Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2013 Aika: klo Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, Oulu Jäsenet: Valle Uimonen (puheenjohtaja) Laura Pistemaa este Jaana Isohätälä 1 8 Juuli Juntura este Jaakko Mäki-Petäjä Tuija Patana Ville Tyrväinen 1 8 Ukko-Pekka Yliranta Lisäksi: EPJ Manninen PS Nisula OYLPT Koivuniemi KS Karjalainen SS Kantomaa KVS Saarela VS Rannanpää JHS Vatjus-Anttila (sihteeri) 1 Kokouksen avaus HPJ Uimonen avasi kokouksen kello Laillisuus ja päätösvaltaisuus Hallituksen johtosäännön 2 mukaan hallitus kokoontuu puheenjohtajansa kutsusta ja kokouksesta on ilmoitettava jokaiselle jäsenelle ja ylioppilaskunnan puheenjohtajalle viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Kokouksesta, jossa käsitellään taloudellisia asioita, tulee ilmoittaa myös pääsihteerille. Kiireellisessä tapauksessa kokous voidaan pitää lyhyemmälläkin varoitusajalla. Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätösesitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Jaakko Mäki-Petäjä ja Tuija Patana 4 Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi 1

2 Päätösesitys: Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Lisättiin 11.2 SYL:n PJ-PS tapaaminen ja 11.3 Ööpinen 50-vuotta Päätös: Hyväksyttiin muutettu esityslista kokouksen työjärjestykseksi. 5 Ilmoitusasiat Päätösesitys: Merkitään tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat: VS Meskus ja VS Rannanpää tapasivat Eva Raudasojan ja Merja Peurasaaren (opiskelijaviestinnän prosessit) 8.2. HJ Patana ja VS Rannanpää Kalevan tapaamisessa (opiskelijat uudessa Oulussa -tapahtuma) HJ Juntura, HJ Patana ja VS Rannanpää Humaanimpi web huomenna -kirjan julkaisutilaisuudessa VS Rannanpää tapasi Eva Raudasojan ja Merja Peurasaaren (opiskelijaviestintä, lukukauden avajaiset -työryhmä) KVS-KS Saarela ja VS Rannanpää Oulun yliopiston opiskelijarekrytointityöpajassa HPJ Uimonen ja VS Rannanpää lukukauden avajaistyöryhmässä SS Kantomaa Nuorisofoorumin suunnittelutyöryhmässä VS Rannanpää piti Oulun yliopiston alumnilähettäiden koulutuksen ylioppilaskunnata SS Kantomaa tapasi kaupungin joukkoliikennejaoston vpj Hanna Sarkkisen PS Nisula yliopiston turvallisuusjohtoryhmän kokouksessa VS Rannanpää tapasi Daniel Fischerin epressistä HPJ Uimonen, PS Nisula, KS Karjalainen, HJ Tyrväinen ja HJ Isohätälä tapasivat OYHJ Matti A. Kemin (ajankohtaiset, rakenteellinen kehittäminen) HPJ Uimonen JYYn 79. Vuotisjuhlissa PS Nisula yliopiston rahajakomallia pohtivassa työryhmässä (rakenteellinen kehittäminen) HJ Yliranta ja SS Kantomaa YTHS:n terveystyöryhmän kokouksessa Mariko Palomaa aloitti työnsä Amazing Oulu -projektisihteerinä Koulutuspoliittinen valiokunta vierailulla OAMK:n ammattisessa opettajakorkeakoulussa HJ Patana ja VS Rannanpää tapasivat Kalevan ja OSAKOn (yhteinen tapahtuma 3.5.) HJ Mäki-Petäjä, HJ Pistemaa, SS Kantomaa ja PS Nisula tapasivat Oulun kaupunginvaltuuston pj Mari-Leena Talvitien Vuoden 2012 Tilintarkastus (Lähdesmäki, Pukinkorva) PSOAS:n Kansainvälisen opiskelijatalo Auroran avajaistilaisuus Rehtoraattikahvit HVPJ Pistemaa ja HJ Juntura lukukauden avajaistyöryhmässä OYY:n henkilökunnan tyky-päivä Virpiniemessä 2.4. SS Kantomaa YTHS:n perheelliset opiskelijat- työryhmässä 3.4. PS Nisula Tilaryhmän kokouksessa 3.4. Missä mennään tilaisuus Oulun yliopistolla (rakenteellinen kehittäminen) 6 Jäsenmaksun yhteydessä kerättävät vapaaehtoiset maksut Hallituksen johtosäännön 3. luvun 9 mukaan ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa käyttää edustajiston asettama hallitus ja hallituksen valvonnan alaisena valiokunnat, jaostot ja toimihenkilöt. Hallituksen hallinto- ja toimeenpanovaltaan kuuluvat ylioppilaskunnan sääntöjen mukaiset tehtävät. Lisäksi hallitus -- 1) päättää niistä asioista, jotka eivät ylioppilaskunnan sääntöjen perusteella kuulu edustajiston päätösvaltaan --. Lukuvuonna jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteet 2

