SOSIAALI- JA TERVEYSALOJEN KOULUTUSOHJELMIEN OPPIMISTEHTÄVIEN KIRJOITTAMISMANUAALI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALI- JA TERVEYSALOJEN KOULUTUSOHJELMIEN OPPIMISTEHTÄVIEN KIRJOITTAMISMANUAALI"

Transkriptio

1 1/13 TEKIJÖIDEN ALKUSANAT Olemme tähän oppaaseen määritelleet erilaisia sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmien opinnoissa kirjoitettavia tekstityyppejä, niiden sisältöjä ja kirjoittamisohjeita. Erittelyn tavoitteena on ollut sekä Teidän opiskelijoiden että meidän opettajien työskentelyn helpottaminen ja yksiselitteistäminen. Toivomme, että määritelmät ja neuvot auttavat Teitä opiskelijoita ymmärtämään, mitä opettaja tarkoittaa pyytäessään kirjoittamaan jostakin opetusteemasta esimerkiksi esseen tai oppimispäiväkirjan. Määritelmissämme olemme käyttäneet apuna referenssilistasssa olevia teoksia. (Ks. tark. Hirsjärvi ym. 2004; Lonka ym. 1996; Mikkola ym. 2000; Repo ym. 2003). Otamme mielellämme neuvoja, täsmennyksiä ja korjausehdotuksia tämän oppaan kehittämiseen. Kirjoittamisen iloa jokaiselle toivottaen! Leena Viinamäki yliopettaja (YTT) Raimo Vähänikkilä lehtori (FM) SOSIAALI- JA TERVEYSALOJEN KOULUTUSOHJELMIEN OPPIMISTEHTÄVIEN KIRJOITTAMISMANUAALI 1. LUETTAVAKSI TARKOITETUT TEKSTIT 1.1 Essee 1.2 Kirjaesittely 1.3 Referaatti 1.4 Tenttivastaus 1.5 Oppimispäiväkirja 1.6 Raportti ja muistio 2. PUHUTTAVAKSI TARKOITETUT TEKSTIT 2.1 Alustus 2.2 Esitelmä ja luento 3. ESITTÄMISTEKNISET OHJEET 3.1 Lähdemerkintäohjeet 3.2 Tekstiviitteet 3.3 Lähdeluettelo 4. REFERENSSILÄHTEITÄ

2 2/13 1. LUETTAVAKSI TARKOITETUT TEKSTIT Kiteyttäjä sanoo enemmän (ks. Lonka & Lonka & Karvonen & Leino 1996). Tehokasta ja tarkasti rajattua tekstiä on miellyttävämpi lukea kuin tyhjentävästi laadittua esitystä. Vältä turhaa tehotonta monisanaisuutta. Kirjoituksen sivumäärää ei pidä kasvattaa selostamalla auktoriteettien kirjoituksia, vaan niihin riittää usein tehokas viittaus. Oman äänesi tulee näkyä tekstissäsi. 1.1 Essee Essee on kirjallinen teksti, jonka tarkoituksena ei ole faktojen esittäminen sinänsä, vaan faktojen pohjalta valittu oma näkökulma, jossa kehitellään useita ajatuksia rinta rinnan, yhdistellään niitä ja tehdään niistä omia päätelmiä. Essee on tavallaan lyhyehkö, yleistajuinen tutkielma. Siinä pohditaan jotakin aihetta ilman, että aiheesta pyritään laatimaan tyhjentävä kuvaus. Esitetyt väitteet dokumentoidaan lähdeviittein. Esseen sisältö ankkuroidaan tieteelliseen tutkimukseen, tieteen käsitteisiin ja ongelmiin. Jäsennys siitä, mitä aikoo kirjoittaa, kannattaa tehdä ja se kannattaa myös tehdä selväksi lukijalle sisällysluettelolla ja/tai väliotsikoinnilla. Esseen kirjoittajalle sallitaan enemmän tyylillistä omaperäisyyttä ja spekulatiivisuutta kuin varsinaisen tutkimusraportin tekijälle. Kyse ei ole kuitenkaan mielipidekirjoituksesta tai yksityisten tuntojen ja kokemusten kuvailusta, vaan perustellusta, punnitusta puheesta (essee sanan taustalla on latina exagiare =punnita). 1.2 Kirjaesittely Kirjaesittelyssä selvitetään, mitä kirjassa käsitellään, miksi se on kirjoitettu, ja mitkä ovat sen painotukset. On tärkeää, että lukija saa käsityksen kirjasta, vaikkei sitä itse lukisikaan. Tämän vuoksi yleiset luonnehdinnat, esimerkiksi kirjassa käsitellään viimeaikaisia kehityssuuntia, eivät riitä, vaan esittelyssä täytyy kertoa myös yksityiskohtaista tietoa. Kirjaesittelyyn on mahdollista liittää arvioita siitä, miten kirja on onnistunut asetetuissa tavoitteissa. On soveliasta myös arvioida sitä, kuinka miellyttävää tai raskasta kirjan lukeminen on, kuinka käyttökelpoinen kirja on ja keille se sopii. 1.3 Referaatti Referaatilla tarkoitetaan kuullun tai luetun tekstin selostamista niin, että pohjatekstin olennainen sisältö välittyy ja että sen painotukset pysyvät muuttumattomina. Referaatin vaatimuksia ovat kattavuus, tarkkuus, selkeys ja tiiviys. Vaikka tiiviyteen ja lyhyyteen pyritään, niihin ei saa päätyä selkeyden kustannuksella. Yhdistettyinä kattavuuden, tarkkuuden ja tiiviyden vaatimukset tarkoittavat, sitä, että ennen kirjoitustyöhön ryhtymistä pohjatekstiin on paneuduttava ja se on analysoitava huolellisesti niin, että siitä löytyy keskeinen idea ja sitä tukevat ajatusrakenteet. 1.4 Tenttivastaus Tenttivastauksella kirjoittajan tulee osoittaa, että hän hallitsee asiansa, osaa soveltaa ja tulkita. Hyvän tenttivastauksen laatiminen alkaa huolellisesta kysymyksen analysoinnista. Joskus tentin laatijat pyytävät vastaukseksi pelkkiä määritelmiä. Tällöin vastataan tiiviillä määritelmällä. Haasteellinen tentin laatija esittää kysymyksiä, joihin ei ole suoraan vastausta missään kirjassa. Tällöin tenttijä vastaa esseemäisesti pohdiskellen, soveltaen ja tulkiten.

