmät Pystykauppa tarkoittaa ostajan metsänhakkuuoikeutta erikseen sovittujen puiden korjaamiseksi. Hinta määritetään kantohintana. Hankintakaupassa myyjä vastaa puiden hakkuusta ja korjuusta sovitulle varastopaikalle. Hinta määritetään hankintahintana. Mikäli kauppa tehdään myyjän jo valmiiksi jollekin varastopaikalle toimittamasta puuerästä, kutsutaan tällaista hankintakauppaa käteiskaupaksi. Yksityismetsillä puukauppatilastossa tarkoitetaan varsinaisten yksityismetsänomistajien metsien lisäksi myös mm. yhteismetsiä sekä kuntien ja seurakuntien metsiä. Tilasto ei sisällä yhtiöiden omien metsien eikä Metsähallituksen metsien puukauppoja. Menetelmät Metsäteollisuus ry toimittaa kuukausittain keskitetysti yksityismetsien puukaupan ostomäärä- ja hintatiedot Metsäntutkimuslaitokselle. Tilaston kattavuus muuttui vuoden 2002 alussa, josta lähtien tilastoon ei enää sisälly Suomen Sahat ry:n puukauppatietoja. Hinnat perustuvat puun ostajan ja myyjän väliseen puukauppasopimukseen kirjattuihin hintoihin. Mahdolliset ehdolliset lisät tai erät (esimerkiksi sopimusasiakkaiden kanssa sovitut hinnantarkistukset sekä hankintakauppojen laatu- ja aikaisuuslisät) eivät sisälly hintoihin. Puun hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (ALV). Puun hinnat julkaistaan tiedotteessa 10 sentin tarkkuudella. Metinfo Tilastopalvelusta hinnat ovat saatavissa sentin tarkkuudella. Markkamääräiset aikasarjat on metsätilaston tietojärjestelmissä muunnettu euromääräisiksi kiinteää euron muuntokurssia (1 EUR = 5,94573 mk) käyttäen. Metsäkeskusten ja koko maan keskihinnat lasketaan tilastointikuukauden ostomäärillä painottaen. Jos metsäkeskuksen jonkin puutavaralajin ostomäärä on pystykaupoilla pienempi kuin m³ ja hankintakaupoilla pienempi kuin 500 m³, puutavaralajin keskihintaa ei ilmoiteta. Ostomäärärajoituksella varmistetaan, että alueellinen hintainformaatio on riittävän edustavaa. Ostomäärien pienentyessä alle kyseisten rajojen, yksittäisiin puukauppoihin liittyvien rakenteellisten tekijöiden vaikutus saattaa näkyä voimakkaana perättäisten kuukausien hinnan vaihteluna. Metsäteollisuus ostaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin metsäkeskusten alueilla havukuitu-nimikkeellä sekä Metsäkeskukset Ahvenanmaa 1 Rannikko 1a Etelärannikko 1b Pohjanmaa 2 Lounais-Suomi 3 Häme-Uusimaa 4 Kaakkois-Suomi 5 Pirkanmaa 6 Etelä-Savo 7 Etelä-Pohjanmaa 8 Keski-Suomi 9 Pohjois-Savo 10 Pohjois-Karjala 11 Kainuu 12 Pohjois-Pohjanmaa 13 Lappi 0 Etelä- Suomi Pohjois- Suomi b a mäntyä että kuusta. Koska havukuitupuu tilastoituu mäntykuitupuuhun, sisältyy näillä alueilla mäntykuitupuuluokkaan myös jonkin verran kuusta. Laho kuusikuitupuu luetaan tilastossa mäntykuitupuuksi. Luotettavuus Yksityismetsien puukaupan osto- ja hintatilasto kattaa noin 86 prosenttia koko maan yksityismetsien puukaupoista. Tukkipuun koko maan ostomääristä tilasto kattaa noin 82 prosenttia ja kuitupuun ostomääristä noin 90 prosenttia. Metsäkeskuksittain kattavuus vaihtelee noin 78 ja 96 prosentin välillä. Suuralueittain tarkasteltuna tilaston kattavuus on paras Itä-Suomessa ja heikoin Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Aineiston ulkopuolelle jäävät puunostajat ovat pääosin pieniä ja keskisuuria sahoja. Vertailtavuus Verrattaessa ostomääriä hakkuutilastoon on otettava tilaston noin 86 prosentin kattavuuden lisäksi huomioon, että puukauppasopimukset yleensä aliarvioivat hakattavan puun määrän. Puukauppasopimusten aliarvio on noin 10 prosentin suuruusluokkaa. Jos siis ostomääriä halutaan muuntaa hakatuksi puuksi, on käytettävä kerrointa 1,25 1,30. Näin saadut hakatun puumäärän arviot eivät ole aikaviiveen takia suoraan vertailukelpoisia markkinahakkuutilaston hakkuumäärien kanssa, koska kaupan kohteena oleva leimikko saatetaan korjata vasta seuraavan vuoden aikana. Yksityismetsien kuukausittaista puukauppatilastoa on laadittu vuoden 1985 lokakuusta lähtien. Tiedot ovat saatavissa Metinfo Tilastopalvelusta (www.metla.fi/ metinfo/tilasto). Tietoja julkaistaan myös Metsätilastollisessa vuosikirjassa