3 olivat: Suomen Punaisen Ristin Oulun Piirin Ystävätoiminta, kohteena lapset ja nuoret 5,30, Oulun Seksuaalinen tasa-arvo SETA ry 5,20, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet 5,10 sekä Ylioppilaslehti kotiin tilattuna 9,00. Lukuvuonna jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteet olivat: Ylioppilaslehti Ylkkäri kotiin tilattuna 10,00, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet Guatemalassa ja Mongoliassa 5,10, Oulun ensi ja turvakoti ry 5,20 ja Hyvän mielen talo ry 5,30. Esittelee: PS Nisula Päätöesitys: Päätetään jäsenmaksun yhteydessä kerättävistä maksuista HJ Yliranta esitti Oulun ensi- ja turvakotia 5,20. HPJ Uimonen esitti Ylioppilaslehti ylkkäri kotiin tilattuna 10 ja SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita 5,10. HJ Isohätälä esitti OYS Nuorten psykiatria 5,30. Päätös: Päätettiin jäsenmaksun yhteydessä suoritettavien vapaaehtoisten maksujen kohteiksi lukuvuodelle Ylioppilaslehti Ylkkäri kotiin tilattuna 10,00, SYL:n kehitysyhteistyöhankkeet 5,10 Oulun ensi- ja turvakoti 5,20 ja OYS Nuorten psykiatria 5,30. 7 Yliopiston hallintorakenteeseen liittyvä kannanotto Ylioppilaskunnan sääntöjen 58 :n mukaan hallituksen tehtävänä on tuoda julki ylioppilaskunnan kanta ja laatia kannanottoja, ellei edustajisto sitä tee. Oulun yliopiston rakenteellisen kehittämisen työryhmien tuloksia esiteltiin Missä mennään tilaisuudessa Esittelee: HJ Tyrväinen Päätöesitys: Päätetään kokouksessa. HJ Tyrväinen esitti, että hyväksytään liitteen mukainen kommentti Oulun yliopiston rakenteellisen kehittämisen tilanteeseen liittyen. Päätös: Hyväksyttiin liitteen mukainen kommentti OYY: Tervetutuloa tiedekuntahallitukset! Oulun yliopiston rakenteellisen kehittämisen tilanteeseen liittyen. 8 epressi-palvelun kokeilu epressi-palvelu on monikanavainen tiedotejakelupalvelu. OYY on saanut tarjouksen kyseisestä palvelusta. Esittelee: VS Rannanpää Päätösesitys: Päätetään kokouksessa. HJ Tyrväinen esitti, että ostetaan epressi palvelulta tiedotuspaketti saadun tarjouksen perusteella. HPJ Uimonen esitti, että ei osteta. HJ Isohätälä kannatti Uimosen esitystä. 3