3 3/ Oppimispäiväkirja Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen perustuu ajatusten, havaintojen ja kokemusten päivittäiseen tai viikoittaiseen jäsentämiseen ja muokkaamiseen kirjoittamalla. Päiväkirjan kirjoittaminen on havaittu erityisen hyödylliseksi tilanteissa, joissa pitää jäsentää omia kokemuksia ja tunteita suhteessa teoreettiseen tietoon. Antti Eskola on todennut, että päiväkirjaprosessin tarkoituksena on suunnata kuulijan tarkkaavaisuus siihen, mitä hänen omassa päässään tapahtuu, eikä ulkokohtaisten muistiinpanojen tekemiseen. Oppimispäiväkirja voi olla yksityinen tai julkinen. Yksityistä päiväkirjaa pidetään ainoastaan oman oppimisen ja ajattelun tehostamiseksi. Se toimii ensisijaisesti itsearvioinnin välineenä: päiväkirjan avulla voi seurata oman ajattelun, toiminnan ja taitojen kehittymistä. Osittain tai kokonaan julkinen päiväkirja on vuorovaikutusta opiskelijan ja ryhmän tai opettajan kanssa. Päiväkirjan esisijainen tarkoitus on kannustaa pohdiskeluun. Erityisesti ammatillisten opintojen harjoittelujaksojen ja käytännön projektien aikana on hyödyllistä pitää päiväkirjaa. Tämä auttaa hahmottamaan opittujen asioiden ja harjoittelukokemusten välisiä yhteyksiä. Oppimispäiväkirja on myös erinomainen dokumentti käytännönjakson, projektin tai tutkimuksen tekemisen tapahtumista ja niiden omakohtaisista tulkinnoista. 1.6 Raportti ja muistio Raportti ja muistio ovat asiatyylisiä selontekoja harjoittelusta, opintomatkasta, neuvottelusta, palaverista, työ- tai opiskeluprosessista. Niissä pyritään yksiselitteisyyteen, helppolukuisuuteen, objektiivisuuteen ja lukijakeskeisyyteen. Sisältö ja näkökulma määräytyvät sen mukaan, kenelle teksti on tarkoitettu ja mitä tietoja lukija tarvitsee. Matkaraporteissa kirjoittajan omat oppimistavoitteet ja kokemukset voivat myös olla tekstin suunnittelun lähtökohta (vrt. oppimispäiväkirja/matkapäiväkirja). Tavoitteena on usein, että matkalle päässyt välittää saamaansa tietoa ja kokemusta muille. Työ- ja harjoitteluraporteissa kerrotaan, mitä tehtiin ja miksi, miten toimittiin ja mitä saatiin selville. Työn ja sen tulosten arviointi on usein tärkein osa raporttia. Muistioon kirjataan asioita sen mukaan, mikä on muistion käyttötarkoitus. Joskus sillä annetaan tietoa niille, jotka eivät olleet tilaisuudessa mukana. Työryhmän palavereista laaditaan lyhyt yhteenveto, jossa kuvataan keskustelun kulku kuten käsitellyt teemat ja mahdolliset päätökset. Muistio kirjoitetaan usein siksi, että esimerkiksi neuvottelun osapuolille jäisi sama käsitys siitä, mitä on sovittu.

4 4/13 2. PUHUTTAVAKSI TARKOITETUT TEKSTIT Selkeät ajatukset synnyttävät selkeää puhetta. Jos haluat, että kuulija ymmärtää Sinua, niin käytä puhuttavaksi tarkoitetuissa teksteissä lyhyitä lauseita ja vältä tarpeettomia raskaita lauserakenteita ja lauseenvastikkeita. Tavoittele konkreettisuutta ja vältä abstrakteja sanontoja. Ole varovainen vieraskielisten termien ja sanojen suhteen. Anna kuuntelijalle aikaa ottaa sanomasi vastaan eli muista taukojen ja toiston merkitys tiedon sulattelulle. 2.1 Alustus Alustuksen tarkoituksena on antaa asiatietoja keskustelun pohjaksi, johdattaa mielenkiinto aiheeseen sekä aktivoida osallistujat keskustelemaan ja kysymään aiheesta. Hyvä alustus antaa riittävät ainekset, mutta jättää keskustelulle tilaa. 2.2 Esitelmä ja luento Esitelmä on kertaluontoinen tiedon jakamiseen pyrkivä esitys. Luento taas on osa suurempaa kokonaisuutta. Koska esitelmä on pääosin yksisuuntaista ja asiapitoista viestintää, on esitelmän pitäjän huolehdittava aineksen johdonmukaisuudesta, havainnollisuudesta, elämänläheisyydestä, tavoitteellisuudesta ja kuulijoiden omatoimisuudesta.

5 5/13 3. ESITTÄMISTEKNISET OHJEET Sosiaalialan koulutusohjelman opinnäytetyössä ja muissa kirjallisissa oppimistehtävissä tulee olla annettujen ohjeiden mukaan laadittu kansilehti (Liite 1.), (opinnäytetyössä myös tiivistelmä ja abstrakti), sisällysluettelo, lähteet. Paperin koko, kirjaisinkoko ja -tyyppi sekä riviväli Teksti tulostetaan A4-kokoiselle paperille 1,5-kertaisella rivinvälillä. Sivunumero asetetaan ylös keskelle. Sivujen laskeminen aloitetaan kansilehdeltä ja numeroidaan juoksevasti liitteiden loppuun saakka. Ensimmäinen sivunumero merkitään johdantosivulle. Liitteet otsikoidaan ja numeroidaan erikseen esittämisjärjestyksessä. Liitteen otsikko kirjoitetaan ylätunnisteen vasempaan reunaan ja liitteen numero (esim. Liite 1.) ylätunnisteen oikeaan reunaan. Kirjaisintyyppi on Times New Roman 12 tai Verdana 10. Marginaalit Vasemmalle jätetään 4 cm:n levyinen marginaali. Oikean marginaalin leveys on 2 cm. Ylä- ja alamarginaalin korkeus on 2 cm. Otsikot ja tekstikappaleet Tekstikappaleet erotetaan toisistaan tyhjällä rivillä. Otsikoiden edelle jätetään kaksi tyhjää riviä ja otsikoiden jälkeen yksi tyhjä rivi. Pääotsikot kirjoitetaan SUURAAKKOSIN (1 PÄÄOTSIKKO) ja alaotsikot (2.1 Alaotsikko) pienin kirjaimin. Pääluku jakaantuu vähintään kahteen alalukuun. Yleensä kaksi otsikkotasoa riittää. Pääluvut alkavat uudelta sivulta. Jos mahdollista, älä käytä useampaa kuin kahta otsikkotasoa: 1. MIKÄ ON OPINNÄYTETYÖ? (pääluku) 1.1 Opinnäytetyön tarkoitus (alaluku) Johdannon suositeltava pituus on noin 1,5-2 sivua. Päälukujen suositeltava pituus on vähintään noin 5-7 sivua. Alalukujen suositeltava pituus on vähintään noin 2-3 sivua. Kirjallisuusluettelon otsikkoa ei numeroida. Kirjallisuusluettelossa lähteet sisennetään 3 merkin verran alkaen 2. riviltä. Alaviitteet Tekstissä ei ole suositeltavaa käyttää alaviitteitä. Jos viitteitä ei voi välttää, viitteet sijoitetaan kirjoituksen loppuun ennen kirjallisuusluetteloa. Kuviot Kuviot numeroidaan juoksevasti. Kuvion otsikko kirjoitetaan kuvion alapuolelle. Jos tekstissä on useita kuvioita, on tärkeää huolehtia, että fontistot (fonttityyppi ja fonttikoko) ovat samanlaiset jokaisessa kuviossa sekä kuviot ovat mahdollisimman samankokoisia tekstin ulkoasun yhtenäisyyden saavuttamiseksi. Kuvioissa on hyvä suosia ns. perustyyppejä ja selkeitä rastereita luettavuuden lisäämiseksi. Taulukot Taulukot numeroidaan juoksevasti. Taulukon otsikko kirjoitetaan taulukon yläpuolelle.