7

8 SVT Suomen Virallinen Tilasto Finlands Officiella Statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Yhteystiedot: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu Unioninkatu 40 A Helsinki Puh Faksi ISSN Maa-, metsä- ja kalatalous ISSN Metsätilastotiedote

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727

Puukauppa toukokuu 2004. Puun hintojen lasku pysähtynyt 17.6.2004 727 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2004 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Mika Mustonen 17.6.2004 727 Puun hintojen lasku pysähtynyt Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825

Puukauppa toukokuu 2006. Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa 9.6.2006 825 A JI JE = I J JEA @ JA Puukauppa toukokuu 2006 A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Martti Aarne 9.6.2006 825 Puukauppa piristyi toukokuussa kuusitukki ennätyshinnoissa

Lisätiedot

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa marraskuu 2004 Toimittaja: Mika Mustonen 17.12.2004 751 Hintojen nousu piristi puukauppaa Puun

Lisätiedot

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887

Puukauppa Syyskuu 2007. Tukkipuun hinnat loivassa laskussa 16.10.2007 887 A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puukauppa Syyskuu 2007 Toimittaja: Mika Mustonen 16.10.2007 887 Tukkipuun hinnat loivassa laskussa Puukauppa

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004. Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna 2004. Pekka Ollonqvist 18.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2004 Toimittajat: Martti Aarne Pekka Ollonqvist 18.2.2005 760 Reaalisten

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006. Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2006 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.2007

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2008 25/2009 24.6.2009 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos laski 97 euroon hehtaarilta

Lisätiedot

Puutavaralajien hintojen viikko- ja kuukausitilastoinnissa

Puutavaralajien hintojen viikko- ja kuukausitilastoinnissa Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 2/2007 Jari Viitanen ja Pekka Ollonqvist Uuden aluejaon vaikutus puumarkkinoiden hintainformaatioon Puutavaralajien hintojen viikko- ja kuukausitilastoinnissa siirryttiin

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 25/2014 Energiapuun kauppa, tammi maaliskuu 2014 Karsitusta energiapuusta maksettiin alkuvuonna pystykaupoissa 5 euroa ja hankintakaupoissa

Lisätiedot

4 Puukauppa. Kantohinnat

4 Puukauppa. Kantohinnat 4 Puukauppa Vuonna 2011 yksityismetsissä käytiin puukauppaa tavanomaista hiljaisemmin. Raakapuun kanto- ja hankintahinnat olivat edellisvuotta alemmalla tasolla, ja kantohinnoissa pudotus oli suurempi

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta

Lisätiedot

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Nimellisesti kantohinnat

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Nimellisesti kantohinnat Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2001 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne 6.2.2002 610 Reaalinen kantohintataso laski 3,3 prosenttia vuonna 2001 Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

4 Puukauppa ja hakkuut

4 Puukauppa ja hakkuut 4 Puukauppa ja hakkuut Puukauppa palasi vuonna 2010 normaalitasolle historiallisen huonon vuoden 2009 jälkeen. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä 33 miljoonaa kuutiometriä,

Lisätiedot

4 Puukauppa. Kantohinnat

4 Puukauppa. Kantohinnat 4 Puukauppa Vuoden 2013 puukauppaa yksityismetsissä leimasivat korkeat ostomäärät ja melko vakaana säilynyt hintataso. Kantohintataso kääntyi reaalisesti 2 prosentin nousuun parin vuoden alamäen jälkeen.