4 HJ Tyrväisen esitys raukesi kannattamattomana. Päätös: Päätettiin, ettei osteta palvelua. HJ Tyrväinen ja HJ Isohätälä poistuivat kokouksesta klo Opiskelijoiden häirintäyhdyshenkilöt Häirintäyhdyshenkilö toimii opiskelijoiden, ylioppilaskunnan ja yliopiston yhdyssiteenä ja ottaa vastaan yhteydenottoja opiskelijoihin kohdistuneista tasa-arvoloukkauksista, häirintätapauksista ja epäsopivasta käytöksestä. Häirintäyhdyshenkilöillä ei ole määrättyä toimikautta. Häirintäyhdyshenkilöinä ovat toimineet: fil.yo Ville Impiö tekn. yo Eija Moilanen tekn. yo Hanna Turunen Soposihteeri Tapani Lintula Haku häirintäyhdyshenkilöiksi on ollut avoinna asti. Hakemuksen jätti yhteensä neljä henkilöä. SS Kantomaa on henkilökohtaisesti tavannut kaikki hakijat. SYL järjestää häirintäyhdyshenkilökoulutuksen Helsingissä Esittelee: SS Kantomaa Liitteet: Hakemukset häirintäyhdyshenkilöiksi Päätösesitys: Valitaan OYY:n uusiksi häirintäyhdyshenkilöiksi seuraavat henkilöt: Olli Rönkä, Elisa Lehtelä ja Joonas Kivioja. Lisäksi sosiaalipoliittinen sihteeri toimii häirintäyhdyshenkilönä. Valitut voivat halutessaan osallistua SYL:n järjestämään häirintäyhdyshenkilökoulutukseen Helsingissä 18.4, OYY vastaa matkakustannuksista. Hallitus käsittelee häirintäyhdyshenkilöiden valintaa tarvittaessa 1-2 vuoden välein. HPJ Uimonen julisti kokoustauon klo HPJ Uimonen jatkoi kokousta klo Kääntäjäharjoittelijan palkkaaminen OYYH on kokouksessaan 9/2013 käsitellyt asiaa ja päättänyt seuraavaa: Päätetään palkata osa-aikainen (30h/viikko) korkeakouluharjoittelija kahdeksi (2) kuukaudeksi. Harjoittelijan ensisijainen tehtävä on nettisivujen kääntäminen englanniksi. Harjoittelijalla tulee olla korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki. Valtuutetaan PS Nisula, KVSKS Saarela ja HJ Juntura avaamaan haku, valitsemaan haastatteluun kutsuttavat ja toimittamaan haastattelut joiden perusteella he tekevät hallitukselle esityksen tehtävään valittavasta henkilöstä. Haku päättyy klo 14:00. Määräaikaan mennessä saapui viisi (5) hakemusta: (Elina Hämäläinen, Sanna Teperi, Ville Siikaluoma, Olli Pöykiö ja Michele Francett. Heistä neljä ensimmäistä kutsuttiin haastatteluun jotka toteutettiin ti 2.4. (PS Nisula, KVS Saarela, HJ Juntura) Esittelee: PS Nisula Päätösesitys: Valitaan kääntäjäharjoittelija. 4

5 HJ Mäki-Petäjä poistui klo PS Nisula esitteli KVS Saarelan HJ Junturan ja PS Nisulan koonnin. HJ Mäki-Petäjä saapui kokoukseen klo HJ Yliranta esitti, että valitaan kääntäjäharjoittelijaksi Sanna Teperi ja varalle Elina Hämäläinen. Päätös: Valittiin kääntäjäharjoittelijaksi Sanna Teperi ja varalle Elina Hämäläinen. Vastuuhenkilö: PS Nisula / KVS Saarela 11 Kutsut 11.1 TaiYo vuosijuhlat Helsingissä (ilm mennessä) Päätös: Päätettiin lähettää HJ Tyrväinen 11.2 SYL:n PJ-PS tapaaminen Päätös: Päätettiin lähettää HPJ Uimonen ja PS Nisula 11.3 Ööpinen 50-vuotta Päätös: Päätettiin viedä juhlaan tervehdys, tavalla tai toisella. 12 Muut esille tulevat asiat Keskusteltiin edustajistovaalikoneista. HJ Mäki-Petäjä huomautti päätösluetteloista. 13 Kokouksen päättäminen HPJ Uimonen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Oulussa Oulussa Valle Uimonen Hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula Pääsihteeri Tarkistimme pöytäkirjan ja totesimme sen kokouksen kulkua vastaavaksi Oulussa Oulussa Jaakko Mäki-Petäjä Pöytäkirjantarkastaja pl. 10 Tuija Patana Pöytäkirjantarkastaja 5

6 Oulussa Ukko-Pekka Yliranta Pöytäkirjantarkastaja 10 :n osalta Liitteet: Hakemukset YTHS Oulu-Kajaani terveyspalveluyksikön johtokuntaan 6

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2013 Aika: 22.3.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012 Aika: 17.8.2012 klo 09:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 1.2.2012 klo 13:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Lisäksi: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja

(, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja O OULUN (, wf wi YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 26/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2013 Aika: 2 9.7.2013 klo 12.00 Paikka: Jäsenet: Valle Uimonen

Lisätiedot

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl

Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl 11 O k\v/a\vii OULUN Pöytäkirja (((,»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 44/2013 fl OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 44/2013 Aika: 19.12.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja

o \\V/A\VII OULUN fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja o \\V/A\VII OULUN Yli Yl/ YLIOPISTON Pöytäkirja fli Ifl YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 28/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 28/2013 Aika: 21.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012 Aika: 13.11.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2012 Aika: 15.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja)

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 7/2013 Aika: 8.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2012 Aika: 30.8.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen Aino-Kaisa Manninen Veera

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 18/2012 Aika: 31.5.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannekatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2013 Aika: 25.4.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 8.8.2012 klo 16:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 10.1.2012 klo 9:00 Paikka: Jäsenet: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Eero Manninen (PJ) Veera Adolfsen 1 à 18 Janne Hakkarainen Jonne

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2012 Aika: 24.5.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus Aika: 19.1.2012 klo 13:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) à 15.49 10 Veera Adolfsen Janne Hakkarainen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 15/2012 Aika: 26.4.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B, kokoustila 2. krs Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2012 Aika: 13.9.2012 klo 12:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) Aino-Kaisa Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2012 Aika: 13.12.2012 klo 09.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: 3.3.2016 klo 8.00 0 O Y ( KUNTA Hallituksen kokouks. YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016 Aika: 3.3.2016 klo 8.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2012 Aika: 4.12.2012 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja

O \\V/A\Vh OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014. W W YLIOPISTON Päytäkirja O \\V/A\Vh OULUN W W YLIOPISTON Päytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 38/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 38/2014 Aika: 20.11.2014 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja

o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja o,kx\v/a\vii OULUN Poytäkirja ((»)Y(( Y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 37/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 37/2013 Aika: 7.11.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 25/2012 Aika: 27.9.2012 klo 08:00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, 90130 Oulu Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka:

O f i f K1JNTA. o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014. Aika: 12.11.2014 klo 10.00. Paikka: o A\v OULUN O f i f K1JNTA Hallituksen kokouksepn02 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 35/2014 Aika: 12.11.2014 klo 10.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 32/2012 Aika: 27.11.2012 klo 17.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, 90570 Oulu Jäsenet: Eero Manninen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013. Aika: klo 12:00 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: 11.1.2013 klo 12:00 Paikka: Jäsenet: Lisäksi: Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Valle Uimonen (PJ) Laura

Lisätiedot

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 09/2013 Aika: 21.2.2013 klo 11.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1- ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2013 Aika: 6.6.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, Oulun yliopisto, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu

Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso Kanttilan katu 1, X1-ovi, 2.krs, 90570 Oulu O O ( T( KUNTA Hallituksen kokouksei OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2015 Aika: 23.4 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki Koiso

Lisätiedot

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä

Päätösesitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi HJ Pistemaa ja HJ Särkelä OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 29.3.2012 klo 12:00 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaa, Telluksen ryhmätyötila 2. Jäsenet: Eero Manninen (PJ) (puheenjohtaja) Aino-Kaisa

Lisätiedot

fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013

fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013 8 0 OULUN Yli Wi YLIOPISTON Pöytäkirja fli III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 31/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 31/2013 Aika: 12.9.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013

o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 18.1 12 o,kx\v/a\v// OULUN Pöytäkirja (((J))w( f ( YLIOPISTON Kokouksen nro 33/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 33/2013 Aika: 3.10.2013 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

o \\V/A\V/I OULUN ((1 971 YLIOPISTON OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2014 Aika: 13.3.2014 klo 14.00

o \\V/A\V/I OULUN ((1 971 YLIOPISTON OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2014 Aika: 13.3.2014 klo 14.00 o \\V/A\V/I OULUN ((1 971 YLIOPISTON fl YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Hallituksen kokouksen 10/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 10/2014 Aika: 13.3.2014 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu.

Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 Aika: Torstai 13.10.2016 klo 17.00 Paikka: Kontinkankaan kampuksella luentosalissa T117. Osoite on Aapistie 5, 90220 Oulu. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN III UI YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 6/2015 Wi Yli YLIOPISTON Pöytäkfrja

o \\V/A\Vll OULUN III UI YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 6/2015 Wi Yli YLIOPISTON Pöytäkfrja o \\V/A\Vll OULUN Wi Yli YLIOPISTON Pöytäkfrja III UI YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 6/2015 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 6/2015 Aika: 19.2.2015 ko 12.00 Paikka: YlioppRaskunnan

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja

o \\V/A\Vll OULUN II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 t/py wi wi YLIOPISTON Poytäkirja o \\V/A\Vll OULUN wi wi YLIOPISTON Poytäkirja II III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 27/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 27/2013 Aika: 15.8.2013 klo 14.00 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013

O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013 O 6k\VIA\VII OULUN Pöytäkirja (((J))W( y(( YLIOPISTON Kokouksen nro 23/2013 YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 23/2013 Aika: 13.6.2013 klo 13.00 Paikka: YUoppilaskunnan

Lisätiedot

o \\V/A\Vll OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Yli Yli OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8.

o \\V/A\Vll OULUN III III YLIOPPILASKUNTA Yli Yli OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8. o \\V/A\Vll OULUN Yli Yli YLIOPISTON III III YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 22/2015 Poytakirja Hallituksen kokouksen 22/2015 Aika: 14.9.2015 klo 8.30 Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014. PJ Siht Pkt Pkt

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014. PJ Siht Pkt Pkt 0 O f A\v OULUN j( SNKUNTA kokoukse.a4 Hallituksen OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014 Aika: 31.3.2014 klo 9.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka:

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014. Aika: 27.1.2014 klo 9.00. Paikka: 1 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Hallituksen kokouksen 4/2014 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2014 Aika: Paikka: 27.1.2014 klo 9.00 Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone

Lisätiedot

O Y( T( KUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014. Aika: 17.1.2014 klo 10.00

O Y( T( KUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014. Aika: 17.1.2014 klo 10.00 0 O Y( A\v OULUN T( KUNTA Hallituksen kokouks2 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika: 17.1.2014 klo 10.00 Paikka: Koortilan toimintakeskus, Koortilantie 30, Muhos Jäsenet: Viii

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016. AIKA: , klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.3.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 6/2016 AIKA: 30.3.2016, klo 13:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 20/2016 Aika: 2. kesäkuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Seurakuntayhtymän kokoustila, Yo-talo B, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta.

Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan katu, 90570 Oulu. Sisäänkäynti X-ovesta. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2015 Aika: Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.00 Paikka: Linnanmaan kampuksella luentosalissa TA105 (OP-Pohjola-sali). Osoite on Erkki Koiso- Kanttilan

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus, luentosali 101A, Aapistie 5 A, 90220 Oulu.

Paikka: Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus, luentosali 101A, Aapistie 5 A, 90220 Oulu. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 2/2015 Aika: tiistai 21.4.2015 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampus, luentosali 101A, Aapistie 5 A, 90220 Oulu.

Lisätiedot

O \\V/A\VII OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 41/2013. Wf Yli YLIOPISTON Pöytäkirja

O \\V/A\VII OULUN. III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 41/2013. Wf Yli YLIOPISTON Pöytäkirja O \\V/A\VII OULUN Wf Yli YLIOPISTON Pöytäkirja III III YLIOPPILASKUNTA Kokouksen nro 41/2013 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 41/2013 Aika: 27.11.2013 klo 15.00 Paikka: OYY:n toimisto,

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen sosiaalipoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 15.10.2012 klo 14.30 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 11.9.2014 klo 17:00 Paikka Oamkin sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Paasi, luokka D1191 Kiviharjuntie 8, Oulu Paikalla Noora Nousiainen

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 4/2012 AIKA: 10.05.2012 KLO 17:00 PAIKKA: Luentosali L10, Linnanmaa, oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, edustajiston puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Eero Manninen, hallituksen puheenjohtaja Ilari Nisula,

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016. AIKA: , klo 12:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016. AIKA: , klo 12:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 16.5.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: 18.4.2016, klo 12:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

O Y( T( LKUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 7/2014. Aika: 20.2.2014 klo 12.00

O Y( T( LKUNTA. A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 7/2014. Aika: 20.2.2014 klo 12.00 0 O Y( A\v OULUN T( LKUNTA Hallftuksen kokouks2. OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITU KSEN KOKOUS 7/2014 Aika: 20.2.2014 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