6 6/13 Jos tekstissä on useita taulukoita, on tärkeää huolehtia, että fontistot (fonttityyppi ja fonttikoko) ovat samanlaiset jokaisessa taulukossa sekä taulukot ovat mahdollisimman samankokoisia tekstin ulkoasun yhtenäisyyden saavuttamiseksi. Taulukoiden ulkoasussa on hyvä kiinnittää huomiota luettavuuteen. Kuvat Kuvat numeroidaan juoksevasti. Kuvan otsikko kirjoitetaan kuvan alapuolelle. Kuvatekstit tallennetaan omaan tiedostoon. Sopivin mustavalkovalokuvan originaali on kiiltävälle noin 13 x 18 cm:n paperille tehty sävykäs vedos. Käytä vain sellaisia kuvia, joissa on tekijänoikeus. Jos tekijänoikeutta käytettyyn kuvaan ei ole, kuvaa ei käytetä. 3.1 Lähdemerkintäohjeet Tekstistä pitää aina ilmetä, mikä osa on Sinun omaasi ja mikä toisesta lähteestä saatua riippumatta siitä, onko hyödyntämäsi suoraa lainaa vai referointia. Lähdeviitteeseen merkitään myös sivu(t), joilta olet lainannut tekstin. Tavallisin lainaamisen muoto on referoiva tiivistäminen kirjoittajan tiivistäessä käyttämästään lähteestä ydinasian ja ilmaistessa sen omin sanoin. Suoran lainauksen käyttö voi myös olla joskus perusteltua. Suora laina on sanatarkka sitaatti, joka merkitään lainausmerkein. Suorat lainaukset, jotka ylittävät kolme konekirjoitusriviä, kirjoitetaan tiheämmällä rivinvälillä, sisennetään ja varustetaan lähdeviitteellä. Tällöin ei lainausmerkkejä tarvita. Käytetyt lähteet kirjoitetaan sekä tekstiin että lähdeluetteloon. Tekstiviite ohjaa kirjoituksen lopussa olevaan lähdeluetteloon, josta lukija saa lähteestä tarkemmat bibliografiset tiedot, minkä vuoksi lähdeviitteen ja lähdeluettelon välillä on oltava täydellinen vastaavuus. Lähdeluetteloon merkitään vain se kirjallisuus, jota olet todella käyttänyt oppimistehtävässäsi ja johon olet viitannut tekstissäsi. Lähdeviitteiden merkitsemisessä voidaan käyttää joko nimi-vuosijärjestelmää tai loppuviitejärjestelmää. Sosiaalialan koulutusohjelmassa käytetään pääsääntöisesti nimivuosijärjestelmää. (Ks. tark. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Opinnäytetyöohje.) Voit valita kaksi erilaista kirjoittamistapaa: Voit kirjoittaa pää- ja alaotsikoiden väliin muutaman lauseen johdattelevan tekstiosuuden siitä, mitä kirjoitat jatkossa. Voit kirjoittaa pää- ja alaotsikot ilman johdattelevaa tekstiä. 3.2 Tekstiviitteet Seuraava ohjeistus perustuu lähteisiin Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula Tutki ja kirjoita; Repo, Irma & Nuutinen, Tahvo Viestintätaito sekä Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun esittämisteknisiin ohjeisiin. Jos viite kohdistuu vain yhteen referoituun virkkeeseen, viite sijoitetaan kyseessä olevan virkkeen sisään. Mallin sovellusalue on opetusjakso, joka voi vaihdella yhdestä oppitunnista kymmeniin tunteihin (Soininen 1981, 21).

7 7/13 Jos viite kohdistuu useampaan kuin yhteen referoituun virkkeeseen, viite katsotaan itsenäiseksi lauseeksi, joka alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen, joka on sulkumerkin sisällä. Keskimäärin viiden vuoden iässä lapsi on omaksunut suurimman osan äidinkielensä taivutussäännöistä. Tällöin myös käyttäytymisen kielellinen säätely on kehittynyt vaiheeseen, jossa lapsen puheen merkityssisällöt alkavat ohjata lapsen toimintoja. (Lyttinen 1996, 46.) Jos tekijä mainitaan jo tekstissä, sulkeisiin merkitään vain vuosiluku ja sivu(t). Anna-Raija Nummenmaa (1994, 46-49) on osoittanut, että koulussa on olemassa pysyviä eroja eri sukupuolten saamassa kohtelussa. Jos tekijöitä on kaksi, molemmat kirjoittajat mainitaan ja-sanalla tekstissä ja &-merkillä tekstiviitteessä. Nuorten asettamien ammatillisten päämäärien toteutumista pitemmällä aikavälillä tutkiessaan Karen Evans ja Walter Heinz (1994, ) hahmottivat viisi erilaista ammatillista uraa, joilla he kuvasivat nuorten onnistumista päämääriensä toteuttamisessa. Tutkittaessa nuorten asettamien ammatillisten päämäärien toteutumista pitemmällä aikavälillä erottuu viisi erilaista ammatillista uraa, jotka kuvaavat nuorten onnistumista päämäärissään. (Evans & Heinz 1994, ) Jos tekijöitä on kolme tai useampia, ensimmäistä kertaa lähdettä mainittaessa luetellaan &-merkin avulla kaikki nimet, joita kaikkia myös taivutetaan tarvittaessa. Myöhemmin tällaiseen lähteeseen viitattaessa riittää se, että ensimmäisen nimen jälkeen lisätään lyhenne ym. Hannu Latomaa, Heikki Pavas ja Tarja Kemppainen (1992, 13) toteavat, että johdannossa esitellään keskeinen lähde- ja tutkimusaineisto. Johdannossa esitellään keskeinen lähde- ja tutkimusaineisto ja tuodaan esille, miten lähteitä on käytetty (Latomaa & Pavas & Kemppainen 1992, 13). Julkaisut sijoitetaan aikajärjestykseen ja vuosiluvut erotetaan toisistaan puolipisteellä. Jos samalta tekijältä on samalta vuodelta useita julkaisuja, julkaisut sijoitetaan nimensä mukaisesti aakkosjärjestykseen ja vuosiluvut varustetaan vastaavasti pienaakkosilla a,b,c jne. Lahjakkuutta on meillä tutkinut varsinkin Petri Uusikylä (1987; 1989; 1991; 1994). Juha Hämäläisen (1983a; 1983b) tutkimuksista on käynyt ilmi lahjakkuuden olemus. Jos samoissa sulkeissa viitataan eri tekijöiltä peräisin oleviin lähteisiin, lähdetiedot sijoitetaan aikajärjestykseen vanhimmasta nuorimpaan. Julkaisut erotetaan toisistaan puolipisteellä. Jos lähteiden tärkeysjärjestys on merkittävä, niin ensin mainitaan päälähde, jonka jälkeen vähemmän tärkeä, mutta kuitenkin maininnan arvoinen lähde varustetaan puolipisteen jälkeen merkinnällä ks. myös tai ks. lisäksi. Osmo Kivinen ja Risto Rinne (1995a, 120; ks. myös Coles 1995, 12-17) erottavat 1990-luvun alkua koskevassa tutkimuksessaan kolme lasten ja nuorten opiskelureittiä, jotka määrittyivät pääasiassa heidän vanhempiensa sosioekonomisen aseman mukaan. Tekstiviitteessä on näyttävä, milloin viitataan sekundaarilähteeseen (toissijaiseen lähteeseen). Vain erityisestä perustellusta syystä korkeakoulutasoisessa tekstissä voidaan käyttää viitteessä sekundaarilähdettä. Tällöin on mainittava sekä sekundaari- että primaari lähde. Lähdeluetteloon merkitään vain sekundaarilähde, johon tekijä on varsinaisesti tutustunut. Matti Tolonen (1996) osoittaa, että itse Julius Caesar kantoi syvää huolta gallialaisten itsepäisyydestä (Heikkinen 1998, 124).