Lisätiedot

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 17/2012 Piensahat 2010 3.5.2012 Jukka Torvelainen Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Lisätiedot

4 Puukauppa. Kantohinnat

4 Puukauppa. Kantohinnat 4 Puukauppa Vuonna 2012 toteutunut reaalinen kantohintataso oli alimmillaan sitten 1990-luvun alun lamavuosien. Edellisvuoteen verrattuna kantohinnat alenivat keskimäärin 7 prosenttia. Reaaliset kantohinnat

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT 4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT Metsäteollisuus osti vuonna 2006 yksityismetsien puuta 32,4 miljoonaa kuutiometriä. Määrä nousi edellisen vuoden kuopasta 11 prosenttia, mutta jäi jonkin verran kymmenen vuoden keskiarvon

Lisätiedot

Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu 1972 2001

Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu 1972 2001 Metsä sijoituskohteena 1972 2001 Toimittajat: Markku Penttinen Antrei Lausti 3.12.2002 651 Metsänomistamisen tuotto sijoituksena hiipui vuonna 2001 Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemassa uudessa tiedotteessa

Lisätiedot

2 Tutkimusmenetelmä ja aineisto

2 Tutkimusmenetelmä ja aineisto 2 Tutkimusmenetelmä ja aineisto 2.1 Tutkimusmenetelmä Kulkuvirroissa seurataan puun kuljetuksia leimikoiden hakkuista käyttöpaikoille. Hakkuun ja puun käytön välinen ajallinen viive on keskimäärin 5 6

Lisätiedot

Käsitteitä. Aineistot

Käsitteitä. Aineistot 14 YKSITYISMETSÄTALOUDEN KANNATTAVUUSAINEISTOT Yksityismetsätalouden kannattavuusaineistoihin kerätään jo valmiina olevaa yksityismetsätalouden tuloihin ja menoihin liittyvää aineistoa ja tehdään sen perusteella

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat 3 Tulokset 3.1 Yleistä Tärkeimmät hankinta-alueet, joista kertyi yhteensä kolmannes markkinapuusta, olivat vuosina 1994 ja 1997 Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen metsäkeskukset (liitteet 2 3, s.

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2008

Metsä sijoituskohteena 1983 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 38/29 Metsä sijoituskohteena 198328 1.1.29 Esa Uotila Antrei Lausti Taantuma painoi puuntuotannon sijoitustuoton miinukselle vuonna

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Suomalais-venäläinen Päättäjien Metsäfoorumi 19.10.2011 Majvik, Kirkkonummi Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla Jussi Leppänen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa jussi.leppanen@metla.fi Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014

Metsämaan omistus 2012. Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän. Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2014 Metsämaan omistus 2012 14.2.2014 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Pien- ja suuromistuksia entistä enemmän Vuoden 2006 jälkeen

Lisätiedot

Tässä tiedotteessa esitetään puuntuotantoon

Tässä tiedotteessa esitetään puuntuotantoon A JI Metsä sijoituskohteena 1983 2006 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Esa Uotila Antrei Lausti 2.5.2007 864 Metsänomistamisen sijoitustuotto

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2007

Metsä sijoituskohteena 1983 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsä sijoituskohteena 198327 3/28 21.8.28 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto pysyi korkeana vuonna 27 Yksityismetsien hakkuut

Lisätiedot

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat

Kohti puukauppaa. Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä. Hakkuutavat Kohti puukauppaa Metsään peruskurssi Suolahti ti 5.2.2013 Kirsi Järvikylä 1 Hakkuutavat Päätehakkuu = uudistuskypsän metsän hakkuu. Avohakkuu, siemenpuu- ja suojuspuuhakkuu sekä kaistalehakkuu. Uudistamisvelvoite!

Lisätiedot

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 15.6.2007 Tuula Nuutinen Nuutinen, T., Hirvelä, H., Salminen, O. & Härkönen,

Lisätiedot

Tässä tiedotteessa esitetään puuntuotantoon

Tässä tiedotteessa esitetään puuntuotantoon A JI Metsä sijoituskohteena 1983 25 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Esa Uotila Antrei Lausti 11.4.26 813 Puuntuotannon keskimääräinen

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Tässä tiedotteessa esitetään puuntuotantoon

Tässä tiedotteessa esitetään puuntuotantoon A JI Metsä sijoituskohteena 1983 2003 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittajat: Esa Uotila Markku Penttinen 17.5.2004 722 Metsäomaisuuden tuotto

Lisätiedot

Metsämaan omistus 2011

Metsämaan omistus 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 16/2013 Metsämaan omistus 2011 22.4.2013 Jussi Leppänen Yrjö Sevola Metsänomistajia 632 000 Suomalaiset omistavat metsää yksin