III III YLIOPPILASKUNTA

III III YLIOPPILASKUNTA PJ Sih j4 o Pöytäkirja ((1 Y(f YLIOPISTON HaWtuksen kokouksen III III YLIOPPILASKUNTA 4/2015 YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 4/2015 Aika: 5.2.2015 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto,

Lisätiedot

J N. 1 Siht. Pkt. %. fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 0212014. Aika: Torstaina 27. helmikuuta 2014 klo 1600

J N. 1 Siht. Pkt. %. fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 0212014. Aika: Torstaina 27. helmikuuta 2014 klo 1600 o,\\v/a\v!! OULUN Pöytäkirja (((Wf(( ((( YLIOPISTON Kokouksen nro 02/2014 %. fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 0212014 Aika: Torstaina 27. helmikuuta 2014 klo 1600

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 6.10.2014 klo 16.30 Paikka Oamkin Kotkantien kampus, Kotkantie 1, auditorio 3. Paikalla Matti Haarala Tuomas Tikkala Johanna Väyrynen

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 03/2013 Aika: Keskiviikkona 7. elokuuta 2013 klo 17.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105 (Arina-sali), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(6) Edustajisto 6/13 7.5.2013 EDUSTAJISTON KOKOUS. AIKA 7.5.2013 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(6) Edustajisto 6/13 7.5.2013 EDUSTAJISTON KOKOUS. AIKA 7.5.2013 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(6) EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1009 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla Tauon jälkeen: kyllä 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/6 Pöytäkirja Aika: 21. elokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 02/2013 Aika: Keskiviikkona 10. huhtikuuta 2013 klo 16.00 Paikka: Oulun yliopisto, luentosali TA105, Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, 90570 Oulu Jäsenet:

Lisätiedot

Oifr r( o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2015. Aika: 18.3.2015 klo 14.30

Oifr r( o A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2015. Aika: 18.3.2015 klo 14.30 Oifr r( o A\v OULUN Hallituksen kokouks2 < OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2015 Aika: 18.3.2015 klo 14.30 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto, Erkki

Lisätiedot

Y(( II II YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 17/2016. \\V/A\Vll OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016

Y(( II II YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 17/2016. \\V/A\Vll OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 - Koko O \\V/A\Vll OULUN Y(( Y1 OULUN YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 Aika: 11.5.2016 klo 13.00 Paikka: Jäsenet: Kati Hannila Veera Alahuhta Terje Juutilainen Joonas Kivioja Maria Ronkainen

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 3/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 3/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 3/2014 Aika: 15.4.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kappelin keittiö, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7)

NAANTALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Seurakuntaneuvosto (7) Seurakuntaneuvosto 7.9.2016 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 7/2016 Asialista: 99 Kokouksen avaus 100 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 101 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 102 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

O ti ( Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 5 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla.

O ti ( Ylioppilaskunnan sääntöjen 23 5 mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on saapuvilla. 0 O ti ( OULUN KUNTA HaUituksen kokoukse02k OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 14/2014 Aika: 17.4.2014 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

k i. O,.\VIA\VII OULUN Poytäkirja ((())Yt ( ( YLIOPISTON Kokouksen nro 07/2013 fl YLIOPPILASKUNTA

k i. O,.\VIA\VII OULUN Poytäkirja ((())Yt ( ( YLIOPISTON Kokouksen nro 07/2013 fl YLIOPPILASKUNTA 95) 95) 95) O,.\VIA\VII OULUN Poytäkirja ((())Yt ( ( YLIOPISTON Kokouksen nro 07/2013 fl YLIOPPILASKUNTA OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS 07/2013 Aika: Torstaina 14. marraskuuta 2013

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä Sivu 1/5 Pöytäkirja 32/2015 Aika: 22. lokakuuta 2015 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Muu jakelu: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Mikko Mononen, puheenjohtaja Janika Takatalo, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

O \\VIA\VII OULUN. fl fl YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 17/2015. Yli Wi YLIOPISTON