8 8/13 Jos lähteenä käytetyn julkaisun kirjoittaja ei ole tiedossa, tekstissä käytetään viitteenä vuosiluvulla ja sivunumerolla varustettua julkaisun nimeä tai mainitaan julkaisun nimen alusta 2-3 sanaa, jotka sitten samanasuisina aloittavat lähdeluettelon vastaavan kohdan. Kirjoittajan nimen paikalle tekstissä ja lähdeluettelossa tulee esimerkiksi sellaisen sanomalehtiartikkelin nimi, jonka kirjoittaja ei ole tiedossa. Samoin menetellään myös lakeihin, asetuksiin ja komiteamietintöihin viitattaessa. Virkakielikomitean mietinnössä kiinnitettiin huomio kansalaisille annettavien päätösten ymmärrettävyyteen (Kieli ja virkakoneisto 1981, 21). Jos lähteenä on hyödynnetty henkilökohtaista tiedonantoa, kuten esimerkiksi kirjettä, puhelinta, sähköpostia, luentoa, keskustelua, niin silloin merkitään: Kemissä koululaisten iltapäivähoidosta huolehtivat tulevaisuudessa eri järjestöt (Ainonen,1999). Jos lähteenä on audiovisuaalinen aineisto tai elektroninen media, kuten esimerkiksi elokuvat, tv-ohjelmat, kasetit, levyt, Internet-aineisto, cd-rom -aineisto tai tietokoneohjelmat, niin silloin käytetään mahdollisimman täsmällisiä lähteiden tekstiin merkitsemisperiaatteita: Internet-lähde: Nuorten hankkima korkea koulutuskaan ei silloin välttämättä auttanut, koska korkeaa kvalifikaatiotasoa edellyttäneitä työpaikkoja oli näissä lääneissä tarjolla varsin vähän (Järvinen 2000). HUOM! Tekstiviitteeseen ei merkitä Internetosoitetta. Se merkitään lähdeluetteloon. sähköpostilähde: Opinnäytetyöoppaan kirjallisen työn esittämistekniset ohjeet perustuvat Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kirjaston tietopalvelusta saatuihin ohjeisiin (Kangas 2002). HUOM! Tekstiviitteeseen ei merkitä sähköpostiosoitetta. Se merkitään lähdeluetteloon. 3.3 Lähdeluettelo Lähdeluettelossa luetellaan aakkosjärjestyksessä kaikki tekstissä viitatut lähteet. Lähteet merkitään lähdeluetteloon ensisijaisesti kirjoittajan tai kirjoittajien sukunimen mukaan. Jos tekijältä on useita julkaisuja, ne merkitään aikajärjestyksessä ilmestymisvuoden mukaan. Jos tekijä on julkaissut samana vuonna useita julkaisuja, ne erotetaan toisistaan lisäämällä vuosiluvun perään a, b, c jne. SANOMALEHDET: artikkelin kirjoittajan sukunimi + etunimi (tai sen alkukirjain) + ilmestymisvuosi + artikkelin nimi + ilmestymispäivä + lehden osan tunnus + sivunumero(t). Wilhelmsson, Peter Ennakkoluulojen hyväksytyt kasvot. Helsingin Sanomat , D 8. Gronow, Kira Sydämiä, siirappia, romantiikkaa! Neljä keski-ikäistä miestä puhuu hempeitä sanoja rakkaudesta. Helsingin Sanomat , Nytviikkoliite Jos ei ole kirjoittajaa mainittu: Yksityishenkilöiden konkurssit lisääntyneet Iso Savo , 7. AIKAKAUSLEHDET: artikkelin kirjoittajan sukunimi + etunimi (tai sen alkukirjain) + julkaisuvuosi + artikkelin nimi + aikakauslehden nimi + vuosikerta + numero + koko artikkelin sivualue. Haavio-Mannila, Elina Työn laatu ja työpaikkarakkaudet. Sosiologia 19 (4),

9 9/13 KIRJAT: kirjan kirjoittajan sukunimi + etunimi (tai sen alkukirjain) + julkaisuvuosi + kirjan nimi + painos (jos useampia kuin yksi) + kustantaja + kustantajan kotipaikka. Vähätalo, Kari Työttömyys ja suomalainen yhteiskunta. Gaudeamus, Jos kirjoittajia on kaksi tai useampia, kirjoittajien nimet yhdistetään &-merkillä. Rinne, Risto & Salmi, Eeva Oppimisen uusi järjestys. Vastapaino, Tampere. Jos teoksella on toimittaja, mutta teoksessa ei ole nimettyjen kirjoittajien artikkeleita. Piela, Ulla (toim.) Satasärmäinen nainen: elämänkertoja. SKS, Jos kyseessä on toimitettu teos, jonka luvuilla on nimeltä mainitut kirjoittajat, lähdemerkintä tehdään artikkelin kirjoittajan nimellä, ei toimittajan tai toimittajien nimellä. Viimeiseksi tiedoksi kirjoitetaan koko artikkelin sivut. Laitinen, Merja & Pohjola, Anneli & Kinnunen, Petri & Urponen, Kyösti Päivittäis- ja hyvinvointipalvelut sekä niiden tulevaisuus pohjoisen periferiassa. Teoksessa Niemelä, Pauli & Naukkarinen, Arvo & Urponen, Kyösti & Pamilo, Sirkka-Liisa (toim.). Uusi tutkimukseen perustuva suunnittelukäytäntö Pohjoisen Periferian harvaan asutuilla alueilla NRBK-projekti. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 29. Kuopion yliopisto, Kuopio Tarvittaessa kokoomateoksesta kirjoitetaan lisäksi erillinen lähde. Jos teoksella ei ole nimeltä mainittua henkilötekijää, niin nimen paikalle kirjoitetaan teoksen nimi tai kollektiivinen tekijä. Se sijoitetaan lähdeluetteloon aakkosjärjestyksen mukaiseen kohtaan. Tekstissä viitataan lähteeseen sen kolmella ensimmäisellä sanalla ja vuosiluvulla. Murrosvaiheen valinnat Työhallinnon strategiset linjaukset 1990-luvun työpolitiikassa. Työhallinnon julkaisu 36. Työministeriö, (Raportilla ei ole nimettyjä henkilötekijöitä) Valtiovarainministeriö Tuottavuudella tulevaisuuteen. Julkisten palvelujen laatustrategia projekti, 4. Suomen kuntaliitto, (Kollektiivinen tekijä) RAPORTIT: raportin kirjoittajan sukunimi + etunimi (tai sen alkukirjain) + julkaisuvuosi + raportin nimi + julkaisusarja + muut julkaisutiedot. Nummenmaa, Anna-Raija Koulutus, sukupuoli ja elämänkulku: Nuoruudesta aikuisuuteen yhteiskunnallisessa muutoksessa. Työpoliittinen tutkimus Nro 149. Työministeriö, (raportissa yksi kirjoittaja, julkaisusarja) Nummenmaa, Anna-Raija & Tarkiainen, Aki Koulutuksen ulkopuolella oleva nuori. Työpoliittinen tutkimus Nro 44. Työministeriö, (raportissa kaksi kirjoittajaa, julkaisusarja) Ilmonen, Kai (toim.) Sosiaalinen pääoma ja luottamus. SoPhi 42, Jyväskylä. (yhden toimittajan toimittama tutkimusraportti) Murrosvaiheen valinnat Työhallinnon strategiset linjaukset 1990-luvun työpolitiikassa. Työhallinnon julkaisu 36. Työministeriö, (raportilla ei ole nimettyjä henkilötekijöitä) KOMITEAMIETINNÖT: komiteamietinnön nimi + julkaisuvuosi + numero + julkaisija + muut julkaisutiedot. Jatkuvan koulutuksen toimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1983:62. Valtion painatuskeskus, LAIT: lain nimi + lain antamispäivä + lain numero. Peruskoululaki /476.

10 10/13 PAINAMATTOMAT LÄHTEET (OPINNÄYTETYÖT): kirjoittaja + aika + otsikko + julkaisukanava. Hyväri, Susanna YKSIN, KAKSIN JA YHDESSÄ Naisten ja miesten työhön hakeutuminen ja muutto kahteen yhdyskuntaan. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Lisensiaatin työ. AUDIOVISUAALINEN AINEISTO JA ELEKTRONINEN MEDIA (elokuvat, tv-ohjelmat, kasetit, levyt, Internet-aineisto, cd-rom-aineisto ja tietokoneohjelmat): Internet-lähde: tekijä + vuosi + otsikko + tulostuspäivämäärä + www-osoite. Internetlähteet on hyvä tulostaa, koska niiden luonteen mukaisesti niitä voidaan muokata reaaliajassa tai jopa poistaa www-sivuilta. Järvinen, Taru Alueellisen kehittyneisyyden ja muuttoliikkeen välinen problematiikka. Luettu tai tulostettu < utu.fi/erill/instmigr/art/jarvinen.htm>. HAASTATTELU: haastatellun sukunimi + etunimi (tai sen alkukirjain) + vuosi + otsikko + haastattelupäivämäärä + haastattelupaikka: Viljanen, Sakari Tuotepäällikkö, Digital Equipment Corporation Oy, Helsinki, SÄHKÖPOSTILÄHDE: sähköpostilähde: lähettäjä + vuosi + aihe + päivämäärä: Kangas, Elina Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisusarjan kirjoitusohjeet. Tulostettu osoitteesta Kangas Elina RTSTO. Summa summarum: Hyödynnä tietokoneesi teknisiä apuohjelmia oppimistehtäväsi viimeistelyvaiheessa, kuten esimerkiksi oikolukuohjelmaa ja kielioppiohjelmaa. Kertaa tarvittaessa keskeisimmät kielioppisäännöt Valitse kaikki käsky ja sen jälkeen: valitse suomi kieleksi tavuta kokonaisvaltaisesti tasaa molemmat reunat Tarkista myös: oppimistehtäväsi rakenne tekstiviitteiden ja lähdeluettelon yhtäpitävyys ilmaisusi loogisuus. taittaminen eli että kuviot, taulukot, otsikot jne. sijoittuvat asianmukaisesti sivulle. Tallenna vähintään kahdelle levykkeelle varmuuskopiot tekstistäsi. KÄSIKIRJOITUKSESI VIIMEISTELYTASO KERTOO OPPIMISTEHTÄVÄN TASOSTA!

11 11/13 Liite 1. Kansilehden asettelumalli KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU (r 2, f 18) otsikot keskitetään kaikki reunukset 3 cm Pääotsikko (r 21, f 16) Alaotsikko (r 23, f 14) Mahdollisen taustaprojektin nimi (r 35, f 12) Tekijä(t) (r 37, f 12) Koulutusohjelman opinnäytetyö (r 39, f 12) Suuntautumisvaihtoehto (r 40, f 12) Tutkintonimike(AMK) (r 41, f 12) KEMI/TORNIO VUOSI (r 43, f 16)

12 12/13 4. REFERENSSILÄHTEITÄ Tässä aiheittain ryhmitellyssä listassa on mainittu kaikki tekstissä käytetyt tai mainitut teokset sekä osin myös sellaisia teoksia, joita ei ole käytetty itse tekstissä. ASIAKIRJOITTAMINEN: Alasilta, Anja Näin kirjoitat tehokkaasti. Viestintäopas työelämän kirjoittajille. Inforviestintä, Iisa, Katariina & Piehl, Aino & Kankaanpää, Salli Tekstintekijän käsikirja. Yrityskirjat, Iisa, Katariina & Oittinen, Hannu & Piehl, Aino Kielenhuollon käsikirja. Yrityskirjat, Itkonen, Terho Kieliopas. Kirjayhtymä, Kauppinen, Anneli & Laurinen, Leena Tekstioppi. Johdatus ajattelun ja kielen yhteistyöhön. Kirjayhtymä, Vaasa. Lonka, Irmeli & Lonka, Kirsti & Karvonen, Pirjo & Leino, Pirkko Taitava kirjoittaja. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus. Mattinen, Eija Prosessikirjoittaminen Tee kirjoittamisesta seikkailu. Hallinnon kehittämiskeskus ja Painatuskeskus, Mikkola, Anne-Maria & Julin, Anita & Kauppinen, Anneli & Koskela, Lasse & Valkonen, Kaija Äidinkieli ja kirjallisuus käsikirja. WSOY, Porvoo. Pääkkönen, Irmeli & Varis, Markku Kriittinen lukutaito. Finn Lectura, Eco, Umberto (1977) Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Suom. Mänttäri, Pia. Vastapaino, Tampere. Gothoni, René Oletko neuvoton Lohdutuksen sanoja opinnäytteen laatijalle. Suom. Miettinen, Elise. Yliopistopaino, Hakala, Juha T Luova prosessi tieteessä. Gaudeamus, Hakala, Juha T Graduopas Melkein maisterin niksikirja. Gaudeamus, Hakala, Juha T Opinnäyte luovasti Kehittämis- ja tutkimustyön opas. Gaudeamus, Hakala, Juha T Opinnäyte ja sen ohjaaminen Johdatus tutkimusprosessin hallintaan. Gaudeamus, Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula Tutki ja kirjoita. Tammi, Ihonen, Markku & Ihonen, Maria Kirjallisuuden opinnäyteopas. Tampereen yliopisto, taideaineiden laitos. Kinnunen, Merja & Löytty, Olli Tieteellinen kirjoittaminen. Vastapaino, Tampere. Kinnunen, Merja & Löytty, Olli Iso gee Gradua ei jätetä! Vastapaino, Tampere. Luostarinen, Heikki & Väliverronen, Esa Tekstinsyöjät Yhteiskuntatieteellisen kirjallisuuden lukutaidosta. Vastapaino, Tampere. Niemelä, Pirkko & Lagerspets, Kirsti & Lagerspets, Kari & Näätäinen, Risto Miten kirjoitan tieteellisen artikkelin? Tieteellinen kirjoittaminen ja kansainvälinen julkaiseminen. WSOY, Phiel, Aino & Oittinen, Hannu & Iisa, Katariina Kielenhuollon käsikirja. Yrityskirjat, Repo, Irma & Nuutinen, Tahvo Viestintätaito. Otava ESSEE: Blomstedt, Juhana Muodon arvo. Toim. Valjakka, Timo. Kuvataideakatemia, Envall, Markku Polkupyörällä ajamisen taito. WSOY, Korsström, Tuva Takinkääntäjiä Taskentissa ja muita ajan ilmiöitä. Suom. Suominen, Tapani. Like, Krohn, Leena Kynä ja kone: ajattelua mahdollisesta ja mahdottomasta. WSOY,

13 13/13 Montaigne, Michel de Esseitä. Suom. Enegren, Marketta. WSOY, Mäkinen, Kirsti (toim.) Kirjoita itsesi maailman väleihin: esseitä, esseistä. SKS, Nyytäjä, Outi Ahdistus, intohimo, sadismi. Ruotsalaisesta mielenlaadusta. Nuori Voima 3 / Riikonen, Hannu Mikä on essee? SKS, Thoreau, Henry David Elämää metsässä. Suom. Kilpi, Mikko. WSOY, Ahti, Risto & Toivonen, Markku Runouden kuntokoulu. Kirjapaja, Andersson, Claes Luova mieli: Kirjoittamisen vimma ja vastus. Kirjapaja, Doubtfire, Dianne (1978) Aiotko kirjoittaa romaanin? Suom. Huhtala, Liisi. Kirayhtymä, Enwald, Liisa Luova kirjoittaja. Nuoren voiman liiton kirjoittajakurssi. Gummerus, Jyväskylä. Jonsson, Curt (1995) Luova kirjoittaminen. Suom. Lundahl, Reijo. Pagina, Helsinki-Tukholma. Haavikko, Ritva (toim.) Miten kirjani ovat syntyneet? WSOY, Lehtinen, Torsti Sanojen avaruus. Luovan kirjoittamisen opas. Kirjapaja, Vakkuri, Kai Sinä kirjoitat kirjan: Luovan kirjoittamisen opas. BSV kirja, Vakkuri, Kai Sinä kirjoitat radiokuunnelman: Opas ja ohjeita sekä kaksi kuunnelmakäsikirjoitusta. BSV kirja, Waltari, Mika (1935) Aiotko kirjailijaksi? Tuttavallista keskustelua kaikesta siitä mitä nuoren kirjailijan tulee tietää. WSOY, MUUTA RELEVANTTIA KIRJALLISUUTTA: Chatman, Seymour Story and Discourse. Cornell University Press, Ithaca, New York. Haavikko, Ritva & Ruth, Jan-Erik Luovuuden ulottuvuudet. Weilin+Göös, Espoo. Kinnunen, Aarne Syvä nauru: Tutkimus Paavo Haavikon dramatiikasta. SKS, Koski, Jussi T. & Tabermann, Tommy Luovuuden lumous. Gummerus, Jyväskylä. Rimmon-Kenan, Shlomith (1983) Kertomuksen poetiikka. Suom. Viikari, Auli. SKS, INTERNET-LÄHTEITÄ: Aleksis. Äidinkieli ja kirjallisuus: Kielikompassi: Kielioppi ja kielenhuolto: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Mitä sosiologian opettajat haluavat, kun sanovat, että kirjoita : Onko kielenhuolto hölynpölyä?: Virtuaaliyliopisto, äidinkieli Esseekirjoittamisen kurssi monimuotoopiskeluna: Inkeri Sava & Johanna Pentikäinen & Pia Sivenius: Taideteollisen korkeakoulun lähdeviiteopas

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi. KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖOHJE. (1.1.2005 alkaen)

OPINNÄYTETYÖOHJE. (1.1.2005 alkaen) OPINNÄYTETYÖOHJE (1.1.2005 alkaen) SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 Opinnäytetyön aiheen valinta ja hyväksyminen...2 1.2 Ohjaajan nimeäminen...2 1.3 Opinnäytetöiden hankkeistaminen...2 1.4 Opinnäytetyön eteneminen...3

Lisätiedot

Ohje tutkielman tekemiseen

Ohje tutkielman tekemiseen Sauvon koulukeskus 2011 Ohje tutkielman tekemiseen Aiheen valinta Etsi materiaalia Valitse itseäsi kiinnostava aihe. Sovi opettajan kanssa aiheen rajaus. Pyydä opettajalta tutkielmapassiin merkintä aiheen

Lisätiedot

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Tutkielman kirjoittaminen Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi Jaana Ristimäki YH7 Global Citizenship Espoon yhteislyseon lukio 2014 Sisällysluettelo 1 Tutkielman aloittaminen ja disposition laatiminen

Lisätiedot

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.)

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.) 1 LÄHDEVIITTEET Työssä käytettyjen tietolähteiden esittäminen lisää tekstin luotettavuutta. Lähteet mainitaan sekä lähdeviitteinä tekstissä että lähdeluettelona tekstin lopussa. Lähteinä on käytettävä

Lisätiedot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot 1 1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä noudatetaan seuraavia graafisia ohjeita. Graafiset ohjeet on tehty Metropolian opinnäytetyöryhmässä. Näiden graafisten

Lisätiedot

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet 2019 Siun soten julkaisuja Julkaisuohjeet 2(7) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Toimintaperiaatteet... 3 1.1 Sarjan nimi... 3 1.2 Sarjan sisältö... 3 1.3 Sarjan osat... 3 1.4 Käsikirjoituksen

Lisätiedot

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi)

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi) Copyright 2004 2010, Kielijelppi Palvelun tekijänoikeuksia suojaa Creative Commons -lisenssi Lähdeviitteiden merkitsemiseksi on olemassa useita tapoja. Viitteet voidaan

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet. 27.10.2009 Päivi Hänninen Kouvolan iltalukio Tutkielmakäytänteet Tutkielman osat 1. Kansilehti 2. (Tiivistelmä) 3. Sisällysluettelo 4. Käsittelyosa 5. Lähdeluettelo 6. Liitteet Sisällysluettelo Tutkielman luvut ja sivut numeroidaan.

Lisätiedot

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET Tutkielman teko-ohjeet, Rautavaaran lukio 2016 1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET 1.1 Aiheen valinta 1.2 Tutustuminen Kokoa, mitä tiedät ennestään ( piirrä, kirjoita... ) Listaa ylös kysymyksiä aiheesta Lue aiheesta

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS.. 4

Lisätiedot

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011 Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet Tuula Marila Kevät 2011 Lähteet Sisältö Lähteiden äärellä 3 5 Viittaustekniikka 6 11 Lähdeluettelon laatiminen 12 21 2 Tutustu kirjallisuuteen 1. Tutustu teoksen sisällysluetteloon.

Lisätiedot

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN

Lisätiedot

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto, Fysiikan laitos, PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 17.3.2017 FYSA291&XYHM004 luentokalvosarja 6 1 Oppimistavoitteet

Lisätiedot

Laurean opinnäytetöiden lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat

Laurean opinnäytetöiden lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat Ohje Sirpa Marko Kirsti Vuorela 1.9.2008 Laurean opinnäytetöiden lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat Ohje Sirpa Marko Kirsti Vuorela 1.9.2008 Sisällys 1 Lähdeviitteiden ja lähteiden merkitseminen

Lisätiedot

Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16)

Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16) kaikki reunukset 3 cm ja otsikoiden keskitys Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16) Alaotsikko (r 23, f 14) Mahdollisen taustaprojektin nimi (r 35, f 12) Tekijä(t) (r 37, f 12) Toimialan/koulutusalan

Lisätiedot

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Etunimi Sukunimi fonttikoko 16 Ryhmätunnus TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20 Tehtävätyyppi Koulutusohjelma fonttikoko 16 Elokuu 2010 SISÄLTÖ

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Tekniikan toimiala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE 7/2010 jn SISÄLTÖ 1 HARJOITTELURAPORTIN RAKENNE JA ULKOASU.. 3 1.1 Rakenne. 3 1.2 Ulkoasu 3 2 HARJOITTELUKERTOMUS..

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti

Lisätiedot

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset PKSHP JULKAISUOHJEET SISÄLLYSLUETTELO Toimintaperiaatteet Yleistä Kirjoitusohjeet o 1. Etukansi o 2. Nimiölehti o 3. Tekijämerkintä o 4. Kuvailulehti ja tiivistelmä o 5. Kirjallisuusluettelo ja -viitteet

Lisätiedot

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli Teemu Kerola Tieteellisen kirjoittamisen kurssi Ryhmä 4, kevät 2010 http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tiki/sisalto.html Referaatti Aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen 1 Referaatti

Lisätiedot

Opinnäytetyön ulkoasu

Opinnäytetyön ulkoasu Opinnäytetyön ulkoasu Antti Leino Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Suomen kielen tutkinto-ohjelma Tutkielmaohje Syyskuu 2012 Tampereen yliopisto Suomen kielen tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA Julkaisuohjeet Koonnut Pirkko Pussinen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuu 2010 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU Kirjallinen tehtävä Kirjallisen tehtävän laatimisen ohjeet ja mallipohja Jouko Uusitalo Ohje KEMI 2012 2 TIIVISTELMÄ KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU, Koulutusala Tekijä(t):

Lisätiedot

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä

Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen

Lisätiedot

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle. 3.11.2015 FYSA291 luentokalvosarja 7 1 Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla Jussi Maunuksela

Lisätiedot

Opinnäytetyön mallipohjan ohje

Opinnäytetyön mallipohjan ohje Opinnäytetyön mallipohjan ohje Sisällys 1 Johdanto 1 2 Mallin käyttöönotto 1 3 Otsikot 2 3.1 Luvun otsikko 3 3.2 Alalukujen otsikot 5 4 Tekstikappaleet 5 5 Kuvat ja kuviot 6 6 Taulukot 6 7 Lainaus 7 8

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

KANSILEHDEN MALLISIVU

KANSILEHDEN MALLISIVU Teknisiä ohjeita pro gradu -tutkielmalle Teologian osasto 12.11.2013 Tässä annettavat ohjeet ovat suosituksia. Viime kädessä seurataan tutkielman ohjaajan antamia ohjeita! Tutkielman kansilehdelle asetellaan

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE Sari Tuunanen 30.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tutkielman ohjeet... 3 2.1 Tutkielman rakenne... 3 2.1.1 Kansilehti... 3 2.1.2 Sisällysluettelo... 3 2.1.3

Lisätiedot

KIRJALLISEN TYÖN OHJEET

KIRJALLISEN TYÖN OHJEET KIRJALLISEN TYÖN OHJEET Tiina Tomera, STAP xx Oppimispäiväkirja Hoito- ja huolenpito opettaja : Maija Mietteliäs SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJALLISTEN TÖIDEN RAKENNE JA ULKOASU... 3 2.1 Kansilehti...

Lisätiedot

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA Liiketalous ja tietojenkäsittely Huittinen Liiketalous Taloushallinto 2005 1

Lisätiedot

Tekstipaja, osa I.

Tekstipaja, osa I. Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus viikon

Lisätiedot

OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE

OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta 2004 Raija Lehtinen raija.lehtinen@helsinki.fi Anu Lahtinen anu.lahtinen@helsinki.fi 1 SISÄLLYS Ohjeiden käyttäjille

Lisätiedot

Matematiikan kirjoittamisesta

Matematiikan kirjoittamisesta Matematiikan kirjoittamisesta Asiasisältö Tärkeintä kaikessa on, että kaiken minkä kirjoitat, niin myös itse ymmärrät. Toisin sanoen asiasisällön on vastattava lukijan pohjatietoja. Tekstin täytyy olla

Lisätiedot

Tekstipaja, osa I.

Tekstipaja, osa I. Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus viikon

Lisätiedot

LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN

LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN Päivi Auno LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN Kajaanin Ammattikorkeakoulu Ohjaava opettaja Ajankohta Opintojakso SISÄLLYS (esimerkki) 1 JOHDANTO 2 TEORIATAUSTA SISÄLTÖÄ KUVAAVA OTSIKKO 2.1 Alaotsikko 2.2

Lisätiedot

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Leila Saramäki Itä-Suomen yliopisto/aducate/avoin yliopisto Opiskelutaitoilta 6. ja 22.11.2012 Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen Järjestäjinä: Snellman-kesäyliopisto/Snellman-instituutti Itä-Suomen

Lisätiedot

Tekstipaja, osa I.

Tekstipaja, osa I. Tekstipaja, osa I jepa.piirainen@aalto.fi Käytännön asioita: Tekstipajat: Kaksi tekstipajaa (omassa ryhmässä, johon olet ilmoittautunut) Molemmat PAKOLLISIA! Kypsyysnäyte: oman tekstin palautus ja tekstipaja

Lisätiedot

TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN

TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN Veijo Fiskaali 2013! 1 KURSSI 1 / UI 1 - HISTORIA Kirjoitusohjeet ja arvostelu Teksti tietokoneella tuotettuna: Riviväli 1,5 Fontti: Times New Roman Fonttikoot: " Pääotsikko

Lisätiedot

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen Copyright 2017 Tekijät & Gaudeamus Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi Kansi: Emmi Kyytsönen Kolmas, uudistettu painos. Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna

Lisätiedot

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015 MUOTOSEIKKOJA Mitä asetuksia käytän? Tyypillisimpiä fontteja ovat Times New Roman (fonttikoko 12) tai Arial (fonttikoko 11). Käytä riviväliä 1,5, jotta asettelu on selkeä ja teksti on myös tältä osin helppolukuista.

Lisätiedot

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki)

Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Tavoitteet Tiedonhaku

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖN KIRJALLISEN OSAN OHJEET

OPINNÄYTETYÖN KIRJALLISEN OSAN OHJEET OPINNÄYTETYÖN KIRJALLISEN OSAN OHJEET Salon seudun ammattiopisto Opinnäytetyöohje Tekniikka ja palvelu 1.4.2009 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 OPINNÄYTETYÖN TEKEMISEN PERUSTEET 4 2.1 Mikä opinnäytetyö on? 4

Lisätiedot

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön.

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön. 5 Projektityö onkin hyvä suunnitella siten, että työ on mielekkäästi jaettavissa osiin kandidaatintöiden kirjoittamista ajatellen. Projektityön yhteydessä tehtävien kandidaatintöiden arvostelua ja muotoseikkoja

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja: HELSINGIN

Lisätiedot

Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen

Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen Onni Opiskelija Tampereen yliopisto Viestintätieteiden tiedekunta Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot / Kertomus- ja tekstiteorian

Lisätiedot

V I I T TA U S T E K N I I K K A A

V I I T TA U S T E K N I I K K A A VIITTAUSTEKNIIKKAA Viitteillä ja niitä täydentävällä lähdeluettelolla osoitetaan mihin kirjoittajan tiedot perustuvat ja mitä aiempia tutkimuksia hän on käyttänyt hyväkseen Jokaisen tiedon lähde on osoitettava

Lisätiedot

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU Pääotsikko Alaotsikko Mahdollisen taustaprojektin nimi Tekijä(t) Koulutusohjelman opinnäytetyö Suuntautumisvaihtoehto Insinööri(AMK) KEMI 201x Sukunimi Etunimi Opinnäytetyö

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin

Lisätiedot

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa:

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa: Ammatillinen erityisopettajankoulutus 2011 2012 Kehittämistyöstä artikkeliksi 1. Mikä on artikkeli? Artikkeli on jotain asiaa, ilmiötä tai teemaa käsittelevä tutkittuun tai havainnoituun tietoon perustuva

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN

Lisätiedot

VALINTAKOEOHJE, syksy LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Insinööri (ylempi AMK), kestävä kaupunkiympäristö

VALINTAKOEOHJE, syksy LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Insinööri (ylempi AMK), kestävä kaupunkiympäristö VALINTAKOEOHJE, syksy 2018 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Insinööri (ylempi AMK), kestävä kaupunkiympäristö 1 SISÄLLYS YLEISTÄ VALINTAKOKEESTA... 2 Valintakokeen rakenne... 2 Valintakokeen osa A. Työelämälähtöisen

Lisätiedot

Opas opinnäytteen tekijälle

Opas opinnäytteen tekijälle Opas opinnäytteen tekijälle 2009 2 Sisältö 1 Oppaan käyttäjälle...3 2 Opinnäytteen tekemisen vaiheet ja aikataulutus...4 2.1 Aiheen valinta...4 2.2 Opinnäytteen suunnittelu...4 2.3 Opinnäytteen kokoaminen...5

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET. Prosessikirjoittaminen. Työn rakenne

DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET. Prosessikirjoittaminen. Työn rakenne DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET Prosessikirjoittaminen Tutkimusraportin kirjoittamisessa voidaan soveltaa iteratiivista kirjoittamistapaa, jossa kutakin jo kirjoitettua osaa käydään läpi kerta toisensa

Lisätiedot

Yleistä tarinointia gradusta

Yleistä tarinointia gradusta Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.

Lisätiedot

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki LÄHDEKRITIIKKI Lähdekritiikki on tiedonlähteiden arviointia. Lähdekritiikillä tarkoitetaan siis sen arvioimista, voiko tiedontuottajaan (siis esimerkiksi kirjan,

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija

Lisätiedot

LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN

LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN 23.10.2015 Sari Dhima Lähdevii>eiden laadinta Lähdevii>eiden merkinnät vaihtelevat eri Ceteenalojen, julkaisusarjojen ja aikakauskirjojen välillä. Tärkeintä on käy>ää

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2015 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjako Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen (mitä

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen

Lisätiedot

Lähteiden käyttö. Yleistä lähteistä. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma

Lähteiden käyttö. Yleistä lähteistä. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma Lähteiden käyttö Yleistä lähteistä Tieteellisen kirjoittamisen pelisääntöihin kuuluu, että kirjoittaja aiemmin tehtyjä tutkimuksia selostamalla ja arvioimalla paitsi valmistaa tietä omalle tutkimukselleen

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Syksy 2014 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Tavoitteena tutkielma, ei tutkimus Ryhmäjako Tärkeimmät

Lisätiedot

Esseeohje Tarkoitus Rakenne

Esseeohje Tarkoitus Rakenne Teologinen tiedekunta 24.10.2017 Yleiset esseeohjeet 2017 Opettaja tarkentaa tarvittaessa esim. kirjallisuutta ja mahdollisia lähteitä koskevaa ohjeistusta Esseeohje Tarkoitus Akateeminen essee on tieteellisen

Lisätiedot

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990)

Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Hyvät kirjoittajat eivät näytä tekstiään muille ennen kuin se on lopullinen ja täydellinen. Hyvät kirjoittajat eivät aloita kirjoittamista ennen

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina

Tekstin teko. Muokkaaminen. Tekstin teko prosessina Tekstin teko Tuula Marila 9.1.2004 1 Tekstin teko prosessina 1. valmistautuminen 2. suunnittelu 3. tiedon keruu 4. sisällön valinta 5. käsittelyjärjestyksen suunnittelu 6. kirjoittaminen 7. muokkaaminen

Lisätiedot

Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak. Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen

Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak. Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen MIKÄ ON LÄHDEVIITTEIDEN TARKOITUS? Lähteiden monipuolinen käyttäminen ja lähdeviitteiden huolellinen

Lisätiedot

Oma nimesi Tehtävä (5)

Oma nimesi Tehtävä (5) Oma nimesi Tehtävä 3.1 1 (5) Taulukot ja niiden laatiminen Tilastotaulukko on perinteinen ja monikäyttöisin tapa järjestää numeerinen havaintoaineisto tiiviiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Tilastoissa

Lisätiedot

Tutkielmaohje. (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Tekstin oikea reuna pitää tasata, ja samalla on käytettävä tavutusta.

Tutkielmaohje. (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Tekstin oikea reuna pitää tasata, ja samalla on käytettävä tavutusta. 1. Tutkielman ulkoasu Tutkielman ulkoasu Tutkielmaohje (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Hyvä pistekoko tutkielmassa on 12. Rivivälin tulee olla 1,5. Tekstin oikea reuna

Lisätiedot

1 TEKSTIN ASETTELU. Tekstinkäsittelyohjelmaksi sopii esimerkiksi Word. Fontti Times New Roman. Fonttikoko 12.

1 TEKSTIN ASETTELU. Tekstinkäsittelyohjelmaksi sopii esimerkiksi Word. Fontti Times New Roman. Fonttikoko 12. 1 TEKSTIN ASETTELU Tekstinkäsittelyohjelmaksi sopii esimerkiksi Word. Fontti Times New Roman. Fonttikoko 12. Käytetään tavutusta ja molempien reunojen tasausta. Käytetään sivunumeroita keskellä ylhäällä.

Lisätiedot

Tekstipaja, osa II.

Tekstipaja, osa II. Tekstipaja, osa II jepa.piirainen@aalto.fi Kenen ääni tekstissä puhuu? Lähteen ääni (vain lähdefaktaa, ei selostavaa eikä kommentoivaa otetta) -> vain lähdeviite suluissa: (Tolonen, 2016.) Selostajan ääni

Lisätiedot

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero)

OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta P. Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) OTSIKKO (ESIM. TARKASTELUN KOHTEENA OLEVAN PROSESSI) Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta 477013P Työn tekijät: Nimi (Opiskelijanumero) Nimi (Opiskelijanumero) Johdanto Tähän dokumenttiin kootaan Prosessi-

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy 2008. Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer)

CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy 2008. Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer) Casen palautus PVM CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy 2008 Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer) VAIN ESITTÄVÄN RYHMÄN TYÖSSÄ! (Opponoiva ryhmä XY, esim B6) (Esittävä) Ryhmä XY (esim. B2): 0222222

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutki 2 30.10.2013 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus

Lisätiedot

Ohjeita lopputyön tekoon

Ohjeita lopputyön tekoon Päivitetty 1.3.2013 Ohjeita lopputyön tekoon Farmaseuttien lopputyö ja seminaari (LOPS) -opintojaksoon (6 op) sisältyy kirjallinen työ, siihen perustuva seminaariesitelmä sekä oman oppiaineen seminaareihin

Lisätiedot

Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä

Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Harjoituskerta 5 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Agenda 1. Tiimitehtävät 2. Artikkelit 3. Ohjeistusta lopputyöhön 4. Ensi viikon luento Falkheimer & Heide (2015) Kolme keskeistä käsitettä

Lisätiedot

Hyvä opiskelija! Tästä ohjeesta löydät mallina: - kansilehden - sisällysluettelon - tekstisivuja - lähdeluettelon

Hyvä opiskelija! Tästä ohjeesta löydät mallina: - kansilehden - sisällysluettelon - tekstisivuja - lähdeluettelon Hyvä opiskelija! Lukio-opiskeluun kuuluu monenlaisten kirjallisten töiden tekeminen. Tällaisia ovat muun muassa tutkielmat, referaatit, työselostukset, esseet, kirjoitelmat ja oppimispäiväkirjat. Tässä

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen 0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen

Lisätiedot

SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet

SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet Ohjeita kirjoittajalle Tervetuloa mukaan tekemään vuosittain julkaistavaa Sosiaalipedagogista aikakauskirjaa! Toivomme, että tutustut näihin ohjeisiin

Lisätiedot

Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma

Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma 1 Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma Tutkielmaseminaarin tavoitteet Jokainen seminaarilainen laatii lukuvuoden aikana yksin tai parin kanssa itsenäisen kandidaatin tutkielman jostakin

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Nimenhuuto Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen ( muista

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki.

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki. Asiakirjan valmistelu Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki. Tarkista, ettei dokumentissa ole peräkkäisiä

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

Juha Herkman: Tieteellinen kieli ja lähdekäytännöt

Juha Herkman: Tieteellinen kieli ja lähdekäytännöt Juha Herkman: Tieteellinen kieli ja lähdekäytännöt 1) Otsikointi - tärkeintä otsikoissa on niiden informatiivisuus - otsikot muodostavat hierarkian, joka jäsentää työn rakennetta - Pääotsikko (työn nimi)

Lisätiedot

Essee = pienoistutkielma tai suppeahko tutkielma

Essee = pienoistutkielma tai suppeahko tutkielma Mitä opiskeluesseeltä odotetaan? Essee = pienoistutkielma tai suppeahko tutkielma 1) Käsittely on tehtävänannon mukainen 2) Esseessä keskitytään tehtävänannon ja mielekkään rajauksen kannalta merkityksellisiin

Lisätiedot

Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksanen: Puhdistus Sofi Oksanen: Puhdistus Oma nimi ja luokka Koulun nimi Työn valmistumispäivämäärä Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Kirjailijan esittely 4 3. Lukupäiväkirja 5 4. Teoksen esittely 6 4.1. Juoni, aihe ja

Lisätiedot

klo 14:15 salissa FYS2

klo 14:15 salissa FYS2 Kandi info 2016: Orientaatio LuK työn ja tutkielman tekemiseen keväällä 2017 28.11.2016 klo 14:15 salissa FYS2 28.11.2016 Jussi Maunuksela 1 Infon tarkoituksena on perehdyttää LuK tutkielman suorittamiseen

Lisätiedot

KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN

KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN Kirjoittaminen tavoitteellisena työtapana ja toimintana Otetaan tuntumaa. Sinä ja kirjoittaminen? Valitse fiiliksen mukaan kortti, joka kertoo sinusta ja suhteestasi kirjoittamiseen.

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Fysioterapian, hoitotyön ja sosiaalialan koulutusohjelmat Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Opinto-opas

Lisätiedot

Tutkimuskirjoittaminen

Tutkimuskirjoittaminen Tutkimuskirjoittaminen Perusrakenne Alkuosa Runko-osa Loppuosa Nimiösivu eli nimiölehti Tiivistelmä (abstrakti) Esipuhe / alkusanat (kiitokset) Sisällysluettelo Johdanto ja tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat

Lisätiedot