Lisätiedot

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA Suomi KOKO SUOMI ON HYVIN METSÄINEN Metsää* on maapinta-alasta 86 %. Mikäli mukaan ei lasketa joutomaata**, metsän osuus maapinta-alasta on 67 %. Metsän osuus maapinta-alasta

Lisätiedot

keskihinta laski. Eniten laskivat koivukuitupuun laskennalliset kantohinnat

keskihinta laski. Eniten laskivat koivukuitupuun laskennalliset kantohinnat A JI Metsien pinta-alaverotus 2004 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittajat: Martti Salakari Helena Herrala-Ylinen 15.12.2004 749 Verokuutiometrin

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2009

Metsä sijoituskohteena 1983 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 34/21 Metsä sijoituskohteena 198329 11.8.21 Esa Uotila Antrei Lausti Puuntuotannon sijoitustuotto vuonna 29 edelleen miinuksella

Lisätiedot

Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013

Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Onnistuneen puukaupan eväät Suolahti 5.2.2013 Metsäneuvoja Kati Nieminen Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry Kuka voi tehdä puukaupan? Kiinteistön omistaja/omistajat Jos on useita omistajia, tarvitaan kaikkien

Lisätiedot

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna

Lisätiedot

Energiapuukaupan tilastointi

Energiapuukaupan tilastointi Energiapuukaupan tilastointi Lämpöyrittäjäpäivä 5.4.2013, Tuupovaara Jukka Torvelainen & Antti Mutanen Metsätilastollinen tietopalvelu, Metla Sisältö 1. Taustaa 2. Tiedon toimittajat ja tilaston kattavuus

Lisätiedot

5 Hakkuut ja puun kuljetus

5 Hakkuut ja puun kuljetus Hakkuut ja puun kuljetus Markkinapuuta hakattiin vuonna 2011 samaan tahtiin kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä keskimäärin. Hakkuumäärä nousi 2,4 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli yhden prosentin

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2012

Metsä sijoituskohteena 1983 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 35/2013 Metsä sijoituskohteena 1983 2012 27.8.2013 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 2 prosenttia vuonna 2012 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Puumarkkinat ja niiden kehittäminen. asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013

Puumarkkinat ja niiden kehittäminen. asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013 Puumarkkinat ja niiden kehittäminen asiantuntija Anssi Kainulainen 22.5.2013 Markkinat ja puut kasvavat eri puolilla maapalloa viennin arvo muodostuu matkalla Lähde: Metsäntutkimuslaitos Metsävaramme mahdollistavat

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia.

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa lokakuu 2007 Toimittaja: Aarre Peltola 4.1.2008 894 Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Suomen metsäenergiapotentiaalit

Suomen metsäenergiapotentiaalit Suomen metsäenergiapotentiaalit Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätehon iltapäiväseminaari: Logistiikan näkymät ja bioenergian mahdollisuudet 17.3.2009, Tapahtumatalo Bankin auditorio, Helsinki Puupolttoaineet

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena

Metsä sijoituskohteena Metsä sijoituskohteena Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Jarmo Lahdenmaa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa Esityksen sisältö Taustatietoa MHY Etelä-Pohjanmaasta Sijoittamisesta yleensä

Lisätiedot

Puukaupan sanastoa (1)

Puukaupan sanastoa (1) PUUKAUPPA OSIO 2 yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 1 Puukaupan sanastoa

Lisätiedot

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät Metsien käytön aktiivisuudessa suurta alueellista vaihtelua vuonna 2013 Vuoden 2013 seurantatilastot osoittavat, että metsien käytön aktiivisuudessa oli huomattavia eroja eri osissa maata. Itäisessä Suomessa

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 52/2014 Metsä sijoituskohteena 1983 2013 15.12.2014 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto 4 prosenttia vuonna 2013 Yksityismetsien

Lisätiedot

Metsänhoito- ja perusparannustöiden

Metsänhoito- ja perusparannustöiden A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsänhoito- ja perusparannustyöt 2003 Metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannukset 2002 Toimittajat:

Lisätiedot

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala

Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010. Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu marraskuussa 2010 Rakennusteollisuus RT ry/talonrakennustoimiala Työvoimatiedustelu 2010 Rakennusteollisuus RT:n talonrakennustoimialan jäsenistön piirissä marraskuussa 2010 selvitys

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 PEFC/2-44-2 Puuenergian käyttö Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Liitto ollut

Lisätiedot

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006 Samuli Hujo 1 Puutavaran mittaus- ja hakkuumäärät 2006 Mittausmenetelmien osuudet vuonna 2006 tilasto perustuu kyselyyn vastanneiden Metsätehon osakasyritysten

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus

PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus PUUKAUPPA JKL yo Metsäkurssi 2014 syksy Petri Kilpinen, Metsäkeskus yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen?

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 9 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen? Juha Hakkarainen Metsäjohtaja, MTK metsälinja juha.hakkarainen@mtk.fi PEFC/-44- Metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT. Urpo Hassinen 2011

PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT. Urpo Hassinen 2011 PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Urpo Hassinen 211 SISÄLTÖ 1. johdanto 2. tutkimuksen tavoite 3. toteutus 4. tulokset 5. johtopäätökset 1. JOHDANTO SUOMEN UUSIUTUVAN

Lisätiedot

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Avaus Urpo Hassinen Biomas-hanke 9.15 Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset Mikko Korhonen ja hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma

Lisätiedot

Yksityismetsänomistuksen rakenne

Yksityismetsänomistuksen rakenne Yksityismetsänomistuksen rakenne Harri Hänninen Metsätehon iltapäiväseminaari 24.5.2011, Helsinki Metsätilajakauma Metsää vähintään 1 hehtaaria käsittäviä metsätiloja 375 000 kappaletta, joilla omistajia

Lisätiedot

5 Hakkuut ja puun kuljetus

5 Hakkuut ja puun kuljetus Hakkuut ja puun kuljetus Vuonna 2013 teollisuuden käyttöön hakattiin puuta kaikkiaan 6,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kun lisäksi energiapuun määräksi arvioitiin

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Bioenergian metsä-seminaari 17.5.2011 Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi

Bioenergian metsä-seminaari 17.5.2011 Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi Bioenergian metsä-seminaari 17.5.2011 Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi Markkinointiyhtiö Lapin Metsämarkkinat Oy, Tavoitteet Tytäryhtiö: Pohjois-Pohjanmaan Metsämarkkinat Oy, Oulu

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, joulukuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita Pellervo Economic Research Institute Working Papers

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita Pellervo Economic Research Institute Working Papers Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita Pellervo Economic Research Institute Working Papers N:o 16 (helmikuu 1999) SUOMEN PUUMARKKINOIDEN ALUEELLISUUS Ekonometrinen tarkastelu Tapio Tilli

Lisätiedot

3 Metsätalous. 3.1 Puuvarojen käyttö

3 Metsätalous. 3.1 Puuvarojen käyttö 3 Metsätalous 3.1 Puuvarojen käyttö Suomen metsävarat ovat runsaat ja riittävät tyydyttämään teollisuuden puuntarpeen koivua lukuun ottamatta. Koivua käytetään 40 prosenttia enemmän kuin sitä sisältyy

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

Vaikka puun kysyntä ja tarjonta olisivat rajautuneita. Puun hintavaihteluiden alueellinen yhtenevyys Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja.

Vaikka puun kysyntä ja tarjonta olisivat rajautuneita. Puun hintavaihteluiden alueellinen yhtenevyys Suomessa. Metsätieteen aikakauskirja. Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Tapio Tilli, Ritva Toivonen ja Anne Toppinen Puun hintavaihteluiden alueellinen yhtenevyys Suomessa Tapio Tilli Tilli, T., Toivonen, R. & Toppinen,

Lisätiedot

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Osakkaiden yhteishanke Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 57 11.6.1998 Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti

Lisätiedot

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS KUORMAINVAA AN KÄYTÖSTÄ PUUTAVARAN MITTAUKSESSA JA ERIEN ERILLÄÄN PIDOSSA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS KUORMAINVAA AN KÄYTÖSTÄ PUUTAVARAN MITTAUKSESSA JA ERIEN ERILLÄÄN PIDOSSA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 18/08 Päivämäärä 2.12.2008 Dnro 2593/01/2008 Voimassaoloaika 1.1.2009 toistaiseksi Kumoaa Maa- ja metsätalousministeriön määräys nro 47/99, Kuormainvaakamittaus

Lisätiedot

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Metka-koulutus / Energiapuukauppa / Luontokeskus Haltia 4.10.2014 Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne Arto Kettunen TTS (Työtehoseura ry) 1. Energiapuun hintakehitys

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, syyskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

FOEX. Kaupallinen hintaindeksi puukaupassa seminaari TEM 4.11.2013. Timo Teräs Toimitusjohtaja FOEX Indexes Oy

FOEX. Kaupallinen hintaindeksi puukaupassa seminaari TEM 4.11.2013. Timo Teräs Toimitusjohtaja FOEX Indexes Oy FOEX Kaupallinen hintaindeksi puukaupassa seminaari TEM 4.11.2013 Timo Teräs Toimitusjohtaja FOEX Indexes Oy FOEX Indexes Oy - Yritys Yksityinen, itsenäinen yritys, jonka omistavat yksityishenkilöt ja

Lisätiedot

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3 Metsätalouden organisaatio 212 kaikilla sormi metsäenergiapelissä => tulevaisuuden ala Puuenergian käyttö Manu Purola Toiminnanjohtaja 3.11.211 4-564433 www.mhy.fi/keskipohjanmaa Energiaosuuskunnat K-P:lla

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

YKSITYISMETSIEN PUUN TARJONTA

YKSITYISMETSIEN PUUN TARJONTA YKSITYISMETSIEN PUUN TARJONTA Pro gradu Maatalous- ja metsätieteiden tutkintoa varten Metsäekonomia Lauri Suihkonen 9/2009 1 Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Maatalous- metsätieteellinen Laitos

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008

Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus. Ritva Toivonen Tapio 11/2008 Metsätalouden näkymät Suomessa Metsätalous on maatiloille mahdollisuus Ritva Toivonen Tapio 11/2008 1 Metsäala murroksessa (2005)08 Massa- ja paperiteollisuus: Vuosikymmenien kasvu taittuu laskuun: pysyvämpi

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Mitä puukaupassa sovitaan

Mitä puukaupassa sovitaan Mitä puukaupassa sovitaan Heikki Kalvila, UPM Metsä Metsäneuvontapäällikkö Nordea, metsäpäivä 23.8.2007 Helsinki Puukauppasopimukset Metsänhakkuusopimus = pystykauppa Myyjä luovuttaa ostajalle oikeuden

Lisätiedot

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi

Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Mäntyteollisuuden näkymät ja haasteet puutuotealalla / Pohjanmaa ja Lappi Metla -seminaari 23.2.2010 Kuusamo 1 Esityksen sisältö Puutuoteala / Pohjois-Suomi Näkymät ja haasteet tuoteryhmittäin 2.1. Sahaus

Lisätiedot

Maataloustuotteiden tuottajahinnat

Maataloustuotteiden tuottajahinnat Maataloustuotteiden tuottajahinnat Maatilan taloudellinen koko Yksityismetsistä ostetun puun hinta Teollisuuden raakapuun hinta Energiapuun kauppa Yksityismetsätalouden kannattavuus Kalan tuottajahinnat

Lisätiedot

SISÄLLYS (Contents, see page 16)

SISÄLLYS (Contents, see page 16) SISÄLLYS (Contents, see page 16) Alkusanat... 3 Pääluvut ja toimittajat... 6 Käytetyt symbolit... 25 Puulajit... 26 Kartat... 27 Aluejaot... 27 Ilmasto... 31 * uusi kuva tai taulukko 1 METSÄVARAT Teksti...

Lisätiedot

Hankintahakkuut ja omatoimisuuden tilastointi

Hankintahakkuut ja omatoimisuuden tilastointi Hankintahakkuut ja omatoimisuuden tilastointi JARI VALKONEN PERTTI HOURUNRANTA TUOMAS KOSKIPÄÄ SUVI KAURANEN TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 33 Nurmijärvi 2007 Hankintahakkuut ja omatoimisuuden tilastointi

Lisätiedot

Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen sijoitustuotto 1983 2003

Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen sijoitustuotto 1983 2003 Metsätieteen aikakauskirja t i e d o n a n t o Esa Uotila Esa Uotila Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen sijoitustuotto 1983 2003 Uotila, E. 2005. Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen

Lisätiedot

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA Elintarvikeyrityksen toimialoittain 7/2014 Teurastus ja lihanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Ruoka-Kouvola

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA

Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA Helsingin yliopisto Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Valintakoe 2.6.2010 METSÄEKOLOGIA, METSÄVARATIEDE JA -TEKNOLOGIA B-OSIO, 20p. (vastaaminen erillisille vastauspapereille): Metsäkoulu -kirjaan

Lisätiedot