O \\VIA\VII OULUN. fl fl YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 17/2015. Yli Wi YLIOPISTON O \\VIA\VII OULUN. Yli Wi YLIOPISTON fl fl YLIOPPILASKUNTA Hallituksen kokouksen 17/2015 OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 17/2015 Aika: 7.7 klo 16.30 Pöytäkirja Paikka: Ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Noora Nousiainen Heikki Leppänen Toni Lyytikäinen Pinja Laukkanen Kiril Kotikangas Juho Koskelainen

Noora Nousiainen Heikki Leppänen Toni Lyytikäinen Pinja Laukkanen Kiril Kotikangas Juho Koskelainen OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS Aika 27.11.2013 kello 16.15 Paikka Oamk, Liiketalouden yksikkö, auditorio B353 Teuvo Pakkalan katu 19, 90130 OULU Paikalla Matti Haarala Vesa-Ville

Lisätiedot

O f T( KUNTA. A\v OULUN

O f T( KUNTA. A\v OULUN o O f A\v OULUN T( KUNTA Hallituksen kokouks2i OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 2/2015 Aika: 14.1.2015 klo 12.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja

Poissa: Oksman Mika jäsen Nikkanen Rilla edustajiston puheenjohtaja Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 2 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 20.12.2010 kello 16.30 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina

Lisätiedot

Kokousaika Maanantaina klo 18:00-19:40 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta

Kokousaika Maanantaina klo 18:00-19:40 Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta ENONTEKIÖN KEHITYS OY HALLITUKSEN KOKOUS 015 Kokousaika Maanantaina 23.2.2015 klo 18:00-19:40 Kokouspaikka Enontekiön Kehitys Oy:n neuvotteluhuone, Virastotalo, Hetta Paikalla olleet kutsutut jäsenet Paikalla

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

Anna Mäkinen esitti kokouksen sihteeriksi Laura Pistemaata. Ei muita esityksiä sihteeriksi.

Anna Mäkinen esitti kokouksen sihteeriksi Laura Pistemaata. Ei muita esityksiä sihteeriksi. Sivu 1/7 FINANSSI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 6.11.2014 klo 18:00 Paikka: Paikalla: L5-sali, Oulun yliopisto Osallistujalista, liitteenä. 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Niklas Harki

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 1 (5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2013 Aika: noin kello 16.30 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni Huhtiranta

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Pöytäkirja 4 /

Pöytäkirja 4 / 19.10.2016 Sivu 1(6) Pöytäkirja 4 / 2016 28.2.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2016 AIKA: 22.2.2016, klo 15.00 PAIKKA: LTKY:n toimisto LÄSNÄ: Rissanen Ville-Matti, puheenjohtaja Tynys Hanna Kekäläinen

Lisätiedot

5 1 kpl TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SEKÄ TALOUSARVIO VUOSILLE

5 1 kpl TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SEKÄ TALOUSARVIO VUOSILLE Aika Tiistai 3.11.2015 klo 18.00 19.48 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman Sivu 1/5 Pöytäkirja Aika: 8. toukokuuta 2014 klo 9.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Jussi Nieminen, puheenjohtaja Virva Viljanen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 29 B 00180 Helsinki Hallituksen kokous 10/15 Pöytäkirja Aika: 10.3.2015 klo 10:00 Paikka: Bulevardi 29 B, K-409 Läsnä: Heinilä, Jemi hallituksen

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 1/2012 Aika: 26.01.2012 klo 16:00 Paikka: Luentosali TA105, Oulun yliopisto, Linnanmaa, Oulu Osallistujat: Antti Heikkinen, ylioppilaskunnan puheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Aino-Kaisa Manninen, ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016

KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 8.11.2016 LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA EDUSTAJISTON KOKOUS 6/2016 AIKA: 15.11.2016, klo 15.00 PAIKKA: Lapin yliopisto, Yliopistonkatu 8, LS2 JAKELU: varsinaiset jäsenet: varajäsenet:

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

O ( ( LKUNTA. O A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2015. Aika: 1.10.2015 klo 13.00

O ( ( LKUNTA. O A\v OULUN OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2015. Aika: 1.10.2015 klo 13.00 O A\v OULUN O ( ( LKUNTA Hallituksen kokoukse OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 24/2015 Aika: 1.10.2015 klo 13.00 Paikka: Ylioppilaskunnan toimisto, kokoushuone KK245, Oulun yliopisto,

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 1/2015 Aika: 21.1.2015 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot